LAATUA EUROOPAN JOHTAVALTA VALMISTAJALA VALITSE SINÄKIN POLI-MAX VAHVISTUS POLI-MAX VAHVISTUKSEN EDUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAATUA EUROOPAN JOHTAVALTA VALMISTAJALA VALITSE SINÄKIN POLI-MAX VAHVISTUS POLI-MAX VAHVISTUKSEN EDUT"

Transkriptio

1

2 LAATUA EUROOPAN JOHTAVALTA VALMISTAJALA Yrityksen perustamisvuodesta 2003 alkaen yhä useampi asiakas ympäri Euroopan on päätynyt valitsemaan itselleen sopivan tuotteen Wellis-mallistosta. Terveellisempään elämäntyyliin pyrittäessä, on Welliksen laadukas ja laaja tuotevalikoima oikea valinta Jatkuvan kasvun ja kehityksen ansiosta Wellis on tällä hetkellä suurin porealtaiden valmistaja Euroopassa. Lisäksi Wellis on markkinajohtaja useissa Euroopan maissa. Altaiden tuotanto tapahtuu 400 työntekijän panostuksella, kahdessa eri rakennuksessa alueella, jonka koko on yhteensä neliömetriä. Merkittävän kapasiteetin kasvun ansiosta, joka vuosi jopa perhettä pääsee nauttimaan rentouttavista ja laadukkaista kylpytuotteista niin sisällä kuin ulkona. Welliksen uusin tehdas on nykyaikainen sekä valmistus- että tuotantomenetelmiltään. Valmistuksessa huomioidaan niin ympäristö- kuin työturvallisuusasiat, jotta Sinä voit nauttia ja rentoutua omassa kotikylpylässäsi. VALITSE SINÄKIN POLI-MAX VAHVISTUS Tuotteissa käytämme erityisesti akryylin kanssa soveltuvaa polyuretaanivaahtoa vahvistaaksemme porealtaiden rakennetta. Vahvike ruiskutetaan akryylin alapintaan robotein, jolla varmistetaan tasalaatuinen ja kestävä tuote. Laadukkaat materiaalit ja viimeistelty työnjälki takaavat kylpynautinnot vuosiksi eteenpäin. POLI-MAX VAHVISTUKSEN EDUT Vaikka Poli-Max-vahvistus on piilossa altaan alapuolella, voit kuulla ja tuntea vahvistuksen hyödyt: vesi pysyy lämpimänä pidempään ja vahvike parantaa äänieristystä. Enää eivät naapuritkaan häiriinny, vaikka päättäisit ottaa rentouttavan kylvyn illalla pitkän työpäivän jälkeen. Valitsemalla Wellis-tuotteen osallistut myös ympäristönsuojeluun, sillä Wellis-tuotteiden valmistuksessa ei käytetä ympäristölle haitallista lasikuitua. Poli-Maxin valmistaminen on ystävällistä niin ympäristölle kuin työntekijöillekin. Kehittyneen teknologian ja korkealaatuisten materiaalien ansiosta tuotteet täyttävät kaikki EU-standardit mm Microban -akryylistä valmistettu ulompi kerros jossa on antibakteerinen pintakäsittely 2. ABS-polymeerikerros joka lisää akryylikerroksen lujuutta ja iskunkestävyyttä 3. Polyuretaanikerros ruiskutetaan kahdessa vaiheessa, jolla taataan hyvä lämpö- ja äänieristys

3 WELLIS HIERONTAJÄRJESTELMÄT Kun suunnittelimme uusinta mallistoamme, halusimme valikoimamme kattavan yksinkertaisimmasta hierontajärjestelmästä hienostuneisiin, digitaalisesti ohjattuihin altaisiin ja varusteisiin. Voit valita lisävarusteeksi jopa television (ei sis. digiboksia). Tarjoamme jokaiselle asiakkaalle tarpeisiin sopivan parhaan ratkaisun. Hierontajärjestelmät voidaan asentaa lähes kaikkiin malleihimme. Sinun tulee siis vain valita itsellesi ja kotiisi parhaiten soveltuva kokonaisuus. HIERONTAJÄRJESTELMÄ PNEUMAATISELLA OHJAUSJÄRJESTELMÄLLÄ HYDRO -JÄRJESTELMÄ: HYDROAIR -JÄRJESTELMÄ: - hierontajärjestelmä pneumaattisella ohjaus- ja ilmajärjestelmällä - hierontajärjestelmä pneumaattisella ohjausjärjestelmällä - ilmasäädin - ilmasäädin DIGITAALISESTI OHJATTU HIERONTA JÄRJESTELMÄ E-PLUS WELLIS E-PLUS hierontajärjestelmä varmistaa, että vietät rentouttavan kylpyhetken altaassasi. Helppokäyttöisellä säätimellä ohjaat allasta ja valaistusta. Sinun tehtäväksi jää nauttia. Kuivausjärjestelmä kuivaa putkiston ja siten ehkäisee levien muodostumista ja bakteerien kasvua. Kosketusohjaus Digitaalisesti ohjattu vesihieronta ja poreallasjärjestelmä Ilmasäädin Valaistus Kuivausjärjestelmä Sensori vedenpinnan tarkkailuun Turvalukko LISÄVARUSTEET: Terapiavalaistus: 12 LED-valoa altaan vesirajassa DRIVE TOUCH Digitaalisesti ohjattu WELLIS E-Drive TOUCH -järjestelmä on helppo ja vaivaton. Paina nauti, rentoudu. Veden puhtaudesta huolehtii sisäänrakennettu otsonaattori, joka automaattisesti tuhoaa bakteereita. Lisävarusteisella lämmittimellä pidennät kylpynautintoa, kun lämmintä vettä ei tarvitsee jatkuvasti lisätä. LCD näyttö Digitaalisesti ohjattu vesihieronta- ja poreallasjärjestelmä Ilmasäädin Valaistus Kuivausjärjestelmä Otsonaattori Sensori vedenpinnan tarkkailuun Turvalukko LISÄVARUSTEET: Ylläpitolämmitin Terapiavalaistus: 12 LED-valoa altaan vesirajassa E-MAX TOUCH WELLIS E-Max -järjestelmään on asennettu kaikki varusteet, joilla takaat nautinnolliset ja rentouttavat kylvyt. Kattava monipisteinen valaistus- ja sisäänrakennettu musiikkijärjestelmä vievät sinut hetkessä toiseen todellisuuteen samalla, kun Wellis-hierontasuuttimet hierovat ja lämmin vesi hellii kehoasi. Digitaalinen LCD näyttö Digitaalisesti ohjattu vesihieronta- ja poreallasjärjestelmä Ilmasäädin Sensori vedenpinnan tarkkailuun Valaistus Otsonaattori Turvalukko Ylläpitolämmitin Kuivausjärjestelmä FM radio ja CD Terapiavalaistus: 12 LED valoa altaan vesirajassa

4 E-MULTIMEDIA TOUCH Edistyksellisin järjestelmä WELLIS E-Multimedia TOUCH: hienostunein ja kattavin järjestelmämme. Puhdas ja lämmin vesi, kattava ja näyttävä valaistus, musiikki ja pisteenä i:n päällä oma LCD-näyttö. Kun haluat parasta, valitse Wellis E-Multimedia Touch! Digitaalinen LCD näyttö Digitaalisesti ohjattu vesihieronta- ja poreallasjärjestelmä Ilmasäädin Valaistus Sensori vedenpinnan tarkkailuun Otsonaattori Turvalukko Ylläpitolämmitin Kuivausjärjestelmä FM radio and CD Terapiavalaistus: 12 LED-valoa Digitaalinen LCD näyttö Digitaalisesti ohjattu vesihieronta- ja poreallasjärjestelmä Ilmasäädin Valaistus Sensori vedenpinnan tarkkailuun Otsonaattori Turvalukko Ylläpitolämmitin Kuivausjärjestelmä FM radio and CD Terapiavalaistus: 12 LED-valoa SILENT LÄMMINILMA PUHALLIN Lämpimät ilmakuplat hierovat ihoasi hellävaroen ja kuplien miellyttävä poreilu myös rentouttaa. Alhainen äänitaso ja lämmitetty ilma nostavat kylpynautinnon uudelle tasolle. ETU- JA SIVUPANEELIT SYMMETRISET ALTAAT Oikeakätinen: Vasen kätinen:

5 AQUAWOOD PANELOINTI Suorakulmaisiin altaisiin on tilattavissa myös 2mm Aquawood vettähylkivä akryylipanelointi puisella ilmeellä. Saatavilla moneen kylpyhuoneeseen sointuvassa vaahteran värissä. Paneloinnin avulla altaasta saa hetkessä tyylikkään osan kylpyhuonetta! Aquawood panelointi voidaan asentaa osaan malleista. Etupaneeli: 230 Sivupaneeli: 130 WELLISCOLOR VÄRITERAPIAVALAISTUS Värit vaikuttavat mielialaamme ja tunteisiimme. Näillä taas on ajansaatossa vaikutusta kehoomme ja sen hyvinvointiin. Altaan ohjauspaneelista pystyy valitsemaan valaistukseen joko liukuvan värinvaihdon tai tunnelmaan sopivan värivalaistuksen. TERAPIAVALAISTUS 12 LEDin valaistuksella luot haluamasi kylpytunnelman napin painalluksella (useita eri värivaihtoehtoja). Terapiavalaistus on tilattavissa lisävarusteena E-Plus and E-Drive TOUCH malleihin ja se löytyy vakiovarusteena E-Max TOUCH ja E- Multimedia TOUCH malleista. M ICRO S ILK HAPPIHOITO HAPPIHOITO AJATTOMAAN KAUNEUTEEN Miljoonat happikuplat peittävät ihosi silkin tavoin Kosteuttaa ja puhdistaa samanaikaisesti Mikrokuplat tunkeutuvat syvälle ihoon ja puhdistavat ihohuokoset Kosteuttaa ihoa Ehkäisee juonteiden ja ryppyjen muodostumista HAPPIKYLPY ON HYVÄKSI TERVEYDELLESI Nostaa veden happitasoa yi 70% Stimuloi kollageenin tuotantoa

6 WELLIS V-CONCEPT SELKÄHIERONTA WELLIS V-Concept selkähieronta kehiteltiin yhteistyössä hierojien ja insinöörien kanssa. Järjestelmän erikoisuutena on suuttimien koko ja asemointi. Aikaisemmissa malleissa oli yksi tai kaksi suurta suutinta ja hieronta oli suunnattu suoraan kylpijän selkärankaan. WELLIS V-Concept hierontajärjestelmän pienemmät suuttimet sen sijaan hierovat asemointinsa ansiosta lihaksia selkärangan vierestä, tuloksena on nopea ja tehokas rentoutuminen. WELLIS SLIM-SUUTTIMET Uusi SLIM WELLIS-hierontasuutin kohoaa allaskuoresta vain 1.5 mm. Suutin ei hankaa selkää ja parantaa kylpynautintoa. Kiitos innovatiiviselle suunnitteluosastollemme, SLIM-suutin tekee Wellis-altaasta myös ilon silmälle. E-MAX TOUCH TURBO

7 VITALIA cm 195 l cm 225 l BASIC 4 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Standardi jalat Poistoputki Sähköt: 1 x 16A VITALIA 160x75x57 cm 170x75x57 cm Basic PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET Etupaneeli (akryyli) Sivupaneeli (akryyli) Etupaneeli (nahkajäljitelmä) Sivupaneeli (nahkajäljitelmä) Säätöjalat Tyyny CUBIC SLIM hanasetti Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH versioihin Nanokäsittely allaspinnalle

8 TITANO ,5 cm ,5 cm 255 l 290 l BASIC 4 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Säätöjalat Poistoputki Sähköt: 1 x 16A TITANO Basic 180x80x61,5 cm 890 PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET 160 Etupaneeli (akryyli) 130 Sivupaneeli (akryyli) 330 Etupaneeli (nahkajäljitelmä) 195 Sivupaneeli (nahkajäljitelmä) 200 Säätöjalat 320 CUBIC EXTRA hanasetti Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH 385 versioihin 320 Nanokäsittely allaspinnalle 190x90x61,5 cm

9 SEPIA cm 240 l cm 280 l BASIC 4 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Standardi jalat Poistoputki Vasen- tai oikeakätinen Sähköt: 1 x 16A SEPIA 150x105x65 cm 160x105x66 cm Basic PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET Etupaneeli (akryyli) Säätöjalat CUBIC SLIM hanasetti Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH versioihin Nanokäsittely allaspinnalle

10 SCALA 140 x 140 x 62 cm 285 l 150 x 150 x 64,5 cm 375 l BASIC 4 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Standardi jalat Poistoputki Vasen-tai oikeakätinen Sähköt: 1 x 16A SCALA 140x140x64,5 cm 150x150x64,5 cm Basic PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET Etupaneeli (akryyli) Säätöjalat Tyynyt 2 kpl RETRO hanasetti Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH versioihin Nanokäsittely allaspinnalle

11 NERA ,5 cm 285 l BASIC 4 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Säätöjalat Poistoputki Sähköt: 1 x 16A NERA 185x90x72,5 cm Basic 950 PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ MicroSilk OXYGEN THERAPY E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET Etupaneeli (akryyli) 180 Sivupaneeli (akryyli) 110 Etupaneeli (nahkajäljitelmä) 225 Sivupaneeli (nahkajäljitelmä) 130 Akryylireunus musta/valkoinen 570 Tyynyt 86 CUBIC SLIM/EXTRA hanasetti 320 Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH versioihin 385 Nanokäsittely allaspinnalle 320

12 NERAMAXI ,5 cm 680 l BASIC 5 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Säätöjalat Poistoputki HYDRO /HYDROAIR Basic allas 2 hierontapumppua 6 Micro V-concept selkäsuutinta 4 Midi kylkisuutinta 3 micro selkäsuutinta 2 2 Micro jalkasuutinta Pneumaattinen ohjauspainike Ilmasäädin HydroAir : ilmasuutinta Sähköt: 1 x 16A NERA maxi 185x150x72,5 cm Basic 1330 PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ MicroSilk OXYGEN THERAPY E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET Etupaneeli (akryyli) 250 Sivupaneeli (akryyli) 150 Etupaneeli (nahkajäljitelmä) 330 Sivupaneeli (nahkajäljitelmä) 195 Akryylireunus musta/valkoinen 760 Tyynyt 160 CUBIC SLIM/EXTRA hanasetti 320 Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH versioihin 385 Nanokäsittely allaspinnalle 320

13 DUBLO cm 330 l BASIC 5 mm paksu akryyliallas POLI-MAX vahvistus allaskuorelle Säätöjalat 2 kpl tyynyjä Kromatut kaiteet Poistoputki Vasen- tai oikeakätinen Sähköt: 1 x 16A DUBLO 180x130x70 cm Basicallas säätöjaloilla 1320 PNEUMAATTINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ Hydro HydroAir DIGITAALINEN OHJAUSJÄRJESTELMÄ E-Plus E-Drive TOUCH E-Max TOUCH E-Multimedia TOUCH LISÄVARUSTEET Etupaneeli (akryyli) 290 RUNDO hanasetti 390 Terapiavalaistus E-Plus and E-Drive TOUCH versioihin 385 Nanokäsittely allaspinnalle 320

14 TIVOLI 150 x 150 x 58cm AKRYYLIALLAS+E-DRIVE TOUCH tyyny, terapiavalaistus, ruostumatonta terästä, pohjaventtiili + ylivuotosuoja ja turvalasi etupaneeli E-DRIVETM TOUCH LCD näyttö, Digitaalisesti ohjattu vesihieronta ja poreallasjärjestelmä, Ilmasäädin, terapiavalaistus, kuivausjärjestelmä, otsonaattori, vedenpinnan tarkkailu ja turvalukitus TIVOLI 150x150x58 cm E-Drive TOUCH Etupaneeli (akryyli) 180 Flipper hanasetti 320 Flipper- hanasetti -suositus

15 RHONE 170 x 85 x 58 cm AKRYYLIALLAS + E-DRIVE TOUCH Pohjaventtiili + ylivuotosuoja, terapiavalaistus ja turvalasi etupaneeli E-DRIVETM TOUCH LCD näyttö Digitaalisesti ohjattu vesihieronta ja poreallasjärjestelmä Ilmasäädin Terapiavalaistus Kuivausjärjestelmä Otsonaattori RHONE 170x85x58 cm E-Drive TOUCH Etupaneeli (akryyli) 160 Sivupaneeli (akryyli) 130 Flipper hanasetti 320 Flipper- hanasetti -suositus

16 TERAMO 150 x 150 x 59 cm BASIC Turvalasinen etupaneeli Pohjaventtiili + ylivuotosuoja Tyyny + selkänoja Terapiavalaistus Sähköt: 1 x 16A TERAMO 150x150x59 cm Basic 1640 Flipper-hanasetti - suositus

17 FREESTANDING AMMEET

18 OVAL ,5 cm Akryyliamme tuplaseinämällä ja likaa hylkivällä pinnalla. Ulomman akryylikerroksen paksuus:3-4 mm. Sisemmän akryylikerroksen paksuus: 4-5 mm mm paksu, monikerroksinen eristys lämpöfoliolla. Pohjaventtiili ja ylivuotosuoja. KAKSIKERROKSINEN RAKENNE: Kaksikerroksisen rakenteen ansiosta ammeeseen ei tarvita raskasta teräskehikkoa ja se voidaan asentaa myös suoraan lattialaattojen päälle. Kahden akryylikerroksen välissä oleva eristys takaa veden lämpötilan säilymisen mahdollisimman pitkään. Hinta: 1720 SIERRA ,5 71 cm Akryyliamme tuplaseinämällä ja likaa hylkivällä pinnalla. Ulomman akryylikerroksen paksuus: 3-4 mm. Sisemmän akryylikerroksen paksuus: 4-5 mm mm paksu, monikerroksinen eristys lämpöfoliolla. Pohjaventtiili ja ylivuotosuoja. KAKSIKERROKSINEN RAKENNE: Kaksikerroksisen rakenteen ansiosta ammeeseen ei tarvita raskasta teräskehikkoa ja se voidaan asentaa myös suoraan lattialaattojen päälle. Kahden akryylikerroksen välissä oleva eristys takaa veden lämpötilan säilymisen mahdollisimman pitkään Hinta: 1840

19 TIFFANY 180 x 80 x 62 cm Piilotettu ylivuotosuoja vahvistettu akryylipuu kuvioitu panelointi Hinta: 2330 SYMPHONY 180 x 79 x 87 cm POP-UP tyhjennys vahvistettu akryyli ylivuotosuoja Hinta: 2570

20 fcc Jenna Välimäki Ulko- ja sisäporealtaiden myynti P

AURA. Aura plus corian 185x155x66 cm

AURA. Aura plus corian 185x155x66 cm AURA Aura plus corian 185x155x66 cm Corian-viimeistelyllä 17 440 18 300 Reunavalaistus + 1 180 6 TargetPro suutinta 7 pyörivää suutinta Ylivuoto 2 Niskatyynyä Ylläpitolämmitin HUOM: Mittat corian-viimeistelyllä,

Lisätiedot

Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista

Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista poreammeista tilaviin kymmenen hengen altaisiin. Kaikkiin

Lisätiedot

SAWO on ISO 14001:2015(ympäristöjärjestelmä) ja ISO 9001:2015(laatujärjestelmä) sertifioitu yritys.

SAWO on ISO 14001:2015(ympäristöjärjestelmä) ja ISO 9001:2015(laatujärjestelmä) sertifioitu yritys. SAWO on ISO 14001:2015(ympäristöjärjestelmä) ja ISO 9001:2015(laatujärjestelmä) sertifioitu yritys. Mitä on infrapuna? Infrapunasäteily on lämpösäteilyä, jota saamme lähestulkoon päivittäin. Esimerkiksi

Lisätiedot

NOVITEK OY NORDIC SPA LTD.

NOVITEK OY NORDIC SPA LTD. NOVITEK OY NORDIC SPA LTD. Pitkään toiminut perheyhtiö. Työntekijöitä tällä hetkellä 25 henkilöä (kesäisin jopa 40 hlöä). Myynyt ennen sisäporealtaita, suihkukaappeja, infrasaunoja jne. Tällä hetkellä

Lisätiedot

KYLPEMISEN IHANUUTTA skandinaaviseen ilmastoon

KYLPEMISEN IHANUUTTA skandinaaviseen ilmastoon KYLPEMISEN IHANUUTTA skandinaaviseen ilmastoon Ajatuksemme on aika yksinkertainen...mielestämme kaikilla tulee olla mahdollisuus investoida porealtaaseen luopumatta kuitenkaan korkeasta laadusta. Nordpool-altaat

Lisätiedot

Flexi buffet-linjastot

Flexi buffet-linjastot Flexi buffet-linjastot electrolux Flexi system 3 Uudet Flexi buffet-linjastot: joustavat ratkaisut aamiaisesta illalliseen Kahvilat ja ravintolat: Ihanteellinen ratkaisu ympäristöihin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

Hierova poreallas Bamberg

Hierova poreallas Bamberg 1500 x 1000 x 570 mm Hierova poreallas Bamberg Hyvä asiakas, Kiitos, että valitsit tuotteemme. Turvallisuutesi vuoksi pyydämme Sinua perehtymään näihin ohjeisiin ennen ammeen asennusta ja käyttöä. Varoitus

Lisätiedot

hierovat kylpyammeet Asennusohje Edition 1-10

hierovat kylpyammeet Asennusohje Edition 1-10 BRIGG hierovat kylpyammeet Asennusohje Edition 1-10 4:1 4:2 asennus- ja käyttöohjeet Nämä ohjeet koskevat Brigg-kylpyammetta ja -poreammetta onneksi olkoon poreammeen valintasi johdosta! Noudattamalla

Lisätiedot

Rentouttavan pehmeä mikrohienojen pisaroiden ansiosta. UUSI. Raindance Select S suihkut uudella PowderRain-suihkumuodolla.

Rentouttavan pehmeä mikrohienojen pisaroiden ansiosta. UUSI. Raindance Select S suihkut uudella PowderRain-suihkumuodolla. hansgrohe Raindance Select S PowderRain-suihkulla UUSI Rentouttavan pehmeä mikrohienojen pisaroiden ansiosta. Raindance Select S suihkut uudella PowderRain-suihkumuodolla. 2 hansgrohe Tarina hansgrohe

Lisätiedot

TITANO POREALLAS. www.wellis.eu

TITANO POREALLAS. www.wellis.eu KÄYTTÖOHJE TITANO POREALLAS www.wellis.eu Tuotekuvaus Koko: 1800 800 630 1900 900 630 Altaan tilavuus: Titano 180: 255 litraa Titano 190: 290 litraa Basic Standard / kylpyamme Hydro Paineilmatoiminen säätöpainike

Lisätiedot

CLASSIC-ULKOPOREALLASMALLISTO

CLASSIC-ULKOPOREALLASMALLISTO CLASSIC-ULKOPOREALLASMALLISTO NAUTINNOS KYLVE Aikojen alusta on kylvetty, annettu veden hoitaa ja rentouttaa sekä pitää hyvänä. Kylvyissä ja altaissa on kuitenkin eroja. Kotimaiset Novitek-ulkoporealtaat

Lisätiedot

KORIKS-FIIBER. Hinnasto Sähköposti: Puh:

KORIKS-FIIBER. Hinnasto Sähköposti: Puh: KORIKS-FIIBER Hinnasto 2017 Sähköposti: info@koriks.ee Puh: 050 306 3123 www.koriks.fi LASIKUITUISET KYLPYTYNNYRIT Lasikuituiset kylpytynnyrit ovat hygieenisiä ja niiden puhdistus sekä huolto on erittäin

Lisätiedot

SÄHKÖKIUKAAT WWW.NARVI.FI

SÄHKÖKIUKAAT WWW.NARVI.FI SÄHKÖKIUKAAT WWW.NARVI.FI Yleisiä ohjeita kiukaan valintaan Sauna on suomalaisille paikka, jossa rentoudutaan ja nautitaan. Nautinnon takaamiseksi tulee kiukaan valinnassa ottaa huomioon yleisiä rakenteellisia

Lisätiedot

Kylpyammeet. Koko: 1400 x 700 mm. Syvyys: 420 mm. Koko: 1500 x 700 mm. Syvyys: 420 mm. Koko: 1600 x 700 mm. Syvyys: 420 mm

Kylpyammeet. Koko: 1400 x 700 mm. Syvyys: 420 mm. Koko: 1500 x 700 mm. Syvyys: 420 mm. Koko: 1600 x 700 mm. Syvyys: 420 mm Kylpy- ja poreammeet Kylpy on veden hellin muoto. Kautta historian ihmiset ovat nautiskelleet ja rentoutuneet lämpöisen veden rauhoittavassa tunnelmassa. Tuoksuvat kylpyvaahdot ja aromaattiset öljyt ovat

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

hierovat kylpyammeet Asennusohje malli 08- Edition 1-10

hierovat kylpyammeet Asennusohje malli 08- Edition 1-10 hierovat kylpyammeet malli 08- Asennusohje Edition 1-10 Kerromme tässä käyttöohjeessa vaihe vaiheelta oikean asennustavan Hafan poreammeelle, niin että voit nauttia sen käytöstä turvallisesti. Käyttöohjeessa

Lisätiedot

AMMEET JA POREAMMEET

AMMEET JA POREAMMEET AMMEET JA POREAMMEET & Kiitos kun valitsitte poreammeen Noro Scandinavialta. Täältä löydät mitä tarvitset ajatella sähkön ja veden asennukseen, poreammeen toiminnot sekä vinkkejä kuinka huollat ammetta

Lisätiedot

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan 300-900 W Sähkölämmitys 8 mallia Thermoplus Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan Käyttökohteet Thermoplus asennetaan ikkunan yläpuolelle, jossa se estää tehokkaasti

Lisätiedot

Siirrettävät ilmastointilaitteet

Siirrettävät ilmastointilaitteet Siirrettävät ilmastointilaitteet luovat kotiin ja työpaikoille helposti ja nopeasti miellyttävän ja raikkaan sisäilman. Jäähdyttäessään sisäilmaa ne poistavat samalla ilmasta liiallisen kosteuden sekä

Lisätiedot

ASENNUS KÄYTTÖ-OHJE POREAMMEET

ASENNUS KÄYTTÖ-OHJE POREAMMEET ASENNUS & KÄYTTÖ-OHJE POREAMMEET Kiitos kun valitsitte poreammeen Noro Scandinavialta. Täältä löydät mitä tarvitset ajatella sähkön ja veden asennukseen, poreammeen toiminnot sekä vinkkejä kuinka huollat

Lisätiedot

TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm.

TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm. TYÖVALOT UUSI ABL LED COMPACT TYÖVALO ABL LED Compact on premiumluokan työvalo huokeaan hintaan. Valo on OEM-laatua varustettu laadukkaalla hejastimella, karkaistulla lasilla jossa jäänpoistotoiminto ja

Lisätiedot

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla

Lisätiedot

Jää- ja pakastekaapit 650 & 1400 l

Jää- ja pakastekaapit 650 & 1400 l Electroluxin HD-Sarjan jää/pakastekaapit tarjoavat suuren valikoiman erilaisia kaappeja kylmäsäilytykseen. Kaapit ovat niin sisältä kuin ulkoa ruostumatonta terästä, teräsovella, ja kapasiteetti alkaen

Lisätiedot

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT IDO Pesualtaat IDO Pesualtaat 95 IDO PESUALTAAT OLIPA PESUALLAS MITEN ARKINEN KALUSTE TAHANSA, ME PYRIMME TÄYDELLISYYTEEN. ALTAAMME OVAT SUUNNITELTU SEKÄ ESTEETTISEKSI OSAKSI KYLPYHUONETTA ETTÄ KÄYTÄNNÖLLISEKSI

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL Rev. 108A FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo

Lisätiedot

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt Auringolta suojautuminen on tärkeä osa asumista sekä nykyaikaista rakentamista. Ulkotiloissa viilentävällä varjolla on tärkeä rooli paitsi viihtyisyyden myös terveytesi kannalta.

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin

Lisätiedot

Kallistettava paistinpannu

Kallistettava paistinpannu Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,

Lisätiedot

Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin

Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Kaikki tarvittava valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron ammattilainen Nylund tuntee valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron

Lisätiedot

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI AIR STYLE ARKKITEHTUURINEN HELMI Hiljainen Erittäin ohut Erinomainen Energialuokitus Monipuolinen Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI Toimisto tyyliin Järjestelmä on tehokas ja pystyy suorituskyvyltään

Lisätiedot

Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa.

Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa. Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa. Alveus-altaat ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämää, arjessa ja juhlassa. Se on huomioitu altaiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Neljän merkittävän

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT FESTIVO UFFET PRO TRJOILUVUNUT TEKNISET TIEOT: PRO LH-45-H, PRO LH-45-39946 Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille () ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin kuuluvat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Kiitos kun valitsitte NORO poreammeen.

SISÄLLYSLUETTELO. Kiitos kun valitsitte NORO poreammeen. POREAMMEET Kiitos kun valitsitte NORO poreammeen. Täältä löydät kaiken mitä tarvitsee ajatella sähkön ja veden asennuksessa, poreammeen toiminnot sekä vinkkejä kuinka huollat ammetta jotta se kestäisi

Lisätiedot

ASENNUS KÄYTTÖ-OHJE POREAMMEET

ASENNUS KÄYTTÖ-OHJE POREAMMEET ASENNUS & KÄYTTÖ-OHJE POREAMMEET Kiitos kun valitsitte NORO poreammeen. Täältä löydät kaiken mitä tarvitsee ajatella sähkön ja veden asennuksessa, poreammeen toiminnot sekä vinkkejä kuinka huollat ammetta

Lisätiedot

Astianpesu Tunneliastianpesukone WTCS90-90 k/h

Astianpesu Tunneliastianpesukone WTCS90-90 k/h KAPPALE # MALLI # NIMI # SIS # AIA # 534300 (WTCS90ERB) Tunneliastianpesukone, 1 nopeus, 90 koria tunnissa, kätisyys O>V 534301 (WTCS90ELB) Tunneliastianpesukone, 1 nopeus, 90 koria tunnissa, kätisyys

Lisätiedot

MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT

MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT ILMAN HALLINTA JA HUONELAITTEET DESIGN-VENTTIILIT LUMI JA LUMO MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ TOIMII HYVIN Uudet ilmanvaihtoventtiilit LUMI ja LUMO

Lisätiedot

DOG HELPPOA LIIKKUMISTA

DOG HELPPOA LIIKKUMISTA DOG 2014 HELPPOA LIIKKUMISTA Croozer korkealaatuinen, älykäs kuljetusratkaisu ulkoilua ja pyöräilyä harrastaville, jotka haluavat elää elämänsä spontaanisti ja yksinkertaisesti. Croozer-kärryillä voit

Lisätiedot

Joustavaa tehokkuutta kotisi lämmöntarpeeseen

Joustavaa tehokkuutta kotisi lämmöntarpeeseen Joustavaa tehokkuutta kotisi lämmöntarpeeseen LÄMPÖÄSSÄ by ROTEX HPSU Compact on todistetusti monipuolinen ja energiatehokas ilma/vesilämpöpumppu patteri- ja lattialämmitysjärjestelmiin sekä käyttöveden

Lisätiedot

Oras Esteta. Veden virkistävä voima

Oras Esteta. Veden virkistävä voima Oras Esteta Veden virkistävä voima Täydelliseen suihkuhetkeen Nykypäivän nopeatempoisessa arjessa töissä, jokapäiväisessä elämässä ja urheilussa on yhä haastavampaa ylläpitää keho, mieli ja sielu terveessä

Lisätiedot

MEHRER -Öljyvapaat kompressorit paineilmalle ja kaasuille

MEHRER -Öljyvapaat kompressorit paineilmalle ja kaasuille MEHRER -Öljyvapaat kompressorit paineilmalle ja kaasuille Öljyvapaa paineilma 100% öljyvapaata paineilmaa Puhdas ja ehdottoman öljytön paineilma on elintärkeä käyttöhyödyke sairaaloiden ja terveyskeskusten

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml. 2. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Selänpesin + Eukalyptus 500 ml

1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml. 2. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Selänpesin + Eukalyptus 500 ml LIIKELAHJAT 2015 2 1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml Emendon saunatekstiilien materiaalina on käytetty korkealaatuista pellava/puuvillaa (60/40%). Laudeliinan koko 150 x 50 cm.

Lisätiedot

Jääkaappipakastin, 186 cm EasyClean-terästä KG 36EAI43

Jääkaappipakastin, 186 cm EasyClean-terästä KG 36EAI43 teräs 1320* *Suositushinta Tuotteen ominaisuudet Suorituskyky ja kulutus k Energialuokka: A+++, 149 kwh/vuosi k Käyttötilavuus yhteensä: 302 l Muotoilu ja käyttömukavuus k Elektroninen lämpötilanohjaus

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava.

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava. Rolba City Combi City Combi Suunniteltu kaupunkialueille helpottamaan putkistojen huoltotöitä kaikenlaisissa kiinteistöissä kuten esim. ravintoloissa. Se on kompakti ulkopuolelta, mutta siinä on kuitenkin

Lisätiedot

Yksi lamppu, kolme valoasetusta

Yksi lamppu, kolme valoasetusta PHILIPS LED Lamppu 14 7 3,5 W (100 W) E27 Lämmin / erittäin lämmin / todella lämmin Ei himmennettävä Yksi lamppu, kolme valoasetusta Joskus täydellisen tunnelmavalaistuksen luominen on tärkeää. Philipsin

Lisätiedot

INTEGROITU ULKOLÄMMITYS ALUSTA ALKAEN

INTEGROITU ULKOLÄMMITYS ALUSTA ALKAEN KUU TA KUU TA UO 5 V DEN O 5 VU DEN INTEGROITU ULKOLÄMMITYS ALUSTA ALKAEN PARANNETTU VIIHTYVYYS SISÄÄNRAKENNETTU NEROKKUUS Perfecting your valued outdoor leisure time SOLAMAGIC DEN TAK UO 5V UU UU DEN

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. Hierova luksusamme

ASENNUSOHJE. Hierova luksusamme ASENNUSOHJE Hierova luksusamme ASENNUSOHJE Varmistaaksesi turvallisuuden lue ohjeet ennen asennusta ja käyttöä. Ohje koskee seuraavia malleja: 1. Täytettävät vaatimukset (koskien vesijärjestelmää ja sähköosia).

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

TÄRKEÄ OHJE: Pidä nämä ohjeet tallessa ja lue ne huolella ennen kuin alat käyttää tuotetta. SUUNNITELTU AINOASTAAN SEINÄPISTORASIA KÄYTTÖÖN!

TÄRKEÄ OHJE: Pidä nämä ohjeet tallessa ja lue ne huolella ennen kuin alat käyttää tuotetta. SUUNNITELTU AINOASTAAN SEINÄPISTORASIA KÄYTTÖÖN! Käyttöohje Onnittelumme Handy Heater - pistorasiaan kytkettävän tilalämmittimen ostosta. Tämä johdoton keraaminen tilalämmitin tarjoaa nopeasti ja helposti lämpöä melkein kaikkialle kodissasi. Kytke se

Lisätiedot

nuku By Iskun Tempur-parivuoteiden hinnasta pois vähintään 1000,- Esim. Tempur Relaxation Basic 7 -sänky 160x200 cm alk.

nuku By Iskun Tempur-parivuoteiden hinnasta pois vähintään 1000,- Esim. Tempur Relaxation Basic 7 -sänky 160x200 cm alk. nuku By Suomen tyytyväisimmät nukkujat* Iskun Tempur-parivuoteiden hinnasta pois vähintään 1000,- Esim. Tempur Relaxation Basic 7 -sänky 160x200 cm alk. 1999,- (3306,-) Etuja ja inspiraatiota! /IskuSuomi

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Menestystarina Greiner sai alkunsa Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut

Menestystarina Greiner sai alkunsa Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut Menestystarina Greiner sai alkunsa 1922. Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut huomattavasti, mutta se on silti edelleen Greiner perheen

Lisätiedot

Alternative Solutions. Alternative - WRG Energiaa säästävä ilmanvaihto- & lämmöntalteenottolaite

Alternative Solutions. Alternative - WRG Energiaa säästävä ilmanvaihto- & lämmöntalteenottolaite Alternative - WRG Energiaa säästävä ilmanvaihto- & SÄÄSTÄÄ ENERGIAA lämmöntalteenottolaite HYVÄ SISÄILMA Ihminen hengittää vuorokaudessa noin 10 000 litraa ilmaa Ilmassa olevat pienhiukkaset ovat todistetusti

Lisätiedot

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Tunnettua ruotsalaista laatua MidMade-ullakkoportaiden tuotesuunnittelun lähtökohtina ovat toimivuus ja hyvä muotoilu sekä laatu, joka kestää sukupolvelta toiselle.

Lisätiedot

LÖYLYN LÄHTEILLÄ AITO KIUKAAT. 16-24, Verkko ja SK WWW.NARVI.FI

LÖYLYN LÄHTEILLÄ AITO KIUKAAT. 16-24, Verkko ja SK WWW.NARVI.FI LÖYLYN LÄHTEILLÄ AITO KIUKAAT 16-24, Verkko ja SK WWW.NARVI.FI Yleisiä ohjeita kiukaan valintaan Sauna on suomalaisille paikka, jossa rentoudutaan ja nautitaan. Nautinnon takaamiseksi tulee kiukaan valinnassa

Lisätiedot

Terassimarkiisi suuriin kattauksiin. Ihanteellinen markiisi mm. ravintoloiden terasseille. Markiisin viimeistelty kokonaisuus sisältää kahteen

Terassimarkiisi suuriin kattauksiin. Ihanteellinen markiisi mm. ravintoloiden terasseille. Markiisin viimeistelty kokonaisuus sisältää kahteen Terassimarkiisi suuriin kattauksiin. Ihanteellinen markiisi mm. ravintoloiden terasseille. Markiisin viimeistelty kokonaisuus sisältää kahteen suuntaan aukeavat kankaat sekä runkokehikon tolppineen. Yhdellä

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Harmony-saunahuone

Tuoteluettelo. Harmony-saunahuone Tuoteluettelo Harmony-saunahuone SAUNAHUONE HYVINVOINTIIN Tehdasvalmisteinen laatukonsepti TylöHelon Harmony-valmissauna on ratkaisu silloin, kun haluat oman saunan helposti ja kätevästi. Ei sotkua eikä

Lisätiedot

Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle

Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle harvia.fi Kesän mukavin piha Nauti modernista mökkitunnelmasta ja vietä rentouttava kesä. Rakenna oma, erityisen viihtyisä mukavuusvyöhykkeesi kesäkeittiöineen, paljuineen

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

T1 Elegantti pistorasiakeskus

T1 Elegantti pistorasiakeskus Upeat alumiinirunkoiset TallyKey pylväät on tehty kestämään pitkään kovissakin olosuhteissa. Tuotteet toimitetaan aina asennusvalmiina kokonaisuuksina ja varustetaan asiakkaan toiveiden mukaan. Pylväässä

Lisätiedot

KORIKS-FIIBER. Hinnasto Sähköposti: Puh:

KORIKS-FIIBER. Hinnasto Sähköposti: Puh: KORIKS-FIIBER Hinnasto 2018 Sähköposti: info@koriks.fi Puh: 050 306 3123 www.koriks.fi LASIKUITUISET KYLPYTYNNYRIT Lasikuituiset kylpytynnyrit ovat hygieenisiä ja niiden puhdistus sekä huolto on erittäin

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin

Lisätiedot

Modul Compact Plan Vertikal

Modul Compact Plan Vertikal Stravent Radiaattorit Modul Compact Plan Vertikal Paneeliradiaattori www.stravent.fi www.stravent.fi Modul Compact Plan Vertikal paneeliradiaattori TEKNISET TIEDOT Materiaali: Pintakäsittely: Väri: Paneelit:

Lisätiedot

POREAMMEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

POREAMMEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE POREAMMEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE 1 (1) SISÄLLYSLUETTELO ASIAKKAALLE... 2 ASENNUS... 3 SÄÄTÖJALAT... 3 VIEMÄRÖINTI... 3 ETUPANEELIT... 3 SÄHKÖASENNUS... 4 UPOTUSASENNUS... 5 KÄYTTÖ... 7 KYTKIMET JA SÄÄTIMET...

Lisätiedot

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita 10 HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS 1 1. TURVALLINEN 2. HUOLETON LVI lämmittimet ovat suljetun rakenteensa ansiosta lapsija paloturvallisia. Lämmittimien ja

Lisätiedot

Stravent. Radiaattorit. Modul Compact. Paneeliradiaattori.

Stravent. Radiaattorit. Modul Compact. Paneeliradiaattori. Stravent Radiaattorit Modul Compact Paneeliradiaattori www.stravent.fi www.stravent.fi Modul Compact radiaattori Todellista tehoa ilman ylimitoitusta. Radiaattoreilla on tärkeä tehtävä lämmitettäessä asuinhuoneita.

Lisätiedot

Hierova kylpyamme Monte 62105 ASENNUSOPAS HIEROVA KYLPYAMME KÄYTTÖOHJE MALLI: MONTE 62105 Hyvä käyttäjä: Kiitos, että valitsit BATHLIFE kylpyammeen. Varmistaaksesi turvallisuutesi, lue ohjeet huolellisesti

Lisätiedot

TUNTUUKO TOISINAAN, ETTÄ NAAPURIN ISÄSSÄ ON ENEMMÄN INSINÖÖRIÄ KUIN SINUSSA?

TUNTUUKO TOISINAAN, ETTÄ NAAPURIN ISÄSSÄ ON ENEMMÄN INSINÖÖRIÄ KUIN SINUSSA? TUNTUUKO TOISINAAN, ETTÄ NAAPURIN ISÄSSÄ ON ENEMMÄN INSINÖÖRIÄ KUIN SINUSSA? Älä huoli. Grundfos tarjoaa laadukasta helppokäyttöisyyttä myös sinunkin käyttöösi. SQ JA SP-UPPOPUMPUT KOTITALOUKSIE GRUNDFOS

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.

Lisätiedot

Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen

Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Thermocassette 300 600 W Sähkölämmitys 4 mallit Thermocassette Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Käyttökohteet Thermocassette on tarkoitettu toimistojen, kylpyhuoneiden, koulujen

Lisätiedot

Huoletonta asumista talvipakkasilla

Huoletonta asumista talvipakkasilla J Ä ÄT Y M ÄTÖ N V E S I J O H TO J Ä ÄT Y M ÄTÖ N S U OJA P U T K I Huoletonta asumista talvipakkasilla 12 2010 10002 Uponor Supra Plus -jäätymätön vesijohto Uponor Supra Plus on eristetty ja lämmitetty

Lisätiedot

Täydelliseen puhdistukseen

Täydelliseen puhdistukseen T 12/1 eco!efficiency Täydelliseen puhdistukseen Tehokas, taloudellinen, hiljainen 40% energiansäästö hiljainen vain 56 db(a) Ei mikä tahansa imuri Uusi T 12/1 eco!efficiency on erilainen pölynimuri. Se

Lisätiedot

Kodin LED-valaistusopas

Kodin LED-valaistusopas Kodin LED-valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Valaistuksen ohjaus Kodin eri huoneiden valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi

Lisätiedot

Rasvakeitin. Elco 700HP

Rasvakeitin. Elco 700HP Electrolux 700HP sarja sisältää yli sata mallia, jotka on suunniteltu täyttämään parhaimman suorituskyvyn, luotettavuuden, energian säästön, turvallisuuden sekä ergonomisen käytön vaatimukset. Tuotteiden

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

BERKER EIB/KNX -TALOAUTOMAATIO

BERKER EIB/KNX -TALOAUTOMAATIO BERKER EIB/KNX -TALOAUTOMAATIO KUINKA ÄLYKÄS SINUN KOTISI ON? Toisille koti merkitsee lepoa ja rauhaa arjen kiireistä, toisille viihtymistä ystävien, perheen tai harrastusten parissa. Tarpeemme vaihtelevat,

Lisätiedot

Emendon tyylikäs musta Louhe kiulu sekä kauha on valmistettu alumiinista sekä pyökistä.

Emendon tyylikäs musta Louhe kiulu sekä kauha on valmistettu alumiinista sekä pyökistä. LIIKELAHJAT 2017 2 3248 Louhe kiulu musta + kauha Emendon tyylikäs musta Louhe kiulu sekä kauha on valmistettu alumiinista sekä pyökistä. Kiulun ja kauhan varteen puuosaan on mahdollista painattaa esimerkiksi

Lisätiedot

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN unidrain GlassLine unidrain GlassLine sisältää lasisia suihkualtaita ja suihkuseiniä, jotka alkuperäiseen unidrain lattiakaivoon yhdistettynä muodostavat yksittäisistä osista upean, märkätilavarman ja

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

LISÄMAHDOLLISUUDET Säiliöön voidaan asentaa myös:

LISÄMAHDOLLISUUDET Säiliöön voidaan asentaa myös: XOTNK 500i või 500 Xi XOTNK 505-3000i vibra.se 150 235 345 495 770 400 200 100 1710 150 LISÄMHDOLLISUUDT Säiliöön voidaan asentaa myös: X/X3 K SOL Venttiili V Käyttöveden lämmönvaihdin o 22mm P=10/15 m

Lisätiedot

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne.

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Elztrip 00 600-1500 W Sähkölämmitys 3 mallia Elztrip 00 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Käyttökohteet 00 on tarkoitettu yleis- ja lisälämmitykseen sekä ikkunoista tulevan vedon

Lisätiedot

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho 150/250/LCD Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit myös ostaa kaikki osat erikseen. Nilfisk Supreme

Lisätiedot

Paljukärryn käyttöohjeet

Paljukärryn käyttöohjeet Paljukärryn käyttöohjeet Paljukärryn käyttöönotto Sijoita paljukärry tukevalle ja tasaiselle maalle. Veden poistoletku yltää 10 metrin päähän poistoputkesta, joka sijaitsee kärryn etuosassa Säilytyslaatikosta

Lisätiedot

Suihkukaappi Asennus- ja käyttöohjeet

Suihkukaappi Asennus- ja käyttöohjeet Suihkukaappi Asennus- ja käyttöohjeet Valmistelut Puhdistus ja huolto 1. Puhdista suihkukaappi miedolla puhdistusaineella ja pehmeällä kankaalla. Ammoniakkia tai asetonia sisältävän puhdistusaineen käyttö

Lisätiedot

Suihku: -Laatoitus seinät/lattia sekä nurkkaan tulevan kulmahyllykön teko ja laatoitus. Laattojen toimitus.

Suihku: -Laatoitus seinät/lattia sekä nurkkaan tulevan kulmahyllykön teko ja laatoitus. Laattojen toimitus. Saunan/suihkun saneeraus avaimet käteen periaatteella. Tehtävät työt: Suihku: -Laatoitus seinät/lattia sekä nurkkaan tulevan kulmahyllykön teko ja laatoitus. Laattojen toimitus. -Lattialaatta: II XENO

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

GEBERIT SILENT-PRO KAIKESSA RAUHASSA

GEBERIT SILENT-PRO KAIKESSA RAUHASSA GEBERIT SILENT-PRO KAIKESSA RAUHASSA UUTUUS. MUHVIJÄRJESTELMÄ. ÄÄNTÄ ERISTÄVÄ Geberit Silent-Pro -viemärijärjestelmä vähentää huomattavasti epätoivottuja ääniä viereisistä kylpyhuoneista. Asentajat ja

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo.

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. Kaikki yhdeltä toimittajalta!! KYSY ILMAINEN MITOITUSSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO.

Lisätiedot

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä Moottoroi verhot Glystrolla ja nautit aina verho Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glystro -moottoroitu

Lisätiedot

OIKEA LÄMPÖ OIKEAAN PAIKKAAN

OIKEA LÄMPÖ OIKEAAN PAIKKAAN PURMO Rettig Lämpö Oy PL 16, Tupakankatu 68601 Pietarsaari, Suomi info@purmo.fi, www.purmo.fi Asiakirja on laadittu mahdollisimman huolellisesti. Sitä ei saa toisintaa edes osittain ilman Rettig ICC:n

Lisätiedot

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008 Energiansäästölamput 2008 GP Saving Lamps Edut Säästää ympäristöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä CO². Kestää 8-12 kertaa kauemmin* Vähentää kotitalouksien sähkönkulutusta jopa 80%* ja näin ollen myös

Lisätiedot

Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille

Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille Luo ympäristöösi hyvinvointia edistävä keidas Apollo Xline terassimarkiisilla. Talvipuutarha on jokaisen talon helmi;. keidas ihmisille,

Lisätiedot

MUNICH. Instructions of installation and usage. Asennus- ja käyttöohjeet. Puhdistus ja kunnossapito

MUNICH. Instructions of installation and usage. Asennus- ja käyttöohjeet. Puhdistus ja kunnossapito Puhdistus ja kunnossapito MUNICH Instructions of installation and usage Asennus- ja käyttöohjeet 1. Kuljetuksen ja asennuksen aikana putkesta ei saa vetää eikä ammetta saa kantaalisävarusteista kiinni

Lisätiedot

JÄÄKAAPIT 600 L ELECTROLUX BENEFIT-LINE

JÄÄKAAPIT 600 L ELECTROLUX BENEFIT-LINE Electroluxin Benefit-sarjan jää/pakastekaapit tarjoavat suuren valikoiman erilaisia kaappeja kylmäsäilytykseen GN mitoituksella. Päämateriaalina on ruostumaton AISI 304 teräs ja kapasiteetti tämän esitteen

Lisätiedot

Elinvoimaista vettä. Tyylikkyyttä meneville miehille. Hyvinvointia jalkahieronnalla. Magneettikorut ja hyvinvointituotteet

Elinvoimaista vettä. Tyylikkyyttä meneville miehille. Hyvinvointia jalkahieronnalla. Magneettikorut ja hyvinvointituotteet Elinvoimaista vettä Tyylikkyyttä meneville miehille Hyvinvointia jalkahieronnalla Magneettikorut ja hyvinvointituotteet 558 S, M, L, XL, XXL 27 2401 P 48 Hyvä asiakkaamme, Tästä kuvastosta löydät vaikuttavia

Lisätiedot

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Laadukas ja tukeva ruostumattomasta teräksestä valmistettu biojätteen vähennysyksikkö. Laitteessa on yhdistettynä jätemylly ja vedenpoistoyksikkö teräksisessä tiskipöydässä.

Lisätiedot

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle.

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle. Tuote: TopSpa XS Poly, eristetty poreallas, hiekkasuodatin Koska olemme vanhoja asiakkaita SpaDealersin kanssa, oli luontevaa kääntyä heidän puoleensa uuden kylpytynnyrin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi.

Lisätiedot