KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017
|
|
- Kaarina Majanlahti
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kokousaika Tiistaina klo Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen Lausuntopyyntö Varsinais-Suomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan 1.ehdotuksesta Vesistöjensuojelua Jätemaksuvapautusanomukset vuoden 2017 jätemaksusta Veden ja jäteveden käyttömaksut, VOK Kustavi Suunnittelutarveratkaisu, Lamminpää ja Virtanen Suunnittelutarveratkaisu, A-yhtymä Oy ja Turun Laatutuote Oy Poikkeamispäätös, Peterzens Poikkeamispäätös, Berger Sähköntoimittajan valinta. Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä rakennustoimistossa Puheenjohtaja Irja Skytén- Suominen
2 KUSTAVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nr:o 5/ 2017 Sivu Rakennuslautakunta KOKOUSAIKA Tiistaina klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanhallituksen kokoushuone Skytén- Suominen Irja Leino Hannu Laine Marjut Jalonen Mika Urpo Timo puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Ääritalo Antti Siusluoto Mika Herhi Kari Katara Veijo kunnanhallituksen puheenjohtaja kunnanhallituksen edustaja kunnanhallituksen edustaja kunnanjohtaja ESITTELIJÄT Lähde Laura rakennustarkastaja LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 51 ASIAT :t PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjojen tarkastamisesta) PÄÄTÖSTEN ANTAMISPÄIVÄ LUPA-ASIOISSA PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien allekirjoitukset) 52 Tässä kokouksessa lupa-asioissa tehdyt päätökset annetaan julkipanon jälkeen. Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä pvm Irja Skytén- Suominen Laura Lähde Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaisesti lukuun ottamatta :iä -- Tarkastusaika Kustavi Allekirjoitukset PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Timo Urpo Hannu Leino Kokouksen tarkistettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä rakennustoimistossa. Tässä kokouksessa lupa-asioissa tehtyjä päätöksiä koskeva ilmoitus on ollut julkipantuna rakennuslautakunnan ilmoitustaululla. Virka-asema Allekirjoitus pvm JULKIPANOTODISTUS (MRL 142 ) Ilmoitustaulunhoitaja Eija Salo
3 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Kunnallislain 26 :n 2 momentin mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on paikalla. Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Todetaan mahdolliset esteellisyydet. Päätös: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 52 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA. Ehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Pöytäkirja on tarkastettavana teknisessä toimistossa , alkaen klo Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Timo Urpo ja Hannu Leino. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
4 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN. Ehdotus: Rakennuslautakunta hyväksyy esityslistan, mahdolliset tarkennukset ja lisäasiat kokouksen työjärjestykseksi. Päätös: Lisättiin 62 sähköntoimittajan valinta. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
5 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta LAUSUNTO VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN 1.EHDOTUKSESTA Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus on kokouksessaan päättänyt hyväksyä virastossa laaditut kaava-asiakirjat Varsinais-Suomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan 1. ehdotukseksi ja pyytää vaihemaakuntakaavaehdotuksesta MRA 13 :n mukaista lausuntoa mennessä. Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville alkusyksystä 2017, jolloin kaikilla asianomaisten kuntien jäsenillä ja osallisilla on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta (MRA 12 ) Esityslistan liitteenä on lausuntopyyntö. Kaava-aineisto on luettavissa lausuntopyynnössä olevan linkin kautta. Ehdotus: Rakennuslautakunta päättää esittää lausuntoehdotuksenaan kunnanhallitukselle, että sillä ei ole huomautettavaa em. Varsinais-Suomen taajamien, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan 1. ehdotuksesta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
6 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta VESISTÖJENSUOJELUA. Kustaviin on asukkaiden ja mökkiläisten toimesta perustettu Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry. Yhdistyksen toimialueena ovat Vesilinniemeä ympäröivät alueet n. 14 km² ja noin 150 kiinteistön alue. Yhdistyksen tavoitteena on tehtävien selvitysten ja suunnitelmien pohjalta ryhtyä toimenpiteisiin rantojen ja vesien puhdistamiseksi. ELY:n ohjeistuksen mukaan hanke toteutetaan pääosin Saaristomeren suojelurahastosta Valonian toteuttamana. Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry anoo Kustavin kunnalta euron avustusta toiminnan käynnistämisestä syntyviin kuluihin, kuten nettisivujen laadintaan. Yhdistyksen toiminta ja tulokset ovat kaikkien seurattavissa ja esimerkkinä muillekin mahdollisesti perustettaville yhdistyksille ja niiden toiminnalle tavoitteena kaikille puhdas Saaristomeri. Ehdotus: Rakennuslautakunta päättää, että se myöntää anotun euron avustuksen Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry:lle talousarvioon varatuista määrärahoista, tilikohta Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
7 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta JÄTEMAKSUVAPAUTUSANOMUKSET VUODEN 2017 JÄTEMAKSUSTA. Kustavin kunnan tekninen toimi on tehnyt jätemaksuvapautuksia koskevista hakemuksista yhteenvedon käsittelyä varten. Maksuvapautus- tai maksun kohtuullistamishakemuksia on tullut yhteensä 13 kappaletta, aiemmin rakennuslautakunnan kokouksessa käsiteltyjen anomusten lisäksi. Kustavin rakennuslautakunta on , päättänyt ottaa käyttöön jätehuoltomaksun kohtuullistamisen alkaen seuraavasti: 1. Kiinteistöt, joilla yövytään maksavat taksan mukaisen maksun. 2. Kokonaan käyttämättömät kiinteistöt saavat anottaessa 50 % alennuksen maksusta. 3. Asumiskelvottomat kiinteistöt vapautuvat kokonaan jätehuoltomaksusta. Anomusten yhteenveto esityslistan liitteenä. Ehdotus: Rakennuslautakunta päättää, että 50% maksun alennuksen saa 8 kiinteistöä ja 100% maksuvapautuksen saa 5 kiinteistöä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
8 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄYTTÖMAKSUT, VOK KUSTAVI VOK Kustavi anoo Kustavin kunnalta alennusta vesi- ja jätevesimaksuista esityslistan liitteenä jaettavan anomuksen mukaisesti. Ehdotus: Rakennuslautakunta päättää, että Kustavin kunta tekee VOK Kustavin kanssa sopimuksen vuosiksi veden ja jäteveden käyttömaksuista siten, että maksuja alennetaan 30 %, perustuen suuriin kulutusmääriin. VOK Kustavi on panostuksellaan kattanut laajan alueen vesi- ja viemäriverkostoa ja edesauttanut näin sekä vakituisten että vapaa-ajan asuntojen mukavuuksien saatavuutta, kuin myös edesauttaa puhtaampaa Saaristomeren tilaa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
9 Kustavin kunta Rakennuslautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 89 Hakija Nimi Lähiosoite Postitoimipaikka Rakennuspaikka Kunta Kaupunginosa / kylä Lamminpää Helena Virtanen Marja Ieskatu 9 as TURKU Kustavi Vähä-Rahi RN:o 2:39 Tilan nimi Syrjälä Rakennuspaikan osoite KRAPINTIE KUSTAVI Kaava-alue Ei kaavaa. Pinta-ala 2500,00 m² Rakennustoimenpide Rakennetaan uusi asuinrakennus, omakotitalo. Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Käyttötarkoitus Kerrosala m² Kerrosluku As. lkm Yhden asunnon talot 100, Selostus poikkeamisesta Suunnittelutarveratkaisua haetaan alueelle, missä ei ole kaavaa. Rakennuspaikka on tarkoitukseen soveltuva, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri (väh. 200 m2) 116. Rakennuksen rakennetaan kiinteistöstä lohkottavalle määräalalle (n m2). Hakemuksen perustelut Alue on rakentamiseen soveltuva ja kyseessä on kuivanmaan rakentaminen. Rakentaminen tukee jo olemassa olevaa asuinrakennuskantaa. Lisätiedot Tieyhteys on olemassa. Kiinteistö liitetään kunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Lausunnot ja naapurien kuuleminen Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeen johdosta. PÄÄTÖSEHDOTUS Rakennuslautakunta myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun. Perustelut: Aiottu toimenpide ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. PÄÄTÖS Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätöksen antopäivä Annettu julkipanon jälkeen VALITUSOSOITUSTEKSTI Valitusviranomainen: TURUN HALLINTO-OIKEUS Sairashuoneenkatu 2-4, TURKU PL 32, TURKU Ptk:n tark.
10 Kustavin kunta Rakennuslautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 90 Valitusaika: 30 päivää Valitusaika luetaan päätöksen antopäivästä tätä päivää lukuunottamatta. Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite; päätös, johon haetaan muutosta; miltä osin päätöksestä valitetaan; ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisena arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Ptk:n tark.
11 Kustavin kunta Rakennuslautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 91 Hakija Nimi A-Yhtymä Oy & Turun Laatutuote Oy Lähiosoite Kakolankatu 1 Postitoimipaikka TURKU Rakennuspaikka Kunta Kustavi Kaupunginosa / kylä Kaurissalo RN:o 1:144 Tilan nimi Helttali Rakennuspaikan osoite Pleikiläntie KUSTAVI Kaava-alue Ei kaavaa. Pinta-ala 2200,00 m² Rakennustoimenpide Rakennetaan uusi loma-asunto. Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Käyttötarkoitus Kerrosala m² Kerrosluku As. lkm Vapaa-ajan asuinrakennuk. 100,00 1,5 0 Selostus poikkeamisesta Suunnittelutarveratkaisua haetaan alueelle, missä ei ole kaavaa. Rakennuspaikka on tarkoitukseen soveltuva, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri (väh m2) MRL 116. Rakennukset rakennetaan kiinteistöstä lohkottavalle määräalalle (n.2200 m2).. Hakemuksen perustelut Alue on rakentamiseen sopiva, kyseessä on kuivanmaan rakentaminen.. Lisätiedot Tieliittymälupa Pleikiläntieltä haetaan ELY:ltä sen jälkeen kun suunnittelutarveratkaisu on myönnetty ja lainvoimainen. Oma porakaivo ja määräysten mukainen jätevesien käsittely. Lausunnot ja naapurien kuuleminen Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeen johdosta. PÄÄTÖSEHDOTUS Rakennuslautakunta myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun. Aiottu toimenpide ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. PÄÄTÖS Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätöksen antopäivä Annettu julkipanon jälkeen VALITUSOSOITUSTEKSTI Valitusviranomainen: TURUN HALLINTO-OIKEUS Sairashuoneenkatu 2-4, TURKU PL 32, TURKU Ptk:n tark.
12 Kustavin kunta Rakennuslautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 92 Valitusaika: 30 päivää Valitusaika luetaan päätöksen antopäivästä tätä päivää lukuunottamatta. Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite; päätös, johon haetaan muutosta; miltä osin päätöksestä valitetaan; ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisena arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Ptk:n tark.
13 Kustavin kunta Rakennuslautakunta POIKKEAMISPÄÄTÖS Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 93 Hakija Nimi Peterzens Markus Lähiosoite Puistokaari 17 A 6 Postitoimipaikka HELSINKI Rakennuspaikka Kunta Kustavi Kaupunginosa / kylä Koila-Koivula RN:o 1:23 Tilan nimi Huila II Rakennuspaikan osoite INIÖNTIE 346 D KUSTAVI Kaava-alue Ei kaavaa. Pinta-ala 4040,00 m² Rakennustoimenpide Loma-asunnon muuttaminen vakituiseen asumiseen. Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Käyttötarkoitus Kerrosala m² Kerrosluku As. lkm Yhden asunnon talot 74, Selostus poikkeamisesta Lomarakennuksen muuttaminen pysyvään asumiseen MRL mom. Halutaan muuttaa asumaan vakituisesti Kustaviin. Rakennus on varusteiltaan ja mukavuuksiltaan omakotitalotasoinen. Hakemuksen perustelut Lähellä on ennestään vakituista asumista, n. 500 metrin etäisyydellä on kuusi omakotitaloa. Kustavin keskustaan (palvelut) on matkaa n. 12 km. Lisätiedot Oma kaivo, kuivakäymälä. Harmaat jätevedet: Biolan harmaavesisuodatin. Lausunnot ja naapurien kuuleminen Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeen johdosta. PÄÄTÖSEHDOTUS Rakennuslautakunta myöntää haetun poikkeamisluvan. Perustelut: Aiottu toimenpide ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Sovelletut oikeusohjeet: Maankäyttö- ja rakennuslaki mom. PÄÄTÖS Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaikille myönnetyille poikkeamislupahankkeille on haettava rakennuslupa. Poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaiseksi tulosta (30 päivää päätöksen antopäivästä). Poikkeamispäätökseen tulee hakea lainvoimaisuusleima Turun hallinto-oikeudesta. Ptk:n tark.
14 Kustavin kunta Rakennuslautakunta POIKKEAMISPÄÄTÖS Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 94 Päätöksen antopäivä Annettu julkipanon jälkeen VALITUSOSOITUSTEKSTI Valitusviranomainen: TURUN HALLINTO-OIKEUS Sairashuoneenkatu 2-4, TURKU PL 32, TURKU Valitusaika: 30 päivää Valitusaika luetaan päätöksen antopäivästä tätä päivää lukuunottamatta. Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite; päätös, johon haetaan muutosta; miltä osin päätöksestä valitetaan; ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisena arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Ptk:n tark.
15 Kustavin kunta Rakennuslautakunta POIKKEAMISPÄÄTÖS Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 95 Hakija Nimi Berger Tapio ja Aino Lähiosoite Uivelopolku 3 Postitoimipaikka UUSIKAUPUNKI Rakennuspaikka Kunta Kustavi Kaupunginosa / kylä Kevo RN:o 4:19 Tilan nimi Petäjäkari Rakennuspaikan osoite Taavetinkari KUSTAVI Kaava-alue Ei kaavaa. Pinta-ala 13700,00 m² Rakennustoimenpide Rakennetaan uusi vierasmaja. Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Käyttötarkoitus Kerrosala m² Kerrosluku As. lkm Vapaa-ajan asuinrakennuk. 25, Selostus poikkeamisesta Rakennusjärjestyksen mukaan lomarakennusten rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään 100 k-m2 suuruisen lomarakennuksen, joka voi olla 1½kerroksinen maiseman ja kasvillisuuden niin salliessa, vierasmajan enintään 25 k-m2, saunan enintään 30 k-m2 ja autotalli/varastorakennuksia enintään 40 k-m2. Rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 180 k-m2. Rakentamisrajoitus: Poikkeamista haetaan MRL 72 1 mom:n kiellosta rakentaa ranta-alueelle ilman oikeusvaikutteista kaavaa. Hakemuksen perustelut Lisätiedot Hakemuksen perustelut hakemuksen kohdan 5. mukaisesti. Vesiosuuskunnan vesi. Kuivakäymälä. Kunnan järjestämä jätehuolto. Lausunnot ja naapurien kuuleminen Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeen johdosta. PÄÄTÖSEHDOTUS Rakennuslautakunta myöntää haetun poikkeamisluvan. Perustelut: Aiottu toimenpide ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Sovelletut oikeusohjeet: Maankäyttö- ja rakennuslaki mom. PÄÄTÖS Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaikille myönnetyille poikkeamislupahankkeille on haettava rakennuslupa. Ptk:n tark.
16 Kustavin kunta Rakennuslautakunta POIKKEAMISPÄÄTÖS Hakemusnumero Päätöspäivä Sivu 96 Poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaiseksi tulosta (30 päivää päätöksen antopäivästä). Poikkeamispäätökseen tulee hakea lainvoimaisuusleima Turun hallinto-oikeudesta. Päätöksen antopäivä Annettu julkipanon jälkeen VALITUSOSOITUSTEKSTI Valitusviranomainen: TURUN HALLINTO-OIKEUS Sairashuoneenkatu 2-4, TURKU PL 32, TURKU Valitusaika: 30 päivää Valitusaika luetaan päätöksen antopäivästä tätä päivää lukuunottamatta. Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite; päätös, johon haetaan muutosta; miltä osin päätöksestä valitetaan; ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisena arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Ptk:n tark.
17 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta SÄHKÖNTOIMITTAJAN VALINTA Uudenkaupungin kaupunki on Enegian toimesta pyytänyt tarjousta sähkön oston hankintasopimuksesta. Hankintasopimuksella tarkoitetaan sähkönmyyntisopimusta, jossa sovitaan hintamekanismista ja marginaalista Asiakkaan sähköenergian hinta määräytyy Nasdaq OMX Oslo ASA:n sähköpörssistä kiinnitysajankohdan perusteella tai mikäli hinnan kiinnitystä ei ole tehty, hinta määräytyy toteutuneen HELSPOT-kuukausihinnan perusteella. Yhteishankinnassa ovat mukana Uudenkaupungin Satama Oy, Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Nuorisokoti ja Kustavin kunta. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä samanlaatuisten ja samalle aikajaksolle tehtävien hankintojen on katsottu kuuluvan luontevasti samaan hankintakokonaisuuteen. SÄHKÖENERGIAN HINNOITTELU Nasdaq OMX Oslo Asa tuotteet: ENOM, ENOQ, ENOYR, HELSPOT(kuukausi), jäljempänä Tuote. Tuotteen hinta tulee voida asiakkaan halutessa kiinnittää 5 erässä/tuote (pl. HELSPOT, ENOM). Aluehintaerotuotteet: Tuotetta vastaava SYHEL tuote, jäljempänä EPAD. Mikäli kiinnitettävälle tuotteelle ei noteerata vastaavaa EPAD:a, on EPAD:n kiinnittäminen oltava mahdollista käyttäen tuotetta lähinnä olevan tuotteen EPAD:a. Aluehintaerotuotteen hinta (EPAD) tulee voida kiinnittää eri ajankohtana kuin tuotteen hinta kiinnitetään ja myös se on voitava kiinnittää viidessä (5) erässä. HINTAMEKANISMI JA HINNAN MÄÄRÄYTYMINEN KIINNITYSAJANKOHDALLA NASDAQ OMX OSLO ASA:STA: Sähkönmyyjä sai tarjota kolmella vaihtoehdoisella hintamekanismilla. Hintamekanismi vaihtoehdot ovat: Tuote+EPAD+marginaali (tuotteet M, Q, YR sekä EPAD määräytyvät joko kiinnitysajankohdan 1) myyntilaidan (best seller) tai 2) päätökurssin (close) mukaisesti tai 3) ostotoimeksiantona. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
18 KUSTAVIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Rakennuslautakunta Tarjouksen on jättänyt 13 sähköntoimittajaa: 1. KSS Energia Oy 2. Parikkalan Valo Oy 3. Kuopion Energia Oy 4. Pori Energia Oy 5. Lappeenrannan Energia Oy 6. Turku Energia Oy 7. Vaasan Sähkö Oy 8. Oulun Sähkönmyynti Oy 9. Energia Myynti Suomi Oy 10. Lännen Omavoima Oy 11. Savon Voima Oyj 12. Jyväskylän Energia Oy 13. Nordic Green Energy Kaikki tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan. Yksi tarjous poissuljettiin tarjouspyynnön vastaisena poikkeuksellisen alhaisesta tarjouksesta saadun selvityksen perusteella. Poissuljetulle tarjoajalle lähetetään erittely poissulkemisen syistä tarjouslomakkeella annettuun sähköpostiosoitteeseen. Enegian suositus sähköntoimittajaksi on Lännen Omavoima Oy, jonka tarjous oli edullisin. Tarjousvertailussa ENOYR marginaalituotteen hinta ratkaisi, sillä hinnankiinnitykset pyritään tekemään pääsääntöisesti vuosituotteilla. Kuukausija kvartaalituotteen marginaali sai olla enintään 1 /MWh korkeampi kuin vuosituotteen marginaali.marginaalitarjouksen tuli olla samansuuruinen koko sopimusjaksolle. Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä. Avauspöytäkirja ja vertailu ovat pöytäkirjan liitteenä. Ehdotus: Rakennuslautakunta päättää hyväksyä Enegian suositteleman Lännen Omavoima Oy:n sähköntoimittajaksi ajanjaksolle Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
19 OIKAISUVAATIMUS- JA MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELLOT 5/2017 Liitetään pöytäkirjaan Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: Pykälät: 54 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: ja 62 Hallintolainkäyttölain 5 :n 1mom. mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet. Pykälät: OIKAISUVAATIMUSOHJEET: Kuntalain 89 :n 1momentin mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla, mikäli niihin voidaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus. Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Pykälät: ja 62 Oikaisuvaatimus viranomainen ja -aika Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: Kustavin kunta Rakennuslautakunta Keskustie KUSTAVI Sähköposti: rakennustarkastaja Laura Lähde, laura.lahde@kustavi.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksiannosta. Oikaisuvaatimusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erillisen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä enne viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
20 MUUTOKSENHAKUOHJEET Turun hallinto-oikeuteen. Valitusviranomainen ja valitusaika. Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakema muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Turun hallinto-oikeus Sairashuoneenkatu 2-4 PL TURKU TURKU Puhelinvaihde: Kirjaamo/asiakaspalvelu: Fax: Sähköposti: Turun hallinto-oikeus on avoinna ma-pe klo: Kunnallisvalitus, pykälät Valitusaika: 30 päivää Hallintovalitus, pykälät Valitusaika: 30 päivää Valitusaika alkaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä maa- aineslain tarkoittamia lupapäätöksiä lukuun ottamatta päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa lupapäätöksissä valitusaika alkaa päätöksen antamisesta. Lupapäätökset annetaan julkipanon jälkeen ja päätöksen antopäivä on julkipanopäivää seuraava arkipäivä. Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Päätöksen antopäivämäärä on esitetty lupaotteen muutoksenhakuohjeessa. Valituskirja Valituskirjassa on ilmoitettava - Valittajan nimi, asuinkunta ja postiosoite. - päätös, johon haetaan muutosta - millä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa esitettävä valtakirja (HLL21 ) Valituskirjaan on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä. - todistus siitä, minä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valitusasiakirjojen toimittaminen Lisätietoja Valitusasiakirjat on toimitetta valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka- ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallintooikeudessa.
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA 12.5.2017 Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 51 83 Kokouksen laillisuus
MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila
MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone.
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 RAKENNUSLAUTAKUNTA 30.9.2016 Kokousaika Tiistaina 4.10.2016 klo: 17.00 Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 71 94 Kokouksen laillisuus
1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54
Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.
Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:
Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)
Rakennuslautakunta 22.5.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, kunnanhallituksen
Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:
Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00
MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16
MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Aksels Tuulikki Jäsen
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30
Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,
Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/2009 26 KOKOUSAIKA 13.5.2009 klo 19.00-20.42 KOKOUSPAIKKA hallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jari Koukka, puheenjohtaja,
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2017 45 10.05.2017 Aika 10.05.2017 klo 16:30-17:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 28 Pöytäkirjantarkastajien
Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. 19 Hirvensalmen kunnan rakennusjärjestyksen käsittely Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)
Rakennuslautakunta 20.3.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 2 / 2018 Kokousaika 20.3.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali ASIAT 1. 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 16 Pöytäkirjan
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo
1 PARAISTEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/15 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo 27.10.2015 klo 17.30 20.25 Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Ted Bergman (puheenjohtaja) Tommy Nymalm
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto
Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt
Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 9/2015 1 (5) 84 Poikkeamishakemus / Luusniemi, Vääräsaari 2:59 / Siirtopäätös KNGDno-2015-514 Valmistelija / lisätiedot: Hannu Manninen hannu.manninen@kangasniemi.fi Liitteet
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2019 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone.
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2019 RAKENNUSLAUTAKUNTA 27.5.2019 Kokousaika Tiistai 28.5.2019 klo 17.00. Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 89 102 Kokouksen laillisuus
Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle
SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77
Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.
Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2017 46 Lupa- ja toimitusjaosto Aika Paikka 18.05.2017 klo 17:00-17:50 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus
Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2019
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2019 RAKENNUSLAUTAKUNTA 11.1.2019 Kokousaika Tiistai 15.1.2019 klo 16.00. Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 1 2 Kokouksen laillisuus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Tekninen lautakunta KIHNIÖN KUNTA (7) Tekninen lautakunta. Pöytäkirja 10/2018. Kokousaika ke kello 16:00-17:00
28.11.2018 1 (7) Kokousaika ke 28.11.2018 kello 16:00-17:00 Kokouspaikka Lottalan kahvihuone Osallistujat Ala-Katara Severi Puheenjohtaja Jokioja Tiina Keskinen Irja Koivisto Markus Varapuheenjohtaja Koivisto
3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016
MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 09.10.2012 AIKA 09.10.2012 klo 14:00-14:40 PAIKKA Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2016 83 24.05.2016 Aika 24.05.2016 klo 15:00-16:00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 85 45 Pöytäkirjantarkastajien
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone.
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA 8.12.2017 Kokousaika Tiistai 12.12.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 112 162 Kokouksen
Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK
Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Viranomainen PÖYTÄKIRJA 3/2019 6 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 14.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Vanha Pappila, os. Toukkalantie 5 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkitä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone.
KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA 6.10.2017 Kokousaika Tiistaina 10.10.2017 klo 16.00 Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 87 130 Kokouksen
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkui Sataman herkussa Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 27
Rakennuslautakunta 22.5.2018 26 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 16.10 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkui Sataman herkussa. ASIAT
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
1. 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.
Rakennuslautakunta 20.3.2018 18 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 2 / 2018 Kokousaika 20.3.2018 klo 15.00 16.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali ASIAT 1. 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus
KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN