Kohtaamisia vai törmäyksiä? Mikkeli Lapsi- ja läheistyön koordinaattori, perheterapeutti Tarja Sassi Kriminaalihuollon tukisäätiö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohtaamisia vai törmäyksiä? Mikkeli 14.6.2011. Lapsi- ja läheistyön koordinaattori, perheterapeutti Tarja Sassi Kriminaalihuollon tukisäätiö"

Transkriptio

1 Kohtaamisia vai törmäyksiä? Mikkeli Lapsi- ja läheistyön koordinaattori, perheterapeutti Tarja Sassi Kriminaalihuollon tukisäätiö

2 YLEISTÄ Suomessa on yhteensä noin henkilöä rikosseuraamusjärjestelmän toimenpiteiden kohteena vuosittain Rangaistus ei kosketa pelkästään tuomittua itseään, vaan se vaikuttaa myös tuomitun läheisten ja perheen elämään Lapsia, joiden elämää vankeus varjostaa, arvellaan olevan Suomessa Perheen lapsille vankeustuomio aiheuttaa usein hyvinkin pitkän eron vanhemmasta

3 RUOTSIN TILANNE Hallitus alkoi 1990-luvulla kiinnittää huomiota vankien lasten asemaan. Tuolloin huomattiin, että: - ei ole tietoa vankien omaisten ja erityisesti lasten tilanteesta aiheesta tehty selvitys paljasti toimenpiteiden tarpeellisuuden - vanhemman vankilarangaistus aiheuttaa lapselle lukuisia ongelmia - vanhemmilla on vaikeuksia suhtautua rooliinsa kasvattajina Selvityksen jälkeen rikosseuraamuslaitoksen rakenteita ja toimintaa alettiin uudistaa. Panostettiin vankeustuomion haittavaikutusten minimointiin lapsen kohdalla!

4 TUTKIMUKSESSA ESILLE NOUSSEET ASIAT: vankien lapsilla on paljon oireita, jotka johtuvat vanhemman vankeudesta esimerkiksi keskittymisvaikeuksia, masennusta ja ruokahaluttomuutta lapset kantavat myös suurta määrää häpeää Ruotsissa tutkimusta on tehty mm. rikosseuraamuslaitoksen ja sosiaaliviraston yhteistyönä Suomesta tutkimus lapsista puuttuu kokonaan

5 ETENEMINEN RUOTSISSA Lasten näkökulma sisällytettiin Ruotsin rikosseuraamusalan perusopetukseen vuonna 2004 lasten kohtelu Vuonna 2005 Ruotsin vankiloihin perustettiin lapsiasiamiehen tehtävä

6 LAPSEN TUKENA LAPSIASIAMIES Vankilan lapsiasiamiehen tehtävänä on huolehtia kaikista lapsiin liittyvistä asioista omassa laitoksessaan Hän osallistuu muun muassa tiedotukseen, koulutukseen, vierailuiden järjestämiseen ja laitosrutiinien parantamiseen lasten kannalta Lapsiasiamiehen vastuulla on myös hoitaa vankien tapaamiset lapsen näkökulmasta mahdollisimman hyvin

7 VANHEMMAN TAPAAMINEN VANKILASSA? Ristiriitainen kokemus/odotettu ja hieno asia Vankilaympäristö pelottava - pelkoja pystytään lievittämään antamalla selkeää tietoa vankilasta ja vankilavierailuista etukäteen sekä ottamalla lapsi huomioon vierailun aikana Vanhemmuuden tukemisella on tässä tärkeä rooli! - lasta valmistellaan etukäteen materiaalein ja keskusteluin, jotta tulevat vierailut vankilaan isää tai äitiä tapaamaan eivät olisi traumatisoivia vaan helpottaisivat ikävää

8 VANHEMMUUDEN TUKI Ruotsin vankiloissa järjestetään säännöllisesti vanhempainkursseja Tavoitteena on herättää vastuuntuntoa ja ylpeyttä omasta vanhemmuudestaan Ruotsin kokemusten mukaan vanhemmuudesta puhuminen voi olla kipinä esimerkiksi päihderiippuvuudesta irtautumiseen

9 SUOMEN TILANNE Asioita vasta nostetaan tietoisuuteen Vanajan vankilaan avattiin perheosasto (koskettaa n. 20 lasta vuositasolla) Perhe- ja lapsityötä kehitetty muutamassa hankkeessa Puuttuu tutkimus ja yhteiset käytännöt Rikosseuraamusalalta puuttuu perhettä ja lasta huomioiva strategia, joten myös vankiloista puuttuu perhetyöstä vastaavat Asian ei katsota kuuluvan vankilatyöntekijöiden toimenkuvaan Sosiaalipuolella kohderyhmä koetaan haastavaksi, ei välineitä vanhemman vankeusasian puheeksi ottoon lapsen tai vanhemman kanssa Vankeuslaki on ensisijainen ei lastensuojelulaki! YK:n lastenoikeudet eivät Suomessa päde kohderyhmän lasten kohdalla! POSITIIVISTA sen sijaan 3/2011 tullut lapsiasiavaltuutetun aloite!

10 MITÄ TARVITAAN? LAPSEN omat OIKEUDET huomioon TARJOTAAN LAPSELLE TIETOA vankeudesta omaan ikä- ja kehitystasoonsa sopivalla tavalla NÄHDÄÄN vangin LAPSI erillisenä subjektina, ilman vanhempien kuntoutumisen tuen näkökulmaa TUETAAN VANHEMMUUTTA myös vankivanhemman kohdalla MUUTOS ASENNE ILMAPIIRISSÄ ja siinä, että vangin lapsen tilannetta aletaan määrätietoisesti lievittää!

11 MITÄ TARVITAAN? Lastensuojelulain velvoittama lapsen tuen tarpeen selvitys käyttöön myös vangin lapsen kohdalla! Yhteiset tavoitteet ja toimintamallit Rikosseuraamusalalle Ruotsin malli lapsiasiamiehestä Suomen vankiloihin Vangin lapsen oikeudet ja hyvinvointi saadaan mukaan viranomaistoiminnan vakituisiin rakenteisiin ja käytäntöihin vankiloissa ja kunnissa Toimenpideohjelma rikosseuraamus- ja sosiaalisektorille!

12 Lasten sivut avautuvat 15.6!! Rangaistukset Tutustu vankilaan Miksi vankilaan voi joutua? Vangin päivä Tapaamiset Kysymyksiä ja vastauksia Linkkejä Lähetä oma juttu Palaute

13

14 Me aikuiset voimme tehdä vielä paljon vankien lasten ja heidän tulevaisuutensa hyväksi. Se kuitenkin edellyttää, että alamme vihdoin nähdä lapsen. Kiitos!

1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi

1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi 1.10.2014 Hämeenlinna Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi KRITS Mikä on Kriminaalihuollon tukisäätiö? Rangaistuksesta vapautuvien ja heidän läheistensä selviytymistä ja elämänhallintaa edistävä

Lisätiedot

www.lapsiasia.fi 21.4.2010

www.lapsiasia.fi 21.4.2010 Lapsen oikeuksien näkökulma vanhemman vankeuteen - kommenttipuheenvuoro Maria Kaisa Aula Lapsi näkyväksi - seminaari vankien lasten huomioimisesta Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento

LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA 7.2.2014 Kati Sunimento PERUSTEET LAPSI- JA PERHETYÖLLE YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan: lapsella on oikeus molempien

Lisätiedot

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Naisvankiseminaari 8.-9.3.16 Rikosseuraamusesimies Pia Ylikomi pia.ylikomi@om.fi

Lisätiedot

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa. Satu Rahkila Erikoissuunnittelija, LSRA/Arke 9.3.2016

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa. Satu Rahkila Erikoissuunnittelija, LSRA/Arke 9.3.2016 Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Satu Rahkila Erikoissuunnittelija, LSRA/Arke 9.3.2016 Vankeus vaikuttaa vangin koko perheeseen Arviointikeskuksen rooli ja vanhemmuuden arviointi

Lisätiedot

Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa. yhtymäkohtia LAPEEn

Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa. yhtymäkohtia LAPEEn Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa yhtymäkohtia LAPEEn Tiina Vogt-Airaksinen Erityisasiantuntija Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikök Rikosseuraamuslaitos muodostuu keskushallinnosta,

Lisätiedot

LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA

LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA Miika Kaskinen LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA 19. 20.11.2015 Mikkeli Rikosseuraamuslaitoksen strategia Rangaistusta suorittavia valmennetaan rikoksettomaan elämäntapaan ja uusiin rikoksiin syyllistymisen

Lisätiedot

TEEMA. Vangin lapsen RANGAISTUS. 4 Pelastakaa Lapset / TEEMA

TEEMA. Vangin lapsen RANGAISTUS. 4 Pelastakaa Lapset / TEEMA TEEMA Vangin lapsen RANGAISTUS 4 Pelastakaa Lapset / TEEMA Vanhemman vankilatuomio lankeaa myös lapsen ylle. Häpeä ja syyllisyys painavat mieltä ja ympäristö vaikeuttaa elämää entisestään. Teksti Marjukka

Lisätiedot

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015 Yhteistyö vankeuslain valossa Heli Tamminen 4.9.2015 Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma Tapaamiset Ulkopuoliseen laitokseen sijoittaminen Koevapaus Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma

Lisätiedot

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana!

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana! Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana! Rise-Sote-yhteistyö OM:n ja Risen tulossopimus 2018-2021: Rikosseuraamuslaitos laatii maakuntien ja sotealueiden kanssa tehtävälle yhteistyölle

Lisätiedot

Vankien lapset ja vankivanhemmat -kirjallisuuskatsaus suomalaisista opinnäytetöistä

Vankien lapset ja vankivanhemmat -kirjallisuuskatsaus suomalaisista opinnäytetöistä Vankien lapset ja vankivanhemmat -kirjallisuuskatsaus suomalaisista opinnäytetöistä ja pro graduista Ylönen, Saara 217 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Vankien lapset ja vankivanhemmat -kirjallisuuskatsaus

Lisätiedot

SULJETTUJEN VANKILOIDEN VANHEMPI-LAPSI TAPAAMISTILAT. Tarja Sassi

SULJETTUJEN VANKILOIDEN VANHEMPI-LAPSI TAPAAMISTILAT. Tarja Sassi SULJETTUJEN VANKILOIDEN VANHEMPI-LAPSI TAPAAMISTILAT Tarja Sassi Monisteita 2/2011 SULJETTUJEN VANKILOIDEN VANHEMPI-LAPSI -TAPAAMISTILAT Tarja Sassi Kriminaalihuollon tukisäätiö 10.10. 2011 ISBN 978-952-5929-10-2

Lisätiedot

YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija

YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija YHDYSKUNTASEURAAMUKSET Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija Historiaa 19.1.1869 julkistettiin Fängelseförening i Finland nimisen yhdistyksen perustajajäsenet ja periaatteet. Yhdistyksen sääntöjen

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana!

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana! Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana! 3 Miksi kannattaa tehdä yhteistyötä rikostaustaisten kuntouttamiseksi ja uusintarikollisuuden vähentämiseksi: Syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen

Lisätiedot

Vankilakirjastoyhteistyö. kehittämistehtävänä. Irmeli Malka-Kannisto /

Vankilakirjastoyhteistyö. kehittämistehtävänä. Irmeli Malka-Kannisto / Vankilakirjastoyhteistyö kehittämistehtävänä Irmeli Malka-Kannisto / 23.5.2018 Sisällysluettelo 1. Kirjastot ja kohderyhmät Kirjastot Kohderyhmät 2. Yhteistyö kirjastojen kesken Työryhmät ja kokoukset

Lisätiedot

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla 19.11.2015 Mikkeli Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Merike Helander Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander. lakimies, lapsiasivaltuutetun

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi - strategiasta käytäntöön 28.2.2013 Jaana Jokinen, Lapin Poske 28.2.2013 Jaana Jokinen 1 Lapset Puheeksi -neuvonpito Toiminnallinen verkostotyön

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa on kaikessa toiminnassa mukana oleva tekijä. Turvallisuus on samalla myös vaade jonka vaarantuminen aiheuttaa rajoituksia. Perusteet:

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

EHJÄ PERHE Vankiperheiden ehkäisevä ja kuntouttava vertaisryhmätoiminnan ja koulutuksen kehittämisprojekti 2007-2011. Loppuraportti.

EHJÄ PERHE Vankiperheiden ehkäisevä ja kuntouttava vertaisryhmätoiminnan ja koulutuksen kehittämisprojekti 2007-2011. Loppuraportti. EHJÄ PERHE Vankiperheiden ehkäisevä ja kuntouttava vertaisryhmätoiminnan ja koulutuksen kehittämisprojekti 2007-2011 Loppuraportti Tarja Sassi Monisteita 5/2011 EHJÄ PERHE Vankiperheiden ehkäisevä ja kuntouttava

Lisätiedot

Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa

Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Projektisosiaalityöntekijä Erja Pietilä Kriminaalihuollon tukisäätiö / Vanajan vankila 16.11.2011 1 Vanki Suvi Suvi on vankilassa ensimmäistä kertaa,

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYHANKE (AUNE)

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYHANKE (AUNE) RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYHANKE 2016 2019 (AUNE) Nii, siis kyllähän tää on vaan mahdollistanu, että ku on se asunto ja tukipaikka. Ni sitte sen jälkeen niinku pystyy, tai se

Lisätiedot

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää?

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää? Keskustelukahvila 14.10.-16.12.201310 16 12 2013 Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää? Työryhmä kehittäjätyöntekijä suunnittelija kokemusasiantuntija Sosiaalityönopiskelija Alkutilanne: suunnittelussa

Lisätiedot

Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä

Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Naisjohtajat Risessä 13.6.2016 Ylijohtaja Tuula Asikainen ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitos

Lisätiedot

Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset

Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset Yhdessä tukien osaamista jakaen 2016-2017 Hankkeen vaikutukset Yhdessä tukien osaamista jakaen -hankkeen loppuseminaari 14.12.2017, Helsinki Anna Leppo, Projektikoordinaattori, Kriminaalihuollon tukisäätiö

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Nuoret ovat toivon sanansaattajia Nuoret ovat toivon sanansaattajia Maria Kaisa Aula 23.3.2011 Minä selviydyn - foorumi aikuisille 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä

Lisätiedot

Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere Arja Konttila, PsT Kriminaalihuollon tukisäätiö (Krits)

Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere Arja Konttila, PsT Kriminaalihuollon tukisäätiö (Krits) Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere 14.5.2013 Arja Konttila, PsT Kriminaalihuollon tukisäätiö (Krits) Kaurala, M. (2012) Restoratiivisen oikeuden kehittäminen vakavissa rikoksissa erityisesti vankilakontekstissa.

Lisätiedot

Hyvä kohtaaminen, kun vanhempi tarvitsee tukea asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä

Hyvä kohtaaminen, kun vanhempi tarvitsee tukea asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Hyvä kohtaaminen, kun vanhempi tarvitsee tukea asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Oletko kohdannut perheitä, joissa vanhemmalla on kehitysvamma tai vastaavaa tuentarvetta? Mitä tiedämme perheistä Perheistä

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle

Lisätiedot

Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset

Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset Asunnottomina vankilasta vapautuvat vantaalaiset ASIAKKUUSKRITEERIT -vantaalaisuus (viimeisin pysyvä osoite tulee olla Vantaalla, Poste Restante osoitetta ei hyväksytä viimeisimmäksi osoitteeksi) - asunnottomuus

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

Näin tuet vankien lapsia Mitä koulut voivat tehdä?

Näin tuet vankien lapsia Mitä koulut voivat tehdä? Näin tuet vankien lapsia Mitä koulut voivat tehdä? Muistan, että se oli torstai. Olin kai vitosluokalla. Tulin koulusta kotiin. Mulla ei ollut avainta. Pimputin ovea, sieltä tuli avaamaan ihmeen näköinen

Lisätiedot

1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin!

1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin! Manifestissa nostetaan esille keskeisiä vankien syrjäytymistä ja köyhyyttä lisääviä epäkohtia ja mitä näille ongelmille voitaisiin tehdä. Asiat manifestiin on koottu asiantuntijatyönä sekä vankien kuulemisen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Arviointikeskuksen toiminta

Arviointikeskuksen toiminta Vanki-infopäivä 5.4.2011 Arviointikeskuksen toiminta yksilöllinen arviointi, rangaistusajan suunnitelma ja tarkoituksenmukainen laitossijoitus Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskus Piia Virtanen

Lisätiedot

Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella

Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari 12.9.2019 Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella Hankepäällikkö Heidi Lind Taustaa AUNE RIKOSSEURAAMUSALALLA Rikosseuraamuslaitos

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö Taina Torniainen 22.11.2018 Ote-opetuksen ja -perhetyön lähtökohdat Ote-opetus ja -perhetyö on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelupalveluiden yhteistyötä

Lisätiedot

Lapsen oikeudet koskevat myös vankien lapsia

Lapsen oikeudet koskevat myös vankien lapsia Lapsen oikeudet koskevat myös vankien lapsia Kriminaalihuollon tukisäätiö, verkkojulkaisuja N/2019 Kriminaalihuollon tukisäätiö on valtakunnallinen asiantuntija ja palveluntuottaja, joka työskentelee rikostaustaisten

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia

Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia Krits Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia 2019 2021 Tehtävä Visio Kriminaalihuollon tukisäätiön perustehtävä Kriminaalihuollon tukisäätiö tukee rikostaustaisia ja heidän läheisiään, edistää heidän hyvinvointiaan

Lisätiedot

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Forssan seudun terveydenhuollon ky. Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Loppuraportti Liitteet 48 Hanke 041/ESLK/LK/2007 1.5.2007-31.10.2009 Marke Hietanen-Peltola Arto Honkala Marika Kivimäki-Sumrein

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa

Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Varhaiskasvatus ja koulu osana perhekeskusverkostoa 2 Tärkein

Lisätiedot

Mitä uusi sosiaalihuollon lainsäädäntö tuo rikostaustaisille ja heidän perheilleen?

Mitä uusi sosiaalihuollon lainsäädäntö tuo rikostaustaisille ja heidän perheilleen? Mitä uusi sosiaalihuollon lainsäädäntö tuo rikostaustaisille ja heidän perheilleen? Seminaari RSKK 4.9.2015 Kriminaaliasiamies Marjatta Kaurala Kriminaalihuollon tukisäätiö Esityksen sisältö Yleistä sosiaalihuoltolaista

Lisätiedot

Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia?

Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia? Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia? Itämerihaasteen kansallinen seminaari 16.11.2010 Satu Viitasalo-Frösén Helsingin kaupungin ympäristökeskus Miksi uusi hanke? 2007

Lisätiedot

Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke.

Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke. Rosoinen isyys Miestyön foorumi, 22.-23.5.2019 Isän näköinen -hanke Isän näköinen hanke STM rakennerahaston (ESR) rahoittama Hankeaika 1.3.2018 29.2.2020 Miessakit ry:n ja Suomen Setlementtiliitto ry:n

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

Päivä kerrallaan. Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle

Päivä kerrallaan. Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Päivä kerrallaan Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Copyright Vankien Omaiset VAO ry ja kirjoittajat Vankien Omaiset VAO ry 2012 ISBN 978-952-93-3361-5 (sid.) ISBN 978-952-93-1700-4 (PDF) Ulkoasu

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Erityisasiantuntija, VTT Ulla Knuuti, Rikosseuraamuslaitos, Keskushallintoyksikkö VI Valtakunnalliset Tupakka ja terveys -päivät 3.12.2014 Tupakointi vankien

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi

TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi TOIMIVA LAPSI&PERHE Perheiden kansa työskentely - mahdollisuus tukea pärjäävyyttä. 12.11.2008 Kirsi-Marja Iskandar, Kalliolan setlementti, kehittämisyksikk misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi Mistä

Lisätiedot

SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015

SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015 ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015 KRITS TUKIASUMISPALVELUT ASUMISVALMENNUSYKSIKKÖ Tuettuja soluasuntoja 28 paikkaa. Saattaen vapauteen projektilla tällä hetkellä 7 paikkaa. TUKIASUNNOT

Lisätiedot

Rikosseuraamukset ja päihdekuntoutus Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012. Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö

Rikosseuraamukset ja päihdekuntoutus Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012. Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö Rikosseuraamukset ja päihdekuntoutus Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012 Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö Järjestöjen rooli päihdehuollon tuottamisessa Kasvanut 90-luvun puolivälistä alkaen nyt

Lisätiedot

Päivä kerrallaan. Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle

Päivä kerrallaan. Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Päivä kerrallaan Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Päivä kerrallaan Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Vankien Omaiset VAO ry ja kirjoittajat Vankien Omaiset VAO ry 2012 ISBN 978-952-93-3361-5

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1

RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ 20.4.2017 Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 Rikosseuraamuslaitos (RISE) on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isät esiin VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 12.- 13.11.2014 Jyväskylä Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isän rooli sijaisperheessä Perhehoidon virallinen rakenne on hyvin naisvaltainen

Lisätiedot

Päivä kerrallaan. Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle

Päivä kerrallaan. Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Päivä kerrallaan Opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle Copyright Vankien Omaiset VAO ry ja kirjoittajat Vankien Omaiset VAO ry 2012 ISBN 978-952-93-1699-1 (nid.) ISBN 978-952-93-1700-4 (PDF) Ulkoasu

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta Kasvata ilolla Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta Lapsen oikeudet toteutuvat kun aikuiset ottavat niistä vastuun sekä kunnioittavat lapsen ihmisarvoa. Lapsen oikeuksissa on kysymys myös

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIEN HUOMIOIMINEN RIKOSSEURAAMUSALALLA

LAPSEN OIKEUKSIEN HUOMIOIMINEN RIKOSSEURAAMUSALALLA LAPSEN OIKEUKSIEN HUOMIOIMINEN RIKOSSEURAAMUSALALLA Professori Timo Harrikari Tampereen yliopisto Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli 19.11.2015 LAPSEN OIKEUKSIEN HUOMIOIMINEN RIKOSSEURAAMUSALALLA

Lisätiedot

Toimeentulotuki ja siihen liittyviä ongelmia erityisesti rangaistuksesta vapautuvien ja heidän omaistensa näkökulmasta

Toimeentulotuki ja siihen liittyviä ongelmia erityisesti rangaistuksesta vapautuvien ja heidän omaistensa näkökulmasta Toimeentulotuki ja siihen liittyviä ongelmia erityisesti rangaistuksesta vapautuvien ja heidän omaistensa näkökulmasta Marjatta Kaurala VTM, Asiamiessosiaalityöntekijä Kriminaalihuollon tukisäätiö Sosiaalioikeudellisen

Lisätiedot

Työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia Lapset puheeksi menetelmästä osana rikosseuraamusalan lapsi- ja perhetyötä

Työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia Lapset puheeksi menetelmästä osana rikosseuraamusalan lapsi- ja perhetyötä Työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia Lapset puheeksi menetelmästä osana rikosseuraamusalan lapsi- ja perhetyötä Virtanen, Liisa 2017 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Työntekijöiden kokemuksia

Lisätiedot

Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä

Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Mitä tiedämme perheistä Perheistä ei ole olemassa paljon tietoa. Perheiden lukumäärää Suomessa ei tiedetä. Ruotsissa tehtyyn

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin!

1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin! Manifestissa nostetaan esille keskeisiä vankien syrjäytymistä ja köyhyyttä lisääviä epäkohtia ja mitä näille ongelmille voitaisiin tehdä. Asiat manifestiin on koottu asiantuntijatyönä sekä vankien kuulemisen

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa Hankepäällikkö Heidi Lind

Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa Hankepäällikkö Heidi Lind Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa 9.5.2019 Hankepäällikkö Heidi Lind Taustaa AUNE RIKOSSEURAAMUSALALLA Rikosseuraamuslaitos osallistuu hallituksen asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI VANHEMMAN SAIRASTAESSA. Rovaniemi Mika Niemelä

LAPSET PUHEEKSI VANHEMMAN SAIRASTAESSA. Rovaniemi Mika Niemelä LAPSET PUHEEKSI VANHEMMAN SAIRASTAESSA Rovaniemi Mika Niemelä anhemman psyykkinen sairaus ja lapsi vanhemman mielialahäiriö yhdistettynä muihin vaikeuksiin iheuttaa riskin lapsen kasvulle ja kehitykselle

Lisätiedot

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ 8.11.2017 VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TAUSTAA KOKEILULLE: Lastensuojelussa on jo vuosien ajan keskusteltu siitä, miten vanhemmat tarvitsevat lisää tukea

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille ROVANIEMI 22.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Hanna Mansikka-aho Yksikön vastaava, kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Turun ensi- ja turvakoti ry. 12.10.2018 1 PILARI tarjoaa lähisuhteessaan

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO. Jukka Mäki 31.10.2012

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO. Jukka Mäki 31.10.2012 KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO Jukka Mäki 31.10.2012 Toiminta 2012 Järjestötyö Palvelutoiminta KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö PROJEKTIT

Lisätiedot

KAKSOISELÄMÄÄ SITÄ ELI..

KAKSOISELÄMÄÄ SITÄ ELI.. KAKSOISELÄMÄÄ SITÄ ELI.. Vankien omaisten kokemuksia tuen tarpeesta ja Vankien omaiset VAO ry:n toiminnasta Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Sosiaalialan koulutusohjelma Hämeenlinna 16.5.2012 Tarja Sassi

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

ISÄN MASENNUS ONKO SIITÄ KUKAAN KIINNOSTUNUT

ISÄN MASENNUS ONKO SIITÄ KUKAAN KIINNOSTUNUT 2. helmikuuta 2016 Miessakit ry ISÄN MASENNUS ONKO SIITÄ KUKAAN KIINNOSTUNUT 4.2.2016 HELSINKI ISÄTYÖNTEKIJÄ ILMO SANERI Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot