HELSINGIN KAUPUNKI 85 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI 85 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI 85 1 Khs /682 LAUSUNTO VUOSAAREN KÄYTÖSTÄ POISTETTUA KAATOPAIKKAA KOSKEVASTA SOPI-MUKSESTA Yleisten töiden lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi rakennusviraston ja HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän laatiman sopimusluonnoksen Vuosaaren käytöstä poistettuun kaatopaikkaan liittyvistä toimista ja oikeuttaisi rakennusviraston allekirjoittamaan asiaa koskevan sopimuksen HSY:n kanssa. toteaa asiassa lausuntonaan seuraavaa: Rakennusvirasto on saanut kaatopaikan kunnostamiselle ympäristöluvan Kunnostamisen lähtökohtana on kunnostaa alue nykylainsäädännön mukaisesti (valtioneuvoston päätös kaatopaikoista 861/1997) peittämällä kaatopaikka tiiviillä pintarakenteella sekä uusimalla kaasujen ja vesien keräysjärjestelmä. Luvassa määrätään mm. huolehtimaan kaatopaikan jätevesien ja kaasujen keräämisestä ja niihin liittyvistä rakenteista, peittämään kaatopaikan lain mukaisella pintarakenteella sekä maisemoimaan alue. Luvan mukaan kaupunki on vastuussa siitä, että alueen kunnostus ja maisemointi vastaa alueen tulevaa käyttötarkoitusta siten, että kaatopaikasta ei aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Luvassa ei ole otettu erikseen kantaa siihen, mikä eri kaatopaikan toiminnanharjoittajista on lain mukaan vastuussa kaatopaikan jälkitoimenpiteistä ja niihin liittyvistä kustannuksista. Säännökset Jätelain (1072/1993) 77 :n 2 momentin mukaan ennen lain voimaan tuloa tapahtuneeseen maaperän saastumiseen ja toiminnan päättäneeseen kaatopaikkaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, eli mm. jätehuoltolakia ja -asetusta. Saastuneen alueen puhdistamisesta määrää alueellinen ympäristökeskus. Säännöksiin perustuvien velvollisuuksien noudattamiseksi annettavista määräyksistä on lisäksi soveltuvin osin voimassa, mitä jätelain 57, 58 ja 66 :ssä säädetään. Säännöksellä on tarkoitettu välttyä siltä, että saas-

2 HELSINGIN KAUPUNKI 85 2 tuneen alueen puhdistamisvelvolliseen tai muuhun jätehuoltovelvolliseen kohdistuisi taannehtivasti uusia velvollisuuksia (HE 77/93). Myös ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 22 :n mukaan ennen jätelain voimaantuloa aiheutuneeseen maaperän pilaantumiseen sovelletaan voimassa olleita säännöksiä, ottaen huomioon mitä jätelain 77 :ssä säädetään, sekä ympäristönsuojelulain (86/2000) käsittely- ja menettelysäännöksiä. Jätelain voimaantulon jälkeen tapahtuneeseen pilaantumiseen sovelletaan ympäristönsuojelulakia. Jätehuoltolakia (673/1978) sovelletaan vuosina toiminnassa olleeseen kaatopaikkaan. Jätehuoltolain 9 :n 3 momentin mukaan pääkaupunkiseudun kuntien jätehuollon järjestäminen kuuluu pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnalle (YTV). Jätehuoltolain nojalla annetun jätehuoltoasetuksen (307/1979) 7 :n mukaan yleinen kaatopaikka on perustettava ja hoidettava siten, ettei siitä aiheudu sanottavaa vaaraa tai merkityksellistä haittaa ympäristölle. Kaatopaikka on myös varustettava siten, että sen käyttö ja hoito voidaan järjestää asianmukaisella tavalla. Asetuksen 8 :n 2 momentin mukaan jätteiden vastaanoton lakattua yleisellä kaatopaikalla on käytetty alue viipymättä peitettävä maakerroksella, siistittävä ja saatettava ympäristöön sopeutuvaksi. Mahdollisuuksien mukaan on huolehdittava siitä, ettei alueesta sen käytöstä poistamisen jälkeen aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristölle. Jätehuoltolain 32 :n mukaan ympäristöön ei saa jättää käytöstä poistettua esinettä tai ainetta siten, että siitä aiheutuu mm. haittaa terveydelle tai epäsiisteyttä. Se, jonka toiminnasta on aiheutunut roskaantumista, on lain 33 :n mukaan velvollinen puhdistamaan alueen. Jos aiheuttaja on laiminlyönyt puhdistamisen, on kunnan tehtävänä puhdistaa alue laiminlyöjän kustannuksella. Mikäli puhdistajaa ei saada selville, puhdistamisvelvollinen on kiinteistön haltija. Terveydenhoitolain (469/1965) 61 :n mukaan jätteet on tullut käsitellä siten, että niistä ei aiheudu terveydellistä haittaa. Lain 64 :n mukaan kaupungilla on ollut velvollisuus järjestää kaatopaikkatoiminta tai muu jätteenkäsittelylaitos. Terveydenhoitoasetuksen (55/1967) 76 :n mukaan yleistä kaatopaikkaa tai jätteiden käsittelylaitosta on tullut hoitaa niin, ettei siitä aiheudu terveydellistä vaaraa. Vastuu kaatopaikka-alueen vaarattomaksi tekemisestä ja kunnostamisesta voi syntyä kaatopaikkatoiminnan harjoittamisen, kaatopaikan toiminnan lopettamisen ja kiinteistön hallinnan perusteella. Jätehuoltolaissa ei ole erityisiä säännöksiä siitä, onko aiheuttaja vai kiinteistön haltija ensisijaisessa vastuussa, jos he ovat säännösten mukaan mo-

3 HELSINGIN KAUPUNKI 85 3 lemmat vastuussa. Ympäristöoikeudessa hyväksytyn ja nykyisen ympäristölainsäädännön mukaisen aiheuttamisperiaatteen mukaan yleisenä lähtökohtana voidaan pitää kunnostamisvelvoitteen kohdistumista aiheuttajaan. Kuitenkin oikeuskirjallisuudessa (Jouko Tuomainen: Vastuu saastuneesta ympäristöstä) on katsottu, että aiheuttajan vastuuseen saattaminen voi olla kohtuutonta, jos kyse on yksinomaan muuttuneen maankäyttömuodon aiheuttamasta kunnostamistarpeesta. Kiinteistön haltijan sallima alueen käyttö kaatopaikkatoimintaan, hyödyn saaminen kunnostamisesta sekä kaatopaikan lopettamistoimenpiteiden vastaaminen tuon ajan hyväksyttyä käytäntöä voi tehdä kohtuulliseksi sen, että vastuu kohdentuu ensisijaisesti alueen nykyiseen haltijaan. Sopimuksen tausta Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV), jonka toiminta on lakkautettu ja, jonka jätehuoltoon liittyvät toiminnot omaisuuksineen, varoineen, velkoineen ja vastuineen ovat siirtyneet HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä koskevassa yhteistoiminnasta annetussa laissa (829/2009) tarkoitetulla tavalla, on harjoittanut kaatopaikkatoimintaa Helsingissä Vuosaaren kaatopaikka-alueella vuosina Helsingin kaupunki ja YTV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Vuosaaren kaatopaikan jälkihoidosta. Sopimuksen mukaan YTV vastaa allekirjoitetun vuokrasopimuksen mukaisesti jälkitöistä ja kaatopaikasta sekä niiden ympäristölle ehkä aiheutuvien vaarojen ja haittojen torjumisesta vuoden 1989 ajan kuitenkin niin, että kaatopaikan jätevesien puhdistus ja niiden ympäristövaikutusten seuranta kuuluu YTV:lle vuoden 1993 loppuun saakka, elleivät kaatopaikan ympäristövaikutukset muuta edellytä. YTV:n hallitus teki käytöstä poistettuja kaatopaikkoja koskevat periaatteelliset linjaukset, joita sovelletaan YTV:n tekemissä käytöstä poistettuja kaatopaikkoja koskevissa sopimuksissa. Periaatteissa todetaan, ettei YTV osallistu kustannuksiin, jotka aiheutuvat kaupunkien omistuksessa olevien käytöstä poistettujen kaatopaikkojen kunnostamisesta muuhun käyttöön. Yleisten töiden lautakunnan päätöksen esityslistan mukaan sopimuksella sovitaan Helsingin ja kuntayhtymän toimista, vastuista ja velvoitteista, jotka liittyvät Vuosaaren käytöstä poistettuun kaatopaikka-alueeseen. Sopimuksella on tarkoitus korvata Vuosaaren kaatopaikka-alueeseen liittyvät sopijapuolten oikeudet, velvollisuudet ja vastuut kaikilta osin, mukaan lukien kuntayhtymän ja Helsingin kau-

4 HELSINGIN KAUPUNKI 85 4 pungin välillä tehdyissä Vuosaaren kaatopaikka-alueeseen liittyvistä aiemmista sopimuksista mahdollisesti aiheutuvat velvollisuudet ja vastuut. Kaatopaikan kunnostamisvastuu perustuu julkisoikeudellisiin säännöksiin, joiden mukaisista velvollisuuksista ei voida yksityisoikeudellisin sopimuksin vapautua. Vastuuta koskevia lakisääteisiä velvollisuuksia ei voida sopimuksella siirtää toiselle osapuolelle siten, että sopimus velvoittaisi myös viranomaisia. Sopimuksessa on kysymys lähinnä jälkihoitotoimenpiteiden teknisestä järjestelystä ja sitä koskevasta kustannusten jaosta. Järjestelyllä ei muuteta sopijapuolten lain mukaista vastuuta toiminnoistaan. Sopimuksessa olisi syytä todeta, että järjestelyllä ei muuteta sopijapuolten lain mukaista vastuuta toiminnoistaan. Sami Sarvilinna kaupunginlakimies Timo Lindén kaupunginasiamies

5 HELSINGIN KAUPUNKI 85 5 Kirje: 2011 Oike 85 Vastaanottajat: Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) HELSINGIN KAUPUNKI

Pyhäsalmi Mine Oy Jälkihoito uudessa kaivoslaissa Lokakuu 4-5, 2011

Pyhäsalmi Mine Oy Jälkihoito uudessa kaivoslaissa Lokakuu 4-5, 2011 INMET MINING CORPORATION Jälkihoito uudessa kaivoslaissa Lokakuu 4-5, 2011 Yleiset säännökset Lain tarkoituksena on lisäksi edistää kaivosten turvallisuutta sekä ehkäistä, vähentää ja torjua tässä laissa

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 5.11.2007 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 204 115 No YS 1444 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin 1 Liite A Olemassa olevan vastaanottoverkoston käyttäminen 1.5.2014 alkaen Jätelain 152. Eräitä velvoitteita koskevat siirtymäajat Säännös jää ennalleen. Pakkausjäteasetuksen 18. Voimaantulo - - - Tuottajan

Lisätiedot

Kari Pyötsiä LAMMIN PÄIVÄT 2005 P I R K A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S

Kari Pyötsiä LAMMIN PÄIVÄT 2005 P I R K A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kari Pyötsiä 4.10.2005 Pilaantuneet maa-alueet LAMMIN PÄIVÄT 2005 P I R K A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Pilaantuneet maa-alueet SAMASE-projekti alkoi 1980-90 luvun taitteessa. Projektissa saastuneeksi

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen. No YS 1438

PÄÄTÖS. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen. No YS 1438 PÄÄTÖS Helsinki 16.10.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2004 Y 263 115 No YS 1438 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. No YS 301. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. No YS 301. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Helsinki 17.2.2006 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2005 Y 345 12 No YS 301 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

1) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus ) seuraavien kiinteistöjen omistajana:

1) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus ) seuraavien kiinteistöjen omistajana: 1(6) RASITESOPIMUS 1 Osapuolet 1) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus 01256-6 ) seuraavien kiinteistöjen omistajana: a. Ohjeellinen tontti 27930/2, joka muodostuu kiinteistöstä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan jätelakia muutettavaksi siten, että yksilöitäisiin jätteen käsittelystä aiheutuvat kustannukset,

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä 1 30.8.2016 1. PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään jätelain (646/2011) nojalla: 1 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

Lisätiedot

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Ympla 16.6.2016 89 Riihimäen Metallikaluste Oy:lle on myönnetty ympäristölupa vuonna 2009 (Ympla 29.10.2009 151, Dnro 740/2009). Ympäristöluvan

Lisätiedot

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015 LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen

Lisätiedot

Laki. jätelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2008. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. jätelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2008. Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2008 Laki jätelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 3 päivänä joulukuuta 1993 annetun jätelain (1072/1993) 18 b :n 1 momentin 5 kohta ja

Lisätiedot

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12 Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

28/03/2015 KONKURSSITAPAUKSET KENEN ON VASTUU?

28/03/2015 KONKURSSITAPAUKSET KENEN ON VASTUU? KONKURSSITAPAUKSET KENEN ON VASTUU? Mutku-päivät 25.3.2015 2 1 Padasjokelainen kierrätysyritys PP Recycling aiheuttaa onnettomuusvaaran Konkurssiin menneen ongelmajäteyrityksen tiloissa on tapahtunut useita

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja)

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja) MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS Osapuolet A Kiinteistö Oy Latokartanontie 4 Y-tunnus 2071929-0 c/ o Cromwell Finland Oy Salomonkatu 17 A, 00100 Helsinki (jäljempänä tontinomistaja)

Lisätiedot

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ 2 (5) Sisällys 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Mittausalueet... 3 4 Mittausalueen ylläpitäjän

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

DOMARGÅRDIN KAATOPAIKAN VANHIMMAN JÄTETÄYTÖN SULKEMISTA KOSKEVAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN PERUUTTAMINEN

DOMARGÅRDIN KAATOPAIKAN VANHIMMAN JÄTETÄYTÖN SULKEMISTA KOSKEVAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN PERUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 104 27.03.2017 Kaupunginhallitus 227 19.06.2017 DOMARGÅRDIN KAATOPAIKAN VANHIMMAN JÄTETÄYTÖN SULKEMISTA KOSKEVAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN PERUUTTAMINEN 1134/60.606/2013 KH 27.03.2017 104

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO Tämä vuokrasopimus koskee kiinteistön 678-402-1-50 noin 27 500 m2:n määräalaa. Tämä sopimuksella korvataan Raahen kaupungin ja sen Liikelaitoksen sekä Presteel Oy:n 12.5.1997

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1150 Yhteinen kunnallistekninen työmaa -yhteistoimintasopimus HEL 2016-012029 T 10 05 00 Päätös Käsittely päättää hyväksyä yhteistä kunnallisteknistä työmaata

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/ TEKNISEN PALVELUN LAUTAKUNTA Lisälista 1 Sisältö

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/ TEKNISEN PALVELUN LAUTAKUNTA Lisälista 1 Sisältö HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2010 1 Sisältö Asia Sivu PUHEENJOHTAJA 7 Korvaus ansionmenetyksestä sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista 1 STARA 10 Esitys kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 39/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto 18.03.2015 Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 39/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto 18.03.2015 Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 59 Alueen vuokraaminen tilapäistä pysäköintiä varten Kyläsaaresta Ajotaito Oy Autokoululle HEL 2015-003288 T 10 01 01 04 S0110-223 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

JURIDINEN VASTUU JA AMPUMARATATOIMINTA YMPÄRISTÖLAKIMIES Jouko Tuomainen SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

JURIDINEN VASTUU JA AMPUMARATATOIMINTA YMPÄRISTÖLAKIMIES Jouko Tuomainen SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS JURIDINEN VASTUU JA AMPUMARATATOIMINTA YMPÄRISTÖLAKIMIES Jouko Tuomainen SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS Ampumaratafoorumi 11.3.2011 Messukeskus, Helsinki VT Jouko Tuomainen YMPÄRISTÖVIRANOMAISET 2 JOHDANTO -vastuukäsitteet

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04. Kunnanhallitus 51 20.03.2017 Kunnanhallitus 85 24.04.2017 Kunnanhallitus 123 05.06.2017 Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.01/2016 Kunnanhallitus 20.03.2017 51 Kunnanvaltuusto on tehnyt 24.5.2016 periaatepäätöksen,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

Lisäehtoina voivat tulla kyseeseen muun muassa seuraavat ehdot:

Lisäehtoina voivat tulla kyseeseen muun muassa seuraavat ehdot: MAANVUOKRAUKSESSA HUOMIOITAVIA SEIKKOJA Yleistä Mikäli tontin pääkäyttötarkoitus on asuminen, tontin vuokrauksessa noudatetaan tarjouspyynnön liitteenä olevan asuntoalueen maanvuokrasopimuslomakkeen vakioehtoja

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna 20.1.2014 Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Sisältö TUKES VALVOO TOIMINNAN ERI VAIHEISIIN LIITTYVIÄ

Lisätiedot

PÄÄTÖS Dnro 0100Y Helsinki No YS 1547

PÄÄTÖS Dnro 0100Y Helsinki No YS 1547 PÄÄTÖS Dnro 0100Y0309 11 Helsinki 23.12.2004 No YS 1547 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellisia tilanteita koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä KAU Yhteistyösopimus Uudenkaupungin kaupungin ja Finn Sportsman Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tämän yhteistyösopimuksen osapuolina ovat: (1) Uudenkaupungin kaupunki (Y-tunnus: 0144036-6) Välskärintie 2 23500

Lisätiedot

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus. K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2007-Y-147 puh. 08-61631 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Virastotie 3, RUOKOLAHTI. Ympäristönsuojelulaki 28 :n 3 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1

Virastotie 3, RUOKOLAHTI. Ympäristönsuojelulaki 28 :n 3 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 PÄÄTÖS 1(6) Dnro 0496Y0273-121 Annettu julkipanon jälkeen 30.8.2004 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee Ruokolahden kunnan Vaittilan kaatopaikan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: Sergey Shumilin ( - ) Linjatie 6 54120

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Lausunto asiaan dnro 01150/17/2299, joka koskee valitusta Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä 24.4.2017 104. Päätöksellään kaupunginvaltuusto hyväksyi sopimuksen

Lisätiedot

Laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta Asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta

Laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta Asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta Eri viranomaisten ja asianosaisten roolit ja toimenpiteet öljyvahingoissa. Öljyvahinkojen torjuntaa koskevan lainsäädännön muutokset. Timo Heino Uudenmaan ympäristökeskus 1 Säädökset ja ohjeet Laki maa-alueilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä 9.6.2015 226 Vaasan hallinto-oikeuden päätös valitusasiassa, joka koskee AVI:n ympäristölupaa maaperän puhdistamisesta HEL 2014-006858 T

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄÄN TÄHTÄÄVÄN NEUVONNAN ANTAMISESTA

YHTEISTYÖSOPIMUS ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄÄN TÄHTÄÄVÄN NEUVONNAN ANTAMISESTA luonnos 01.11.2012 YHTEISTYÖSOPIMUS ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄÄN TÄHTÄÄVÄN NEUVONNAN ANTAMISESTA 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6) Osoite: PL 1, 00099 Helsingin kaupunki, 1.2 Espoon

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus. Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9.

Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus. Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9. Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9.2012 Pilaantuneiden maiden kunnostus Suomessa Pilaantuneeksi epäiltyjä, todettuja

Lisätiedot

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1996

SISÄLLYS. N:o Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 1996 N:o 1013 1021 SISÄLLYS N:o Sivu 1013 Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain muuttamisesta... 2757 1014 Laki

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA L u o n n o s 1 (6) ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä Kaupunki) OSTAJA (jäljempänä

Lisätiedot

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntalautakunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ypv/ Päätös Ympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Ympäristölautakunta Ypv/ Päätös Ympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle. 1 (6) 326 Roskaantuneen alueen siivouksen tehostaminen eräillä Helsingin kaupungin Pöydälle HEL 2012-010287 T 10 05 03 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä ympäristöpäällikkö Pertti Forss Lisätiedot

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 267 Alueen vuokraus Rakennusliike Reponen Oy:lle varastointia varten Malminkartanosta (Honkasuo) HEL 2016-009047 T 10 01 01 04 S0133-127 Päätös Vuokranantaja Päättäjä

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Kiinteistöasiamies..2016 297-

Kiinteistöasiamies..2016 297- Kiinteistöasiamies..2016 297- V U O K R A S O P I M U S (luonnos 7.1.2016) Kuopion kaupunki vuokraa kenelle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungissa sijaitsevan kiinteistön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 16.09.2015 Sivu 1 / 1 4031/02.08.00/2015 89 Vesihuollon suunnittelun ja rakennuttamisen palvelusopimus ja rakentamisen palvelusopimus Espoon kaupungin ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 11.11.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ

Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 11.11.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 11.11.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ 2 (5) 1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on perusasiakirja,

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta 97 36 Päätös ympäristöluvan raukeamisesta Ritva Haarala, Pöytyä Asia Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaoston Ritva Haaralalle 6.9.2006 myöntämän broilerikasvattamon ympäristöluvan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Ympäristö- ja rakennuslautakunta Ympäristö- ja rakennuslautakunta 51 16.06.2016 Big Bore Club ry:n Keräkankareella kiinteistöllä Kilpiä 444-508-2-66 sijainneen ampumaratatoiminnan ympäristöluvan rauettaminen ja toiminnan lopettamista

Lisätiedot

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt: Käyttötyöllä tarkoitetaan sähkölaitteiston käyttötoimenpiteitä, niihin verrattavia korjaus- ja huoltotöitä sekä sähkölaitteistoon kohdistuvia tarkastustoimenpiteitä.

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY YMPA 09.12.2008, 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY (JK) Yj:n ehdotus: Elometalli Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa metalliromun käsittely-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 3 ILMOITUSASIAT HKR EHDOTUS Yleisten töiden lautakunta päättänee merkitä tiedoksi ilmoitukset päätöksistä. Ilmoitukset päätöksistä toimeenpanokehotuksin asianosaisille

Lisätiedot

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 19.-20.3.2013 Rovaniemi 21.3.2013 1 YM:n valvontaohje Annettu 7.11.2012, korvaa aiemmin 2005

Lisätiedot

Liite 1 / Vhljk. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta)

Liite 1 / Vhljk. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta) 18.11.2009 (4) SOPIMUS Liite 1 / Vhljk 1 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen kohde 3. Jätevesien johtaminen Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

LUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä.

LUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä. LUONNOS..07 / VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Sastamalan kaupunki, yt. 0-3 PL 3 0 Sastamala VUOKRALAINEN Lahdenperän Kyläyhdistys ry, rekn.nro 83.69 c/o Seija Kallio Maajärventie 0 Sastamala puh. 00 06 90

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 66/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 66/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 66/2015 1 (5) 147 Tonttien lyhytaikainen vuokraaminen tonttien esirakentamista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontit 41304/1, 4-6) HEL 2015-006086 T 10 01 01 02 A1141-704 (41304/1),

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp- HE 217 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta annetun lain 6 ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot