Ohjeita Wordin käyttöön

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjeita Wordin käyttöön"

Transkriptio

1 Ohjeita Wordin käyttöön - Kirjoittanut Sami Sorvo Tämä ohje on kolmiosainen. Ensimmäisessä luvussa annetaan ohjeita aivan vastaalkajalle Wordin perusasetuksista ja tekstin kirjoittamisesta. Toisessa luvussa käsitellään Wordin kaavaeditorin käyttöä. Työselostuksissa on aina matemaattisia lausekkeita. Kaavaeditoria tarvitsee siten jokainen, joka kirjoittaa työselostuksensa Wordia käyttäen. Viimeisessä luvussa annetaan vinkkejä edistyneemmille Wordin käyttäjille. HUOMIO! Tämä opas on kirjoitettu fysiikan laitoksen ATK-luokan koneita ajatellen, eli pääsääntöisesti on ajateltu, että ohjelmat puhuvat englantia. Kuitenkin osalla opiskelijoista on pääsy myös suomenkielisiin ohjelmiin, joten jokaisen englanninkielisen ilmaisun perässä on kursiivilla ja suluissa merkitty, mikä on vastaava käsky tai komento suomenkielisissä ohjelmaversioissa. Poikkeuksena tähän ovat kaavaeditorin komennot, koska ainakin minun suomenkielisessä Wordissäni kaavaeditori puhuu kuitenkin englantia. 1

2 WORDIN ALUSTAMINEN 1 Wordin alustaminen selostuksenkirjoituskuntoon Eli kuinka saada aikaan samanlaista jälkeä kuin malliselostuksessa (löytyy Aloittelevan selostuksen kirjoittajan oppaasta ). 1.1 Tekstin ja kappaleiden asettelu Klikkaa Format Paragraph (Muotoile Kappale). Aseta kohdasta Spacing (Välistys) Before :n (Ennen) arvoksi 12 pt. Line spacing :iksi 1,5 (Riviväli:ksi 1,5 ). Marginaalit löytyvät samasta välilehdestä kohdasta Indentation (Sisennys). Niiden on hyvä olla ihan nollia. Samasta ikkunasta löytyy myös tekstintasaustyökalu eli Alignment (Tasaus). Valitse siihen Justified (Molemmat). Saman toiminnon saat myös Format-valikon ulkopuolella yläpalkin kuvakkeesta. Tämän lisäksi on vielä hyvä laittaa Word ymmärtämään tavutusta. Valitse Tools Language Hyphenation (Työkalut Kieli Tavutus) ja laita rasti ruutuun Automatically hyphenate document (Tavuta asiakirja automaattisesti). Kirjoita pääkappaleiden otsikot fonttikoolla 14, kaikki muut koolla 12, myös leipäteksti. Otsikot suositellaan lihavoitavaksi. Kirjoitusfontiksi kelpaa loistavasti Times New Roman. Koska oletuksena kaavaeditori käyttää samaa fonttia, lopputulos näyttää yhtenäiseltä. 1.2 Lausekkeiden/yhtälöiden kirjoitus ja asettelu Käytä kaavaeditoria AINA kirjoittaessasi lausekkeita. Älä koskaan kirjoita niitä tavallisena tekstinä tyyliin 13 * 10^-3. Kaavaeditori löytyy Insert Object Microsoft Equation 3.0 (Lisää Objekti Microsoft Kaava 3.0). Vihjeitä ja neuvoja kaavaeditorin käyttöön löytyy luvusta 2. Vaikka Word onkin looginen ohjelma, siinä on muutamia asioita, jotka on hyvä tietää. Virallisessa raporttimuodossa lausekkeet keskitetään. Kuitenkin selostustarkoitukseen sopii vallan hyvin se, että ennen kutakin lauseketta painetaan kahdesti tabulaattoria (nappula Q-kirjaimen vasemmalla puolella). Näin tehtäessä lausekkeet tulevat näkyviin alla olevalla tavalla. Mallilauseke Halutessasi numeroida lausekkeen paina sen jäljessä vielä sopiva määrä tabulaattoria ja kirjoita numero mahdollisimman lähelle sivun oikeaa laitaa. Näiden kaikkien 2

3 WORDIN ALUSTAMINEN numerointien olisi hyvä olla täsmälleen samassa kohtaa sivuja pystysuunnassa katsottuna. Esimerkki numeroidusta mallilausekkeesta ja numeroinnin sijainnista on alla. Mallilauseke (1) 1.3 Sivunumerot Kun selostus on valmis, on aika laittaa paikoilleen sivunumerot. Kanteen ei luonnollisesti numeroa haluta, mutta tämäkään ei ole ongelma. Valitse Insert Page numbers (Lisää Sivunumerot). Poista raksi ruudusta Show number on first page (Näytä numero 1. sivulla) ja valitse yllä olevista palkeista haluamasi sivunumeroiden sijoitteluvaihtoehto. 3

4

5 2.2 Kaavaeditorin yleiset käyttöohjeet a.k.a. ALKEET Yleistä Kaavaeditorin käynnistyttyä dokumenttisi tulee näyttämään seuraavalta (Kuva 2). Kuva 2: Kaavaeditorin työskentelypisteet Kuvassa esiintyvät kolme työskentelypistettä ovat seuraavat: 1. Kaavaeditorin pääikkuna: tästä valitaan, millaisia muotoiluita matemaattiseen lausekkeeseen halutaan laittaa. 2. Kaavaeditorin tulosikkuna: tähän ilmestyvät pääikkunasta valitut matemaattiset muotoilut ja symbolit. Tähän ikkunaan myös kirjoitetaan lausekkeen ne osat, joita ei pääikkunasta saa valittua. 3. Wordin valikkorivi muuttuu myös kaavaeditorin mukaiseksi. Valikkorivistä saadaan aikaan sekä äärimmäisen suuret muutokset kaavojen ulkonäköön että pienet hienosäädöt. Valikkoriviin ja sen ominaisuuksiin palataan myöhemmin. Pääikkunan symbolit ovat kohtuuloogisesti järjestettyinä erilaisiin ryhmiin. Taulukko 1 esittelee lyhyesti erilaiset ryhmät ja niiden sisällöt. 5

6 Taulukko 1: Kaavaeditorin pääikkunan toimintaryhmät Pääikkun an osio Sisältää Sisältö-kuvake Lisähuomautuksia Yhtälösymbolit: Suurempi tai yhtä suuri kuin Pienempi tai yhtä suuri kuin On eri suuri kuin On identtisesti On likimain sama kuin Jne. Välit ja pisteviivat Rivitysavustin Ei tyhjää väliä kahden merkin välille. Pikselin verran tilaa kahden merkin välille. Kuudesosamerkin verran tyhjää. Jne. Erilaiset pisteviivat Merkinnät ja somisteet Merkkien päälle tulevat pisteet/tuplapisteet. Merkkien päälle tulevat hatut, viivat ja vektorimerkit. Operaattorisymbolit Plusmiinus ja miinusplus Ristitulo Pistetulo ja kertomerkki Jne. Koska = merkki ja < sekä > merkit tehdään suoraan näppäimistöltä, ei niitä ole kaavaeditorin puolelta mahdollista valita. Välit ovat tärkeitä, sillä oletuksena kaavaeditori ei jätä tyhjää kaikkien merkkien välille. Esimerkiksi lukuarvo ja yksikkö (15 m) tulee kaavaeditorissa erottaa ulkonäön vuoksi toisiksi suurimmalla kaavaeditorin tarjoamalla välillä. Tämä osio on lähinnä tarkoitettu yksittäisten merkkien somistukseen. Jos halutaan viiva jonkin pidemmän lausekerakenteen ylle, kts. tämän taulukon rivi Ylle- ja alleviivaukset. Tee sekä kertomerkki että pistetulo tämän ryhmän kuudennella symbolilla. Viides symboli (tähti) kertomerkkinä on ruma. 6

7 Erilaiset nuolisymbolit Josta seuraa Ekvivalenttiusmerkintä Jne. Loogiset symbolit ja kvanttorit Näin ollen siis Siten, että On olemassa Kaikille Loogiset not, and ja or. Joukko-opin merkinnät Kuuluu joukkoon Unioni/yhdiste Leikkaus Aito alijoukko Alijoukko Ei ole alijoukko Tyhjä joukko Sekalaiset symbolit (suomeksi: symbolit, joille ei keksitty muuta paikkaa): Osittaisderivaatta Nabla/gradientti Äärettömyys Kulma Ovat toisiaan vastaan kohtisuorat Aste hooviiva ja lambdaviiva Pieni integraalimerkki Pienet summa- ja tulomerkit Näiden symboleiden käyttö lienee matematiikan opinnoissa huomattavasti yleisempää kuin fysiikan työselostuksissa. Niillä ei siis kannattane vaivata päätään. 7

8 Pienet kreikkalaiset aakkoset Suuret kreikkalaiset aakkoset Sulkumerkinnät Tavalliset sulut Aaltosulut Hakasulut Samat myös yksipuoleisina Ala- ja yläselitehakasulku Itseisarvomerkit Bra- ja ket vektorit Murtoluvut ja juurilausekkeet: Perinteiset murtoluvut Vinot murtoluvut Neliöjuuri Juurilauseke Tämän ryhmän joukosta löytyy virheyhtälöissä käytettävä pikkudelta δ. Samoin löytyvät myös usein käytetyt alfa (α), beta (β), gamma (γ), fii (φ) ja omega (ω). Selkkareiden kannalta tämän ryhmän tärkeimmät lienevät muutosta merkitsevä iso delta (Δ) ja ohmin symboli iso omega (Ω). Kirjoitettaessa lausekkeita on tärkeää käyttää näitä sulkeita eikä näppäimistöltä tehtäviä. Käytettäessä näitä sulkeita sulkeiden koko kasvaa sen mukaan, mitä sulkujen sisällä on. Näppäimistöltä tehtävät sulut ovat aina samankokoisia (eli monissa tapauksissa liian pieniä). 8

9 Ylä- ja alaindeksit Ylä/ala/ylä- sekä alaindeksit Suurten operaattoreiden vastaavat indeksit Erilaiset summamerkinnät: Merkintöjen ero on siinä, paljonko kullakin on indeksejä, ja missä nämä indeksit sijaitsevat. Integraalimerkinnät: Asettaessasi ylä- tai alaindeksejä yksittäisille merkeille, esimerkiksi muuttujille, käytä ylimmän kolmen rivin painikkeita. Alimmat kaksi riviä on valittu operaattoreiden indekseille, ja niille on harvemmin käyttöä. Tavallinen integraali Määrätty integraali Tupla- ja triplaintegraalit Polku, pinta-ala- ja tilavuusintegraalit. Ylle- ja alleviivaukset: Ylleviivaus Alleviivaus Vektorimerkintä Selitenuolet: Nuolia, joihin voi haluttuun kohtaan lisätä jonkin selitetekstin/merkin. Jos tarvitset viivaa/vektorimerkkiä jonkun yhtä merkkiä pidemmän rakenteen ylle, käytä tämän ryhmän merkintöjä. Yhden merkin somistamiskomennot löytyvät taulukon kohdasta Merkinnät ja somisteet. Näille lienee enemmän käyttöä kemian työselostuksissa kuin fysiikan. 9

10 Tulo- ja joukko-oppioperaattorit: Tulo-merkinnät indeksipaikkoineen Leikkausmerkinnät indeksipaikkoineen Yhdisteet/unionit indeksipaikkoineen. Matriisitoiminnot: 2, 3 ja 4 pituiset pysty- ja vaakavektorit sekä neliömatriisit. Valitun kokoiset pysty- ja vaakavektorit sekä matriisit Esimerkkilausekkeen kirjoittaminen kaavaeditorilla Kaavaeditori toimii niin sanotulla WYSIWYG -periaatteella, (What You See Is What You Get) mikä tarkoittaa sitä, että kaava rakentaa itse itseään samalla kun sitä kirjoitetaan. WYSIWYGin vastakohta on ohjelmointia muistuttava lausekkeiden kirjoittamistapa, jota esimerkiksi Lateχ käyttää. Jos aiot jatkaa fysiikan opiskelua laudatur-tasolle asti, Lateχin käyttö kannattaa opetella jossain vaiheessa aineopintoja, sillä esimerkiksi erikoistyö ja pro gradu suositellaan kirjoitettavaksi sillä. Perusopinnoissa pärjää Wordilla. Tutustuminen kaavaeditoriin aloitetaan kirjoittamalla kohtuullisen yksinkertainen lauseke 2 f raja =. T Aloitetaan yllä olevan lausekkeen kirjoittaminen käynnistämällä kaavaeditori ja kirjoittamalla f. Tämän jälkeen annetaan f:lle alaindeksi painamalla ylä- ja alaindeksien valikosta näppäintä. Nyt tulosikkunan tulisi näyttää samalta kuin kuva 3. max Kuva 3: Alaindeksin asettaminen Pieneen suorakulmioon f:n alaindeksinä kirjoitetaan tämän jälkeen raja ja siirrytään pois alaindeksin alueelta painamalla nuolinäppäimistöltä nuolta oikealle. Kirjoitetaan normaalisti näppäimistöltä = merkki. Tässä vaiheessa tuloksen pitäisi näyttää tältä: 10

11 Kuva 4: Välitulos Seuraavana lausekkeessa on murtolukurakenne, joka asetetaan painamalla Murtoluku- ja juurilausekkeet ryhmästä kuvaketta. Syntyy tilanne: Kuva 5: Murtolukulausekerakenne asetettuna Huomataan, että esimerkkilausekkeessa on murtoviivan yläpuolella neliöjuurilauseke, joten klikataan murtoviivan päälle ilmestynyttä katkoviivalaatikkoa ja valitaan Murtoluku- ja juurilausekkeet ryhmästä kuvake kaltainen:. Nyt tilanne on tämän Kuva 6: Juurilauseke asetettuna murtolukurakenteeseen. Nyt voidaan kirjoittaa neliöjuuren sisällä olevaan laatikkoon 2 ja murtoviivan alaiseen laatikkoon T. Huomataan, että T:llä on kuitenkin vielä alaindeksi max, joten klikataan välittömästi T :n kirjoittamisen jälkeen Ylä- ja alaindeksien ryhmästä kuvaketta. Kirjoitetaan ilmestyneeseen alaindeksilaatikkoon max. Lopputuloksen pitäisi olla nyt esimerkkilausekkeen näköinen. Kuva 7: Valmis esimerkkilauseke. 11

12 Lopuksi suljetaan kaavaeditori klikkaamalla hiirellä jostakin kaavaeditorin tulosikkunan ulkopuolella. Word asettaa tällöin esimerkkilausekkeen tekstin sekaan siihen kohtaan, jossa aktiivinen kursori oli kaavaeditoria käynnistettäessä. Monimutkaisemmatkin lausekkeet kirjoitetaan aivan samalla periaatteella: edetään loogisesti alusta loppuun ja klikataan tarvittaessa kaavaeditorista jokin haluttu rakenne lausekkeen sekaan. HUOM! Jos joudut korjaamaan jotain aikaisemmin tekemääsi, kaavaeditori saattaa alkaa jättää jotakin omituista töhnää ruutuun, tai muutenkin esimerkiksi alkaa piirtää asioita toistensa päälle. Jos tämä tapahtuu, klikkaa valikkorivin View kohdasta Redraw. 2.3 Valmiiden lausekkeiden säätäminen tieteellisiksi Tässä luvussa keskitytään jo kirjoitettujen lauseiden säätämiseen. Säätötoimenpiteet ovat pääsääntöisesti hyvin pieniä, eivätkä vaadi mitään hyperosaamista Laita tarpeeksi välejä lausekkeisiin Tarkastellaanpa edellisen luvun esimerkin mukaan kirjoitettua lauseketta: a + 3h ( 6h)( n 1) 0, m. 2 3 ( 0,050m) + 3 ( 2, m) 2 2 f A 1 = = 3 6 2, m ( 1,51 1) Oletuksena kaavaeditori ei tee juurikaan välejä lausekkeisiin. Lopputulos näyttää kovasti täyteen ahdetulta ja ahdistaa silmiä pidemmän päälle. Tärkeitä kohtia asettaa itse välejä ovat: Luvun ja yksikön väliin: kuten huomaat yltä, yksikkö m on aivan kiinni sitä edeltävässä luvussa. Aseta niiden väliin toiseksi suurin väli. 2 Kuva 8: "Toiseksi suurin väli" 12

13 Kahden vierekkäisen sulkumerkin ) ( väliin: nämä raot jäävät hyvin usein lähes olemattomaksi, mikä on omiaan sattumaan silmään. Aseta tähän jokin sopivalta vaikuttava väli. Minne tahansa, missä näyttää ahtaalta. Jos joudut laittamaan lauseketta kahdelle riville, katso, jääkö niiden väliin liian vähän tyhjää tilaa. Esimerkkilausekkeessa näin selvästikin on, joten lisätään yksi tyhjä rivi ihan Enter-näppäimellä kaavaeditorissa Vaihda kursivoidut yksiköt ei-kursivoiduiksi Tässä vaiheessa lausekkeen pitäisi olla kaunistunut seuraavanlaiseksi: a + 3h ( 6h)( n 1) 0, m. 2 3 ( 0,050 m) + 3 ( 2, m) 2 2 f A 1 = = 3 6 2, m ( 1,51 1) Matemaattisissa lausekkeissa on tärkeää, että yksiköt erottuvat ulkonäöllisesti muuttujista. Tällä hetkellä niin ei ole, vaan sekä muuttujat (a, h, f, n) ovat kursiivissa samoin kuin yksiköt (m). Tässä vaiheessa siirretään katse valikkorivin suuntaan. Maalataan ensin hiirellä jokin m-yksiköistä mustaksi, ja klikataan sitten valikkorivin kohtaa Style, josta valitaan kohta Text (Kuva 9). 2 13

14 Kuva 9: Yksiköiden vaihtaminen pois kursiivista = merkkien laittaminen samoille kohdille keskenään Nyt lausekkeen pitäisi olla jo kaunistunut melko hyvään kuntoon: a + 3h ( 6h)( n 1) 0, m. 2 3 ( 0,050 m) + 3 ( 2, m) 2 2 f A 1 = = 3 6 2, m ( 1,51 1) Tyypillisesti halutaan eri riveillä olevat = merkit keskenään samoille paikoille. Tässä yhtälössä alempi = merkki sattuu vain olemaan likimain yhtä suuri kuin merkki. Välit ja pisteviivat ryhmästä löytyy rivitysavustin, jota käytetään tässä tilanteessa. Laita kyseinen avustin välittömästi sekä ylemmän rivin ensimmäisen = -merkin jälkeen että -merkin jälkeen. Kaavaeditori rivittää nämä merkit kohdakkain. 2 14

15 Kuva 10: Rivitysmerkit kohdillaan Ja nyt lopullinen lauseke on valmis, ja kelpaa kaikkien katsella (Paitsi Lateχ fanaatikkojen, koska heille ei kelpaa mikään muu kuin Lateχilla tehty). Lopullinen lauseke: f A 1 a + 3h ( 6h)( n 1) 2 3 ( 0,050 m) + 3 ( 2, m) 2 2 = = 3 6 2, m ( 1,51 1) 2 0, m. 2.4 Kaavaeditorin edistyneemmille käyttäjille Kaavaeditorin ulkoasun muokkaaminen Tämä luku on tarkoitettu heille, jotka kirjoittavat selostuksensa jollain muulla fontilla kuin Times New Romanilla, ja haluavat saada kaavaeditorin tuotokset samannäköisiksi kuin leipätekstin. Luvusta voi olla myös hyötyä sellaiselle, joka on jotenkin onnistunut sotkemaan alkuperäiset asetukset keturalleen, ja haluaisi nyt saada oletusasetukset takaisin. Kuva 11 ja kuva 12 esittelevät Wordin oletusasetukset, jollaisiksi voit tässä tapauksessa oman kaavaeditorisi asetukset muuttaa. Esimerkiksi väitöskirja halutaan kirjoitettavaksi Lateχin Palatino -fontilla. Windowsympäristössä juuri tuo kyseinen fontti on jostain syystä maksullinen, mutta Wordista löytyy kuitenkin Palatinolta näyttävä Palatino Linotype, jota käyttämällä saat selostukseesi halutessasi katu-uskottavaa karismaa. Ainut ongelma on tietenkin se, että kaavaeditori käyttää leipätekstin fonttia vaihdettaessa yhä Times New Romania, ja lausekkeet eivät istu saumattomasti muuhun tekstiin. Tarkastellaanpa kaavaeditorin valikkorivin kohtaa Styles, josta löytyy paikka Define (Kuva 11). Vaihdat vain jokaisen näkemäsi Times New Roman muualla selostuksessa käyttämäksesi fontiksi, ja siinä kaikki. 15

16 Kuva 11: Kaavaeditorin Style-alkuperäisasetukset Jos kirjoitat selostuksen leipätekstiä muulla fonttikoolla kuin 12, joudut muuttamaan myös kaavaeditorin käyttämiä fonttikokoja yhtenäisen ulkonäön saadaksesi. Times New Romanilla 12 on hyvä koko, ja sama pätee hyvin suureen osaan fontteja. Palatino Linotype on hieman Times New Romania suurempi fontti, joten saadaksesi sillä samankokoista tekstiä kuin 12 pisteen Romanilla, joudut kirjoittamaan koolla 11. Tällöin kannattaa käydä myös kaavaeditorin valikkorivin kohdassa Size Define. Kuva 12: Kaavaeditorin Size-alkuperäisasetukset Avautuu kuvan mukainen valikko, josta voit säätää kaavaeditorin lausekkeiden eri osien kokoa. Palatino Linotype fontin kohdalla hyvä koko on pienentää jokaista kohtaa yhdellä pt:llä, mutta muille fonteille joudut keksimään muutokset itse. Tässä kohdassa on 16

17 onneksi laitettu mukaan nappi Defaults, jota painamalla saat käyttöön alkuperäisasetukset siltä varalta, että unohdat, mitä olet muuttanut Kaavaeditorin pikanäppäintoiminnot Kaavaeditori huomauttaa toisinaan siitä, että kannattaisi päivittää MathTypeen. Se on kaavaeditorin kehittyneempi versio, joka on maksullinen. MathTypen yksi etu kaavaeditoriin nähden on se, että se kertoo auliisti pikanäppäintoiminnoistaan. Kaavaeditorissa kaikille toiminnoille ei edes ole pikanäppäintä, mutta muutamat MathTypen pikanäppäintoiminnot toimivat kuitenkin. Pikanäppäinten käyttäminen nopeuttaa rutinoitunutta kaavankirjoittamista merkittävästi, joten kannattaa ottaa vinkistä vaari ja opetella käyttämään näitä sopivan tilaisuuden tullen. En luettele tässä kaikkia kaavaeditorin tuntemia pikanäppäintoimintoja, koska niistä kaikista ei käytännössä ole mitään hyötyä. CTRL+K, I tarkoittaa sitä, että ensin painetaan yhtä aikaa pohjaan CTRL ja K, sitten ne vapautetaan ja välittömästi perään painetaan I. Taulukossa 2 jo olevat pikanäppäintoiminnot eivät välitä isoista tai pienistä kirjaimista, vaan ne toimivat kummillakin. Taulukko 2: Kaavaeditorin pikanäppäintoiminnot Symboli Selitys Pikanäppäinyhdistelmä Äärettömyys CTRL+K, I Nuoli CTRL+K, A Osittaisderivaatta CTRL+K, D Pienempi tai yhtä suuri kuin CTRL+K, < Suurempi tai yhtä suuri kuin CTRL+K, > Ristitulo CTRL+T, T Kuuluu joukkoon CTRL+K, E Ei kuulu joukkoon CTRL+K, SHIFT+E Sisältyy joukkoon CTRL+K, C Ei sisälly joukkoon CTRL+K, SHIFT+C Sulut CTRL+SHIFT+8 (tai 9 tai 0) Murtolauseke CTRL+F Vaakasuora murtolauseke CTRL+SHIFT+7 Yläindeksi CTRL+H Alaindeksi CTRL+L Ylä- sekä alaindeksi CTRL+J 17

18 Integraali CTRL+I Itseisarvot CTRL+T, ALT GR+< Neliöjuuri CTRL+R n:s juuri CTRL+T, N Summalauseke CTRL+T, S Tulolauseke CTRL+T, P 3 kertaa 3 -matriisi CTRL+T, M Alla oleva indeksi CTRL+T, U Jo mainittujen lisäksi kreikkalaiset aakkoset voidaan myös kirjoittaa pikanäppäimiltä. Olen koonnut nämä taulukkoon 3. Taulukossa 2 ei tarvinnut välittää isoista tai pienistä kirjaimista, mutta näillä kreikkalaisilla aakkosilla on merkitystä siitä, käyttääkö isoa vai pientä kirjainta, ole siis tarkkana. Taulukko 3: Kaavaeditorin pikanäppäimet kreikkalaisille aakkosille. Symboli Nimi Pikanäppäinyhdistelmä Α Iso alfa CTRL+G, A α Pieni alfa CTRL+G, a Β Iso beeta CTRL+G, B β Pieni beeta CTRL+G, b Γ Iso gamma CTRL+G, G γ Pieni gamma CTRL+G, g Δ Iso delta CTRL+G, D δ Pieni delta CTRL+G, d Ε Iso epsilon CTRL+G, E ε Pieni epsilon CTRL+G, e Ζ Iso zeeta CTRL+G, Z ζ Pieni zeeta CTRL+G, z Η Iso eeta CTRL+G, H η Pieni eeta CTRL+G, h Θ Iso theeta CTRL+G, Q θ Pieni theeta CTRL+G, q Ι Iso ioota CTRL+G, I ι Pieni ioota CTRL+G, i 18

19 Κ Iso kappa CTRL+G, K κ Pieni kappa CTRL+G, k Λ Iso lambda CTRL+G, L λ Pieni lambda CTRL+G, l Μ Iso myy CTRL+G, M μ Pikku Myy CTRL+G, m Ν Iso nyy CTRL+G, N ν Pieni nyy CTRL+G, n Ξ Iso ksii CTRL+G, X ξ Pieni ksii CTRL+G, x Ο Iso omikron CTRL+G, O ο Pieni omikron CTRL+G, o Π Iso pii CTRL+G, P π Pieni pii CTRL+G, p Ρ Iso rhoo CTRL+G, R ρ Pieni rhoo CTRL+G, r Σ Iso sigma CTRL+G, S σ Pieni sigma CTRL+G, s Τ Iso tau CTRL+G, T τ Pieni tau CTRL+G, t Υ Iso ypsilon CTRL+G, U υ Pieni ypsilon CTRL+G, u Φ Iso fii CTRL+G, F φ Pieni fii CTRL+G, f Χ Iso khii CTRL+G, C χ Pieni khii CTRL+G, c Ψ Iso psii CTRL+G, Y ψ Pieni psii CTRL+G, y Ω Iso oomega CTRL+G, W ω Pieni oomega CTRL+G, w Symbolien suomenkieliset nimet on napattu Wikipediasta, eli jos ne näyttävät mielestäsi tyhmiltä, syy ei ole minun. 19

20 3 Word-vinkkejä ei-niin-aloittelijoille 3.1 Dokumentin sisäiset viittaukset Hyvin tyypillisesti selostusta kirjoitettaessa tulee viitattua lausekkeeseen 2 tai kuvaan 3. Tietenkin pahimmillaan voi käydä niin, että selostuksen jo ollessa lähes valmis täytyykin lisätä kuva kuvien 1 ja 2 väliin, mistä seuraa se, että joutuu muuttamaan jokaisen uuden kuvan jälkeisen kuvan numeron ja myös joka ikisen jo olemassa olevan viittauksen samalla. Sama pätee uuteen numeroituun lausekkeeseen tai taulukkoonkin. Mutta Wordilla löytyy tähän ongelmaan ratkaisu, joka hoitaa itse haluamiesi asioiden numeroinnin. Näytän tässä, kuinka tehdään esimerkkinumerointi ja viittaus kuvalle. Esimerkin perusteella osaat tehdä vastaavan mille tahansa haluamallesi objektille. Otsikon numerointi toteutetaan seuraavassa kappaleessa, sillä se eroaa hieman näiden muiden objektien automaattinumeroinnista. Ja lausekeviittauksen numerointi tehdään myös hieman eri tavalla, tästä lisää luvussa 2.3. Ensin liität haluamasi kuvan haluamallasi tavalla dokumenttiin. Sen jälkeen klikkaat kerran kuvaa ja valitset Insert Reference (Lisää Viite), jonka alta Caption. (Otsikko) (Kuva 13). Tästä avautuu uusi valikko (Kuva 14). Kuva 13: Viittauksen liittäminen kuvaan, alku.

21 Kuva 14: Viittauksen liittäminen kuvaan, loppu. Kohdassa Label (Otsikko) on muutama englanninkielinen vaihtoehto, esimerkiksi figure, table jne (suomenkielisessä versiossa on suoraan hyödylliset Kuva ja Taulukko ), mutta luonnollisesti näistä ei ole hyötyä, jos kirjoittaa suomeksi. Kohdasta New label voi lisätä jonkin sopivamman ilmaisun, kuvan yhteydessä melko hyvä on esimerkiksi Kuva. Tämän jälkeen valitaan kohdasta label juuri luotu Kuva, ja kirjoitetaan kohtaan caption (Lisättävä valikko) kuvateksti. OKnappia painettaessa kuvateksti ilmestyy kuvalle. Huomaa, että Caption -valikko numeroi jokaisen kuvan erikseen. Kun lisää seuraavalle kuvalle samanlaisen selosteen, se nimeää kuvan kuvaksi 2. Tietenkin kuviin täytyy voida viitata samalla tapaa järkevästi, ettei tarvitse tekstiä käydä läpi ja vaihtaa numerointia, jos joku kuva sattuu vaihtamaan numeroaan. Viittauksen voi luonnollisesti tehdä tällä tapaa vain kuvaan, joka on jo samassa dokumentissa, ja johon on jo liitetty Caption (Otsikko). Ratkaisu löytyy ristiviittaustoiminnosta: laitetaan ensin kursori tekstin siihen kohtaan, johon viittaus halutaan, ja painetaan sitten Insert Cross-Reference (Lisää Ristiviite). Avautuu jälleen uusi valikko (Kuva 15). Reference type :stä (Viittauksen tyyppi) valitaan se numeroitu kohde, johon halutaan viitata dokumentissa. Vaihtoehtoina on niitä asioita, jotka on Caption -toiminnolla dokumentistaan numeroinut. Tässä tapauksessa haluttiin viitata Psyduckin kuvaan, joten valitaan Reference typeksi Kuva. Alle ilmestyy lista dokumentissa olevista numeroiduista kuvista. Valitaan siitä haluttu kuva, ja sitten päätetään, millainen viittaus siihen halutaan tehdä valikosta Insert reference to (Lisää viittaus). Yleensä riittää viittaus Kuva 1, joka saadaan aikaan valinnalla Only label and number (Vain otsikkolaji ja numero). Ollessasi valmis paina Insert (Lisää). Jos haluat viittaukseen pelkän numeron, etkä tekstiä Kuva siihen mukaan, on tässä kohtaa valitettavasti toteaminen, että se ei onnistu mitenkään Wordillä. Voit kyllä hyvin pyyhkiä siitä harmaasta automaattitekstikentästä pois kaiken muun paitsi numeron, mutta kun kentät päivittyvät, teksti Kuva *nro* ilmestyy jälleen paikalleen. Näin ollen siis

22 joudut tyytymään siihen, että kuvaviittauksiin saat sanan kuva ainoastaan perusmuodossa, et missään sijamuodoissa. Tämä asettaa tiettyjä rajoitteita käytettävän kielen rikkaudelle, valitettavasti. Tämä lienee Wordin pahin puute selostuksen kirjoituksessa. Kuva 15: Sisäisen viittauksen liittäminen kuvaan. HUOM! Jos lisäät uuden kuvan jonnekin aikaisemmin tekstiin siten, että viittaukset tulevat muuttumaan, älä huolestu siitä, että viittaukset eivät muutu itsestään välittömästi. Jos Word vahtisi koko ajan uusia viittauksia ja niiden suhdetta vanhoihin, ohjelma kävisi vieläkin raskaammaksi kuin se jo on. Saat viittaukset päivitettyä muutoksen jälkeen painamalla ensin Crtl+A (tai valitsemalla Edit-valikosta Select All (Muokkaa Valitse kaikki)) Tämän jälkeen painaessasi hiiren oikealla näppäimellä tekstiä esiin tulevassa valikossa on kohta Update Fields (Päivitä kenttä). Painamalla sitä viittaukset päivittyvät (Kuva 16). 3.2 Otsikoihin ja kappaleisiin viittaaminen, sisällysluettelo Otsikoita ei lisätä Caption -toiminnon (Otsikko) kautta, vaan saadakseen ne viitattaviksi ja automaattiseen sisällysluetteloon keräytyviksi ne täytyy kirjoittaa erilaisilla Heading - luokan (Otsikkoluokka) tyyleillä. Wordin oletus headingit ovat fontille Arial, mutta näitä oletusasetuksia saa halutessaan muutettua. Toisaalta otsikoita tulee kirjoitettua kuitenkin sen verran vähän, että ei ole suurensuuri vaiva kirjoittaa oletus headingeilla ja

23 Kuva 16: Viittauksien päivittäminen sitten vaan välittömästi muokata fontti mieleisekseen. Wordin omassa ohjeessa kerrotaan Style -kohdassa myös Headingien muokkaamisesta (Tyylit). Tyylien valikko on oletuksena päällä ylhäällä fonttivalinnan vieressä, mutta se voi olla vaikea hahmottaa, ellei tiedä mitä etsii. Parempi onkin valita Format Styles and Formatting (Muotoile Tyylit ja muotoilut), joka avaa tyyli-ikkunan oikealle. Eri headingeilla (otsikoilla) on erilainen sijoitus, jos niistä tehdään sisällysluettelo. Tämä tarkoittaa sitä, että Heading 1 (Otsikko 1) on pääotsikkokäyttöön. Sillä kirjoitetaan 1. Johdanto, 2. Teoreettiset lähtökohdat tms. Heading 2 (Otsikko 2) on alaotsikkokäyttöön, esimerkiksi 2.1. Hilavitkuttimen toimintaperiaate. Jos alaotsikolla on alaotsikko, käytetään siihen Heading 3:sta (Otsikko 3), esim Hilavitkuttimen hienorakenne. Sisällysluettelon saat tehtyä valitsemalla Format Reference Index and Tables (Muotoile Viite Hakemisto ja luettelot). Tämä valikko on kohtuullisen helppokäyttöinen, ja koska yleensä työselostukseen ei aseteta sisällysluetteloa, en tarkenna tätä kohtaa tämän enempää.

24 3.3 Lausekkeisiin viittaaminen Tämä on Wordin toiseksi pahin puute selostuksen kirjoituksen kannalta ja eniten kikkailua vaativa viittaus: jostain syystä Word on ohjelmoitu tekemään tämän asian ERITTÄIN hankalasti. Mutta ongelma on kohtuullisen helppo kiertää, täytyy vain esitellä uusi tapa hoitaa asia. Tällä uudella tavalla on se hyvä puoli vanhaan verrattuna, että selostuksen ulkomuoto siirtyy hieman lähemmäksi tieteellisen raportin ulkonäköä. Aiemmin sanoin, että kaksi tabulaattorin painallusta on sopiva kunkin lausekkeen eteen laitettavaksi. Samassa yhteydessä totesin, että tieteelliset taitto-ohjelmat, kuten se jo useasti mainittu Lateχ tahtovat keskittää kaikki lausekkeet. Näin ollen aloitetaan siis lausekkeisiin viittaaminen keskittämällä selostuksessa kaikki ne lausekkeet, joilla ei ole perässään numeroa. Keskitys onnistuu joko yläpalkissa olevalla kuvakkeella tai painamalla lausekkeen päällä hiiren oikeaa näppäintä ja valitsemalla sieltä Format object (Muotoile objektia). Avautuvasta valikosta valitse välilehti Layout (Asettelu), josta nappaat Square (Neliö) ja tämän alta vaihtoehdon Center (Keskelle). Jos sen sijaan haluaakin lausekkeelleen numeron, kuten hyvin usein selostusta tehdessä tapahtuu, joutuukin tekemään kuvaan näkymättömän kolmisarakkeisen taulukon, jonka keskisarakkeeseen sijoitetaan keskitettynä varsinainen lauseke, ja oikeanpuoleiseen sarakkeeseen laitetaan lausekkeen Caption (Otsikko). Eri taitto-ohjelmissa tätä näkymätöntä taulukkoa ei itse joudu tekemään, mutta samalla rakenteella nekin rakentavat lausekkeiden numeroinnit. Mutta asiaan: aluksi siis tehdään se kolmisarakkeinen taulukko. Valitse Table Insert Table (Taulukko Lisää Taulukko). Avautuu väli-ikkuna, josta valitset Number of Columns :iin 3 (Sarakkeiden määrä) ja Number of Rows :iin 1 (Rivien määrä). Painikkeen Autoformat alta etsi Table Normal (Autom. muotoilu Normaali taulukko). Tässä vaiheessa kirjoita haluamasi lauseke kaavaeditorilla keskimmäiseen sarakkeeseen. Siirrä hiiren kursori oikeanpuoleiseen sarakkeeseen ja valitse Cell alignment (Solujen tasaus). Avautuu minivalikko, josta valitset alimmaisen rivin oikeanpuoleisen kuvakkeen. Nyt sitten se lausekkeen nimeämisvaihe. Valitse yhä kolmannessa solussa ollessasi Insert Caption (Lisää Otsikko). Ota jokin aiemmin käyttämätön Label (Otsikko) (esimerkiksi Equation) tai luo jokin oma, nimellä ei ole absoluuttisesti mitään väliä: se ei tule tekstinä näkymään missään. Laita rasti ruutuun Exclude label from caption (Poista otsikkolaji kuvaotsikosta). Paina Ok. Jos nyt kävi niin, että numero ei mennytkään viimeiseen sarakkeeseen, vaan taulukon ulkopuolelle, leikkaat (CTRL+X) sen taulukon alta pois ja liität (CTRL+V) sinne, mihin sen pitää mennä. Tämän jälkeen vain lihavoit numeron ja laitat sen ympärille sulkeet. Homma on pulkassa. Halutessasi viitata kyseiseen lausekkeeseen viittaat siihen, aivan kuten viittaisit mihin tahansa muuhunkin objektiin: Insert Reference Cross-reference (Lisää Viite Ristiviite). Valitse Reference type :ksi (Viittauksen tyyppi) se label, jota lausekkeille

25 käytit ja kohdasta Insert Reference to: (Lisää viittaus) vaihtoehto Only label and number (Vain otsikkolaji ja numero). Sitten vain valitset alla olevista numeroista sen lausekkeen numeron, johon haluat viitata ja painat Insert (Lisää). Tuloksena on ensimmäinen sulkumerkki ja haluamasi lausekkeen numero. Joudut itse laittamaan jälkimmäisen sulun paikalleen, mutta tämä on kohtuullisen pieni vaiva.

Sini Jatta Suonio 7/1/2010

Sini Jatta Suonio 7/1/2010 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, FYSIIKAN LAITOS Microsoft Word 2007 Käyttöohje Sini Jatta Suonio 7/1/2010 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Wordin perusasetukset... 2 2.1 Tekstin ja kappaleiden asettelu...2 2.2

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) Raportin tekeminen

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) Raportin tekeminen HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) RAPORTIN TMS. PITKÄN ASIAKIRJAN TEKEMINEN WORD:LLÄ Raportin reunukset ja sarkaimet Raportin kirjoittaminen Laita reunukset: Page Layout, Margins (Sivun asettelu,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, FYSIIKAN LAITOS. Microsoft Word Käyttöohje. Jasmin Kilpeläinen

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, FYSIIKAN LAITOS. Microsoft Word Käyttöohje. Jasmin Kilpeläinen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, FYSIIKAN LAITOS Microsoft Word 2016 Käyttöohje Jasmin Kilpeläinen 8.5.2019 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Wordin perusasetukset... 2 2.1 Tekstin ja kappaleiden asettelu... 2 2.2 Otsikoiden

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA Liiketalous ja tietojenkäsittely Huittinen Liiketalous Taloushallinto 2005 1

Lisätiedot

KAPPALEMUOTOILUT. Word Kappalemuotoilut

KAPPALEMUOTOILUT. Word Kappalemuotoilut Word 2013 Kappalemuotoilut KAPPALEMUOTOILUT KAPPALEMUOTOILUT... 1 Tekstin tasaaminen... 1 Sisentäminen... 1 Koko kappaleen sisentäminen... 2 Sisennyksen poistaminen... 2 Riippuva sisennys (sivuotsikko)...

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO, KUVIEN JA TAULUKOIDEN AUTOMAATTINEN NUMEROINTI

SISÄLLYSLUETTELO, KUVIEN JA TAULUKOIDEN AUTOMAATTINEN NUMEROINTI Word 2013 Sisällysluettelo, kuvien ja taulukoiden numerointi SISÄLLYSLUETTELO, KUVIEN JA TAULUKOIDEN AUTOMAATTINEN NUMEROINTI SISÄLLYSLUETTELO... 1 Otsikoiden merkitseminen... 1 Ylä- ja alatunnisteet:

Lisätiedot

Word Taulukko-ominaisuus

Word Taulukko-ominaisuus Word Taulukko-ominaisuus Koulutusmateriaalin tiivistelmä 17.3.2014 JAO Seuranen Valtteri Valtteri Seuranen Tehtävä 1[1] Sisällys Taulukon luominen Word-ohjelmalla... 2 Taulukon muokkaaminen... 7 Rakenne

Lisätiedot

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki.

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki. Asiakirjan valmistelu Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki. Tarkista, ettei dokumentissa ole peräkkäisiä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Word Sisällysluettelo

SISÄLLYSLUETTELO. Word Sisällysluettelo Word 2013 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 Otsikoiden merkitseminen... 1 Ylä- ja alatunnisteet: sisällysluettelosivulla ja tekstissä erilainen ylätunniste... 1 Sisällysluettelon

Lisätiedot

TYYLIT. Word Tyylit

TYYLIT. Word Tyylit Word 2013 Tyylit TYYLIT TYYLIT... 1 Pikatyylien käyttäminen... 1 Tyylimuotoilun poistaminen... 2 Tyylin muokkaaminen... 2 Uuden tyylin luominen muotoillusta tekstistä... 2 Uuden tyylin luominen valintataulussa...

Lisätiedot

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Word - harjoitus 1 1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Kopioi itsellesi harjoitus3_korjaus.doc niminen tiedosto Avaa näyttöön kopioimasi harjoitus. Harjoitus on kirjoitettu WordPerfet 5.1 (DOS) versiolla

Lisätiedot

2. Aloitus -välilehti, leikepöytä- ja fontti -ryhmät

2. Aloitus -välilehti, leikepöytä- ja fontti -ryhmät 2. Aloitus -välilehti, leikepöytä- ja fontti -ryhmät Aloitus -välilehdelle on sijoitettu eniten käytetyt muotoiluihin liittyvät komennot. Välilehti sisältää viisi eri ryhmää, johon komennot on sijoitettu

Lisätiedot

Fonttimuotoilut. Fontin tyyppi ja fonttikoko

Fonttimuotoilut. Fontin tyyppi ja fonttikoko Fonttimuotoilut Kun haluat muotoilla jonkin sanan tai osan tekstistä, sinun pitää ensin "maalata" ko. alue. Maalaaminen tapahtuu vetämällä alueen yli hiiren ykköspainike alas painettuna. Maalattu alue

Lisätiedot

WORD TYYLILLÄ. Tietohallintokeskus hannele.rajaniemi@jyu.fi. Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen

WORD TYYLILLÄ. Tietohallintokeskus hannele.rajaniemi@jyu.fi. Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen WORD TYYLILLÄ Tietohallintokeskus hannele.rajaniemi@jyu.fi Sisältö 2 h Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen Tyylien muokkaaminen Asiakirjamallit * Sisällysluettelo otsikkotyylien

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Väitöskirja -mallipohja

Väitöskirja -mallipohja Väitöskirja -mallipohja Ohje: Word 2003 -versiolle Tietohallintokeskus hannele.rajaniemi@jyu.fi Sisältö Miksi tyylit ovat käteviä? Miten toimii asiakirjamallipohja? Miten lisään tekstiä: a) kirjoitan itse

Lisätiedot

LibreOffice Writer perusteita

LibreOffice Writer perusteita LibreOffice Writer perusteita Käytetään Digabi-käyttöjärjestelmää (DigabiOS) ja harjoitellaan LibreOfficen käyttöä. 1. Ohjelman käynnistys Avaa Sovellusvalikko => Toimisto => LibreOffice Writer. Ohjelma

Lisätiedot

Ohje tekstinkäsittelyharjoitus 10. Pöytäkirja, jossa käytetään ylätunnistetta. Tehtävän aloitus

Ohje tekstinkäsittelyharjoitus 10. Pöytäkirja, jossa käytetään ylätunnistetta. Tehtävän aloitus Ohje tekstinkäsittelyharjoitus 10 Pöytäkirja, jossa käytetään ylätunnistetta Standardiasiakirjan asettelut Microsoft Word 2007 ja 2010 versioissa Word ohjelman oletusasetukset ovat sellaiset, että suomalaisen

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN

Lisätiedot

Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi. Word 2007

Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi. Word 2007 Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi Word 2007 Perttu Suhonen 2008 Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelon tekeminen...5 1.1 Monitasoinen numerointi...5 1.2 Otsikkotyylien

Lisätiedot

Word ohje Word2010. Jari Laru, yliopisto-opettaja. Asko Pekkarinen, lehtori

Word ohje Word2010. Jari Laru, yliopisto-opettaja. Asko Pekkarinen, lehtori Word ohje Word2010 Jari Laru, yliopisto-opettaja Asko Pekkarinen, lehtori Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto, 2012 Sisällys Sivuasetukset... 1 Marginaalit... 1 Osion luominen sisällysluetteloa

Lisätiedot

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ Windows XP-käyttöjärjestelmän asetuksilla sekä Word-asetuksilla voit vaikuttaa tietokoneen näytön ulkoasuun, selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen.. 1) ASETUKSET

Lisätiedot

Tekstinkäsittelyn jatko KSAO Liiketalous 1. Osanvaihto näkyy näytöllä vaakasuorana kaksoispisteviivarivinä ja keskellä riviä lukee osanvaihdon tyyppi

Tekstinkäsittelyn jatko KSAO Liiketalous 1. Osanvaihto näkyy näytöllä vaakasuorana kaksoispisteviivarivinä ja keskellä riviä lukee osanvaihdon tyyppi KSAO Liiketalous 1 Osat Tiedosto voidaan jakaa osiin ja jokainen osa muotoilla erikseen. Osa voi olla miten pitkä tahansa, yhdestä kappaleesta kokonaiseen tiedostoon. Osanvaihto näkyy näytöllä vaakasuorana

Lisätiedot

Microsoft Word-tekstinkäsittelyohjelman

Microsoft Word-tekstinkäsittelyohjelman Microsoft Word-tekstinkäsittelyohjelman opas Tähän oppaaseen on koottu opiskelussa tarvittavia Word-ohjelman perustoimintoja. Pidemmälle vietyjä ohjeita löytyy opaskirjoista ja muista lähteistä. Tämä opas

Lisätiedot

Väitöskirja -mallipohja

Väitöskirja -mallipohja JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Väitöskirja -mallipohja Word 2007/2010 IT-palvelut hannele.rajaniemi@jyu.fi https://koppa.jyu.fi/avoimet/thk/vaitoskirja sovellustuki@jyu.fi Sisältö Miten toimii väitöskirja/asiakirjamallipohja?

Lisätiedot

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 1 Perustekstejä Tehtävän tarkoituksena on varmistaa tietty perusosaaminen tekstinkäsittelystä sekä lisäksi tässä tulee mukaan myös hiukkasen suomen kielen oikeinkirjoitustakin.

Lisätiedot

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu...

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu... Tärkeimmät toiminnot Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta Kun hiiren jättää kuvakkeen päälle vähäksi ajaksi Word selittää toiminnon Avaa tiedosto Tallenna Kumoa, nuolesta aiemmat

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1. Avaa uusi työkirja 2. Tallenna työkirja nimellä perusfunktiot. 3. Kirjoita seuraava taulukko 4. Muista taulukon kirjoitusjärjestys - Ensin kirjoitetaan

Lisätiedot

Työvälineohjelmistot KSAO Liiketalous 1

Työvälineohjelmistot KSAO Liiketalous 1 KSAO Liiketalous 1 Osat Tiedosto voidaan jakaa osiin ja jokainen osa muotoilla erikseen. Osa voi olla miten pitkä tahansa, yhdestä kappaleesta kokonaiseen tiedostoon. Osanvaihto näkyy näytöllä vaakasuorana

Lisätiedot

Tutkielman kirjoittaminen OpenOffice-teksturilla. Sisällysluettelo, viittaukset, numerointi

Tutkielman kirjoittaminen OpenOffice-teksturilla. Sisällysluettelo, viittaukset, numerointi Tutkielman kirjoittaminen OpenOffice-teksturilla Sisällysluettelo, viittaukset, numerointi Hannu Lehto Lahden Lyseon lukio 2010 2 Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo...3 1.1 Sisällysluettelon luonti...3

Lisätiedot

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota

Lisätiedot

OKLV120 Demo 7. Marika Peltonen

OKLV120 Demo 7. Marika Peltonen OKLV120 Demo 7 Marika Peltonen 0504432380 marika.p.peltonen@jyu.fi Tekstin sanat allekkain Kirjoita teksti Wordiin tai kopioi teksti, laitetaan teksti joka sana eri riville Valitse Muokkaa > Etsi ja korvaa

Lisätiedot

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Etunimi Sukunimi fonttikoko 16 Ryhmätunnus TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Tehtävätyyppi Koulutusohjelma fonttikoko 16 Elokuu 2010 SISÄLTÖ

Lisätiedot

WORD TYYLILLÄ (4 h) Tietohallintokeskus Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen

WORD TYYLILLÄ (4 h) Tietohallintokeskus Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen WORD TYYLILLÄ (4 h) Tietohallintokeskus hannele.rajaniemi@jyu.fi Sisältö 4 h Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen Tyylien muokkaaminen Asiakirjamallit Sisällysluettelo otsikkotyylien

Lisätiedot

Japanin kirjoittaminen Japanese IME:n avulla Windows 7 -käyttöjärjestelmässä

Japanin kirjoittaminen Japanese IME:n avulla Windows 7 -käyttöjärjestelmässä www.kanjikaveri.net Ohje 1 (6) Japanin kirjoittaminen Japanese IME:n avulla Windows 7 -käyttöjärjestelmässä Japania on mahdollista kirjoittaa tietokoneella ihan tavallisella suomalaisella näppäimistöllä.

Lisätiedot

KSAO Liiketalous 1. Asiakirjan ulkoasuun vaikuttavat tekstin muotoilut ja kappale muotoilut. Kappaleen ulkoasuun vaikuttavia tekijöitä:

KSAO Liiketalous 1. Asiakirjan ulkoasuun vaikuttavat tekstin muotoilut ja kappale muotoilut. Kappaleen ulkoasuun vaikuttavia tekijöitä: KSAO Liiketalous 1 Asiakirjan ulkoasuun vaikuttavat tekstin muotoilut ja kappale muotoilut. Kappaleen ulkoasuun vaikuttavia tekijöitä: tekstin tasaus sisennys riviväli; kappaleen sisäiset rivivälit kappaleiden

Lisätiedot

Anne-Mari Näsi 12.2.2010 PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007)

Anne-Mari Näsi 12.2.2010 PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007) Anne-Mari Näsi 12.2.2010 PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007) ALUKSI ATK-ohjeet on laadittu Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Perhon yksikön opinnäytetyön raporttipohjan laatimisen

Lisätiedot

Sivunumerot ja osanvaihdot

Sivunumerot ja osanvaihdot Sivunumerot ja osanvaihdot WORD 2010 Sivu 1 / 11 Sivunumerot ja osanvaihdot HUOM ohje on tehty toimimaan WORD 2010 -tekstinkäsittelyohjelmalla. Ohje saattaa toimia tai olla toimimatta myös uudemmille tai

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

KiMeWebin käyttöohjeet

KiMeWebin käyttöohjeet KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.

Lisätiedot

Ensin klikkaa käynnistä-valikkoa ja sieltä Kaikki ohjelmat valikosta kaikki ohjelmat

Ensin klikkaa käynnistä-valikkoa ja sieltä Kaikki ohjelmat valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistä-valikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Marginaali: Sivujen asetukset säädetään kohdasta 2007+: Sivun asettelu > Marginaalit > Mukautetut reunukset (Page Layout > Margins

Marginaali: Sivujen asetukset säädetään kohdasta 2007+: Sivun asettelu > Marginaalit > Mukautetut reunukset (Page Layout > Margins WORD-OHJE HALLINTOTIETEELLISTEN TÖIDEN KIRJOITTAJILLE (päivitetty 9.12.2014) 1 Kaikki nämä asetukset on tehty hallintotieteiden Word-mallipohjaan http://www.uva.fi/fi/for/student/materials/writing_guidelines/administrative_sciences/,

Lisätiedot

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015 MUOTOSEIKKOJA Mitä asetuksia käytän? Tyypillisimpiä fontteja ovat Times New Roman (fonttikoko 12) tai Arial (fonttikoko 11). Käytä riviväliä 1,5, jotta asettelu on selkeä ja teksti on myös tältä osin helppolukuista.

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖ MALLIPOHJAN KÄYTTÖOHJE

OPINNÄYTETYÖ MALLIPOHJAN KÄYTTÖOHJE OPINNÄYTETYÖ MALLIPOHJAN KÄYTTÖOHJE Opinnäytetyö mallipohja Kajaanin ammattikorkeakoulu 2.12.2005 SISÄLLYS 1 MALLIPOHJAN KÄYTTÖÖNOTTO 1 2 TEKSTIN KIRJOITTAMINEN 2 2.1 Valmiin tekstin siirtäminen 2 2.2

Lisätiedot

Tekstinkäsittelyn jatko. KSAO Liiketalous 1

Tekstinkäsittelyn jatko. KSAO Liiketalous 1 KSAO Liiketalous 1 Tyylien käyttö on keskeinen osa tehokasta tekstinkäsittelyä. Merkki- ja kappalemuotoilujen tallentaminen valmiiksi tyyleiksi nopeuttavat tekstinkäsittelyä; tekstin kirjoittamista ja

Lisätiedot

KAAVAT. Sisällysluettelo

KAAVAT. Sisällysluettelo Excel 2013 Kaavat Sisällysluettelo KAAVAT KAAVAT... 1 Kaavan tekeminen... 2 Kaavan tekeminen osoittamalla... 2 Kaavan kopioiminen... 3 Kaavan kirjoittaminen... 3 Summa-funktion lisääminen... 4 Suorat eli

Lisätiedot

RATKAISUT SIVU 1 / 15. Väriteemaan pääset käsiksi hieman eri tavoilla PowerPointin eri versioissa.

RATKAISUT SIVU 1 / 15. Väriteemaan pääset käsiksi hieman eri tavoilla PowerPointin eri versioissa. RATKAISUT SIVU 1 / 15 PowerPoint jatko Harjoitus 3.1-3.7: Harjoitus 3.1: Avaa ensin Harjoitustiedosto.pptx. Väriteemaan pääset käsiksi hieman eri tavoilla PowerPointin eri versioissa. Valitse joka tapauksessa

Lisätiedot

Ensimmäinen sivu, Oletus, Alaviite, Loppuviite, Hakemisto, HTML Marginaalit: vasen 2,0 cm; oikea 1,0 cm; ylä 1,0 cm; ala 1,0 cm.

Ensimmäinen sivu, Oletus, Alaviite, Loppuviite, Hakemisto, HTML Marginaalit: vasen 2,0 cm; oikea 1,0 cm; ylä 1,0 cm; ala 1,0 cm. - 1 - Tämä dokumentti on muokattu oikeusministeriön julkaisusta OpenOffice.org versio 3. Asennuskäsikirja. Julkaisu on ilmestynyt 10.3.2009 sarjassa Oikeusministeriön toiminta ja hallinto numerolla 2009:5.

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

Selkosanakirja sdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmq. Tietokoneet. wertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk 1.4.

Selkosanakirja sdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmq. Tietokoneet. wertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk 1.4. qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghj klöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwerty uiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxc vbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåa Selkosanakirja

Lisätiedot

HARJOITUSTYÖ ITKP101 Ronja Saarinen

HARJOITUSTYÖ ITKP101 Ronja Saarinen HARJOITUSTYÖ ITKP101 Ronja Saarinen ITKP101-Harjoitustyö Ronja Saarinen ronjaemmiwilhelmiina@gmail.com Asiakirjamalli Asiakirjamalli (engl. Template) tarkoittaa valmista asiakirjapohjaa, josta löytyvät

Lisätiedot

9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut

9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut 9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut Aloitus -välilehdellä Kappale -ryhmästä löytyvät kaikki kappalemuotoilut. Huomaa, että kappalemuotoilut ovat aina voimassa seuraavaan kappalemerkkiin asti. Kappalemerkki

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Excel syventävät harjoitukset 31.8.2015

Excel syventävät harjoitukset 31.8.2015 Yleistä Excel on taulukkolaskentaohjelma. Tämä tarkoittaa sitä että sillä voi laskea laajoja, paljon laskentatehoa vaativia asioita, esimerkiksi fysiikan laboratoriotöiden koetuloksia. Excel-ohjelmalla

Lisätiedot

Tekstinkäsittelyn jatko Error! Use the Home tab to apply Otsikko 1 to the text that you want to appear here. KSAO Liiketalous 1

Tekstinkäsittelyn jatko Error! Use the Home tab to apply Otsikko 1 to the text that you want to appear here. KSAO Liiketalous 1 KSAO Liiketalous 1 Lomakkeet Lomake on asiakirja, joka sisältää täyttämistä ohjaavia tietoja tai merkintöjä. Wordin lomakekenttä-toiminnolla luodaan näytöllä täytettäviä lomakkeita tai tulostettavia lomakepohjia.

Lisätiedot

Excel-harjoitus 1. Tietojen syöttö työkirjaan. Taulukon muotoilu

Excel-harjoitus 1. Tietojen syöttö työkirjaan. Taulukon muotoilu Excel-harjoitus 1 Tietojen syöttö työkirjaan Kuvitteellinen yritys käyttää Excel-ohjelmaa kirjanpidon laskentaan. He merkitsevät taulukkoon päivittäiset ostot, kunnostuskulut, tilapäistilojen vuokramenot,

Lisätiedot

Taulukot, taulukkoryhmät Sisällysluettelo

Taulukot, taulukkoryhmät Sisällysluettelo Excel 2013 Taulukot, taulukkoryhmät Sisällysluettelo TAULUKKORYHMÄT TAULUKOIDEN VÄLISET KAAVAT, FUNKTIOT YM.... 1 Taulukon lisääminen työkirjaan... 1 Taulukon (välilehden) poistaminen työkirjasta... 1

Lisätiedot

MERKKIMUOTOILUT. Word 2013. Merkkimuotoilut

MERKKIMUOTOILUT. Word 2013. Merkkimuotoilut Word 2013 Merkkimuotoilut MERKKIMUOTOILUT MERKKIMUOTOILUT... 1 Fonttiryhmän muotoilut... 1 Merkkimuotoilujen pikanäppäimet... 2 Isot/pienet kirjaimet... 2 Muotoilu valintataulun avulla... 3 Merkkimuotoilujen

Lisätiedot

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3 Web-editori 2 Optima Web-editori -ohje Sisällysluettelo 1 Yleistä Web-editorista... 3 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3 2 Pikatoimintopainikkeet... 3 2.1 Tallenna... 3 2.2 Peru / Tee uudelleen...

Lisätiedot

Asiakirjan rakenne ja sen esilletuominen tekstinkäsittelyohjelmassa

Asiakirjan rakenne ja sen esilletuominen tekstinkäsittelyohjelmassa Asiakirjan rakenne ja sen esilletuominen tekstinkäsittelyohjelmassa Yleistä Demon tavoitteena on oppia käyttämään tekstinkäsittelyohjelmaa asiakirjan rakenteen luomiseen ja esittämiseen. Harjoitus on tehty

Lisätiedot

T e k s t i n k ä s i t t e l y ä s e l k o k i e l e l l ä WORD

T e k s t i n k ä s i t t e l y ä s e l k o k i e l e l l ä WORD 1 MICROSOFT T e k s t i n k ä s i t t e l y ä s e l k o k i e l e l l ä WORD Eero Seitsemän veljeksen Eero on vilkas, sukkelasanainen ja älykkäämpi kuin muut veljekset. Hän kiusoittelee ja pilkkaa puheillaan

Lisätiedot

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE JULKAISUJÄRJESTELMÄÄN KIRJAUTUMINEN. Osoitekenttään kirjoitetaan www.domain.fi/admin. Kirjoita käyttäjätunnus: xxxxxx. Salasana:

Lisätiedot

PERUSLASKUJA. Kirjoita muuten sama, mutta ota välilyönti 4:n jälkeen 3/4 +5^2

PERUSLASKUJA. Kirjoita muuten sama, mutta ota välilyönti 4:n jälkeen 3/4 +5^2 PERUSLASKUJA Matemaattisten lausekkeiden syöttäminen: Kirjoita ilman välilyöntejä /+^2 Kirjoita muuten sama, mutta ota välilyönti :n jälkeen / +^2 Kopioi molemmat matematiikka-alueet ja liiku alueen sisällä

Lisätiedot

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Sivu 1(16) Sisällysluettelo 1 Joomla! sivuston sisällöntuotanto... 2 2 Artikkeleiden julkaisu sivustolla... 4 3 Artikkelin julkaisemista

Lisätiedot

TAULUKON TEKEMINEN. Sisällysluettelo

TAULUKON TEKEMINEN. Sisällysluettelo Excel 2013 Taulukon tekeminen Sisällysluettelo TAULUKON TEKEMINEN TAULUKON TEKEMINEN... 1 Tietotyypit... 1 Tiedon syöttäminen taulukkoon... 1 Kirjoitusvirheiden korjaaminen... 2 Alueen sisällön tyhjentäminen...

Lisätiedot

Opinnäytetyön mallipohjan ohje

Opinnäytetyön mallipohjan ohje Opinnäytetyön mallipohjan ohje Sisällys 1 Johdanto 1 2 Mallin käyttöönotto 1 3 Otsikot 2 3.1 Luvun otsikko 3 3.2 Alalukujen otsikot 5 4 Tekstikappaleet 5 5 Kuvat ja kuviot 6 6 Taulukot 6 7 Lainaus 7 8

Lisätiedot

Ponnahdusikkunoiden ja karttatekstien hallitseminen ArcGIS Online kartoissa

Ponnahdusikkunoiden ja karttatekstien hallitseminen ArcGIS Online kartoissa Ponnahdusikkunoiden ja karttatekstien hallitseminen ArcGIS Online kartoissa Ponnahdusikkunoiden ja karttatekstien hallitseminen ArcGIS Online kartoissa... 1 1. Mikä on ponnahdusikkuna... 1 2. Ponnahdusikkunan

Lisätiedot

Pikanäppäin Yhdistelmiä. Luku 6 Pikanäppäimet

Pikanäppäin Yhdistelmiä. Luku 6 Pikanäppäimet Luku 6 Pikanäppäimet Pikanäppäimet ovat näppäinyhdistelmiä, jotka mahdollistavt ZoomTextin komennot ilman ZoomTextin käyttäjäliittymän aktivointia. Pikanäppäin komentoja on melkein jokaisella ZoomTextin

Lisätiedot

Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen 1 Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Sisällysluettelo Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen... 2 Tenttien opiskelijalistojen tulostaminen... 3

Lisätiedot

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 12.8.2011

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 12.8.2011 METROPOLIA Tekstinkäsittely1 Peruskäyttö Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 12.8.2011 Sisällys 1 Tekstinkäsittelyohjelma... 1 2 Tekstinkäsittelyprosessi... 2 3 Word-tekstinkäsittelyohjelman käyttöliittymä...

Lisätiedot

TAULUKKORYHMÄT. Sisällysluettelo

TAULUKKORYHMÄT. Sisällysluettelo Excel 2010 Taulukkoryhmät Sisällysluettelo TAULUKKORYHMÄT TAULUKOIDEN RYHMITTÄMINEN... 1 Ryhmän luominen... 1 Ryhmän purkaminen... 1 Tietojen kirjoittaminen, muotoilu ym.... 1 Tietojen kopioiminen taulukosta

Lisätiedot

Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä

Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä 1/6 Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä WORD 2003 TOIMINNOT TOIMINNOT WORD 2010:ssä Uusi tiedosto Avaa tiedosto Sivun asetukset valikosta painike ja avautuvasta valikosta valitse haluamasi

Lisätiedot

Kyläsivujen InfoWeb-ohje

Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kirjoita internet-selaimesi osoitekenttään kyläsivujen hallintaosoite; www.yla -savo.fi/admin Saavut seuraavalle sivulle, johon kirjoitat käyttäjätunnuksesi ja salasanasi: Paina

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

YLÄ JA ALATUNNISTE...

YLÄ JA ALATUNNISTE... Word 2013 Ylä- ja alatunniste YLÄ- JA ALATUNNISTE YLÄ JA ALATUNNISTE... 1 Ylätunnisteen tekeminen... 1 Oman ylätunnisteen tekeminen ja tallentaminen rakenneosaksi... 4 Alatunnisteen tekeminen... 4 Erilainen

Lisätiedot

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21) Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia

Lisätiedot

GeoGebra-harjoituksia malu-opettajille

GeoGebra-harjoituksia malu-opettajille GeoGebra-harjoituksia malu-opettajille 1. Ohjelman kielen vaihtaminen Mikäli ohjelma ei syystä tai toisesta avaudu toivomallasi kielellä, voit vaihtaa ohjelman käyttöliittymän kielen seuraavasti: 2. Fonttikoon

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

Tämä dokumentti on tehty pohjaan Muistiopohja_logolla.ott

Tämä dokumentti on tehty pohjaan Muistiopohja_logolla.ott Muistio 1 (5) Asiakirjapohjien dokumentaatio Asiakirjapohjien tiedostot Tämä dokumentti kuvaa joukon SFS 2487 -standardin mukaisia OpenOfficeasiakirjapohjia. Pohjat on laatinut Martti Karjalainen oikeusministeriön

Lisätiedot

AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit)

AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) AUTOCAD-TULOSTUSOHJE Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) 1. MODEL VS. LAYOUT Autocadista löytyy vasemmasta alakulmasta automaattisesti

Lisätiedot

Ohjeet Libre Officen käyttöön

Ohjeet Libre Officen käyttöön 1 Ohjeet Libre Officen käyttöön Toisinaan Libre Officen kanssa sama asia on koitettava tehdä kolme kertaa ennen kuin se onnistuu. Kannattaa ottaa rauhallisesti. 1. Pylväsdiagrammi ohje Askel 1 Klikkaa

Lisätiedot

TAULUKOINTI. Word Taulukot

TAULUKOINTI. Word Taulukot Word 2013 Taulukot TAULUKOINTI TAULUKOINTI... 1 Taulukon tekeminen... 1 Solusta toiseen siirtyminen... 1 Solun tyhjentäminen... 2 Taulukon Layout (Asettelu) välilehti... 2 Alueiden valitseminen taulukossa...

Lisätiedot

OpenOffice.org Impress 3.1.0

OpenOffice.org Impress 3.1.0 OpenOffice.org Impress 3.1.0 Sisällysluettelo 1 Esityksen luominen...1 2 Dian rakenne...2 3 Dian lisääminen, poistaminen, siirtäminen ja kopioiminen...3 4 Diojen koon muuttaminen...3 5 Pohjatyylisivut...4

Lisätiedot

WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen

WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen 2 Sisällys Sisällys 1. Yleistä... 3 1.1 Office- ohjelmien muuttaminen suomen kielelle... 3 1.2 Wordin oma ohjetoiminto...

Lisätiedot

KÄYTTÖÖN. Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN. Sisällysluettelo

KÄYTTÖÖN. Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN. Sisällysluettelo Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN KÄYTTÖÖN Sisällysluettelo ImageViewer ja PDF Viewer Plus -ohjelmien esittelyt 1 Käytön aloittaminen 1 Työpöydän hyödylliset työkalut 2 Image View

Lisätiedot

Taulukkolaskennan perusteet Taulukkolaskentaohjelmat

Taulukkolaskennan perusteet Taulukkolaskentaohjelmat Taulukkolaskennan perusteet Taulukkolaskentaohjelmat MS Excel ja LO Calc H6: Lomakkeen solujen visuaalisten ja sisältöominaisuuksien käsittely ja soluviittausten perusteet Taulukkolaskennan perusteita

Lisätiedot

Artikkelin lisääminen

Artikkelin lisääminen Sisällys Artikkelin lisääminen...3 Artikkelin muokkaaminen...5 Kuvan lisääminen artikkeliin...6 Väliotsikoiden lisääminen artikkeliin...9 Navigointilinkin lisääminen valikkoon...10 Käyttäjätietojen muuttaminen...13

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Väitöskirja kuosiin. IT-palvelut Kirjasto

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Väitöskirja kuosiin. IT-palvelut Kirjasto Väitöskirja kuosiin IT-palvelut soile.vaananen@jyu.fi Kirjasto liisa.halttunen@jyu.fi Koulutuksen kulku Word-väitöskirjamallipohja (Soile) miten saat mallipohjan käyttöön miten mallipohja toimii kirjoitusprosessin

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

Oppimistehtävän kirjoittaminen

Oppimistehtävän kirjoittaminen Ohje Päivi Klimenko 20.5.2008 Oppimistehtävän kirjoittaminen (SFS 2487 uusi standardisuositus, Laurean uusi brändi) Ohje Päivi Klimenko 20.5.2008 Sisällys 1 Perusasetukset... 3 2 Nimiösivu... 5 2.1 Yhden

Lisätiedot

- Voit muodostaa PDF-dokumentin myöskin Office tuotteisiin asentuneen PDF-XChange pluginin kautta

- Voit muodostaa PDF-dokumentin myöskin Office tuotteisiin asentuneen PDF-XChange pluginin kautta PIKAOHJE PDF-XChange PRO 1. PDF TIEDOSTON LUOMINEN - Voit tulostaa haluamasi dokumentin PDF-tiedostoksi valitsemalla tulostimeksi ohjelman mukana asentuneen virtuaalitulostimen PDF-XChange Standardin.

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN -Mene osoitteeseen keskustanuoret.fi/user - Kirjoita saamasi käyttäjätunnus ja salasana - Klikkaa yllä olevaa piirisi logoa niin

Lisätiedot

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Sisällysluettelo Kirjautuminen ja ylläpito...3 Kirjautuminen sivustolle...3 Ylläpitovalikko...3 Artikkeleiden muokkaaminen...4 Artikkelin asetukset...4

Lisätiedot