HELSINGIN HOVIOIKEUS Presidentti

Transkriptio

1 1 HELSINGIN HOVIOIKEUS Presidentti LAUSUNTO Oikeusministeriölle Viite OM 7/41/2013 Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan laajentamista valmistelleen työryhmän mietintö Oikeusministeriö on pyytänyt Helsingin hovioikeudelta lausuntoa hovioikeuden jatkokäsittelyluvan laajentamista valmistelleen työryhmän mietinnöstä ja oikeusministeriön muistiosta tuomioiden suullisten perustelujen käyttöönottamisesta yleisissä tuomioistuimissa. Hovioikeus esittää pyydettynä lausuntona seuraavan. Yleistä Työryhmä ehdottaa, että vuoden 2011 alusta voimaan tullutta jatkokäsittelylupajärjestelmää laajennetaan. Ehdotuksen mukaan tämän järjestelmän piiriin tulisivat kuulumaan pääsäännön mukaan kaikki ne asiat, joissa käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla. Rikosasioissa vastaajan hakiessa muutosta syyksi lukemiseen tai rangaistukseen jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan vaadittaisi, jos vastaaja on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta. Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsivat valittaessaan aina jatkokäsittelyluvan. Ehdotuksessa ei esitetä muutoksia niihin perusteisiin, joilla jatkokäsittelylupa on myönnettävä. Ehdotus tarkoittaa siten jatkokäsittelylupajärjestelmän hyvin merkittävää laajentamista, kun valitusasioista järjestelmän ulkopuolelle jäisi vain sellainen rikosasian vastaajan valitus, jossa vastaaja on tuomittu 8 kuukautta pidempään vankeusrangaistukseen. Kun nykyisin jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin kuuluu noin % kaikista hovioikeuteen saapuvista asioista, voidaan arvioida, että vastaava luku ehdotuksen mukaisessa menettelyssä tulisi olemaan 85 90%. Muiden kuin valitusasioiden osuus kaikista Helsingin hovioikeudessa käsiteltävistä asioista oli vuonna 2013 vain n. 6 %. Perustuslakivaliokunnan kannanotoista Jatkokäsittelylupamenettelyllä on samanlaiset tavoitteet kuin vuosina voimassa olleella seulontamenettelyllä: karsia kevyemmässä menette-

2 lyssä ne asiat, joissa käräjäoikeuden lopputulosta ei käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksen perusteella ole aiheellista muuttaa. Kuten tunnettua, seulontamenettelyn soveltamisala oli jo alusta alkaen yleinen ilman että sitä olisi mitenkään rajattu muutoksenhakuasian laadun tai laajuuden perusteella. Valitusta ei kuitenkaan voinut seuloa, jos asiassa olisi tullut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 :n perusteella pitää pääkäsittely. Tämän vuoksi seulonnan käyttö jäi vähäiseksi. Hallituksen esityksessä 87/2005 esitettiin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 :n muuttamista siten, että hovioikeus voi seulontamenettelyssä päättää olla jatkamatta valituksen tutkimista, jos on selvää, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuuteen voidaan pääkäsittelyä toimittamatta luottaa. Perustuslakivaliokunta piti ehdotuksen sanamuotoa ongelmallisena Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä johtuvien niiden vaatimusten kannalta, joiden takia kirjallisessa muutoksenhakumenettelyssä ei ainakaan kaikissa tapauksissa voida ihmisoikeusloukkaukseen syyllistymättä arvioida alioikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun luotettavuutta tai uskottavuutta. Valiokunnan mukaan ehdotettu säännös on yleisluonteisuudessaan omiaan lisäämään riskiä siitä, että todistelua arvioidaan kirjallisessa menettelyssä sellaisissakin tapauksissa, joissa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset edellyttävät suullisen käsittelyn järjestämistä muutoksenhakuasteessa. Perustuslakivaliokunnan kriittinen lausunto johti siihen, että esityksen käsittely eduskunnassa raukesi. (PeVL 30/2006 vp). Nykyiseen jatkokäsittelylupajärjestelmään johtaneessa hallituksen esityksessä puolestaan korostettiin ehdotetun lupajärjestelmän selkeyttä ja tarkkarajaisuutta. Soveltamisala määriteltäisiin objektiivisten eikä harkinnanvaraisten kriteerien perusteella (HE 105/2009). Perustuslakivaliokunnan esityksestä antaman lausunnon mukaan jatkokäsittelylupajärjestelmä oli seulontajärjestelmää rajatumpi, koska sen ulkopuolelle jäivät taloudellisesti merkittävät riita-asiat, törkeitä rikoksia koskevat asiat sekä laissa erikseen luetellut asiaryhmät. Oikeus saattaa käräjäoikeuden ratkaisu hovioikeuden arvioitavaksi säilyi siten perustuslain 21 :n 2 momentin mukaisena pääsääntönä. Jatkokäsittelylupajärjestelmä oli myös soveltamisalaltaan laissa määritelty riittävän täsmällisesti ja tarkkarajaisesti sekä luvan myöntämisedellytykset lueteltu tyhjentävästi. Valiokunta esitti lakivaliokunnan harkittavaksi vielä sitä, tulisiko käsittelylupajärjestelmän alaa supistaa rikosasioiden osalta esimerkiksi siten, että ehdottomat vankeusrangaistukset suljettaisiin sen ulkopuolelle. (PeVL 4/2010) Työryhmän ehdottama laajennus tarkoittaa sitä, että lupajärjestelmä törkeimpiä rikosasioita lukuun ottamatta tulee yhtä laajaksi kuin seulontajärjestelmä sellaisena kuin se olisi ollut hallituksen esityksen (87/2005) perusteella. Perustuslakivaliokunnan lausunnoissaan 2006 ja 2010 esittämien näkökohtien perusteella ei ole mitenkään yksiselitteistä, että ehdotus täyttää ne vaatimukset, joita perustuslaissa turvattu oikeus muutoksenhakuun perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan edellyttää. Oikeus valituksen täysimittaiseen tutkintaan hovioikeudessa ei enää olisi pääsääntö. Kun ehdotuksen perusteluissa (säätämisjärjestys) korostetaan ehdotetun laajennuksen selkeyttä, tarkoitetaan siinä selkeydellä täysin päinvastaista asiaa kuin nykylain perustuslainmukaisuutta perusteltaessa. Selkeys tarkoitti silloin sitä, että soveltamisala olisi rajoitettu ja 2

3 3 että soveltamisala määräytyisi helposti todennettavin perustein. Nyt järjestelmä on selkeä, koska soveltamisalarajoituksia ei olisi. Euroopan ja YK:n ihmisoikeussopimuksista ei niitä koskevan tulkintakäytännön perusteella aiheutune estettä ottaa käyttöön soveltamisalaltaan yleisiäkin muutoksenhakulupamenettelyjä (ns. filtter-järjestelmä). Kysymys onkin enemmän siitä, onko kansallisesti syytä tulkita perustuslain 21 :ää kansainvälisoikeudellisia velvoitteita laajemmin. Tältä osin ehdotuksen perustelut eivät ole kovin vakuuttavat ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan mainitut aikaisemmat lausunnot. Hovioikeuden arviointia Ehdotettu lupajärjestelmän laajennus on merkittävä etenkin niissä tulevaisuudessa lupajärjestelmän piiriin kuuluvissa asioissa, jotka nykyisin ratkaistaan hovioikeuksissa pääkäsittelyn perusteella. Näissä tapauksissa hovioikeus joutuu perustamaan arvionsa käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuudesta vain kirjalliseen aineistoon ja siten eri oikeudenkäyntiaineistoon kuin pääkäsittelyn toimittanut käräjäoikeus. Lupajärjestelmän laajennus tarkoittaa siinä mielessä oikeusturvan heikentymistä, että kaikkia laajennuksen piiriin kuuluvia valituksia ei tutkita enää niin perusteellisesti kuin aikaisemmin. Järjestelmää ei toisaalta voida luoda niin tarkaksi, että vain aiheettomat valitukset tulisi lupavaiheessa hylättäviksi. Mahdollista siten on, että jatkokäsittelyluvan hylkäämisen vuoksi voimaan jäisi sellaisiakin käräjäoikeuden ratkaisuja, jotka tulisivat hovioikeudessa muuttumaan, jos valitus käsiteltäisiin täysimittaisesti, erityisesti pääkäsittelyssä. Uudistus on kaiken kaikkiaan niin merkittävä, että sen käyttöönotto edellyttää hovioikeusmenettelyn uudelleenarviointia. Uudistus on perusteltavissa, jos hovioikeudelle halutaan antaa nykyistä laajemmat keinot arvioida lupahakemusten perusteella käräjäoikeuden ratkaisujen oikeellisuutta ja ottaa perusteellisemmin tutkittavakseen ne asiat, joissa lupahakemuksen käsittelyn perusteella siihen ilmenee olevan tarvetta. Tämä tarkoittaa sen hyväksymistä, että kaikkia asioita ei voida tutkia yhtä tarkasti ja että järjestelmän läpi menee sellaisiakin asioita, joissa jälkikäteen tarkasteltuna valituksen perusteelliseen käsittelyyn olisi ollut aihetta. Valtiontaloudelliset syytkin puoltavat vahvasti sitä, että tuomioistuinlaitoksen osoitettuja entisestäänkin niukkenevia määrärahoja käytetään mahdollisimman kustannustehokkaalla tavalla. Tämän vaatimuksen mukaista on että asian käsittely voidaan hovioikeudessa eriyttää oikeusturvan tarpeen mukaisesti. Hovioikeuden käsityksen mukaan hovioikeuksilla on hyvät edellytykset soveltaa laajennettua järjestelmää järkevällä ja oikeusturvan kohtuullisen hyvin mahdollistavalla tavalla. Jatkokäsittelylupajärjestelmää on sovellettu jo usean vuoden ajan ja siitä on siten saatu runsaasti kokemusta ja oikeuskäytäntöä. Erot eri hovioikeuksien soveltamiskäytännössä ovat vähentyneet. Yleisesti ottaen järjestelmä on toiminut varsin hyvin. Jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönoton jälkeen valituksissa on aikaisempaa paremmin pyritty perustelemaan se, miksi ja miltä osin käräjäoikeuden ratkaisu on virheellinen. Jatkokäsittelylupajärjestelmä on siten olemassaolollaan vaikuttanut myös muissa kuin jatkokäsittelylupa-asioissa siten, että valitukses-

4 sa on pyritty aikaisempaa paremmin osoittamaan käräjäoikeuden ratkaisu virheelliseksi. Järjestelmän olemassaolo on siten osaltaan siirtänyt oikeudenkäynnin painopistettä käräjäoikeuksiin ja korostanut hovioikeuksien roolia muutoksenhakutuomioistuimena. Hovioikeus pitää ehdotettua soveltamisalan laajennusta perusteltuna. Muutos on erityisen merkittävä siinä, että kaikki muut kuin rikosasiat tulisivat kuulumaan lupajärjestelmään. Luvan piiriin tulisi kokonaan uusia, merkittäviäkin asiaryhmiä, joissa lupaedellytysten arviointi voi vaatia uudenlaista ajattelutapaa. Eri asiaryhmien välille voi tulla myös huomattavia eroja siinä, mikä on myönnettyjen ja hylättyjen lupien osuus. Hovioikeus pitää ehdottoman tärkeänä, että lupaa vaaditaan myös perheoikeudellisissa, kuten lapsen huoltoa ja elatusapua koskevissa asioissa. Hovioikeuden tiedossa on, että kun valituslupajärjestelmää riita-asioissa laajennettiin Ruotsissa vuonna 2008, olennaisena pidettiin nimenomaan perheoikeudellisten asioiden mukanaoloa. Huolto- ja elatusasioissa on luonteenomaista, että vielä hovioikeusvaiheessa asiassa voi tulla runsaastikin uutta selvitystä olosuhteiden muuttuessa muutoksenhaun aikana. On tärkeää, että näiden asioiden hovioikeuskäsittely voidaan saattaa pikaisesti päätökseen, jos edellytyksiä luvan myöntämiseen ei ole. Mainitunlaiset asiat eivät myöskään saa oikeusvoimaa vaan olosuhteiden muutoksen perusteella asia voidaan saattaa aina uudelleen vireille tuomioistuimessa. On järkevää, että olosuhteiden muutoksen merkitys tulee ensi vaiheessa tutkittavaksi käräjäoikeudessa eikä muutoksenhaun yhteydessä hovioikeudessa. Perheoikeudellisissa asioissa käräjäoikeuksilla on käytössään erityistä asiantuntemusta (ns. Follo-järjestelmä), jonka avulla oikeudenkäynti näissä asioissa käräjäoikeuksissa on huomattavasti tehokkaampi kuin oikeudenkäynti hovioikeudessa. Kun valtaosa muutoksenhakemuksista kuuluu jatkokäsittelylupajärjestelmään, tulee tämä vaikuttamaan myös hovioikeuksien työmenetelmiin. Asioiden käsittely tulee entistä enemmän kaksivaiheiseksi, ja hovioikeuden työmäärästä entistä enemmän menee lupaharkintaan. Vastaavasti valitusasioiden samoin kuin pääkäsittelyjen määrä ja niiden vaatima työ vähenee. Hovioikeuksien tulee arvioida omia menettelytapojaan ja kehittää niitä, jotta asian eri käsittelyvaiheet voidaan suorittaa niiden laadun edellyttämällä tarkoituksenmukaisella tavalla. Uudistus tulee myös vaikuttamaan korkeimman oikeuden työnkuvaan. Soveltamisalan laajennuksen vuoksi korkeimpaan oikeuteen tulisi aikaisempaa huomattavasti enemmän valituslupahakemuksia, joissa vaaditaan hovioikeuden tekemän jatkokäsittelylupahakemuksen hylkäysratkaisun kumoamista. Korkeimman oikeuden työmäärästä tulee siten aikaisempaa enemmän kulumaan sen tutkimiseen, olisiko hovioikeuden tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Näin korkeimmalle oikeudelle jää vähemmän aikaa varsinaisten ennakkopäätösten antamiseen. Eri oikeusasteiden tehtävät huomioon ottaen ei ole välttämättä järkevää, että kahdessa eri muutoksenhakuasteessa tutkitaan käräjäoikeuden näyttöratkaisun oikeellisuutta sitä varten, tulisiko valitus ottaa hovioikeudessa täysmittaisesti tutkittavaksi. Jatkovalmistelussa voitaisiin ottaa harkittavaksi, tulisiko korkeimman oikeuden valtaa ottaa tutkittavakseen hovioikeuksien jatkokäsittelyratkaisuja jollakin tavoin rajoittaa, erityisesti kuin on kysymys näytön arvioinnin oikeellisuudesta. Mikään kestävä ratkaisu ei ole sekään, että korkein oikeus voisi tehdä ratkaisun viiden jäsenen sijasta suppeassa esimerkiksi kolmen jäsenen kokoonpanossa. 4

5 5 Eräitä yksittäisiä kysymyksiä Ehdotuksen mukaan jatkokäsittelylupa tarvitaan siis pääsäännön mukaan kaikissa valitusasioissa vakavampia rikosasioita lukuunottamatta. Kanteluasioissa jatkokäsittelylupaa ei sitä vastoin tarvita. Kantelu on muutoksenhakukeino erityisesti eräissä pakkokeinolain mukaisissa asioissa. Toisaalta eräissä tällaisissa asioissa muutoksenhakukeinona on valitus. Voimassa olevassa pakkokeinolaissa jako kanteluun ja valitukseen on seuraava: Kantelu Vangitseminen (PKL 3:19) Yhteydenpidon rajoittaminen (PKL 4:6) Matkustuskielto (PKL 5:12) Erityinen kotietsintä (PKL 8:17) Salaiset pakkokeinot eli telekuuntelu yms. (PKL 10:43) Valitus Vakuustakavarikko (PKL 6:9) Takavarikko ja asiakirjan jäljentäminen (PKL 7:22) Erityisessä takavarikoitavaksi määrätty sinetöidyn aineiston takavarikko (PKL 8:12) Kotietsintä (PKL 8:18) Näissä pakkokeinolain mukaisissa asioissa rajaus voi olla jatkokäsittelylupajärjestelmän kannalta asiallisesti keinotekoinen. Kovin johdonmukaisena ei voida pitää esimerkiksi sitä että haettaessa valittamalla muutosta käräjäoikeuden kotietsintää koskevasta ratkaisusta jatkokäsittelylupa vaaditaan, mutta ei haettaessa kantelemalla muutosta erityistä kotietsintää koskevasta ratkaisusta. Toisaalta hovioikeus pitää ymmärrettävänä, että jatkokäsittelylupajärjestelmää ei voida saada kaikilta osin täysin johdonmukaiseksi, koska oikeusjärjestelmä ei sitä muutenkaan ole. Hovioikeus ei siis pidä tarpeellisena, että pakkokeinolain mukaiset valitusasiat jätettäisiin lupajärjestelmän ulkopuolelle. Luvan tarve voidaan yleensä riittävästi arvioida kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. On huomattava, että jatkokäsittelyluvan piiriin tulisivat kuulumaan myös käräjäoikeuden oikeudenkäynnin aikana tekemät ratkaisut, jos niistä saa valittaa erikseen. Hovioikeus toteaa, että hallituksen esityksessä 46/2014 (Hallituksen esitys oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi) on ehdotettu oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 :n muuttamista siten, että eräisiin käräjäoikeuden tekemiin todistelua koskeviin erillisratkaisuihin vaadittaisiin jatkokäsittelylupa. On sinänsä kyseenalaista, että tällaisia jatkokäsittelylupaa koskevia erillismuutoksia ehdotetaan saman aikaan kuin järjestelmän laaja uudistustyö on vireillä. Nyt ehdotetun uudistuksen vuoksi kyseinen muutettavaksi ehdotettu 10 tulisi joka tapauksessa kumottavaksi. Sotilasoikeudenkäyntiasiat Helsingin hovioikeus käsittelee ainoana hovioikeutena sotilasoikeudenkäyntiasioita. Ehdotuksen mukaan myös sotilasoikeudenkäyntiasiat tulisivat jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin. Tämän osalta hovioikeudelle ei ole huomautet-

6 6 tavaa. Hovioikeuden kokoonpanosta sotilasoikeudenkäyntiasioissa säädetään sotilasoikeudenkäyntilain 3 :ssä. Pykälän mukaan hovioikeuden kokoonpanoon kuuluu säännönmukaisen kokoonpanon lisäksi kaksi sotilasjäsentä. Sotilasoikeudenkäyntiasioissa koskeva jatkokäsittelylupaharkinta tapahtuisi ehdotuksen mukaan (s. 38) ilman sotilasjäseniä. Jotta sotilasoikeudenkäyntiasioiden jatkokäsittelylupaharkinta olisi mahdollista tehdä ilman sotilasjäseniä, tämä edellyttää sotilasoikeudenkäyntilain 3 :n muuttamista. Hovioikeus toteaa, että tällainen muutosehdotus sisältyy tuomioistuinlakityöryhmän ehdotukseen. Jatkokäsittelyluvan rajaaminen Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 12 :n mukaan jatkokäsittelylupa voidaan rajoittaa koskemaan osaa käräjäoikeuden ratkaisusta. Kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä muilta osin voidaan tällöin siirtää ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Jos lupa myönnetään osittaisena, tyypillisesti kysymys on esimerkiksi rikosasiassa siitä, että lupa myönnetään vain rangaistuksen määräämistä koskevilta osin ja lupaa ei myönnetä syyksi lukemista koskevilta osin. Jatkokäsittelyluvan rajaaminen ei voimassa olevan sääntelyn mukaan ole mahdollista siten, että lupa myönnettäisiin koskemaan vain tiettyä oikeudellista kysymystä (HE 105/2009 vp s. 62). Korkein oikeus voi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 :n 3 momentin nojalla myöntää valitusluvan koskemaan vain tapauksen oikeudelliseen arviointiin ja muilta osin ratkaisu on mahdollista perustaa hovioikeuden ratkaisussa todettuihin seikkoihin. Jatkokäsittelyluvan rajaaminen pelkästään oikeudelliseen arviointiin voisi olla tietyissä tilanteissa asianmukaista myös hovioikeudessa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa valituksessa on riitautettu käräjäoikeuden näytön arviointi ja lisäksi katsottu käräjäoikeuden arvioineen tilannetta myös oikeudellisesti väärin, käräjäoikeuden näytön arvioinnin osalta ei välttämättä olisi tarpeen myöntää lupaa. Sen sijaan luvan myöntäminen voisi olla aiheellista oikeudellisen arvioinnin osalta. Nyt lupaa ei voida rajata pelkästään oikeudelliseen arviointiin, vaan lupa joudutaan myöntämään koko asiassa. Hovioikeus joutuu tällöin todennäköisesti toimittamaan pääkäsittelyn jossakin laajuudessa tai ainakin tekemään perustellun ratkaisun siitä, miksi käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilystä (OK 26 luku 15 1 mom). Tällainen tarpeeton työ voitaisiin välttää mahdollistamalla jatkokäsittelyluvan rajaaminen myös tapauksen oikeudelliseen arviointiin. Edellä todetuin tavoin tilanteessa, jossa tapahtumienkulkua koskevan näytön arvioinnin osalta käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ei ole perusteltua aihetta epäillä, mutta tapahtumien oikeudellisen arvioinnin osalta luvan myöntäminen olisi tarpeen, lupa olisi tarkoituksenmukaista rajata pelkästään oikeudelliseen arviointiin. Hovioikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 25a luvun 12 :ää olisi syytä muuttaa siten, että jatkokäsittelylupa voitaisiin myöntää siten, että se koskee oikeudellista arviointia ja muilta osin ratkaisu voitaisiin perustaa käräjäoikeuden ratkaisusta ilmeneviin seikkoihin.

7 7 Suullisen istunnon toimittaminen Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 :n 1 momentin mukaan hovioikeus päättää jatkokäsittelyn myöntämisestä kirjallisessa menettelyssä. Asiassa ei voida siten pitää suullista istuntoa. Tällainen ratkaisu on ollut perusteltavissa, kun jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin on kuulunut yleisesti ottaen oikeudenkäyntiaineistoltaan vähäisempiä asioita. Ehdotuksen mukaan tilanne kuitenkin muuttuu jo sen takia, että kaikki riita- asiat tulevat järjestelmän piiriin. Jatkokäsittelylupaa saatetaan siten hakea tapauksissa, joissa luvan myöntämisen edellytyksiä saattaa olla perustelua käsitellä hovioikeuden suullisessa istunnossa niin, että hovioikeudella on paremmat edellytykset tehdä päätös jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevasta tai esimerkiksi luvan rajaamista koskevasta kysymyksestä. On ilmeistä, että hovioikeudet tulisivat pitämään lupa-asioissa suullisia käsittelyjä hyvin säästeliäästi. Hovioikeudella tulisi kuitenkin olla käytössään erilaisia menettelytapoja päättää asiasta eikä lailla ole syytä estää mahdollisuutta suulliseen käsittelyyn. Hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä