VIIKKO 1. Maanantai

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIIKKO 1. Maanantai 13.11.06"

Transkriptio

1 VIIKKO 1 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Aloitin päiväni tutustumalla pakin tiloihin ja kokoamalla oman työpisteeni. Tämän jälkeen avasin muutaman koneen ja tein tietokannan, johon kirjasin koneen osia sekä koneen nimen ym. tiedon. Loppupäivästä sovimme seuraavan päivän tehtävän Tiistaina jatkoin koneiden purkamista ja tietojen lisäämistä tietokantaan. Tämän lisäksi aloin päivittämään muutamia koneita. Seuraavaksi aloin tekemään varmuuskopio cd:lle kansia, jotta ne olisivat helpompi löytää Siinä se päivä sitten menikin. Keskiviikkona avasin vielä yhden koneen ja kirjoitin tiedot ylös tietokantaan. Loin myös uuden tietokannan, johon kirjoitin poistettavat ja säilöttävät osat, sekä koneiden tilan sillä hetkellä. Tämän jälkeen aloin tekemään varmuuskopioita ja niihin kansia. Torstaina sain uuden koneen eteeni. Ensiksi minun piti avata se ja tarkistaa äänikortin ja näytönohjaimen tiedot. Tämän jälkeen minun piti formatoida kone ja asentaa tarvittavat ohjelmat uusiksi (Windiows XP, acrobat reader, F-Secure, soft perfect personal FW, java tuk ja Tera Term) sekä päivittää windows, jotta siitä voitaisiin luoda image. Perjantaina aloin laittamaan yhtä luokkaa uusiksi käsin, sillä aikaa kun Jari teki imagea. Asentelin koneisiin päivän aikana seuraavia ohjelmia: Windiows XP, acrobat reader, F-Secure, soft perfect personal FW, java tuk ja Tera Term, sekä määritin käyttäjätilin. Maanantaina jo luultavasti pääsee imagen kanssa asentamaan. VIIKKO 2 Maanantai Maanantaina jatkoin luokan uusimista, sekä lisäksi tallensin jokaiseen koneeseen imagen seuraavaa uusimista varten. Vastaan tuli pieni ongelma. Kahden koneen kovalevytila ei riitä kaikkia ohjelmia ja varsinkaan imagea varten. Mutta eipähän tuo

2 Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai mitään kun muistin, että puretuista koneista oli jäänyt kaksi ylimääräistä kovalevyä. Että eipä siinä päivän aikaa oikeastaan muuta ehtinyt. Tiistaipäivän aloitin osallistumalla windows vistan esittelytilaisuuteen. Samalla esiteltiin Toshiban uusia iskunkestäviä läppäreitä. Palattuani työpaikalle aloin järjestämään luokkaa ja vihdoin tuntuu siltä, että se on kohta valmis. Täytyy vain muistaa huomenna tai tänään laittaa ne kovalevyt paikalleen. Keskiviikkona sitten se luokka tuli valmiiksi. Imaget on asennettu nyt kaikille koneille seuraavaa uusimista varten. Samalla sain uuden tehtävän. Piti uusia yksi kone eri luokasta, mutta sen tein Ris boot levyllä, joten se ei vienyt aikaa oikeastaan yhtään. Loppu päivän purin vanhoja koneita ja kasasin niistä pari käyttökelpoista. Huomenna jatkan vielä koneiden purkamista ja kasaamista. Tämän jälkeen varmasti formatoin ne ja asennan käyttöjärjestelmät ja muut ohjelmat niihin. Tänään sitten kävin jälleen hakemassa muutamat koneet joita purin. Tällä kertaa piti vaihdella osiakin, koska osassa ei toiminut kovalevyt. Samalla tuli siivottua, eli heitin vanhoja koneen raatoja menemään. Loppu päivästä asentelin käyttöjärjestelmät ja muut hyötyohjelmat uusille koneille. Tulipa jälleen kerran käytettyä taas tietokantaa. Vielä muutamat varmuuskopiot ja pitää tarkastaa muutamat piuhat, tämän jälkeen päivä on luultavasti pulkassa. Perjantai luokkatila tuli hoideltua loppuun ghostin kanssa. Piti vaihtaa muutamaan koneeseen kovalevyt, sillä tila ei riittänyt vanhoilla. Tämän jälkeen aloin työstämään lopputyötäni hieman. Aloitin kirjoittamaan ghost ohjeita. Seuraavaksi pitäisi imagen luonnista tehdä ohjeet. Loppu päivästä siivosin vielä hieman työpistettäni.

3 VIIKKO 3 Maanantai Aloitin maanantai päivän testaamalla yhden tulostimen ja läppärin. Tulostin toimi, mutta läppärin vein romulavalle. Tämän jälkeen aloin työstämään Ghost ohjetta, sekä image ohjetta, jotka sisältyvät lopputyöhöni. Ruokatunnin jälkeen ryhdyin purkamaan yhtä konetta jälleen, sekä siinä samassa tein yhden varmuuskopion. Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Tiistai päivän aloitin kaarinasta, josta käytiin Jarin kanssa hakemassa muutamat koneet ja tulostimen, jotka joutuvat minun käsittelyyni. Eli koneet pitäisi purkaa ja ottaa verkkokortit talteen ja sitten viedä romulavalle. Tulostimen toiminta pitäisi tarkastaa ja jos ei toimi, niin lavalle sekin. Tämä päivä meni näissä merkeissä. Keskiviikko päivä alkoi varastotilan siivoamisen merkeissä. Lajittelin tavarat uudestaan, sekä heitin kelvotonta roinaa menemään. Tämän jälkeen ryhdyin asentamaan uusia koneita uusiksi. PAKK:lle oli saapunut uusia läppäreitä (Ferrari 5000). Niihin tuli asennettua käyttikset, office ja F-secruse, joka vaati Northon Antivirin poistoa. Tämän jälkeen piti muuntaa FAT-32:sta NTFS asemaksi C-asema, että D-Asema. Tämän minä suoritin komentorivillä, käyttämällä convert komentoa. Sitten vielä koneisiin tarrat kiinni ja valmista oli. Torstain aloitin jatkamalla uusien läppärien asennusta. Nyt piti asentaa muiden lisäksi vielä VPN Cisco. Tätä hankaloitti se, että F-Securea ei saanut olla koneella asennuksen aikana, Tai palomuurit menivät ristiin ja kone sekosi. Eli ensin piti katsoa, että F-Securea ei ole koneella. Sitten piti asentaa VPN. Asennuksen jälkeen piti poistaa profiles kansio ja kopioida Cd-levyltä uusi tilalle. Tämän jälkeen se piti vielä testata ja sitten vasta F-secure koneelle. Vapaa

4 VIIKKO 4 Maanantai Tiistai Keskiviikko Maanantaina tuli laitettua yksi läppäri käyttövalmiiksi ja yhden toisen kanssa tlui painiskeltua. Toisesta piti laittaa kaikki uudestaan, koska VPN asennnuksen kanssa tuli ongelma, eikä sitä voinut poistaa, edes Register editorin avulla. Kirjoittelin myös päivän mittaa lopputyötäni. Tiistaina sain sitten selvitettyä sen ongelman läppärissä. Piti vain poistella VPN tiedostoja regeditistä, koska asennus oli mennyt pieleen ja ohjelmaa ei voinut asentaa uusiksi. Tuli oikein voittajan fiilis tämän jälkeen. Sitten otin käsittelyyn viho viimeisen läppärin. Samat hommat sille, tosin ilamn mitään VPN sähläystä. Siinä samlla kävin muutaman hiiren läpi, että ne toimivat, koska olivat lojuneet laatikossa jo jonkin aikaa. Loppu päivästä siinä uuden läppärin jauhatessa asennuksia kirjoitin VPN client:sta käsin poistamisen ohjeet. Vapaa Torstai Perjantai Aloitin päivän pohtimalla cd-asema ongelmaa. Järjestelmä ei löydä koko cd-asemaa. Tulin siihen tulokseen luettuani ongelmasta, että takuu huolto saisi melkeimpä hoitaa asian. Monella muulla on ollut sama ongelma lg asemien kanssa ja eivätkä ole saaneet hommaa toimimaan. Seuraavaksi sitten pääsin jälleen tekemään varmuus kopioita. Lopuksi pakkasin purattujen koneiden osia varastoon. Perjantaina aloitin hakemalla yhden koneen tarkastukseen. Piti olla ihan ok, mutta ei startannut. Avasin koneen ja huomasin, että yksi osa oli pudonnut. Kiinnitys tappi oli irronnut ja siili oli lentänyt irti. Piti sitten vaan ryhytä juottamaan sitä tappia uudelleen kiini. Tämän jälkeen formatoin muutaman koneen, jotka tulevat linux käyttöön.

5 VIIKKO 5 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Aloitin maanantai päivän muuttamalla muutaman koneen tilan romutetuksi kone tietokantaan. Sitten siinä aika menikin mukavasti sähkökatkojen välillä. Siinä samalla sitten alettiin etsimään "kadonneita koneita". Lopuksi laitoin yhden koneens uusiksi, josta minun pitäisi image luoda koko luokkaa varten. Aloitin päivän siivoamalla varastohuonetta ja viemällä mikrotuesta sinne lisää. Sitten Hain yhden koneen taas eteeni ihmeteltäväksi. Päädyimme siihen, että koneeseen asennetaan käyttis uudelleen + kaikki ohjelmat. Seuraavaksi eteeni tupsahti palomuuri, joka oli "kiukutellut". Piti vain painaa muutaman kerran virtanappia, niin johan se käynnistyi. Tämän jälkeen ryhdyin tutkimaan, kuinka siirtää outlookin tilit kätevästi. Siihen tuli sitten ohjeet tehtyä. Varmasti sivuillekki laitan pian. Keskiviikon aloitin viimeistelemällä outlook-ohjeita. Sitten siinä aloitin laittamaan läppäreitä, eli nimesin ne, päivitin ja lisäsin kaiken, mitä tuleva käyttäjä tarvitsee. Tämän jälkeen ryhdyin tekemään sähköposti listaa.pitäisi vielä asentaa avid ohjelma yhteen luokkaan, mutta pitää ensin odotella sen saapumista. Siinä odotellessa kävin päivittelemässä erään henkilökunnan koneen. Avid saapui sitte, mutta eipä riittänyt tila koneessa. Huomenna selvittelemään asiaa Torstaina aloitin tutkimaan kahta ohjelmaa, jolla voi kääntää worddokumentin pdf-muotoon. Ohjelmat olivat Primo Pdf ja

6 Perjantai PDFcreator. Piti tutkia kumpi on simppelimpi. Tutkittuani ohjelmia päädyimme Primoon. Tämän jälkeen ryhdyin tutkimaan kannettavaa, joka ei suostu käynnistymään. Kaiken näköistä pitäisi kokeilla. Otin auku irit ja sen pitää maata tunnin nyt. Samalla etsin kadonnutta cd-levyä, joka ei löytynyt. Jipii pitäisi taas mennä päivittää winukkaa. Perjantaina aloitin tarkastamaan luokkaa. Piti katsoa onko niissä Logo 5 ohjelmat ja tehdä samalla pikakuvakkeet tehtävä kansioon. Samalla löytyi yksi muistitikku, eli pitää ruveta kattoo kenen se on. Pääepäilty on Raimo. Sitten piti tutkia läppäreiden kameroita :S. VIIKKO 6 Maanantai Tiistai Keskiviikko Maanantaina aloitin päivän keräämällä siivotuista huoneista/luokista näyttöjä. tulostimia, näppiksiä ja hiiriä talteen. Sitten piti hoitaa yksi kone kuntoon, koska kohta oli tutkinto jollain ryhmällä, eikä näytöstä näkynyt mitään. Avasin koneen ja kappas kovalevy oli irti. Hoidin asian kuntoon. Ihmettelin vain, että mistäköhän "eräs opettaja" oli saanut päähänsä, että minä olisin unohtanut kiinnittää kovon? Nimittäin en ole koskaan edes kyseistä konetta nähnyt! Sain kuitenki homman hoideltua ja sitten ryhdyin jälleen tutkimaan Image hommia lopputyötäni varten. Tiistai päivän aloitin pohtimalla outlookin automaattisten täydennyksien kopioimista koneelta toiselle. Sekin onnistuin muutaman tunnin pohtimisen jälkeen. Sitten päivittelin lopputyötäni. Sitten piti hakea muutama konee taas ja käydä läpi ne. Tämän jälkeen "joulusiivous alkoi", eli joutusin tyhjentämään pöytäni, koska se vaihdettiin. Siinä talkkarin vaihtaessa pöytääni menin järjestämään erään entisen opettajan huonetta. Huoneesta piti katsoa kaikki osat läpi ja tämän jälkeen ryhdyin tarkastamaan mitä cd-levyjä huoneessa oli. Keskiviikko alkoin muuton merkeissä. Piti siirellä pöytiä ja tavaroita. Eli työpisteeni meni uusiksi. No näillä näkymin ainakin olot ovat mukavammat. Tämän jälkeen ryhdyin tarkistamaan vielä kaikki pois heitettävät ja säilöttävät levyt.

7 Torstai Joululoma! Viikko 7 Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Tiistai alko sitten kinkkua sulatelleseea hieman leppoisasti. Tunnin keräilyn jälkeen aloin taas hommiin. Ensinmäiseksi piti päivitellä oppilastilan koneita. Päivittelin siis windowsin, F-securen ja javan. Jälleen tuli kulutettua ainkaa dvd-aseman ongelman kanssa. Asema ei aukea enä ja näyttää siltä, että eipä se juuri virtaakaan saa. Keskiviikkona jatkoin oppilaiden koneiden päivittelyä. Pitäisi viellä siirellä koneita luokasta toiseen ja iltapäivällä turku keikka kutsuu. Turusta siis hakemaan läppäreitä tänne paimioon. Aloitin päiväni päivittelemällä erään luokkatilan koneita. Päivitin windowsit ja lisäsin jokaiseen yhteyden tulostimeen. Yhdeatä koneesta piti poistaa officen "RÖNÄT", sillä se oli poistettu väärin, jolloin grouppolice ei voinut asentaa sitä automaattisesti. Seuraavaksi piti kantaa näyttöjä sinne ja videä vanhat pois. Jes ku se oli yläkerras. Kumminki tukka märkänä homman hoidin. Loppu päivästä sitten päivittelin outlook osoitetitoja. Päivä alko pienil hommil Ensin vaihdoin vihdoin sen rikkinäisen aseman pois. Nyt koneesa on vissii väliaikasesti vanha crappy asema, kunnes uus asema tulee. Tän jälkee menin sit viemää läjän verkkopiuhoja serverihuoneeseen. Loppu päivästä asentelin ja päivittelin koneita, jotka tulevat erääseen luokkaan.

8 Viikko 8 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Päivä alkoi koneiden päivittämisellä. Seuraavaksi piti mennä laittamaan talkkarille tulostin. Elikkä tuollaista pikku hommaa aluksi. Tässä joudun sitten vielä sinne luokkaan laittamaan toiset 11 konetta. Eli pitäisi ne päivittää, sekä lisätä tulostimet niihin (verkkotulostin). Huomenna jatkan varmaa sieltä. Tiistai päivä meni samassa luokkatilassa jälleen. Hommaa jää vielä huomisellekin. Aloitin päivän samasta luokkatilasta, koska yksi kone ei toiminut. Se ei oikein käynnistynyt ja hetken pohdinnan jälkeen vaihdoin näppiksen ja homma selkeni. Tämän jälkeen ryhdyin pohtimaan kannettavan "sammutus ongelmaa". Se ei sitten selvinnyt, mutta ei mitään. Sitten piti ottaa koneiden vanhat nimet sieltä luokasta ylös ja vaihtaa niihin uudet, sekä luoda tietokanta vaihdetuista nimistä. Torstain aloitin etsimällä varastosta neron cd-levyä, koska tarvitsimme poltto-ohjelmaa. Mikä huvittavinta, mikrotuessa ei voitu polttaa varmuuskopioita. Minulta on cd-asema rikki, Jarilla ei ohjelma toimi ja Merjan kone on kotona. Noh löydettiin kuitenkin poltto-ohjelma ja homma hoitui. Seuraavaksi ravailin taas ympäri taloa päivittelemässä koneita ja asentelemassa ohjelmia. Siinä samalla aina piipahdin työpisteessäni asentamassa yhteen koneeseen ohjelmia (VPN Cisco, F-Secure ja office). Perjantaina aloin päivittämään erästä kannettavaa. Se nyt oli melko turhaa hommaa, joten siinä samalla tukiskelin kone tietokantoja ja muuttelin tietoja oikeanlaisiksi. Hoitelin loppu päivän ajan kaikkia pikku juttuja.

9 Viikko 9 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Maanantai päivän aloitin tarkastamalla erästä luokkatilaa, koska huomenna siellä on tutkinto ja kaiken pitää olla kunnossa. Tarkistin koneiden päivitykset ja ohjelmien toimivuuden. Seuraavaksi aloin selvittelemään erään opettajan ongelmaa langattoman tukiaseman kanssa. Tiistai alkoi sähkökatkolla, joten en päässyt alkuun tekemään mitään. Kun sähköt palasivat aloin tarkastelemaan kone tietokantaa, koska piti selvitellä Turun pisteen koneiden tasoja. Kohta pitäisi päästä siivoamaan koneita pois piippuhyllyltä, mutta ensin pitää odotella, että tutkinto loppuu siellä. Loppu päivästä minä sitten kirjailin varaston cd-levyjä ylös. Päivä alkoi varastosta. Siellä minä poistelin turhia cd-levyjä hyllystä. Nyt kun kaikki turha on poissa, pitäisi järjestää ne vielä. Ja Jeeef uusi cd-asema tuli nyt. Eihän siinä mennytkään kauaa. Viimeiset puolitoistatuntia sähelsin GHOST:n kanssa, koska piti tehdä image yhteen luokkaan. Siinä samalla tuli taas tutustuttua Sysprep:n. Päivä alkoi vanhan läppärin katsauksella. Romu se on 433Mhz ja 93Mb keskusmuistia jeef. Seuraavaksi sitten ryhdyin testailemaan näyttöjä, koska ne olivat kuulema rikki. Niinhän ne olikin :). Siinä samalla pohdiskelin erään opettajan ongelmaa, koska hänellä ei äänet toimineet. Siis toimis, mutta ei Windows mediaplayeris :S. Päivä alkoi huoltoon menevien näyttöjen pakkauksella. Tämän jälkeen sitten poltin yhden varmuuskopion ja laitoin koneita kuntoon. Yksi rämä cd-asema tuli siinä samalla vaihdettua. Koneista pitäisi poistaa logo ja nimetä ne uusiksi, koska samannimiset koneet on kytketty jo verkkoon. Logo sen takia pois, koska sitä ei tarvita Turussa.

10 Viikko 10 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Maanantai alkoi muutaman koneen kanssa ihmetellessä. Siinä samalla kun pohdin vikoja, kirjoittelin lopputyötäni. Yksi tulostin pitäisi ainakin vielä katsoa. Sitten säheltelin neron kanssa. Lopuksi poltin varmuuskopioita saapuneista windows vistasta ja office 2077:sta. Aloitin päivän raapustamalla lopputyötäni. Tämän jälkeen ihmettelin smootwall palomuuria. Seuraavaksi jatkoin tulostimen testailua, joka jäi aamulla kesken. Värikasetistahan se oli kiinni, että kaikki värit eivät toimineet, vaikka se oli jo vaihdettu kaksi kertaa pienen ajan sisällä. Sitten palauttelin vain kirjoittimet paikoilleen ja kannoin muutaman näytön varastoon. Päivä alkoi varaston täyttämisellä. Sitten aloin laittamaan yhtä läppäriä, jonka kanssa saattaa mennä aikaa, koska ajurit pitää ladata netistä. Aamusta jatkoin läppärin päivittelyä ja asentelua. Pitäisi vielä polttaa se acer travelmate 6460:n ajuri cd, koska sellaista ei ole olemassa, vaan ajurit pitää ladata netistä. Loppu päivästä menin buuttailemaan koneita, koska palomuuri vaihdettiin ja osoitteet meni uusiksi. Aloitin päivän kokoamalla acer travelmate 6460 läppärin ajuri cd:een, koska muuten ne pitäisi ladata netistä ja se on tuskaisen hidasta. Sitten päivittelin cd-kaappitaulukkoa ja tein execel:llä macron, jonka kanssa voi luoda valmiin taulukon, ettei tarvitse aina värjäillä ja kehystää kaikkea.

11 Viikko 11 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Aloitin päivän asentelemalla office 2007 versiosta erään luokan koneille. Tämän jälkeen piti vielä testata ne ja "siivota" koneiden d-asemat. Siinä sivussa tarkastelin windows vistan toimintaa. Lopuksi asentelin ohjelmia läppärille ja heittelin vanhoja cd-levyjä menemään. Aloitin päivän testaamalla tulostinta (wanhaa), koska sen kanssa oli ollut ongelmia tulostaessa. Tulostin toimi ihan moitteettomasti, joten ongelmat johtuivat verkosta. Seuraavaksi formatoin yhden vanhan läppärin, koska se oli menossa pois. Formatointi sen takia, koska se sisälsi henkilökunnan tiedostoja. Aloitin kuukauden viimeisen päivän iloisesti putsaamalla projektorien filttereitä. Elikkäs ne piti ensin imuroida, siis se filtteri ja sitten vielä resetoida menusta filtteri. Aika paljon hommaa oli jo 5 uusimisessa, koska sai ihmetellä miten sen resetoinnin mistäkin saan. Seuraavaksi menin sitten asentelemaan AutoCadiä palvelimen kautta. Ei voitu käyttää grouppolicee, koska se avainkoodi homma ei toiminut. Noh siinä aluksi meni aikaa, koska saatiin yksi kone kerrallaan, kunnes otettiin palomuurikone pois käytöstä, niin johan alkoi homma rullaa. Eli samalla huomattiin, että pitäisi uusi palomuurikone tehdä. Sitten päivittelin lopputyötäni. Kuukauden eka päivä alkoi image hommilla. Eli kävin asentamassa koneeseen autocadin ja sitten tein sysprepin, jonka jälkeen sitten ghostilla imagen koneesta. Tämän jälkeen piti raahata konetta lavalle, mutta joku olikin jo kerenny ensin. Lopuksi päivittelin ja asentelin yhtä konetta. Turun keikka tuli ja siellä hoideltiin yks luokka kuntoon ja raahattiin muutamat retkukoneet pois sieltä romulavalle.

12 Viikko 12 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Päivä alkoi luokan F-securen päivityksellä. Piti poistaa vanha F- Secure, koska se tuli jostain syystä englannin kielisenä. Noh poistelin ne ja asensin uudelleen käsin, tai sitten grouppolicen kautta suoraan tuli. Sitten testailin yhden läppärin ja tykin, koska ne olivat menossa kaarinaan ja niiden piti olla kunnossa. Lopuksi vain tarkastin muutaman läppärin ja selvitin yhden koneen laitteistoa, sekä lisäsin siihen yhden verkkokortin lisää ja poistin toisen kovalevyn (kone tulee palomuuriksi). Päivä alkoi windowsin sotkun selvittämisen ja päivittämisen kanssa. Se homma vie taas reilusti yli puolet ajasta, koska service packin päivitys vie jo yli tunnin. Siinä samalla poltin muutamat varmuuskopiot ja pakkasin yhden huoltoon menevän näytön. Lopuksi vielä ihmettelimme palomuuri ongelmaa. Yhteys tökki, kun yritettiin ladata jotain serveriltä. Aloitin päivän päivittelemällä erään luokan koneita. Päivitin F- securen ja windowsin, sekä yhdistin niihin verkkoasemat. Sitten piti roudailla vanhoja koneita lavalle, ennen kuin se lähtee pois. Aloitin päivän viemällä huollosta tulleen näytön takaisin luokkaan, sitten purin ferrarit paketeistaan. Tämän jälkeen pelleilin ghostserverin kanssa ja kirjoittelin siitä ohjeita. Imagen teon kanssa tuli pieniä ongelmia, kun käytin ghost serveriä. Kaikkia mahdollisia juttuja kokeiltiin, jos saataisiin toimimaan. Kokeiltiin eri reitittimillä ja sun muilla poppakonsteilla. Lopuksi selvisi, että se olikin sitten koneen kelkasta kiinni. Perjantain aloitin pienellä siivouksella. Tämän jälkeen ryhdyin työstämään jälleen lopputyötäni. Lopuksi päivittelin vain päiväkirjoja sun muita tehtäviä.

13 Viikko 13 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Päivä alkoi työässäoppimisen arvioinnin merkeissä. Yhdessä Vellun ja Merjan kanssa päädyttiin arvosanaan 4. Tämän jälkeen ryhdyin asentelemaan ferrareita. Tiistai päivän alkoi ferrariden laittamisessa. Tässä välissä kävin myös Kaarinassa asentamassa yhden tykin. Aamulla jatkoin ferrarien asentelua, sekä päivittelin muiden koneiden windowseja, kuten muutaman luokan. Sama ralli jatku, eli päivittelin ferrarin kuntoon, sekä windows päivityksiä luokkiin. Luokassa tuli vain pieniä ongelmia. Osa koneista ei tykännyt päivittyä oikein, mutta loppujen lopuksi sain homman hoideltua. Samalla piti poistaa vanhat f-secuset, koska sinne olisi tulossa uutta tilalle. Tässäkin tuli ongelma. Yksi koneista ei oikein halunnut sitä, joten uusiksi koko kone vain risbootin avulla. "päivitys päivä", eli päivittelin luokkien koneita. Sitten leikkisin ferrairn bluetooth puhelimen kanssa. Yhteys toimis, mutta testaillaan vasta maanantaina, voidaanko puhuu skypen, tai mesen kautta niillä. Lopuksi palauttelin vielä huollosta tulleita näyttöjä takaisin omille paikoilleen. Yksi lähti saman tien takaisin, koska se ei oikein toiminut ja huoltoraporttikin oli tyhjä. -Hiihtoloman viettoon- Viikko 14 Maanantai Viimeinen viikko alkoi päivitysten merkeissä. Päivittelin siinä yhtä luokkaa, joka ei kuitenkaan tullut valmiiksi, koska sielä on se ongelma palomuurin kanssa. Kunhan tuo ongelma selviää, niin päivitän sen loppuun. Sitä palomuuri asiaa selviteltiin sitten loppu

14 Tiistai Keskiviikko Torstai päivä ja tultii siihen tulokseen testien jälkeen, että vika ei ole muurissa, vaan jossain muualla. Päivä alkoi siivouksen merkeissä. Ensiksi vein varastoon koneiden osia, jotka olivat tulleet purkamistani koneista. Samalla kuskasin kaikki esd-pussit ja säilyty kotelot varastoon. Seuraavaksi vein rikkinäisen tulostimen talkkarille, koska joku oppilas korjailee niitä harrastuksena. Seuraavaksi aloin siivoamaan työpistettäni ja hyllyjä, koska työssäoppimiseni loppuu tällä viikolla ja mikrotuki jättää tämän huoneen samoihin aikoihin. Tämän jälkeen kävin selvittämässä, miksi eräs kone takkusi, kun sillä yritti avata pdf-, tai world-tiedostoa. Tämähän ratkesi sillä, että word:llä ja adobe reader:llä ensinmäisen käynnistyskerran yhteydessä ohjelma luo henkilökohtaisiatietoja ja, siksi kone takkusi. Päivän päätteeksi sain kuulla, että perjantaina ei tarvitse enää tulla töihin. Ennen kotiin lähtöä selailin vielä opinnäytetyötäni ja ohjeita sen tekemiseen. Aloitin päivän siivouksella ja etsin samalla "kadonneita koneita", joista noin puolet löytyi. Merkitsin löytyneet koneet tietokantaan ja merkkasin kadonneet pois. Tämän jälkeen asensin omaan koneeseeni lisää muistia, koska se oli menossa tämän jälkeen opetus käyttöön, jossa tarvitsiin vähän enemmän potkua. Siinä ohessa kirjoittelin ja korjailin lopputyötäni, sekä korjasin kirjoitus virheitä ja päivitin tekstitiedostot sivuille. Lopuksi vielä asentelin yhtä konetta, joka on siirtymässä kaarinaan. Viimeinen työpäivä! Aloitin asentelemalla ja päivittelemällä yhtä konetta, sitten siivosin paikkaani niin, että ei tarvitse kuin enää johdot ottaa pois, niin homma on valmis. Vanhan tulostimeni vein talkkarille, koska hänen tulostimensa oli kuulema huono.

SALON KAUPAN JA TERVEYDEN GHOST 1 (16) AMMATTIOPPILAITOS NIKO LINDELL 28.2.2007 GHOST. Mikä on ghost

SALON KAUPAN JA TERVEYDEN GHOST 1 (16) AMMATTIOPPILAITOS NIKO LINDELL 28.2.2007 GHOST. Mikä on ghost SALON KAUPAN JA TERVEYDEN GHOST 1 (16) GHOST Mikä on ghost Ghost on ohjelma, joka auttaa sinua tallentamaan tärkeitä tiedostoja. Se on tehty tallentamaan koko koneesi sisällön yhteen pakettiin, josta se

Lisätiedot

TIETOKONE JA VERKOT IT PC & NETWORK SUPPORT TAITAJA 2001 LAHTI KÄYTTÖJÄRJESTELMIEN JA OHJELMISTOJEN ASENTAMINEN SEKÄ KONFIGUROINTI

TIETOKONE JA VERKOT IT PC & NETWORK SUPPORT TAITAJA 2001 LAHTI KÄYTTÖJÄRJESTELMIEN JA OHJELMISTOJEN ASENTAMINEN SEKÄ KONFIGUROINTI TIETOKONE JA VERKOT IT PC & NETWORK SUPPORT TAITAJA 2001 LAHTI KÄYTTÖJÄRJESTELMIEN JA OHJELMISTOJEN ASENTAMINEN SEKÄ KONFIGUROINTI Käyttöjärjestelmien ja ohjelmistojen asentaminen ja konfigurointi Pe 13.30-16.30

Lisätiedot

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN Oma tietokone -valintaa klikkaamalla hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä, saadaan näkyviin laitteistokokoonpano Ominaisuudet laitteisto -valinnalla:

Lisätiedot

Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007

Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007 Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007 Asentaminen... 4 Näppäinpikakomentoja... 5 EtäAsteri... 6 Tulostaminen doswintu:n avulla... 8 Wordiin tulostaminen... 10 Windows XP

Lisätiedot

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN Tämän harjoituksen tarkoituksena on varmistaa verkon asetukset sekä päivittää Windows käyttäen Windows Update -palvelua. Dokumentin lopussa on palautettava

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007

Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Päivityksen asentaminen... 4 Vista... 6 Uuteen koneeseen siirtäminen... 7 - pikakuvake työpöydälle... 9 Tulostusongelmat uusissa koneissa... 12 - Tulostaminen

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh.

ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 1/5 ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS Navita Yritysmalli YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 010 7564 986 Käyttöönotto Matti Sihvo Koulutus Jan-Markus Viikari LAITEVAATIMUKSET

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus)

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) Microsoft Windows Vista Business Microsoft Winodows 7 Professional Upgrade

Lisätiedot

Asteri Ostoreskontra (Dos)

Asteri Ostoreskontra (Dos) Asteri Ostoreskontra (Dos) Vuosipäivitys 8.9.2003 Päivityksen asentaminen... 4 Tulostaminen Wordiin... 6 Asennus uudelle koneelle (Ensiasennus)... 7 Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh. (09) 351 1122

Lisätiedot

Asteri Ostoreskontra (Dos)

Asteri Ostoreskontra (Dos) Asteri Ostoreskontra (Dos) Vuosipäivitys 10.9.2004 Päivityksen asentaminen... 4 Tulostaminen Wordiin... 6 Asennus uudelle koneelle (Ensiasennus)... 7 Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh. (09) 351 1122

Lisätiedot

Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla

Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla Viimeksi muokattu 5. toukokuuta 2012 Maastotietokannan torrent-jakeluun sisältyy yli 5000 zip-arkistoa,

Lisätiedot

Käytin tehtävän tekemiseen Xubuntu 13.04 -käyttöjärjestelmää aikaisemmin tekemältäni LiveUSB-tikulta.

Käytin tehtävän tekemiseen Xubuntu 13.04 -käyttöjärjestelmää aikaisemmin tekemältäni LiveUSB-tikulta. Tehtävänanto - Asenna ja testaa LAMP - Aiheuta vähintään 3 virhettä ja analysoi lokista - Tee nimipohjainen virtuaalipalvelin, joissa toimii myös www. (Karvinen, T. 23.09.2013) Työympäristö Tein tehtävän

Lisätiedot

HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto

HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto Windows 10:n asennus, päivitysten tarkistus ja Abitti-asetukset Kytke tietokone verkkovirtaan ennen koneen käynnistämistä! Windows 10 Home käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

ASTERI KIRJANPITO DOS Vuosipäivitys 3.10.2008

ASTERI KIRJANPITO DOS Vuosipäivitys 3.10.2008 ASTERI KIRJANPITO DOS Vuosipäivitys 3.10.2008 Vuosipäivitys... 3 Asentaminen... 4 Päivitykseen sisältyvät tilipuitteistot... 6 Tilikarttojen lukeminen... 7 SEPA, IBAN ja BIC... 8 - tilinumerosta IBAN,

Lisätiedot

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja.

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja. 1 1 Tivax Laskutus 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxLaskutus version 4.5 asentamiseksi on oltava asennus CD. Asennusohjelma käynnistetään tuplaklikkamalla asennus CD:llä olevaa Tivax45LaskuSetup.exe

Lisätiedot

Virustorjuntaohjelman F-Secure 5.54 asennus kotikoneelle

Virustorjuntaohjelman F-Secure 5.54 asennus kotikoneelle Virustorjuntaohjelman F-Secure 5.54 asennus kotikoneelle ennen asennusta poista vanha virustorjunta koneeltasi (F-Secure tai jokin muu virustorjuntaohjelma) ja käynnistä kone uuelleen F-Securen tapauksessa

Lisätiedot

1 Tivax Professional 4.5

1 Tivax Professional 4.5 Tivax Professional 4.5 1 1 Tivax Professional 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxProfessional versio 4.5 asennetaan joko CD:ltä tai lataamalla asennustiedosto Internetistä. Asennus CD:ltä: Asennusohjelma

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust

Lisätiedot

Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra)

Resteri laskutus (Dos) (enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Vuosipäivitys 3.11.2007 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Päivystys: Malminkaari 21 B Puh (09)3507530 0400 316 088 00700

Lisätiedot

INTERBASE 5.0 PÄIVITYS VERSIOON 5.6

INTERBASE 5.0 PÄIVITYS VERSIOON 5.6 1 INTERBASE 5.0 PÄIVITYS VERSIOON 5.6 HUOM: Tämä ohje on tarkoitettu yksittäisen koneen päivittämiseen, mikäli InterBase on asennettu serverille ota yhteys DL Software Tukeen. HUOM: Mikäli koneessasi on

Lisätiedot

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero AG Sivu 1 Tietoja tekijänoikeudesta ja tavaramerkistä Tämä opaskirjanen ja sen sisältö on Nero AG:n omaisuutta ja suojattu tekijänoikeudella. Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

UBUNTU 8.04 LTS ASENNUS

UBUNTU 8.04 LTS ASENNUS UBUNTU 8.04 LTS ASENNUS 24.4.2008 Marko Kaartinen 2008 Tässä oppaassa käyn läpi kuinka asennetaan Ubuntu 8.04 LTS. Oppaan on tarkoitus olla mahdollisimman yksinkertainen ja selkeä. Kaikki kysymykset asennuksesta

Lisätiedot

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle

Lisätiedot

Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita

Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Miksi SmartView v4.1 ei suostu avaamaan lämpökuvia? Mikäli SmartView-ohjelmiston täysversio 4.1 ladataan suoraan nettisivuilta, jotkin tietokoneet

Lisätiedot

1 Tivax siirto uuteen koneeseen

1 Tivax siirto uuteen koneeseen Tivax siirto uuteen koneeseen 1 1 Tivax siirto uuteen koneeseen 1.1 Tivax ohjelman asentaminen Huom. Siirrossa mahdollisesti esiintyvien ongelmien ratkaisu on veloituksetonta ainoastaan asiakkaille, joilla

Lisätiedot

1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus)

1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) 1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) Olette pomosi kanssa tarkastaneet asiakkaan tekemän ja sinun korjaaman suunnitelman ja tehneet oman versionsa siitä. Noudata siis tätä tekemäänne uutta

Lisätiedot

Visma Econet -ohjelmat ActiveX on epävakaa -virheilmoituksen korjausohjeet

Visma Econet -ohjelmat ActiveX on epävakaa -virheilmoituksen korjausohjeet 1 Visma Econet -ohjelmat ActiveX on epävakaa -virheilmoituksen korjausohjeet Microsoft on julkaissut Office-paketteihin tietoturvapäivitykset. Seuraavat päivitykset aiheuttavat Visma Econet -ohjelmissa

Lisätiedot

Webpalvelin muistitikulle - Ohje

Webpalvelin muistitikulle - Ohje - Ohje Jari Sarja jari.sarja @ 2017 Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 1.1 Miksi asennus muistitikulle?... 3 2 Webpalvelimen asennus... 4 3 Käyttöliittymä...

Lisätiedot

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 Ohjelmiston asennusopas Suomi LB9154001 Johdanto Ominaisuudet P-touch Editor Printer Driver P-touch Address Book (vain Windows ) Tämän avulla on helppo luoda useita

Lisätiedot

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Tervetuloa! Ohjattu asennus asentaa Logitech Harmony kaukoohjaimen ohjelmiston koneellesi jatkaaksesi paina NEXT. Valitse kieli ja paina ok. Ohessa on Logitech

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

TeleWell TW-WLAN 802.11g/n USB

TeleWell TW-WLAN 802.11g/n USB TeleWell TW-WLAN 802.11g/n USB V2 Copyright Pikaohje Pakkauksen sisältö. 1 USB-sovittimen asennus Windows Xp.... 2 Windows Vista..... 6 Mac OS X..... 10 Wlan-tukiasemaan yhdistäminen Windows XP / Vista...

Lisätiedot

TIETOKONE JA VERKOT IT PC & NETWORK SUPPORT TAITAJA 2001 LAHTI TIETOKONELAITTEIDEN ASENNUS, KORJAAMINEN JA KONFIGUROINTI

TIETOKONE JA VERKOT IT PC & NETWORK SUPPORT TAITAJA 2001 LAHTI TIETOKONELAITTEIDEN ASENNUS, KORJAAMINEN JA KONFIGUROINTI TIETOKONE JA VERKOT IT PC & NETWORK SUPPORT TAITAJA 2001 LAHTI TIETOKONELAITTEIDEN ASENNUS, KORJAAMINEN JA KONFIGUROINTI TIETOKONELAITTEIDEN ASENNUS, KORJAAMINEN JA KONFIGU- ROINTI Perjantai aamupäivä

Lisätiedot

Tietokoneet ja verkot (32)

Tietokoneet ja verkot (32) Taitaja 2003 Tietokoneet ja verkot Perjantai päivitystehtävä Tietokoneet ja verkot (32) Lähtötilanne Koneessa Win98, jossa alussa jotain herjaa. Vanha levy < 2Gt, Uusi levy > 2Gt Kilpailijalle annetaan:

Lisätiedot

Asteri Ostoreskontra (Dos)

Asteri Ostoreskontra (Dos) Asteri Ostoreskontra (Dos) Vuosipäivitys 14.10.2002 Päivityksen asentaminen... 4 Asennus uudelle koneelle (Ensiasennus)... 6 Asteri valikon täydellinen asennus... 6 Ostoreskontran nettisivut... 7 Atsoft

Lisätiedot

Alfa-ohjelmat, verkkoasennus, asennusohje 2006 syyskuu. Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE. Verkkoasennus-CD, versio 1.25. Kielioppi & kirjallisuus

Alfa-ohjelmat, verkkoasennus, asennusohje 2006 syyskuu. Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE. Verkkoasennus-CD, versio 1.25. Kielioppi & kirjallisuus 2 Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE Verkkoasennus-CD, versio 1.25 Kielioppi & kirjallisuus Oppikirja ja Harjoituskirja englanti, ruotsi, saksa, ranska, suomi Harjoituskirjojen tasot: 1, 2 ja 3 Alfa-aihepiirisanasto

Lisätiedot

Unix-perusteet. Varmistaminen, tiedon pakkaaminen ja tiivistäminen

Unix-perusteet. Varmistaminen, tiedon pakkaaminen ja tiivistäminen Unix-perusteet Varmistaminen, tiedon pakkaaminen ja tiivistäminen Miksi varmistaminen on tärkeää? Levy menee rikki ongelmia voidaan vähentää mm. RAID-levyillä RAID 5-taso: data kolmella eri levyllä. Jos

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto 2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto Asenna ensin tietokoneeseesi modeemi tai ISDN-sovitin valmistajan ohjeiden mukaisesti. Varmista myös, että Windowsissa on asennettu puhelinverkkoyhteydet. Seuraa

Lisätiedot

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server.

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. PIKA-ALOITUSOPAS Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. Fiscal Media Manager -ohjelmalla tehdään kalenteri,

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta

TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta Windows Deployment Services, WDS Käyttöjärjestelmän asennus työasemalle Dynamic Host Configuration Protocol, DHCP * Domain Name System,

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Sivu 1/5 Kytkentäopas Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Paikallinen tulostin on tulostin, joka on liitetty tietokoneeseen USB- tai rinnakkaiskaapelilla.

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN

JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN Tämänkertaisen tehtävän aiheena ovat sovellusten lisäys/poisto sekä Windowsin mukana tulevat järjestelmätyökalut, jotka löytyvät valinnan Käynnistä Apuohjelmat

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 5.11.2007

Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 5.11.2007 Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 5.11.2007 Päivityksen asentaminen...4 Uudelle koneelle siirtäminen...6 - pikakuvake Vistan työpöydälle...7 - moniyrityskäytön polkumäärittelyt...9 - jos åäö näppäimistä

Lisätiedot

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ASENNUKSEN VALMISTELUT 2 2.1 VARMUUSKOPIOT 2 2.2 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, WWW.FEBDOK.FI 2 2.3 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, FEBDOK:IN SISÄINEN

Lisätiedot

Xerox Device Agent, XDA-Lite. Pika-asennusopas

Xerox Device Agent, XDA-Lite. Pika-asennusopas Xerox Device Agent, XDA-Lite Pika-asennusopas XDA-Liten esittely XDA-Lite on ohjelmisto, jolla kerätään laitetietoja ja sen päätehtävänä on lähettää automaattisia mittarilukemia laskutuksen tarkkuuden

Lisätiedot

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö Office_365_loppukäyttäjän ohje 15.5.2015 Esa Väistö 2 Sisällysluettelo Kuvaus... 3 Kirjautuminen Office_365:een... 3 Valikko... 4 Oppilaan näkymä alla.... 4 Opettajan näkymä alla... 4 Outlook (Oppilailla)...

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

AutoFutur / KoneFutur asennus verkkojärjestelmän työasemakoneelle. Ennen asennusta ja sen aikana huomioitavat asiat

AutoFutur / KoneFutur asennus verkkojärjestelmän työasemakoneelle. Ennen asennusta ja sen aikana huomioitavat asiat AutoFutur / KoneFutur asennus verkkojärjestelmän työasemakoneelle Päivitetty 30.7.2009 Ennen asennusta ja sen aikana huomioitavat asiat Tällä ohjeella asennat AutoFutur tai KoneFutur työasema-asennuksen.

Lisätiedot

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member Summary Form Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E Windows Palvelimen asennus ja konfigurointi Linux palvelimen asennus

Lisätiedot

WINDOWSIN ASENTAMINEN

WINDOWSIN ASENTAMINEN WINDOWSIN ASENTAMINEN Tässä dokumentissa kuvataan Windows 7:n asentaminen. Kuvaruutukaappaukset on tehty virtuaalikoneella ja asennusversiona käytetään Windows 7 Professional -versiota. Asennuksen jälkeen

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

1 www-sivujen teko opetuksessa

1 www-sivujen teko opetuksessa RäsSe, Tekniikka/Kuopio Sivu 1 1 www-sivujen teko opetuksessa 1.1 Yleistä Mitä materiaalia verkkoon? Tyypillisesti verkossa oleva materiaali on html-tiedostoja. Näitä tiedostoja tehdään jollakin editorilla

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

Päivitysohje Opus Dental

Päivitysohje Opus Dental Päivitysohje Opus Dental 7.1.460 1. Päivitysohjelman lataaminen Avaa Opus Dental -internetsivu osoitteessa www.opusdental.com. Klikkaa etusivulta Suomen lippua avataksesi suomenkielisen sivuston. Valitse

Lisätiedot

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO HARJOITUS: asennus ja konfigurointi TVAT-141 Windows Server 2008 Trial (120 days) Active Directory, AD Domain Name System, DNS Dynamic Host Configuration Protocol,

Lisätiedot

H9 Julkaiseminen webissä

H9 Julkaiseminen webissä H9 Julkaiseminen webissä Tässä harjoituksessa opetetaan kaksi tapaa viedä tiedostoja jakoon webin kautta (tehtävä 1 ja tehtävä 3), sekä kokeillaan yksinkertaista, jokamiehen tapaa tehdä oma sivusto (tehtävä

Lisätiedot

PDF-tiedostojen teon pikaohje

PDF-tiedostojen teon pikaohje 1 PDF-tiedostojen teon pikaohje 1. Aluksi Tässä pikaohjeessa käydään lyhyesti läpi PDF-muotoisten tiedostojen teko Adobe Acrobat 5.0 ohjelmalla. Ohje opastaa painoon optimoidun PDF-tallenteen teon. Pikaohje

Lisätiedot

Fiscal Media Server STD ohje

Fiscal Media Server STD ohje Fiscal Media Server STD ohje 1. Johdanto 2. Ohjelmien käyttöoikeudet 3. Fiscal Media Server STD 4. Ongelmia käyttöönotossa 5. Esimerkkejä 1. Johdanto Nämä ohjeet ovat tarkoitettu Fiscal Media Server STD

Lisätiedot

HOW-TO: Kuinka saan yhdistettyä kaksi tulospalvelukonetta keskenään verkkoon? [Windows XP]

HOW-TO: Kuinka saan yhdistettyä kaksi tulospalvelukonetta keskenään verkkoon? [Windows XP] HOWTO: Tulospalveluohjelman asetusten määrittely verkkokäytössä 1/5 HOW-TO: Kuinka saan yhdistettyä kaksi tulospalvelukonetta keskenään verkkoon? [Windows XP] Kaksi tietokonetta saa kytkettyä keskenään

Lisätiedot

K-Lite Codec Pack v2.48 Asennusohje (toimii myös uusissa versioissa)

K-Lite Codec Pack v2.48 Asennusohje (toimii myös uusissa versioissa) K-Lite Codec Pack v2.48 Asennusohje (toimii myös uusissa versioissa) Niko Rautava 2006 http://koti.mbnet.fi/nrautava Kannattaa ainakin kokeilla ensimmäisellä kerralla näiden ohjeitten mukaan, koska tässä

Lisätiedot

WordPress Multisiten varmuuskopiointi

WordPress Multisiten varmuuskopiointi WordPress Multisiten varmuuskopiointi Työympäristö Koulun labra kone: Tietokone: HP Compaq 8200 Elite CMT PC (XL508AV) Tunnus: 1K015 PC 21 Xubuntu 13.04 LiveUSB Alkutilanne Lähdin liikkeelle siitä, että

Lisätiedot

Asteri Laskutus (Dos)

Asteri Laskutus (Dos) Asteri Laskutus (Dos) Vuosipäivitys 3.11.2007 Päivityksen asentaminen... 4 Uudelle koneelle siirtäminen... 6 - pikakuvake Vistan työpöydälle... 7 Tulostaminen kun tulostaminen ei onnistu... 11 - tulostaminen

Lisätiedot

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2017 TULOSPALVELUN OHJEET LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2017 TULOSPALVELUN OHJEET LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2017 TULOSPALVELUN OHJEET 30.4.2017 1. LAITTEISTO - Kannettava tietokone Panasonic CF-29, verkkolaturi, autolaturi ja langaton hiiri. (vara-akku) - Emit 250 -lukijaleimasin ( UUSI USB-lukija)

Lisätiedot

ASTERI KIRJANPITO DOS Vuosipäivitys 2.11.2007

ASTERI KIRJANPITO DOS Vuosipäivitys 2.11.2007 ASTERI KIRJANPITO DOS Vuosipäivitys 2.11.2007 Vuosipäivitys... 3 Asentaminen... 4 Päivitykseen sisältyvät tilipuitteistot... 6 Tilikarttojen lukeminen... 7 Uudelle koneelle siirtäminen... 9 pikakuvake

Lisätiedot

7.3.2009 Versio 2.1. Käyttäjätunnukset tulee olla muotoa etunimi.sukunimi. Käyttäjätietokannasta tulee löytyä seuraavat käyttäjät ja tiedot:

7.3.2009 Versio 2.1. Käyttäjätunnukset tulee olla muotoa etunimi.sukunimi. Käyttäjätietokannasta tulee löytyä seuraavat käyttäjät ja tiedot: VAASAN TAITURI OY Työskentelet Tepon Tuki ja Turva Oy nimisessä yrityksessä IT-asiantuntijana. Vaasan Taituri Oy on ulkoistanut IT-palvelunsa teille ja sinun tulisi suunnitella ja toteuttaa heille uusi

Lisätiedot

Linuxissa uusi elämä 1

Linuxissa uusi elämä 1 17.06.19 Linuxissa uusi elämä 1 Linux on hyvä vaihtoehto Windowsille Uusiin tai vanhempiin tietokoneisiin Miksi käyttäisin Linuxia Tekniikan Maailman Linux vinkki Siirtyisinkö Linuxiin? 17.06.19 Linuxissa

Lisätiedot

sivu 1 SURFCAM V5 JÄRJESTELMÄN VAATIMUKSET

sivu 1 SURFCAM V5 JÄRJESTELMÄN VAATIMUKSET sivu 1 Minimi: Käyttöjärjestelmä: Windows XP Service Pack 3 Prosessori: Duo Core II tai nopeampi Muisti: 2 GB RAM Kovalevytila: 1 GB vapaana DVD asema Näytönohjain: 512 MB näyttömuistia. DirectX 9.0c tai

Lisätiedot

Sähköpostitilin käyttöönotto. Versio 2.0

Sähköpostitilin käyttöönotto. Versio 2.0 Sähköpostitilin käyttöönotto Versio 2.0 Sivu 1 / 10 Jarno Parkkinen jarno@atflow.fi 1 Johdanto... 2 2 Thunderbird ohjelman lataus ja asennus... 3 3 Sähköpostitilin lisääminen ja käyttöönotto... 4 3.1 Tietojen

Lisätiedot

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Aram Abdulla Hassan Windows Server 2012 asentaminen ja käyttö 1 Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Hyper-V ohjelma. Riipu minkälaista Serveria yritämme

Lisätiedot

Harjoitus 3 Antti Hartikainen

Harjoitus 3 Antti Hartikainen Harjoitus 3 Antti Hartikainen s1300760 DP13S3A 2. Suunnitellaan ja asennetaan työasema yrityskäyttöön: a. Virtual Box guest additions (selvitä netistä mikä tämä on) b. Office työkalut (valitse itse sopivin

Lisätiedot

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 2.10.2008

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 2.10.2008 ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY Vuosipäivitys 2.10.2008 Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystykset: 0400-316 088, 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 0400-505 596, 0500-703 730 http://www.atsoft.fi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

AutoFutur / KoneFutur verkkoversion palvelimen vaihtaminen. Ennen asennusta ja sen aikana huomioitavat asiat

AutoFutur / KoneFutur verkkoversion palvelimen vaihtaminen. Ennen asennusta ja sen aikana huomioitavat asiat AutoFutur / KoneFutur verkkoversion palvelimen vaihtaminen Päivitetty 30.7.2009 Ennen asennusta ja sen aikana huomioitavat asiat Tällä ohjeella siirrät AutoFutur tai KoneFutur verkkoversion palvelintoiminnot

Lisätiedot

WINDOWSIN ASENTAMINEN

WINDOWSIN ASENTAMINEN WINDOWSIN ASENTAMINEN Tämä dokumentti kuvaa Windows XP:n Home-version asentamisen. Pro-version asennus ei poikkea kovin merkittävästi tästä ohjeesta. Asennuksessa käytettävä asennuslevy on käytettyjen

Lisätiedot

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015. TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015. TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015 TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO - Kannettava tietokone Panasonic CF-29, verkkolaturi, autolaturi ja langaton hiiri. (vara-akku) - Emit 250 -lukijaleimasin - MTR4-kortinlukija

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

Päivitys käyttäen USB-tikkua

Päivitys käyttäen USB-tikkua Päivitys käyttäen USB-tikkua HUOM! Näiden ohjeiden noudattaminen on täysin käyttäjän omalla vastuulla! Ohjeen tekijät eivät vastaa mahdollisesti aiheutuvista ongelmista tai vahingoista. Tämän ohjeen tarkoitus

Lisätiedot

Kameravalvonta WEB kameroilla

Kameravalvonta WEB kameroilla Kameravalvonta WEB kameroilla Kuvassa on perus setti kameravalvonnasta "pöytä" asennuksena. Kuvan asennuksessa siihen on kytketty kaksi kameraa suoraan tallentimeen, samanlaisilla kaapeleilla millä tietokone

Lisätiedot

Resteri myyntireskontra (Dos)

Resteri myyntireskontra (Dos) Resteri myyntireskontra (Dos) (lisäohjelma peruslaskutukseen: "laajempi myyntireskontra") Vuosipäivitys 3.11.2007 Atsoft Oy Mäkinen puh (09) 350 7530 0400-316 088 www.atsoft.fi Malminkaari 21 B fax (09)

Lisätiedot

Secure hubiin kirjautuminen

Secure hubiin kirjautuminen Outlook Androidille Sisältö Secure hubiin kirjautuminen... 2 Vanhan sähköpostitilin poisto... 4 Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 6 Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen.... 14 1 Secure hubiin

Lisätiedot

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.0 asennusohje

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.0 asennusohje 1 Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.0 asennusohje Uuden version asennusvaiheet: 1. Asenna tietokanta (SQL Server 2005 Express-versio) Katso erillinen asennusohje: SQL Server 2005 Express

Lisätiedot

Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus

Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus Korjattu 13.01.01 Tärkeää: Ennen lisenssin hakemista tulee luoda PTC tili. Tästä on erillinen ohje, jonka on joko tullut tämän dokumentin yhteydessä tai sen saa

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta

TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta Windows 7 Enterprise Windows XP Pro Microsoft Virtual PC Windows XP Pro * * Tietokone, jossa on jo asennettuna Windows XP Pro Tomi Stolpe Turun AKK 5.11.2009

Lisätiedot

Tietokantojen hallinta

Tietokantojen hallinta Tietokantojen hallinta 1. Yleistä Ensimmäinen vaihe ennen Odoo käytön aloittamista, on varmuuskopioiden tekeminen. Se kannattaa tehdä riittävän usein. Kun Odoo toimii omalla koneella, on tietokantojen

Lisätiedot

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle Sivu 1/5 Ohje: Tänään törmäsin tilanteeseen, jossa eräällä Ubuntu-peruskäyttäjällä oli ongelmana, että tietokone käynnistyi jatkuvasti uudelleen, oletettavasti käyttöjärjestelmän vioittumisen seurauksena.

Lisätiedot

ASTERI KIRJANPITO. Vuosipäivitys 29.9.2015

ASTERI KIRJANPITO. Vuosipäivitys 29.9.2015 ASTERI KIRJANPITO Vuosipäivitys 29.9.2015 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh (09) 350 75 30 atsoft@atsoft.fi SISÄLLYSLUETTELO 1 PÄIVITYKSEN ASENTAMINEN... 4 2 TAPAHTUMIEN MASSAKIRJAUS ILMAN PANKIN ERÄSIIRTOSOPIMUSTA...

Lisätiedot

UCOT-Sovellusprojekti. Asennusohje

UCOT-Sovellusprojekti. Asennusohje UCOT-Sovellusprojekti Asennusohje Ilari Liukko Tuomo Pieniluoma Vesa Pikki Panu Suominen Versio: 1.00 Julkinen 15. joulukuuta 2006 Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Jyväskylä Hyväksyjä Päivämäärä

Lisätiedot

Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta

Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta..1 Tiedoston kytkeminen haluttuun ohjelmaan...2 Pikakuvakkeen luominen...3 Resurssien jakaminen verkossa olevien

Lisätiedot

LINUXIN ASENTAMINEN WINDOWSIN RINNALLE

LINUXIN ASENTAMINEN WINDOWSIN RINNALLE LINUXIN ASENTAMINEN WINDOWSIN RINNALLE Ubuntu-linux Gparted-ohjelma Tämän kerran aiheena on Linuxin asentaminen koneeseen. Koska laitteessa on jo Windows-käyttöjärjestelmä asennetuna siten, että se käyttää

Lisätiedot

Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011

Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011 Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011 2(6) 1. Käyttöoikeudet ja asennusvaatimukset 2. Asennus Novapoint Finnish Value Pack 18.10 sovellusten asennus vaatii järjestelmänvalvojan

Lisätiedot

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.05 asennusohje uudet käyttäjät

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.05 asennusohje uudet käyttäjät 1 Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.05 asennusohje uudet käyttäjät Uuden version asennuksessa on kaksi vaihetta: 1. SQL Server 2005 Express version asennus 2. Viljo 3.05 Praktiikka- ja

Lisätiedot

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE 1) Navita Budjettijärjestelmä asennetaan palvelimelle asennetusta Navita\NavitaSetup kansiosta Setup komennolla tämä mahdollistaa Navita-työasemien automaattisen

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot