Styrud Borealilla uudet toimitilat Nurmijärvellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Styrud Borealilla uudet toimitilat Nurmijärvellä"

Transkriptio

1 Styrud-konsernin uutislehti nro 2, 2011 Styrud Borealilla uudet toimitilat Nurmijärvellä Lue lisää s. 8-9

2 nro 2, 2011 Styrud Styrud Boreal Oy satsaa Etelä-Suomeen Yleinen taloudellinen tilanne ei ole ainakaan helpottunut viime Iskussa-lehden julkaisun jälkeen. Näkymät ovat yleisesti edelleen heikentyneet ja epävarmuutta on ilmassa monien asioiden suhteen. Myöskään ei voida olla ajattelematta 2008 äkkipysähdystä. Nämä asiat vaikuttavat merkittävästi myös siihen, miten yleinen rakentaminen, teollisuuden investoinnit sekä infrarakennushankkeet etenevät lähitulevaisuudessa. Alalla oleva ylikapasiteetti kertoo myös siitä, että kova kilpailu on edelleen jatkunut. Suomessa Styrud Boreal on jatkanut kulkuaan tutulla konseptilla, suurporapaalut sekä alitusporaukset. Edellä mainituista huolimatta uskomme tulevaisuuteemme omalla alallamme. Tästä kertoo myös Styrud Boreal Oy:n merkittävät satsaukset toimitila- ja henkilöstöresursseihin Etelä- Suomessa. Uuteen toimitilaan Nurmijärven Karhukorpeen muutettiin lokakuun aikana. Toimitila sijaitsee logistisesti hyvällä paikalla ja jatkossa pystymmekin palvelemaan asiakkaitamme entistä nopeammin ja tehokkaammin. Myös konsernin Ruotsissa toimivat yhtiöt ovat investoineet tulevaisuuteen uusimalla suuntaporaus- ja porapaalutuskalustoa sekä rekrytoimalla henkilöitä projektijohtoon. Yhtiön pitkäaikaisen suunnitelman mukaisesti Tero Hynninen (esittely takasivulla) on aloittanut tehtävänsä Styrud Borealin toimitusjohtajana Teron vankka kokemus maa- ja kalliorakennusalalta täydentää edelleen yhtiön osaamista ja jatkuvaa toimintojen kehittämistä. Tulen jatkamaan Styrud Boreal Oy:n johtotehtävissä ensi vuoden syksyyn, jonka jälkeen siirryn kokonaan kalustopuolen yrittäjäksi. Syysterveisin, 2 Kimmo Juvani Styrudin työkalustoon on tullut uutena lisänä kaksi ohjattavaa porauslaitetta: DW4020AT ja hieman pienempi DW 3020JT on todellinen monitoimikone, joka tarjoaa kolme porausmahdollisuutta: JT-poraukset pehmeille maalajeille, SBR-poraukset sekamateriaalille, sekä näiden lisäksi StyroRockporaukset. StyroRock on Styrudin kehittämä menetelmä kallion ohjattuun poraukseen. Kaksinkertaisen porausputken avulla, joka toisaalta siirtää paino- ja vetovoimaa ja toisaalta ohjaa ja ajaa poran päätä eteenpäin, porataan 165 mm pilottireikä, joka sitten suurennetaan läpimitaltaan halutun kokoiseksi. Jos haluat lisätietoja kaivamattoman tekniikan menetelmistä, ota yhteyttä: Tom Stålfors, Suomi Puh S-posti: tom.stalfors@styrudboreal.com Anders Jacobsson, Lounais-Ruotsi Puh S-posti: anders.jacobsson@styrud.se Joacim Kullinger, Koillis-Ruotsi Puh S-posti: joacim.kullinger@styrud.se DW3020JT 3020 on hieman pienempi monitoimikone, joka on hyvin joustava ja nopeasti asennettavissa. Se sopii erityisen hyvin sähkö-/kaapeliprojekteihin, joissa joudutaan poraamaan useassa vaiheessa esim. teiden alle. Toimintalaajuus on parisataa metriä ja se voi vetää jopa 300 mm putken. Meiltä kysytään enenevässä määrin muun muassa StyroRock-porauksia kallioon ja nyt voimme vastata paremmin asiakkaiden tarpeisiin, sanoo Anders Jacobsson, joka vastaa Styrudin kaivamattoman tekniikan toiminnasta Lounais-Ruotsissa. Kasvaneen kapasiteetin ansiosta on entistä helpompaa saada oikea kone oikeaan tehtävään.

3 avaa syyskauden uusin konein Kaksinkertainen ilonaihe Uuden porauslaitteiston saapuminen luo erityisen, melkeinpä juhlallisen tunteen. Syksyllä kaksi Ditch Witchin suuntaporauslaitetta siirtyi Styrudin konekantaan. Projektijohto ja porarit ottivat hankinnan mieluusti vastaan. Ainakin laitteiston osalta töiden pitäisi hoitua mallikkaasti. DW4020AT 3

4 Alitusporaus avuksi Olemme tottuneet näkemään alitusporauksia ajellessamme maanteillä, mutta taajamissa alitusporalaitteita näkee vieläkin harvoin. Usein ehkä ajatellaan, että porauskalusto ei mahdu kaduille, tai että mahdollisesti saavutettava hyöty on pieni tai olematon. Usein kuulee sanonnan: Ainahan kun kaupungeissa rakennetaan, niin ainakin jalkakäytävällä on rakennustelineitä ja työmaatarvikkeita, niin eihän yksi kaapelityö seuraavalla kadulla tästä mitenkään poikkea tai pakko porata, kun ei saada kaivaakaan. Tämä näkemys ei kuitenkaan läheskään aina pidä paikkaansa. Isoilla laitteilla ei aina mahdukaan kaupunkien usein aika kapeille ja ahtaille alueille rakennusten ja liikenneväylien sekaan. Mutta porauskaluston ei välttämättä tarvitse olla isokokoinen, ja porausmenetelmästä riippuen kaivutöitä ei välttämättä tarvita juuri lainkaan. Oikea työ tehtynä oikeilla laitteilla voi säästää paljonkin aikaa ja rahaa. Kaivetaanko vai porataanko? Aina kun mietitään, kannattaako jokin tietty kohde kaivaa auki vai voisiko vaihtoehtona käyttää alitusporausta, täytyy tietenkin punnita molempien vaihtoehtojen hyöty- että haittapuolia. Jotta tämän voi tehdä, täytyy ensin tiedostaa, että kaivamiselle löytyy usein varteenotettava vaihtoehto. Kaikki työmaat eroavat toisistaan. Kun olosuhteet ja edellytykset ovat erilaisia ja muuttujia on paljon, niin ei myöskään ole yksiselitteistä vastausta, joka suosisi jompaakumpaa vaihtoehtoa. Usein ratkaisu, että osa kaivetaan ja osa porataan, on loppupeleissä se kustannustehokkain vaihtoehto. Tähän päästäksemme, meidän on kuitenkin ymmärrettävä ja tiedostettava alitusporausten potentiaali, sen mahdollisuudet, ja tietenkin rajoitukset. Kysymyksiä on tietenkin paljon, mutta onneksi löytyy asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä. 4 Perinteiseen kaivamiseen verrattuna poraustekniikalla saavutetaan yleensä useita etuja. Poraus on paljon nopeampaa kuin kaivaminen, tämä vähentää päästöjä, meluhaittoja ja alueen asukkaiden ja käyttäjien ärtymystä. Ei porauskaan äänetöntä ole, mutta se kestää huomattavasti lyhyemmän ajan. Nopeuden vuoksi poraus on myös usein halvempaa kuin perinteinen kaivaminen. Liikennejärjestelyistä voidaan päästä kokonaan eroon, kaikkihan tietävät mitä tapahtuu kun yksi ajokaista katkaistaan kaupungissa. Entä kun kokonainen katu tai risteys katkaistaan? Porauksen puolesta puhuu myös kaivumassojen säilytys tai pois- ja takaisinkuljetus maansiirtoautoilla. Massojen määrä kasvaa mitä syvemmälle virtausputket/ kaapelit asennetaan. Tänä päivänä kaupunkien kadut tahtovat olla niin täynnä putkistoja ja kaapeleita, että syvyyttä on pakostakin lisättävä, jotta uusia putkilinjoja ylipäätään saa asennettua. Pahimmassa tapauksessa putkistojen nykyinen asettelu ja määrä voivat johtaa siihen että on kaivettava iso alue auki uusien putkistojen asennukselle, kun poraamalla samat putket voidaan vaivattomasti asentaa risteävien putkien alapuolelle. Asennussyvyydestä riippumatta maa-ainesta kertyy ainoastaan se määrä jonka suojaputken tilavuus vaatii. Menetelmällä säästytään suurilta osin myös jälkisiivouksesta, kivetysten asentamisesta, asfaltoinnista, painaumien korjauksista, viheralueiden entisöinnistä jne. Kaikki tämä säästää rakennuttajan rahaa ja lisää asukkaiden viihtymistä ja autoilijoiden hermoja. Porausmenetelmän valinta riippuu maaperäolosuhteista. Hiekassa, savessa ja siltissä, suuntaporaus voi olla paras ratkaisu, kun taas kivisessä maassa vasaraporaus on yleensä hyvä vaihtoehto. Vasaraporauskin voidaan suorittaa jopa 1,5 m elementtipituuksilla, jolloin kaivannon pituudeksi riittää alle 4 metriä. Suuntaporallekaan ei tarvita kuin korkeintaan aloitus- ja lopetuskaivanto ja asennuspituus voi olla satojakin metrejä. Ehjään kallioon poraus onnistuu myös, kun taas räjäytetyn kallion maisemointi on vaikeampaa. Vaikeissa ja vaihtelevissa maaperäolosuhteissa eri menetelmiä voidaan yhdistää, jotta jokaisella työmaalla saavutettaisiin paras mahdollinen kustannustehokkuus ja toimiva järjestelmä. Aina kun on kyse alitusporauksesta, sen suunnittelusta tai mahdollisuuksien selvittämisestä, ota yhteyttä, niin katsotaan ja mietitään eri vaihtoehtoja yhdessä. Asiantuntemuksemme on käytettävissänne. Tom Stålfors puh

5 taajamarakentamisessa Kaukojäähdytysputken 630 mm asennusta Göteborgin keskustassa. Kuva oikealla: Vasaraporausta Helsingissä. Poraus 406 mm suoritettiin 1,5 metrin elementtipituuksilla jolloin kaivannon pituudeksi riitti 3,5 metriä. Alitusporaus soveltuu niin vesi- ja viemärijohdoille, sähkö-/telekaapeleille, kaukolämmölle, kaasulle jne. Kuva alla: Pienempien putkien asennus suuntaporalla ei häiritse vilkasta liikennettä keskellä kaupunkia. Kuvassa piloottireiän porausta. 5

6 Styrud Boreal Oy mukana Länsimetro-hankkeessa Otaniemessä 6 Yleistä: Länsimetro jatkaa metrolinjaa länteen Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään, helpottaen pääkaupunkiseudun päivittäistä liikennettä. Valmistuessaan se kuljettaa n matkustajaa päivässä. Suomen suurin infrahanke käsittää kaksi n. 14 km:n pituista tunnelia ja seitsemän uutta asemaa Ruoholahden ja Matinkylän välillä. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 loppupuolella. Rakennuttaja (Länsimetro Oy) oli valinnut järjestämällään tarjouskilpailun perusteella SRV Rakennus Oy:n toteuttamaan louhintaurakka 5 Otaniemen ratatunnelit ja asemahankkeet. LU5 tunneliurakkaan sisältyy pääsisäänkäyntien ja kuilujen maanpäällisten töiden sekä tukikohtatöiden maan päällä suoritettavat esirakentamis-, maanrakentamis-, tukiseinä, louhinta ja kallion lujitustyöt. Styrud Borel Oy on aliurakoimassa SRV Rakennus Oy:lle kohteella Tietotien teknisen- ja tiedonkuilun tukiseinätöitä. Urakkaan sisältyy työnaikaisen settitukiseinien pystyporapaalut sekä ankkurointi-, juuritapitus- ja tukiseinän vaakapalkitustöitä. Kireä aikataulu, tilanahtaus sekä runsas liikenne tuovat haasteita työn suorittamiselle. Tähän asti projekti on kuitenkin sujunut moitteettomasti.

7 7

8 Styrud Boreal Oy:lle Nurmijärvelle Yhtiön toiminnalle sopivaa toimitilaa etsittiin pitkään Etelä- Suomesta. Kesällä 2011 sellainen vihdoinkin löytyi Nurmijärveltä, Karhunkorven teollisuusalueelta. Paikka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä, kolmostien välittömässä läheisyydessä. Uusi toimitila sisältää toimisto ja sosiaalitiloja noin 120 m2 ja halli- ja tuotantotilaa noin 400 m2. Toimistotiloja voidaan myös laajentaa tulevaisuuden tarpeiden mukaan. Edellinen vuokralainen tyhjensi toimitilan heinäkuun loppuun mennessä, jonka jälkeen tiloissa aloitettiin mittava remontti. Tuotantotila saatettiin lämpimäksi ja toimistotiloja laajennettiin. Myös sisäänkäynti uusittiin luhtikäytävän muodossa. Hallissa voidaan remontin jälkeen tehdä erilaisia tuotannon valmistelevia töitä sekä koneiden huolto- ja korjaustöitä. Tuotannon toiminnat sekä Etelä-Suomen putkivarasto siirrettiin Nallekujalle elokuun aikana ja toimistotiloihin päästiin muuttamaan lokakuun aikana. Kaikki Etelä-Suomen toiminnot saatiin näin saman katon alle. Näin pystymme entistä paremmin, nopeammin ja tehokkaammin vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Ylitornion toimipiste jatkaa vanhaan malliin, palvellen pääasiassa Pohjois-Suomessa tehtäviä projekteja. Konsernin kalustohankinnat palvelevat myös Suomen toimintoja Tukholmasta Nurmijärvelle vain 200 km Konserni hankki kesän aikana uutta kalustoa suuntaporaukseen: DW4020AT ja hieman pienemmän DW 3020JT (katso tarkemmin sivut 2 3), sekä porapaalutukseen/ankkurointiin (katso tarkemmin sivut 10 11) Hankitut koneet tukevat vahvasti jatkossa myös Suomen toimintoja. Tukholmasta Nurmijärven konttorille on matkaa vain reilut 200 km, joten koneet ovat nopeasti käytettävissä myös Suomessa tehtävissä projekteissa. 8

9 uusi toimipiste Nurmijärven toimipisteen yhteystiedot: Styrud Boreal Oy Nallekuja NURMIJÄRVI Alituspalvelut: Tom Stålfors p tai tom.stalfors@styrudboreal.com Porapaalutukset: Mika Inkerö p tai mika.inkero@styruboreal.com Talous ja markkinointi: Riitta Borgman p tai riitta.borgman@styrudboreal.com Toimitusjohtaja: Tero Hynninen p tai tero.hynninen@styrudboreal.com Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihimme ja henkilökuntaamme! 9

10 Jännitystä pien Kesän saapuessa Ruotsiin, italialainen Global Drilling -yhtiö toimitti uuden porauslaitteiston Styrud TGB:lle. Kyseessä on MDT230B Multipurpose Drill, erittäin monipuolinen kone, joka otettiin käyttöön Fageredissa lähellä Göteborgia. 10 Arkaluontoinen tehtävä Ensimmäinen projekti uudella koneella tehtiin Västkustens Mark & Asfalt AB:lle, jolle Mölndalin kaupunki oli antanut tehtäväksi rakentaa uuden vesi- ja viemärijärjestelmän parillekymmennelle uudelle ja joillekin, jo olemassa oleville kiinteistöille. Styrudin tehtävänä oli porata 36 kulmassa reikä maan pinnasta ja liittää se jo olemassa olevaan jätevesitunneliin. Tunnelin katossa kulkee paljon kaapeleita ja suurena haasteena olikin välttää kaapelit ja osua läpimenokohtaan korkeintaan 1 % poikkeamalla. Aluksi porattiin 273 mm teräsputki maan pinnan tasolta alas kiinteään kallioon. Tämän jatkeeksi porattiin 254 mm kallioreikä ja reikään asennettiin vielä PE-putki. Reiän kokonaispituudeksi tuli 63 metriä. Poraustyön yhteydessä suoritettiin neljä tarkistusmittausta oikean poraussuunnan varmistamiseksi. Styrudin Tomas Nordqvist suoritti mittaukset ja hänen otsallaan saattoi kenties aavistaa pienen hikipisaran, kun läpimenon aika vihdoin koitti. Uuden laitteiston ohjaimissa olevien Jan Ståhlin ja Mikael Anderssonin avulla asetetut tavoitteet kuitenkin täyttyivät. Morgan Eriksson työskentelee työnjohtajana Västkustens Mark & Asfalt:issa ja on aiemminkin tehnyt eri yhteyksissä yhteistyötä Styrud-konsernin yhtiöiden kanssa. Kun yhteistyö sujuu, on mukava työskennellä samojen ihmisten kanssa, toteaa Morgan ja jatkaa: Fageredin projektissa juuri kaapelien sijainti tunnelissa aiheutti tiettyä huolta, jonka johdosta yhteistyökumppani oli tärkeää valita huolella. Styrud TGB:llä oli projektiin parhaiten soveltuva kalusto sekä hyviä referenssejä vastaavista kohteista. Projekti onnistuikin kaikin puolin suunnitelmien mukaisesti.

11 ellä pelivaralla Erityisvahva monitoimikone MDT230B on vahva kone, jonka toiminta-alue on erittäin laaja. Koneella porattavat dimensiot ovat , porattavan putken elementtipituus voi olla max. 10 m. Christer Carlsson toimii projektipäällikkönä Göteborgissa ja on tyytyväinen uuteen koneeseen. Yhteystiedot: Jos haluat lisää tietoja, ota yhteyttä: Kimmo Juvani - Suomi /kimmo.juvani@styrudboreal.com Andreas Olsson - Ruotsi Itä/Pohjoinen /andreas.olsson@styrud.se Christer Carslsson - Ruotsi Länsi/Etelä /christer.carlsson@styrud.se Erittäin tervetullut kone, sanoo Christer. Se on meille suureksi avuksi porapaalutuksissa, suuremmissa kallioporauksissa, sekä ankkuriporauksissa. Koneen ensimmäinen projekti sujui odotuksien mukaisesti, joten toivottavasti kone on tulevaisuudessa ahkerasti käytössä. 11

12 Tänä kesänä tehtiin myös siiviläkaivoja! Kokkolan GTK (Geologian tutkimuskeskus) tilasi meiltä 4 kappaletta siiviläkaivoja Lohtajan Karhinkankaalle tämän vuoden alkukesästä. GTK:n puolesta valvojana toimi geologi Miikka Paalijärvi ja yhteistyö sujui erittäin hyvin. Paalutuskoneemme Hitachi teki 324 mm:n putkella reiät soraharjuun, joihin sitten asennettiin muovisia siiviläputkia. Työputkea, siis 324:sta, käytettiin vain apuputkena ja se nostettiin varovaisesti pois, kun siiviläputket oli asennettu määräsyvyyteen. Reikäsyvyydet vaihtelivat 15 ja 23 metrin välillä. Siiviläputket olivat yhden ja kahden metrin elementeissä, joissa oli koiras- ja naaraskierteet. Putken ulko- /sisäkoot olivat 220/200 mm. Siivilän aukot vaihtelivat 0,5 0,75 mm räätälöitynä soraharjun muodostaman raekoon vaihtelun mukaan. Jokainen kaivo varustettiin noin kymmenen metrin siiviläosuudella. Tarkoitus oli ottaa kuutiota vettä kaivoa kohden vuorokaudessa. Muistan hyvin ykköskaivon vedentulon. Mahtava vesi/vesisorapatsas nousi jo poratessamme reikää. Ykköskaivo painui myös muistiin siitä syystä, että se oli noin 150 metriä huoltotieltä. Onneksi oli jonkinlainen polku ja ainoastaan pieni taimikko, josta etenimme kohti haluttua kaivonpaikkaa. Jokaisen kaivon lähistöllä oli pieni havaintoputki, josta joskus oli todettu, että tässä olisi mahdollisesti hyvä kaivonpaikka. Osa putkista oli vesipiirin laittamia ja uudemmat suuret putket (noin 90 mm halkaisija) olivat GTK:n asentamia ja tutkimia. Näissä oli mittalaitteet, joista voi nähdä pohjaveden pinnanlaskun porauksen aikana ja myös koepumppauksen vaikutuksen kahden tunnin aikana, kun kaivoa rasitettiin hienovaraisesti. Työ sujui hyvin pitkistä siirtomatkoista huolimatta. Teimme kaivon päivässä. Koepumppaukset teimme noin kuusi viikkoa myöhemmin hitaammalla nopeudella eli kaksi kaivoa per päivä. Koepumppaus vaati enemmän ruumiillista raatamista pumpun, putkien, letkujen, kolmiojalan, vinssin ja generaattorin kanssa. Ykköskaivo oli täälläkin vaikein ja aiheutti eniten hikipisaroita, mutta työ saatiin tehdyksi. Terveisin, Roy Klemets 12

13 Tuulivoimalan perustusten tekoa Gabrielsbergetissä Keväällä 2011 Styrud Boreal Oy oli mukana rakentamassa tuulivoimalan perustuksia Gabrielsbergetiin Pohjois-Ruotsiin. Porasimme sadevesien poistoviemärit kallioon. Pisimmät reiät olivat jopa 90 metriä. Aikataulusta johtuen poraustöitä tehtiin kahdessa vuorossa. Projektin kokonaisaika oli noin 2 kuukautta. Reikiä porattiin yhteensä 17 kappaletta, eli 1 kpl jokaiseen tuulimyllyperustukseen. Perustukset tehtiin alueella, joka sijaitsee luonnonsuojelualueella. Tämän johdosta tilaaja halusi ratkaisun, jossa luontoa ja maaperää vahingoitetaan mahdollisimman vähän. Tilaaja oli ratkaisuun erittäin tyytyväinen ja ratkaisu todettiin kaikin puolin toimivaksi. YT-Messuilla Turussa Styrud Boreal Oy oli mukana toukokuussa Turussa järjestettävillä YT-messuilla. Yhdyskuntatekniikka näyttely keräsi lähes kävijää kolmen päivän aikana Turun Messu- ja Kongressikeskukseen. Näytteilleasettajia oli 200. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma järjestettiin nyt 15. kerran. Kuvassa toimitusjohtaja Kimmo Juvani, hallituksen puheenjohtaja Sten-Anders Eriksson, alitusporauksista vastaava Tom Stålfors sekä porapaaluista vastaava Mika Inkerö. 13

14 Porapaaluja Kiirunassa Asiakas: BDX Företagen AB Kohde: Uusi toimintakeskus Kiirunassa Paalut: RD 140/10 42 kpl, keskimitta noin 20 m. Projekti oli erittäin kiirellinen, mutta pystyimme järjestelemään niin, että Hitatchi vapautui käyttöömme nopeasti. Olimme jo täydessä työn touhussa viikon sisällä tilauksen saamisesta. Kun mitat oli tarkistettu, työt aloitettiin ja projekti sujui aikataulun mukaisesti. Miehemme tekivät pitkiä päiviä ja poraukset sujuivat mallikkaasti. Tilaaja oli erittäin tyytyväinen työn toteutukseen sekä aikataulun pitävyyteen. 14

15 Paperisesta työaikaraportoinnista sähköiseen ilmoittamiseen Styrud Boreal Oy otti kesäkuun alussa käyttöön järjestelmän, jossa työntekijöiden työajat ilmoitetaan kännykällä. Yhtiössä oli jo pitkään pohdittu, miten työaikojen raportointia ja seurantaa saataisiin helpotettua sekä työntekijän että työnantajan kannalta. Ohjelman toimitti Movenium Oy, joka toimittaa erilaisia ohjelmia työaikojen syöttöön tietokoneella, matkapuhelimella tai leimauslaitteilla. Käytännössä ilmoittaminen tehdään seuraavasti: aamulla työntekijä kuittaa työn alkaneeksi kännykkään. Kirjaus nähdään konttorilla. työpäivän päätyttyä työntekijä lopettaa työn, ilmoittaa projektinumeron sekä muita sovittuja tietoja ja lopettaa työn. Toimenpiteeseen tarvitaan siis kännykkä sekä internet-yhteys. Tiedot siirtyvät Moveniumjärjestelmään, josta projektijohto voi seurata tietoja reaaliaikaisesti. Työaikaraportit saadaan kuukausittain ulos järjestelmästä PDF-, CSV-, tai Excel-tiedostoina. Tiedot on myös mahdollista viedä palkanlaskentaohjelmaan. Järjestelmän käyttöönotto oli vaivaton ja työntekijät omaksuivat järjestelmän käytön puolen päivän koulutuksella. Kouluttajana toimi Jukka Lohi Movenium Oy:stä. Suurin haaste oli työntekijöiden erilaiset kännykät ja niiden asetukset. Tällä hetkellä järjestelmä toimii kuitenkin hyvin ja on helpottanut ja nopeuttanut työaikojen ilmoittamista merkittävästi. Myös työntekijät ovat omaksuneet uuden käytännön hyvin, jopa niin hyvin, että ovat myyneet sitä eteenpäin yhteistyökumppaneillemme! Lisätietoja Movenium-järjestelmästä: Myyntiedustaja: Jukka Lohi p tai 15

16 TERO HYNNISESTÄ STYRUD BOREAL OY:N TOIMITUSJOHTAJA Tero Hynninen aloitti Styrud Boreal Oy:n toimitusjohtajana Hän on kotoisin Kuopiosta ja asuu nykyisin Tuusulassa. Tero on koulutukseltaan diplomi-insinööri syvennyttyään kalliorakennus- ja tietekniikan opintoihin Teknillisessä korkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna Aiemmin hän on valmistunut Kuopion Teknillisestä opistosta yhdyskuntatekniikan insinööriksi vuonna Terolla on pitkä maa- ja kalliorakennusalan työkokemus. Aluksi hän toimi maarakennusalalla erilaisissa tehtävissä, painottuen urakoinnin työmaatehtäviin. Korkeakouluopintojen jälkeen Tero siirtyi YIT Rakennus Oy:n palvelukseen toimien työmaainsinöörinä, työmaapäällikkönä, kehitysinsinöörinä ja työpäällikkönä. YIT:llä ura keskittyi louhinta-alaan Infrapalveluiden Kalliorakennusyksikössä. Kaksi ensimmäistä vuotta hän toimi työmaainsinöörinä maanalaisissa kaivoshankkeissa, kunnes siirtyi pääkaupunkiseudun kalliorakennustyömaille. Viimeisten viiden vuoden aikana hän oli työpäällikkö, joka vastasi projektien taloudellisesta tuloksista, aikatauluista, työturvallisuudesta sekä henkilöstö- ja kalustoresursseista. Teron vastuulla olivat mm. Kehäradan Aviapoliksen louhintaurakka. Lisäksi vastuualueeseen sisältyivät kaluston kehitys, työmaiden tekninen tuki, ulkomaiset aliurakoitsijat sekä henkilöstön koulutus. YIT vuosien jälkeen Tero siirtyi Orica Finland Oy:öön teknisen johtajan tehtäviin.yhtiö kuuluu louhintaräjähteitä valmistavaan ja toimittavaan Orica Mining Services konserniin. Työtehtävät liittyivät yrityksen liiketoiminnan aloittamiseen ja kasvattamiseen. Terolla on perhe, johon kuuluu vaimo ja kolme lasta. Harrastuksiin sisältyy metsästys, laskettelu, Ford Mustang 289 (vm.-66), lukeminen ja maraton-juoksu. Odotan suuresti uusia haasteita Styrud Boreal Oy:n palveluksessa ja olen varma yrityksen menestyksestä tulevina vuosina. Yrityksen viime vuosien suunnitelmallinen henkilö- ja toimitilaresurssien sekä konekapasiteetin kasvattaminen on osoitus omistajien sitoutumisesta ja luottamuksesta osaamiseemme. Nykyiset resurssit ja konsernin sisäisen yhteistyön lisääminen luo asiakkaillemme ja Styrud Boreal Oy:lle uusia mahdollisuuksia. Terveisin Tero 16 Styrud Boreal Oy oli mukana FEM 2011 tapahtumassa. Kahdeksas Fennoscandian Exploration and Mining - FEM 2011 järjestettiin Levillä, Kittilässä. FEM on vuosien aikana kasvanut kansainvälisesti tunnetuksi tapahtumaksi, joka yhdistetään Suomen Lappiin. Joka toinen vuosi järjestettävä FEM konferenssi on yksi Euroopan tärkeimmistä malminetsintäja kaivannaisteollisuusalan tapahtumista. Geotekniikan päivä marraskuussa Styrud Boreal Oy oli mukana Geotekniikan päivässä Finlandia-talolla Koko päivän aikana kävijöitä oli noin 300. Uusi toimitusjohtaja Tero Hynninen esitteli yrityksen toimintaa kuulijoille (kts. kuva). Styrud Boreal Oy Nallekuja NURMIJÄRVI Styrud Boreal Oy Teollisuustie YLITORNIO puh fax Porapaalut Mika Inkerö puh Alituspalvelut Tom Stålfors puh etunimi.sukunimi@styrudboreal.com Graafinen toteutus:

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Keruukontti saapuu Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka mitat ovat n. 2m x 2m x 3,5m. Kontin paikka

Lisätiedot

Geonex Oy on suomalainen yritys joka valmistaa, varustelee ja myy DTH-/uppovasaraporauslaitteita. Geonex-tuotteet on kehitetty käytännön työssä

Geonex Oy on suomalainen yritys joka valmistaa, varustelee ja myy DTH-/uppovasaraporauslaitteita. Geonex-tuotteet on kehitetty käytännön työssä VAAKAPORAKONEET PAALUTUSKONEIDEN VARUSTELUT TYÖKALUT VASARAT VARUSTEET HUOLTO KORJAUS KOULUTUS Geonex Oy on suomalainen yritys joka valmistaa, varustelee ja myy DTH-/uppovasaraporauslaitteita. Geonex-tuotteet

Lisätiedot

Tarjoaa korkealaatuisia, kotimaisia maa- ja kaukolämpöratkaisuja, sekä laadukasta ja luotettavaa kaivonporausta

Tarjoaa korkealaatuisia, kotimaisia maa- ja kaukolämpöratkaisuja, sekä laadukasta ja luotettavaa kaivonporausta Gebwell Oy Tarjoaa korkealaatuisia, kotimaisia maa- ja kaukolämpöratkaisuja, sekä laadukasta ja luotettavaa kaivonporausta Perustettu vuonna 2005 Pääkonttori ja tuotanto sijaitsevat Leppävirralla Työllistää

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu 5.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Kaitaan ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaa-alueet, työajat ja vaiheet, projektipäällikkö

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu 10.3.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Finnoon ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaaalueet, työajat ja vaiheet,

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus

Metro länteen asukastilaisuus Metro länteen asukastilaisuus 25.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Espoonlahden aseman ja ratatunnelin louhinta: työmaa-alueet, työajat ja -vaiheet, projektijohtaja

Lisätiedot

Siltasairaala. Työmaatiedote 12 Lokakuu Työmaatiedote :00

Siltasairaala. Työmaatiedote 12 Lokakuu Työmaatiedote :00 Työmaatiedote 15.10.2018-13:00 Siltasairaala Työmaatiedote 12 Lokakuu 2018 Siltasairaalan työmaalla ST-osan maanrakennustyöt sekä perustusten ja maanpaineseinien teko ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Lisätiedot

Kaivukoneporalaitteet

Kaivukoneporalaitteet Kaivukoneporalaitteet ADVANCED DRILLING TECHNOLOGY ExcaDrill tekee ylittämättömistä esteistä väliaikaisia Tämä on sinun ja kallion välinen asia. Mies vastaan luonnon kovin mahdollinen pinta. Vastustaja

Lisätiedot

Käsin- ja koneasennettavien ruuvipaalujen asennusohjeet

Käsin- ja koneasennettavien ruuvipaalujen asennusohjeet Käsin- ja koneasennettavien ruuvipaalujen asennusohjeet A) asennus rautakangella B) asennus polttomoottorikäyttöisellä pyöritysmoottorilla C) asennus kaivinkoneeseen kiinnitettävällä hydraulisella pyöritysmoottorilla

Lisätiedot

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren varikon louhinta; työmaa-alue, työajat ja -vaiheet

Lisätiedot

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Administer Oy Taloushallinnon palvelut Suomalainen perheyritys Kasvaa vauhdikkaasti,

Lisätiedot

MONIPUOLISTA OSAAMISTA

MONIPUOLISTA OSAAMISTA Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista

Lisätiedot

TAMPEREEN KANSI JA AREENA - RD PAALUTUS

TAMPEREEN KANSI JA AREENA - RD PAALUTUS TAMPEREEN KANSI JA AREENA - RD PAALUTUS Olemme osa Keller Grouppia joka on suurin vaativiin geoteknisiin ratkaisuihin erikoistunut toimija maailmassa. Keller Groupin globaali toiminta Olemme osa Kreatea,

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakennusurakoista ja työntekijöistä 1.7.2014. Niko Hämäläinen Taitotekniikka

Tiedonantovelvollisuus rakennusurakoista ja työntekijöistä 1.7.2014. Niko Hämäläinen Taitotekniikka Tiedonantovelvollisuus rakennusurakoista ja työntekijöistä 1.7.2014 Niko Hämäläinen Taitotekniikka 1.7.2014 jälkeen raportoitava verottajalle: URAKKATIEDOT: Koskee kaikkia rakennustöiden tilaajia: Rakennuttajaa,

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu Metro länteen Asukastilaisuus Soukka 6.10. Soukan koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kiinteistökatselmukset projektipäällikkö Eero Hurmalainen,

Lisätiedot

Hyvä valinta ystävä. Lue ohje kokonaan ennen asentamista!

Hyvä valinta ystävä. Lue ohje kokonaan ennen asentamista! Hyvä valinta ystävä! Moduulipuhdistaja 8 - asennus-, käyttö ja huolto-ohje Moduulipuhdistaja 8 toiminta Moduulipuhdistaja 8 asennus Moduulipuhdistaja 8 käyttö ja huolto Yleistä Lue ohje kokonaan ennen

Lisätiedot

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen

Lisätiedot

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV- WELDING OY Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV Welding on vaativiin teollisuuden vaatimuksiin hitsaustöitä toteuttava yritys. MV Weldingin työmaat vaihtelevat ympäri Suomen. Kasvutahdissa olevan yhtiön

Lisätiedot

Maininkitien asukastilaisuus

Maininkitien asukastilaisuus Maininkitien asukastilaisuus 25.4.2017 Ohjelma Tervetuliaissanat: viestintäjohtaja Satu Linkola Espoonlahden työmaan esittely: valvoja Juha-Pekka Olli, tuotantopäällikkö Rami Tuovinen Kivenlahden työmaan

Lisätiedot

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy Länsimetro Soukan kirjastolla 25.9.2017 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat käynnistynyt.

Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat käynnistynyt. Työmaatiedote 05.07.2018-16:00 Siltasairaala Työmaatiedote 9 Heinäkuu 2018 Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat

Lisätiedot

2. MAASTOTUTKIMUKSET Tutkimusalue ja poraustulokset Pumppaustulokset Vedenottoalueen suojelu 5 3. YHTEENVETO 5

2. MAASTOTUTKIMUKSET Tutkimusalue ja poraustulokset Pumppaustulokset Vedenottoalueen suojelu 5 3. YHTEENVETO 5 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Tutkimuksen lähtökohta 3 1.2 Aikaisemmat tutkimukset 3 2. MAASTOTUTKIMUKSET 3 2.1 Tutkimusalue ja poraustulokset 3 2.2 Pumppaustulokset 4 2.3 Vedenottoalueen suojelu

Lisätiedot

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea

Lisätiedot

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yhden putken systeemi vai erotteleva? Vanhoissa kiinteistöissä yleensä yksi

Lisätiedot

Pohjavesiputkien PVPl 9 ja PVP20 asentaminen furajoen Olkiluodossa kesällä 2004

Pohjavesiputkien PVPl 9 ja PVP20 asentaminen furajoen Olkiluodossa kesällä 2004 Työraportti 2004-48 Pohjavesiputkien PVPl 9 ja PVP20 asentaminen furajoen Olkiluodossa kesällä 2004 Tauno Rautio Marraskuu 2004 POSIVA OY FIN-2760 OLKILUOTO, FINLAND Tel +358-2-8372 3 Fax +358-2-8372 3709

Lisätiedot

Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli. yit.fi

Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli. yit.fi Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli yit.fi Pasila kesällä 2014 YIT 2 Pasila 28.8.2015 YIT 3 Company presentation Pasila tulevaisuudessa YIT 4 Company presentation Mikä on Tripla?

Lisätiedot

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille Miika Ilonen - Miilahti Oy Ratkaisun esittely Aktiivimenetelmään perustuva pienbioreaktori, joka voidaan toteuttaa joko kiinteänä tilalle tai toimia siirrettävänä

Lisätiedot

Maakaasu- ja kaukolämpölinjat

Maakaasu- ja kaukolämpölinjat Maakaasu- ja kaukolämpölinjat Ohjeet kaivutyömaille joilla sijaitsee Elenia Lämmön maakaasu- ja kaukolämpölinjoja 1 Kaasu- ja kaukolämpölinjat Simo Loisa Elenia Lämpö Oy Rakentaminen kaukolämpölinjan 2

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

MERIPERUSTUSTEN VALMISTUS- JA ASENNUSPROJEKTIT

MERIPERUSTUSTEN VALMISTUS- JA ASENNUSPROJEKTIT Uutta liiketoimintaa merituulivoimasta Helsinki 24.9.2013 Ilkka Rantanen, STX Finland Oy MERIPERUSTUSTEN VALMISTUS- JA ASENNUSPROJEKTIT Windenergy Lastausta Turun telakalla elokuussa 2013 30 September

Lisätiedot

Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Suomen metsäteollisuuden suurimman investoinnin, Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan työmaalla Äänekoskella päästiin toukokuun

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja

Lisätiedot

UUSI PATENTOITU KOTIMAINEN ASENNUSTASKU AURAUSKEPILLE

UUSI PATENTOITU KOTIMAINEN ASENNUSTASKU AURAUSKEPILLE UUSI PATENTOITU KOTIMAINEN ASENNUSTASKU AURAUSKEPILLE SÄÄSTÄ TUHANSIA EUROJA AURAUSKEPPIEN ASENNUKSESSA! TAUSTAA: Liikenteenjakajissa aurauskepit asennetaan hyvin yleisesti jakajan reunakivetykseen. Reunakiveen

Lisätiedot

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Ohje 1 (3) 23.4.2014 Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Yleistä Liittymiskaapelityyppinä käytetään omakotitalojohdoissa AMCMK 3 x 25 + 16 ja suuremmissa poikkipinnoissa AXMK -maakaapeleita.

Lisätiedot

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kestäviä kallio- ja maaperätutkimuskoneita vaativiin olosuhteisiin Geomachine Oy on vuonna 1984 perustettu kallio- ja maaperätutkimuslaitteiden

Lisätiedot

Eristetyt putkistot. Uponor -eristetyt putkistojärjestelmät

Eristetyt putkistot. Uponor -eristetyt putkistojärjestelmät 1.3.2012 Eristetyt putkistot Uponorin eristetyt putkistojärjestelmät on tarkoitettu kylmän ja lämpimän käyttöveden ja lämmön siirtoon. Putkistot voidaan asentaa suoraan kiepiltä kaivantoon jopa 200 metrin

Lisätiedot

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Kaapeleiden sijoittaminen jyrkkäluiskaisen tien varressa Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Jyrkkäluiskaisella tiellä kaapelipaikat voidaan täyttää seuraavasti:

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

VESISET Plus + KATTOKAIVO SANEERAUSRAKENTAMISEEN

VESISET Plus + KATTOKAIVO SANEERAUSRAKENTAMISEEN VESISET Plus + KATTOKAIVO SANEERAUSRAKENTAMISEEN Esittely s.2 C-Kattokaivon asennus timanttiporattuun reikään s.3 C-Saneerauskattokaivon asennus vanhan kaivon päälle s.4 Kattokaivon putkiston asennus s.5

Lisätiedot

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin Kaivantoturvallisuus Jutunaihetta turvavarttiin Työskentely kaivannoissa Suositaan menetelmiä ja koneita, joita käyttämällä kaivannossa ei tarvitse työskennellä, tai työskentelyaika jää mahdollisimman

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Diplomityö: RD-paaluseinän kiertojäykkyys ja vesitiiveys paalun ja kallion rajapinnassa

Diplomityö: RD-paaluseinän kiertojäykkyys ja vesitiiveys paalun ja kallion rajapinnassa Diplomityö: RD-paaluseinän kiertojäykkyys ja vesitiiveys paalun ja kallion rajapinnassa Leo-Ville Miettinen Nuorempi suunnittelija Finnmap Consulting Oy, Part of Sweco Työn rahoittaja: Ruukki Esityksen

Lisätiedot

Seinäsarjan asennusohje

Seinäsarjan asennusohje Seinäsarjan asennusohje Aurinkopuhaltimen sijoittaminen Aurinkopuhallin sijoitetaan rakennuksen etelän puoleiselle seinälle. Varmista ettei puu, rakennus tai muu este varjosta Aurinkopuhallinta. Oikein.

Lisätiedot

Aurinkolämmitin XP2. Käyttöopas FI

Aurinkolämmitin XP2. Käyttöopas FI Aurinkolämmitin XP2 Käyttöopas FI ID-KOODI: M-1631.2013 ID-KOODI: M-1633.2013 Swim & Fun Scandinavia info@swim-fun.com www.swim-fun.com Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Turvallisuusohjeet 2 2. Laitteen toimintatapa

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

Konsernipalvelut/Tekniset palvelut

Konsernipalvelut/Tekniset palvelut GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Konsernipalvelut/Tekniset palvelut TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS TILAUS No (KP täyttää) Tilaaja Päiväys 05.11.2015 Hanke Geologinen rakenneselvitys Aakkulanharjun pohjavesialueella

Lisätiedot

Länsimetron kuukausi-info Länsimetro Oy Matti Kokkinen

Länsimetron kuukausi-info Länsimetro Oy Matti Kokkinen Länsimetron kuukausi-info 25.3.2014 Länsimetro Oy Matti Kokkinen Länsimetro Oy Helsingin ja Espoon yhteisesti omistama yhtiö Tehtävänä metron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään Toimii läheisessä yhteistyössä

Lisätiedot

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN

Lisätiedot

Onko ajopäiväkirjasi asiakkaiden ja verottajan vaatimusten tasolla?

Onko ajopäiväkirjasi asiakkaiden ja verottajan vaatimusten tasolla? Sujuvampi, turvallisempi ja vähemmän ympäristöä kuormittava ajaminen. Onko ajopäiväkirjasi asiakkaiden ja verottajan vaatimusten tasolla? 6.5.2010 Sampo Hietanen toimitusjohtaja Mitkä ovat yrityksesi matkakustannukset?

Lisätiedot

Varastointi. Flex Putket. Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla. teräviä kappaleita esim kiviä.

Varastointi. Flex Putket. Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla. teräviä kappaleita esim kiviä. Varastointi 2 Flex Putket Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla teräviä kappaleita esim kiviä. Putkipäät ovat syytä suojata päätysuojin ennen asennusta.

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

MUOVIPUTKIEN ASENNUS

MUOVIPUTKIEN ASENNUS MUOVIPUTKIEN ASENNUS Putkijaoston julkaisu no 36 TASKUOPAS Tässä taskuoppaassa esitetyt asennusohjeet noudattavat Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry:n julkaisussa RIL 77-2005 Maahan ja veteen asennettavat

Lisätiedot

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900 Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.

Lisätiedot

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti

Lisätiedot

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

We Can Do It Uponor Infra 360 Projektipalvelut

We Can Do It Uponor Infra 360 Projektipalvelut We Can Do It Uponor Infra 360 Projektipalvelut Uponor Infra 360 Projektservice 011 02 Uponor Infra 360 Projektipalvelut Meille ei mikään ole mahdotonta Kerromme tässä esitteessä kuinka vastaamme kaikkiin

Lisätiedot

Vesiset heittäjäputket

Vesiset heittäjäputket Vesiset heittäjäputket s.2 Parvekkeen vedenpoisto s.3 Poistoputki s.5 Valuputki + heittäjäputki s.8 UP- kaivo + heittäjäputki Kouruset Oy Jusslansuu 5 04360 Tuusula Puh. 010 320 3640 www.kouruset.fi myynti@kouruset.fi

Lisätiedot

Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä. Betonipaaluseminaari 2013 28.11.2013 Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy Henri Kiiski YIT Rakennus Oy

Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä. Betonipaaluseminaari 2013 28.11.2013 Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy Henri Kiiski YIT Rakennus Oy Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä Henkilöiden esittely Henri Kiiski YIT:llä Vastaavana työnjohtajana 15 vuotta paalutuksen parissa Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy:llä tuotantopäällikkönä 15 vuotta

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta.

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta. KAUKOLÄMPÖ-, KAUKOJÄÄHDYTYS- 1(5) JA KAASUJOHDOT YLEINEN OHJE 3 115-1 Luotu 16.12.2013 Korvaa ohjeen 10.02.2012 Voimassa toistaiseksi 1 Yleistä Sähkölaitoksen sijaintikartoilla on esitettynä maahan asennettuja

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3 HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET Uponorumpisäiliö 10 m 3 1 Monta huolta vähemmän luotettavilla Uponor-ratkaisuilla Teit hyvän ratkaisun valitessasi luotettavan Uponorjätevesijärjestelmän.

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...

Lisätiedot

Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004

Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Elisa Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäjohtoverkon yhdistämisen maakaapelilla yleiseen televerkkoon. Yhdistämisen

Lisätiedot

KYVO2, LAHTI ENERGIAN JÄTTEEN KAASUTUSLAITOS RUUKIN TERÄSPAALUPÄIVÄ 27.1.2011 H. LAUHAKARI

KYVO2, LAHTI ENERGIAN JÄTTEEN KAASUTUSLAITOS RUUKIN TERÄSPAALUPÄIVÄ 27.1.2011 H. LAUHAKARI KYVO2, LAHTI ENERGIAN JÄTTEEN KAASUTUSLAITOS RUUKIN TERÄSPAALUPÄIVÄ 27.1.2011 H. LAUHAKARI YLEISTIETOA HANKKEESTA: HANKKEEN RAKENNUTTAJA LAHTI ENERGIA 100 % JÄTTEESTÄ KAASUTTAMALLA ENERGIAA TUOTTAVA VOIMALAITOS

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Pekka Puska/Kalmar Industries Oy Ab 12.3.2008 1 16 April 2008 Teollisuusalueen ilmakuva 2 16 April 2008 Esitysrunko 1. Yleistä

Lisätiedot

Nexans seuraa kotiin saakka

Nexans seuraa kotiin saakka www.nexans.fi Kuitua kotiin kaivataan Nexans seuraa kotiin saakka Viime vuosina Nexans on ollut mukana rakentamassa infrastruktuuria uusia tiedonsiirtoväyliä varten mm. kaupunkiverkkojen muodossa. Nyt

Lisätiedot

Sudenkuoppia, yllätyksiä, pään vaivaa

Sudenkuoppia, yllätyksiä, pään vaivaa Aika Rahoitus Sudenkuoppia, yllätyksiä, pään vaivaa Odotukset: Tilaaja(t), toteuttaja(t) Osaaminen: Liikaa tietoa/liian vähän tietoa Sopimusasiat (tekijänoikeus, tilauksen toimitussopimus, yhteistyösopimus)

Lisätiedot

Paalutus kivisillä ja lohkareisilla täyttöalueilla. Pekka Ruuti 23.01.2014

Paalutus kivisillä ja lohkareisilla täyttöalueilla. Pekka Ruuti 23.01.2014 Paalutus kivisillä ja lohkareisilla täyttöalueilla Pekka Ruuti 23.01.2014 Esityksen sisältö Toteutettuja paalutuskohteita Arabianrannassa, Vuosaaressa sekä Kalasataman alueella. Menetelmät Kustannusvertailu

Lisätiedot

AINA TALOKAAPELI. 1 Aina Talokaapeli kuparikaapelilla

AINA TALOKAAPELI. 1 Aina Talokaapeli kuparikaapelilla 1(6) AINA TALOKAAPELI Aina Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäverkon yhdistämisen yleiseen televerkkoon joko kuparisella maakaapelilla, optisella kaapelilla tai erityistapauksissa (ha-asutusalueet)

Lisätiedot

RD -paaluseinä - jo yli 100 kohdetta ympäri maailmaa. Antti Perälä, SSAB

RD -paaluseinä - jo yli 100 kohdetta ympäri maailmaa. Antti Perälä, SSAB RD -paaluseinä - jo yli 100 kohdetta ympäri maailmaa Antti Perälä, SSAB Sisältö Mikä on RD-paaluseinä? peruskomponentit ja periaatteet RM/RF lukkoprofiilit Toteutettuja kohteita toimitettuja määriä kohteita

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Työmaatiedote 12.04.2018-16:00 Siltasairaala Työmaatiedote 6 Huhtikuu 2018 Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Käynnissä olevia töitä

Lisätiedot

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Taipuisa kaukolämpöputki on taipuisa ja itsekompensoituva, yhdellä tai kahdella ruostumattomasta teräksestä valmistetulla virtausputkella varustettu lämpöeristetty

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA

D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA Lakeuden Maanrakennus Oy D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA Maantien 11345 parantaminen välillä Arkadian yhteislyseon liittymä Kisatien liittymä Tommi Keso 9.6.2017 Sivu 2 1 RAKENNUSKOHTEEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu 1.12.2015 Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kivenlahden aseman ja ratatunnelin louhinta; työmaaalue,

Lisätiedot

ELEGRO terassilautojen asennusohje

ELEGRO terassilautojen asennusohje ELEGRO terassilautojen asennusohje ELEGRO terassilautojen mitat ovat: paksuus 32 mm / leveys 142 mm / pituus3000 mm. ELEGRO terassilautoja voidaan katkaista ja porata kuten puutavaraa. Suositus on, että

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Energianhallinta Aallon kampuksilla tilaisuus Helsinki 25.3.2015 Nina Leppäharju, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan.

Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan. Työmaatiedote 26.11.2018-17:30 Siltasairaala Työmaatiedote 13 Marraskuu 2018 Siltasairaalan työmaalla ST-osan maanrakennustyöt ovat pääosin valmistuneet. Perustusten ja maanpaineseinien teko ovat jatkuneet

Lisätiedot

Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu

Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu 17.1.2019 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Itäjatke Länsimetro 21 km 13 asemaa Varikko Sammalvuoressa Kantametro (avattu

Lisätiedot

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS Tilaaja YIT Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.7.2014 Viite 1510013222 VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS Päivämäärä 2.7.2014 Laatija

Lisätiedot

Tunnistekortit ja luettelo työntekijöistä yhteisellä rakennustyömaalla

Tunnistekortit ja luettelo työntekijöistä yhteisellä rakennustyömaalla Tunnistekortit ja luettelo työntekijöistä yhteisellä rakennustyömaalla Ville Lappalainen Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen

Lisätiedot

Herkules. sadeveden keruujärjestelmä

Herkules. sadeveden keruujärjestelmä Herkules sadeveden keruujärjestelmä Sadevedet talteen Herkules sadeveden keruujärjestelmä on suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi keräämään sadevedet hyötykäyttöön. Herkules järjestelmän avulla säästetään

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri

LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU TAI YLEISELLÄ ALUEELLA Luvan hakija Nimi ja osoite Luvan hakijan vastuuhenkilö KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT Puhelin Vastuuhenkilön sähköpostiosoite Kohteen tiedot Työkohteen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE 2. AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE. sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2

ASENNUSOHJE 2. AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE. sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2 2009 ASENNUSOHJE 2 AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2 AMU-YLITYSPALKKI 1. Perustietoa 3 2. Älä pätki! 3 3. Asennus 4 1. kaksi tapaa 4 2. palkin

Lisätiedot