Maricka Slöör-Pylväs. ISYYTEEN KASVAMINEN JA PERHEVALMENNUS Ensisynnyttäjien puolisoiden näkemyksiä Ylivieskan neuvolan perhevalmennuksesta

Transkriptio

1 Maricka Slöör-Pylväs ISYYTEEN KASVAMINEN JA PERHEVALMENNUS Ensisynnyttäjien puolisoiden näkemyksiä Ylivieskan neuvolan perhevalmennuksesta Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Syksy 2007

2 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma, Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto TIIVISTELMÄ Työn tekijä: Maricka Slöör-Pylväs Opinnäytetyön nimi: Isyyteen kasvaminen ja perhevalmennus. Ensisynnyttäjien puolisoiden näkemyksiä Ylivieskan neuvolan perhevalmennuksesta. Päivämäärä: Sivumäärä: liitettä Työn ohjaaja: Työn tarkastaja: KM, SHO Tuula Huhta KL, Yliopettaja Maija Maunula Neuvolapalveluilla tuetaan perhettä lapsen syntymän aiheuttamaan muutokseen muun muassa järjestämällä perhevalmennusta. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata ensisynnyttäjien puolisoiden kokemuksia Ylivieskan neuvolan perhevalmennuksesta sekä kartoittaa valmennuksen mahdolliset kehittämistarpeet. Lisäksi opinnäytetyö selvittää, miten ensimmäistä kertaa isäksi tulevat kokevat perhevalmennuksen tukevan heitä kasvussaan isäksi ja vanhemmuuteen. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa, jota hyödyntämällä voidaan kehittää perhevalmennusta Ylivieskan neuvolassa. Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus. Tutkimusaihetta lähestytään fenomenologisesti. Fenomenologinen menetelmä soveltuu hyvin tutkimukseen, jonka tavoitteena on ihmisten kokemusten kuvaaminen. Aineistonkeruumenetelmänä käytetään teemahaastattelua. Kohderyhmäksi valittiin isiä, jotka ovat saaneet ensimmäisen biologisen lapsensa helmikuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana Valintakriteerinä oli myös, että isät ovat osallistuneet Ylivieskan neuvolan järjestämään perhevalmennukseen. Analysointimenetelmänä tutkimuksessa käytetään sisällön analyysiä. Tämän tutkimuksen tutkimustuloksista nousee esille, että ensimmäistä lastaan odottavat isät ovat motivoituneita vastaanottamaan tietoa ja muuttamaan omia toimintatapojaan ja tottumuksiaan perheen edun mukaisesti. Isät suhtautuvat perhevalmennukseen myönteisesti ja pitävät sitä tärkeänä sekä kokonaisuudessaan hyvänä. He kokevat saavansa valmennuksesta tiedollista, emotionaalista ja sosiaalista tukea isyyteen sekä kasvussaan vanhemmuuteen. Isät ovat tyytyväisiä tapaan, jolla heidät isänä huomioidaan perhevalmennuksessa. He kokevat itsensä tasavertaisiksi äitien rinnalla. Perhevalmennukseen osallistuminen yhdessä puolison kanssa edistää yhteisyyden kokemista odotuksessa sekä myös isyyteen kasvamista. Tällä on parisuhdetta ja vanhemmuutta vahvistava vaikutus. Osallistumisen valmennukseen isät kokevat itselleen tärkeänä, mutta pitävät sitä myös merkittävänä asiana äidin tukemisen kannalta. Keskeisimmät isien esille tuomat kehittämistarpeet ovat vertaistuen ja isäryhmien lisääminen, ryhmäkoon pienentäminen sekä ohjausmenetelmien kehittäminen. Lisäksi isät toivoivat valmennuksessa käsiteltävien aiheiden pelkistämistä sekä käytännön harjoittelun lisäämistä. Avainsanat: isyys, vanhemmuus, perhevalmennus

3 CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree Program in Nursing, The Public Health Nurse Education ABSTRACT Author: Name of Thesis: Maricka Slöör-Pylväs Becoming a father and family training. Primipara s spouse s views of family training at the Mother-child Health Clinic in Ylivieska. Date: 22 October, 2007 Pages: appendix Supervisor: M. Ed., Senior Lecturer Tuula Huhta Inspector: Lic. Ed., Principal Lecturer Maija Maunula Mother-child Health Clinic services supports families during pregnancy, childbirth and during the first months with the new-born baby by organizing family training, among other things. The purpose of this thesis is to describe primipara s spouse s experiences of family training at the Mother-child Health Clinic in Ylivieska and to map out the areas that possible need to be developed. Furthermore the thesis clarifies how fathers feel that family training supports them in their growth to becoming fathers and parents. The aim of the study is to gain information that can be used in order to develop family training at the Mother-child Health Clinic in Ylivieska. The thesis is a qualitative study. The research subject approach is phenomenological. A phenomenological method is suitable for a study that aim is to describe people s experiences. Theme interview is used as data collection method. The target group of this study consists of fathers that got their first biological child between the 1 st of February and the 30 th of April One of the selection criteria was also that the fathers had participated in the family training organized by the Mother-child Health Clinic in Ylivieska. Qualitative content analyze is used as analyzing method in the study. This study indicates that fathers who are expecting their first child are motivated to receive information and change their own mode of action and behaviour in favour of the family. The fathers have a positive attitude towards family training in general. The family training gives them the informational, emotional and social support that they need when becoming fathers and parents. The way that the fathers are paid attention to during family training gratifies them. They feel that they are on an equal footing with the mothers. The participation in family training together with their spouses improves the feeling of community during pregnancy as well as it improves on becoming a father. This strengthens both partner s relationship and parenthood. The fathers feel that their participation in the family training is important for themselves, but also a prominent thing in their effort to support the mothers. The most essential developing areas according to the fathers are to increase the amount of comparable support and father groups, to decrease the group size and to develop the teaching methods. Additionally, fathers hoped for the matters considered in the training to be simplified and for practical training to be increased. Keywords: fatherhood, parenthood, family training

4 TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 ISYYS JA VANHEMMUUS Isyys Isyyden ulottuvuudet Isäksi kasvaminen Isän rooli odotusaikana sekä lapsen syntymän jälkeen Isä lapsi suhde Vanhemmuus Vanhemmuuden aiheuttamat muutokset parisuhteessa Vanhemmuuteen kasvaminen Vanhemmuuden voimavarat 17 3 PERHEVALMENNUS Perhevalmennus osana äitiysneuvolatoimintaa Asiakkuus perhevalmennuksessa Perheeksi kasvaminen sekä naisten että miesten näkökulmasta Synnytysvalmennus osana perhevalmennusta Perhevalmennus dialogina Perhevalmennuksen haasteet Perhevalmennuksen toteutuminen Ylivieskan neuvolassa 26 4 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA SEKÄ AJANKOHTAISTA KESKUSTELUA 29 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT 33 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen menetelmälliset lähtökohdat Aineistonkeruumenetelmä Tutkimuksen kohderyhmä Aineiston keruu Aineiston analysointi Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus 39 7 TUTKIMUSTULOKSET Ensisynnyttäjien puolisoiden kokemuksia perhevalmennuksesta Perhevalmennuksen antama tuki ensimmäistä kertaa isäksi tuleville heidän kasvussaan isäksi ja vanhemmuuteen 47

5 7.3 Ensisynnyttäjien puolisoiden näkemyksiä perhevalmennuksen kehittämistarpeesta 50 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSHAASTEET 52 9 POHDINTA 55 LÄHTEET 59 LIITTEET

6 1 1 JOHDANTO Lapsiperheiden asema on viime vuosina heikentynyt Suomessa. Elämästä on tullut epävakaisempaa ja vanhemmuuden haasteet ovat monimutkaistuneet. Yhä useammalla lapsiperheellä on taloudellisia vaikeuksia, työttömyyttä ja vanhempien sosiaalista syrjäytymistä, jotka saattavat heikentää lasten terveen kasvun edellytyksiä. Joidenkin vanhempien työ on epävakaista, jotkut taas yrittävät ratkaista ristiriitaa kiristyvän työelämän tahdin sekä perhe-elämän, vanhemmuuden ja lasten hyvinvoinnin välillä. Myös vanhempien mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Lisäksi moni avo- tai avioliitto nykyään purkautuu. Lasten lisääntynyt henkinen pahoinvointi on huolestuttavaa. (Pelkonen & Löthman-Kilpeläinen 2000, 1.) Huolimatta edellä kuvatuista perheitä koettelevista pulmista monet perheet selviytyvät hyvin itse tai tarvitsevat vain vähän tukea yhteiskunnalta. Lapsen odottaminen, synnyttäminen sekä hoitaminen ja kasvattaminen ovat kuitenkin elämänvaiheita, joissa useat vanhemmat kokevat itsensä epävarmoiksi ja tiedostavat valmiuksissaan ilmenevän puutteita. Kun voimassa olevat voimavarat eivät riitä, saattaa perhe tarvita lisätukea ulkopuolelta. (Pelkonen & Löthman-Kilpeläinen 2000, 1.) Äitiys- ja lastenneuvolat ovat palvelleet lasta odottavia ja lasta kasvattavia perheitä yli 50 vuoden ajan. Lähes kaikki vanhemmat käyttävätkin kunnallisia neuvolapalveluja ja ovat yleensä melko tyytyväisiä niihin. Neuvolapalveluja pidetään hyödyllisinä ja neuvolakäyntejä mieluisina. Vaikka vanhemmat ovat neuvolaan yleisesti tyytyväisiä, toivovat he sen kehittyvän nykyistä joustavammin perheiden muuttuneiden tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan. Vanhemmat odottavat muun muassa tukea parisuhteelle, luottamuksellista keskustelua tunteista ja nykyistä parempia vaikuttamismahdollisuuksia neuvolatoimintaan ja sen kehittämiseen. (Pelkonen & Löthman-Kilpeläinen 2000, 1.) Lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen ja neuvolatoiminnan kehittäminen on ollut esillä useissa valtakunnallisissa suunnitelmissa. Kuntia on kehotettu kehittämään äitiys- ja lastenneuvoloiden työmenetelmiä ja toiminnan sisältöä paremmin vanhemmuutta ja lasten psykososiaalista kehitystä tukevaksi. (Pelkonen & Löthman-Kilpeläinen 2000, 2.) Isätoimikunnan mietinnöissä rohkaistaan kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota

7 2 isiin ja kehittämään neuvolatoimintaa tukemaan entistä paremmin parisuhdetta, vanhemmuutta ja isyyttä perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi korostetaan palvelujen asiakaslähtöisyyttä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 1999, 1.) Neuvolapalveluilla tuetaan perhettä lapsen syntymän aiheuttamaan muutokseen muun muassa järjestämällä perhevalmennusta. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea vanhempia niin, että he pystyisivät luomaan lapsilleen optimaalisen kasvuympäristön. (Koski 2007, 10.) Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata ensisynnyttäjien puolisoiden kokemuksia Ylivieskan neuvolan perhevalmennuksesta sekä kartoittaa valmennuksen mahdolliset kehittämistarpeet. Lisäksi opinnäytetyö selvittää, miten ensimmäistä kertaa isäksi tulevat kokevat perhevalmennuksen tukevan heitä kasvussaan isäksi ja vanhemmuuteen.

8 3 2 ISYYS JA VANHEMMUUS Vanhemmaksi kasvaminen on perheen sisäinen prosessi, johon vaikuttavat kummankin vanhemman aikaisemmat kokemukset, oma lapsuus, vanhemmuutta koskevat mielikuvat ja yhteiskunnalliset odotukset sekä monet muut tekijät. Prosessi alkaa jo ennen lapsen syntymää ja se jatkuu koko elämän. Miehen kasvussa isäksi painottuu emotionaalinen ja sosiaalinen prosessi, kun taas naisen kasvussa äidiksi on emotionaalisen muutoksen lisäksi mukana myös biologinen ja fyysinen muutos. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 83.) Raskausaika on tärkeää aikaa isäksi ja äidiksi kasvamisessa ja perheen muodostumisessa (Eskola & Hytönen 2002, ). 2.1 Isyys Isyys ei ole käsitteenä eikä ilmiönä yksiselitteinen. Isä-sanan voimakkain ja vallitsevin mielleyhtymä liittyy miehen ja lapsen väliseen biologiseen yhteyteen. Isyydellä voi kuitenkin olla muitakin merkityksiä. (Huttunen 2001a, ) Seuraavassa tarkastelen yleisimpiä isyyden variaatioita sekä isyyteen liittyviä näkökulmia Isyyden ulottuvuudet Bioloogisella isyydellä tarkoitetaan miehen ja lapsen välillä vallitsevaa biologista eli perinnöllistä suhdetta. Lapsi on saanut alkunsa juuri kyseisen miehen sukusoluista. Biologinen isä on siittänyt lapsen joko luonnollisesti tai keinohedelmöityksellä. Lapsen geneettisestä perimästä puolet on peräisin häneltä. Biologisella isyydellä on suuri merkitys isyyden määrittelyssä. Biologisella isyydellä on myös ratkaiseva merkitys juridisen isyyden määrittelyssä, jonka perusteella esimerkiksi lapsen perintöoikeus isään määräytyy. Biologinen isä saa myös juridisen eli laillisen isän aseman. (Huttunen 2001a, ) Juridisella eli laillisella isyydellä tarkoitetaan sitä, kenellä on yhteiskunnan antamia oikeuksia ja velvollisuuksia lapseen nähden lain edessä. Juridiseksi isäksi voi tulla avioliiton isyysolettaman, isyyden tunnustamisen tai vahvistamisen sekä adoption myötä. Sen lisäksi että lapsi perii laillisen isänsä, juridinen isyys tuo miehelle oikeuksia ja velvollisuuksia.

9 4 Näistä keskeisin on vastuu lapsesta. (Huttunen 2001a, ) Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain ensimmäisessä pykälässä määritellään huollossa noudatettavat periaatteet ja huoltajan velvollisuudet seuraavasti: Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia vastaava koulutus. Lasta tulee kasvattaa siten, että hän saa ymmärrystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää. (Huttunen 2001a, 62.) Sosiaalisella isyydellä tarkoitetaan lapsen kanssa asumista, arjen jakamista hänen kanssaan sekä hoivan, huolenpidon ja ajan antamista lapselle. Sosiaaliseen isyyteen kuuluu julkinen esiintyminen lapsen kanssa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Näiden esiintymisien myötä miehen isyys saa muiden hyväksynnän ja ulkopuoliset tottuvat pitämään miestä lapsen isänä, vaikka näin ei biologisesti olisikaan. Käytännössä sosiaalinen isä usein on myös laillinen isä, jonka vuoksi näitä kahta isyyden puolta ei aina erotella käsitteellisesti toisistaan. Mies, joka ei ole biologinen eikä juridinen isä, vaan ainoastaan sosiaalinen isä, voi olla lapselle hyvinkin tärkeä henkilö, esimerkiksi silloin, kun lapsen biologis-juridinen isä syystä tai toisesta ei ole jakamassa lapsen arkea.(huttunen 2001a, ) Psykologisella isyydellä tarkoitetaan isäsuhteen tunnepohjaista, kiintymykseen perustuvaa puolta. Tämä isyyden puoli on ehkä vaikeimmin hahmotettavissa ja käytännössä vaikeimmin saavutettavissa. Psykologinen isyys määräytyy ensisijaisesti lapsen kautta eli ketä lapsi pitää isänään, keneen hän kiintyy ja turvaa ja kenellä on hänen kasvatukseensa liittyvää arvovaltaa. Miehen kannalta psykologisen isyyden tunnistaa silloin, kun lapsella on miehelle tunnepohjaisia merkityksiä, niin että mies kokee häntä kohtaan voimakasta halua hoivata, suojella, auttaa, tukea, olla lähellä ja viettää aikaa yhdessä. Isän ja lapsen välille on muodostunut kiintymyssuhde, joka muistuttaa äidin ja lapsen välistä suhdetta. Olennaista on se, että molemmat kokevat iloa ja tyydytystä vuorovaikutteisesta yhdessäolosta. Psykologisen isyyden voidaan sanoa synnyttävän miehessä isänrakkauden. Psykologinen isyys syntyy luonnostaan, mikäli isä on läsnä lapsen hoitotilanteissa heti lapsen syntymästä alkaen. (Huttunen 2001a, )

10 Isäksi kasvaminen Isyys oli minulle välttämätön vaihe aikuiseen parisuhteeseen. Lapsen kanssa valloitetut kyvyt vasta eheyttivät minut. Löysin avaimen sisältäni. Notkuvin polvin uskalsin nojata tyhjyyteen. Joku antoikin tukea. (Böök 1994, 59.) Näin toteaa Markku Böök artikkelissaan Aikuiseksi mieheksi kasvaminen. Miehet ovat erilaisia ja he kasvavat isäksi omaan tahtiinsa ja jokainen omalla yksilöllisellä tavallaan. Tuleva isä käy raskausaikana läpi kehitysprosesseja suhteessa omaan itseensä, puolisoonsa, omaan isäänsä, tulevaan lapseensa ja muuttuvaan tilanteeseen. Miehen raskauskehitys voidaan Mayn (1986) mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen: alkuinnostus, tekeytyminen ja valmistautuminen. Jokaiseen vaiheeseen liittyy muutoksia käyttäytymisen ja emotionaalisen sitoutumisen tasolla. (Eskola & Hytönen 2002, 99; Kaila-Behm 1997, 28.) Alkuinnostus kestää muutamasta tunnista muutamaan viikkoon. Reagointitavat voivat vaihdella äärilaidasta toiseen. Alkuinnostuksen jälkeen raskaus ja isäksi tuleminen voivat jäädä taka-alalle useiksi viikoiksi. Mies kokee raskauden lähinnä niiden muutosten perusteella, joita puoliso tuo esille. Tekeytymisvaiheen pituus on miehellä yksilöllinen, mutta se kestää useimmiten raskausviikkoon. Vaiheen pituus määräytyy sen mukaan, miten valmis mies on raskauteen sen alkaessa. Koska raskaus ei vielä näy ulospäin, miehellä ei ole näkyviä todisteita isyydestään. Hän saattaa unohtaa päiväkausiksi, että hänestä on tulossa isä. Tämä vaihe päättyy, kun hän huomaa puolison vatsan kasvaneen, kuulee vauvan sydänäänet tai tunnustelee lapsen liikkeitä. Valmistautumisvaiheessa mies havaitsee raskauden elämässään todellisena ja tärkeänä. Se välittyy hänelle konkreettisena puolison muodonmuutoksena. Tuleva synnytys yhdistää yleensä puolisoita, ja tämä vaihe on parisuhteen kannalta myönteistä aikaa. Tässä vaiheessa mies lukee ja kuuntelee mielellään esityksiä vanhemmuudesta, lapsista ja lastenhoidosta ja pohtii, mitä raskaus merkitsee hänelle itselleen sekä hänelle ja puolisolle yhdessä. Mies muistelee omia lapsuudenaikaisia kokemuksia isästään ja vertaa niitä omiin odotuksiinsa. (Eskola & Hytönen 2002, ; Kaila-Behm 1997, ) Isäksi kasvaminen ja isyys voi kokemuksena vaihdella suuresti ihmisestä toiseen. Valmius tulla isäksi vaihtelee ja riippuu monista eri tekijöistä. Niistä tärkein on, onko mies halunnut

11 6 isyyttä. Toiseksi merkittävin seikka on parisuhteen pysyvyys ja kolmanneksi tärkein taloudellinen tilanne. (Parke 1996, ) Isän vastuuntunnon kehittymisen kannalta on merkittävää, onko hän itse halunnut lasta vai ei (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 83). Siirtymä vanhemmuuteen yhteisenä valintana edesauttaa yhteistä sitoutumista lapsesta huolehtimiseen (Sevon & Huttunen 2002). Lapsi tulee todeksi isälle kuitenkin hyvin eri tavalla kuin äidille. Puolison vatsan kasvun lisäksi sekä neuvolakäynnit ja erityisesti ultraäänitutkimukset konkretisoivat isälle tulevaa lasta. Odotusajan edetessä myös lapselle tarvittavien tavaroiden hankkiminen konkretisoi tulevaa elämänmuutosta. Jotkut isät tuntevat olonsa odotusaikana kuitenkin hieman ulkopuoliseksi äidin ja lapsen fyysisen yhteyden ja läheisyyden vuoksi. Osalle isistä lapsi ja uusi elämänvaihe todentuvat vasta vauvan syntymän jälkeen. (Kaila-Behm 1997; Keinänen, Säävälä & Vainio 2001; Paajanen 2006.) Nykyisin isät osallistuvat ahkerasti perhevalmennukseen ja synnytykseen. Isä eläytyy raskauden vaiheisiin ja iloitsee sikiön sydänäänistä ja liikkeistä siinä kuin äitikin. On todettu, että isän mukanaolo synnytyksessä vähentää äidin kivunlievityksen tarvetta ja tekee kokemuksesta myönteisemmän. Jaettu ilo lapsen syntymästä lujittaa myös parisuhdetta. (Sinkkonen 2003, 262; Eskola & Hytönen 2002, 100.) Vanhemmaksi tuleminen merkitsee oman lapsuuden loppumista ja uudenlaisen vastuun ottamista (Sinkkonen 2003, 262). Miehelle isäksi tulo on osa minuuden muuttumista ja kasvua ihmisenä. Maailmaan tullessa lapsi synnyttää isän. (Kauhanen 1998, 28.) Samalla mies saa elämänpituisen haasteen ja yhden elämänsä vaativimmista rooleista. Tähän haasteeseen jokainen mies vastaa löytämällä itselleen parhaan ja sopivimman tavan olla isä. (Juvakka & Viljamaa 2002, 7.) Tuleville vanhemmille voi neuvolassa olla tarpeen kertoa, että isäksi ja äidiksi kasvaminen ei tapahdu itsestään, vaan edellyttää vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja yhdessäoloa, toisin sanoen aikaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 84) Isän rooli odotusaikana sekä lapsen syntymän jälkeen Aikaisemmin odotusaikaa pidettiin raskaana olevaa naista koskevana tilana, joka ei juuri koskettanut tulevaa isää. Viime vuosina on kuitenkin huomattu, että raskausaika on myös

12 7 miehelle monella tavalla kriittinen kausi, jonka aikana kasvetaan ja sopeudutaan lapsen tuloon liittyviin elämänmuutoksiin. Toisin kuin naiselle odotusaika on miehelle ennen kaikkea psyykkinen prosessi, koska isän kannalta tärkeät fyysiset muutokset tapahtuvat hänen ulkopuolellaan. Muutokset puolison ulkonäössä, käyttäytymisessä ja seksuaalisuudessa vaikuttavat miehen kokemusmaailmaan ja kukin mies reagoi muutoksiin omalla yksilöllisellä tavallaan. Raskauteen liittyvät sekä puolison tai lapsen hyvinvointia uhkaavat riskitekijät saattavat vaikuttaa tulevaan isään voimakkaasti. Näissä tilanteissa odottaville isille on tyypillistä ahdistus ja ulkopuolisuuden tunne, sekä ristiriitaiset ja epävarmuuden sävyttämät tunnetilat, jotka usein ovat suoraan verrattavissa odottavan äidin mielialoihin tai fyysiseen vointiin. (Keinänen ym ) Runsaalla viidesosalla suomalaisista odottavista miehistä esiintyykin erilaisia raskauteen liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä oireita kuten esimerkiksi kipuja, särkyjä, ahdistusta, pelkoja, univaikeuksia ja jopa lihomista (Karila 1991). Tätä odottavan isän oireyhtymää kutsutaan Couvade-ilmiöksi. Couvade tulee ranskan kielen verbistä couver, joka tarkoittaa kantaa sisällään ja hautoa mielessään. Nainen kantaa sikiötä sisällään ja mies kantaa sitä mielessään. Couvade-oireilu on täysin luonnollista ja tulevien isien on hyvä olla tästä ilmiöstä tietoisia, koska silloin heidän huolestumisensa siitä vähenee. Miesten voi olla vaikea purkaa mieltä painavia asioita puhumalla. Isien raskausoireet voidaan nähdä sanattomana puheena niistä huolista, jotka painavat heitä odotusaikana. Miehen raskauden aikaiset oireet ovat kuitenkin myös osoitus hänen kyvystään samaistua naisen tilanteeseen. Äidin raskaudenaikaiset kivut, säryt ja muut tuntemukset ymmärtävä mies saa itsekin helposti vastaavia tuntemuksia. Couvade-ilmiö voidaan siis nähdä positiivisena merkkinä isän roolin omaksumisesta ja tulevan isän valmistautumisesta isän rooliin. (Kaila-Behm 1997, ) Useimmat odottavat miehet valmistautuvat uuteen rooliinsa muuttamalla käyttäytymistään odotusaikana. He vähentävät esimerkiksi harrastuksiaan ja viettävät enemmän aikaa kotona. Tämä muutos tapahtuu monesti omaehtoisesti ilman puolison vaatimuksia. Odotusaika on yleensä miehille myönteistä aikaa, jolloin suhde puolisoon lähenee. Miehet haluavat huolehtia puolisostaan raskauden aikana ja kokevat suurta vastuuta tässä tehtävässään. Odottavat miehet kokevat vaimon tarvitsevan häntä raskauden aikana. Tuleva isyys saa miehet reagoimaan voimakkailla tunteilla ja aktiivisella toiminnalla. Odotusaika antaa tuleville vanhemmille aikaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen sekä

13 8 aikaa kasvaa uuteen roolinsa. Yksi tulevien isien tapa valmistautua uuteen roolinsa on luoda läheisemmät suhteet omiin vanhempiinsa. Tässä vaiheessa on mukava yhdessä muistella omaa lapsuusaikaa. (Keinänen ym ) Raskauden edetessä lähestyvä synnytys on odottavan miehen mielessä yhä useammin. Monilla miehillä viimeiset viikot ennen synnytystä ovat havahtumisen aikaa, vauva alkaa elää vahvasti mielikuvissa. Tulevat isät odottavat synnytystä vapauttavana, mutta myös pelottavana tapahtumana. (Keinänen ym ) Suurin osa miehistä, eli noin prosenttia, osallistuu synnytykseen (Ahonen 2001). Suurin syy synnytyksestä poisjääntiin on työesteet. Synnytys on miehellekin voimakas kokemus, jossa hän monesti kokee itsensä avuttomaksi, vaimonsa apua tarvitsevana ja tuettavana sekä lapsensa haavoittuvana ja suojaa tarvitsevana. Tulevat isät vähättelevät useasti oman roolinsa merkitystä synnyttävän puolisonsa tukena ja turvana. Perhevalmennuksen isäryhmät ovat oivallinen paikka synnytykseen liittyvien odotusten ja pelkojen käsittelyä varten. Niiden käsitteleminen saattaa auttaa tulevaa isää löytämään paremmin oman paikkansa ja roolina synnytyksessä. Yleisesti miehet kokevat, että synnytys lähentää heidän suhdettaan puolisoon ja lisää heidän kunnioitustaan puolisoaan kohtaan. (Keinänen ym ) Vauvan kohtaaminen voi isälle olla pelottava paikka. Vauva on niin pieni ja hento, että monet miehet epäröivät ryhtyessään vauvaa hoitamaan. Synnytyksessä mukana oleminen ja mahdollisuus aloittaa oman lapsensa hoitaminen heti lisäävät isän varmuutta pitää huolta lapsesta. Napanuoran katkaisemisella ja vauvan kylvettämisellä synnytyksen jälkeen on iso symbolinen merkitys koko perheelle. Lapsen hoitaminen heti syntymästä lähtien antaa hyvät lähtökohdat vahvalle isän ja lapsen väliselle suhteelle. (Keinänen ym ) Isän rooli perheessä on kokenut suuria muutoksia. Viimeisten vuosikymmenten aikana isien asemaan perheessä onkin tämän takia kiinnitetty erityistä huomiota. Koska naisista ja miehistä lähes yhtä suuri osa nykyään kuuluu työvoimaan, ovat miehet menettäneet asemansa perheen tärkeimpänä elättäjänä. Perinteisistä naisten ja miesten töistäkään ei enää voi puhua. Näiden muutosten myötä miehiltä monesti toivotaan entistä suurempaa vastuuta lasten- ja kodin arjen tehtävissä. Myös muutokset perherakenteissa sekä perheenisän auktoriteetin katoaminen ovat vaikuttaneet isyyden muutokseen. Muutosta perheen elättäjästä kohti hoivaavampaa isyyttä on tapahtunut. (Paajanen 2006, 95; Sinkkonen 2003, 261.)

14 9 Hoivaava isä toteuttaa isänä olemisessaan jaetun vanhemmuuden periaatetta, jossa kumpikin vanhempi yhtä lailla sitoutuu vanhemmuuteen. Kumpikin on valmis ja kykenevä kaikkiin kodin ja lastenhoitoon liittyviin töihin. Kumpikin pyrkii tasapainoon työn ja perheen välillä. Kumpikin on lapselle sekä hoivan että hellyyden antaja ja yhdessä sovittujen rajojen pitäjä. Kumpikin on valmis keskustelemaan eteen tulevista tilanteista. (Huttunen 2001a, 174; Huttunen 2001b, 17 19; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 84.) Naisen ja miehen suhde saa uutta sisältöä ja avartuu kun hoidetaan lasta yhdessä ja luodaan lapselle suotuisa kasvuympäristö (Keinänen ym. 2001). Kun mies saa isänä runsaasti hoivakokemusta lapsen syntymästä lähtien, hänessä kehittyy aktiivinen eli generatiivinen isyys. Generatiivisella isyydellä viitataan miehen vanhemmuuden laatuun, kuten läheisyyteen, hoivaavuuteen, sitoutumiseen, jakamiseen, vastuullisuuteen ja huolenpitoon. Myös tietynlainen tuottavuus ja luovuus sisältyvät käsitteeseen. (Huttunen 2001a, 172.) Yhtä oikeaa isyyttä ei ole olemassa ja mies voi olla hyvä isä monella tavalla. Parasta isyyttä on sellainen isänä oleminen, jossa olosuhteet huomioon ottaen parhaan mukaan yritetään pitää yhteyttä lapseen ja luoda hänelle turvallisuutta, jatkuvuutta ja virikkeitä. Kaikilla miehillä ei ole mahdollisuutta tai kykyä toteuttaa sellaista isyyttä, jota he itse tai yhteiskunta pitää toivottavana. Lisääntyneet avioerot ovat erottaneet isiä lapsistaan, kun valtaosa yksinhuoltajista on naisia. Erityisesti eroperheiden kohdalla tämä suuntaus nähdään ohenevana isyytenä. Osa isistä on enemmän kiinnostuneita lapsistaan ja haluavat olla aktiivisia vanhempia. Tukemalla näitä isiä neuvolassa saadaan yhä useampi isä liittymään aktiivisten isien joukkoon. (Keinänen ym ) Isä - lapsi suhde Aiemmin ajateltiin, että isän kuului olla lapsille etäinen perheen huoltaja, joka turvaa äidin ja lasten läheisen suhteen. Tuo käsitys on muuttunut. Yhä useimmissa perheissä eletään jaetun vanhemmuuden perhe-elämää, jossa myös isällä on läheinen suhde lapsiinsa. (Keinänen ym ) Isän aktiivisuus vauvanhoidossa on hyväksi perheen kaikille osapuolille. Jaetusta vanhemmuudesta hyötyvät niin vauva, äiti kuin isäkin. Lisäksi isän ja vauvan tiivis suhde tukee perheen kolmiosuhdetta. Vauva saa siitä sekä turvaa että tukea kehitykselleen. Äiti saa tilaa huolehtia itsestään, ja isä saa uuden tavan toteuttaa itseään.

15 10 Isän varhainen läheinen suhde vauvaan tuottaa pysyvän läheisen suhteen isän ja lapsen välillä. Isän aktiivisuus on erityisen tärkeää silloin, kun äiti ei jostain syystä kykene riittävään vanhemmuuteen esimerkiksi hänen kärsiessä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 84; Pulli 2006, 10.) Nykyisin ajatellaan, että isän ja vauvan suhde kehittyy itsenäisesti, siis äideistä riippumatta. Isällä on syntymästä asti omanlaisena suhde lapseensa. Hän käyttää samoja vuorovaikutuskeinoja kuin äitikin. Hän hymyilee vauvalle, juttelee hänelle ja matkii hänen kasvonilmeitä. Isän ja äidin leikkimistyylit kuitenkin usein eroavat toisistaan. Äiti on hellävaraisempi, puhuu lapselle paljon, näyttää esineitä ja kertoo niiden nimiä. Isän leikki on vähemmän verbaalista mutta paljon fyysisempää. (Sinkkonen 2003, 263; Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 37.) Vaikka mies olisikin motivoitunut ja valmis aktiiviseen isyyteen, sen toteuttaminen ei aina ole helppoa. Hyvin harvalla on nykypäivään soveltuvaa mallia omasta lapsuudestaan. Voi tuntua vaikealta muuttaa elämäntyyliään ja ruveta elämään vauvan ehdoilla. Vauva saattaa tuntua vaikeahoitoiselta, ja äidin osaaminen voi tuntua ylivoimaisesti paremmalta. Pahimmillaan lapsen hoidon jakaminen voi johtaa vanhempien väliseen valtataisteluun, jossa kamppaillaan paremmuudesta ja ensisijaisuudesta vauvanhoidossa. Myös perinteinen käsitys äidin roolista voi vähentää isän mahdollisuuksia täysipainoiseen vanhemmuuteen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 83 84; Lupton & Barclay 1997,148.) Näiden asioiden käsitteleminen ja niistä keskusteleminen, esimerkiksi perhevalmennuksessa, antaisi tuleville isille heidän tarvitsemaansa tukea kasvussaan generatiiviseen isyyteen ja jaettuun vanhemmuuteen. (Huttunen 2001a, 209). 2.2 Vanhemmuus Hyvän perhesuunnittelun ansiosta suurin osa nykypäivän raskauksista on suunniteltuja ja toivottuja. Vanhemmuus ja raskauden alkaminen ovat tällöin lähtöisin naisen ja miehen tietoisesta päätöksestä. Lapsi merkitsee vanhemmilleen usein oman minän jatketta, rakkauden antajaa ja vastaanottajaa. Lapsi on jatkuvuuden symboli ja merkki rakkaudesta. Sekä naisilla että miehillä tuntuu olevan joku käsitys siitä, mikä olisi sopiva ikä avioitua ja hankkia lapsia. Lapsen syntyessä toivotaan elämän ulkoisten puitteiden, kuten opiskelun,

16 11 työn, talouden ja asumisen, olevan kunnossa. Vanhemmaksi tulo on olennainen osa aikuistumista ja siihen liittyy vastuunottamista, joka vaatii elämäntyylin ja päämäärien jäsentämistä uudelleen. Siitä voi tulla myös kriisivaihe, jolloin aikaisempien kehitysvaiheiden ratkaisemattomat ristiriidat aktivoituvat. Parisuhde voi muuttua ongelmalliseksi, jos toinen on valmis ja halukas vanhemmaksi ja toinen empii. Etenkin ensimmäisen lapsen syntymä merkitsee suurta muutosta. (Eskola & Hytönen 2002, 94.) Vanhemmuuden aiheuttamat muutokset parisuhteessa Parisuhde koskettaa lähes jokaista ihmistä jossain elämänvaiheessa, ja sen koetaan yleensä olevan yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Parisuhde voidaan määritellä miehen ja naisen väliseksi suhteeksi avio- ja avoliitossa. Parisuhteen eri puolia ovat rakkaus, lapset ja työ. Rakkauteen kuuluvat esimerkiksi parinvalinta, kommunikaatio, seksi ja konfliktit. Lapsiin liittyviä asioita ovat vanhemmuus, lasten vaikutus parisuhteeseen ja lapsettomuus. Työhön sisältyy mm. kotitöiden jako, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä työn vaikutus parisuhteeseen. (Rytkönen & Hautsalo 1999, 1.) Parisuhteen yksi vaativimpia tehtäviä on vanhemmuuden ja parisuhteen yhteensovittaminen. Tässä yhteensovittamisessa näkyvät usein ne mallit, jotka ovat olleet kummankin puolison omilla vanhemmilla. Kotoa opittua mallia sovelletaan usein myös omaan parisuhteen ja vanhemmuuden yhdistämiseen, eikä tämä yhteensovittaminen aina suju kivuitta. (Airikka 2003, ) Parisuhteen toimivuus vaikuttaa merkittävästi siihen, miten vanhemmuus perheessä toteutuu. Parisuhde voidaan nähdä vanhemmuuden perustana. Hyvin toimivassa parisuhteessa kyetään ottamaan huomioon molempien puolisoiden näkemykset ja keskustelemaan niistä. Huonosti toimivassa parisuhteessa kuluu yleensä runsaasti energiaa ja aikaa ongelmien selvittelyyn, joka taas heijastuu suoraan vanhemmuuteen. Parisuhde ja vanhemmuus ovatkin kiinteässä vuorovaikutussuhteessa toinen toisiinsa ja tätä suhdetta tulisi aina tarkastella vastavuoroisesti. Tullessa yhteisen lapsen vanhemmiksi pari on lapsen kautta sellaisessa suhteessa, jota ei voida erossa purkaa. Vanhemmuus on heidän keskinäinen siteensä, joka alkaa lapsen syntymästä ja jatkuu läpi koko elämän. Tultuaan vanhemmiksi puolisot eivät ole enää keskenään vain parisuhteessa, vaan heidän on alettava

17 12 toimia samanaikaisesti puolisona, äitinä ja isänä sekä parisuhteen kautta vanhempina yhdessä. (Airikka ) Erilaiset elämäntilanteeseen liittyvät kriisit vaikuttavat parisuhteeseen varsin voimakkaasti. Esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntymä on siitä huolimatta, että se on iloinen tapahtuma myös kriisi parisuhteelle. Parisuhde muuttuu tässä vaiheessa kahdenvälisestä suhteesta kolmen hengen perheeksi. Tämä merkitsee, ettei parisuhde ole enää ensisijaisesti vaikuttava lapsen tarpeiden noustessa vahvasti esiin. (Airikka 2003, 20.) Parisuhdetta joudutaan väljentämään niin, että siinä on elintilaa myös lapselle (Vehviläinen-Julkunen 1999, 165). Parina olemisesta kehittyminen vanhemmaksi onkin suurin parisuhteessa tapahtuva muutos (Brodén 2006, 70 73). Perheeksi kehittyminen on pitkä prosessi, joka vaikuttaa voimakkaasti tulevan äidin ja isän mielensisäiseen toimintaan ja heidän väliseen suhteeseen. Sekä biologia että kulttuuri erottavat naisen ja miehen kokemukset raskaudesta. Kun lapsen läsnäolo vaikuttaa suuresti naiseen raskausaikana, miehelle lapsi on etäisempi. Hän tekee havaintoja lapsesta naisen ja tämän muuttuneen vartalon sekä mielentilan kautta. Mies saa kokemuksensa raskaudesta raskaana olevan naisen kautta, kun taas nainen kokee sen lapsen kanssa. Siksi ei ole epätavallista, että miehet tuntevat itsensä epävarmoiksi ja neuvottomiksi naisen biologisen tapahtumisen rinnalla. Vaikka miesten raskaudenaikaiset kokemukset eroavat merkittävästi naisten kokemuksista tutkimukset osoittavat, että sekä miehet että naiset yleensä ovat yhtä sitoutuneita lapsen tuloon valmistautumiseen, pyrkimykseen ymmärtää sitä, mitä heiltä vanhempina odotetaan sekä sitä, mitä heille itselleen ja parisuhteelle tapahtuu lapsen syntymisen jälkeen. (Brodén 2006, ) Parisuhteen merkitys raskauden aikana on tärkeä. Hyvä toimiva parisuhde on vanhemmuuteen siirtymisen keskeinen voimavara (Viljamaa 2003, 15). Kun parista tulee perhe, parisuhde joutuu uudelleen arvioitavaksi. Parisuhteen muutokset murtavat totuttuja yhteiselämän muotoja. Tämä voi lisätä yhteisyyttä ja onnea, mutta myös etäännyttää miestä ja naista toisistaan. Monet parisuhteet rikkoutuvatkin lapsentulovaiheessa. Naisen sisäänpäin kääntyneisyys, hänen keskittymisensä lapseen ja hänen haavoittuvuutensa voivat hämmentää, loukata ja ärsyttää miestä, joka voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja siksi vetäytyä ja perheen sijaan omistautua ulkomaailmalle. Monen naisen on vaikeaa jakaa

18 13 huomiota ja olla riittävä useassa läheisessä suhteessa samanaikaisesti, ja sivuun joutuminen voi herättää miehessä vahvan tunteen hylätyksi tulemisesta. (Brodén 2006, ) Raskaudella voi olla vaikutuksensa myös pariskunnan sukupuolielämään. Jos raskaus vaikuttaa kielteisesti sukupuolielämään, voi parisuhde vaarantua. Yleensä yhdyntätiheys vähenee, erityisesti raskauden ensimmäisen ja kolmannen kolmanneksen aikana, mikä johtuu ensin naisen pahoinvoinnista ja väsymyksestä, sekä loppuraskauden aikana molempien huolesta lapsen vahingoittamisesta. Naisen lisääntynyt hellyyden ja hoivatuksi tulemisen tarve vaikuttaa myös seksuaalisuuteen. Jos puolisot eivät voi keskustella keskenään uusista tarpeista ja myös uusista ajatuksista tänä aikana, kumppanit herkästi vähitellen eristyvät toisistaan. (Deans 2005, ) Ne parit, jotka voivat jakaa ajatuksiaan ja tunnekokemuksiaan raskauden aikana, luovat yhteisen perustan vanhemmuudelle ja uudelle perheelle. Raskaus ja parin mielikuvat lapsesta luovat yhteisyyttä ja turvallisen perustan lapsen vastaanottamiselle. Parisuhteen laatu on yksi tärkeimmistä tekijöistä vanhempien sopeutumiselle raskausaikana ja kiintymiselle syntymättömään lapseen. (Brodén 2006, 72.) Lisäksi parisuhteen laatu vaikuttaa suotuisasti puolisoiden hyvinvoinnin lisäksi lasten ja koko perheen hyvinvointiin (Rytkönen & Hautsalo 1999, 1). Kyky antaa rakkautta ja tukea puolisolleen vaikuttaa merkittävästi raskauden loppuvaiheessa ja lapsivuodeaikana väliaikaisesti vähentyneeseen kiinnostuksen palautumiseen parisuhdetta kohtaan (Brodén 2006, 73) Vanhemmuuteen kasvaminen Anne Kaustio (1999, 213) toteaa kirjassaan Esikoinen tulee taloon, että: Vanhemmuus on niin iso ja hieno juttu, että kukaan ei varmasti mene tästä mankelista läpi entisten ruttujensa kanssa. Mielestäni tämä on hyvin osuvasti sanottu ja erinomaisesti kuvastaa vanhemmuuden vaativuutta. Vanhemmuus ei toteudu itsestään. Kukaan ei ole syntyjään kykenevä vanhemmuuteen, vaan vanhemmuuteenkin on kasvettava. Vanhemmuus on haasteellinen tehtävä, joka vaatii siihen paneutumista, vanhemmuuden tehtävän arvostamista sekä tukea

19 14 kumppanilta ja lähipiiriltä. Vanhemmuuden vastuullisuuteen sisältyy halu sitoutua lapsen tukemiseen syntymästä aikuisuuteen. Vanhemmuus on haaste, johon tuskin kukaan voi täysin valmistautua. (Kaimola 2005, ) Kasvu vanhemmuuteen on osa inhimillistä kasvua, ja vanhemmuus on kerran alettuaan loppuelämän jatkuva kehitystapahtuma. Ensimmäisen lapsen odottaminen ja syntyminen vievät puolisot kehitysvaiheeseen, jossa kummankin on luotava itselleen uudet roolit äitiys ja isyys integroidaan osaksi omaa persoonallisuutta. Odotusaikana tulevat vanhemmat käyvät läpi monia erilaisia tunteita, jotka liittyvät lapsen tuloon ja vanhemmuuteen. Siirtyessään kehitysvaiheesta toiseen yksilöt joutuvat arvioimaan uudestaan minäkäsitystään ja suhdettaan ympäristöönsä. (Eskola & Hytönen 2002, 100.) Vanhemmat luovat myös suhdettaan syntyvään lapseensa ja kehittävät parisuhdettaan niin, että siinä on tilaa uudelle perheenjäsenelle (Viljamaa 2003, 14). Jokaisen uuden lapsen syntyminen vaikuttaa perheen rakenteeseen ja toimintoihin, mutta ensimmäisen lapsen syntymä on perheen merkittävin kehityskriisi. Kriisin kohtaaminen ja läpityöskentely on välttämätön edellytys kasvulle, joka mahdollistaa perheen siirtymisen kehitysvaiheesta toiseen tasapainoisesti ja toimivasti. (Eskola & Hytönen 2002, 100.) Vanhemmuutta pidetään laajana, monitasoisena ja vastuullisena tehtävänä. Jokaisella on erilaisia mielikuvia ja käsityksiä vanhemmuuden sisällöstä. Vanhemmuuden roolikartta (KUVIO 1.), joka syntyi Suomen Kuntaliiton vuosina järjestämän LASSOprojektin tuloksena, pyrkii omalta osaltaan selkeyttämään ja jäsentämään vanhemmuutta. Se on monipuolinen työväline, joka on kehitetty ensisijaisesti perhekuntoutukseen. Neuvolatyössä sitä voidaan käyttää työntekijän ja asiakkaan yhteistyövälineenä, muutostarpeen havainnollistajana ja muutoksen käynnistäjänä. Se sopii niin ennaltaehkäisevään, kuntouttavaan kuin korjaavaan työhön. Sitä voidaan käyttää myös esimerkiksi perhevalmennuksessa virittämään keskustelua vanhempien roolijaosta sekä yleisessä valistuksessa vanhemmuudesta ja kasvatuksesta. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 3-11.)

20 15 KUVIO 1. Vanhemmuuden roolikartta. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 31.) Roolikartassa vanhemmuus esitetään havainnollisena kokonaisuutena, johon sisältyy vanhemmuuden viisi pääroolia: huoltajan, rakkauden antajan, rajojen asettajan, ihmissuhdeosaajan ja elämänopettajan roolit. Roolin käsite on keskeinen erilaisissa sosiaalipsykologisissa teorioissa, esimerkiksi Morenolaisessa rooliteoriassa. Siinä rooli määritellään yksilön omaksumaksi toimintamuodoksi tietyllä hetkellä tietyssä tilanteessa, mutta aina suhteessa toisiin ihmisiin tai asioihin. Roolien syntyminen on yhteydessä ihmisen persoonallisuuden kehitykseen. Rooleja voi kehittää tai omaksua läpi elämän. Mitä enemmän rooleja vanhemmalla on käytössä, sitä joustavampi hän äitinä tai isänä on. Rooliin samaistuminen on aina yksilöllistä. Vanhemmuuden keskeisimmät roolit kypsyvät vanhemmuuden myötä. Kaikkia vanhemmuuden rooleja ei ole valmiina, vaan ne kehittyvät suhteessa ja vuorovaikutuksessa lapseen. Jotkut roolit saattavat jäädä kokonaan puuttumaan, jotkut ovat luontevassa käytössä ja jotkut muodostuvat ylikehittyneiksi. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, ) Huoltajan rooli on erityisen tärkeä arkielämän ja säännöllisen perhe-elämän ylläpitämisessä ja rutiinien muodostumisessa. Pienen lapsen kannalta huoltajan rooli on elintärkeää.

21 16 Rakkauden antajana vanhempi luo naisellisen tai miehisen itsetunnon ja itseluottamuksen pohjaa lapselleen. Yhtä tärkeää vanhempana on osoittaa rakkautta niin lastaan kuin itseään kohtaan. Kannustuksen ja arvostetuksi tulemisen kokemus on lapsen kehitykselle välttämätöntä. Elämän opettajan rooliin kuuluu sosiaalisten taitojen ja tapojen opettaminen. Se, millaisia suhteita lapsi oppii luomaan toisiin ihmisiin, vaikuttaa häneen läpi koko elämän. Lapsuudessa ja nuoruudessa omaksutut moraali, arvot ja asenteet ovat kohtuullisen pysyviä. Ihmissuhdeosaajana vanhempi auttaa lasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia tunteita ja tarpeita. Positiivisen minäkäsityksen syntymisen edellytyksenä on kuulla myönteisiä asioita itsestään. Lapsi tarvitsee kokemuksia myös kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Rajojen asettajana vanhemman tehtävänä on taata lapselle turvallinen lapsuus. Ilman rajoja kasvanut lapsi tuntee olonsa turvattomaksi. Lapsi tai nuori ilmaisee turvattomuuttaan esimerkiksi aggressiivisella käyttäytymisellä. Kaikki nämä roolikartan roolit ovat tärkeitä vanhemmuuden toteutumisessa. Tietyt roolit korostuvat tiettynä aikana lapsen kehittyessä. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, ) Jokaisella äidillä ja isällä on mahdollisuus onnistua tehtävässään vanhempana. Riittää, että vanhemmuudessa onnistutaan riittävän hyvin, ei täydellisesti (Juvakka 2005, 28). Riittävän hyvä vanhemmuus perustuu aikuisen kykyyn tulla eläytyvään vastavuoroiseen suhteeseen lapsensa kanssa ja kykyyn rakentaa lapsen kehitystä tukeva perheen tunneilmapiiri. Tässä vanhempien suhteella on suuri merkitys. Paras tapa pitää huolta lapsesta on huolehtia omasta henkisestä hyvinvoinnista ja parisuhteesta. Tyytyväisyys omaan elämäänsä ja parisuhteeseen välittyy lapselle ja luo hänelle turvallisuutta. (Kaimola 2005, 15.) Essi Juvakka (2005, 21) määrittelee riittävän hyvän vanhemmuuden näin: Riittävän hyvä vanhempi kestää kritiikin ja arvostelun on aikuinen uskaltaa olla vanhempi ei ole täydellinen antaa turvaa ja luo rajoja valvoo lapsensa tekemisiä ja antaa kasvaa rauhassa antaa lapsensa kokea itsensä ihanaksi ja ihmeelliseksi kokee monenlaisia tunteita ja on vastuullinen hyväksyy ristiriidat osaksi normaalia elämää on välillä täysin uupunut ja menettää malttinsa arvostaa arkea uskoo itseensä vanhempana

22 17 muuttuu lapsen kasvun mukana määrittelee roolinsa itse On olemassa monia valmiita määritelmiä vanhemmuudesta. Äitinä ja isänä on kuitenkin luotava oman vanhemmuuden määritelmä itse, jotta voi elää hyvinvoivana ja onnellisena. Hyvä vanhemmuus on jokaiselle hieman erilaista ja kaikilla on oikeus olla oma itsensä myös vanhempana. Vanhemmuus on jokaiselle aikuiselle mahdollisuus kasvuun ja kehittymiseen. Se on monella tavalla myös arvovalinta. Kun vanhemmuus saa tärkeän aseman ihmisen elämässä, riittävän hyvää vanhemmuutta voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. (Juvakka 2005, 28.) Vanhemmuuden voimavarat Lapsen syntymä muuttaa perheen elämäntilannetta monella tavalla, esimerkiksi vanhempien ajankäyttöä, ihmissuhteita, taloudellista tilannetta ja erityisesti parisuhdetta. Osa muutoksista on myönteisiä, osa taas voi koetella perhettä ja sen jäsenten terveyttä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 80.) Vanhemmuuden voimavarat määritellään vanhempaan ja hänen ympäristöönsä liittyviksi tekijöiksi, jotka auttavat yksilöä kehittymään vanhempana, puolisona ja yhteisön jäsenenä. Haitallisia kuormitustekijöitä voidaan välttää ja kuormitustekijöistä voidaan myös selvitä hyvien voimavarojen avulla. Voimavarat tukevat vanhemmuutta, parisuhdetta ja perheen toimivuutta lisäämällä lapsiperheiden elämänhallintaa ja mielekkyyttä. Perheen toimivuus ja lapsen suotuisat kasvuedellytykset ovat suorassa yhteydessä voimavaroihin. (Pelkonen & Hakulinen 2002, 207.) Vanhempien voimavarat vaikuttavat koko perheen hyvinvointiin. Perheen voimavarat muodostuvat perheen sisäisistä ja ulkoisista voimavaroista ja kummankin vanhemman omista henkilökohtaisista voimavaroista. Perheen sisäisiä voimavaroja ovat vanhempien koulutus, heidän tietonsa ja taitonsa, luottamukselliset ihmissuhteensa sekä itsetuntonsa. Perheen keskeisin voimavara on hyvin toimiva parisuhde, joka auttaa molempia vanhempia jaksamaan vanhempana. Vanhempien hyvä parisuhde luo lapselle turvallisen kasvuympäristön. Muita perheen sisäisiä voimavaroja ovat perheen sisäinen vuorovaikutus,

23 18 perheen ongelmanratkaisukyky, elämäntavat ja taloudellinen tilanne. Perheen ulkopuolisista voimavaroista keskeisintä on muiden ihmisten, kuten sukulaisten, ystävien, naapurien sekä samassa elämäntilanteessa olevien muiden lapsiperheiden, tarjoama sosiaalinen tuki. (Pelkonen & Hakulinen 2002, ; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 80 81; Pietilä 1999, ) Jokaisessa perheessä on jossain elämäntilanteissa tekijöitä, jotka perhe kokee kuormittavina. Näitä kielteisesti sävyttyneitä asioita, jotka saattavat häiritä lapsen normaalia kehitystä ja jotka haittaavat perheen normaalia elämää, kutsutaan kuormittaviksi tekijöiksi. Arkipäivän raskaus, vanhempien väsymys, epävarmuus, rooliristiriidat, oman ajan ja vanhempien yhteisen ajan puute ovat yleisimpiä kuormittavia tekijöitä. Huonosti toimiessaan mikä tahansa vanhemmuuden voimavara voi muuttua kuormittavaksi tekijäksi. Vähäinen sosiaalinen tuki esimerkiksi kuormittaa vanhemmuutta ja elämän erilaiset siirtymävaiheet lisäävät perheen haavoittuvuutta. (Pelkonen & Hakulinen 2002, 208; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 81.) Perheiden voimavarat muodostuvat voimia antavien ja kuormittavien tekijöiden välisestä suhteesta. Voimavarojen kokeminen on subjektiivista, ja voimavarat eri perheissä ovat hyvin erilaisia. Perheet, joissa on vain vähän voimavaratekijöitä, mutta paljon kuormittavia tekijöitä asettavat haasteita neuvolatyölle. Luottamuksellisen ja kumppanuuteen perustuvan yhteistyösuhteen muodostuminen terveydenhoitajan ja perheen välille on tärkeää. Neuvolalla on hyvät mahdollisuudet tukea perheiden omaa toimintaa voimavarojensa lisäämiseksi esimerkiksi lisäämällä vanhempien tietoisuutta voimia antavista ja kuormittavista tekijöistä. (Pelkonen & Hakulinen 2002, ; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 82.) Tärkeää perheen hyvinvoinnin kannalta on se, että vanhemmat kykenevät tunnistamaan omat vahvuutensa, ottavat vastuuta tekemisistään ja ovat aktiivisia oman elämäntilanteensa suhteen. Perheen voimavaroja voidaan vahvistaa usealla eri tavalla. Keinoja voimavarojen vahvistamiseksi voivat olla esimerkiksi sosiaalisen tuen hakeminen ja parisuhteen hoitaminen. Perheen olemassa olevia voimavaroja tulisi neuvolassa käytävissä keskusteluissa aina muistaa korostaa. (Pelkonen & Hakulinen 2002, ; Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 82.)

24 19 Neuvolan järjestämä perhevalmennus antaa tuleville vanhemmille oivan mahdollisuuden sosiaalisen verkoston lisäämiseen sekä vertaistukeen. Perhevalmennukseen kuuluu myös tieto parisuhteeseen normaalisti sisältyvistä vaiheista sekä tyypillisistä vaikeuksista, joita pari voi kohdata odotusaikana ja lapsen synnyttyä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 82.) Perhevalmennus luo mielestäni hyvät mahdollisuudet vanhemmuuden voimavarojen tukemiseen.

25 20 3 PERHEVALMENNUS Lapsen saaminen on suurten muutosten aikaa, johon vanhemmat tarvitsevat paljon tiedollista, emotionaalista ja konkreettista tukea. Neuvonnan ja tuen tarve on suuri erityisesti silloin, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi. Esikoislapsen syntymän myötä molemmat vanhemmat käyvät läpi sekä vanhemmuuteen liittyvää omaa yksilöllistä kasvukriisiään että parisuhteen muutosta. (Paananen, Pietiläinen, Raussi-Lehto, Väyrynen & Äimälä 2006, 201; Vehviläinen-Julkunen, Lauri, Laine, Peni, Beaton & Gupton 1994, 14.) 3.1 Perhevalmennus osana äitiysneuvolatoimintaa Suomalaisessa yhteiskunnassa äitiysneuvola on vakiinnuttanut paikkansa lisääntymiseen liittyvänä tiedon ja tuen antajana. Se on palvellut lasta odottavia perheitä jo yli 50 vuoden ajan. Suomalainen äitiyshuolto on hyvin organisoitu palvelujärjestelmien kokonaisuus. Se muodostuu perusterveydenhuollon äitiysneuvoloista sekä erikoissairaanhoidon synnytyssairaaloista (äitiyspoliklinikat sekä antenataali-, synnytys- ja lapsivuodeosastot). Yhteistyöllä pyritään joustavasti toimivaan äitiyshuollon palveluketjuun. (Paananen ym. 2006, 201.) Yhteistyön tavoitteena on se, että yksilö saa laadukasta ja kokonaisvaltaista hoitoa, joka edistää koko perheen terveyttä ja hyvinvointia (Eskola & Hytönen 2002, 124). Äitiyshuollon palvelut tukevat vanhempien itsenäistä selviytymistä ja aktiivista osallistumista omaan hoitoonsa. Toiminnan lähtökohtana on asiakaslähtöisyys eli asiakkaan tarpeiden huomioiminen palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. (Paananen ym. 2006, 201.) Kaikille raskaana oleville tarkoitettuihin maksuttomiin äitiyshuollon palveluihin kuuluu neuvoloiden järjestämä perhevalmennus, johon sisältyy myös synnytysvalmennus. Perhevalmennusta antavat pääsääntöisesti äitiysneuvolan terveydenhoitajat ja kätilöterveydenhoitajat. (Paananen ym. 2006, 201.) Perhevalmennus toteutetaan sekä suunnitelmallisesti kokoontuvissa ryhmissä että yksilöneuvontana terveystarkastuksien

26 21 yhteydessä (Eskola & Hytönen 2002, 124). Perhevalmennuksessa vanhempia tuetaan vanhemmuuteen kasvamisessa. Heitä ohjataan kohtaamaan synnytystapahtuma ja hoitamaan vastasyntynyttä. Lasta odottavien pariskuntien osallistuminen perhevalmennukseen on ollut aktiivista: lähes jokainen ensimmäistä lastaan odottava suomalainen nainen ja miehistäkin 75 prosenttia osallistuu valmennukseen. (Paananen ym. 2006, 201; Vehviläinen-Julkunen, Saarikoski & Marttinen 1995, ) Perhevalmennuksen järjestämisen ja kehittämisen kannalta keskeisiä asioita ovat: valmennuksen kesto ja tapaamiskertojen määrä, valmennuksen sijoittuminen raskauden vaiheeseen, kokoontumisen ajankohta, käytetty opetusmenetelmä sekä se, missä valmennus järjestetään. Oppimisympäristö vaikuttaa osallistumisaktiivisuuteen. Valmennuksen vetäjän tulee siis huomioida olosuhteet valmennukseen varatussa tilassa, kuten esimerkiksi hyvän ilmanvaihdon ja yleisen viihtyvyyden. (Paananen ym. 2006, ) Tarjottava perhe- ja synnytysvalmennus vaihtelee paikkakuntakohtaisesti. Perhevalmennustapaamisten suositeltu määrä on neljä kertaa raskausaikana sekä ainakin kerran synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen tapaaminen on yleensä raskausviikolla. Tässä tapaamisessa lapsesta luodaan mielikuvaa ja tuetaan vanhemmuuteen kasvua. Toinen tapaaminen ajoittuu kahden viimeisen raskauskuukauden vaiheille, eli 32. raskausviikon jälkeiseen aikaan. Silloin käsitellään synnytykseen valmistautumista ja muita synnytykseen liittyviä asioita, kuten säännöllisen ja epäsäännöllisen synnytyksen kulkua, isän ja tukihenkilön roolia, synnytyksessä selviytymistä, kivunlievityksen keinoja, synnytyspelkoja sekä vastasyntyneen hoitoa synnytyksen yhteydessä. Kolmas tapaaminen on viikon kuluttua edellisestä tapaamisesta. Silloin puhutaan lapsivuodeajasta, vastasyntyneen hoidosta ja imetyksestä. Neljäs tapaaminen on tutustumiskäynti synnytyssairaalaan, jossa käydään uudelleen läpi synnytykseen liittyviä asioita. Viides tapaaminen on synnytyksen jälkeen, ja silloin keskustellaan synnytyskokemuksista, vanhemmuudesta, vastasyntyneestä lapsesta ja perheen arjen sujumisesta. (Paananen ym. 2006, 202.)