- khall kvalt khall khall khall khall

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- khall kvalt khall khall khall khall"

Transkriptio

1 PAIMION KAUPUNKI 1 (16) SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall kvalt Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten viranomaisten monialainen ohjaus- ja yhteistyöverkosto. Valtuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen aloitteen johdosta antaman lausunnon valtuutettua ja varavaltuutettua Kaupunginvaltuuston kokousten internet-lähetykset - khall khall khall khall Kaupunki teki sopimuksen v loppuun asti kokousten videoinnista (3 kpl) Creatix Oy:n kanssa ja ensimmäinen videointi toteutettiin valtuuston kokouksessa Videointeja jatkettiin v loppuun. Talousarvion 2015 käsittelyn yhteydessä päätettiin ettei videointeja jatketa, eikä määrärahoja niiden toteutukseen varattu Perussuomalaisten Ksylitolipastillin tai -puristeen antaminen koululaisille ruokailun jälkeen - khall koulutusltk khall khall koulutusltk koulutusltk khall Vistan koulun oppilaskunnan ja koulujen kanssa tehdyn selvityksen perusteella todettiin, että lasten hammashuollon perusta luodaan kotona ja lasten hampaiden pesu, hammasvälien puhdistaminen sekä ksylitolipastillien käyttö kuuluvat huoltajien velvollisuuteen Perussuomalaisten Katujen ja teiden tonttien liittymiin syntyvä valli on harmillinen ja hälytysajoneuvoja ajatellen vaarallinen este liikenteelle - khall tekninen ltk khall Kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastuulleen tontinomistajille kuuluvaa velvollisuutta kunnossapitää tontille johtavaa kulkutietä aurausvallien poiston osalta.

2 PAIMION KAUPUNKI 2 (16) Perussuomalaisten Vuokra-asuminen Paimiossa - khall khall kvalt Kunta-asunnot Oy on ryhtynyt toimenpiteisiin vuokra-asuntojen kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi. Yhtiö on luopunut osasta pääsiassa huonokuntoisemmasta ja matalammalla käyttöasteella toimivasta asuntokannasta. Tällä on pyritty saamaan vuokratalot mahdollisimman asutetuiksi ja korkeille käyttöasteille, jolloin myös paine vuokrankorotuksiin vähenee Perussuomalaisten Tuulivoimasta maksettava yhteisövero - khall khall Suomen Kuntaliitto on antanut aloitteeseen lausunnon , jonka mukaan tuulivoimaloiden kiinteistöverotuksen osalta on eduskunnan käsittelyssä hallituksen esitys, joka v:sta 2014 lisää kuntien kiinteistöverotuloja tuulivoimaloista ikäalennusten leikkausten kautta. Valtiovarainministerin vero-osastolle lähetettyyn tiedusteluun ei toistaiseksi ole tullut vastausta Ville Valkonen, Kok. Pormestarimalliin siirtymisestä mahdollisen kuntaliitoksen yhteydessä - khall ei ota kantaa aloitteen esitykseen. Mikäli kuntarakennelain mukaiset selvitykset johtavat sellaiseen Turun kaupunkiseutua koskevaan kuntaliitokseen, jossa Paimio on mukana, määrittävät kaupunginvaltuusto ja hallitus kaupungin neuvottelu- ja liitostavoitteet. Siinä yhteydessä määritetään kanta myös esitettyyn pormestarimalliin.

3 PAIMION KAUPUNKI 3 (16) Vasemmistoliiton Työhyvinvointia lisäämällä motivoituneempi ja tuottavampi työyhteisö 12 valtuutettua Paimiossa tarvitaan lisää puistonpenkkejä - khall yty-ryhmä khall khall tekninen ltk khall Yhteistyöryhmä on todennut, että henkilöstön työhyvinvointiin liittyvää työtä jatketaan ja edelleen kehitetään kaupungin johdon, työterveyshuollon ja työsuojelun organisaation sekä henkilöstöhallinnon yhteystyönä ja katsoi ettei tarvetta uuden työryhmän tai toimielimen perustamiselle ole. Syksyn 2013 aikana asennettiin penkit Jokipellontien ja Jokitien risteyksen läheisyyteen sekä Pussitien päästä lähtevän kevyen liikenteen väylän varteen. Lisäpenkkien sijoitustoiveista kysyttiin vanhusneuvoston kantaa. Tekninen toimi lisää ja ylläpitää puistonpenkkejä kulkuväylien varsilla resurssiensa mukaan Kristillisdemokraattinen Ns. Motellin alueen sekä sen lähialueen kaavatarkastelun aloittamiseksi, jotta alueelle voidaan jatkossa sijoittaa hyvät liikenneyhteydet hyödyntävää yritystoimintaa - khall ympäristöltk khall Motellin alueen asemakaavan muutossuunnitelmat ja alueen kaavoitustyö aloitetaan, kun kaavan pohjakartta on saatu ajan tasalle sekä alueen maanomistajien kanssa on neuvoteltu heidän omista tavoitteistaan Keskustan Oinilan alueen uudelleenkaavoittaminen - khall Aloite on lähetetty ympäristölautakunnalle tiedoksi ja huomioitavaksi tulevien talousarvioiden suunnitelmissa polkureitistön ja virkistyskäytön kehittämisen osalta.

4 PAIMION KAUPUNKI 4 (16) Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton t Ilta- ja viikonloppupäivystyksen palauttaminen Paimion terveyskeskukseen - khall Paimion terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi yhteispäivystykseen Turkuun. Toiminnan ja palvelun laatua sekä sen kehittymistä seurataan Paimion-Sauvon ktky:ssä sekä kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa Asko Mäentaka, SDP Liikenneturvallisuuden parantaminen Vistalla - khall tekninen ltk khall Turun seudun esteettömyysasiamieheltä on pyydetty lausuntoa aloitteessa esitetyistä asioista. Asiaan palataan, kun lausunto on saatu. Erillistä määrärahaa ei ole käytettävissä korjaustoimenpiteisiin Vistantien Ylä-Vistan osuudella, vaan mahdolliset reunakivien poistot/madaltamiset tultaisiin suorittamaan aikanaan muiden korjaustöiden yhteydessä Perussuomalaisten Aloite kuntaliitos-selvityksestä - khall Valtuusto päätti , että Paimion kaupunki osallistui erityisen kuntajakoselvityksen laatimiseen Turun kaupunkiseudun kuntakokouksen esityksen mukaisesti. Päätöksen jälkeen ei ole tullut sellaista uutta tietoa tai tarvetta, jonka johdosta Paimion kaupungin pitäisi aloittaa em. päätöksen lisäksi toinen kuntajakoselvitys Kaarinan tai Turun seudun itäisten kuntien kanssa.

5 PAIMION KAUPUNKI 5 (16) Kristillisdemokraattinen Perussuomalaisten Paimion Lämpöyhtiön todellisen taloudellisen hyödyn selvittäminen ja tunnustelujen tekeminen yhtiön myynnistä v talousarvion laadintaohjeen ilmestymiseen mennessä Kuntalais- ja valtuustoaloitteiden käsittelyn vaiheista tiedottaminen esim. kaupungin internet-sivuilla - khall päätti, ettei kaupunginvaltuuston päätösten mukaista pitkäjänteistä ja kestävää omistajapoliittista linjaa ole aihetta muuttaa. - khall Kaupungin internet-sivuille on lisätty osoitteeseen: valtuusto- ja kuntalaisaloitteille oma alasivu Aloitteet, josta löytyvät ajankohtaiset luettelot aloitteiden käsittelytilanteista Perussuomalaisten Tarkennusten pyytäminen CPC Finland Oy:ltä tuulivoimayhtiön esittämistä kaupungille koituvista hyödyistä - khall khall kvalt CPC Finland Oy:n toimitusjohtaja Erik Trast on toimittanut vastaukset valtuustoaloitteessa esitettyihin kohtiin valtuutettua Föliin eli seudulliseen joukkoliikenteeseen liittyminen - khall khall khall Turun joukkoliikennelautakunnalta on pyydetty selvitystä Föliin liittymisen vaikutuksista, kustannuksista ja mahdollisesta liittymisaikataulusta Perussuomalaisten Tuulivoimahankkeen toteuduttua valtuustolle esitetään miten lupaukset työllisyydestä toteutuivat. - khall Tuulivoimapuiston konkreettisen rakentamisen ajankohdasta ei ole tietoa, joten aloite ei ole ajankohtainen. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista.

6 PAIMION KAUPUNKI 6 (16) Perussuomalaisten Perussuomalaisten Kaupunki osoittaa 20 % tuulivoimapuistosta saamistaan kiinteistöverosta ja yhteisöveron kuntaosasta kaavaalueen kehittämiseen Tuulivoimapuiston toteuduttua kaupunki järjestää alueen kiinteistöissä melumittauksia - khall Verotulot ovat yleiskatteellisia ja ne käytetään kaupungin palvelutuotannon rahoittamiseen, eikä niitä kohdenneta yksittäisiin hankkeisiin tai kohteisiin. - khall Tuulivoimapuiston rakentamisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, joten aloitteessa mainittujen asioiden selvittäminen ei ole nyt ajankohtaista eikä mahdollista. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista Perussuomalaisten Selvitetään mahdollisuudet todellisen käytön mukaiseen laskutukseen päivähoidossa ja vastaavissa kaupungin toiminnoissa - khall koulutusltk koulutusltk voimaan tulleen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan kunnan tulee periä hoitoaikaan suhteutettua maksu. Koulutusltk päätti maksuista kokouksessaan Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän suuruudeksi 300 euroa - khall koulutusltk kvalt Paimiolisästä päätettiin osana vuoden 2016 talousarviota: Paimiolisä loppui Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän maksuajaksi kolme vuotta - khall koulutusltk kvalt Paimiolisästä päätettiin osana vuoden 2016 talousarviota: Paimiolisä loppui Perussuomalaisten Paimion kaupunki ryhtyy - khall maksamaan lisäkorvausta - koulutusltk perhepäivähoitajille 100 euroa kuukaudessa jokaisesta - kvalt hoidossa olevasta lapsesta Ehdotettu lisäkorvaus ei sisälly vuoden 2016 talousarvioon.

7 PAIMION KAUPUNKI 7 (16) Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien t ISO ympäristönjohtamisjärjestelmän käyttöönotto Paimiossa - khall ympäristöltk khall Ympäristöhallintajärjestelmän käyttöönotto kaupungin organisaatiossa on kannatettava ajatus, mutta sitä ei kuitenkaan nykyisellä ympäristönsuojelun henkilöstöresurssilla ole mahdollista lähteä laatimaan, kun varsinaiset ympäristönsuojelun viranomaistehtävätkin ruuhkautuvat jatkuvasti kasvavan työmäärän vuoksi Kristillisdemokraattien Kaupungin ostolaskujen julkistaminen taannehtivasti v:sta 2012 asti ja jatkossa vähintään kerran kalenterivuodessa - khall khall Kaupungin internet-sivuille Päätöksenteon Talous -osioon on lisätty alasivu Ostolaskut, josta löytyvät tiedot Paimion kaupungin ostoista vuosina Taulukkoon on lisätty luokittelutietoja, jotka mahdollistavat lautakuntien hankintojen (ostojen) tarkastelun toimittaja- ja tiliryhmätasoilla. Suodattamalla taulukon tietoja voidaan vertailla ostojen toteutumia erilaisten tietojen perusteella. Tiedot kaupungin ostoista päivitetään internet-sivuille kerran vuodessa Perussuomalaisten asettaa työryhmän valmistelemaan kuntaliitosselvitys ehdotuksen tekemistä Kaarinan kaupungille - khall khall päätti olla asettamatta työryhmää valmistelemaan liitosselvityksen tekemistä, koska kuntaliitosselvitykset eivät ole erityisen ajankohtaisia tällä hetkellä Turun seudulla tai muuallakaan. Tällä hetkellä kuntakentällä valmistaudutaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskeviin ratkaisuihin, jotka toteutuessaan muuttavat perus-

8 PAIMION KAUPUNKI 8 (16) teita myöten kuntien toimintaa. Kuntaliitoskysymykset saattavat ajankohtaistua näiden ratkaisujen jälkeen myöhempinä vuosina valtuutettua Tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönottaminen Paimiossa v alusta - khall khall Päivähoidon tuntiperusteisen asiakasmaksun ja porrastetun päivittäisen hoitoaikaan perustuvan asiakasmaksun kokeilua seurataan, mutta tässä vaiheessa ei ole perusteita lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiasta hankitaan tarkempaa tietoa ja koulutuslautakunta palaa asiaan talousarvion 2017 yhteydessä Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten t Kalatien rakentaminen Askalan voimalaitokselle - khall ymp.ltk khall Periaatteessa vaellusesteiden poistaminen Paimionjoessa kalojen kulun helpottamiseksi on kannatettavaa. Ennen kuin kalatietä tai ohitusuomaa voidaan alkaa käytännössä suunnitella on kuitenkin syytä selvittää millaiset mahdollisuudet vaelluskaloilla on elää ja lisääntyä Paimionjoen voimalaitospatojen yläpuolisessa vesistössä. Em. selvitystyötä tehdään parhaillaan Paimionjoki-yhdistys ry:n toimesta. Selvitystyön tuloksena saadaan tärkeää perustietoa, joka on välttämätöntä pohdittaessa kalojen vaellusesteiden mahdollista ohittamista tai poistamista tulevaisuudessa. Kalan kulun helpottamisen Paimionjoessa voidaan kuitenkin katsoa olevan tärkeä pitkän aikavälin tavoite, jota ei ole syytä unohtaa jatkossakaan.

9 PAIMION KAUPUNKI 9 (16) SDP:n Koulunkäyntiavustajien nimikemuutos koulunkäynninohjaajaksi - khall koulutusltk khall muutti koulunkäyntiavustajan nimikkeen alkaen koulunkäynninohjaajaksi. Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta koulunkäynninohjaajien palkkaukseen Vihreiden ja Vasemmistoliiton t Aurinkopaneelien asentaminen kaupungin kiinteistöihin - khall tekninen ltk khall tekninen ltk khall Tekninen lautakunta teetti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:llä aurinkosähkön tuotantopotentiaalikartoituksen kaupungin viidestä kiinteistöstä: Paimion lukio, kirjasto- ja kaupungintalo, terveyskeskus, Vistan yläkoulu ja entinen kurssikeskus. Ilman mahdollisia energiatukia aurinkosähköjärjestelmien takaisinmaksuaika on n vuotta. Työ- ja elinkeinoministeriö voi myöntää aurinkosähkölle 25 %:n tuen, jolloin takaisinmaksuaika lyhenee 2-5 vuotta. Mahdollisiin yhteishankintoihin osallistuminen voi tuoda kustannussäästöjä. Jatkossa tekninen lautakunta huomioi tämän tulevia peruskorjauksia ja energiansäästötoimenpiteitä suunniteltaessa Sari Murto (Kok.) Suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välille - khall ympäristöltk khall Tuulivoiman osalta maankäyttö- ja rakennuslaki, valtioneuvoston voimaan tullut asetus tuulivoimamelun ohjearvoista, tuulivoimarakentamisen erillisopas sekä muu viranomaisohjeistus riittävällä tavalla ohjaavat yleiskaavoitusta. Osalliset voivat YVA- ja kaavaprosessien aikana antaa palautetta

10 PAIMION KAUPUNKI 10 (16) normaalisti. Tuulivoimaloiden etäisyydet asuinrakennuksista ja lomaasuinrakennuksista tutkitaan hankekohtaisesti eri vaiheissa (YVA, yleiskaava, mahdollinen ympäristölupa ja rakennuslupa) muun muassa melu- ja välkemallinnoksilla SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden t Lapsiystävällisen kaupungin statuksen vahvistaminen - khall koulutusltk khall Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kaupunki on panostanut varhaiskasvatukseen palkkaamalla kiertävän erityislastentarhanopettajan ja ryhtymällä toimenpiteisiin päiväkotiverkoston uudistamiseksi. Yhteistyön lisääntyminen alkuopetuksen, oppilashuollon ja muun sivistyspalvelun kanssa on lisääntynyt. Suunnitteilla ei ole subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista Kokoomuksen Junaliikenteen tilannekatsauksen ja vaikuttamissuunnitelman laatiminen Paimion osalta - khall katsoi, että kaupungin tulee jatkossakin pyrkiä vaikuttamaan aktiivisesti sekä suoraan ao. toimijoihin että välillisesti maakunnallisten toimijoiden kanssa siihen, että junien pysähtymisen myös Paimiossa mahdollistuu Sari Murto (Kok.) Suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välille - khall ympäristöltk khall khall Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloitteen johdosta antamassa lausunnossaan todennut, että maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty tyhjentävästi rakennusluvan käsittelyssä sovellettavista luvan myöntämisen edellytyksistä. Lupa on myönnettävä niiden

11 PAIMION KAUPUNKI 11 (16) täyttyessä. Tämän vuoksi kunnan jälkikäteen päättämiä vähimmäis- tai suojaetäisyyksiä ei voida ottaa huomioon tuulivoimaloiden lupaharkinnassa Keskustan Perhepuiston rakentaminen Sahanrantaan/Jokipuistoon - khall tekninen ltk koulutusltk sivistys- ja vapaa-aikaltk khall merkitsi tiedoksi teknisen, koulutus- sekä sivistys- ja vapaaaikalautakuntien antamat selvitykset, kannanotot sekä ideat ja pitää kannatettavana Saharannan/Jokipuiston hyödyntämistä määrärahojen puitteissa kaupungin toiminnassa ja kaupunkilaisten virkistyskäytössä Keskustan Snapchatin paikallisen geofiltterin perustaminen Paimioon - khall khall Tietohallinto on tehnyt kaupungille yhden ja kirjastolle yhden paikallisen geofiltterin. Aloite on lähetetty tiedoksi lukiolle, jotta nuoret tekisivät geofilttereitä itse. Kuka tahansa voi tehdä paikallisia geofilttereitä, sillä niiden tekeminen on maksutonta Keskustan Suomi 100-vuotta tapahtumavuoden ohjemaksi itsenäisyysmetsän perustaminen - khall tekninen ltk khall Itsenäisyysmetsikkö istutetaan teknisen lautakunnan ja Paimion Suomi 100v-juhlavuoden koordinaatiotyöryhmän suunnitelmien mukaisesti Kaaripuiston alueelle, pääosin sen eteläosaan. Viheraluemestari on avustanut metsikön suunnittelussa. Tavoitteena on, että istuttavat tahot ottaisivat omat taimet myös hoitoonsa (esim. Lempilän Leopardeilla olisi oma taimi, ryhmän nimikkotaimi).

12 PAIMION KAUPUNKI 12 (16) Perussuomalaisten Joulukuun kaupunginvaltuustokokouksen palkkioiden osoittaminen vähävaraisten paimiolaislasten opiskelun tukemiseen - khall Valtuutetut voivat halutessaan vastata aloitteessa esitettyyn haasteeseen. Paimion kaupungilla on Mauri Perkonojan rahasto, joka jakaa opiskelustipendejä vähävaraisille paimiolaisille opiskelijoille. Lisäksi Paimion Pelastakaa Lapset ry. jakaa Eväitä elämälle ohjelman kautta vuosittain euroa oppimateriaali- ja harrastustukena vähävaraisille paimiolaisille nuorille Kokoomuksen Paimioon harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus - khall sivistys- ja vapaa-aikaltk sivistys- ja vapaa-aikaltk khall sivistys- ja vapaa-aikaltk Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan tekemän perusteellisen selvityksen mukaan nuorten harrastusmahdollisuudet ovat Paimiossa varsin hyvät ja monipuoliset. Talousarvion 2018 laadinnan yhteydessä lautakunta on päättänyt, ettei määrärahaa harrastusvalikon toteuttamiseen ja ylläpitotyöhön varata, koska samaan käyttötarkoitukseen soveltuva palvelu on jo olemassa Jarmo Toivonen (PS) Paimio perustaa erillisen tilin tai vastaavan mahdollisuuden seurata maahanmuuttajien kaupungille aiheuttamia kuluja ja vastaavasti saatavia avustuksia, jotta kokonaistilanne voidaan hallita - khall totesi, ettei aloite aiheuta toimenpiteitä.

13 PAIMION KAUPUNKI 13 (16) Vasemmistoliiton Talousarvion käsittelyjärjestyksen ja aikataulun muuttaminen - khall Vuoden 2018 talousarvion laadinta-aikataulu voidaan suunnitella siten, että talousarvio hyväksytään kokonaisuudessaan marraskuussa ja talousarvion laadintaohjeen hyväksymisen yhteydessä päätetään yleisistä laadintaohjeista ml. mahdollinen raami. Aloitteessa esitetyn mukaista taloustyöryhmää ei ole perusteltua nimetä Keskustan Elinvoimastrategian laatiminen Paimioon vuosille khall Seuraavan valtuustokauden alusta tulevat voimaan viimeisetkin osat uudesta kuntalaista. Uuden kuntalain 37 :ssä säädetään, että joka kunnassa on oltava kuntastrategia. Koska kuntastrategian laadinta aloitetaan kevään kuluessa, ei ole tarkoituksenmukaista laatia kahta erillistä strategiaa, vaan aloitteen henki ja sen liitteenä oleva luonnos strategian pääkohdista huomioidaan kuntastrategian laadinnan yhteydessä Kokoomuksen Paimion kaupungin on edistettävä elinvoimaa khall Aloitteessa esille tuodut asiat vastaavat kuntalaissa kuntastrategiassa huomioitavia asioita ja ne on syytä huomioida strategian laadinnassa.

14 PAIMION KAUPUNKI 14 (16) SDP:n Edistetään paimiolaisille opiskelijoille kesätyöpaikkojen löytymistä! - khall Aloite lähetetty hallintopalveluiden toimialalle henkilöstöhallinnon valmisteltavaksi sekä Toimintakeskus Apilalle huomioitavaksi toimintakeskuksen toiminnassa. Aloitteen käsittely on kesken Vasemmistoliiton Maksuton ehkäisy alle 20- vuotiaille paimiolaisille - khall sosiaali- ja terveysltk khall Koska Paimiossa ei ole merkittävästi alle 20- vuotiaiden ei-toivottuja raskauksia, eikä raskauden keskeytysten määrässä ole ollut näkyvissä kasvua, ilmaisen ehkäisyn järjestäminen alle 20-vuotiaille ei ole ajankohtaista. Raskauden keskeytysten kehityksen suuntaa seurataan säännöllisesti Vihreiden Metsurin ja hevosen käyttäminen puisto- ja lähimetsien metsänhoitotyössä - khall tekninen ltk khall Hevosen käyttöä kaupungin metsien hoidossa on pohdittu joissakin yksittäisissä kohteissa. Hevosmetsurin käyttöön ei ole kuitenkaan menty sen kalleuden takia. Kaupungin nykyistä käytäntöä metsien hoidossa ei ole tarvetta muuttaa. Hevosmetsurin käyttöä harkitaan edelleen tapauskohtaisesti Kokoomuksen, Keskustan ja Kristillisdemokraattien t Esittelyvideon laatiminen Paimion kaupungille - khall Aloite lähetetty kaupunginviraston valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken.

15 PAIMION KAUPUNKI 15 (16) SDP:n Kaupunki pyytää ELY-keskukselta selvitystä Someron kaupungin jäteveden ohijuoksutuksesta Paimionjokeen - khall ympäristöltk khall Valvovan viranomaisen, eli ELY-keskuksen taholta on puututtu vakavasti Someron jäteveden puhdistamon ohikuoksutuksiin. Mikäli tilanne ei korjaannu, ELY-keskus aikoo ottaa hallintopakkomenettelyn käyttöön saadakseen toiminnanharjoittajan tekemään vaaditut toimenpiteet. Paimion kaupungilla ei ole enää aihetta pyytää ELY-keskukselta selvityksiä koskien Someron jätevedenpuhdistamon toimintaa. tai sen valvontaa Kristillisdemokraattien Infektioiden vähentäminen Paimion päivähoidossa - khall Aloite lähetetty koulutuslautakunnalle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken Vihreiden ja Vasemmistoliiton t Apilatie 10 tontin kaavoittaminen/varaaminen paikallisjunan seisakkeelle - khall ympäristöltk khall Liikennevirastolta saadun tiedon mukaan seisakkeen tulisi sijaita suoralla rataosuudella ja ehdotettu paikka on kaarteeseen sijoittuva. Koska seisakkeen sijainnin tulisi olla ratateknisesti toteutuskelpoinen ja raideliikenteen kannalta turvallinen, on Liikenneviraston näkemyksen mukaan tarkoituksen mukaista pitäytyä aiemmin esitetyssä seisakkeen sijainnissa. on päättänyt ettei seisakkeen sijaintia toistaiseksi muuteta ja että Apilatie 10:n tontille voidaan suunnitella muuta rakentamista.

16 PAIMION KAUPUNKI 16 (16) Vihreiden Paimioon perustetaan kansalaisraati pohtimaan vanhusten asumispalvelujen järjestämistä - khall sosiaali- ja terveysltk khall Kaupunki suhtautuu myönteisesti kansalaisraatitoiminnan käynnistämiseen. Kansalaisraadit vaativat kuitenkin riittävän resurssoinnin, jotta työ on laadukasta. Lisäksi raatien tulisi olla laajalti kaupungin toiminnassa, jotta työskentely olisi luonteva tapa toimia kuntalaisten osallistamisessa. Paimiossa on aktiivinen vanhusneuvosto, jonka jäsenet edustavat kuntalaisia ja jonka kautta vanhusten asumispalveluiden järjestämiseen liittyviä kannanottoja on mahdollista tuottaa Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien t Tilaselvitys Aikuisten olohuoneelle - khall tekninen ltk khall Paimion kaupungin omista kiinteistöistä ei ole tällä hetkellä osoittaa vapaita, esteettömiä tiloja Aikuisten olohuoneen viikottaiseen käyttöön. Kesän 2017 aikana tilakysymys Aikuisten olohuoneelle on kuitenkin ratkennut aktiivisten puuhaihmisten toimesta kuin itsestään, kun kunnostettu Iskun talo otettiin uudelleen käyttöön ja tuomaan lisäkapasiteettia harrastetiloihin. Iskun talolla järjestettävistä Aikuisten olohuoneen torstai-iltamista on muodostunut jo lähes perinne.

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 PAIMION KAUPUNKI 1 (9) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten

Lisätiedot

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 PAIMION KAUPUNKI 1 (10) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (14) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6.

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6. PAIMION KAUPUNKI 1 (6) 18.3.2013 Eläkeliiton Paimion yhdistys ry:n hallitus Av- ja karaokelaitteet Tillintuvalle - khall 20.3.2013 132 - sivistys- ja vapaa-aikaltk 18.4.2013 30 Kartoitetaan kokonaistarpeet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6.

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6. PAIMION KAUPUNKI 1 (6) 18.3.2013 Eläkeliiton Paimion yhdistys ry:n hallitus Av- ja karaokelaitteet Tillintuvalle - khall 20.3.2013 132 - sivistys- ja vapaa-aikaltk 18.4.2013 30 Tehdyn kokonaistarvearvioinnin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET L:\hallintopk\hallinto\KV LOIMAA\2017 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Vasemmistoliiton 16.06.2014 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan.

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. KAAVOITUS Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. Laajat kaupunkisuunnittelutehtävät ja yleiskaavoitus tapahtuvat kaupunginhallituksen alaisuudessa. Valmistelevana

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Lausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4

Lausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4 RAUTJÄRVEN KUNTA KAAVOJEN EHDOTUSVAIHEESEEN LIITTYVÄT LAUSUNNOT Lausuntopyyntö kaavaehdotuksesta 1 SIMPELE-ÄNKILÄ OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / TIILIRUUKKI OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN, KONKAN- MÄKI 2 TIILIRUUKIN

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET

KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET 1/5 KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET 31.12.2014 Valtuustoaloitteet Valtuustoaloite tietotekniikan ja digiloikan järjestämisestä Tammelan kunnassa dnro 311/2016 Kvalt 19.12.2016 90

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot

Maanantai klo Kustavin kunnanvirasto

Maanantai klo Kustavin kunnanvirasto KUSTAVIN SOSIAALILAUTAKUNTA Maanantai 4.12.2017 klo 17.00 Kustavin kunnanvirasto 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta. 3. Selvityksen tekeminen kunnan ruokapalvelun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit

Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit 8215-8235 Kaavaselostus 8.5.2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Vaiheasemakaava Rovaniemen kaupunki 8. kaupunginosa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta, kokous 28.9.2016... 1 Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 14.4.2016 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...

Lisätiedot

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta Yleiskaavatyö 2013-2016 Lahden läntisten osien osayleiskaava Y-202 Yleiskaavaehdotus 2016 D/318/10.02.02.00.04/2015 KV 13.6.2016 Liite 8 Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Pöytäkirja

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot