MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA ALKAEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN"

Transkriptio

1 MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA ALKAEN

2 Vuosi 2015 on sanomalehti Karjalaiselle uudistumisen vuosi. Viime vuonna juhlistimme lehtemme 140-vuotista taivalta monin eri tavoin mm. tuomalla uudenlaisia ilmoitusratkaisuja asiakkaillemme. Tänä vuonna tahti vain kiihtyy. Konsernimme uusi sanomalehtipainokone otetaan käyttöön ja sen myötä voimme ylpeinä esitellä kokonaan uudenlaisia liitteistysmahdollisuuksia, uusimman painoteknologian mukanaan tuomia erikoisratkaisuja, upean painojäljen jne. Ilmoittajalle olemme monipuolinen mediatalo. Digitaalisissa kanavissa verkkosivustomme kävijämäärät ovat jatkuvassa kasvussa ja Karjalaista luetaan enenevässä määrin myös mobiilisti sekä näköislehden tablettiversiona. Avullamme tavoitat asiakkaasi seitsemänä päivänä viikossa tavalla, johon mikään muu media ei Pohjois-Karjalassa yllä. Maakunnan puolesta! Mikko Tiainen markkinointijohtaja

3 Karjalaisen levikki 4 Karjalaisen sisältö 5 Ilmoitusmarkkinointi 6 8 Etusivun ilmoitusmoduulit 9 Erikoismoduulit 10 Ilmoitushinnat 11 Asiakkaat 12 Teemat, erikoissivut ja aluesivut 13 Kägi-kesälehti 14 Kägi-kesälehden ilmoitusmoduulit 15 Meidän Joensuu 16 Perjantainen 17 Asiakaspalvelu Noljakka 18 Asiakaspalvelu Iso Myy 19 Miljoonamarkkinat 20 Tutkimukset Pohjois-Karjalan Ilmoitusvalmistus Oy 23 Ilmoitusaineistot 24 Ilmoitusten aineistoaikataulut 25 Maksuliikenne 26 DIGITUOTTEET Verkko-Karjalainen 28 Hinnat ja mainospaikat verkossa Banneriohjeet 32 m.karjalainen.fi 33 Tablettijulkaisut 34 Menoinfo.fi 35 Mehtimäkeläinen 36 Kuponki.fi Autotalli.com 39 Tässä.fi 40 Kärkimedia 41 Karjalaisen kestotilaajan etukortti 42 KARJALAINEN MEDIATIEDOT

4 Levikki Karjalainen on Pohjois-Karjalan johtava media Levikintarkastusten tavoitteena on selvittää puolueettomasti ja luotettavasti mainostajille ja muille mediapäättäjille tilattavien ja irtonumeroina myytävien lehtien sekä jäsenlehtien ja rekisteröityyn asiakkuuteen perustuvien lehtien keskinmääräinen levikki tarkistuskauden aikana. Lehtien levikkitietojen tarkastamisesta vastaa Media Audit Finland Oy. Karjalaisen levikki vuonna 2013 oli kappaletta. Lukijapeitto on luku, joka saadaan otantatutkimuksella. Tutkimuksessa vastaajat kertovat, kuinka moni heistä lukee päivittäin lehteä tapahtuipa lukeminen sitten kotona, naapurissa, työpaikalla, kirjastossa tai missä tahansa. Karjalaisen lukijapeitto on 62 prosenttia Pohjois-Karjalassa. Levikkipeitto on luku, joka saadaan jakamalla tilattujen lehtien määrä alueen talouksien määrällä. Levikkipeitto siis kertoo, moneenko talouteen lehti Pohjois-Karjalassa tilataan. Karjalaisen levikkipeitto on 51 prosenttia. Julkaisija: Sanomalehti Karjalainen Oy PL 99, Joensuu Puhelinvaihde Toimitusjohtaja: Pasi Koivumaa Vastaava päätoimittaja: Pasi Koivumaa Puoluekanta: Sitoutumaton Valtimo 34 Nurmes 36 Juuka 51 Outokumpu 45,6 Polvijärvi 56,8 Liperi 59,9 Kontiolahti 60,1 Lieksa 39,6 Joensuu 50,1 Ilomantsi 53,1 Jäsenyydet liitoissa: Sanomalehtien Liitto Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitto Lukijamäärä Joensuun markkina-alue Konaistavoittavuus: Printti+verkko Lukijamäärä KMTS2013/K2014. Rääkkylä 60,6 Kitee 44 Tohmajärvi 53,5 Karjalainen mediatiedot 2015 julkaistu 12/2014 Karjalainen pidättää oikeudet muutoksiin. 4 KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015

5 Karjalaisen sisältö Karjalaisen sisältö Lukijalupauksensa mukaan Karjalainen edistää Pohjois-Karjalan ja koko Itä-Suomen henkistä ja taloudellista vireyttä. Karjalainen on sisällöltään moniarvoinen. Lehden mielipideosiot ovat avoimen keskustelun paikka. Karjalainen on puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta ei puolueeton: Karjalainen on pohjoiskarjalaisten asialla ja elää maakunnan arjessa. Uutis- ja talousosastojen lisäksi Karjalaisessa julkaistaan päivittäin teemasivuja sekä ajankohtais-, kulttuuri- ja urheiluosastojen uutisia, haastatteluita ja muuta sisältöä. Teemasivujen aiheena on maanantaisin tiede, tiistaisin terveys, torstaisin ruoka ja sunnuntaisin matkailu. Auto-, erä- ja yritystaloussivut ilmestyvät kukin kerran kuukaudessa. Lasten, nuorten ja koti ja perhe -sivut ilmestyvät kukin kaksi kertaa kuussa. Harvemmin ilmestyvät erikoisteemat käsittelevät muun muassa maa- ja metsätaloutta, rakentamista, koulutusta sekä pohjoiskarjalaisia alueita. KARJALAINEN MEDIATIEDOT

6 Ilmoitusmarkkinointi MYYMÄLÄPÄÄLLIKKÖ JUKKA LEHTONEN / RTV-YHTYMÄ Olemme jo vuosia ilmoittaneet säännöllisesti Karjalaisen etusivulla. Ilmoittelu on toiminut ja toimii hyvin ja tuloksellisesti, mikä näkyy kasvavana myyntinä sekä asiakasmäärinä myymälässämme. Säännöllisen ilmoittelun lisäksi haemme lisämyyntiä ilmoittamalla Kägi-kesälehdessä, Karjalaisen teemoissa ja venäjänkielisessä Meidän Joensuu -lehdessä. 6 KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015

7 Ilmoitusmarkkinointi liikeilmoitukset puh Markkinontijohtaja Mikko Tianen puh Myyntipäällikkö Kosti Pänttönen puh Ilmoituskonsultti Leena Nevalainen puh Ilmoituskonsultti Taina Vatanen puh Ilmoituskonsultti Petri Makkonen puh Ilmoituskonsultti Tarja-Helena Kinnunen (äitiyslomalla). Äitiysloman sijainen Ilmoituskonsultti Nina Kuusimäki puh KARJALAINEN MEDIATIEDOT

8 Ilmoitusmarkkinointi liikeilmoitukset puh Ilmoituskonsultti Seija Voutilainen puh Ilmoituskonsultti Anne Kokkonen puh Myynnin assistentti Marja-Leena Rajala puh Kärkimediailmoitukset, trafiikki Kari Lahti puh Laskutus puh ASIAKASPALVELU puh fax KÄYNTIOSOITTEET Kauppakeskus IsoMyy ja Kosti Aaltosen tie 9 ALUETOIMISTOT Lieksa, Siltakatu 1 Nurmes, Pappilansuora 15 Parikkala, Parikkalantie 18 POSTIOSOITE PL 99, Joensuu fax KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015

9 Etusivun moduulit kokosivu 8 x 420 mm otsikkoilmoitus 70 x 83 mm, mv. 407 E, 4-v. 459 E kokosivu 8 x 420 mm otsikkoilmoitus 2 kpl 70 x 40 mm, mv. 232 E, 4-v. 248 E/kpl yläosassa 1 kpl 8 x 170 mm 2 kpl 4 x 170 mm, tai 4 kpl 2 x 170 alaosassa 8 kpl 2 x 125 mm kokosivu 8 x 460 mm otsikkoilmoitus 70 x 40 mm, mv. 232 E, 4-v. 248 E Yläosassa 1 kpl 8 x 210 mm, 2 kpl 4 x 210 mm tai 4 kpl 2 x 210 mm alaosassa 8 kpl 2 x 125 mm otsikkoilmoitus 70 x 40 mm, mv. 225 E, 4 v. 248 E alaosassa 1 kpl 8 x 250 mm otsikkoilmoitus 70 x 83 mm, mv. 407 E, 4-v. 459 E tai 2 kpl 70 x 40 mm, mv. 232 E, 4-v. 248 E/kpl KARJALAINEN MEDIATIEDOT

10 Erikoismoduulit Erikoismoduulit 3-sivulla oikea silmäkulma 2 x 60 mm, 4-v. 319 E Osastojen lähtösivut 2 x 60 mm, 4-v. 298 E 3 x 60 mm, 4-v. 437E 4 x 60 mm, 4-v. 575 E 5 x 60 mm, 4-v. 639 E Radio ja tv-ohjelmasivut 52 x 50 mm, 4-v. 265 E 8 x 25 mm, 4-v. 693 E Hintoihin lisätään arvonlisävero 24. ILMOITUSKOOT TABLOID-LIITTEESSÄ 1 palsta 47 x 115 mm 1 palsta 47 x 55 mm 2 palstaa 99 x 176 mm 2 palstaa 99 x 115 mm 2 palstaa 99 x 55 mm 3 palstaa 151 x 176 mm 3 palstaa 151 x 115 mm koko sivu 255 x 357 mm palstaluku 5 10 KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015

11 Ilmoitushinnat Paikka Arkisin Sunnuntait ja arkipyhät mv 4 v. mv 4 v. etusivu (moduloitu) 3,05 E 3,77 E 3,42 E 3,99 E 4. ja 5. sivu, matkailu 2,62 E 3,32 E 2,79 E 3,47 E teksti 2,55 E 3,08 E 2,64 E 3,16 E tj pikkupalstat pmm 1,92 E 2,48 E 2,04 E 2,58 E (väriraja 40 pmm) tekstin jälkeen yli 50 pmm 2,44 E 3,00 E 2,59 E 3,05 E takasivu 2,74 E 3,37 E 2,85 E 3,47 E kuolinilmoitukset ja -kiitokset 2,03 E - 2,19 E - avoimet työpaikat/virat sekä koulut ja kurssit 2,95 E 3,61 E 3,10 E 3,67 E -julkaistaan samaan hintaan Uranus.fi -palvelussa (minimikoko 100 pmm) KARJALAISEN BROADSHEET-LIITTEET 4 sivua á 8 x 510 mm 9183 E TABLOID-LIITTEET 8 sivua á 255 x 357 mm 9183 E Myös muita liitekokoja. Kysy tarkemmin ilmoituskonsulteilta. LIIKE- JA PALVELUHAKEMISTO Tj-sivuilla tiistaisin 4,30 E mv., 5,20 E 4-v./pmm/kuukausi, minimikoko 20 pmm, 4-väri 40 pmm. Saman otsikon alla rivi-ilmoitus 54 E/3 riviä/kk. Hinnat ovat verottomia valmisaineistohintoja. Niihin lisätään arvonlisävero 24. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Rivi-ilmoitusten hinnat sivulla 19. LISÄVELOITUKSET Ilmoitusvalmistuslisä 0,11 E/ pmm Karjalaisessa valmistettaviin ilmoituksiin. Ei koske rivi-, kuolin-, pikkupalsta-, merkkipäivä-, järjestöpalsta- eikä toistoilmoituksia. MÄÄRÄPAIKKAKOROTUKSET Paikasta ja väristä riippumatta 0,25 E/pmm TV-liite joka maanantai Etusivulla 255 x 180 mm 806 E, 255 x 300 mm 1086 E Palstaleveydet 1 palsta 2 palstaa 3 palstaa 4 palstaa 5 palstaa 6 palstaa 7 palstaa 8 palstaa 44 mm 92 mm 140 mm 188 mm 236 mm 284 mm 332 mm 380 mm Lehden sivukoko Leveys 380 mm korkeus 510 mm etusivulla 460 mm palstaluku 8 Ilmoituskoot tabloid-liitteessä 1 palsta 47 x 115 mm 1 palsta 47 x 55 mm 2 palstaa 2 palstaa 2 palstaa 3 palstaa 3 palstaa 99 x 176 mm 99 x 115 mm 99 x 55 mm 151 x 176 mm 151 x 115 mm koko sivu 255 x 357 mm palstaluku 5 QR-KOODI Karjalaisella valmistettuna 160 E alv 0. ALENNUKSET Hinnastosta laskettavat alennukset Toistoalennus 15, jos ilmoitus julkaistaan muuttumattomana 14 päivän kuluessa. Alennus lasketaan kaikista toistettavista ilmoituksista. Ei koske Järjestöpalsta-ilmoituksia. Vaihtoilmoitusalennus 15 Sanomalehtien Liiton jäsenille Mainostoimistoalennus auktorisoimillemme mainostoimistoille laskettuna painovalmiin ilmoituksen bruttoarvosta - 3 muusta ainestosta ja max 100 pmm ilmoituksista. - Toistoilmoituksissa mainostoimistokorvaus lasketaan toistoalennuksen jälkeen. KARJALAINEN MEDIATIEDOT

12 Asiakkaat Joel Turunen ja Ville Lainpelto / JV-Varustelut Oy Ilmoitus sai asiakkaat liikkeelle, ja kauppa rupesi käymään selvästi vilkkaammin. Yhteistyö on joustavaa ja nopeaa. Ilmoituskonsultti Anne Kokkonen Joel Turunen JV-Varustelut Oy Ville Lainpelto JV-Varustelut Oy 12 KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015

13 2013 Tuomas Kyrö 2012 Jonna Tervomaa 2011 Jörn Donner 2010 Tiina Lymi 2009 Pauli Hanhiniemi ja Tommi Korpela 2008 Jari Tervo 2007 Kaija Saariaho 2006 Jarkko Ahola 2005 Jarkko Nieminen 2004 Matti Vanhanen Vuoden vasenkätisen valitsee Akaan elävän musiikin yhdistys Almu ry. Ajankohtaistoimitus Laura Määttänen esimies Mia Rouvinen teematuottaja Piia Matikainen Hannu Jarva Heli Sallinen Liisa Yli-Ketola Sähköposti: Teksti: Piia Matikainen kymmenisen prosenttia väestöstä on vasenkätisiä, asia ei ole ta, että oikeakätinen tekee ntsyymit osan ovat valkuaisaineita, Winqvistin mukaan jotka nopeuttavat väitteil- aivopuolisko on dominoiva aikki ai-elolliset joutuvat tekemään tiettyjä okainen asi- entsyymi pilkkoo vain On myös täysin mahdollis- myös pidetty kehityshäiriönä. tista ajattelua säätelevä vasen hyvääkin. Koska vasenkätiset Kuvitus: Hanna Malinen Valokuvat: Marko Puumalainen aivan niin yksioikoinen. tarkkuutta vaativista asioista kemiallisia vasemmalla kädellä, hän reaktioita lä ei ole ja minkäänlaista pysyvät itse muuttumattomina. totuuspohjaavan kuten kaikilla oikeakätisillä, Winqvist selvittää. solut valmistavat oita oikeakätisten tavoin, jotain heidän aivonsa ovat plastisemmat tiettyä ainetta; esimerkiksi Ennen kuin vasenkätisyyttä lisää. Jokaisessa ihmisen solussa on tuhansia entsyymejä entsyymi, joka pilkkoo rasvoja, ei eikkaaminen ei suju voi tutkia, sille olisi oltava selkeät kriteerit. On hämmästyttävää, Perintötekijätkin vaikuttavat hieman tapaturma-alttiimpia, Lateralisaatiota esiintyy myös Oikeakätisten aivot ovat use- entsyymejä. Ilman entsyymejä Ehkä vasenkätiset kemialliset reaktiot, voivat olla DNA:n geenien antamien eli helpommin muovautuvat. voi pilkkoa proteiineja. kuten ruoan sulaminen ja siitä saadun energian mallien mukaan. siististi, sillä sakset on käyttäminen kehon elintoimintoihin, tapahtuisivat muotoiltu paremmin miten vähän vasenkätisyydestä kätisyyteen. Jos äiti ja isä ovat koska he joutuvat käyttämään muualla ihmiskehossa. Useimmiten toinen jalka, toinen korva vonsa vaurioituvat, kompensaaammin rigidit, eli jos heidän ai- soluissa liian hitaasti eikä elämä olisi mahdollista. toiseen käteen sopiviksi. Kirjaston kaik- yleistä se on, pohtii professori perii ominaisuuden 40 prosen- mutta älykkyyteen kätisyys ei ja toinen silmä ovat toista vahtiomahdollisuudet ovat vasen- tiedetään siihen nähden, kuinka molemmat vasenkätisiä, lapsi vääränpuoleisia vempaimia, kien tietokoneiden hiiret ovat Eero Teksti: Castrén Katja Helsingin Reijonenyliopis- ton neurotieteen Kuvitus: Jusa Hämälänen tutkimuskessyymivalmiste, jonka markkimat ovat oikeakätisiä, mahdol- Uskomus vasenkätisten luo- Sillä, kumpi kätinen ihminen selittää. kinoille tuli nestemäinen enttin varmuudella. Jos vanhem- vaikuta millään lailla. vempia. kätisiä heikommat, Winqvist näppäimistön oikealla puolella, ja johto jää jumiin, kun hiirtä yrittää siirtää otollisempaan Castrén on itsekin rilaisia entsyymivalmis- vasenkätimasstaja tarkempia Minna Kauppi. kriteerejä, kahdeksan prosentin luokkaa. tietoon lateralisaatiosta eli aivokutusta. Eli vaikka vasen käsi pakotettu kirjoittamaan oikealla kuksesta. raksi. nointikasvona Ei kuitenkaan toimii ole suunnis- olelisuus vasenkätisyyteen on vain vuudesta perustui virheelliseen on, ei ole asiaan juurikaan vai- Mutta jos ihminen on lapsena paikkaan. Säilykepurkkia ei nen, mikäli määrittävänä teita on viime tekijänä on kynän tullut pitäminen. voimakkaasti telmä koisestikin täyttyy. käytettävän Juha Laurén löysi vasenkätisyy- luultiin, että vasenkätisillä do- tarkoita, että ihminen ponnistaitinen, oikeakätinen vai molem- aikoina milloin Niin ambidekstrian sisäisesti kuin määri- ul- Vuonna 2007 suomalaistutkija puoliskojen työnjaosta. Ennen olisi vahvin, se ei automaattisesti kädellä, mikä hän on: vasenkä- edes osaisi enää avata vasemmanpuoleisella avaajalla, kun on On olemassa luontaistuotemarkkinoille. yhtä, ja siinä luedestäkään apua muun ei ole muassa tietoa, ihot- mutta Laurénin väitöskirjan mukaan kea aivopuolisko, joka ohjailee silmään kätisyys vaikuttaa vielä Vaikea kysymys. Useimmil- erilaisia kriteeristöjä. Testasin Tämän tuotteen vuoksi luvataan ilmiön yleisyy- tuovan teen liittyvän geenimuutoksen. minoivassa asemassa on aina oisi vasemmalla jalalla. Korvaan ja pikätinen? tottunut valtaväestön työkaluun. Aasiassa vasemmalla kädellä syövän on varauduttava ih- kaikkea kehon muuta omaa paitsi entsyymintuotan- kirjoitta- se, että väsymykseen, vasenkätisten ruuansu- on usein ty muoto LRRTM1-geenistä, ja Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi vasensilmäisiä kimuksissa määritelty, vaan he telluista Tuotteiden yhdeksästä tarkoitus asiasta tein on lisätä osin molempikätisyyttä tumiin, fibromyalgiaan, selittää vasenkätisyydelle altistaa tiet- tunteita ja visuaalisia toimintoja. harvemmin. la ihmisillä kätisyyttä ei ole tutmetteleviin, jopa kauhistuneisiin katseisiin. Sehän on käsi, esimerkiksi konaisvaltaisesti palloa oikealla hyvinvointiin. kä- myös Mitä toisella ihmeaineita kädellä. ent- ensimmäinen laatuaan. senkätisistä oikea aivopuoliskätisiä. Lähes kolmanneksella qvist sanoo. mista toa oikealla ja vaikuttaa kädellä. sitä Heitän kautta ko- opeteltava latukseen tekemään ja reumaan. asioita löytö on kätisyystutkimuksissa Vain noin kolmasosalla va- on paljon enemmän kuin vasen- määrittelevät itse itsensä, Win- jolla pyyhitään pylly. dellä, Viime ja sillä syksynä käytän myös Suomen puukkoa, saksia ja tietokoneen hiirtä. kuitenkin vuosien saatossa vä- hyvin vähän, sillä se ei oikein osalla kielellistä ja matemaat- vasen, Eero Castrén tietää. merkitystä ainoastaan siinä ta- mark- Ympäristövaikutukset syymit oikein ovat? ovat Vasenkätisyyttä on tutkittu ko on hallitseva. Suurimmalla oikeakätisistä johtava silmä on Kätisyyden luokittelulla on Ongelmasta kärsii joka kymmenes ihminen. Oikeakätisten Kätisyys tavataan usein määri- kouluissa ei pääsääntöisesti ole Winqvist sanoo. toa. tuu johonkin neurologiseen saihentyneet luvun jälkeen tunnu tutkijoita kiinnostavan, Miksi näin on, siitä ei ole tiepauksessa, jos ihminen sairas- elämä on helpompaa, ja heillä tellä vain kirjoituskäden perusteella, mutta jos ihminen hoikealla kädellä, ja vasenkätisille Vasenkätisyyteen liittyy palmasta, Satu Winqvist toteaa. kirjoittavan potilaan oireita ih- enää pakotettu kirjoittamaan oi- Paljon on kyse myös satturauteen. Joskus oikealla kädellä on hegemoninen asema jo terminkin puolesta. Oikea käsi on taa osan tarkkuutta vaativista on myös tehty omia työkaluja, jon uskomuksia, joiden mukaan metellessä on tullut ilmi, että se oikea, eikä näin ole ainoastaan suomen kielessä. kädellä, häntä tulisi kutsua mo- neuropsykologi Satu Winqvist ja kuolisivat oikeakätisiä nuotisillä voi olla paikoitellen vaikätinen. Silloin asiat loksahta- asioista toisella ja osan toisella Oulun yliopistollisen sairaalan vasenkätiset olisivat luovempia Siitä huolimatta, että vasenkä- hän on ollut alun perin vasen- Mutta vaikka tiedetään, että lempikätiseksi eli ambidekst- sanoo. rempina. Vasenkätisyyttä on keaa, on ominaisuudessa jotain vat paikoilleen. Useimmat entsyymit vaurioituvat 40 asteen lämmössä, ja 55 astetta on usein raja, josta ne eivät voi enää palautua. limistössä entsyymit huolehtivat muun muassa ruoansulatuksesta, avustavat immuunijärjestelmää tuhoamalla bakteereita sekä osallistuvat uusien solujen tuottamiseen. HOIDOT Suomessa tehdään vuosittain Se kerää varoja lasten veri- ja yli 150 lasten syöpädiagnoosia. Vaikka hoitotulokset ovat miseen sekä kliiniseen tutki- syöpätautien hoitojen kehittä- maailman huippua, yksi neljästä sairastuneesta lapsesta edel- Säätiön puheenjohtajana mukseen. leenkin menehtyy. toimii lasten hematologian Vastikään toimintansa aloittanut Suomen lasten syöpäsäävo T. Salmi. Sen toiminnassa ja onkologian professori Toitiö Aamu haluaa taata syöpään ovat mukana muiden muassa sairastuneille suomalaislapsille jääkiekkoilija Saku Koivu sekä kansainvälisestikin tarkasteltuna parhaan mahdollisen hoidon. valtiotieteiden tohtori Sixten Korkman. 9 Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen, Saima 1/2013. Ajankohtaistoimitus Laura Määttänen esimies Mia Rouvinen teematuottaja Piia Matikainen Hannu Jarva Heli Sallinen Liisa Yli-Ketola Sähköposti: ajankohta@karjalainen.fi Entsyymivalmisteiden käyttöä perustellaan pääosin sillä, mihoidossa, jossa tyhjään tyssä systemaattisessa entsyy- vat- 11 Teemat, erikoissivut ja aluetabloidit PLUS KESKIVIIKKONA Häätrendit Juhla-asut Etiketti Tupaantuliaislahjat JUHLAT Ihanat häät Kierrätyshenkiset juhlat Nurmeksessa SIVUT Juhlakutsut: Vastauspyyntö on pieni mutta tärkeä yksityiskohta. SIVUT 4 5 JOULU PLUS LAUANTAINA Lasten kemut: Godzillapitsa, nakkipiilot ja lettukakku maistuvat pikkujuhlijoille. SIVUT Koristeita taikataikinasta Glögit vertailussa Kukkia juhlapöytään Suklaasuosikit Bloggareilta joulukirjoja SIVU 22 PLUS KESKIVIIKKONA RAKENNA JA SISUSTA Sisustustarrat Trendiväri sininen Keittiön pienkoneet Sisustuskirjat Koti: Joulukirjan tehneentiina Laukkasen koti pukeutuu joulunakin valkoiseen. SIVUT 8 9 Menu: Keittiömestari tarjoilee ylikypsää possunlapaa ja karpalojäädykettä. SIVUT Persoonallisia koteja SIVUT 6 7, JA MA Maanantaina Tiede Tulisijat: Klassikko Porin Matti on otettu uustuotantoon Nurmeksessa. SIVU 21 Tekstiilit: Homecrafts-malliston tuotteita voi ostaa valmiina tai tehdä itse. SIVU 22 Kätisyys: Vasenkätisenä itseään pitävä saattaa tehdä enemmän asioita oikealla kädellä. L Tiistaina Ruoka Terveys Torstaina TI TO Jos äiti ja isä Entsyymit: Malataasi ovat molemmat saksii kehossa vasenkätisiä, ruoan lapsi sokerit polttoaineeksi. perii ominaisuuden 40 prosentin varmuudella. ntsyymit tarvitsevat toimiakseen oikean lämpötilan ja happamuuden. Ne ovat hyvin herkkiä ympäristötekijöille, ja esimerkiksi liian korkeassa lämpötilassa ne hajoavat eli denaturoituvat herkästi. Rakenne voi kuitenkin palautua ennalleen olosuhteiden parannuttua. Liian rajut olosuhteiden muutokset tuhoavat entsyymin pysyvästi. Kumpi silmistäsi on dominoiva? Voit testata sen kynän ja jonkin pystylinjan, kuten ovenpielen, avulla. Pidä kynää pystyssä ovenpielen kohdalla ja tuijota sitä molemmilla silmillä. Sulje sitten silmät vuorotellen. Se silmä, jolla katsoessa kynä liikahtaa pois ovenpielen kohdalta, on heikompi. Lähes kolmanneksella oikea- kätisistä johtava silmä on vasen. VUODEN VASENKÄTISEKSI VALITUT Elämän mahdollistajat E Kaislikon kunkku Kalat: Ahven on kaunis, maukas ja monikäyttöinen. MAANANTAINA Koti&perhe MÖKKEILY Puuhastelu laskussa, löhöily nousussa Aktiivi- ja hyötymökkeily on Rakennustutkimus RTS:n mukaan hiipuva trendi. Hyödyllä tarkoitetaan esimerkiksi polttopuiden tekoa, kasvimaan tai pellon viljelyä, metsänhoitoa ja rakentamista mökillä. Nykyajan mökkeilijä hakee vapaa-ajanasumiseltaan mieluummin rentoutumista, joten Yksinhuoltajaäidin Uusi säätiö syöpälasten avuksi ylki on kehon entsyymipitoisin erite. Sylki sisältää suurimmaksi osaksi amylaaseja, jotka pilkkovat tärkkelystä sokereiksi. Tämän voi havaita pureskelemalla esimerkiksi näkkileipää pitempään; sokeriksi pilkkoutuva tärkkelys saa leivän maistumaan makealle. Pari jumppaa viikossa ei riitä, jos tekee istumatyötä ja elämä on muuten passiivista. 11 Tammikuu ke Maa- ja metsätalous to Yritystalous ke Opiskelu Helmikuu ma 2.2. Talvimatkailu ti Juhlat-tabloid ke Aluetabloid, Keski-Karjala to Yritystalous Maaliskuu ke Maa- ja metsätalous to Yritystalous ke Rakenna ja sisusta -tabloid ke Aluetabloid, Pielisen Karjala Huhtikuu la 4.4. Vaalit -teemasivut ke 8.4. Maa- ja metsätalous to Yritystalous ke Aluetabloid, Kontiolahti Toukokuu ke Mökki ja puutarha to Yritystalous Kesäkuu ma 8.6. Kägi to Yritystalous Heinäkuu ke 1.7. Rakenna ja sisusta -teemasivut Elokuu to Yritystalous Syyskuu ke 2.9. Maa- ja metsätalous la 5.9. Yritystalous, Yrittäjän päivä ke Aluetabloid, Liperi Lokakuu ke Aluetabloid, Ilomantsi-Tuupovaara to Yritystalous ke Rakenna ja sisusta -tabloid ke Pikkujoulu Marraskuu ke Maa- ja metsätalous to Yritystalous ke Aluetabloid, Outokumpu-Polvijärvi la Joulu-tabloid Joulukuu ti to Joulukalenteri KARJALAINEN MEDIATIEDOT ahkeroinnin sijaan mökillä seurustellaan ja levätään. Noin kaksi kolmannesta suomalaisista mökkeilee. Kaikkein eniten mökkejä on Mikkelissä. Suomalaisen möki jan mökkimat ka noin 160 pitäisi osata kuljettaa poissaolevaa is mu SELVIT

14 Kägi-kesälehti Karjalaisen kesälehti Kägi Kägi on aikakausilehtityyppinen kesämatkailijan suosikkilukemisto, jota painetaan kpl. Lehdellä on yli lukijaa, ja siinä on yli 100 värikästä sivua. Kägi ilmestyy , ja se jaetaan jokaiseen kotiin Pohjois-Karjalassa. Kägi-liitteen ilmoituskoot ja -hinnat: mv 4-v 1/1 sivu (225 mm x 297 mm tai moduli 188 x 265 mm) /2 sivu pystymoduuli (92 x 265 mm) vaakamoduuli (188 x 130 mm) /4 sivu (92 mm x 130 mm) /8 sivu (92 mm x 63 mm) /16 sivu (44 mm x 63 mm) Karjalaisessa valmistettaviin ilmoituksiin lisätään 0,11 /pmm ilmoitusvalmistuslisä. Hintoihin lisätään laskutuksen yhteydessä alv 24. Sähköiset aineistot Aineiston toimitus sähköpostilla Valmis ilmoitusaineisto toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen ilmoitus@karjalainen.fi Liitteen maksimikoko on 10 Mb. Varmista, että olet tehnyt ilmoituksesta varauksen ennakkoon ilmoitusmyynnin kanssa. Jos paikkavarausta ei ole tehty, lähetä aineisto osoitteeseen asiakaspalvelu@karjalainen.fi Aineiston toimitus ftp-siirtona Suuret, yli 10 Mb:n tiedostot kannattaa lähettää ftp-linjasiirtona. Tunnukset saat soittamalla numeroon Aineiston toimitus tallenteella Voit toimittaa aineiston myös cd-levyllä, dvd-levyllä tai usb-muistitikulla. Valmis aineisto Täysin valmis ilmoitusaineisto, johon ei enää tehdä mitään muutoksia Karjalaisessa, tulee toimittaa aina PDF-muodossa. Oikein tehty PDFtiedosto sisältää ilmoituksessa käytetyt fontit, kuvat, grafiikat ja logot. Se on myös pakattu pieneen tilaan, joka nopeuttaa tiedoston käsittelyä. Pdf-tiedosto tulee aina tehdä varatun tilan kokoiseksi, siinä ei saa olla ylimääräisiä valkoisia reunoja tai leikkuumerkkejä. PDF-aineisto on valmistettava sanomalehtituotantoon sopivilla asetuksilla. Valmistuksessa on käytettävä Adobe Acrobat Distilleriä. Nykyaikaisista ohjelmista (mm. Adobe InDesign ja Illustrator CS5 CS6) voidaan myös suoraan tallentaa pdf-muotoon. Tarvittavat profiilit löydät Karjalaisen verkkosivuilta. Tarkempia aineistotietoja numerosta: tai sähköpostitse: info@ilmoitusvalmistus.fi. Kaikki muut, paitsi aikakausilehtiasetuksilla tehdyt pdf-tiedostot, ovat valmistettavia aineistoja, ja niiden käsittelystä veloitetaan ilmoitusvalmistuslisä. Ilmoitusvalmistus Karjalaisessa Mikäli valmista pdf-tiedostoa ei ole mahdollisuutta tehdä, voidaan ilmoitus valmistaa myös Karjalaisessa. Silloin on sähköisessä aineistossa otettava huomioon seuraavat asiat: Teksti: - Doc-tiedosto, rtf-tiedosto, Plain Text - Teksti suoraan sähköpostissa - Pdf-dokumentti, jos muuta ei ole saatavilla Kuva: - TIF, EPS tai JPG (hyvä tai maksimilaatuisena) - resoluutio 300 dpi kuvakoossa 1:1 - jos toimitat kuvat cmyk-muodossa, varmista, että värimuunnoksessa on käytetty oikeaa väriprofiilia. Oikeat profiilit löytyvät Punamustan kotisivuilta: Fontit: - Käytössämme on Adobe Font Folio 9.0 fontit. Ilmoitusaineiston voi poikkeuksellisesti toimittaa myös grafiikkaohjelman omassa dokumenttimuodossa. Tällöin tulee tekstit konvertoida. Tällaisessa muodossa toimitettu aineisto ei ole valmis aineisto, vaan sen käsittelystä peritään ilmoitusvalmistuslisä. Siksi paras ratkaisu on tehdä tällaisesta aineistosta sanomalehtikelpoinen PDF-tiedosto, jos sitä ei ole tarkoitettu muuten muokattavaksi. Sallitut grafiikkaohjelmat ovat: InDesign CS5 CC, Illustrator CS5 CC. 14 KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015

15 Kägi-kesälehden ilmoitusmoduulit Koko sivun ilmoitus 225 x 297 mm + 3 mm leikkausvarat reunoille moduuli 188 x 130 mm moduuli 92 x 265 mm 1/4 sivun moduuli-ilmoitus (92 mm x 130 mm) 1/8 sivun moduuli-ilmoitus (92 mm x 63 mm) 1/16 sivun moduuli-ilmoitus (44 mm x 63 mm) Myös modulien kerrannaiset mahdollisia. ILMOITUSMYYNTI Petri Makkonen Leena Nevalainen Kosti Pänttönen Seija Voutilainen Taina Vatanen Anne Kokkonen Nina Kuusimäki puh puh puh puh puh puh puh etunimi.sukunimi@karjalainen.fi Ilmoitusaineiston viimeinen jättöpäivä: maanantaina Kägi-lehden verkkoversio on karjalainen.fi -sivustolla luettavissa koko kesän ajan. Elävöitä Kägi-ilmoitustasi rikasteella, jonka kautta voit kertoa yrityksesi palveluista esim. kuvagallerian tai videon muodossa. Lisätietoa rikasteista saat ilmoituskonsulteilta p KARJALAINEN MEDIATIEDOT

16 Meidän Joensuu KASVATA MYYNTIÄ! Meidän Joensuu on lifestyle-lehti venäläisille asiakkaille. Painos kpl. I ПОКУПКИ МЕРОПРИЯ ТИЯ УСЛУГИ ЗИМА НАС ЛАЖ ДАЙТЕСЬ ТИЯ УСЛУГИ МЕРО НЫПРИЯ МИ ПОКУПКИВОД РАЗВЛЕЧЕНИЯМИ! ЛЕТО 2013 Й ЖУРНАЛ БЕСПЛАТНЫ Аквапарки и СПА открыт ы круглый год ОТЛИЧНЫЙ ШОПИНГ ВЫЙГРАЙТЕ ПОДАРОЧНЫЙ СЕРТИФИКАТ НА ЛУЧШИЕ ИДЕИ ЗДЕСЬ 250E! ИНОВ, В ОДИН ИЗ МАГАЗ В ЖУРНАЛЕ! ПРЕДСТАВЛЕННЫХ ЗА ВАМИ! В КАКОЙ? ВЫБОР 53. ЗА ПОКУПК АМИ - ЛЕТОМ! СТР. ЛОВИСЬ РЫБКА БОЛЬШАЯ И МАЛЕНЬКАЯ СЛАДИТЬСЯ НА ФИНСКОЙ КУХНЕЙ В ЙОЭНСУ У ЙТЕ ВЫЙГРА ЧНЫЙ ПОДАРО ИКАТ НА СЕРТИФ 250E ИНОВ, ИЗ МАГАЗЖУРНАЛЕ! В ОДИН ЫХ В АВЛЕНН Р ЗА ВАМИ! ПРЕДСТ БО ВЫ Й? В КАКО СТР. 55. ПОКУПКИ МЕРОПРИЯТИ Я УСЛУГИ ОТДЫХ ДЛЯ ДЕТЕЙ В ЙОЭНС УУ ЕСТЬ МНОЖЕСТВО МЕС Т, КУДА МОЖНО ПОЙТИ ВСЕЙ СЕМЬЕЙ КУПАНИ В ОТКРЫТОМ Е ЗИМОЙ БАССЕЙНЕ ощущение КУПАЙТЕСЬ НА ЗДОРОВЬЕ! ЗИМА 2014 БЕСПЛАТНЫЙ ЖУРНАЛ ни с чем не сравнимое! ВОДА В ФИНЛЯНДИИ Х В МИРЕ ОДНА ИЗ САМЫХ ЧИСТЫ КАТАНИЕ НА ГОРНЫХ ЛЫЖАХ И СНОУБОРДЕ ПОЗВОЛЯЕТ ВЕСЕЛО ПРОВЕСТИ ВРЕМЯ С ПОЛЬЗОЙ ДЛЯ ЗДОРОВЬЯ! s ВЫЙГРАЙТЕ ПОДАРОЧНЫ Й СЕРТИФИКАТ НА 250 в один из представленнмагазинов, ых В какой? Выбо в журнале! р за Вами! стр. 55. ХОТИТЕ ВЗ ЯТ ДОМАШНЕ Ь Е С СОБОЙ НА ЖИВОТНОЕ ОТДЫХ? 16 KARJALAINEN MEDIATIEDOT 2015 ПО ДИСКОНТН ОЙ КА ЙОЭНСУ У "JO РТЕ РЕГИОНА ENSUU REGIO N" - ЛУЧШИЕ СКИДКИ И ПРЕДЛОЖЕН ИЯ!

17 Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja Osaavaa Perjantainen hammashoitoa Pamilonkatu 31, JOENSUU HARTIK A ISEL UNÄY TTELY VIIKONLOPP Tervetuloa! Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) MALLILEHTI I MALLILEHT VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN PERJANTAINEN on Karjalaisen viikkojulkaisu, joka tuo viikottain poimintoja myös niihin talouksiin jotka eivät tilaa Karjalaista kantajoensuun, Ylämyllyn, Onttolan ja Lehmon alueille. Perjantaisessa on menovinkkejä, paikallisuutisia, vapaa-aikaa... 11LA TÄNÄ ÄN oën Koeaja Citr. C4-mallisto Voita matka Fidzille! yssä Ensiesittel Uudistunut -Benz Mercedes B-sarja isen 1 Karjala ä 2015 Nro s hjenny n pakkoty ALL A! TASARAH Varasto ti mainosleh Joensuun Tok Eurolla än! enemm NAUTA-SIKA1 kg A JAUHELIH (5,00/kg) 500 rs Naisten tai miesten KI FLEECETAK KANANPOJAN I KOIPIREIS itu n. 1,2 kg marino lee Valikoima vaihte in. myymälöittä Norm. 19,95 PERJANTAINEN etusivun moduulit Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) Tervetuloa! VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja Osaavaa hammashoitoa Pamilonkatu 31, JOENSUU I I Osaavaa hammashoitoa Pamilonkatu 31, JOENSUU Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) Tervetuloa! VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja Osaavaa hammashoitoa Pamilonkatu 31, JOENSUU Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) Tervetuloa! Paikka Hinnat A JAFFA tai COL L LIMUT 1,5 ää pantin. sisält (0,62/l) Hinta 1,89/kpl Norm. 1,69! 1 erä/talous tä 29 sääs 3 5 prk Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g WC-PAPERI 40 rl 1 (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk säästä JOPA 21 ERÄ! AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg 4 prk KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk (0,80/kg) Norm. 27,90 (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa Jättisäkki 9 10 tlk MAKSAMAKKARA 300 g (3,32/kg) tai TALOUSPAPERI 20 rl Kuviollinen (0,50/rl) Norm. 11,30 säkki 10 Ultra ALKALIPARISTO AA tai AAA 10 kpl/ tai 9 V 2 kpl/ Norm. 5,49/ säästä RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 g kpl MEIJERIVOI 500 g (4,00/kg) SALAATIT 400 g (2,50/kg) Italian-, perunatai punajuurisalaatti (31,16/kg) Alkuperäinen JÄLKIUUNIPALA 8 kpl/ 480 g (4,17/kg) rs Natura KERMAJUUSTO 100 kpl MALLILEHT pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk 3 5 prk (0,25/l) Norm. 3,19/ps säästä 21 2 ps WC-PAPERI 40 rl Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 MAUSTETUT TONNIKALAT 185 g 1 (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk säästä JOPA 4 prk KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk (0,80/kg) Norm. 27, ERÄ! AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg säästä 28 EDAM 700 g 4 prk Jättisäkki 9 10 tlk 600 säkki 10 säästä Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa Jättisäkki 9 10 tlk tai TALOUSPAPERI 20 rl Kuviollinen (0,50/rl) Norm. 11,30 säkki 10 Ultra ALKALIPARISTO AA tai AAA 10 kpl/ tai 9 V 2 kpl/ Norm. 5,49/ säästä (31,16/kg) 6 2 Alkuperäinen JÄLKIUUNIPALA 8 kpl/ 480 g (4,17/kg) 1 MEIJERIVOI 500 g (4,00/kg) 2 LEIKKELEET 120 g (8,33/kg) MAUSTETUT TONNIKALAT g tavallinen ja 17 4 PA säästä JO 21 rk kokosivu 8 x 460 mm 4 p otsikkoilmoitus 70 x 40 mm, 120 E KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa säästä 49 kpl EDAM 700 g rs LEIKKELEET kg (4,89/kg) tavallinen ja prk (0,25/l) Norm. 3,19/ps säästä 21 2 ps yläkulma 2 x 60 mm kpl Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme Tervetuloa! VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja Osaavaa hammashoitoa Pamilonkatu 31, JOENSUU Iso viitonen Tervetuloa! NAKKI 900 g Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) (3,32/kg) WC-PAPERI 40 rl Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 MAUSTETUT TONNIKALAT 185 g säästä JOPA säkki 21 4 prk KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk (0,80/kg) Norm. 27,90 (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa Kuviollinen (0,50/rl) Norm. 11,30 Jättisäkki Ultra ALKALIPARISTO AA tai AAA 10 kpl/ tai 9 V 2 kpl/ Norm. 5,49/ Alkuperäinen JÄLKIUUNIPALA 8 kpl/ 480 g (4,17/kg) kpl tlk 910 Kuviollinen (0,50/rl) 11,30 Norm säästä 49 Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku tavallinen ja kpl WC-PAPERI 40 rl Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 säästä JOPA säkki 10 Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 6 Yläosassa 1 kpl 8 x 210 mm, 21 (31,16/kg) 4 prk tai TALOUSPAPERI 20 rl Kuviollinen (0,50/rl) Norm. 11,30 säkki ERÄ! AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg säästä 28 Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme 2 ps MAUSTETUT TONNIKALAT 185 g KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk (0,80/kg) Norm. 27,90 JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa Jättisäkki tlk MAKSAMAKKARA 300 g (3,32/kg) (4,17/kg) säästä 21 5 prk (3,33/kg) Natura KERMAJUUSTO 1 kg (4,89/kg) Iso viitonen NAKKI 900 g (4,29/kg) (0,25/l) Norm. 3,19/ps pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g LEIKKELEET 120 g (8,33/kg) EDAM 700 g KUKKAMULTA 10 l ANANAS 227/ g (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous 00 rs RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 1 g Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml MEIJERIVOI 500 g (4,00/kg) Italian-, perunatai punajuurisalaatti (31,16/kg) tai TALOUSPAPERI 20 rl 3 säästä 39 MAKSAMAKKARA 300 g SALAATIT 400 g (2,50/kg) Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 ERÄ! AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg tai TALOUSPAPERI 20 rl rl 6 WC-PAPERI 1 (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk 2 99 (4,17/kg) 299 Ultra ALKALIPARISTO AA tai AAA 10 kpl/ tai 9 V 2 kpl/ Norm. 5,49/ säästä RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 g (31,16/kg) Alkuperäinen JÄLKIUUNIPALA 8 kpl/ 480 g (4,17/kg) 200 SALAATIT g (2,50/kg) 2 kpl Italian-, perunatai punajuurisalaatti MEIJERIVOI 500 g (4,00/kg) SALAATIT 400 g (2,50/kg) Italian-, perunatai punajuurisalaatti rs 1 LEIKKELEET 5 JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su kg (4,89/kg) tavallinen ja kpl rs Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. alaosassa 1 kpl 8 x 250 mm 2 kpl 4 x 210 mm tai 4 kpl 2 x 210 mm otsikkoilmoitus 70 x 83 mm, 240 E, Alkuperäinen tai 2 kpl 70 x 40 mm, 140LEIKKELEET otsikkoilmoitus JÄLKIUUNI120E g/kpl Ultra ALKALIPARISTO PALA 8 kpl/ AA tai AAA 10 kpl/ tai E mm,norm x940 V 2 kpl/ 5,49/ 480 g UT MAUSTET 185 g TONNIKALAT tilli, chili, (4,29/kg) l KUKKAMULTA. 3,19/ps tä 21 sääs 2 ps G RUNEBER TORTTU 2 kpl/180 g M (19,39/kg) tai G RUNEBER TORTTU 4 kpl/112 g 40 rl WC-PAPERI rl) Norm. 12,60 Keltainen (0,25/ PERI 20 rl tai TALOUSPA rl) Norm. 11,30 Kuviollinen (31,16/kg) (0,50/ i säkk 10 Perjantainen ilmestyy1 tänä vuonna joka perjantai atti, (6,76/kg) Toma tai sweet chili. vihreä curry 1,59/prk Norm. 1,49 (3,33/kg) ERÄ! 2 1 /tlk. (2,91/l) 0,96 ä pantin. Hinta sisältä Voimassa (0,80/kg) Norm tä 28 sääs 20 Palstaleveydet 1 palsta 50 2 palstaa kpl 2 äkki Jättis 2 3 palstaa 4 palstaa 5 palstaa 6MEIJERIVOI palstaa 500 g 7 palstaa 8 palstaa (4,00/kg) 200 Lehden sivukoko Leveys korkeus etusivulla palstaluku 8 10 tlk 9 AA tai AAA t Norm. 5,49/ 9 V 2 kpl/pk tä 39 sääs 3 10 ark 8 20 la JOENSUU 9 18 la 9 JUUKA ark 8 20 la 9 LIEKSA ark 17 su 9 ark 9 19 la 380 mm 510 mm 460 mm 489 kpl KARJALAINEN MEDIATIEDOT Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana mm 92 mm ka tai niin nuntaihin mm staista sun voimassa tor Tarjoukset 188 mm 236 mm 284 mm 332 mm 380 mm Natura KERMAJUUSTO Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme Alkuper JÄLKIU PALA g (4 LIPARISTO Ultra ALKA 10 kpl/ tai 1 kg (4,89/kg) tavallinen ja 17 JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su ER KÖNIGSBACH 0,33 l/tlk OLUT 4,2 KANAURINGONKU kg SIEMEN , g 6 paitsi: 3.4. (pitkäperjantai), 1.5. (vappu), MAKSA(juhannusaatto), vkot 26 32, vkot MAKKARA (8,33/kg) Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku (4,17/kg) 10 3 u Aito esipaistett N RANSKALAINE x 150 g PATONKI 2 ki Ilmoitusmarkkinointi liikeilmoitukset puh Jättisäk 3 10 tlk pe rk 37E yläkulma 5 x 60 mm EDAM 700 g (0,25/l) Norm E pala, viipale 4,41/kg) murska (4,29 0,68/prk Norm. 0,65 tä 49 yläkulma 4 x 60 sääs mm Natura KERMAJUUSTO 120 g (8,33/kg) Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku 100 alaosassa 8 kpl 2 x 125 mm 9 säästä ANANAS g 227/ tai (20,00/l) Norm 3 pl/talous 10 4 prk 3 (3,32/kg) 300 RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 g k 3 kpl 4 tlk inen Hedelmänmaku LJY 250 ml KSAÖ KALANMA. 9,90 Natura KERMAJUUSTO 120 g (8,33/kg) Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku 00 Iso viitonen NAKKI 900 g (4,29/kg) KUKKAMULTA 10 l ANANAS 227/ g pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk säästä 28 Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. ERÄ! 89 (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g Natura KERMAJUUSTO 1 kg (4,89/kg) Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku 2 12 cm ruuku pl Norm. 3,99/k PA 21 tä JO sääs Osaavaa hammashoitoa Pamilonkatu 31, JOENSUU (3,33/kg) 00 rs 600 Alkuperäinen JÄLKIUUNIPALA 8 kpl/ 480 g (4,17/kg) yläosassa 1 kpl 8 x 170 mm Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) kpl tlk 5 kg (2,50/l) UHT HYLA E /pmmsäästä 16 Erikoismodulit tekstiosassa lehteä (4,17/kg) 250 SALAATIT 9 säkki Ultra ALKALIPARISTO AA tai AAA 10 kpl/ tai 9 V 2 kpl/ Norm. 5,49/ (4,29/kg) MAKSAMAKKARA 300 g 400 g (2,50/kg) Italian-, perunatai punajuurisalaatti 00 Jättisäkki Kuviollinen (0,50/rl) Norm. 11,30 säästä 39 Italian-, perunatai punajuurisalaatti (31,16/kg) 10 MEIJERIVOI 500 g (4,00/kg) SALAATIT 400 g (2,50/kg) JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su (4,17/kg) 4 prk 2 kpl Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 2 ps (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme EDAM 700 g 5 prk (3,32/kg) säästä JOPA KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk 20 kpl RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 g tai TALOUSPAPERI 20 rl kpl 4 x 170 mm, tai 4 kpl 2 x 170 alaosassa 8 kpl 2 x 125 mm VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk ERÄ! (0,80/kg) Norm. 27, JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su WC-PAPERI 40 rl AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg säästä 28 tä 37 sääs MAKSAMAKKARA 300 g 299 Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 1 Natura KERMAJUUSTO 1 kg (4,89/kg) tavallinen ja ps 5 prk MAUSTETUT TONNIKALAT 185 g Iso viitonen NAKKI 900 g (3,32/kg) (4,17/kg) säästä 21 3 (3,33/kg) LEIKKELEET 120 g (8,33/kg) Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku rs Alkuperäinen JÄLKIUUNIPALA 8 kpl/ 480 g (4,17/kg) Ultra ALKALIPARISTO AA tai AAA 10 kpl/ tai 9 V 2 kpl/ Norm. 5,49/ 1 säästä RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 g JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su EDAM 700 g (4,29/kg) KUKKAMULTA 10 l (0,25/l) Norm. 3,19/ps ANANAS 227/ g pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g (0,25/l) Norm. 3,19/ps Iso viitonen NAKKI 900 g (4,29/kg) KUKKAMULTA 10 l ANANAS 227/ g (3,33/kg) 8 säästä 2 20 pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g (0,80/kg) Norm. 27,90 säästä JOPA KÖNIGSBACHER OLUT 4,2 0,33 l/tlk (2,91/l) 0,96 /tlk. Hinta sisältää pantin. Voimassa ANANAS 227/ g Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg (6,76/kg) Tomaatti, tilli, chili, vihreä curry tai sweet chili. Norm. 1,49 1,59/prk ERÄ! Italian-, perunatai punajuurisalaatti (31,16/kg) säästä 49 MEIJERIVOI 500 g (4,00/kg) SALAATIT 400 g (2,50/kg) KUKKAMULTA 10 l (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous 1 Tervetuloa! 9 säästä 4 (3,33/kg) 1 I I Osaavaa hammashoitoa (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g WC-PAPERI 40 rl tai TALOUSPAPERI 20 rl Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous 2 kpl kokosivu 8 x 420 mm otsikkoilmoitus 2 kpl 70 x 40 mm, 120 E Kirkkokatu 22 B (sisäpiha), Joensuu Puh. (013) säästä 49 RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/180 g (19,39/kg) tai Mini RUNEBERGIN TORTTU 4 kpl/112 g Kuviollinen (0,50/rl) Norm. 11, Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 MAUSTETUT TONNIKALAT 185 g (3,33/kg) (4,17/kg) 299 alainen Hyvä suom KAARKI RUO 2 dl KERMA 10 asvit! aiset viherk Ihanat kotim VIHERKASVI ssa. 0,85 sisältää pantina tai (1,06/l) Hinta 015 saakk Voimassa tuotteita riittää. niin kauan kun lk Norm. 1,03/t Norm. 7,95/k MAKSAMAKKARA 300 g (3,32/kg) ps Tällä merkillä merkityt tuotteet löydät myös verkkokaupastamme Pamilonkatu 31, JOENSUU 5 prk Iso viitonen NAKKI 900 g (4,29/kg) säästä 21 3 (0,80/kg) Norm. 27, kokosivu 8 x 420 mm otsikkoilmoitus 70 x 83 mm, 240 E, 236 x 35 mm, 220 E VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! säästä 28 EDAM 700 g KUKKAMULTA 10 l (0,25/l) Norm. 3,19/ps ANANAS 227/ g pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk AURINGONKUKANSIEMEN 25 kg 1 kg (4,89/kg) tavallinen ja 17 JOENSUU ark 8 20 la 8 18 su ILOMANTSI ark 9 18 la 9 15 JUUKA ark 9 18 la 9 16 su KITEE ark 9 19 la 9 16 su LIEKSA ark 8 20 la 9 18 su LIPERI ark 9 18 la 9 15 NURMES ark 9 19 la 9 17 su OUTOKUMPU ark 9 19 la 9 16 su Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja säästä 49 LEIKKELEET 120 g (8,33/kg) Kotimainen ja venäläinen meetvursti tai ylikypsätai voileipäkinkku 200 Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous Aito esipaistettu RANSKALAINEN PATONKI 2 x 150 g Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. (4,17/kg) 2 ps Keltainen (0,25/rl) Norm. 12,60 MAUSTETUT TONNIKALAT 185 g (3,33/kg) Iso viitonen NAKKI 900 g (4,29/kg) säästä 21 I säästä 28 EDAM 700 g KUKKAMULTA 10 l (0,25/l) Norm. 3,19/ps MALLILEHT ANANAS 227/ g pala, viipale tai murska (4,29 4,41/kg) Norm. 0,65 0,68/prk MALLILEHT säästä 49 Riikosen Le tä 37 sääs E /pmm 0,75 NG FINN SPRI ENERGY l THUNDER UOMA 0,33. ENERGIAJ Kiteen, Joensuun, eksen Lieksan, Nurm n ja Outokummu Tokmanneilta IRTOKARKIT g Hedelmänmakuinen KALANMAKSAÖLJY 250 ml kg Trans 42 x 26 cm. Koko 52 x harmaa. sininen tai /kpl Norm. 11, takasivu 995 STOREX N KANNELLINEATIKKO 35 l parent, SÄILYTYSLA 0,90 E /pmm etusivu (moduloitu) tekstissä kg 2 rs/talous! n kalan Nurmekse OLOHI SAVUKIRJ n. 1,2 kg 2 kpl 4 v. tä 49 sääs 3 kpl (20,00/l) Norm. 9,90 3 pl/talous 100 PERJANTAINEN ilmoitushinnat MALLILEHT Koeaja Citroën C4-mallisto. Voita matka Fidzille! Ensiesittelyssä Uudistunut Mercedes-Benz B-sarja MALLILEHT MALLILEHT I VIIKONLOPPUNÄYTTELY HARTIKAISELLA TÄNÄÄN S 31, JOEN a n 13. päivän a maaliskuu Perjantain Pamilonkatu

mediatiedot 2014 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...365 mm Etusivun korkeus...290 mm Takasivun korkeus...

mediatiedot 2014 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...365 mm Etusivun korkeus...290 mm Takasivun korkeus... mediatiedot 2014 mediatiedot 2014 tekniset tiedot Painomenetelmä: offsetrotaatio Painopaikka: PunaMusta Joensuu Sivunvalmistus: Karelia Viestintä Oy Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...365

Lisätiedot

mediatiedot 2013 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...370 mm Etusivun korkeus...290 mm Takasivun korkeus...

mediatiedot 2013 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...370 mm Etusivun korkeus...290 mm Takasivun korkeus... mediatiedot 201 mediatiedot 201 tekniset tiedot Painomenetelmä: offsetrotaatio Painopaikka: PunaMusta Joensuu Sivunvalmistus: Karelia Viestintä Oy Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...70

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN

MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN Vuosi 2015 on sanomalehti Karjalaiselle uudistumisen vuosi. Viime vuonna juhlistimme lehtemme 140-vuotista taivalta monin eri tavoin mm. tuomalla uudenlaisia ilmoitusratkaisuja

Lisätiedot

Kumpaan ryhmään sinun yrityksesi kuuluu vuonna 2016? Mikko Tiainen markkinointijohtaja

Kumpaan ryhmään sinun yrityksesi kuuluu vuonna 2016? Mikko Tiainen markkinointijohtaja MEDIATIEDOT 2016 Vuonna 2016 meillä on ilo esitellä asiakkaillemme uusia mediaratkaisuja, joista näkyvimpänä Karjalaisen muuttuminen tabloidikokoon 15.3. alkaen. Juuri tekemämme tutkimuksen mukaan noin

Lisätiedot

Kumpaan ryhmään sinun yrityksesi kuuluu vuonna 2016? Mikko Tiainen markkinointijohtaja

Kumpaan ryhmään sinun yrityksesi kuuluu vuonna 2016? Mikko Tiainen markkinointijohtaja MEDIATIEDOT 2016 Vuonna 2016 meillä on ilo esitellä asiakkaillemme uusia mediaratkaisuja, joista näkyvimpänä Karjalaisen muuttuminen tabloidikokoon 15.3. alkaen. Juuri tekemämme tutkimuksen mukaan noin

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN

MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN MEDIATIEDOT 2015 VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN Vuosi 2015 on sanomalehti Karjalaiselle uudistumisen vuosi. Viime vuonna juhlistimme lehtemme 140-vuotista taivalta monin eri tavoin mm. tuomalla uudenlaisia ilmoitusratkaisuja

Lisätiedot

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm Mediatiedot 2017 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Tavoittavuus Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 64 000 Lukijamäärä (printti) 30 000 hlö/lehti KMT 2016 Kävijämäärä (verkkosivusto) 65 000 TNS

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2016 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm)

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm) Mediatiedot 2016 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Jakelualue ja -määrä Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 47 000 Lukijamäärä (printti) 33 000 hlö/lehti KMT 2015 Kävijämäärä (verkkosivusto) 25

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Lisäjakeluja toispaikkakuntalaisille vapaa-ajan asunnon omistajille Lisäjakelut

Lisätiedot

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola Etelä-Karjala Mediatiedot 2016 Ruokolahti Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Kouvola Mikkeli Vartti Etelä-Karjala Vartti Etelä-Karjala jatkaa 49 vuotta ilmestyneen Kaupunkilehti Lappeenrantalaisen

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2017 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2018 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI MEDIAKORTTI 2018 Kun haluat mainonnallesi vahvan paikallisen näkyvyyden Vakka-Suomen alueella, on valintasi uudistunut Vakka-Suomen Sanomat. Sanomalehdessä mainontasi on osa lehden odotettua sisältöä.

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

mediatiedot 2019 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys mm Korkeus mm Etusivun korkeus mm Takasivun korkeus...

mediatiedot 2019 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys mm Korkeus mm Etusivun korkeus mm Takasivun korkeus... mediatiedot 2019 mediatiedot 2019 tekniset tiedot Painomenetelmä: offsetrotaatio Painopaikka: PunaMusta Joensuu Sivunvalmistus: Karelia Viestintä Oy Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...365

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi MEDIA- TIEDOT 2016 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 * www.alueviesti.fi Viesti Jokaiseen Talouteen Joka Viikko - Alueviesti Kustannusliike Aluelehdet Oy on vuonna 1980 perustettu perheyritys,

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

mediatiedot 2018 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys mm Korkeus mm Etusivun korkeus mm Takasivun korkeus...

mediatiedot 2018 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys mm Korkeus mm Etusivun korkeus mm Takasivun korkeus... mediatiedot 2018 mediatiedot 2018 tekniset tiedot Painomenetelmä: offsetrotaatio Painopaikka: PunaMusta Joensuu Sivunvalmistus: Karelia Viestintä Oy Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...365

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2017 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien uusi, yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 HL 61 Eteläkärjen ykkönen Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b ulevardi 20, 10900 Hanko www.hangonlehti.fi Tommy Westerlund 029 0801 392 LUKIJPEITTO

Lisätiedot

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Suomen toiseksi paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu

Lisätiedot

mediatiedot 2017 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys mm Korkeus mm Etusivun korkeus mm Takasivun korkeus...

mediatiedot 2017 Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys mm Korkeus mm Etusivun korkeus mm Takasivun korkeus... mediatiedot 2017 mediatiedot 2017 tekniset tiedot Painomenetelmä: offsetrotaatio Painopaikka: PunaMusta Joensuu Sivunvalmistus: Karelia Viestintä Oy Sivun painopinta-ala Tabloid Leveys...255 mm Korkeus...365

Lisätiedot

Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014

Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014 Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014 Julkaisija Savon Aluemedia Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017 778

Lisätiedot

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä.

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä. Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallislehtiä. Mediahinnasto 2016 Jämsän Seutu ja Vekkari Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallisia lehtiä, jotka ovat lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä.

Lisätiedot

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä Luoteisväylä on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Luoteisväylä on oikotie kuluttajan

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Optometria MEDIAKORT TI 2013

Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria on 5 kertaa vuodessa ilmestyvä optiikan ja optometrian ammattilehti. Lehteä julkaisee Suomen Optinen Toimiala ry. Lisätietoja www.optometria.fi. ILMESTYMISAIKATAULU

Lisätiedot

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti Merikarvia-lehti on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Merikarvia-lehti

Lisätiedot

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA LAMKON MEDIAT 009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA KUVAUS Lamkooma-lehti on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan julkaisema jäsenilleen suunnattu lehti. Lehti sisältää hyödyllistä

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Vieskalainen KAUPUNKILEHTI ### *W *D. *>nta *Y Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa

Lisätiedot

VARAUS- JA AINEISTOAIKATAULUT PALSTAN LEVEYDET JA MODUULIEN KORKEUDET. Lehti ilmestyy torstaisin. Varaukset ja aineistot

VARAUS- JA AINEISTOAIKATAULUT PALSTAN LEVEYDET JA MODUULIEN KORKEUDET. Lehti ilmestyy torstaisin. Varaukset ja aineistot MEDIA- TIEDOT 2016 VARAUS- JA AIKATAULUT VALMISTETTAVAT ILMOITUKSET Varaukset ja aineistot ma klo 12 mennessä PAINOVALMIIT ILMOITUKSET Aineistot ti klo 12 mennessä Liitteet, aukeamat ja luovat ratkaisut

Lisätiedot

Kouvola. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Kouvola Mediatiedot 2016 Etelä-Karjala Ruokolahti Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Mikkeli Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi MEDIA- TIEDOT 2015 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi Viesti Jokaiseen Talouteen Joka Viikko - Alueviesti Kustannusliike Aluelehdet Oy on vuonna 1980 perustettu perheyritys,

Lisätiedot

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2011 Uudet ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Syksyn numerointi uudistunut MEDIATIEDOT 2014 www.opettaja.fi Mediamyynti Opemedia Mediamyynti-Jyrki Ehnqvist

Lisätiedot

Kaupunkilehti joka kotiin

Kaupunkilehti joka kotiin Kaupunkilehti joka kotiin Mediahinnasto 2018 www.koti-kajaani.fi Mediahinnasto 2018 Suomussalmi Puolanka Hyrynsalmi Koti-n avulla tavoitat tehokkaasti Meillä on yli 40 000 lukijaa! Kuhmo Jakelualueet Palstaleveydet

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh Yritysasiakkaat: puh

Ilta-Sanomat. Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh Yritysasiakkaat: puh Suomen suurin iltapäivälehti ja Suomen myydyin irtonumerolehti on ollut suomalaisten puheenaiheiden tekijänä jo yli 80 vuotta. Ilta-Sanomia myydään tuhansissa lehtipisteessä ympäri Suomen ja se tavoittaa

Lisätiedot

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä.

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Suomen suurin ja tunnetuin ilmoituslehti Keltainen Pörssi on ilmoita ilmaiseksi -lehtien markkinajohtaja. Kaksi kolmesta suomalaiskuluttajasta

Lisätiedot

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Mediatiedot 2013 Kouvola Ruokolahti Etelä-Karjala Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti Kouvola

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO Turun Seutusanomat ilmestyi vuosina 1994 2015 nimellä Kaupunkiuutiset 1 JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin!

Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin! Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin! Lukijatutkimuksen mukaan Sanansaattaja luetaan tarkasti. Sen lukemiseen palataan useampaan otteeseen viikon mittaan. Siksi Sanansaattaja on erinomainen ilmoituslehti.

Lisätiedot

Hevosurheilu. Uudistunut upea tabloidkokoinen. Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä.

Hevosurheilu. Uudistunut upea tabloidkokoinen. Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä. Uudistunut upea tabloidkokoinen Mediatiedot 2016 printti & verkko Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä. Ravien ja ratsastuksen erikoislehti kahdesti viikossa. Vauras, kuluttava ja

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO TURUN Turun Seutusanomat ilmestyi vuosina 1994 2015 nimellä Kaupunkiuutiset 1 JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella toiminut ykköslehti ISSN 0782-6044 MEDIATIEDOT 2018 Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien sekä seurakuntien käyttämä ilmoituslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen MEDIATIEDOT 2015 Tabloid 12.3.2015 alkaen JULKAISIJA Savon Media Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017

Lisätiedot

Suur-Keuruu on aito. paikallislehti.

Suur-Keuruu on aito. paikallislehti. Suur-Keuruu on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Suur-Keuruu Suur-Keuruu on aito paikallislehti, joka on ollut jo lähes 70 vuotta lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Lehti ilmestyy kaksi

Lisätiedot

ERIKOISLIITTEET 12 13JA TALOUS HINNASTO 2015

ERIKOISLIITTEET 12 13JA TALOUS HINNASTO 2015 -erikoisliite 5.8.2014 Muoti Muodin erikoisliite 16.9.2014 Kesä -erikoisliite 27.5.2014 Kaarinan yläkoululaisille tabletit Peli virittää tulevaisuuteen ja ammatinvalintaan Löydä romanttinen tanskalaistyyli

Lisätiedot

Levikki. Ilmoitushinnat

Levikki. Ilmoitushinnat Mediatiedot Levikki Levikki ja lukijamäärä Seitsemän kertaa viikossa Jakelulevikki on ilmaisjakelupäivinä keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin 25.000 kpl. Ilmaisjakelualue: Imatran kaupunki, Ruokolahden

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s.

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s. 9 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh. 010 808095 Yritysasiakkaat: puh. 010

Lisätiedot

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2018

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2018 Oulujokilaakson paikallislehti Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2018 Julkaisija Tervareitti Oy Toimisto: Aaronkuja 5, Torinkulma, Muhos Ilmoituskonttori: Postiosoite: Aaronkuja 5, 91500 MUHOS Sähköposti:

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4. TV-lehti s. 6. Teemalehdet s. 7. Urheilusanomat s.

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4. TV-lehti s. 6. Teemalehdet s. 7. Urheilusanomat s. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat s.4 TV-lehti s. 6 Teemalehdet s. 7 Urheilusanomat s. 8 Urheilusanomien kausioppaat s. 9 Ilmoitusliitteet s. 10 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti.

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti. Valkeakosken Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Valkeakosken Sanomat Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Valkeakosken Sanomat tuntevat! Valkeakosken Sanomat luetaan alueen lehdistä

Lisätiedot

vihti muijala Palvelemme arkisin kello 8.00-16.00 Fax 020 770 3031 Puhelin (vaihde) 0206 100 133 Ilmoituspäällikkö Miia Tsutsunen puh.

vihti muijala Palvelemme arkisin kello 8.00-16.00 Fax 020 770 3031 Puhelin (vaihde) 0206 100 133 Ilmoituspäällikkö Miia Tsutsunen puh. mediatiedot 2015 ota lehti helposti mukaasi - paperisena tai sähköisenä! lehti tulee kotiin ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Hinnat Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Hinnat Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3 Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat 2018 s. 4-5 Ilmoitusliitteet s. 6 TV-lehti s. 7 Urheilulehti s. 8 Urheilulehden kausioppaat s. 9 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh.

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Kalajokilaakso mediatiedot 2013 1

Mediatiedot 2013 Kalajokilaakso mediatiedot 2013 1 Mediatiedot 2013 Kalajokilaakso mediatiedot 2013 1 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 7, 84101 Käyntiosoite Kartanotie 3, Puhelin 020 750 4600 Telefax

Lisätiedot

Nokian Uutiset on aito. paikallislehti.

Nokian Uutiset on aito. paikallislehti. Nokian Uutiset on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Nokian Uutiset Nokian Uutiset on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Jo yli 100-vuotisen historian omaavana

Lisätiedot

mediatiedot 2015 lohja siuntio Kohderyhmät

mediatiedot 2015 lohja siuntio Kohderyhmät mediatiedot 2015 lehti tulee kotiin ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat tapahtumat. 30. vuosikerta Iltalohja on luettava ja luotettava

Lisätiedot

Vahvasti paikallinen

Vahvasti paikallinen MEDIKORTTI 201 Vahvasti paikallinen Micaela Röman, päätoimittaja, ÖN IKTULU Julkaisupäivä Varaukset Käännös, valmistus, oikoluku Valmiit aineistot tiistai pe 10.00 pe 12.00 ma 11.00 keskiviikko ma 10.00

Lisätiedot

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2015 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Sotkamo-lehden

Lisätiedot

Tilaushinta. Ilmoituskoot. Päätoimittaja. Painosmäärä ja kohderyhmät. Ilmestymistiheys

Tilaushinta. Ilmoituskoot. Päätoimittaja. Painosmäärä ja kohderyhmät. Ilmestymistiheys OLUTPOSTI - 2015 Julkaisija ja kustantaja Suomen Olutseura ry PL 142 00931 Helsinki Puh. 0400 648 080 Sähköposti: olut@suomenolutseura.fi www.suomenolutseura.fi OlutPOSTI on rekisteröity tuotemerkki. Suomen

Lisätiedot

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 59 % Raasepori 12 % RAASEPORI HANKO

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 59 % Raasepori 12 % RAASEPORI HANKO KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2013 HL 53 Eteläkärjen ykkönen Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT JULKAISIJA & KUSTANTAJA KSF Media Ab Bulevardi 20, 10900 Hanko www.hangonlehti.fi Tommy Westerlund 029 0801 392

Lisätiedot

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti.

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti. Hervannan Sanomat on aito kaupunkilehti. Mediahinnasto 2015 Hervannan Sanomat Aidosti paikallinen Lehti ilmestyy kerran viikossa, keskiviikkoisin. Normaalijakeluissa lehti jaetaan noin 22 000 talouteen.

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Nivala-lehti mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Nivala-lehti mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Mediatiedot 2016. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2016. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2016 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 YLÄ-KAINUU Mediatiedot Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja

Lisätiedot

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2017

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2017 Oulujokilaakson paikallislehti Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2017 Julkaisija Tervareitti Oy Toimisto: Aaronkuja 5, Torinkulma, Muhos Ilmoituskonttori: Postiosoite: PL 63, 91501 MUHOS Puhelin: (08)

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti molempien

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Perhonjokilaakso mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Perhonjokilaakso mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

IEDOT. Voimassa alkaen.

IEDOT. Voimassa alkaen. EDIA- IEDOT 2014 Voimassa 1.1.2014 alkaen. Vuosi 2014 on sanomalehti Karjalaiselle juhlavuosi. Olemme olleet mukana pohjoiskarjalaisten arjessa jo 140 vuotta. Tänä päivänä Karjalainen tavoittaa lukijansa

Lisätiedot

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 8-10.2.2013 MEDIAKORTTI 2013. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 8-10.2.2013 MEDIAKORTTI 2013. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 8-10.2.2013 MEDIAKORTTI 2013 Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Asta Rakentaja 2013 - Messulehti: Painosmäärä 140.000 Lehti jaetaan Aamulehden liitteenä pirkanmaalaisiin

Lisätiedot

Kaksi kokoa: tabloid ma & pe broadsheet ke. (suurjakelu) KALAJOKILAAKSO

Kaksi kokoa: tabloid ma & pe broadsheet ke. (suurjakelu) KALAJOKILAAKSO Kaksi kokoa: tabloid ma & pe broadsheet ke (suurjakelu) KALAJOKILAAKSO Mediatiedot 2014 1 Ilmestyminen Kalajokilaakso ilmestyy maanantaina ja perjantaina tilattavana tabloid kokoisena lehtenä. Keskiviikon

Lisätiedot

mainos verkko MEDIAKORTTI 2017

mainos verkko MEDIAKORTTI 2017 - mainos verkko MEDIAKORTTI 2017 2 SISÄLLYS Etusivu Sivu 2... 3 Sivu 3 Sivu 5... 4 Sivu 6 Sivu 7... 5 Sivu 8 Risut & ruusut... 6 Teksti Keskiaukeaman panorama... 7 Teema Hömppä & vitsit... 8 Oletko se

Lisätiedot

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Näkymä Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Aamulehden hinnasto 2016 Aamulehden hinnasto 2016 PRINTTI Ilmoitusmoduulien koot... 1 Päivät jolloin Aamulehti ei ilmesty vuonna 2016... 2 Aikataulut...

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Lestijoki mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Lestijoki mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

ETUSIVU SIVU 2 MODUULIT JA HINNAT MODUULIT JA HINNAT 6 - PALSTAISET 2 - PALSTAISET 6 - PALSTAISET 3 - PALSTAISET MODUULI HINTA HINTA MODUULI

ETUSIVU SIVU 2 MODUULIT JA HINNAT MODUULIT JA HINNAT 6 - PALSTAISET 2 - PALSTAISET 6 - PALSTAISET 3 - PALSTAISET MODUULI HINTA HINTA MODUULI MEDIAKORTTI 2018 2 SISÄLLYS Etusivu Sivu 2... 3 Sivu 3 Sivu 5... 4 Sivu 6 Sivu 7... 5 Sivu 8 Risut & ruusut... 6 Teksti Keskiaukeaman panorama... 7 Teema Hömppä & vitsit... 8 Oletko se sinä? Takasivu...

Lisätiedot

arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015

arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015 Paikallislehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015 päivitetty 1.7.2015 Lounais-Lappi Ylitornio Palstaleveydet Moduulien leveydet Lounais-Lappi on aidosti paikallinen kaupunkilehti,

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2016. Aamuset. aamuset.fi TURKU

MEDIATIEDOT 2016. Aamuset. aamuset.fi TURKU Virpi Laine on tuttu näky SPR:n aktiivien joukossa. Hän sai ahkeruudestaan kansallista tunnustusta. Kaupunki s. 6 Lisa McWhirter on erikoistunut pienten lasten kuvaamiseen. Siinä mennään kuvattavan ehdoilla.

Lisätiedot

PRINTIN HINNASTO 2016

PRINTIN HINNASTO 2016 PRINTIN HINNASTO 2016 SANOMALEHDET 2,5 miljoonaa lukijaa VERKKOSIVUSTOT 2,4 miljoonaa kävijää viikottain MOBIILI Yli 2,0 TABLETTI Yli 240 000 lukijaa viikottain miljoonaa kävijää viikottain VIDEO Yli 1

Lisätiedot

Tyrvään Sanomat on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen

Tyrvään Sanomat on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen Tyrvään Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen Tyrvään Sanomat Tyrvään Sanomat on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Jo yli 120-vuotisen historian

Lisätiedot

MAINOS VERKKO MEDIAKORTTI 2017

MAINOS VERKKO MEDIAKORTTI 2017 - MAINOS VERKKO MEDIAKORTTI 2017 2 SISÄLLYS Etusivu Sivu 2... 3 Sivu 3 Sivu 5... 4 Sivu 6 Sivu 7... 5 Sivu 8 Risut & ruusut... 6 Teksti Keskiaukeaman panorama... 7 Teema Hömppä & vitsit... 8 Oletko se

Lisätiedot

Helsingin Sanomat Määräpaikkailmoitukset

Helsingin Sanomat Määräpaikkailmoitukset Määräpaikkailmoitukset A-osa Palstaa x mm mm x mm Maanantai torstai, Perjantai lauantai, Sunnuntai, Etusivu, A1 5 x 308 254 x 308 39 648 43 613 51 047 Etusivu digikanavissa* Ensimmäinen aukeama, A6 7 Uutisavaus,

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2017 www.hankasalmensanomat.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Hankasalmen Sanomat Keskustie 32 41520 Hankasalmi SÄHKÖPOSTIT

Lisätiedot

Mediahinnasto. 11.9.2015 alkaen

Mediahinnasto. 11.9.2015 alkaen Mediahinnasto 11.9.2015 alkaen Rannikkoseutu Rannikkoseutu on Raision, Naantalin ja Maskun paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Rannikkoseutu ilmestyy kaksi kertaa viikossa:

Lisätiedot

KMV-lehti on aito. paikallislehti.

KMV-lehti on aito. paikallislehti. KMV-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 KMV-lehti KMV-lehti on aito paikallislehti, joka on ollut jo yli 90 vuotta lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. KMV-lehti ilmestyy kaksi kertaa

Lisätiedot

MONIPUOLISISSA KANAVISSA!

MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Ilmoita TTT-lehden MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Painettu TTT-lehti: Ilmoitukset ja Kysy ensin meiltä -palvelupalsta Sähköinen TTT-uutiskirje TTT-verkkosivut Uutuustuotteiden palsta painetussa TTT-lehdessä

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2017+2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2017+2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2018 www.sisis.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Sisä-Suomen Lehti Kauppakatu 1 44100 ÄÄNEKOSKI SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@sisasuomenlehti.fi

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Paraatipaikat. ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa. hinnasto 2016. Esimerkkikoot. (uutisosion ensimmäinen ja aukeaman ainoa ilmoituspaikka) (lehden 3.

Paraatipaikat. ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa. hinnasto 2016. Esimerkkikoot. (uutisosion ensimmäinen ja aukeaman ainoa ilmoituspaikka) (lehden 3. Hinnasto 2016 hinnasto 2016 Paraatipaikat Esimerkkikoot ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa 6x7 (254x318 mm) 86x26xmm (silmäkulma) 6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 3x6 (125x273 mm) 6x2 (254x88 mm) 6x1 (254x42

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 23 000. lukijaa

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 23 000. lukijaa MEDIATIEDOT 2015 LEHTI TULEE KOTIIN ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat tapahtumat. www.vihdinnuutiset.fi 36. vuosikerta Vihdin

Lisätiedot

mediakortti 2012 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2012 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2012 Ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen hinnalla

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2017 www.sisis.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Sisä-Suomen Lehti Kauppakatu 1 44100 ÄÄNEKOSKI SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@sisasuomenlehti.fi

Lisätiedot

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki 1 Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Toteutus Alueellinen ostokäyttäytyminen 2016 -tutkimuksen tiedot kerättiin valtakunnallisena

Lisätiedot

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 10.-12.2.2012 MEDIAKORTTI 2012. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 10.-12.2.2012 MEDIAKORTTI 2012. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 10.-12.2.2012 MEDIAKORTTI 2012 Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Asta Rakentaja -messulehti: Painosmäärä 140.000 Lehti jaetaan Aamulehden liitteenä pirkanmaalaisiin

Lisätiedot

GRAAFINEN ALA VUOSIKIRJA 2006. Graafisen teollisuuden, digitaalisen painamisen, informaatioteknologian ja viestinnän vuosikirja ja internetpalvelu

GRAAFINEN ALA VUOSIKIRJA 2006. Graafisen teollisuuden, digitaalisen painamisen, informaatioteknologian ja viestinnän vuosikirja ja internetpalvelu GRAAFINEN ALA VUOSIKIRJA 2006 Graafisen teollisuuden, digitaalisen painamisen, informaatioteknologian ja viestinnän vuosikirja ja internetpalvelu Graafisen alan yritykset, tuotteet, palvelut, kontaktit,

Lisätiedot

6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 6x2 (254 x88 mm) 3x4 (125 x 180 mm) 3x3 (125 x134 mm) 3x2 (125 x 88 mm)

6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 6x2 (254 x88 mm) 3x4 (125 x 180 mm) 3x3 (125 x134 mm) 3x2 (125 x 88 mm) Hinnasto 2015 hinnasto 2015 Paraatipaikat Esimerkkikoot ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa 6x7 ( 254x318 mm) 86 x 26 mm (silmäkulma) 6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 3x5 (125 x 226 mm) 6x2 (254

Lisätiedot