Luumäki-Imatra ratahanke LuIma

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luumäki-Imatra ratahanke LuIma"

Transkriptio

1 Luumäki-Imatra ratahanke LuIma Joonas Hämäläinen, Liikennevirasto Kiertotalous kuntien maanrakentamisessa, Seminaari

2 Luumäki Imatra ratahankkeen taustaa Hankkeesta aiemmin tehdyt suunnitelmat ja selvitykset Ympäristövaikutusten hankearviointi YVA (2008) Yleissuunnitelma (2010) Hankearvio (2015) Hankearvioon liittynyt melutarkastelun päivitys (2015) Ratasuunnitelmat (suunnitteluvaihe käynnissä 2016 ) Saimaan kanavan ratasilta ratasuunnitelma Mansikkakosken ratasilta ratasuunnitelma Luumäki Imatra tavara ratasuunnitelma Kaksoisraideosuus Joutseno Imatra tavara Yksiraiteinen osuus Joonas Hämäläinen 2

3 Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on parantaa rataosuuden palvelutasoa Välityskyvyn parantaminen Liikenneturvallisuuden parantaminen Toimintavarmuuden ja häiriötilanteiden hallinnan parantaminen Tavaraliikenteen toimintaedellytysten parantaminen Henkilöliikenteen palvelutason parantaminen Elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen Liikenteen melun ja päästöjen vähentäminen Imatrankosken kansainvälisen liikenteen mahdollistaminen Joonas Hämäläinen 3

4 Hankkeen rahoituksesta Korjausvelkaohjelma (helmikuu 2016 ja kesäkuu 2016) Saimaan kanavan ratasilta Mansikkakosken ratasilta Vanha valtatie 6:n alikulkusilta = 24 milj. euroa Tiedote Liikenne- ja viestintäministeriö Luumäki-Imatra -ratahankkeessa parannetaan rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä Venäjän rajalla. Hankkeella parannetaan teollisuuden kuljetusten kannalta tärkeän rataosan välityskykyä ja tavaraliikenteen toimivuutta. Hankkeella parannetaan myös henkilöliikenteen palvelutasoa ja häiriötilanteiden hallintaa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 165 milj. euroa. Rakentaminen voi alkaa vuonna Valtion talousarvioesitys 2017 Luumäki Imatra Venäjän raja, ratayhteyden parantamien 165 milj. euroa Hankealueelle myönnetty rahoitus yhteensä 189 milj. euroa Joonas Hämäläinen 4

5 Hankealue Yksiraiteinen osuus (perusparannus) kilometriväli , pituus n. 43 km. Kaksiraiteinen osuus kilometriväli , pituus n. 20 km Joonas Hämäläinen 5

6 Yleiskartta, yksiraiteinen osuus, lehti 1 kilometriväli , pituus n. 43 km. Yksiraiteiseksi jäävä osuus: (KM ) raiteen geometriamuutokset (rataoikaisut nopeustason nosto) uusien kohtaamisraiteiden suunnittelu (liikennepaikat kapasiteetin nosto) rakenteen parantamistoimenpiteet (vakavuustarkastelut ja vastapenkereet, routasuojaus) Joonas Hämäläinen 6

7 Yleiskartta, yksiraiteinen osuus, lehti 2 kilometriväli , pituus n. 43 km. Nykyisen raiteen palvelutason parantaminen yksiraiteisella osuudella välillä Luumäki Joutseno kmv uusi sivuraide 1100 metrin junapituudelle Törölään. uusi sivuraide 750 metrin junapituudelle Lauritsalaan. uusi sivuraide 1100 metrin junapituudelle Muukkoon Joonas Hämäläinen 7

8 Yleiskartta, Kaksiraiteinen osuus, kilometriväli , pituus n. 20 km. kaksoisraiteen geometriasuunnittelu (raideväli - rataoikaisut nopeustason nosto) Imatran liikennepaikan (aseman) suunnittelu ja vaiheittain toteutus. Toimenpiteet Joutsenossa (nopeusrajoituksen poisto) Raiteenvaihtopaikat: Joutseno km , Rauha km , Imatra läntinen km ja Imatra itäinen raiteenvaihtopaikka km Pappilankankaan linjavaihteen siirto Joonas Hämäläinen 8

9 Hankealueella tehtäviä toimenpiteet Molemmilla osuuksilla: turvalaitteiden uusiminen myös liikennepaikoilla, joille ei kohdisteta muita toimenpiteitä radan kuivatuksen parantaminen siltoihin kohdistuvat toimenpiteet (25 muutosta + 2 kokonaan purettavaa + 3 siltavarausta) rautatiealueen riittävyys (aluelunastukset ja kaavamuutostarpeet) työnaikaisten tilavarausten osoittaminen (työnaikainen haltuunotto) henkilöliikenteen nopeuden nosto tasoon km/h, joka vaatii nykyisen raiteen kaarreoikaisuja tavaraliikenteen maksimiakselipainon nosto 25 tonniin. Tämä edellyttää nykyisten siltojen, rumpujen ja kuivatuksen tarkastelun melun- ja tärinäntorjuntaa. raidemuutosten edellyttämät sähkö- ja turvalaitetyöt ylijäämämassojen sijoitusalueet Joonas Hämäläinen 9

10 Aikataulusta Ratasuunnitelmavaihe käynnissä (2016 ) Ratasuunnitelmat hallinnollisesti vahvat alkuvuodesta 2018? Rakentamissuunnitteluvaihe Korjausvelkakohteet LuIma rakentamissuunnittelun toimeksiannot X kpl Suunnittelu käynnissä vuosina 2018 ja 2019 Rakennusurakat Korjausvelkakohteet Kolme kokonaisurakkaa (Saimaan kanava, Mansikkakoski, vanha vt6:n aks) LuIma rakentamisurakat X kpl Urakat käynnissä Hankeen valmistuminen vuonna Joonas Hämäläinen 10

11 Uusiomateriaalit ja LuIma-hanke Hanke ei kuulu pilottihankkeiden joukkoon Uusiomateriaalien käytöstä ei ole tehty selvityksiä edellisissä suunnitteluvaiheissa Hanke massatasapainoltaan kaksoisraideosuudella ylijäämäinen Ylijäämät suunniteltu sijoitettavaksi hankkeen alueelle Hanke sijoittuu osittain pohjavesialueelle Uusiomateriaalien käyttö eri rakenteissa (tekniset vaatimukset huomioiden) Huoltotiet (n. 9km)? Penkereet (rata, silta, vastapenkereet)? Melutorjuntaan liittyvät rakenteet? Kaapelikourut, kourujen kannet jne? Joonas Hämäläinen 11

12 Ylijäämämassojen sijoittaminen Ratasuunnitelmassa esitettyjä sijoitusalueita kaksoisraidealueella Joonas Hämäläinen 12

13 Pohjanvahvistustoimenpiteet Ratasuunnitelmassa esitetyt pohjanvahvistustoimenpiteet Vastapenkereet 4110 metriä Toimenpiteet tarkentuvat rakentamissuunnitelmavaiheessa Joonas Hämäläinen 13

14 Meluntorjunta Suunniteltuja uusia meluesteitä yhteensä 12,8 km (11,4 km LPR / 1,4 km Imatra) Tavoitteena melualtistumisen ja meluvyöhykkeiden pienentäminen Esteiden tyypit: Melukaide (kv+0,8m kv+1,2m): yhteispituus 6,7 km Meluaita (kv+1,5 kv+2,5m): yhteispituus 5,4 km Meluaita (kv+3,0m): yhteispituus 0,7 km Joonas Hämäläinen 14

15 Joonas Hämäläinen 15

16 Yhteystietoja Toteutusvaihe Liikennevirasto Projektijohtaja Tommi Rosenvall puh Projektipäällikkö Joonas Hämäläinen puh Ratasuunnitteluvaihe Liikennevirasto Projektipäällikkö Maija Salonen puh Joonas Hämäläinen 16

Luumäki-Imatra -ratahanke LUIMA. Tommi Rosenvall, Joonas Hämäläinen, Liikennevirasto

Luumäki-Imatra -ratahanke LUIMA. Tommi Rosenvall, Joonas Hämäläinen, Liikennevirasto Luumäki-Imatra -ratahanke LUIMA Tommi Rosenvall, Joonas Hämäläinen, Liikennevirasto LUIMA, infotilaisuus 2.11.2017 Ohjelma Infotilaisuus suunnittelijoille klo 10-13 klo 10.00 klo 10.30 klo 10.45 klo 11.15

Lisätiedot

Lausunto Liikennevirastolle Luumäki-Imatra tavara ratasuunnitelmasta

Lausunto Liikennevirastolle Luumäki-Imatra tavara ratasuunnitelmasta Kaupunkikehityslautakunta 149 29.11.2017 Lausunto Liikennevirastolle Luumäki-Imatra tavara ratasuunnitelmasta 641/00.04.00/2013 KAKEL 149 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi, puh. 040 740 1643 Valmistelijat/lisätiedot:

Lisätiedot

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Ratahanke Seinäjoki-Oulu

Ratahanke Seinäjoki-Oulu Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 20.6.2016 20.6.2016 Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 24.8.2015 Ohjelma: 11:00 Ratahankkeen yleisinfo, Tommi Rosenvall (Liikennevirasto) Kempele: Kempeleen

Lisätiedot

Kaakkois Suomen alueen hankearviointi, melulaskennat

Kaakkois Suomen alueen hankearviointi, melulaskennat Sito Oy Kaakkois Suomen alueen hankearviointi, melulaskennat Rataosuus Luumäki Imatrankoski raja Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä nro/201x Liikennevirasto Helsinki 2015 Kannen kuva: Kuvan ottajan

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ

LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ 5 2015 LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ Luumäki Imatra Imatrankoski raja hankearviointi Tiina Kiuru, Jussi Sipilä Luumäki Imatra Imatrankoski-raja hankearviointi Liikenneviraston

Lisätiedot

Imatra Imatrankoski raja suunnittelu

Imatra Imatrankoski raja suunnittelu Imatra Imatrankoski raja suunnittelu Vetävät Väylät Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäseminaari 13.9.2017 Muuttuva toimintaympäristö Rajaliikennesopimus FIN-RU 22.12.2016 Rautateiden tavaraliikenteessä

Lisätiedot

Ratahanke Seinäjoki-Oulu. Tilannekatsaus Oulun kauppakamari 18.9.2013

Ratahanke Seinäjoki-Oulu. Tilannekatsaus Oulun kauppakamari 18.9.2013 Ratahanke - Tilannekatsaus n kauppakamari 18.9.2013 HANKKEEN TAVOITTEET Lyhentää henkilöliikenteen matka-aikoja Nopeudennosto 140km/h -> 160-200km/h (junatyypistä riippuen) Tasoristeysten poisto Raiteen

Lisätiedot

LUUMÄKI-IMATRA TAVARA RATASUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS LUUMÄKI - IMATRA TAVARA RATASUUNNITELMA

LUUMÄKI-IMATRA TAVARA RATASUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS LUUMÄKI - IMATRA TAVARA RATASUUNNITELMA LUUMÄKI - IMATRA TAVARA Suunnitelmaselostus 30.6.2017 ESIPUHE Luumäki Imatra tavara ratasuunnitelma on toteutettu kokonaisuudessaan kolmena erillisenä ratasuunnitelmana. Alkukesällä 2016 ovat valmistuneet

Lisätiedot

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja

Lisätiedot

Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi

Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Raideliikenteen näkymiä Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Sitten aloitusseminaarin Liikenneverkon kehittäminen Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää valmistelun liikenneverkon

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ

LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ 5 2015 LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ Luumäki Imatra Imatrankoski raja hankearviointi Tiina Kiuru, Jussi Sipilä Luumäki Imatra Imatrankoski-raja hankearviointi Liikenneviraston

Lisätiedot

Kauppakamariryhmän yhteisenä näkemyksenä tuomme esiin seuraavaa: 1.1 Liikenneverkon kehittämistarpeet elinkeinoelämän näkökulmasta

Kauppakamariryhmän yhteisenä näkemyksenä tuomme esiin seuraavaa: 1.1 Liikenneverkon kehittämistarpeet elinkeinoelämän näkökulmasta Eduskunnan liikennejaosto ASIANTUNTIJALAUSUNTO Lausunnon toimitusosoite kaisa-iso-sipila@eduskunta.fi Lappeenranta, 19.10.2016 ASIA Liikenneverkon kehittämistarpeet alueen elinkeinoelämän näkökulmasta

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 272 800 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) momentille budjetoitujen väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin

Lisätiedot

Pori Tampere raideliikenteen jatkokehittäminen

Pori Tampere raideliikenteen jatkokehittäminen Pori Tampere raideliikenteen jatkokehittäminen Esittely Tenho Aarnikko tenho.aarnikko@sito.fi 28.11.2012 SATAKUNTAVALTUUSKUNTA 2 TYÖRYHMÄ Jäsenet: Porin kaupunki: apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus, työryhmän

Lisätiedot

Lielahti Kokemäki-allianssihankkeen käytännön toimenpiteet ja tulokset. Mikko A. Heiskanen ja Mikko Nyhä

Lielahti Kokemäki-allianssihankkeen käytännön toimenpiteet ja tulokset. Mikko A. Heiskanen ja Mikko Nyhä Lielahti Kokemäki-allianssihankkeen käytännön toimenpiteet ja tulokset Mikko A. Heiskanen ja Mikko Nyhä 17.3.2015 1 Hankesuunnittelu Hankesuunnittelu toteutettiin yhteistyössä allianssimallilla Hankkeen

Lisätiedot

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu 9.12.2016 Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Nopean ratayhteyden kokonaisuus Uusi nopea Helsinki Turkurata rakentuu

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa

Lisätiedot

Miten liikennejärjestelmää tulisi kehittää

Miten liikennejärjestelmää tulisi kehittää Miten liikennejärjestelmää tulisi kehittää Yleinen liikennepolitiikka Liikennepolitiikan tulee olla pitkäjänteistä, yli vaalikauden ulottuvaa Suurista väylähankkeista päätökset pitää tehdä myös rahoituksen

Lisätiedot

Kiukainen-Kauttua-Säkylä

Kiukainen-Kauttua-Säkylä Kiukainen-Kauttua-Säkylä Ratasuunnitelma rataosan lakkauttamiseksi, yleisötilaisuus 1.3.2017 Suomen liikennehallinto LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto 9 ELY-keskusta

Lisätiedot

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta 06.10.2016 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Talousarvioesitys 2017 JTS määrärahakehykset 2016-2021 Hallitus esittää Liikenneverkolle

Lisätiedot

Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma. Tiivistelmäraportti

Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma. Tiivistelmäraportti 2010 Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma Tiivistelmäraportti Liikennevirasto Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma Tiivistelmäraportti Liikennevirasto Helsinki 2010 Liikennevirasto 2010

Lisätiedot

Lielahti Kokemäki-allianssihanke

Lielahti Kokemäki-allianssihanke Lielahti Kokemäki-allianssihanke LCIFIN-päivä 21.11.2013 Mikko Nyhä, VR Track Oy Lielahti Kokemäki-allianssihanke, Liekki-hanke Euroopan ensimmäinen julkisen alan allianssihanke Hankkeen osapuolet tilaajaosapuoli:

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 12.9.2017 Hankkeen tavoitteet 12.9.2017 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja elinkeinoelämälle.

Lisätiedot

Nykyinen rata (VE 0 ja VE 0+) VE 1 kaksoisraiteen sijaintivaihtoehdot. Liikennepaikka. Nykyinen yli- tai alikulku

Nykyinen rata (VE 0 ja VE 0+) VE 1 kaksoisraiteen sijaintivaihtoehdot. Liikennepaikka. Nykyinen yli- tai alikulku - Melu- ja tärinähaitat lisääntyvät. - Nykytilanteessa tärinäriski huomattava. tärinäriski kasvaa selvästi. outseno Kiilinkankaan ohitusraidejakso Km304 Km305 Km298 Km299 Km300 Km301 Km302 Km303 - Nykytilanteessa

Lisätiedot

LIITE 1. Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja maankäyttöön (ympäristöteemakartat)

LIITE 1. Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja maankäyttöön (ympäristöteemakartat) LIITE 1 Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja maankäyttöön (ympäristöteemakartat) Kartta 1/12 Luumäki Kartta 2/12 Luumäki/Lappeenranta Kartta 3/12 Lappeenranta Kartta 4/12 Lappeenranta Kartta 5/12 Lappeenranta

Lisätiedot

Luumäki Imatrankoskikaksoisraiteen. yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Luumäki Imatrankoskikaksoisraiteen. yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 2008 Luumäki Imatrankoskikaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) YHTEYSTIEDOT YHTEYSVIRANOMAINEN Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kauppamiehenkatu 4 PL 1023 45101

Lisätiedot

Liikenneviraston lausuntopyyntö Saimaan kanavan ratasiltasuunnitelmasta

Liikenneviraston lausuntopyyntö Saimaan kanavan ratasiltasuunnitelmasta Kaupunginhallitus 366 12.09.2016 Liikenneviraston lausuntopyyntö Saimaan kanavan ratasiltasuunnitelmasta 738/00.04.00/2016 KH 366 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501

Lisätiedot

Suomi tarvitsee vetävät väylät!

Suomi tarvitsee vetävät väylät! Kauppakamariryhmä 2.3.2011 Suomi tarvitsee vetävät väylät! Yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen ja toimintaedellytysten turvaaminen valtakunnallisesti edellyttää tehokkaita liikenneyhteyksiä. Toimivat

Lisätiedot

VARTIUKSEN JA KOKKOLAN SATAMAN VÄLISEN TRANSITOLIIKENTEEN REITIN KEHITTÄMINEN RATA 2018, , TURKU/LOGOMO

VARTIUKSEN JA KOKKOLAN SATAMAN VÄLISEN TRANSITOLIIKENTEEN REITIN KEHITTÄMINEN RATA 2018, , TURKU/LOGOMO VARTIUKSEN JA KOKKOLAN SATAMAN VÄLISEN TRANSITOLIIKENTEEN REITIN KEHITTÄMINEN RATA 2018, 23.-24.1.2018, TURKU/LOGOMO Pekka Iikkanen, Ramboll Finland Oy 1 ESITYKSEN LÄHTÖAINEISTO Tämä esitys perustuu kahteen

Lisätiedot

Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla

Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla Jarmo Nirhamo ja Heidi Mäenpää Liikennevirasto 12.5.2014 Sisältö Nykytilanne Ratahankkeet Pasilan alueella Läntinen lisäraide 2 Nykytilanne

Lisätiedot

LENTORADAN LISÄTARKASTELUT KUUMA-KUNTIEN ALUEELLA TOINEN OSIO

LENTORADAN LISÄTARKASTELUT KUUMA-KUNTIEN ALUEELLA TOINEN OSIO LENTORADAN LISÄTARKASTELUT KUUMA-KUNTIEN ALUEELLA TOINEN OSIO 19.4.2011 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella, osa2 1 ESIPUHE Työ on jatkoa Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma

Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma Liikenneväylien korjausvelka Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma 5.2.2016 Liikenneväylillä on n. 2,5 miljardin arvosta korjausvelkaa 4000 3500 korjausvelka M 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 nykyrahoitus

Lisätiedot

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019 Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 1 Vastataan elinkeinoelämän ja asiakkaiden tarpeisiin Elinkeinoelämän toimintaedellytysten

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Suomikäytävä 1.9.2015

Suomikäytävä 1.9.2015 Suomikäytävä 1.9.2015 Suomikäytävä Suomikäytävä on osa TEN-T ydinverkkoa ja sen muodostavat päärata Helsinki Kemi Tornio Rautatietä 810 km Neliraiteinen osuus 3 % Kaksiraiteinen osuus 30 % Yksiraiteinen

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikennevirasto vastaa liikennejärjestelmästä Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän

Lisätiedot

EI ASEMAKAAVAA. EI ASEMAKAAVAA Suunnitelmakartta JOENSUUN RATAPIHA. Ratasuunnitelma. Kmv Paksuniemen AKS. Rummun jatkaminen PARIKKALA

EI ASEMAKAAVAA. EI ASEMAKAAVAA Suunnitelmakartta JOENSUUN RATAPIHA. Ratasuunnitelma. Kmv Paksuniemen AKS. Rummun jatkaminen PARIKKALA EI ASEMAKAAVAA Suojaalueen raja Uusi levike radan kunnossapitoa varten () Paksuniemen AKS PARIKKALA Uusi liikenteenhoitoraide Uusi rautatiealueen raja Suojaalueen raja Rummun jatkaminen EI ASEMAKAAVAA

Lisätiedot

HANKEKORTTI KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi

HANKEKORTTI KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi HANKEKORTTI 22.2.2017 KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi Nykytilanne Asukkaita 261 Kuusaantie Keskimääräinen vuorokausiliikenne 22 400 ajon./vrk Raskaan liikenteen osuus

Lisätiedot

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Pirkanmaan maakuntahallitus kokous 17.6.2013 Ville-Mikael Tuominen, projektipäällikkö, Pirkanmaan liitto Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

MUISTIO. Lähtökohdat ja suunnitteluratkaisut

MUISTIO. Lähtökohdat ja suunnitteluratkaisut MUISTIO..0 () HYVINKÄÄN NS. HANGON RATAPIHAN ALUEVARAUSSELVITYS Tavoite Työn tavoitteena oli määritellä rautatieliikenteen ja radanpidon toimintojen vaatimat aluetarpeet Hyvinkään ns. Hangon ratapihan

Lisätiedot

LAKARIN TEOLLISUUSRAITEISTON TILAVARAUSTARKASTELU Rauman kaupunki

LAKARIN TEOLLISUUSRAITEISTON TILAVARAUSTARKASTELU Rauman kaupunki Rauma, Lakarin teollisuusraiteisto 1 (5) LAKARIN TEOLLISUUSRAITEISTON TILAVARAUSTARKASTELU Rauman kaupunki Rauma, Lakarin teollisuusraiteisto 2 (5) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 2 TYÖMENETELMÄT...

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Suomikäytävä

Suomikäytävä Suomikäytävä 18.8.2015 Suomikäytävä Suomikäytävä on osa TEN-T ydinverkkoa ja sen muodostavat päärata Helsinki Kemi Tornio Rautatietä 810 km Neliraiteinen osuus 3 % Kaksiraiteinen osuus 30 % Yksiraiteinen

Lisätiedot

Keskeiset ratahankkeet 2015-2025 Liikenteen taloudellinen toimintaympäristö

Keskeiset ratahankkeet 2015-2025 Liikenteen taloudellinen toimintaympäristö Keskeiset ratahankkeet 2015-2025 Liikenteen taloudellinen toimintaympäristö Perusväylänpidon rahoitus ei riitä pitämään liikenneväyliä kunnossa Rataverkon huono kunto haittaa päivittäistä liikennöintiä

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA

YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA VT12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YLEISSUUNNITELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA 15.6.2016 PITKÄJÄRVEN KOULU, KANGASALA YVA-SELOSTUSEN 1. TILAISUUDEN

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp, PL 31

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp, PL 31 Talousarvioesitys 2017 HE 134/2016 vp, PL 31 Ylijohtaja Rami Metsäpelto, 29.9.2016 Talousarvioesitys 2017 Liikenneviraston rooli yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden ja hallinnonalan painopisteiden

Lisätiedot

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Liikennejaosto 4.10.2016 Toiminnanohjauspäällikkö Pekka Puurunen 3.10.2016 Pääosa ELY-keskuksen perustienpidon perusrahoituksesta

Lisätiedot

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely

Lisätiedot

Muutoksia ratasuunnitteluun

Muutoksia ratasuunnitteluun Muutoksia ratasuunnitteluun Elisa Sanasvuori, suunnittelupäällikkö, Liikennevirasto 19.4.2016 Esityksen sisältö Vähäinen asemakaavaristiriita RataL 10, 4 mom muutetaan (MTL 17, 2 mom muutetaan) Suunnitelmien

Lisätiedot

Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointiselostus Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointiselostus sito oy 2008 Ratahallintokeskus Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen

Lisätiedot

Katsaus suunnitteluohjelmaan vuodelle Päivi Nuutinen

Katsaus suunnitteluohjelmaan vuodelle Päivi Nuutinen Katsaus suunnitteluohjelmaan vuodelle 2017 Päivi Nuutinen 25.10.2016 Uudet kehittämisinvestoinnit kaudelle 2017-2020 suunnittelua viedään puuttuvilta osin eteenpäin RATAHANKKEET 1. Luumäki - Imatra - Venäjän

Lisätiedot

Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta

Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta 359 10.17 Rautateiden käytön nykytila Rautarikaste kuljetetaan Rautuvaaran alueelta rautateitse johonkin seuraavista satamavaihtoehdoista Kemi, Raahe tai Kokkola.

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet

Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet Rajanylityspaikkojen ja liikenneinfran kehittäminen Raja asemien ja liikenneväylien kapasiteetti tulee rakentaa lähimmän viiden vuoden ajanjaksolla

Lisätiedot

Kehäradan tunneliosuus kallio-olosuhteet ja rakennettavuus

Kehäradan tunneliosuus kallio-olosuhteet ja rakennettavuus Kehäradan tunneliosuus kallio-olosuhteet ja rakennettavuus Pöyry Finland Oy Klaus Einsalo 2 Esityksen sisältö Kehärata-projektin esittely Geologiset olosuhteet Kalliomekaaniset simuloinnit Teknisiä erityispiirteitä

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot

Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus

Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 12.9.2016 Yleiskartta 2 Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma Tavoitteena on korvata nykyinen silta uudella kiinteällä yhteýdellä Lähtökohtana on,

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA LEPPÄVAARA-KAUKLAHTI KAUPUNKIRATAHANKKEESEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA LEPPÄVAARA-KAUKLAHTI KAUPUNKIRATAHANKKEESEEN Päätös UUDELY/12/07.04/2011 5.4.2012 Julkinen Liikennevirasto PL 33 00521 HELSINKI Saantitodistuksella PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA LEPPÄVAARA-KAUKLAHTI KAUPUNKIRATAHANKKEESEEN

Lisätiedot

Länsimetron. Hanke-esittely 14.10.2014. www.liikennevirasto.fi.

Länsimetron. Hanke-esittely 14.10.2014. www.liikennevirasto.fi. <Toimialue> Länsimetron liityntäyhteydet Hanke-esittely Projektipäällikkö Janne Wikström 14.10.2014 1 Länsimetron liityntäyhteydet -hanke Parempi Länsiväylä Hankkeen tavoitteena on parempi Länsiväylä alueen

Lisätiedot

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Elina Kasteenpohja Yksityisteiden turvallisuudesta Kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvoonnettomuuksista (229) vuonna 2009 tapahtui Yksityisteillä ja alueilla 24

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015 UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit Kristiina Laakso 10.9.2015 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 1 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 7.6.2011 TIMO HUHTINEN 2 Työn tavoitteet Työn tarkoituksena oli selvittää millä alueilla Lahden Oikoradalla Ristikydön

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki PL 42 69101 KANNUS. Kannuksen kaupunginkirjasto Valtakatu 27 69100 KANNUS. Sievin kunta Haikolantie 16 85410 SIEVI

Kannuksen kaupunki PL 42 69101 KANNUS. Kannuksen kaupunginkirjasto Valtakatu 27 69100 KANNUS. Sievin kunta Haikolantie 16 85410 SIEVI NÄHTÄVILLÄOLO JA YHTEYSTIEDOT YVA-ohjelma on nähtävänä seuraavissa paikoissa: Seinäjoen kaupunki Kirkkokatu 6 PL 215 60101 SEINÄJOKI Seinäjoen kaupunki Pääkirjasto Koulukatu 21 60100 SEINÄJOKI Nurmon kunta

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

Päällerakentamiskohteet Suomessa Mikko A. Heiskanen ja Jarmo Nirhamo, Liikennevirasto

Päällerakentamiskohteet Suomessa Mikko A. Heiskanen ja Jarmo Nirhamo, Liikennevirasto Päällerakentamiskohteet Suomessa 4.2.2016 Mikko A. Heiskanen ja Jarmo Nirhamo, Liikennevirasto PÄÄLLERAKENTAMISKOHTEET SUOMESSA KYSYMYKSIÄ YHTEISHANKE VAI EI TEKNISET VAATIMUKSET RAKENNUSOIKEUS VASTUUT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 15. päivänä marraskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa 1080.

ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 15. päivänä marraskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa 1080. IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 15. päivänä marraskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa 1080. Alueen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat Anders Östergård 17.02.2015 Vt 8 Sepänkylän ohitustie - Avattu liikenteelle, viimeistelytyöt menossa, Skanska Infra pääurakoitsija - Urakkasumma

Lisätiedot

Rataverkon pitkän aikavälin kehittäminen. Kari Ruohonen

Rataverkon pitkän aikavälin kehittäminen. Kari Ruohonen Rataverkon pitkän aikavälin kehittäminen Kari Ruohonen Radanpidon suurimmat investointikohteet 2010 KOLARI 146 M Ylläpito- ja korvausinvestoinnit 223 M Kehittämisinvestoinnit TORNIO KEMI ROVANIEMI OULU

Lisätiedot

VR Eurooppalainen kuljettaja

VR Eurooppalainen kuljettaja VR Eurooppalainen kuljettaja KYMENLAAKSO LIIKENTEEN YDINVERKKOJEN KESKIÖSSÄ -tilaisuus 26.3.2015 Rautatiet ulkomaankaupalle keskeinen logistiikkaväylä Rautateiden tavaravirrat 2013 Rautateiden volyymi

Lisätiedot

Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset

Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset Liite 1: Asemakortit Sito Oy 9.9.2013 Lahti, Lahti käytössä (Lahti-Heinola-rataosa) Raiteita (joista sähköistetty) 5 (5) Matkustajapalvelut asemalla Odotustilat

Lisätiedot

LIITE 2. Vaikutukset maisemaan ja luonnonoloihin (ympäristöteemakartat)

LIITE 2. Vaikutukset maisemaan ja luonnonoloihin (ympäristöteemakartat) LIITE 2 Vaiutuset maisemaan ja luonnonoloihin (ympäristöteemaartat) Kartta 1/12 Luumäi Kartta 2/12 Luumäi/Lappeenranta Kartta 3/12 Lappeenranta Kartta 4/12 Lappeenranta Kartta 5/12 Lappeenranta Kartta

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa: Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Viite: Lausuntopyyntönne 20.11.2006 Asia: LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN STRATEGISET LIIKENNEHANKKEET ASIAKIRJAN LUONNOKSESTA Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta

Lisätiedot

Vt12 Lahden eteläinen kehätie

Vt12 Lahden eteläinen kehätie Uutiskirje 2 / 2017 Vt12 Lahden eteläinen kehätie Hankkeen syksyn kuulumisia Olemme koonneet tähän uutiskirjeeseen pääkohtia hankekokonaisuuden alkusyksyn kuulumisista ja töiden etenemisestä. Lukuiloa!

Lisätiedot

Ratateknisten piirustusohjeiden liitemateriaali

Ratateknisten piirustusohjeiden liitemateriaali Liikenneviraston ohjeita 14/2012 Ratatekniset piirustusohjeet Ratateknisten piirustusohjeiden liitemateriaali Ratateknisten piirustusohjeiden liitemateriaali on kokoelma dokumentteja eri tekniikka-aloilta.

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

VT-043 LIIKENNEVIRASTON JA ORIMATTILAN KAUPUNGIN (JÄLJEMPÄNÄ KAUPUNKI), VÄLINEN SOPIMUS LÄHDEMÄEN (JÄLJEMPÄNÄ HENNA) ASEMAN RAKENTAMISESTA

VT-043 LIIKENNEVIRASTON JA ORIMATTILAN KAUPUNGIN (JÄLJEMPÄNÄ KAUPUNKI), VÄLINEN SOPIMUS LÄHDEMÄEN (JÄLJEMPÄNÄ HENNA) ASEMAN RAKENTAMISESTA LIVI/1786/04.02.01/2016 VT-043 LIIKENNEVIRASTON JA ORIMATTILAN KAUPUNGIN (JÄLJEMPÄNÄ KAUPUNKI), VÄLINEN SOPIMUS LÄHDEMÄEN (JÄLJEMPÄNÄ HENNA) ASEMAN RAKENTAMISESTA 2(8) Liikenneviraston ja Kaupungin ja

Lisätiedot

Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013

Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013 Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013 Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä Strategia Toiminnan ohjaus Suunnittelu Hankkeet Väylänpito

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä

Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä Pro Rautatien 20-vuotisjuhlaseminaariin "Raideliikenne luo maankäyttöä" ke 29.11.2017 Mervi Karhula Toimivat liikenne- ja viestintäverkot ovat edellytys yhteiskunnan

Lisätiedot

Kerava Riihimäki-lisäraiteiden YVA. Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Kerava Riihimäki-lisäraiteiden YVA. Ympäristövaikutusten arviointiselostus Kerava Riihimäki-lisäraiteiden YVA Ympäristövaikutusten arviointiselostus liikennevirasto 2010 Liikennevirasto Kerava Riihimäki-lisäraiteiden YVA Ympäristövaikutusten arviointiselostus Helsinki 2010 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenne- ja infrastruktuurivastuualue VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kimmo Antila: Pietarin ja Viipurin teillä; maantieliikenne

Lisätiedot

Kimolan kanavahanke. Harri Liikanen, Liikennevirasto

Kimolan kanavahanke. Harri Liikanen, Liikennevirasto Kimolan kanavahanke Harri Liikanen, Liikennevirasto 19.9.2017 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Vastaamme Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KÄLVIÄ

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KÄLVIÄ ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KÄLVIÄ 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 31. kaupunginosan rautatiealuetta. Kaavan tunnus: 31/3 Kaavan päiväys:

Lisätiedot

RATAVERKKOSELOSTUS PIETARSAAREN SATAMA. (LJ-C56, , versio 1)

RATAVERKKOSELOSTUS PIETARSAAREN SATAMA. (LJ-C56, , versio 1) PIETARSAAREN SATAMA (LJ-C56, 09.12.2016, versio 1) SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1. Esittely 1.2. Yhteystiedot 1.3. Julkaiseminen 1.4. Rataverkon välinen yhteistyö 2. RATAVERKOLLE PÄÄSY 2.1. Yleiset edellytykset

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet Ratahanke Tampere-Jyväskylä - Äänekoski Väliraportti 2, huhtikuu 2017

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet Ratahanke Tampere-Jyväskylä - Äänekoski Väliraportti 2, huhtikuu 2017 Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet Ratahanke Tampere-Jyväskylä - Äänekoski Väliraportti 2, huhtikuu 2017 Sisältö Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen tietoja Ratahankkeen perustietoja

Lisätiedot

A 4/2005. Iikkanen Pekka Kosonen Tero Rautio Janne

A 4/2005. Iikkanen Pekka Kosonen Tero Rautio Janne A 4/2005 Iikkanen Pekka Kosonen Tero Rautio Janne Ratahallintokeskuksen julkaisuja A 4/2005 Kaakkois-Suomen rataverkon tavaraliikenteen kehittäminen Pekka Iikkanen Tero Kosonen Janne Rautio Helsinki 2005

Lisätiedot

Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm

Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankkeiden keskeiset tavoitteet Kuljetustalouden parantaminen (suuruuden ekonomia kuljetuksissa) Uudet tavaralajit (esim. LNG)

Lisätiedot

Liikennehallinnon ajankohtaiset näkymät ja parlamentaarisen työryhmän väliraportti. Maarakennuspäivä Ylijohtaja Mikael Nyberg

Liikennehallinnon ajankohtaiset näkymät ja parlamentaarisen työryhmän väliraportti. Maarakennuspäivä Ylijohtaja Mikael Nyberg Liikennehallinnon ajankohtaiset näkymät ja parlamentaarisen työryhmän väliraportti Maarakennuspäivä 28.9.2017 Ylijohtaja Mikael Nyberg 1 Ajankohtaista liikennepolitiikassa Päästövähennystavoitteet Korjausvelka

Lisätiedot