Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle arkistolain jatkotyöryhmän muistiosta Ehdotus laiksi tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle arkistolain jatkotyöryhmän muistiosta Ehdotus laiksi tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä"

Transkriptio

1 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle arkistolain jatkotyöryhmän muistiosta Ehdotus laiksi tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa 2015:12 julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen

2 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt minulta lausuntoa arkistolain jatkotyöryhmän muistiosta ehdotukseksi laiksi tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa 2015:12. Kiitän mahdollisuudesta lausua muistiosta ja annan työnantajistani riippumattoman lausunnon alla ilmenevin osin. Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut viime vaalikaudella arkistolain uudistamista suhteellisen pitkän ajan. Nyt lausuttava muistio on toinen arkistolain uudistamiseen liittyvä ehdotus. Arkistolaki on suhteellisen vanha säädös, joka on annettu 1990-luvun alkupuolella. Niin ikään tiedonhallinnan yleislaintasoinen sääntely on pääosiltaan 1990-luvulla valmisteltua. Tiedonhallinta ja tietojenkäsittely ovat muuttuneet ja tehostuneet luvulla huomattavasti. Sähköinen arkistointikin on kehittynyt, mutta viranomaisten epävarmuus arkistointimuodosta on hidastanut sähköisen määräaikaisarkistoinnin kehittämistä. Sähköisen pysyväisarkistoinnin hidas kehittyminen on puolestaan johtunut arkistolaitoksen sekä toiminnallisesta näkökulmasta että laillisuusnäkökulmasta ongelmallisesta ja jäykästä markkinasääntelystä sähköisen arkistoinnin määräyksinä. Edellä esitetyistä syistä on perusteltua tarkastella tiedonhallinnan sääntelyn kokonaisuudistusta julkisessa hallinnossa jo pelkästään sen analysoimiseksi, tukeeko olemassa oleva sääntely tehokasta tiedonhallintaa ja viranomaistoimintaa. Tämän ydinkysymyksen tarkastelun työryhmä on sivuuttanut lähes täysin ehdotuksen valmistelussa, joten ehdotusta voidaan pitää jo tällä perusteella puutteellisesti valmisteltuna. Lainvalmistelun perusvaatimuksiin kuuluu sääntelykohteen toimintaympäristön tuntemus sekä toimintaympäristön muutosten analysointi sääntelytarpeen analysoimiseksi. Työryhmän muistion mukaan työryhmän tuli työssään ottaa huomioon toimintaympäristön muutokset, erityisesti tieto- ja viestintäympäristön digitalisoitumiskehitys ja julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämiseen liittyvät linjaukset ja tavoitteet, julkisen hallinnon rakenteiden muutokset sekä valtionhallinnon vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja tuottavuuteen liittyvät näkökohdat. Tähän vaativaan tehtävään työryhmä ei ole pystynyt jäljempänä esitetyillä perusteilla. Työryhmän ehdotuksessa on pyritty lähinnä sääntelyn rakenteen muuttamiseen, muttei sääntelyn muuttamiseen vastaamaan toimintaympäristön muutoksia tukemalla julkisen hallinnon tiedonhallinnan tehostamista. Työryhmän lähtökohtana näyttää olleen olemassa olevien säännösten niputtamisen yhteen lakiin. Käytännössä ehdotus pitää sisällään voimassa olevan tiedonhallinnan perustason sääntelyn, johon on otettu mukaan hieman ajantasaistettua käsitteistöä, sekä ajanhengen mukaisia lukujen otsikointia. Lisäksi säännösten soveltamisalaa on pyritty laajentamaan ilman riittäviä perusteluja. Vaikuttaisi siltä, että työryhmällä ei ole ollut riittävästi aikaa sääntelytarpeen ja -muutosten analysointiin ja toisaalta arkistointiin painottuva lähtökohta työryhmän työlle ei näytä olleen parhain mahdollinen. Tämä näkyy väistämättä työryhmän ongelmallisessa lopputuloksessa. Työryhmän lähtökohta tiedon elinkaareen keskittyvästä sääntelystä voidaan pitää perusteltuna, jolla luodaan edellytyksiä sääntelyn selkeyttämiselle. Kuitenkin ehdotus painottuu arkistointiin ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen, vaikka nimenomaan tiedon elinkaaren aktiivivaiheeseen tarvittaisiin selkeyttävää ja hallinnon toimintaa tehostavaa sääntelyä. Työryhmän näkökulma kulttuuriperinnön turvaamisesta sekä säännösmuutosehdotukset muun muassa julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain (634/2011) kumoamisesta eivät muodosta valmistelun kannalta kovinkaan tasapainoista tulosta, jonka perusteella hyvän 1

3 tietojohtamistavan mukaisesti voitaisiin muodostaa kovinkaan vahvaa käsitystä siitä, ovatko säännösmuutokset tarpeen ja tehostavatko säännösmuutokset julkisen hallinnon toimintaa. Työryhmän muistiossa paistaa poikkeuksellisen selkeästi eri viranomaisten eriseuraisuus tiedonhallinnan ohjauksessa. Työryhmän muistiossa todetaan, että Lainsäädännössä on myös säännöstöjä, jotka koskevat vain sähköisiä tietoaineistoja tai viestintää, mikä on ollut omiaan tekemään lainsäädännöstä vaikeammin sovellettavaa ja aiheuttamaan toimivaltaristiriitoja eri viranomaisten välillä. Sekä niin ikään muistiossa todetaan, että Sähköisen arkistoinnin nykyiset ongelmat johtuvat osin puutteellisesta tietotekniikasta, osin lainsäädännön vanhentuneisuudesta ja epäselvyyksistä viranomaisten toimivaltuuksissa. Niin ikään muistiossa todetaan, että Sähköisten asiakirjojen pitkäaikaista säilyttämistä on kehitetty arkistolaitoksessa luomalla sähköisen aineiston vastaanottopalvelu (VAPA). Tehdyt ratkaisut eivät ole osoittautuneet toimiviksi julkishallinnossa oleviin tarpeisiin nähden. Ja vielä työryhmämuistiossa todetaan, että Kansallisarkiston ohjaus sähköisesti pysyvästi säilytettäville tietoaineistoille asetettavista vaatimuksista on johtunut käytännön tarpeista. Tätä työtä rahoitettiin alkuvaiheessa valtionvarainministeriön erityisrahoituksella. Myöhemmässä vaiheessa valtiovarainministeriön puolelta esitettiin käsitys, jonka mukaan arkistolaitoksella ei olisi oikeutta asettaa vaatimuksia sähköisten tietoaineistojen säilyttämiseksi. Työryhmä onkin päätynyt työssään seuraavaan: Lakiin on katsottu tarpeelliseksi ottaa viranomaisten yhteistyötä koskevat erityissäännökset. Hallintolain 10 :n säännöksiä viranomaisten yleisestä velvollisuudesta toimia yhteistyössä ei ole pidetty riittävänä lain tavoitteiden sekä toimivuuden turvaamiseksi. Näyttäisi siltä, että sääntelyn eräänä muutosajurina ovat viranomaisten keskinäiset erilaiset näkemykset sekä toimivaltaan liittyvät epäselvyydet, joita pyritään ratkomaan lainsäädännön muuttamiselle. Hyvään hallintoon kuuluu viranomaisten yhteistyövelvollisuus ilman erillisiä erityissäännöksiäkin. Nähdäkseni yleislaissa, tässä tapauksessa hallintolaissa, oleva säännös viranomaisten yhteistyövelvollisuudesta on riittävä. Erityislakeihin sijoitettavat säännökset, jotka toistavat yleislakia ovat tarpeettomia sekä vähentävät yleislain merkitystä. Jos viranomaiset eivät kykene yleislain nojalla yhteistyöhön, tuskin erityislaissakaan oleva säännös parantaa tätä yhteistyötä. Kysymys on pikemminkin johtamisessa olevista puutteista, jos viranomaiset eivät pysty yhteistyöhön eri sektoreilla hyvän hallinnon mukaisesti. Tällaiset puutteet eivät nähdäkseni ole ratkaistavissa lainsäädäntöteitse. Valmistelun tietopohja ja vaikutusanalyysi Työryhmän ehdotuksessa on vähän nykytilan kuvausta, mutta toisaalta poikkeuksellisen paljon nykytilan ja sääntelyn kuvausta, joka perustuu oletuksiin ilman osoitettavissa olevaa tietopohjaa. Työryhmä toteaa muistiossaan, että Viranomaisten asiakirjoja, asiakirja- ja tietohallintoa sekä muuta tietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö on kehittynyt viime vuosikymmenenä osin tietoteknisiä seikkoja painottavalla tavalla ja tietohallinto on ollut kasvavassa määrin tietotekniikkapainotteista. Samaan aikaan teknisen ympäristön monimutkaistuessa ja sähköisten palvelujen lisääntyessä tiedon hallinnan kenttä on laajentunut ja kehittämiskohteet lisääntyneet. Tämä on voinut osaltaan hämärtää viranomaisten tietoaineistoihin liittyvien intressien toteutumista ja viime kädessä viranomaisten toiminnan johdonmukaisuutta ja tehokkuutta. Työryhmän muistiossa esittämät näkemykset eivät vaikuttaisi perustuvan mihinkään todennettavissa olevaan tietoon, vaan pikemminkin työryhmän näkemyksiin ja oletuksiin tietoaineistojen intressien vaarantumisesta tietoteknisessä kehityksessä. Toisaalta voidaan todeta, ettei lausuttavana oleva ehdotus vaikuttaisi miltään osin muuttavan tätä työryhmän käsitystä, koska sääntelyssä ei ole otettu huomioon tietoteknisen ympäristön kehittymisestä johtuvia muutoksia tietoaineistojen käsittelyssä, vaan edelleen sääntely pohjautuu 1990-luvun sääntelyn. 2

4 Olemassa olevan sääntelyn heikkouksia on arvioitu ilman tietopohjaa varsin spekulatiivisesti, vaikka sääntelyongelmista olisi ollut saatavilla tutkimustietoakin, kuten: Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus -tutkimusraportti, VM 30/2013; Julkisen hallinnon asiakirjahallinnon lainsäädännön ja toiminnan uudistaminen - selvitystyö , Mikkelin ammattikorkeakoulu; Palveluarkkitehtuuria tukeva lainsäädäntö -tutkimusraportti, VM 22/2014; Valtiovarainministeriö on myös teetättänyt vuosina tietohallintolain sääntelyongelmista selvityksen, josta on myös tehty oma tutkimuksensa, joka on raportoitu artikkelissa Tietohallintolain sääntelymallin problematiikkaa, Edilex 2013/30. Työryhmä toteaa, ettei sillä ole ollut käytettävissä kuvauksia sääntelyongelmista ja sääntelyn vaikutuksista. Työryhmän mukaan Siitä, miten hyvin eri viranomaiset ovat toteuttaneet hyvän tiedonhallintavan vaatimuksia, ei ole saatavissa selvityksiin perustuvia tietoja. Kuitenkin valtiovarainministeriö selvittää vuosittain valtionhallinnon tietohallinnon tilaa sekä tietoturvallisuuden tilaa erillisissä selvityksissään. Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, ettei hyvän tietojohtamisen perusteet työryhmän valmistelussa ole toteutuneet. Sääntelyn kannalta keskeistä toimintaympäristöä ja sitä kuvaavaa aineistoa ei ole työryhmässä tunnistettu. Työryhmän muistiossa todetaan, että Julkisuuslain mukaisen hyvän tiedonhallintatavan ohjaus sovittiin lain voimaantulon jälkeen valtionvarainministeriön tehtäväksi. Valtiovarainministeriössä laadittiinkin julkisuuslain edellyttämien tietojärjestelmäselosteiden malli. Muilta osin ohjaus on ollut vähäistä. Arkistolaitos antoi hyvän tiedonhallintavan toteuttamisesta ohjeet sekä edelleen toisaalla Hyvää tiedonhallintatapaa koskevaa ohjeistusta on antanut lähinnä arkistolaitos. Valtionvarainministeriö on antanut vain joitakin teknisluonteisia ohjeita esimerkiksi rekisteriselosteista. Hyvä tiedonhallintatapa ei ole saanut riittävää huomiota osana tietohallinnon kehittämistä. Kuitenkin hyvän tiedonhallintatavan toteuttamiseksi valtiovarainministeriön asettama valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmä on julkaissut kymmenittäin tietoturvallisuutta ja tietoaineistojen käsittelyä koskevia ohjeita. Tältäkin osin työryhmän esittämä näkemys ei perustu tosiasialliseen tilaan sääntely-ympäristöstä. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, että valtiovarainministeriö on antanut suosituksen tietojärjestelmäselosteen laadinnasta eikä suinkaan rekisteriselosteista, toisin kuin työryhmä esittää. Työryhmä toteaa lisäksi, että Kumottavaksi esitetyn tietohallintolain osalta ei ole ollut käytettävissä riittävän kattavaa nykytilan kuvausta tai arviota esitettyjen muutosten vaikutuksista, ei myöskään selvitystä tiedon siirtoon tai käyttöön liittyvistä esteistä tai ongelmista. Tietoa on kuitenkin olemassa, mutta sitä ei ole osattu käyttää valmistelussa, vaikka valtiovarainministeriö on selvityttänyt useista näkökulmista toimintaympäristön nykytilaa ja sääntelytarvemuutoksia. Kansainvälinen vertailu ei ole tasapainoinen painottuen arkistotoimen sääntelyn vertailuun. Tietohallinnon sääntely sekä laajemmin eurooppaoikeudellinen kehitys tulisi täydentää esitykseen, jotta eduskunnalla on riittävä tietopohja muutostarpeiden analysointiin myös kansainvälisen kehityksen näkökulmasta. Ehdotuksesta puuttui tietoyhteiskuntavaikutuksia koskeva luku kokonaan, vaikka ehdotuksen tarkoituksena on kuitenkin tietoyhteiskunnan kehittämiseen vaikuttaminen. 3

5 Ehdotuksessa olevat vaikutusanalyysit ovat keskeneräisiä eikä niiden perusteella voida myöskään vetää johtopäätöksiä muutosvaikutuksista. Toisaalta ehdotetut sääntelymuutokset perustuvat pääosiltaan olemassa oleviin säännöksiin, joten muutokset eivät välttämättä tule olemaan suuria. Jos tietohallinnon ohjauksesta annettu laki aiotaan kumota sekä samalla luopua kokonaisarkkitehtuurimenetelmään liittyvästä tietohallinnon kokonaisrakenteen ohjauksesta, tulee ministeriöiden selvittää osana hyvää lainvalmistelutapaa, minkälaiset kustannukset valtiolle ja kunnille on syntynyt kokonaisarkkitehtuurimenetelmän käyttöönotosta erityisesti tietohallintolain säätämisen jälkeen ja minkälainen kustannusvaikutus tiedonhallintasuunnitelmaan perustuvaan suunnittelu- ja ohjausmenetelmään siirtyminen aiheuttaa. Poliittisen tahtotilan huomioon ottaminen valmistelussa Työryhmän muistiossa ehdotetaan julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain (634/2011) kumoamista. Tietohallintolaki valmisteltiin vuonna 2010 seuraavien eduskunnan ja sen valiokuntien kannanottojen perusteella: eduskunta edellyttää hallituksen valmistelevan valtion tietohallinnon vaikuttavuuden lisäämiseksi tarpeellisen lainsäädännön, jossa määritellään valtiovarainministeriön ohjaustoimivalta ja muut tarpeelliset asiat (TrVM 1/2008 vp, EK 11/2008 vp); eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee lainsäädännön, jonka mukaisesti julkisen sektorin tietojärjestelmien yhteentoimivuus ja yhteensopivuus voidaan toteuttaa lainsäädäntöön perustuen viranomaistehtävänä (TrVM 5/2009 vp, EK 30/2009 vp); eduskunta on edellyttänyt, että hallitus huolehtii siitä, että valtion ja kuntien tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittämiseksi eduskunnalle annetaan jo meneillään olevalla vaalikaudella tarvittavat säädösehdotukset, joilla voidaan toteuttaa julkisen hallinnon viranomaisten tietojärjestelmien yhteentoimivuuden varmistavat menetelmät ja standardit ja joilla kunnat sekä muu julkinen hallinto velvoitetaan ottamaan käyttöön yhteentoimivuuden varmistavat menetelmät ja standardit sekä että näihin tarkoituksiin varataan riittävät taloudelliset resurssit (HaVM 8/2010 vp, EK 11/2010). Tietohallintolaki tuli voimaan ja sen jälkeen eduskunnan valiokunnat ovat todenneet tietohallintolain täytäntöönpanosta seuraavaa: HaVL 41/2014 vp: Hallintovaliokunta katsoo, ettei tietohallintolain täytäntöönpanossa ole edetty toivotulla tavalla. Kokonaisarkkitehtuurin hitaaseen etenemiseen on saattanut vaikuttaa sitovan sääntelyn puute. Etenemiseen voi vaikuttaa myös käytettävissä olevien valmistelu- ja toteutusresurssien määrä. Tietojärjestelmien kehittämisen kannalta merkitystä on silläkin, mitä markkinoilta on saatavissa. Suuren asiakastietojärjestelmän kehittäminen kokonaisuudeksi voi vaatia useamman vuoden työn. Selvää kuitenkin on, että kaikkia tietohallintolain mahdollistamia keinoja ei ole otettu täysimääräisesti käyttöön. Hallintovaliokunta viittaa myös tarkastusvaliokunnan mietintöön, jonka mukaan tietohallintolain täytäntöönpanon hidas eteneminen muodostaa kokonaisuudessaan valtiontaloudellisen ja toiminnallisen riskin, joka ei ole vähäinen. Hallintovaliokunta katsoo, että tietohallintolain täytäntöönpanoa tulee tehostaa ja ottaa myös laissa säädetyt asetuksenantovaltuudet nykyistä laajemmin käyttöön. Myös kunnat tarvitsevat valtion taholta nykyistä tehokkaampaa ohjausta. Valiokunta pitää kannatettavana, että oikeusministeriön, valtiovarainministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistyönä selvitetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta 4

6 annetun lain (621/1999), tietohallintolain ja arkistolain (831/1994) muutostarpeet ja arvioidaan kokonaisuudistuksen tarpeellisuus. Tietohallintolakiin sisältyviä asetuksenantovaltuuksia on valiokunnan mielestä syytä arvioida osana tiedonhallinnan sääntelyn kokonaisuudistusta. Lainsäädäntöä uudistettaessa on huomioitava myös turvallisuuskriittisten toimialojen erityistarpeet. TrVM 7/2014 vp: Valiokunta pitää tärkeänä, että valtiovarainministeriö keskittyy julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämisessä omien hankkeidensa lisäksi tietohallintolaissa säädettyjen ministeriötehtävien hoitamiseen ja varaa tähän riittävät resurssit. Esimerkiksi merkittäviä IT-hankkeita ei ole arvioitu tietohallintolain mukaisesti edes JulkICT-toiminnon omien hankkeiden osalta. Valiokunta pitää arviointitoiminnon tehtävän hidasta käynnistymistä valtion tietohallintohankkeiden kokonaisuuden kannalta merkittävänä ongelmana ja riskienhallinnan puutteena. Valiokunta painottaa valtiovarainministeriön JulkICT-toiminnon johdon vastuuta huolehtia siitä, että ministeriölle kuuluvat lakisääteiset tehtävät hoidetaan hyvää hallintoa noudattaen tehokkaasti ja että laissa säädettyjen tehtävien toimeenpano suoritetaan tuloksellisesti. Tarkastusvaliokunta korostaa valtiovarainministeriön ja sen JulkICT-toiminnon keskeistä asemaa ja tehtävää tietohallintolain toimeenpanossa. Tietohallintolaki tuli voimaan Tietohallintolaki on puitelaki, jonka tosiasiallinen sitova sisältö annetaan asetuksina. JulkICT-toiminto on tietohallintolain täytäntöönpanossa avainasemassa. Valiokunta painottaa, että hyvään hallintoon kuuluu ministeriötasolla lainsäädännön täytäntöönpanon tehokkuudesta huolehtiminen. Tietohallintolain täytäntöönpanon hidas eteneminen muodostaa kokonaisuudessaan valtiontaloudellisen ja toiminnallisen riskin, joka ei ole vähäinen. Valiokunta korostaa valtiovarainministeriön, mutta myös muiden ministeriöiden johdon vastuuta huolehtia toimialan IT-hankkeiden riskien hallinnasta ja IT-hankkeiden ohjauksesta tietohallintolain 4.3 :n mukaisesti. Eduskunta on edellyttänyt, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ja käyttää pikaisesti tietohallintolain mahdollisuutta asetuksin säätää muun muassa avoimista rajapinnoista. Samanaikaisesti kun päätetään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteista ja järjestämisvastuusta, tulee linjata tietohallintorakenteen vaatimat toimivalta- ja vastuusuhteet tavalla, joka ei jätä epäselvyyttä siitä, millä toimijalla on viimekätinen vastuu asiassa. Valiokunta toteaa, että kannanoton edellyttämien asetusten antamisessa ei ole edetty eduskunnan tahdon mukaisesti. TrVM 7/2013 vp: Valiokunta painottaa tietohallintolain mukaista ministeriöiden vastuuta paitsi oman toimialansa sähköisistä palveluista, myös kaikkien hankkeessa mukana olevien toimijoiden vastuuta sähköisistä palveluista osana kansallista palveluväylää ja sen toteuttamista. Valiokunta toistaa painokkaasti kantansa siitä, että tietohallintolain nojalla annettavien ja palveluväylän käyttöönottoa tukevien asetusten valmisteluun on ryhdyttävä viipymättä. TrVM 2/2012 vp: Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tietohallintolain säännökset ovat osin päällekkäisiä muun lainsäädännön kanssa. Valiokunta painottaa, että pelkästään tietohallintolaki ei ratkaise julkisen hallinnon tietojärjestelmien yhteentoimivuuden ongelmia, vaan laki luo mahdollisuuksia vaikuttavien ohjausmekanismien käyttämiseen. Tietohallintolain kanssa oleva päällekkäinen tai aukollinen sääntely tulee kartoittaa ja poistaa mahdollisimman pian, jotta tietohallinnon ohjausmekanismit olisivat yhdenmukaisia ja kunkin viranomaisen ohjausvastuut tietohallinnon kehittämisessä ja tietojärjestelmien yhteentoimivuuden turvaamisessa olisivat mahdollisimman selkeitä. Valiokunnan näkemyksen mukaan tietohallintolain tehokas täytäntöönpano vaatii toimenpiteitä paitsi valtiovarainministeriöltä, myös toimialoista vastaavilta ministeriöiltä. Tietohallintolain ohjausmekanismit on ulotettava myös toimintaan, jota hoidetaan valtionavustuksilla. Tietohallintolain täytäntöönpano vaatii suunnitelmallisuutta ja valtiovarainministeriön koordinointivastuuta sekä tietohallintolain nojalla annettavaa asetustasoista sääntelyä. Valiokunnan mielestä 5

7 tietohallintolain täytäntöönpanoon on varattava riittävät voimavarat ja valtiovarainministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön on edettävä huomattavasti asiantuntijakuulemisessa esitettyä ripeämmin, jotta saadaan aikaan koko julkista hallintoa palvelevia toimintamalleja ja tuottavuushyötyjä. VaVM 39/2012 vp: Tietohallinnon kehittämiseen liittyviä vastuita ja menettelyjä selkeyttää runsas vuosi sitten voimaan tullut ns. tietohallintolaki (634/2011), joka painottuu tietojärjestelmien yhteentoimivuuden sekä yhteisten palveluiden käytön lisäämiseen. Valiokunta korostaa, että laaja kokonaisuus huomioon ottaen kehityksen vauhdittaminen edellyttää, että myös kunnissa on oltava riittävästi osaamista ja resursseja tietojärjestelmien kehittämiseen. Kunnilla on jo nyt suuria haasteita selviytyä kaikista tehtävistään. On siksi tärkeää, että kunnille ei aseteta uusia tehtäviä eikä laajenneta nykyisiä ilman, että valtio osallistuu hallitusohjelman mukaisesti niiden rahoitukseen yli puolella todellisista kustannuksista. Valiokunta pitää myönteisenä, että valtiovarainministeriö on käynnistänyt kuntien tehtäviä koskevan kartoitustyön, jonka pohjalta kevään 2013 aikana arvioidaan uudelleen valtion ja kuntien tehtäväjakoa suhteessa voimavaroihin. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa todetaan seuraavaa: Säädöspolitiikan ohjausta selkeytetään, tavoitteena sääntelyn nettomääräinen keventäminen ja säädöksille vaihtoehtoisten ohjauskeinojen käytön lisääminen. Tavoitteena on turhan sääntelyn purkaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen. Hallitus lisää kaiken viranomaistiedon liikkuvuutta ja hyödyntämistä edistämällä palveluväylähanketta ja tarkastelemalla tietosuojakysymyksiä. Hallitus ei anna kunnille lainkaan uusia tehtäviä tai velvoitetta vaalikaudella Hallitus sitoutuu pitämään voimassa 100 prosentin valtionosuudet turvaavan lain. Mikäli valtionosuuksia leikataan, hallitus vähentää kuntien tehtäviä samassa suhteessa. Työryhmän muistiossa on viitattu ainoastaan hallintovaliokunnan mietinnössä 41/2014 vp ilmaistuun tukeen julkisuuslain, arkistolain ja tietohallintolain muutostarpeista. Tältäkään osin työryhmä ei ole arvioinut muistiossaan säännösmuutosten ja kokonaisuudistuksen tarvetta riittävästi. Työryhmän esitys ei ole eduskunnan ja sen valiokuntien ilmaisemien kannanottojen mukainen. Tietohallintolaki on säädetty eduskunnan lausumien perusteella ja tällä on ollut vahva poliittinen tuki takanaan. Eduskunnan valiokunnat ovat toistuvasti painottaneet tietohallintolain tehokasta täytäntöönpanoa ja erityisesti ministeriöiden vastuuta täytäntöönpanossa. Tässä suhteessa varsin tuoreisiin poliittisiin kannanottoihin suhteutettuna ministeriöiden ehdotus tietohallintolain kumoamisesta on päinvastainen. Tietohallintolain kumoaminen ja vain osan tästä sääntelystä siirtäminen uuteen lakiin ei voida pitää asiallisena esityksenä, kun samaan aikaan eduskunta on vaatinut tietohallintolain täytäntöönpanon vastuullista tehostamista. Lain kumoaminen ei vaikuta toimivalta keinolta tehostaa tietohallintolain täytäntöönpanoa. Muistiossa oleva ehdotus on ongelmallinen myös eduskunnan kannanottojen sekä pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman kannalta katsottuna. Ehdotus sisältää kunnille uusia tehtäviä, vaikka samaan aikaan on pyrkimyksenä vähentää kuntien tehtäviä sekä toisaalta poliittisesti on sitouduttu siihen, että kunnille ei anneta uusia tehtävä. Kuten tarkastusvaliokunta on todennut mietinnössään 7/2014 vp, että hyvään hallintoon kuuluu ministeriötasolla lainsäädännön täytäntöönpanon tehokkuudesta huolehtiminen. Tässä suhteessa työryhmän muistio on kritiikille altis hyvän hallinnon toteutumisen arvioinnissa. Tahtotilana on ollut sovittaa yhteen tietohallintolain sääntely suhteessa vanhempaan sääntelyyn (ks. erityisesti TrVM 2/2012 vp). Työryhmän 6

8 ehdotus pohjautuu päinvastaiseen malliin, jossa tietohallintolaki pyritään sovittamaan vanhempaan tiedonhallinnan sääntelyyn. On selvää, että työryhmän ehdotus täytyy valmistella kokonaisuudessaan uudestaan ottaen huomioon jo pitkällä aikavälillä ilmaistut poliittiset tahtotilat sekä viimeaikainen poliittinen ohjaus tietohallintolain täytäntöönpanon tehostamiseksi. Sääntelyehdotuksen suhde muuhun sääntelyyn Työryhmän muistiossa todetaan, että ehdotetulla lailla yhtenäistettäisiin viranomaisten tietoaineistoja koskeva sääntely ja poistettaisiin siinä olevat epäjohdonmukaisuudet. Työryhmän muistiossa ei ole tarkasteltu lainkaan yleislainsäädännön suhdetta erityislainsäädäntöön, vaan ainoastaan neljää yleislakia rajoitetuin osin. Jo pelkästään valmistelun suppeus johtaa siihen, ettei ehdotetuilla säännösmuutoksilla tulla yhtenäistämään tiedonhallinnan sääntelyä. Tässä suhteessa ehdotus ja sille asetetut tavoitteet eivät kohtaa toisiaan. Hallitusohjelmassa kannustetaan sääntelyn purkamiseen. Tässä suhteessa olisikin tärkeää, että yleislainsäädäntöä uudistettaessa kartoitettaisiin keskeinen erityislainsäädäntö ja selvitettäisiin mahdollisuuksia purkaa erityissääntelystä mahdolliset päällekkäiset tai rinnakkaiset säännökset yleislakiin. Esimerkiksi tiedonhallinnan erityissääntelyä on runsaasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tämän sääntelyn suhdetta ehdotettuun yleissääntelyyn ei ole arvioitu lainkaan, vaikka eduskunnan tarkastusvaliokuntakin on sivunnut asiaa mietinnössään TrVM 2/2012 vp. Työryhmä ei ole analysoinut ehdottamansa sääntelyn vaikutuksia kuntalakiin, vaikka se sisältää kuntien asiakirjahallintoon vaikuttavia säännöksiä. Kuntien asiakirjahallinnon järjestäminen on kuntalain perusteella kuntien sisäisen hallinnon järjestämistä. Tästä syystä muistiossa oleva ehdotus olisi syytä analysoida myös tästä näkökulmasta kuntalakiin nähden. Työryhmän ehdotus lähtee varsin kapeasti tarkastelemaan tiedonhallinnan sääntelyn tavoitteita. Ehdotuksen mukaan yleislain tavoitteena on luoda edellytykset kulttuuriperintöön kuuluvien viranomaisten tietoaineistojen säilyttämiselle tarkoituksenmukaisesti ja kustannustehokkaasti, mikä edellyttää säilytystarpeiden huomioon ottamista sähköisiä tietoaineistoja luotaessa. Tavoite on varsin ymmärrettävä työryhmän toimeksiannon kannalta katsottuna, kun kysymys on arkistolain ja siten kansallisen kulttuuriperintöön sisältyvien tietojen hallinnasta. Kuitenkin yleislaintasolla tiedonhallinnan tavoitteet tulee asettaa laajaksi. Nähdäkseni ensisijaisesti hyvällä tiedonhallinnalla edistetään viranomaisten tehtävien tehokasta ja tuloksellista hoitamista tietoturvallisella tavalla sekä edistetään oikeusturvan sekä muiden perusoikeuksien toteutumista. Ehdotuksen jatkovalmistelussa on syytä arvioida tiedonhallinnan sääntelyn tavoitteet huolellisesti sekä tältä pohjalta valmistella tavoitteiden toteutumista tukeva lakiesitys. Ehdotuksen 6 luvun 5 :ssä ehdotetaan säädettäväksi siitä, että Kansallisarkisto päättää tietoaineistojen pysyvästä säilyttämisestä. Ehdotus on ongelmallinen suhteessa perustuslakivaliokunnan kannanottoihin henkilötietojen suojaa koskevasta lakitasoisesta sääntelystä. Niin ikään samassa säännöksessä ehdotetaan säädettäväksi, että Suomen Kuntaliitto voi tehdä kuntien puolesta esityksen pysyvästi säilytettävästä aineistosta. Säännöksen suhdetta perustuslain 124 :n rajoituksiin julkisen hallintotehtävän antamisesta yksityiselle ei ole arvioitu. Suomen Kuntaliitto on yksityisoikeudellinen yhteisö. Arkistotoimen järjestäminen on puolestaan julkinen hallintotehtävä. Vaille huomiota laajemminkin työryhmällä on jäänyt sen arviointi, miltä osin tiedonhallintaan liittyviä julkisia hallintotehtäviä voidaan antaa viranomaiskoneiston ulkopuolelle ottaen huomioon perustuslain 124 :n rajoitteet. Ehdotettu laki on ongelmallinen sääntelyn laaja-alaisuuden vuoksi suhteessa perustuslakiin. Tältä osin viittaan perustuslakivaliokunnan kannanottoihin tietohallintolakia säädettäessä (PeVL 46/2010 vp). Ehdotettu laki on ongelmallinen suhteessa eduskuntaan ja sen virastoihin, 7

9 Kansaneläkelaitokseen sekä muihin itsenäisiin julkisoikeudellisiin laitoksiin, kuten yliopistoihin nähden. Nykyisessä muodossaan ehdotus edellyttäisi perustuslain säätämisjärjestystä, joka ei liene ehdotuksen tarkoitus. Perustuslakia ja säätämisjärjestystä koskeva luku on olennaisesti puutteellinen työryhmän muistiossa olevassa ehdotuksessa. Sääntelyehdotuksen sisällöllinen arviointi Ehdotus perustuu pääosiltaan jo olemassa olevaan sääntelyyn, jolloin muutosvaikutuksetkaan eivät voi olla kovin suuria. Sääntelyn niputtaminen joiltakin osin uuteen lakiin voi selkeyttää sääntelyä, mutta muutoksia itse sääntelykohteeseen tällaisella muutosmallilla ei todennäköisesti saada aikaan. Ehdotuksessa oleva todellisten säännösmuutosten puute johtunee työryhmän puutteellisesta tietopohjasta ja tietoaineistosta, joten tältä osin on ymmärrettävää, ettei sääntelymuutoksiakaan ole pystytty nostamaan selkeästi esiin. Ehdotuksessa on huomioitu erityisesti asiakirjahallinnon käsitteistön kehittyminen, jota on myös luotu oikeuskirjallisuudessa jo vuosikymmenen ajan. Tältä osin työryhmän ehdotus on oikeansuuntainen. Työryhmän muistio on ongelmallinen myös sääntelyehdotusten suhteen. Ehdotuksen 4 luvun 3 :ssä on ehdotettu säädettäväksi asetuksenantovaltuudesta, jolla voitaisiin velvoittaa viranomaisia käyttämään tietojen hankinnassa julkishallinnon tarpeita varten luotuja tietoliikenne- ja viestintäpalveluja. Tietohallintolain (634/2011) 11 :ssä oli aiemmin säädetty yhteisten palveluiden käytöstä ja siihen liittyvästä asetuksenantovaltuudesta. Säännös kuitenkin kumottiin lailla (1227/2013) ja sääntely otettiin osaksi valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annettua lakia (1226/2013). Työryhmän ehdotuksessa ei ole selvennetty voimassa olevan sääntelyn suhdetta ehdotettuun asetuksenantovaltuuteen. Vaikuttaisi siltä, että ehdotus on osin ristiriidassa sen kanssa, että ehdotetulla lailla pyritään yhtenäistämään sääntelyä. Työryhmän muistiossa ehdotetaan uudistettavaksi tietohallinnon kuvauksia koskevaa käsitteistöä. Julkisen hallinnon tietojärjestelmien kehittämistä on pyritty ohjaamaan kokonaisarkkitehtuurimenetelmällä. Tämä on myös keskeisessä asemassa tietohallintolaissa. Työryhmä ehdottaa lakiin säädettäväksi tiedonhallintasuunnitelmasta, joka näyttäisi korvaavan ainakin osittain kokonaisarkkitehtuurikuvaukset. Nähdäkseni olisi perusteltua, että arkistonmuodostussuunnitelmassa olevat tiedot sekä tiedonhallintasuunnitelmaan kaavaillut kuvaukset kuuluisivat osaksi tietohallintolaissa säädettyjä kokonaisarkkitehtuurikuvauksia. Tältä osin tiedonhallintasuunnitelmaa koskeva ehdotus ei vastaa toimintaympäristön kehitystä. Lisäksi ehdotettu tiedonhallintasuunnitelmaa koskeva sääntely on ohjeenomaista ja suosittelevaa (erityisesti 3 luku 5 ). Tällainen sääntelymalli ei välttämättä ole toimiva, jos pyrkimyksenä on saada kuvaukset yhdenmukaiseksi. Toisaalta informaatio-ohjausta ei pitäisi sisällyttää ainakaan varsinaiseen säännöstekstiin. Ehdotuksessa näyttäisi olevan sekoitettu keskenään rekisteriseloste ja tietojärjestelmäseloste. Jonkinlaista ristiriitaa on havaittavissa pitkäaikaissäilytyksen ja pysyväissäilytyksen käsitteiden käytössä ja niiden eroissa (esimerkiksi 6 luvun 7 ). Ehdotuksessa esitetään säädettäväksi asiarekisteristä ja siihen merkittävistä tiedoista. Tämä on osaltaan tarkoitus tehdä valtioneuvoston asetuksella. Merkittävä osa viranomaisten tietoaineistoista syntyy ilman varsinaista asiankäsittelyä tosiasiallisessa hallintotoiminnassa palveluita tuotettaessa. Myös tällaisen tietoaineiston hallintaa tarvitaan yhdenmukaiset säännökset ilman asiarekisteriin sidottua tiedonhallintamallia. Lisäksi ennen kuin tiedonhallintaa koskeva laki annetaan eduskunnalle, olisi tarkoituksenmukaista, että ainakin asianhallintaa koskevat lakia alemman tasoiset säännökset olisi laadittu valmiiksi lain täytäntöönpanon tehokkuuden varmistamiseksi. 8

10 Tietohallintolain täytäntöönpanon epäonnistuminen on johtunut osaltaan siitä, ettei tietohallintolain nojalla annettavia asetuksia suunniteltu lainvalmistelun yhteydessä, joka heijastaa suoraan täytäntöönpanon ongelmiin, johon eduskuntakin on toistuvasti kiinnittänyt huomiota. Ehdotuksessa esitetään säädettäväksi 4 luvun 2 :ään tietojen hankintaa koskevat oikeudelliset edellytykset. Perustelujen mukaan säännös on katsottu tarpeelliseksi, koska viranomaisten tietojen käsittelyyn liittyviä tehtäviä hoitavat monen eri ammattialojen henkilöt, joilla ei välttämättä ole tietoa oikeudellisista seikoista. Ajatus siitä, että laissa ryhdytään opastamaan viranomaisia lainsäädännön perusteisiin vaikuttaa varsin poikkeukselliselta sääntelymallilta. Perusteluista ei ilmene, miten tällainen sääntely lisää kohderyhmän tietoisuutta sääntelyn logiikasta. Jos tällaisia sääntelyn selkeyteen liittyviä ongelmia on havaittavissa, tulisi ongelmat korjata itse sääntelyyn eikä niin, että muualla laissa opastetaan lainsäädännön perusteista tietylle kohderyhmälle. Ehdotettu säännös on tarpeeton. Samalla ajatusmallilla tarvittaisiin eri lakeihin erilaisia lainsäädännön opastussäännöksiä kymmenittäin muun muassa kansalaisten oikeudellisen osaamisen kehittämiseksi. Ehdotuksen 4 luvun 3 :ssä on ehdotettu säädettäväksi viranomaiselle eräänlainen velvollisuus käyttää toiminnassaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja rekistereitä. Sinällään yhteiseen käyttöön tarkoitettujen rekisterien käytön edistäminen myös sääntelyn keinoin voi olla tarkoituksenmukaista. Kuitenkin laissa pitäisi olla myös yleiseen käyttöön tarkoitettujen rekisterien rekisterinpitäjille säädetty velvollisuus huolehtia tiedon saatavuudesta sekä rajapintojen laadusta ja avoimuudesta. Nykyisin tietohallintolaissakin jo oleva sääntely perustietovarantojen käytöstä ei ole osoittautunut tehokkaaksi säännökseksi. Toisaalta perustietovarannoissakin säilytetään päällekkäin tietoja eikä kertarekisteröinnin periaate toimi edes perustietovarannoissa heikon kokonaiskoordinoinnin ja erityissääntelyssä omaksutun erilaisen sääntelymallin vuoksi. Ehdotuksen 4 luvun 4 :ssä on ehdotettu viittaussäännöstä julkisuuslain tietopalvelua koskevaan säännökseen. Tällainen viittaussääntelyn malli kertoo juuri siitä, että sääntelymalli ei kokonaisuudessaan ole toimiva, kun laissa viitataan toiseen lakiin, jossa on viittaus puolestaan edelliseen lakiin. Ehdotuksen 5 luvun 4.1 :n mukaan Tietoaineistojen ja niihin sisältyvien tietojen salassapito ja muu suoja on varmistettava antamalla pääsy tietoaineistoihin vain niille, jotka tarvitsevat salassa pidettäviä tietoja tai henkilörekisteriin talletettuja henkilötietoja työtehtäviensä hoitamiseksi, jollei laissa toisin säädetä. Säännös vaikuttaa olevan käänteinen julkisuusperiaatteen ajatukselle tietojen saatavuudesta. Ehdotuksen 5 lukuun on otettu säännökset tietoaineistojen luokittelusta. Sääntely on tällä hetkellä sijoitettu valtion tietoturvallisuusasetukseen. Työryhmän olisi ollut syytä analysoida luokittelua ja sen käyttöä esimerkiksi empiirisellä tutkimuksella. Esimerkiksi suojausluokkaan IV sijoitetaan tietoaineistoja salassapitomerkinnöin, vaikka tietoaineistot olisivat julkisia, mutta niiden käyttö on rajoitettua tietoaineistoon sisältyvien julkisten henkilötietojen vuoksi. Valtion tietoturvallisuusasetuksessa sekä työryhmän ehdotuksessa on säännökset turvallisuusluokitusmerkinnöistä. Säännökset koskevat erityisesti kansainvälisessä yhteistyössä tarvittavaa turvallisuusluokitusta. Säännöksessä on säädetty suomen ja ruotsin kielisistä käsitteistä tällaisissa turvallisuusluokitusta tarvitsevissa asiakirjoissa. Sääntely on varsin erikoinen, kun otetaan huomioon sääntelyn tarkoitus kansainvälisessä yhteistyössä tarvittavasta luokituksesta. Tällöin voisi olettaa, että turvallisuusluokitusta koskevat merkinnätkin tehtäisiin kansainvälisissä yhteyksissä käytettävällä kielellä. Sääntelyä ei voida pitää onnistuneena. Toisaalta tällaisen sääntelyn tarpeellisuus ainakaan laintasolla ei ole välttämätöntä, jos tavoitteena on merkintöjen yhdenmukaisuus. 9

11 Ehdotuksen 7 luvussa on esitetty tiedonhallinnan ohjaukseen liittyvää sääntelyä. Kuten edellä olen esittänyt, viranomaisten yhteistyövelvoitetta koskeva ehdotus (2 ) on tarpeeton, koska asiasta on säädetty hallintolaissa. Johtamisongelmia ei ole ratkaistavissa tässä tapauksessa lainsäädäntöteitse enempää kuin jo voimassa olevassa laissa on säädetty. Lisäksi Suomen Kuntaliiton asema sääntelyssä on ongelmallinen. Sinällään sääntelyn valmistelussa on kuultava eri sidosryhmiä, joten Suomen Kuntaliiton mainitseminen erikseen kuultavana toimijana ei ole perusteltua. Samalla logiikalla laissa pitäisi mainita eri arkistoyhdistykset, joita tulisi kuulla valmistelussa. Ehdotuksessa annetaan myös ymmärtää, että valtiovarainministeriöllä olisi jotakin ehdotettuun lakiin liittyviä valvontatehtäviä. Ehdotuksessa ei ole kuitenkaan ehdotettu säädettäväksi näistä tehtävistä. Kun otetaan huomioon ehdotetun lain laaja soveltamisala, tulee valtiovarainministeriön valvontatehtävistä ja niihin liittyvistä oikeuksista säätää yksityiskohtaisesti laissa. Oma tarkoituksenmukaisuuskysymys on, missä määrin on tarpeen antaa ministeriölle operatiivisia valvontatehtäviä, kun ministeriöiden tehtävänä on pääasiallisesti strateginen ohjaus ja lainvalmistelu. Yhteenveto ja johtopäätökset Kuten edellä olen esittänyt, on työryhmän muistion sisältämä ehdotus laiksi tiedonhallinnasta ja tietojenkäsittelystä julkishallinnossa pääosiltaan keskeneräinen ja monin osin ongelmallinen. Ehdotus sinällään toimii keskustelun avauksena sääntelyn kehittämiselle, mutta varsinaiset sääntelymuutokset tulisi tehdä tietoon perustuvaan arvioon ja harkintaan tietojohtamisen periaatteiden mukaisesti. Kuten työryhmä toteaa muistiossaan, on muistiossa luotu kokonaiskuva yleislaista. Tällainen kokonaiskuva ei kuitenkaan voi perustua olemassa olevan sääntelyn niputtamiseen yhteen lakiin. Nyt kokonaiskuva muodostuu lähinnä yleislain rungon ympärille. Jotta laki saataisiin palvelemaan niitä päämääriä, joita julkisen hallinnon tiedonhallinnalta voidaan edellyttää digitalisoituvassa toimintaympäristössä, tulisi valmistelussa huomioida seuraavaa: 1. Poliittisen tahtotilan tunnistaminen olemassa olevista linjauksista; 2. Nykytilan huolellinen analysointi niin asiakirjahallinnon, rekisterihallinnon kuin tietohallinnonkin näkökulmista 3. Olemassa olevan toimintaympäristön muutostarpeita kuvaavien tietoaineistojen tunnistaminen sekä niiden analysointi sääntelytarvemuutosten pohjaksi; 4. Keskeisen erityislainsäädännön läpikäynti sekä sääntelyn purkamismahdollisuuksien selvittäminen 5. Muutostarpeiden tunnistaminen julkisen hallinnon yhteisesti hyväksytyistä kokonaisarkkitehtuurilinjauksista ja toisaalta kokonaisarkkitehtuurilinjauksien päivittämien ottaen huomioon sääntelymuutoksista aiheutuvat linjausmuutokset; 6. Muutosvaikutusten kattava analysointi; 7. Yleislain sisällön hahmottaminen sekä erityissääntelyn purkamis- ja virtaviivaistamissuunnitelma; 8. Keskeisten lakia alemmantasoisten säädösten valmistelu osaksi ensivaiheen säännösmuutoksia; 9. Eri ministeriöiden lainvalmistelun synkronointi erityisesti ottaen huomioon Kansallisen palveluarkkitehtuuriohjelman edellyttämät sääntelymuutokset, joita selvitetään parhaillaan omassa työryhmässä; 10

12 10. Lainsäädännön vaikuttavuuden varmistaminen ja muutosten täytäntöönpanosuunnitelman laatiminen valtioneuvoston periaatepäätökseksi; Sääntelyn tavoitteeksi tulisi ottaa säädettäväksi julkisen hallinnon tiedonhallintakaaresta, jonka avulla tiedonhallintaa ja viranomaistoimintaa voidaan tehostaa sekä saattaa siten lainsäädäntö yhteensopivaksi digitaalisen toimintaympäristön kanssa. Sääntelyn lähtökohtana tulisi olla tiedonhallinnan erityislainsäädännön purkaminen niin paljon kuin se on mahdollista. Tässä kehitystyössä ei voida jättää vaille huomiota myöskään Euroopan unionissa valmisteltavana olevan yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyyn. Tästä syystä tiedonhallintakaaren valmistelu pitäisi ottaa osaksi tietosuoja-asetuksen kansallista yhteensovittamistyötä. Työryhmän muistiossa todetaan Työryhmän käytettävissä olevan ajan ja resurssien puitteissa ehdotusta hallituksen esitykseksi ei ole voitu viimeisteillä riittävästi, minkä vuoksi jatkovalmisteluun jää selvitettäväksi ja täsmennettäväksi erilaisia seikkoja. Tässä suhteessa edelläkin esitetyn perusteella voidaan todeta, että jatkovalmistelu tulisi käynnistää uudelleen ottaen huomioon työryhmän keskustelualoitteeksi luonnehdittava muistio sekä siihen saatu palaute. 31. elokuuta 2015 Tomi Voutilainen julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti 11

Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin. JUHTA Sami Kivivasara

Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin. JUHTA Sami Kivivasara Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin JUHTA 14.4.2015 Sami Kivivasara VM:n Selvitys tietohallintolain toimeenpanosta Hyväksyessään tietohallintolain eduskunta edellytti

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 30.01.2017 Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen hallinnon tiedonhallinnan

Lisätiedot

Asiakirjahallinto muutosten edessä - uudet käsitteet ja toimintamallit. Tomi Voutilainen

Asiakirjahallinto muutosten edessä - uudet käsitteet ja toimintamallit. Tomi Voutilainen Asiakirjahallinto muutosten edessä - uudet käsitteet ja toimintamallit Informaatio-oikeuden ja tietoteknologiaoikeuden professori, dosentti Tomi Voutilainen Muutosajurit Prosessien sähköistäminen ja rajoitettu

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Kuntamarkkinat 2017 13.9.2017 Sami Kivivasara Valtiovarainministeriö, Julkisen hallinnon ICT-osasto LÄHTÖKOHDAT Tiedon hallinnan muutos Yhteentoimivuus Toimijakohtainen

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan

Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan 10.12.2015 Hannele Kerola Lainsäädäntöneuvos Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle hallituksen vuosikertomuksesta 2014: valtion tietohallinto ja sähköiset palvelut

Asiantuntijalausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle hallituksen vuosikertomuksesta 2014: valtion tietohallinto ja sähköiset palvelut Asiantuntijalausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle hallituksen vuosikertomuksesta 2014: valtion tietohallinto ja sähköiset palvelut 14.10.2015 julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen

Lisätiedot

Arkistolainsäädännön uudistuksen nykytila Maaret Botska, kehityspäällikkö, arkistotoimi ja asiakirjahallinto, diat 1-10

Arkistolainsäädännön uudistuksen nykytila Maaret Botska, kehityspäällikkö, arkistotoimi ja asiakirjahallinto, diat 1-10 Arkistolainsäädännön uudistuksen nykytila 9.9.2015 Maaret Botska, kehityspäällikkö, arkistotoimi ja asiakirjahallinto, diat 1-10 Arkistolainsäädännön uudistaminen, 19.3.2013-30.04.2015-19.3.2013 asetetun

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Iiro Clouberg Lausunto 27.09.2018 HAK2018659 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Kansallinen tietosuojalaki

Kansallinen tietosuojalaki Kansallinen tietosuojalaki Juhta/VAHTI -työpaja 18.5.2018 Tanja Jaatinen, OM 1 NYKYTILA Perustuslain 10 :n 1 mom. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen (Tietohallintolaki)

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen (Tietohallintolaki) Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen (Tietohallintolaki) JUHTA 5.9.2017 Sami Kivivasara Valtiovarainministeriö, Julkisen hallinnon ICT-osasto LÄHTÖKOHDAT Tiedon hallinnan muutos Yhteentoimivuus Toimijakohtainen

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Turun kaupunki Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto 3.5.2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Lain tavoitteena on luoda toimivalta ja ohjausmalli,

Lisätiedot

Kunnan järjestämisvastuu, tietohallinto ja digitalisaatio. julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto

Kunnan järjestämisvastuu, tietohallinto ja digitalisaatio. julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto Kunnan järjestämisvastuu, tietohallinto ja digitalisaatio julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto Tomi.Voutilainen@uef.fi 25.11.2015 1 Lähtökohta Tietohallintolaki

Lisätiedot

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT JUHTA asetus ja asettaminen JUHTA 28.2.2013 Sami Kivivasara, VM JulkICT Asetuksen uudistamisen taustaa Edellinen asetus oli annettu 2006 ja sitä on osittain uudistettu useaan kertaan. Tietohallintolaki

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lshp Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Suomen Akatemia Lausunto 01.11.2017 AKA/41/00.03.20/2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lisätiedot

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Lausunto 01.11.2017 2860/00 04 05/2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Yleiset kommentit

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kirkkohallitus Lausunto 21.09.2018 DKIR/896/00.05.00/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 25.4.2018 Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalain suunniteltu sisältö Tiedonhallinnan järjestäminen tiedonhallintayksikössä Tiedonhallinnan edellyttämät

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 11.10.2017, erityisasiantuntija Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 (jatkoaika 15.9.2017 asti) Työryhmän

Lisätiedot

1. Arvionne lukuun 1 Johdanto

1. Arvionne lukuun 1 Johdanto LAUSUNTO 01.10.2018 Dnro OKV/67/20/2018 1/5 Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 21.8.2018, VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen

Lisätiedot

laeiksi julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

laeiksi julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 331/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 18 ja 36 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Laureaammattikorkeakoulu Oy Lausunto VM/1631/03.01.00/2018 01.10.2018 VM183:00/2017 ja Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014

Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014 Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014 Sisältö Tietohallinnon selkeät rakenteet ja tietohallinnon vastuut: Kuka vastaa kokonaisuudesta? Miten ohjausta ja

Lisätiedot

Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä

Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä JUHTA 12.12.2013 Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara LAIN KÄSITTELYN TILANNE (HE 150/2013 vp) Hallintovaliokunta antoi mietintönsä

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) 13.10.2010 Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen Keskeisenä tavoitteena Toteuttaa eduskunnan 7.12.2009 tekemä päätös, että hallituksen tulisi valmistella

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus

Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Design for All verkoston tapaaminen Sami Kivivasara, Valtiovarainministeriö Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Sähköisen asioinnin lainsäädännön

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Lausunto. Lausuntopyynnön diaarinumero: VM/1709/ /2016 VM098:00

Lausunto. Lausuntopyynnön diaarinumero: VM/1709/ /2016 VM098:00 1 (5) Valtiovarainministeriö Lausuntopyynnön diaarinumero: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00 LAUSUNTO JULKISEN HALLINNON TIEDONHALLINNAN SÄÄNTELYN KEHITTÄMISTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTISTA Yleiset

Lisätiedot

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Lausunnonantajia: 1 Puollatko

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä

Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Kuntaliiton ohje 18.5.2018 Taustaa Komission ehdotukset tammikuussa 2012 Make Europe fit for the digital age» http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm»

Lisätiedot

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Puollatko SAPA-palvelukokonaisuuden

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Webinaarin sisällöt

Webinaarin sisällöt 1 Webinaarin 26.4.2019 sisällöt Lainsäädännön tilanne Tiedonhallintalain keskeinen sisältö Lain täytäntöönpanon käynnistäminen Lisätietoja ja yhteyshenkilöt 2 Lainsäädännön tilanne 3 Lainsäädännön tilanne

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 43/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 43/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 106 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta laiksi tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa HEL 2015-008086 T 03 00 00 Päätös

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lisätiedot

Tietohallintolain tulokset. Hannele Kerola, Jari Kallela

Tietohallintolain tulokset. Hannele Kerola, Jari Kallela Tietohallintolain tulokset Hannele Kerola, Jari Kallela EK:n lausuma 331/2010 Eduskunta edellyttää hallituksen seuraavan lainsäädännön tavoitteiden, kuten tietojärjestelmien yhteentoimivuuden ja kustannustehokkuuden,

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen. Kuntien tietohallinnon järjestäminen

Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen. Kuntien tietohallinnon järjestäminen Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen Kuntien tietohallinnon järjestäminen 26.2.2015 Kuntien tietohallinnon oikeudellinen asemointi 2 Lähtökohta Tietohallintolaki 3 1 k: Tietohallinnolla

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 28.09.2018 46/090/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin

Lisätiedot

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä Normihanke Seminaari 3.9.2009 lakiasiain johtaja Kari Prättälä Hallituksen politiikkariihi 24.2.2009 1. Valtio käynnistää yhteistyössä Kuntaliiton kanssa normitalkoot, joissa kartoitetaan ja pyritään poistamaan

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 25.5.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Avauspuheenvuoro Kansliapäällikkö Harri Skog 1 UUSI HALLITUS JA HALLITUSOHJELMA TALOUDEN

Lisätiedot

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Lausunnonantajia: 1 Puollatko

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Liikenne ja viestintäministeriö Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

LUONNOS Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä

LUONNOS Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä JUHTA 7.2.2017 Johtaja Hannu Sirén Huomioon otettavia periaatepäätöksen ulottuvuuksia 1. Sähköinen

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Tiedon hallinnan ajankohtaispäivä 11.4 Ylitarkastaja, Tomi Kytölä

Tiedon hallinnan ajankohtaispäivä 11.4 Ylitarkastaja, Tomi Kytölä Tiedon hallinnan ajankohtaispäivä 11.4 Ylitarkastaja, Tomi Kytölä Uudistus voimaan 1.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle huhtikuussa 2017 Eduskuntakäsittely keväällä ja kesällä 2017 Työpajat asetusluonnoksista

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kansalliskirjasto Lausunto 28.09.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hansel Oy Lausunto 26.09.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 25.5.2018 KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan uutta varhaiskasvatuslakia, jolla kumottaisiin

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Mistä laissa on tarkoitus säätää?

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Mistä laissa on tarkoitus säätää? Kansallinen palveluarkkitehtuuri Mistä laissa on tarkoitus säätää? 17.2.2016 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Tiedon hallinnan ja tietohallinnon yleislainsäädäntö Hallinnon yhteisten ICT-palvelujen

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PohjoisPohjanmaan liitto Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2 Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI HALLINNON YHTEISISTÄ SÄHKÖISEN ASIOINNIN TUKIPALVELUISTA

MAANMITTAUSLAITOKSEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI HALLINNON YHTEISISTÄ SÄHKÖISEN ASIOINNIN TUKIPALVELUISTA 1 (6) Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 26.11.2015 / VM140:06/2013 MAANMITTAUSLAITOKSEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI HALLINNON YHTEISISTÄ

Lisätiedot

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Tenttipäivät Kansallisarkiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon tenttipäivät 2017 Kansallisarkiston toimipaikoissa: Helsinki (Rauhankatu 17), Hämeenlinna,

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Valmistelu Saavutettavuusdirektiivi voimaan 22.12.2016 Työryhmä asetettu

Lisätiedot

Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen. Kuntaliitoksien ICT-oikeutta

Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen. Kuntaliitoksien ICT-oikeutta Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen Kuntaliitoksien ICT-oikeutta 8.5.2014 Tomu-projektin esittely Tietohallinnon oikeudellinen muutostuki -tutkimusprojekti Tomu-tutkimusprojektissa

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja standardit. Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, KuntaIT-yksikkö

JHS-järjestelmä ja standardit. Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, KuntaIT-yksikkö JHS-järjestelmä ja standardit Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, KuntaIT-yksikkö 9.6.2010 1 JHS-järjestelmän historiaa Valtioneuvosto päätti valtionhallinnon sisäisistä standardeista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) VM/Vero-osasto Jukka Vanhanen 27 Lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Tietoturvallisuus osana tiedonhallintalakia. Lainsäädäntöneuvos Eeva Lantto VAHTI kesäseminaari

Tietoturvallisuus osana tiedonhallintalakia. Lainsäädäntöneuvos Eeva Lantto VAHTI kesäseminaari Tietoturvallisuus osana tiedonhallintalakia Lainsäädäntöneuvos Eeva Lantto VAHTI kesäseminaari 31.8.2018 Tiedonhallintalain valmistelu Ensimmäinen vaihe, työryhmä 17.11.2016-15.9.2017 Tiedonhallinnan lainsäädännön

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari 2.12.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Yhteentoimivuus ja avoimuus Seminaarin aihe pakottaa määrittämään termit yhteentoimivuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData

Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Erityisasiantuntija Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Absoluuttisen tiedollisen itsemääräämisoikeuden sisällön hahmottaminen Tiedollinen itsemääräämisoikeus Oikeus

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri 30.10.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Tietohallintolaki ja julkisen hallinnon

Lisätiedot

Tietohallintolain vaikutus opetuksen ja tieteennäkökulmasta

Tietohallintolain vaikutus opetuksen ja tieteennäkökulmasta Tietohallintolain vaikutus opetuksen ja tieteennäkökulmasta 25.5.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Johtaja Anita Lehikoinen 1 Tietohallintolaki OKM:n toimialalla Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävät

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Markku Nenonen Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus lausuntomenettelystä tietohallinnon hankintoja koskevissa asioissa

Valtioneuvoston asetus lausuntomenettelystä tietohallinnon hankintoja koskevissa asioissa Lausunto 1 (5) VM/1242/00.00.05/2014 30.6.2014 Valtiovarainministeriö Julkisen hallinnon ICT-toiminto Valtioneuvoston asetus lausuntomenettelystä tietohallinnon hankintoja koskevissa asioissa Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Dnro 1529/5/12. Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM037:00/2012) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan.

Dnro 1529/5/12. Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM037:00/2012) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan. EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 8.5.2012 Dnro 1529/5/12 Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 30.3.2012 (VM037:00/2012) LAUSUNTO AUKIOLOSASETUKSEN

Lisätiedot

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Anne Kauhanen-Simanainen 11.6.2014 Mitä sähköisellä hallinnolla tavoitellaan? tehokkaampia

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Tiedon ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys ry Lausunto 31.10.2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän

Lisätiedot