Asunto Oy Tampereen Kalevan Kielo Sarvijaakonkatu 23 A, Tampere. Kalevan uusi syke TUTUSTU. Kalevan Kielon tarinaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Tampereen Kalevan Kielo Sarvijaakonkatu 23 A, Tampere. Kalevan uusi syke TUTUSTU. Kalevan Kielon tarinaan!"

Transkriptio

1 unto Oy Tampereen alevan ielo arvijaakonkatu 3, alevan uui yke TUTUTU alevan ielon tarinaan!

2 uur-aleva ykkii alevaa hitoria ja nykyaika kekutelevat ennennäkemättömällä tavalla. Eri vuoikymmenien rakentamielle tyypilliimmät ilmiöt kulkevat läpi auinalueen kulminoituen en uuimpiin ilmentymiin alevan ielon ja en naapuritalojen muodotamaan kortteliin ja viihtyiään iäpihaan. alevan kaupunginoan rakentaminen alkoi 1950-luvulla, jota ennen e oli lähinnä peltoa ja metää ippoken ravirataa ja muutamaa tiilitehdata lukuun ottamatta. lueella ijaiti myö koululaiten kavitarha, jota muituttaa nykyien aupin puolella ijaiteva itukan iirtolapuutarha. uonto ja viheralueet ovat io oa tätä kaupunginoaa, joka on alkujaan yntynyt Teikontien ja ammonkadun riteykeen iian-, iovan-, ja ippopuiton ympärille. iitä alue on vuoikymmenten läpi tapahtuneen ja yhä jatkuvan uudirakentamien myötä levinnyt aina etelään alevankankaan hautaumaalle ati ja itään ervannan valtaväylän ja ammonkadun riteykeen. Nykyään alueeta puhutaan jo uur-alevana, joka houkuttelee palveluineen ja mahdolliuukineen niin nuorta kuin vanhempaakin väkeä. aleva on viime vuoina herännyt entitä enemmän eloon uuien yrityten, ravintoloiden ja auintalojen myötä. alevaa alevan tyylillä ielon muotokieli ituu hyvin ekä naapuruton uudirakennukiin että viii kuuikymmenvuotien alevan yleiilmeeeen. Vaaleat pinnat vuoropuhelevat punatiilen kana laitettujen parvekkeiden rytmittäeä näkymää. ihapiirin rauhaa Myö vatikään rakennettujen naapurirakennuten kana ielon kortteliin muodotuu uojaia yhteipiha, minne autoteiden äänet eivät kantaudu. utot parkkeerataan kannen alle halliin, joka on auinkorttelin yhteinen. ulkuyhteydet kunnoa ammonkadun puolta liikennöivät ueat builinjat aamuvarhaieta yöhön ja pyäkit ovat lähellä. Eikä iinä kaikki: hahmotteilla ja kaupunginhallituken viimeitä iunauta vailla oleva pikaratikka tulee kulkemaan ammonkatua kunhan uunnitelmat toteutuvat. yörälläkin hujauttaa kekutaan tai vaikkapa yliopitolle nopeati. Erinomaielle paikalle, arvijaakonkadun puolelle, nouee nyt. Oy Tampereen alevan ielo. 3 avainnekuvat ovat taiteilijan näkemy kohteeta. Tämä eite on laadittu yleiluontoiten tietojen antamieki. Eite perutuu tammikuua 01 käytöä olleiiin tietoihin.

3 Täyttä elämää iha ihmiille, alevaa! alveluita ja harratukia ajatellen alevan ielon ijainti on ihanteellinen. alevan rimaan, irkanmaan uurimpaan hypermarkettiin, pääet kävellen kahdea minuutia. en katon alla inua palvelevat myö muun muaa apteekki, lko, parturi, optikko ja monet ruokapaikat. iikunnan harratajalle ja penkkiurheilijalle on myö vaikea ajatella otolliempaa ijaintia. egendaarinen akametän jäähalli harjoituhalleineen on viiden minuutin kävelymatkan päää itään. Tapparan tai Ilveken kotimateihin uunnatea ei tarvite ii turhaan eiokella ruuhkaa auton kana. Vatakkaiea uunnaa yhtä lähellä on Tampereen Uintikeku. autot kannen alle ammonkadun toielta puolelta löytyy mahdolliuudet eimerkiki alibandyn harratamieen. amoilla nurkilla on tarjolla myö viihteelliempiä tekemitä kuten hohtopöytäcurlingia ja egway-ajelua! alevan ielon vehreä ja rauhallinen iäpiha tarjoaa oivat mahdolliuudet eimerkiki rauhallien parvekeaamiaien nauttimieen tai mikei haluteaan pienimuotoieen piknikiinkin. orttelin yhteinen piha mahdollitaa myö eimerkiki pienet pihapelailut rauhallien keäillan vieton lomaa. avu- ja opikeluikäiiä aleva palvelee niin ikään erinomaieti. uolen kilometrin äteellä on viii päiväkotia, kilometrin äteellä kolme perukoulua ja ammon kekulukio. mmattiopiton toimipite on vatapäätä ammonkadun toiella puolella ja yliopitokin on alle kahden kilometrin päää utot ajetaan arvijaakonkadun puolelta piiloon parkkihalliin, jota pääet uoraan iätilojen kautta ielon porrakäytävään. ihaan tulee reiluti polkupyöräpaikkoja katoten uojiin. TONTINRJ 4 TONTINRJ TONTINRJ Tampereen ammattikorkeakoulu aukonpuiton koulu ORTTEIN YTEII ORTTEIN YTEII ammon koulu Etäiyykiä alevan ielota: ypermarket rima m Uintikeku... 1,0 km Jäähalli m Tampereen yliopito...,5 km Rautatieaema...,6 km ekutori... 4,8 km ammon lukio Tampereen uintikeku Ravintola pteekki -Market Ravintola. Oy Tampereen alevan ielo Gigantti OY TMEREEN EVN IEO pteekki arvijaakonkatu 3. OY TMEREEN EVN IEO 0 Tampere. OY TMEREEN EVN IEO rima arvijaakonkatu 3 arvijaakonkatu McDonald XX 5 OY TMEREEN OYEVN 33 10OY IEO TMEREEN TMEREEN 10 EVN 10 EVN IEO IEO RJONTU RJONTU RJONTU JO IIN UTO Tampereen eudun ammattiopito m 5m JO IIN TOE U UU O IT Tampereen jäähalli 3 OUYÖRÄTO 0 OUYÖRÄTO 0 3 U JOU IINE TO O UTI izzeria 5 OUYÖRÄTO 0 0 1m 5m UU OE IT Nordea OY TMEREEN EVN OY EI OY TMEREEN TMEREENEVN EVN EI EI ianmaan koulu otipizza C C C OY TMEREEN OUYÖRÄTO EVN OY VUOO OY TMEREEN 0 OUYÖRÄTO TMEREENEVN OUYÖRÄTO 0 EVN VUOO VUOO ORTTEIN YTEII 0 TY 10m 0 1m 5m 10m 10m OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN potikatu www

4 +95,8 +96,30 T +96,0 +95, oitava koti ykin- tai kakinaujalle Rakennuken uunnittelua arkkitehti on kunnioittanut alevan perinteikkäiden kerrotalojen elkeitä muotoja. uuikerrokinen ielo iältää kattauken ykiöitä ja erikokoiia kakioita, joten puitteet ovat mitä parhaimmat eimerkiki ykineläjälle, opikelijalle tai parikunnalle. aikia aunnoia on laitettu parveke. tianpeukone ja keraaminen liei odottavat valmiiki aennettuna. attiapinnat ovat kunnon parkettia. Talo on kytketty kuituverkkoon, mikä mahdollitaa vauhdikkaat nettiyhteydet. Jo varaat omai varhain, pääet ite vaikuttamaan tulevan kotii pintaratkaiuihin ja materiaaleihin! 1h, kt, p h, kt, p h, kt, p h, kt, vh, p h, k,, vh, p uoneitoluettelo,0 m,0 m 36,5 m 48,0 m 48,5 m 36 kpl 1 kpl 6 kpl 5 kpl 1 kpl ERIERRO 1 : 500. OY TMEREEN EVN IEO arvijaakonkatu 3 ellari kerro. kerro c,5m² TEN.TI 3,5m² TO TEN. TI 11,0m² arvijaakonkatu OITUMITIE erropohjat IV YÄÖINTII 1. ERRO 5 4 TMEREEN OITUMITIE EVN OY TMEREEN EVN IEO RYÖMINTÄTI +++V+. OY JO RJONDUE IEO arvijaakonkatu m² TO 118 TUUTU TI TUUTU TI 006 ÄÖTI 001 VU- UU 00 T TUUTU TI ERO-/ IIUNT- TI TO- VR. 3,5m² UOIU- VÄINE- VRTO c TO- VR. 3,5m² UIV. 10,0m² UOIU- VÄINE- VRTO ERO-/ IIUNT- TI UIV. 10,0m² V 1. ERRO 1. ERRO OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN O M O M O O M M O +++V+ UVV +++V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M O M O O M M O 1. ERRO V +++V m².0 m² V M V UVV YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M O M O O M M O O V+ UVV V +++V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT. OY TMEREEN EVN IEO R arvijaakonkatu Tampere V V M 0 1m 5m 10m 1. ERRO. OY TMEREEN EVN IEO OIEUD arvijaakonkatu MUUTOIIN 3 IDÄTÄÄN. ERRO OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN O M O M O O M M O +++V+ UVV +++V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M O M O O M M O OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN V +++V V M V UVV V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT O M +++V+ V TO TO M. OY TMEREEN YÄOMEROT EVN YÄOMEROT IEO YÄOMEROT arvijaakonkatu.0 3m² ++V m² O O M O YÄOMEROT 1++ TO YÄOMEROT ielon irtaimitovaratot ijaitevat viereiten talonyhtiöiden kellareia. YÄOMEROT O ++.0 m² M V 0 1m 5m 10m M M ,5m² O TEN.TI 3,5m² TEN. TI 11,0m² TON TONT 5 4 O TO 10 R. OY TMEREEN EVN IEO OIEUD arvijaakonkatu MUUTOIIN 3 IDÄTÄÄN 6. OY TMEREEN EVN IEO OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN

5 3. kerro 4. kerro 5. kerro 6. kerro V M V arvijaakonkatu 3 3. ERRO UVV TO O +++V+ YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M O O M M O V m².0 m² 1. ERRO V UVV YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT O 1++ M +++V+ M O M O O YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT. OY TMEREEN EVN IEO +++V V+ arvijaakonkatu m² V M O 0 1m 5m 10m 4. ERRO. OY TMEREEN EVN IEO arvijaakonkatu 3 TO M M O O +++V+ 1++ M ++.0 m² 1++ M ++.0 m² O 1++ O M YÄOMEROT,0m² O M 1++ YÄOMEROT ++ O V M unto - 1.kr unto kr unto kr unto kr unto potikatu tampere 5.kr unto kr untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. unto 10 1.kr unto.kr unto 3.kr unto kr 3 unto 58 5.kr 4 5 YÄOMEROT unto 0 6.kr 1++,0m unnot kerro. kerro 3. kerro 4. kerro 5. kerro 6. kerro untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. arvijaakonkatu ++ ++,0m unnot kerro 11 peilikuva O. kerro 3 peilikuva 3. kerro peilikuva kerro 4 peilikuva kerro 59 peilikuva 0 6. kerro 1 peilikuva OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN. OY TMEREEN EVN IEO 8 uoneitot voivat poiketa ykityikohdiltaan myyntieitteen pohjapiirutukita. Rakentaja pidättää itellään oikeuden tehdä talotekniikata johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäiiä 9. OY TMEREEN EVN IEO O +++V+ V. OY TMEREEN EVN IEO T OIEUD arvijaakonkatu MUUTOIIN 3 IDÄTÄÄN 1. ERRO OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN O 0 1m 5m 10m M O M O O M M O +++V+ UVV +++V OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M O M O O M M O V +++V m².0 m² 1. ERRO V M V O +++V+ UVV V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT O M +++V+ V M M O M O O M M O TO YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT. OY TMEREEN EVN IEO YÄOMEROT +++V+ ++V arvijaakonkatu m².0 3m² O 5. ERRO. OY TMEREEN EVN IEO arvijaakonkatu 3 TO YÄOMEROT YÄOMEROT m².0 m² M V 0 1m 5m 10m V+ V. OY TMEREEN EVN IEO OIEUD arvijaakonkatu MUUTOIIN 3 IDÄTÄÄN 1. ERRO OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN O 0 1m 5m 10m M O M O O M M O +++V+ UVV +++V OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M O M O O M M O V +++V m².0 m² 1. ERRO V M V O +++V+ UVV V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT O M +++V+ YÄOMEROT V M M O M O O M M O YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT. OY TMEREEN EVN IEO ++V V arvijaakonkatu m².0 3m² V M O 0 1m 5m 10m TO 6. ERRO. OY TMEREEN EVN IEO V M V TO ++ V. OY TMEREEN EVN IEO OIEUD arvijaakonkatu MUUTOIIN 3 IDÄTÄÄN 1. ERRO OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN 0 1m 5m 10m O M O M O O M M O +++V+ UVV OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN +++V YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT O M O O M M O V +++V m².0 m² V M O +++V+ UVV YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT M YÄOMEROT. OY TMEREEN YÄOMEROT EVN IEO YÄOMEROT ++V arvijaakonkatu m².0 3m² O TO YÄOMEROT 1++ YÄOMEROT YÄOMEROT ++ O V M V 0 1m 5m 10m. OY TMEREEN EVN IEO alalakuja, arvijaakonkatu joita ei ole eitetty 3 eitteen pohjakuvia. Eitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemykiä kohteeta. opulliet tiedot määritellään myyntiaiakirjoia. TO OIEUD arvijaakonkatu MUUTOIIN 3 IDÄTÄÄN M 1++ V M O 1++,0m² arvijaakonkatu 3 ++ YÄOMEROT unto - 1.kr unto kr unto kr unto kr unto kr unto kr untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain.. OY TMEREEN EVN IEO M uoneitot voivat poiketa ykityikohdiltaan myyntieitteen pohjapiirutukita. Rakentaja pidättää itellään oikeuden tehdä talotekniikata johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäiiä alalakuja, joita ei ole eitetty eitteen pohjakuvia. Eitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemykiä kohteeta. opulliet tiedot määritellään myyntiaiakirjoia. O M unto 10 unto unto unto 46 unto 58 unto 0 M 1.kr.kr 3.kr 4.kr 5.kr 6.kr OIEUD MUUTOIIN IDÄT 1++,0m² unto - 1.kr unto kr unto kr unto arvijaakonkatu kr unto kr unto kr untojen parvekkeet poikkeav ++. OY TMEREEN EV arvijaakonkatu unto kr unto 3.kr unto 3.kr unto 4 4.kr unto O 59 5.kr M unto 1 6.kr YÄOMEROT

6 ++ +++V+ 36,5m unnot 9 1. kerro 1. kerro kerro kerro 5 5. kerro kerro M O V M M O 48,5m unnot 1 1. kerro 1. kerro 4 3. kerro kerro kerro kerro V V unto 9 1.kr V unto 1 1.kr unto 0.kr unto 1.kr unto 13.kr unto 1.kr unto 3 3.kr M O unto 33 3.kr unto 3.kr unto 4 3.kr unto 44 4.kr M O unto 45 4.kr unto 3 4.kr unto 36 4.kr unto 56 5.kr unto 5 5.kr unto 49 5.kr unto 48 5.kr unto 68 6.kr unto 69 6.kr unto 61 6.kr unto 60 6.kr untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. M untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. V ++V+ +++V+ O M O M M O M O O M O M M O M O YÄOMEROT YÄOMEROT YÄOMEROT T. OY TMEREEN EVN IEO. OY TMEREEN EVN IEO arvijaakonkatu 3 48,0m arvijaakonkatu 3 48,5m M O O O V M unnot unnot 13. kerro 8 1. kerro OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN 3. kerro OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN 0. kerro 3 4. kerro O 3 3. kerro kerro kerro kerro ++V+ +++V kerro 36,5m² 48,0m² kerro VEE V 48,5m² untojen parvekkeet poikkeavat unto 9 kerrokittain. 1.kr unto untojen 1 parvekkeet 1.kr unto 1.kr unto 13.kr V M unto poikkeavat 1 kerrokittain..kr unto 33 3.kr unto 3.kr V M O unto kr m² unto 45 4.kr unto 3 4.kr unto 36 4.kr unto 5 5.kr unto 49 5.kr,0m²,0m² unto 48 5.kr to - unto 69 1.kr 6.kr ++V+ unto 10 1.kr unto 10 unto 1.kr61 6.kr unto unto 11-1.kr unto 1.kr unto 11-1.kr 1.kr unto 10 1.kr unto 10 1.kr unto 11 1.kr unto 60 unto 11 6.kr 1.kr to kr unto 48,0m².kr unto.kr unto unto kr 19 unto.kr unto kr 19.kr unto.kr unto.kr Makuuhuoneen ikkuna unto 3.kr unto 3.kr to kr untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. unto 3.kr unto 3.kr +++V+ unto unto 6-3.kr 31 unto 3.kr unto 6-3.kr 31 3.kr +++V+ unto 3.kr unto 3.kr 1. kerrokea unto 3.kr unto 3.kr to kr unto 46 unto 4.kr unto 46 4.kr 48,5m² 13.kr unto unto kr 43 unto 4.kr unto kr 43 4.kr 48,5m² unto 46 4.kr unto 46 4.kr unto 4 4.kr unto 4 4.kr to arvijaakonkatu 5.kr arvijaakonkatu unto 58 unto 5.kr unto 58 5.kr 3.kr unto unto kr 55 unto 5.kr unto kr 55 5.kr unto 58 5.kr unto 58 5.kr unto 59 5.kr unto 59 5.kr unto 1 1.kr unto 0.kr. OY TMEREEN EVN IEO EREEN to 6-6 EVN 6.kr IEO unto 0 unto 6.kr unto 0 6.kr 3 4.kr unto unto kr 6 unto 6.kr unto kr 6 6.kr unto 0 6.kr unto 0 6.kr unto 1 6.kr unto 1 6.kr unto 1.kr unto 3 3.kr vat 3 tojen arvijaakonkatu 3 kerrokittain. parvekkeet poikkeavat kerrokittain. unto 49 5.kr untojen parvekkeet poikkeavat untojen kerrokittain. parvekkeet poikkeavat kerrokittain. unto 4 3.kr unto 44 4.kr unto 61 6.kr +++V+ 0 MEREEN unto 36 4.kr unto 56 5.kr N IEO EVN IEO. OY TMEREEN. unto OY EVN 48 TMEREEN 5.krIEO EVN IEO unto 68 48,5m² 6.kr tu 3V untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. arvijaakonkatu 3 arvijaakonkatu unto 60 6.kr 3 untojen parvekkeet poikkeavat kerrokittain. re unto 8 1.kr OIEUD MUUTOIIN IDÄTÄÄN 0 5 Tampere O M O O IEO. OY TMEREEN potikatu EVN IEO. OY TMEREEN EVN IEO tto@aeloy.com arvijaakonkatu 3 10 uoneitot voivat poiketa OIEUD ykityikohdiltaan MUUTOIIN OIEUD myyntieitteen pohjapiirutukita. IDÄTÄÄN MUUTOIIN IDÄTÄÄN Rakentaja pidättää itellään oikeuden tehdä talotekniikata johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäiiä uoneitot voivat poiketa OIEUD ykityikohdiltaan MUUTOIIN OIEUD myyntieitteen pohjapiirutukita. IDÄTÄÄN MUUTOIIN IDÄTÄÄN Rakentaja pidättää itellään oikeuden tehdä talotekniikata johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäiiä 11 alalakuja, joita ei ole eitetty eitteen pohjakuvia. Eitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemykiä arvijaakonkatu kohteeta. opulliet tiedot määritellään 3 M myyntiaiakirjoia. alalakuja, joita ei ole eitetty eitteen pohjakuvia. 0 Eitteen 1 3D-kuvat ovat 3taiteilijan 4näkemykiä 5kohteeta. opulliet tiedot määritellään myyntiaiakirjoia. otelo.kr) arvijaakonkatu ++ 36,5m² ++V+ 48,0m² O tampere +++V+ 48,5m² +++V+ 48,5m² arvijaakonkatu potik 03-

7 Yhteityöä: ohjola Rakennu Oy äme Itenäiyydenkatu 1, 300 Tampere Vaihde ohjola Rakennu on uomalainen perheyrity. Meillä on yli vuoden tietämy iitä, mitä aiakkaamme kotiaan valiteaan arvotavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo noin Rakentamiimme auntoihin valitaan laadukkaiki ja ketäviki todetut tekniet ratkaiut ekä materiaalit. unnot ijaitevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaiut uunnitellaan ammattitaidolla. un haet kohtuuhintaita, laadukata kotia, käänny meidän puoleemme! uomen parhaat työpaikat 016 Finland Y odit Oy leki iven katu 6, 3300 Tampere uh Y odit on monipuolien aumien palveluntarjoaja, joka palvelee irkanmaalla ja Varinai-uomea. ukkaamme ovat löytäneet meiltä erilaiiin elämäntilanteiiin opivia koteja laajata vuokra-, omitu- ja aumioikeuauntojen valikoimatamme jo 40 vuoden ajan. Tavoitteemme on parantaa aukkaidemme elämänlaatua tarjoamalla toimivia koteja ekä ykilölliiä tarpeita tukevia palveluja. Y odit omitaa yli vuokra- ja aumioikeuauntoa Tampereella ja Turua ekä niiden lähialueilla ja rakennuttaa vuoittain noin 500 uutta auntoa. Mainio Oy 1/01

Asunto Oy Tampereen Kalevan Vuokko Sarvijaakonkatu 23C, Tampere. Tule Kalevan. uuteen sykkeeseen TUTUSTU. Kalevan Vuokon tarinaan!

Asunto Oy Tampereen Kalevan Vuokko Sarvijaakonkatu 23C, Tampere. Tule Kalevan. uuteen sykkeeseen TUTUSTU. Kalevan Vuokon tarinaan! Oy Tampereen alevan Vuokko arvijaakonkatu 23, Tule alevan uuteen sykkeeseen TUTUTU alevan Vuokon tarinaan! Elämää kuhiseva aleva Oma paikka maailmassa. e on kaikilla erilainen ja siihen kuuluu eri asioita.

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Kalevan Iris Sammonkatu 64, Tampere. Kalevan Iris. aitiopaikka aktiiviseen elämään TUTUSTU. Kalevan Iriksen tarinaan!

Asunto Oy Tampereen Kalevan Iris Sammonkatu 64, Tampere. Kalevan Iris. aitiopaikka aktiiviseen elämään TUTUSTU. Kalevan Iriksen tarinaan! Asunto Oy Tampereen alevan Iris ammonkatu 64, 33540 Tampere alevan Iris aitiopaikka aktiiviseen elämään TUTUTU alevan Iriksen tarinaan! Elämä on ihanaa Iriksessä sen oivaltaa! Unelmoitko aktiivisesta ja

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Kalevan Iris Sammonkatu 64, Tampere. Kalevan Iris. aitiopaikka aktiiviseen elämään TUTUSTU. Kalevan Iriksen tarinaan!

Asunto Oy Tampereen Kalevan Iris Sammonkatu 64, Tampere. Kalevan Iris. aitiopaikka aktiiviseen elämään TUTUSTU. Kalevan Iriksen tarinaan! Asunto Oy Tampereen alevan Iris ammonkatu 64, 33540 Tampere alevan Iris aitiopaikka aktiiviseen elämään TUTUTU alevan Iriksen tarinaan! Elämä on ihanaa Iriksessä sen oivaltaa! alevankangas oli pitkään

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Hyvä asua ja elää.

Asunto Oy Kuopion. Hyvä asua ja elää. Aunto Oy uopion Särkiranta Hyvä aua ja elää. 2 Aukeaman kuvat ovat markkinointikuvia. uvia olevat materiaalit, värit tai muut ratkaiut jotka eivät kuulu peruunnitelmiin, hinnoitellaan erikeen. ALLAVEDEN

Lisätiedot

Koti kallion kupeessa

Koti kallion kupeessa Aunto Oy Kangaalan Kurrenvara Rititie 2, 36220 Kangaala Koti kallion kupeea jäevälle ihmielle TUTUSTU Kurrenvaran tarinaan! Elämän kiintopite Kangaalla Kun kaikki muu muuttuu, koti on ja pyyy. Se tuo vakautta

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen PMK-Torni Peltokatu 14, Tampere. Modernisti rouhea

Asunto Oy Tampereen PMK-Torni Peltokatu 14, Tampere. Modernisti rouhea Asunto Oy Tampereen PM-Torni 14, 33100 Tampere Modernisti rouhea AS OY TAMPEREEN PM-TORNI Uudet kodit nousevat vanhan PMTAON viereen tuoden alueelle jälleen uutta elämää. PM-Tornin suunnittelussa inspiraatio

Lisätiedot

As Oy Kuopion Savolanmetso

As Oy Kuopion Savolanmetso A Oy Kuopion Savolanmo Saaritokaupungia palveluiden lähellä Au Saaritokaupungin ydämeä Au kodiki Saaritokaupunkiin! Uui viihtyiä rivitaloyhtiö Aunto Oy Kuopion Savolanmo rakentuu lapiperheiden uoimalle

Lisätiedot

NAANTALI KARJALUOTO - PIRTTILUOTO ASEMAKAAVALUONNOS 3.10.06

NAANTALI KARJALUOTO - PIRTTILUOTO ASEMAKAAVALUONNOS 3.10.06 NAANTALI KARJALUOTO - PIRTTILUOTO ASEMAKAAVALUONNOS 3.0.06 Siniellä värillä on eitetty rakennuala/rakennualan oa, joka ijaitee kahden metrin korkeukäyrän alapuolella. Silta Epoon Suviaaritoa. Yleitä Aemakaavaonnoken

Lisätiedot

Tallimäki henkii elämää

Tallimäki henkii elämää Oy Tallimäki Karin-Heikintie 2-6 ja, 36240 Kangasala Tallimäki henkii elämää TUTUTU Tallimäen tarinaan! ktiivinen, moderni pikkukylä Ihanan aurinkoinen päivä istua pihaan lukemaan naapurikirjastosta lainattua

Lisätiedot

KANTRI 2007 KONTIO KANTRI. www.kontio.fi Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri.

KANTRI 2007 KONTIO KANTRI. www.kontio.fi Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri. KANTRI 2007 KONTIO KANTRI Kontio Kantri - uomalaiille tehty uui huvilamallito, joa on ripau Amerikan herkkuja. www.kontio.fi Ooitelähde: Kontiotuote Oy:n aiakarekiteri. KANTRI ON KONTION UUS Kontion uui

Lisätiedot

Koti elämän varrelle

Koti elämän varrelle Asunto Oy empäälän anavan iha, 37500 empäälä oti elämän varrelle TUTUTU anavan ihan tarinaan! oti kanavan varrella oti on muutakin kuin huoneita ja neliöitä. oti rakentuu myös ympäristöstä ja sen mahdollisuuksista.

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Valotar

Asunto Oy Vantaan Valotar Aunto Oy Vantaan Valotar lapti.fi Au luonnonläheieä Aolaa Au luonnonläheieä Aolaa Aunto Oy Vantaan Valotar rakennaan luonnonläheieen Vantaan Aolaan. Se ijaitee rauhalliella alueella hyvien kulkuyhteykien

Lisätiedot

SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU LIITTYMINEN KAUPUNKIRAKENTEESEEN 1/2000 (A3 1/4000)

SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU LIITTYMINEN KAUPUNKIRAKENTEESEEN 1/2000 (A3 1/4000) Kaupunkikuva Sveitin alue on nykytilaaan Hyvinkään omaleimaiempia alueita ekä luonnonympäritönä tä kulttuurihitoriana vuoki. Suunnitelmaa on ollut lähtöktana vvitaa näitä tekijöitä uudella rakennukannalla

Lisätiedot

Asunto Oy Lahden Lehtorinne LAUNE ENNAKKOMARKKINOINTI

Asunto Oy Lahden Lehtorinne LAUNE ENNAKKOMARKKINOINTI LAUNE ENNAKKOMARKKINOINTI 3 Leppoiaa ja huolonta elämää Launeen maiemia Lahdea ol eeieä aemaa Lahti ijaitee ainutlaatuiella paialla Salpauelän harjujen ja Veijärven yhtymädaa. Järvenrantaaupungia aii

Lisätiedot

Tervahovin Siilot - elämyksellistä asumista Oulun huipulla

Tervahovin Siilot - elämyksellistä asumista Oulun huipulla MYYNTIESITE 2 Tervahovin Siilot - elämykellitä aumita Oulun huipulla TERVAHOVIN UUSI TULEMINEN - ENSIMMÄISENÄ RAKENNAMME UNIIKKEJA SIILO-KOTEJA Tervahovi on oa Oulun kaupungin merelliintä kaupunginoaa

Lisätiedot

Vapaaaika. Huvilat LAADUKASTA VAPAA-AIKAA JA KORKEATASOISTA LOMA-ASUMISTA

Vapaaaika. Huvilat LAADUKASTA VAPAA-AIKAA JA KORKEATASOISTA LOMA-ASUMISTA Vapaaaika Huvilat LAADUKASTA VAPAA-AIKAA JA KORKEATASOISTA LOMA-ASUMISTA Parata vapaa-aikaa. Vapaa-aika eitteeä: Kokiranta. 5 Kallioaari. 6-7 Tuohiaari. 8-9 Viherlaako. 10-11 Mäntyluoto. 12 Suvilahti.

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

FOR TYÖRYHMÄLLESI YOUR WORKGROUP. www.brother.eu. www.brother.fi

FOR TYÖRYHMÄLLESI YOUR WORKGROUP. www.brother.eu. www.brother.fi INTERGRATED INTEGROITUJA BUSINESS TULOSTUSRATKAISUJA PRINT SOLUTIONS FOR TYÖRYHMÄLLESI YOUR WORKGROUP www.brother.eu www.brother.fi UUSI BROTHER VÄRILASERMALLISTO AMMATTIKÄYTTÖÖN - INTEGROITUJA TULOSTUSRATKAISUJA

Lisätiedot

ASUNTO OY RIIHIMÄEN VETURIPUISTO Väinö Sinisalon katu 5, Riihimäki

ASUNTO OY RIIHIMÄEN VETURIPUISTO Väinö Sinisalon katu 5, Riihimäki Taiteilijan näkemy ASUNTO OY RIIHIMÄEN VETURIUISTO Väinö Sinialon katu 5, 11130 Riihimäki ASUNTO OY RIIHIMÄEN VETURIUISTO Väinö Sinialon katu 5, 11130 Riihimäki Arvioitu valmituminen: Joulukuu 2018 Riihimäen

Lisätiedot

Koti satoisalle arjelle

Koti satoisalle arjelle Asunto Oy Kangasalan Ahomansikka Ruutanantie 53, 36200 Kangasala Koti satoisalle arjelle TUTUSTU Ahomansikan tarinaan! Kasvualusta omille juurille Suomalaiset ovat asuneet maaseudulla iät ja ajat. Ehkä

Lisätiedot

Tonttien koot: 7596 m² (tonttien / 1 ja 2 yhteenlaskettu pinta ala) As Oy Hgin Myllypiha 4734 m²

Tonttien koot: 7596 m² (tonttien / 1 ja 2 yhteenlaskettu pinta ala) As Oy Hgin Myllypiha 4734 m² Hao alimylly, y Hgin Myllypiha Kaupunginoa artiokylä, Myllypuro Tontin ja ympäritön lähtökohtatiedot Tontti Hao alimylly /, alimyllynkatu / Höyrymyllynkuja, Helinki, Helinki y Hgin Myllypiha / alimyllynkatu,

Lisätiedot

AS OY TAMPEREEN EVITA. Takamaanrinne Tampere ALUSTAVA 1:

AS OY TAMPEREEN EVITA. Takamaanrinne Tampere ALUSTAVA 1: AUTAVA 0 1 2 3 4 5 6 OEEU EII TUVAHIEA NUMIO maaston mukainen liukumäki AFATTI AATOITU pp parveke AATOITU AATOITU vilpola AENNU 1 pyörätelineet taide 5 AP NUMIIVI AFATTI NUMIIVI 10 AP 26 ap parveke terassi

Lisätiedot

Asunto Oy Vuoreksen Ella Vuoreksen puistokatu 81, 33870 Tampere. Ellassa. elämä maistuu! TUTUSTU. Vuoreksen Ellan tarinaan!

Asunto Oy Vuoreksen Ella Vuoreksen puistokatu 81, 33870 Tampere. Ellassa. elämä maistuu! TUTUSTU. Vuoreksen Ellan tarinaan! Asunto Oy Vuoreksen Ella Vuoreksen puistokatu 81, 33870 Tampere Ellassa elämä maistuu! TUTUTU Vuoreksen Ellan tarinaan! Ellasta suunta omannäköiseen elämään Vuoreksen maaperässä täytyy olla jotain erikoista.

Lisätiedot

Asunto Oy TAMPEREEN ATALAN METSÄKEIJU

Asunto Oy TAMPEREEN ATALAN METSÄKEIJU Aunto Oy TAMRN ATAAN MTSÄKJU 2 lä kevyeti kuin Mäkeiju! uvaa on huolonta aumita. ähellä ijaitevat monipuoli palvelut ja upeita maatoja ulkoiluun. Helievän nimen tautalta löytyy hyvin uunniteltua, nykyaikaita

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

VIIHTYISÄÄ SENIORIASUMISTA PALVELUJEN YTIMESSÄ

VIIHTYISÄÄ SENIORIASUMISTA PALVELUJEN YTIMESSÄ KEKIKARTANO LIETO ENKKO- MAKINOINTI KÄYNNIÄ VIIHTYIÄÄ ENIORIAUMITA PALVELUJEN YTIMEÄ MUUTA LIEDON KEKUTAAN Kaipaatko huolettomampaa asumista ja palvelujen läheisyyttä? Onko aika luopua omakotitalosta?

Lisätiedot

Intensiteettitaso ja Doplerin ilmiö

Intensiteettitaso ja Doplerin ilmiö Inteniteettitao ja Doplerin ilmiö Tehtävä Erkki työkentelee airaalaa. Sairaalalta 6,0 km päää on tapahtunut tieliikenneonnettomuu ja onnettomuupaikalta lähteneen ambulanin ireenin ääni kuuluu Erkille 60,0

Lisätiedot

Kertausosa. 2. Kuvaan merkityt kulmat ovat samankohtaisia kulmia. Koska suorat s ja t ovat yhdensuuntaisia, kulmat ovat yhtä suuria.

Kertausosa. 2. Kuvaan merkityt kulmat ovat samankohtaisia kulmia. Koska suorat s ja t ovat yhdensuuntaisia, kulmat ovat yhtä suuria. 5. Veitoken tilavuu on V,00 m 1,00 m,00 m 6,00 m. Pienoimallin tilavuu on 1 V malli 6,00 m 0,06m. 100 Mittakaava k aadaan tälötä. 0,06 1 k 6,00 100 1 k 0,1544... 100 Mitat ovat. 1,00m 0,408...m 100 0,41

Lisätiedot

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Raitiotien varikkoalueen asemakaavan nro 8600 viitesuunnitelma

Raitiotien varikkoalueen asemakaavan nro 8600 viitesuunnitelma S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAMPEREEN KAUPUNKI Raitiotien varikkoalueen aemakaavan nro 8600 viiteuunnitelma Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26458 Raportti 1 (6) Siällyluettelo 1 Yleitä...

Lisätiedot

KONTION KOTI- MALLISTO. Kontio tekee kodin, joka tarjoaa aidon hirsitalon lämpöä ja nykyaikaista toimivuutta.

KONTION KOTI- MALLISTO. Kontio tekee kodin, joka tarjoaa aidon hirsitalon lämpöä ja nykyaikaista toimivuutta. KoKo2014 KONTION KOTI- MALLISTO Kontio tee kodin, joka tarjoaa aidon hiritalon lämpöä ja nykyaikaita toimivuutta. N KOTI HENKII VIIHTYISÄÄ TUNNELMAA. KATSO LISÄ- TIETOJA kontio.fi Upeaa arkkitehtuuria

Lisätiedot

ASUNTOINFO AS OY ESPOON KREIVINMAA

ASUNTOINFO AS OY ESPOON KREIVINMAA ESPOO TILLINMÄKI ASUNTOINFO AS OY ESPOON KREIVINMAA Elämänlaadun rentaja Auntoja, joia viihdytään Siällyluette Aemapiirro ivu Auntopohjat ivu Siutuvalinnat ivu 0 JM-Valinta ivu Aunnon pintamateriaalit

Lisätiedot

VAP2012 KONTION VAPAA- AIKA. Laadukasta vapaa-aikaa ja korkeatasoista loma-asumista yksilöllisesti ja ekologisesti.

VAP2012 KONTION VAPAA- AIKA. Laadukasta vapaa-aikaa ja korkeatasoista loma-asumista yksilöllisesti ja ekologisesti. VAP2012 KONTION VAPAA- AIKA Laadukata vapaa-aikaa ja korataoita loma-aumita ykilöllieti ja ekologieti. PARASTA VAPAA-AIKAA. KATSO LISÄ- TIETOJA KONTIO.FI UUDEN AJAN LOMANVIETTOON Kontion Vapaa-aika -mallito

Lisätiedot

Nokian kaupungin tiedotuslehti Kolmenkulman yrityksille

Nokian kaupungin tiedotuslehti Kolmenkulman yrityksille Nokian kaupungin tiedotulehti Kolmenkulman yritykille Hyvä nykyinen ja tuleva kolmenkulmalainen U ui yrityalueemme alkoi yntyä Öljytien varteen ijaitee Nokian puolella. Tampereella iitä on yli 200 heh-

Lisätiedot

JÄÄMEREN RAUTATIE ROVANIEMI-KIRKKONIEMI WWW.ARCTICCORRIDOR.FI

JÄÄMEREN RAUTATIE ROVANIEMI-KIRKKONIEMI WWW.ARCTICCORRIDOR.FI JÄÄMEREN RAUTATIE ROVANIEMI-KIRKKONIEMI WWW.ARCTICCORRIDOR.FI KILPAILUKYKYÄ INVESTOIJILLE JA YRITYKSILLE Jäämeren rautatie parantaa yrityten ja invetoijien toimintamahdolliuukia arktiella alueella. Uuia

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

020* 23 8,7 0,4 0,6 780 1400 397 355 510 645 95 0,20 2000 130 025 23 17 0,8 1,4 800 1450 488 434 540 690 110 0,25 3500 225

020* 23 8,7 0,4 0,6 780 1400 397 355 510 645 95 0,20 2000 130 025 23 17 0,8 1,4 800 1450 488 434 540 690 110 0,25 3500 225 Standard lkuperäinen Standardikouran tupla ylinterit* antaa matalan ja taaien akelikuormituken, joka tarkoittaa pienempää kulumita. Kärkien uunnittelu ja muotoilu mahdollitaa kouran pehmeän ja nopean täytön,

Lisätiedot

Kontion MAMA2010. Maisemahuvilat .AT 37. www.kontio.fi. Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri

Kontion MAMA2010. Maisemahuvilat .AT 37. www.kontio.fi. Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri n.at 37 MAMA2010 Maiemahuvilat Kontion Maiemahuvilat tuovat uomalaien luonnon ja uoikkimaiemat lähellei. www.kontio.fi Ooitelähde: Kontiotuote Oy:n aiakarekiteri n Maiemahuvilat tuovat luonnon lähellei

Lisätiedot

Nalle 2010. Kontion. Nallehuvilat. Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri.

Nalle 2010. Kontion. Nallehuvilat. Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri. Kontion Nallehuvilat Nalle 2010 Suomalaieen maiemaan opivat uoiihuvilat ovat pieniä ulkoa, mutta uuria iältä. Ooitelähde: Kontiotuote Oy:n aiakarekiteri. Kontion Nalle-huviloiden menety jatkuu. Monien

Lisätiedot

VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKATU 17, TAMPERE. Tilaa elämälle

VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKATU 17, TAMPERE. Tilaa elämälle VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKTU 17, 33720 TMERE Tilaa elämälle VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKTU 17, 33720 TMERE Haluatko asua uudessa rivitalossa omasta pihasta nauttien? VTS Lintuhytti tarjoaa tilavia vuokrakoteja

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Koti 1-KERROKSISET HYVINVOINNIN ARKKITEHTUURIA. 1-kerroksiset talot

Koti 1-KERROKSISET HYVINVOINNIN ARKKITEHTUURIA. 1-kerroksiset talot Koti 1-KERROKSISET 1-kerroki talot HYVINVOINNIN ARKKITEHTUURIA Koti-eitteeä: Puitolahti ivut 6-7 Saraniemi ivu 8 Kariluoto ivu 9 Koivuranta ivut 10-11 Pihlajito ivu 12 Ahvenito ivu 13 Vehkoja ivu 14 Pjola

Lisätiedot

Santaniitynkatu 23 KERAVA, SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 23 KERAVA, SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA, SAMOA Santaniitynkatu 23 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

NALLE 2012 KONTION NALLE-_ MALLISTO. Suomalaiseen maisemaan sopivat huvilat ovat pieniä ulkoa, mutta suuria sisältä

NALLE 2012 KONTION NALLE-_ MALLISTO. Suomalaiseen maisemaan sopivat huvilat ovat pieniä ulkoa, mutta suuria sisältä NALLE 2012 N NALLE-_ MALLISTO Suomalaieen maiemaan opivat huvilat ovat pieniä ulkoa, mutta uuria iältä HUVILA, SAUNA TAI AITTA - RATKAISU ON NALLE! KATSO LISÄ- TIETOJA.FI SAMA NALLE, KAKSI TYYLIÄ Kaii

Lisätiedot

METSÄSTYSPUHELIMET. www.zodiacfinland.fi

METSÄSTYSPUHELIMET. www.zodiacfinland.fi METSÄSTYSPUHELIMET www.zodiacfinland.fi Z O D I A C T E A M P R O WAT E R P R O O F ZODIAC Zodiac Team Pro Waterproof radiopuhelin on valintai, kun toiminnot ja uoritukyky ratkaievat. TAKUU 3 VUOTTA Open

Lisätiedot

TAPIOLAN GOLFPUISTO, ESPOO

TAPIOLAN GOLFPUISTO, ESPOO AUNTO OY TAIOLAN GOLFUITO, EOO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 19.8.2014 ENNOMARINOINTI TAITEILIJAN NÄEMY YITAOIET ERILLI- JA ARITALUONEITOT TAIOLA GOLFIN JA UITOALUEIDEN UEEA TÄÄLLÄ AUMIEN ARVO ÄILYY Arvostettu

Lisätiedot

AS OY TAMPEREEN KOUKKURANNAN PUISTO

AS OY TAMPEREEN KOUKKURANNAN PUISTO UUDIOHDE OY TAMREEN OUURANN PUITO oukkurannankatu 3 5, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurannan alueelle rakennetaan nykyaikaisia erillistaloja ja -tasoisia rivitaloasuntoja. Yhtiön tontti on

Lisätiedot

Torikatu 2 KERAVA, ALEKSINKULMA. Vuokraus ja tiedustelut. Sirkka Taskin, puh ,

Torikatu 2 KERAVA, ALEKSINKULMA. Vuokraus ja tiedustelut. Sirkka Taskin, puh , KERAVA, ALEKSINKULMA Torikatu 2 Vuokraus ja tiedustelut Sirkka Taskin, puh. 010 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 04400 Järvenpää uh. 010 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Jannentie 3 33480 Ylöjärvi

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Jannentie 3 33480 Ylöjärvi YH-Asumisoikeus Länsi Oy Jannentie 3 33480 Ylöjärvi YH-AUMIOIU LÄNI OY JANNNTI 3, YLÖJÄRVI dullista asumista Ylöjärven keskustassa! Asemapiirros odikas ja vehreä Ylöjärvi on monelle toiveiden asuinpaikka.

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

Satamakatu 9 ja 11 Luotsikatu 1 ja 1a

Satamakatu 9 ja 11 Luotsikatu 1 ja 1a ja 11 1 ja 1a Kirkkohallituken Katajananokan toimitilojen muuto auinkäyttöön Luonnouunnitelmat 4.6.2014 Archeu Oy HELSINGFORS SKATUDDEN 1 ( 7) 1a 14.06 Katajanokka, L01 Luonnouunnitelmakoote 7-11 1:1,2405,

Lisätiedot

TUULAAKIPUISTO. Helsingin Asumisoikeus Oy Tuulaakipuisto Kimnaasipolku 3 & Palovartijanpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin

TUULAAKIPUISTO. Helsingin Asumisoikeus Oy Tuulaakipuisto Kimnaasipolku 3 & Palovartijanpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin elsingin Asumisoikeus Oy Tuulaakipuisto Kimnaasipolku 3 & alovartijanpolku 6 00750 ELINKI avainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuksesta. Kuvituskuvat ovat taiteilijan näkemyksiä

Lisätiedot

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE 1 AUNTAMAANRAITTI 1 3387 TAMERE As Oy Vuoreksen Apollo koostuu arkkitehtonisesti tyylikäistä 1- ja 2-kerroksisista puuverhoilluista rivija luhtitaloasunnoista. Asuntoyhtiön tontti rajautuu kauniiseen Vuoreksen

Lisätiedot

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh...,

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Solkio Puh: 040 191 6161 OP Koti Päijät-Häme Oy LKV Lahti Aleksanterinkatu 20 15140 Lahti Puh: 010 256 7700 Tätä kaunista, yhdessä tasossa olevaa, v.2006 valmistunutta kotia

Lisätiedot

Aurinkoisia asuntoja Annalassa

Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Virin uudet talot tuovat uutta elämää perinteikkäälle asuinalueelle! Saat modernin talon

Lisätiedot

KARNAISTENKADUN JA AMERIKANKADUN KULMAAN

KARNAISTENKADUN JA AMERIKANKADUN KULMAAN LOHJAN KESKUSTA KAAAMUUTOS LOHJA esusta 1 1,, 3 ortteli tontti piirustus KARNAISTENKADUN JA AMERIKANKADUN KULMAAN Ar Oy 050 41 05 050 41 05 LOHJAN KESKUSTA LOHJA esusta Ar Oy 1 1,, 3 Raeisuus 01 1:00 ortteli

Lisätiedot

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI 1 Kotoisa kaupunkikoti Espoon keskuksessa Palveluiden läheisyys, sujuvat liikenneyhteydet ja huoleton asunto vapauttavat aikaa elämiselle ja kaikelle, mikä on sinulle tärkeää. 2 Tämä esite perustuu tilanteeseen

Lisätiedot

Vaaranpiha Asemakaavan muutos. Alueanalyysi ja luonnoksia

Vaaranpiha Asemakaavan muutos. Alueanalyysi ja luonnoksia Vaaranpiha Asemakaavan muutos Alueanalyysi ja luonnoksia 18.4.2016 , kuvat: Harri Ryynänen 2014 Talousseuran rakennus maaliskuussa 2016, kuva: Elina Jaara VAKUUTUSTORNI Kaupunginoja ja sitä ympäröivä puistovyöhyke

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu

Lisätiedot

Suomen Akatemian tietotekniikan soveltamista tutkiva KITARA -ohjelma 2005-2009. Tietotekniikan soveltaminen kone-, rakennus- ja automaatiotekniikkaan

Suomen Akatemian tietotekniikan soveltamista tutkiva KITARA -ohjelma 2005-2009. Tietotekniikan soveltaminen kone-, rakennus- ja automaatiotekniikkaan Suomen Akatemian tietotekniikan oveltamita tutkiva KITARA -ohjelma 2005-2009 Tietotekniikan oveltaminen kone-, rakennu- ja automaatiotekniikkaan -tutkimuohjelma Tietotekniikan oveltaminen kone-, rakennuja

Lisätiedot

KITARA -tutkimusohjelma

KITARA -tutkimusohjelma KITARA -tutkimuohjelma RAHOITETTAVAT HANKKEET Liikenneympäritön 3D-mallinnu Ernvall Timo, Teknillinen korkeakoulu Chen Ruizhi, Geodeettinen laito Haggrén Henrik, Teknillinen korkeakoulu Hyyppä Juha, Geodeettinen

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Virranvartija. Koti sinulle

Asunto Oy Nokian Virranvartija. Koti sinulle Asunto Oy Nokian Virranvartija Koti sinulle JÄRVIMAIEMIA PALVELUJEN VIEREÄ Asunto Oy Nokian Virranvartija on yksi neljästä Viholan uudelle asemakaava-alueelle rakennettavasta asuinkerrostalosta. Kortteli

Lisätiedot

Hyvinvoinnin arkkitehtuuria

Hyvinvoinnin arkkitehtuuria Hyvinvoinnin arkkitehtuuria Hiritalo teki paluun kaupunkiin Eittelimme Uui Aika -eitteeä näkemykemme modernita hiriarkkitehtuurita niin omakotitaloia, kakkokodeia kuin huviloiakin. Vataanotto oli innotunutta,

Lisätiedot

Koti 2-KERROKSISET. 1,5- ja 2-kerroksiset sekä rinnetalot Autotallit ja -katokset HYVINVOINNIN ARKKITEHTUURIA

Koti 2-KERROKSISET. 1,5- ja 2-kerroksiset sekä rinnetalot Autotallit ja -katokset HYVINVOINNIN ARKKITEHTUURIA Koti 2-KERROKSISET 1,5- ja 2-rroki ekä rinnalot Autotallit ja -katok HYVINVOINNIN ARKKITEHTUURIA Koti-eitteeä: Jola ivu 6 Merikallio ivu 7 Iolahti ivut 8-9 Io-Kajatu ivut 10-11 Kajatu ivu 12 Kimallu ivu

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

8489 Iskun ja Tampere Areenan tontit Asuinkorttelin viitesuunnitelmat. Aihio Arkkitehdit Oy Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy 3.9.

8489 Iskun ja Tampere Areenan tontit Asuinkorttelin viitesuunnitelmat. Aihio Arkkitehdit Oy Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy 3.9. 8489 skun ja Tampere reenan tontit suinkorttelin viitesuunnitelmat ihio rkkitehdit Oy rkkitehtitoimisto honen & angasvieri Oy 3.9.2018 129 57 55 107 7-8.krs 7-12.krs 84 82 38 40 76 50 42 E 129 57 55 107

Lisätiedot

KK2012 KONTION KAKKOS- KODIT. Vapaa-ajan tunnelmaa ympäri vuoden Kontion Kakkoskodissa!

KK2012 KONTION KAKKOS- KODIT. Vapaa-ajan tunnelmaa ympäri vuoden Kontion Kakkoskodissa! KK2012 KONTION KAKKOS- KODIT Vapaa-ajan tunnelmaa ympäri vuoden Kontion Kakkokodia! VAPAA-AJAN TUNNELMAA YMPÄRI VUODEN LISÄÄ KAKKOS- KOTEJA LÖYDÄT KONTIO.FI SUUNNITELTU YMPÄRIVUOTISEEN ASUMISEEN Kontion

Lisätiedot

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE PÖYTYÄ, RIIHIKOSKI 2 4h+k+khh+erill.wc+kph/wc+s, ak, varasto, 180 m 205 000 Asuntoa myy Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

X 2 = k 21X 1 + U 2 s + k 02 + k 12. (s + k 02 + k 12 )U 1 + k 12 U 2. s 2 + (k 01 + k 21 + k 02 + k 12 ) s + k

X 2 = k 21X 1 + U 2 s + k 02 + k 12. (s + k 02 + k 12 )U 1 + k 12 U 2. s 2 + (k 01 + k 21 + k 02 + k 12 ) s + k Aalto-yliopiton Perutieteiden korkeakoulu Matematiikan ja yteemianalyyin laito Mat-49 Syteemien Identifiointi 0 harjoituken ratkaiut äytetään enin iirtofunktiomalli Tehdään Laplace-muunno: ẋ k 0 k x +

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoski, professori. Lappeenrannan teknillinen yliopisto

KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoski, professori. Lappeenrannan teknillinen yliopisto KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoki, proeori Lappeenrannan teknillinen yliopito Näin uuden vuoden alkaea ueat meitä miettivät ijoitualkkuna kootumuta. Yki kekeiitä kyymykitä on päätö eri

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

Asunto Oy Kemin Urkinkulma ENNAKKOMARKKINOINTI KESKUSTA

Asunto Oy Kemin Urkinkulma ENNAKKOMARKKINOINTI KESKUSTA Aunto Oy Kemin Urkinkulma ENNAKKOMARKKINOINTI KESKUSTA 2 Aloita uui, helpompi elämä kavaa Urkinkulmaa Viihtyiää kaupunkikodiai aut valmiiki rakennulla, rauhalliella alueella ja nautit läheien Kiropuiton

Lisätiedot

M M. Arvioitu valmistumisaika kesä KESÄTUULENKUJA TURKU

M M. Arvioitu valmistumisaika kesä KESÄTUULENKUJA TURKU HIRENSALO As Oy emma sijaitsee merellisellä Hirvensalon saarella. Kesällä 2020 valmistuvaan viiden asunnon rivitalokokonaisuuteen sisältyy kolme 63 m2 sekä kaksi 85 m2 asuntoa. emma sijaitsee Hirvensalon

Lisätiedot

KOTI AITIOPAIKALLA, PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ. Asunto Oy Seinäjoen TORIPATRUUNA II. Ennakkomarkkinointi

KOTI AITIOPAIKALLA, PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ. Asunto Oy Seinäjoen TORIPATRUUNA II. Ennakkomarkkinointi KOTI AITIOIKALLA, LVELUIDEN ÄÄRELLÄ Aunto Oy Seinäjoen TORITRUUNA II Ennakkomarkkinointi Patruunakorttelin toinen talo Aunto Oy Seinäjoen Toripatruuna II on jatkumoa Patruunakorttelin enimmäielle talolle.

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT KERAVA, SAMPOLA. Sirkka Taskin puh

Santaniitynkatu 11 VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT KERAVA, SAMPOLA. Sirkka Taskin puh KERAVA, SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin puh. 1 228 6125 sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

TONTTIHAKEMUS. Tervamäki 4, Espoo (49-72-101-9)

TONTTIHAKEMUS. Tervamäki 4, Espoo (49-72-101-9) TONTTHAEMU Tervamäki 4, Espoo (49-7--9) TONTTHAEMU Tervamäki 4, Espoo ievitalo Oy esittää, että Espoon kaupunki vuokraa pitkäaikaisella vuokrasopimuksella perustettavalle asunto-osakeyhtiölle kiinteistön

Lisätiedot

MAMA2012 KONTION MAISEMA- HUVILAT. Kontion Maisemahuvilat tuovat suomalaisen luonnon ja suosikkimaisemat lähellesi.

MAMA2012 KONTION MAISEMA- HUVILAT. Kontion Maisemahuvilat tuovat suomalaisen luonnon ja suosikkimaisemat lähellesi. MAMA2012 N MAISEMA- HUVILAT Kontion Maiemahuvilat tuovat uomalaien luonnon ja uoikkimaiemat lähellei. N MAISEMAHUVILAT TUOVAT LUONNON LÄHELLESI SISÄLTÖ AALTO S. 6 SAARISTO S. 7 SAIMAA S. 8 KAJO-MALLISTO

Lisätiedot

Mäntylästä elämäniloinen koti. Parhaat unelmat ovat ikivihreitä.

Mäntylästä elämäniloinen koti. Parhaat unelmat ovat ikivihreitä. Mäntylätä elämäniloinen koti. arhaat unelmat ovat ikivihreitä. Rouhean Mäntylän raiaaa havuntuokua elät täyttä elämää Kiela on ottanut paiana Rovaniemen kaupunkikuvaa ja tehnyt en tyylillä. Mäntylä on

Lisätiedot

Luottamusmiehen / -valtuutetun valinta, asema ja oikeudet

Luottamusmiehen / -valtuutetun valinta, asema ja oikeudet YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY OHJE YRY+K -ryhmä / Mko 19.8.2009 1 (13) Luottamumiehen / -valtuutetun valinta, aema ja oikeudet Siällyluettelo: Yleitä... 2 Oikeu luottamumiehen valintaan... 2 Luottamumiehen

Lisätiedot

LAHDEN RANTAKARTANO. Kerrostalokorttelin viitesuunnitelma asemakaavan muutosta varten. Asuinrakennusten

LAHDEN RANTAKARTANO. Kerrostalokorttelin viitesuunnitelma asemakaavan muutosta varten. Asuinrakennusten LHDEN RNTKRTNO Kerrostalokorttelin viitesuunnitelma asemakaavan muutosta varten. suinrakennusten kerroskorkeudet ja IV. RKKITEHTITOIMITO PETRI ROUHIINEN OY 792 LHDEN RNTKRTNO VIITEUUNNITELM EMKVOITUT VRTEN

Lisätiedot

Asunto Oy Pikku-Heikki

Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Dosentinranta Piispanpelto xx 20540 Turku As Oy Turun Pikku-Heikki Iso-Heikkiläntie 5 A 20200 Turku Pikku-Heikissä asut turvallisesti palvelujen naapurissa As Oy Pikku-Heikki

Lisätiedot

SIUNTIO MARSEUDDENIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 21.02.2011

SIUNTIO MARSEUDDENIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 21.02.2011 SIUNTIO MARSEUDDENIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 21.02.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSTIEDOT JA TVISTELMÄ...3 1.1. SUUNNITTELUALUE...3 1.2. KAAVAN TARKOITUS...3 1.3. KAAVAN PÄÄSISÄLTÖ...3

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

Nauti sijainnista ja

Nauti sijainnista ja Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua

Lisätiedot

PALOPOSTINPUISTO. Helsingin Asumisoikeus Oy Palopostinpuisto Tapulikaupungintie HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin

PALOPOSTINPUISTO. Helsingin Asumisoikeus Oy Palopostinpuisto Tapulikaupungintie HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin Helsingin Asumisoikeus Oy Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 00750 HELINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuksesta. PALOPOTINPUITO turvallisesti omaan

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

VAPAA-AJAN TUNNELMAA YMPÄRI VUODEN. Kakkoskodit

VAPAA-AJAN TUNNELMAA YMPÄRI VUODEN. Kakkoskodit Kakkokodit Kakkokodit VAPAA-AJAN TUNNELMAA YMPÄRI VUODEN Vapaa-ajan tunnelmaa ympäri vuoden Kakkokodit eitteeä: Lumo. 5 Io-lehtiaari. 6 Lehtiaari. 7 Io-kuuiaari. 8 Kuuiaari. 9 Kalla. 10-11 Uva. 12-13 Tuiku.

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

Palaute- ja vastineraportti

Palaute- ja vastineraportti TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

KOKO2012 KONTION KOTI- MALLISTO. Kontio tekee kodin, joka tarjoaa aidon hirsitalon lämpöä ja nykyaikaista toimivuutta.

KOKO2012 KONTION KOTI- MALLISTO. Kontio tekee kodin, joka tarjoaa aidon hirsitalon lämpöä ja nykyaikaista toimivuutta. KOKO2012 KONTION KOTI- MALLISTO Kontio tee kodin, joka tarjoaa aidon hiritalon lämpöä ja nykyaikaita toimivuutta. N KOTI HENKII VIIHTYISÄÄ TUNNELMAA. KATSO LISÄ- TIETOJA KONTIO.FI UPEAA ARKKITEHTUURIA

Lisätiedot