Vaihdevuosi-ikäisistä naisista joka toisella on

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihdevuosi-ikäisistä naisista joka toisella on"

Transkriptio

1 Katsaus Risto Kaaja Sepelvaltimotauti on naisten yleisin kuolinsyy, ja neljännes naisista kuolee siihen. Tärkeimpiä vaaratekijöitä ovat metabolinen oireyhtymä, diabetes, hypertensio, dyslipidemia ja tupakointi, joka johtanee hankalasti hoidettavaan pienten suonten ateroskleroosiin. Taudin päätetapahtuma sydäninfarkti on naisilla useammin kuin miehillä subendokardiaalinen mutta vajaatoimintaan johtava. Vaikka naisten sepelvaltimotauti todetaan vasta vanhemmalla iällä, sen etenemiseen tulisi puuttua jo ennen vaihdevuosia estämällä keskivartalolihavuuden kehittyminen, lisäämällä liikuntaa, lopettamalla tupakointi ja hoitamalla tehokkaasti verenpainetautia, diabetesta ja dyslipidemiaa. Hormonikorvaushoidon hyödyllisyydestä sepelvaltimotaudin ehkäisyssä ei ole näyttöä. Vaihdevuosi-ikäisistä naisista joka toisella on sepelvaltimotauti, ja naisista neljännes kuolee siihen (kuva 1). Sydänkuolemat ovat tulleet harvinaisemmiksi 1960-luvulta lähtien, ja niiden väheneminen on ollut naisilla joissakin maissa hitaampaa kuin miehillä (Schenk-Gustafsson 1996). Suomessa sepelvaltimotaudin aiheuttamien kuolemien määrä on miehillä vähentynyt mutta pysynyt naisilla ennallaan (kuva 2). Sepelvaltimotauti on vaikeampaa todeta naisilla kuin miehillä. Tämä johtuu naisilla esiintyvistä epätyypillisistä oireista ja diagnostisista Kurkunpää-, henkitorvi- ja keuhkosyöpä 1,7 % Muut syyt 13,8 % Tapaturmat 3,3 % Imukudosten ja verta muodostavien kudosten syöpä 2,3 % Rintasyöpä 3,4 % Muut syövät 12,1 % Dementia ja Alzheimerin tauti 9,9 % Hengityselinten sairaudet 8,1 % Iskeemiset sydänsairaudet 25,5 % Muut sydän- ja verisuonisairaudet 7,8 % Aivoverisuonien sairaudet 12,1 % Kuva 1. Naisten yleisimmät kuolemansyyt Suomessa v ( 98.html) Duodecim 2003;119: R. Kaaja

2 ongelmista. Naisen sydäninfarkti on myös erilainen. Se on useammin oireeton tai epätyypillinen ja ulottuu harvemmin kammioseinämän läpi (ns. subendokardiaalinen non-q-infarkti ). Naisen sydäninfarktin ennuste on kuitenkin huonompi kuin miehellä. Naisen infarktia komplisoi useammin sydämen vajaatoiminta, ja kuoleminen infarktiin on yleisempää kuin miehillä (Schenk-Gustafsson 1996). Sydäninfarktin liuotushoito parantaa myös naisen sydäninfarktin ennustetta, mutta edelleenkin hoitotulokset ovat naisilla jonkin verran huonommat. Myös pallolaajennushoidon ja sepelvaltimoleikkauksen tulokset ovat erityisesti toimenpidekomplikaatioiden (mm. uusintainfarkti) vuoksi naisilla huonompia (Philippides ja Jacobs 1995). Naisen sepelvaltimotauti on siis hankalampi diagnosoida ja hoitaa, mutta sukupuolierot ovat tasoittumassa. Erot selittynevät paitsi iällä (nainen on sairastuessaan vanhempi) myös erilaisella vaaratekijäkasaumalla (metabolinen oireyhtymä ja tupakointi), joka voi johtaa mikrovaskulaariseen toimintahäiriöön, sepelvaltimoiden epätavalliseen motoriikkaan ja endoteelidysfunktioon (Jacobs 2003). Naisen sepelvaltimotaudin tärkeimmät vaaratekijät ikää lukuun ottamatta ovat toisaalta sellaisia, joihin voitaisiin vaikuttaa ehkäisevästi (taulukko). Verenpainetauti Verenpainetauti on yleinen vaihdevuosi-ikäisillä naisilla: jopa 60 % yli 45-vuotiaista suomalaisista naisista on hypertensiivisiä (Kaaja ja Tikkanen 2002). Verenpainetauti on sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen vaaratekijänä yhtä tärkeä naisilla ja miehillä (McMahon ym. 1990). Tämänikäisessä väestössä isoloitunut systolinen hypertensio, joka on sydän- ja verisuonitautien tärkeä vaaratekijä, on naisilla yleisempi kuin miehillä (Kaaja ja Tikkanen 2002). Naisilla verenpainetaudin vaihdevuosien jälkeiseen hoitoon on viime vuosikymmeninä suhtauduttu pidättyvämmin kuin miehen hypertension hoitoon. Alle 70-vuotias nainen näyttääkin kestävän samanikäistä miestä paremmin kohonnutta verenpainetta (yli 160/95 mmhg), mutta iäkkäämmissä ryhmissä hoitotulokset ovat naisilla paremmat (Kaaja ja Tikkanen 2002). Tuoreen ALLHAT-primaaripreventiotutkimuksen (Antihypertensive and Lipid-Lowering Treatment to Prevent Heart Attack Trial) mukaan verenpaineen lääkehoito erityisesti diureetilla kannattaa yli 55-vuotiailla miehillä ja naisilla (The ALLHAT officers and coordinators 2002). Myös nuoremman naisen verenpainetaudin hoito on aiheellista, sillä hoitamaton verenpaine Miehet Naiset Kuva 2. Iskeemisistä sydänsairauksista (ICD-10:n tautiluokat ( ) johtuneet kuolemat Suomessa vuosina ( 2437

3 Taulukko. Naisen ja miesten sepelvaltimotaudin tärkeimmät vaaratekijät (Schnohr ym 2002). NAISET MIEHET Vaaratekijä Riskisuhde ja Vaaratekijä Riskisuhde ja 95 %:n luottamusväli 95 %:n luottamusväli Diabetes 2,74 1,99 3,78 Diabetes 1,69 1,35 2,12 Tupakointi 2,02 1,75 2,33 Hypertensio 1,46 1,30 1,64 Hypertensio 1,42 1,23 1,64 Tupakointi 1,41 1,24 1,60 Vähäinen liikunta 1,36 1,17 1,59 Vähäinen liikunta 1,28 1,13 1,47 Hypertriglyseridemia 1,33 1,14 1,55 Ei päivittäistä alkoholinkäyttöä 1,24 1,11 1,38 Hyperkolesterolemia 1,23 1,06 1,43 Hyperkolesterolemia 1,22 1,09 1,36 tauti voi johtaa menopaussin ohittaneilla naisilla yleisen systolisen verenpainetaudin syntyyn. Tupakointi Tupakointi on naisen sepelvaltimotaudin merkittävä vaaratekijä. Riski on huomattava paljon (yli 20 savuketta päivässä) polttavilla, mutta jopa 1 4 savuketta päivässä kaksinkertaistaa vaaran sairastua sepelvaltimotautiin. Huolestuttavaa on, että tyttöjen tupakoinnin on viime aikoina lisääntynyt Suomessa (Rimpelä ym. 2002). Tupakoinnin lopettaminen on yksi tehokkaimmista yksittäisistä toimenpiteistä, joilla voidaan vähentää naisten sepelvaltimotaudin esiintyvyyttä myös premenopausaali-iässä (Rich-Edwards ym. 1995). Diabetes Diabetes suurentaa suhteellisesti enemmän naisen kuin miehen vaaraa kuolla sepelvaltimotautiin (Orchard ym. 1996). Sen vaikutukset verisuoniin ovat niin merkittäviä, että monet pitävät diabeetikkoja sekundaaripreventiopotilaina ilman ensimmäistäkään iskeemisen sydäntaudin ilmentymää (Taskinen 1999). On epäilty, että sepelvaltimotaudin yleisten vaaratekijöiden muutokset olisivat sekä tyypin 1 (nuoruustyypin) että tyypin 2 (aikuistyypin) diabeteksessa hankalampia ja että naisilla vaaratekijöiden kasautumat olisivat tavallisempia kuin miehillä (Orchard ym. 1996). Tyypin 1 diabetesta sairastavilla vaihdevuodet alkavat Dormanin ym. (2001) tutkimuksen mukaan jopa kuusi vuotta aikaisemmin kuin normaaliväestössä, mikä voi varhentaa myös sepelvaltimotaudin kehittymistä. Mikroangiopatian esiintyminen (nefropatia) lisää huomattavasti myös makroangiopatian vaaraa, erityisesti jos samanaikaisesti esiintyy muitakin vaaratekijöitä (mm. hypertensio, tupakointi, hormonihoito). Tyypin 2 diabetesta esiintyy 6 %:lla vuotiaista naisista, vanhemmissa ikäryhmissä jopa 16 %:lla (Terveys raportti). Glukoosi-intoleranssia esiintyy huomattavasti enemmän. Glukoosirasituskoe antaa enemmän tietoa sydän- ja verisuonitautien vaaroista kuin pelkkä verenglukoosin paastoarvon määritys (The DE- CODE Study Group 1999). Jos paastoarvo on normaali American Diabetes Associationin (ADA) kriteerien mukaan (plasman glukoosipitoisuus alle 6,1 mmol/l) mutta 75 gramman glukoosirasituksen jälkeinen kahden tunnin arvo on yli 11,1 mmol/l, kuolemanvaara on naisilla 2,6-kertainen (95 %:n luottamusväli 1,47 4,63) ja miehillä 1,8-kertainen (1,22 2,62) (The DE- CODE Study Group 1999). Elämäntapojen muutoksilla voidaan vähentää merkittävästi sairastumista tyypin 2 diabetekseen. Tuomilehto ym. (2001) seurasivat kolmen vuoden ajan 522:ta suuren riskin potilasta (350 naista) (kahden tunnin arvo glukoosirasituksessa 7,8 11 mmol/l). Puolelle annettiin yksilöllinen laihdutusohjelma, ruokavalio-ohjeita ja liikuntaohjelma ja muut olivat verrokkeja. Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus oli aktiiviryhmässä yli puolet pienempi kuin verrokeilla (11 % vs 23 %), vaikka paino väheni vain noin 4 kg R. Kaaja

4 Lihavuus Kun painoindeksi on yli 29 kg/m 2, sepelvaltimotaudin suhteellinen vaara on kolminkertainen, ja jo vähäisempi ylipaino (25 29 kg/m 2 ) kaksinkertaistaa vaaran (Manson ym. 1990). Vaaran syynä ovat sekä lihavuus että sen liitännäissairaudet (verenpainetauti, glukoosinsiedon heikkeneminen ja muutokset lipidiaineenvaihdunnassa). Lihavuus on myös itsenäinen vaaratekijä. Terveys tutkimuksen mukaan painoindeksi on vähintään 30 kg/m 2 yli 30 %:lla yli 55- vuotiaisista suomalaisista naisista. Tämänsuuruinen ylipaino suurentaa Nurse s Health Studyn mukaan diabeteksen vaaran 20 %:iin (Hu ym. 2001). Huolestuttavaa on se, että vyötärön ympärysmitta on yli puolella 55-vuotiaista suomalaisista naisista vähintään 88 cm, mikä lisää metabolisen oireyhtymän vaaraa. Liikunnan puute Liikunnan puutteen vaikutuksesta naisten sepelvaltimotaudin esiintyvyyteen on ristiriitaisia tuloksia (Kaaja ja Leinonen 1997). Tulosten tulkitsemista vaikeuttaa mm. se, että vanhemmat naiset harrastavat vähän liikuntaa ja kehno fyysinen suorituskyky saattaa olla merkki sairauksista ja siten vain välillisesti vaaran osoitin. On myös epäselvää, mikä liikunnan määrä vaikuttaa vanhempiin naisiin parhaiten. Vain vajaa kolmannes suomalaisista yli 55-vuotiaista naisista harrastaa terveysliikuntaa (Terveys 2000). Liikunnan harrastaminen vähentää useita naisten sepelvaltimotaudin aineenvaihdunnallisia vaaroja. Liikkuvat naiset ovat hoikempia ja heillä on matalampi verenpaine ja pienemmät kolesterolipitoisuudet kuin liikuntaa harrastamattomilla (Owens ym. 1990). Kohtalaisen säännöllisen liikunnan (yli neljä tuntia viikossa) on todettu vähentävän diabetekseen sairastumisen vaaraa jopa 17 % (Hu ym 2001). Ruokavalion muuttaminen ja YDINASIAT liikunnan lisääminen laskevat verenpainetta saman verran kuin yhden verenpainelääkkeen käyttö (Conlin ym 2000). Lipidiaineenvaihdunta Vaihevuosien jälkeen naisen seerumin LDL-kolesterolipitoisuus lisääntyy, LDL-hiukkaset muuttuvat tiheämmiksi ja triglyseridien ja lipoproteiini a:n pitoisuudet suurenevat samalla kun HDL-kolesterolipitoisuus alkaa hieman pienentyä. Lipoproteiinimetabolia muuttuu siis aterogeenisempaan suuntaan (Meilahn ym. 1995). Naisella pieni HDL-kolesteroli- ja suurentunut triglyseridiarvo ovat vahvempia sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä kuin vastaavat muutokset miehillä (Meilahn ym. 1995). HDL-kolesterolin muutokset johtunevat pienentyvien estrogeenipitoisuuksien vaikutuksesta maksan lipaasin aktiivisuuteen. Toinen selitys voi olla insuliiniherkkyyden väheneminen menopaussin jälkeen (Spencer ym. 1997), mutta kaikki tutkimukset eivät tue tätä selitystä (Iozzo ym. 1999). Ruokavaliohoito tehoaa yhtä hyvin naisilla kuin miehillä. Statiinilääkityksen on osoitettu pienentävän myös naisten sepelvaltimotaudin vaaraa (Jone 1995, Meilahn ym. 1995). Laajassa brittiläisessä lumekontrolloidussa tutkimuksessa simvastatiini esti ensimmäistä verisuonikomplikaatiota yhtä tehokkaasti suuren riskin miehillä ja naisilla (Heart Protection Study Collarorative Group 2002). Tulos ei riippunut lähtötilanteen LDL-kolesteroliarvosta (suurempi tai pienempi kuin 3,0 mmol/l). Toisessa primaaripreventiotutkimuksessa lovastatiini esti ensim- Sepelvaltimotauti on naisten yleisin kuolinsyy. Tärkeimpiä vaaratekijöitä ovat metabolinen oireyhtymä, diabetes, korkea verenpaine, dyslipidemia ja tupakointi. Ateroskleroosin progressioon tulisi puuttua jo ennen vaihdevuosia vaikuttamalla keskivartalolihavuuden kehittymiseen, liikunnan lisäämiseen sekä muiden vaaratekijöiden ehkäisyyn ja tehokkaaseen hoitoon. 2439

5 mäistä koronaaritapahtumaa jonkin verran tehokkaammin naisilla kuin miehillä (suhteellisen riskin vähentymä 46 % vs 37 %, ero ei merkitsevä). Kyseisessä tutkimuksessa seurattiin keskimäärin 5,2 vuoden ajan 997:ää naista ja 5 608:aa miestä, joilla kokonaiskolesteroli- ja LDL-kolesteroliarvot olivat väestön keskitasoa ja HDL-kolesterolipitoisuus keskimääräistä pienempi tutkimuksen alussa (Downs ym. 1998). Statiinihoito oli yhtä tehokas naisilla ja miehillä sekä sepelvaltimotaudin primaari- että sekundaaripreventiossa (Moghadasian 2002). Estrogeenin puute Munasarjojen toiminnan ennenaikainen loppuminen johtaa sepelvaltimotaudin vaaran suurenemiseen ja taudin varhaisempaan ilmaantuvuuteen. Endoteelista riippuva vasodilataatio heikkenee selkeästi vaihdevuosien jälkeen sekä normotensiivisillä että hypertensiivisillä naisilla (Tadei ym. 1996). Epidemiologinen ja teoreettinen näyttö loivat pohjaa ajatukselle, että hormonikorvaushoito olisi naisen tärkein sepelvaltimotaudin primaaripreventio (Kaaja ja Leinonen 1997). Kuitenkaan ainoa primaaripreventiosta tehty satunnaistettu kaksoissokkotutkimus Women s Health Initiative (WHI) (Writing Group for the Women s Health Initiative Investigators 2002) ei vahvistanut tätä olettamusta. Positiivisista lipidimuutoksista huolimatta hormonikorvaushoitoa ei enää suositella primaaripreventioon (Solomon ja Dluhy 2003). WHI-tutkimusta on kritisoitu paljon. Ennen kaikkea sen primaaripreventioluonne on kyseenalaistettu, sillä naisten keski-ikä tutkimuksen alussa oli yli 63 vuotta ja länsimaisten naisten vaihdevuosi-ikä on keskimäärin 51 vuotta (Heikinheimo ja Kaaja 2002). Tutkimuksessa primaaripreventio aloitettiin siis myöhään; ateroskleroosi on monilla yli 60-vuotiailla naisilla edennyt varsin pitkälle. Kliinikon kannalta primaaripreventio saattaa ulottua vaskulaariseen päätetapahtumaan saakka (aivohalvaus, sydäninfarkti), kun taas vaskulaaribiologille tämä jakso päättyy jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Päinvastoin kuin estrogeenikorvaushoito uusi selektiivinen estrogeenireseptorin muuntelija (SERM) raloksifeeni ei suurenna CRP-pitoisuutta. CRP-teorian kannalta on mielenkiintoista odottaa tuloksia noin postmenopausaalisen naisen aineistolla tehtävästä primaaripreventiotutkimuksesta, jossa selvitetään raloksifeenin tehoa (Raloxifene Use in the Heart, RUTH) (Riggs ja Hartmann 2003). Ehkäisytabletit eivät lisää valtimotukoksia, jos muut riskitekijät (varsinkin tupakointi, diabetes ja verenpainetauti) puuttuvat. Nämä vaaratekijät lisäävät yli 40-vuotiaan yhdistelmätablettien käyttäjän sydäninfarktivaaran lähes 400-kertaiseksi (Kaaja ym. 1999a). Yhdistelmätablettien käytössä on noudatettava varovaisuutta iän karttuessa, ja nämä valmisteet ovat suhteellisen vasta-aiheisia yli 40-vuotiailla, joilla on edellä mainittuja vaaratekijöitä. Naisen vaaratekijäkasauma: metabolinen oireyhtymä Metabolisen oireyhtymän kriteerit vaihtelevat jonkin verran tutkimuksesta toiseen. DECODEn (Diabetes epidemiology: collaborative analysis of diagnostic criteria in Europe) mukaan henkilöllä on metabolinen oireyhtymä, jos hänellä on diabetes tai glukoosi-intoleranssi sekä kaksi seuraavista kolmesta vaaratekijästä: ylipaino (painoindeksi vähintään 30 kg/m 2 ), kohonnut verenpaine (diastolinen verenpaine vähintään 90 mmhg tai systolinen verenpaine vähintään 140 mmhg) ja rasva-aineenvaihdunnan häiriö (plasman triglyseridipitoisuus vähintään 1,7 mmol/l tai plasman HDL-kolesterolipitoisuus enintään 1,0 mmol/l naisilla). Näillä kriteereillä mitaten metabolisen oireyhtymän esiintyvyys on naisilla suurempi kuin miehillä 60 ikävuoden jälkeen (kuva 3). Jousilahden ym. (1999) tutkimuksen mukaan erot verenpaineen, painoindeksin, diabeteksen esiintymisen ja seerumin kolesterolipitoisuuden erot selittävät naisilla ikään liittyvää sairastumisvaaraa jopa 60-prosenttisesti mutta miehillä vain 30-prosenttisesti. Metabolinen oireyhtymä ja sen osakomponentit (diabetes, hypertensio, lipidihäiriöt) ovat naisella merkittävämpiä vaaratekijöitä kuin miehellä (Knopp 2002 ). Tähän kytkeytyy metabo R. Kaaja

6 % Miehet Naiset Ikä (v) Kuva 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyys eurooppalaisilla naisilla ja miehillä DECODEn kriteerien mukaan (J. Tuomilehto, henkilökohtainen tiedonanto). liseen oireyhtymään erityisesti naisilla liitetty, tulehdusta kuvaava suurentunut ns. herkän CRP:n arvo, jonka on todettu ennustavan aivoja sydäninfarktia sekä tyypin 2 diabetesta (Ridker ym. 2003). Lähtötason CRP-arvo on todettu sitä suuremmaksi mitä enemmän naisella on metabolisen syndrooman komponentteja, ja CRP-pitoisuus näyttää lisäävän kunkin komponentin vaaraa (Ridker ym. 2003). Herkän CRP:n todettiin Ridkerin ym. (2002) prospektiivisessa naisen aineistossa tehdyssä tutkimuksessa olevan jopa LDL-kolesterolia tarkempi sydän- ja verisuonitautitapahtumia ennakoiva tekijä. Epästabiilissa angina pectoriksessa naisten tulehdus- ja koagulaatiovaste ovat voimakkaampia kuin miehillä, mikä kertonee suuremmasta taipumuksesta endoteelin toimintahäiriöön (Lindmark ym. 2001). Statiinien, asetyylisalisyylihapon, insuliiniherkkyyttä parantavien toimenpiteiden (laihdutus ja liikunta) sekä insuliiniherkisteiden on todettu pienentävän CRP-pitoisuutta (Ridker ym. 2003). Ennakoiko raskauden kulku sepelvaltimotautivaaraa? Raskauden jälkipuoliskolla insuliiniherkkyys vähenee kolmasosaan siitä, mitä sen on raskauden jälkeen (Kaaja ym. 1999b). Pre-eklampsiaan sairastuneilla seerumin HDL 2 -kolestrolipitoisuus pienenee, triglyseridipitoisuus suurenee ja insuliiniherkkyys vähenee verrattuna normotensiiviseen raskaana olevaan. Tämä johtaa endoteelin toimintahäiriöön. Kolme kuukautta pre-eklampsiaraskauden jälkeen insuliiniherkkyys on edelleen vähentynyt (Kaaja ym. 1999b). Pre-eklampsian sairastaneilla on todettu merkkejä insuliiniherkkyyden vähenemisestä ja hyperandrogenismia vielä 17 vuotta hypertensiivisen raskauden jälkeen (Laivuori ym ja 1998). Hypertensiivisen raskauden kokeneilla naisilla on siis taipumusta metaboliseen oireyhtymään ja mahdollisesti myös sepelvaltimotautiin, mistä olemme saaneet tuoretta näyttöä. Sepelvaltimotautia sairastavilla alle 65-vuotiailla naisilla on seitsemän kertaa enemmän pre-eklampsiaa kuin heidän terveillä verrokeillaan (Haukkamaa ym. 2003). Lisäksi pre-eklampsia on alle 65-vuotiaan naisen itsenäinen sepelvaltimotaudin vaaratekijä hypertension, tupakoinnin, iän ja lihavuuden ohella. Pre-eklampsian lisäksi toinen insuliiniresistenssiin liittyvä raskauskomplikaatio raskausdiabetes kehittyy noin 2 %:lle raskaana olevista. Lisäksi % raskausdiabetesta potevista äideistä on hypertensiivisiä (A. Leinonen, henkilökohtainen tiedonanto). Raskausdiabetesta sairastaneista lähes puolelle kehittyy tyypin 2 diabetes. Raskausdiabetesta potevien vaarasta saada sepelvaltimotauti ole tietoa. Munasarjojen monirakkulatauti ja sepelvaltimotaudin vaara Naisista %:lla todetaan kaikukuvauksessa munasarjojen monirakkulatauti. Heistä 75 %:lla esiintyy metaboliseen oireyhtymään sopivia insuliini- ja lipidimuutoksia. Voisi hyvin kuvitella, että metabolisen syndrooman kaltainen vaaratekijäkasauma aiheuttaisi selkeästi suurentuneen sairastuvuuden sepelvaltimotautiin. Vaikka munasarjojen monirakkulatautia potevilla kaulavaltimon seinämäpaksuus on suurentunut (Guzick ym. 1996) ja seinämäjänteys heikentynyt (Lakhani ym. 2000), sepelvaltimotaudin vaaran ja kuolleisuuden ei ole todettu 2441

7 olevan suurentunut (Pierpoint ym. 1990). Tämä arvio tosin perustuu pääosin vain yhteen seurantatutkimukseen, jossa naisten keski-ikä oli arvioinnin aikaan noin 50 vuotta eli varsin alhainen naisten sepelvaltimotautia ajatellen. Tarkempi arvio sepelvaltimotaudin vaarasta munasarjojen monirakkulatautia potevilla saadaan vasta myöhemmin. Naisilla, joilla munasarjojen monirakkulatautiin ei liity metabolisen häiriön merkkejä, on todettavissa myös heikentynyt valtimon seinämäjänteys, mutta tämän muutoksen merkitystä ei vielä tiedetä (Lakhani ym. 2000). Varhainen sepelvaltimotauti Premenopausaali-iässä sepelvaltimotauti on harvinainen (alle 1/ vuodessa). Yhdeksi merkittäväksi vaaratekijäksi diabeteksen, tupakoinnin ja hypertension lisäksi on osoittautunut hypotalaaminen hypoestrogenemia. Ennen vaihdevuosi-ikää sepelvaltimotautiin sairastuneilla naisilla on todettu pienemmät estrogeeni- ja FSH-pitoisuudet, mikä viittaa hypotalaamiseen syyhyn (Bairey ym. 2003). Yhdeksi tärkeimmistä tähän myötävaikuttavista tekijöistä on osoittautunut diabetes. Tupakointi myös varhaistaa menopaussin tuloa parilla vuodella (Kaaja ja Leinonen 1999). Munasarjojen poiston seurauksena kehittyvä ja luonnollinen hypoestrogenemia ovat nykyarvion mukaan ainoita aiheita estrogeenikorvaushoidolle sepelvaltimotaudin primaaripreventiossa. Miten primaaripreventio toteutetaan? Toistaiseksi ei ole tehty tarpeeksi laajoja primaaripreventiotutkimuksia, jotka olisi kohdistettu erityisesti naisiin. Sen vuoksi ei vielä ole varsinaisia ohjeita primaaripreventiosta. Kuitenkin on syytä noudattaa tuoreita Käypä hoito -suosituksia, jotka koskevat sekä miehiä että naisia. Koska naisten sepelvaltimotaudin vaaratekijöissä on omia erityispiirteitä, ne on hyvä ottaa huomioon jo nyt, vaikka varsinaiset interventiotutkimukset puuttuvat. Yhtenä tärkeimmistä korostuu metabolisen oireyhtymän merkitys ja ehkäisy jo ennen premenopausaali-ikää. Tässä synnyttäneillä naisilla on ilmeinen etu miehiin nähden: raskaus voi tuoda kyseisen taipumuksen esille pre-eklampsian ja raskausdiabeteksen muodossa, ja primaaripreventio voidaan aloittaa jo varhaisessa vaiheessa. Näitä riskiryhmiä olisi seurattava tarmokkaammin ja hoidettava synnytyksen jälkeen. Lihavuuteen olisi puututtava jo hyvissä ajoin, liikuntaa lisättävä ja pyrittävä ponnekkaasti vähentämään tupakointia jo teini-iässä. Perusterveydenhuollon lisäksi myös gynekologien on syytä seurata naisen sepelvaltimotaudin vaaratekijöiden tasoa (painoindeksi, lantio-vyötärösuhde, veren glukoosipitoisuus ja lipidit). Hormonikorvaushoito primaaripreventiona on aiheellinen vain varhaisessa menopaussissa, lähinnä munasarjanpoiston jälkeisissä tiloissa. Kirjallisuutta Bairey CN, Johnson BD, Sharaf BL, ym. Hypoestrogenemia of hypothalamic origin and coronary artery disease in premenopausal women: a report from the NHLBI-sponsored WISE study. J Am Coll Cardiol 2003;41: Conlin PR, Chow D, Miller ER 3rd, ym. The effect of dietary patterns on blood pressure control in hypertensive patients. Results from the Dietary Approaches to Stop Hypertension (DASH) trial. Am J Hypertens 2000; 13: Dorman JS, Steenkiste AR, Foley Thomas ym. Menopause in type 1 diabetic women: is it premature. Diabetes 2001;50: Downs JR, Clearfield M, Weis S, ym. Primary prevention of acute coronary events with lovastatin in men and women with average cholesterol levels. Results of AFCAPS/TexCAPS. JAMA 1998; 279: Guzick DS, Talbott EO, Sutton-Tyrrell K, ym. Carotid atherosclerosis in women with polycystic ovary syndrome: initial results from a case.-control study. Am J Obstet Gynecol 1996;174: Haukkamaa L, Salminen M, Laivuori H, Leinonen H, Hiilesmaa V, Kaaja K. Risk for subsequent coronary artery disease after preeklampsia. Am J Cardiol 2003 (painossa). Heart Protection Study Collaborative Group. MRC/BHF Heart protection study on cholesterol lowering with simvastatin in high-risk individuals: a randomised placebo-controlled study. Lancet 2002; 360:7 22. Heikinheimo O, Kaaja R. Hormonikorvaushoito ristiaallokossa. Duodecim 2002;118: Hippeläinen M. Munasarjojen monirakkulatauti on terveysriski. Duodecim 2002;118: Hu FB, Manson JE, Stamfer MJ, ym. Diet, Lifestyle, and the risk of type 2 diabetes mellitus in women. N Engl J Med 2001;345: Iozzo P, Beck-Nielssen H, Laakso M, Smith U, Yki-Järvinen H, Ferranini E. Independent inluence of age on basal insulin secretion in nondiabetic humans. European Group for the Study of Insulin Resistance. J Clin Endocrinol Metab 1999;84: Jacobs AK. Coronary revascularization in women in Sex revisited. Circulation 2003;107: Jones PH. Trials of lipid-lowering therapy in primary prevention of coronary artery disease. Curr Opin Lipidol 1995;6: Jousilahti P, Vartiainen E, Tuomilehto J, Puska P. Sex, age, cardiovascular risk factors, and coronary artery disease. Circulation 1999; 2442 R. Kaaja

8 99: Kaaja R, Leinonen P. Naisten sepelvaltimotauti. Duodecim 1997; 113: Kaaja R, Heikinheimo O, Rasi V. Naisen hormonihoito ja tromboosi. Duodecim 1999(a);115: Kaaja R, Laivuori H, Laakso M, Tikkanen MJ, Ylikorkala O. Evidence of a state of increased insulin resistance in preeclampsia. Metabolism 1999(b);48: Kaaja R, Tikkanen M. Vaihdevuosien jälkeinen verenpainetauti. Duodecim 2002:118: Knopp RH. Risk factors for coronary artery disease in women. Am J Cardiol 2002;89:(12 Supp):28E 34E. Lakhani K, Constantinovici N, Purcell WM, Fernando R, Hardiman P. Internal carotid artery haemodynamics in women with polycystic ovaries. Clin Sci (Lond) 2000;98: Laivuori H, Tikkanen MJ, Ylikorkala O. Hyperinsulinemia 17 years after preeclamptic first pregnancy. J Clin Endocrinol Metab 1996;81: Laivuori H, Kaaja R, Rutanen E-M, Viinikka L, Ylikorkala O. Evidence of high circulating testosterone in women with prior preeclampsia. J Clin Endocrinol Metab 1998; 83: Lerner DJ, Kannel WB. Patterns of coronary artery disease mobidity and mortality in the sexes. A 26-year follow-up of the Framingham population. Am Heart J 1986;111: Lindmark E, Wallentin L, Siebahn A. Blood cell activation, coagulation, and inflammation in men and women with coronary artery disease. Thromb Res 2001;103: McMahon S, Peto R, Cutler J, ym. Blood pressure, stroke, and coronary heart disease. Lancet 1990;335: Manson JE,Colditz GA, Stamfer MJ, ym. A prospective study of obesity and risk of coronary artery disease in women. N Engl J Med 1990;322: Meilahn EN, Becker RC, Corrao JM. Primary prevention of coronary artery disease in women. Cardiology 1995;86: Moghadasian MH. Statins and menopause. Drugs 2002;62: Orchard TJ. The impact of gender and general risk factors on the occurrence of atherosclerotic vascular disease in non-insulin-dependent diabetes mellitus. Ann Med 1996;28: Owens JF, Matthews KA, Wing RR, Kuller LH. Physical activity and cardiovascular risk: a cross-sectional study of middle-aged premenopausal women. Prev Med 1990;19: Philippides GJ, Jacobs AK. Coronary angioplasty and surgical revscularization: emerging concepts. Cardiology 1995;86: Pierpoint T, McKeigue PM, Isaacs AJ, Wild SH, Jacobs HS. Mortality of women with polycystic ovary syndrome at long follow-up. J Clin Epidemiol 1998;51: Ridker PM, Rifai N, Rose L, Buring JE, Cook NR. Comparison of C-reactive protein and low-density lipoprotein cholesterol levels in prediction of first cardiovascular event. N Engl J Med 2002;347: Ridker PM, Buring JE, Cook NR, Rifai N. C-reactive protein, the metabolic syndrome, and the risk of incident cadiovascular events. An 8- year follow-up of initially healthy american women. Circulation 2003;107: Riggs BL, Hartmann LC. Selective estrogen-receptor modulatorsmechanisms of action and application to clinical practice. N Engl J Med 2003;348: Rimpelä A, Lintonen T, Pere L, Rainio S, Rimpelä M. Nuorten terveystapatutkimus Tupakoinnin ja päihteiden käytön muutokset Stakes, Aiheita 10. Helsinki Schenk-Gustafsson K: Risk factors for cardiovascular disease in women; assessment and management. Eur Heart J 1996;17(Suppl D):2 8. Schnohr P, Jensen JS, Scharlin H, Nordestgaard BG. Coronary heart disease risk factors ranked by importance for the individual and community. Eur Heart J 2002; 23: Solomon CG, Dluhy RG. Rethinking postmenopausal hormone therapy. N Engl J Med 2003; 348: Spencer CP, Godsland IF, Stevenson JC. Is there a metabolic syndrome? Gynecol Endocrinol 1997;11: Tadei S, Virdis A, Ghiadoni L, ym. Menopause is associated with endothelial dysfunction in women. Hypertension 1996;28: Taskinen M-R. Dyslipidemian hoito ja sen hyöty. Duodecim 1999; 115: Terveys raportti. Kansanterveyslaitos The ALLHAT Officiers and Coordinators for the ALLHAT Collaborative Research Group. Major outcomes in high-risk hypertensive patients randomized to angiotensin-converting enzyme inhibitor or calcium channel blocker vs diuretic. JAMA 2002;288: The DECODE study group. Glucose tolerance and mortality: comparison of WHO and American Diabetic Association criteria. Lancet 1999; 354: Tuomilehto J, Lindström J, Eriksson J, ym. Prevention of type 2 diabetes mellitus by changes in lifestyle among subjects with impaired glucose tolerance test. NEJM 2001;344: Wild RA. Polycystic ovary syndrome: a risk for coronary artery disease? Am J Obstet Gyn 2002:186: Writing Group for the Women s Health Initiative Investigators. Risks and benefits of estrogen plus progestin in healthy postmenopausal women: Principal results from the Women s Health Initiative randomized controlled trial. JAMA 2002;288: RISTO KAAJA, dosentti, erikoislääkäri (sisätaudit) risto.kaaja@hus.fi HYKS:n naistenklinikka PL 140, HUS 2443

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Lena Thorn HYKS, sisätaudit, nefrologian klinikka, Biomedicum Helsinki Sipoon terveyskeskus VIII Valtakunnallinen diabetespäivä 12.11.2009, Dipoli, Espoo Väitöskirjan

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

Keski-ikä oli 38,5 vuotta.

Keski-ikä oli 38,5 vuotta. Väestö Vuosina 1800-1950 Suomen väestö kaksinkertaistui aina 50 vuodessa. Vuosina 1950-1990 väestön lisäys on ollut 1 miljoona eikä se enää juuri muutu. Alle työikäisiä on noin 1 milj. ja yli 65-vuotiaita

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Vaihdevuosien jälkeinen verenpainetauti. Risto J. Kaaja ja Matti J. Tikkanen

Vaihdevuosien jälkeinen verenpainetauti. Risto J. Kaaja ja Matti J. Tikkanen Katsaus Vaihdevuosien jälkeinen verenpainetauti Risto J. Kaaja ja Matti J. Tikkanen Vaihdevuosien jälkeiseen kohonneeseen verenpaineeseen on viime vuosikymmenien aikana suhtauduttu pidättyvämmin kuin miehen

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

KELPOISUUSVAATIMUKSET VERENPAINE

KELPOISUUSVAATIMUKSET VERENPAINE KELPOISUUSVAATIMUKSET VERENPAINE Juha Hartikainen KYS-SYDÄNKESKUS AME 2003 1 ILMAILUMÄÄRÄYKSET EASA Part Med HYPERTENSIO ILMAILUMÄÄRÄYKSET EASA Part Med B.010 Sydän ja verisuonisto (c) ILMAILUMÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02. Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.2016 Ihmiskunnan kriittisen tärkeät sairaudet ja riskitekijät Global Burden

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Valtimotaudin vaaran yksilöllinen arvioiminen Kalevi Pyörälä Viimeaikaisissa sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin aiheuttamien valtimotautien ehkäisyä koskevissa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,

Lisätiedot

Suolan terveyshaitat ja kustannukset

Suolan terveyshaitat ja kustannukset Suolan terveyshaitat ja kustannukset Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL Seminaari Suola Näkymätön vaara 8.2.2011 Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Elämänkaari GDM- raskauden jälkeen. Riitta Luoto Lääket tri, dos, tutkimusjohtaja UKK-instituutti

Elämänkaari GDM- raskauden jälkeen. Riitta Luoto Lääket tri, dos, tutkimusjohtaja UKK-instituutti Elämänkaari GDM- raskauden jälkeen Riitta Luoto Lääket tri, dos, tutkimusjohtaja UKK-instituutti Sidonnaisuudet -UKK-instituutti, tutkimusjohtaja -Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, seksuaali- ja lisääntymisterveyden

Lisätiedot

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Valmistaudu vaihdevuosiin 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Menopaussi keskimäärin 45-58 v, keski-ikä 51v. aiemmin jos munasarjat poistettu, säde- tai solusalpaajahoidon jälkeen tupakointi varhentaa 1-2

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa Professori Tiina Laatikainen 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään, diabetekseen ja kroonisiin

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa

Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Mikko Tulppo, Dos, FT, LitM Verve, Oulu, Finland Oulun Yliopisto, Oulu, Finland Ennenaikaisten kuolemien Syyt USA:ssa (vuosittain) Sydänperäinen äkkikuolema 300.000

Lisätiedot

Kuolleisuus ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin

Kuolleisuus ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Marja-Riitta Taskinen Suuret triglyseridi- ja pienet HDL-kolesterolipitoisuudet ovat tyypillisiä lipidimuutoksia aikuisiän diabetespotilailla. Kyseiseen häiriöön liittyy

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Sidonnaisuudet Toiminut asiantuntijana seuraaville lääkeyrityksille: Bayer Schering, Schering-Plough Luennoitsijana

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO Näyttöä väestötutkimuksista, 1960 2015 www.puolikiloa.fi 2 Meta- analyysi Tutkimus Maa Vuodet Key ym. 1999 Adven7st Mortality USA 1960 65 Mukana Adven7st

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Sidonnaisudet Entinen työnantaja: Suomen Sydänliitto ry. Osakeomistus: RemoteA Oy, PlusTerveys

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Kohonnut verenpaine Yleisin yleislääkärille tehtävän vastaanottokäynnin aihe Lääkitys

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle?

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Timo Strandberg Geriatrian professori, LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri, Helsingin ja Oulun yliopistot, Hyks Tyypin 2 diabetes ja riskit

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja Kohonnut verenpaine Ilkka Tikkanen ja Tuula Tikkanen Kiistatta on osoitettu, että jo lievästi kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa. Uusimmissa suosituksissa ollaan kuitenkin luopumassa kategorisista

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa LL Sergei Iljukov Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos Terveys on täydellinen fyysisen,

Lisätiedot

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi?

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Aikuisten diabetes Mikko Syvänne Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Diabetes määritellään plasman glukoosipitoisuuden mukaan, mutta glykemian tehokas hoito ehkäisee lähinnä diabeteksen

Lisätiedot

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa. Anna Kotronen, dos Nuorten akatemiaklubi Suomalainen tiedeakatemia 18.3.

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa. Anna Kotronen, dos Nuorten akatemiaklubi Suomalainen tiedeakatemia 18.3. Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa Anna Kotronen, dos Nuorten akatemiaklubi Suomalainen tiedeakatemia 18.3.2013 Omaa taustaa - Olen tehnyt kliinistä tutkimusta = tutkitaan

Lisätiedot

Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa

Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa Liikuntalääketiede Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa Matti Uusitupa Metabolinen oireyhtymä on länsimaiseen elämäntyyliin liittyvä monisyinen riskitekijäkasauma, jolle tunnusomaisia

Lisätiedot

Hoitokäytännöt muuttuneet. WHO Global Health Report. Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen

Hoitokäytännöt muuttuneet. WHO Global Health Report. Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen Hoitokäytännöt muuttuneet Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen Leikkauksen jälkeisen mobilisaation varhaistaminen Vammojen aktiivisempi hoito Harri Helajärvi, LL (väit.)

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä (MO) on ollut käsitteenä

Metabolinen oireyhtymä (MO) on ollut käsitteenä Lihavuus David E. Laaksonen ja Leo Niskanen Metabolinen oireyhtymä ja diabetes lihavuuden hoidon ykköskohteet Rasvakudoksen jakauma on merkityksellinen terveysriskien arvioinnissa. Glukoosi, insuliini

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Meretojan taudin myöhäisvaiheet

Meretojan taudin myöhäisvaiheet Meretojan taudin myöhäisvaiheet SAMY 22.10.2016 Eeva-Kaisa Schmidt, LK, DI KIITOS MERETOJAN TAUDIN MYÖHÄISVAIHEET Tutkimusryhmämme Dosentti, neurologian el Sari Kiuru-Enari LT, neurologian el Sari Atula

Lisätiedot

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus CARDIOVASCULAR RISK FACTORS, AGING AND DEMENTIA - Sydän- ja verisuonitautien Riskitekijät, t, Ikää ääntyminen ja Dementia Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Alkuperäistutkimus Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Tyypin 2 diabeteksen toteaminen lapsella tai nuorella on ollut

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy

Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy Katsaus MARKKU LAAKSO Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa sydänsairauksien vaaratekijöiden kasaumaa. Oireyhtymä on tunnettu jo useiden vuosikymmenten ajan.

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 TOUKOKUU 2016 1982 2012 Päälöydökset Miesten tupakointi väheni eniten ylimmässä koulutusryhmässä. Naisten tupakointi lisääntyi alimmassa koulutusryhmässä ja väheni ylimmässä.

Lisätiedot

Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011

Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011 Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011 Taustatiedote tarjoaa lisätietoa seuraavista aiheista: Kasvistanolit; mitä ne ovat, kuinka ne toimivat ja miten ne eroavat kasvisteroleista Nykykäsitys kasvistanolien

Lisätiedot

The evolution of mankind... 80

The evolution of mankind... 80 L1: RESISTENSSI JA INTEGROIVA AINEENVAIHDUNTA PAINOINDEKSI = paino / pituus 2 112.213 Biomedicum Helsinki Anna Kotronen, dosentti Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Normaali painoindeksi

Lisätiedot

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan Lihavuus ja raskaus Tammikuun kihlaus 27.01.2017 el Jenni Metsälä Taulukko 1. Lihavuuden luokitus painoindeksin (BMI, kg/m 2) perusteella. Normaalipaino Liikapaino (ylipaino) Lihavuus Vaikea lihavuus Sairaalloinen

Lisätiedot

RINTASYÖPÄÄ VOIDAAN EHKÄISTÄ

RINTASYÖPÄÄ VOIDAAN EHKÄISTÄ RINTASYÖPÄÄ VOIDAAN EHKÄISTÄ Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on, että yhä useampi rintasyöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa ja että jokainen rintasyöpään sairastunut saa tarvittavan tuen sairauden

Lisätiedot

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 14 TOUKOKUU 19 Päälöydökset sairastuivat vuoden aikana tyypin 2 diabetekseen, sepelvaltimotautiin, astmaan, polvi- tai lonkkanivelrikkoon, kihtiin tai sappikivitautiin huomattavasti

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Terveydentila ja riskitekijät Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus Somalialaistaustaiset, etenkin miehet, kokivat terveytensä erityisen hyväksi ja he raportoivat

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot