Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa- ja metsätalousministeriön asetus"

Transkriptio

1

2

3 Luonnos Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista sikaloiden rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) 12 :n 4 momentin sekä maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 13 :n 4 momentin nojalla: 1 Soveltamisala Sen lisäksi, mitä rakennusten suunnittelusta, rakentamisesta ja paloturvallisuudesta sekä eläinsuojelusta on muutoin säädetty tai määrätty, tätä asetusta sovelletaan maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) mukaisessa sikaloiden uudisrakennushankkeessa, uudisrakentamiseen verrattavassa laajentamisessa ja laajassa peruskorjaushankkeessa. 2 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 1) emakkosikalalla porsivien ja joutilaiden emakoiden sekä mahdollisten ensikoiden, karjujen ja vieroitettujen porsaiden pitoon käytettävää kotieläinrakennusta 2) lihasikalalla lihasikojen pitoon käytettävää kotieläinrakennusta 3) yhdistelmäsikalalla emakko- ja lihasikalaa jotka liittyvät samaan toimintakokonaisuuteen 4) eristystilalla muista eläintiloista eristetty eläintila 5) karanteenitilalla erillinen rakennus jossa eläimet voidaan hoitaa ilman eläintautien leviämisriskejä 6) umpilattialla yhtenäistä rei'ittämätöntä tasaista lattiaa 7) rakolattialla/ ritilälattialla rei'itettyä lattiaa, joka läpäisee lantaa eläinten tallaamana 8) viemäröidyllä lattialla joko harvaan rei'itettyä rako- tai ritilälattiaa, tai umpilattian ja rako- tai ritilälattian yhdistelmää, joissa on enintään 10 prosentin viemäröintireikäosuus. 9) kiinteäpohjaisella lattialla joko umpilattiaa tai viemäröityä lattiaa 10) porsituskarsinalla karsinaa, johon porsiva emakko tuodaan porsimaan ja jossa on tilaa porsivalle emakolle pahnueineen 11) porsitushäkillä porsivalle emakolle tarkoitettua häkkiä, jossa emakko ei pääse kääntymään, mutta voi maata, nousta ja imettää 12) ruokinta- ja makuuhäkillä häkkiä, jossa sika käy syömässä ja makaamassa ja johon se voidaan sulkea tilapäisesti ruokinnan tai hoitotoimenpiteiden ajaksi 13) tiineytyshäkillä häkkiä, jossa sikaa voidaan pitää suljettuna, tiineytyksen yhteydessä, vieroituksesta alkaen enintään 4 viikkoa, tiineyteen johtavan siemennyksen tai astutuksen jälkeen. 14) lastauspaikalla, sikojen siirtämiselle tarkoitettua paikkaa, joka voi olla lastaustila tai - huone, -vaunu, -käytävä, -laituri tai yhdistelmä niistä. Sian, karjun, ensikon, emakon, porsivan emakon, joutilaan emakon, pikkuporsaan, vieroitetun porsaan, kasvatussian ja lihasian määritelmät sisältyvät valtioneuvoston asetukseen sikojen suojelusta 629/2012.

4 2 3 Yleisiä vaatimuksia Sikalan paloturvallisuuteen sovelletaan tuettavaa rakentamista koskevista paloteknisistä vaatimuksista annettua maa- ja metsätalousministeriön asetusta (474/2014). Tuotanto ja eläinten hyvinvointi on voitava järjestää sähkökatkoksen sattuessa varasähköjärjestelmän avulla ja turvaamalla vedensaanti. Jos eläintilassa on sähköriippuvainen ilmanvaihto, on käytössä oltava hälytyslaitteisto, joka varoittaa eläinten hoitajaa sähkökatkosta. Sikakarsinan, -pihaton, emakkohäkin ja sairaskarsinan sekä ruokintakourujen ja -laitteiden mitat, sikojen määrät karsinaa kohti sekä sikojen enimmäispainot tulee merkitä pohjapiirustukseen. Uudisrakentamisessa eläintilan huonekorkeuden tulee olla keskimäärin vähintään 2,7 metriä, kuitenkin diffuusiokattona vähintään 2,5 metriä. Peruskorjauksessa ja sellaisessa laajennuksessa olemassa olevan eläintilan yhteyteen, joissa eläintilan laajennus on alle 50 prosenttia eläintilan pinta-alasta ja enintään 500 neliömetriä, voidaan käyttää olemassa olevia kaluste- ja käytäväratkaisuja, ellei eläinsuojelu-, työsuojelutai muista säädöksistä muuta johdu. 4 Sikalan sijoitus ja kuljetusreitit Sikatilan sisäinen ja tilalle tuleva ja sieltä lähtevä liikenne sekä toiminnan tulevaan laajentamiseen liittyvien rakennusten tilavaraukset on esitettävä asemapiirroksessa. Rakennettavat tuotantopiha-alueet, alueiden pinta-ala, rakennekerrokset ja pintavesien johtaminen on esitettävä piirustuksissa. 5 Valoaukot ja luonnonvalo Sikalan kaikissa osastoissa on oltava luonnonvaloa varten yksi tai useampi ikkuna. Ikkunat eivät saa olla sikojen ulottuvilla. 6 Eläintilan lattiat Karsinatila ja sen lattiaosuudet on suunniteltava siten, että sioilla on mahdollisuus jakaa se makuu-, ruokinta- ja ulostamisalueisiin. Sioilla on oltava kuiva, puhdas ja pinnaltaan tasainen makuupaikka. Lihasikojen makuupaikan on oltava kiinteäpohjainen. Kiinteäpohjaisen lattian on oltava sellainen, että tonkimisaineita voidaan käyttää asianmukaisesti ja että virtsa ja muut nesteet poistuvat asianmukaisesti tai imeytyvät hyvin kuivikkeisiin. Rakolattiarakenteessa palkin ja raon leveys tulee valita sikojen iän mukaan. Rakolattian ja viemäröidyn lattian rakolattiapalkki- ja rakoleveyden sekä reikien mittatiedot tulee merkitä pohjapiirustukseen. Rakolattian mitoituksen on täytettävä liitteen taulukossa 1 asetetut vaatimukset.

5 3 7 Sairastilat Sikalassa tulee sairaille eläimille varata hoitokarsinatilaa vähintään 5 % kokonaiseläinmäärän tilatarpeesta. Hoitokarsinan vapaasta lattia-alasta on oltava vähintään kaksi kolmasosaa kiinteäpohjaista lattiaa ja hoitokarsinan on oltava sivumitoiltaan sellainen, että sika voi kääntyä helposti ympäri. Hoitokarsinan vähimmäispinta-ala ja kaukaloruokinnassa tarvittava kaukalopituus on määrätty liitteen 1 taulukossa 2. 8 Ruoka- ja juomapaikat Sioilla tulee olla vettä jatkuvasti tarjolla ja esteetön ja tarpeensa mukainen veden ja rehun saanti eläimen seistessä normaalissa asennossa. Pihatossa tai ryhmäkarsinassa, tulee olla yksi juomapaikka tai -nippa 10 sikaa kohden ja kullekin sikaryhmälle aina vähintään kaksi juomapistettä. Ryhmäporsituskarsinassa juomapaikkojen lukumäärä on yksi juoma-astia tai juottolaite kymmentä imettävää emakkoa kohden. Ryhmäporsituskarsinan imevillä porsailla on oltava yksi juomalaite tai -astia kahtakymmentä porsasta kohden. Automaattiruokinnassa laitekapasiteetin on oltava ruokintapaikkojen määrän mukaan mitoitettu. 9 Eristys- ja karanteenitilat Eristystila ei saa olla suoraan yhteydessä muihin varsinaisiin eläintiloihin. Eristystilan karsinat varusteineen on mitoitettava siihen tulevien sikojen koon vaatimusten mukaan. Huonetilan sisäpintojen on oltava helposti desinfioitavissa. Eristystilalla tulee olla muista tiloista erillinen ilmanvaihto ja lannanpoisto. Eristystila tulee merkitä piirustuksiin. Karanteenitila on oltava erillinen rakennus, jossa on muuten samat vaatimukset kuin eristystilassa. 10 Lastaustilat Sikalassa tulee olla muista eläintiloista selvästi erotettu lastauspaikka. Lastaustilan tai lastausvaunun sijasta voidaan käyttää lastauskäytävää ja lastauslaituria. Lastauslaituri on oltava sellainen, että siat eivät pääse takaisin sikalaan. Lastauspaikka tulee suunnitella siten että eläinten lastaus on helppoa, ja että lastaus aiheuttaa sioille mahdollisimman vähän stressiä ja loukkaantumisia. Eläinkuljetusauton sijoituspaikka ei saa sijaita lähellä sikalan ilmanottoaukkoja. Lastaustilan, -vaunun tai -käytävän sisäpintojen on oltava helposti desinfioitavissa ja lastauspaikassa tulee olla erillinen ilmanvaihto ja lannanpoisto. Lastauspaikan pesuvettä ja lastauspaikasta poistettavaa lantaa ei saa johtaa sikalan lantakouruun, vaan sikalan ulkopuoliseen lantakanavaan tai -varastoon. Painepesua varten on lastauspaikoissa oltava omat pesulinjat ja pesuletkut sekä pesuaineiden ja desinfiointiaineiden säilytyspaikka.

6 4 11 Ulkoilualueet Ulkoilualueen pohjan tulee olla tiivis ja likavedet tulee ohjata keräilykaivoon tai lantalaan. Ulkoilu-alueen aitauksen on oltava kestävästä materiaalista, joka ei vahingoita sikoja ja joka estää niiden karkaamisen. Ulkoilualueelta on oltava pääsy säänsuojaan. Ulkoilualueiden pinta-ala, rakennekerrokset ja pintavesien johtaminen on esitettävä piirustuksissa. 12 Karsinoiden ja muiden sikapaikkatilojen mittavaatimuksia Karsinoiden ja muiden tilojen mitoituksessa on noudatettava seuraavia vaatimuksia: 1) Lihasioille, kasvatussioille ja vieroitetuille porsaille tarkoitetun karsinan vapaasta lattiaalasta on oltava vähintään kaksi kolmasosaa kiinteäpohjaista lattiaa. Lihasikalan ja muille kasvatussioille, pikkuporsaille ja vieroitetuille porsaille tarkoitetun sikalan eläinpaikkojen vähimmäiskarsinapinta-alat ja kaukaloruokinnassa tarvittava kaukalopituus on määrätty liitteen taulukossa 2. 2) Porsituskarsinassa, jossa porsiva emakko on häkissä, emakolle pahnueineen tulee karsinaalaa olla vähintään 4,5 neliömetriä. Karsinan lattia-alasta on oltava vähintään 50 prosenttia kiinteäpohjaista lattiaa. 3) Porsituskarsinassa, jossa porsiva emakko on vapaana, emakolle pahnueineen tulee olla karsina-alaa vähintään 6,0 neliömetriä. Karsinan lattia-alasta on oltava vähintään 50 prosenttia kiinteäpohjaista lattiaa. 4) Pihattomallisen, kuivikepohjaisen ryhmäporsituskarsinan pinta-alavaatimuksena on vähintään 6,0 neliömetriä imettävää emakkoa ja porsaspahnuetta kohden. 5) Kääntymisen estävän porsitushäkin pituuden on oltava vähintään millimetriä. Porsituskarsinassa häkin takana on oltava vähintään 300 millimetriä vapaata tilaa porsimista varten. Häkin takana olevalla rakolattiaosuudella on oltava avattava luukku tai peitettävä aukko, jonka kautta pystytään poistamaan jälkeiset, likaantunut pesäntekomateriaali ja kuivikkeet lantakanavaan. Porsitushäkin leveyden on oltava vähintään 850 millimetriä alhaalla vähintään 200 millimetrin korkeudelle asti ja avoin imevien porsaiden vapaalle liikkumiselle ja häkin korkeuden vähintään 900 millimetriä. 6) Joutilaiden emakoiden ja ensikoiden pihaton tai ryhmäkarsinan on täytettävä vähimmäismitat jotka ovat liitteen 1 taulukossa 3. 7) Ruokintahäkki, johon emakko pääsee vapaasti, on varustettava sulkeutuvalla takaportilla. Ruokintahäkin leveyden on joutilailla emakoilla oltava vähintään 500 millimetriä ja ensikoilla vähintään 450 millimetriä ja pituuden molemmilla vähintään millimetriä. Ruokintakaukaloa ei lasketa mukaan mitoitukseen. 8) Jos joutilaiden emakoiden tai ensikoiden ruokinnassa käytetään ruokintakaukaloa, jossa ei ole rakenteellisesti kullekin eläimelle erotettua osuutta, kaukalon pituuden on oltava vähintään 500 millimetriä emakkoa kohden. 9) Emakoiden tai ensikoiden ryhmälle tarkoitetun karsinan tai käytävätilan lyhyempien seinämien pituuden on oltava vähintään 2,8 metriä. 10) Siitoskarjun karsinapinta-alan on oltava vähintään 6 neliömetriä, josta vähintään 4 neliömetriä on oltava kiinteäpohjaista lattiaa. 11) Tiineytystila häkkeineen on suunniteltava siten, että yksilöllinen kiimantarkkailu karjun avulla on mahdollista.

7 5 13 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan xx päivänä xxkuuta Tällä asetuksella kumotaan maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista sikaloiden rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista (243/2010) Helsingissä xx päivänä xxxkuuta 2017 Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Suunnittelija Kjell Brännäs

8 6 Taulukko 1. Rakolattian mitoitus Sikaryhmä Raon leveys tai reiän halkaisija enintään (mm) Liite Betonirakolattiapalkin leveys vähintään (mm) Pikkuporsas Vieroitettu porsas Kasvatus- ja lihasika Emakko ja ensikko Taulukko 2. Sikapaikan (kasvatus- tai lihasika tai vieroitettu porsas)ja hoitokarsinan pintaalat ja sikakohtaiset ruokintakourun pituudet sikakarsinoissa joissa on annosteltu ruokinta. Sian paino Sika- ja hoitokarsinan vapaa lattian pinta-ala / sika vähintään 1) Täyskuivikepohjakarsinan tai -pihaton pinta-ala / sika vähintään Ruokintakourun pituus / sika vähintään, annosteltu ruokinta kg m² m² mm < 10 0,15 0, ,17 + (paino kg/130) 0,25 + (paino kg/90) (paino kg x 1,5) ,00 1, > 110 1,20 1, ) Vapaan lattian pinta-alasta on oltava vähintään kaksi kolmasosaa kiinteäpohjaista lattiaa. Taulukko 3. Joutilasemakoiden ja ensikoiden ryhmäkarsinan vähimmäismitat, emakkoa tai ensikkoa kohti Esteetön lattia-ala vähintään 2) Emakko < 6 kpl 6-40 kpl > 40 kpl m 2 2,50 2,25 2,03 Esteettömän lattia-alan yhtenäisen kiinteäpohjaisen lattian vähimmäisosuus, m 2 1,45 1,30 1,17 Karsinan tai välikäytävän lyhyemmän sivun pituus vähintään, mm Ensikko < 6 kpl 6-40 kpl > 40 kpl 1,80 1,64 1,48 1,05 0,95 0, ) Esteettömään lattia-alaan ei lasketa mukaan ruokintakaukalon tai -astioiden tai vastaavien alla olevaa lattia-alaa eikä yksilökohtaista ruokinta- tai makuuhäkkiä.

9 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ruokaosasto, maaseudun kehittämisyksikkö, Kjell Brännäs Muistio, luonnos Dnro 1735/01.03/2017 Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista sikaloiden rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista uudistetaan. 1. Yleistä Maa- ja metsätalousministeriö uudistaa otsikkokohdassa mainitun asetuksen (243/2010), joka tuli voimaan Asetuksessa säädetään tuettavien sikaloiden ja sikojen pitopaikkojen mitoitusvaatimuksista. Annettava uusi asetus korvaisi nykyisen asetuksen. Normipurkuun liittyvän hallituksen kärkihankkeen osana maa- ja metsätalousministeriö pyrkii yksinkertaistamaan tuettavia kotieläinrakennuksia koskevat asetuksensa. Sikojen karsinoiden ja muiden pitopaikkojen sekä varustelu- ja mitoitusvaatimuksia on täsmennetty yleisten eläinsuojelumääräysten linjan mukaisiksi ottaen samalla huomioon taloudelliset näkökohdat ja tutkimustulokset. Lisäksi asetus on pyritty saamaan sisällöltään vastaavaksi kuin aikaisemmin uudistetut MMM:n tuettavan kotieläinrakennusten asetukset. Sianlihantuotanto on pitkään kärsinyt kannattavuusvaikeuksista, minkä takia uusien sikaloiden rakentaminen on toistaiseksi 2000-luvulla ollut vähäistä. Sikaloiden peruskorjaamista ja uusien rakentamista tulisikin lisätä sianlihantuotannon ylläpitämiseksi. Tavoitteena on ollut, että uusi asetus ei aiheuttaisi sikatiloille lisäkustannuksia eikä lisäbyrokratiaa, vaan päinvastoin. Asetus täydentää sikojen suojelusta annettua valtioneuvoston asetusta (629/2012). Asetus on tarkoitus saada voimaan alkuvuonna Asetusuudistuksen valmistelu Ehdotusta on valmisteltu virkatyönä yhteistyössä MMM:n eläin- ja kasvinterveyden yksikön, ELY-keskusten, MTK:n ja lihateollisuuden asiantuntijoiden kanssa. 3. Asetuksen yksityiskohtaiset perustelut 1. Soveltamisala Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaus, että asetusta sovelletaan maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) lisäksi myös siihen, mitä sikaloiden paloturvallisuudesta ja eläinsuojelusta on muutoin säädetty. 2. Määritelmät Pykälään ehdotetaan seuraavat muutokset ja lisäykset: Kohdassa 3) nykyisen asetuksen sana kotieläinrakennukseen ehdotetaan vaihdettavaksi toimintakokonaisuuteen,

10 koska sikatilan siantuotanto toimii usein monessa rakennuksessa: yhdistelmäsikalalla emakko- ja lihasikalaa jotka liittyvät samaan toimintakokonaisuuteen. Kohdat 4) ja 5) ehdotetaan lisättäväksi, koska näihin liittyvä pykälä on täydennetty: 4) eristystilalla muista eläintiloista eristetty eläintila; 5) karanteenitilalla erillinen rakennus jossa eläimet voidaan hoitaa ilman tautiriskejä. Kohdasta 8) ehdotetaan poistettavaksi nykyisen asetuksen ylimääräinen sana keskimäärin : viemäröidyllä lattialla joko harvaan rei'itettyä rako- tai ritilälattiaa, tai umpilattian ja rako- tai ritilälattian yhdistelmää, joissa on enintään 10 prosentin viemäröintireikäosuus. Pykälän viimeisessä momentissa on viittaus nyt voimassa olevaan valtioneuvoston asetukseen sikojen suojelusta 629/ Yleisiä vaatimuksia Pykälässä ehdotetaan täsmennettäväksi viittaukset muuhun yleiseen lainsäädäntöön. Nykyisessä asetuksessa mainitut Suomen rakentamismääräyskokoelman määräykset jäävät vuoden 2018 alusta historiaan, kun kaikki yleiset rakentamismääräykset on korvattu ympäristöministeriön asetuksilla. Pykälään on lisätty samalla tavalla kuin on muissa tuettavaa rakentamista koskevissa kotieläinrakennusasetuksissa: Sikalan paloturvallisuuteen liittyvät yleisvaatimukset, sähköriippuvaisen toiminnan varajärjestelmien järjestäminen eläinsuojelun kannalta, sikojen pitopaikkojen mitta- ja painotietojen merkintä pohjapiirustuksiin, sikalan sisäkorkeuden vähimmäisvaatimus sekä tukikelpoisten peruskorjausten ja pienten laajennusten vaatimusjoustot. Mainitut asiat ovat hyvin olennaisia lisäyksiä ajatellen rakennussuunnitelmien tarkastusta ja tukipäätösten tekemistä. 4. Sikalan sijoitus ja kuljetusreitit Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi seuraavasti: Sikatilan sisäinen sekä tilalle tuleva ja sieltä lähtevä liikenne sekä toiminnan tulevaan laajentamiseen liittyvien rakennusten tilavaraukset on esitettävä asemapiirroksessa. Rakennettavat tuotantopiha-alueet, alueiden pinta-ala, rakennekerrokset ja pintavesien johtaminen on esitettävä piirustuksissa. Tuleva rakennustarve ja toiminnan mahdollinen laajentaminen on aina otettava huomioon, kun tehdään isoja investointeja. Myös sikatilan tuotantopiha-alueiden ja liikenneväylien rakentamista tuetaan, minkä takia niiden sijoituksesta ja rakenneselostuksista säädetään asetuksessa. 5 Valoaukot ja luonnonvalo Pykälässä ei muutoksia. 6 Eläintilan lattia Pykälään ehdotetaan pienehköjä tarkennuksia ja poistettavaksi tekstiä, joka toistuu asetusliitteen taulukossa. 7 Sairastilat Pykälään ehdotetaan eläinten hyvinvoinnin kannalta lisäyksenä, että hoitokarsinan vapaasta lattia-alasta on oltava vähintään kaksi kolmasosaa kiinteäpohjaista lattiaa ja hoitokarsinan on oltava sivumitoiltaan sellainen, että sika voi kääntyä helposti ympäri.

11 8 Ruoka- ja juomapaikat Pykälässä ehdotetaan muutettavaksi nykyisessä asetuksessa olevan kolmannen momentin tekstiä selkeyden parantamiseksi seuraavasti: Automaattiruokinnassa laitekapasiteetin on oltava ruokintapaikkojen määrän mukaan mitoitettu. 9 Eristys- ja karanteenitilat Pykälässä on nykyisessä asetuksessa mainittu pelkästään karanteenitila. On katsottu että eristystila vastaa paremmin pykälän sisältöä. Eläintautien leviämisen estäminen ja rajoittaminen on tärkeää ja sen takia myös tukikelpoista, vaikka kyseisiä tiloja harvoin rakennetaan, kun tuotantotapa ei sitä yleensä vaadi. 10 Lastaustilat Pykälästä ehdotetaan seuraava nykyisessä asetuksessa oleva toinen momentti tarpeettomana poistettavaksi: Jos eläinkuljetusauton kuljettaja tulee sisälle lastaustilaan, tulee lastaustilaan mahtua koko kerralla lastattava eläinmäärä. 11 Ulkoilualueet Pykälään ehdotetaan lisättäväksi, että rakennettavat sikojen ulkoilu-alueet, alueiden pinta-ala, rakennekerrokset ja pintavesien johtaminen on esitettävä piirustuksissa. Tämä sen takia että ulkoilualueet tuetaan ja niiden tukikelpoisia kustannuksia määrittäessä on välttämätön tietää, millaiset ja minkäkokoiset nämä alueet ovat. 12 Karsinoiden ja muiden sikapaikkatilojen mittavaatimuksia Ehdotetaan, että nykyisen asetuksen pykälät 11 ja 12 yhdistetään pykälään 12. Lihasikojen ja muiden kasvatussikojen ja vieroitettujen porsaiden karsinatilavaatimukset täsmennetään ja siirretään uuteen pykälään 12. Pykälän kohdassa 5) ehdotetaan täsmennettäväksi, että jälkeisten poistoaukko voi olla avattavan luukun lisäksi rakolattian peitettävä aukko. Samassa kohdassa ehdotetaan täsmennystä emakkohäkin alareunan leveyden vaatimukseen, joka olisi vähintään 850 millimetriä lattiatasosta 200 millimetriä ylöspäin. Tämä antaisi enemmän joustoa ja sopisi paremmin nykyiseen porsituskarsinan kalustemitoitukseen. Kohdassa 9) ehdotetaan pienennettäväksi emakoiden ja ensikoiden ryhmäkarsinan lyhyempien seinämien pituus 3,0 metristä 2,8 metriin. 2,8 metriä ei katsota liian lyhyeksi eläinten hyvinvoinnin kannalta ja se on tällöin kustannussyistä suotavampi. Kohdasta 10) ehdotetaan otettavaksi pois astutuskarsinan 10 neliömetrin tilavaatimus, koska tämä vaatimus on johtanut siihen, ettei astutuskarsinoita ole kalliin rakennusalan takia rakennettu. 13 Voimaantulo Asetus tulisi voimaan vuoden 2018 alkupuolella. Liite Taulukko 1. Nykyisen asetuksen otsikon Betonirakolattian mitoitus ehdotetaan muutettavaksi Rakolattian mitoitukseen, koska rakolattiat voidaan tehdä myös muista materiaaleista kuin betonista. Palkin leveys koskee kuitenkin vain betonirakolattioita, sen takia ehdotetaan kolmannen sarakkeen otsikossa oleva palkin leveys muutettavaksi betonipalkin leveys.

12 Taulukko 2. Taulukossa ehdotetaan painoluokat muutettavaksi samansuuntaiseksi kuin muussa lainsäädännössä ja taulukkoarvot joustavammiksi ja tasaisemmiksi. Nykyisessä asetuksessa on esimerkiksi 40 kilon painoluokassa 0,45 neliömetrin ero 40 kilon ja 41 kilon sian tilavaatimuksessa. Tämä olisi nyt tarkoitus mitoittaa yksinkertaisen laskentakaavan mukaan, vastaavalla tavalla kuin valtioneuvoston asetuksessa sikojen suojelusta (629/2012) ja sen muutoksessa (154/2017). Taulukko 3. Taulukossa olisi pienennettävä emakoiden karsinan tai välikäytävän lyhyemmän sivun vähimmäispituus 3,0 metristä 2,4 metriin, jos alle 6 emakkoa karsinassa, ja 2,8 metriin, jos enemmän kuin 6 emakkoa karsinassa. Nämä mitat eivät katsota liian lyhyeksi eläinten hyvinvoinnin kannalta ja se on tällöin kustannussyistä suotavampi 4. Lausunnot Asetusehdotuksesta pyydetään lausuntoja seuraavilta tahoilta: oikeusministeriö ympäristöministeriö maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston eläin- ja kasvinterveyden yksikkö Elintarviketurvallisuusvirasto, EVIRA Maaseutuvirasto, MAVI Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto, Eläinten hyvinvointikeskus Luonnonvarakeskus, Tutkimus- ja kehittämispalvelut, LUKE Työtehoseura, TTS Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset, maaseutu- ja energiayksikkö, ELY Aluehallintovirastot, AVI Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f. ProAgria Keskusten Liitto ProAgria Svenska Lantbrukssällskapens Förbund r.f. Atria Suomi Oy HKScan Finland Oy Snellmanin Lihanjalostus Oy Suomen Eläinlääkäriliitto r.y. Eläinsuojeluliitto Animalia r.y. Suomen Eläinsuojeluyhdistys r.y. Agronomiliitto r.y.

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 42/05. Voimaantulo- ja voimassaoloaika toistaiseksi

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 42/05. Voimaantulo- ja voimassaoloaika toistaiseksi MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 42/05 Pvm Dnro 2.11.2005 2147/01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 2.11.2005 - toistaiseksi Kumoaa MMM:n asetuksen 100/01 liitteen 4, MMM-RMO C1.2.3, Kotieläinrakennukset

Lisätiedot

Kotieläinrakennukset, sikatalousrakennukset C 1.2.3

Kotieläinrakennukset, sikatalousrakennukset C 1.2.3 Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet Liite 4 MMM:n asetukseen tuettavaa rakentamista koskevista rakentamismääräyksistä ja suosituksista (100/01) MMM-RMO Kotieläinrakennukset, sikatalousrakennukset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä marraskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus. sikojen suojelusta

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä marraskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus. sikojen suojelusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 2012 629/2012 Valtioneuvoston asetus sikojen suojelusta Annettu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Sikaloiden siirtymäkauden vaatimukset 2013 Ikaalinen 12.10.2012

Sikaloiden siirtymäkauden vaatimukset 2013 Ikaalinen 12.10.2012 Sikaloiden siirtymäkauden vaatimukset 2013 Ikaalinen 12.10.2012 Taina Mikkonen Evira Eläinten terveys ja - hyvinvointiyksikkö Sikaloiden pitoa koskevat siirtymäajat Sikojen pitämistä koskevassa maa- ja

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 14/EEO/2002 Päivämäärä Dnro 7.11.2002 301/00/2002 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2003 - toistaiseksi Kumoaa Sikojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2014. 475/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2014. 475/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2014 475/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista lammas- ja vuohitalousrakennusten rakennusteknisistä

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna 2016

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2013 532/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista lammas- ja vuohitalousrakennusten rakennusteknisistä

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA Sarka 22.1.2018 Marjaana Spets, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM 22.01.2018 Ajankohtaista koskien 2017 sitoumusta Eläinmääräilmoitukset

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus siat

Eläinten hyvinvointikorvaus siat Eläinten hyvinvointikorvaus siat 19.1.2017 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.1.2017 31.12.2017 väliseksi ajaksi Haku 11.1.2017 31.1.2017 Sitoumusta haetaan Vipu-palvelussa tai lomakkeella 472

Lisätiedot

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään tukihaun

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella

Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella Arja Nuutinen Tukihakukoulutus 2017 6.4.2017 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden tukihallinto- ja valvontaryhmä 1 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Huhtikuu 2015 Yleistä eläinten hyvinvointikorvauksesta Kaikki vanhat sitoumukset päättyvät 30.4.2015 Mahdollista tehdä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNE- TUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

LIITE 1. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Elintarvike- ja terveysosasto EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI SIKOJEN SUOJELUSTA

LIITE 1. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Elintarvike- ja terveysosasto EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI SIKOJEN SUOJELUSTA 1 LIITE 1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MUISTIO Elintarvike- ja terveysosasto 15.11.2012 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI SIKOJEN SUOJELUSTA 1. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Sikojen suojelusta ehdotetaan

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA 20.1.2017 Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM Valvontojen tuloksia vuodelta 2016 Maaseutuviraston satunnais-

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen

Lisätiedot

LIITE B. SIKOJEN HYVINVOINNIN VALVONTA

LIITE B. SIKOJEN HYVINVOINNIN VALVONTA LIITE B. SIKOJEN HYVINVOINNIN VALVONTA 1. Yleiset vaatimukset 1.1. ( 1.3.) Eläinsuojan lattioiden on oltava sellaiset, että niistä ei aiheudu eläimelle vahingoittumisen vaaraa. Rakolattian, ritilälattian

Lisätiedot

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Eläinten hyvinvointikorvaus Uusi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2015-2020 Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Sikojen suojelua koskeviin vaatimuksiin suunniteltujen muutosten taloudellinen merkitys alkutuotannossa

Sikojen suojelua koskeviin vaatimuksiin suunniteltujen muutosten taloudellinen merkitys alkutuotannossa Sikojen suojelua koskeviin vaatimuksiin suunniteltujen muutosten taloudellinen merkitys alkutuotannossa Jarkko Niemi ja Timo Karhula MTT taloustutkimus Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kokous

Lisätiedot

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht.

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien,

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019

Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019 Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019 Varsinais-Suomen ELY- keskus Maatalouden valvontayksikkö Kati Raunio Kotieläintuki-info 15.1.2019 Lieto Lähde: Ruokavirasto Ajankohtaista koskien

Lisätiedot

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020. Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020. Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020 Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Eläinten hyvinvointikorvaus 2015-2020 Uusi Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2015-2020 Kaikki vanhat sitoumukset katkeavat

Lisätiedot

SEYn lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sikojen suojelusta

SEYn lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sikojen suojelusta 2.2.2012 12.57 SEYn lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sikojen suojelusta Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Dnro 2540/12/2011

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista siipikarjatalousrakennusten rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012 Maa

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus Siat. Henna Säävälä/ ELY-keskus

Eläinten hyvinvointikorvaus Siat. Henna Säävälä/ ELY-keskus Eläinten hyvinvointikorvaus Siat Henna Säävälä/ ELY-keskus 27.4.2015 Eläinten hyvinvointikorvaus Hyvinvointituki muuttuu hyvinvointikorvaukseksi Eläinten hyvinvointikorvausta voi hakea nauta- ja sikatilojen

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien

Lisätiedot

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN

Lisätiedot

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Tiina Soisalo, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Täydennyskoulutus neuvojille eläinten hyvinvoinnista 2.5.2016 Laki, asetus, täydentävät ehdot, EHK, tuettu rakentaminen,

Lisätiedot

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika Sisällys Eläinsuojelulain merkitys tuottajalle 3 Eläinsuojeluvalvonta 3 Siirtymäajat 4 Sian pitopaikka 5 Yleiset vaatimukset 5 Pitopaikan olosuhteet 7 Pitopaikan seinät

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen/Niina Pulkkinen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen

Lisätiedot

Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma

Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma TERVEYDENHUOLTOSUUNNITELMA (11.8.2011) Sivu 1 (5) Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma Tuottajan nimi Tilatunnus Pitopaikkatunnus (täytettävä jos tilalla enemmän kuin yksi pitopaikka) Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö. Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika. Elintarvike- ja terveysosaston julkaisuja 2/2003

Maa- ja metsätalousministeriö. Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika. Elintarvike- ja terveysosaston julkaisuja 2/2003 Maa- ja metsätalousministeriö T Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika Elintarvike- ja terveysosaston julkaisuja 2/2003 Julkaisija: maa- ja metsätalousministeriö, elintarvike- ja terveysosasto Kannen valokuva:

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto PL Valtioneuvosto

Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto PL Valtioneuvosto 1 Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTO Elintarvike- ja terveysosasto PL 30 00023 Valtioneuvosto 3.2.2012 Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sikojen suojelusta Elintarviketeollisuusliitto

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN

Lisätiedot

TAPELIN LUOMUSIKA Tilan historiaa 1969 lihasikalan rakentaminen 240 lihasialle ja vaihto lypsylehmistä lihasikoihin, peltoa n. 16 ha 1982 sukupolven vaihdos 1999 Yhdistelmäsikalan rakentaminen 70 emakolle

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

RAKENNETUET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAATILAINVESTOINNIT. Tampere 30.9.2014. Kjell Brännäs MMM, RO, MAKE

RAKENNETUET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAATILAINVESTOINNIT. Tampere 30.9.2014. Kjell Brännäs MMM, RO, MAKE RAKENNETUET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAATILAINVESTOINNIT Tampere 30.9.2014 Kjell Brännäs MMM, RO, MAKE Maatilainvestointien rahoitus 2015-2020 Investointituella tavoitellaan: Alkutuotannon säilyttämistä

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

WEBINAARI Eläinten hyvinvointikorvaus. Kristiina Valliovuo,

WEBINAARI Eläinten hyvinvointikorvaus. Kristiina Valliovuo, WEBINAARI 22.3.2018 Eläinten hyvinvointikorvaus Kristiina Valliovuo, 4.4.2018 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN TUKIEHDOT RUOKINTA JA HOITO (NAUDAT) 1. Naudoilla saatavilla riittävästi karkeaa rehua ja jatkuvasti

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 275828 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.10.2019 1578/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 21.5.2018 Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista ympäristönsuojeluvaatimuksista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään maatalouden rakennetuista

Lisätiedot

Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot

Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot 2015-2020 Frami B 19.5.2015 Seinäjoki 19.5.2015 Tapani Kaipio Tuetulla rakentamisinvestoinnilla tarkoitetaan maatalouden tuotantotoimintaan käytettävän rakennuksen,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen lisääntymiskäyttäytyminen syömiskäyttäytyminen Muiden tarpeiden

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2011 1382/2011 Valtioneuvoston asetus kansanterveyttä sekä eläinten ja kasvien terveyttä, taudeista ilmoittamista, eläinten hyvinvointia

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA

Lisätiedot

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012 Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla Sikatilojen työnantajaosaaminen 13.12.2012 Hämeenlinna Outi Hälli ELT, Tuotantoeläinten terveyden-ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECPHM

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola ja ylitarkastaja Minna Ruotsalo Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Sikatalous Ontariossa: Nykykäytännöt ja tulevaisuus

Sikatalous Ontariossa: Nykykäytännöt ja tulevaisuus Sikatalous Ontariossa: Nykykäytännöt ja tulevaisuus Kathy Zurbrigg Veterinary Science and Policy Unit Ontario Ministry of Agriculture, Food and Rural Affairs (OMAFRA) CANADA Missä on Ontario? Mistä kanadalaiset

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Laki eläinten hyvinvoinnista

Laki eläinten hyvinvoinnista Laki eläinten hyvinvoinnista Hallituksen linjaukset Toimittajatilaisuus 15.8.2018 Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Hallituksen linjaukset: parsinavetat Lypsylehmien ja hiehojen pitoa kytkettynä

Lisätiedot

Maaseudun tuetun rakentamisen säännökset

Maaseudun tuetun rakentamisen säännökset Maaseudun tuetun rakentamisen säännökset Varsinais-Suomen maaseudun rahoitus- ja kehittämispäivä Janne Gröndahl 9.6.2015 Maankäyttö- ja rakennuslaki 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus.

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit

Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit Kuopio 7.10.2014 Sanna Koivumäki Ruokaosasto/ Maaseudun kehittämisyksikkö Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 9.10.2014 Ruokaosaston tehtäväalueen yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

RAKENTAMISINVESTOINTIEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET LIITE 1

RAKENTAMISINVESTOINTIEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET LIITE 1 N:o 242 935 RAKENTAMISINVESTOINTIEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET LIITE 1 1.1. TILAN MITOITUSPERUSTE Toiminta Mitoitusperuste Täsmennykset Mitoitusperusteet ovat tukikelpoisen pinta-alan enimmäismääriä LYPSYKARJARAKENNUS,

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Yliarkkitehti Niina Kilpelä Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Mitä ja miksi? Esteettömyys on hyviä perusratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

Lihantuotanto SIANLIHA

Lihantuotanto SIANLIHA Hyvinvointi Tuotantoympäristö Rehut ja ruokinta Lihaketjun toimet Welfare Quality Kuljetukset Lihantuotanto SIANLIHA Mitä hyvinvointi on? Hyvinvointi on eläimen kokemus sen fyysisestä ja psyykkisestä olotilasta.

Lisätiedot

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille ylitarkastaja Helena Hepola Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta, lammas, vuohi -> 7 vrk tapahtumasta

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma Eläinten hyvinvointikorvaus. MMM/Juha Palonen Helmikuu Sivu

Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma Eläinten hyvinvointikorvaus. MMM/Juha Palonen Helmikuu Sivu Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Eläinten hyvinvointikorvaus MMM/Juha Palonen Helmikuu 2014 Sivu 1 17.2.2014 Yleistä Valmistelu laajassa työryhmässä maaseutuohjelma valtioneuvostoon

Lisätiedot

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;

Lisätiedot

Hevosen hyvinvointi uudet tulevat määräykset LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh /ESAVI

Hevosen hyvinvointi uudet tulevat määräykset LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh /ESAVI Hevosen hyvinvointi uudet 1.1.2014 tulevat määräykset 13.6.2013 LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh.040-5577569/ESAVI 1 Hevonen ja hyvinvointi Eläinsuojelulla on saatava aikaan eläinten hyvinvoinnin parannusta

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Kotieläinrakennukset, Lihanautarakennukset C 1.2.2

Kotieläinrakennukset, Lihanautarakennukset C 1.2.2 Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet Liite 3 MMM:n asetukseen tuettavaa rakentamista koskevista rakentamismääräyksistä ja suosituksista (0/01) MMM-RMO Kotieläinrakennukset, Liharakennukset

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK

Eläinten hyvinvointikorvaus Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2018 Iisalmi 24.1.2018 Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2014-2020 yleistä: Yksi EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toimenpiteistä

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnin tuki

Eläinten hyvinvoinnin tuki Eläinten hyvinvoinnin tuki Tukikoulutus joulukuussa 2007 Maija Kyrö Mavi / Maaseutuelinkeino-osasto Sivu 1 28.11.2007 Uusi tukimuoto vuodelle 2008 Eläinten hyvinvoinnin tuki eli eläinten hyvinvointituki

Lisätiedot

HAVAINTOJA VÄLIKASVATUKSESTA. Tampere 04.11.2014 Maija Yliaho ProAgria Liha Osaamiskeskus

HAVAINTOJA VÄLIKASVATUKSESTA. Tampere 04.11.2014 Maija Yliaho ProAgria Liha Osaamiskeskus HAVAINTOJA VÄLIKASVATUKSESTA Tampere 04.11.2014 Maija Yliaho ProAgria Liha Osaamiskeskus MINKÄLAISIA TILOJA MUKANA? - 19 satunnaisesti mukaan otettua sikatilaa - Kasvutietoja 8 tilalta 2500 Kokojakauma

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin) Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS HANHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2)

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE

Lisätiedot

Sikalan tautisuojaus kannattaa! Pikakatsaus, mihin kannattaa kiinnittää huomiota?

Sikalan tautisuojaus kannattaa! Pikakatsaus, mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Sikalan tautisuojaus kannattaa! Pikakatsaus, mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Jarkko Niemi ja Marja Kallioniemi, Luonnonvarakeskus Gun Wirtanen ja Hannele Suvanto, Helsingin Yliopisto, Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Sikojen ruokintasuositukset 2014

Sikojen ruokintasuositukset 2014 MTT Kotieläintuotannon tutkimus 10.6.2015 Sikojen ruokintasuositukset 2014 Sikojen energiaruokintasuositukset on annettu megajouleina (MJ) nettoenergiaa (NE) päivässä, MJ NE/d. NE-arvo on laskettu EvaPig

Lisätiedot