Kasurilan koulu Koulutiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasurilan koulu Koulutiedote"

Transkriptio

1 1 Kasurilan koulu Koulutiedote

2 2 Hyvät Kasurilan koulun oppilaat ja vanhemmat! Tervetuloa kouluun! Kasurilan koulun arki jatkuu hyvin samanlaisena kuin edellisenäkin lukuvuonna. Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus ja oppiminen lähtivät jo viime lukuvuonna hyvin liikkeelle ja sen toteuttamista jatketaan nyt jo pienen kokemuksen pohjalta. Aina pitää kuitenkin olla jotain uutta, jotta pysytään ajan hermoilla. Tänä lukuvuonna uutena asiana on, että 1. ja 2. luokilla aloitetaan englannin opiskelu. Siilinjärvellä neljä koulua on mukana Engvarissa eli varhennetun englanninopetuksen kokeilussa Opetushallituksen tuella. Tämä tarkoittaa sitä, että noiden luokkien opetuksen määrä nousee yhdellä viikkotunnilla, siis 20 h 21 h. Englanninopetus lähtee leikkien, lorujen ja pelien yms. pohjalta ja on hyvin fraasipohjaista. Kynää ja paperia alkuvaiheessa ei juurikaan tarvita. Opetuksesta vastaa luokanopettaja yhteistyössä englanninopettajan kanssa. Myös Kasurilan eskarissa aletaan opetella englantia samaan tyyliin kuin alkuopetuksessakin, joten yhteistyö jatkuu entistä tiiviimpänä. Kesän aikana koulun hiekkakentän ympärille on saatu kauan toivottu aita. Se rajaa koulun alueen selvästi. Oppilaiden on helppo hahmottaa koulun alue. Toisaalta taas oppilaille mieluinen leikkipaikka kuusiaidan tienoilla jää välituntileikeistä pois. Koulun piha-alue on edelleenkin kylän lähiliikuntapaikka, joten se on kyläläisten käytössä muina kuin kouluaikoina. Koulun toiminta ja opetus jatkuu pääpiirteissään entiseen malliin, joten perusasioiden oppimista koko lukuvuosi. Aktiivista ja ahkeraa kouluvuotta kaikille! Kasurilassa Marja Rytivaara Rehtori

3 3 KASURILAN KOULUN YHTEYSTIEDOT LUKUVUONNA PUHELINNUMEROT (ei tekstiviestejä opettajien numeroihin): Opettajat, koulunkäynninohjaajat (ei tekstiviestejä) Viipalekoulu, luokka 1a (ei tekstiviestejä) Rehtori Marja Rytivaara Erityisopettaja Sanna Koistinen ma, ti, ke, pe Koulukuraattori Saara Pellinen ti Terveydenhoitaja Suvi Kivelä ke, to Aluepsykologi Satu Siekkinen Keittiö: Jaana Kettunen Laitoshuolto: Paula Heikkinen, Aila Salkunen Kiinteistönhoito: Anssi Toivanen Esiopetus, Kasurilan viipalekoulu SÄHKÖPOSTI: etunimi.sukunimi(at)siilinjarvi.fi kasurilan.koulu(at)siilinjarvi.fi INTERNET-OSOITE: POSTIOSOITE: Kasurilan koulu, Pihlajapolku 2, Siilinjärvi OPETTAJAT JA LUOKAT: 1.a Iida Kristiansson 2.a Tanja Hintikka 2.b Sirpa Huovinen 3.a Laura Markkanen 3.b Merja Savolainen 4.a Jouko Roivainen 5.a Mikko Vehviläinen 6.a Anu Naumanen 6.b Seppo Turpeinen erityisopetus Sanna Koistinen (ma, ti, ke, pe) englanti Arja Happonen ruotsi Heidi Penttinen (ti, pe) KOULUNKÄYNNINOHJAAJAT: Susanna Raatikainen Teija Vinni Anna-Liisa Tuhkanen

4 4 OPPILASMÄÄRÄT ( ) Luokka Yhteensä luokka-aste yht. 1.a a 14 2.b a 19 3.b a a a 13 6.b yht KASURILAN KOULUN ARVOT Kasurilan koulun opetussuunnitelma Toisten kunnioittaminen ja hyvät tavat 2. Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen 3. Omien ja muiden töiden arvostaminen 4. Rehellisyys 5. Turvallisuus Lisäksi koulun arvoperustaan kuuluvat: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 määritellyt arvot 1. Oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen, 2. Ihmisyys, sivistys, tasa-arvo ja demokratia 3. Kulttuurinen moninaisuus rikkautena 4. Kestävän elämäntavan välttämättömyys. Siilinjärven kunnan arvot: 1. luotettavuus 2. avoimuus 3. asukaslähtöisyys 4. kehityshakuisuus UUSI JOHTOKUNTA - valitaan syksyn aika sivistyslautakunnan ohjeiden mukaan

5 5 KOULUN TYÖAJAT JA LOMAT OPPITUNNIT JA VÄLITUNNIT Tunnin Oppitunti Välitunti Lisätietoa numero sisällä lyhyt tauko 5 min, ei ulos, ei ulkovalvontaa pitkä välitunti 25 min ruokailu + välitunti, 1-3 lk välitunti, 4-6 lk 4. (4-6lk) ruokailu + välitunti, 4-6 lk 4. (1-3lk) välitunti, 1-3 lk Aamuisin oppilaiden toivotaan tulevan koululle sopivasti juuri ennen koulun alkua. Koulusta lähdetään kotiin heti koulun loputtua, ellei opettajan kanssa ole sovittu toisin tai oppilas jää iltapäiväkerhoon tai läksyjä tekemään valvotusti. Aamulla ennen koulupäivän alkua koulun pihalla ei ole valvontaa. KOULUPÄIVÄT Lukukaudet: Syyslukukausi Kevätlukukausi työpäivää työpäivää Lomat ja vapaapäivät: Syysloma , viikko 42 Itsenäisyyspäivä Joululoma Talviloma , viikko 10 Vapun aika ma-ti Helatorstain aika to-pe Valokuvaus pe Loma-anomus: hakemukset/loma-anomus-lausunto-osuudella.pdf

6 6 UUSI OPETUSSUUNNITELMA Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa 2016 (yleinen osio ja oppiainekohtainen osio). Uusi opetussuunnitelma on kokonaisuudessaan käytössä alakoulussa luokilla 1-6. KOTITEHTÄVÄT JA LÄKSYT TUKIOPETUS Läksyt ovat tärkeä osa koulutyöskentelyä, niin oppimisen kuin vastuuntunnonkin kehittymisen kannalta. Oppilaiden tulisi mieltää kotitehtävät velvollisuudeksi, joka on hoidettava kunnolla. Kotitehtävien huolellinen tekeminen edistää ja syventää oppimista Vanhempien tuki läksyjen teossa on usein tarpeen, etenkin hankalien tehtävien ja englannin läksyjen tekemisessä. Vanhempien kannattaa myös silloin tällöin kontrolloida, ovatko kotitehtävät tehty kunnolla. Kotitehtävien määrä voi vaihdella eri päivinä suurestikin johtuen mm. siitä, että saman päivän aikana voi tulla läksyjä useasta eri aineesta. Jos kotitehtäviä tulee paljon, voi vilkaista lukujärjestykseen, onko seuraavana päivänä kaikkia läksyaineita, vai voiko osan tehdä vaikka seuraavana päivänä. Kotitehtävien laiminlyönnistä lisätietoa sivulla 15. Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetuksella voidaan myös ehkäistä vaikeuksia ennakolta. Tukiopetus on yksi eriyttämisen muoto, jolle on ominaista yksilöllisesti suunnitellut tehtävät, ajankäyttö ja ohjaus. Aloitteen tukiopetuksesta tekee yleensä opettaja. Myös vanhemmat voivat pyytää lapselleen tukiopetusta.

7 7 ERITYISOPETUS Osa-aikaisesta erityisopetuksesta Kasurilan koulussa vastaa erityisopettaja. Erityisopetuksella pyritään parantamaan oppilaan oppimisen edellytyksiä sekä ennaltaehkäisemään oppimisvaikeuksien syntymistä. Laaja-alaista erityisopetusta annetaan koulupäivän oppituntien aikana. Erityisopetus on koulun normaalia toimintaa ja se toteutetaan yksilö- tai pienryhmäopetuksena sekä samanaikaisopetuksena luokanopettajan kanssa. Erityisopetus painottuu kirjoittamiseen, lukemiseen sekä matematiikkaan. Erityisopettaja osallistuu opetuksen lisäksi oppilashuollon toimintaan sekä kokouksiin eri yhteistyötahojen kanssa. Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on erittäin tärkeää. Yhdessä huoltajien ja opettajien kanssa erityisopettaja on mukana koulun kasvatustehtävässä sekä oppilaiden koulunkäynnin tukemisessa. Erityisopetus on koulun tukitoimi, joka sisältyy kolmivaiheisen tuen järjestelmään: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Kaikissa tuen vaiheissa voidaan osaaikaista erityisopetusta järjestää oppilaan oppimisen tueksi. Yhteistyöterveisin Sanna Koistinen, erityisopettaja puh (ma, ti, ke, pe) sanna.koistinen(at)siilinjarvi.fi

8 8 KOULUTARVIKKEET Tavallisilla oppitunneilla tarvitset yleensä näitä: - oppikirjat ja tehtäväkirjat - vihkot - kirjoitustarvikkeet: lyijykynä, kumi, viivoitin, teroitin, värikynät Liikuntatunneilla: Sisäliikunnassa: o vaihdettavat joustavat sisäliikuntavaatteet (ei farkut tms.) o muut erikoisvarusteet tarvittaessa Ulkoliikunnassa: o sopivat vaatteet ulkoliikuntaan sää huomioiden, myös päähine ja käsineet o liikuntavälineitä lajin mukaan sukset, luistimet ja kypärä (pakollinen, saa myös koululta), maila Pyyhe liikuntatunnin jälkeistä peseytymistä varten. KOULUN KERHOISTA tiedotetaan erikseen lukuvuoden aikana.

9 9 KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ (Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016, yleinen osio) Kodin ja koulun yhteistyön toimintatavat ja tiedottamisen periaatteet Yhteistyötä tehdään monella tavalla läpi lukuvuoden. Koulun ja opettajan viestintäkanavat esitellään vanhempainilloissa. Koulun ja kodin yhteistyön toimintatapoja voivat olla: Wilma poissaolot ja tiedotteet reissuvihkot ja tiedotteet Pedanet: koulun ja luokkien/opettajien omat sivut Pedanetissa puhelut huoltajien kanssa, sähköpostiviestit joko yksittäisille huoltajille tai tietylle ryhmälle tapaamiset huoltajien kanssa, vanhempainvartit terveydenhoitajan, erityisopettajan ja oppilashuollon ohjaajan yhteydenotot huoltajiin ja heidän tapaamiset Koulun yhteiset ja luokkakohtaiset vanhempainillat, muistiot vanhempainilloista nähtäväksi koulun/luokan nettisivuille Huoltajien osallisuus kodin ja koulun yhteistyössä Oppilashuollon toimintamallin (OHS) mukaan huoltajan tehtävät määritellään seuraavasti: pitää huolen oppilaan oppivelvollisuuden suorittamisesta pitää säännöllisesti/tarvittaessa yhteyttä luokanopettajaan tai -valvojaan lukee tiedotteet säännöllisesti, esim. reppuposti tiedottaa opettajalle oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa (mm. terveydentilaan liittyvät asiat, perheessä tapahtuneet muutokset) ilmoittaa oppilaan poissaolosta luokanopettajalle/valvojalle heti poissaoloaamuna osallistuu oppilasta koskeviin neuvotteluihin osallistuu luokan vanhempainiltoihin ilmoittaa koulun aikuiselle kuulemastaan tai näkemästään koulukiusaamisesta sekä kouluun liittyvästä turvallisuutta uhkaavasta epäkohdasta

10 10 Tavoitteena on, että luokan huoltajat tutustuvat toisiinsa ja verkostoituvat keskenään. Koulu voi järjestää oppilaiden ja huoltajien yhteisiä tapaamisia ja nk. iltakouluja, joissa huoltajat voivat tutustua toisiinsa ja luokan muihin oppilaisiin sekä perustaa tarvittaessa luokkatoimikuntia. Huoltajia kutsutaan koululle erilaisiin tilaisuuksiin, joissa on mahdollisuus tavata koulun opetushenkilökunnan lisäksi muita vanhempia, esim. juhlat, retket, teemapäivät.. Huoltajia voidaan pyytää vastaamaan erilaisiin nettikyselyihin, esim. koskien koulutoimen/koulun arviointia tai kunnan opetussuunnitelmaa. Poissaolot ja niiden seuranta Huoltaja ilmoittaa poissaoloista koululle/opettajalle heti poissaolopäivän aamuna. Koulussa poissaolot merkitään syykoodilla Wilma-järjestelmään päivittäin. Luokanopettaja/valvoja seuraa poissaolojen määrää ja syitä sekä on tarvittaessa yhteydessä huoltajaan. Luvattomista poissaoloista ilmoitetaan aina huoltajalle. OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Perusopetuslaissa on säädetty oppilaan oikeuksista. Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ja turvallisen opiskeluympäristön lisäksi oppilaalla on oikeus tukiopetukseen, erityisopetukseen ja oppilashuoltoon. Hänellä tulee olla myös oppimisen edellyttämät työtilat, työvälineet ja oppimateriaalit sekä terveellinen kouluateria. Oppilaalla on myös velvollisuuksia (perusopetuslaki 35): osallistuttava opetukseen suoritettava tehtävänsä tunnollisesti käyttäydyttävä asiallisesti.

11 11 OPPILASARVIOINTI / OPS 2016 Väliarviointi: 1, 3, 4 ja 5. luokat Arviointikeskustelu väliarviointina marras-joulukuussa 2. luokka Sanallinen arviointi syyslukukauden päätteeksi joulukuussa Nivelvaiheen arviointikeskustelu maalis-huhtikuussa 6. luokka Numeroarviointi syyslukukauden päätteeksi joulukuussa Nivelvaiheen arviointikeskustelu maalis-huhtikuussa Lukuvuosiarviointi: luokat Sanallinen arviointi luokat Numeroarviointi Kun väliarviointina on arviointikeskustelu, ei erillistä todistusta silloin anneta. Lukuvuosiarvioinnissa todistus annetaan kevätlukukauden päätteeksi. Numeroarviointia voidaan tarvittaessa täydentää sanallisella arvioinnilla. Lisää arvioinnista löytyy Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelmasta 2016, luku 6.

12 12 OPPILASTAPATURMAT / KOULULAISVAKUUTUS Ohjeita ia tietoa Siilinjärven kunnan internet-sivuilta: mat/index.php Tapaturman sattuessa ota yhteys joko opettajaan tai rehtoriin. Tilapäiset koulukuljetukset lääkärintodistuksen perusteella: Yhteys koulutoimistoon, toimistosihteeri Kaisa Sutinen puh , tai rehtoriin

13 13 PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Perusopetuslain muutos KASVATUSKESKUSTELU (Perusopetuslaki 35a) Kasvatuskeskusteluun määrää opettaja tai rehtori. Ensisijainen toimi, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti. Kesto enintään 2 tuntia, voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Kasvatuskeskustelu kirjataan Wilmaan Ilmoitus huoltajalle mahdollisimman pian esim. puhelimitse. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se katsotaan tarpeelliseksi. LUOKASTA TAI MUUSTA OPETUSTILASTA POISTAMINEN Opettaja tai rehtori voi poistaa oppilaan luokasta tai muusta opetustilasta jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, kun oppilaan käytös on häiritsevää. Ilmoitus huoltajalle Wilmalla Oppilaalle järjestettävä valvonta. Asia kirjataan Wilmaan. JÄLKI-ISTUNTO Opettaja tai rehtori voi määrätä oppilaan jälki-istuntoon, jos hän häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti. Jälki-istunnon syy pitää yksilöidä. Oppilasta on kuultava ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Huoltajalle ilmoitettava / varattava tilaisuus tulla kuulluksi Enintään kaksi tuntia kerrallaan valvotussa tilassa Jälki-istunto kirjataan Wilmaan, huoltajan kuittaus pyydetään. Voi istuttaa hiljaa tai teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, jotka tukevat kasvatusta, opetusta ja kehitystä, ovat oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopiva. Oppilas ei voi olla jälki-istunnossa muun opetuksen tai koulun toiminnan aikana. Tarvittaessa järjestettävä oppilashuoltoa.

14 14 KOTITEHTÄVIEN LAIMINLYÖNTI Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan kotitehtäviään. Opettaja määrää. Ilmoitus huoltajalle. Kirjataan ylös Wilmaan. POISOTTO-OIKEUS Jos oppilaalla on kielletty tai vaarallinen esine tai aine, tai esine tai aine, jolla hän häiritsee opetusta tai oppimista, niin rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus pyytää työpäivän aikana haltuunsa oppilaalta em. kielletty esine tai aine. Jos oppilas ei anna esinettä tai ainetta vapaaehtoisesti pois, opettajalla tai rehtorilla on yhdessä tai erikseen oikeus ottaa em. esine tai aine pois. Asiasta on ilmoitettava huoltajalle mahdollisimman pian. Häirintään käytetyn esineen tai aineen luovuttaminen oppilaalle koulun tai tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä jatkuu oppitunnin jälkeen, voidaan luovuttaminen tehdä viimeistään työpäivän päättyessä. Pois ottaminen ja myös esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen tulee kirjata asiaan laaditulle lomakkeelle sekä Wilmaan.

15 15 KOULUMATKAT Koulumatkoilla noudatetaan liikennesääntöjä ja käytetään kevyenliikenteen väyliä, jos mahdollista. Oppilaille suositellaan pyöräilykypärän käyttöä pyöräillessä Oppilaat tulevat koulun pihalle pyörällä tai kävellen nk. koivukujaa pitkin. Polkupyörät pidetään telineissä koulupäivän aikana. Autokyydillä saapuvat oppilaat tulevat pihaan parkkipaikalta koulun ja Viipalerakennuksen välistä. Huoltajia / koulusta hakijoita pyydetään odottamaan koulusta tulijoita merkityillä parkkipaikoilla, jotta turvallisuus pysäköintialueella säilyy. Heijastimien käyttö lisää oppilaan turvallisuutta koulumatkoilla. KOULUKULJETUS KOULUKULJETUKSEN PELISÄÄNNÖT OPPILAALLE (OPH, liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen Taksiliitto ry, Linja-autoliitto ja Liikenneturva) Oppilaat ovat aikataulun mukaan odottamassa sovitussa turvallisessa paikassa. Koulunkäynninohjaaja valvoo kuljetuksen odotusta koululla. Autoa odotetaan tien reunassa tai pysäkillä. Autoon ei mennä eikä poistuta liikenteen puolelta. Autoon ei mennä rynnäten. Reppuja ei jätetä turvavyötä käytettäessä selkään, vaan ne pidetään joko jaloissa, sylissä tai tavaratilassa. Oppilaat eivät riehu ja melua koulubussissa tai taksissa. Autosta poistutaan rauhallisesti eikä unohdeta reppuja tai vaatteita autoon. Oppilas ei poistuessaan autosta saa missään tapauksessa lähteä ylittämään tietä kouluauton edestä tai takaa, vaan odottaa, että kouluauto on lähtenyt. Pimeään aikaan oppilas käyttää heijastinta. Oppilas ilmoittaa kuljettajalle, jos hän voi pahoin. Koulukuljetusopas kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: SIILINJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJEET; KASURILAN KOULUKULJETUSAIKATAULUT lv

16 16 LINJA-AUTO KB2 JÄLÄN, KASURILANMÄEN JA SÄYNEENJOEN SUUNNALTA Koulukuljetuksessa on tänä lukuvuonna vain luokkien 1 ja 2 oppilaita. Puhelin linja-autoon KB2: x = linja-auto ajaa ko. paikan kautta Aamulla kouluun linja-autolla KB2 MA TI KE TO PE Säyneenjoentie la-pysäkki Kasurilanmäki (sipulitila) Tuomilahden th x x x x x Jälä th Kasurilan koulu Päivällä koululta linja-autolla MA TI KE TO PE Kasurilan koulu Jälän th Kasurilanmäki Tuomilahden th x x x x x Säyneenjoentie la-pysäkki x x x x x Taksi tulee Jälältä keskiviikkona klo 9.05 ja torstaina Jos joku haluaa joskus tulla näinä päivinä taksin kyydissä omakustanteisesti, taksin kuljettajalta voi kysyä, mahtuuko kyytiin. Puhelinnumero taksiin on

17 17 OPPILASHUOLTO Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa koulussa. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Lisäksi oppilailla on oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Oppilashuollon palveluita ovat monialainen yksilökohtainen oppilashuolto, psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä kouluterveydenhuollon palvelut. Oppilashuoltoa toteutetaan opetustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä oppilaiden ja heidän huoltajiensa sekä tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa. KOULUKURAATTORIN PALVELUT Koulukuraattori Saara Pellinen p , - Koulukuraattori on Kasurilan koululla pääsääntöisesti tiistaisin - Koulukuraattorilta saa apua esimerkiksi silloin, kun oppilaalla on huolia, pulmia koulunkäynnissä, käyttäytymisongelmia tai kun oppilaan elämässä tapahtuu koulunkäyntiin vaikuttavia muutoksia - Koulukuraattori tarjoaa oppilaille keskusteluapua, ohjausta ja neuvontaa - Koulukuraattorin tehtävät voivat liittyä yksittäisen oppilaan tukemiseen, kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseen sekä konsultatiiviseen tukeen kouluyhteisössä - Oppilas itse, huoltaja tai opettaja voivat ottaa yhteyttä koulukuraattoriin PSYKOLOGIPALVELUT Aluepsykologi Satu Siekkinen p , satu.siekkinen@siilinjärvi.fi - Aluepsykologin työ sisältää oppimisvalmiuksien, erilaisten koulunkäyntivaikeuksien sekä tunne-elämän arviointia neuvottelujen ja psykologisten tutkimusvälineiden avulla sekä lyhyitä tukikäyntijaksoja. Tehtävänä on suunnitella tarvittavia tukitoimia yhdessä opettajien, huoltajien ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa sekä seurata tukitoimien vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin. Koulupsykologi on peruskoulun oppilashuoltoryhmän jäsen. - Aluepsykologiin voivat ottaa yhteyttä oppilas, vanhemmat, opettajat tai yhteistyökumppanit. - Vastaanotto sopimuksen mukaan Kasurilan koululla tai Hyvinvointineuvolassa os. Isoharjantie 6, Siilinjärvi.

18 18 KOULUTERVEYDENHUOLTO Terveydenhoitaja Suvi Kivelä puh Kouluterveydenhuolto on terveyskeskuksen järjestämää toimintaa ja se on luonteeltaan ennaltaehkäisevää. Tavoitteena on oppilaan terveen kasvun ja kehityksen tukeminen. Terveydenhoitaja tekee yhteistyötä oppilaan ja huoltajien lisäksi lääkärien, psykologin, erityisopettajan, opettajan, kuraattorin, sosiaalitoimen ja perheneuvolan ym. kanssa oppilaan hyvinvoinnin tukemiseksi. Terveystarkastus / terveystapaaminen järjestetään vähintään kerran lukuvuodessa. Tapaamisessa keskustellaan terveystottumuksista, kaverisuhteista, kouluselviytymisestä, kehitysasioista, perheeseen liittyvistä asioista jne. Tarvittaessa muulloinkin oppilas voi tulla kouluterkkarin luokse itse tai yhdessä vanhemman kanssa. Terveystarkastuksessa tehdään ns. seulontatutkimukset: Lukuvuosi esik. 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk pituus ja paino X X X X X X X ryhti X X X näkö X tarv. tarv. X kuulo X X verenpaine X X Hemoglobiini X X lääkärintarkastus X X Laajat terveystarkastukset ovat 1. ja 5. luokilla, jolloin lapsilla on terveydenhoitajan ja koululääkärin tarkastukset. Lääkärintarkastuksiin kutsutaan vanhemmat mukaan. Terveydenhoitajaan voi olla yhteydessä koulupäivinä puhelimitse tai sähköpostin välityksellä lapsen terveyteen liittyvissä asioissa. VASTAANOTTO KASURILAN KOULULLA keskiviikkoisin ja torstaisin, joka toinen torstai-aamupäivä on koululääkäri. Tervettä ja mukavaa lukuvuotta koululaisten perheille! Ystävällisin terveisin Terveydenhoitaja Suvi Kivelä

19 19 TIETOA KOULURUOKAILUSTA Kasurilan koululle ja iltapäiväkerholaisille (välipalat) ateriat toimitetaan Suininlahden koulun keittiöltä. Ruokapalveluista vastaa Kasurilan koulun palvelukeittiöllä ravitsemistyöntekijä Jaana Kettunen. Kouluruokailun tarkoituksena on täyttää yksi kolmasosa koululaisen päivittäisestä energiantarpeesta, sekä opettaa hyviä ruokailutapoja ja terveellisiä elämäntapoja. Noudatamme uusimpia (2017) valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokasuosituksia. Hankinnoissa, raaka-ainevalinnoissa ja ruokalistasuunnittelussa meille on tärkeää kotimaiset ja lähialueen tuotteet sekä kestävän kehityksen mukainen ja ympäristöasiat huomioiva toiminta ruokapalveluissa. Perunat ja sipulit tulevat Siilinjärveltä, marjat ja kalamurekkeen haukimassa lähialueelta sekä leipätuotteita Kiurun Leipomosta. Lihat ja maito ovat kotimaisia. Ruokalistat löytyvät Siilinjärven kunnan nettisivuilta. Noudatamme kuuden viikon kiertävää ruokalistaa. Toteutamme myös yhden toiveruokapäivän syys- ja kevätlukukauden aikana. Tasapainoinen kouluaterian malli kootaan nähtäväksi lautasmalliannoksena vähintään kerran viikossa. Valtakunnallisen uuden allergiaohjelman ja linjausten mukaan pyritään välttämään turhia allergiadieettejä. Erityisruokavalioilmoitukset tehdään lukuvuosittain kouluterveydenhoitajan kautta keittiöille. Ruokapalveluhenkilöstön työtä helpottaisi, jos yksilöllistä erikoisruokavaliota (mm. keliakia, maidoton, moniallergia) tarvitseva ruokailija ilmoittaisi poissaolonsa keittiölle ennakoivasti, näin vältymme turhalta aterian valmistukselta. Lukuvuoden aikana järjestämme joitakin teemapäiviä sekä joulun ja pääsiäisen aikaan tarjoamme juhla-aterian. Tänä vuonna vietämme Suomi 100 -juhlavuotta. Myös ruokapalveluissa huomioimme juhlavuoden ja itsenäisyyspäivän aikaan tarjoamme kouluissa juhla-aterian. Toivomme, että ruoka maistuu ja ruokailutilaisuus olisi virkistävä, viihtyisä ja mukava hetki ruokailijoille. Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille! Kouluruokailua koskevissa asioissa voitte ottaa yhteyttä suoraan Kasurilan koulun keittiöön Jaana Kettuseen p , tai Suininlahden koulun ruokapalveluesimies Sirpa Räsäseen p , Pirkko Markkanen ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja p

20 20 ERIKOISRUOKAVALIOT SIILINJÄRVEN KOULUISSA SIIRRYTÄÄN NOUDATTAMAAN KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN VALTAKUNNALLISIA SUOSITUKSIA KOULURUOKAILUSSA ( Tavoitteena on: Ennaltaehkäistä lasten turhia välttämisruokavalioita, lievien allergia oireiden vuoksi. Tukea lasten monipuolisen ruokavalion toteutumista ja hyvää terveyttä. Käytännössä koulujen erityisruokavaliota koskeva uudistus tarkoittaa: Jos lapsi saa hengenvaarallisia tai hyvin merkittäviä oireita jostain ruokaaineesta (esim. keliakia) Hän saa koulussa ed. oman erityisruokavalionsa. Lieviä oireita (esim. suun kutina, kielen kirvely )saaville lapsille, ei enää valmisteta erityisruokavaliota. Vaan hän voi itse jättää kouluruuastaan syömättä sen osan, joka lieviä oireita aiheuttaa. Nykysuositukset kannustavat altistamiseen. Lieväoireiselle henkilölle suositellaan ajoittain oireita aiheuttavan ruoka-aineen maistelua. Tämä auttaa allergiaoireiden väistymistä. Erityisruokavalio ilmoitukset tehdään jatkossa vain kouluterveydenhuollon kautta keittiölle. Elokuun alusta otetaan käyttöön kansallisen allergiaohjelman lomake. Pysyvissä erityisruokavalioissa (esim. keliakia) riittää lomakkeen täyttäminen kertaalleen. Muissa erityisruokavalioissa lomake on voimassa yhden lukuvuoden ja täytetään joka syksy uudelleen. Lomakkeita löytyy: wilmasta, paperiversiona terveydenhoitajalta ja koululta. Mahdolliset kysymykset ja muut yhteydenotot asiaan liittyen suoraan kouluterveydenhoitajalle puh

21 21 KASURILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS Kasurilan koululla toimii vanhempainyhdistys, joka on avoin yhdistys kaikille koulun oppilaiden vanhemmille, koulun opettajille ja henkilökunnalle sekä muille koulun parissa työskenteleville. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää koulun ja vanhempien välistä yhteistyötä. Vanhempainyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia ja kilpailuja yhdessä koulun kanssa. Yhdistys voi myös tukea taloudellisesti koulun toimintaa esimerkiksi hankkimalla välituntivälineitä. Johtokunta vanhempainyhdistykselle valitaan syyskokouksessa. Kokoukset ovat kaikille avoimia ja niistä tiedotetaan koulun nettisivuilla. Toiminta on mukavaa puuhastelua lasten ja koulun hyväksi. Uusia ideoijia ja tekijöitä toivotaan mukaan iloiseen joukkoon Tervetuloa! Syksyn toiminnasta tiedotetaan tarkemmin erillisillä tiedotteilla.

22 22 ILTAPÄIVÄKERHO KASURILAN KOULULLA Iltapäiväkerho on suunnattu ensisijaisesti 1.- ja 2. luokan oppilaille. Mikäli ryhmissä on tilaa, myös kolmasluokkalaiset ovat tervetulleita mukaan. Toiminnan järjestäjänä on Siilinjärven seurakunta. Iltapäiväkerhossa varataan päivittäin aikaa yhteiseen hiljentymiseen ja rauhoittumiseen mm. pienten hartaus/uskontohetkien äärellä. Aiheet, joita uskontohetkissä käsitellään, liittyvät lasten elämään sekä kirkkovuoden tapahtumiin. Kerhon arkeen kuuluvat niin yhteiset pelit ja leikit sisällä ja ulkona kuin monipuoliset kädentyöt. Välipalan ja läksyjen teon lomassa lauletaan, luetaan ja kerrotaan satuja ja tarinoita. Ryhmän ohjaajina toimivat: Sari Pitkänen, Arja Ropponen ja Heidi Tarvainen Ohjaajat tavoitettavissa puhelimitse kerhon toiminta-aikana numerosta Kerho on avoinna koulupäivinä arkisin klo Muista toimintavuoden poikkeavista päivistä ilmoitetaan erikseen toimintaan osallistujille (esim. koulutus- ja virkistyspäivät). Toiminta on maksullista. Maksuun sisältyy välipala, vakuutus ja ohjattua toimintaa. Lisätietoja iltapäiväkerhotoiminnasta voi kysyä ohjaajien numerosta sekä lapsityöntoimistosta p

23 23

Kasurilan koulu Koulutiedote

Kasurilan koulu Koulutiedote 1 Kasurilan koulu Koulutiedote 2018-2019 2 Hyvät Kasurilan koulun oppilaat ja vanhemmat! Muutoksen tuulet puhaltavat lukuvuonna 2018-2019 Kasurilan koulussa. Viime syyslomalla koulussamme tehtiin kuntokartoitus

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Yhteinen suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! 1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tervetuloa Toivalan kouluun

Tervetuloa Toivalan kouluun Tervetuloa Toivalan kouluun Lukuvuositiedote 2017-2018 Elokuussa 2017 Hyvää uutta kouluvuotta! Suomi on ollut ja on edelleen lukutaidon kärkimaita, mutta kehityssuunta on huono: yksilöiden väliset erot

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa Peda palaveri 13.1.2015 OHR suppea 19.1.15 Oppilaskunnan käsittely Huoltajien näkemyksiä??? OHR laaja 16.2.15 Mitä oppilas ajattelee? 35 a (30.12.2013/1267)

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Siilinjärven kunta ja Hamulan koulu 1 Perusopetuksen opetussuunnitelma Opetussuunnitelman perusteet 2014 Opetushallituksen hyväksymä normi Siilinjärven perusopetuksen

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

Tervetuloa Toivalan kouluun

Tervetuloa Toivalan kouluun Tervetuloa Toivalan kouluun Lukuvuosi 2016-2017 Elokuussa 2016 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2016-2017 Toivalan kouluun. Erityisesti tervetuloa kaikki uudet oppilaat ja

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

Toivalan koulun lukuvuositiedote

Toivalan koulun lukuvuositiedote Toivalan koulun lukuvuositiedote 2019-2020 Elokuussa 2019 Hyvät Toivalan koulun oppilaat ja vanhemmat! Uusi lukuvuosi ja uudet haasteet. Tervetuloa kouluun! Toivalan koulussa on kesän aikana remontoitu

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä

Lisätiedot

Toivalan koulun lukuvuositiedote

Toivalan koulun lukuvuositiedote Toivalan koulun lukuvuositiedote 2018-2019 Elokuussa 2018 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2018-2019. Ennätyslämpimän ja aurinkoisen kesän jälkeen uusi lukuvuosi käynnistyy

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

KUHMOISTEN YHTENÄISKOULU

KUHMOISTEN YHTENÄISKOULU KUHMOISTEN YHTENÄISKOULU 2017-2018 HYVÄT OPPILAAT JA HUOLTAJAT Tähän tiedotteeseen on koottu eräitä tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita. Kaikissa koulun aloitusta ja käyntiä koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Koulunkäynti Suomessa Oppivelvollisuus Kaikkien Suomessa asuvien lasten tulee käydä koulua. Oppivelvollisuus

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. HAAPAVEDEN ALAKOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. 2.) Oppilaan tulee suorittaa

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Koulun alkaessa Sateinen, mutta toivottavasti siitä huolimatta rentouttava kesäloma alkaa olla takanapäin ja edessä ovat uudet koitokset oppimisen pitkällä

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

pedagogisen tuen ryhmä

pedagogisen tuen ryhmä Kasvatuskeskustelut ja muut kurinpitomenettelyt Kasvatuskeskustelun tavoitteena on - pysäyttää oppilas miettimään omaa käytöstään - antaa konkreettisia kasvatus- ja ratkaisumalleja oppilaalle - rauhoittaa

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Lukuvuositiedote

Lukuvuositiedote Lukuvuositiedote 2018-2019 Matin ja Liisan koulu Yhteystiedot Matin ja Liisan koulu Koulukuja 14, 73100 Lapinlahti www.matinjaliisankoulu.fi Rehtori Juhani Sammallahti 040-4883251 Apulaisrehtori Sari Jokelainen

Lisätiedot

Valokuvaus: Koulukuvauspäivä on 30.8.2002 klo 9.00 alkaen.

Valokuvaus: Koulukuvauspäivä on 30.8.2002 klo 9.00 alkaen. 1 SISÄLYSLUETTELO 1 Alkusanat 3 2 Koulun yhteystiedot 3 3 Koulun henkilökunta 3 4 Koulun työ- ja loma-ajat 4 5 Oppilashuolto 5 6 Lukuvuoden juhlat 5 7 Oppilasarvioinnista 5 8 Kansainvälisyystoiminta 5

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2017-18 Luokat ja henkilökunta 3 A Jaana Hekkanen, 3B Leena Helanen, 3F Niina Siltari, 3H Petri Korpi 4B Timo Fordell, 4C:n opettajan nimi vahvistuu maanantaina

Lisätiedot