LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUONTO- JA MAISEMASELVITYS"

Transkriptio

1 713/ /2016 Kaavtmk kokouksessa päätetyin tarkennuksin (kuvio 18) IITTI. KAUSALA. ETELÄISEN ALUEEN ASEMAKAAVA IITTI KAUSALA ETELÄISEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONTO- JA MAISEMASELVITYS Selvitysalueen tyypillistä maisemaa. Nuorta lehtipuuvaltaista taimikkoa (Kuvio 10). 1

2 1. JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Iitin Kausalan taajaman eteläosassa, rautatien eteläpuolisella alueella. Pääosa alueesta on tällä hetkellä joko metsää, peltoa tai harvakseltaan rakennettua vanhahkoa omakotitaloja teollisuus/varastoaluetta. Selvitysalueen pinta-ala on noin 233 hehtaaria, rakennettu alue mukaan luettuna. Voimassa oleva asemakaava on osin vanhentunut. Luonto- ja maisemaselvityksen tarkoituksena on inventoida asemakaava-alueen toistaiseksi rakentamattomia tai vajaasti rakennettuja alueita tulevaa maankäytön suunnittelua silmällä pitäen. Selvitysalueen sijainti 2. SELVITYKSEN TAVOITTEET JA TYÖMENETELMÄT Selvitys toimii maankäyttö ja rakennuslain mukaisena selvityksenä asemakaavoitusta varten. Selvityksessä on erityisesti huomioitu seuraavat luonto- ja maisema-arvoihin vaikuttavat tekijät: - Luonnonsuojelulain mukaiset suojeltavat luontotyypit - Metsälain mukaiset merkittävät elinympäristöt - (Vesilain kohteet) - EU:n luontodirektiivin (Liite II, IVa) lajien esiintymät - EU:n lintudirektiivin (Liite 1a) lajit - Uhanalaisten ja suojeltujen lajien esiintymät Yllä lueteltujen ns. lakikohteiden lisäksi selvityksessä on tarkasteltu seudulla ja alueella kiinnostavaa (harvinaista, erityisen vaateliasta tai kulttuurihistoriallisesti merkittävää) lajistoa. Paikallisesti merkittävät lähiluontokohteet on huomioitu selvityksessä. Suur- tai lähimaiseman kannalta arvokkaat kohteet tai kuviot on rajattu tarpeen mukaan erikseen. Selvitysalueella tehtiin maastoinventointi Alue kuvioitiin luontotyyppien perusteella ja kultakin kuviolta kartoitettiin kasvillisuus, kasvisto ja mahdollisuuksien mukaan myös eläimistöä. Varhaisen kevään ansiosta kasvillisuus oli mahdollista kartoittaa jo toukokuussa. Toisaalta aikainen 2

3 ajankohta mahdollisti myös pesimälinnuston melko kattavan inventoinnin. Olemassa olevaa taustatietoa oli käytettävissä vain vähän, lähinnä ympäristöhallinnon Hertta tietokanta. Inventoinnin teki biologi Mikko Siitonen. 3. TULOSTEN YHTEENVETO Selvitysalueelta ei tavattu luonnonsuojelullisesti merkittäviä luontokohteita tai suojeluarvojen kannalta erityisen merkittävää lajistoa. Myös maisemallisesti alue on pääosin vähämerkityksinen. Kansanmäen itäpuolinen laaja ja yhtenäinen peltoaukea tulisi kuitenkin säilyttää pääosin avoimena. Metsillä saattaa olla on paikallista merkitystä lähivirkistyksen kannalta. Entuudestaan Pentimäen länsi- ja itäpuolelta tiedetään useita uhanalaisen (VU, liite IVa) liito-oravan (Pteromys volans) pesimäreviirejä. Ne kuitenkin sijoittuvat olemassa olevassa kaavassa maa- ja metsätalousvaltaisille alueille sekä viheralueille. Keskeisiä ovat Pentinpuron pohjoispuolella sijaitsevat kuviot 20 ja 21, joiden liito-oravaesiintymistä on varmoja havaintoja viimeksi vuodelta Alueelle ei tulisi kaavoittaa uutta rakentamista. Luonto- ja maisemaselvityksen perusteella ei ole tarpeen antaa muita kaavoitusta koskevia suosituksia. Kuvion 21 liito-oravametsää. Kuviolla pesii myös tiltaltti ja kuusitiainen. 4. YLEISKUVAUS Selvitysalue sijaitsee Iitin Kausalan taajaman etelälaidassa Pietarin radan eteläpuolella. Kasvimaantieteellisesti selvitysalue sijoittuu etelä-boreaaliseen vyöhykkeeseen, hieman ns. 3

4 vuokkovyöhykkeen itäpuolelle Järvi-Suomeen. Maiseman suuraluejaossa Salpausselän maasto kuuluu Lahden selänneseutuun, mutta käytännössä alueen maisemallinen luonne vastaa paremmin eteläisen rantamaan eteläistä viljelysseutua. Alueellisessa uhanalaisten lajien tarkastelussa Kausala sijaitsee vyöhykkeellä 2b (etelä-boreaalinen, Lounaismaa). Perinnemaisema-inventoinneissa käytetyssä aluejaossa selvitysalue kuuluu periaatteessa itäiseen Järvi-Suomeen. Selvitysalueen entisten ja nykyisten viljelysmaiden maaperä on pääasiassa savea. Savikosta kohoaa hienoainesmoreeneista muodostuneita, usein kallioytimisiä kumpareita, joille asutus on perinteisesti sijoittunut (Kaivo-, Kansan- ja Pentinmäki). Kumpareiden välisissä painanteissa on aiemmin ollut ohutturpeisia soita, mutta kauan sitten tehtyjen kuivatusten tuloksena turvemaat ovat huvenneet vähiin. Maasto on koko alueella melko tasaista tai korkeintaan loivasti kumpuilevaa. Kansanmäen lakialue nousee noin 15 metriä savitasankojen yläpuolelle. Alueen metsät ovat pääasiassa tuoreita ja lehtomaisia, usein hieman soistuneita kankaita. Alueella esiintyy myös savikkomaille tyypillistä, mutta pellon raivauksen myötä harvinaiseksi käynyttä talvikkityypin metsää. Kosteaa lehtoa tapaa pienialaisesti ojien ympäristöissä ja peltojen reunamilla. Huomattava osa metsämaasta on ollut ohutturpeista korpea, ilmeisesti mustikka- ja ruohokangaskorpea. Jokunen laikku on ollut korpirämettä, ehkä myös mustikkakorpea. Näistä soista on hyvin vähän jäljellä ja niiden tilalla on nyt ojitettuja kivennäismaita. Maaperä näillä alueilla, esimerkiksi Voiminojan ja Pentinpuron ympäristöissä on usein savi tai hiesu. Alueen metsien puusto on tyypillisesti joko varttunutta kuusikkoa tai sekapuustoisia taimikoita ja hakkuuaukkoja. Vanhan asutuksen lomaan jääneillä rakentamattomilla paikoilla esiintyy usein eräänlaista kulttuurivaikutteista lehtoa, jossa puutarhakarkulaisten osuus lajistossa voi olla merkittävä. Viimeksi mainittujen valtapuina kasvavat koivu, haapa ja raita, joskus myös harmaaleppä ja vaahtera. Selvitysalueeseen sisältyy myös metsittyviä ja metsitettyjä peltoja, valtapuuna yleensä koivu. Viljeltyä peltoa on Kansanmäen ja Pentinmäen välisellä alueella. Harvinaista, vaateliasta tai muuten kiinnostavaa kasvilajistoa ei selvitysalueelta tavattu. Linnusto edustaa tavanomaista rehevien talousmetsien, viljelysseutujen ja väljästi rakennetun asutuksen lajistoa. Pesimälinnuston runsaimpia lajeja ovat peippo ja talitiainen. Muita yleisiä lajeja alueella ovat kirjosieppo, sinitiainen, varpunen, viherpeippo, keltasirkku, punarinta, västäräkki, hernekerttu, haarapääsky ja räkättirastas. Yksittäisiä pesimähavaintoja saatiin lehtokertusta, laulu- ja mustarastaasta, sepelkyyhkystä, hömötiaisesta, pajusirkusta, metsäkirvisestä,, kiurusta ja punakylkirastaasta. Pentinpuron liito-oravamaastossa pesivät varttuneen metsän lajit tiltaltti ja kuusitiainen. Lisäksi alueella havaittiin variksia, harakoita, useita töyhtöhyyppiä, metsäviklo ja närhi. Teeren jätöksiä nähtiin usealla metsäkuviolla. Kansanmäen peltoaukeiden yllä liiteli tuulihaukkapari. 5. KUVIOKOHTAISET KUVAUKSET Kuvio 1. Soistunutta lehtomaista savipohjaista kangasta, todennäköisesti entistä ruohoista kangaskorpea. Valtapuuston muodostaa varttunut kuusikko, sekapuuna koivua ja hieman haapaa. Korpikasvillisuutta on säilynyt lähinnä ojissa. Kuvio 2. Vuoden takainen hakkuuaukko, lehtomaista kangasta. Savipohjainen alue on äestetty. Kuvio 3. Nuorta tuoreen kankaan taimikkoa, valtapuina koivu ja istutettu kuusi. Kuviolla on jonkin verran jättöpuustoa. 4

5 Kuviot 1 (taustalla) ja 3 (etualalla). Kuvio 11. Rakennetun alueen välimetsiköitä Kuvio 4. Soistunutta kangasmetsää, valtapuustona nuorehkoa hieskoivua ja kuusta. Kuvio 5. Hakkuuaukko. Kuvion kasvillisuus on lähinnä soistunutta tuoretta kangasta. Kuvio 6. Turvekankaaksi kuivunut entinen korpi, alkujaan kangas- ja mustikkakorpea sekä korpirämettä. Valtapuuston muodostaa varttunut kuusikko, sekapuuna hieskoivua ja mäntyä. Korpikasvillisuudesta on jäljellä mm. pallo-, harmaa- ja tähtisaraa, metsäkortetta, hiirenporrasta, korpi-imarretta sekä luhtavillaa. Kuvio 7. Laaja kuvio selvitysalueen lounaisosassa. Kuvio käsittää voimaperäisesti ojitettuja entisiä korpia ja soistuneita kangasmaita, laikuittaisesti myös kuivunutta rämettä. Puustoltaan alue on nuorta ja varttunutta taimikkoa, valtapuina hieskoivu, mänty ja kuusi, paikoin myös harmaaleppä. Kuvio 8. Kallioinen metsäalue asutuksen keskellä. Alarinteiden kasvillisuus edustaa tuoreita kankaita, lakialueilla on kalliometsää. Valtapuustona kasvaa erirakenteista koivuvaltaista metsää, sekapuuna mäntyä ja kuusta, paikoin myös haapoja ja vaahteroita. Kuvio 9. Tuoretta kangasta. Kuviolla kasvaa kuusivaltaista varttunutta metsää, sekapuuna mäntyä ja koivua. Kuvio 10. Laaja kuvio Kansanmäen länsiosassa. Kuvio on kasvillisuudeltaan lehtomaista ja tuoretta kangasta. Varttuneen taimikon valtapuina kasvavat koivu ja kuusi, sekapuina haapa, pihlaja, raita ja harmaaleppä (Kansikuva). Pihoilta levinneenä alueelta löytyy myös vaahteran ja tammen taimia. Jättöpuuryhminä on säilytetty haapaa, kuusta ja koivua. Tuomi ja terttuselja muodostavat paikoin pensastoa, myös isotuomipihlajaa esiintyy yleisesti. Lajisto on suhteellisen vaateliasta ja kuviolla kasvaa mm. sudenmarjaa, tesmaa, käenkaalia, sormisaraa, tuppisaraa, kevättähtimöä, taikinamarjaa ja punaherukkaa. Kuvio 11. Teollisuuden ja vanhan asutuksen väliin jäänyt metsäkuvio. Valtapuuston muodostaa tiheä lehtimetsä, valtapuina raita, haapa, tuomi, pihlaja, harmaaleppä ja koivu. Pensaskerroksessa esiintyvät puna- ja mustaherukka, isotuomipihlaja ja terttuselja. Kasvillisuus kuviolla muistuttaa kosteaa kulttuurivaikutteista lehtoa. Osa alueesta on entistä pihapiiriä tai joutomaata, joten kuviolla kasvaa myös vanhoja omenapuita, vaahteraa ja erilaisia koristepensaita sekä viljelyjäänteitä (lehtoakileija, suopayrtti, illakko, liuska-angervo, lumimarja ym.) 5

6 Kuvio 12. Tuoreen kankaan varttunutta taimikkoa, valtapuuna mänty, sekapuina kuusi, haapa ja koivu. Kuvio on harjanteelle jätetty maisemametsänauha kuvion 10 keskellä. Kasvillisuus, vrt. kuvio 10. Kuvio 13. Kaksi lamparetta ja niitä ympäröivää sekundäärikosteikkoa puutavaran varastoalueen reunamilla. Lampareissa kasvaa mm. pullosaraa, leveäosmankäämiä, korpikaislaa ja raatetta. Ympäristössä on eräänlaista pensaikkoluhtaa. Kuvio 12. Länsiosan kalliolaikkuja. Kuvio 13. Pohjoisempi lampare (paloallas). Kuvio 14. Entisen meijerin alueella puistomaisen metsän alue. Osittain hoidetulla, osittain villiintyneellä alueella kasvaa monilajista ja osin iäkästä puustoa. Kuviolla kasvaa mm. suuria tammia ja vuorijalavia, hopeapajua, lehtikuusia, vaahteraa ja sembramänty. Kotimaisita puulajeista esiintyy mäntyä, koivua, kookasta tuomea ja pihlajaa, haapaa ja harmaaleppää. Hylätyillä pihoilla kasvaa myös omenapuita, marjapensaita ja monia koristepensaita. Maisemallisesti kaunis alue rautatieaseman vieressä (Kuva seuraavalla sivulla). Kuvio 15. Asutuksen väliin jäänyt kallioinen metsäalue. Kasvillisuudeltaan kuvio on tuoretta ja kuivahkoa kangasta sekä kalliometsää. Valtapuusto on vanhaa, mänty- ja kuusivaltaista. Kuvion koilliskulmassa on matala jyrkänne. Kuvio 16. Rakentamattomia tontteja ja joutomaata omakotiasutuksen keskellä. Kuviolla kasvaa nuorehkoa sekapuustoa, valtalajeina raita, koivu, harmaaleppä ja haapa. Kuviolla kasvaa runsaasti puutarhakarkulaisia, kuten isotuomipihlajaa, terttuseljaa, punaherukkaa, pajuangervoja (Spirea sp.) ja pihlaja-angervoa. Kasvillisuus on lehtomaista ja vahvasti kulttuurivaikutteista. Kuvio 17. Asutuksen ja pellon väliin jäänyt metsäkaistale, joka kasvillisuudeltaan on lehtomaista kangasta ja OMaT-lehtoa. Kuviolla kasvaa varttunutta sekataimikkoa, valtapuuna koivu. Haapaa, kuusta ja mäntyä kasvaa laikuittaisesti sekapuuna. Kasvillisuus on rehevää, lajistossa mm. kielo, sudenmarja, lillukka, metsäorvokki, tesma, hiirenporras, sormisara, ahomansikka ja käenkaali. Kuvio 18. Luontaisesti osin metsittynyt pelto ja luonnontilainen pelto. Kuviolla kasvaa koivu- ja kuusitaimikoita. Osa alueesta on avointa suurruohoniittyä. 6

7 Kuvio 14. Entisen meijerin puistomaista pihapiiriä Kuvio 18. Metsittynyttä ja luonnontilaista peltoa Kuvio 19. Laaja hylättyjen ja metsittyvien peltojen muodostama kuvio. Alueella esiintyy laikuittaisesti koivun, harmaalepän ja raidan valtaamaa metsittyvää peltoa, avointa peltoheittoa ja pieniä viljelykäytössä olevia laikkuja. Kuvio 20. Valtaosin koivuvaltaista nuorta kasvatusmetsää. Paikoin valtapuuston muodostaa mänty. Sekapuuna ja alikasvoksena kasvaa kuusta. Haapaa ja harmaaleppää esiintyy yleisesti, raitaa siellä täällä. Kuvion kasvillisuus edustaa osittain talvikkityyppiä, mutta pääosa lienee entistä kangaskorpea tai kuivunutta soistunutta tuoretta kangasmetsää. Maaperä on savea. Kasvistoon kuuluvat runsaina mm. kello-, nuokku- ja pikkutalvikki, paikoin myös isotalvikki. Muuta tyypillistä lajistoa edustavat paatsama, riidenlieko ja metsäalvejuuri, korpilajistosta ainakin pallosara. Kuvio on osa liito-oravien elinympäristöä (Vrt. kuvio 21). Kuvio 21. Kuviolla kasvaa varttunutta kuusikkoa, sekapuuna mäntyä ja koivu, paikoin harmaaleppää ja suurehkoja haapoja (Kuva s. 3). Kasvillisuus on tällä hetkellä laajalti talvikkityypin kaltaista, mutta se on todennäköisesti syntynyt soistuneen kankaan kuivuttua ojituksen seurauksena. Maaperä on savea. Kasvilajistossa esiintyvät runsaina kello- ja pikkutalvikki. Muuta lajistoa edustavat paatsama, riidenlieko, isotalvikki, nuokkutalvikki, sudenmarja, suo-orvokki ja metsäorvokki. Kuvio on luontoarvojen kannalta selvitysalueen merkittävin. Alueelta (Kuviot lähiympäristöineen) ja tunnetaan ainakin kaksi liito-oravan reviiriä. Lisäksi kuviolla pesiin vanhan metsän linnustoa, kuten tiltaltti ja kuusitiainen. Kuvio 22. Teiden ja peltojen rajaama, varttunutta kuusikkoa kasvava tuoreen kankaan kuvio. Valtapuuston muodostaa kuusi. Kuvio 23.Varttunutta kuusikkoa kasvava tuoreen kankaan saareke peltojen keskellä. Kuvion sisäosissa on pieni hakkuaukko. Kuvio 24. Tuoretta kangasta kalliomäen rinteessä. Kuviolla kasvaa varttunutta kuusivaltaista metsää, sekapuuna mäntyä ja koivua. Kuvio 25. Peltojen, asutuksen ja teiden rajaamia reunusmetsiä. Erirakenteinen nuori puusto on pääasiassa koivua ja harmaaleppää, joukossa kuusta, haapaa ja raitaa. Kasvillisuus edustaa osaksi käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa, osaksi metsittyneiden peltojen ja piennarten suurruohokasvillisuutta. Pensaslajistoon kuuluvat terttuselja, punaherukka ja isotuomipihlaja. Kasvistossa on puutarhakarkulaisia, esimerkkeinä, lehtoakileija, tuoksuvadelma, rohtosormustinkukka ja lupiini. 7

8 Kuvio 28. Kerroksellista sekametsää. Kuvio 37. Kansanmäen itäpuolinen peltoaukea. Kuvio 26. Hakkuuaukon ja omakotitonttien väliin jätetty tai jäänyt suojavyöhyke. Kasvillisuudeltaan lehtomaista kangasta edustalla kuviolla kasvaa nuorta koivuvaltaista lehtimetsää. Kuvio 27. Parin vuoden takainen hakkuaukko. Savikkopohjainen kuvio on ojitusmätästetty ja istutettu kuuselle. Kuviolla on säilytetty haapoja jättöpuina. Kuvio 28. Tuoretta ja lehtomaista kangasta. Kuviolla kasvaa nuorta kasvatusmetsää, valtapuuna kuusi. Sekapuuna kasvaa koivua ja mäntyä sekä hiukan haapaa. Hieman lehtomaiseen kasvistoon kuuluvat mm. käenkaali, ahomansikka, metsäorvokki, sormisara, nuokkuhelmikkä ja lillukka. Kuvio 29. Omakotiasutukseen väliin jäänyt taimikkokuvio, kasvillisuudeltaan soistunutta lehtomaista kangasta. Vallitseva puulaji on hieskoivu, sekapuuna kasvaa kuusta, pihlajaa, raitaa ja harmaaleppää. Jättöpuina erottuvat kookkaat kuuset ja männyt. Kuvio 30. Soistunutta tuoretta kangasta ja kangaskorpea. Vanhaa kuusikkoa kasvava kuvio jää laajojen taimikoiden ja omakotipihojen väliin. Sekapuuna kasvaa mäntyä ja koivua, pensaskerroksessa runsaasti paatsamaa, paikoin myös terttuseljaa. Korpilajistoa edustavat pallo- ja tähtisara, metsäkorte, hiirenporras ja virpapaju. Kuvio 31. Puustoltaan vaihteleva kuivahkon ja tuoreen kankaan kuvio erilaisten varastorakennusten ja pihan ympäristössä. Puusto on pääosin aukkoista varttunutta taimikkoa valtapuina mänty, kuusi ja koivu. Kuviolla kasvaa myös runsaasti vanhempaa puustoa jättäpuina, pääasiassa mäntyä, niukemmin kuusta ja koivua. Kuvion eteläosa on pääasiassa hakkuuaukkoa. Kuvio 32. Osaksi soistunut tuoreen kankaan taimikkokuvio. Kuvio 33. Soistunutta tuoretta kangasta ja kangaskorpea. Kuviolla kasvaa varttunutta kuusivaltaista metsää, sekapuuna mäntyä ja hieskoivua. Korpilajistoa kuviolla edustavat paatsama, pallosara, harmaasara, tähtisara, metsäkorte, hiirenporras, maariankämmekkä ja luhtavilla. Kuvio 34. Laaja nuori taimikkokuvio selvitysalueen itäosassa. Kasvillisuus edustaa hieman soistunutta tuoretta ja lehtomaista kangasta, paikoin talvikkityyppiä. Maaperä on savea. Taimikon valtapuina kasvavat koivu ja istutettu kuusi. Mäntyä, pihlajaa ja harmaaleppää esiintyy sekapuuna, paikoin myös haapaa. Kuviolla on useita jättöpuuryhmiä ja metsiköitä, usein peltojen reunamilla. Niistä osa on haapavaltaisia, useimmat koivua, harmaaleppää tai mäntyä. Kasvillisuus on melko 8

9 rehevää; lajisto on samaa kuin esimerkiksi kuvioilla Erikoisuutena mainittakoon pussikämmekkä. Kuvio 35. Tuoreen kankaan varttunutta kuusikkoa kasvava kuvio. Sekapuuna kasvaa haapaa ja koivua. Kuvio 36. Pellon ja taimikon väliin jätetty kuusivaltainen varttunut lehtomaisen kankaan kuvio. Sekapuuna kasvaa koivua ja mäntyä, pellon reunan lähellä harmaaleppää, haapaa ja raitaa. Verraten rehevällä kuviolla kasvaa mm. hiirenporrasta, sudenmarjaa, metsäorvokkia, sormisaraa, käenkaalia, metsäkortetta, tesmaa ja taikinamarjaa. Kuvio 37. Viljelyssä olevia peltoja. Kuvioon sisältyy myös pari tilakeskusta ja pientareita (Kuva edellisellä sivulla). Kuvio 38. Taajamamaista enimmäkseen väljästi rakennettua pientaloasutusta. Alueiden ytimen muodostavat Kaivomäki, Kansanmäki ja Pentinmäki. Rakennuskannan ikä vaihtelee paljon. Kuvioon sisältyy myös hylättyjä tai rakentamattomia tontteja sekä joitain yrityskiinteistöjä. Rakentamattomien alueiden kasvillisuus on tavallisesti hylättyjen pihapiirien lehtomaista ja niittymäistä kasvillisuutta tai kangasmetsää. Puutarhakarkulaiset ovat yleisiä ja runsaita, tyypillisinä lajeina terttuselja, isotuomipihlaja, herukat, angervopensaat (Spirea sp.), tuoksuvatukka, pensaskanukat ja omenapuu. Kuvio 39. Varasto- ja teollisuusaluetta. Alue on pääosin kasvitonta puutavaran ja muiden massatuotteiden varastokenttää sekä teollisuushalleja. Lähteet: Meriluoto, M & Soininen, T. 1998: Metsäluonnonarvokkaat elinympäristöt. Metsälehtikustannus, Helsinki. Savola, K. 1997: Luonnonsuojelulaki selityksineen. Lakimiesten kustannus. Helsinki. --- Uhanalaiset lajit: Ympäristöhallinnon HERTTA-tietokanta Maisema-alueita ja alueellisesti uhanalaisen lajiston aluejakoa koskevat tiedot: 9

10 m Kuviokartta 10

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE Karttaako Oy/Mikko Siitonen LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE Karttaako Oy/Mikko Siitonen LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014 IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014 Kuvio 4. Koivu-haapavaltaista tuoretta lehtoa Pajutien itäpuolella. Kuvio 2. Rakennustyömaa terveyskeskuksen

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 11.9.2010 Liite 1 Kuva 1. Selvitysalueen keskiosia (kuvio 1) kumpareelta (kuvio 2) nähtynä. Kuva 2. Vanha teollisuusrakennus ja Järveläntien

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014 PUKKILA TORPIN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVOITUS LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014 Kuvio 8. Maariankämmekkää ruohokorvessa. 1. JOHDANTO Selvitysalue (22,5 ha) sijaitsee Pukkilan Torpin kylässä maantie 162:en molemmin

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. KIRJAIS RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 205 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 205 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Paraisten saaristossa, Nauvon Kirjaisissa. Selvitysalueeseen kuuluu

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

PORNAINEN ONNENTAIVAL LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

PORNAINEN ONNENTAIVAL LUONTO- JA MAISEMASELVITYS PORNAINEN ONNENTAIVAL LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 9.12.2011 Karttaako Oy/Mikko Siitonen 1. JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Pornaisten Kirkonkylän eteläpuolella, Kirkkotien ja Mustijoen välisellä alueella.

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ KIVISILLAN-RUUKINTIEN ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS. Karttaako Oy/Mikko Siitonen 7.10.2012

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ KIVISILLAN-RUUKINTIEN ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS. Karttaako Oy/Mikko Siitonen 7.10.2012 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ KIVISILLAN-RUUKINTIEN ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 7.10.2012 Alli Paasikiven muistokivi Vanhatien varrella. 1 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Järvelän keskustan tuntumassa, Kivisillantien,

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 Liite 1 10.9.2010 Kuva 1. Selvitysalue Santamäeltä (kuvio 3) pohjoiseen Taustalla kuvion 2 suppia ja Hähkäjärvi (oikealla). Kuva 2. Hähkäjärventie

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 0 Toivosen tilan LUONTOSELVITYS Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 2014 1 Toivosen tilan luontoselvitys Toivosen tilan pohjoisreunaa Huiskonkadun yli nähtynä Raportin sisältö: Luontoselvitys... 1 Selvitysalue...

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 26.8.2007. Laajennus Mäntsälänmetsän alueelle 2009

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 26.8.2007. Laajennus Mäntsälänmetsän alueelle 2009 NUMMI-PUSULA SAUKKOLA Liite LESKELÄNTIEN YMPÄRISTÖ MÄNTSÄLÄNMETSÄ LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 26.8.2007. Laajennus Mäntsälänmetsän alueelle 2009 Leskeläntietä selvitysalueen itäosassa. 1. JOHDANTO Alkuperäiseen

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 Liite 1 ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 1. SELVITYSALUE JA TAVOITTEET Selvitysalue käsittää Kouvolaan yhdistyneen,

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

METSO KOHTEEN LIITTEET

METSO KOHTEEN LIITTEET METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite Asemakaavan luontoselvitys Liite 2 Luontoselvitys Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava 7.7.2014 Terhi Ala-Risku Luontoselvityksen tavoite Luontoselvitys on tehty Äänekosken keskustan

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013 VIHTI, KOURLA, MOKSJÄRVI Mokskoski (1:102) RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013 Kookkaita metsälehmuksia ja haapoja kuviolla 11. Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 2013 Sisältö: Johdanto

Lisätiedot

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS

KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Liite 5 KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Kolmenkulman alueen ympäristö on melko tasaista moreenimaastoa. Kaavoitettava alue on metsäistä ja alue on ollut talousmetsäkäytössä lähes kokonaisuudessaan.

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ Teemu Virtanen Paula Salomäki 8.10.2012 Biologitoimisto Vihervaara Oy PL 140 70101 Kuopio info@biologitoimisto.fi 1 1 Kasvillisuus...2

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

Tooppikallio, Sastamala

Tooppikallio, Sastamala Tooppikallio, Sastamala Raportti maastokäynnistä 6.4.2012 Tiina Jalkanen, Juho Kytömäki ja Jere Nieminen Yhteenveto Sastamalan Tooppikallio on Metsähallituksen/Laatumaan myytävänä oleva metsätila, jolla

Lisätiedot

Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys

Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys 2016 Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 15.6.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 5 2.1 Esiselvitys... 5 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari LEMI KUHASENSAARI Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. Paikallistien itäpuoli.. 4 2. Paikallistien länsipuoli.. 6 YHTEENVETO.

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS MYRSKYLÄ LUONTO- JA MAISEMASELVITYS KIRKKOJÄRVI-SYVÄJÄRVI ALUE 3.11.2013 Maastoinventointi 28.-29.6. ja 27.7.2013 Liito-oravaselvityksen maastoinventointi 21.4.2013 1. JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Myrskylän

Lisätiedot

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen

Lisätiedot

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 16X IMATRAN KAUPUNKI Paajalan asemakaava. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 16X IMATRAN KAUPUNKI Paajalan asemakaava. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 16X219560 9.1.2015 IMATRAN KAUPUNKI Paajalan asemakaava Luontoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot 1 3.2 Maastokartoitukset

Lisätiedot

Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015

Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015 Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015 Timo Pylvänäinen 20.8.2015 Kaupunkirakennepalvelut Jyväskylän kaupunki Vispiläjokea osa-alue kahden lounaiskulmassa Johdanto Kuohun alueelle ollaan tekemässä

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS NUMMI-PUSULA PUSULA PIPPURIN ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS Karttaako Oy Mikko Siitonen 17.1.2012 1. JOHDANTO Selvitysalueeseen kuuluu noin 60 hehtaarin laajuinen alue Nummi-Pusulan Pusulan kirkonkylän

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

PARAINEN. SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

PARAINEN. SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 2015 1 1. JOHDANTO Selvitysalue (n. 9 ha) sijaitsee Paraisten saaristossa. Kohde käsittä rakentamattoman

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala

Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala Tuuliwatti Oy Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas Luontoselvitys 09.08.2010 FM biologi Minna Tuomala Putaankankaan tuulivoimalat 1 3 2 Putaankankaan tuulivoimalat Tuulivoimala 1 Avohakkuuala, jonka

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS ASKOLA MONNINKYLÄ KOIVISTON ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 9.10.2015 Maisema alueen koilliskulmasta jokilaaksoon. Räjäytetty uoma Vähijoessa (Kuvio 13). Karua kalliometsää (Kuvio 3b) alueen koillisosassa.

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu

Lisätiedot

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...

Lisätiedot

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 Markku Nironen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 12.12.2012 1 JOHDANTO Kangasniemen kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Niirasenlahden ja Salmelantien

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET

TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET Lahela 2 1 JOHDANTO Tämän työn luontoarvotarkistustyöt on tehty Tuusulan kunnalla, Lahelan yleissuunnittelun pohjaksi. Työn tarkoituksena oli tarkistaa Lahelan

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot