Ajankohtaista työllisyydestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista työllisyydestä"

Transkriptio

1 Ajankohtaista työllisyydestä Johtaja, FT Maire Mäki (Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto) 1

2 KUKA SUOMESSA KASVAA? Rakennemuutos näkyy työllisyydessä, viennissä ja investoinneissa ( / EVA) Työllisyys on Suomessa kasvanut eniten yksityisissä palveluissa kymmenen viime vuoden aikana, yhteensä henkilötyövuodella. Suurinta kasvu on ollut koulutuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Teollisuudessa työllisyys on supistunut kaikilla toimialoilla yhteensä henkilötyövuodella vuodesta Arviolta puolet teollisuustyön supistumisesta selittyy sillä, että yritykset ovat ulkoistaneet palvelutoimintojaan palveluyrityksille. Työllisyys on yrityskentässä hyvin keskittynyttä 130 suurinta yritystä työllistää yhtä paljon kuin pienintä yritystä. Työllisyyden nettokasvu tapahtuu kuitenkin pienissä ja nuorissa yrityksissä. Etenkin vientiyrityskentässä on vain vähän ylemmän keskisarjan yrityksiä. Kymmenen suurinta vientiyritystä vastaa kolmasosasta viennistä ja sata suurinta kahdesta kolmasosasta. Tuhat suurinta vientiyritystä vastaa jo 90 prosentista koko tavaraviennistä. 2

3 Koko tehdasteollisuudessa tuotannollinen pääomakanta on supistunut. Metsäteollisuudessa supistuminen on ollut niin voimakasta, että kolmen suuren metsäyhtiön keväällä julkistamat investoinnit korvaavat alle puolet alan kymmenessä vuodessa tapahtuneesta pääomakannan supistumisesta. Suomen teollinen pohja on murenemassa. Tehdasteollisuuden bruttokansantuoteosuus on laskenut yli 25 prosentista alle 15 prosenttiin 2000-luvulla. Lähde: Pajarinen, M. & Rouvinen, P Kuka Suomessa kasvaa? EVA- analyysi 3

4 Huomioita yritystoimista Pohjois-Pohjanmaalla (Lähde: Pietilä, J. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus) Pitkään jatkunut heikko taloustilanne on vähentänyt yritysten toimipaikkamäärää Pohjois-Pohjanmaalla, mutta merkittävää laskua ei ole toteutunut. Yritysten perustamisaktiivisuus on hieman hiipunut taantuman aikana ja vastaavasti lopettavien yritysten määrä kasvanut ja myös konkurssimäärässä on havaittavissa pientä nousua. Yritysten henkilöstömäärissä suunta on laskeva. Yrityshenkilöstön vähennyksessä Pohjois- Pohjanmaa on selviytynyt kuitenkin hyvin suhteutettuna muihin kasvumaakuntiin. Yrityskanta uusiutuu kansallisesti noin 15 % vuosivauhdilla, Pohjois- Pohjanmaalla hieman tätä nopeammin. Yrityskannan muutos on jatkuvaa virtaa ja on muistettava, että osa yrityksistä ei toimi aktiivisesti. 4

5 Pohjois-Pohjanmaalla on kesällä 2014 arviolta noin yritystoimipaikkaa ja puolet näistä sijoittuu Oulun seudulle. Yrityksellä voi olla useita toimipaikkoja; valtaosalla vain yksi. Maakunnan toimipaikkamäärän pysyminen nykytasolla on perustunut erityisesti Oulun seudun hyvään vireeseen. Rakennemuutos on nähtävissä myös yritysrakenteessa. Alkutuotannossa yritysmäärä on aleneva, joskin yrityskoon kasvu kompensoi pudotusta erityisesti maataloudessa. Teollisuus, rakentaminen ja kaupan alat ovat säilyttäneet pääosin tasonsa viime vuosina. Palveluyritysten määrä on vakaasti kasvussa ja se näkyy useilla aloilla (mm. erilaiset ohjelmointi- ja konsulttiyritykset, insinööripalvelut, koulutus- ja Sote-alat). Tilanne kasvuyritysten suhteesta koko yrityskantaan on Pohjois- Pohjanmaalla hyvä. Uusimaa on määrällisesti maamme merkittävin kasvuyrityskeskittymä. 5

6 Pohjois-Pohjanmaan yritystoimipaikoissa työskentelee noin työntekijää. Valtaosa yrityksiä työllistää meillä ja muualla korkeintaan muutamia henkilöitä. Suuria yli 250 henkilöä työllistäviä yrityksiä on koko maassa vain 0,2 % koko yrityskannasta. Suurilla yrityksillä on kuitenkin merkittävä rooli aluetaloudessa, sillä ne toimivat kansainvälisillä markkinoilla, ne tuottavat huomattavan osan liikevaihdosta ja ne ovat aktiivisia tutkimus- ja kehittämistoimijoita (T&K) ja siten uudistavat tuotannollista rakennetta. Positiivista yrittäjäasennetta ja uusia yrittäjiä tarvitaan, sillä yrittäjämäärä (pl. alkutuotanto) suhteessa työllisiin on Pohjois-Pohjanmaalla alhainen verrattuna moneen maakuntaan. 6

7 Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta heinäkuussa 2014 Työvoiman määrä Työttömyysaste 15,9 % (Suomi 13,4 %) Työllisyysaste (2012) 65,8% (Suomi 70,1 %) TE-toimiston henkilöasiakkaat: Työttömät työnhakijat: , Oulussa Alle 25- vuotiaat työttömät 5600 Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleet 6700 Yli 50- vuotiaat 8100 Avoimia työpaikkoja kuukauden aikana: Rekrytointiongelmia on kokenut 24 % työnantajista. 7

8 8

9 Yritysten liikevaihto ja yritysten henkilöstömäärä (Lähde: Rintala, I. 6/2014)

10 ETLA: alue-ennuste Pohjoinen toimialojen työllisyyden muutos vuosina (NUTS2) (Lähde: Rintala, I.) Liike-elämää palveleva toiminta Terveys- ja sosiaalipalvelut Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut Talonrakentaminen Maa- ja vesirakentaminen Kaivannaistoiminta Kuljetus ja varastointi Energia-,vesi- ja jätehuolto Koulutus Kemianteollisuus Elintarviketeollisuus Kiinteistötoiminta Kulkuneuvoteollisuus Rakennusaineteollisuus Majoitus- ja ravitsemistoiminta Tevanake -ala Muu tehdasteollisuus Rahoitus- ja vakuutustoiminta Metsätalous Koneteollisuus Paperiteollisuus ja painaminen Toimialat yhteensä Informaatio ja viestintä Puutavarateollisuus Kauppa Julkinen hallinto Maatalous (+ riista) Metallinjalostus ja metallituotteet Elektroniikkateollisuus

11 Työttömissä työnhakijoissa on koulutettua työvoimaa Työttömien koulutustaustasta: Alempi perusaste 1800 Ylempi perusaste 5000 Keskiaste (esim. yo- tutkinnot, 1-3 v. ammatilliset tutkinnot, ammatilliset perustutkinnot) Alin korkea-aste (esim. teknikot, merkonomit, sairaanhoitajatutkinnot, jotka eivät ole amk- tutkintoja) 1700 Alempi korkeakouluaste (esim. amk- tutkinnot, alemmat korkeakoulututkinnot) 2600 Ylempi korkeakouluaste (esim. maisteritutkinnot) 2000 Tutkijakoulutus 120 Koulutusaste tuntematon

12 Ajankohtaisia asioita Pitkäaikaistyöttömyyden alentaminen: Kuntakokeilut Työmarkkinatukiuudistus Työvoiman palvelukeskusmallin ulottaminen kaikkiin kuntiin Nuorisotyöttömyys: Nuorisotakuun toimeenpanon jatkaminen Kuntakokeilu Rakennemuutostoimet: ICT- ala 12

13 Hentoja merkkejä paremmasta? Kaikkiaan työllisyystilanne on pitkään jatkuneesta talouskriisistä huolimatta säilynyt yllättävänkin hyvänä. Vaikka työllisyystilanne on heikko, se on toistaiseksi vakaa. Tunnelma on odottava: romahdusta pelätään eikä myönteisen yllätyksen mahdollisuudesta jakseta edes keskustella. Vaikka työllisyys keskittyy suuriin ja vanhoihin yrityksiin, työllisyyden nettokasvu tulee pienemmistä ja nuoremmista yrityksistä. Uusien työpaikkojen syntyminen edellyttää kolmea asiaa: On keksittävä uutta, nykyistä parempaa tarjottavaa niille, jotka ovat maksukykyisiä ja - haluisia. - On tehtävä tulevaisuuteen suuntautuvia riskipitoisia panostuksia, joilla toteutetaan uusi tarjonta. Työntekijän osaamisen ja sijainnin on oltava houkutteleva, jotta yritykselle on tarjolla yhtä aikaa hyvä liiketoimintaympäristö (rakenteellinen kilpailukyky) ja kohtuulliset kustannukset (kustannuskilpailukyky) vaihtoehtoisiin sijaintipaikkoihin verrattuna. Suomella on haasteensa kaikissa kolmessa kohdassa. Ideat ovat hakusessa. Investoinnit ovat vaatimattomia tai ne eivät kanna hedelmää. Sinänsä kohtuullinen liiketoimintaympäristö (rakenteellinen kilpailukyky) ei yksinään kanna, kun yksikkötyökustannukset (kustannuskilpailukyky) jättävät toivomisen varaa. Ilmassa on kuitenkin hentoja merkkejä paremmasta. 13

14 JOS Työttömyys alenee 1 % työllisyys lisääntyy MRD EUROA julkiseen talouteen Kaikki työttömyysjaksot lyhenevät 1 päivän 26 MILJ. EUROA SÄÄSTYY / vuosi työttömyyden alentaminen on parasta säästöä TE-HALLINNON ONNISTUMISELLA ON SUURI MERKITYS 14

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE-palvelut Kuusamo Asiointipaikat Hallinnollinen asiointipaikka

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 23.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 18.2.2010 Jenni Ruokonen Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö Strategia ja kumppanuudet ELY-YLIJOHTAJA Johtoryhmä

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 16.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

KUKA SUOMESSA KASVAA?

KUKA SUOMESSA KASVAA? Mika Pajarinen Petri Rouvinen KUKA SUOMESSA KASVAA? Rakennemuutos näkyy työllisyydessä, viennissä ja investoinneissa YHTEENVETO Työllisyys on Suomessa kasvanut eniten yksityisissä palveluissa kymmenen

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008 -tilastot Kesäkuu 2008 Väestö ikäryhmittäin Aviapoliksen suuralueella ja koko Vantaalla 1.1.2008 ja ennuste 1.1.2018 100 90 väestöosuus, % 80 70 60 50 40 30 20 10 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat 25-64 -vuotiaat

Lisätiedot

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen SOSTE 15.8.2013, Tulottomat ja toimettomat Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen jukka.ohtonen(at)sosiaalikehitys.com p. 045 8722 118 Aleksis Kiven katu 24 C 33200 Tampere 30-34 -vuotiaiden

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin. OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki

Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin. OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki Osaamisen ennakointifoorumi Ennakoinnin määrällisen osuuden päävaiheet

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016 2020 (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta Tulevaisuuden tekijät korkeasti koulutettujen työmarkkinat -seminaari 11.3.2014 Koulutuksen ja

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%)

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot

Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Kasvuyritykset Etelä-Savossa

Kasvuyritykset Etelä-Savossa Kasvuyritykset Etelä-Savossa Tilastoilla kuvataan henkilöstön kasvuun perustuvia kasvuyrityksiä Lähde: Tilastokeskus Kasvukaudet: -, -5 ja -6 Keskimääräinen vuosikasvu väh %, % ja % Kasvujakson alun henkilöstömäärä

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä

Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä Ruralia-instituutti / RegFin-tiimi www.helsinki.fi/ruralia

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita

Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita Hämeen ELY-keskus Johdon tuki yksikkö Erikoissuunnittelija Jesse Marola

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Tilastokuviot 2016 /1

Tilastokuviot 2016 /1 Tilastokuviot 2016 /1 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Valtion kasvupalvelut o o o ELY-keskusten elinkeinopalvelut, kuten yrityksen kehittämisavustus, toimintaympäristön

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto

Lisätiedot

Keskittää vai hajauttaa maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutus vuokra-asuntokantaan

Keskittää vai hajauttaa maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutus vuokra-asuntokantaan Keskittää vai hajauttaa maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutus vuokra-asuntokantaan Kiinteistöt kestävään kuntoon seminaari 26. 28.10.2016 Mauri Posio Esityksen sisältö Esitys koostuu kolmesta aihekokonaisuudesta:

Lisätiedot

Korkeasti koulutetut työttömät. Tekijä: Tutkija Jouni Nupponen, Uudenmaan ELY-keskus

Korkeasti koulutetut työttömät. Tekijä: Tutkija Jouni Nupponen, Uudenmaan ELY-keskus Korkeasti koulutetut työttömät Tekijä: Tutkija Jouni Nupponen, Uudenmaan ELY-keskus Määritelmä ja lähdetiedot Korkeasti koulutetut = alempi korkeakouluaste, ylempi korkeakouluaste sekä tutkijakoulutusaste

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde: TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Syksy 2017 Hannu Ahvenjärvi ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 29.9.2017 Työllisyyskehitys Satakunnassa Työttömyyden kasvu taittui v. 2016. Tänä vuonna

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden parantamista;

Lisätiedot