ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013"

Transkriptio

1 Päijät-Hämeen liitto, Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA Teemahankkeet DIGITAALISET SISÄLLÖT JA SÄHKÖISET PALVELUT Päivitetty:

2 2 (6) A30809 elive.fi Verkottuvan liiketoiminnan sähköiset palvelut Projektin kesto: Kustannukset: Kouvola Innovation Oy Paraatikenttä Kouvola Jussi Mänttäri, projektipäällikkö p Projektissa selvitetään soveltavan tutkimuksen menetelmin pk-yritysten sähköistymisen ja verkottumisen pullonkauloja ja haetaan niihin teknologisia ratkaisuja. Projekti luo sähköisiä palveluita, jotka tukevat pk-yritysten verkostomaista liiketoimintamallia ja auttavat sähköistymisen polulla. Nämä palvelut ovat 1) sähköiset mittarit palvelu, jossa on selkeitä yrityksissä työskenteleville ihmiselle tarkoitettuja ja heille ymmärrettäviä mittareita. Mittareita, joiden avulle he pystyvät kartoittamaan oma yrityksen tai työpaikkansa tilannetta tai investoinien tai muutoksien vaikutuksia. Tuloksena syntyy palvelu, joka tuottaa pk-yritysten sähköisen liiketoiminnan tilasta yrityskohtaista tietoa ja yleistä yhteenvetotietoa. 2) esmes "työkalupakki" joka toimii pk-yrityksen verkostoituneen liiketoiminnan sähköisten palvelujen hallintatyökaluna. Tuloksena on malli ja menetelmä sähköisten palvelujen hallintaan ja suorittamiseen liiketoimintaprosessin eri vaiheissa sisältäen myös tämän hankkeen muissa osahankkeissa luodut palvelut. 3) eyellowpages-palvelu joka nopeuttaa yritysverkostojen ja julkisen sektorin sähköisten liiketoimintaprosessien sanomapohjaisten palveluiden käyttöönottoa ja helpottaa kommunikointia. eyellowpages -palvelu tuo helpommin ymmärrettävään muotoon liiketoimintaprosessien sähköistämisen B2B ja B2G sektorissa. Palvelu mahdollistaa pk-yritykselle vapauden valita sille tarpeelliset palvelut ja välityskanavat (operaattorin). Palvelu kehitetään julkisen sektorin (verohallinto ja kela) kehittämään Katso tunnistus.fi palveluun ja nämä organisaatiot hyödyntävät tätä rakennettavaa palvelua. Tällä tavalla syntyy kriittinen massa B2G-sektorin osalta. 4) Asiantuntija- ja konsultointipalvelut "Startti" ja "Treeni" pk-yritysten liiketoiminnan sähköistämisen tukemiseksi. Yritys voi hyödyntää 500 euron arvoisen palvelun, josta tämän omarahoitusosuus on 200 euroa. Tuki, jonka suuruus on siis 300 euroa, voidaan käyttää konsultoinnin tai tietojärjestelmän käyttöönoton tukitoimintojen ostossa hankkeen kautta. Tuloksena yrityksen liiketoiminta tehostuu. Lisäksi 5) kartoitetaan kansainvälisiä sähköisen liiketoiminnan verkostoja ja verrataan näitä Suomessa toimivaan elive-verkostoon. Luodaan verkostojen yhteistyö. Hankkeessa toimivia osatoteuttajia ovat Lpr Innovation Oy: eyellowpages-palvelun toteutus, Kouvola Innovation Oy: hallinnointi ja sähköisten mittareiden toteutus sekä kansainvälisten verkostojen kartoitus, Turun yliopisto: toteuttaa esmes työkalupakin ja Turku Science Park Oy joka lanseeraa asiantuntija -ja konsultointipalvelut. Projektin toimenpiteiden kautta aktivoidaan siis Etelä-Suomen pk-yrityksiä ja yritysverkostoja verkkoliiketoiminnan menetelmien käyttöön sekä luodaan sähköistymiseen tarvittavia sähköisiä palveluita ja apuvälineitä, jotka tarjotaan pk-yritysten käyttöön elive.fi - verkkopalvelun kautta. Projektin tuloksena Etelä-Suomen alueella toimivien yritysten ja yritysverkostojen liiketoimintaedellytykset paranevat. Kouvola Innovation Oy Turku Science Park Oy Turun yliopisto Lappeenranta Innovation Oy

3 3 (6) A31003 VIDICO Osaaminen näkyväksi digitaalisilla sisällöillä (Visible Digital Competence) Projektin kesto: Kustannukset: Teknologiakeskus Innopark Oy Vankanlähde Hämeenlinna Hanna Willner, projektikoordinaattori Työelämä on murroksessa; työikäinen väestö on eläköitymässä, työssä jaksaminen takkuaa, tietyillä aloilla on työvoimapula, työn merkitys on muuttumassa, elinikäisen yrittäjyyden käsite on tulossa perinteisiin työtehtäviin myös palkansaajilla. Nämä seikat edellyttävät työelämän kehittämistä sekä yritysten ja organisaatioiden innovatiivisuuden lisäämiseksi että työntekijöiden ja kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi alueellisen vetovoimaisuuden kehittämisenä. Tulevaisuuden osaamisen ennakointi ja nykyisen osaamisen, myös hiljaisen tiedon, näkyväksi tekeminen on keskeinen lähivuosien haaste sekä elinkeinoelämän, opetuksen kehittämisen että julkisen sektorin palveluiden kehittämiselle. Digitaaliset menetelmät ja toimintamallit nykyisen teknologisen tuotekehityksen vaiheessa mahdollistavat tiedon keräämisen, tuottamisen ja jalostamisen joustavasti ja käyttäjälähtöisesti eri kohderyhmille erilaisissa ympäristöissä ajasta ja paikasta riippumatta. Käyttäjien tarpeet otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jolloin he sitoutuvat uusien palvelujen ja välineiden käyttöön alusta pitäen ja ottavat ne omikseen. Projektin tavoitteena on yhdistää eri tyyppisten toimijoiden - julkinen sektori, koulutussektori, yksityinen sektori sekä erilaisten palveluiden käyttäjät - tarpeet liittyen osaamiseen ja sen hyödyntämiseen, näkyväksi tekemiseen. Projektissa toteutetaan mm. julkisen palvelun sähköistämisen prosessi ja kypsyysmalli, luovan tulevaisuustilan konsepti ja pilotit, Digital Campus -palvelukonsepti oppilaitoksille ja yrityksille sekä hiljaisen tiedon keräämisen ja tallentamisen malli digitaalisin menetelmin organisaatioissa. Projektin tuloksena syntyy konkreettisia toimintamalleja, menetelmiä ja tuotteita osaamisen saamiseksi aikaisempaa tehokkaampaan ja hyödyllisempään käyttöön eri alueilla. Toisena keskeisenä tuloksena syntyy prosessi ja ymmärrystä sektorirajat ylittävään yhteistoimintaan, esimerkiksi oppilaitosten osaamisen ja julkisesti tuotetun tiedon hyödyntäminen yrityksissä, yritysten innovaatioosaamisen hyödyntäminen julkisella sektorilla ja palveluiden käyttäjien osaamisen hyödyntäminen uusia palveluita kehitettäessä. Laajan yhteistyön ja yhteisen ymmärryksen saavuttamiseksi järjestetään hankkeen aikana useita innovaatioareenoita, joista on saatu hyviä kokemuksia aiemmin alueellisissa kehittämistoimissa. Projektin vaikutukset näkyvät pitkällä tähtäimellä toimintojen merkittävänä tehostumisena ja digitalisoinnin tuomien kustannussäästöjen kautta. Lyhyellä tähtäimellä projektin vaikutukset ovat pilottipalveluiden toteutuksen lisäarvo niitä tuottaville toimijoille ja hyödyntäville organisaatioille sekä julkisten palvelujen käyttäjille. Projektin tuloksia hyödynnetään kaikilla em. sektoreilla ja kaikilla hankkeeseen osallistuvilla alueilla. Projektin toteuttavat Teknologiakeskus Innopark Oy (koko hankkeen hallinnoija), Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Porvoon yksikkö sekä Turun Kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Teknologiakeskus Innopark Oy Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, Porvoon yksikkö Turun Yliopisto Tulevaisuuden tutkimuskeskus

4 4 (6) A32139 Game Cluster Projektin kesto: Kustannukset: Cursor Oy Kyminlinnantie Kotka Teemu Saarelainen, projektipäällikkö , Game Cluster-hankkeen tarkoituksena on pelitoimialan yritysvetoisen klusterin synnyttäminen ja laadukkaan koulutuksen takaaminen Etelä-Suomessa. Hanke koostuu viidestä työpaketista, joiden toteuttamiseen osallistuu yhteensä 7 osatoteuttajaa: Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), Kymenlaakson ammattikorkeakoulu (KyAMK), Metropolia ammattikorkeakoulu, Saimaa ammattikorkeakoulu (Saimia), Turun ammattikorkeakoulu, Wirma ja Cursor Oy. Koko hanketta koordinoi ja hallinnoi Cursor Oy. Game Cluster-hanke tekee pelituotannon innovointi- ja kehitystoimintaa (WP1), rakentaa pelialan kehitys- ja koulutusympäristöjä (WP2), kehittää kansainvälisiä liiketoimintaedellytyksiä (WP3), käynnistää kustannus/jakelutoimintaa (WP4) ja toteuttaa viestintää ja markkinointia sekä hallinnointia (WP5). Ensimmäinen työpaketti tukee ja synnyttää hankkeen vaikutusalueelle uusia pelialan yritysalkioita sekä tuoteideoita, joilla on kaupallista potentiaalia. Tutkimustuloksista tuotetaan raportit, jotka esitetään peliklusteriin kuuluville yrityksille sekä yleisölle aihetta koskevissa avoimissa seminaareissa. Toinen työpaketti tuottaa tuloksenaan verkkopohjainen oppimisympäristön, joka mahdollistaa yhteisten verkkomateriaalien ja - kurssien jakamisen sekä opettajapoolin koordinoinnin eri pelialan koulutusta tarjoavien oppilaitoksien välillä. Tämä vahvistaa opetuksen kehittämistä ja laatua tarjoamalla mahdollisuuden oppilaitosten erikoistumisen omaan osaamiseensa sekä tiivistää oppilaitosten välistä yhteistyötä. Lisäksi työpaketissa rakennetaan toimivia pelialalla tarvittavia koulutus- ja kehitysympäristöjä, Kolmannen työpaketin tuloksena syntyy uusia pelialalla toimivia yrityksiä (yht. noin 15 kpl) ja näihin runsaasti uusia yöpaikkoja (noin 60 kpl) hankkeen loppuun mennessä. Lisäksi pelitoimialan eri toimijoiden yhteistoimintaedellytykset sekä kansainväliset pelialan liiketoimintaedellytykset kehittyvät. Neljäs työpaketti synnyttää Suomeen pelitoimialalle uuden liiketoiminnan osa-alueen eli kustannus-/jakelutoiminnan, jonka aloittamista varten on tehty toimintamalli, luotu kansainvälinen yhteistyöverkosto sekä haettu rahoittajat. Samalla kustannus- /jakelutoiminnan vaikutuksesta peliklusterin kilpailukyky kehittyy ja suurempi osa pelialan tuotoista jää kotimaahan. Viimeisen työpaketin tuloksena tuotetaan vahva imago ja brändi Etelä-Suomen peliklusterille sekä korkeatasoista viestintä- ja markkinointimateriaalia peliklusterin käyttöön. Cursor Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Saimaan Ammattikorkeakoulu Oy Lappeenrannan teknillinen yliopisto Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy Turun kaupunki / Turun Ammattikorkeakoulu Wirma Lappeenranta Oy

5 5 (6) A32140 Game Cluster pelilaboratorion varustaminen Projektin kesto: Kustannukset: Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Pääskysentie Kotka Samuli Karevaara,tutkimuspäällikkö Game Cluster-hankkeen tarkoituksena on pelitoimialan yritysvetoisen klusterin synnyttäminen ja laadukkaan koulutuksen takaaminen Etelä-Suomessa. Osana Game Cluster -hanketta toteutetaan rinnakkaishankkeena Game Cluster - pelilaboratorion varustaminen -hanke. Hankkeen avulla alueelle saadaan nykyaikainen oppimisympäristö, joka vahvistaa opetuksen kehittämistä ja laatua. Oppimisympäristö/pelistudio mahdollistaa pelidemojen tuotannon opiskelun, joka on olennainen osa pelialan koulutusta. Vastaavasti pelidemot ovat peliyritysten väline saada rahoittajat ja julkaisijat vakuuttuneeksi pelihankkeen tarpeellisuudesta ja investointien kannattavuudesta. Kehittämällä koulutusorganisaatioiden toimintaympäristöä ja koulutussisältöjä oppilaitokset tuottavat toimialalle osaavaa ja koulutettua henkilöstöä, joiden osaaminen edelleen kehittää pelialan yritysten osaamista, kilpailukykyä ja kansainvälistymistä. Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

6 6 (6) A32537 Älykäs arki älykkäässä kaupungissa Projektin kesto: Kustannukset: Innopark Programmes Oy Visamäentie Hämeenlinna Jonna Piiroinen , Projektin tavoitteena on tuottaa esiselvitys, jossa on kartoitettu mitä älykäs kaupunki konsepti tarkoittaa keskisuuren kaupungin ja erityisesti Hämeenlinnan näkökulmasta. Älykäs kestävä kaupunki ajatusta viedään eteenpäin vauhdilla sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tällä projektilla sidotaan Hämeenlinnan seutu kehitykseen ja samalla luodaan malli keskikokoiselle älykkäälle kaupungille. Projektin avulla valmistellaan myös uutta ohjelmakautta ja tuodaan uutta näkökulmaa älykäs kaupunki tematiikkaan. Hankkeessa toteutettava esiselvitys vastaa seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaisia erilaisia "älykäs kaupunki" -malleja on käytössä kansallisesti ja kansainvälisesti? 2. Millainen on keskisuuri älykäs kaupunki? Millainen on älykäs Hämeenlinna? Mitä älykäs kaupunki tarkoittaa osana HHT -kasvukäytävää? 3. Mitä älykäs arki tarkoittaa osana älykästä kaupunkia? 4. Mitä kehitystoimenpiteitä tarvitaan? Projektissa toteutettava esiselvitys tuotetaan vertailevan selvityksen, haastatteluiden ja työpajojen pohjalta. Työhön osallistetaan ja keskeiset sidosryhmät. Projektin jälkeen keskeisillä kohderyhmillä on yhteinen selkeä näkemys mitä Älykäs kaupunki konsepti tarkoittaa keskisuurille kaupungeille ja erityisesti Hämeenlinnalle osana HHT-kasvukäytävää, mitä hyötyä konseptista on ja miten sitä jatkokehitetään. Projektin kautta on myös syntynyt uusia ylimaakunnallisia verkostoja, yhteistyökumppaneita sekä yhteistä sitoutumista. Innopark Programmes Oy

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Päijät-Hämeen liitto, Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Teemahankkeet METSÄTEOLLISUUS- KLUSTERI Päivitetty: 30.6.2011 2 (5) A30665 ÄLYKOP - Metsäteollisuuden osaamisella

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta

Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta Innopark Programmes Oy, Visamäentie 33, 13100 Hämeenlinna, info@innopark.fi Taitto: Mainostoimisto Precis Oy Paino: Kopijyvä Oy Tähän vihkoseen on koottu

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Hankeaika 2013 2014 Kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset, kasvuhaluiset, pirkanmaalaiset

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Päijät-Hämeen liitto Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Teemahankkeet MERIKLUSTERI Päivitetty: 16.7.2013 2 (5) A30023 ForMeri Projektin kesto: 1.2.2008 30.6.2011 Kustannukset:

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

M A A L I. Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle

M A A L I. Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle M A A L I Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle MIKSI? - luovat alat auttavat muita toimialoja parantamaan tuotteitaan ja palveluitaan - luovan osaamisen parempi hyödyntäminen lisää yritysten

Lisätiedot

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Lisätiedot

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Taustaa Tietojärjestelmien käyttöönotto ja hyödyntäminen nähdään

Lisätiedot

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421 Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut

Lisätiedot

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa Valtakunnallinen toimija Suomen Yrittäjäopisto yrittäjyyden osaaja ja uudistaja Valtakunnallinen liikealan erikoisoppilaitos

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR)

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013 ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) Sisällysluettelo Lyhenteet ProTeK-hankkeet ProTeK2000 ProTeK3000 Lyhenteet EU ProTeK2000 ProTeK3000 Euroopan Unioni ESR/ELY, EKAMI

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN

KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com PUMPPU-HANKE KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN Mika Anttila / Innopark Programmes Oy, Pumppu hankkeen koordinaatio Pumppu-hanke Pumppu-hanke on -

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Kokemuksia monipuolisista kumppaniverkostoista Leena Vainio/Titi Tamminen, Suomen eoppimiskeskus

Kokemuksia monipuolisista kumppaniverkostoista Leena Vainio/Titi Tamminen, Suomen eoppimiskeskus Kokemuksia monipuolisista kumppaniverkostoista Leena Vainio/Titi Tamminen, Suomen eoppimiskeskus TIEKE, Vaikuta ja vaikutu yhdessä hankkeet elämään seminaari 17.9.2009 Projektiaihio on - mistä kumppanit:

Lisätiedot

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen

Lisätiedot

Mobiilisatama-hanke. Väliseminaari 3.2.2011. www.merikotka.fi/mopo MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS. Turun yliopisto

Mobiilisatama-hanke. Väliseminaari 3.2.2011. www.merikotka.fi/mopo MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS. Turun yliopisto Mobiilisatama-hanke Väliseminaari 3.2.2011 www.merikotka.fi/mopo 0 Mobiilisatama (MOPO) -hanke Hankkeen toteutusaika: 03/2009 02/2012 Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 760 000 euroa. Rahoittajina hankkeessa

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Opetuksen integrointi Intermodaalitutkimus-osioon Merenkulun ja logistiikan

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus (Opetus- ja kulttuuriministeriö) Kasvuyrityksen johtaminen (KASVU V 30 opiskelijaa) ja Medialiiketoiminta ja konseptisuunnittelu (MEKON II 25

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa -

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa - Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012 - Huomisen logistiikkaa - Yhteistyössä Tausta: Etelä-Suomen EAKRohjelma Etelä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKRohjelman

Lisätiedot

Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland

Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista-toimenpidekokonaisuuksien yhteinen aktivointi- ja koordinaatiohanke 2.9.2015

Lisätiedot

Kotona Suomessa -hanke

Kotona Suomessa -hanke Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10.

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10. TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10.2013 Karoliina Korpela TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

DOB - Datasta oivalluksia ja bisnestä 6aika-ohjelman hanke

DOB - Datasta oivalluksia ja bisnestä 6aika-ohjelman hanke DOB - Datasta oivalluksia ja bisnestä 6aika-ohjelman hanke 7.9.2016 Jyrki Koskinen jyrki.koskinen@coss.fi 2016 COSS Sisältö Tausta ja tavoite Datasta oivalluksia ja bisnestä, innovaatioalustan konsepti

Lisätiedot

Ethical Leadership and Management symposium

Ethical Leadership and Management symposium www.laurea.fi Ethical Leadership and Management symposium Hyvinvointipalvelut ekosysteemien tietojen mallintaminen 6.10.2016 Dos. Jorma Jokela 2 3 MORFEUS hanke WORKSHOP työskentelyn taustalla yliopettaja

Lisätiedot

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunnallinen henkilöstö 434 000 Järjestystoimi 1,9 % Sosiaalitoimi

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland Team Finland ajankohtaiskatsaus Marko Laiho, TEM Team Finland Tekesin Serve-ohjelman tutkimusbrunssi 16.12.2013 TEAM FINLAND: TAUSTAA JA TARKOITUS Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF-hanke Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Eveliina Klemola Tutkimuskoordinaattori Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Maahanmuuttajien työllistäminen

Maahanmuuttajien työllistäminen Maahanmuuttajien työllistäminen Kansainvälinen työvoima -projekti 11.10.2012 Kuka on maahanmuuttaja? Ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö, joka on jonkin toisen maan kansalainen tai kokonaan kansalaisuutta

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa 2 3 Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatusstrategiasta yrittäjyyden ekosysteemiksi http://www.yes-keskus.fi/wpcontent/uploads/2012/09/cursor_yritt_kasv_web_0312.pdf 4 Visio

Lisätiedot

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Seutukaupunkipilotit, yleistä: Pilottimenettely perustuu Kaupunkipoliittisen toimenpideohjelman

Lisätiedot

Yritysvuorovaikutus kaupunkiseutujen suunnittelussa. Kotkan-Haminan seutu

Yritysvuorovaikutus kaupunkiseutujen suunnittelussa. Kotkan-Haminan seutu Yritysvuorovaikutus kaupunkiseutujen suunnittelussa Kotkan-Haminan seutu Ohjelma 10.12. 12.00 Salaattilounas 12.30 Avaussanat Pauli Korkiakoski, Cursor Oy 12.40 Kotkan-Haminan seudun suunnittelu muutoksessa

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014 Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014 Linkki esityksiin lähetetään osallistujille seminaarin jälkeen WLAN Sibeliustalo Käyttäjätunnus: Salasana: Vähähiilinen maankäyttö

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015 FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa

Lisätiedot

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS + Toimiala: viestintä- ja asiakasverkkopalveluiden tarjoaminen Yritys: DNA "Markkinointiviestien tarkan kohdennuksen ansiosta voimme

Lisätiedot

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016. Info=laisuus 7.3.2016 Turku

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016. Info=laisuus 7.3.2016 Turku 6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Info=laisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika- strategian esiiely ja kuutoskaupunkien odotukset ESR- pilonhankkeille Anna- Mari Sopenlehto,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Uuden sukupolven verkko-oppimisratkaisut 15.2.2012 Jussi Hurskainen

Uuden sukupolven verkko-oppimisratkaisut 15.2.2012 Jussi Hurskainen Uuden sukupolven verkko-oppimisratkaisut 15.2.2012 Jussi Hurskainen Arcusys Oy Toimivan johdon omistama tietotekniikan palveluyritys Perustettu vuonna 2003 Henkilöstö 48 ohjelmistoalan ammattilaista Asiakkaina

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen ja alueen innovaatioympäristön johtaminen

Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen ja alueen innovaatioympäristön johtaminen Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen ja alueen innovaatioympäristön johtaminen Petri Pietikäinen yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu petri.pietikainen@savonia-amk.fi 044-785 6609 1 Mitä pitäisi tehdä

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA #TAMPERE3 Mitä ny? YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA INTERNET VIE KOULUILTA MONOPOLIN KANSAINVÄ LISYYS ON MUST KOE JA TEE- AIDOT YMPRISTÖT RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS PÄTEVYYDET TUOVAT TUTKINNON

Lisätiedot

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen 1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010 Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010 Pirkanmaan Buusti kehitystoimintaa pk-yrityksille Perusajatus Ei kilpaile olemassa olevien palveluiden kanssa, vaan täydentää ja ohjaa muidenkin

Lisätiedot

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Culminatum Innovation Oy Ltd Uudenmaan asumisen oske & Uudenmaan matkailun ja elämystuotannon oske Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana - tilaisuus

Lisätiedot

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Laurea University of Applied Sciences, Espoo, Finland Prof.

Lisätiedot

PROAKTIIVISTA ALUEKEHITTÄMISTÄ TULEVAISUUTTA TUTKIEN

PROAKTIIVISTA ALUEKEHITTÄMISTÄ TULEVAISUUTTA TUTKIEN PROAKTIIVISTA ALUEKEHITTÄMISTÄ TULEVAISUUTTA TUTKIEN Jari Hautamäki Proaktiivisesti kohti rakennemuutosta (ENNE) projekti http://www.lamk.fi/enne Kuva: http://www.flickr.com/photos/73662475@n00/2651957971

Lisätiedot

www.lcf.fi Kite Kites Leija

www.lcf.fi Kite Kites Leija Kite Kites Leija Kites - Language Cluster Finland Kites-toimialalla tarkoitetaan tietotekniikan, kielen ja kulttuurin sekä viestinnän osaamisalueiden yhteisellä alueella olevaa toimintaa. Kites-klusterilla,

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Uraa ja osaamista rakentamassa!

Uraa ja osaamista rakentamassa! Uraa ja osaamista rakentamassa! 18.4.2016 Projektipäällikkö, KT, Liisa Marttila http://uraseurannat.fi Mikä? AMKista uralle! -hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen valmiuksia edistää opiskelijoidensa

Lisätiedot