DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN TYÖN HAASTEET TÄNÄÄN JA HUOMENNA

Transkriptio

1 DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN TYÖN HAASTEET TÄNÄÄN JA HUOMENNA Tiina Nurmi Opinnäytetyö, kevät 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), diakoni

2 TIIVISTELMÄ Nurmi, Tiina. Diakoniatyöntekijöiden työn haasteet tänään ja huomenna. Helsinki, kevät s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), diakoni. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä työnsä haasteista tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Tutkimus on toteutettu kyselylomakkeella Kuopion hiippakunnan alueella työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä. Kyselyn on suorittanut vuonna 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämispalvelu. Tutkimuksessa oleva aineisto käsittää kahden avoimen kysymyksen sekä muutaman taustaa kartoittavan kysymyksen vastaukset. Kuopion hiippakunnasta vastaajia suhteessa diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden lukumäärään oli 61 %. Kappalemääräisesti kyselyyn vastasi Kuopion hiippakunnasta 158 työntekijää. Kuopion hiippakunnan diakoniatyöntekijöistä kyselyyn vastasi 73. Tutkimus on pääosin kvantitatiivinen ja se on toteutettu survey menetelmää käyttäen. Määrällinen aineisto on muodostettu avovastausten pohjalta teemoittelemalla. Luokittelun apuna ja tulosten käsittelyssä on käytetty apuna SPSStietokoneohjelmaa. Tuloksia on selvitetty pääasiassa ristiintaulukoimalla ja frekvenssikertoimien avulla sekä analysoinnissa on käytetty määrällistä sisällönanalyysia. Diakoniatyöntekijöiden näkökulmasta tämän päivän suurimmiksi haasteiksi nousivat teemat Huumeet ja päihteet (41,1 % vastaajista mainitsi haasteen), Perheet ja parisuhdekysymykset (35,6 %), Mielenterveys ja kriisit (32,9 %) sekä Moniongelmaiset ja syrjäytyneet (32,9 %). Tulevaisuuden suurimmiksi nousevat haasteet olivat hyvin paljon samansuuntaiset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Suurimmat tulevaisuuden haasteet olivat teemat Huumeet ja päihteet (43,8 %), Perheet ja parisuhdekysymykset (31,5 %), Mielenterveys ja kriisit (31,5 %) sekä Ikäihmiset/vanhukset (28,8 %). Suurimmiksi nousseissa haasteissa selkeimmät erot olivat siinä, että tämän päivän haasteena oleva teema moniongelmaiset ja syrjäytyneet ei ollut tulevaisuuden kohdalla enää niin suuri, kun taas tulevaisuudessa teema ikäihmiset haasteena on noussut erittäin tärkeäksi. Asiasanat: diakonia; diakoni; diakonissa; haasteet; hyvinvointivaltio; kvantitatiivinen tutkimus.

3 ABSTRACT Nurmi, Tiina. Current and Future Challenges of Diaconal Workers. Helsinki. Spring Language: Finnish. 53 pages. 1 appendix. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The purpose of this study is to look at the most important diaconal work challenges for the Evangelical Lutheran Church of Finland both today and in the future. This study material was collected in Diaconal workers in the Diocese of Kuopio filled the questionnaires. The same study material was also used in a larger research project, which involves all the dioceses in Finland. The study data contains 73 answers of open questions and several background questions. 61 % of the diaconal workers and youth workers in the Diocese of Kuopio answered this questionnaire. However, the study focuses exclusively on the responses of the diaconal workers. The analysis method is mainly quantitative and it has been done using the survey-method. However, qualitative methods were used to put the material into classified themes. The SPSS-computer program was used to process the results and the results were handled mainly using the cross tabulation and frequencies. When diaconal workers were asked about the challenges of their work today, the most important challenges seemed to be themes of drugs and intoxicants (41 %), families and spousal relationships (35,6 %), mental health and crises (32,9 %) and people with multiple problems and the excluded (32,9 %). The most important challenges of diaconal work in the future were seen to be themes of drugs and intoxicants (43,8 %), families and spousal relationships (31,5%), mental health and crises (31,5 %) and elderly persons (28,8 %). Key Words: diaconia; deacon; deaconess; challenge; welfare state; quantitative research.

4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO DIAKONIAN LÄHTÖKOHTIA Diakonian perusteet ja historiaa Lama-aika ja sen vaikutukset diakoniatyöhön NYKYAJAN DIAKONIATYÖ Nykypäivän diakonia Keitä ovat diakoniatyöntekijät Asiakkaat diakoniatyössä Hyvinvointivaltio ja diakonia KUOPION HIIPPAKUNNAN ALUEEN ERITYISPIIRTEET Katsaus Suomen erilaisten alueiden yhteiskunnallisiin haasteisiin Kuopion hiippakunta Hiippakunnan alueen yhteiskunnalliset haasteet TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Tutkimustehtävät Tutkimusmenetelmä Aineistonkeruu Aineiston analysointi Tutkimuksen eettiset kysymykset Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tämän päivän haasteet diakoniatyössä Huumeet ja päihteet Perheet ja parisuhdekysymykset Moniongelmaiset ja syrjäytyneet...35

5 6.1.4 Mielenterveys ja kriisit Muita tämän päivän haasteita Tulevaisuuden haasteet diakoniatyössä Huumeet ja päihteet Perheet ja parisuhdekysymykset Mielenterveys ja kriisit Ikäihmiset ja vanhukset Muita tulevaisuuden haasteita Miten tämän päivän ja tulevaisuuden haasteet eroavat toisistaan? YHTEENVETO JA POHDINTA...46 LIITE: Kyselylomake...54

6 1 JOHDANTO Kirkon virkarakenteen uudistus eli diakonaattiuudistus on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen puheenaihe Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Asiaa pohtimaan perustettu virkarakennekomitea on jättänyt ehdotuksena aiheesta kirkolliskokoukselle, joka pohtii asiaa edelleen. Diakonaattiuudistus mahdollisesti toteutuessaan tavalla tai toisella tullee vaikuttamaan myös diakoniatyöntekijöiden työnkuvaan. Opinnäytetyöni tarkoituksena on nostaa esiin diakoniatyöntekijöiden omia näkemyksiä työstään ja sen haasteista tämän päivän diakoniatyössä ja sen tulevaisuudessa. Mielestäni on tärkeää hyödyntää työntekijöiden itsensä käytännön työssään saamaa kokemuspohjaa asiakkaidensa esiin tuomista kysymyksistä, jotka näin ollen asettavat diakoniatyölle erityisiä haasteita. Opinnäytetyöni on osa laajempaa kaikkiin Suomen hiippakuntiin tehtyä kyselyä (Rask, Kainulainen & Pasanen, 2003). Opinnäytetyössä käyttämääni aineistoa on näin ollen käytetty myös kyseisessä tutkimuksessa. Diakoniatyöntekijöiden työnkuva ja siihen liittyvät haasteet kiinnostavat minua myös henkilökohtaisesti valmistuessani sosionomiksi (AMK) ja saadessani pätevyyden myös kirkon diakonian virkaan. Diakoniatyön haasteiden pohtiminen ja eri haasteiden korostuvuus haastaa minut miettimään omia valmiuksiani diakoniatyöntekijänä sekä mahdollisesti siihen liittyviä kehittämisalueita kohdallani. Minkälaisia valmiuksia diakoniatyöntekijä tänä päivänä tarvitsee sekä millaisten asioiden ja ihmisryhmien kanssa työtä tullaan pääasiassa tekemään? Erityisesti työntekijöiden omat näkemykset työstään ovat mielestäni kiinnostavia. Opinnäytetyöni aineisto on kerätty Kuopion hiippakunnan alueen diakonia- ja nuorisotyöntekijöiltä kyselylomakkeilla vuonna 2002, joissa työn haasteista kysyttiin avoimilla kysymyksillä. Diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden

7 7 vastausprosentti oli 61. Halusin rajata opinnäytetyöni aihetta ja valitsin käsiteltäväkseni ainoastaan diakoniatyöntekijöiden vastaukset, joita oli yhteensä 73 kappaletta. Tämän opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa diakoniatyöntekijöiden työnkuvaa ja sen painopistealueita. Tämä on ajankohtaista myös mahdollisesti tulevan diakonaattiuudistuksen aiheuttamia työnkuvan muutoksia ajatellen. Tutkimuksessa pyritään saamaan selville, mitkä haasteet ovat merkittävimpiä diakoniatyössä, eli minkälaisiin asiakasryhmiin tulisi erityisesti panostaa. Olen työni teoriaosiossa käsitellyt diakoniatyön perusteita ja sivunnut hieman diakoniatyön historiaa ja tämän päivän diakoniatyötä. Työni kannalta on mielestäni tärkeää käsitellä jonkin verran diakoniatyön vaiheita, sillä se, miten diakoniatyötä on tehty aikanaan, vaikuttaa varmasti vieläkin diakoniatyöhön ja siihen miten sitä toteutetaan. Diakoniatyön perusteet antaa myös pohjan sille, miksi diakoniatyötä ylipäätään tehdään ja miksi työtä tehdään niin monenlaisten ihmisryhmien parissa.

8 8 2 DIAKONIAN LÄHTÖKOHTIA 2.1 Diakonian perusteet ja historiaa Diakoniatyö on kristillistä lähimmäispalvelua periaatteina lähimmäisen rakkaus, kultainen sääntö, joka kehottaa tekemään toiselle se mitä haluaisi itselleen tehtävän sekä rakkauden kaksoiskäsky, jossa kehotetaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Sana diakonia on peräisin Uuden Testamentin kreikasta: διακονία (palvelus, virka). Sanaa käytetään laajasti palvelun merkityksessä. (Inkala 1991, 25.) Diakoniatyö on eräiden seurakuntalaisten erityinen kutsumus ja tehtävä, johon lähetetään ja saadaan vihkimys (Inkala 1991, ). Jeesuksen elämä, kaikki hänen tekonsa, puheensa ja vertauksensa olivat todistusta diakoniasta. Nykypäivän diakoniassa tärkeää onkin Jeesuksen esimerkki, uskon toteuttaminen käytännössä. (Kansanaho & Hissa 1974, ) Diakoniatyötä tehdään Kristuksen esimerkkiä noudattaen. Jokainen kristitty on diakoni, vaikka onkin olemassa erillinen diakonian virka. Diakoniatyö on ihmisarvotaistelua, pyyteetöntä palvelua. Sen periaatteena on olla auttamassa siellä, missä kukaan muu ei auta. Kristitty on pelastettu yksin armosta ja on siksi vapaa tarpeesta miellyttää Jumalaa hyvillä teoilla. Tämän takia hän voi kohdistaa rakkautensa täysin lähimmäiseen. (Ruokanen 1990, 199.) Puhutaan kahdesta rakkauden lajista, Jumalan rakkaudesta agape ja ihmisen rakkaudesta eros, jotka luovat diakonian hengellisen perustan. Jumalan rakkaus luo rakastettavansa ja antaa sekä jakaa hyvää. Ihmisen rakkaus syntyy siitä, mikä on rakastettavaa ja etsii ihmisessä olevaa hyvää. Ristin teologian mukaan Jumalan rakkaus suuntaa alas ja kunnian teologian mukaan ihmisen rakkaus ylös. Jumalanpalvelus ja diakonia kuuluvat läheisesti yhteen. Kirkon toiminta on todistusta Jumalan läsnäolosta ja sille ominaista on palveleminen. Palvelun kohteena on koko ihminen, hänen henkinen, ruumiillinen ja aineellinen hätänsä se-

9 9 kä hengellinen elämänsä. Sana ja teko ovat yhtä, sillä kirkollinen toiminta perustuu Jumalan sanaan, mutta tämän tulee myös vaikuttaa ja toimia keskuudessamme. Tämän vuoksi jumalanpalvelus ja diakonia kulkevat rinta rinnan ja ne ovat seurakunnan perusvirkoja, joita ei koskaan voida jättää hoitamatta. (Kansanaho & Hissa 1974, ) Lähimmäisen rakkaus diakoniatyössä tulisi heijastua siitä rakkaudesta, jota olemme itse saaneet Jumalalta. Tämä rakkaus voi olla vaatimusta tai haastamista myös taisteluun ihmisoikeuksien puolesta, ei pelkkää lempeyttä. Diakonian ei tulisi olla ainoastaan perusturvan paikkaaja, vaan yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttaja. Diakonian tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen, jolloin vaikeuksissa olevat kohdataan ihmisinä, joilla on itsellään voimavaroja ja joilla on Jumalan luomina täydellinen ihmisarvo. Diakonian tehtävänä on auttaa ihmisiä löytämään itsestään mahdollisuuksia kulkea omatoimisesti eteenpäin. Diakonia ei ole vain seurakunnan työmuoto, vaan sen elämäntapa. (Veikkola 2001, 64, 81.) Diakoninen virka on kuulunut apostolisesta ajasta lähtien kristilliseen kirkkoon. Sen muoto on muuttunut useasti historian aikana. (Inkala 1991, ) Seitsemän ensimmäisen diakonin tehtävään valitsemista kuvataan apostolien tekojen kuudennessa luvussa. Seurakunnan köyhien avustajiksi valittiin hyviksi todetut seitsemän miestä. Heidän työssään hengellinen ja käytännöllinen puoli olivat erottamattomat. Tästä sai alkunsa kirkon palveluvirka, diakonaatti. Vanhan kirkon aikaan diakoniatyö ei kuulunut yksittäisen seurakuntalaisen, vaan koko kirkon vastuulle. Diakonin virka liittyi aluksi olennaisesti piispan virkaan. Diakoni toimi laupeudentyötä tehden piispan apulaisena, ikään kuin oikeana kätenä. Virka oli presbyteerin virkaa korkeampi. Diakonin tehtäviin kuului palvelutehtävän lisäksi muun muassa ehtoollismaljan jakaminen, seurakunnan opettaminen ja jumalanpalveluksessa avustaminen. Alusta alkaen myös naiset ovat hoitaneet diakonin virkaa. (Inkala 1991, 39 46; Rimpiläinen ym. 1997, 31 33; Ruokanen 1990, 200.) Ensimmäisen vuosituhannen lopulla diakonin virka tuli papin tehtävää alempiarvoiseksi, ikään kuin läpikulkupaikaksi papin tehtäviin. Tuolloin tehtäviin kuului

10 10 vanhojen ja sairaiden seurakuntalaisten hoitaminen, joka käsitti kotikäyntipalvelua sairaille, köyhille ja työkyvyttömille. Vankeja ja pakkotyössä olevia kaivostyöläisiä autettiin myös. Sielullinen tukeminen kuului olennaisesti diakoniatyöntekijöiden toimenkuvaan. (Inkala 1991, ) Vähitellen kirkko joutui huolehtimaan monista valtion tehtävistä, kuten viljan varastoinnista ja jakelusta. Diakonia alkoi keskittyä suurten laitosten, kuten hospitaalien, perustamiseen ja ylläpitämiseen. Hospitaaleja toimi useimmiten luostarilaitoksissa, joten luostareista kehittyi diakonisen toiminnan keskuksia. Martti Luther toi kirkon piiriin takaisin Kultaisen säännön merkityksen. Hän yritti opettaa uudelleen, että kirkko on uskon ja rakkauden yhteisö. Hän pyrki havahduttamaan kirkon diakoniseen vastuuseen. Lutherin ponnistelut eivät kuitenkaan johtaneet vanhan kirkon tasolle. Kirkon organisaatio ei ollut valmis tarvittaviin muutoksiin. Luther piti diakonin virkaa saarnaviran jälkeen arvokkaimpana kirkossa. (Inkala 1991, 39 46; Rimpiläinen ym. 1997, 31 33; Ruokanen 1990, 200.) 1900-luvulla puhuttiin vakavasti diakonian palauttamisesta seurakunnan ja sen organisaation yhteyteen. Päädyttiin näkemykseen, että sana ja teko kuuluvat yhteen ja diakonia nousee Jumalan agape-rakkaudesta. Vuonna 1944 kirkkolaki edellytti, että jokaisella seurakunnalla on oltava vähintään yksi diakonian virka. Tämä oli niin sanotun seurakuntadiakonian läpimurto. (Rimpiläinen ym. 1997, ) Vuonna 1943 toteutettiin ensimmäinen piispan suorittama diakonin vihkiminen. Suomeen tuli oma kirkkolaissa säädetty diakoniaan vihkimisen kaava vuonna (Rimpiläinen ym. 1997, )

11 Lama-aika ja sen vaikutukset diakoniatyöhön Koska 1990-luvun lama vaikutti diakoniatyöhön, ulotti se luonnollisesti vaikutuksensa myös asiakkaisiin. Asiakkaat lisääntyivät huomattavasti ja työn lisääntymisen tuomat vaikeudet hoidettiin usein työntekijöiden kustannuksella. Laman jälkeen eriarvoistuminen ja huono-osaistuminen ovat olleet kasvussa. Naisten toimeentulon heikkeneminen varsinkin lisääntynyt. Köyhyyskysymys on tullut uudelleen ajankohtaiseksi etenkin kasaantuvan köyhyyden, työttömyyden, ylivelkaantumisen, kasvaneen toimeentulotuen käytön ja muiden ongelmien lisääntymisen myötä. (Iivari & Karjalainen 1999, 19 21, 43 46, ) 1990-luvun lama ja valtion taloudellinen tilanne muuttivat ratkaisevasti diakoniatyön asiakaskuntaa. Laman myötä diakoniatyön asiakasmäärä kasvoi ja työn painopiste siirtyi vanhustyöstä työttömien, ylivelkaantuneiden ja yleensä ottaen toimeentulo-ongelmien kanssa kamppailevien tukemiseen. Perustettiin erilaisia ruokapankkeja, joiden tarkoitus oli olla väliaikaisena apuna, mutta edelleenkin ruokapankit toimivat ja taloudellisen tuen tarve vain kasvaa. (Rintatalo 2000, 186 & Kettunen 2001, 21.) Paavo Kettunen kirjoittaa tutkimuksessaan että seurakuntien aktivoitumista ruokapankkitasolle voisi sanoa regressioksi, paluuksi vanhaan järjestelmään, jossa kirkot hoitivat tämänlaisen tukemisen. Kettusen tutkimuksessa puhutaankin siitä, missä kotimaisen diakoniatyön painopiste tulisi olla tällä hetkellä. Taloudellisen laman aikana ja sen jälkeen myös mielenterveysongelmat ja henkinen hätä lisääntyivät. Tällöin on kysytty, kuinka rajalliset voimavarat on jaettava sanan julistamisen ja välittömän aineellisen avun välillä. (Kettunen 2001, 12.) Kirkon nelivuotiskertomuksessa (Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, ) mainitaan, kuinka diakoniatyötä on leimannut erityisesti laman seurausten jatkuminen sekä yhteiskunnan jakautuminen hyvä- ja huonoosaisiin. Leipäjonot, työttömien ruokailut ja ruokapankit ovat olleet edelleen diakoniatyön arkipäivää. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkaukset ovat vaikuttaneet etenkin moniongelmaisiin perheisiin. Velkaongelmat, jotka ovat laman seurausta, ovat myös olleet suuria ja lisänneet taloudellisen avustamisen

12 12 tarvetta. Uupumus, työttömyyden aiheuttamat ongelmat, talousongelmat, mielenterveysongelmat sekä päihde- ja huumeongelmat näkyivät diakoniatyössä selvästi ja vastaanotoille saapuvien määrä oli myös lisääntynyt huomattavasti. Nelivuotiskaudella oli jouduttu lisääntyvissä määrin kiinnittämään huomiota maahanmuuttajiin ja pakolaisiin sekä lisäämään uskontojen välistä dialogia. Näihin kaikkiin haasteisiin diakoniatyö on pyrkinyt vastaamaan verkostoitumalla julkisen vallan ja järjestöjen kanssa sekä selkeyttämällä kuntien ja seurakuntien yhteistyötä. Haasteisiin puuttumista on pyritty lisäämään myös laajentamalla ja kehittämällä seurakunnan vapaaehtoistyötä ja lähimmäispalvelua. (Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, 109.) 3 NYKYAJAN DIAKONIATYÖ 3.1 Nykypäivän diakonia Nykypäivän diakoniatyö on keskittynyt seurakuntiin. Diakoniatyö auttaa kaikenikäisiä kulttuurista, näkemyksistä tai elämäntavasta riippumatta, periaatteena lähimmäisen rakkaus. Kaikessa seurakunnan toiminnassa näkyvät diakonian periaatteet, mutta erityisesti diakoniatyöhön ovat keskittyneet diakoniaan koulutetut miehet ja naiset. Diakoniatyötä pidetään myös seurakuntien sosiaalityönä, joka on kuitenkin olennaisesti erottamattomassa seurakunnan yhteydessä. Työn toteuttamisessa on erilaisia mahdollisuuksia, jotka lisäävät työntekijän motivaatiota keskittyä itselleen sopivaan alueeseen. Seurakuntalaisilla on myös mahdollisuus osallistua vapaaehtoistyöhön diakonian piirissä. Seurakuntalainen voi hakeutua esimerkiksi päivystäjäksi palvelevaan puhelimeen tai tukihenkilöksi ystäväpalveluun, jolloin hän käy säännöllisesti nimikkoystävänsä, esimerkiksi sairaan, vammaisen tai vanhuksen luona. (Komulainen ym. 1999, )

13 13 Diakoniatyössä autetaan ihmisiä nuorista vanhuksiin ja yksineläjistä perheisiin. Työhön kuuluu myös toimiminen kuulo-, näkö- ja kehitysvammaisten sekä vankiloissa vankien kanssa. Pääasiassa huolehditaan kaikkein heikoimmista ihmisistä. Suppeasti ajateltuna diakoniatyössä huolehditaan inhimillisen yhteyden ulkopuolelle joutuneista. (Komulainen ym. 1999, 76 80; Rimpiläinen ym. 1997, ) Diakoniatyö voidaan jakaa muutamaan eri alueeseen: On olemassa päihdediakoniaa, sairaanhoidollista diakoniaa, pakolais- ja maahanmuuttajadiakoniaa, työttömien avustamiseen kohdistuvaa diakoniaa, kansainvälistä diakoniaa ja rikoksen uhrien auttamiseen painottuvaa diakoniaa. Työtä tehdään monessa muodossa. Työntekijät pitävät vastaanottoa, tekevät kotikäyntejä ja järjestävät erilaisia ryhmiä (mm. diakoniapiirejä). Diakoniatyöntekijät jakavat ruokaapupaketteja ja raha-avustuksia taloudellisesti kärsiville sekä antavat keskusteluapua ja järjestävät perheneuvontaa. Diakoniatyön piirissä järjestetään myös jokavuotinen yhteisvastuukeräys. Tuotosta osa menee ulkomaille ja osa kotimaan avustuskohteisiin. (Komulainen ym. 1999, ) Juha Pihkala (1991, 137) mainitsee, että diakonia nykymaailmassa edellyttää henkilökohtaisen motivaation tai kutsumuksen lisäksi myös laaja-alaista kekseliäisyyttä ja asiantuntemusta. Ihmisten hätä on muuttunut niin monitahoiseksi, ettei kukaan yksittäinen ihminen pysty hallitsemaan niistä kaikkia. Pihkalan mukaan ihmisten auttamiseen kouraantuntuvasti kykenee vain yhteisö, jonka jokainen jäsen pääsee käyttämään omia lahjojaan ja taitojaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kai Henttonen (1998, 279) korostaa hieman samanlaisia teemoja kirjassaan. Hänen mukaansa diakoniatyön on melko mahdotonta ottaa vastaan uusia työkenttiä, jotka aiheutuvat julkisen sektorin kaventumisesta, ellei se kehitä vapaaehtoistyölle painottuvaa diakoniaa kattavammaksi. Diakoniatyöntekijöiden olisi omaksuttava uudenlaista työroolia. Henttosen mukaan tällöin muita aktivoivan, kouluttavan ja varustavan työn osuus lisääntyisi. Hän korostaa myös ammattitaidon ja yhteistyön erittäin tärkeää merkitystä ihmisten ongelmien monimutkaistuessa.

14 Keitä ovat diakoniatyöntekijät Vaikka yhteisen pappeuden perusteella palvelutehtävä kuuluisi kaikille kirkon jäsenille, niin pääasiassa tehtävää hoitavat diakoniatyöntekijät. Työntekijällä on joko terveydenhuollon tai sosiaalialan peruskoulutus ja lisäksi hän on erikoistunut kirkon diakoniatyöhön. Diakonian viran haltija on osallinen kirkon viran kautta niin sanottuun Kristuksen virkaan. Osallisuus tähän saadaan vihkimyksessä. Diakoniatyölle ominainen tapa määritellä työn tarkoitus on rinnalla kulkeminen. (Rimpiläinen ym. 1997, 36 38; Iivari & Karjalainen 1999, 21.) Diakonia-alaan kouluttaudutaan nykyään ammattikorkeakoulussa, jossa hankitaan sosiaali- tai terveysalan pohjakoulutus ja lisäksi saadaan pätevyys kirkon diakonian virkaan. Diakonia-ammattikorkeakoulu vastaa nykyään ainoastaan Suomessa suomenkielisestä diakoniakoulutuksesta. Valmistuttuaan voi tarvittavat diakoniset opinnot suorittanut sosionomi (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK) anoa diakonian virkaan vihkimystä oman yksikkönsä sijaintihiippakunnan piispalta. (Henttonen 2002, ) Diakoniatyöntekijöiden koulutuksen siirtyminen ammattikorkeakouluihin saattaa johtaa työn tieteellistämiseen. Diakonia on tullut selkeämmin esille haastamaan virallista järjestelmää. Arkikäytännössä ja tavoitteissakin on 90-luvulla tapahtunut paljon muutoksia. Koulutuksen pyrkimyksenä on antaa diakoniatyöntekijälle perusedellytykset analysoida, perustella ja kehittää toimintamalleja. Diakonian perinteet ovat arvokkaita ja sellaisinaan merkittäviä diakonisen identiteetin kannalta, mutta maailma muuttuu ja sen mukana myös diakoniatyö. (Iivari ym. 1999, Henttonen 2002, 380.) Diakonian tulisi olla yhteiskuntakriittistä toimintaa, rohkeasti pienen ihmisen puolella kaikkia ihmistä sortavia poliittisia ja taloudellisia järjestelmiä vastaan (Ruokanen 1990, 201). Diakonian viran kehittämisessä ollaan Suomessa seurattu kansainvälisiä vaikutteita. Kaiken kehittämisen lähtökohtana on kuitenkin ollut luterilainen käsitys uskosta ja rakkaudesta. Virka on sanan ja sakramenttien palveluvirka. Kirkon sisällä on pitkälti vallinnut yksimielisyys diakonian tehtävien laaja-alaisuudesta. (Rimpiläinen ym. 1997, 44 45, 91.)

15 Asiakkaat diakoniatyössä Diakoniatyön asiakkaat ovat nykyään enimmäkseen työikäistä väestöä. Suuri osa avustusasiakkaista saa myös toimeentulotukea ja useat ovat ylivelkaisia. Ongelmaksi diakoniatyön piirissä onkin koettu se, että kansalaisten perusturvasta huolehtiminen jää turhan usein kirkon vastuulle. Muut kuin avustusasiakkaat ovat hieman paremmassa sosiaalisessa asemassa ja heidän avuntarpeissaan korostuu henkisen ja hengellisen tuen tarve. (Iivari & Karjalainen 1999, 5 6.) Kuluvan vuosikymmenen aikana on asiakkaiden ikärakenne ollut voimakkaassa muutoksessa. Työikäisten määrä on kasvanut huomattavasti, kun taas vanhusten määrä on vähentynyt. Yksinasuvien asiakkaiden määrä korostuu diakonian asiakkaissa. Etenkin naimattomien ja yksinasuvien miesten määrä on suuri. Asiakkaista suurin osa asuu vuokralla. Uutena asiakaskuntaan, etenkin pääkaupunkiseudulla, ovat tulleet maahanmuuttajat. Nuorten osuus asiakkaista on hyvin pieni, jolloin voidaan vain miettiä, miksi nuoret eivät niinkään hakeudu seurakunnan avun piiriin. Diakoniatyöltä saatava kerta-avustus on rahallisesti niin pieni, että apua hakevat saattavat jo sen perusteella valikoitua. (Iivari & Karjalainen 1999, ) Kirkon vuosikatsauksen 2002 mukaan diakoniatyön asiakaskontaktien määrä laski edellisvuodesta 5,6 %. Kaikkiaan kontakteja oli Edellisvuosiin verrattuna erityisesti alle 40-vuotiaiden asiakkaiden määrä oli laskenut ja työhön, työttömyyteen ja taloudellisiin kysymyksiin liittyvät asiakaskontaktit olivat vähentyneet. Vuonna 2002 ruokapalvelutoiminta oli hieman kasvanut edellisvuodesta. Ruoka-avustusten määrä oli sen sijaan jonkin verran vähentynyt. Vuoden 2002 aikana ruoka-avustuksia jaettiin 2,2 miljoonan euron arvosta ja muuta taloudellista apua 3,6 miljoonaa euroa. Samana vuonna diakoniatyössä palveli yhteensä vapaaehtoistyötä tekevää henkilöä, joka on 2,4 % enemmän kuin edellisvuonna. (Salonen 2003, 8 9.)

16 16 Kelton ja Koiviston tekemässä opinnäytetyössä on tutkittu diakonisen avun hakemisen syitä Helsingin hiippakunnassa vuonna Sen tulokset antavat varmasti suuntaa yleisesti avun hakemisen syistä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että enemmistöllä oli selkeästi tärkeimpänä syynä hakea apua taloudelliset kysymykset, toiseksi tärkeimpänä oli työ/työttömyys, kolmanneksi tärkeimpänä terveyteen ja sairauteen liittyvät kysymykset sekä näiden jälkeen vielä ihmissuhdekysymykset ja hengelliset kysymykset. (Keltto & Koivisto 2000, ) 3.2 Hyvinvointivaltio ja diakonia Mielestäni on tärkeää määritellä mitä tarkoitetaan hyvinvointivaltiolla. Ihmisen hyvinvoinnissa ja onnellisuudessa on aina vähintäänkin kaksi ulottuvuutta, jotka ovat aineellinen ja aineeton. Kuntien ja valtion tehtävänä on huolehtia kansalaisten tasavertaisista edellytyksistä oman elämän hallintaan ja tähän kansalaisilla tulisi olla oikeus luottaa. (Kajaste 1997, 9.) Valtio ja kunnat ovat yhteiskunnan sosiaaliturvan keskeisiä toimijoita. Valtiolle kuuluvat lainsäädäntövalta, tietynasteinen ohjausvalta, palvelujen osittainen rahoittaminen sekä toimeentuloturva. Kuntien vastuulla ovat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, täytäntöönpanot ja kustannukset. Tämä tarkoittaa karkeasti arvioituna noin kolmannesta sosiaalimenojen kokonaisuudesta. (Heikkilä 1993, 59.) 1990-luvun lama muutti ratkaisevasti sosiaaliturvaa. Laman seurauksena leikattiin toimeentuloturvan etuuksia. Vuosina valtion leikkaustoimet ovat merkittävästi kohdistuneet sairasvakuutukseen, työttömyysturvaan ja asumistukeen. (Heikkilä 1993, 60.) Tämä on lisännyt diakonian asiakaskunnan ongelmien syvenemistä, sillä suurin osa asiakkaista kohdistuu juuri näiden tukien piiriin. Kuntien on sopeuduttava valtiohallinnon päätöksiin, joilla on välitön vaikutus kansalaisten elintasoon ja suoriutumisedellytyksiin. Näiden vaikutus taas heijas-

17 17 tuu suoraan tai välillisesti kuntien kustantaman viimesijaiseen toimeentuloturvaan sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntään. Viimekädessä kunnat kuormittuvat joutuessaan vastaanottamaan sekä talouslaman yleisiä seurauksia että valtion säästötoimien seurauksia kansalaisten heikentyneenä toimeentulomahdollisuuksina. (Heikkilä 1993, 60.) Seurakunnat ja diakoniatyö ovat tulleet osaltaan tukemaan valtion ja kunnan tehtävää. Diakoniatyössä korostetaan sitä, kuinka hyvinvoinnin lisäämiseen tarvittaisiin enemmän yhteisvastuuta ja yksilön vastuuta. Kirkon diakoniatyöllä onkin tärkeä paikka kuntien kuormien helpottajana ottamalla vastuuta ihmisten auttamisesta myös taloudellisesti. On erittäin tärkeää, että on paikka, jonne kaikkein köyhimmät voidaan ohjata kun sosiaaliturva ei riitä. Tällöin diakoniatyö voi olla tärkeä linkki autettaessa ihmisiä ahdingosta. Kyseenalaista kuitenkin on, että vain pahimpaan hätään tarkoitettu rahallinen diakonia-apu on selkeästi muuttumassa perusdiakoniaksi. Iivari ja Karjalainen toteavat (1999, 75 76), että diakonian asiakkuuteen on muodostumassa pysyvä ryhmä erityisen vaikeissa tilanteissa olevia kansalaisia. Heidän mukaansa tämä kertoo julkisen sosiaalihuoltojärjestelmämme joustamattomasta ja ehkä riittämättömästä perusturvasta. Tämä on haaste diakonian avustustoiminnan kehittämiselle ja julkiselle vallalle paremman taloudellisen perusturvan kehittämiseen. Paula Rintatalo (2000, 186) ihmettelee, mikä on oikeastaan diakoniatyön rooli avustustoiminnassa. Tulisiko kirkon kehittää sitä, vai tehdä jotakin aivan muuta näiden apua tarvitsevien ihmisten kanssa? Rintatalon (2000, 187) mukaan nykyään elämänhallinta ja toimeentulo-ongelmat tulevat ennen työttömyyttä, joten näihin ongelmiin olisikin syytä puuttua ajoissa. Diakoniatyön henkisen ja aineellisen tuen suhde on herättänyt monenlaista pohdintaa. Tällä hetkellä monet päivystyksiin tulevista asiakkaista kääntyvät diakoniatyöntekijän puoleen vuokrarästiasioissa. (Rintatalo 2000, 187.)Tämä on mielenkiintoista, sillä tällaiset asiat ovat ennen olleet kuntien sosiaalityön vastuulla. Raamatussa (Matt. 25: 35) Jeesus puhuu viimeisestä tuomiosta ihmisille ja sanoo: Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa, minun oli jano ja te an-

18 18 noitte minulle juotavaa Tämä osoittaa ajatuksen taloudellisen auttamisen välttämättömyydestä. 4 KUOPION HIIPPAKUNNAN ALUEEN ERITYISPIIRTEET 4.1 Katsaus Suomen erilaisten alueiden yhteiskunnallisiin haasteisiin Väestönkasvu osoittaa, että mitä kauempana kunta on kaupunkiseudun keskuksesta, on väestönkasvu sitä vähäisempää. Harvaan asuttu maaseutu ja ydinmaaseutu tulevat lähivuosina kohtaamaan eniten muuttotappiota, kun taas kaupunkiseudun keskukset ja kaupungin läheiset maaseudut lisäävät väestöään. Lähes kaikissa kuntatyypeissä on lasten ja nuorten sekä työikäisten määrä vähentynyt ja vanhusväestön osuus lisääntynyt. Kaupungeissa on iäkkäitä ihmisiä sekä lapsia ja nuoria keskimääräistä vähemmän ja työikäisiä enemmän. Harvaan asutulla maaseudulla tilanne on päinvastainen. Väestö on siellä painottunut vanhuksiin ja lapsiin, kun taas työikäisten määrä on supistumassa. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, ) Asumiseen liittyvät ongelmat kasaantuvat erityisesti harvaan asutulle maaseudulle, jossa asutaan ahtaasti ja huonosti varustetuissa asunnoissa. Kaupunkimaisissa kunnissa asutaan jonkin verran väljemmin ja paremmin varustetuissa asunnoissa. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, 45.) Työttömyys nousi vuosien välillä huomattavasti, jonka jälkeen se on laskenut. Kuntien väliset työttömyyserot ovat kuitenkin jatkaneet kasvamistaan. Työllisyystilanne on ydinmaaseudulla paras kuntatyyppejä verrattaessa. Heikoin tilanne työllisyyden suhteen on kaupunkimaisissa kunnissa. Kaupunkiseudun keskuksissa, kaupunkien läheisellä maaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla on työttömien osuus vähentynyt, mutta sitä vastoin siellä työttöminä olevat ovat sitä pidempään. Pitkäaikaistyöttömyys näyttäytyy ongelmallisimpana kau-

19 19 pungeissa ja niiden läheisissä kunnissa. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, ) Parhain tilanne terveyden suhteen 1990-luvulla on ollut kaupunkien läheisillä maaseuduilla, sillä vähemmistö kunnallisissa sairaaloissa hoidettavista potilaista ja psykiatrisista potilaista tulee tämän kuntatyypin alueilta. Heikoin tilanne keskimääräisesti 1990-luvulla terveyden mittareita katsottaessa on ollut ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla. Psykiatrian erikoisalan potilaista sen sijaan suurin osa tulee kaupunkimaisista kunnista ja kaupunkiseudun keskuksista. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, ) Rikollisuus keskittyy edelleen pääosin kaupunkeihin, vaikka kuntien väliset erot ovatkin kaventuneet. Harvaan asuttu maaseutu poikkeaa muista maaseututyyppisistä kunnista väkivaltarikosten osalta ja kaupungin läheinen maaseutu omaisuusrikosten osalta. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, 53.) Itsemurhat, alkoholiin liittyvät kuolemat ja muut aikuisten ongelmat keskittyvät pääosin harvaan asutulle maaseudulle. Itsemurhat ovat yleisimmillään Suomen itäosassa. Lasten ongelmat, kuten sijoitukset ja avohuollon tukitoimenpiteet näyttävät sijoittuvan kaupunkiseudun keskuksiin ja kaupunkimaisiin kuntiin. Etenkin maaseutumaisissa kunnissa lasten ja nuorten ongelmat ovat enenevissä määrin lisääntymässä. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, 57, 88.) Taloudelliset ongelmat kasaantuvat pääosin harvaan asutulle maaseudulle ja mitä kauempana kunta on keskuksesta, sitä suurempia ovat taloudelliset ongelmat. Kaupunkiseudun keskuksiin kasaantuu näin ollen eniten vaurautta. Väestö on siellä myös keskimäärin koulutetumpaa kuin muissa kuntatyypeissä. Harvaan asutulla maaseudulla on koulutustaso huomattavasti alhaisempi. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, 43, 60.) Itä- ja Pohjois-Suomen sekä osin myös Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueille on kerääntynyt melko paljon alhaisen elintason ja psykososiaalisten ongelmien leimaamia kuntia. Korkean työttömyyden kunnat sijaitsevat pääosin

20 20 Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen pohjoisimman osion alueella. (Kainulainen, Rintala & Heikkilä 2001, 88.) 4.2 Kuopion hiippakunta Kuopion hiippakunta on nykyisessä muodossaan perustettu vuonna Ensimmäisen kerran hiippakunta perustettiin vuonna 1850 kolmanneksi hiippakunnaksi Turun ja Porvoon hiippakuntien rinnalle. Nykyinen Kuopion hiippakunta on jaettu yhdeksään rovastikuntaan, joihin kuuluu yhteensä 67 seurakuntaa. Kuopion hiippakunnan piispana on toiminut vuodesta 1996 lähtien Wille Riekkinen. Hiippakunta käsittää Keski- ja Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueet. Perusteita nykyiselle hiippakunnan mallille sitä perustettaessa oli muun muassa seurakuntien väkiluvun kasvu sekä idän rajaseudun seurakunnallinen ja hengellinen rakentaminen. (Kuopion hiippakunta, tuomiokapituli 2003.) Kuopion hiippakunnan seurakunnissa on yhteensä noin jäsentä. Väkimäärä on suurimmalta osaltaan keskittymässä suurten opiskelukaupunkien Kuopion ja Joensuun suunnalle ja vastaavasti maaseudun väkimäärä on vähentymässä. Kuopion hiippakuntaa leimaa ja on pitkään leimannut herätysliikkeistä erityisesti herännäisyys, vaikka muillakin Suomen herätysliikkeillä on myös paikkansa hiippakunnan alueella. (Kuopion hiippakunta, tuomiokapituli 2003.) 4.3 Hiippakunnan alueen yhteiskunnalliset haasteet Kuopion hiippakunnan alueella asuu henkilöä. Tiedot Kuopion hiippakunnan alueen psykososiaalisista ongelmista ovat vuodelta 2000, mutta antavat varmasti suuntaa myös tämän päivän tilastotiedoista. Kuopion hiippakunta on kohdannut muuttotappiota, sillä tuhatta hiippakuntalaista kohden on muuttanut pois lähes seitsemän henkeä. Erityisesti vanhusväestö on lisääntymässä nuorten muuttaessa pois suurempiin keskuksiin. Iäkkäitä alueella asuu noin 13 % asuntokunnista. (Kainulainen 2003, 24.)

21 21 Kuopion hiippakunnan alueella oli vuonna 2000 käynyt psykiatrisen alan sairaaloissa noin seitsemän henkilöä tuhatta asukasta kohden, joka on muihin hiippakuntiin verrattuna melko paljon. Puutteellisesti varustetuissa asunnoissa sen sijaan asui jopa 8,6 % asuntokunnista. (Kainulainen 2003, 24.) Yksinhuoltajaperheitä oli hiippakunnan alueella yli 18 % lapsiperheistä ja sijoitettuja lapsia lähes yksitoista tuhatta lasta kohden. Nämä luvut eivät ole kuitenkaan erityisesti esille nousevia verrattaessa muihin Suomen hiippakuntiin. (Kainulainen 2003, 24.) Vuonna 2000 oli alueella työttömiä lähes 18 % työvoimasta ja heistä pitkäaikaistyöttömiä oli lähes 23 %. Nämä luvut ovat melko suuria, kun katsotaan vastaavia lukuja muualta Suomesta. Näin ollen työttömyys ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys näyttäisivät olevan melko merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita alueella. Osaltaan tästä kertoo myös melko suuri toimeentulotukea saavien määrä. Toimeentulotukea sai vuonna 2000 jopa 10,55 % asukkaista. (Kainulainen 2003, 24.) Poliisin tietoon tulleita väkivaltarikoksia Kuopion hiippakunnan alueella oli lähes kaksi tuhatta asukasta kohden. Tämä on myös vertailussa muihin hiippakuntiin melko korkea luku. (Kainulainen 2003, 24.) Näiden lukujen pohjalta näyttäisi, että Kuopion hiippakunnan alueella yhteiskunnallisina haasteina olisivat erityisesti vanhusväestön lisääntyminen, väestön väheneminen, mielenterveysongelmat, työttömyys ja toimeentulo-ongelmat, asumiseen ja etenkin puutteelliseen asumiseen liittyvät ongelmat sekä väkivaltarikollisuus.

22 22 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 5.1 Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Osallistun opinnäytetyölläni laajempaan KIRKE projektiin. Tarkoituksenani on projektin osana olla kehittämässä kirkon diakoniatyötä. Opinnäytetyöni pohjana on jo tehty kyselytutkimus kirkon nuoriso- ja diakoniatyöntekijöille heidän työnkuvastaan ja haasteistaan Kuopion hiippakunnassa. Analysoin opinnäytetyössäni ainoastaan diakoniatyön haasteita, sillä samaa tutkimusaineistoa käytetään myös muissa opinnäytetöissä ja tällöin teoriaosuudet jaettiin projektiin osallistuvien kesken. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää diakoniatyön haasteita tänään ja tulevaisuudessa diakoniatyöntekijöiden näkemysten sekä aihetta käsittelevien tutkimusten ja kirjallisuuden pohjalta. Tarkoituksenani on erityisesti tuoda esiin diakoniatyöntekijöiden näkemykset työnsä haasteista, sillä he ovat niitä, jotka kohtaavat oikeasti hädässä olevia asiakkaita. Heillä on myös ajan tasalla olevaa käytännön tietoa asiakkaidensa tilanteista. Olen saaneet analysoitavakseni Kuopion hiippakunnan alueella tehtyjen kyselyjen avoimet vastaukset. Liitteessä on nähtävissä kysymyslomakkeesta osa, jota olen opinnäytetyössäni käyttänyt.

23 Tutkimustehtävät Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää diakoniatyön tulevaisuuden haasteita diakoniatyöntekijöiden näkemysten sekä aihetta käsittelevien tutkimusten ja kirjallisuuden pohjalta. Olen asettaneet työni pohjaksi seuraavat tutkimustehtävät: 1. Mikä on diakoniatyöntekijöiden näkemys työnsä haasteista kyselyhetkellä? 2. Mikä on diakoniatyöntekijöiden näkemys työnsä haasteista tulevaisuudessa? 3. Miten arviot tämän päivän ja tulevaisuuden haasteista eroavat toisistaan? Tutkimustehtävien pohjalta pyrin selvittämään millaiset haasteet tai asiakasryhmät diakoniatyössä ovat yleisimpiä nykyään ja tulevaisuudessa sekä miksi näin on. 5.3 Tutkimusmenetelmä Tutkimus on pääosin määrällinen eli kvantitatiivinen. Kvantitatiivinen tutkimus edellyttää riittävän suurta ja edustavaa otosta sekä siinä asioita voidaan kuvata numeerisesti ja tuloksia voidaan havainnollistaa taulukoilla. (Heikkilä 2001, 16.) Tutkimus on toteutettu survey-menetelmällä, joka tarkoittaa haastattelemalla tai postitse tehtyyn otokseen perustuvan lomakekyselyn analysointia. (Heiskanen 1998, 188.) Aineiston eri käsittelyvaiheet ovat toisistaan erillisiä ja tutkimuksesta saatu aineisto voidaan saattaa tilastolliseen muotoon ja esittää lukuina. Määrällinen aineisto on muodostettu avovastausten pohjalta teemoittelemalla. Käytän lisäksi avovastauksia täydentämään määrällistä aineistoani. Tutkimus on lähtökohdiltaan induktiivinen, sillä tarkoituksenani on tarkastella diakoniatyöntekijöiden yksittäisiä näkemyksiä ja tehdä niistä yleisiä päätelmiä, joten tutkimus etenee yksityisestä yleiseen.

24 Aineistonkeruu Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämispalvelu on suorittanut aineistonkeruun. Kyselylomake on laadittu yhteistyössä Kirkkohallituksen edustajien kanssa ja sitä on testattu diakoniatyöntekijöillä ja nuorisotyönohjaajilla. Aineiston keruu on suoritettu Suomen hiippakuntien diakonia- ja nuorisotyöntekijöille keväällä ja syksyllä Tämän opinnäytetyön aineisto edustaa yksiasteista ryväsotantaa Kuopion hiippakunnan alueella ja kyselyyn osallistujat on poimittu Kirkon kalenterista Yhteystiedot olivat uusimmat, jotka olivat kyselyhetkellä saatavilla. Minun aineistoni koostuu Kuopion hiippakunnasta tulleista vastauksista. Kaiken kaikkiaan valtakunnallisesti kyselyyn vastasi 1283 työntekijää, joista 773 oli diakoniatyöntekijöitä. Kysely lähetettiin 2225 diakonia- ja nuorisotyöntekijälle. ja vastausprosentti oli 58 %. Lomakkeessa käytettiin avoimia ja strukturoituja kysymyksiä. Analysoin tätä opinnäytetyötä varten avoimet kysymykset, joissa kysyttiin diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä työnsä haasteista kyselyhetkellä ja tulevaisuudessa. Haasteet ilmaistiin asiakasryhminä ja yhteiskunnallisina ilmiöinä. (Rask, Kainulainen & Pasanen 2003, ) Kuopion hiippakunnasta vastaajia suhteessa diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden lukumäärään oli 61 %. Kappalemääräisesti kyselyyn vastasi Kuopion hiippakunnasta 158 työntekijää. Kuopion hiippakunnan diakoniatyöntekijöistä kyselyyn vastasi Aineiston analysointi Käsittelemäni aineisto käsittää kaksi avointa kysymystä, jotka analysoin määrällisellä sisällönanalyysillä. Luokittelin saamani aineiston Raili Gothónin laatiman luokituksen mukaan. Tämä luokittelu oli tehty jo valmiiksi, koska käsittelemääni aineistoa käytettiin hyödyksi myös laajemmassa tutkimuksessa (Rask, Kainulainen, & Pasanen, 2003). Näin tutkimuksen laatijat saivat käsiteltäväkseen yhdenmukaisella systeemillä laaditut aineistot. Aineiston luokittelu on tärkeää, jotta minulla olisi helpompi löytää keskeiset ja olennaiset teemat aiheestani. Luokittelun jälkeen syötin tiedot teema-alueittain SPSS -ohjelmaan, jota käytin apu-

25 25 na myös tulosten käsittelyssä. Tämän jälkeen analysoin ja kuvailin aineistostani saatuja tuloksia ristiintaulukoimalla ja frekvenssijakaumien avulla sekä tein niistä päätelmiä. Kyselylomakkeella ja avoimilla kysymyksillä on tutkimuksessani se etu, että vastaajalla on mahdollisuus nostaa esiin itse tärkeimpänä kokemiaan asioita ilman etukäteen laadittuja valintavaihtoehtoja ja saada hänen mielipiteensä perusteellisesti esille. Heillä oli myös mahdollisuus vastata kysymyksiin parhaana katsomanaan aikana. Huono puoli avoimissa kysymyksissä on se, että niihin saatetaan jättää helposti vastaamatta tai niihin vastataan hyvin ylimalkaisesti ja yksioikoisesti. Vaarana on myös, että vastaaja vastaa kysymykseen sen vierestä, jolloin vastausta ei voida hyödyntää. Analysointivaiheessa tosin luokittelin vastaukset jo valmiiksi laadittuihin teemoihin, joka saattoi vaikuttaa myös joihinkin vastauksiin oikaisevasti. (Valli 2001, ) 5.6 Tutkimuksen eettiset kysymykset Tutkimuksen tuloksia julkistettaessa on otettava huomioon anonyymiys. Kyselyyn vastaaja tai hänen taustansa eivät saa olla millään tavalla selvitettävissä. Esimerkiksi on olemassa seurakuntia, joissa on vain yksi diakoniatyöntekijä, jolloin seurakunnan nimi voi jo paljastaa vastaajan henkilöllisyyden. Näin ollen huomioin tämän työssäni niin, etten ilmaise lainkaan seurakuntien nimiä, vaan käsittelen seurakuntia jäsenmäärän eli koon mukaan. Yhtenä oleellisena eettisenä kysymyksenä tutkimuksessani nousee esiin sen luotettavuus eli se, kuinka tavoittaisin mahdollisimman hyvin sen ajatuksen, mitä tutkimukseen vastanneet ovat halunneet sanoa. Tiedon hankinta ja käyttö, tulosten julkistaminen, tietojen antamisen vapaaehtoisuus, ihmisarvojen kunnioittaminen, luottamuksellisuus ja tutkittavan oikeus yksityisyyteen ovat erittäin tärkeitä ja huomionarvoisia asioita tutkimuksen tekemisessä. (Eskola & Suoranta 1998, ) Pyrin huomioimaan näitä seikkoja kirjoittaessani joitakin lainauksia suoraan vastaajien vastauspapereista.

26 Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys Saadakseni tutkimukseni luotettavaksi ja päteväksi, on minun huomioitava seuraavat seikat: uskottavuus, vahvistuvuus, väitteiden perusteltavuus ja totuudenmukaisuus. (Eskola & Suoranta 1998, ) Uskottavuus edellyttää, että esille tuomani käsitykset vastaavat tutkittavien käsityksiä. Minun on täytynyt miettiä tarkasti jakaessani aineistoni vastauksia eri teemoihin, onko tulkintani vastauksista vastaajan tarkoituksen mukainen. Vahvistuvuus edellyttää aikaisempien tutkimusten tukea tuloksille. Tutkimustekstin on kuvattava pätevästi tutkittua kohdetta, se ei saa sisältää ristiriitaisuuksia. Aineiston on oltava luotettavuutta ajatellen riittävää, analyysin kattavaa ja toistettavissa olevaa eli toisen tutkijan on mahdollista tehdä aineistosta samat tulkinnat. Luotettavuus-kriteerit koskevat minuakin tutkijana, sillä minusta on kiinni se, olenko tehnyt tutkimuksen luotettavasti eli olenko itse luotettava. (Eskola & Suoranta 1998, ) Tutkimuksessa käyttämäni taustatiedot ovat melko vähäiset, mikä voi vaikuttaa siihen, ettei tutkimukseen vastaajista ja heidän eroistaan voi tehdä kovinkaan suuria johtopäätöksiä. Joistakin lomakkeista ilmeni myös motivaation puute vastaamisen suhteen. Tämä voi osaltaan vähentää vastaajan panostusta vastaamiseen, jolloin vastaukset eivät välttämättä ole yhdenmukaisia käytännön kokemustiedon kanssa.

27 27 6 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET 6.1 Tämän päivän haasteet diakoniatyössä Minkälaisia haasteita diakoniatyöntekijät työssään tänä päivänä kohtaavat ja millaisia valmiuksia työntekijöillä tulisi olla? Minkälaiset haasteet nousevat diakoniatyöntekijöiden mielestä keskeisimmiksi ja minkälaisia asioita kohdataan arkipäivän työssä? Diakoniaviranhaltijan täytyisi olla erikoisen vahva ihminen fyysisesti ja psyykkisesti, jotta pystyy ja jaksaa ottaa vastaan kaikenlaista arvostelua ja moitteita. Kehityskykyinen ja innostavakin täytyisi olla aina. Diakoniatyö on aina sellaisten asioiden keskellä, joista muut eivät vielä edes tiedä. Aina yksin pahimman keskellä ja julkisuudessa keskustellaan diakonaatista ja naispappeudesta! ITKU! Nykypäivän haasteiden keskellä eräs vastaajista oli huolissaan työntekijöiden omasta jaksamisesta tänä päivänä kaikkien haasteiden keskellä ja teki varmasti myös ihan aiheellisen vastakysymyksen: Kuka hoitaa työntekijää? Diakoniatyöntekijöiden vastaukset ilmaisivat hyvin paljon diakoniatyön tehtäväkentän laajuutta ja työn monipuolisuutta. Vastauksissa tuotiin ilmi sekä lisäkouluttautumisen tarvetta että yhteistyön lisäämistä muiden avustustahojen kanssa. Tänä päivänä työ vaatii joustavuutta ja luovuutta yli työalojen sekä valmiutta luoda yhteistyöverkostoja. Jatkuvalla kouluttautumisella on mahdollista päivittää ammattitaitoaan työn haasteita vastaamaan. Diakoniatyö on liian laaja-alainen tehtäväkenttä yhdellä koulutuksella hallittavaksi. Vanhojen perinteiden purkaminen (on) vaikeaa, niin asenteissa kuin toiminnassakin. Sosiaalitoimen riittämättömyys näkyy diakoniatyön avustamistarpeen kasvuna.

28 28 Seuraavaan taulukkoon on kerätty haasteita, joita tutkimukseen vastanneet diakoniatyöntekijät ovat maininneet kyselylomakkeen (Liite) avoimissa vastauksissa. Haasteet on teemoiteltu ja prosentit sekä lukumäärät kuvaavat sitä määrää vastauksista, joissa kyseinen haaste on mainittu. Taulukko 1. Diakoniatyöntekijöiden näkemykset työnsä haasteista tänään Tänään kyllä % kyllä n Huumeet ja päihteet 41,1% 30 Perheet ja parisuhdekysymyk- 35,6 % 26 set Mielenterveys ja kriisit 32,9 % 24 Moniongelmaiset ja syrjäyty- 32,9 % 24 neet Työttömyys 28,8 % 21 Talous ja avustukset 27,4 % 20 Lapset ja nuoret 21,9 % 16 Ikäihmiset/vanhukset 20,5 % 15 Omaiset ja omaishoitajat 15,1 % 11 Vapaaehtoisten rekrytointi ja 5,5 % 4 tukeminen Työuupuneet sekä työelämän 5,5 % 4 Arvojen koveneminen ja arvo- 4,1 % 3 muutokset Uskonnollinen etsintä ja seurakunnan hengellinen ulottuvuus muutokset ja vaativuus Maaseudun tyhjeneminen Maahanmuuttajat ja kansainvälinen diakonia 4,1 % 3 2,7 % 2 1,4 % 1 Muut 37,0 % 27 Tämän päivän haasteista tutkimukseen vastanneet diakoniatyöntekijät nostivat muutamia muiden edelle. Suurimmiksi haasteiksi nousivat Huumeet ja päihteet 41, 1 %, Perheet ja parisuhdekysymykset 35,6 %, Moniongelmaiset ja syrjäytyneet 32,9 % sekä Mielenterveys ja kriisit 32,9 %. Myös Työttömyys 28,8 %, Talous ja avustukset 27, 4 %, Lapset ja nuoret 21,9 % sekä Ikäihmiset 20,5 % olivat tärkeitä haasteita. Olen jakanut seurakunnat jäsenmäärän mukaan pieniin (alle 6000 jäsentä), keskisuuriin ( jäsentä) ja suuriin (yli jäsentä). Tarkastelen lomakkeista nousseita suurimpia haasteita lähemmin ja vertailen pienten ja suurten seurakuntien vastausten ja painotusten eroja. Pienissä seurakunnissa vastaajia oli yhteensä 25 henkilöä, joista 14 (56 %) oli diakonissoja ja 11 (44 %) diakoneja. Keskikokoisissa oli yhteensä 23 vastaajaa, joista 13 (56,5 %) oli diakonissoja ja 10 (43,5 %) diakoneja. Suurissa seurakunnissa taas vastaajista

29 29 suurin osa oli diakonissoja. Heitä oli 18 (72 %) ja diakoneja oli 7 (28 %) vastaajista henkilöä diakoni diakonissa yhteensä 5 0 Pienet srk Keskikokoiset srk Suuret srk Kuvio 1. Kyselyyn vastanneet seurakunnan koon ja toiminimikkeen mukaan Huumeet ja päihteet Huumeet ja päihteet nousivat yhteensä suurimmaksi tämän päivän haasteeksi vastaajien keskuudessa. Vastaajista 41,1 % mainitsivat tämän haasteen vastauksissaan. Pienissä ja suurissa seurakunnissa tätä pitivät tämän päivän haasteena erittäin suuri osa vastaajista. Pienissä seurakunnissa yli puolet vastaajista (56 %) ja suurissa 40 % vastaajista. Keskikokoisissa ainoastaan 26 % vastaajista piti huumeita jä päihteitä varteenotettavana tämän päivän haasteena. Diakonit mainitsivat suhteessa diakonissoihin lähes yhdeksän prosenttiyksikköä useammin tämän haasteen vastauksissaan.

30 % ,1 kyllä % 10 0 Pienet srk Keskikokoiset srk Suuret srk Kuvio 2. Huumeet ja päihteet Alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden väärinkäyttö ovat lisääntyneet Suomessa hyvin paljon. Uusien käyttäjien lisääntymistä edesauttavat aineiden runsas määrä, nopea liikkuvuus ja hintatason lasku. Näiden vaikutuksesta myös huumausaineisiin liittyvä rikollisuus on lisääntynyt. (Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, 118.) Huumeiden ja päihteiden käyttö haasteena diakoniatyössä etenkin pienissä seurakunnissa voi hyvinkin johtua siitä, että pienemmissä seurakunnissa saattaa olla vain yksi työntekijä, joka vastaa koko seurakunnan diakoniatyöstä. Näin ollen hänellä ei ole mahdollisuutta erikoistua esimerkiksi päihdekysymyksiin. Tietenkin on myös mahdollista että juuri näille pienille paikkakunnille on sattunut kerääntymään erityisen paljon päihdeongelmaisia, joiden kanssa diakoniatyöntekijät jatkuvasti työskentelevät kaiken muun ohella. Kuopion hiippakunnassa tämä haaste nousi kaikkein suurimmaksi vastausten perusteella, mutta myös muihin Suomen hiippakuntiin vertailtaessa nousee Kuopion hiippakunta kärkipaikalle. Tampereen hiippakunnan työntekijät mainitsivat tämän haasteen Kuopion jälkeen seuraavaksi useimmiten ja heidänkin vastauksia oli kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin Kuopiossa. Kuopion hiippakunnan alueella on kuitenkin muihin hiippakuntiin verrattuna ollut