Opetusohjelma kevät 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetusohjelma kevät 2015"

Transkriptio

1 Laitila Uusikaupunki Pyhäranta Taivassalo Kustavi Vehmaa Opetusohjelma kevät 2015 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin

2 2 Kevään aikataulut Kevätlukukausi sijoittuu ajalle Talvilomalla (viikko 8) ja kiirastorstaina 2.4. ei ole opetusta, joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 5.1. klo 9.00 Ilmoittautua voit osoitteessa tai soittamalla toimistoon puh. (02) (Laitila) tai puh. (02) (Uusikaupunki). Huom! Muistathan ilmoittaa myös peruutuksesta ajoissa, jotta varalla oleva voi saada paikan! Kannen kuvat: Uudenkaupungin kuvataidekoulun kevätnäyttelyn töitä, tekijöinä Julia Laitinen ja Reea Ruusuvuori. Vakka-opiston henkilökuntaa joulukuussa 2014, edessä Marja Isoluoto ja Piia Allén, takarivissä Anne Tynjälä, Eero Ollikainen, Tarja Silokoski, Anna-Maija Lagerström, Johanna Kivistö, Päivi Ruusuvuori ja Tomi Kangas. Henkilökunnan yhteystietoja takasivulla. Laatua ja kehittämistä Vakka-opistossa Katso aukioloajat! Vakka-opisto toteuttaa aktiivisesti erilaisia opetuksen ja muun toiminnan kehittämishankkeita. Opetushallituksen myöntämän ns. LaKe-rahan (Laatu ja Kehittäminen) turvin myös tänä lukuvuotena tehdään ekotekoja ja kehitetään verkko-opetuksen oppimateriaalia sekä tallennetaan perinnettä Perinne-Vakkaan. Ylimääräinen rahoitus antaa lisäresursseja toteuttaa ns. normaaliopetuksen ulkopuolella olevaa toimintaa ja pilotoida uusia toimintamalleja. Opetusohjelmassa olevat Ekoteko -kurssit liittyvät opiston kestävän kehityksen suunnitelmaan. Kielten ja muun opetuksen verkkomateriaalin kehittäminen ja perinteen tallentaminen sisältyvät laajempaan kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien ja sosiaalisen median käyttöönoton edistämiseen. Kielten osalta tavoitteena on parantaa opiskelumahdollisuuksia erityisesti netin mahdollisuuksia hyödyntäen. Perinne-Vakka -hankkeen myötä on luotu oma verkkosivusto jonne perinteenkeruusta kiinnostuneet ihmiset voivat tallentaa muistojaan kuvien ja tekstien muodossa. Ulkoasu, Uusikaupunki Taitto ja sivunvalmistus, Uusikaupunki Painopaikka Westpoint, Rauma Tästä QR-koodilla ilmoittautumaan Vakka-opiston toimistot Laitilan toimisto Uudenkaupungin toimisto Kaupungintalo, Sivistysosasto 2. kerros Viikaisten koulu (lukion ovi), 1. kerros Keskuskatu 30 Viikaistenkatu 3 postiosoite PL 25, Laitila postiosoite PL 20, Uusikaupunki ma-to klo 9-16, pe klo 9-15 ma-pe klo 9-16 (lounastauko klo 12-13) (lounastauko klo 12-13) Puh. (02) Puh. (02) Laitilan ja Uudenkaupungin toimistojen yhteinen sähköposti: toimisto@vakkaopisto.fi Muut opiston toimipisteet Taivassalon koulutoimisto Kustavin KyläKonttori Keskustie 9 Koulutie 4 Opiston asioita hoitaa Marja Martinsuo Osastonjohtaja Anna-Maija Lagerström marja.martinsuo@vakkaopisto.fi paikalla yleensä perjantaisin klo 9-13 puh puh n toimipaikka Pohjoistullitie 3, Uusikaupunki Valvoja Anne Tynjälän ja kahvion puh. (02) , opiston tilat ovat avoinna opintoaikoina. Sähköpostiosoitteet toimisto@vakkaopisto.fi tai etunimi.sukunimi@vakkaopisto.fi Internetsivut: Lisäksi opetusta järjestetään yli sadassa toimipaikassa vuosittain. Facebook:

3 3 Kevätnäyttelyt osastoittain L A I T I L A Kappelimäen koulun salissa (Myllymäki) la klo ja su klo Näyttelyn rakentaminen pe iltapäivällä. U U S I K A U P U N K I Kulttuurikeskus Crusellissa: Näyttely on kaksiosainen. Käden taitojen näyttely (rakentaminen ma klo 13 alkaen, purku su klo 16 alkaen). Kuvataiteiden näyttely (rakentaminen ti klo 10 alkaen, purku su 3.5. klo 16 alkaen, suljettu vapunpäivänä pe 1.5.) K A L A N T I Kalannin kirjastossa kirjaston aukioloaikoina kahdessa osassa, käden taitojen näyttely (rakentaminen ti klo 10 alkaen, purku pe 17.4.) ja kuvataiteen näyttely (rakentaminen ma klo 10 alkaen, purku pe 8.5.) Kirjasto on suljettu pääsiäispyhinä, aattopäivinä auki klo P Y H Ä R A N T A Pyhärannan kevätnäyttely Reilan koululla su klo 11-15, näyttelyn rakentaminen la klo 10 alkaen. T A I V A S S A L O Taivassalon kirjastossa sen aukioloaikoina (ma klo 13-19, ke ja to 10-16) Näyttelyssä esillä taide- ja taitoaineet. Rakentaminen avauspäivänä ke 8.4. klo ja purku päätöspäivänä klo 14 alkaen. K U S T A V I Kunnantalon valtuustosalissa (rakentaminen ti klo 13 alkaen kuvataidekurssilaiset, muut klo 14. Purku pe 8.5. klo 14 alkaen). Avoinna arkisin kunnantalon aukioloaikoina sekä la ja 2.5. klo 10-16, suljettu vapunpäivänä pe 1.5. V E H M A A Vinkkilän koululla su klo 11-15, näyttelyn rakentaminen la alkaen klo 12. K U V A T A I D E K O U L U J E N N Ä Y T T E L Y T Laitilan Lasten ja nuorten kuvataidekoulun sekä Laitilan käsityökoulun yhteisnäyttely pidetään toukokuussa Laitilan kirjastossa, avajaiset ti 5.5. klo Näyttely jatkuu toukokuun loppuun. Uudessakaupungissa kulttuurikeskus Crusellissa kuvataidekoulun näyttely Avajaiset ti 5.5. klo 18. Lukuvuoden teemana Luonto ja eläimet. Vakka-opiston tavoitteena on saattaa kestävä kehitys näkyväksi ja pysyväksi osaksi opiston jokapäiväistä toimintaa. Tämänkin lukuvuoden ohjelmassa kurssit, jotka sisältävät kestävän kehityksen näkökulman tai otteen on merkitty ekoteko-logolla. Ideana on toteuttaa pieniä ja konkreettisia ekologisia tekoja kursseilla. Joillakin kursseilla ekoteko toteutetaan yhdellä kokoontumisella, joillakin se näkyy materiaalivalinnoissa ja toisilla käsiteltävässä aiheessa. Ekotekokampanjan tuloksia esitellään Vakka-opiston tulevissa kevätnäyttelyissä. Opintoseteleitä eläkeläisille, työttömille ja maahanmuuttajille Opetushallitus on myöntänyt Vakka-opistolle euron määrärahan käytettäväksi opintoseteleihin lukuvuoden aikana. Opinto-ohjelmassa on erityisiä opintosetelikursseja (merkitty kunkin kurssin kohdalle), joille osallistuvat saavat automaattisesti 50 % alennusta normaalista ohjelmaan merkitystä kurssimaksusta. Osastoittain opintosetelit on jaettu suhteessa niissä toteutettavan opetuksen määrään. Kurssit on valittu huomioiden mahdollisimman hyvin opiston omat painopistealueet ja kehittämislinjaukset sekä Opetushallituksen määrittelemät kohderyhmät (työttömät, eläkeläiset, seniorit eli kaikki yli 63-vuotiaat, maahanmuuttajat sekä uutena kohderyhmänä oppimisvaikeuksia kokevat (erityisryhmät). Tietoa opistosta ja opiskelusta Ilmoittautuminen Kevään kursseille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 5.1. klo 9.00, samanaikaisesti koko Vakka-opiston toimialueella. Syksyltä jatkuville kursseille syyslukukaudella mukana olleiden ei tarvitse enää ilmoittautua uudelleen. Keväällä mukaan tulevat opiskelijat ilmoittautuvat normaalisti. Jokaiselle kurssille on ilmoittauduttava erikseen. Netissä linkki ilmoittautumiseen löytyy opiston kotisivuilta ( kohdasta Ilmoittautuminen. Noudata netissä olevia ohjeita. Valitse ostoskoriin kaikki haluamasi kurssit, tarkista ostoskorisi ja täytä sen jälkeen kohta Kursseille osallistuvan henkilötiedot (laskutusta varten myös koko henkilötunnus). Alaikäisen kohdalla tarvitaan myös huoltajan tiedot (kohtaan Maksajan tiedot ). Maksajan tiedot on annettava myös aina silloin, kun maksajana on joku muu kuin osallistuja itse. Anna ilmoittautuessasi myös matkapuhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, se helpottaa yhteydenpitoa opiston taholta. Mikäli joudut perumaan ilmoittautumisesi, ilmoita siitä opiston toimistoon hyvissä ajoin ennen kurssin alkua, jotta voimme ottaa tilallesi mahdollisen varalla olevan. Kurssimaksut löytyvät kurssitiedoista. Yleensä koko kurssi maksetaan kerralla (jos opiskelija aloittaa koko lukuvuoden kurssin vasta kevätpuolella, maksu on puolet koko kurssimaksusta). Kursseihin liittyvät oppimateriaalit ja retket, mahdolliset todistukset yms. maksetaan erikseen. Poikkeukset on kerrottu kyseisten kurssien kohdalla. Kurssimaksusta lähetetään lasku opiskelijalle kotiin, mutta yksittäisten luentojen maksut kerätään yleensä käteisellä paikan päällä. Myös joihinkin kursseihin liittyvät materiaali- ja tarvikemaksut maksetaan suoraan kurssin opettajalle. Useimmille kursseille voi yhteen kokoontumiskertaan osallistua maksutta. Poikkeuksena kurssit, joissa on maininta Erityiskurssi tai Lyhytkurssi sekä kaikki atk-kurssit. Näiden kohdalla ilmoittautuminen on sitova, eli maksuvelvoite astuu voimaan heti ensimmäisellä osallistumiskerralla. Mikäli kursseille ilmoittautunut opiskelija ei tule kurssille eikä ole perunut osallistumistaan riittävän ajoissa, opistolla on oikeus periä 15 euron toimistomaksu. Jos opiskelija itse keskeyttää aloittamansa kurssin, kurssimaksua ei palauteta. Vakka-opisto pidättää oikeuden kurssimaksujen muutoksiin. Kurssien alkaminen Kurssi alkaa, mikäli siihen tulee riittävästi ilmoittautumisia määräpäivään mennessä (mainittu kurssitiedoissa kunkin kurssin kohdalla). Minimimäärä vaihtelee jonkin verran osastoittain ja oppiaineittain. Mikäli kurssi alkaa, määräpäivän jälkeenkin voi yleensä tulla vielä mukaan, jos kurssilla on tilaa. Kurssin alkamisesta ei erikseen tiedoteta ilmoittautuneille. Kurssien peruuntumisista, aikataulun muutoksista yms. ilmoitetaan osallistujille pääsääntöisesti tekstiviestillä. Huom! Tämän vuoksi on tärkeää antaa myös matkapuhelinnumero ja sähköpostiosoite ilmoittautuessa. Vakuutuksista Jokaisen opiskelijan on itse huolehdittava vakuutusturvastaan opintoryhmissä mahdollisesti sattuvien vahinkojen varalta. Tiedottaminen Ajan tasalla olevat kurssitiedot löytyvät opiston kotisivuilta, osoitteesta Uusista kursseista, kurssien kokoontumisista, muutoksista ym. tiedotetaan opiston kotisivujen lisäksi kansalaisopiston palstoilla paikallislehdissä (Laitilan Sanomissa tiistaisin ja/tai perjantaisin, Uudenkaupungin ja Vakka-Suomen Sanomissa yleensä torstaisin). Samat tiedot löytyvät myös Laitilan ja Uudenkaupungin kaapelitv:n tiedotteista. Lisäksi tiedotetaan eri osakaskuntien kuntatiedotteissa. Vakka-opisto löytyy myös Facebookista ( Osallistumisoikeus kaikilla Vakka-opisto toimii kuuden osakaskunnan alueella. Alueen asukkaana voit osallistua haluamallesi opiston kurssille riippumatta siitä, missä se järjestetään. Myös muilla kuin opiston osakaskuntien kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua Vakka-opiston kursseille. Opiston hallinto Vakka-Suomen kansalaisopiston osakaskunnat ovat Laitila, Uusikaupunki, Pyhäranta, Taivassalo, Kustavi ja Vehmaa, joista Laitila on opiston ylläpitäjäkunta ja vastaa myös opiston hallinnosta. Vakka-opistolla on oma 8-jäseninen johtokunta, joka toimii suoraan Laitilan kaupunginhallituksen alaisuudessa. Vuoden 2013 alusta johtokunnan jäseninä ovat: Laitila Pirkko Lavila, varapj., (varajäsen Juhani Raitamäki) ja Seppo Mäki- Kamppi (Jussi Perkkola); Uusikaupunki Matti Ankelo, pj., (Leena Anto) ja Taina Grönros (Rauno Saarinen); Pyhäranta Kirsti Kallio (Maarit Valpola); Taivassalo Tarja Keskitalo (Pia Lahtinen); Kustavi Jarmo Mäntynen (Viktoria Kulmala) sekä Vehmaa Olli-Pekka Ahokas (Teija Virtanen). Johtokunnan esittelijänä ja sihteerinä toimii opiston rehtori Tomi Kangas. Yleistietoa opistosta 2 3, 20 Laitila 4 9 YHTEISKUNTA, IHMINEN, LUONTO 4 TAIDE- JA TAITOAINEET 4 Musiikki 4, Näyttämötaiteet 5, Kuvataiteet 5, Tanssi 5, Sanataide 6, Käden taidot 6 KIELET 7 TIETOTEKNIIKKA 7 KÄYTÄNNÖN TAIDOT 8 LIIKUNTA JA TERVEYS 8 Liikunta 8, Terveys 9 Uusikaupunki 9 16 YHTEISKUNTA, IHMINEN, LUONTO 9 Historia 9, Muut yhteiskunnalliset aineet 10, Luonto ja ympäristö 11 TAIDE- JA TAITOAINEET 11 Musiikki 11, Näyttämötaiteet 11, Kuvataiteet 11, Tanssi 12, Sanataide 12, Käden taidot 12 KIELET 13 TIETOTEKNIIKKA14 KÄYTÄNNÖN TAIDOT 15 LIIKUNTA JA TERVEYS 16 Liikunta 16, Terveys ja ensiapu 16 Pyhäranta 17 Taivassalo 18 Kustavi 19 Vehmaa Yleiset kielitutkinnot on suunnattu aikuisille ja ne mittaavat vieraan kielen suullista ja kirjallista osaamista erilaisissa käytännön tilanteissa. Sillä ei ole väliä missä ja miten on kielitaitonsa hankkinut. Vakka-opisto järjestää yleisten kielitutkintojen perus- ja keskitason testejä valtakunnallisina tutkintopäivinä seuraavissa kielissä: englanti, espanja, italia, ranska, ruotsi, saksa, suomi ja venäjä (huom! suomessa ja ruotsissa vain keskitaso). Tutkinto on maksullinen ja niitä järjestetään 1-4 kertaa vuodessa kielestä riippuen. Keväällä 2015 on mahdollista suorittaa englannin, italian, venäjän sekä suomen, ranskan ja ruotsin tutkinto. Ilmoittautuminen helmikuun aikana ( ) opiston toimistoon. Tarkemmat tiedot tutkinnoista ja mm. ilmoittautumislomake löytyvät Opetushallituksen sivuilta osoitteesta kielitutkinnot. Lisätietoja voi kysellä myös päätoimiselta kieltenopettajalta (paivi.ruusuvuori@vakkaopisto.fi, puh ). Tästä QR-koodilla Vakka-opiston kotisivuille

4 Laitila 4 Yhteiskunta ihminen luonto Historia, kulttuuri Arkisto- ja lähdetietoa sukututkijoille Varppeen koulu ke FM Rauno Luttinen Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Tutustutaan aineskokoelmiin ja tulkitaan erilaisia asiakirjoja kuten henkikirjat, kirkolliset väestörekisteriasiakirjat, perukirjat, maa- ja tuomiokirjat. Käsitellään asioita teemoittain, esim. henkilönimet, merimiehet, palovakuutus, passi, perinnöksiosto ja lainhuuto. Tutustutaan digitalisiin aineistoihin ja tietokantoihin. Ulkomaalaiset vapaaehtoiset Suomen sodissa Laitilan kaupungintalo to FM, arkeologi Riku Kauhanen Kurssimaksu 5 Toisessa maailmansodassa Suomen armeijan riveissä palveli vapaaehtoisia useista muista maista. Merkittävimmän panokset antoivat Ruotsi ja Viro. Virolaisten ja ruotsalaisten ohella esimerkiksi talvisodassa palveli Amerikansuomalaisten legioona ja jatkosodassa JR 55:n tiedustelujoukkue koostui tanskalaisista. Luennolla esitellään uudempaa ja vähemmän tunnettua materiaalia vapaaehtoisista. Luento on suunnattu kaikille kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. Jean Sibelius ja suomalainen kulttuuri Kustaa Hiekan lukutupa ma Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi Vapaa pääsy Säveltäjä Jean Sibelius on suomalaisen musiikin ja suomalaisen kulttuurin merkittävimpiä hahmoja. Hänen syntymästään tulee vuonna 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi tarkastelee luennossaan Sibeliuksen merkitystä säveltäjänä, kulttuurivaikuttajana ja nuoren kansakunnan muovaajana. Jo Kullervosinfonian ensi-illasta 1892 lähtien Sibeliukseen liitettiin poikkeuksellisia odotuksia, jotka hän myös lunasti tulevien vuosikymmenten aikana. Luento on osa Kustaa Hiekan kulttuuriviikkoa ja se on kaikille kiinnostuneille avoin. Hyviä ja huonoja uutisia Laitilasta eläköön paikallisjournalismi! Kustaa Hiekan lukutupa ke Päätoimittaja Eija Eskola-Buri Vapaa pääsy Kustaa Hiekan kulttuuriviikon ohjelmaan kuuluvat tilaisuus, jossa Laitlan Plarin uutisotsikot toimittajien ja lukijoiden ruodittavana. Voiko huonokin uutinen olla hyvä? Millainen on paikallislehden uutiskynnys? Tervetuloa mukaan kommentoimaan niin printtipirkot kuin mobiilimatitkin. Keskustelun alustaa Laitilan Sanomien päätoimittaja Eija Eskola-Buri. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lapin sota Laitilan kaupungintalo to FM, arkeologi Riku Kauhanen Kurssimaksu 5 Jatkosodan jälkeen suomalaisten tehtäväksi tuli karkottaa maassa yhä olevat saksalaisjoukot. Näitä vastaan oli aloitettava sotatoimet, jotka alkoivat saksalaisten Suursaaren valtaamiseksi aloittamasta operaatio Tanne Ostista. Sittemmin sotaa saksalaisia vastaan käytiin lähinnä Pohjois-Suomessa, mikä antoi sodalle nimen Lapin sota. Saksalaisten miinoitettua Pohjois-Suomea räjähteet vaativat uhreja vielä pitkään sodan jälkeenkin. Luennolla käydään läpi keskeiset sotatapahtumat sekä esitellään aiheesta tehtyä tuoretta tutkimusta. Luento on suunnattu kaikille kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. Sissisodan historiasta Laitilan kaupungintalo ti FM, arkeologi Riku Kauhanen Kurssimaksu 5 Suomessa sissit tuovat yleensä mieleen toisen maailmansodan aikaiset suomalaisjoukot, jotka hyödynsivät taktiikassa taitavasti maastoa ja pystyivät vähäisilläkin voimilla iskemään vastustajaansa tuntuvasti. Sissisodalla on kuitenkin laajempi historia ja kulttuuri, joita yleensä kutsutaan keinoiksi käydä epäsymmetristä sotaa. Luennolla käydään läpi kuuluisimpia sissisotakampanjoita sekä sissisotia Suomessa ja muissa maissa. Luento on suunnattu kaikille kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. Etäluentosarja: Sotiemme varjoissa Laitilan kaupungintalo to Eri luennoitsijoita, etäluentoja Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Sotiemme varjoissa on 9-osainen etäluentosarja. Luennot pidetään lähiopetuksena Turussa, suomenkielisellä työväenopistolla ja ne välitetään reaaliaikaisesti Laitilan kaupungintalolle. Luentoja seurataan etäyhteyden välityksellä. Luentosarjan aiheet ja kokoontumisajat ovat seuraavat: To Suomenhevonen ja sen merkitys Suomelle, suomenhevoskasvattaja Seppo Posio To 5.2. Sota-ajan palontorjunta Turussa ja pommituspalot, Turun VPK:n vpj. Petri Aalto To Pienin voimin, suurella innolla - pikkulotat osana Lotta Svärd -järjestöä, FL Heli Teittinen To Sotalapset, koulunjohtaja Kalervo U. Kukkula To 5.3. Kivääri vaihtui kameraan - TK-kuvaajat jatkosodassa, VTM Olli Kleemola To Viihde - sota-ajan selviytymisstrategia, muusikko, veteraaniperinteen asiantuntija Tuija Saura To Sotien sotku - vihreiden sisarten vaiheita, sotilaskotisisar Minna Kuusela To Sota-ajan lehdistö Turussa: mistä kirjoitettiin, mistä vaiettiin?, FT Rauno Lahtinen To 9.4. Laivastosta Muurmannin radalle - muistoja monesta aselajista, sotaveteraani Ilmari Koppinen Kyseessä on luentosarja, jolle tulee ilmoittautua mennessä. Osallistuminen yksittäisiin kertoihin ei ole mahdollista, luentosarjalla on kokonaismaksu. Museosta harrastus tule oppimaan ja opastamaan Laitilan kaupungintalo ke Eri kouluttajia Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Kauppilan umpipiha on laitilalaisten ylpeys. Alkuperäisellä paikallaan sijaitsevan museon omistaa Laitilan kaupunki. Museon avoinna pidon yhteistyökumppani on Laitilan Oppaat ry. Vapaaehtoisen työpanoksen lisäämisellä museon vetovoimaisuutta ja miljöön säilymistä voitaisiin edistää. Luentosarja, johon kuuluu käytännön harjoitusta ja ekskursio, on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille. Osallistuminen ei edellytä sitoutumista vapaaehtoistyöhön. Kurssilla käsitellään mm. paikallismuseoita, perinnemaisemanhoitoa, museorakennusten kunnostusperiaatteita ja opastamista. Luonto ja ympäristö Lintuharrastus tutuksi Kappelimäen koulu/retkikohde ti la Lintuharrastaja Juha Kylänpää Kurssimaksu 15 Ilm mennessä Kurssilla paneudutaan lintujen tunnistamiseen sekä tutustutaan lintupaikkoihin, lintujen havainnointia helpottaviin apuvälineisiin ja erilaisiin tapoihin harrastaa lintuja. Kurssi sisältää kolmena tiistaina luentoja lintuharrastuksesta ja kaksi retkeä. Luennot: ja Retkipäivät ovat alustavasti la ja (säävarauksella ja kevään eteneminen huomioiden). Kestävää toimintaa kotona ja luonnossa Laitilan kaupungintalo ti Palvelukeskus Valonian asiantuntijat Vapaa pääsy Ilm mennessä Vakka-opisto järjestää yhteistyössä kestävän kehityksen palvelukeskus Valonian kanssa kolmen kerran sarjan, jossa käsitellään kestävän kehityksen eri teemoja. Kevään kokoontumiset ja niiden aiheet: Ti Kotitalouksien energiansäästö, energianeuvoja Liisa Harjula Ti Purokunnostukset paikallisten asukkaiden voimin, projektityöntekijä Janne Tolonen Ti Luonnonyrttien käyttö rohtona, ruokana ja luonnonkosmetiikan valmistuksessa, ympäristökouluttaja Susanna Auvinen. Kyseessä on kolmen kerran sarja, jolle kaikkien mukaan aikovien on ilmoittauduttava 9.3. mennessä. Luolaharrastuksen alkuun Laitilan kaupungintalo la Tuomo Kesäläinen Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Luolat ovat kiehtovia ja niitä löytyy myös Varsinais-Suomesta. Tutustumme kotiseutumme luolakohteisiin ja -retkeilyyn, luolatutkimukseen harrastuksena ja tarvittaviin välineisiin. Aamupäivä teoriaopetusta ja iltapäivällä retki Laitilan Hautvuoren luoliin. Tuomo Kesäläinen julkaisee yhdessä geologi Aimo Kejosen kanssa Suomen luolat nimisen tietokirjan keväällä. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Suomen luolaseuran kanssa. Retki Härmälän rotkolle Retkikohde la Tuomo Kesäläinen Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Maskun ja Naantalin rajalla sijaitseva Härmälän rotko on Varsinais-Suomen ja koko eteläsuomen suurin ja jylhin rotko. Retken aikana tutustumme rotkoon, alueen luoliin ja maisemiin sekä rotkoon liittyviin kansantarinoihin ja historiaan. Lisäksi perehdymme Härmälän rotkon sekä muiden Suomen rotkojen geologiaan, niiden syntyyn vaikuttaneihin tekijöihin ja runsaaseen tarustoon. Retken oppaana toimii keväällä 2014 tietokirjan Suomen rotkoista julkaissut luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen. Musiikki Taide ja taitoaineet Sähkökitara Varppeen koulu ke Musiikin maisteri Markus Rantanen Kurssimaksu 100 (kevään osuus) Mukaan mahtuu vielä, ilm. etukäteen toimistoon Sähkökitaransoiton yksittäisopetusta yli 6-vuo - tiaille. Osa soittajista on aloittanut jo syksyllä, uusia opiskelijoita mahtuu kuitenkin vielä mukaan. m u s i i k i n k u r s s i t Useimpiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet MUSAMUKSUT TIISTAI A Padon yhteistalo ti klo MUSAMUKSUT TIISTAI B Padon yhteistalo ti klo MUSAMUKSUT TORSTAI A Padon yhteistalo to 8.1. klo MUSAMUKSUT TORSTAI B Padon yhteistalo to 8.1. klo MUMMOMUSKARI Padon yhteistalo pe klo (noin kerran kuussa) MUSIIKKIPIIRI KEHITYSVAMMAISILLE Palke 7 to klo PELIMANNIT Opistotalo pe 9.1. klo HARMONIKKAPIIRI Kappelimäen koulu ke 7.1. klo

5 5 Laitila MIESKUORO Varppeen koulu ma klo VIIHDEKUORO Varppeen koulu ti klo KIVIJÄRVEN HUPIKÖÖRI Kivijärven Puustelli to 8.1. klo VETERAANIEN LAULUPIIRI Opistotalo ke klo (joka toinen viikko) ILOISET LAULAJAT Opistotalo ti klo UKULELE Varppeen koulu to 8.1. klo KITARANSOITTO Varppeen koulu to 8.1. klo AIKUISTEN BÄNDISOITTO WAKKARIT Kaariaisten koulu ti klo Näyttämötaiteet Kivellä soutajat, kesä Poukan talo ma ti ke to pe Teatteri-ilmaisun ohjaaja Tapio Väntsi Ei kurssimaksua Kivellä soutajien toisen esityskauden lämmittelyharjoitukset. Kurssin osallistuja harjoittelee roolinsa ammattilaisen ohjauksessa. Tavoitteena on kirkastaa osallistujan ilmaisua, ja haastaa kokeneetkin esiintyjät uusiin oivalluksiin. Näytelmässä on mukana myös nukketeatteria ja musiikkia. Ohjauksesta ja kurssista vastaa teatteri-ilmaisun ohjaaja Tapio Väntsi, nuketuksesta nukketeatteritaiteilija Tiina Puranen ja musiikista Markus Rantanen. Kotimaani Suomi -varjoteatteriesitys Laitilan kirjasto to Esiintyvä taiteilija, toimintaterapeutti Eila Saarva Ei kurssimaksua Varjoteatteriesitys kuuluu Kustaa Hiekan Kulttuuriviikon ohjelmaan. Kehitysvammaisten teatteriryhmä Kissimirri esittää valmistamansa varjoteatteriesityksen Kotimaani Suomi. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. n ä y t t ä m ö t a i t e e n k u r s s i t Kaikkiin ryhmiin voi tulla vielä uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta LASTEN JA NUORTEN IMPRORYHMÄ Myllymäen koulu ma klo VAKKA-TEATTERI Poukan talo pe 9.1. klo KAIVOLAN KESÄTEATTERI Itäkulman koulu to klo TEATTERI KISSIMIRRI KEHITYSVAMMAISTEN TEATTERIRYHMÄ, Palke 7 ke klo Kuvataiteet Kuvataidekoulu vuotiaat Lukutuvan pohjakerros ke Kuvataiteilija Irene Nyholm Kurssimaksu 27 (kevään osuus) Ilm mennessä Kuvataidekoulun opetus on hauskaa ja tavoitteellista. Ryhmällä on oma toimintasuunnitelmansa, joka mukailee taiteen perusopetuksen kuvataiteen opetussuunnitelmaa. Lukuvuoden teemana ovat kansalliseepokset kuten Kalevala. Kalevala on toiminut innoittajana monella taiteen alalla, kuten kuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Kuvataidetunneilla voidaan ottaa aiheeksi kirjokansi, maailman synty, Iki-turso tai vaikka Tolkienin Hobitti. Lasten kuvataideopetus on Vakka-opiston ja MLL Laitilan osaston yhteistyössä järjestämää koulutusta. Kurssi on alkanut syksyllä, mutta uusia kurssilaisia toivotaan mukaan! Kulttuuriviikon lastenjuhla Lukutuvan pohjakerros su Ohjaajina Kerttu Aaltonen ja Irene Nyholm Vapaa pääsy Ilm mennessä Tammikuussa Laitilassa vietetään Kustaa Hiekan kulttuuriviikkoa. Viikko huipentuu kuvataideopetuksen osalta iloiseen lastenjuhlaan, jonka teemana on Kalevala ja tarinat. Piironginlaatikko esittää tilaisuudessa nukketeatteriesityksen. Halutessaan voi pukeutua teemaan sopivaan asuun. Järjestäjinä Vakkaopisto ja MLL/Laitilan osasto. Vapaa pääsy. Taidegrafiikka Kustaa Hiekan lukutupa to Kuvataiteilija Irene Nyholm Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Taidegrafiikka on ilmaisultaan ja tekniikaltaan kiinnostava taiteenlaji. Kurssilla harjoitellaan klassisia syövytys- eli syväpainotekniikoita. Kurssilla valmistetaan painolevy, josta kuva vedostetaan prässillä paperille. Kurssin opettajana toimii raumalainen kuvataiteilija Irene Nyholm, jonka ohjauksessa opitaan grafiikan perusteet ja kuullaan myös taidehistoriasta. Mukaan tarvitaan kolme mieluista (valo)kuvaa, lyijykynä ja paperia. Kurssimaksun lisäksi materiaalimaksu käytön mukaan. Kurssi on alkanut syksyllä, mutta myös uudet grafiikanharrastajat ovat tervetulleita mukaan! Piirustus ja akvarellimaalauksen peruskurssi Myllymäen koulu pe la Taidegraafikko Riitta Lehto-Toivanen Kurssimaksu 16 Ilm mennessä Piirretään hiilellä, lyijykynällä ja pastelliliidulla ja opetellaan kuvaamaan muotoa, valot ja varjot. Maalataan vesiväreillä ja harjoitellaan käyttämään vesivärejä monipuolisesti. Mukaan vesivärit, lyijykynä, pyyhekumi ja akvarellipaperia. Erilaisia papereita saa ostaa myös opettajalta. k u v a t a i t e e n k u r s s i t KUVATAIDEKOULU 4-6 VUOTIAAT Lukutuvan pohjakerros ma klo , kurssimaksu KUVATAIDEKOULU 7-8 VUOTIAAT Lukutuvan pohjakerros ma klo , kurssimaksu KUVATAIDEKOULU VUOTIAAT Lukutuvan pohjakerros to 8.1. klo , kurssimaksu ÖLJY- JA VESIVÄRIMAALAUS Varppeen koulu ti klo TORSTAIN TAIDEVERSTAS Myllymäen koulu to klo MAALAUS JA MATERIAALIOPPI Kustaa Hiekan lukutupa ke 7.1. klo IKONIMAALAUS Laitila Varppeen koulu ke klo POSLIININMAALAUS Varppeen koulu ma klo (joka toinen viikko) Tanssi Satubaletti 3-4 v Varppeen koulu to Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 80 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla tanssitaan balettiin painottuvaa lastentanssia, jossa opitaan oman kehon tuntemusta ja hallintaa sekä musiikin ja rytmin hahmottamista. Luvassa on tanssitekniikkaa, perusasentoja ja pieniä tansseja. Mukana on myös luovia harjoitteita, joissa käytetään hyödyksi lapsen omaa liikemielikuvitusta. Kaikki harjoitteet suoritetaan ikäkaudelle sopivassa muodossa unohtamatta tanssin iloa! Kurssi järjestetään yhteistyössä Tanssi-Studio Spiraalin kanssa. Baletti 8-10 v Laitilan urheilutalo/peilisali ti Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 90 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla harjoitellaan klassisen baletin perusliikkeitä mm. tankotyöskentelyn ja liikkuvien harjoitusten avulla. Tavoitteena on kehittää oman kehon tuntemusta ja hallintaa sekä musiikin ja rytmin hahmottamista. Luvassa on tanssitekniikkaa, perusasentoja ja pieniä tansseja. Kaikki harjoitteet suoritetaan ikäkaudelle sopivassa muodossa unohtamatta tanssin luovuutta ja iloa! Kurssi järjestetään yhteistyössä Tanssi-Studio Spiraalin kanssa. Satubaletti 5-6 v Laitilan urheilutalo/peilisali ti Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 80 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla tanssitaan balettiin painottuvaa lastentanssia, jossa opitaan oman kehon tuntemusta ja hallintaa sekä musiikin ja rytmin hah - mottamista. Luvassa on tanssitekniikkaa, perusasentoja ja pieniä tansseja. Mukana on myös luovia harjoitteita, joissa käytetään hyödyksi lapsen omaa liikemielikuvitusta. Kaikki harjoitteet suoritetaan ikäkaudelle sopivassa muodossa unohtamatta tanssin iloa! Kurssi järjestetään yhteistyössä Tanssi-Studio Spiraalin kanssa. Esibaletti 6-7 v Laitilan urheilutalo/peilisali ti Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 90 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla harjoitellaan klassisen baletin perusliikkeitä. Tavoitteena on kehittää oman kehon tuntemusta ja hallintaa sekä musiikin ja rytmin hahmottamista. Luvassa on tanssitekniikkaa, perusasentoja ja pieniä tansseja. Kaikki harjoitteet suoritetaan ikäkaudelle sopivassa muodossa unohtamatta tanssin luovuutta ja iloa! Kurssi järjestetään yhteistyössä Tanssi- Studio Spiraalin kanssa. Dance mix 8-11 v Varppeen koulu to Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 90 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla yhdistellään eri tanssilajeja meneväksi kokonaisuudeksi. Tanssisarjojen tyyli painottuu showtanssiin. Mausteena mukana muitakin tanssilajeja. Tavoitteena on tanssia paljon ja pitää hauskaa! Kurssi järjestetään yhteistyössä Tanssi-Studio Spiraalin kanssa. Dance mix 12 v lähtien Varppeen koulu to Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 90 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla yhdistellään eri tanssilajeja meneväksi kokonaisuudeksi. Tanssisarjojen tyyli painottuu showtanssiin. Mausteena mukana muitakin tanssilajeja. Tavoitteena on tanssia paljon ja pitää hauskaa! Kurssi järjestetään yhteistyössä Tanssi-Studio Spiraalin kanssa. Aikuisbaletti Laitilan urheilutalo/peilisali ti Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 40 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla tutustutaan klassisen baletin liikekieleen sekä kehitetään lihashallintaa, notkeutta ja vartalon kannatusta. Tunneilla painotetaan rauhallisia liikekuvioita sekä treenataan myös lattiabalettia ja venytellään. Liikkeen hurmaa kauniista musiikista nauttien. Tervetuloa mukaan kaikenikäiset ja -kokoiset oman tanssillisuuden ja liikunnallisuuden kehittämisestä kiinnostuneet! Jazztanssi aikuiset Varppeen koulu to Tanssinopettaja Maiju Virkkunen Kevään kurssimaksu 40 Uudet ilmoittautujat 8.1. mennessä Tunneilla treenataan jazztanssin tekniikkaa, koordinaatiota, monipuolisia askelkuvioita, tanssisarjoja ja ilmaisutaitoa. Jazztanssille on ominaista eloisa rytmin liike, vartalon kokonaisvaltainen käyttö sekä vartalon eri osien isolaatio ja irtonaisuus. Tunneilla on menevä musiikki ja iloinen meininki. Tervetuloa kaikenikäiset ja -kokoiset oman tanssillisuuden ja liikunnallisuuden kehittämisestä kiinnostuneet!

6 Laitila 6 Sanataide Runoraati, runon ja tunnelman hetki, Laitila Kustaa Hiekan lukutupa la Esiintyvä taiteilija, toimintaterapeutti Eila Saarva Ei kurssimaksua Runoraati on osa Kustaa Hiekan kulttuuriviikkoa. Tänä vuonna kuullaan runoja suomalaisuudesta. Runoja esittää Laitilan runotuvan väki ja niistä keskustelee laitilalaisista koottu raati. Vapaa pääsy. Hyvinvointia kirjoittamisesta Varppeen koulu la su FM Mirkka Mattheiszen Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Viikonloppukurssilla ammennamme luovasta kirjoittamisesta vahvistavia, voimistavia tai tyynnyttäviä positiivisia kokemuksia. Muovaamme oman elämämme tapahtumista erilaisia persoonallisia tekstejä. Luvassa innostavia harjoituksia, ohjausta sekä keskustelua. Aloittelijat ja pitempään harrastaneet ovat kaikki tervetulleita kurssille. Kurssipäiviin sisältyy kahvitauko, joten kynä, paperia ja eväät mukaan! s a n a t a i t e e n k u r s s i t Molempiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet RUNOTUPA Laitilan kirjasto pe 9.1. klo MUISTOT TALTEEN KIRJOITTAMALLA Laitilan kirjasto ke klo Käden taidot Aikuisten käsityökerho Käsityökeskuksessa Laitilan Käsityökeskus Joka toinen viikko ke Artenomi Heljä Saloma Kevään kurssimaksu 25 Aikuisten käsityökerhossa tutustutaan eri työtapoihin ja materiaaleihin. Kurssilla tehdään mm. sisustustauluja, värjätään kangasta sekä punotaan ja kovetetaan kangasta. Kurssimaksun lisäksi materiaalipaketit maksetaan erikseen. Kurssi järjestetään Laitilan Käsityökeskuksen ja Vakka-opiston yhteistyönä. Ompelutyöpaja Myllymäen koulu joka toinen viikko ti Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Kurssilla tehdään ompelutöitä omien mieltymysten mukaan. Ommellaan vaatteita aikuiselle tai lapselle, tehdään sisustustekstiilejä tai erilaisia asusteita. Käsityöpajassa voidaan myös tehdä muita tekstiilitöitä tarpeen ja innostuksen mukaan. Kurssi sopii kaikille ompelusta kiinnostuneille. Tilkkutyö Myllymäen koulu pe la su Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan joihinkin tilkkutyötekniikoihin: hirsimökkitekniikkaan, päällikeompeluun ja vanutikkaukseen. Valmistetaan pieniä ompelutöitä sisustukseen tai asusteeksi. Ota mukaan omia kankaantilkkuja. Huovutus Myllymäen koulu pe la su ja Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Tutustutaan villan huovuttamiseen ja valmistetaan huovasta villatuotteita. Voidaan valmistaa esimerkiksi seinävaatteita, hattuja, koruja, pannunmyssyjä, patalappuja jne. Huovutusvillaa voi ottaa mukaan, mutta materiaalia saa ostaa myös opettajalta. Martta-nukke Myllymäen koulu pe la su Käsityön ja taideaineiden suunnittelijaopettaja, nukentekijä Teija Ruuhikorpi-Mäki Kurssimaksu 45 Ilm mennessä Nostalgisia Martta-nukkeja valmistettiin Suomessa vuosina Nykyään Marttanuket ovat keräilykohteita. Kurssilla tehdään uudelleenotos aidosta antiikkisesta Martta-nukesta perinteisin menetelmin. Nuken päät ja kädet ovat paperimassaa, ja ne hiotaan ja maalataan. Nukelle maalataan silmät. Vartalo ommellaan kankaasta ja täytetään sahanpurulla. Tällä kurssilla alkeiskurssilaiset valmistavat yksinkertaisia Martta-nukkeja (Pipsa, Rusettityttö, Isosisko, Pikkusisko, Poika, Äkäpoika) ja jatkokurssilaiset valmistavat esim. Martta-poikanuken, jonka voi pukea vaikka poliisin tai sotilaan pukuun tai tyttönuken, hieno neiti Bebeen, jonka voi pukea silkkiorganzaröyhelömekkoon, Marttatai Lottapukuun. Materiaaleista on eri maksu (n. 23 ). Nukkepaketit alkaen 40. Opettaja lähettää tiedot valmistettavista nukeista ennakkoilmoittautumisen jälkeen materiaalitilauksen vuoksi. Lisätietoja Emalointi kevät Myllymäen koulu pe la Kuvataiteilija Soile Kujala Kurssimaksu 14 Ilm mennessä Emalointi on ikivanha tekniikka, jossa lasijauhe sulatetaan kuparilaatan pintaan emaliuunissa. Kupari leikataan ja muotoillaan ennen sulatusta haluttuun muotoon. Kurssilla valmistetaan pieniä esineitä kuten koruja, nappeja ja mosaiikkia. Opettajalta saa ostaa materiaaleja. Huonekalujen entisöinti Myllymäen koulu ma Puuseppä Jouni Varjo Kurssimaksu 28 (kevään osuus) Vanhat huonekalut merkitsevät monelle paljon, jokaisella niistä on muistoarvonsa ja oma tarinansa kerrottavana. Kurssilla entisöidään tai kunnostetaan pienehköjä huonekaluja. Jokainen huonekalu käsitellään yksilöllisesti kuntonsa mukaisesti. Hopeatyön jatkokurssi Myllymäen koulu la su Muotoilija Annaleena Soini Kurssimaksu 27 Ilm mennessä Hopeakorujen valmistusta opettajan tai omien mallien mukaan. Opettaja tuo materiaalit ja työkalut, hopea maksetaan käytön mukaan ja tarvike-/ työkalumaksu on 5. Lisätietoja opettajalta puh Lasityö kevät Varppeen koulu la su Lasityönohjaaja Eeva-Liisa Rintanen Kurssimaksu 36 Ilm mennessä Valmistetaan tiffany- ja lyijylasitekniikalla tasotöitä, ikkunoita, lampunvarjostimia ym. Kurssin ensimmäinen viikonloppu opetellaan lyijylasitekniikkaa, toinen tiffanytekniikkaa osanottajien toiveiden mukaan. Työkalumaksu 6 maksetaan opettajalle. Laseja ja materiaaleja voi ostaa kurssipaikalta. Mukaan muistiinpanovälineet, piirustuspaperia, lyijykynä, sakset, viivain sekä lasityövälineet jos omistat. Lisätietoja opettajalta puh Ikkunalasisulatus kevät Varppeen koulu la su Lasityönohjaaja Eeva-Liisa Rintanen Kurssimaksu 21 Ilm mennessä Valmistetaan uunisulatustekniikalla uudesta ikkunalasista ikkunakoristeita, lautasia, vateja ym. Laseja voi ostaa kurssipaikalta. Työkalumaksu 6 maksetaan opettajalle. Sulatettavista töistä peritään sulatusmaksu työn koon mukaan. Mukaan muistiinpanovälineet, piirustuspaperia, lyijykynä, sakset, viivain sekä lasityövälineet jos omistat. Lisätietoja opettajalta puh Lyhytkurssi, sitova ilmoittautuminen. Lasinsulatus kevät Varppeen koulu la su Lasityönohjaaja Eeva-Liisa Rintanen Kurssimaksu 21 Ilm mennessä Valmistetaan uunisulatustekniikalla koruja, ikkunakoristeita, lautasia ja vateja. Sulatuslaseja voi ostaa kurssipaikalta. Työkalumaksu 6 maksetaan opettajalle. Sulatettavista töistä sulatusmaksu työn koon mukaan. Ota mukaasi muistiinpanovälineet, piirustuspaperia, lyijykynä, sakset, viivain sekä lasityövälineet jos omistat. Lisätietoja opettajalta puh Lyhytkurssi, sitova ilmoittautuminen. Pieni ikkunalamppu tai peili, kevät Varppeen koulu la su Lasityönohjaaja Eeva-Liisa Rintanen Kurssimaksu 21 Ilm mennessä Tule tekemään pieni kaunis ikkunalamppu tai peili tiffanytekniikalla. Laseja ja materiaaleja voi ostaa kurssipaikalta. Peili voidaan valmistaa myös vanhasta peilistä. Työkalumaksu 6 maksetaan opettajalle. Mukaan muistiinpanovälineet, piirustuspaperia, lyijykynä, sakset, viivain sekä lasityövälineet jos omistat. Lisätietoja opettajalta puh Lyhytkurssi, sitova ilmoittautuminen. k ä d e n t a i t o j e n k u r s s i t Useimpiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet TAITEEN PERUSOPETUS LASTEN KÄSITYÖKOULU ALKAVIEN RYHMÄ, Laitilan Käsityökeskus ti klo , kevään kurssimaksu TAITEEN PERUSOPETUS LASTEN/NUORTEN KÄSITYÖKOULU, JATKAVAT 1, Laitilan Käsityökeskus ke klo , kevään kurssimaksu TAITEEN PERUSOPETUS LASTEN/NUORTEN KÄSITYÖKOULU, JATKAVAT 2, Laitilan Käsityökeskus ma klo , kevään kurssimaksu KANKAANKUDONTA, Meijeri A Meijeri ma klo KANKAANKUDONTA, Soukainen E. Elon koulu ma klo KANKAANKUDONTA, Kusni Kusnin Sakari Sonkki/ent. Pietilän talo to 8.1. klo KANKAANKUDONTA, Untamala Untamalan kylätalo Ventola ke klo KANKAANKUDONTA, Leinmäki Leinmäen kylätalo ti klo KANKAANKUDONTA, Suontaka Suontaan koulu ti klo KANKAANKUDONTA, Palttila Palttila ke klo KANKAANKUDONTA, Meijeri B Meijeri to 8.1. klo KANKAANKUDONTA, Katinhäntä Itäkulman nuorisoseurantalo ti klo KANKAANKUDONTA, Pato Padon yhteistalo to 8.1. klo KANKAANKUDONTA, Kouma-Seppälä Soini, Kouma to TEKSTIILITYÖPAJA, Kaariainen Kaariaisten koulu to klo (joka toinen viikko) TEKSTIILITYÖPAJA, Kodjala Kodjalan koulu to 8.1. klo (joka toinen viikko) NYPLÄYS Myllymäen koulu ma klo (joka toinen viikko) NEULE, VIRKKAUS, KIRJONTA ILTARYHMÄ Laitilan kirjasto ti klo

7 7 Laitila NEULE, VIRKKAUS, KIRJONTA PÄIVÄRYHMÄ Laitilan kirjasto ti klo PUUTYÖPIIRI KESKUSTASSA Myllymäen koulu ke 7.1. klo NAISTEN PUUTYÖPIIRI KESKUSTASSA jatkoryhmä, Myllymäen koulu ma klo PUUTYÖ A SEPPÄLÄSSÄ Väkkäräntie ti klo PUUTYÖ B SEPPÄLÄSSÄ Väkkäräntie ke klo JALKINEIDEN VALMISTUS Suutarinliike Mikkonen. Kevään alkamisaika ilmoitetaan myöhemmin PERINNEPUUKKOKURSSI A Myllymäen koulu ti klo PERINNEPUUKKOKURSSI B Myllymäen koulu ke klo METALLITYÖ Myllymäen koulu ma klo NAISTEN METALLITYÖ Myllymäen koulu to klo VERHOILUKURSSI Myllymäen koulu to 8.1. klo Kielet Katso myös muiden osastojen kielten kurssit. Erityisesti lyhyet viikonloppukurssit sekä verkkokurssit, joille osallistutaan kotikoneelta käsin. Suomen alkeet Kappelimäen koulu ke FM Päivi Ruusuvuori Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Alueella asuville ulkomaalaisille tarkoitettu suomen kurssi, joka on jatkoa syksyn tutustumiskurssille. Kevään kurssilla kerrataan ja syvennetään syksyllä opittua ja jatketaan eri arkipäivän tilanteissa tarvittavan kielen opiskelua. Monistemateriaali. Suomen jatkokurssi Kappelimäen koulu ti FM Terttu Viinikkala Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Tarkoitettu alueella asuville ulkomaalaisille, jotka jo osaavat jonkin verran suomea. Kurssi on jatkoa syyslukukaudella pidetylle suomen jatkokurssille. Käytettävä materiaali ja kurssin tarkempi sisältö riippuu osallistujien suomen kielen taitotasosta ja tarpeista. Understanding English, verkkokurssi BA Granger Simmons Kurssimaksu 22 Ilm mennessä In normal speech, context allows for listeners to understand what they are hearing. But what happens when you cannot understand the very words that are being said because of the speakers dialect, accent or natural way of speech? In this course we will examine the phenomena of dialects and accents amongst speakers of the English language worldwide. With the use of various exercises and activities, we will attempt to help you train your ear to hear and understand what is being said to you. Come along with us on this journey to Understanding English! Kurssin alkaessa osallistujille lähetetään sähköpostitse aloitusohjeet, salasana ym. joten muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi ilmoittautuessasi! Erityiskurssi. Loppukevään suunnitelmissa on KIELIKURSSIMATKA ENGLANTIIN. Kiinnostaako? Ota yhteyttä mennessä päätoimiseen kieltenopettajaan (paivi.ruusuvuori@vakkaopisto.fi tai p ). Saksa sujuvaksi Kappelimäen koulu ma FM Leena Durand Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Jatkokurssi saksaa 3-4 vuotta opistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot omaaville. Kertaamaan voivat tulla vähän enemmänkin saksaa joskus opiskelleet. Kurssilla kerrataan ja laajennetaan kielen perussanastoa ja rakenteita. Tavoitteena on erityisesti suullisen kielitaidon kehittäminen. Oppimateriaali sovitaan kurssin alussa. Ranska tutuksi Kappelimäen koulu la FM Leena Durand Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Haluaisitko osata muutaman sanan ranskaa tai vaikka oppia ääntämään ranskankielisiä sanoja ja nimiä? Kahtena lauantaina kokoontuvalla kurssilla tutustutaan ranskan kieleen, harjoitellaan ääntämistä ja opitaan muutamia tavallisimpia sanoja ja fraaseja. Monistemateriaali. Keelesild Kappelimäen koulu to FK Juha-Lassi Tast Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Sina, kes oled õppinud natuke eesti keelt (rahvaülikoolis või mujal) ja tahad ikka uusi asju õppida või vanu asju meelde tuletada, oled ülimalt teretulnud eesti keele järgkursusele! Õpik on Keelesild õppetükist 10 edasi. Kohtumiseni rahvaülikoolis! Katso myös VIRON KESKUSTELU ryhmä Rauman kansalaisopistossa. Tarkemmat tiedot kurssista ja ilmoittautuminen osoitteessa Järjestämme myös YKSILÖ- JA PARIOPETUSTA eri kielissä resurssien mukaan. Tällöin opetus räätälöidään opiskelijan tason ja tarpeiden mukaan yhdessä opettajan kanssa. Opiskelu voidaan järjestää myös osin tai kokonaan verkon kautta. Tiedustelut päätoimiselta kieltenopettajalta (paivi.ruusuvuori@vakkaopisto.fi tai puh ). k i e l t e n k u r s s i t Mukaan voidaan ottaa myös uusia opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta ENGLANNIN ALKEET Kappelimäen koulu ti klo ENGLISH FOR YOU 2 Kappelimäen koulu ti klo ENGLISH FOR YOU 5 Kappelimäen koulu ke klo BELLA VISTA Kappelimäen koulu ma klo Tietotekniikka Atk:n alkeiskurssi Kappelimäen koulu ti to Kurssimaksu 34 Ilm mennessä Kurssi sopii henkilöille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta tietokoneista tai perusasiat tietokoneen käytöstä ovat päässeet unohtumaan. Kurssilla tutustutaan tietokoneen käytön perusteisiin ja internetin sekä sähköpostin käyttöön. Tutustuminen Windows 8 -käyttöjärjestelmään Kappelimäen koulu ma Tietotekniikkainsinööri Sami Suominen Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan uuteen Windows 8 -käyttöjärjestelmään, kuten Windows 8 uuden Modernkäyttöliittymän käyttöön ja sen mukauttamiseen. Lisäksi käydään lävitse Windows 8 työpöydän käyttöä ja kaivatun käynnistä-painikkeen vaihtoehtoja, sekä tiedostojen synkronoinnin perusasioita eri laitteiden kesken. Kurssille kannattaa ottaa mukaan oma kannettava Windows 8 kone, sillä oppilaitoksen koneissa ei välttämättä ole Windows 8 -käyttöjärjestelmää. Ilmainen toimisto-ohjelma LibreOffice Varppeen koulu ke Tietotekniikkainsinööri Vesa Ala-Äijälä Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Kurssi sopii kaikille ilmaisesta ammattitason LibreOfficen toimisto-ohjelmasta kiinnostuneille tai sitä jo käyttäville. Kurssilla tutustutaan LibreOfficen ohjelmiin, kuten esimerkiksi Writer -tekstinkäsittelyohjelmaan ja Calc -taulukkolaskentaohjelmaan. Wordin kertauskurssi Kappelimäen koulu ti Tietotekniikkainsinööri Vesa Ala-Äijälä Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Kurssilla kerrataan Word-tekstinkäsittelyohjelman peruskäyttöä ja syvennetään jo aiemmin opittua. Esimerkiksi käydään lävitse erilaisten asiakirjojen tuottamista, ylä- ja alatunnisteiden käyttöä sekä tiedostojen tallentamista eri tiedostomuodoissa. Ohjelmana käytetään MS Officen Word tekstinkäsittelyohjelmaa. Excelin kertauskurssi Kappelimäen koulu to Tietotekniikkainsinööri Vesa Ala-Äijälä Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Kurssilla kerrataan taulukkolaskentaohjelman peruskäyttöä ja syvennetään jo aiemmin opittua. Käydään lävitse mm. laskentataulukoiden laadintaa sekä laskentakaavioita ja -funktioita. Ohjelmana käytetään MS Officen Excel taulukkolaskentaohjelmaa. Avoin atk-paja Kappelimäen koulu ti ke Kurssimaksu 6 /kerta Avoin atk-paja, johon voi tulla kertaamaan ja harjaannuttamaan atk-taitoja sekä hakemaan mahdollisia ratkaisuja omiin pulmatilanteisiin. Kurssipaikalle voi tuoda myös oman koneensa ja atk-pajalle voi osallistua niin moneen kertaan kuin katsoo itse tarpeelliseksi. Kokoontumiskerrat: 14.1., 10.2., 25.2., sekä 6.5. Ilmoittautumiset paikan päällä jokaiselle kerralle erikseen, myös kurssimaksu 6 /kerta suoritetaan käteisellä paikan päällä. Internetin tietoturvallisuus Kappelimäen koulu to Tietotekniikkainsinööri Sami Suominen Kurssimaksu 12 Ilm mennessä Mitä uhkia voi kohdata internetissä? Miten käytän turvallisesti internetin palveluja? Kurssilla tutustutaan ja kerrotaan internetin käyttöön liittyvistä uhkista ja riskeistä, sekä miten niiltä voi suojautua. Samalla tutustutaan luotettaviin ja turvallisiin tiedonhakutapoihin.

8 Laitila 8 Älypuhelimeen tutustuminen Kappelimäen koulu to Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Älypuhelimiin tutustumisillassa kerrotaan nykyisten älypuhelimien eri käyttöjärjestelmistä ja yhteystavoista sekä netin ja sähköpostin käyttömahdollisuuksista. Lisäksi tietoa saa myös älypuhelimien erilaisista ilmaisista sekä maksullisista hyöty- ja hupiohjelmista Mahdollisesti oma jo aiemmin hankittu älypuhelin tarvikkeineen esim. kaapeleineen ja virtalähteineen kannattaa myös ottaa mukaansa. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin kopiointia varten. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Tablet-tietokoneeseen tutustuminen Kappelimäen koulu ke Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Tabletti-illassa tutustutaan yleisesti tablet-tietokoneisiin ja niiden eri peruskäyttötapoihin. Lisäksi tutustutaan tablettien nettikäyttöön ja mahdollisuudesta sähköpostin käyttöön sekä kerrotaan muutamista tablettikäyttäjille suunnatuista ilmaisista että maksullisista hyöty- ja hupiohjelmista. Mahdollisesti oma jo aiemmin hankittu tablettitietokone tarvikkeineen kannattaa ottaa mukaan kurssille. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin kopiointia varten. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Käytännön taidot Saaristolaivuri Varppeen koulu ti Insinööri Aarre Salmi Kurssimaksu 48 Ilm mennessä Merenkulun peruskurssi aivan alkeista lähtien. Kurssi antaa valmiudet veneillä turvallisesti saaristossa merikartan ja kompassin avulla. Kokoontumiskertoja on 11, ei viikolla 8 ja 15. Kurssilla käsitellään Suomen Navigaatioliiton tutkintovaatimusten mukainen asiakokonaisuus. Kurssille otetaan 20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla tehdään yhteistilaus tarvikkeista (oppikirja, harjoitusmerikartta, loistoluettelo, harppi, astelevy). Ota muistiinpanovälineet mukaan jo ensimmäiselle kokoontumiskerralle. Navigaatioseura Isokarin Kiertäjät järjestää saaristomerenkulkuopin tutkinnon perjantaina klo 18-22, erillinen tutkintomaksu. Lisätietoja tutkinnosta kurssin opettajalta. Käsin tehty huulirasva Myllymäen koulu ke Johanna Sinervo ja Mia Varjakoski-Jokio Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Valmistamme ihania huulirasvoja suklaasta, tuoksuista, laadukkaista öljyistä ja rasvoista. Kurssi soveltuu kaikille, kouluikäiset vanhempien kanssa. Kurssilla tehdään 12 huulirasvaa (6 puikkoa ja 6 purkkia). Kurssilaiset saavat mukaansa huulirasvaoppaan, jonka avulla voi jatkaa valmistusta kotona. Huulirasvoihin tehdään myös omat tarra-etiketit; nyt on hyvä hetki päästää luovuus irti! Tarvikemaksu 20 ja lisäksi vapaaehtoiset tuoksuöljyt 5 /pullo. Tarvikemaksu maksetaan käteisellä kurssin alussa. Koirakoulu: Arkitottelevaisuus Kaariaisten koulu ke Biologi, kasvattaja Sini Haataja Kurssimaksu 17 Ilm mennessä Kurssi on suunnattu pääasiassa pennuille tai koirille, joilla on vähemmän kokemusta toimimisesta ryhmässä muiden koirien läheisyydessä. Kurssilla harjoitellaan muiden koirien ja vieraiden ihmisten kohtaamista ja ohittamista sekä kontaktin saamista omaan ohjaajaan koiralle jännittävässä tai uudessa tilanteessa. Tavoitteena on, että koira pystyy rauhoittumaan tai rentoutuneesti keskittymään oman ohjaajan kanssa tekemiseen muiden koirien läheisyydessä. Jokaiselle koirakolle tehdään yksilöllinen suunnitelma, mitä erityisesti harjoitellaan. Ryhmä jakautuu kahteen harjoitteluryhmään. Ensimmäiset aloittavat klo 17.30, toinen ryhmä klo käytännön taitojen kurssit Molempiin ryhmiin voidaan ottaa vielä uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet MIEHET KEITTIÖSSÄ A Myllymäen koulu ma klo MIEHET KEITTIÖSSÄ B Myllymäen koulu ti klo Liikunta Liikunta ja terveys Lasten temppukoulu 4-6 -vuotiaille Varppeen koulu su Ohjaajana Jatta Ihanmäki Kurssimaksu 18 Ilm mennessä Temppukoulu hulvattoman hauska ja kehittävä liikuntaharrastus, jossa lapsi pääsee nauttimaan liikunnan riemusta yhdessä muiden saman ikäisten lasten kanssa. Temppukoulussa opitaan leikkien liikunnallisia perustaitoja. Tunneilla juostaan, hypitään, kieritään, pyöritään, kiivetään, heitetään, tasapainoillaan, roikutaan ja keksitään mitä erilaisimpia liikkumistapoja. Taitokoulussa käytetään aina myös musiikkia ja kokeillaan erilaisia välineitä. Kurssi tukee hyvin eri liikuntalajien harrastusta ja motoriikan kehittymistä. Hatha-jooga Urheilutalo/peilisali pe Joogaohjaaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Hatha-jooga sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin. Jooga ei vaadi erityisiä akrobaattisia taitoja tai vääntymistä kummallisiin solmuihin. Jos joku asento on haastavampi, siitä annetaan aina helpompi versio. Tunnit ovat keskenään erilaisia, joskus pääpaino esim. pelkässä venyttelyssä. Ota mukaan alusta, rennot vaatteet ja loppurentoutusta varten vaikka villasukat ja/tai peitto niin halutessasi. Kehonhuolto FittBall&Stick Laitilan urheilutalo/sali pe Ohjaajana Jatta Ihanmäki Kurssimaksu 26 Kehonhuoltotunti FitBall&Stick on hyvä niska-hartia-selkä vaivoihin ja keskivartalon syvien lihasten vahvistamiseen sekä liikkuvuuden parantamiseen. Kurssille tulee ottaa mukaan oma jättipallo ja keppi. Toiminnallinen harjoittelu Kuntokeskus Tzemppi to Kuntokeskus Tzempin liikunnanohjaaja Jani Rajala Kurssimaksu 65 Ilm mennessä Tämä Crossfit-tyyppinen tunti tarjoaa tehokkaan harjoituksen! Tunti muodostuu kolmesta osiosta: lämmittelystä, voimaosiosta ja WOD:ista. Lämmittely perustuu kolmeen erilaiseen liikkeeseen ja liikkeitä tehdään kolme kierrosta. Lämmittely on tehokas ja sykettä nostattava. Voimaosio koostuu joko ylä- tai alakehon yhdestä liikkeestä ja osio kestää 20 minuuttia. WOD:issa on 3-5 erilaista liikettä, joita tehdään aikaa vastaan. Tunti on siis todella kokonaisvaltainen ja haastava. Toiminnallinen harjoittelu soveltuu kaikille, jotka haluavat ottaa treenitunnista kaiken irti! Osallistujille suositellaan jonkinasteista salikokemusta ja tunti käy kokeneellekin saliharjoittelijalle. Keskivartalojumppa Kuntokeskus Tzemppi ma Kuntokeskus Tzempin liikunnanohjaajat Kevään kurssimaksu 60 Ilm mennessä Tule vahvistamaan keskivartaloasi! Mikäli kärsit selkävaivoista, oireet usein helpottuvat vahvistamalla syviä vatsa- ja selkälihaksia. Tämä 45 minuutin tunti soveltuu niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin. Ensimmäiset kerrat liikkeitä tehdään oman kehon painolla ja edetessä on mahdollista lisätä vastusta omien tuntemusten mukaan. Tunnilla tehdään vatsa- ja selkälihasten lisäksi myös pakaroita, joten tunti on täydellinen paketti keskivartaloa! Kuntonyrkkeily Kuntokeskus Tzemppi ke Kuntokeskus Tzempin liikunnanohjaajia Kevään kurssimaksu 65 Ilm mennessä Tunnilla tutustutaan kuntonyrkkeilyyn, opetellaan nyrkkeilytekniikkaa - erilaisia lyöntejä ja väistöjä, sekä tehdään lihaskuntoliikkeitä. Nyrkkeilytekniikkaa harjoitellaan pareittain sekä erilaisten apuvälineiden avulla. Circuit Kuntokeskus Tzemppi ke Kuntokeskus Tzempin liikunnanohjaajia Kevään kurssimaksu 65 Ilm mennessä Kiertoharjoittelu on tehokas koko kehon läpikäyvä harjoittelu. Hydrauliikkavastuksella toimivat Easy Line -laitteet takaavat turvalliset liikeradat ja soveltuvat näin kaikille. Tunti on yhdistelmä lihaskunto- ja aerobista harjoittelua ja soveltuu erinomaisesti kehon muokkaukseen ja rasvanpolttoon. Laitteiden lisäksi liikkeitä tehdään myös lattialla ja viikoittain vaihtuvat liikkeet takaavat sen, että tunnit ovat aina erilaisia ja kiehtovia. Tehomuokkaus Kuntokeskus Tzemppi to Ohjaajana Emilia Perkkola Kevän kurssimaksu 65 Ilm mennessä Tehomuokkaus on sanansa mukaisesti tehokas tunti, jolla rasva palaa! Tunti koostuu n. 10 minuutin alkulämmittelystä, 30 minuutin työosuudesta ja 20 minuutin loppuvenyttelystä. Työosuudessa tehdään ns. liikepattereita, jotka koostuvat 5 eri liikkeestä. Nämä viisi liikettä tehdään peräkkäin, minkä jälkeen huilataan. Näitä pattereita toistetaan 6 kertaa. Ohjaaja näyttää liikkeistä aina helpon ja haasteellisen version ja lisäksi hän ottaa huomioon yksilölliset rajoitukset. Tunti ei sisällä hyppyjä ja soveltuu kaikenkuntoisille. Juoksukoulu Urheilukenttä ti Liikunnanohjaaja, personal trainer Carita Hyttilä Kurssimaksu 18 Ilm mennessä Kurssilla käydään läpi juoksutekniikkaa, tehdään kuntoa parantavia harjoituksia ja saadaan niksejä ja vinkkejä, joista juoksuharrastuksessa on hyötyä. Oikeilla ohjeilla pystyy myös välttämään vammoja. Jokaisella kerralla juostaan lenkkejä ja keskitytään johonkin teemaan, kuten juoksijan lihaskuntoon, venyttelyyn tai sykemittarin käyttöön. Mukaan kevyt juoksuvarustus ja juomapullo. Säävaraus, tarvittaessa kurssin ajankohtaa voidaan joutua muuttamaan. Kuntosali B Kuntokeskus Kuntokukko ke Liikunnanohjaaja Carita Hyttilä Kevään kurssimaksu 40 Ilm mennessä Tutustutaan kuntosaliharjoitteluun, käydään liikkeet ja laitteet läpi ja tehdään myös kiertoharjoittelua. Kuntosali C Kuntokeskus Kuntokukko ke Liikunnanohjaaja Carita Hyttilä Kevään kurssimaksu 40 Ilm mennessä Tutustutaan kuntosaliharjoitteluun, käydään liikkeet ja laitteet läpi ja tehdään myös kiertoharjoittelua.

9 9 Laitila l i i k u n n a n k u r s s i t Useimpiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet LASTEN LIIKUNTALEIKKIKOULU 4-8 v Padon yhteistalo to 8.1. klo REIPASTA MENOA v Padon yhteistalo to 8.1. klo LASTEN TAITOKOULU vuotiaille B Varppeen koulu su klo ZUMBA KIDS Untamalan koulu ke 7.1. klo LASTEN TAITOKOULU vuotiaille A Varppeen koulu su11.1. klo NAISTEN KUNTOJUMPPA Varppeen koulu su klo REISI-VATSA-PEPPU TEHOTREENI Laitilan urheilutalo/sali pe 9.1. klo RÄÄKKI Laitilan urheilutalo/sali pe 9.1. klo KUNTOLIIKUNTAA PADOLLA Padon yhteistalo to 8.1. klo LIIKUNTAA ITÄKULMALLA Itäkulman nuorisoseurantalo ti klo KUNTOLIIKUNTAA LEINMÄELLÄ Leinmäen kylätalo to 8.1. klo NAISTEN KUNTOLIIKUNTAA KODJALASSA Kodjalan koulu to 8.1. klo MIESTEN KUNTOLIIKUNTAA KODJALASSA Kodjalan koulu to 8.1. klo IKÄMIESTEN KUNTOPIIRI Laitilan urheilutalo/sali to 8.1. klo NAISTEN KUNTOLIIKUNTAA ITÄKULMALLA Itäkulman koulu to klo KAHVAKUULA Myllymäen koulun liikuntasali to klo STEP Varppeen koulu ti klo SENIORISÄPINÄ A Laitilan urheilutalo/sali ma klo TUOLIJUMPPA Opistotalo ma klo ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA (DIABETES, REUMA, SYDÄN), Varppeen koulu ma klo KUNTOLIIKUNTA YLI 65-VUOTIAILLE Laitilan Terveyskoti ti klo IKÄIHMISTEN KUNTOSALI A Laitilan Terveyskoti pe klo IKÄIHMISTEN KUNTOSALI B Laitilan Terveyskoti pe klo IKÄIHMISTEN KUNTOSALI C Laitilan Terveyskoti pe klo KAHVAKUULA POJAT Myllymäen koulun liikuntasali ma klo ALLASVOIMISTELU A Laitilan Terveyskoti ke klo ALLASVOIMISTELU B Laitilan Terveyskoti ke14.1. klo ALLASVOIMISTELU C Laitilan Terveyskoti pe klo ALLASVOIMISTELU D Laitilan Terveyskoti pe klo VESIRÄÄKKI A Laitilan uimahalli ma klo TEHOKAS AAMUN VESITREENI Laitilan uimahalli ke14.1. klo TEHOKAS VESIJUMPPA A Laitilan uimahalli ke14.1. klo TEHOKAS VESIJUMPPA B Laitilan uimahalli ke klo VESIRÄÄKKI B Laitilan uimahalli ma klo Terveys Bella Donna kaunis nainen Varppeen koulu to Estenomi Jatta Ihanmäki Kurssimaksu 18 Ilm mennessä Kurssi kaikille kauneudesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneille naisille. Kurssilla käsitellään mm. kasvojen muotoa, värianalyysiä, ihon ja hiusten hoitoa ulkoisesti ja sisäisesti sekä kosmetiikkatuotteita ja niiden sisältämiä aineita. Kurssi kokoontuu viikon välein yhteensä yhdeksän kertaa. Rentoutus Urheilutalo/peilisali pe Joogaohjaaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 16 Ilm mennessä Kaipaatko kiireen keskelle palauttavaa taukoa? Kurssi, jolla saa löysäillä oikein luvan kanssa. Rentoudutaan erilaisten tekniikoiden avulla ohjatusti. Mukaan tarvitset alustan ja mielellään myös lämmintä vaatetta tai peittoa, ettei tule kylmä lattiatasossa maatessa. Helppo tapa parantaa elämänlaatua. t e r v e y d e n k u r s s i t NISKA- JA SELKÄRYHMÄ, kevät Poukanvillen hyvinvointikeskus to Kevään kurssimaksu TASAPAINORYHMÄ, kevät Laitilan Terveyskoti to Kevään kurssimaksu 27. Uusikaupunki Historia Yhteiskunta ihminen luonto Merelliset illat, kevät Kulttuurikeskus Cruselli ja hotelli Aquarius Kerran kuussa to Eri luennoitsijoita, kurssinjohtajana Matti Jussila Ei kurssimaksua Kansalaisopiston ja Uudenkaupungin Merihistoriallisen yhdistyksen järjestämät, suuren suosion saavuttaneet merelliset illat jatkuvat tuttuun tyyliin keväällä. Illat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille merellisestä historiasta kiinnostuneille. Kevään iltojen aiheet ja ajankohdat ovat seuraavat: Mikko Laitinen: Jäänmurron historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta (ravintola Aquarius) Mikko Karvonen: 10 vuotta Joanna Saturnan syntymästä (ravintola Aquarius) Markku Nummelin: Junalautat Suomessa (ravintola Aquarius) Rauno Grönbacka: Vaasalaisten moottoritehtaiden tarina (kulttuurikeskus Cruselli) Kirsi Keravuori ja Salla Laiho: Merellinen, kirjallinen Kustavi (kulttuurikeskus Cruselli) Huom! Kokoontumiset ravintola Aquariuksen pääsalissa ja kulttuurikeskus Crusellissa (Kuller vontie 11, Uusikaupunki). Merihistorian perinnepiiri Hotelli Aquariuksen Saab-kabinetti Noin joka 3. viikko to Merihistoriallisen yhdistyksen pj. Matti Jussila Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Vakka-opisto toteuttaa yhteistyössä Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen kanssa me - rellistä perinnepiiriä, jonka tarkoituksena on toisaalta merellisen perinnetiedon talteen kerääminen, toisaalta tukiryhmänä toimiminen merihistoriallisia tutkimuksia kirjoittaville henkilöille. Tarpeen mukaan kokoontumisiin voidaan kutsua vierailevia asiantuntijoita esim. Forum Marinumista. Ryhmän kokoontumispäivät: 15.1., 29.1., 12.2., 5.3., 19.3., sekä 7.5. Kokoontumispaikkana hotelli-ravintola Aquariuksen Saab-kabinetti, jollei toisin ilmoiteta. Perinnepiiri, Uusikaupunki Wahlbergin museotalo, Ylinenkatu 11 Joka 3. viikko ma Rehtori, FM Tomi Kangas Kurssimaksu 5 (uudet, kevät) Muistelua ja keskustelua Uudenkaupungin menneisyydestä. Sekä syksyllä että keväällä yksi kerta vanhojen valokuvien katselua. Tavoitteena myös tehostaa paikallisen perinnetiedon keräämistä eri menetelmin. Kevään kokoontumispäivät ovat 19.1., 9.2., 2.3., 23.3., sekä 4.5. Perinnepiiri, Lokalahti Lokalahden seurakuntakoti Paanula Kerran kuussa to Mika Y. Virtanen Kurssimaksu 5 (uudet, kevät) Perinnepiiri kokoontuu noin kerran kuukaudessa Paanulassa. Kevään ensimmäinen kokoontuminen on to 22.1., tuolloin sovitaan kevään muista päivistä. Perinnepiiri, Pyhämaa Kuivarauman VPK:n talo Noin joka 3. viikko to FM Päivi Mikola Kurssimaksu 5 (uudet, kevät) Pyrkimyksenä on kerätä tietoa ja materiaalia kattavasti Pyhämaan kylistä tavoitteena kyläkirjan tai vastaavan julkaiseminen. Keväällä kokoonnutaan 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., ja 9.4.

10 Uusikaupunki 10 Karjalainen perinnepiiri Noin joka 3. viikko ti FM Päivi Mikola Kurssimaksu 5 (uudet, kevät) Puhutaan ja huastetaan Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyvistä aiheista sekä katsellaan kuvia ja filmejä. Kevään kokoontumispäivät ovat: 13.1., 27.1., 10.2., 3.3., ja Itä-Karjalan linnoitustyöt Viikaisten koulu, opiston luokka ma Professori Timo Soikkanen ja VTM Olli Kleemola Kurssimaksu 5 Tällä luennolla käsitellään erästä jatkosodan historian unohdettua yksityiskohtaa, Itä- Karjalan linnoitustöitä. Näihin linnoitustöihin uhrattiin jatkosodan aikana enemmän varoja kuin Kannaksen linnoitustöihin, mutta lopulta linnoitteet jätettiin lähes taisteluitta. Tapahtumista kerrotaan ennen julkaisemattoman neuvostoliittolaisen kuvamateriaalin avulla. Luento on suunnattu kaikille kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. Oolannin sota Viikaisten koulu, opiston luokka ma FM, arkeologi Riku Kauhanen Kurssimaksu 5 Venäjän ja Osmanivaltion, Iso-Britannian sekä Ranskan muodostaman liittouman välinen sota toi vuonna 1854 brittiläis-ranskalaisen laivaston Suomenlahdelle. Sodan aikana tuhoutuivat Bomarsundin ja Svartholman linnoituksen ja monin paikoin rannikkoa taisteltiin. Vihollislaivasto kävi myös Uudenkaupungin edustalla. Luennolla käydään läpi sodan keskeiset vaiheet sekä esitellään joitakin tunnettuja ja vähemmän tunnettuja muistomerkkejä. Luento on suunnattu kaikille kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. Radiotiedustelu Viikaisten koulu, opiston luokka ma FM, arkeologi Riku Kauhanen Kurssimaksu 5 Poikkeuksellisen hyvin toimiva radiotiedustelu oli toisessa maailmansodassa pitkään taustalla suomalaisten menestyksekkäissä sotaoperaatioissa. Rintamakomentajat näkivät suoraan vastustajan pelikortit oli yksi luonnehdinta tiedustelun merkityksestä. Radiotiedustelu ja muut keinot vastustajien sotasuunnitelmien selvittämiseksi ja vastaavasti omien toimien salaamiseksi ovat hyvin mielenkiintoinen ja 2010-luvulla mitä ajankohtaisinkin aihe. Suomalaisen tiedustelun hedelmiä kuljetettiin operaatio Stella Polariksessa Ruotsiin vuoden 1944 aikana, ja tässä yhteydessä kuljetettujen asiakirjojen kopioita on löytynyt mm. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun arkistoista. Luento on suunnattu kaikille kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. Suomen historiaa valokuvin Viikaisten koulun auditorio ke sekä Eri luennoitsijoita Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Luentosarjassa käsitellään 1900-luvun Suomen historian keskeisiä sisä- ja ulkopolitiikan, talouden, kulttuurin ja urheilun tapahtumia valokuvin. Useat näistä valokuvista ovat vuosikymmenten aikana lähtemättömästi syöpyneet suomalaisten mieleen ns. ikonikuvina. Kurssilla pyritään analysoimaan, mitä valokuvat kertovat Suomen historiasta, sekä mikä merkitys kuvilla on nykyään. Sarjan luennoitsijoina toimivat poliittisen historian professori Timo Soikkanen, VTM Olli Kleemola sekä valokuvaajat Jorma Komulainen ja Aake Kinnunen. Sarjan kokoontumiskerrat: Ke 4.3. Sortovuodet, suurlakko, maaliskuun vallankumous, Suomen itsenäistyminen ja sisällissota (Timo Soikkanen) Ke ja 1930-luvut (Timo Soikkanen ja Jorma Komulainen) Ke Talvisota ja välirauha (Olli Kleemola ja Aake Kinnunen) Ke 1.4. Jatkosota (Olli Kleemola ja Aake Kinnunen) Huom! Ei kokoontumista ke Sarja jatkuu vielä syksyllä kolmella luentokerralla (Vaaran vuodet ja ja 1960-luvut; 1970-luvulta 1990-luvun alkuvuosiin sekä EU-Suomi) Kyseessä on luentosarja, jonka kevään maksu on 22 (laskutetaan). Yksittäisen luennon hinta on 7 (kerätään paikan päällä). Helmikuun museoilta: Kulttuurikuntoa museosta Wahlbergin museotalo, Ylinenkatu 11 to Laura Lehmuskoski Pääsymaksu 4 Ilm mennessä Mielen ja kehon huoltoa Wahlbergin talossa. Laura Lehmuskoski ohjaa Wahlbergin talon tunnelmallisessa, rauhallisessa ja hämyisessä salissa venyttelyä ja rentoutusta. Illan aikana on mahdollista tutustua myös museon näyttelyyn. Tapahtuma on osa Uudenkaupungin museon 120-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Oma jumppa-alusta mukaan. Ei kurssimaksua, mutta museon pääsymaksu 4 aikuisilta peritään paikan päällä. Museoilta järjestetään Wahlbergin museotalossa (Ylinenkatu 11) Uudenkaupungin museon ja Vakka-opiston yhteistyönä. Huom! Osallistujia maksimissaan 20. Uudenkaupungin historia Wahlbergin museotalo, Ylinenkatu 11 ti Museonjohtaja Mari Jalava Ei kurssimaksua Tutustu kotikaupunkisi historian vaiheisiin mielenkiintoisessa illassa historiallisessa Wahlbergin museotalossa. Museonjohtaja Mari Jalava pitää yleistajuisen, kuvilla varustetun esityksen Uudenkaupungin historian vaiheista sen perustamisesta 1617 aina tähän päivään - kolmessa oppitunnissa. Hyvä johdanto kaupunkiimme juuri muuttaneille ja miksei täällä pidempäänkin asuneille. Luento on osa matkailuoppaan peruskurssia, mutta se on kaikille kiinnostuneille avoin. Kulttuurihistoriallinen museo ja Vakka-opisto tarjoavat luennon ilman pääsy- tai luentomaksua. Huhtikuun museoilta: Mitä museossa tehdään? Wahlbergin museotalo, Ylinenkatu 11 ti Museonjohtaja Mari Jalava, museoamanuenssi Jonna Junkkila Pääsymaksu 4 Museoillan teemana on esitellä sitä museotyötä, joka yleensä on asiakkaille näkymätöntä. Illan aikana saa selvitystä mm. kysymyksiin: mistä näyttelyt tulevat, miltä museon säilytystilat näyttävät tai mitä juuri Uudenkaupungin museo tallentaa. Illan aikana on mahdollisuus kurkistaa myös museon säilytystiloihin. Tapahtuma on osa Uudenkaupungin museon 120-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Ei kurssimaksua, mutta museon pääsymaksu 4 aikuisilta peritään paikan päällä. Museoilta järjestetään Wahlbergin museotalossa (Ylinenkatu 11) Uudenkaupungin museon ja Vakka-opiston yhteistyönä. Uudenkaupungin rauha 1721 Mistä oli kysymys Wahlbergin museotalo, Ylinenkatu 11 to Rehtori, FM Tomi Kangas Ei kurssimaksua Uudessakaupungissa solmittiin elokuussa 1721 suuren Pohjan sodan päättänyt Uudenkaupungin rauha. Tuo rauha on jättänyt kaupunkimme nimen pysyvästi Euroopan historiaan. Luennolla käydään lyhyesti läpi suuren Pohjan sodan vaiheita sekä kerrotaan rauhan solmimisesta ja rauhan jälkivaikutuksista. Luento pohjautuu FM Tomi Kankaan vuonna 1996 julkaistuun kirjaan Uudenkaupungin siunattu rauha Luennon jälkeen museonjohtaja Mari Jalava esittelee myös Wahlbergin museotaloa ja museon toimintaa. Luentoilta on osa matkailuoppaan peruskurssia, mutta se on kaikille kiinnostuneille avoin. Kulttuurihistoriallinen museo ja Vakka-opisto tarjoavat luennon ilman pääsy- tai luentomaksua. Hautausmaan kertomaa Uudenkaupungin uusi hautausmaa ma Museonjohtaja Mari Jalava, vastaava srk-mestari Anneli Vuorio Ei kurssimaksua Ilm mennessä Kierroksella tutustutaan Uudenkaupungin hautausmaan nykyasuun ja vanhojen uusikaupunkilaisten sukujen hautoihin. Museonjohtaja Mari Jalava kertoo näiden sukujen vaiheista ja vaikutuksesta kaupungin elämään, vastaava seurakuntamestari Anneli Vuorio esittelee paikan nykyilmettä. Kierrokselle lähdetään Kappelin edestä ja sille on vapaa pääsy, etukäteisilmoittautumista kuitenkin toivotaan kaikilta kierrokselle aikovilta. Toukokuun museoilta: Museopyöräily Retkikohteet, lähtö Wahlbergin museotalolta ke Museonjohtaja Mari Jalava, museoamanuenssi Jonna Junkkila Pääsymaksu 4 Pyöräilyretki Uudenkaupungin muistomerkkien ja taideteosten äärelle. Kaupunkialueella tehtävän yhteisen kulttuurikuntoa kohentavan pyöräilyretken aikana tutustutaan Uudenkaupungin julkisiin muistomerkkeihin, muistolaattoihin ja veistoksiin. Retkellä hyödynnetään Uudenkaupungin museon tuottamaa Seinätön museo sovellusta, joten mukaan kannattaa ottaa oma älykännykkä. Kohteissa tutkitaan yhdessä paikkojen historiaa. Tapahtuma on osa Uudenkaupungin museon 120-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa sekä Museoviikon ohjelmaa. Ei kurssimaksua, mutta museon pääsymaksu 4 aikuisilta peritään paikan päällä. Museopyöräilyn lähtöpaikka on Wahlbergin museotalo (Ylinenkatu 11). Museopyöräily järjestetään Uudenkaupungin museon ja Vakka-opiston yhteistyönä. Sukututkimus 1700-luvun käsialoista ma Sukututkija Hannu Numminen Kurssimaksu 40 Ilm mennessä Tällä kurssilla käsitellään pelkästään 1700-luvun ns. vanhaa käsialaa eli saksalaista kirjoitustyyliä. Useimpina iltoina käytämme internetiin digitoituja asiakirjoja, mutta parilla kerralla myös valokopioita. Käytettävinä asiakirjoina on mm. kirkonkirjoja, perukirjoja, tuomiokirjoja ja sotilasrullia. Kurssiin kuuluu myös teoriaa kulloinkin käsiteltävän asiakirjan tiimoilta. Käsialakurssin tarkoituksena on oppia tulkitsemaan vanhoja käsialoja oman sukututkimuksen apuna. Kurssi edellyttää sukututkimuksen peruskurssin käymistä tai vastaavia tietoja sekä tietokoneen ja internetin käyttötaitoa. Muut yhteiskunnalliset aineet Kulttuurikahvila, kevät Vaihtuva paikka Noin kerran kuussa ke KM Pirjo Koskenrouta Ei kurssimaksua, pieni kahvi-/teemaksu Kevään Kulttuurikahvilan ohjelma: To Kahdeksassa kuukaudessa läpi Aasian: Mongolia, Kiina, Vietnam, Laos, Kambodza, Thaimaa, Uusi-Seelanti, Australia, Filippiinit, Intia. Suvituulia Tuppurainen, kaupunginkirjasto (Huom! Poikkeuksellinen kokoontumispäivä) Ke Neulegraffiteja kotimaasta ja maailmalta. Kudottua taide-iloittelua. Ota mukaan virkkuukoukku tai neulepuikot ja iloisenväristä lankaa, mielellään tekokuitupitoista. Pirjo Koskenrouta ja kirjaston väki, kaupunginkirjasto Ke Tervetuloa taiteilijan kotiin! Kotinäyttely, Hannele Salmela, Sopulitie 12, Uusikaupunki. Ilmoittaudu opiston toimistoon p viimeistään 24.3.! Ke Mihin taidetta tarvitaan?, pohdintaa, keskustelua ja näyttelyyn tutustumista. Raimo Aarras, Runokulman galleria, Ylinenkatu 38 B, Uusikaupunki. Ikääntyvien yliopisto Onko meillä varaa eläkkeisiin? to Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen Kurssimaksu 4 Ilm mennessä Opisto järjestää yhteistyössä Snellmankesäyliopiston kanssa Ikääntyvien yliopistotoimintaan liittyvän luennon Onko miellä varaa eläkkeisiin. Kelan entisen pääjohtajan Jorma Huuhtasen luentoa Kuopiossa seurataan suorana videon välityksellä. Luentomaksu kerätään paikan päällä.

11 11 Uusikaupunki Ikääntyvien yliopisto Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy ja käypä hoito to Dosentti Leena Moilanen, KYS Kurssimaksu 4 Ilm mennessä Opisto järjestää yhteistyössä Snellmankesäyliopiston kanssa Ikääntyvien yliopistotoiminnan luennon Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy ja käypä hoito. Dosentti, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Leena Moilanen, KYS esiintyy videolla Kuopiosta. Luentomaksu kerätään paikan päällä. Matkailuoppaan peruskurssi, Uusikaupunki Viikaisten koulu, muut kokoontumispaikat to Kurssinjohtajana Riitta Kilkku, eri luennoitsijoita Kurssimaksu 50 (kevään osuus) Ilm mennessä Oletko kiinnostunut oman kotiseutusi historiasta ja nykypäivästä? Haluatko tutustumiskäynneille mielenkiintoisiin kotiseutusi kohteisiin? Uudessakaupungissa alkaa helmikuun 5. päivä Suomen opasliiton sääntöjen mukainen matkailuoppaan peruskurssi ja sen järjestävät yhteistyössä Uudenkaupungin matkailutoimi, Vakka-opisto ja Uudenkaupungin matkailuoppaat ry. Kurssin suorittaminen kokonaisuudessaan (160 t, 6 op.) pätevöittää auktorisoiduksi matkailuoppaaksi. Myös vieraitten kielten taitojasi pääset oppaana käyttämään uudella, mukavalla tavalla. Kurssi koostuu asiantuntijaluennoista, tutustumiskäynneistä, opastusharjoituksista ja kurssityön tekemisestä. EA1-kurssi tulee olla suoritettuna. Kurssin päättävä suullinen opastuskoe on toukokuussa Kurssi kokoontuu pääosin torstai-iltaisin. Kurssi toteutuu, mikäli osanottajia on vähintään 15. Kolmen lukukauden mittaisen kurssin kokonaishinta on 150 ja se sisältää kurssin aikana jaettavan materiaalin, tutustumisretket ja opetuksen (150 laskutetaan kolmessa erässä eli 50 /lukukausi). Lisäksi maksetaan 40 auktorisointimaksu Suomen Opasliitolle. Erikoiskurssi. Tarkempaa tietoa kevään ohjelmasta saat netistä kohdasta Lisätietoja. Kurssi kokoontuu seuraavasti: 5.2. klo 18 Kurssin esittely ja opastoiminta, Viikaisten koulu, opiston luokka 4.3., 18.3., ja 1.4. klo 18 Suomen historiaa valokuvin, Viikaisten koulun auditorio klo 18 Uudenkaupungin historia, Wahlbergin talo klo 18 Uudenkaupungin rauha, Wahlbergin talo 5.5. klo 18 Kalanti-kierros (pieni maksu muilta kuin opaskurssilaisilta) 7.5. klo 18 Pyhämaa-kierros (pieni maksu muilta kuin opaskurssilaisilta) klo 18 Hautausmaakierros, Uuden kaupungin uusi hautausmaa klo 18 Lokalahti-kierros (pieni maksu muilta kuin opaskurssilaisilta) klo 18 Kustavi-kierros (pieni maksu muilta kuin opaskurssilaisilta) Luonto ja ympäristö Uudenkaupungin lähiluonto - Kysy luonnosta Retkikohteet, Noin kerran kuussa ti la Eri asiantuntijoita Ei kurssimaksua Ilm mennessä Vakka-opisto järjestää yhteistyössä Uuden kaupungin ympäristöyhdistyksen kanssa keväällä neljän kerran sarjan, jonka puitteissa tarkastellaan eri teemojen kautta paikallisia luontoasioita kansantajuisesti ja myös osallistujien omiin havaintoihin ja kysymyksiin nojautuen. Sarjan ohjelma: La klo linturetki/-kävely. Lähtö Pietolasta, Mattistentien Siwan kohdalta, joko Suukariin tai Kemiran eli Yaran penkalle. Ympäristöyhdistyksen lintuharrastajat opastavat ja kertovat talvilinnuista. Mukaan omat kiikarit. Ti klo käärmeilta opiston tiloissa lla. FM Mikko Maanilan aiheena Kyy- ja rantakäärmeet U:gin saaristossa, niitten elinkaari ja miten voittaa käärmefobiansa. La klo linnunpönttötalkoot Ugin Rautian pihalla, tehdään ohjatusti linnunpönttöjä omaan pihapuuhun. Opastus ja pöntöntekotarvikkeet järjestäjiltä. La klo Ugin Myllymäen kasvi- ja puumaailma, Myllymäen arboretum. Kokoontuminen Myllymäen vesitornin luona. Prof. Sakari Hinnerin johdolla tutustutaan keväiseen lähiluontoon Myllymäen arboretumissa. Kaikki neljä kokoontumista ovat maksuttomia ja niiden kuluessa toivotaan runsaasti osallistujien omia kysymyksiä ja havaintoja käsiteltävistä teemoista. Huomaa myös la toteutettava Tytti Pasasen luento Ulkoilu luonnossa ja mielen hyvinvointi (kurssi ). Ulkoilu luonnossa ja mielen hyvinvointi: Mitä aiheesta tiedetään? la Tutkija Tytti Pasanen Kurssimaksu 5 Ilm mennessä Luennolla esitellään niitä mekanismeja, joilla luontoympäristöissä liikkumisen hyvinvointivaikutuksia on selitetty, ja kotimaista sekä kansainvälistä tutkimustietoa aiheesta. Lopuksi nostetaan esille suomalaisten luontoliikuntaan liittyviä erityispiirteitä. Luennoitsija tekee aiheesta väitöskirjaa Tampereen yliopistossa psykologian oppiaineessa. Luento toteutetaan yhteistyössä Uudenkaupungin ympäristöyhdistyksen ja Vakka-opiston kesken. Luentomaksun 5 voi maksaa myös paikan päällä. Musiikki Taide ja taitoaineet Uudenkaupungin bändikoulut Pohitullin musiikkiluokka ark. klo välillä, viikot 3-18 Kurssimaksu 25 /kevät Muusikko Pete Pethman Bändikoulut kokoontuvat kevätkaudella 14 kertaa. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella suoraan ryhmien opettajalta Pete Pethmanilta. m u s i i k i n k u r s s i t Kaikkiin ryhmiin voidaan ottaa vielä uusia opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet VPK:N SOITTOKUNTA Vanha VPK:n talo ti klo HARMONIKKAORKESTERI to 8.1. klo KANSANMUSIIKKIYHTYE ke 7.1. klo NAISKUORO D AMENI Viikaisten koulu ma klo LAULU-VEIKOT ma klo KITARANSOITTO ma klo (150 kevään maksu) Näyttämötaiteet Teatteri-ilmaisun perusopinnot II Kulttuurikeskus Cruselli ti Teatterinjohtaja Jari Luolamaa Kurssimaksu 38 Teatteri-ilmaisun perusopinnot II -kurssille ovat tervetulleita kaikki joskus aiemmin tai syksyllä ykköskurssin suorittaneet. Lisätietoja teatterin toimistosta puh (avoinna ti 9-17, ke-pe 9-13), myös ilmoittautumiset samaan numeroon. Teatteri-ilmaisun käytännön opinnot III Kulttuurikeskus Cruselli ma Eri ohjaajia Kurssimaksu 50 Kolmoskurssi on tarkoitettu teatteria jo vähän harrastaneille. Kurssin aikana valmistetaan näytelmä Saa nauraa! Esityksen käsikirjoitus valmistetaan ryhmätyönä ja esitys on syksyllä Uudenkaupungin teatterissa. Ilmoittautumiset teatterille. Kurssi on tarkoitettu aikuisille. Harjoitusaikataulu sovitaan ryhmän kesken ja harjoitukset alkavat helmimaaliskuussa. Kurssilla on vierailevia ohjaajia teatterinjohtaja Jari Luolamaan lisäksi. Kuvataiteet Uudenkaupungin Lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kuvataidekoulussa annetaan yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Koulussa saa ohjausta kuvalliseen ilmaisuun ja se tarjoaa työtilat ja materiaalit taiteellista työskentelyä varten. Perusopinnot koostuvat tasolta toiselle etenevistä kokonaisuuksista ja ne on tarkoitettu 5-19-vuotiaille. Lukuvuoden teemana on Luonto ja eläimet. Ryhmät kokoontuvat 14 kertaa keväällä, töiden näyttely on toukokuussa. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella opiston toimistosta puh. (02) Ohessa kunkin ryhmän kohdalla ilmoitettu kevään maksuosuus. Kuvataidekoulu kokoontuu Susanna Pihlajan johdolla Seikowin koulun pihapiirissä olevassa ns. kivikoulussa (3.krs), yli 13-vuotiaiden ryhmä Auli Sormusen johdolla Viikaisten koululla. Maanantain ryhmät KUVATAIDEKOULU 7-8-VUOTIAAT klo , kurssimaksu KUVATAIDEKOULU 9-10 VUOTIAAT klo , kurssimaksu 45 Tiistain ryhmät KUVATAIDEKOULU 7-8 VUOTIAAT klo , kurssimaksu KUVATAIDEKOULU 5-6 VUOTIAAT klo , kurssimaksu KUVATAIDEKOULU YLI 13-VUOTIAAT klo , kurssimaksu 71 Keskiviikon ryhmät KUVATAIDEKOULU 9-10 VUOTIAAT klo , kurssimaksu KUVATAIDEKOULU VUOTIAAT klo , kurssimaksu 57 Maalauskerho kevät ke Kuvataiteilija Kirsti Lento Kurssimaksu 40 Ilm mennessä Maalauskerhon kokoontumiset jatkuvat keväällä viikoittain keskiviikkoisin Pohitullin koululla. Kurssilla tutustutaan akvarellimaalaukseen leppoisassa ja rauhallisessa ilmapiirissä. Mukaan voivat tulla aloittelijat tai enemmän maalanneet. Maalaus- ja piirustuskerho, Lokalahti Pinipajun koulu Joka toinen viikko ti Kuvataiteilija Kirsti Lento Kurssimaksu 24 Ilm mennessä Kaikille maalauksesta ja piirtämisestä kiinnostuneille tarkoitettu kurssi. Aloitetaan maalauksen ja piirtämisen perusteista opettajan opastuksella. Opetukseen kuuluu yleinen ja henkilökohtainen opetus koko kurssin ajan. Voit valita öljyvärit tai vesiliukoiset akryyli- tai akvarellivärit. Aluksi riittävät perusvärit: sininen, punainen ja keltainen sekä lyijykynä ja piirustuspaperi. Kurssi kokoontuu Pinipajun koululla joka toinen viikko. Maalaus- ja piirustuskurssi aloittelijoille Seikowin kivikoulu ke Kuvataiteilija Kirsti Lento Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Kurssi on tarkoitettu maalausta ja piirustusta aloitteleville tai sitä vähän harrastaneille. Tällä kurssilla opit öljyväri-, akryyli- ja/tai akvarellimaalaustekniikkaa. Voit piirtää ja maalata oman tai annetun aiheen mukaan opettajan opastuksella. Teemme myös sommittelu- ja väri-opin harjoituksia ja oman värikartankin voi tehdä. Aluksi tarvitset vain lyijykynän, piirustuspaperia ja perusvärit: sininen, punainen ja keltainen. Voit valita öljyvärit tai vesiliukoiset akvarelli- tai akryylivärit.

12 Uusikaupunki 12 Maalaten kohti kevättä maalauskurssi kuivapastellein la su TaM, taideopettaja Nanna Jalkanen Kurssimaksu 24 Ilm mennessä Kuivapastelliliidut ovat helppo ja hauska tapa maalata. Keväällä ja kesällä näillä on mukava maalata ulkosalla, sillä värit ja paperi kulkevat helposti mukana luonnossa. Kuivapastelleilla saat aikaan tarpeen mukaan värin voimaa tai hempeämpiä tunnelmia. Kurssilla saat tietoa eri tekniikoista ja välineistä sekä opit tekemään niillä maalauksen. Aiheina ovat eläimet ja luonto. Opettajalta saat aiheeseen inspiraatiomateriaalia tai voit ottaa mukaan kuvia lemmikeistäsi tms. Tarvitset paketin kuivapastelleja, pastellimaalaukseen sopivaa paperia, fiksatiivia sekä käteen sopivat luonnosteluvälineet (lyijykynä/hiili ja paperi). Saat tarkemman materiaali-infon s-postiisi tai toimistosta ennen kurssia. Tanssi Dance mix, 6-9-v Pohitullin ryhmäliikuntasali ti Ella Jalava Kurssimaksu 50 Ilm mennessä Tunneilla yhdistellään eri tanssilajeja meneväksi kokonaisuudeksi. Tanssisarjojen tyyli painottuu showtanssiin. Mausteena mukana muitakin tanssilajeja. Tavoitteena on tanssia paljon ja pitää hauskaa! Dance mix, v Pohitullin ryhmäliikuntasali ti Ella Jalava Kurssimaksu 50 Ilm mennessä Tunneilla yhdistellään eri tanssilajeja meneväksi kokonaisuudeksi. Tanssisarjojen tyyli painottuu showtanssiin. Mausteena mukana muitakin tanssilajeja. Tavoitteena on tanssia paljon ja pitää hauskaa! Kädentaitojenkerho Joka toinen viikko ti Kurssimaksu 32 Ilm mennessä Ommellaan vaatteita, liinavaatteita, sisustustekstiilejä, tilkkutöitä omien tarpeiden mukaan tai valmistetaan vaatteita joustavasta materiaalista. Vanhojen vaatteiden muodistaminenkin käy. Samoin voit neuloa sukkia ja lapasia, joten tarpeen mukaan opetetaan peukalokiila ja sukankantapää. Ristipylvästä tai jotain muuta virkkausta voit myös kokeilla. Kansalaisopistolla on ompelukoneita ja saumureita sekä paksunmateriaalin ompelukone. Ota työsi mukaan jo ensimmäisellä kerralla. Lisätietoja opettajalta puh Kokoontumispäivät ovat 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., 7.4. ja Ompelua, Uusikaupunki pukuun. Materiaaleista on eri maksu (n. 23 ). Nukkepaketit alkaen 40. Opettaja lähettää tiedot valmistettavista nukeista ennakkoilmoittautumisen jälkeen materiaalitilauksen vuoksi. Lisätietoja Kokoontumispäivät: pe-su ja la-su Erityiskurssi. Vaatteita Martta-nukelle, Uusikaupunki pe la su , ja Kurssimaksu 29 Ilm mennessä Valmistetaan Martta-nukelle aikakauteen ja tyyliin sopivat vaatteet. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan nuken mitoitukseen, kaavoihin ja leikkuusuunnitelman tekemiseen, kankaanmenekin laskemiseen sekä pääpiirteittäin ompeluratkaisuihin. Ota mukaan mahdollisia kangasvaihtoehtoja. Voit valmistaa myös muita nukenvaatteita. Kalligrafia ti Maarit Nylund Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Kurssilla aloitetaan aivan alkeista. Pyöröja tasaterillä ja monisteharjoituksilla edetään vaativampaan tekstaukseen ja eri tyyleihin. Eri tekstaustyyleillä voit koristaa mm. itse tehdyt onnittelukortit tai muut julkaisut. Perusvälineinä ovat irtoterät, puuvarsi ja muste. Ensimmäisellä kerralla ei kuitenkaan tarvita mukaan muuta kuin lyijykynä ja pyyhekumi. Taideluento: Helene Schjerfbeck to FM Rauno Luttinen Kurssimaksu 5 Ilm mennessä Helene Schjerfbeckin ( ) tuotanto alkoi ranskalaisvaikutteisesta realismista ja ulkoilmamaalauksesta. Se kehittyi vähitellen pelkistettyihin ja sisäistä elämää kuvaaviin henkilökuviin ja asetelmiin. Niiden merkitys löydettiin Suomessa hitaasti. Vähitellen hän vakiintui yhdeksi Suomen taiteen arvostetuimmista taiteilijoista luvulla kiinnostus heräsi myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Luento on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille, luentomaksun 5 voi maksaa paikan päällä. k u v a t a i t e e n k u r s s i t Lähes kaikkiin ryhmiin voi tulla mukaan uusia opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet TORSTAIMAALARIT päiväryhmä, Seikowin kivikoulu to klo KUVATAIDE Kalannin koulu (yläkoulu) to klo ERITYISRYHMIEN KUVATAIDEKERHO ma klo (joka toinen viikko) KERAAMINEN KUVANVEISTO Viikaisten koulu ma klo Sanataide s a n a t a i t e e n k u r s s i t Mukaan voi tulla uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet RUNOKAMARI kaupunginkirjasto ti klo MUISTOT TALTEEN KIRJOITTAMALLA to klo Käden taidot Poppanankudontaa pöytäkangaspuilla Tuokilan talon kudontatupa la Tekstiilityönopettaja Oili Lehtomäki Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Tutustutaan parityönä loimen luomiseen ja kankaan rakentamiseen pöytäkangaspuihin. Kudotaan kalalankaloimeen poppanaa kaitaliinaksi, kassiksi, tyynyksi jne. Tutustutaan myös pirtanauhan valmistamiseen, ja kudotaan sitä kassin sangoiksi tai liinan huolitteluun. Erityiskurssi. Kasvivärjäyskurssin alkuneuvottelu ma Tekstiilityönopettaja Oili Lehtomäki Kurssimaksu kurssin yhteydessä syksyllä Ilm mennessä Tutustutaan villalankoihin ja niiden värjäämiseen, värjäykseen sopiviin kasveihin ja niiden keräämiseen sekä värjäyksessä tarvittaviin välineisiin ja tarvikkeisiin. Sovitaan värjäyksen ajankohdasta (pe-la-su syyskuussa), materiaalien yhteistilauksesta ja välineiden tuomisesta. Erityiskurssi. Joka toinen viikko ti Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Jos ompelu on mielestäsi iloinen asia, ilmoittaudu heti. Kurssilla voit ommella vaatteita ja asusteita (aikuisille, lapsille, lemmikille), liinavaatteita, sisustustekstiilejä, tilkkutöitä omien tarpeiden mukaan tai valmistaa vaatteita joustavasta materiaalista. Vanhojen vaatteiden muodistaminenkin käy. Kansalaisopistolla on kaavoja (lehti), ompelukoneita ja saumureita käytössä tuntien aikana. Myös vuotiaille. Ompelua, Kalanti Kalannin yläkoulu Joka toinen viikko to Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Jos ompelu on mielestäsi iloinen asia, ilmoittaudu heti. Kurssilla voit ommella vaatteita ja asusteita (aikuisille, lapsille, lemmikille), liinavaatteita, sisustustekstiilejä, tilkkutöitä omien tarpeiden mukaan tai valmistaa vaatteita joustavasta materiaalista. Vanhojen vaatteiden muodistaminenkin käy. Koululla on kaavoja (lehti), ompelukoneita ja saumureita käytössä tuntien aikana. Myös vuotiaille. Kokoontuminen myös talvilomaviikolla (19.2.). Martta-nukke pe la su Käsityön ja taideaineiden suunnittelijaopettaja, nukentekijä Teija Ruuhikorpi-Mäki Kurssimaksu 45 Ilm mennessä Nostalgisia Martta-nukkeja valmistettiin Suomes sa vuosina Nykyään Marttanuket ovat keräilykohteita. Kurssilla tehdään uudelleenotos aidosta antiikkisesta Marttanu kesta perinteisin menetelmin. Nuken päät ja kädet ovat paperimassaa, ja ne hiotaan ja maalataan. Nukelle maalataan silmät. Vartalo ommellaan kankaasta ja täytetään sahanpurulla. Tällä kurssilla alkeiskurssilaiset valmistavat yksinkertaisia Martta-nukkeja (Pipsa, Ru settityttö, Isosisko, Pikkusisko, Poika, Äkäpoika) ja jatkokurssilaiset valmistavat esim. Martta-poikanuken, jonka voi pukea vaikka poliisin tai sotilaan pukuun tai tyttönuken, hieno neiti Bebeen, jonka voi pukea silkkiorganzaröyhelömekkoon, Martta- tai Lotta - Huopapaja pe la su , ja 1.2. Muotoilija Terhi Laitila Kurssimaksu 29 Ilm mennessä Tutustutaan villan huovutukseen, materiaaleihin ja työvälineisiin. Huovutetaan villasta levytöitä (esim. taulu, istuinalusta) ja kolmiulotteisia töitä (esim. hattu, tossut, hahmot) oman mieltymyksen mukaan. Mahdollisuus kokeilla myös neulahuovutusta. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että huovutusta jo harrastaneille. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita, maksu käytön mukaan. Erillinen tarvikeluettelo. Neulevintti Pikkukylän Puoti & Runokulman Galleria Joka toinen viikko ke Kurssimaksu 28 Ilm mennessä Tule mukaan viihtyisään neuletyöpajaan! Miten menikään sukan kantapää, neulepalmikko tai kirjoneule? Vai haluatko oppia jotain uutta lankatekniikoista? Voidaan harjoitella erikoistekniikoita kurssilaisten toiveiden mukaan. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin neulevirtuooseillekin. Neulevintissä virkataan ja neulotaan mukavassa vanhan talon tunnelmassa! Korukurssi , joka toinen viikko ke , ja Yrittäjä Tuija Kangas Kurssimaksu 19 Ilm mennessä Opetellaan koruntekemisen niksejä. Tutustutaan työvälineisiin sekä erilaisiin helmiin ja muihin korutarvikkeisiin. Valmistetaan eri materiaaleja käyttäen helmiä, ketjuja, korvakoruja, rannekoruja, kirjanmerkkejä jne. Tarvikkeet ja työvälineet opettajalta, maksu käytön mukaan.

13 13 Uusikaupunki Koruja kylmäemalointina pe la ja Yrittäjä Tuija Kangas Kurssimaksu 12 Ilm mennessä Valmistetaan koruja tai jääkaappimagneetteja kylmäemalointina - valmiin reunallisen metallilaatan päälle kaadetaan kirkasta ja valuvaa emalointinestettä, nesteen annetaan kuivua ajan kanssa. Reunalliset metallilaatat ovat erimallisia ja -kokoisia (pyöreitä, soikeita, sydämenmallisia, neliöitä, suorakaiteenmallisia, maksimikoko n. 5 cm x 5 cm). Emalointinestettä voi värjätä. Samoin laatalle voi laittaa koristeeksi pieniä kiviä, helmiä, valokuvia, nauhoja, lankoja, nappeja jne (ota mukaan). Opettajalta metallilaattoja ja emalointiaine sekä ketjuja, korun kiinnitysneuloja ja magneetteja, maksu käytön mukaan. Tarvittaessa lisätietoja opettajalta puh Kirjansidonta joka toinen viikko pe la Kirjansitojamestari Maarit Salonen Kurssimaksu 44 Ilm mennessä Tutustutaan kirjansidonnan materiaaleihin, työvälineisiin ja eri työvaiheisiin. Kurssi on sekä alkeis- että jatkokurssi. Alkeiskurssilaisten kanssa tehdään vihkosidos ja valmistetaan pyöreäselkäinen kirja irtokansilla. Jatkajien kanssa tehdään Bradel-sidos (hienon paperikantisen sidoksen muunnos, jossa on irtoselkä ja -kannet, kansimateriaalina käytetään nahkaa/kluuttia ja koristepaperia). Erillinen tarvikeluettelo. Opettajalta voi ostaa välineitä ja materiaaleja, maksu käytön mukaan. Kokoontumispäivät ovat pe ja la: , ja Erityiskurssi. Korttipaja pe la ja 7.3. Kuvataiteilija Soile Kujala Kurssimaksu 14 Ilm mennessä Käytämme luovasti monenlaisia materiaaleja - kangas, pahvi, selluloosa, sanoma- ja aikakausilehdet...- kutsu-, kiitos- ja onnittelukorttien valmistamiseen. Materiaaleja voi myös ostaa kurssilta. Vanhan oven (tai ikkunan) kunnostus Joka toinen viikko la Rakennusrestauroinnin artenomi (amk) Elsi Nieminen Kurssimaksu 37 Ilm mennessä Kunnostetaan vanha peiliovi tai vastaava perinteisin menetelmin (mahdollisuus kunnostaa myös vanha ikkuna) - alusta lähtien, käyden läpi kaikki työvaiheet, pyrkimyksenä valmis ovi (ikkuna). Ensimmäisellä kerralla jo kunnostettava työ mukaan, jotta voidaan tehdä työsuunnitelma. Kokoontumispäivät ovat: 7.3., 21.3., (pääsiäislauantai; ei kokoontumista), 18.4., 2.5. ja Erillinen tarvikelista. Puukkokurssi, Laitila Myllymäen koulu pe la su Puukkoseppä Risto Mikkonen Kurssimaksu 44 Ilm mennessä Valmistetaan puukko perinteisellä tavalla. Erityishuomio terän taonnassa, lämpökäsittelyssä ja muotoilussa sekä nahkaisen tupen ompelussa puskusaumalla. Opettajalta voi tarvittaessa ostaa valmiin terän. Tarvikemaksu käytettävän materiaalin mukaan, maksetaan käteisellä suoraan opettajalle. Kurssi kokoontuu kahtena viikonvaihteena: ja Erityiskurssi. Hopeatyön jatkokurssi la su ja 8.2. Muotoilija Annaleena Soini Kurssimaksu 27 Ilm mennessä Hopeakorujen valmistusta opettajan tai omien mallien mukaan. Opettaja tuo materiaalit ja työkalut, hopea maksetaan käytön mukaan ja tarvike-/ työkalumaksu on 5. Lisätietoja opettajalta puh Verhoilukurssi Joka toinen viikko la Verhoilija Sanna Lindholm Kurssimaksu 54 Ilm mennessä Verhoile vanha huonekalusi perinteisenä käsityöverhoiluna. Ensimmäisellä kerralla puretaan vanha verhoilu (purkuun tarvittavat työkalut mukaan) ja tehdään materiaalitilaukset, joten otathan työsi heti aloitukseen mukaan. Kurssin kokoontumiset ovat la 31.1., 14.2., 28.2., 14.3., ja Kangasveistoksia kovettamalla pe la su Kuvataiteilija Soile Kujala Kurssimaksu 28 Ilm mennessä Tehdään veistoksia kangasta kovettamalla sisälle ja puutarhaan - kestää sateen ja pakkasen. Veistoksen luomisessa voi käyttää vanhoja vaatteita ja lakanoita, pitsejä, nauhoja ym. Kovetusaine opettajalta. Kurssiohjelma: pe tutustuminen työtapoihin ja materiaaleihin (löytyy jokaisen kotoa) sekä ideoihin, la veistoksien muotoilu ja kovetus sekä su veistoksien viimeistely ja pintakäsittely. Pajukurssi pe la su Tekstiilityönopettaja Kristiina Aaltonen Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Tutustutaan pajun ominaisuuksiin. Opetellaan punonnan perustekniikoita. Punotaan itsekerätyistä pajuista käyttö- ja koriste-esineitä - kransseja, amppeleja, köynnöstukia ja erilaisia koreja. Infotilaisuus on ti klo , silloin puhutaan punontaan soveltuvasta pajusta, sen keräämisestä ja tarvittavista työvälineistä. Kurssi on tarkoitettu sekä aloittelijoille että jo pajutöitä tehneille. Tarvittaessa tehdään yhteinen materiaalitilaus. Varsinainen valmistus on viikonvaihteessa k ä d e n t a i t o j e n k u r s s i t Useimpiin ryhmiin voi tulla uusia opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta KUDONTA Uusikaupunki, Tuokilan talon kudontatupa ma klo KUDONTA, Lokalahti Lokalahden entinen osuuskauppa ma klo KUDONTA, Pyhämaa Kammelan koulu ti klo KUDONTA, Kalanti Kalanti, Kalannin yläkoulun kudontatila ti klo NYPLÄYS, Uusikaupunki to klo NYPLÄYS, Kalanti Kalannin alakoulun tekstiililuokka ti klo NAISTEN PUUTYÖPAJA Viikaisten koulu ti klo HUONEKALUJEN KUNNOSTUS ti klo PUU- JA METALLITYÖ Uusikaupunki, to 8.1.klo PUU- JA METALLITYÖ Kalanti, Kalannin yläkoulu ke klo KERAMIIKKA Viikaisten koulu ma klo Kielet Katso myös muiden osastojen kielten kurssit. Erityisesti lyhyet viikonloppukurssit sekä verkkokurssit, joille osallistutaan kotikoneelta käsin. Suomen alkeet ma FM Terttu Viinikkala Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Alueella asuville ulkomaalaisille tarkoitettu suomen kurssi, joka on jatkoa syksyn tutustumiskurssille. Kevään kurssilla kerrataan ja syvennetään syksyllä opittua ja jatketaan eri arkipäivän tilanteissa tarvittavan kielen opiskelua. Monistemateriaali. Englantia matkailijoille ma ke FM Päivi Ruusuvuori Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Reipastahtinen kertaus- ja aktivointikurssi englannin perustiedot omaaville. Pääpaino kurssilla on erilaisissa matkailijan kohtaamissa arkipäivän käytännöntilanteissa. Kurssin tavoitteena on aktivoida ja kehittää erityisesti osallistujien puhevalmiuksia. Oppikirjana on Finn Lecturan Englantia matkailijoille. Erityiskurssi. Cooking with Granger Viikaisten koulu Joka toinen viikko ti BA Granger Simmons Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Do you like food and cooking? Would you like to learn more English? Now you can combine these two. Come and join us on a different kind of English course. Every other Tuesday we will learn some cooking vocabulary and cook together in English. If you understand this text your level of English is good enough. You don t need to speak it fluently. The costs of the ingredients will be shared amongst the participants. Erityiskurssi. Pacific Paradise, verkkokurssi FM Päivi Ruusuvuori, FM Tuula Myllynen Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Kokonaan verkossa suoritettava kurssi englantia vähintään 3-4 vuotta opiskelleille. Kurssilla matkataan kuvitteelliselle valtamerisaarelle ja sen aikana käydään läpi mm. erilaisissa matkailutilanteissa tarvittavaa sanastoa ja fraaseja sekä kerrataan kielen tärkeimpiä rakenteita. Kurssia on uudistettu ja nyt kaikki tekstit ja sanastot voi myös kuunnella. Kurssin alkaessa osallistujille lähetetään sähköpostitse aloitusohjeet, salasana ym. joten muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi ilmoittautuessasi! Erityiskurssi.

14 Uusikaupunki 14 Braving America - An interactive Mystery In English, verkkokurssi BA Granger Simmons Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Do you like detective stories? Do you like solving problems, riddles, mysteries? Well if so then this is the course for you. Join London s Police force on a quest to brave The North American regions to find the world s first Diamond ring. Someone you know is the thief; you must figure out who it is and solve this crime! Every week Chief Willoughby will send you to a new location in America. Your task is to follow the trail of diamond dust across America until you capture our thief. Sound interesting? Then sign up for this amazing adventure and let s Brave America together! Kurssin alkaessa osallistujille lähetetään sähköpostitse aloitusohjeet, salasana ym. joten muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi ilmoittautuessasi! Erityiskurssi. Loppukevään suunnitelmissa on KIELIKURSSIMATKA ENGLANTIIN. Kiinnostaako? Ota yhteyttä mennessä päätoimiseen kieltenopettajaan (paivi.ruusuvuori@vakkaopisto.fi tai puh ). Kerrataan saksaa la FM Leena Durand Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Onko saksa unohtunut? Kaipaatko kertaamista? Maaliskuussa parina lauantaina kokoontu valla kurssilla tavoitteena on kerrata ja aktivoida erityisesti arkipäivän tilanteissa tarvittavaa sanastoa ja fraaseja. Monistemateriaali. Venäjän starttikurssi ti Opettaja Aleksandra Siivonen Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Tutustumiskurssi venäjän kieleen. Kurssin tavoitteena on tutustua venäjän kielen aakkosiin, jotta vaikkapa Venäjän matkalla saa selvää erilaisista kylteistä. Samalla opitaan venäjän sanoja ja joitakin tavallisia fraaseja. Kurssin tavoitteena on myös helpottaa varsinaisen venäjän opiskelun aloittamista (suunnitteilla on alkeiskurssi tulevalle syksylle), kun kirjaimet ovat jo vähän tuttuja. Monistemateriaali. Aktivoidaan venäjän taitoja ke Opettaja Aleksandra Siivonen Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Tarkoitettu sekä syksyn kurssilla olleille että kaikille muille venäjää 3-4 vuotta opistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot omaaville. Kurssilla käydään läpi syksyllä vähän kesken jääneen oppikirjan Saljut 1 loppukappaleet, mutta samalla kerrataan yleisesti venäjän rakenteita ja laajennetaan sanavarastoa. Yhtenä päätavoitteena on kehittää ja aktivoida erityisesti suullista venäjän kielen taitoa. Viron kielen alkeet ti Lehtori Riitta Kilkku Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Melko ripeästi etenevä viron kielen kurssi vasta-alkajille. Kurssin aikana käydään läpi erilaisissa matkailijan kohtaamissa tilanteissa tarvittavaa sanastoa ja fraaseja. Oppikirjana Finn Lecturan Viroa matkailijoille. Erityiskurssi. Viittomat puheen tukena pe la Erityislastentarhanopettaja Jaana Ruoho Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Joudutko työssä tai vapaa-aikanasi tilanteisiin, joissa toivoisit osaavasi edes vähän viittomia? Tai tarvitsetko kotona lähiomaisesi kanssa viittomia puheen tukena? Kahtena viikonloppuna kokoontuvalla kurssilla opiskellaan arkipäivän elämässä tarvittavia viittomia ja harjoitellaan niiden käyttöä puheen ohessa. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Monistemateriaali. Boa tarde - portugalin alkeita pe la FL, kulttuuriantropologi Inkeri Aula Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Olisiko mukava osata vähän portugalia ja tutustua portugalinkieliseen kulttuuriin? Tiesitkö, että portugali on virallinen kieli 10 maassa? Kahtena viikonloppuna kokoontuvalla kurssilla opiskellaan portugalin ja brasilianportugalin alkeita. Kurssi on jatkoa syksyn lyhytkurssille, mutta alussa kertaamme syksyn kurssin asiat, joten myös uudet opiskelijat ovat tervetulleita mukaan. Monistemateriaali. Järjestämme myös YKSILÖ- JA PARIOPETUSTA eri kielissä resurssien mukaan. Tällöin opetus räätälöidään opiskelijan tason ja tarpeiden mukaan yhdessä opettajan kanssa. Opiskelu voidaan järjestää myös osin tai kokonaan verkon kautta. Tiedustelut päätoimiselta kieltenopettajalta (paivi.ruusuvuori@vakkaopisto.fi tai puh ). k i e l t e n k u r s s i t Mukaan voidaan ottaa myös uusia opiskelijoita, kevään maksu on puolet koko vuoden maksusta ONKO RUOTSI RUOSTEESSA? ke klo AAMUENGLANTIA ma klo ENGLISH FOR YOU 2 ma klo ENGLISH FOR YOU 3 to 8.1. klo STEPPING STONES, päivä ke klo STEPPING STONES, ilta to 8.1. klo LET S TALK, päivä ke klo ESCALIER to klo ESPANJAN ALKEET ti klo AAMUESPANJAA ma klo FANTÁSTICO 4 ti klo BELLA VISTA to 8.1. klo Tietotekniikka Atk:n alkeiskurssi ti to Kurssimaksu 34 Ilm mennessä Kurssi sopii henkilöille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta tietokoneista tai perusasiat tietokoneen käytöstä ovat päässeet unohtumaan. Kurssilla tutustutaan tietokoneen käytön perusteisiin ja internetin sekä sähköpostin käyttöön. Tutustuminen Windows 8 -käyttöjärjestelmään ke Tietotekniikkainsinööri Sami Suominen Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan uuteen Windows 8 -käyttöjärjestelmään, kuten Windows 8 uuden Modern-käyttöliittymän käyttöön ja sen mukauttamiseen. Lisäksi käydään lävitse Windows 8 työpöydän käyttöä ja kaivatun käynnistä-painikkeen vaihtoehtoja, sekä tiedostojen synkronoinnin perusasioita eri laitteiden kesken. Kurssille kannattaa ottaa mukaan oma kannettava Windows 8 -kone, sillä oppilaitoksen kaikissa koneissa ei välttämättä ole Windows 8 -käyttöjärjestelmää. Talvilomaviikolla 8 ei opetusta. Excelin peruskurssi ti FM, tietotekniikan opettaja Eveliina Hyytiä Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Kurssi sopii kaikille taulukkolaskentaohjelmasta kiinnostuneille tai henkilöille joilta taulukkolaskennan perusasiat ovat päässeet unohtumaan. Kurssilla harjoitellaan taulukkolaskentaohjelman peruskäyttöä, laskentataulukoiden laadintaa sekä laskentakaavioita ja -funktioita. Ohjelmana käytetään MS Officen Excel taulukkolaskentaohjelmaa. Powerpointin peruskurssi ke Tietotekniikkainsinööri Sami Suominen Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Kurssi sopii kaikille esitysgrafiikasta ja sen hyödyntämisestä kiinnostuneille, esimerkiksi niille jotka haluavat korvata perinteiset esityskalvot näyttävillä diaesityksillä. Kurssilla tutustutaan PowerPoint -esitysgrafiikkaohjelman monipuolisiin toimintoihin, kuten diaesitysten tuottamiseen ja niiden erilaisiin esitystapoihin. Ohjelmana käytetään MS Officen PowerPoint esitysgrafiikkaohjelmaa. Avoin atk-paja ma Kurssimaksu 6 /kerta Avoin atk-paja, johon voi tulla kertaamaan ja harjaannuttamaan atk-taitoja sekä hakemaan mahdollisia ratkaisuja omiin pulmatilanteisiin. Kurssipaikalle voi tuoda myös oman koneensa ja atk-pajalle voi osallistua niin moneen kertaan kuin katsoo itse sen tarpeelliseksi. Atkpajan kokoontumiskerrat: 12.1., 2.2., 2.3., sekä 4.5. Ilmoittautumiset paikan päällä jokaiselle kerralle erikseen, myös kurssimaksu 6 / kerta suoritetaan käteisellä paikan päällä. Digikuvat kurssi ti to Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Kurssi sopii kaikille digitaalisen valokuvan käsittelystä kiinnostuneille. Kurssilla tutustutaan digitaalikameraan ja sillä kuvaamiseen sekä kuvien siirtoon tietokoneelle ja kuvien peruskäsittelytapoihin kuvankäsittelyohjelmilla. Kurssille kannattaa ottaa mukaan oman kameransa siirtokaapeleineen sekä mahdolliset käyttöohjeetkin. Oma kamera ei ole kuitenkaan pakollinen edellytys kurssille osallistumiselle. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin ja kuvaohjelmien kopiointia varten. Kotisivut kurssi ke FM, matematiikan ja tietotekniikan lehtori Petri Puukki Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Haluatko tehdä omat kotisivut? Kotisivukurssilla tutustutaan nettisivujen rakenteeseen ja sivunvalmistusohjelman perustoimintoihin. Kurssilla käydään lävitse nettisivujen siirtotoimintoja ja aikataulun antaessa myöden hieman myös tyylien ja taulukoiden peruskäyttöä.

15 15 Uusikaupunki Ilmaiset puhelut Skypellä ti Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Suositulla ilmaisella nettiyhteydellä toimivalla puhe- ja videopuheluyhteyden tarjoavalla ohjelmalla voit tuoda esimerkiksi ystävät tai sukulaiset kuulo- ja näköyhteyden päähän mistä päin maailmaa tahansa. Kurssi-iltana tutustutaan Skypen perustoimintoihin ja mahdollisuuksiin, sillä sitähän voi käyttää niin tietokoneella, tabletilla kuin myös älypuhelimella. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Eläkeläisten atk-peruskurssi ma ke Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Ikäihmisten oma atk-peruskurssi on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta tietokoneista tai perusasiat tietokoneen käytöstä ovat unohtuneet. Kurssilla tutustutaan kaikessa rauhassa tietokoneen peruskäyttöön, tekstinkäsittelyyn ja internetin käytön alkeisiin. Eläkeläisten netti ja sähköposti ma ke Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Kurssi sopii mainiosti tietotekniikan perusteet osaaville eläkeläisille tai vastaavasti internetin ja sähköpostin kertausta kaipaaville. Kurssilla tutustutaan rauhalliseen tahtiin internetin saloihin ja sähköpostiohjelman peruskäyttöön. Talvilomaviikolla 8 ei opetusta. Eläkeläisten kuvakirjakurssi ma ke Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan rauhalliseen tahtiin kuvakirjan tekoon jollakin yleisesti tunnetulla ja ilmaisella kuvakirjaohjelmalla. Aikataulun salliessa voidaan myös tutustua hieman netin erilaisiin kuvapalveluihin, sekä ilmaisiin kuvien säilytys- ja jakopaikkoihin. Aluksi perehdytään kuvien siirtoon tietokoneelle kamerasta tai muulta omalta muistivälineeltä kuvakirjan kuvitusta varten. Kurssille kannattaa siis ottaa mukaansa ensimmäisillä kerroilla oman digikameransa siirtokaapeleineen tai vastaavasti muun oman tallennusvälineensä joka sisältää runsaasti valokuvia, esim. CD/DVD -levyn, muistitikun tai ulkoisen kovalevyn. Eläkeläisten atk-kertauskurssi ma ke Kurssimaksu 25 Ilm mennessä Ikäihmisten atk:n kertaus- ja jatkokurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat kerrata omia atk-taitojaan. Kurssilla myös syvennetään aikaisemmin opittuja aiheita, ensisijaisesti tekstinkäsittelyä ja sähköpostin sekä internetin hyötykäyttöä. Aiheet voivat olla osittain myös kurssilaisten toiveitten mukaisia. Eläkeläisille älypuhelimeen tutustuminen ma Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Ikäihmisille tarkoitetussa tietoiskussa tutustutaan nykypuhelimien perusasioihin. Tietoiskussa kerrotaan nykyisten älypuhelimien eri käyttöjärjestelmistä ja yhteystavoista sekä netin ja sähköpostin käytöstä. Lisäksi tietoa saa myös älypuhelimien erilaisista ilmaisista sekä maksullisista hyöty- ja hupiohjelmista Mahdollisesti oma jo aiemmin hankittu älypuhelin tarvikkeineen esim. kaapeleineen ja virtalähteineen kannattaa myös ottaa mukaan tietoiskuaamuun. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin kopiointia varten. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Eläkeläisille tablet-tietokoneeseen tutustuminen to Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Ikäihmisille tarkoitetussa tietoiskussa tutustutaan nykyisellään käytössä oleviin tablettitietokoneisiin. Tietoiskussa tutustutaan yleisimpiin tablettitietokoneisiin ja niiden käyttötapoihin. Lisäksi tietoa saa tablettien netin ja sähköpostin käytöstä, sekä tablettikäyttäjille suunnatuista erilaisista ilmaisista että maksullisista hyöty- ja hupiohjelmista. Oman jo aiemmin hankkimansa tablettitietokoneen kaikkine tarvikkeineen kannattaa ottaa myös mukaansa. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin kopiointia varten. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Ilmaiset Googlen palvelut ma Tietotekniikkainsinööri Sami Suominen Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Mitä palveluja Google tarjoaa hakupalvelujen lisäksi? Mihin niitä oikein käytetään? Onko Googlen palvelujen käyttö turvallista? Tietoiskuilloissa tutustutaan ja kerrotaan yleisimmistä Googlen palveluista, esimerkiksi tiedostojen säilytyksestä ja niiden jaosta, kalenterista sekä sähköpostista. Lisäksi käydään läpi, miten niitä pääsee käyttämään ja mihin mikäkin palvelu on tarkoitettu. Älypuhelimeen tutustuminen ti Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Älypuhelimiin tutustumisillassa kerrotaan nykyisten älypuhelimien eri käyttöjärjestelmistä ja yhteystavoista sekä netin ja sähköpostin käyttömahdollisuuksista. Lisäksi tietoa saa myös älypuhelimien erilaisista ilmaisista sekä maksullisista hyöty- ja hupiohjelmista Mahdollisesti oma jo aiemmin hankittu älypuhelin tarvikkeineen esim. kaapeleineen ja virtalähteineen kannattaa myös ottaa mukaansa. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin kopiointia varten. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Tablet-tietokoneeseen tutustuminen ti Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Tabletti-illassa tutustutaan yleisesti tablettitietokoneiseen ja niiden eri peruskäyttötapoihin. Lisäksi tutustutaan tablettien nettikäyttöön ja mahdollisuudesta sähköpostin käyttöön sekä kerrotaan muutamista tablettikäyttäjille suunnatuista ilmaisista että maksullisista hyöty- ja hupiohjelmista. Mahdollisesti oma jo aiemmin hankittu tablettitietokone tarvikkeineen kannattaa ottaa mukaan kurssille. Myös oma muistitikku kannattaa ottaa mukaan opetusmateriaalin kopiointia varten. Kurssimaksu 6 kerätään paikan päällä. Käytännön taidot Rannikkolaivurikurssi ma Insinööri Aarre Salmi Kurssimaksu 50 Ilm mennessä Merenkulun jatkokurssi, joka antaa valmiudet veneilyyn avomerellä rannikon läheisyydessä. Kurssiin osallistuminen edellyttää saaristolaivurikurssin tietojen hallintaa. Kokoontumiskertoja 11, ei viikoilla 8 eikä 15. Kurssilla käsitellään Suomen Navigaatioliiton tutkintovaatimusten mukainen asiakokonaisuus, Kurssille otetaan 20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssin alussa tehdään yhteistilaus tarvikkeista (kirja, kartta sekä mahdollisesti loistoluettelo, harppi ja astelevy). Muistiinpanovälineet jokaisella oltava jo ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Navigaatioseura Isokarin Kiertäjät ry järjestää rannikkomerenkulkuopin tutkinnon perjantaina klo 18-22, erillinen tutkintomaksu. Lisätietoa tutkinnosta opettajalta. Navigoinnin elektroniset apuvälineet la su Insinööri Aarre Salmi Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Lyhytkurssilla perehdytään veneilyssä käytettäviin elektronisiin navigointilaitteisiin liittyviin asioihin. Puutarhapiiri Viikaisten koulu ke FM Päivi Mikola Kurssimaksu 22 (uudet, kevät) Vaihdetaan kokemuksia ja vinkkejä puutarhanhoidosta. Osanottajien kiinnostuksen mukaan valitaan sopivia aiheita. Keväällä kokoontumisia on 9: 21.1., 4.2., 25.2., 11.3., 25.3., 8.4., 22.4., 6.5. sekä Luontoemon luontopuoti to Ympäristökouluttaja Susanna Auvinen Valoniasta Kurssimaksu 6 Ilm mennessä Kurssi-ilta sisältää tietoa Suomen luonnonvaraisista kasveista, niiden käytön historiaa sekä nykytietämystä kasvien terveysvaikutuksista. Lisäksi opetellaan (kuvista tai luonnossa) tunnistamaan muutamia yleisimpiä ruuaksi, rohdoksi tai mausteeksi käytettäviä kasveja. Käydään läpi keräys-, jatkokäsittely- ja säilytysniksejä sekä reseptejä. Luonnonkasvit käyvät hyvin raaka-aineeksi myös kotikosmetiikan, kuten kasvovesien, naamioiden ja salvojen valmistukseen. Tästä kotikosmetiikasta voidaan osallistujien toiveesta pitää pieni demonstraatio ja samalla tulee käsiteltyä myös allergia- ja yliherkkyysasiat. Myös jokamiehenoikeudet käydään läpi. Ilta toteutetaan yhteistyössä kestävän kehityksen palvelukeskus Valonian sekä Vakka-opiston kesken. Ruokakurssi diabeetikoille oikeat ruokavalinnat Viikaisten koulu ti Ravitsemusasiantuntija Ttk Saara Leino ja keittiömestari Tapio Pääkkö Kurssimaksu 14 Ilm mennessä Kurssilla käydään aluksi läpi diabeetikon ruokavalion teoriaa, mm. sokerin ja valkoisen viljan korvaamista vihanneksilla ja täysjyvätuotteilla. Teorian jälkeen valmistetaan saatujen ohjeiden ja suositusten mukaista ruokaa ja lopuksi vietetään yhteinen ruokahetki. Kurssi on suunnattu diabeetikoille tai heidän omaisilleen, joilla on vastuu kodin ruoanvalmistuksesta. Materiaalimaksu ruoka-aineista kerätään paikan päällä. Erityiskurssi. Yrttikurssi Viikaisten koulu ke Luontaishoitaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 14 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan Suomen luonnosta yleisesti löytyviin nk. rikkakasveihin, joilla onkin kaikenlaisia perinteisiä käyttötapoja, esim. voikukkaan, pujoon ja siankärsämöön. Opit tapoja hyödyntää niitä kuin kunnon hortoilija konsanaan. Yhdellä kokoontumiskerralla mennään tunnistamaan kasveja lähiluontoon, kerta valitaan keväällä sään ja kasvun mukaan. Muuten ollaan sisätiloissa ja opitaan kasvien käyttötapoja sekä luentona että käytännössä, tehdään mm. kääreitä ja salvaa yrteistä. Tarvittavista lisämateriaaleista kerätään erillinen maksu paikan päällä. Neljä kokoontumiskertaa, erityiskurssi. Lähiruokaa thaimaalaisittain I Viikaisten koulu ti Ravintoloitsija Akraya Salomaa Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssilla valmistetaan lähiruoka-aineista täydellinen thai-ateriakokonaisuus alkuruoasta jälkiruokaan. Tunnilla saadaan myös vinkkejä oikeaoppisesta thai-ruuan valmistamisesta yleensä. Opettaja tuo materiaalit ja niistä maksetaan käytön mukaan paikan päällä.

16 Uusikaupunki Lähiruokaa thaimaalaisittain II Viikaisten koulu ti Ravintoloitsija Akraya Salomaa Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssilla valmistetaan lähiruoka-aineista täydellinen thai-ateriakokonaisuus alkuruoasta jälkiruokaan. Tunnilla saadaan myös vinkkejä oikeaoppisesta thai-ruuan valmistamisesta yleensä. Opettaja tuo materiaalit ja niistä maksetaan käytön mukaan paikan päällä. Ruokakoristeita kasviksista ja hedelmistä Tule tekemään herkullisia koristeita kasviksista ja hedelmistä thaimaalaisen opettajan johdolla. Ota mukaan leikkuulauta ja astia koristeiden kotiinkuljetusta varten. Opettaja tuo veitset. Lista tarvittavista materiaaleista toimitetaan ilmoittautuneille etukäteen. Syksyltä jatkuva k äy t ä n n ö n t a itojen kurssi Kurssille voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet VIINIKURSSI Viikaisten koulu ke klo Liikunta ja terveys liikunnan kurssit Kaikkiin ryhmiin voi tulla mukaan uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet PÄIVÄJOOGA Ugin Työväentalo ke klo (Huom. uusi kellonaika kevätkaudella!) ILTAJOOGA Ugin Työväentalo ke klo (Huom. uusi kellonaika kevätkaudella!) JOOGA 1 Seikowin koulu ti klo ELÄKELÄISTEN LIIKUNTA, naiset Seikowin koulu ti klo ELÄKELÄISTEN LIIKUNTA, miehet Seikowin koulu ti klo TAI JI Seikowin koulu la klo Lokalahden koulu to klo KEVENNETTY KIMPPISJUMPPA Uimahallin judosali ti klo ERITYISLASTEN UINTI Ugin Uimahalli ke klo Terveys ja ensiapu Ensiapu 1 (EA 1) ÄIJÄJOOGA Haapaniemen koulu ma klo Uudenkaupungin paloasema ti to SPR:n kouluttaja Kurssimaksu 44 Ilm mennessä Opiskellaan ensiavun antamisen perustietoja ja -taitoja. Painottuu hätäensiavun opiskeluun: hengitys, sydämen toiminta, suuret verenvuodot, äkilliset sairauskohtaukset, lisäksi haavat, murtumat, myrkytykset ja sähkötapaturmat. Oppimateriaalina Ensiapu-kirja. Kurssin suorittamisesta saa EU:n hyväksymän kansainvälisen ensiaputodistuksen (7 maksu ohjaajille) ja se on voimassa 3 vuotta. Läsnäolo joka kurssikerralla on pakollista, Neljä kokoontumiskertaa: 20.1., 22.1., ja Huom. Hätäensiavun tarvitsijat voivat päivittää korttinsa näillä kursseilla (8 t). Sisäänkäynti Paloasemalle Novidan puoleisesta päädystä ja autot pysäköitävä Novidan parkkipaikalle. Ensiapu 1 (EA 1) Liikunta JOOGA la Ravintoloitsija Jirphan Ranta Kurssimaksu 10 Ilm. 4.3 mennessä Uudenkaupungin paloasema ti to SPR:n kouluttaja Kurssimaksu 44 Ilm mennessä Opiskellaan ensiavun antamisen perustietoja ja -taitoja. Painottuu hätäensiavun opiskeluun: hengitys, sydämen toiminta, suuret verenvuodot, äkilliset sairauskohtaukset, lisäksi haavat, murtumat, myrkytykset ja sähkötapaturmat. Oppimateriaalina Ensiapu-kirja. Kurssin suorittamisesta saa EU:n hyväksymän kansainvälisen ensiaputodistuksen (7 maksu ohjaajille) ja se on voimassa 3 vuotta. Läsnäolo joka kurssikerralla on pakollista. Neljä kokoontumiskertaa: 17.3., 19.3., ja Huom. Hätäensiavun tarvitsijat voivat päivittää korttinsa näillä kursseilla (8 t). Sisäänkäynti Paloasemalle Novidan puoleisesta päädystä ja autot pysäköitävä Novidan parkkipaikalle. Mindfulness kevät Viikaisten koulu ti Luontaishoitaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 22 Ilm mennessä Opitaan tietoista läsnäoloa. Apuna käytetään mm. meditaation ja chi kungin harjoituksia. Osa harjoituksista on läsnäoloa liikkeen kanssa ja osa ilman liikettä, istuen tai maaten. Läsnäolosta on apua moneen vaivaan kuten vaikka stressinhallintaan ja kiireeseen. Ota kurssille päällesi mukava vaatekerta, joka ei kiristä ja alusta, esim. retkipatja tai viltti. Mindfulness luonnossa Ulkosalla ti Luontaishoitaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 14 Ilm mennessä Opitaan tietoista läsnäoloa luonnossa ja luonnon avulla. Luonto on monelle suomalaiselle rauhoittumisen paikka. Mennään yhdessä lähiluontoon ja tehdään läsnäoloa auttavia harjoituksia. Varusteet sään mukaan sekä alusta, jolla voi istua tai halutessaan makoilla luonnossa. Todella huonon sään sattuessa tehdään mindfulness-harjoituksia sisätiloissa Viikaisten koululla, pieneen sateeseen mennään sadevarusteissa. Erikoiskurssi. Meridiaanivenyttely Viikaisten koulu ti Luontaishoitaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 12 Ilm mennessä Japanilainen meridiaanivenyttely koostuu kuudesta joka kerta toistettavasta venytyksestä, joissa viivytään pitkään hengitellen rauhallisesti. Tarkoitus on saada energia virtaamaan vapaasti meridiaani- eli akupunktiokanavissa. Sarja on helppo oppia ja toistaa kotona itsekseen. Mukaan alusta ja jotain lämmintä loppurentoutukseen kuten viltti, päälle mukavat vaatteet, mielellään luonnonmateriaalista. Lyhytkurssi, kurssimaksu kerätään paikan päällä. Rentoutuskurssi Viikaisten koulu ti Luontaishoitaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Kurssi, jolla saa löysäillä oikein luvan kanssa. Rentoudutaan erilaisten tekniikoiden avulla ohjatusti. Mukaan tarvitset jonkin alustan ja mielellään myös lämmintä vaatetta tai peittoa, ettei tule kylmä lattiatasossa maatessa. Varoitus: tämä kurssi saattaa parantaa elämänlaatuasi! Kokoontuu kahdeksan kertaa. Naurujooga Viikaisten koulu ti Luontaishoitaja Suvituulia Tuppurainen Kurssimaksu 12 Ilm mennessä Naurujooga on intialaisen lääkäri Madan Katarian kehittämä menetelmä, jossa tuodaan hyvää oloa ja terveyttä nauramalla. Apuna käytetään erilaisia naurettavia harjoituksia. Varsinaisen joogan kanssa naurujoogalla on hyvin vähän mitään tekemistä. Jos ei naurata, sekään ei haittaa, kokeilla kuitenkin kannattaa. Jotkut tykkäävät naurujoogasta niin että tulevat aina uudestaan. Loppurentoutusta varten olisi hyvä olla alusta esim. retkipatja tai viltti tai vaikka molemmat, niin ei tule vilu. Kuusi kokoontumiskertaa. Alexandertekniikka Viikaisten koulu la su Alexander-tekniikan opettaja Mervi Martikainen Kurssimaksu 40 Ilm mennessä Opiskellaan Alexander-tekniikan perusasioita käytännön työskentelyn avulla ja tutkitaan tekniikan soveltamista erilaisiin toimintoihin ja tilanteisiin. Soveltuu sekä vasta-alkajille että aiemmin tekniikkaan tutustuneille. Alexander-tekniikka on yksinkertainen ja käytännöllinen oppimismenetelmä, jolla kaikenikäiset voivat kehittää ja auttaa itseään. Kehoa ja mieltä rasittavat epäedulliset tottumukset tiedostetaan, jolloin niistä on mahdollista vapautua. Liikkuminen, puhuminen ja hengittäminen käyvät helpommiksi, elinvoima lisääntyy, tasapaino ja valppaus paranevat. Ota mukaan makuualusta ja n.10 cm korkea pino pehmeäkantisia kirjoja. Kummottis aivoist huolehrita? ti Muistiohjaaja Katja Laine Kurssimaksu 8 Ilm mennessä Aivojen hyvinvoinnista huolehtiminen on meille kaikille tärkeä asia, mutta sen ei suinkaan tarvitse olla tylsää tai yksinäistä puurtamista. Esimerkiksi ravitsemus, liikunta, kiire, uni ja päihteet vaikuttavat siihen miten aivomme voivat. Näitä asioita käydään läpi Kummottos aivoist huolehrita -illassa rennosti luentoa ja pieniä aivojumppatehtäviä yhdistellen. Tule mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja haastamaan aivojasi! Luento perustuu Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen saman nimiseen projektiin, jossa selvitettiin työikäisten keinoja huolehtia aivojen kunnosta. Luentomaksu peritään paikan päällä. terveyden kurssit Molemmille kurssille voi tulla uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet MEDITAATIO Viikaisten koulu to klo ENERGIAHOITO Viikaisten koulu to klo

17 17 Pyhäranta Pyhäranta Pyhärannan osastonjohtajana toimii Taina Salo, puh tai (kiireellisissä asioissa), sähköposti Ilmoittautumiset kursseille tai Laitilan toimisto puh. (02) Historia Perinneillat, Santtio Santtion Maininki Joka 3. viikko ke Luennoitsijana Leena Sammallahti Aiheina tänä keväänä: Vanhoja valokuvia Santtiolta Rakentamisen kerroksia Santtion kylässä Liikkuminen Mannervedellä maamerkkien avulla Huom! Viikonpäivä muuttunut. Perinnepiirin lukuvuosimaksu on 10. Syksyllä aloittaneet ovat maksun jo maksaneet, keväällä aloittaville maksu on 5. Muistelot Pyhärannassa, kevät Palvelutalo Ankkuri, Ihoden koulu Noin kerran kuussa to Hannulan isäntä Rauno Luttinen Kevään kokoontumisten aiheet: Arki- ja juhlaruoat Pyhärannassa sodan jälkeen, Ankkuri Ensimmäiset traktorit ja leikkuupuimurit Pyhärannassa, Ihode Kirkollisten juhlapyhien viettoa Pyhärannassa sodan jälkeen, Ankkuri Perinnepiirin lukuvuosimaksu on 10. Syksyllä aloittaneet ovat maksun jo maksaneet, keväällä aloittaville maksu on 5. Luonto Lintukurssi Reilan koulu ke la ja Rauman seudun lintuharrastajat Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Reilan koululla keskiviikkona teoriaa ja lauantaina linturetki Rihtniemen lintutornille. Kurssilla keskitytään pääosin niihin lintuihin, joita linturetkellä voidaan nähdä. Taide ja taitoaineet Santtion kesäteatteri Reilan koulu ke Ohjaaja Jani Selin Kurssimaksu 50 Ilm mennessä Kesäteatterinäytelmä kaipaa ja odottaa juuri Sinua, joka olet kiinnostunut näyttelemisestä. Tule rohkeasti mukaan. Santtion rannassa esiinnytään kesällä Tule heti alusta alkaen mukaan rentoon ja hauskaan porukkaan. Tehdään yhdessä iloista teatteria. Kokoontumiskertoja kevätpuolella (ja kesällä) 80 tuntia. t a i d e a i n e i d e n k u r s s i t Molempiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet LASTEN TEATTERIRYHMÄ Reilan koulu ke 7.1. klo POSLIININMAALAUS Rohdaisten koulu ti klo (joka toinen viikko) Käden taidot Kahvipussikurssi Kaukan kyläkoti la ja Ohjaajana Kaisa Helander Kurssimaksu 14 Ilm mennessä Opetellaan punomaan kahvipusseista kuviollisia kasseja, laukkuja tai pannunalusia sekä kahvipussijoutsenia. Tekniikat: Ruutu- ja hakaketjupunonta ja pannunalusten taittelu. Tarvikkeet: Paljon pestyjä, molemmista päistä avattuja kahvipusseja, huom. jätä sivusauma kiinni! Pussipula ei estä kurssille tuloa, tarvittaessa ohjaajalta saa Juhla-Mokka-pusseja. Pyöröleikkuri ja tilkkutyöleikkuualusta (paras vaihtoehto) tai sakset, viivain ja kuulakärkikynä, grillitikkuja tai sukkapuikot nro 2-3, kanavaneula ja lahjanauhaa, kassin kahvoihin 2,5 m ripsinauhaa, vahvaa ompelulankaa ja -neula, puuvillanyöriä ja muistiinpanovälineet. Perinteisen merimiessäkin valmistus ja köysitöitä Santtion Maininki Joka toinen viikko ma Merikapteeni, KM Jarmo Teränen Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Perinteisen merimiessäkin valmistus ja köysitöitä. Materiaalimaksu paikan päällä suoraan opettajalle. Kokoontumispäivät maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3. k ä d e n t a i t o j e n k u r s s i t Useimpiin ryhmiin voidaan ottaa uusia opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta KANKAANKUDONTA, Kukola Mäki-Tanila, Tanilantanhua 51 Reila to 8.1. klo KANKAANKUDONTA, Kaukka Kaukan kyläkoti ma klo OMPELU, Kaukka Kaukan kyläkoti ke 7.1. klo (joka toinen viikko) OMPELU, Reila Reilan koulu to klo (joka toinen viikko) NYPLÄYS, Santtio Santtion Maininki ma klo (joka toinen viikko) NYPLÄYS, Ihode Ihoden koulu ma klo (joka toinen viikko) PUUTYÖPIIRI, Kaukka Kaukan kyläkoti ti klo VERHOILUA, Kaukka Kaukan kyläkoti la klo (joka toinen viikko) SORVAUSPIIRI SANTTIOLLA Puu-Santtion Toimintakeskus (Palotalli) ke 7.1. klo (joka toinen viikko) Kielet Katso myös muiden osastojen kielten kurssit. Erityisesti lyhyet viikonloppukurssit sekä verkkokurssit, joille osallistutaan kotikoneelta käsin. Syksyltä jatkuva k i e l t e n k u r s s i Mukaan voidaan ottaa myös uusia opiskelijoita, kevään maksu on puolet koko vuoden maksusta ENGLISH FOR YOU 4 Rohdaisten koulu to klo Tietotekniikka Atk-kurssi pyhärantalaisille Rohdaisten koulu ke Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Atk-kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti pyhärantalaisille. Kurssilla kerrataan aiemmin opittuja atk-taitoja ja tutustutaan myös kurssilaisten omien toiveiden mukaisiin aiheisiin. Aihealueina voivat olla esimerkiksi Windowsin hallinta, tietoturvan perusasiat, sekä tekstinkäsittelyn, sähköpostin ja internetin kertausta. Myös oppilaiden omiin älypuhelimiin ja tablet-laitteisiin voidaan niin haluttaessa tutustua. Käytännön taidot Yrtti-ilta Santtion Maininki ma Opettaja avoin Kurssimaksu 5 Ilm mennessä Yrtti-illassa tutustutaan Mainingin pihan monipuoliseen yrttitarhaan. Keskustellaan yrttien kasvattamisesta, hoidosta ja käytöstä. Kyläkierros Santtiolla Santtion Maininki to Ossi Siivonen Kurssimaksu 8 Ilm mennessä Tehdään kyläkierros kävellen Santtion kylässä ja tutustutaan kylän luonnonkasveihin ja kukkiin ennalta suunniteltua reittiä pitkin. Kurssimaksuun sisältyy lopuksi kahvit Mainingissa. Ukkoillat, kevät Myllymäen koulu Noin kerran kuussa ma Kokki Pertti Lindroos Kurssimaksu 18 Ilm mennessä Miesten oma kokkausilta, hyvää ruokaa ja mukavia juttuja. Kurssi kokoontuu Laitilassa, Myllymäen koulun kotitalousluokassa 12.1., 2.2., 2.3., ja Raaka-ainemaksu käteisellä suoraan opettajalle. Liikunta l i i k u n n a n k u r s s i t Useimpiin ryhmiin voidaan ottaa uusia opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta AAMUJUMPPAA SANTTION MAININGISSA Santtion Maininki ke 7.1. klo ÄIJIEN JUMPPA Reila, Reilan koulu ti klo NAISTEN JUMPPA Reila, Reilan koulu ti klo VARTTUNEEN VÄEN JUMPPA Kaukan kyläkoti ti klo ZUMBA Rohdaisten koulu to 8.1. klo ZUMBA KIDS Rohdaisten koulu to 8.1. klo KAHVAKUULA Rohdaisten koulu ma klo JUMPPA + VENYTTELY Ihoden koulu ma klo

18 Taivassalo 18 Historia Syksyltä jatkuva h i s t o r i a n k u r s s i PERINNEPIIRI Taivassalon yhtenäiskoulu ke klo Tilkkutyö Taivassalon yhtenäiskoulu Joka toinen viikko to Kädentaitojen opettaja Johanna Kivistö Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan tilkkutyötekniikoihin ja valmistetaan pieniä ompelutöitä sisustukseen ja asusteeksi. Voidaan aloittaa tilkkupeiton tekeminen, mikäli siihen on kiinnostusta. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin pidempään tilkkutöitä harrastaneille. Ota mukaan omia kankaantilkkuja. Taivassalo Taivassalon osastonjohtajana toimii Esa Pirkola, puh , sähköposti esa.pirkola@taivassalo.fi Ilmoittautumiset kursseille Taivassalon koulutoimisto puh tai Vakka-opiston Uudenkaupungin toimisto puh. (02) Taide ja taitoaineet Akvarellimaalauksen peruskurssi Taivassalon yhtenäiskoulu ma Luokanopettaja Päivi Hannula Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Akvarellimaalauksen kurssi johdattaa akvarellin mahdollisuuksiin yhdessä maalaten ja teoriatuokioiden kautta. Kurssi sopii kaikille kiinnostuneille, niin aloittelijoille kuin akvarellimaalausta jo aiemmin harrastaneille. Opettaja ohjaa jokaista myös yksilöllisesti. Toteutukset oppilaan omin välinein. Tarvikkeita ja papereita saa ostaa myös opettajalta. t a i d e a i n e i d e n k u r s s i t Kaikkiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta KUVATAIDE Taivassalon yhtenäiskoulu ke klo MESSILÄISTEN VÄRIPILKUT Toimintakeskus Messi ma klo YOUNG DANCERS Nuortenkoti to klo LATINOBIC Nuortenkoti to klo ROCK N SWING Nuortenkoti to klo Käden taidot Käsityöpaja Taivassalon yhtenäiskoulu ma Kädentaitojen opettaja Johanna Kivistö Kurssimaksu 34 Ilm mennessä Kurssilla tehdään ompelutöitä omien mieltymysten mukaan. Ommellaan vaatteita aikuiselle tai lapselle, sisustustekstiilejä tai erilaisia asusteita. Käsityöpajassa voidaan tehdä myös muita tekstiilitöitä tarpeen ja innostuksen mukaan. Kurssi sopii kaikille ompelusta kiinnostuneille. Keppihevonen Taivassalon yhtenäiskoulu pe la Tekstiiliartesaani Johanna Österman Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Valmistetaan keppihevonen sukasta tai muusta materiaalista. Materiaalin voi tuoda itse tai ostaa opettajalta. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Ovikoriste huovuttamalla Taivassalon yhtenäiskoulu la Tekstiiliartesaani Johanna Österman Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssimaksun lisäksi tarvikemaksu Valmistetaan villasta ja rautalangasta huovuttamalla kranssi vaikkapa ulko-oveen. Opettaja tuo materiaalin. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Pääsiäispupu Taivassalon yhtenäiskoulu la Tekstiiliartesaani Johanna Österman Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssimaksun lisäksi tarvikemaksu Neulahuovutetaan pääsiäispupu tai muu teemaan sopiva hahmo. Opettaja tuo tarvittavat välineen ja materiaalin. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Huikean hieno rintarossi Taivassalon yhtenäiskoulu pe Tekstiiliartesaani Johanna Österman Kurssimaksu 7 Ilm mennessä Kurssilla valmistetaan rintakoru käyttäen erilaisia materiaaleja villasta rautalankaan ja puuhelmistä nappeihin. Materiaaleja voi tuoda itse tai pientä maksua vastaan ostaa opettajalta. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. k ä d e n t a i t o j e n k u r s s i t Kursseille voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta KUDONTA Taivassalon kudontatupa to klo KERAMIIKKA Taivassalon yhtenäiskoulu ti klo TEKNINEN TYÖ Taivassalon yhtenäiskoulu ti klo Kielet Katso myös muiden osastojen kielten kurssit. Erityisesti lyhyet viikonloppukurssit sekä verkkokurssit, joille osallistutaan kotikoneelta käsin. Italiaa matkailijoille Taivassalon yhtenäiskoulu pe la FM Heidi Amedeo Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Tarkoitettu kaikille italian kielestä ja maasta kiinnostuneille, jotka haluavat oppia käytännön kielitaitoa. Kahtena maaliskuun viikonloppuna ( ja ) kokoontuvalla kurssilla opiskellaan italian kielen alkeita, matkailusanastoa ja ilmauksia, jotka auttavat selviytymään erilaisista tilanteista matkoilla. Samalla tutustutaan italialaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Monistemateriaali. Syksyltä jatkuva k i e l t e n k u r s s i Mukaan voidaan ottaa myös uusia opiskelijoita, kevään maksu on puolet koko vuoden maksusta ENGLISH FOR YOU 4 Taivassalon yhtenäiskoulu ma klo Käytännön taidot Makuja Italiasta Taivassalon yhtenäiskoulu ti Ravintola- ja suurtalouskokki Jenni Helenius Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssimaksun lisäksi tarvikemaksu Tutustutaan italialaiseen keittiöön aina alkuruoasta pääruokaan. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Kakunkoristeet Taivassalon yhtenäiskoulu ti Ravintola- ja suurtalouskokki Jenni Helenius Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssimaksun lisäksi tarvikemaksu Muotoillaan marsipaania ja sokerimassaa kauniiksi koristeiksi. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Keväisiä keittoja Taivassalon yhtenäiskoulu ti Ravintola- ja suurtalouskokki Jenni Helenius Kurssimaksu 10 Ilm mennessä Kurssimaksun lisäksi tarvikemaksu Valmistetaan höyryävän ihania keittoja ja leivotaan leipää. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Yhdessä perheen kanssa kokkailua Taivassalon yhtenäiskoulu ti Ravintola- ja suurtalouskokki Jenni Helenius Kurssimaksu 7 Ilm mennessä Kurssimaksun lisäksi tarvikemaksu Valmistetaan herkkuruokaa ja hauskoja lisukkeita yhdessä lasten kanssa (äiti + lapsi / isä + lapsi. Lyhytkurssi, ilmoittautuminen on sitova. Liikunta l i i k u n n a n k u r s s i t Kaikkiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita mukaan, kevään kurssimaksu on puolet JOOGA Nuortenkoti ti klo NAISTEN JUMPPA Taivassalon liikuntahalli ke 14.1.klo Liikuntaneuvoja Jatta Ihanmäki. HUOM! Aika ja paikka muuttunut KAHVAKUULATREENI Taivassalon liikuntahalli ma klo Liikuntaneuvoja Jatta Ihanmäki. HUOM! Paikka muuttunut IKILIIKKUJAT Taivassalon liikuntahalli ma klo Liikuntaneuvoja Jatta Ihanmäki.

19 19 Kustavi Kustavi Kustavin osastonjohtajana toimii Anna-Maija Lagerström, puh , sähköposti tavattavissa KyläKonttorissa varmimmin perjantaisin klo Ilmoittautumiset kursseille puh tai Vakka-opiston Uudenkaupungin toimisto puh. (02) Yhteiskunta Matkailuoppaan peruskurssi Kustavin KyläKonttori ma Kurssinjohtajana Marja Santalahti Kurssimaksu 100 Matkailuoppaan koulutuksen suorittanut henkilö valmistuu paikallisoppaaksi. Suomen Opasliitto ry:n hyväksymä koulutuskokonaisuus on suunniteltu liiton hallituksen hyväksymien vaatimusten mukaisesti. Koulutukseen (160 tuntia) sisältyy lähi-ja etäopiskelua, kirjallisia kokeita ja suullinen opastuskoe. Kustavin kurssi on käynnistynyt infotilaisuudella ma klo 18 KyläKonttorissa. Kurssi jatkuu koko kevätkauden ja päättyy suulliseen opastuskokeeseen, jonka Opasliiton edustajat arvioivat. Kurssin hyväksyttävästi suorittanut voi hakea auktorisointia ja anoa virallista opasmerkkiä. Mukaan voi vielä ilmoittautua, lisätietoja osastonjohtajalta. Taide ja taitoaineet t a i d e a i n e i d e n k u r s s i t Molempiin ryhmiin mahtuu vielä uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet KUVATAIDE Kustavin KyläKonttori to klo PERJANTAITANSSIT Kustavin urheilutalo pe klo Käden taidot Kahvipussikurssi Kustavin KyläKonttori ke Britta Laine Kurssimaksu 26 Ilm mennessä Ensimmäisellä kerralla käydään läpi tekniikat ja tarvikkeet ja kurssilaisten toiveet. Kurssilla tehdään ruutu- tai hakaketjutekniikalla erilaisia töitä, perinteisten kassien lisäksi mm. kynttilänjalkoja, joutsenia ja muita pikku esineitä. Ota mukaan pestyjä, päästä avattuja kahvipusseja, aloitukseen mielellään 168 kpl. Lisäksi tylppä neula, leikkuri, sakset ja metalliviivoitin. Pussit on hyvä pestä ja vain päät tulee avata, ei sivusaumoja. Emalointi Kustavin KyläKonttori pe , la , su Kuvataiteilija Soile Kujala Kurssimaksu 18 Ilm mennessä Tutustutaan ikivanhaan tekniikkaan, jossa lasijauhetta sulatetaan kuparilevylle emaliuunissa. Kuparilevy leikataan ja muotoillaan tai käytetään valmiiksi leikattuja pohjia. Tehdään pieniä esineitä, kuten koruja, nappeja, mosaiikkia tai kylttejä, tauluja jne. Mukaan voit ottaa metallisakset tai kalanperkuusakset kuparin (0.7 mm) leikkaamiseen, kuparilevyä ja -lankaa sekä viiloja, hiomakiviä, hiomapaperia reunojen siistimiseen. Kaikki materiaalit voi myös ostaa kurssilta ja työkaluja lainata. Syksyltä jatkuva k ä d e n t a i t o j e n k u r s s i KÄSITYÖPAJA Kustavin KyläKonttori ti klo (joka toinen viikko) Kielet Katso muiden osastojen kielten kurssit. Erityisesti lyhyet viikonloppukurssit sekä verkkokurssit, joille osallistutaan kotikoneelta käsin. Tietotekniikka Atk:n perusteet Kustavin KyläKonttori ti Datanomi Anne Stenij Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Kurssilla käydään läpi peruskäyttö ja mm. internet ja sähköposti. Ennakko-osaamista ei vaadita ja kurssi sopii myös kertaukseksi. Liikunta ja terveys Homeopatian kotikonsteja Kustavin KyläKonttori ti Britta Laine Kurssimaksu 4 Ilm mennessä Homeopatia tarjoaa vaihtoehdon lääkkeille. Illan aikana perehdytään homeopatian tarjoamaan kotihoitoon akuuteissa vaivoissa. Mehiläisen pistoa, nuhaa, kutinaa jne. voi hoitaa myös homeopaattisin keinoin. Syksyltä jatkuva l i i k u n n a n k u r s s i JOOGA Kustavin urheilutalo ke klo Vehmaa Vehmaan osastonjohtajana toimii Merja Nurmi, puh , sähköposti merja.nurmi@vehmaa.fi Ilmoittautumiset kursseille www. vakkaopisto.fi tai Vakka-opiston Uudenkaupungin toimisto puh. (02) Historia Sukututkimuksen jatkokurssi Vinkkilän koulu ti Sukututkija Hannu Numminen Kurssimaksu 36 Ilm mennessä Sukututkimuksen jatkokurssille osallistujilta toivotaan peruskurssin käymistä tai vastaavia tietoja. Jatkokurssilla käsitellään vanhoja (1700-luvun) käsialoja, perukirjoja, henkikirjoja, sotilasrullia ja lyhyesti tuomiokirjoja. Koska kurssilla hyödynnetään internetissä olevia tietolähteitä, tietokoneen käyttötaito on tarpeellinen. Taide ja taitoaineet Järjestelmäkameralla kuvaamisen jatkokurssi Vinkkilän koulu to Samuli Haataja Kurssimaksu 24 Ilm mennessä Kurssilla kerrataan ja syvennetään Järjestelmäkamera tutuksi -kurssin aiheita. Kertaamme perustekniikkaa ja lisäksi harjoittelemme sommittelun ja rajauksen periaatteita. Kuvausharjoituksia suunnitellessa huomioidaan kurssilaisten toiveita. Kurssilaisilla on oltava oma järjestelmäkamera mukana. Kurssi sopii Järjestelmäkamera tutuksi -kurssin suorittaneille tai muuten jonkin verran valokuvausta harrastaneille. k u v a t a i t e e n k u r s s i t Molempiin ryhmiin voi tulla uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta LUOVAN TOIMINNAN PAJA ERITYISRYHMILLE Vinkkilän koulu ke klo (joka toinen viikko) LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDE Vinkkilän koulu to klo Käden taidot Helmeilyä Vehmaa Vinkkilän koulu ma Yrittäjä Tuija Kangas Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Tehdään helmistä sisustusesineitä, enkeleitä, tähtiä, koristenauhoja ym. Korujakin voi kurssilla tehdä. Tunnilla voi tehdä myös kylmäemalointikoruja. Lyhytkurssi, sitova ilmoittautuminen. Tilkkutyöt Vinkkilän koulu Joka toinen viikko ke Kurssimaksu 30 Ilm mennessä Kurssilla tutustutaan tilkkutyötekniikoihin ja valmistetaan pieniä ompelutöitä sisustukseen tai asusteeksi. Voidaan aloittaa tilkkupeiton tekeminen, mikäli siihen on kiinnostusta. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin pidempään tilkkutöitä harrastaneille. Ota mukaan omia kankaantilkkuja. Joka toinen viikko keskiviikkoisin, parilliset viikot, 21.1., 4.2., 4.3., 18.3., 1.4., 15.4., 29.4.

20 Vehmaa 20 Huovutus Vinkkilän koulu pe la su Kurssimaksu 20 Ilm mennessä Tutustutaan villan huovuttamiseen ja valmistetaan huovasta villatuotteita. Voidaan valmistaa esimerkiksi seinävaatteita, hattuja, koruja, pannunmyssyjä, patalappuja jne. Huovutusvillaa voi ottaa mukaan, mutta materiaalia saa ostaa myös opettajalta. Pe klo , la klo 10-16, su 1.2. klo Tölkkiklipsut Vinkkilän koulu la su Kädentaitojenopettaja Johanna Kivistö Kurssimaksu 18 Ilm mennessä Kerää juoma- ja säilyketölkeistä avaamisklipsuja ja tule tekemään niistä asusteita ja koruja. Lyhytkurssilla opitaan klipsujen yhdistelytekniikkaa ja valmistetaan pieniä tuotteita. Muutamalla kymmenellä klipsulla pääset alkuun. Tule mukaan oppimaan hauskaa uutta kierrätysmateriaalin käyttöä! Ota mukaan virkkuukoukku ja sopivia lankoja sekä tölkkiklipsuja. Kahvipussin toinen elämä, alkeiskurssi Vinkkilän koulu Joka toinen viikko ma Brita Laine Kurssimaksu 24 Ilm mennessä Kahvipussiaskartelu on helppoa, kivaa ja edullista, koska kierrätämme kaiken materiaalin. Pese pussit haalealla pesuaineella. Älä avaa pussin saumoja, avaa vain pohja. Alkeisryhmässä teemme kaksi perustekniikkaa, joissa ei tarvita ompelukonetta. Tekniikkoina ruutupunonta ja hakaketju. Jos aikaa jää, voimme perehtyä pannunalusiin. Isoon kassiin menee 168 pussia, jos haluaa kuvioita. Sekakassin saa 50 pussilla. Ensi alkuun riittää viivoitin, sakset, lahjanaru ja tylppäpäinen neula. Joka toinen viikko 2.3., 16.3., 30.3., 14.4., 27.4., Kahvipussin toinen elämä, jatkokurssi Vinkkilän koulu Joka toinen viikko ma Brita Laine Kurssimaksu 24 Ilm mennessä Jatkokurssilla teemme vähän vaativampia töitä. Esim. joutsenia, sydämiä,vetoketjullisia pussukoita, laakeita vateja, maljakoita ym. Joka toinen viikko 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5. k ä d e n t a i t o j e n k u r s s i t Kaikkiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta KANKAANKUDONTA Vinkkilän paloasema ti klo VERHOILUKURSSI Vinkkilän koulu to klo PUUTYÖ Vinkkilän koulu ti klo KÄDENTAITOJA Vinkkilän koulu pe klo (joka toinen viikko) Kielet Katso myös muiden osastojen kielten kurssit. Erityisesti lyhyet viikonloppukurssit sekä verkkokurssit, joille osallistutaan kotikoneelta käsin. Syksyltä jatkuva k i e l t e n k u r s s i Mukaan voidaan ottaa myös uusia opiskelijoita, kevään maksu on puolet koko vuoden maksusta ENGLISH FOR YOU 1 Vinkkilän koulu to klo Tietotekniikka Avoin atk-paja Vinkkilän koulu ke FM, matematiikan ja tietotekniikan lehtori Petri Puukki Kurssimaksu 6 /kerta Avoin atk-paja, johon voi tulla kertaamaan ja harjaannuttamaan atk-taitoja sekä hakemaan mahdollisia ratkaisuja omiin pulmatilanteisiin. Kurssipaikalle voi tuoda myös oman koneensa ja atk-pajalle voi osallistua niin moneen kertaan kuin katsoo itse sen tarpeelliseksi. Kokoontumiskerrat: 21.1., 11.2., 4.3. sekä 8.4. Ilmoittautumiset paikan päällä jokaiselle kerralle erikseen, myös kurssimaksu 6 /kerta suoritetaan käteisellä paikan päällä. Digikuva kertauskurssi Vinkkilän koulu ke FM, matematiikan ja tietotekniikan lehtori Petri Puukki Kurssimaksu 24 Ilm mennessä Kurssilla kerrataan perusdigitaalikameran käyttöä ja valokuvien siirtoa tietokoneelle sekä valokuvien käsittelyä kuvankäsittelyohjelmalla. Kurssille kannattaa ottaa mukaan oma kamera tarvikkeineen. Oma kamera ei ole kuitenkaan pakollinen kurssille osallistumiselle. Liikunta l i i k u n n a n k u r s s i t Kaikkiin ryhmiin voidaan ottaa uusiakin opiskelijoita, kevään kurssimaksu on puolet koko lukuvuoden maksusta JOOGA 1 Kirkonkylän koulu ma klo JOOGA 2 Vinkkilän koulu pe klo TUOLIJUMPPA Vinkkilän koulu ke klo KAHVAKUULA Vinkkilän koulu ti klo Opiston henkilökunta ja yhteystiedot Rehtori Tomi Kangas on yleensä Laitilan toimistossa tiistaista torstaihin puh. (02) ja Uudenkaupungin toimistossa maanantaisin ja perjantaisin puh. (02) , matkapuhelin ja sähköposti tomi.kangas@vakkaopisto.fi Suunnittelijat vastaavat opiston kurssisuunnittelusta niissä oppiaineissa, jotka eivät kuulu päätoimisten opettajien vastuualueisiin. Piia Allén suunnittelija (Laitila) piia.allen@vakkaopisto.fi puh sekä (02) Anna-Maija Lagerström suunnittelija (Uusikaupunki, maanantai-torstai) anna-maija.lagerstrom@vakkaopisto.fi puh sekä (02) Päätoimiset opettajat vastaavat omien oppiaineryhmiensä kurssisuunnittelusta koko opiston toimialueella yhdessä osastonjohtajien kanssa. Opettajat tavoittaa sähköpostitse tai puhelimitse työnumeroista (joihin voi jättää myös soittopyynnön tai tekstiviestin). Mikäli haluat keskustella opettajan kanssa henkilökohtaisesti, sovi ensin tapaamisaika. Opettajat neuvovat opiskeluun liittyvissä asioissa ja ottavat myös vastaan kurssitoiveita. Kieltenopettaja Päivi Ruusuvuori paivi.ruusuvuori@vakkaopisto.fi puh johanna.kivisto@vakkaopisto.fi puh Tietotekniikanopettaja Eero Ollikainen eero.ollikainen@vakkaopisto.fi puh Osastonjohtajat vastaavat omien alueellisten osastojensa kurssitoiminnasta, heille voi esittää toiveita kursseista. Pyhäranta Taina Salo taina.salo@vakkaopisto.fi puh tai (kiireellisissä asioissa) Taivassalo Esa Pirkola esa.pirkola@taivassalo.fi puh Kustavi Anna-Maija Lagerström anna-maija.lagerstrom@vakkaopisto.fi puh Vehmaa Merja Nurmi merja.nurmi@vehmaa.fi puh Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 5.1. klo 9.00 Toimistot ja valvonta Tarja Silokoski opistosihteeri (Laitila) tarja.silokoski@vakkaopisto.fi puh. (02) Marja Isoluoto kanslisti (Uusikaupunki) marja.isoluoto@vakkaopisto.fi puh. (02) Anne Tynjälä valvoja (Uusikaupunki, ) valvoja@vakkaopisto.fi puh. (02) Mervi Lännistö iltavalvoja, osa-aikainen (Laitilan keskustan alue) mervi.lannisto@laitila.fi puh (klo 16 jälkeen) Ilmoittautua voit osoitteessa tai soittamalla toimistoon puh. (02) (Laitila) tai puh. (02) (Uusikaupunki). Katso toimistojen aukioloajat sivulta 2.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Opetusohjelma kevät 2016

Opetusohjelma kevät 2016 Laitila Uusikaupunki Pyhäranta Taivassalo Kustavi Vehmaa Opetusohjelma kevät 2016 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin 2015-2016 2 toimisto@vakkaopisto.fi tai etunimi.sukunimi@vakkaopisto.fi www.vakkaopisto.fi

Lisätiedot

Opetusohjelma syksy 2015

Opetusohjelma syksy 2015 Laitila Uusikaupunki Pyhäranta Taivassalo Kustavi Vehmaa Opetusohjelma syksy 2015 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin 2015-2016 2 Lukuvuoden aikataulut Opiston syyslukukausi sijoittuu ajalle 14.9.-18.12.2015

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie

Lisätiedot

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS ESPOON AIKUISLUKIO VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Aineopiskelijamaksu... 4 Ilmoittautuminen... 5 Espanja... 6 Italia... 8 Ranska... 10 Saksa... 12 Venäjä...

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämä tieto- ja viestintätekniikan oppikirja on päivitetty versio vuonna 2007 julkaisemastani Tieto- ja viestintätekniikka -oppikirjasta. Päivityksessä kirjan sisällöt on ajantasaistettu ja samalla

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto 18.6.2014 48 SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Paraisten kunta-alue Musiikki sl kl yht. 110106 Timangit - seniorikuoro 22 22 44 Leena Tuomi

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2018-2019 NO NIMI TUNNIT NO NIMI TUNNIT 12000 Syksy 2018 Kitara maanantai KAUSALA 36 12000 Kevät 2019 Kitara maanantai KAUSALA 36 12001 Syksy 2018 Lasten

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus 1.9.2016 Juoksuklubin vetäjät Markus Viitaniemi p. 050 511 8342 Esko Hätinen p. 050 358 0821 Pasi Markkanen p. 0500 279 127 Lari Parkkinen p. 050 349 3785 Tero Kuittinen

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT syksy 2013 LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT LUENNOT 111000 IKÄ JA RAVINTO ke 10.15-12.45, 11.9. ravitsemustietelijä, personal trainer Anu Kosonen, 5 111002 TAIKINASTA TERÄKSEKSI - KROPPAREMONTTI KIIREISEEN

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kissanmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki Petäjän laaja toiminta-alue Karvia Kihniö Honkajoki Parkano Pomarkku Kankaanpää Lavia Saskyn ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut: KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

kestävät käytännöt VAKKA-SUOMEN KANSALAISOPISTON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄSIKIRJA Syksy 2015 KUVA: TIMO HÄMÄLÄISEN MAALAUS

kestävät käytännöt VAKKA-SUOMEN KANSALAISOPISTON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄSIKIRJA Syksy 2015 KUVA: TIMO HÄMÄLÄISEN MAALAUS kestävät käytännöt VAKKA-SUOMEN KANSALAISOPISTON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄSIKIRJA Syksy 2015 KUVA: TIMO HÄMÄLÄISEN MAALAUS Tämä vihkonen on tiivistelmä Vakka-Suomen kansalaisopiston Kestävän Kehityksen ohjelmasta.

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

YLEISET KIELITUTKINNOT

YLEISET KIELITUTKINNOT YLEISET KIELITUTKINNOT KIELITAIDON OSOITTAMINEN YLEISTEN KIELITUTKINTOJEN AVULLA Yleiset kielitutkinnot arvioivat aikuisten kielitaitoa. Yleisessä kielitutkinnossa sinä voit testata, miten hyvin puhut,

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot