MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR

Transkriptio

1 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR

2 SISÄLLYS HEIJASTUKSIA KUVASTIMESSA, MÄKISEN KUVASTIN OY 60 VUOTTA 1. PEILI SUOMESSA 2. KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY:N PERUSTAJAT 3. YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA JA PULA-AJAN VAIKEUKSIA Rakennukset ja koneet Tuotteet Kehykset Lasitus Peili Pula-ajan vaikutukset yritykseen SOTA-AIKA YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ Rakennukset ja koneet Tuotteet Materiaalihankinta Lasi Hopea Peilimaalit Kehysmateriaalit Vesi Myynti PEILITEHDAS JA PIENYRITYKSET Peili- ja kehystehdas Martta Mäkinen T:mi Pentti Mäkinen T:mi Pekka Mäkinen T:mi Helmi Mäkinen T:mi Matti Mäkinen T:mi Olli Mäkinen Muovi- Kuvastin, A.V. Mäkinen T:mi M. Vaateri Peilinvalmistusta Asemanmäellä Kansakoulusta uusi peiliverstas

3 8. PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN Vaateri Oy Glasson Oy MK Oy:n organisaatio 9. MÄKISEN KUVASTIN OY:N ORGANISAATIO MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ 13. PUUOSASTON VAIHEITA Peilit värikuvina 14. TUOTEKEHITTELY JA SUUNNITTELU OSAKEYHTIÖ RAKENTAA Tehdas laajenee MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN Hopeointi Hiomo ja lasinleikkaus ATK Lasista peiliksi tuotannon nykypäivää kuvastintehtaalla TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE 17. KUVASTINLAISET Työnantajaliitto ja Ay-liike Työsuojelu, työterveydenhuolto ja ruokailu Tiedottaminen Kuvastinlaisten yhteisiä vapaa-ajan rientoja

4 1.LUKU PEILI SUOMESSA K aukaiseen Pohjolaan peilit ovat tulleet hyvin myöhään. Kuvastimen virkaa teki täällä lähde ja tervapytty. Pienet metallipeilit ovat Skandinaviassakin olleet harvinaisia arvoesineitä; niitä on löydetty Ruotsista viikinkihautojen kaivauksissa ja ne ovat kuuluneet vielä 1500-luvulla Kustaa Vaasan pukeutumishuoneen tarvikkeisiin. Myös Ruotsiin kuuluneessa Suomessa on peili jo tuolloin ollut tunnettu kapine. Tätä todistaa Lohjan kivikirkon seinässä oleva kalkkimaalaus luvun alusta. Maalaus esittää ihmisen suurimpia syntejä ja ylpeyden ja turhamaisuuden synti esitetään lukutaidottomalle kansalle naisena, joka pitää kädessään kampaa ja peiliä. Pieniä lasipeilejä, jotka saatettiin ripustaa ketjussa kaulaan ja jotka olivat kuin koruja, alkoi tulla Ruotsiin ja luultavasti myös Suomessa asuvien aatelisneitojen iloksi jo 1500-luvulla. Suuremmat lasipeilit olivat harvinaisuuksia ja ainoastaan kuninkaallisia huoneita koristivat arvokkaat venetsialaiset peilit. Peilit olivat tuontitavaraa ja ylellisyysesineitä, joita 1700-luvulla käytettiin yhä enemmän myös Suomen kartanoiden saleissa luvulla oli Tukholmassa jo kolme peilitehdasta, joiden tuotteet olivat yhtä hyviä kuin ulkomaiset, mutta epäilyttää kannattaako toiminta, kun lasi erityisesti suurempiin peileihin täytyy tuoda ulkoa, -kertoo tuolloinen salainen vierasmaalainen kauppa- ja manufaktuurilähetystö raportissaan. Oman maan peilituotantoa yritettiin seuraavina vuosikymmeninä tukea, antamal-

5 MÄKISEN KUVASTIN OY PEILI SUOMESSA la tuontia rajoittavia kuninkaallisia asetuksia. Nämä määräykset koskivat luonnollisesti myös Suomea. Vuonna 1736 annetulla asetuksella kiellettiin valmiiden peilien tuonti, mutta erityiskehyksiä ja hopeoitua ja hopeoimatonta peililasia sai tuoda, kun säädetyt tulli maksut suoritettiin. Seuraavaksi kiellettiin kaikkien kehysten tuonti joko lasilla tai ilman. Vuonna 1766 luetaan peilit ylellisyystavaroihin, joista on suoritettava tuontimaksua 15% tukkuhinnasta. Jo 1757 oli kielletty hopeoidun peililasin tuonti, ja se oli korkeampi kuin 12 tuumaa eli 30 cm. Tässä lienee yksi selitys tuolloin vallinneelle tavalle valmistaa suuremmat peilit kahdesta lasista. Peililasien mitoitus standardisoitui myös: puhuttiin kokolasista, puolilasista ja ¹ 4-lasista. Mitoitus helpotti hinnoittelua ja peilit oli varustettava hallileimalla. Nämä mittasäännöt ovat varmasti myös vaikuttaneet siihen että suuret peilit olivat usein kaksiosaisia. Pääosa peileistä tuli Suomeen siis Ruotsista tai Ruotsin kautta. Vuonna 1785 sai hovikultaaja Pehr Floding kuninkaalliselta kamarikollegiolta privilegio - oikeuden peilitehtaan perustamiseksi Turkuun. Myös Helsingin kaupungissa mainitaan toimineen yhden peilintekijän vuonna Ruotsin harjoittama talouspolitiikka oli merkantilistista: valtio pyrki kaikin tavoin holhoamaan yritystoimintaa, kuten edellä kerrotusta huomaamme. Kun Kaakkois-Suomi eli Vanha Suomi jäi 1700-luvulla Venäjän alaisuuteen, se vapautui tästä holhouksesta. Vuonna 1775 antoi Venäjän keisari manifestin, jonka mukaan kuka tahansa sai perustaa teollisuuslaitoksia ilman viranomaisten erityisiä lupia. Karjalan kannaksella oli lasiteollisuuteen sopivaa hiekkaa ja Pietarin rakentaminen takasi tuotteiden menekin ja niin sinne perustettiin useita lasitehtaita. Näistä tunnetuin oli 1788 perustettu Rokkalan Peililasitehdas, jossa valmistettiin hiottua peililasia, jota Pietarin hienoimmissa palatseissa käytettiin myös ikkunoihin ja joka tästä syystä sai nimen keisarillinen ikkunalasi. Tehtaan perustaja Jacob Lund oli tehokas liikemies, Varhaiskustavilainen peili ja konsolipöytä 1770-luvulta. Peilin valmistaja on Tukholmalainen mestari Anders Öberg. Peililasi on facettihiottu ja kaksiosainen. Valokuva: Tampereen kaupunginmuseo

6 PEILI SUOMESSA MÄKISEN KUVASTIN OY 3 9 joka halusi laajentaa tehtaansa toimintaa ja päätti pystyttää täydellisen peilitehtaan Rokkalaan. Tämä tarkoitti varmasti sitä, et- 0 Empire-peili 1800-luvun alkuvuosikymmeneltä. tä peilejä hopeoitiin myös Rokkalassa. Rokkalan mestarit olivat Valokuva: Tampereen saksalaisia ja työläiset suomalaisia tai venäläisiä. Vaikka tehtaan kaupunginmuseo. tuotanto myytiin lähes kokonaan Venäjälle, oli tämän vuoteen 1860 toimineen tehtaan vaikutus varmasti melkoinen, kun ajatellaan Suomen lasihiomo- ja peilivalmistustoimintaa ja taitojen leviämistä luvulla Suomen peili teollisuus kehittyi merkittävästi. Vuonna 1860 mainitaan Turussa toimivan yhden kultaajan ja peilintekijän, ja vuosisadan lopulla lasimestareita, kultaajia ja peilintekijöitä oli jo kahdeksan. Kuinka moni näistä valmisti peilejä alusta loppuun, siitä ei ole varmoja tietoja käytettävissä. Helsinki sai ensimmäiset peilitehtaansa 1820-luvulla. Lasimestari Carl Sjöberg sai silloin erioikeuden perustaa tehtaan peilien ja niihin tarvittavien kehysten valmistusta varten. Vuonna 1835 julkaistussa sanomalehti-ilmoituksessa sanottiin, että Sjöbergin tehtaasta sai ostaa valmiita seinä- ja pukeutumis-, heijastus- ja suurennuspeilejä, alustinalla varustettuja peililaseja eri suuruuksia, kullattuja uudinpuukoristeita ym. Samaan aikaan Helsingissä oli toinen pienempi peilinvalmistusliike, joka kuitenkin lopetti toimintansa omistajan kuoltua. Samasta syystä loppui Sjöbergin liiketoiminta vuonna Sjöbergin liikkeen hoitajana ollut Henric Höjer sai samana vuonna luvan oman peilinvalmistamon perustamiseen, ja hänen liiketoimintansa lähtikin reippaasti käyntiin, olihan hänellä palveluksessaan peräti kuusi kisälliä, kaksi oppipoikaa ja kaksi renkiä. Toinenkin vireä peilitehdas aloitti samana vuonna toimintansa lasimestari Lars Heimbergin perustamana. Höijer ja Heimberg olivat johtavat peilitehtailijat ja lisäksi asiakkaita riitti vielä kahdelle pienemmälle valmistajalle luvun ankarat katovuodet ja niiden aiheuttama ahdinko vaikutti myös teollisuustoimintaan. Ainoastaan Heimbergin tehdas pysyi pystyssä, vaikka senkin tuotanto oli pysähdyksissä jon-

7 MÄKISEN KUVASTIN OY PEILI SUOMESSA kin aikaa. Ainoana peilinvalmistajana se kasvoi vuosisadan lopulla merkittäväksi teollisuuslaitokseksi. Kasvuun vaikutti myös se, että se sai yhteyteensä koneellisen puusepäntehtaan, joka valmisti peilien lisäksi huonekaluja luvulle tultaessa peilien valmistus muutti luonnettaan. Elohopeapeilien valmistus kiellettiin vaarallisena ja salaiset hopeasatsireseptit alkoivat ammattikateudesta huolimatta levitä lasihiojien keskuudessa. Enää ei puhuttu peilitehtaista vaan peilejä valmistettiin käsityönä pienissä hiomoissa. Vanhimpia levylasihiomoita oli vuonna 1903 perustettu hiomo rautakauppa Julius Tallbergin yhteyteen. Siellä ei kuitenkaan aluksi hopeoitu peiliä. Vuosina tiedetään liettualais-puolalaisen lasinleikkausliikkeen omistajan Patraskyn valmistaneen kokeilumielessä peilejä, mutta mitään suurempaa liiketoimintaa hän ei niillä harjoittanut. Suomalainen Otto Korsisto oli vuosina saamassa lasialan oppia Amerikassa ja palattuaan hän alkoi hopeoida lasia Helsingissä. Hän keskittyi vain hopeointiin ja teki mm. kaikki Tallbergin peilit. Yhä useampi lasialan ammattilainen alkoi kiinnostua peilin hopeoinnista. Merkittävä henkilö peilinteon taidon levittämisessä maahamme oli lasinhion- Huomattavimmat peilinvalmistajat vuonna 1945* Toiminimi Toimipaikka A.Hj. Leppälä Lasijalostustehdas Helsinki Peilihiomo Sampo Tampere Julius Tallberg Oy Helsinki T:mi Kaune Turku Porin Uusi Peili- ja Lasihiomo Pori Lasihiomo Tarmo Helsinki T:mi Petter Malmqvist Helsinki Lasihiomo A Joutsen Helsinki Lasihiomo Alku Helsinki Peili- ja Kehysliike Kaarlo Mäkinen Tyrvää W. E. Lipponen Oulu Peili- ja Lasiseppä Kotka Lasihiomo Atlas Helsinki Lasihiomo Wäinölä Helsinki Kotkan Lasihiomo Kotka Lasihiomo Taito Helsinki Kuopion Peili- ja Lasihiomo Kuopio G. Lindblom Helsinki T. Tuulola Hämeenlinna T:mi J Laaksonen Tampere Keski-Suomen Peili- ja Lasihiomo Jyväskylä V. Tuokko Kuusankoski Vaasan Lasihiomo, Kutvonen Vaasa A. Nymanin Lasittamo Vaasa Vaasan Kuvastin ja Lasihiomo Oy Vaasa Itä-Suomen Lasihiomo Viipuri *Tiedot Suomen Lasitus- ja hiomoliiton hopeanitraatin jakoluettelon mukaan suuruusjärjestyksessä

8 PEILI SUOMESSA MÄKISEN KUVASTIN OY 5 9 tamestari Alfred Nyman. Lasihiontataidot hän oli oppinut Pietarissa. Vuonna 1910 hän haki vielä stipendiä voidakseen mat- 0 kustaa ulkomaille opiskelemaan peilinvalmistusta. Se hänelle myönnettiinkin ja tutustuttuaan uusiin menetelmiin Ruotsissa ja Tanskassa hän palasi kotimaahan ja aloitti peilien teon entistä paremmalla ammattitaidolla Robert Väinämöisen kanssa perustamassaan Lasihiomo Wäinölässä Helsingissä. Alfred Nyman ei kuitenkaan viihtynyt pitkään samalla paikkakunnalla ja samassa yrityksessä ja siksi hänen tiedetään olleen perustamassa hyvin monia lasi- ja peilihiomoita, ensin Helsingissä ja sitten Tampereella ja viimeiseksi Vaasassa. Kun mitään kirjallisia ohjeita ei satsin eli hopealiuosten tekoon ollut saatavissa, riippui tiedon leviäminen kokonaan opinsaaneiden mestareiden halukkuudesta kertoa sitä muille. Alfred Nyman oli ilmeisesti varsin avomielinen tässä asiassa, koska niin monet tämän alan vanhat ammattimiehet hänet muistavat. Vuosina Suomeen oli jo perustettu useita pienehköjä lasi- ja peilihiomoita, joissa myös kannusta kaatamalla tehtiin käsityönä peiliä. Sota-aikana ja sen jälkeen, kun kaikista raaka-aineista oli puutetta, jakoi Suomen Lasitus- ja Hiomoliitto ry jäsenilleen hopeanitraattia. Vuoden 1945 jakoluettelon mukaan peilin tekijöitä oli 28 ja tässä ovat varmasti lähes kaikki mainittuina, koska vaikeina aikoina toki käytettiin jokainen mahdollisuus hopean hankkimiseksi hyväksi. Vuoden 1948 jakoluettelossa mainitaan jo 41 peilin valmistajaa, joista lähes puolet toimi Helsingissä. Lisäksi Turussa, Tampereella ja Vaasassa oli useita suuriakin peiliverstaita. Yleensä ne sijaitsivat kaupungeissa, mutta joitakin alan yrittäjiä oli myös maaseudulla, kuten monissa muistelmissa esiintyvä Väinö Tuokko Kuusankoskella ja Kaarlo Mäkinen Tyrväällä. Merkittävä peilien valmistaja vuodesta 1932 lähtien oli Lahden Lasitehtaan yhteydessä toiminut Lahden Lasihiomo. Alkuvuosina sen tuotanto ei juuri noussut suuremmaksi kuin saman aikakau-

9 MÄKISEN KUVASTIN OY PEILI SUOMESSA den pikkuverstaidenkaan, mutta 1950-luvulla hankittiin Tanskasta parempi resepti ja tuotanto kohosi moninkertaiseksi. Vuonna 1956 siirryttiin hopeoimaan ruiskulla ja 1962 hankittiin belgialainen automaattilinja ensimmäisenä Suomessa. Monet pienemmätkin hiomot hankkivat hopeoinnin ruiskutuslaitteet näinä vuosina, mutta vähitellen yhä useampi yrittäjä luopui hopeoinnista ja alkoi ostaa tarvitsemansa peilin valmiina niiltä, jotka sitä teollisesti valmistivat pääasiassa Lahden Lasihiomolta ja sittemmin Mäkisen Kuvastin Oy:ltä

10 2.LUKU KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY:N PERUSTAJAT Kaarlo Arvid Mäkinen syntyi Äiti Ida Wilhelmiina os. Tuhola oli Iso-Kovero-nimisen tilan torpparin tytär Teiskosta ja isä Johan Nestor oli Teiskon seurakunnan haudankaivajan ja kellonsoittajan poika. Johan eli Juho oli jatkanut isänsä ammatissa ja oli jo toinen Hauta-Jussi niin kuin isää ja poikaa paikkakunnalla kutsuttiin. Kaarlo Mäkisen isä oli tuon ajan maaseutuympäristössä poikkeuksellisen sivistynyt mies: hän luki paljon, hoiti Teiskon kirjastoa ja toimi pyhäkoulunopettajana. Häntä arvostettiin, mutta toisaalta erilaisuutta myös pilkattiin. Lapset oppivat isänsä rinnalla ahkeriksi lukijoiksi. Kaarlo Mäkisen sisar Ida on muistellut lapsuuden aikoja Teiskon kirkon naapurissa seuraavasti: Lukeminen ja piirtäminen oli meillä niin veressä, että kaikki lähiympäristön lainakirjastot luettiin lävitse ja kaikki paikat kotona piirrettiin täyteen. Äidin valkoinen raitikangaskin puissa oli kuin etelämaan kartta, jos se vähän enempi aikaa kutomatta seisoi. Ihmettelin, että vanhempamme laittoivat meidät kansakouluun, siihen aikaan se oli vielä harvinaista köyhemmän kansan keskuudessa. Kansakoulun läpäisivät pojat kolmessa vuodessa koulun parhaina oppilaina. Lapsia perheessä oli kaikkiaan viisi, joista Kaarlo, Kalleksi kutsuttu, oli toiseksi vanhin. Isältään Kaarlo Mäkinen sai todennäköisesti vaikutteita tuleviin harrastuksiinsa: maalaukseen, kir-

11 MÄKISEN KUVASTIN OY KAARLO JA MARTTA MÄKINEN joittamiseen ja valokuvaukseen. Naapurissa Iso-Koveron tilalla nuori Kaarlo opiskeli talon tyttären opastuksella ruotsia, ja palkaksi tunneista hän maalasi talon päärakennuksesta taulun. Hän piirsi mielellään kuvia myös muista pitäjän vanhoista rakennuksista ja ilmeisesti arvosti talonpoikaisarkkitehtuurin kauneutta. Kalevala oli tuolloin monen taiteilijan innoituksen lähde. Se kiehtoi myös Kaarlo Mäkistä ja hän maalasi taulun mm. Sammon ryöstöstä. Tarina piispa Henrikin surmasta innoitti hänet maalaamaan suurikokoisen, vaikuttavan taulun, joka tänä päivänä on nähtävänä Mäkisen Kuvastin Oy:n konttoritiloissa. Valitettavasti monet Kaarlo Mäkisen maalauksista tuhoutuivat lapsuudenkodin tulipalossa. Kaarlo Mäkinen harrasti myös valokuvausta. Kansakoulusta päästyään hän rakensi yhdessä isänsä kanssa valokuvauskoneen. Vain linssit ostettiin kaupasta, muu tehtiin itse. Kaikkien valokuvaajien tavoin Kaarlo Mäkinen kuvasi tietysti perhettä ja omaa kotiympäristöään, mutta hänen laajemmalle suuntautunutta kulttuuriharrastustaan osoittaa se, että hän kulki kameroineen Tampereella ja kuvasi vanhoja ja jo pian katoavia rakennuksia ja kaupunkinäkymiä. Hämeen museossa onkin arkistoituna kymmeniä Kaarlo Mäkisen valokuvia, ja niitä on myös julkaistu Tampereen historiaa esittelevissä kuvateoksissa. Kun Mäkisen Kuvastimen historiaa kirjoitetaan, on Kaarlo Mäkisen maalaus- ja valokuvausharrastus siinä keskeinen lähtökohta. Harrastukset ovat olleet kimmokkeina tulevalle yritystoiminnalle: Kaarlo Mäkinen aloitti ammattivalokuvaajana ja käsistään Kaarlo Mäkisen suurikokoinen öljyvärimaalaus Piispa Henrikin surma, vuodelta

12 KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY 9 9 näppäränä miehenä ryhtyi pian myös valmistamaan kehyksiä. 0 Toivo Mäkinen, Kaarlo Mäkisen veljen, Jussin, poika, totesi setä Kallea muistellessaan, että hän oli eräänlainen yleisnero. Lukuharrastus johti Kaarlo Mäkisen nimittäin kokeilemaan myös kynäilyä. Hän avusti kertomuksillaan useita sanoma- ja aikakauslehtiä. Jo Teiskossa asuessaan hän kirjoitti kaksi romaania: Vuonna 1914 ilmestyi kirja nimeltä Viisi askelta avioliittoon ja vuonna 1917 Vallankumous Tahvalassa. Kirjat kustansi Karisto. Vuonna 1924 ilmestyi vielä Gummeruksen kustantamana kirja Vaarin kihlajaisviinat leikillinen jutelma vaarista, Amaliasta, viinasta ja kieltolaista. Nämä julkaistut romaanit ovat huumorilla höystettyä kansankuvausta. Kustantaja mainosti kirjaa Viisi askelta avioliittoon seuraavin sanoin: Tämä hupaisa erikoisuutuus, joka on saavuttanut yksimielisesti suosiollisen vastaanoton, kuvastaa tervettä, raikasta maalaistunnelmaa sekä leppoisaa, supisuomalaista huumoria. Hyvälle mielelle joutuukin jokainen tätä mehevää kotimaista uuteloa lukiessaan. Se on kuin raikas tuulahdus kotoisen korven keskeltä! Lehdille lähettämissään kertomuksissa Kaarlo Mäkinen kokeili muitakin tyylilajeja. Hän käytti rohkeasti mielikuvitusta ja hyvin moderneja kielikuvia, kirjoitti unimaailmasta ja tulevaisuudennäyistä, eikä saanut läheskään aina myönteistä vastaanottoa toimituksissa. Ehkä hän niissä kirjoituksissaan oli aikaansa edellä eikä häntä siksi ymmärretty. Varmasti nämä henkiset harrastukset olivat Kaarlo Mäkiselle kaikkein mieluisimpia. Kuitenkin hän oli mukana myös urheiluseuran toiminnassa Teiskossa, ihan seuran perustajajäsenenä. Hän toimi myös aloittelevan seuran sihteerinä. Tiedonhalusta huolimatta ei Kaarlo Mäkisellä ollut mitään

13 MÄKISEN KUVASTIN OY KAARLO JA MARTTA MÄKINEN mahdollisuuksia päästä opintielle. Naapurin pojat lähtivät vuonna 1914 Ahlmanin maamieskouluun ja Kaarlo Mäkinen näki siinä edes jonkinlaisen koulunkäyntitilaisuuden. Hän meni Heinäsen poikien mukana opintielle ja menestyikin niin hyvin, että sai parhaat arvosanat tietopuolisissa aineissa. Taitavuutensa hän osoitti myös käsitöissä valmistamalla lipaston, joka Teiskon kotiteollisuusnäyttelyssä vuonna 1917 voitti ensimmäisen palkinnon. Vuosien tapahtumat tempasivat myös nuoren Kaarlo Mäkisen mukaansa. Kansalaissodassa, josta hän ei mielellään jälkeenpäin puhunut, hän köyhän perheen poikana oli punaisten puolella, muonitustehtävissä. Varsinaisiin taistelutoimiin hän ei tiettävästi osallistunut. Sodan jälkeen hän joutui Tammisaaren vankileirille, josta hänet kuitenkin melko pian vapautettiin. Hän palasi Teiskoon ja asui veljensä luona, jossa maksuksi ylöspidostaan veisteli taloon huonekaluja ja puisia talousastioita. Kansalaissodan jälkeen Kaarlo Mäkinen tapasi tulevan vaimonsa Martta Maria Järvensivun, joka oli syntynyt Ikaalisissa. Martta Marian isä David (Taavetti) oli kotoisin Maja-nimisestä talosta Ikaalisista ja äiti Severiina taas Uurasjärvi-nimisen talon tytär, myös Ikaalisista. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ollut lapsikatraan vanhimpia ja eivät näin ollen voineet jäädä isiensä taloa viljelemään. Uurasjärven talon maalle rakennettiin nuorelle parille Ilomäki -niminen mökki, jota Severiina ja Taavetti asuivat avioliittonsa alkuajan. Vuosisadan vaihteessa he muuttivat Piekkolan talon torppareiksi Hämeenkyröön. Kymmenlapsisen perheen tytär, Martta Järvensivu sai jo 14-vuotiaana lähteä ansiotyöhön. Hän seurasi vanhempaa sisartaan Tampereelle, jossa heistä tuli pumpulitehtaan plikkoja. Aluksi Martta ompeli Finlaysonilla kangaspakkoja yhteen ja teki nuoren ikänsä takia puolta työpäivää, mutta täytettyään 15 vuotta sai tyttö siirtyä kutomon puolelle ja työpäivät pitenivät yli kymmentuntisiksi. Kaikkiaan Martta oli seitsemän vuotta Finlaysonin palveluksessa. Kaarlo Mäkinen

14 KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY 11 9 Martta Järvensivu suunnitteli monen aikalaisensa tavoin Amerikkaan muuttoa. Mutta Kaarlo Mäkinen, Martan kertoman mu- 0 kaan käteväntuntuinen mies, sotki nämä suunnitelmat. Hän seurasi Marttaa Tampereelle, jossa ostettiin kihlat. Avioliitto solmittiin Nuoripari muutti Tampereelta Siuroon, jossa Kaarlo Mäkinen sai työtä sahalta. Ajatus omasta liikkeestäkin alkoi jo orastaa: Kaarlo Mäkinen valokuvasi pyydettäessä ja valmisti myös jonkin verran valokuvakehyksiä myyntiin. Siurosta muuttivat Kaarlo ja Martta Mäkinen sekä esikoispoika, vuonna 1921 syntynyt Pentti, Pohjois-Pirkkalaan, Epilään, missä Kaarlo Mäkinen aloitti nyt toden teolla valokuvaus- ja kehystysliikkeen pidon. Tätä kuvaa Aamulehden etusivulla ollut pieni ilmoitus, jossa Kaarlo Mäkinen tarjoutuu kehystämään taulut halvalla ja valokuvaamaan asiakkaita joko näiden kotona tai kehystysliikkeessä Epilässä. Kaarlo ja Martta Mäkisen lapset Epilän vaihe jäi kuitenkin lyhyeksi: jo muutaman kuukauden ikäjärjestyksessä vasemmalta: kuluttua oli nelihenkiseksi kasvaneen perheen lähdettävä hakemaan asuntoa ja verstastiloja muualta. Karkusta, Heinoon py- Pentti, Esko, Leila, Pekka, Matti, Antti, Olli ja Anneli. säkin läheltä löytyikin sopiva talo, josta saatiin vuokratuksi toinen pää. Seuraavat vuodet olivat nuoren perheen elämässä vaiheikkaita: jokainen vuosi toi tullessaan jotain uutta, joko perheeseen syntyi uusi jäsen tai yritystoiminnassa tapahtui ratkaisevaa kehitystä. Lapsia syntyi kaikkiaan kahdeksan: Pentti 1921, Esko 1922, Leila 1924, Pekka 1925, Matti 1926, Antti 1927, Olli 1931 ja Anneli Vuonna 1927 Kaarlo Mäkinen osti Viljanen-nimisen talon Tyrvään Nuupalan kylästä. Niin perhe pääsi asumaan oman kurkihir-

15 MÄKISEN KUVASTIN OY KAARLO JA MARTTA MÄKINEN ren alle ja yrityskin sai paremmat toimitilat. Tätä aikaa muistellessaan lapset ja vanhat työntekijät kertovat, miten perheen elämälle oli tyypillistä voimakas yhteishenki ja yritteliäisyys. Se oli välttämätöntäkin suuren perheen toimeentulon kannalta. Isä-Kaarlo puuhasi aamuvarhaisesta iltamyöhään verstaalla ja Martta-äidillä oli täysi työ perheen hoitamisessa taloudellisesti niukoissa oloissa. Lapset saivat pienestä pitäen auttaa talousaskareissa. He keräsivät metsästä ja Tyrvään aseman ympäristöstä polttopuiksi käpyjä ja tikkuja ja kokosivat pientareilta ruohoa kuttujen ruuaksi. Myös isän yritys työllisti lapset sitä mukaa, kun he kasvoivat. Viisivuotiaasta alettiin naulapojan työ: kun isä naulasi kehystä, piti naula ojentaa hänelle oikealla hetkellä ja oikein päin ja näin työ nopeutui. Varttuessaan jälkikasvu sai entistä vaativampia tehtäviä suorittaakseen. Esimerkiksi pahvikantisten taskupeilien taittaminen oli työtä, jossa lapset olivat näppäriä. Usein aherrettiin koulupäivän jälkeen pari tuntia keittiön pöydän ääressä peilejä käärien ja joskus myös naapurin lapset tulivat työhön mukaan. Isä opetti lapsista yritteliäitä. Vaate- ja käyttörahaa piti hankkia omatoimisesti pientä liiketoimintaa harjoittamalla. Lehtien myynti oli lasten säännöllinen tulonlähde. Rautatieaseman lehtikioskista haettiin painavat lehtiniput, jotka sitten oli jaettava Tyrvään aseman seudulle ja Vammalaan useinkin vakioasiakkaille. Enemmän sesonkiluontoista oli joulukorttien ja allakkojen myynti. Kaikki lapset olivat mukana puuhassa, vaikka myyntimiehen kyvyt olivatkin erilaisia. Pentti Mäkinen muisteli, miten vilkas Esko-veli myi korttinsa nopeasti ja sai vielä pullakahvitkin talosta kaupan päälle, ja hän itse seisoi ulkona pakkasessa portin pielessä ja ujosteli sisälle menoa. Moni muukin artikkeli oli poikien toimituslistassa. Kesäisin kerättiin ja myytiin kastematoja, talvella toimitettiin taas havutaakat tarvitseville. Asemalta poimivat kylän lapset lyijyplommeja, jotka sulatuksen jälkeen myytiin konepajoille. Kun lähinaapuriin

16 KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY 13 9 tuli tivoli, ottivat pojat pyörät säilytykseen pientä maksua vastaan. 0 Toki elämä oli muutakin kuin työntekoa ja ansaitsemista. Liekoveden rannat ja ruoppaamaton, luonnonkaunis Vammaskoski tarjosivat oivalliset uinti-, leikki- ja kalastuspaikat lapsille. Itse ansaituilla rahoilla pojat hankkivat soutuveneen, jolla saattoi tehdä saariretkiä. Juuri luonnossa kulkeminen oli perheen vapaaajan viettoa parhaimmillaan. Tosin näissä retkissä yhdistyi huvi sekä hyöty: marjat, sienet ja kalat toivat vaihtelua ja tarpeellista lisää ruokapöytään. Lukemisharrastus periytyi isältä lapsille. Lainakirjastoa käytettiin ahkerasti. Isä uhrasi jokaisen liikenevän tauon lukemiseen. Hänen tiedonhalunsa oli valtava, sitä kuvaa se suuri leikekirjakin, johon hän on lehdistä koonnut mielenkiintoisiksi katsomansa uutiset. Iltaisin saatettiin myös pelata fortunaa, coronaa, tammea tai shakkia. Kaarlo Mäkisen perhe valokuvaajalla Kodin ulkopuolista kulttuuria edustivat lasten urheiluharrastukset TUL:n seurassa, Tyrvään Kisassa, ja osallistuminen seudun 30-luvun lopulla. Edessä vasemmalta: Antti, Martta-äiti, Olli, kulttuuritalon, Raivion työväentalon rientoihin sekä partioon. Kaarlo-isä, Anneli ja Leila. Pojat olivat aktiivisia urheilijoita ja osallistuivat ja menestyivätkin kilpailuissa, lajeinaan hiihto, yleisurheilu, nyrkkeily ja suun- Takarivissä vasemmalta: Matti, Pekka, Esko ja Pentti. nistus. Asuminen oli ahdasta. Yhdessä päästävedettävässä sängyssä nukkui neljäkin lasta. Koivuniemen kutsaakin joutui äiti joskus käyttelemään, kun yhtä ainutta peittoa kiskottiin puolelta toiselle. Myös verstaan työpöydillä nukuttiin ja päiväksi patja vietiin työn tieltä pois. Yleiset suhdanteet näkyivät myös Mäkisen perheen elämässä. Erityisen vaikeina muistavat perheen lapset 30-luvun alun, jolloin

17 MÄKISEN KUVASTIN OY KAARLO JA MARTTA MÄKINEN verstaan tuotteet eivät millään tahtoneet käydä kaupaksi. Martta-äitikin joutui lähtemään kulkukaupalle pitkienkin matkojen päähän ja lapset odottivat kotona äitiä, joka tullessaan ehkä toisi rahaa, millä saisi ruokaa ja vaatteita. Kolmikymmenluvun puolivälissä alkoi lama hellittää ja perhe koki taas parempia aikoja. Hengähdystauko oli kuitenkin lyhyt, sillä talvisodan syttyminen merkitsi uusia koettelemuksia jokaiselle suomalaiselle. Esko lähti vapaaehtoisena rintamalle vuonna Suorittaessaan varusmiespalveluaan loppuun seuraavana vuonna hän joutui tapaturman uhriksi ja kuoli Siilinjärven sotilassairaalassa. Pentti joutui sotaväkeen talvella 1941 ja sieltä samantien jatkosotaan, josta kotiutettiin sodan päättyessä Myös nuoremmat pojat Pekka ja Matti joutuivat 18 - vuotiaina lähtemään jatkosotaan; Pekka keväällä 1943 ja Matti vuonna Näinä koettelemusten vuosina kuoli perheen isä, Kaarlo Mäkinen. Vastuu toimeentulosta jäi äidille ja vanhimmille lapsille. Pitkän päivätyön jälkeen, kuoli Martta Mäkinen. Hän ehti nähdä sen, miten lapset yksi toisensa jälkeen kasvoivat kiinni perheyritykseen ja miten sen myötä Kaarlo Mäkisen perustama kehys ja peiliverstas laajeni nykyaikaiseksi tuotantolaitokseksi

18 3.LUKU YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET Varsinaisen yritystoiminnan voi katsoa alkaneen vuonna Tosin jo tätä ennen oli Siurossa ja Epilässä valmistettu kehyksiä, mutta nyt yritys tarvitsi jo ulkopuolista työvoimaa. Kaarlo Mäkinen omistautui nyt kokonaan työskentelyyn omassa yrityksessä ja pyrki kehittämään liiketoimintaa pääomien puutteesta huolimatta. Yritys käytti nimeä KEHYSLIIKE Kaarlo Mäkinen. Osoitteeksi ilmoittaa messuesite vuodelta 1925 Heinoon pysäkin. Perhe oli muuttanut vuonna 1923 Karkkuun, Heinoon pysäkin lähelle, Kökkö-nimiselle tilalle. Työtilat ja asunto olivat Olavi Ollilalta vuokratussa talossa. Verstaana oli isohko huone, jossa ovensuuhun oli sijoitettu yrityksen ainut kone, poljettava listaleikkuri. Lisäksi huoneessa oli muutamia työpöytiä. Toiminnan laajentuessa tarvittiin lisätilaa ja sitä saatiin vuokrattua talon toisesta päästä. Talon Sali sai toimia nyt lähtevien tavaroitten pakkauspaikkana ja varastona. Kehysliike valmisti valokuva- ja taulunkehyksiä. Myös asiakkaitten omia kuvia ja tauluja kehystettiin ja myynnissä oli myös painokuvia plansseja, jotka laitettiin kehykseen lasin alle. Kaarlo Mäkinen tilasi eri aiheisia kuvia ulkomailta mm. Sveitsistä useita satoja kappaleita. Maija Virtanen (os. Manner) oli työssä Mäkisellä 20-luvulla. Hän muistelee, että valokuvakehyksiä oli kolmea eri kokoa: visiitti, postikortti- ja kabinettikoko. Messunäyttelyesite vuodelta 1925

19 MÄKISEN KUVASTIN OY YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET kertoo, että liikkeen erikoisala on käsin huolellisesti valmistetut postikortti- ja valokuvakehykset, liistoista: kapea pyöreä, leveä kaareva, kapea helmikoristeella, leveä pintakoristeella. Listat ostettiin valmiina Porvoosta, pääasiassa Haikan kehyslistatehtaasta. Kaarlo Mäkinen katkoi ne sitten leikkurilla määrämittoihin ja kulmat liimattiin yhteen ja lopuksi vielä naulattiin. Pienten naulojen kulutus on ollut melkoinen: Tampereelta Sandberg Osakeyhtiöstä on lähetyslistojen mukaan tullut joulukuussa 1926 kaikkiaan 51 kg lankanauloja, 1500 pakettia. Kehyksiin tarvittiin vielä lasit ja taustapahvit jalkoineen. Lasi ostettiin joko rautakaupasta tai sitten käytettiin valokuvausliikkeistä saatuja vanhoja lasinegatiiveja, jotka ensin piti pestä puhtaiksi vesi- ja soodaliuoksella. Taustapahvien liistraus, jossa kartongin päälle liimattiin värillinen paperi, oli ensimmäinen työ, mihin Kaarlo Mäkinen laittoi uudet työntekijät. Liimana käytettiin vehnäjauhoista itse keitettyä liisteriä. Taustapahviin kiinnitettiin liimauksen jälkeen nastoilla jalka, joka piti kehyksen pystyasennossa. Kalle Tuominen, työntekijä tuolta ajalta muistelee, miten hän haastoi verstaan tytöt kilpasille nastoittamistyössä. Hän suunnitteli liikkeensä mahdollisimman nopeiksi ja yksinkertaisiksi ja voitti toiset, jo tottuneemmat tekijät. Ilmeisesti Kaarlo Mäkinen toteutti kehysten teossa jo rationalisointiakin: työntekijät keskittyivät kukin oman työvaiheensa mahdollisimman nopeaan suorittamiseen. Yrityksen ensimmäinen palkollinen oli Kaarlo Mäkisen sisar Ida. Vuonna 1923 tuli työhön Kalle Tuominen ja vuonna 1925 Maija Manner. Työvoimaa tarvittiin, koska Kaarlo Mäkinen oli saanut suuria tilauksia. Kesäaikaan paikkakunnan koululaisia oli myös Kökkö, mäentöyräälle rakennettu talo Karkun Heinoossa oli Kaarlo Mäkisen perheen koti sekä kehysverstas vuosina

20 YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET MÄKISEN KUVASTIN OY työssä: he liimasivat urakkapalkalla taustapahveja. Työpäivät olivat kymmentuntisia. Aloittelijan palkka oli 1 mk/tunti. Työtä tehtiin kuin perhepiirissä. Kalle Tuominen muistelee, miten välillä joutui nostamaan pienimpiä potalta ja Maija Mannerin mieleen ovat jääneet perheen kanssa yhdessä tehdyt uinti- ja marjaretket. Jo sukulaisuutensakin puolesta oli Ida-täti hyvin läheinen. Hän oli uuttera työntekijä reumatismistaan huolimatta ja eli läheisesti Mäkisen perheen vaiheissa mukana ne 35 vuotta, jotka hän oli veljensä perustaman yrityksen palveluksessa. Yrityksen toimiessa Karkussa hoiti Kaarlo Mäkinen itse valmiiden tuotteiden markkinoinnin. Lähikuntien liikkeet ostivat kehyksiä myyntiin. Menekkivaikeuksia ei juuri ollut: se valmistettiin, mikä saatiin myytyä. Ensimmäiset kestävät asiakassuhteet alkoivat jo syntyä. Tällaisia suurempia vakioasiakkaita olivat S. Harjanteen Taulu- ja Kehysliike Tampereella ja Kehysliike Hannes Salmi Porissa. Kehysten valmistusta Kököllä. Isä käyttelee listaleikkuria ja vanhimmat pojat Esko ja Pentti ovat opissa.