ENSIMMÄISEN TASAVALLAN KULTTUURINEN ILMAPIIRI JA VUODEN 1918 MUISTOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENSIMMÄISEN TASAVALLAN KULTTUURINEN ILMAPIIRI JA VUODEN 1918 MUISTOT"

Transkriptio

1 GRAFIIKAN VOIMA Kansan Arkistoa ylläpitävä Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Tapahtuman kunniaksi arkistoon on koottu GRAFIIKAN VOIMA -näyttely Kansan Arkiston taidekokoelmasta. Runsaan 500 teoksen kokoelmasta on näyttelyyn valittu 20 vedosta 13 eri taiteilijalta. Näyttelyssä on esillä teoksia seuraavilta suomalaisilta, virolaisilta ja puolalaisilta taiteilijoilta: Henry Ericsson, Tapio Tapiovaara, Reino Laitasalo, Aleksanteri Ahola-Valo, Mauri Favén, Taito Loiri, Ahti Lavonen, Sulo Muuri, Märt Laarman, Herald Eelma, Evald Okas, Maciej Milewski ja Maciej Modzelewski. Mukana on puupiirroksia, linoleikkauksia ja litografioita. Näyttely on historiallinen läpileikkaus työväestön kannalta merkittävistä tapahtumista ja puheenaiheista 1900-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa. Aiheet vaihtelevat kansalaissodasta Vietnamin sotaan ja 1930-luvun tapahtumista rauhanpuolustamiseen. Näyttelyllä halutan esitellä yleisölle yhtä osaa Kansan Arkiston taidekokoelmasta, joka on ollut harvemmin esillä. Kansan Arkistoon on sen 60-vuotisen historian aikana tallentunut asiakirjojen, valokuvien ja äänitteiden lisäksi oma taidekokoelmansa. Kokoelma on syntynyt sattumanvaraisesti eri järjestöjen aineistojen luovutusten yhteydessä saaduista teoksista. Henkilöarkistojen lahjoittajilta on myös saatu kokoelmiin runsaasti teoksia. Vaikka kokoelmaa ei ole järjestelmällisesti kerätty, teoksilla on yhteys arkistonluovuttajien muuhun aineistoon. Tällä hetkellä taidekokoelmissa on runsaat 500 teosta; grafiikkaa, maalauksia, piirustuksia, veistoksia ja tekstiilitöitä. Tekijöiden joukossa on sekä ammattilaisia että harrastajia. Aiheet vaihtelevat muotokuvista maisemiin ja julisteluonnoksista satukirjojen kuvituksiin. Jotkut teokset ovat olleet järjestöjen toimitilojen seinillä, urheilukilpailujen kiertopalkintoina, lahjoja järjestöille ja poliittisille johtajille tai kuvituksia kirjoihin ja kulttuurijulkaisuihin. Osa henkilöarkistojen mukana tulleista teoksista on poliittisten vankien 1930-luvulla ja sotien aikana vankilassa tekemiä. Taidekokoelman suurimman ja yhtenäisimmän kokonaisuuden muodostavat Tapio Tapiovaaran ( ) runsaat 100 teosta. Hänen teoskokoelmassaan on grafiikkaa, maalauksia, piirustuksia, luonnoksia ja kuvituksia. Kansan Arkistoon on taltioitu myös hänen laaja henkilöarkistonsa. Kansan Arkiston taidekokoelma on kuvattu ja luetteloitu. Teoksista on olemassa kortisto, jota voi tutkia Kansan Arkistossa. Osa teoksista on esillä arkiston yleisissä tiloissa ja työhuoneissa. Etulehden kuva: Sulo Muuri, Vappu 1951", linoleikkaus, NÄYTTELYTILA ENSIMMÄISEN TASAVALLAN KULTTUURINEN ILMAPIIRI JA VUODEN 1918 MUISTOT Merkittävä osa maamme huomattavimmista kuvataitelijoista pysytteli kokonaan sivussa vuoden 1918 kansalaissotaan johtaneista poliittisista tapahtumista ja taisteluista. Vain harvat halusivat tai uskalsivat kuvata suoraan tapahtumia tai henkilökohtaisia tuntojaan taiteessaan heti sodan jälkeen. Aikaa kuvasi kuitenkin Pekka Halonen tuoreeltaan maalauksessaan Valkoiset (1918) 1

2 sekä Marcus Collin maalauksissaan Venäläinen laivasto Helsingin satamassa (1918), Vangittuja punakaartilaisia (1918) ja Vallankumous (1919). Myös Uuno Eskola kuvasi tapahtumia tuoreeltaan maalauksessaan Teos kuuluu Kansan Arkiston taidekokoelmiin. Sota ja voimakas oikeistolainen suuntaus tekivät taitelijat aroiksi. Työväenjärjestöt olivat julkaisseet jo 1900-luvulta lähtien poliittisesti kantaaottavia kuvia albumeissaan. Kansalaissodan jälkeen lehtien julkaisukieltojen, painokanteiden ja Sosialistisen Työväenpuolueen hajottamisen myötä työväen voimasta kertovien piirrosten määrä väheni. Tilanne muuttui kuitenkin luvun alussa kun vasemmistolaiset kirjailijat ja kulttuurihenkilöt kerääntyivät Tulenkantajat - lehden, Kirjallisuuslehden ja kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilan ympärille. He julkaisivat lehdissään ja albumeissaan ajan poliittisiin tapahtumiin kantaaottavia kuvia. Henry Ericssonin ( ) teos (1) on osa seitsenosaisesta sarjasta ( ), jossa hän kuvasi vuoden 1918 tapahtumia. Ericsson oli sodan lopulla valvomassa punaisia vankeja Hennalan vankileirillä ja kuvasi myöhemmin näitä mieleen painuneita tapahtumia liittäen sarjaan myös muita sota-aiheisia teoksia. Tärkein innoittaja kansalaissota-sarjaan oli Ericssonille hänen ystävänsä Jarl Hemmer, joka kuvasi samaa aihepiiriä teoksessaan Mies ja hänen omatuntonsa (1931). Mielenkiintoista on, että teossarja syntyi lapuanliikkeen ja oikeistoradikalismin kiihkeinä vuosina. Monipuolisen ja lahjakkaan taiteilijan ura päättyi ennenaikaiseen kuolemaan vuonna Tapio Tapiovaara ( ) kuvaa kahdessa linoleikkauksessaan kansalaissodan tapahtumia. (2) Punaiselle kaartille valmistui 50 vuotta kansalaissodan jälkeen vuonna (3) Viivyttäjä punakaartilainen 1918" (1947) on kuvitusta Elmer Diktoniuksen teokseen Janne Kuutio (1946). Alun perin kirja ilmestyi vuonna 1932 ruotsinkielisenä laitoksena Janne Kubik. Diktonius kuvaa teoksessaan punakaartilaisen Janne Kuution kohtaloa kansalaissodan pyörteissä. Tapiovaara oli kuvittanut jo 1930-luvulla Diktoniuksen teoksen Medborgare i republiken i Finland (1935) ja Arvo Turtiaisen romaanin Rautakourat (1938). Tapiovaara tuli opiskelemaan Helsinkiin 1930-luvun alussa ja tutustui heti ajan kulttuuriradikaaleihin. Ryhmä oli yhteiskunnallisesti sitoutunut ja analysoi marxilaisen teorian pohjalta yhteiskunnallisia tapahtumia. Ryhmittymä julkaisi 1930-luvulla kahta kulttuurilehteä: uudelleen perustettua Tulenkantajat -lehteä ja Kirjallisuuslehteä. Lehdissä vastustettiin sotaa ja nousevaa fasismia. Tapiovaara kuvitti näitä molempia lehtiä. Kuvat painettiin linolevyiltä suoraan lehtiin. Tapiovaara on kuvaillut ryhmän henkistä taustaa seuraavasti: Tunnettiin tuskaa inhimillisten arvojen ja länsimaisen kulttuurin parhaiden piirteiden puolesta fasismin noustessa eri puolilla Eurooppaa. Aika oli Suomessakin sellainen, että elettiin melkein poliisivaltiossa ja Etsivän keskuspoliisin erityisenä silmätikkuna luonnollisesti oli tämä porukka. Silloin oli kyllä niin, että tarttui mihin tahansa viattomin silmin, se olikin poliittista ja siitä tuli hyvin nopeasti leimatuksi vasemmistolaiseksi. Maailma oli hyvin yksitotiseksi tehty. Ainoa pilkahdus jostain muusta täällä suomalaisessa Suomessa oli Tulenkantajien ympärille kerääntynyt noin kahdenkymmenen henkilön ryhmä. Tapiovaara oli myös kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilan perustajajäseniä vuonna 1936 ja hän kuvitti useita Kiilan albumeja. Kiilan arkisto on taltioitu Kansan Arkistoon. Reino Laitasalon (s. 1929) puupiirros Hän kaukaa katsoo minuun (4) on vuodelta Teos perustuu Elvi Sinervon saman nimiseen runoon. Se julkaistiin Työkansan Sanomissa ja myöhemmin kokoelmassa Neidonkaivo Sinervo oli kuullut tarinan eräästä naiskansanedustajasta, joka oli vuonna 1918 joutunut teloitettavaksi. Hän oli teloitushetkellä rohkaissut muita, puhunut jotain. Tuo teloitettu naiskansanedustaja oli joutsenolainen Sofia 2

3 Hjulgrén ( ). Käydessään Unkarissa työväenliikkeen museossa Sinervo oli nähnyt siellä kuvan, jossa teloitettavat seisoivat hautansa ääressä - kuvan keskellä oli tummatukkainen nainen. Runossa nämä hahmot yhdistyvät, runo on suomalaisen teloitettavan ja tuon unkarilaisen nimettömän työläisnaisen innoittama. Elvi Sinervo joutui myös itse kärsimään poliittisten mielipiteidensä takia. Hän oli poliittisena vankina toisen maailmansodan aikana Turun lääninvankilassa ja Hämeenlinnan naisvankilassa. Kiilalaisen Elvi Sinervon henkilöarkisto on Kansan Arkistossa. Laitasalon puupiirros on tullut Kansan Arkistoon Suomen Naisten Demokraattisen Liiton arkiston luovutuksen yhteydessä. Laitasalo on tullut tunnetuksi työväestön kuvaajana. Hänen näyttelyssä oleva puupiirroksensa Rakennustyömies (10) on myös 1950-luvulta. Elvi Sinervo oli Kiilan jäsen samoin kuin on ollut myös Reino Laitasalo. Vitriinissä esillä Elvi Sinervon runo Hän kaukaa katsoo minuun. Kulttuuripiirien osallistuminen ajan yhteiskunnallisiin tapahtumiin 1930-luvulla oli yleiseurooppalainen ilmiö, minkä aiheuttivat fasistiset liikehdinnät Italiassa, Espanjassa ja Saksassa. Espanjan sisällissota sai Suomessakin taitelijat liikkeelle. Täältä lähti toistasataa miestä Espanjaan taistelemaan tasavaltalaisten riveihin. Tapiovaaran linoleikkausta (6) Guernica (1937) myytiin Espanjan lasten hyväksi järjestetyssä keräyksessä n. 200 kappaletta. Kuva esittää fasistien 1937 pommittaman espanjalaisen siviilikylän asukkaiden kauhua ja tuskaa. Tapahtuma aiheutti aikanaan ankaran paheksunnan ja vastalauseitten myrskyn kaikkialla Euroopassa. Espanjan lasten puolesta -niminen komitea hoiti lahjoitetun kuvan myynnin. Suomalaiset viranomaiset vainosivat aikanaan Guernicasta otettuja vedoksia ja tämän takia ostajat hävittivät niitä varovaisuussyistä. Vitriinissä esillä Kirjallisuuslehti ja Kiilan albumi Aleksanteri Ahola-Valo ( ) asui Venäjällä ja Neuvostoliitossa vuoteen 1933, vaikka hän oli Suomen kansalainen. Välitön kosketus Venäjän vallankumoukseen vaikutti hänen filosofis-taiteellisen maailmankatsomuksensa muotoutumiseen. Tapiovaaran ohella Ahola-Valo oli toinen graafikko, joka teki 1930-luvulla yhteiskunnallisiin ongelmiin kantaaottavia teoksia. Suomessa hänen linoleikkauksiaan julkaistiin sekä Tulenkantajat-lehdessä että Kirjallisuuslehdessä vuosina seitsemän kappaletta. Vedos Aika laulaa lauluaan (5) julkaistiin Kirjallisuuslehdessä vuonna Sitä levittivät myös länsiliittoutuneet toisen maailman sodan aikana pommitusten yhteydessä lentolehtisinä Saksan kaupunkeihin. Ahola- Valon tuttava oli löytänyt kuvasta tehtyjä painojäljennöksiä pommitusten jälkeen Kölnin kaduilta ja toimitti niistä näytteet taiteilijalle. Ahola-Valo työskenteli pari vuotta ennen Suomeen muuttoaan Äitiyden ja lasten suojeluinstituutissa Moskovassa. Instituutin tehtävänä oli tukea ja tutkia lasten kehitystä aina sikiövaiheesta lähtien. Suomeen muutettuaan hän sai sosiaaliministeriöltä tehtäväkseen suunnitella 16 mallipiirustusta lastensuojeluvälineisiin. Äiti-lapsi -suhde on yksi kuudesta toimintamuodosta hänen kehittämässään opissa Edistystiede. Ihminen voi kehittyä hyväksi, kohti täydellisyyttä, mikäli hän käyttää aikansa tehokkaasti. Vedos Äiti ja lapsi (7) on vuodelta Siinä onnelliset äiti ja lapsi riemuitsevat auringonvalossa. Suomessa Ahola-Valo joutui Neuvostoliitosta muutettuaan poliisin tarkkailuun. Talvisodan puhjettua hänet vangittiin ja pidettiin vangittuna koko talvisodan ajan. Suomen ahdistava ja epäluuloinen ilmapiiri johti siihen että, vuonna 1946 hän päätti muuttaa Ruotsiin saadakseen työrauhan. Hän palasi Suomeen vasta vuonna Vitriinissä esillä Tulenkantajat

4 SOTIEN JÄLKEISIÄ KAMPPAILUKUVIA Kemin lakkotapahtumat vuonna 1949 saivat alkunsa siitä, kun Kemi-yhtiö päätti valtiovallan tuella leikata työläistensä palkkoja. Työntekijät eivät hyväksyneet päätöstä, vaan ryhtyivät lakkoon. Tapahtumat levisivät pian koko maahan ja selkkaus sai huomiota myös ulkomailla. Väkivaltaisissa yhteenotoissa Kemissä kaksi lakkolaista sai surmansa. Taiteilijat antoivat tukeensa lakkolaisille, mm. Elvi Sinervon ja Arvo Turtiaisen runoja julkaistiin lakkotapahtumista kertovissa lehdissä. Tapiovaara kuvasi vuonna 1951 puupiirroksessaan Kemin lakko (8) näitä väkivaltaisia tapahtumia. Työväen Taiteenharrastajain Liitto oli perustettu jo vuonna Sen tehtävänä oli herättää työväestön kiinnostusta ja harrastusta omaan kirjallisuuteensa ja kuvataiteeseensa. Liitto järjesti kursseja kirjoittajille ja piirtäjille, kirjoituskilpailuja, taidenäyttelyitä ja kirjallisuusiltoja. Liitolla oli jäsenkerhoja Tampereella, Turussa, Oulussa, Lahdessa ja Hyvinkäällä. Liiton toiminta keskeytyi Lapuanliikkeen myötä. Järjestöä ei virallisesti lakkautettu, mutta sen toiminta vaikeutui, kun monet sen aktiivijäsenistä joutuivat valtiollisista syistä vangituiksi. Liitto perustettiin uudelleen vuonna Vuonna 1951 Otto Wille Kuusisinen täytti 70 vuotta. Vasemmistolaiset kansalaisjärjestöt päättivät muistaa Kuusista lahjoilla ja toimeen panivat lahjakeräyksen. Yhtenä toivomuksena oli, että lahjojen tuli olla poliittisia. Lahjakeräyksen satoa esiteltiin elokuvateatteri Capitolin aulassa Helsingissä. Työväen Taiteenharrastajain Liitto päätti myös lähettää Kuusiselle onnitteluadressin. Siihen valittiin kolme grafiikanlehteä liiton jäseniltä; Taito Loirin (s. 1911) puupiirros Työtön (11), Ahti Lavosen ( ) linoleikkaus Kaasukammiossa (13) ja Sulo Muurin ( ) linoleikkaus Vappuna 1951" (15). Työt heijastelevat voimakkaasti aikansa poliittista tilannetta niin Suomessa kuin maailmassakin. Adressin liitteenä oli myös liiton Yhteisvoiman albumi 1945 ja kokoelmajulkaisu Montusta parnassolle (1946). Teokset olivat Kansankulttuuri Oy:n kustantamia. Taito Loiri toimi ammattipiirtäjänä, Ahti Lavonen opiskeli tulevaa taiteilijauraansa varten ja Sulo Muuri, liiton puheenjohtaja, oli putkityöläinen ja innokas harrastajataiteilija. Myöhemmin Muuri työskenteli toimittajana, oli kansanedustajana ja sosiaalipäällikkönä. Lavonen oli Kiilan jäsen. Kaikkia lahjoja ei toimitettu Moskovaan, osa niistä jätettiin Suomeen. Osa lahjoista luovutettiin jo vuonna 1951 SKP:n arkistolle - Kansan Arkiston edeltäjälle. Kansan Arkistoon on taltioitu Työväen Taiteenharrastajain Liiton ja Kansankulttuuri Oy:n arkistot, Sulo Muurin henkilöarkisto ja Otto Wille Kuusisen kokoelma. Vitriinissä esillä Kuusiselle lähetetty adressi. Sodan jälkeen tilanne maailmassa kiristyi kylmäksi sodaksi. Taiteilijat antoivat oman panoksensa rauhantyöhön ja rauhanjärjestöille. Mauri Favénin ( ) puupiirros Ei sotaa (9) on vuodelta Uransa alussa Favén kuvasi työväestöä ja tehdasmiljöitä. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi abstraktisista maalauksistaan. Tapio Tapiovaaran puupiirros Rauhanpuolustaja (14) on vuodelta Samana vuonna Suomen Rauhanpuolustajat vietti 10-vuotispäiväänsä järjestämällä suuren vetoomuskampanjan. Favén samoin kuin Tapiovaarakin toimivat Kulttuuritalon kuvataidepiirin opettajina. Favén osallistui myös Kiilan toimintaan. Kansan Arkistoon on taltioitu Kulttuurityö ry:n ja Kulttuuritalon arkistot. 4

5 Vietnamin sota aiheutti aikoinaan valtaisan vastalauseiden ja mielenosoitusten aallon ympäri maailmaa. Suomi-Vietnam-Seura pyrki auttamaan sodan jalkoihin jääneitä siviilejä järjestämällä rahankeräyksiä heidän auttamisekseen. Tapiovaaran linoleikkus vuodelta 1973 Auta Vietnamia (12) oli yhden keräysjulisteen kuvana. Tapiovaara totesi Kulttuurivihkot-lehdessä vuonna 1974 ystävyysseuratyöstä seuraavaa.... Se on työtä ihmisten kanssa ja keskuudessa, se antaa kaikkialla vastakaikua. Kaikkialla maailmassa olen tullut näkemään, että taitelijat ovat mukana rakentamassa rauhaa eikä tässä työssä ole ollut vaikeaa löytää kansoja ja veljiä ja sisaria. En ole tavannut yhtään taitelijaa, joka olisi niin depressiivinen tai desperaatti, että olisi halunnut kieltää elämän, pistää pillit pussiin lopettaa pelin. Tämä ei ole työtätekevän taiteilijan asenne, sellaisen joka tekee työtä muiden iloksi ja hyväksi. Meillä on kaikki mahdollisuudet levittää ystävyyden sanomaa ympäri maailman, löytää paremmat mahdollisuudet tehdäksemme työtä elääksemme, muuttaaksemme maailman paremmaksi... Kansan Arkistoon on taltioitu Suomi-Vietnam-Seuran ja Suomen Rauhanpuolustajat ry:n arkistot. Vitriinissä esillä avustuskeräysjuliste Sinun rinnallasi Vietnam vuodelta AULA GRAFIIKANSALKKU NUMERO 198 Viroa on usein kutsuttu grafiikanmaaksi. Nimitys johtuu siitä, että grafiikan tekemisellä on pitkät perinteet maan taidehistoriassa. Tekniikkaa oli opetettu Virossa jo lähes sata vuotta, kun Suomessa alan uranuurtajat Hugo Simberg ja Akseli Gallen-Kallela vedostivat ensimmäiset kaiverruksensa vasta 1900-luvun alussa. Grafiikka kehittyi Virossa nopeasti omaksi taiteenlajikseen. Neuvostovallan aikana graafikoilla oli suurempi ilmaisunvapaus kuin maalareilla, koska Neuvostoliitto ei pitänyt grafiikkaa yhdenvertaisena maalauksen ja monumentaalitaiteen kanssa. Graafikoilla oli mahdollisuus rohkeampiin muotokokeiluihin ja aihevalintoihin kuin sosialistista realismia toteuttavilla maalareilla ja kuvanveistäjillä. Virolaisessa taidegrafiikassa on aina arvostettu korkeaa teknistä tasoa ja perinteisten tekniikoiden hyvää hallintaa. Vuosikymmenten aikana tapahtunut kehitys johti vuonna 1968 grafiikkatriennaalien aloittamiseen. Vuodesta 1989 triennaalit ovat olleet kansainvälisiä. Näyttelyssä on esillä kolmen virolaisen taiteilijan töitä: Märt Laarman ( ), Maisema Piusasta 1963 (16), Herald Eelma (s. 1934) Asetelma 1965 (17) ja Evald Okas (s. 1915) Tehtaan rakentaminen 1965 (18). Vedokset ovat peräisin grafiikansalkusta numero 198, minkä julkaisi Eestin Neuvostotasavaltojen Liiton kulttuuriministeriö vuonna 1965 (salkkuja painettiin kaikkiaan 200 kpl). Salkussa on kaikkiaan 20 vedosta 14 eri taiteilijalta. Märt Laarman aloitti uransa jo 1920-luvulla konstruktivistisena maalarina. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi puupiirtäjänä ja kuvittajana. Herald Eelma valmistui graafikoksi Valtiollisesta taideinstituutiosta 1950-luvun lopulla. Hän niitti uransa alussa mainetta huomattavana kirjagraafikkona, mutta myöhemmin hänestä kehittyi vahvasti symbolististen esineiden kuvaaja. Hänen grafiikassaan on myös aineksia kansallisromantiikasta. Evald Okas on maalari, graafikko 5

6 ja kirjankuvittaja. Hänen tuotantonsa on laaja; ex-libriksistä aina Estonia-teatterin kattomaalauksiin. Hän on kuvittanut Viron kansalliseepoksen Kalevipoegen. Okasin maalausten ja grafiikan aiheet vaihtelevat muoto- ja ryhmäkuvista tehdas- ja luontoaiheisiin. LENIN 100 VUOTTA 1970 Lenin syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta vuonna Syntymäpäiviä juhlittiin myös Suomessa. Järjestelyistä vastasi mm Suomen Kommunistisen Puolueen valistusjaosto. Eri puolilla maata järjestettiin kirja-, juliste- ja taidenäyttelyitä, tietokilpailuja koululaisille, luentotilaisuuksia jne. Tähän näyttelyyn on poimittu puolalaisten taiteilijoiden Lenin-aiheisesta grafiikansalkusta kaksi teosta. Salkussa on kaikkiaan kahdeksan mustavalkoista tai värillistä vedosta kuudelta eri taiteilijalta. Todennäköisesti salkku liittyy Lenin juhlavuoden tapahtumiin Suomessa. Näyttelyssä olevien teosten nimet on käännetty vapaasti suomeksi: Maciej Milewski, Puolan vapaus ei ole mahdollista ilman Venäjän vapautta, (19) litografia, 1970 ja Maciej Modzelewski (s.1938) Apoteoosi, (20) litografia, Teoksen nimi Apoteoosi tarkoittaa jumalaksi korotusta. Antiikin Kreikassa kunnostautuneet miehet korotettiin kuoleman jälkeen kuolemattomien joukkoon ja heistä tuli palvonnan kohteita. Roomassa vastaavasti kuolleet keisarit korotettiin jumaliksi juhlallisin menoin. LÄHTEITÄ - Anttonen Erkki. Taidegrafiikka Ars Suomen taide. Otava. Helsinki Helme Sirje ja Kangilaski Jaak. Viron taiteen historia. Kustannus Oy Taifuuni. Viro Hentinen Arja ja Piiroinen Tuija Maija. Aleksanteri Ahola-Valo Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisuja n:o Huomenen tiellä. Suomen työläisnaisliikkeen 60-vuotisjuhlakirja. Suomen Naisten Demokraattinen Liitto. Tampere Elvi Sinervon runot Love Kustannus Oy. Helsinki Elämää ja osallistuva taidetta. Tapio Tapiovaara ( ). Toim. Pirjo Kaihovaara. Näyttelyluettelo Kansan Arkisto Jaukkuri Maaretta. Vedos`73. Tapsan sota ja rauha. Suomen taidegraafikot. Vuosikirja Kulttuurivihkot 1974/2. Kulttuurityöntekijäin Liitto ry. - Peltola Leena. Grafiikan nousukausi. Ars Suomen taide, osa 6. Otava. Helsinki Reitala Aimo. Maalaustaide Ars Suomen taide, osa 5. Otava. Helsinki Räsänen Anja Kaarina. Punainen grafiikka. Kansankulttuuri Oy. Helsinki Räsänen Anja Kaarina. Tapsa-77. Tapio Tapiovaaran grafiikkaa. Kansankulttuuri Oy. Helsinki Suvanto Risto. Aleksanteri Ahola-Valo. Elpo ry. Hämeenlinna Valkonen Olli. Maalaustaide vuosisadan vaihteesta itsenäisyyden alkuun. Ars Suomen taide, osa 5. Otava. Helsinki KANSAN ARKISTO - Aleksanteri Ahola-Valon biograficakokoelma - Elvi Sinervon henkilöarkisto - Kiilan arkisto 6

7 - Kulttuurityö ry:n arkisto - Mauri Favénin biograficakokoelma - Otto Wille Kuusisen kokoelma - Reino Laitasalon biograficakokoelma - Suomen Kommunistisen Puolueen arkisto - Tapio Tapiovaaran henkilöarkisto - Työväen Taiteenharrastajain Liiton arkisto Suullisia tietoja antanut Reino Laitasalo Näyttelyn suunnittelu Kari Määttänen Kansan Arkisto Vetehisenkuja Helsinki p GRAFIIKAN VOIMA TEOSLUETTELO Näyttelytila 1. Henry Ericsson ( ), teos kuuluu seitsenosaiseen Kansalaissota-sarjaan ( ), akvatinta ja viivasyövytys 2. Tapio Tapiovaara ( ) Punaiselle kaartille, linoleikkaus Tapio Tapiovaara ( ) Viivyttäjä punakaartilainen 1918, linoleikkaus Reini Laitasalo (s. 1929) Hän kaukaa katsoo minuun, puupiirros Aleksanteri Ahola-Valo ( ) Aika laulaa lauluaan, linoleikkaus Tapio Tapiovaara ( ) Guernica, linoleikkaus Aleksanteri Ahola-Valo ( ) Äiti ja lapsi, linoleikkaus Tapio Tapiovaara ( ) Kemin lakko, puupiirros Mauri Favén ( ) Ei sotaa, Reino Laitasalo (s. 1929) Rakennustyömies, puupiirros 1950-luku 11. Taito Loiri (s. 1911) Työtön, puupiirros

8 12. Tapio Tapiovaara ( ) Auta Vietnamia, linoleikkaus Ahti Lavonen ( ), Kaasukammiossa, linoleikkaus, Tapio Tapiovaara ( ) Rauhanpuolustaja, puupiirros Sulo Muuri ( ) Vappuna 1951", linoleikkaus 1951 Aula 16. Märt Laarman ( ) Maisema Piusasta, linoleikkaus Herald Eelma (s. 1934) Asetelma, linoleikkaus Evald Okas (s. 1915) Tehtaan rakentaminen, Maciej Milewski, Puolan vapaus ei ole mahdollista ilman Venäjän vapautta, litografia Maciej Modzelewski, (s.1938) Apoteoosi (jumalaksi korotus), litografia

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

3 E POLIITTISET VANGITSEMISET 1919 1944

3 E POLIITTISET VANGITSEMISET 1919 1944 1 3 E POLIITTISET VANGITSEMISET 1919 1944 Suomessa tuomittiin en 1919-1944 välisenä aikana ylioikeuksissa pelkästään valtioja maanpetoksesta yli 4500 henkilöä vankeus- ja kuritushuonerangaistuksiin (ks

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

Juoksuhaudoista uussuomettumiseen

Juoksuhaudoista uussuomettumiseen Matti Vuorikoski Juoksuhaudoista uussuomettumiseen Suomi-Venäjä-Seura 70 vuotta Pirkanmaalla Matti Vuorikoski 2015 Kustantaja: BoD Books on Demand, Helsinki, Suomi Valmistaja: Bod Books on Demand, Norderstedt,

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

RDA:n ydinelementit Mitä ne ovat?

RDA:n ydinelementit Mitä ne ovat? RDA:n ydinelementit Mitä ne ovat? RDA-koulutus 2015 Martin Engberg Kansalliskirjasto Manifestaatio Teos Henkilö Ekspressio Ydinelementit Attribuutit ja suhteet jotka tukevat käyttäjän tarpeita: tunnistaa

Lisätiedot

s. 4.10.1881 Laukaa k. 17.5.1964 Moskova Esitys Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiön seminaariin 17.5.2014 Kansan Arkisto

s. 4.10.1881 Laukaa k. 17.5.1964 Moskova Esitys Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiön seminaariin 17.5.2014 Kansan Arkisto Otto Wille Kuusinen s. 4.10.1881 Laukaa k. 17.5.1964 Moskova Esitys Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiön seminaariin 17.5.2014 Kansan Arkisto Räätälin poika Otto Wilhelm pääsi ylioppilaaksi 1900 Jyväskylän

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy. Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota

Lisätiedot

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011 Jukka-Pekka Levy Kettukin vuoden taiteilija 2011 AURINKOPOIKA Galleria ARX, Hämeenlinna 22.3. 21.4.2011 Puupiirroskollaasi Jukka-Pekka Levy - Aurinkopoika Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Taitto:

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE 08.01.2016

CURRICULUM VITAE 08.01.2016 CURRICULUM VITAE 08.01.2016 Jalo Porkkala Syntynyt 12.09.1950 Ilmajoella KOULUTUS Ylioppilas 1969 Lahden Taideteollinen Oppilaitos: Valokuvaaja 1979 TÄYDENNYSKOULUTUS Taideteollinen Korkeakoulu, Koulutuskeskus:

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA Valokuvan muisti -kyselyyn vastasi 18 taidemuseota. Aluetaidemuseot on erotettu omaksi ryhmäkseen ja niistä on erillinen yhteenveto. Taidemuseot Aboa Vetus & Ars Nova

Lisätiedot

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod.

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod. KUVITUSPALVELU Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi www.bod.fi Hyvä kirjailija, mukavaa, että olet päättänyt julkaista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010

Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010 Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010 Aluksi Eräs vanha piratismin muoto on kuvataiteen väärentäminen. Suurin osa väärennetystä kuvataiteesta on tauluja. Myös lasiesineitä, veistoksia, metallille

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa

Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa Jere Matias Koiso Kanttila, Kastellin koulu 8B, Oulu Opettaja Maija Karjalainen Jokela 27.1.2011 Erkki Koiso Kanttila Synt. 1914

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

KANSIO G KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVAN KIRJEET REINO RINTEELLE

KANSIO G KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVAN KIRJEET REINO RINTEELLE 1 KANSIO G KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVAN KIRJEET REINO RINTEELLE g 1 10.04.1945 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Otavalle Helsinkiin. Asia: Onko "Tunturit hymyilevät" -romaanin käsikirjoitus tarkastettu?

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin.

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin. Käsky Kirja ajoittuu vuoteen 1918, jolloin käytiin Suomen sisällissota. Sodan osapuolia olivat punakaartilaiset sekä suojeluskaartit (punaiset ja valkoiset). Sisällissota päättyi valkoisten ylivoimaiseen

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

1948 uusi. 1948 uusi. E. Rautee: Laskuoppi 4 opk 1948 uusi

1948 uusi. 1948 uusi. E. Rautee: Laskuoppi 4 opk 1948 uusi 1 Yrjö Sirola säätiön alaisena toiminut Sirolan kirjeopisto aloitti toimintansa 1.9.1948. Kirjeopiston tarkoituksena oli toimia kaikkien demokraattisten järjestöjen jäsenjoukkojen ja toimihenkilöiden opintotarpeista

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa Papuri.papunet.net Julkisuuden henkilöitä Kuvia vuosikymmenten takaa Armi Kuusela (1934 ) Armi Kuusela valittiin vuonna 1952 maailman kauneimmaksi naiseksi. Silloin järjestettiin ensimmäisen kerran Miss

Lisätiedot

Kalevala-projekti 2012-2013

Kalevala-projekti 2012-2013 Kalevala-projekti 2012-2013 Turun Normaalikoulu 4B Jarno Nieminen, Henna Laaksonen, Riikka Haavisto, Jutta Digert Kalevala-projekti toteutettiin syksyn 2012 aikana, osana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

TAIDE TÄHDET. Kansikuvia Martasta Marilyniin. Kari Elkelä, FT Sahalahden museomakasiini 7.7.2015

TAIDE TÄHDET. Kansikuvia Martasta Marilyniin. Kari Elkelä, FT Sahalahden museomakasiini 7.7.2015 TAIDE TÄHDET ja Kansikuvia Martasta Marilyniin Kari Elkelä, FT Sahalahden museomakasiini 7.7.2015 TAIDE JA TÄHDET AIKAKAUSLEHTIEN KANSITAIDE 1920-70-LUVUILLA 1. Lukemista kaikille 2. Kotiliesi 3. Isot

Lisätiedot

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina.

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina. Luotsikutteri Pitkäpaasi Legendaarisen Colin Archerin suunnittelema luotsikutteri Pitkäpaasi palasi Suomeen 4. syyskuuta 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 Asia Hakija Yhteenliitetyt valokuvat A Annettu 13.10.2009 Tiivistelmä Kysymys yhteenliittämällä tehtyjen kuvien tekijänoikeussuojasta. Valokuvien yhteenliittäjälle

Lisätiedot

Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla

Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla 1 24 19-289 Auriala: Aimo Tukiainen, 1981 Aimo Tukiainen (s.1917 k.1996) kuului sodanjälkeisten vuosien keskeisimpiin suomalaisiin

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

Ainejärjestölehtien vertailu

Ainejärjestölehtien vertailu Artikkeli on julkaistu alunperin Turun Yliopiston Kemistien ainejärjestön, TYK ry:n lehdessä Tykissä 2/2009. Ainejärjestölehtien vertailu Jorma Kim Lähes kaikkia asioita voidaan vertailla toisiinsa: tietokoneita,

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja TENDERI on Turun Kiskoliikennekerho ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite )

1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite ) KASIKIRJOITUSARKISTO ARKISTOLUETTELO A 1 Arkistokaavan mukaan pysyvasti Kupiaisen kokoelma 1 Unto Kupiaisen osaan lisatty aineisto : Bc Puheet, esitelmat, luennot ; Be Paivakirjat ja muistiinpanot ; BI

Lisätiedot

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN MAISEMASTA NÄHTYÄ Maisema. Sana tarkoittaa yleensä nähtyä avaraa kohdetta, joskus

Lisätiedot

Taidesalonki 100 vuotta

Taidesalonki 100 vuotta Taidesalonki 100 vuotta Näyttely juhlistaa galleria Taidesalongin satavuotista olemassaoloa. Yhä perheyrityksenä toimivan gallerian perusti Leonard Bäcksbacka Helsingissä vuonna 1915. Taiteilijaystävät

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) 1 / 4 Ulla-Maija Vaittinen ullamaija.vaittinen@gmail.com Puh 050 33 827 86 Hilda Flodininkuja 2 A 7, 00300 HELSINKI OPINNOT 1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi 10.1.2014 Itämeri-tiedotustilaisuus Riihimäellä Piirikuvernööri Ilkka Torstila DG 1420 Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi Maailmanlaajuinen Rotary International -järjestö perustettiin

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa

Lisätiedot

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma:

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma: Tule mukaan, älä jää yksin. Kevätretki Ainolaan, Halosenniemeen sekä Tove Janssonin 100- vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014 Alustava matkaohjelma: Torstai 15.5. Klo 8.45 Lähtö Tampereen Vanhalta

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: 2. ( Galleria ), y-tunnus:

Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: 2. ( Galleria ), y-tunnus: NÄYTTELYSOPIMUS Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: Yhteystiedot / yhteyshenkilö: 2. ( Galleria ), y-tunnus: Yhteystiedot / yhteyshenkilö: Osapuolet sopivat tällä asiakirjalla taideteosten

Lisätiedot

Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa

Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa Näyttelypäällikkö Susanna Luojus & Intendentti Kaj Martin 24.9.2015 Kypsän miehen iän saavuttanut, omillaan toimeentuleva, määrätietoinen

Lisätiedot

Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14

Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14 Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14 Käsiohjelma 1 2 Maksettu ilmoitus Auroran päivän tempauksen osanottajille Koivupirtin palvelukodin yhteisö on paljon asukkaitaan ja henkilökuntaansa

Lisätiedot

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo Taidenäyttely osallistumisen areenana Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo PORIN TAIDEMUSEON PEDAGOGINEN YKSIKKÖ FM Mirja Ramstedt-Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2010 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2010 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen Kouvolan iltalukio Tutkielmakäytänteet Tutkielman osat 1. Kansilehti 2. (Tiivistelmä) 3. Sisällysluettelo 4. Käsittelyosa 5. Lähdeluettelo 6. Liitteet Sisällysluettelo Tutkielman luvut ja sivut numeroidaan.

Lisätiedot

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Miksi tiedottaa median kautta? Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti laajan yleisön tietoisuuteen

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

SISÄLTÖ. II KYLMÄN SODAN VAARAT Honecker käski ampua tuhansia 39 Neuvostoliiton tuho ja lehdistön mahti 42 Media itäblokkia hajottamassa 45

SISÄLTÖ. II KYLMÄN SODAN VAARAT Honecker käski ampua tuhansia 39 Neuvostoliiton tuho ja lehdistön mahti 42 Media itäblokkia hajottamassa 45 SISÄLTÖ I KOIVISTO SERIFFINÄ JA KEKKOSEN JOUKOT Mediapresidentin suursuosio ja lehdistöongelmat 15 Myllykirjeistä paimenkirjeeseen 17 Olen julkisen sanan luomus 20 Kiivasta tuotekehittelyä 22 Koivisto

Lisätiedot

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen Julkaisuvapaa 12.4.2015 kello 15.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot