Tähtitieteen laitoksen toimiston ja laitoshallinnon työjärjestys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tähtitieteen laitoksen toimiston ja laitoshallinnon työjärjestys"

Transkriptio

1 Tähtitieteen laitoksen toimiston ja laitoshallinnon työjärjestys 1. Yleistä Tähtitieteen laitoksen hallinto perustuu kanslerin vahvistamaan Helsingin yliopiston hallintojohtosääntöön. Lisäksi tiedekunta on valtuuksiensa puitteissa delegoinut päätösvaltaa laitokselle. 2. Laitoksen johtajan ja johtoryhmän toimivalta ja tehtävät Laitoksen hallinnon johtamisesta vastaa laitoksen johtaja ja hänen estyneenä ollessaan varajohtaja, joka avustaa johtajaa käytännön tehtävissä sovitun työnjaon mukaan. Johtaja käsittelee ja ratkaisee laitokselle kuuluvat asiat, joita ei ole määrätty johtoryhmän ratkaistavaksi. Johtaja valvoo laitoksen toimintaa, vastaa yliopistohallinnon edellyttämästä raportoinnista, sekä edustaa laitosta eri tilanteissa. Johtaja ottaa kaikki työsuhteiset ja nimittää laitoksen muihin virkoihin ja virkasuhteisiin kuin opetusvirkoihin, sekä nimittää kaikki opettajat enintään yhden vuoden virkasuhteisiin. Palvelussuhteita koskevat päätökset tehdään esittelystä (koskee johtajaa ja johtoryhmää). Laitoksen johtoryhmä kokoontuu laitoksen johtajan kutsusta niin usein kuin se on käsiteltävien asioiden vuoksi tarpeellista. Laitoksen johtoryhmän ratkaistavia asioita Helsingin yliopiston hallintojohtosäännön muutetun 31 :n mukaan, sisältäen tiedekuntaneuvoston tekemän päätöksen toimivallan delegoimisesta laitoksille ja laitosten johtajille ovat seuraavat: 1) Arvioida ja kehittää tähtitieteen opetus- ja tutkimustoimintaa; 2) tehdä esitys tähtitieteen tutkintovaatimuksista ja päättää laitoksen opetusohjelmasta; 3) hyväksyä tähtitieteen Pro gradu-tutkielmat ja antaa niiden arvosanat; 4) tehdä tiedekuntaneuvostolle esitys toimintaa, taloutta ja henkilöstöä koskeviksi suunnitelmiksi; 5) tehdä yhdessä fysikaalisten tieteiden laitoksen kanssa tiedekuntaneuvostolle esitys fysikaalisten tieteiden koulutusohjelmaan hyväksyttävien uusien opiskelijoiden määrästä; 6) päättää laitokselle osoitettujen jakamattomien määrärahojen ja muiden voimavarojen käyttöperiaatteista; 7) edistää laitoksessa työskentelevien ja opiskelevien yhteistoimintaa ja tiedonkulkua laitoksessa; 8) tehdä tiedekuntaneuvostolle esitys viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä esitys viran nimen muuttamisesta sille hallintoelimelle tai virkamiehelle, joka virkaan nimittää; 9) tehdä tiedekuntaneuvostolle esitys viran alan tai tehtäväpiirin muuttamisesta tai täsmentämisestä 10) tehdä kanslerille, tiedekuntaneuvostolle, dekaanille tai laitoksen johtajalle esitys niiden käsitellessä johtosäännön 55a :ssä mainittuja henkilöstön palvelussuhteisiin liittyviä asioita. Näitä ovat seuraavat: - nimittäminen virkaan tai vähintään vuoden kestävään virkasuhteeseen; - ottaminen pysyvään työsuhteeseen; - virkavapauden tai vastaavan vapautuksen myöntäminen muun kuin virkaehtosopimuksessa mainitun syyn nojalla vähintään vuoden ajaksi; 11) nimittää assistentit ja tohtoriassistentit virkaan ja yli 1 v virkasuhteeseen ja päättää

2 näiden virkanimikkeiden muuttamisesta; sekä 12)ratkaista ne johtajalle kuuluvat asiat, jotka johtaja niiden periaatteellisen tärkeyden tai laajakantoisuuden vuoksi saattaa johtoryhmän ratkaistavaksi sekä tiedekuntaneuvoston siirtämät ja muut johtoryhmälle määrätyt asiat. Laitoksen johtajan tekemät kuukausipalkkaisia palvelussuhteita koskevat päätökset annetaan johtoryhmälle tiedoksi ilmoitusasioina johtoryhmän kokouksien yhteydessä. Johtoryhmän kokoonpano toimikaudella on seuraava: Lauri Jetsu, dos., laitoksen johtaja, puheenjohtaja Kalevi Mattila, professori Mika Juvela, dos., yliopistonlehtori (varajäsen Diana Hannikainen, dos.) Karri Muinonen, dos., (varajäsen Juhani Huovelin, dos., varajohtaja) Karri Koljonen, FM,opiskelija (varajäsen Mikko Eronen, opiskelija) Suvi Jentze, opiskelija (varajäsen Johanna Mynttinen, opiskelija) Mikko Toriseva, TkL, amanuenssi, johtoryhmän sihteeri, talous- ja henkilöstöasioiden esittelijä. Lauri Haikala, dos., yliopistonlehtori, opintoasioiden esittelijä Johtoryhmän päätöksen mukaan varajäsenillä on läsnäolo-oikeus kokouksissa. Tähtitieteen laitos noudattaa sitä, mitä on säädetty yhteistoimintamenettelystä Helsingin yliopistossa. Laitoksen johtaja tai johtoryhmä voi kutsua koolle laitoskokouksen keskustelemaan laitoksen yleisistä asioista. Kokoukseen voivat osallistua kaikki laitoksella työskentelevät ja opiskelevat.

3 3. Tähtitieteen laitoksen toimiston tehtävät Laitoksen toimiston tehtävänä on huolehtia johtoryhmän ja johtajan toimivaltaan kuuluvien asioiden valmistelusta, esittelystä, toimeenpanosta ja tiedottamisesta. Laitoksen toimistossa hoidetaan seuraavat laitoksen hallintoon kuuluvat asiat: Opintoasiat - Yleinen opintoneuvonta ja opintoja koskeva tiedottaminen - Opintosuoritusten rekisteröinti Oodi-tietojärjestelmään - HOPS ja siihen liittyvät tehtävät - Opiskelijoiden tutkintoon valmistumiseen liittyvien asiakirjojen valmistelu - Opinto-ohjelmaa koskevien tietojen kokoaminen ja opinto-oppaan laitosta koskevan osuuden toimittaminen - Opetustilojen varaus - Laitossarjojen, opetusmonisteiden yms. oppimateriaalin tilaus, postitus ja muu jakelu Kirjastoasiat - Tähtitieteen laitoksen kirjaston kokoelmien hoito - Kirjastotietokannan ja kirjaston verkkosivujen ylläpito - Kirjaston asiakaspalvelu - Lehtitilaukset, mukaan lukien sähköisten versioiden saatavuus Muut tutkimuksen ja opetuksen tukitehtävät - Tutkimusta ja opetusta tukevat ATK-palvelut - Tutkimuksen ja opetuksen arviointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen liittyvät tehtävät Henkilöstöasiat - Virka- tai työsuhteeseen nimittämistä tai ottamista koskevien esitysten valmistelu johtajan tai johtoryhmän käsittelyä varten - Työ- tai virkasuhteita koskevien esitysten päätösten sekä sivutoimisia opettajia koskevien päätösten ilmoittaminen palvelukeskukselle. - Henkilöstöä koskevien yhteys- ja muiden tietojen ylläpito - Henkilökunnan lomapäivien rekisteröinti henkilöstötietokantaan. - Sairaus- ja muiden poissaolojen ilmoittaminen palvelukeskukselle Yleishallinnon tehtävät - Johtajan avustaminen laitosraportointiin liittyvissä tehtävissä - Johtajan avustaminen laitoksen taloussuunnitelman sekä laitokselta pyydettyjen lausuntojen, selvitysten ja suunnitelmien valmistelussa ja niihin liittyvissä tietojen keräämisessä - Postin käsittely ja seuranta - Kopiokoneen hoito - Yhteistyö kiinteistön talonmiehen kanssa kulunvalvontaan liittyvissä asioissa - Yleinen asiakaspalvelu - Tiedottaminen sekä laitoksen sisällä että laitoksesta ulospäin - Laitoksen verkkosivujen ylläpito

4 Taloushallinto - Laskujen maksuliikenteen hoitaminen - Tulo- ja menotalouden suunnittelun avustaminen ja laitosbudjetin seuranta - Laitoksen vastuualueilla olevien, laitoksen budjetin ulkopuolelta rahoitettujen tutkimusprojektien taloushallinto ja projektien seuranta. Osa tehtävistä siirtynee palvelukeskukseen vuonna Omaisuusrekisterin hoito - Kiinteistön käytön ja hoidon valvonta - Laitoksen toimistotarvikkeiden varastovalvonta ja tilaukset - Yhteydenpito palvelukeskukseen 4. Työnjako Tähtitieteen laitoksen varsinaiseen hallintohenkilöstöön kuuluu assistentti (laitoksen johtaja), kolme amanuenssin virkaa, yksi kirjastonhoitajan virka ja yksi toimistosihteerin virka. Lisäksi laitoksella on ATK-vastuuhenkilö (vanhempi suunnittelija). Yksi amanuenssi hoitaa hallintotehtäviä tutkimustyön ohella. Tähtitieteen yliopistonlehtorit osallistuvat opintoasioiden hallintoon. Yllä lueteltujen tehtävien pääasialliset vastuualat jakautuvat näiden virkojen osalle seuraavasti: Assistentti (Lauri Jetsu, vak. no 11101) - Laitoksen johtaja - Johtoryhmän puheenjohtaja Toimistosihteeri (Anu Palo, vak. no 17813) - Johtajan tai johtoryhmän määräämät toimistosihteerin tehtävät - Yleishallinnon teknisluonteiset tehtävät - Henkilöstöasiat, lukuun ottamatta palvelussuhdeasioiden esittelemistä johtoryhmälle - Opintoasiat, paitsi opintoneuvonta - Laskutus ja laskujen maksaminen (Rondo ja Web Traveller) - Oodi-tietojärjestelmän käyttö - Toimistotarvikkeiden tilaukset ja varaston hoito - Kirjastoasiat kirjastonhoitajan poissa ollessa Kirjastonhoitaja (Eva Isaksson, vak.no 20397) - Johtajan tai johtoryhmän määräämät kirjastonhoitajan tehtävät - Laitoksen verkkosivujen ylläpito - Tasa-arvoyhdyshenkilö Amanuenssi (Mikko Toriseva, vak.no 10037) - Laitoksen johtoryhmän sihteeri - Talous- ja työsuhdeasioiden esittelijä johtoryhmän kokouksissa (varamies yliopistonlehtori Lauri Haikala) - Taloushallinnon tehtävät, lukuun ottamatta laskutusta ja toimistotarvikkeista huolehtimista - Osallistuminen edellä lueteltuihin yleishallinnon tehtäviin - Metsähovin observatorion käytön ja hoidon valvontaan liittyvät tehtävät - Harjoittelu-, viestintä- ja työelämänyhdyshenkilö

5 Yliopistonlehtori (Juhani Huovelin, vak.no 23488) - Johtajan tai johtoryhmän määräämät yliopistonlehtorin tehtävät - Johtajan avustaminen raporttien, selvitysten ja suunnitelmien laatimisessa - Tähtitieteen koulutuksen kehittämiseen liittyvät tehtävät - Tähtitieteen tutkimukseen liittyvät tehtävät ja siitä tiedottaminen Amanuenssi (Karri Muinonen, vak.no 10007) - Tutkimuksen ja opetuksen suunnitteluun ja arviointiin liittyvät tehtävät Vanhempi suunnittelija (Mikko Hirvonen, vak.no 28876) - Johtajan tai johtoryhmän määräämät ATK-tehtävät - ATK-käyttöympäristön ylläpito ja kehittäminen - ATK-laitehankinnat ja niiden valmistelu - Käyttäjätuki - Laitoksen ATK-yhdyshenkilö Yliopistonlehtori (Lauri Haikala, vak.no 21350) - Johtajan tai johtoryhmän määräämät yliopistonlehtorin tehtävät - Opintoasioiden esittelijä johtoryhmän kokouksissa (varamies: amanuenssi Mikko Toriseva) - Opintoneuvonta - Kansainvälisten asioiden yhdyshenkilö - HOPS -vastuuhenkilö Amanuenssi (Lauri Jetsu, vak.no 10036) Tämä työjärjestys on käsitelty Tähtitieteen laitoksen johtoryhmän kokouksessa ja se vahvistetaan allekirjoituksellani. Helsingissä Lauri Jetsu, Tähtitieteen laitoksen johtaja

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

30.11.2009 Dnro 90/123/09

30.11.2009 Dnro 90/123/09 1 (6) Niuvanniemen sairaalan johtosääntö 1.1.2010 1. Luku Sairaalan toiminta, ohjaus ja valvonta 1 Sairaalan toiminta Johtokunta on 30.11.2009 hyväksynyt johtosäännön valtion mielisairaaloista annetun

Lisätiedot

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Töiden organisointi laitoksella

Töiden organisointi laitoksella Töiden organisointi laitoksella Jukka Maalampi Fysiikan laitos KATSE TULEVAISUUTEEN talous-,, henkilöst stö- ja koulutusasioiden muutoksissa. 26.11.2007 Fysiikan laitos Henkilökunta kunta Opetus ja tutkimus

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

Markkinaoikeuden työjärjestys

Markkinaoikeuden työjärjestys Markkinaoikeuden työjärjestys 2 (10) SISÄLLYS 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 1 Soveltamisala... 3 2. TOIMINNAN JOHTAMINEN... 3 2 Johtamistoiminta... 3 3 Johtamisen perusperiaatteet... 3 4 Tavoitteiden asettaminen...

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 19.5.1999 Muutettiin hallituksen kokouksessa 3.5.2006 3 :n 1 mom., 6 :n kohdat 8 ja 9 sekä 7 :n kohta 4. Normaalikoulun

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1 Liite Lapin yliopiston johtosääntöön VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1.1 Viran perustaminen Virka on perustettava ennen täyttötoimenpiteisiin ryhtymistä. Viran

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO) Työjärjestys

Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO) Työjärjestys Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO) Työjärjestys 1. SGO:n yleishallinto Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO) on Oulun yliopiston valtakunnallinen erillislaitos 1.8.1997 alkaen. SGO:n tehtävät

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Oikeuskanslerinviraston työjärjestys

Oikeuskanslerinviraston työjärjestys Oikeuskanslerinviraston työjärjestys Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2007 Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 12 :n 2 momentin ja oikeuskanslerinvirastosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987

Lisätiedot

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986.

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous 20.3.2002 15, muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. KURIKAN KANSALAISOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ OPISTON TOIMIALA Opiston toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

1991 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 187 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolan -nimisestä yksiköstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 20.3.2019 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 26.3.2019

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kirkkoneuvoston ohjesääntö Kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuustossa 4. päivänä joulukuuta 2013 Vahvistettu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa 10. päivänä huhtikuuta 2014 1 luku Kokoonpano

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen.

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Helsingin kaupungin -liikelaitoksen toimintasääntö 1.7.2017 alkaen. 1 Toimiala ja organisaatio 1.1 -liikelaitos osana keskushallintoa -liikelaitos huolehtii palvelutoiminnan

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä.

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä. 1 (5) Kevan johtosääntö Valtuuskunnan 13.3.2014 hyväksymä, voimaan 13.5.2014 I YLEISTÄ 1 Soveltaminen Tässä johtosäännössä annetaan kunnallisen eläkelain 168 :ssä tarkoitetut määräykset Keva-nimisen kunnallisen

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.1.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2007 2 Ilmoitusasiat A 3/2007 3 Tiedekunnan edustajan

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011

Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON TYÖJÄRJESTYS Dnro 52/03/11 Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 Syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 16 :n nojalla vahvistan, apulaisvaltakunnansyyttäjää ja

Lisätiedot

LIIKUNTATIETEIDEN LAITOKSEN TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ JA HENKILÖKUNNAN TYÖNKUVAT KAUDELLA

LIIKUNTATIETEIDEN LAITOKSEN TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ JA HENKILÖKUNNAN TYÖNKUVAT KAUDELLA Vahvistettu 1.8.2005 Päivitetty 9.1.2008: Pedagogisen johtajan tehtävät, työryhmien jäsenten nimet 1 LIIKUNTATIETEIDEN LAITOKSEN TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ JA HENKILÖKUNNAN TYÖNKUVAT KAUDELLA 1.8.2005 31.7.2008

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 26.8.1998 Jyväskylän yliopiston hallituksessa 9.6.1999, 5.4.2000, 14.6.2000, 15.11.2000, 7.2.2001, 22.8.2001, 20.3.2002, 12.6.2002, 12.3.2003, 12.11.2003,

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON 1.1.2018 31.12.2021 JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko 22.11.2017 klo 12:00 13:00 Paikka YN330

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö Taloushallintopalvelu 1 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö 1.9.2017 Taloushallintopalvelu 2 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö Sisällysluettelo 1. Taloushallintopalveluliikelaitoksen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

Muutos KV

Muutos KV Kaupunginhallituksen johtosääntö 1(7) KEMIN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 99 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutos KV 10.12.2012 134 2 1 luku YLEISTÄ 1 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt

Lisätiedot

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Liite 2 1 (7) Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Hyväksytty TTY-säätiön hallituksessa YLEISKUVAUS Tampereen teknillisen yliopiston johtosäännön perustana ovat yliopistolaki, säätiölaki, säädekirja,

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 4/2011 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot