Kuka kukin on Euroopan unionissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuka kukin on Euroopan unionissa"

Transkriptio

1 Tammikuu 1999 Kuka kukin on Euroopan unionissa Toimielinhakemisto

2

3 Tammikuu 1999 Kuka kukin on Euroopan unionissa Toimielinhakemisto *»* * * * + EUROOPAN UNIONI

4 Kaikki tämän toimielinhakemiston sisältöä koskevat huomautukset voi toimittaa Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimiston julkaisuista vastaavaan yksikköön (OP/3), p. (352) Toimielinhakemiston voi tilata tai ostaa teoksen lopussa luetelluista myyntipisteistä. Lukijalle Tämä julkaisu ilmestyy kerran vuodessa 11 kielellä: espanjaksi, tanskaksi, saksaksi, kreikaksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, hollanniksi, portugaliksi, suomeksi ja ruotsiksi. Julkaisun sisältö koostetaan automaattisesti elektronisen, jatkuvasti päivitettävän tietokannan pohjalta. Julkaisu on luettavissa Internetissä Europa-palvelimen kautta ( Kaikilla kielillä rinnakkain hallittavan tiedon määrän ja monimutkaisuuden takia on tällä hetkellä teknisesti mahdotonta taivuttaa mainittujen henkilöiden lueteltuja ammattinimikkeitä feminiinissä ja maskuliinissa. Tämän vuoksi käytetään vain yhtä ammattinimikettä, jota pidetään neutrina. Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä Internetissä Europa-palvelimen kautta ( Luettelointitiedot ovat teoksen lopussa. Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, 1999 ISBN Euroopan yhteisöt, 1999 Tekstin jäljentäminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan. Printed in Belgium PAINETTU KLOORIVALKAISEMATTOMALLE PAPERILLE

5 Sisällysluettelo Euroopan unionin toimielinten esittely V Ohjeita käyttäjälle Toimielinten postiosoitteet Toimipaikat Kartat tuloväylistä toimipaikkoihin Elektronisen IDEA-toimielinhakemiston kuvaus xvii XIX XXII XXVII XXXVII Yhteisöjen toimielimet ja erillisvirastot l Euroopan parlamentti 3 luettelo 5 Luettelo parlamentin jäsenistä 69 Pääsihteeristö 73 Puolueryhmien sihteeristöt 88 Euroopan unionin neuvosto 101 Euroopan komissio 175 Erillisvirastot 245 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 255 Euroopan tilintarkastustuomioistuin 261 Euroopan keskuspankki 267 Euroopan yhteisöjen talous-ja sosiaalikomitea 271 luettelo 291 Pääsihteeristö 293 Organisaatiorakenne 295 Euroopan unionin alueiden komitea 297 Pääsihteeristö 321 Organisaatiorakenne 323 Euroopan investointipankki 325 Euroopan investointirahasto 333 Euroopan oikeusasiamies 337 Nimiluettelo 341 Sisällysluettelo 365

6

7 Euroopan unionin toimielinten esittely Euroopan unioni muodostuu nykyisellään viidestätoista valtiosta, jotka ovat päättäneet yhdistyä rauhan säilyttämiseksi sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi. Aluksi perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (Pariisin sopimus 1951), johon liitettiin atomienergiayhteisö (Rooman sopimukset 1957). Euroopan yhtenäisasiakirjan (1986) ansiosta Euroopasta muodostui laaja alue ilman rajoja. Vuonna 1992 allekirjoitetulla Maastrichtin sopimuksella luotiin eurooppalainen unioni, jonka pohjana on kohti talous- ja rahaliittoa kehittyvä yhteisö (Tanskaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevin poikkeuksin) sekä tietyillä aloilla tapahtuva hallitusten välinen yhteistyö. Yhteisöä johtavat yhteiset toimielimet: demokraattisesti valittu parlamentti; neuvosto, joka edustaa jäsenvaltioita ministeritasolla tai joskus pääministeritasolla; komissio, sopimusten valvoja, jolla on aloitteenteko- ja täytäntöönpanovalta; tuomioistuin, joka jakaa oikeutta; tilintarkastustuomioistuin, joka valvoo varainkäyttöä; ja lisäksi neuvoa-antavat toimielimet, jotka edustavat taloudellisia, sosiaalisia ja alueellisia etuja. Eurooppa-neuvosto Eurooppa-neuvosto antaa unionille poliittisia virikkeitä ja määrittelee unionin yleistä politiikkaa koskevat suuntaviivat. Tämä unionin institutionaaliseen järjestelmään kuulumaton taho tekee uusia toimintaperiaatteita koskevia aloitteita ja toimii välittäjänä unionin sisäisissä ongelmatilanteissa unionin kaikilla toiminta-aloilla. Eurooppa-neuvosto kokoontuu menettelytapojaan ja toimintaansa koskevien sääntöjen mukaisesti vähintään kahdesti vuodessa puheenjohtajanaan sen jäsenvaltion valtion- tai hallituksen päämies, joka kulloinkin on neuvoston puheenjohtajana. Kutakin jäsenvaltiota edustaa valtion- tai hallituksen päämies, jota avustaa ulkoasiainministeri ja joissakin tapauksissa valtiovarainministeri. Komissiota edustaa sen oma puheenjohtaja, jota avustaa kollegion jäsen. Euroopan parlamentin puhemies voidaan kutsua käyttämään siellä puheenvuoronsa. Eurooppa-neuvoston on annettava Euroopan parlamentille kertomus jokaisesta kokouksestaan sekä kirjallinen vuosikertomus unionin toteutuneesta kehityksestä. V

8 Euroopan unionin toimielinten esittely Euroopan parlamentti Kokoonpano ja organisaatio Euroopan parlamentti koostuu 626 jäsenestä, jotka unionin kansalaiset valitsevat jokaisessa jäsenmaassa viideksi vuodeksi kerrallaan. määrä jakaantuu seuraavasti: Saksan liittotasavallasta 99 jäsentä, Ranskasta, Italiasta ja Isosta-Britanniasta kustakin 87, Espanjasta 64, Alankomaista 31, Belgiasta, Kreikasta ja Portugalista kustakin 25, Ruotsista 22, Itävallasta 21, Tanskasta ja Suomesta 16, Irlannista 15, Luxemburgista 6. Parlamentissa jäsenet ryhmittyvät poliittisten kantojensa mukaisesti parlamentin kokoonpano oli seuraava: Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmä (PSE), Euroopan kansanpuolueen ryhmä (PPE), Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmä (ELDR), Unioni Euroopan puolesta (UPE), Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto (GUE/NPL), Euroopan parlamentin vihreä ryhmä (V), Euroopan radikaaliallianssin ryhmä (ARE), Kansakuntien Eurooppa -ryhmä (EDN), Sitoutumattomat (NI). Parlamentin johto- sekä toimielimiä ovat puhemies, 14 varapuhemiestä, 5 kvestoria, puhemieskonferenssi sekä valiokuntien puheenjohtajien konferenssi. Valiokunnat valmistelevat parlamentin istuntojaksoja, ja parlamenttien väliset valtuuskunnat hoitavat suhteita monien kolmansien maiden parlamenttien sekä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Lisätietoja: http ://w ww. europari. eu. int/members/ Asema ja toimivaltuudet Sopimuksessa Euroopan unionista, joka astui voimaan 1. marraskuuta 1993, vahvistettiin Euroopan parlamentin uusi asema ja myönnettiin sille toimivaltuuksia, jotka korvasivat tai laajensivat niitä toimivaltuuksia, joita se on institutionaalisen kehityksensä aikana saavuttanut. Unionin "yhteisen toimielinjärjestelmän" puitteissa (SEU:n C artikla) parlamentti lisää myös muiden toimielinten toiminnan demokraattista lainmukaisuutta, osallistuu lainsäädännölliseen ja talousarviota koskevaan toimintaan ja unionin aloitteisiin "toisen pilarin" (yhteisen uiko-ja turvallisuuspolitiikan) piiriin kuuluvissa asioissa sekä yhteistyöhön oikeus- ja sisäasioissa (kolmas pilari). Sopimuksessa Euroopan unionista säädetään demokraattisen lainmukaisuuden kyseessä ollessa ensinnäkin siitä, että jokaisella kansalaisella on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin joko yksityisesti tai yhdessä toisten kansalaisten tai luonnollisten tai oikeushenkilöiden kanssa. VI

9 Euroopan unionin toimielinten esittely Tätä tarkoitusta varten parlamentti nimittää jokaisen toimikautensa alkaessa oikeusasiamiehen, jonka tehtävänä on tutkia kanteluja yhteisön toimielinten ja laitosten toiminnassa ilmenneistä epäkohdista; asettaa tutkintavaliokuntia, jotka käsittelevät yhteisön lainsäädännön loukkauksia tai yhteisön oikeutta sovellettaessa tapahtuneita epäkohtia. Toiseksi sopimuksessa Euroopan unionista määrätään toimielinten demokraattisen lainmukaisuuden vahvistamiseksi erikseen siitä, että komission ja sen puheenjohtajan (jonka jäsenmaat nimittävät) on saatava parlamentin hyväksyntä. Lainsäädännöllisellä alueella parlamentti antaa yhdessä neuvoston kanssa (yhteispäätösmenettelyllä) säädöksiä, jotka koskevat yhteismarkkinoita, työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, sijoittautumisoikeutta, palveluja, koulutusta, kulttuuria, terveydenhuoltoa, kuluttajansuojaa, Euroopan laajuisia verkkoja, tutkimusta sekä ympäristöä (monivuotiset ohjelmat). Parlamentti osallistuu myös enemmässä tai vähemmässä määrin neuvoston säädösten hyväksyntään riippuen siitä, käytetäänkö hyväksyntämenettelyä (erityisesti kansainvälisten sopimusten kyseessä ollessa), yhteistoimintamenettelyä vai kuulemismenettelyä. Talousarviota koskevissa asioissa Euroopan parlamentti osallistuu (neuvoston kuultua parlamenttia SEU:n 201 artiklan mukaisesti) omia varoja koskevien säännösten valmisteluun sekä hyväksyy yhdessä neuvoston kanssa monivuotiset rahoitusnäkymät sekä talousarvion. Parlamentti hyväksyy talousarvion käytyään moninaisia neuvotteluja neuvoston kanssa. Lopuksi sopimus antaa parlamentille oikeuden myöntää komissiolle talousarvion toteuttamista koskevan vastuuvapauden. Unionin puheenjohtajajäsenvaltio antaa Euroopan parlamentille lausunnon unionin toiminnasta asioissa, jotka kuuluvat "toisen pilarin" piiriin (yhteinen uiko- ja turvallisuuspolitiikka), ja yhteistyöstä oikeus- ja sisäasiain alalla ("kolmas pilari") sekä varmistaa sen, että parlamentin näkökannat on asianmukaisesti otettu huomioon. Sijainti ja hallinto Edinburghissa 12. joulukuuta 1992 tehdyn jäsenmaiden hallitusten edustajien päätöksen mukaisesti Euroopan parlamentin sijaintipaikka on Strasbourg, jossa pidetään kaksitoista kuukausittaista istuntojaksoa, talousarviota koskeva istuntojakso mukaan lukien. Ylimääräiset istuntojaksot pidetään Brysselissä. Parlamentin valiokunnat sekä poliittiset ryhmittymät kokoontuvat Brysselissä. Parlamentin pääsihteeristön virkamiehistä ja muista henkilöstöön kuuluvista toimii Luxemburgissa, Brysselissä ja 50 Strasbourgissa. VII

10 Euroopan unionin toimielinten esittely Euroopan unionin neuvosto Euroopan unionin neuvosto on lainsäädäntä-ja päätösvaltaa käyttävä toimielin. Se on myös paikka, jossa jäsenvaltioiden hallitusten edustajat voivat valvoa maansa etuja ja jossa he pyrkivät saamaan aikaan kompromisseja. Neuvosto huolehtii Euroopan yhteisön toiminnan yleisestä koordinoinnista. Se vastaa myös hallitustenvälisestä yhteistyöstä uiko- ja turvallisuuspolitiikan alalla (YUTP) sekä oikeus- ja sisäasioihin (YOS) kuuluvissa kysymyksissä. Neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden ministeritason edustajista, joita on yksi kustakin jäsenvaltiosta ja joilla on jäsenvaltionsa hallitusta sitovat, valtuudet. Neuvoston jäsenet ovat siis poliittisesti vastuussa kansallisille kansanedustuslaitoksilleen ja yleiselle mielipiteelle. Neuvoston jokaisen istunnon kokoonpano vaihtelee käsiteltävien aiheiden mukaan tämän aiheuttamatta kuitenkaan muutoksia toimielimen yhtenäisyydessä. Esimerkiksi ulkoasiainministerit pitävät istuntonsa yleisten asiain neuvostoksi kutsutussa kokoonpanossa käsiteltäessä ulkosuhteita ja yleisiä poliittisia kysymyksiä, kun taas talous- ja raha-asioista vastaavat ministerit kokoontuvat talous- ja raha-asiain neuvostoksi kutsutussa kokoonpanossa. Neuvoston istuntojen tiheys vaihtelee käsiteltävien aiheiden kiireellisyyden mukaan. Yleisten asiain neuvosto, talous- ja raha-asiain neuvosto sekä maatalousneuvosto kokoontuvat kerran kuukaudessa, mutta esimerkiksi liikenne-, ympäristö- ja teollisuusasioiden neuvostot kokoontuvat kahdesta neljään kertaa vuodessa. Kukin jäsenvaltio toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan ennalta vahvistetussa järjestyksessä. Neuvoston puheenjohtajavaltiolla on keskeinen asema toimielimen toiminnan organisoinnissa, erityisesti lainsäädännöllisen ja poliittisen päätöksentekoprosessin vireillepanossa. Puheenjohtajan tehtävänä on järjestää ja johtaa kokouksia sekä laatia ongelmien ratkaisemista edistäviä välitysehdotuksia. Lainsäätäjänä toimiessaan neuvosto tekee päätöksensä komission ehdotuksen perusteella. Monissa asioissa Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät yhdessä yhteisön lainsäädäntöä "yhteispäätösmenettelyä" noudattaen. Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät myös Euroopan yhteisöjen talousarvion. Työmarkkinaosapuolia ja muita eturyhmiä, jotka ovat edustettuina talous- ja sosiaalikomiteassa, sekä alueiden komiteassa edustettuina olevia paikallisia ja alueellisia viranomaisia kuullaan monilla aloilla. Neuvosto voi hyväksymissään säädöksissä antaa komissiolle toimeenpanovaltuuksia. Tietyissä tapauksissa se voi pidättää itsellään oikeuden käyttää suoraan toimeenpanovaltuuksia. Neuvostolla ja sen puheenjohtajalla on päätehtävä hallitustenvälisillä aloilla kuten yhteisessä uiko- ja turvallisuuspolitiikassa (YUTP) sekä oikeus- ja sisäasioissa (YOS), vaikka myös komissio voi tehdä niissä aloitteita. VIII

11 Euroopan unionin toimielinten esittely YUTP:n alalla neuvosto on se toimielin, jossa jäsenvaltiot tiedottavat toisilleen vahvistettuihin tavoitteisiin liittyvistä kysymyksistä ja neuvottelevat niistä. YUTP:n alaan kuuluvissa asioissa unionia edustaa yleensä neuvosto. Myös YOS:n alalla neuvostolla on keskeinen asema turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa, ulkoisten rajojen ylittämiseen ja yhteisön ulkopuolisten maiden kansalaisiin nähden noudatettavassa politiikassa sekä huumausaineiden väärinkäytön torjumisen ja kansainvälisten petosten vastaisen toiminnan, siviili-ja rikosoikeuden alan yhteistyön, tulli-ja poliisialan yhteistyön sekä kansainvälisen rikollisuuden torjunnan alalla. Perussopimuksissa määrätään, millaisissa tapauksissa neuvosto tekee päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä, määräenemmistöllä tai yksimielisesti. Yhteisöasioissa suuri osa lainsäädäntöä koskevista päätöksistä tehdään määräenemmistöllä komission ehdotuksesta. YUTP:n ja YOS:n alalla käytetään muita menettelyjä; neuvosto on niissä tärkein päätöksentekoelin ja jäsenvaltioilla on aloitteenteko-oikeus. Määräenemmistöllä ratkaistavissa asioissa komission ehdotusten on saatava 62 ääntä kaikista 87:stä tullakseen hyväksytyiksi. Komission ehdotuksen muuttamiseen ilman komission suostumusta vaaditaan neuvoston jäsenten yksimielisyys. Käytännössä neuvosto pyrkii aina löytämään mahdollisimman laajan konsensuksen ennen päätöksentekoa. Neuvoston oikeudelliset asiakirjat voivat olla asetuksia, direktiivejä, päätöksiä, suosituksia tai lausuntoja. Neuvosto voi myös tehdä poliittisluonteisia päätelmiä tai antaa muun tyyppisiä asiakirjoja kuten julistuksia tai päätöslauselmia. YUTP:n ja YOS:n alalla perussopimuksessa määrätyt tärkeimmät välineet ovat yhteiset toiminnat ja kannat sekä yleissopimukset. Kullakin jäsenvaltiolla on Brysselissä pysyvä edustusto Euroopan unionissa. Viisitoista pysyvää edustajaa kokoontuvat viikoittain pysyvien edustajien komitean (Coreper) kokoukseen. Tämän neuvoston työtä valmistelevan kaksiosaisen komitean toinen ryhmä koostuu suurlähettiläistä ja toinen heidän varamiehistään. Maatalousasioiden neuvoston valmistelu kuuluu maatalouden erityiskomitealle. Coreper I ja II sekä maatalouden erityiskomitea pyrkivät ratkaisemaan tekniset kysymykset ja saamaan aikaan tarvittavat kompromissit neuvoston lopullisen päätöksenteon helpottamiseksi. Lukuisat kansallisten edustajien eli käsiteltävänä olevien alojen asiantuntijoiden muodostamat työryhmät osoittavat raporttinsa Coreperille ja maatalouden erityiskomitealle. Nämä säännöllisesti Brysselissä kokoontuvat työryhmät tarkastelevat yksityiskohtaisesti eri tekstiehdotuksia ja -suunnitelmia ja voivat ehdottaa mahdollisia muutoksia. Neuvostoa avustaa pääsihteeristö, joka huolehtii neuvoston työn valmistelusta ja asianmukaisesta sujumisesta kaikilla tasoilla. Pääsihteeristö, jota johtaa neuvoston nimittämä pääsihteeri, edustaa jatkuvuutta neuvoston työssä. Neuvoston pääsihteeristön sisäiseen organisaatioon kuuluu pääsihteerin kabinetti, oikeudellinen yksikkö ja kymmenen pääosastoa. IX

12 Euroopan unionin toimielinten esittely Euroopan komissio Euroopan komissio koostuu kahdesta saksalaisesta, espanjalaisesta, ranskalaisesta, italialaisesta ja brittiläisestä sekä yhdestä kustakin muusta Euroopan unionin jäsenmaasta tulevasta jäsenestä. Vuodesta 1995 komission mandaatti on saman pituinen kuin Euroopan parlamentin mandaatti eli viisi vuotta. Parlamenttia kuullaan ennen kuin jäsenmaiden hallitukset nimeävät komission puheenjohtajan, ja puheenjohtajan hyväksymistä jäsenmaiden yhteisellä sopimuksella edeltää parlamentin äänestys. Komission jäsenet toimivat ainoastaan Euroopan unionin etua ajatellen täysin hallituksista riippumattomina, ja vain parlamentti voi antaa komissiolle muistutuksen sen toiminnasta. Jokaisella komission jäsenellä on oma vastuualueensa, mutta sen päätökset tehdään kollegiaalisesi!. Komission päätehtävänä on toimia Euroopan sopimusten vartijana. Se valvoo sopimusten ja yhteisöpäätösten oikeaa soveltamista. Se voi käynnistää jäsenmaita koskevan rikkomusmenettelyn ja tarvittaessa pyytää tuomioistuimelta lausuntoa. Se voi myös langettaa sakkoja yksityishenkilöille erityisesti kilpailupolitiikan alalla. Komissio on Euroopan unionin toiminnan moottori. Sillä on yksinomainen aloiteoikeus yhteisön lainsäädäntötyössä. Näin se voi alusta loppuun vaikuttaa siihen prosessiin, jonka tuloksena syntyy "eurooppalainen säädös". Hallitusten välisen yhteistyön puitteissa se voi esittää ehdotuksia samanvertaisena jäsenvaltioiden kanssa. Komissio on myös Euroopan unionin toimeenpaneva elin. Se laatii tiettyjen asetusten soveltamiseksi tarvittavat tekstit, soveltaa yksittäistapauksissa perustamissopimusten sääntöjä ja päättää Euroopan unionin toimenpiteisiin varattujen määrärahojen käytöstä. Pääosa näistä jakautuu suurimpiin rahastoihin eli maatalouden ohjaus- ja tukirahastoon, Euroopan sosiaalirahastoon, Euroopan aluekehitysrahastoon, koheesiorahastoon jne. Toimeenpanotehtävässään komissio on usein velvoitettu pyytämään kansallisista virkamiehistä koostuvien komiteoiden lausuntoa. Komissio kokoontui 47 kertaa vuoden aikana. Se toimitti neuvoston tai neuvoston ja parlamentin hyväksyttäväksi 576 säädösehdotusta, -suositusta tai -luonnosta, jotka koskivat 63:a direktiiviä, 230:tä asetusta, 271:tä päätöstä ja 5:tä suositusta. Lisäksi komissio laati 293 tiedonantoa, muistiota ja kertomusta. Vuonna 1998 komission toimihenkilöstöön kuului vakinaista toimihenkilöä (joista LA-toimihenkilöä) ja 750 määräaikaista toimihenkilöä (joista 13 LA-toimihenkilöä), jotka hoitavat komission toimintaan liittyviä tehtäviä vakinaista toimihenkilöä ja 114 määräaikaista toimihenkilöä hoitaa tutkimustehtäviä, 525 vakinaista toimihenkilöä työskentelee julkaisutoimistossa, 54 vakinaista toimihenkilöä Cedefopissa ja 83 vakinaista toimihenkilöä Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiössä. X

13 Euroopan unionin toimielinten esittely Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin) Kokoonpano Euroopan yhteisöjen tuomioistuin koostuu 15 tuomarista, joita avustaa yhdeksän julkisasiamiestä. Vuonna 1989 perustettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, jossa on 15 tuomaria. Näiden Luxemburgissa sijaitsevien tuomioistuinten jäsenet nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Tuomiovalta Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävä on varmistaa, että yhteisön lakia noudatetaan Euroopan halija teräsyhteisön, talousyhteisön ja atomienergiayhteisön perustamissopimusta sovellettaessa ja tulkittaessa. Tässä tarkoituksessa yhteisöjen tuomioistuin voi todeta, ettei jäsenvaltio ole noudattanut perustamissopimusten velvoitteita. Mikäli yhteisöjen tuomioistuin havaitsee, että jäsenvaltio on jättänyt velvoitteensa täyttämättä, valtion on ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin tuomioistuimen päätöksen noudattamiseksi. Jos päätöstä ei noudateta, yhteisöjen tuomioistuin voi määrätä maksun tai sakkoa jäsenvaltiolle. Yhteisöjen tuomioistuin voi ottaa tarkasteltavakseen toimielinten tekemiä päätöksiä, joista on nostanut kanteen jokin toinen toimielin, jäsenvaltio tai tietyissä tapauksissa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Yksilöiden on nostettava kanteensa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. valtion tai yhteisön muun toimielimen pyynnöstä tuomioistuin voi perustamissopimusten rikkomuksia koskevissa tapauksissa todeta, ettei Euroopan parlamentti, neuvosto tai komissio ole täyttänyt velvollisuuttaan. valtioiden kansallisten tuomioistuinten pyynnöstä Euroopan yhteisöjen tuomioistuin voi antaa ennakkoratkaisuja perustamissopimusten tai toimielinten päätösten tulkinnasta ja laillisuudesta. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiovaltaan kuuluu käsitellä luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden nostamat kanteet. Sen päätöksestä voi valittaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen vain oikeuskysymysten osalta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole toimivaltaa antaa kansallisille tuomioistuimille ennakkoratkaisuja. Vuosina Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi jätettiin asiaa, joista oli erilaisia kanteita ja koski ennakkoratkaisua. Näiden ratkaisujen perusteella on syntynyt 4 761:een tuomioistuimen päätökseen perustuva oikeuskäytäntö. Lisäksi vuosina yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaistavaksi tuotiin asiaa. Tänä aikana yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisi 697 asiaa. XI

14 Euroopan unionin toimielinten esittely Euroopan tilintarkastustuomioistuin Kokoonpano Tilintarkastustuomioistuimen organisaatio ja toiminta on järjestetty kollegiaalisesti. Perustamissopimuksen mukaan tilintarkastustuomioistuimessa on viisitoista jäsentä. Euroopan unionin neuvosto nimittää jäsenet kuudeksi vuodeksi kerrallaan (toimikausi voidaan uusia) yksimielisesti ja Euroopan parlamenttia kuultuaan. Tilintarkastustuomioistuimen jäsenet valitsevat keskuudestaan tilintarkastustuomioistuimen presidentin kolmeksi vuodeksi; sama henkilö voidaan valita uudeksi toimikaudeksi. Presidentti on asemaltaan primus inter pares, ja hän muun muassa edustaa toimielintä sen ulkosuhteissa. Nykyinen presidentti Jan O. Karlsson valittiin kollegion toimittamassa vaalissa 14. tammikuuta 1999, ja hänen toimikautensa alkoi 18. tammikuuta Tarkastusvaltuudet Euroopan tilintarkastustuomioistuimen tarkastustoiminnassa on tarkoituksena varmistua siitä, että Euroopan unionin tulot ja menot ovat kaikkien asiaa koskevien oikeussäännösten mukaisia ja että hyvää kirjanpitokäytäntöä ja talousarviota koskevia periaatteita on noudatettu. Tarkastus kattaa myös varainhoidon moitteettomuuden; tilintarkastustuomioistuin selvittää, onko asetetut tavoitteet saavutettu, missä määrin ne on saavutettu ja mikä hinta saavutuksista on maksettu. Tilintarkastustuomioistuin antaa lisäksi Euroopan parlamentille ja Euroopan unionin neuvostolle lausuman tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tarkastukset toimitetaan asiakirjojen perusteella sekä paikalla yhteisön toimielimissä, jäsenvaltioissa tai yhteisön varoja saaneissa kolmansissa maissa. Tarkastuksia voidaan toimittaa myös ennen varainhoitovuoden tilinpäätöstä, eikä ainoastaan jälkeenpäin. Asema Euroopan tilintarkastustuomioistuin kokoaa yhteisön varainhoidosta laatimansa huomautukset kunkin varainhoitovuoden päätyttyä vuosikertomukseen, joka sisältää tarkastuslausuman. Vuosikertomus julkaistaan vuosittain marraskuussa Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä, ja tilintarkastustuomioistuimen presidentti esittelee kertomuksen Euroopan parlamentille sen täysistunnossa. Euroopan tilintarkastustuomioistuin voi lisäksi milloin tahansa esittää huomautuksia erityisistä kysymyksistä. Tämä tapahtuu erityiskertomusten muodossa, jotka myös julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Tilintarkastustuomioistuimen kertomuksiin liitetään asianomaisten toimielinten vastaukset, jotta tilintarkastustuomioistuimen työstä syntyisi oikea ja kattava kuva. XII

15 Euroopan unionin toimielinten esittely Tilintarkastustuomioistuinta on kuultava ennen varainhoitoa koskevien säännösten antamista; muut yhteisön toimielimet voivat puolestaan pyytää tilintarkastustuomioistuimelta lausuntoja erityisistä kysymyksistä. Tilintarkastustuomioistuin perustettiin vuonna Se aloitti toimintansa vuonna 1977 ja sai toimielimen aseman vuonna 1993, kun Euroopan unionista tehty sopimus tuli voimaan. Tilintarkastustuomioistuimen toimipaikka sijaitsee Luxemburgissa. Euroopan keskuspankki (EKP) Sopimus Euroopan unionista (yleisimmin "Maastrichtin sopimus"), joka allekirjoitettiin helmikuussa 1992 ja joka tuli voimaan 1. marraskuuta 1993, muodostaa laillisen perustan talous- ja rahaliitolle (EMU). Sopimukseen on liitetty Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussääntö (EKPJ:n perussääntö). Maastrichtin sopimuksen mukaan EMU perustetaan kolmessa vaiheessa: ensimmäinen vaihe alkoi 1. heinäkuuta 1990, toinen vaihe 1. tammikuuta 1994, ja kolmas vaihe käynnistyi 1. tammikuuta Valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontuva Euroopan unionin neuvosto teki 2. toukokuuta 1998 yksimielisen päätöksen, jonka mukaan yksitoista jäsenvaltiota (Belgia, Saksa, Espanja, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi) täyttävät edellytykset yhteisen rahan käyttöönottamiseksi 1. tammikuuta Nämä valtiot osallistuvat täten EMUn kolmanteen vaiheeseen sen alusta saakka. Yhdentoista osallistuvan jäsenvaltion hallitukset nimittivät 25. toukokuuta 1998 Euroopan keskuspankin pääjohtajan, varapääjohtajan sekä Euroopan keskuspankin (EKP) johtokunnan neljä muuta jäsentä. Nimitykset tulivat voimaan 1. kesäkuuta 1998, mikä sinetöi myös Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) ja EKP:n perustamisen. EKP:n edeltäjänä toimi Euroopan rahapoliittinen instituutti EMI, joka perustettiin toisen vaiheen alussa. Sen perustehtävänä oli johtaa EKPJ:n valmistelutöitä. EMI asetettiin selvitystilaan EKP:n perustamisen yhteydessä. EKPJ koostuu EKP:stä ja EU:n kansallisista keskuspankeista (KKP). Rahaliittoon osallistumattomien jäsenvaltioiden kansallisilla keskuspankeilla on kuitenkin erityisasema EKPJ:ssä: ne voivat jatkaa kansallisen rahapolitiikkansa harjoittamista, eivätkä ne sen vuoksi osallistu euroalueen yhteistä rahapolitiikkaa koskevaan päätöksentekoon tai pane täytäntöön vastaavia rahapoliittisia päätöksiä. EKPJ:n perustehtäviä ovat: yhteisön rahapolitiikan määritteleminen ja toteuttaminen, valuuttamarkkinatoimien suorittaminen, jäsenvaltioiden virallisten valuuttavarantojen hallussapitoja hoito sekä maksujärjestelmien moitteettoman toiminnan edistäminen. Lisäksi EKPJ myötävaikuttaa luottolaitosten toiminnan vakauden valvontaan ja rahoitusjärjestelmän vakauteen liittyvän toimivaltaisten viranomaisten politiikan moitteettomaan harjoittamiseen. EKPJ:llä on myös toimivaltaansa kuuluvilla aloilla neuvoa-antava asema suhteessa yhteisöön ja kansallisiin viranomaisiin, erityisesti silloin, kun kyseessä on yhteisön lainsäädäntö tai XIII

16 Euroopan unionin toimielinten esittely kansallinen lainsäädäntö. EKPJ:n tehtävien hoitamiseksi EKP kerää kansallisten keskuspankkien avulla tarvittavat tilastotiedot joko toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta tai suoraan talousyksiköiltä. EKPJ:tä johtavat EKP:n päätöksentekoelimet: EKP:n neuvosto, EKP:n johtokunta ja EKP:n yleisneuvosto. EKP:n neuvoston muodostavat kaikki EKP:n johtokunnan jäsenet sekä kansallisten keskuspankkien pääjohtajat niistä jäsenvaltioista, joita ei koske poikkeus, eli rahaliiton kolmanteen vaiheeseen osallistuvista jäsenvaltioista. EKP:n neuvoston tärkeimmät velvollisuudet ovat suuntaviivojen antaminen ja tarvittavien päätösten tekeminen EKPJ:lle uskottujen tehtävien suorittamiseksi sekä yhteisen rahapolitiikan sisällön määritteleminen, mukaan lukien tarvittaessa päätökset, jotka koskevat rahapolitiikan välitavoitteita, virallisia korkoja ja varantojen hankkimista EKPJ:ssä, sekä tarvittavien suuntaviivojen antaminen niiden täytäntöönpanemiseksi. EKP':n johtokunnan muodostavat EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja sekä neljä muuta jäsentä, jotka on valittu sellaisten henkilöiden joukosta, joilla on arvostettu asema ja ammattikokemus rahatalouden ja pankkitoiminnan alalla. EKP:n johtokunnan tärkeimmät velvollisuudet ovat toteuttaa rahapolitiikkaa EKP:n neuvoston antamien suuntaviivojen ja päätösten mukaisesti ja samalla antaa tarvittavat ohjeet kansallisille keskuspankeille sekä käyttää EKP:n neuvoston päätöksellä sille siirrettyä toimivaltaa. EKP.n yleisneuvoston muodostavat EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja sekä kansallisten keskuspankkien pääjohtajat kaikista jäsenvaltioista, joita koskee poikkeus tai joita ei koske poikkeus. EKP:n yleisneuvosto huolehtii tehtävistä, jotka siirtyivät EKP:lle Euroopan rahapoliittiselta instituutilta ja joista on vielä huolehdittava kolmannessa vaiheessa niin kauan kuin on olemassa jäsenvaltioita, joita koskee poikkeus. Yleisneuvosto osallistuu mm: EKPJ:n neuvoa-antavaan toimintaan, neljännesvuosittain ja vuosittain ilmestyvien EKP:n toimintaa koskevien kertomusten sekä EKPJ:n konsolidoidun viikkotaseen kokoamiseen, EKP:n henkilöstön työehtojen määrittämiseen sekä valmistelutöihin, joita tarvitaan poikkeusmaiden valuuttojen vaihtokurssien lopullisessa määrittämisessä niiden suhteessa euroon. XIV

17 Euroopan unionin toimielinten esittely EKPJ on itsenäinen järjestelmä. Suorittaessaan EKPJ:hin liittyviä tehtäviä EKP, kansalliset keskuspankit tai niiden päätöksentekoelimet eivät saa pyytää tai vastaanottaa ohjeita miltään ulkopuoliselta taholta. Yhteisön toimielimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset eivät saa pyrkiä vaikuttamaan EKP:n tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin näiden suorittaessa tehtäviään. Ainoastaan kansalliset keskuspankit voivat merkitä ja pitää hallussaan EKP:n pääomaa. Pääoman merkitsemisen jakoperuste perustuu EU:n jäsenvaltioiden osuuteen yhteisön bruttokansantuotteesta ja väkiluvusta. EKP:n neuvosto päätti ensimmäisessä kokouksessaan 9. kesäkuuta 1998, että 11 euroalueeseen osallistuvaa kansallista keskuspankkia maksavat merkitsemänsä EKP:n pääoman kokonaisuudessaan jakoperusteen mukaan. Täten EKP:llä on käytössään lähes 4 miljardin euron alkupääoma. Kansalliset keskuspankit siirtävät EKP.lle muita valuuttavarantosaamisia kuin jäsenvaltioiden valuuttoja, euroja, Kansainvälisen valuuttarahaston varanto-osuuksia ja erityisiä nosto-oikeuksia (SDR), miljoonaa euroa vastaavaan määrään asti. Jokaisen keskuspankin osuus vahvistetaan suhteessa sen osuuteen EKP:n merkitystä pääomasta. Vastineeksi EKP hyvittää jokaista kansallista keskuspankkia saatavalla, joka vastaa sen osuutta. EKP voi pitää hallussaan ja hoitaa sille siirrettyjä valuuttavarantoja sekä käyttää niitä EKPJ:n perussäännön tavoitteiden mukaisesti. EKPJ:n perussääntö sisältää tarkat säännöt niiden määrien laskemiseksi, joiden perusteella määritetään lopullisesti EKP:n osakkaille jaettava voitto. Talous- ja sosiaalikomitea Talous- ja sosiaalikomitea on olennainen osa Euroopan unionin institutionaalista järjestelmää. Komitea koostuu 222 jäsenestä, jotka edustavat jäsenvaltioiden talous- ja yhteiskuntaelämän ryhmittymiä. Vuonna 1957 perustetun komitean tarkoitus on ollut yhdistää lukuisat talous- ja yhteiskuntaelämän eturyhmät yhteismarkkinoiden ja Euroopan unionin toteuttamiseksi Maastrichtin sopimuksen mukaisesti. Talous- ja sosiaalikomitea kokoontuu Brysselissä. Komitea on jaettu kolmeen ryhmään: työnantajiin, työntekijöihin ja muihin eturyhmiin. Viimeksi mainittu muodostuu muun muassa maanviljelijöistä, kuluttajista, vapaiden ammattien harjoittajista ja osuustoimintasektorin edustajista. Komiteaa kuullaan useimmissa kysymyksissä ennen yhteisön päätöksentekoa. Se voi myös esittää lausuntoja oma-aloitteisesti. Komitea tekee päätöksensä lausunnoista (joita annetaan keskimäärin 180 vuodessa) yksinkertaisella enemmistöllä, ja ne julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Euroopan unionin alueiden komitea Alueiden komiteaperustettiin sopimuksella Euroopan unionista. Komitea koostuu 222:sta nelivuotiskaudeksi nimitettävästä jäsenestä ja heidän varajäsenistään. Komitean jäsenet edustavat kuntien, alueiden ja väliportaan hallintoelimiä, ja mukaan kuuluu eurooppalaisen poliittisen elämän avainhenkilöitä kuten alueneuvostojen puheenjohtajia, suurten kaupunkien pormestareita sekä alue- ja paikallisyhteisöjen puheenjohtajia. XV

18 Euroopan unionin toimielinten esittely Maastrichtin sopimuksen mukaisesti neuvoston ja komission on kuultava alueiden komiteaa lukuisissa alueellista etua koskevissa kysymyksissä. Tällaisia ovat muun muassa koulutus, nuorisopolitiikka, kulttuuri, kansanterveys, liikennealan perusrakenteiden euroopanlaajuiset verkot, teletoiminta ja energia sekä taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Amsterdamin sopimuksen voimaantulo lisää aiheisiin, joista komiteaa on kuultava, työllisyyden, ympäristön, sosiaaliasiat, liikenteen ja ammattikoulutuksen sekä kansanterveyttä ja sosiaalirahastoa koskevien toimien toimeenpanomääräykset. Lisäksi Euroopan parlamenti saa unionin muiden lainsäädäntöelimien tavoin oikeuden pyytää alueiden komitean lausuntoja. Komitea voi antaa lausuntoja myös omaaloitteisesti. Viidessä vuosittain pidettävässä täysistunnossa hyväksytään noin kuusikymmentä neuvoa-antavaa lausuntoa. Alueiden komitean työ tapahtuu seitsemässä eri aloihin erikoistuneessa valiokunnassa. Valiokunnat käsittelevät muun muassa rahoitukseen, aluekehitykseen, aluesuunnitteluun, maankäytön suunnitteluun sekä yhteisöpolitiikan tärkeimpiin näkökohtiin liittyviä asioita. Toisen toimikautensa aikana alueiden komitea pyrkii vakiinnuttamaan ja vahvistamaan asemansa yhteisön päätöksenteossa sekä toimimaan kansalaisilleen läheisen Euroopan puolesta. XVI

19 Ohjeita käyttäjälle

20

21 Ohjeita käyttäjälle Toimielinten postiosoitteet Euroopan parlamentti Strasbourg Avenue de l'europe F Strasbourg P. (33) tai (33) alanumero Teleksi tai F. (33) Luxemburg Kirchberg L 2929 Luxembourg P. (352) tai (352) alanumero Teleksi 2894 F. (352) Bryssel Rue Wiertz Β 1047 Bruxelles Wiertzstraat B 1047 Brussel P. (32 2) tai (32 2) 28 + alanumero Teleksi F. (32 2) Internet: Informaatiopisteet Ateena Av. Amalias 8 GR Athinai P. (30 1) Lyhytnumero: 9051 F. (30 1) Berliini Kurfürstendamm 102 D Berlin P. (49 308) Lyhytnumero: 9127 F. (49 308) Bonn Bonn Center Bundeskanzlerplatz D 53113Bonn 1 P. (49 228) Lyhytnumero: 9017 F. (49 228) Bryssel Rue Belliard Belliardstraat B 1047 Brussel Bruxelles P. (32 2) Lyhytnumero: 9084/9085/ alanumero F. (32 2) Haag Korte Vijverberg, AB Den Haag Nederland P. (31 70) Lyhytnumero: 9123 F. (31 70) Dublin 43, Molesworth Street Dublin 2 Ireland P. (353 1) Lyhytnumero: 9048 F. (353 1) Helsinki Pohjoisesplanadi 31 PL 26 FIN Helsinki P. (358 9) Lyhytnumero: 9406 F. (358 9) Kööpenhamina Børsen DK 1217 København K P. (45) Lyhytnumero: 9003 F. (45) Lissabon Centro Europeu Jean Monnet Largo Jean Monnet, 1 6 P 1250 Lisboa P. (351 13) Lyhytnumero: 9045 F. (351 13) Lontoo 2 Queen Anne's Gate LondonSWlH9AA United Kingdom P. (44 171) Lyhytnumero: 9032 F. (44 171) Luxemburg 1, rue du Fort Thiingen L 2929 Luxembourg P. (352) Lyhytnumero: 9135 F. (352) Madrid Calle Fernanflor, 4 7 E Madrid P. (34) Lyhytnumero: 9053 F. (34) Pariisi 288, boulevard Saint Germain F Paris Cedex 07 P. (33 1) Lyhytnumero: 9067 F. (33 1) Minitel: CEE 3615 tai 3616 Rooma Via IV Novembre, Roma P. (39 06) Lyhytnumero: 9108 F. (39 06) Tukholma Hamngatan 6, 2E S Stockholm P. (46 8) Lyhytnumero: 9465 F. (46 8) Strasbourg Boîte postale 1024 F Strasbourg Cedex P. (33) Lyhytnumero: 9063 F. (33) Wien Kärntnerring 5 7 A lolowien P. (43 1) Lyhytnumero: 9375 F. (43 1) XIX

22 Ohjeita käyttäjälle Euroopan unionin neuvosto Bryssel Rue de la Loi 175 B 1048 Bruxelles Wetstraat 175 B 1048 Brussel P. (32 2) tai (32 2) alanumero Teleksi CONSIL Β F. (32 2) /81 Luxemburg Centre de conférences Kirchberg L 2929 Luxembourg P. (352) tai (352) alanumero Geneve 2, chemin Louis Dunant PB 29 CICG CH 1211 Genève 2 P. (41 22) Teleksi New York 346 East 46th Street, 6th floor New York, N.Y USA P. (1 212) F. (1 212) tai Internet: Sähköposti: public.relations@consilium.eu.int Euroopan komissio Bryssel Rue de la Loi 200 B 1049 Bruxelles Wetstraat 200 B 1049 Brussel P. (32 2) tai (32 2) 29 + alanumero Teleksi COMEU Β F. (32 2) tai Luxemburg Bâtiment Jean Monnet Rue Alcide De Gasperi L 2920 Luxembourg P. (352) tai (352) alanumero Teleksi 3423 tai 3446 tai 3476 COMEUR LU F. (352) tai Euroopan yhteisöjen tuomioistuin Luxemburg Boulevard Konrad Adenauer L 2925 Luxembourg P. (352) (vaihde) (352) alanumero Teleksi 2771 CJINFO LU F. (352) Tuomioistuimen kirjaamo Teleksi 2510 CURIA LU F. (352) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamo F. (352) Internet: Luxemburg 12, rue Alcide De Gasperi L 1615 Luxembourg P. (352) tai (352) alanumero Teleksi 3512 F. (352) Bryssel (sivutoimipiste) Rue de la Loi B 1040 Bruxelles Wetstraat B 1040 Brussel P. (32 2) F. (32 2) Internet: Euroopan keskuspankki Frankfurt am Main Eurotower Kaiserstraße 29 D Frankfurt am Main (käyntiosoite) Postfach D Frankfurt am Main (postiosoite) P. (49 69) Teleksi ecb d F. (49 69) Euroopan tilintarkastustuomioistuin Talousja sosiaalikomitea Bryssel Rue Ravenstein 2 B 1000 Bruxelles Ravensteinstraat 2 B 1000 Brussel P. (32 2) tai (32 2) alanumero Teleksi F (32 2) Euroopan unionin alueiden komitea Bryssel Rue Belliard 79 B 1040 Bruxelles Belliardstraat 79 B 1040 Brussel P. (32 2) tai ' (32 2) alanumero F. (32 2) Internet: Internet: XX

23 Ohjeita käyttäjälle Euroopan investointipankki Euroopan oikeusasiamies Strasbourg Luxemburg 1» avenue du Président Robert Schuman 100, boulevard Konrad Adenauer BP 403, τ oncr> τ u F Strasbourg Cedex L 2950 P. Luxembourg (352) tai (352) alanumero R (33) Teleksi F bnkeu lu (352) F. (33) H320 Videoneuvottelu Internet: Internet: Konttorit Italia Via Sardegna, Roma P. (39 06) Teleksi bankeu i F. (39 06) H320 Videoneuvottelu Amalias, 12 GR Athina P. (30 1) tai tai Teleksi bkeu gr F. (30 1) Lissabon Avenida da Liberdade, , 8 Ρ 1250 Lisboa P. (351 1 ) tai Teleksi bnkeu ρ F. (351 1) Lontoo 68, Pall Mall London SW1Y 5ES United Kingdom P. (44 171) Teleksi bankeu g F. (44 171) Madrid Calle José Ortega y Gasset, 29 E Madrid P. (34) Teleksi bnkeu e F. (34) Brysselin edustusto Rue de la Loi 227 B 1040 Bruxelles Wetstraat 227 B 1040 Brussel P. (32 2) Teleksi bankeu b F. (32 2) XXI

24 Ohjeita käyttäjälle Bryssel A-17 A-25 A-73 AMB AN80 AN88 ARD ARTS ATRI B-7 B-28 B-34 B-68 B-232 BEL BERL BRE2 BREY BU-1 BU-5 BU-9 BU24 BU29 BU31 BU33 C-66 Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Rakennuskompleksi SCAN Toimipaikka Alueiden komitea Toimipaikka Arts-Lux Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Rakennuskompleksi BERLAYMONT Toimipaikka Toimipaikka BREYDEL Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka CROISSANT Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Foyer CORTENBERG ESPACE BEAULIEU Toimipaikat (lyhenteiden mukainen luokittelu) rue Archimede 17 Archimedestraat 17 rue Archimede 25 Archimedestraat 25 rue Archimede 73 Archimedestraat 73 square Ambiorix 32 Ambiorixsquare 32 rue d'arlon 80 Aarlenstraat 80 rue d'arlon 88 Aarlenstraat 88 rue Belliard 79 Belliardstraat 79 rue du Luxembourg 14a Luxemburgstraat 14a rue du Noyer 211 Notelaarsstraat 211 rue Belliard 7 Belliardstraat 7 rue Belliard 28 Belliardstraat 28 rue Belliard Belliardstraat rue Belliard 68 Belliardstraat 68 rue Belliard 232 Belliardstraat 232 rue Belliard Belliardstraat rue de la Loi 200 Wetstraat 200 avenue d'auderghem Oudergemselaan avenue d'auderghem 45 Oudergemselaan 45 avenue de Beaulieu 1 Beaulieustraat 1 avenue de Beaulieu 5 Beaulieustraat 5 avenue de Beaulieu 9 Beaulieustraat 9 avenue de Beaulieu 24 Beaulieustraat 24 avenue de Beaulieu 29 Beaulieustraat 29 avenue de Beaulieu 31 Beaulieustraat 31 avenue de Beaulieu 33 Beaulieustraat 33 avenue de Cortenberg 66 Kortenberglaan 66 XXII

25 Ohjeita käyttäjälle C-79 C-80 C100 C107 C150 C158 CCAB CHAR CLOV CSM1 CSM2 CT86 Dl/2 D3 DM24 DM28 EAS ESL ET13 FR57 G-l G-12 GAL GUIM HTWG IMCO J-27 J-37 J-70 Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Centre A. BORSCHETTE Toimipaikka Päiväkoti CLÓVIS Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka PAUL-HENRI SPAAK Euroopan parlamentti Toimipaikka ALTIERO SPINELLI Euroopan parlamentti Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Hémicycle (Euroopan parlamentti) Toimipaikka Toimipaikka Rakennuskompleksi Genève 1 ASTRID Toimipaikka Genève 12 E VERE GREEN Galerie RAVENSTEIN Talous- ja sosiaalikomitea Toimipaikka HOUTWEG Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka avenue de Cortenberg 79 Kortenberglaan 79 avenue de Cortenberg 80 Kortenberglaan 80 avenue de Cortenberg 100 Kortenberglaan 100 avenue de Cortenberg 107 Kortenberglaan 107 avenue de Cortenberg 150 Kortenberglaan 150 avenue de Cortenberg 158 Kortenberglaan 158 rue Froissart 36 Froissartstraat 36 rue de la Loi 170 Wetstraat 170 boulevard Clóvis Clovislaan Cours Saint-Michel, rue Père de Deken Sint-Michiels Warande, Pater de Dekenstraat Cours Saint-Michel, avenue de Tervuren 41 Sint-Michiels Warande, Tervurenlaan 41 rue du Cornet 86 Hoornstraat 86 rue Wiertz Wiertzstraat rue Wiertz Wiertzstraat rue Demot 24 Demotstraat 24 rue Demot 28 Demotstraat 28 rue Belliard 135 Belliardstraat 135 rue Wiertz 43 Wiertzstraat 43 Chaussée d'etterbeek Etterbeeksesteenweg rue Froissart Froissartstraat rue de Genève 1 Genèvestraat 1 rue de Genève 12 Genèvestraat 12 rue Ravenstein Ravensteinstraat rue Guimard 10 Guimardstraat 10 Houtweg 23 avenue de Cortenberg 6 Kortenberglaan 6 rue Joseph II 27 Josef H-straat 27 rue Joseph II 37 Josef Il-straat 37 rue Joseph II 70 Josef Il-straat 70 XXIII

26 Ohjeita käyttäjälle J-99 JECL JL L-53 L-57 L-83 L-86 L102 L-120 L130 LA-8 LADA MAE MAEL MARK MDB. M034 M051 M059 MO70 M075 N-9 N-85 Toimipaikka Rakennuskompleksi JOYEUSE ENTRÉE CORTENBERG LOI 236 L_ TRIANGLE Toimipaikka JUSTUS LIPSIUS Neuvosto Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Tilintarkastustuomioistuin Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka (Tekniset palvelut) Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Garage Toimipaikka MARIE DE BOURGOGNE Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka rue Joseph II 99 Josef Il-straat 99 avenue de la Joyeuse Entrée 24 Blijde Inkomstlaan 24 (toimistot 1 32) avenue de Cortenberg 1 Kortenberglaan 1 (toimistot ) rue de la Loi 236 Wetstraat 236 avenue de Cortenberg 29 (ks. TRIA) Kortenberglaan 29 (toimistot ) rue de la Loi 175 Wetstraat 175 rue de la Loi 53 Wetstraat 53 rue de la Loi 57 Wetstraat 57 + lisärakennus rue Jacques de Lalaing 6 Jacques de Lalaingstraat 6 rue de la Loi Wetstraat rue de la Loi 86 Wetstraat 86 (toimistot 32 56) rue de la Loi 102 Wetstraat 102 rue de la Loi 120 Wetstraat 120 rue de la Loi 130 Wetstraat 130 rue Joseph II 121 Josef Il-straat 121 rue Jacques de Lalaing 8 Jacques de Lalaingstraat 8 rue Maurice Charlent 53 Charlentstraat 53 rue van Maerlant 2 van Maerlantstraat 2 rue de Maelbeek... Maalbeekstraat rue A. Markelbach... A. Markelbachstraat rue du Luxembourg 46 Luxemburgstraat 46 rue Montoyer 34 Montoyerstraat 34 rue Montoyer 51 Montoyerstraat 51 rue Montoyer 59 Montoyerstraat 59 rue Montoyer 70 Montoyerstraat 70 rue Montoyer 75 Montoyerstraat 75 avenue des Nerviens 9 Nerviërslaan 9 avenue des Nerviens 85 Nerviërslaan 85 XXIV

27 Ohjeita käyttäjälle N105 ORBN OVER PALM PHIL RAV REM RMA RP-3 RP-6 RPH RP12 (SCAN) SC14 SC15 SC27 SC29 SC41 SDME SOUV STAL T61 T120 TERV TRMF VDBR VM-2 WILS ZAV. Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Päiväkoti PALMERSTON Iltapäiväksti Toimipaikka Talous- ja sosiaalikomitea Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka ks. AN88 + SC27 Toimipaikka Toimipaikka Rakennuskompleksi SCAN Rakennuskompleksi SCAN Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka Toimipaikka TERVUREN-PLAZA Toimipaikka Toimipaikka (Arkistot) Toimipaikka Päiväkoti WILSON ZAVENTEM avenue des Nerviens 105 Nerviërslaan 105 square Frère Orban 8 Frère Orban-square 8 Dennenboslaan 54, B-3090 Overijse avenue Palmerston 6-14 Palmerstonlaan 6-14 rue Philippe le Bon 8 Filips de Goedestraat 8 rue Ravenstein 2 Ravensteinstraat 2 rue Belliard 93 Belliardstraat 93 rue Belliard 89 Belliardstraat 89 rond-point Schuman 3 rond punt Robert Schumanplein 3 rond-point Schuman 6 rond punt Robert Schumanplein 6 rond-point Schuman 11 rond punt Robert Schumanplein 11 rond-point Schuman 12 rond punt Robert Schumanplein 12 rue de la Science 14 Wetenschapsstraat 14 rue de la Science 15 Wetenschapsstraat 15 rue de la Science 27 Wetenschapsstraat 27 rue de la Science 29 Wetenschapsstraat 29 rue de la Science 41 Wetenschapsstraat 41 square de Meeûs 8 de Meeûs-square 8 boulevard du Souverain Vörstlaan rue de Stalle Stallestraat rue de Trêves 61 Trierstraat 61 rue de Trêves 120 Trierstraat 120 avenue de Tervuren 226 Tervurenlaan 226 boulevard du Triomphe 174 Triomflaan 174 rue Vandenbranden 66 Vandenbrandenstraat 66 rue van Maerlant 2 van Maerlantstraat 2 rue Wilson Wilsonstraat Weideveldlaan XXV

28 Ohjeita käyttäjälle Luxemburg A.NE Toimipaikka ANNEXE «NORD-EST» APC Toimipaikka AIRPORT-CENTER BAK Toimipaikka KONRAD ADENAUER BECH Toimipaikka Bech/Shopping Center BEI Euroopan investointipankki CCOM Tihintarkastus-tuomioistuin CJUS Yhteisöjen tuomioistuin CPE1 CPE2 CPE3 CUB EUCO EUFO FOIR FOY GASP HEI HEM H-IC JMO KIRC LO20 MER SCH TOUR WAG WEIM Strasbourg IPEI IPEII IPE III IPEIV PAL. Centre polyvalent de la petite enfance Centre polyvalent de la petite enfance (päiväkoti) Centre polyvalent de la petite enfance (Huusi rakennus) Toimipaikka CUBE Eurocontrol Toimipaikka Euroforum Eurooppa-koulu Toimipaikka (Foyer européen) Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimiston varasto Toimipaikka (Foyer européen) Hémicycle (Euroopan parlamentti) Toimipaikka HÔTEL INTERCONTINENTAL Toimipaikka JEAN MONNET Kirchbergin Eurooppa-koulu Toimipaikka Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto Toimipaikka SCHUMAN Toimipaikka ALCIDE DE GASPERI Toimipaikka WAGNER Toimipaikka WEIMERSHOF plateau du Kirchberg, place de l'europe Senningerberg, 2, route de Trêves plateau du Kirchberg, rue Alcide De Gasperi 15, rue Alphonse Weicker 100, boulevard Konrad Adenauer plateau du Kirchberg, rue Alcide De Gasperi Centre européen, plateau du Kirchberg, boulevard Konrad Adenauer 1, rue Albert Borschette rue Albert Borschette rue Albert Borschette Centre européen (ks. kartta) Zone d'activités Cloche d'or, 12, rue Robert Stumper boulevard de la Foire 10-12, rue Heine 3, rue Emile Bian, Gasperich 10-12, rue Heine 1, rue du Fort Thiingen rue Alcide De Gasperi 20, avenue Louvigny 2, rue Mercier plateau du Kirchberg, place de l'europe plateau du Kirchberg, place de l'europe plateau du Kirchberg, rue Alcide De Gasperi Toimipaikka WINSTON CHURCHILL avenue du Président-Schuman Toimipaikka SALVADOR DE MADARIAGA rue Général-Uhrich Toimipaikka allée Spach Toimipaikka LOUISE WEISS avenue du Président-Schuman Toimipaikka PALAIS DE L'EUROPE avenue de l'europe XXVI

29 DO (li Ui Φ a>: E 40 Oostende, Londoi φ' < Φ vi TT a> S fi) Χ χ < VÄ",'/3RÍ* W ; f «"

30 Ohjeita käyttäjälle Bryssel Site I: rue de la Loi/rue Belliard/avenue de Cortenberg XXVIII

31 Ohjeita käyttäjälle BERL 1 A-25 2 A-73 3 AN80 4 AN88 5 B--7 6 B-28 7 B-68 8 B BREY 10 CCAB 11 CHAR 12 CLOV 13 C C C C C DM24 19 FR57 20 GUIM 21 IMCO 22 J J J JECL 26 L L L L L LA-8 32 MDB. 33 M M N-9 36 N N ORBN 39 PALM 40 RP-3 41 RP11 42 SC14 43 SC15 44 SC27 45 SC29 46 SC41 47 SDME 48 T WILS 50 VM-2 BERLAYMONT ARCHIMEDE 25 ARCHIMEDE 73 ARLON 80 ARLON 88 (SCAN) BELLIARD 7 BELLIARD 28 BELLIARD 68 BELLIARD 232 BREYDEL CENTRE A. BORSCHETTE CHARLEMAGNE CRECHE CLÓVIS CORTENBERG 80 CORTENBERG 100 CORTENBERG 107 CORTENBERG 150 CORTENBERG 158 DEMOT 24 FROISSART GUIMARD IMCO JOSEPH II 27 JOSEPH II 37 JOSEPH II 99 r- COMPLEXE JOYEUSE ENTREE CORTENBERG LOI 236 'L + TRIANGLE LOI 53 LOI 57 LOI 86 LOI 102 r LOI 130 [ rue Joseph II 121 LALAING 8 MARIE DE BOURGOGNE MONTOYER 34 MONTOYER 75 NERVIENS 9 NERVIENS 85 NERVIENS 105 ORBAN CRÈCHE PALMERSTON ROND-POINT 3 ROND-POINT11 SCIENCE 14 SCIENCE 15, SCIENCE 27 (SCAN) L SCIENCE 29 (SCAN) SCIENCE 41 DE MEEÛS TRÊVES 120 GARDERIE WILSON VAN MAERLANT 2 Rue de la Loi 200 B-1049 Bruxelles Rue Archimede 25 Rue Archimede 73 Rue darlon 80 Rue darlon 88 Rue Belliard 7 Rue Belliard 28 Rue Belliard 68 Rue Belliard 232 Av. d'auderghem 45 Rue Froissart 36 Rue de Loi 170 Boulevard Clóvis Av. de Cortenberg 80 Av. de Cortenberg 100 Av. de Cortenberg 107 Av. de Cortenberg 150 Av. de Cortenberg 158 Rue Demot 24 Rue Froissart Rue Guimard 10 Av. de Cortenberg 6 Rue Joseph II 27 Rue Joseph II 37 Rue Joseph II 99 Av. de la Joyeuse Entrée 24 (bureaux 1 à 31 ) Av. de Cortenberg 1 (bureaux 33 à 146) Rue de la Loi 236 Av. de Cortenberg 29 Rue de la Loi 53 Rue de la Loi 57 + annexe Rue Jacques de Lalaing 6 Rue de la Loi 86 Rue de la Loi 102 Rue de la Loi 130 Rue de Lalaing 8 Rue du Luxembourg 46 Rue Montoyer 34 Rue Montoyer 75 Av. des Nerviens 9 Av. des Nerviens 85 Av. des Nerviens 105 Square Frère Orban 8 Av. Palmerston 6/14 Rond-point Schuman 3 Rond-point Schuman 11 Rue de la Science 14 Rue de la Science 15 Rue de la Science 27 Rue de la Science 29 Rue de la Science 41 Square de Meeûs 8 Rue de Trêves 120 Rue Wilson Rue van Maerlant 2 51 JL 52 FO JUSTUS LIPSIUS/CONSEIL FRÈRE ORBAN Rue de la Loi 175 Square Frère Orban XXIX

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

+ ** Toímíelínhakemísio EUROOPAN UNIONI. 1. vuosipuolisko

+ ** Toímíelínhakemísio EUROOPAN UNIONI. 1. vuosipuolisko + ** * * ' * ' Toímíelínhakemísio EUROOPAN UNIONI ^B N 1. vuosipuolisko Tpímíelínhakemíslo EUROOPAN UNIONI 1. vuosipuolisko Kaikki huomautukset ja ehdotukset voi toimittaa julkaisutoimiston 0P3-julkaisuyksikköön

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.

Lisätiedot

TALOUS- JA RAHALIITON TOIMIELIMET

TALOUS- JA RAHALIITON TOIMIELIMET TALOUS- JA RAHALIITON TOIMIELIMET Euroopan rahaliiton toimielimet ovat paljolti vastuussa EU:n rahapolitiikan määrittelystä, eurojen liikkeeseen laskemiseen liittyvistä säännöistä ja hintavakaudesta EU:ssa.

Lisätiedot

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus 26.10.2012 Euroopan unionin virallinen lehti C 326/363 VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen aiempi numerointi I OSASTO - YHTEISET MÄÄRÄYKSET Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:n strategiaelin EUROOPPA-NEUVOSTO STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n suunnan ja poliittiset prioriteetit.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU)

EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU) 2.12.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 315/51 EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU) EUROOPPA-NEUVOSTO, joka

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä) FI ECFIN/294/00-EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3. toukokuuta 2000 KOM(2000) 274 lopull. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisen rahan käyttöönottamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja 200/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja L I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset a) Asetukset

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen 1.10.2010 Sisältö Ympäristösäätelyä useilta tahoilta EU:n lainsäädännön perusteet EU:n toimielimet (3) EU:n päätöksenteko Säädösten

Lisätiedot

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Euroopan tilintarkastustuomioistuin vastaa Euroopan unionin talouden tarkastamisesta. EU:n ulkoisena tarkastajana se osaltaan kehittää unionin varainhoitoa ja toimii sen kansalaisten

Lisätiedot

Asiak rev. FI-7978

Asiak rev. FI-7978 EUROOPAN KOMISSIO TYÖLLISYYDEN JA SOSIAALIASIOIDEN PÄÄOSASTO Työllisyysstrategia ja ESR:n toimintalinjojen kehittäminen ja koordinointi ESR ja paikalliskehitys sekä osuus- ja yhteisötalous Euroopan sosiaalirahasto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 229/1 II (Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN PARLAMENTTI Euroopan unionin parlamenttien unionin

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

D. UNIONIN KIINTEISTÖT

D. UNIONIN KIINTEISTÖT 29.2.2012 FI Euroopan unionin virallinen lehti I/119 D. UNIONIN KIINTEISTÖT Toimielimet Vuokratut kiinteistöt Määrärahat 2012 ( 1 ) Määrärahat 2011 ( 2 ) Kiinteistöt Pääluokka I Euroopan parlamentti 46

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1725-261X L 91 Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö

Lisätiedot

"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Eurooppa-neuvosto Neuvosto

Eurooppa-neuvosto Neuvosto FI NEUVOSTON PÄÄSIHTEERISTÖ YLEISTIETOA Eurooppa-neuvosto Neuvosto Eurooppaa rakentamassa SYYSKUU 2013 Oikeudellinen huomautus Tämän esitteen on tuottanut neuvoston pääsihteeristö ainoastaan tiedotustarkoituksiin.

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA ORGANISAATIO JA TOIMINTA

OIKEUSPERUSTA ORGANISAATIO JA TOIMINTA EUROOPAN KESKUSPANKKI (EKP) Euroopan keskuspankki (EKP) on talous- ja rahaliiton keskeinen toimielin. Se on vastannut euroalueen rahapolitiikan toteuttamisesta 1. tammikuuta 1999 lähtien. EKP muodostaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Tarkastuskomitean mandaatti

Tarkastuskomitean mandaatti EKP JULKINEN Tarkastuskomitean mandaatti Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto on perustanut EKP:n työjärjestyksen artiklan 9a nojalla korkean tason tarkastuskomitean. Se vahvistaa nykyisiä sisäisen ja

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 360 lopullinen 2011/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käytön jatkamista Saint-Barthélemyn saarella sen jälkeen, kun sen asema Euroopan unioniin nähden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON P~TOKSEKSI. yksityiskohtaisista saannoista talous- ja rahoituskomitean kokoonpanosta. (Komission esittha)

Ehdotus NEUVOSTON P~TOKSEKSI. yksityiskohtaisista saannoista talous- ja rahoituskomitean kokoonpanosta. (Komission esittha) EUROOPAN YHTEISOJEN KOMISSIO 1 - Bryssel, 25.2.1 998 KOM (1998) l l0 lopull. Ehdotus NEUVOSTON P~TOKSEKSI yksityiskohtaisista saannoista talous- ja rahoituskomitean kokoonpanosta (Komission esittha) PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) 5350/18 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto LIMITE PUBLIC

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa

Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa Heikki Kanninen Varapresidentti Euroopan unionin yleinen tuomioistuin Hallintotuomioistuinpäivä 30.1.2015 Helsingin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2001O0008 01/10/2001 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA JULISTUS I COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA Cotonoun sopimuksen 8 artiklaa kansallisen ja alueellisen vuoropuhelun osalta sovellettaessa 'AKTvaltioiden ryhmällä' tarkoitetaan AKT-suurlähettiläskomitean

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21017/17 LIMITE PUBLIC BXT 25 POLGEN 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS SEU 50 artiklan ad hoc -työryhmän,

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet Euroopan neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21023/17 BXT 31 INF 100 API 73 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa

Lisätiedot

II OSASTO. 310 artikla (aiempi EY-sopimuksen 268 artikla)

II OSASTO. 310 artikla (aiempi EY-sopimuksen 268 artikla) 9.5.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 115/181 II OSASTO VARAINHOITOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 310 artikla (aiempi EY-sopimuksen 268 artikla) 1. Kaikki unionin tulot ja menot arvioidaan kutakin varainhoitovuotta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9048 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission pääjohtajien sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

III EUROOPAN UNIONISTA TEHDYN SOPIMUKSEN VI OSASTOA SOVELTAMALLA ANNETUT SÄÄDÖKSET

III EUROOPAN UNIONISTA TEHDYN SOPIMUKSEN VI OSASTOA SOVELTAMALLA ANNETUT SÄÄDÖKSET L 348/130 Euroopan unionin virallinen lehti 24.12.2008 III (Euroopan unionista tehtyä sopimusta soveltamalla annetut säädökset) EUROOPAN UNIONISTA TEHDYN SOPIMUKSEN VI OSASTOA SOVELTAMALLA ANNETUT SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EU:n varainhoidon valvojat

EU:n varainhoidon valvojat FI EU:n varainhoidon valvojat EUROOPAN TILINTARKASTUS TUOMIOISTUIN Tarkastamme EU:n varoja ympäri maailmaa Euroopan tilintarkastustuomioistuin on vuonna 1977 perustettu EU:n toimielin, joka sijaitsee Luxemburgissa.

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2004 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki päätöksen 76/787/EHTY, ETY, Euratom liitteenä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8000 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8000 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. lokakuuta 2015 (OR. en) 13374/15 ECOFIN 803 UEM 387 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) 8823/16 ENER 146 ENV 279 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D044838/02 Asia:

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 10. joulukuuta 2013 ECA/13/45 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuotta 2012 koskevan vuosikertomuksen

Lisätiedot