Sanat Samppa & Samppa Salamat Teijo Toivonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sanat Samppa & Samppa Salamat Teijo Toivonen"

Transkriptio

1 Sanat Samppa & Samppa Salamat Teijo Toivonen Jyväskyläläisen Sampan riittävän matala 16V-Rellu ei todellakaan ole mikä tahansa ranskanpulla. Sopivalla maustamisella patonkimaan paholaisesta on saatu oikeesti aika herkku. Renault V GTi 7 02

2 Sampan harrastus sai alkunsa noin kuusi vuotta sitten ensimmäisen auton hankinnan myötä km ajettu Peugeot kun vaati enemmän tai vähemmän tekniikan kunnostamista. Siinä etupään niveliä vaihdellessa myös auton ulkonäön päivittäminen alkoi kiinnostaa. Pugi saikin heti uudenmalliset vilkut, valoluomet, 14 aluvanteet ja hillityn madalluksen. Myös puskurit menivät vaihtoon ja spoileritkin löytyivät käytettyinä pienen etsinnän jälkeen. Uutta maalia pintaan ja auto teippautettavaksi tuttuun tarrafirmaan. Näillä eväillä autolla rullailtiin pari vuotta, kunnes kone alkoi ilmaista olevansa niskalaukauksen tarpeessa. Kuin viimeisenä silauksena ajettiin kisa Saabin 96-kajakkikaksikon kanssa ja siinä mentiin sitten peräkanaa pidemmän matkaa. Nopeusrajoituksia ei rikottu missään vaiheessa vaikka yritys oli kova. Pugin alkuperäisistä 64 hevosvoiman tehoista oli nimittäin kisan jälkeen jäljellä noin neljä. Tärisyttävän kokemuksen saattelemana mielessä pyöri Pugin koneenvaihto tai kokonaan uusi auto. Tyttöystävän houkuttelemana päädyttiin auton vaihtoon ja ranskanperuna GTi

3 lähti myyntiin. Sampan tarkoitus oli löytää tilalle hieman tilavampi, mieluiten neliovinen suht vähän ajettu auto. Pieni sporttisuus ei olisi ollenkaan pahasta ja niinpä etsintä kohdistui niin sanotun gtiluokan autoihin merkistä välittämättä. Muutamaa 306 XSI:tä ja GSi Astraa käytiin ajamassa, kunnes syhryisiin silmiin osui ilmoitus neljä vuotta vanhasta ja km ajetusta alkuperäisessä kunnossa olevasta 16V-Renusta. Vastaava auto oli ollut yhdellä tutulla ja pienen kyselyn jälkeen oltiinkin jo koeajolla. Kun auto vaikutti hyväkuntoiselta ja hinnastakin päästiin sopuun, oli kaupat nopeasti tehty. Oltiin taas ranskalaisessa automerkissä. LUMI SULI, KESÄKUMI TULI Muutama kuukausi ajeltiin ihan vakiokuntoisena, kunnes kevät koitti ja oli aika vaihtaa kesäkumit alle. Vanhoja ei ollut, joten uusien vanteiden ja renkaiden hankinta oli edessä. Vanteiksi valittiin 16 FOX 1:t ja renkaiksi 195/50-16 Continentalit. 16Vmalli on jo tehtaalta tullessaan hieman sporttisemmalla ulkonäöllä varustettu helmoineen, spoilereineen ja konepellin ilmanottoaukkoineen, joten hirveää hinkua ulkokuoren tuunaukseen ei aluksi ollut. Kuitenkin myynti-ilmoituksia selatessa Sampan silmiin osui ilmoitus Lagunan etuhelmasta ja R19:n valoluomista ja olihan ne tilattava. Lagunan etuhelma on tunnetusti helppo sovittaa lähes autoon kuin autoon joustavuutensa ansiosta. Vanteet vaihtuivat tuumaa suurempiin eli 17 Alession Monziin 205/40 kumeilla. Seuraavana kesänä pitikin auto saada lähemmäs maata. Etujousiksi valittiin Sparcon -25 mm nimellismadalluksen omaavat versiot ja perää laskettiin vääntösauvoja säätämällä. Iskareiksi laitettiin Konin säädettävät Sportit joka nurkkaan. Uudet jouset pudottivatkin autoa juuri sopivasti etuhelman maavaran vaihdellessa cm välillä tiheään vaihtuvan etuhelman mukaan Suomen talven tasaiset tiet kun ovat tähän mennessä verottaneet kolme Lagunan helmaa ja yhden Ibizan vastaavan. Seuraavaksi olikin vuorossa koneen hengityksen parantaminen, kun pienikoneinen perheauto alkoi tuntua Lumikki-sadun nuhanenältä. Putkisto vaihtui Simonsin pöntöistä kasattuun vapaammin virtaavaan ja vakioilmanputsari sai tehdä tilaa JR:n kartiokitille. Tämän jälkeen lastun ohjelma säädettiin uudestaan Keski-Suomen autosäädössä, tuloksena 148 hevosen mittausraportti. Pientä parannusta oli siis saatu aikaan. Myöhemmin putkisto vaihtui Supersprinttiin. -Kyllästyin Simonsin kovaan ääneen matkaajossa, Samppa kertoo vaihtaen pattereita kuulokojeeseensa.. KORISARJAT HARVASSA Ulkomaisia nettisivuja selaillessa Sampan silmiin KUKA KUSKAA Samppa Ikä: 25 Ammatti: IT-alalla työskentelevä opiskelija. Motto: Myydään hidastetöyssyt ruotsalaisille... 8 GTi 7 02

4 on osunut vain kolme erilaista korisarjaa, mutta niistä vain yksi on miellyttänyt silmää. Kyseisen sarjan etupuskuri tuli kerran jo tilattuakin vaan eipä ole vielä Suomessa näkynyt, onneksi sitä ei maksettu etukäteen. Viime talven aikana talliin alkoi sitten kertyä erilaista tavaraa: Calibran sivuhelmat, toinen etupuskuri, BMW:n takaspoileri, taas yksi Seat Ibizan etuhelma sekä V40 Volvon helmapalat. Näitä soviteltiin kevään mittaan Renuun. Etupuskurista poistettiin sumuvalot, listat sekä valojen pesimet. Ilmanottoaukkoa leikattiin suuremmaksi ja ylimääräiset reiät täytettiin muovihitsaamalla. Sumuvalojen tilalle laitettiin ilmanottoputket, joista oli helppo ohjata viileää ilmaa Twisterille. Seatin helmasta leikattiin feikkiaukot auki ja se kiinnitettiin puskurin alle. Maskista leikattiin merkki pois ja se tasoitettiin hitsaamalla pala muovia tilalle. Vanhat valoluomet eivät näyttäneet hyvältä, vaan ne saivat lähteä kiertoon. Nokkapellin ja umpion välissä oleva aukko näytti kuitenkin liian suurelta, joten sitä täyttämään päätettiin tehdä itse uudet, huomattavasti vanhoja pienemmät luomet. Ne syntyivätkin yllättävän helposti: ensin leikattiin muovista sopivan kokoinen pala, jota muotoilemaan lämmitettynä umpion päälle. Sitten viimeisteltiin muoto ja pinta. -Parin millin muovi taipuu yllättävän helposti jyrkkiinkin muotoihin, Samppa kertoo vinkkinä. Calibran helmat sovitettiin 16V:n alkuperäisten helmojen alle. Jotta kylkilinja saatiin paremmin jatkuvaksi, lisättiin vielä takapuskurin alle Volvo V40:n helmapalat ja siitä poistettiin 16V:n listat. Virosta Dc-Ice:lta hommattu BMW:n takaspoileri kävi yllättävän helposti Renun perään. Pienien muutosten jälkeen se kiinnitettiin kontin päälle. Muoto vastaa yllättävän hyvin Renun alkuperäistä, siipi on vain muutaman sentin orkkista korkeampi, eikä siinä ole keskimmäistä tukijalkaa. Näin siivestä tuli juuri sellainen, mikä Sampalla oli ollut jo jonkin aikaa hakusessa. Kliinimmän ulkonäön aikaansaamiseksi päätet- GTi

5 tiin poistaa myös kaikki merkit, sivuvilkut, antennit ja lukot. Lisäksi kylkilistat ja ovenkahvat päätettiin maalata korinväriin. Peilit vaihdettiin vilkullisiin M3-lookkeihin. Koska alkuperäinen maali oli nähnyt jo riittävän monta vuotta aurinkoa, olisi uusien osien maalaaminen korinvärisiksi tehnyt autosta Tikkurilan värikartan eri sävyineen, joten koko auto päätettiin maalata. Väriksi valittiin Peugeotin kartasta löytyvä metallinhohtopunainen, jossa on mukana punaista ja oranssia helmiäistä. Väri vaihtaa mukavasti sävyä valon mukaan: auringossa se on lähes oranssi muuttuen illan hämärtyessä viininpunaiseksi. Vanteista olivat maalit lähteneet hilseilemään ikävästi, joten nekin kaipasivat uudistusta. Kiekot päätettiinkin maalata graffiitinharmaiksi. Eipähän tulisi joka kulmassa samanlaisia vastaan. KUNINGAS REICHHARD, OLETAN Talvella 2002 alkoivat jäähdytysnesteet kadota, joten kansipahvi päätettiin vaihtaa. Samalla kansi vietiin jämsäläisen kansigurun Kai Koikkalaisen huoltoon, jossa tehtiin pientä venttiilien ja kanavien parantelua sekä laitettiin uudet tiivisteet. Samalla asennettiin Cat Camsin säädettävät nokkapyörät sekä Twister-ilmansuodatin, jolla päästiin eroon koteloimattoman kartiosuodattimen kuuman ilman imemisongelmasta. Supersprintin putkisto katista taaksepäin olikin autossa jo ennestään. Taas käynti Keski-Suomen autosäädössä, jossa nokat ajoitettiin kohdalleen ja lastu ohjelmoitiin uudestaan. Näillä eväillä tehot saatiin 165 hepan pintaan ja vääntöäkin löytyi 175 Nm. Myöhemmin huomattiin, että pakosarja oli puoliksi kasassa ja se piti vaihtaa. Pienen etsinnän jälkeen Reichhard Motorsportilta Saksasta löytyi sopiva peltisarja kohtuuhintaan. Tarkkoja mittauksia Samppa ei ole tehnyt, mutta kiihtyvyys tuntuu olevan ainakin paperilla huomattavasti parempi kuin vakiona km/t -kiihdytyksestä jää nyt yksi vaihto pois laajemman kierrosalueen ansiosta, hän kertoo. Vitosvaihteella kone jaksaa vetää vielä yli 7200 kierroksen, mikä välityksistä laskien siivittää Rellun noin 220:n tuntinopeuteen. Kuudetta vaihdetta kaipaisi. Radalle ei olla vielä ehditty, eikä mennäkään ennen uusien Reichhard Motorsportin jarrujen saapumista. AUTOKERHO AVITTI KUMMASTI Samppa tapaa etsiä uusia ideoita netistä ja lehdistä sekä tietysti alan tapahtumista ja kokoontumisista. Vaikka tuning-osaa on saatavilla kokonaisuutena heikosti, on esimerkiksi Englannissa aika hyvä tarjonta. Toimitukset Suomeen eivät ole valitettavasti toimineet oikein hyvin. Auto on kuitenkin jatkuvan kehittelyn kohteena. Nykyään paikallaan ovat uudet umpiot mustalla optiikalla, mitä edisti kummasti liittyminen Boys With Toys Design -nimiseen porukkaan. Jo ensi tapaamisella saatiin tulosta aikaan, kun porukan kautta löytyi verhoilija ja uusi nahkaverhoilu on jo tulossa. Uudet jarrulevyt uivat parhaillaan Saksasta kotimaahan. Konetta on tarkoituksena säädellä tasaisemman tyhjäkäynnin toivossa. Renkaat ja luultavasti myös vanteet vaihtuvat ensi kesäksi. TSW:n Zenonit tuli jo kerran tilattua, mutta kaupat peruuntuivat, koska kyseisiä vanteita ei täksi kesäksi enää maahan saanut. Alle sovitettiin myös hyvällä menestyksellä 18 vanteita. Ne kuitenkin nostaisivat maavaraa hieman ja tämän takia luultavasti pysytään 17 koossa. Mitään traktoria kun ei olla rakentamassa, Samppa opettaa ja lopettaa. Auto on jatkuvan kehittelyn kohteena. Hengitystä on parannettu Green Filterin Twister -suodattimella. Elian peltipakosarja jää koneen taakse piiloon. 10 GTi 7 02

6 LINKIT: Renault V 1994 MOOTTORI F7P iskutilavuus 1764 cm 3 kantta paranneltu Supersprint-putkisto Elian peltisarja CatCamsin säädettävät nokkapyörät Green Filter Twister -ilmansuodatin Digital Sport ohjelmoitava lastu Sachs Power -kytkin. TEHO n.165 hv / 175 Nm huippunopeus noin 220 km/h km/h alle 8.5 s KORIMUUTOKSET Alkuperäisistä muokatut etu- ja takapuskurit Seat Ibizan etuhelma Calibran sivuhelmat BMW:n takaspoileri V40 Volvon helmapalat kaikki lukot, merkit, antennit ja lampunpesimet poistettu sivuvilkut poistettu, maski tehty uusiksi M3 look -peilit vilkuilla 3M-kalvot puskurien listat poistettu ja sivulistat sekä ovenkahvat maalattu korinväriin koko auto maalattu uuteen sävyyn ALUSTA & JOUSITUS Sparco 25 mm jouset Koni Sport säädettävät iskarit levyjarrut joka kulmassa VANTEET & RENKAAT Alessio Monza 7x17 Continental ContiSport 205/40-17 SISUSTAMUUTOKSET Simoni Racingin ratti ja vaihdekepin pussi Sparcon polkimet Itse alumiinista virkatut matot edessä ja takana Momon toppaukset osia maalailtu Cobran hälytin SOUNDIT Sonyn CD-soitin 10 CD:n boksilla erillissarja edessä pari pientä vahvistinta MTX:n 12 subi VARUSTEET Normaali 16V-mallin varustelu + sähköpeilit, - lasit ja kattoluukku, sekä integroitu lastenistuin KUSKI KIITTÄÄ JA KUMARTAA Automaalaamo Raatikainen / maalaus TuningStore Kai Koikkalainen / kansityöt Jouni Savolainen / Pete s Style Boys With Toys Designin porukka Tuomo / fin-tuning.net Matti Kangas Joni Kotamäki Oskari the Escort vanhemmille tallin lainasta Mialle kärsivällisyydestä Takaspoileri on peräisin BMW:stä. GTi

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit,

Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit, Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit, sähkösäätöiset ajovalot, kuljettajan turvatyyny, etuturvavöiden

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

USA-PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 53-67

USA-PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 46-52 Aitoja urapuskureita pohjamaalattuna tai kromattuna. Valmistettuja Saksassa ruostumattomasta teräksestä! Pinta on elektrolyyttisesti kromattu joten se pysyy krominkiiltävänä kymmeniä

Lisätiedot

Saab varastontyhjennyskampanja 2011

Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab VM94-98 Osanumero Tuote Automalli Vuosimalli Moottorit ja niiden osat Vaihteistot 4611984

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa mm... - scch:n autonäyttely ja Näyttelyautoja - Ratavihreät Filmitähtinä - Lotus-matkoja Englannissa

2/2010. Tässä numerossa mm... - scch:n autonäyttely ja Näyttelyautoja - Ratavihreät Filmitähtinä - Lotus-matkoja Englannissa 2/2010 Tässä numerossa mm... - scch:n autonäyttely ja Näyttelyautoja - Ratavihreät Filmitähtinä - Lotus-matkoja Englannissa 2 Kansikuva: Kuvaajat: Jukka Kaitala ja Sami Hyry, Mallit: Tia ja Katri, Auto:

Lisätiedot

Rahtar rifteri. 90 GTi 5-6 07

Rahtar rifteri. 90 GTi 5-6 07 Rahtar rifteri 90 GTi 5-6 07 in Teksti ja kuvat Jape Tiitinen Nissan 200SX S14A Rekkakuskina leipänsä hankkiva Turbolover on viimeisen päälle automies, jonka harrasteluisutin poikkeaa miehen työkaluista

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

Dynamic Paketti. hinta 2773,12

Dynamic Paketti. hinta 2773,12 BMW S1000 RR Merkki: BMW Tyyppi: Katupyörä Kunto: Uusi Kuutiotilavuus: 1000 ccm 26000 Alkaen kokonaishinta sisältää moottoripyörän + alv:n 24 % ja autoveron. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 490.

Lisätiedot

UUSI CORSA OPC -HINNASTO

UUSI CORSA OPC -HINNASTO UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien

Lisätiedot

COROLLA LISÄVARUSTEET

COROLLA LISÄVARUSTEET COROLLA LISÄVARUSTEET 02 Nautittavaa laatua Corollan korkea laatu, huippuun viety mukavuus, suorituskyky ja edistykselliset ajo-ominaisuudet antavat sinulle todellisen ajonautinnon. Alkuperäisillä Toyota-varusteilla

Lisätiedot

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA TECHNICAL SPECIFICATIONS Dodge Nitro Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Urajärven kartanomuseo

Urajärven kartanomuseo Urajärven kartanomuseo Hugon huoneen ikkunan uuden karmin teko ja olemassa olevien pokien kunnostustyö 7-8/2013 Karmi Karmi oli huonokuntoinen ja aiemmissa korjauksissa sitä oli kaltoin kohdeltu. Karmia

Lisätiedot

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Toteuta yksilölliset unelmasi Honda Accordin myötä olemme tuoneet innokkaan ja urheilullisen kulkijan tien päälle. Toiveesi ja unelmasi ovat kuitenkin

Lisätiedot

Teksti Tomi Eronen Kuvat Hannu Iso-Oja. Joensuu. Renault Megane 2.0 16V Cabrio 97. GTi 2 06

Teksti Tomi Eronen Kuvat Hannu Iso-Oja. Joensuu. Renault Megane 2.0 16V Cabrio 97. GTi 2 06 woi W Teksti Tomi Eronen Kuvat Hannu Iso-Oja Joensuu Renault Megane 2.0 16V Cabrio 97 GTi 2 06 IDE Rellun Megane ei ole avomallisena yleinen auto vakiokunnossakaan. Joensuulainen Joni Hirvonen päätti kuitenkin

Lisätiedot

Machine Silver (9S) metalliväri. Sand Track (D5U) metalliväri. Dark Gun Metal (E5B) metalliväri. Space Blue (J3U) metalliväri.

Machine Silver (9S) metalliväri. Sand Track (D5U) metalliväri. Dark Gun Metal (E5B) metalliväri. Space Blue (J3U) metalliväri. Kia cee d 5-ovinen 1,4 ISG 1,6 ISG 1,6 DCTautomaatti 1,4 CRDi ISG 1,6 CRDi ISG 1,6 CRDi EcoDynamics 100 hv EcoDynamics 135 hv 135 hv EcoDynamics 90 hv EcoDynamics 128 hv automaatti 128 hv Varustetasot

Lisätiedot

Avensis Varusteet. Lisävarusteluettelo. Lastenistuimet x x x 10, 11

Avensis Varusteet.  Lisävarusteluettelo. Lastenistuimet x x x 10, 11 www.toyota.fi Avensis Varusteet Lisävarusteluettelo Sedan Farmari Liftback Sivu Erikoisvanteet x x x, 3 HomeLink x x x 7 Kattoteline ja kiinnikkeet x x 8, 9 Koiraverkko x 9 Kumimatot x x x Kylkilistat

Lisätiedot

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA TEKNISET TIEDOT Dodge Avenger Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Saabisi valmiiksi talveen

Saabisi valmiiksi talveen Saabisi valmiiksi talveen Saab syys-/talvikampanja 2011 Saabin syys/talvitarjoukset Vanteet ja renkaat tärkein yhteytesi tiehen Tiesitkö, että autosi pitää tiellä vain kämmenen kokoinen alue kerrallaan

Lisätiedot

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Ryhmä 1 yleisesti. HRT sarjassa eri ikäkaudet on yhdistetty Kuutiotilavuusjako >1300, >1600 ja yli 1600

Ryhmä 1 yleisesti. HRT sarjassa eri ikäkaudet on yhdistetty Kuutiotilavuusjako >1300, >1600 ja yli 1600 Ryhmä 1 Ryhmä 1 yleisesti Aikoinaan ykkösryhmä oli määrällisesti suurin Käytännössä Historicissa ryhmä 1 (T) auto voi olla ikäkausiin (G1) G2, H1, (H2), ja I. Ryhmä 3 on kaksipaikkaisten ( harvinaisten

Lisätiedot

HUOLTOHISTORIA. Kone: 726 FORD TRANSIT FBR-711. Sivu: 1 / 13 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 18.10.2012

HUOLTOHISTORIA. Kone: 726 FORD TRANSIT FBR-711. Sivu: 1 / 13 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 18.10.2012 Sivu: 1 / 13 Kone: 726 FORD TRANSIT FBR-711 L.Kohde: 230342 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 17.2.2003 232422 KM KYTKIMEN SÄÄTÖELEMENTIN VAIHTO VASEMMAN PUOLEN OVEN LUKON UUSIMINEN, OVEN STOPPARIN UUS. RADION

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

VANNEVARASTON TYHJENNYSPOISTO

VANNEVARASTON TYHJENNYSPOISTO VANNEVARASTON TYHJENNYSPOISTO NYT ALUVANTEET USKOMATTOMAN EDULLISESTI! TYHJENNÄMME VANNEVARASTOMME UUTUUSVANTEIDEN TIELTÄ JÄTTIALENNUKSIN, ALENNUKSET JOPA - 70% OVH-HINNOISTA. USEIMPIA TUOTTEITA VAIN YKSITTÄIS-SARJAT,

Lisätiedot

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus LISÄVARUSTEHINNASTO SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus 11-2013 STYLE PACK Sisältää: kromipaketin, taiteltavan laukun, kynnyslistat, tekstiilimattosarjan,

Lisätiedot

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited TEKNISET TIEDOT Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited Perustiedot Korimallit Kokoonpanotehdas 3-ovinen monikäyttöauto tai avoauto 5-ovinen monikäyttöauto Toledo South Assembly Plant, Ohio, USA Moottorit

Lisätiedot

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle.

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle. Tuote: TopSpa XS Poly, eristetty poreallas, hiekkasuodatin Koska olemme vanhoja asiakkaita SpaDealersin kanssa, oli luontevaa kääntyä heidän puoleensa uuden kylpytynnyrin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi.

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

Renault SCENIC & GRAND SCENIC

Renault SCENIC & GRAND SCENIC Uusi Renault SCENIC & GRAND SCENIC Tekniset tiedot ja värit Tekniset tiedot SCENIC / GRAND SCENIC (7 istuinta) Energy TCe 115 Energy TCe 130 Energy dci 110 Energy dci 110 EDC Energy dci 160 EDC Polttoaine

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄT. www.aprilia.com. www.aprilia.fi

MOOTTORIPYÖRÄT. www.aprilia.com. www.aprilia.fi 2010 MOOTTORIPYÖRÄT www.aprilia.com www.aprilia.fi RSV4 FACTORY >> VÄRIT Moottori Iskutilavuus Vaihteisto Jarrut, etu Jarrut, taka Renkaat, etu Renkaat, taka Lisävarusteet Aprilia 4-sylinterinen 4-tahti

Lisätiedot

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Ratakasi 2014 Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Versio 2 / 27.5.2014 1. Yleistä Nämä tekniset säännöt mukailevat EFRA 1/8 I.C. Track luokan teknisiä sääntöjä. Kielikäännöksen lisäksi

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31269488 Versio 1.5 Osa nro 31269508, 31269514, 31269512, 31269510, 31269516, 31269539 Vetokoukku, irrotettava IMG-260235 Volvo Car Corporation Vetokoukku,

Lisätiedot

Mercedes-Benz C 36 AMG. wide. Kolmekutonen. Kuopiolaisen Hakkaraisen Rikun levitettyä AMG-Mersua kuvaa hyvin termi Kalis look.

Mercedes-Benz C 36 AMG. wide. Kolmekutonen. Kuopiolaisen Hakkaraisen Rikun levitettyä AMG-Mersua kuvaa hyvin termi Kalis look. 54 GTi 5-6 07 Mercedes-Benz C 36 AMG Kolmekutonen wide Kuopiolaisen Hakkaraisen Rikun levitettyä AMG-Mersua kuvaa hyvin termi Kalis look. GTi GTi 5-6 07 5 06 55 Arvokkaan musta väri kätkee muutoksia tehokkaasti

Lisätiedot

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v.

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v. 2017 Ajamisen opettelu ei vielä koskaan ole ollut näin yksinkertaista ja turvallista. OSET -sähkömopot ovat kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja hämmästyttävän helppokäyttöisiä. Näillä pyörillä voidaan

Lisätiedot

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk. 4.2.2010 ohjehinta,,, n lisähinta 1.8 Comfort 5MT 4d UK1 580 415 20 000,00 5 697,25 25 697,25 600,00 173,21 773,21 152 1.8 Dynamic 5MT 4d UK2 590 425 20 650,00 5 884,82

Lisätiedot

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY Vi-AKCn) PPA 1 03400 VIHTI 913-46 211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1197 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

92 GTi 4/2008. Jyväskylä

92 GTi 4/2008. Jyväskylä S4+ enemm Välitalon Mikko lienee maamme Audi-piirien maineikkain tee-se-itse -mies. Kaveri tunnetaan Suomen kamaralla ja kauempanakin V6 biturbomoottoreiden erikoismiehenä. Niinpä hänen oma S4 on taatusti

Lisätiedot

Alustan peltiosat Kaikki hinnat netto & Alv(19%)

Alustan peltiosat Kaikki hinnat netto & Alv(19%) Muokkaus-Viritys etunimi: sukunimi: strassi: maa/kulmakunta: puhelin: faksi: e-mail: RITZ Handels GmbH Fuchsberg 3 D-24247 Hohenfelde Telefax: 04385-599810 Telefon: 04385-599800 e-mail: info@fiatclassic.com

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Tiedotusvälineille 6.9.205 Julkaistavissa heti Mercedes-Benzin A-sarjan toinen sukupolvi: Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Uutta pirteää ilmettä

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen.

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen. Kampanjahinnasto BMW Group Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa 5.7.2017 alkaen. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh:

Lisätiedot

RENAULT CLIO CLIO ST LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE

RENAULT CLIO CLIO ST LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE www.renault.fi RENAULT CLIO CLIO ST 2014-03 LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE RENAULT LISÄVARUSTEPAKETIT KAMPANJAHINNASTO CLIO Hinnat voimassa toistaiseksi. HATCHBACK & SPORT TOURER CONFORT PACK 179

Lisätiedot

Kangasnauhakanttaus. Normaali kudottu kanttaus

Kangasnauhakanttaus. Normaali kudottu kanttaus MATTOJEN VÄRIKOODIT SILMUKKANUKKA 301 MUSTA 310 * RUSKEA 407 * TUMMANHARMAA 602 SININEN 608 TURKOOSI 615 PUNAINEN 621 VAALEANRUSKEA 622 VAALEANSININEN 625 VIININPUNAINEN 628 VAALEANHARMAA KANGASKANTTAUS

Lisätiedot

3741,87 2850 11551,87 4960

3741,87 2850 11551,87 4960 Escort kulut Osat yhteensä Auton hankintahinta Kaikki yhteensä Tallivuokra 3741,87 2850 11551,87 4960 Varaosanro Varaosa Määrä Hinta/kpl 6581169 Pidike tuolinkippauskahvaan 1 0,60 6136354 Vaihdekotelon

Lisätiedot

Iridium² valaisee tietä eteenpäin

Iridium² valaisee tietä eteenpäin Lighting Iridium² valaisee tietä eteenpäin Iridium² on tievalaisintuoteperhe, joka on suunniteltu suorituskykyiseksi ja kestäväksi. Käyttötarkoituksesta ja budjetista riippuen asiakkaat voivat aloittaa

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

BMW R 1250 RS. Merkki: BMW. Tyyppi: Katupyörä. Kunto: Kuutiotilavuus: ccm. Vakiovarusteet. Nordic Comfort-paketti. Nordic Touring-paketti

BMW R 1250 RS. Merkki: BMW. Tyyppi: Katupyörä. Kunto: Kuutiotilavuus: ccm. Vakiovarusteet. Nordic Comfort-paketti. Nordic Touring-paketti BMW R 1250 RS Merkki: BMW Tyyppi: Katupyörä Kunto: Kuutiotilavuus: ccm 21040 Kokonaishinta sisältää moottoripyörän + alv:n 24 % ja autoveron. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 490. Pidätämme oikeuden

Lisätiedot

2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE

2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE KABE 2016 Design ja toiminnallisuus KABEn filosofia on aina ollut se, että haluamme olla kehityksen kärjessä. Näyttäessämme vuosimallin 2016 uutuudet, haluamme jälleen parantaa vaunujen ja autojen jo ennestään

Lisätiedot

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder.

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Äärimmäistä voimaa äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loader ja Arocs Grounder. Erityisen korkeaa hyötykuormaa ja äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loaderin

Lisätiedot

NISSAN MICRA ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET

NISSAN MICRA ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET NISSAN MICRA ALKUPERÄISET VIIMEISTELE TYYLISI YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA JA MUKAVUUS VALTTIA. NISSANIN YKSILÖLLISILLÄ LISÄVARUSTEILLA TEET MICRASTASI KAUPUNGIN YKKÖSTÄHDEN. 5 6 5) KATTOSPOILERI (1). Nosta

Lisätiedot

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt

Lisätiedot

Lego Mindstorms NXT. OPH oppimisympäristöjen kehittämishanke 2011-2013. (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights Reserved 1

Lego Mindstorms NXT. OPH oppimisympäristöjen kehittämishanke 2011-2013. (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights Reserved 1 Lego Mindstorms NXT OPH oppimisympäristöjen kehittämishanke 2011-2013 (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights Reserved 1 Anturi- ja moottoriportit A B C 1 2 3 4 (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

Sisilisko Sähköskootterit

Sisilisko Sähköskootterit Sisilisko Sähköskootterit P u h t a a s t i s ä h k ö i n e n a j o n a u t i n t o. Ekologinen. CO2-päästöt 0 g / 100 km. Ei päästöjä. Ei melua. Ei katkua. Edullinen. Lataus tavallisesta pistorasiasta.

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

Kiihtyvyys. Tämä on se arvo, jonka Tuulilasi väitti Trianglessa olevan yli 50 % Nokian 8:a heikompi.

Kiihtyvyys. Tämä on se arvo, jonka Tuulilasi väitti Trianglessa olevan yli 50 % Nokian 8:a heikompi. IceLink vastaan Nokian Hakkapeliitta 7 ja 8 Syvärinlahden jäällä 25.2.2016 Tuulilasi-lehden esitettyä valheellisia väitteitä, suoritimme tarkistusmittauksen. Tulokset alla. Autoina 2 kpl identtisiä Hyundai

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

1,6 DCT automaatti 135 hv

1,6 DCT automaatti 135 hv Tekniikka Varusteet Kia cee d 5-ovinen 1,4 ISG EcoDynamics 100 hv 1,0 ISG EcoDynamics 100 hv 1,0 ISG EcoDynamics 120 hv 1,6 DCT automaatti 135 hv 1,4 CRDi 90 hv 1,6 CRDi ISG EcoDynamics 110 hv 1,6 CRDi

Lisätiedot

KOKOMUSTAT RENKAAT Aidot alkuperäiset renkaat. 09-1220 Firestone 5.60x15 09-1230 Firestone 5.00/5.25x16

KOKOMUSTAT RENKAAT Aidot alkuperäiset renkaat. 09-1220 Firestone 5.60x15 09-1230 Firestone 5.00/5.25x16 VALKOSIVURENKAAT Aidot alkuperäiset valkosivurenkaat, valmistettuja USA'ssa. 09-1120 Firestone 5.60x15 valkosivun leveys 2 3/4" (70mm) 09-1130 Firestone 5.00/5.25x16 valkosivun leveys 2 1/4" (57mm) 09-2120

Lisätiedot

Paremmat valot Volvo S60.

Paremmat valot Volvo S60. 1/5 Paremmat valot Volvo S60. Minulla on ollut lähes uudesta asti Volvo S60 vm. 2002. Siinä on kohtuullisen hyvät valot aivan vakionakin, mutta eihän pienestä parantamisesta yleensä mitään haittaa ole.

Lisätiedot

Mitä on yhdistelmähiihto?

Mitä on yhdistelmähiihto? Osa-alueet 1. Mitä on Yhdistelmähiihto 2. Matkat 3. Radan vaatimukset 4. Lähtö, maali 5. Stadion vaatimukset 6. Skiathlon pit box area / exchange zone 7. Muuta yleistä Mitä on yhdistelmähiihto? Yhdistelmähiihto,

Lisätiedot

BMW R ninet. Merkki: BMW. Tyyppi: Katupyörä. Kunto: Uusi. Kuutiotilavuus: 1170 ccm. Aitoa ajamista. Aitoa alkuperäisyyttä. Aitoa kustomointia

BMW R ninet. Merkki: BMW. Tyyppi: Katupyörä. Kunto: Uusi. Kuutiotilavuus: 1170 ccm. Aitoa ajamista. Aitoa alkuperäisyyttä. Aitoa kustomointia BMW R ninet Merkki: BMW Tyyppi: Katupyörä Kunto: Uusi Kuutiotilavuus: 1170 ccm 20800 Kokonaishinta sisältää moottoripyörän + alv:n 24 % ja autoveron. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 490. R ninet

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

m{zd{ 6 -hinnasto 4. helmikuuta 2010

m{zd{ 6 -hinnasto 4. helmikuuta 2010 m{zd{ 6 -hinnasto 4. helmikuuta 2010 M{ZD{ 6 Sedan voimassa 4.2.2010 alkaen Versio Vapaa autoetu Käyttöetu Autoveroton ohjehinta, AUTON HINTA (alv 22%) Arvioitu autovero, Kokonaishinta, Metalliväri METALLIVÄRIN

Lisätiedot

Alkuperäiset lisävarusteet FR-V

Alkuperäiset lisävarusteet FR-V Alkuperäiset lisävarusteet FR-V Räätälöi oma unelma-autosi Tilaa tarjoavalla ja urheilullisella muotoilullaan FR-V yhdistää dynamiikan älykkääseen mukavuuteen ja käytännöllisyyteen. Voit räätälöidä FR-V:si

Lisätiedot

Peilit. Peilejä useimpiin eurooppalaisiin linja- ja kuormaautoihin, traktoreihin ja muuhun raskaaseen kalustoon.

Peilit. Peilejä useimpiin eurooppalaisiin linja- ja kuormaautoihin, traktoreihin ja muuhun raskaaseen kalustoon. 0314. Peilit Tausta-, sisä-, etu- ja traktoripeilit, peilin varret, varalasielementit. Peilejä useimpiin eurooppalaisiin linja- ja kuormaautoihin, traktoreihin ja muuhun raskaaseen kalustoon. Oy Sandman-Nupnau

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA.

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. KOE MENESTYS. Täysin uusi BMW 5-sarja on yhdistelmä rohkeaa dynaamisuutta ja modernia ylellisyyttä. Samalla se tulee jatkamaan BMW 5-sarjan menestystä luokkansa

Lisätiedot

Pölynimuri Cleanfix S10 Plus ja S10 Plus Hepa

Pölynimuri Cleanfix S10 Plus ja S10 Plus Hepa Pölynimuri Cleanfix S10 Plus ja S10 Plus Hepa VAROITUKSIA Lue käyttö- ja turvallisuusohjeet ennen käyttöä! Tämä imuri ei sovellu nesteiden tai terveydelle haitallisen tai räjähdysalttiin pölyn imuroimiseen.

Lisätiedot

Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa.

Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. arja löfström KUVAT katri kapanen K O T I Kaksio Helsingin Pohjois-Haagassa, 48 neliötä,

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Lynx 1968 ja prototyypit

Lynx 1968 ja prototyypit Lynx 1968 ja prototyypit Velsa Oy:n alku Proto Järvinen Päivitetty 18.12.2013 Proto Lynx 40, lisänimi Polar. Kelkkaa kehitettiin ja testattiin 1968 ja syksyllä 1969 alkoi sen sarjavalmistus nimellä Lynx

Lisätiedot

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ MEKANIIKKA Nopeus ja keskinopeus 6. Auto kulkee 114 km matkan tunnissa ja 13 minuutissa. Mikä on auton keskinopeus: a) Yksikössä km/h 1. Jauhemaalaamon kuljettimen nopeus on

Lisätiedot

ALD Automotive PALAUTUSTARKASTUSOPAS

ALD Automotive PALAUTUSTARKASTUSOPAS ALD Automotive PALAUTUSTARKASTUSOPAS REILUA alusta loppuun Palautustarkastuksemme suorittaa riippumaton ulkopuolinen yritys. Kaikkien palautuvien leasingautojen palautustarkastukset suoritetaan saman prosessin

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

Peugeot 308 SW Tekniset tiedot 1.3.2016

Peugeot 308 SW Tekniset tiedot 1.3.2016 Peugeot 308 SW Tekniset tiedot 1.3.2016 MOOTTORI PureTech 110 PureTech 130 PureTech 130 Aut. THP 205 Korimalli 5-ovinen 5-ovinen 5-ovinen 5-ovinen Iskutilavuus cm3 1198 1198 1198 1598 Sylinteriluku / venttiililuku

Lisätiedot

Teksti Jape Tiitinen ja Tomi Eronen Kuvat Jape Tiitinen. Kuopio

Teksti Jape Tiitinen ja Tomi Eronen Kuvat Jape Tiitinen. Kuopio 590 hep 90 Teksti Jape Tiitinen ja Tomi Eronen Kuvat Jape Tiitinen Todettava se on, kuopiolaisella Tiitisen Japella taitaa olla fetissi mustiin Audeihin. Toissa vuonna esiteltiin miehen nätti musta A4

Lisätiedot

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit.

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit. Lava1 2 Vito lavaa, 1 Sprinterin, 1 Sprinterin ovipaketti, Palkki, umpiot, tehd.jäähd.putki, puhallin+visco, maski, ilmasuod., puskuri, etukehikko, oik. lokasuoja, vas. Lokasuoja, konepelti, tuuletinpaketti,

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava, EU

Vetokoukku, irrotettava, EU Ohje nro Versio Osa nro 8682344 1.2 30763398 Vetokoukku, irrotettava, EU IMG-219257 Sivu 1 / 11 Varuste A0000162 A0000161 A0000165 J8903469 Sivu 2 / 11 IMG-219256 Sivu 3 / 11 IMG-213320 Sivu 4 / 11 JOHDANTO

Lisätiedot

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka) Sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet SEAT Mii Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet Mii - Tekniset tiedot 1.0 60 hv Ecomotive Moottori Moottorin rakenne 3-sylinterinen bensiinimoottori, 4 venttiiliä/sylinteri Iskutilavuus, l/cm³ 999 Suurin

Lisätiedot

Jokainen autonostaja haluaisi saada "ensivuoden mallin", ja Opel on koettanut toteuttaa tämän toiveen

Jokainen autonostaja haluaisi saada ensivuoden mallin, ja Opel on koettanut toteuttaa tämän toiveen Ofint KAPITAN jlyjl itä tarkimmin valitut raakaaineet ja äärimmäisen huolellinen tarkkuus työ tekevät jokaisesta Opelista ainutlaatuisen arvokkaan vaunun. Jokainen autonostaja haluaisi saada "ensivuoden

Lisätiedot

Versio: FIN Langaton painonappi. Käyttäjän käsikirja

Versio: FIN Langaton painonappi. Käyttäjän käsikirja Versio: FIN180524 Langaton painonappi Käyttäjän käsikirja SISÄLLYS 1 Käyttöönotto...3 1.1 Käynnistys/Sammutus...3 1.2 Ajanottokanava...3 1.2.1 Kanavan asettaminen C0:ksi (lähtö)... 3 1.2.2 Kanavan asettaminen

Lisätiedot

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 DS 5 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET Elokuu 2015 DS 5 TEKNISET TIEDOT elokuu 2015 MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 Iskutilavuus cm 3 1598 1560 1997 Suurin teho kw/rpm 121/6000 88/3600 133/3750

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015

MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015 MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015 Luetteloon on koottu hyväkuntoisia, kunnostettuja, entisöityjä, museorekisteröityjä sekä normaalissa rekisterissä olevia moottoripyöriä. Lisäkuvat ovat nähtävissä nettisivuillamme.

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet

kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet Škoda-ensiapupakkaus. (000 093 108F) 24 225 Tavaraverkko Octavia Combiin (5E9 071 195) 139 15 litran sähkötoiminen kylmälaukku. Tarvittaessa voit kytkeä kylmälaukun

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

Ohje nro Versio Osa nro

Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 9172671 1.1 Hälytin, perussarja D3902161 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 D3902162 Sivu 2 / 13 A8901293 Sivu 3 / 13 IMG-213320 Sivu 4 / 13 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157 Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra

Lisätiedot

DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO

DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Muut tuotteet MUUT TUOTTEET Tämä katalogi pitää sisällään kaikkea mahdollista kodin koriste-esineistä asusteisiin. Järjestyksessään tästä luettelosta löydät - Käsin maalatuttuja

Lisätiedot