Menestykseen tarvitaan oikeat ratkaisut ja kumppanit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Menestykseen tarvitaan oikeat ratkaisut ja kumppanit"

Transkriptio

1 Menestykseen tarvitaan oikeat ratkaisut ja kumppanit Asiakasreferenssejä

2 Miten parantaa edelleen työn tuottavuutta? Yllä on esitetty kilpailukyvyn keskeisin kysymys. Syksyllä 2004 julkistetun kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Samassa tutkimuksessa todettiin työn tuottavuuden olevan kilpailukyvyn kannalta keskeinen tekijä. Katsottaessa työtuottavuuden (bkt/työtunnit) kasvuvauhtia vuosina voidaan todeta kasvuvauhdin hidastuneen Suomessa ja EU:ssa. Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvuvauhti on sen sijaan kiihtynyt vastaavana ajanjaksona. Väkisin herääkin kysymys olemmeko jatkossakin maailman kilpailukykyisin maa? Tapa tehdä töitä on muuttunut vuosien varrella ja muuttuu myös jatkossa. Nykyisin töitä tehdään yhä useammin ryhmissä. Samalla työryhmien muodot ovat myös muokkautuneet. Virtuaalityöryhmät ja etätyöskentely ovat arkipäivää yhä useammassa yrityksessä. Työn tuottavuuden ylläpitäminen ja parantaminen tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa vaatii työskentelyprosessien ja -välineiden jatkuvaa kehittämistä ja muuttamista. Informaatiotulva on kaikille tuttu asia. Maailmassa tuotetaan informaatiota A4-sivua jokaista ihmistä kohti joka vuosi. Informaatiosta onkin tullut keskeinen kilpailukyvyn tekijä. Kyky hallita ja hyödyntää tätä informaatiota ratkaisee, kuinka suuri hyöty informaatiosta loppuen lopuksi saadaan. Yritykset voivat parantaa kilpailukykyään kehittämällä tehokkaampia toimintatapoja, jotka perustuvat tiedon ja osaamisen hallintaan sekä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Onneksi nykyaikaisella teknologialla voidaan parantaa työn tuottavuutta vielä entisestään. Tähän oppaaseen on kerätty asiakkaidemme esimerkkiratkaisuja siitä, miten teknologia on otettu organisaation tärkeäksi kilpailutekijäksi ja avuksi toiminnan tehostamisessa. Lue, miksi he ovat siirtyneet käyttämään Microsoft Office System -ratkaisuja selvitäkseen kilpailutilanteesta, jonka keskellä me kaikki elämme. Miten yrityksessänne kannattaisi edetä? Kumppaneiden asiantuntijamme ovat käytettävissäsi. He ovat vain yhden puhelinsoiton päässä. Pidetään yhdessä huoli siitä, että Suomi on maailman kilpailukykyisin maa myös tulevaisuudessa. Antoisia lukuhetkiä, Harri Tervo MB Segment Group Manager, Microsoft Oy 2

3 Sisällysluettelo Referenssit Julkinen sektori Helsingin Ortodoksinen seurakunta Pietarsaaren kaupunki...26 Porvoon Kaupunki...28 Kauppa Atea...10 Teboil...42 Palvelut Alexander Corporate Finance...8 Inoa Suomi...16 Kuntarahoitus...22 Rintekno...38 Song Networks...40 Trainers House...44 Teollisuus Hantro...12 KM-Yhtymä...18 Leaf...24 Premix...30 Primula...32 Artikkelit Käyttötarpeet ohjaavat kehitystä...4 Lisää tuottavuutta työskentelyyn tutussa ympäristössä...7 Onnistunut projekti perustuu hyvään valmisteluun...20 Kumppanit luovat lisäarvoa Microsoft Office System -ympäristöön...34 Vakiointi kannattaa...36 Koulutus takaa osaamisen

4 C:\> Kolumni Jukka Nortio Käyttötarpeet ohjaavat kehitystä Elokuussa 1981 markkinoille tullut PC-arkkitehtuuri on osoittautunut ajan hampaan kestäväksi työkaluksi. Samaa voi sanoa koneen sielusta Microsoftin käyttöjärjestelmistä: MS-DOSista ja sittemmin Microsoft Windowsista. Niiden rinnalle on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana tietotyöläisen perustyökalu Microsoft Office. Alun perin henkilökohtaiseen tietojenkäsittelyyn luodut ohjelmistot ovat kasvaneet ryhmien, organisaatioiden ja verkostojen tarpeita palvelevaksi järjestelmäksi. Teknologian ja käyttötarpeiden kehitys ovat kulkeneet rinnakkain koko PC-historian ajan. Mikrojen läpimurto työntekijöiden pöydille kesti koko 1980-luvun, jolloin pääpaino oli henkilökohtaisen työskentelyn tehostamisessa. Aluksi tämä tarkoitti yksinkertaisesti käsin tehtyjen töiden siirtämistä tietokoneella tehtäväksi. Taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely- ja tietokantaohjelmia käytettiin erikseen, eikä niiden välillä juurikaan voinut siirtää tietoja. Vuonna 1985 julkistettu Windows 1.0 ei muistuta juurikaan nykyistä Windows XP:tä. 4

5 Windows 3.0 avasi ikkunat uudelle tietojenkäsittelykulttuurille. Windows 3.0 oli läpimurto Vuonna 1990 kauppoihin tullut Windows 3.0 mullisti kertaheitolla tietotyöläisen työpöydän. Se toi PC-käyttäjien ulottuville uuden graafisen käyttöliittymän, ulkoasultaan ja toiminnoiltaan yhteneväiset ohjelmat sekä mahdollisuuden työskennellä usealla ohjelmalla samanaikaisesti. Vastaavia yrityksiä oli ollut jo 1980-luvulla, muun muassa 1985 julkistettu Windowsin ensimmäinen versio, mutta ne eivät olleet saaneet käyttäjien hyväksyntää. Myöskään IBM:n ja Microsoftin yhdessä kehittämä OS/2- käyttöjärjestelmä ei menestynyt. Siitä saatuja oppeja käytettiin sittemmin Windowsin menestystiellä niin, että myös IBM tuli myöhemmin 1990-luvulla tukemaan Windowsia. Vaikka uusi Windows sai heti erittäin lämpimän vastaanoton, sen menestyksen takasivat vasta hyvät sovellusohjelmat ja käyttäjien tarpeiden muutos. Muutamassa vuodessa lähes kaikista DOS-aikakauden menestysohjelmista ilmestyi Windows-versiot, joihin käyttäjät ja organisaatiot siirtyivät kilvan. Merkittävä ohjelmien käyttöä helpottanut ilmiö oli ohjelmistopaketointi. Microsoftin vanavedessä myös DOSkauden mahtivalmistajat Borland, Lotus ja WordPerfect toivat omista ohjelmistaan Windows-versiot ja paketoivat ne Microsoft Officen tapaan yhteen. Officen kehityksen myötä käyttäjät pääsivät hyödyntämään yhä paremmin ohjelmien välistä tiedonvaihtoa. Aiemmin vaivalloinen Excel-taulukon tai Paint-kuvan lisääminen Word-dokumenttiin helpottui huomattavasti. Vallankumouksellista oli muun muassa marraskuussa 1993 julkistetun Office 4.0:n myötä tullut ominaisuus siirtää tietoa hiirellä vetämällä ohjelmasta toiseen. Saman vuoden lopulla Microsoft paranteli myös työryhmäkäyttöön tarkoitettua Windows for Workgroups -ohjelmistoa, jonka avulla käyttäjät pääsivät jakamaan verkon yli tiedostoja ja oheislaitteiden käyttöoikeuksia. Windows ja Office etenevät järjestelmiin Windowsin ja Office-ohjelmien kehitykselle tärkeä virstanpylväs oli vuonna 1993 julkistettu Windows NT. Toisin kuin aiemmat DOSin päälle rakennetut Windowsit, NT oli alusta saakka uudelle alustalle rakennettu, eri prosessoreita tukeva ja erittäin tehokas käyttöjärjestelmä. Varsinainen NT:n läpimurto koettiin kuitenkin vasta 1996, jolloin Windows NT 4.0:n sekä työasema että palvelinversio tulivat markkinoille. Ne tulivat täydentämään silloin jo 95-versioon päivittynyttä ja suosittua perus-windowsia. 5

6 Windowsin vuorovaikutteisuus ja lukuiset apuohjelmat helpottivat PC-käyttäjän arkea 90-luvulla. Windowsin tavoin Microsoft Office tuli 1990-luvun loppupuolella yhä kiinteämmäksi osaksi yritysten tietojenkäsittely-ympäristöä. Erityisesti Office 95 -version myötä ohjelmien yhteiskäyttö parani huomattavasti kehittyneemmän OLE-tekniikan (Object Linking and Embedding) ansiosta. Käytännössä sovellukset osasivat käyttää samaa oikolukutarkistusta ja niiden käyttöliittymä sekä avusteet olivat samanlaisia. Myös useimmat perustoiminnot, kuten uusien dokumenttien luonti, tiedostojen etsintä ja dokumentin vieritys tapahtuvat kaikissa ohjelmissa samalla tavalla. Lähes vuosittain päivittyvät Windows ja Office saivat siihen tahtiin uusia ominaisuuksia, että jo helmikuussa 1997 Petteri Järvinen tiivisti Tietokone-lehden tuotearvion Office 97:stä: Toimistopaketti, jossa on lähes kaikki mahdolliset toiminnot helppokäyttöisinä, tehokkaina ja hienosti yhdessä toimivina versioina. Jokainen sovellus tukee myös Internet-käyttöä. Vastauksia käyttäjien tarpeisiin Office 2000 tuli nimestään huolimattaan markkinoille jo 1998 ja toi mukanaan kaksi merkittävää uutuutta: ryhmätyöominaisuudet ja ohjelmien kyky tallentaa html-muotoon. Nämä molemmat olivat vastauksia käyttäjien tarpeisiin jakaa dokumentteja Internetissä ja työskennellä yhtä aikaa verkon välityksellä samojen dokumenttien kanssa. Ryhmätyöominaisuudet kehittyivät aivan uudelle tasolle aivan uuden Office Outlookin ja Netmeeting-ohjelman myötä. Niiden yhteistyönä mahdollistui ensimmäistä kertaa aito ryhmätyö ja dokumenttien reaaliaikainen käsittely Internetin yli. Office 2003:ssa työryhmäominaisuudet olivatkin sitten jo koko uudistuksen pääasia. Ne tukeutuvat Microsoft Windows Server palvelinohjelmiston Windows SharePoint Services -ominaisuuksiin. Tällä yhdistelmällä käyttäjä voi jakaa haluamiaan tiedostoja virtuaaliseen työtilaan. Office-ohjelmat osaavat myös vaihtaa xml-muotoisia tietoja yritysten muiden järjestelmien, kuten toiminnanohjauksen tai taloushallinnon kanssa. Reilun 20 vuoden kehitys ensimmäisten PC-koneiden käytöstä aitoon työryhmäympäristöön on ollut huikea. Vaikka teknologinen muutos DOSin, Windowsin ja Officen taustalla onkin ollut suuri, on niiden tuotekehityksen lähtökohtana aina ollut ensisijaisesti käyttäjien tarpeet. Käyttäjiä ei ole pakotettu nopeisiin muutoksiin, vaan uusien mahdollisuuksien rinnalla on aina tuettu myös vanhaa. Hyvä esimerkkinä tästä on DOSin kehityshistoria, joka päättyi vasta vuonna 1997, jolloin Windows 97:n myötä julkistettiin viimeinen päivitys MS-DOS

7 Microsoft Office System Lisää tuottavuutta työskentelyyn tutussa ympäristössä Microsoft Office on kehittynyt joukosta yhteen nidottuja erillisiä sovelluksia kaikenkattavaksi tietotyöläisen työympäristöksi. Microsoft Office System on enemmän kuin tuttujen sovellusohjelmien ja niitä tukevien taustajärjestelmien summa. Sovellusten yhteistoiminnallisuus avaa käyttäjälle kokonaan uuden mahdollisuuden tehokkaampaan tiedon jakamiseen ja ryhmätyöskentelyyn. Siinä missä 1990-luvun Office -ohjelmistot tehostivat henkilökohtaista tietojenkäsittelyä, tuo Office System lisää tuottavuutta ja mahdollisuuksia työryhmien ja organisaatioiden informaation hallintaan. Office System on Microsoftin suora vastaus käyttäjien kasvaneisiin ryhmätyöskentelytarpeisiin. Reaaliaikaisesti päivittyvä, ajasta ja paikasta riippumaton tiedonjakaminen on tänä päivänä jokaisen yrityksen ykkösprioriteeteja. Kaikki tieto samalla pöydällä Uudet työprosessit ja tehokas päätöksenteko edellyttävät monipuolisia tiedonlähteitä sekä helppokäyttöisiä työkaluja, joilla voi hakea, tallentaa ja prosessoida tietoa. Office System tarjoaa tavan liittää tuttuun Office käyttöympäristöön organisaation sisäiset ja ulkoiset tiedonlähteet. Sähköpostien, tietokantojen sekä teksti- ja taulukkodokumenttien sisältämän tiedon käsittely ja yhdistämien käy entistä vaivattomammin. Organisaatioille Office System merkitsee mahdollisuutta yhtenäistää ja yksinkertaistaa työtapoja, minkä johdosta työn hallittavuus ja tuottavuus paranevat. Office System lisää organisaation joustavuutta, työntekijöiden voidessa siirtyä työtehtävästä toiseen ilman, että tutut työkalut ja toimintaympäristö muuttuvat. Yhteistoiminnallisuudella enemmän tuloksia Office System -ohjelmistoista Microsoft Office Outlook 2003 yhdessä sähköpostipalvelin Microsoft Exchange Server 2003:n kanssa tarjoaa toimivan perustan sähköposti-, kalenteri-, tehtävä- ja kontaktitietojen yhteiskäytölle. Viimeisin ohjelmistoversio Outlook Web Access -työkalulla mahdollistaa aiempaa joustavamman sähköpostin sekä kalenteri- ja yhteystietojen päivittämisen työasemasta ja paikasta riippumatta myös tienpäältä. Microsoft Office 2003 ohjelmistoissa on myös kehittyneet versionhallintaominaisuudet, joilla dokumenttien kierrätys ja hallinta käy kätevästi. Kun tueksi otetaan vielä Microsoft Windows Server 2003:n toiminnallisuudet; käyttöoikeuksien hallintatyökalu (Information Rights Management) ja virtuaaliset työtilaratkaisut (Windows SharePoint Services), voidaan oikeutetusti puhua edistyksellisestä systeemitason käyttöympäristöstä. Windows SharePoint Services -ratkaisu on Web-pohjainen työryhmätila. Se antaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda uusia työskentelytiloja helposti ja nopeasti, jakaa ja muokata tilassa olevia dokumentteja, tehdä galluppeja, perustaa keskustelualueita ja lähettää työryhmän sisällä pikaviestejä Messenger-viestikeskuksen avulla. SharePoint-työtilassa voidaan myös järjestää kätevästi kokouksia, koska se mahdollistaa käsiteltävien tiedostojen reaaliaikaisuuden ja järkevän hallinnoinnin. Käyttäjät voivat kokouksen aikana muokata yhdessä dokumentit lopulliseen muotoonsa ja näin vähentään jatkokokousten tarvetta. Kun yrityksessä halutaan kehittää SharePoint-työryhmätilaa ja laajentaa toiminnallisuutta palvelemaan suurempaa yhteisöä esimerkiksi yritysportaalin muodossa, Microsoft Office SharePoint Portal Server 2003 on sille tukevin alustaratkaisu. Office-ohjelmistojen lisäksi SharePoint Portal Serveriin voidaan tuoda kätevästi dokumentteja yrityksen ulkopuolisista järjestelmistä. Vaihtoehtoisesti yritysportaalista voidaan myös jakaa osa kumppaneiden käyttöön, jolloin toiminnallisuus laajenee jo täysiverisen ekstranet-ratkaisun puolelle. Lisätietoja Microsoft Office Systemin käyttämisestä yrityksesi toiminnan tehostamiseksi löydät osoitteesta 7

8 PALVELUT Vaatimuksena täydellinen luotettavuus Sijoitus- ja rahoitusalan Alexander Corporate Financelle tietoturva ja tietojärjestelmän luotettava toiminta ovat liiketoiminnan kulmakiviä. Toimintaa säätelevät tarkat viranomaismääräykset ja asiakkaiden asettamat vaatimukset toiminnan luottamuksellisuudelle ovat huippuluokkaa. Pieni ja tehokas asiantuntijaorganisaatio tarvitsee ajantasaiset kommunikointivälineet, jotta alati muuttuva markkinatieto pysyy hallinnassa ja on kaikkien työntekijöiden saatavilla. Alexanderin tietojärjestelmään viime kesänä tehdyllä uudistustyöllä oli kolme päämäärää. Ylimpänä kaikista oli täydellinen tietoturva. Sen ohella pitkäaikainen ja luotettava tiedontallennus sekä aiempaa tehokkaammat työvälineet ryhmätyöskentelyyn ja sujuvaan tiedonkulkuun asetettiin keskeisiksi tavoitteiksi. Toteutuksen pitää olla lisäksi täysin vedenpitävä. Olemme konservatiivisella alalla. Asiakkaidemme tiedot ovat erittäin herkkiä. Yhtäkään virhettä ei sallita tai asiakassuhde on kerrasta poikki, sanoo yhtiön osakas ja it-asiantuntija Pertti Helaniemi. Konservatiivisuuden vastapainoksi reilu kymmenen hengen organisaatio ottaa nopeasti käyttöön uusia innovatiivisia sovelluksia. Koska pienessä organisaatiossa ei voi olla erillistä tietotekniikka-asiantuntijaa, on CIO:n rooli langennut Helaniemelle. Olen tuntenut kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan, ymmärrän tekniikan perusteet ja ennen kaikkea tiedän, miten sovellan sitä meidän liiketoimintamme vaatimuksiin. Ulkoistamme sen minkä voimme, mutta strateginen it-suunnittelu täytyy mielestäni säilyttää talon sisällä. Selkeät vaatimukset järjestelmälle Perustietoturvan rinnalla järjestelmäsuunnittelussa korostuu sisällöllinen tietoturva, joka on parantunut huomattavasti uuden Microsoft Office System -järjestelmän käyttöönoton myötä. Tietojen suojaaminen, käyttöoikeuksien hallinta ja luottamus siihen, että tieto on jatkuvasti ajan tasalla ovat parantaneet liiketoiminnan luotettavuutta. Liiketoiminnan vakautta ja jatkuvuutta parantaa myös uudistuksen myötä kohentunut tallennusvarmuus ja varmuuskopioinnin hallinnan helpottuminen. Muun muassa varmuuskopioiden säilyttäminen viranomaisten edellyttämän vuoden ajan on huomattavasti yksinkertaisempaa Microsoft Windows Server palvelinohjelmiston käyttöönoton myötä. Liikkuvan työn tarpeisiin ja tiedon läpinäkyvyyden vaatimukseen organisaation sisällä vastaavat Microsoft Office Systemin uudet työryhmäominaisuudet. Microsoft SharePoint Server 2003:n avulla näkyvät yhteiset kalenterit, projektit ja neuvottelutilojen varauskirjat. Pikaviestit yrityksen intranetissä sujuvat kätevästi Microsoft Office Live Communications Server 2003:lla, josta näkee myös reaaliaikaisesti kollegoiden läsnäolon. Suunniteltujen saavutusten lisäksi uusi ympäristö on huomattavasti aiempaa Windows Server ympäristöä vakaampi ja toimintavarmempi. Aivan mainio ja etätyöskentelyn mahdollistava bonusetu on myös käyttöönotettu Microsoft Outlook Web Access, joka mahdollistaa selainpohjaisen sähköpostin lisäksi SSL-suojatun pääsyn yrityksen kalenteri- ja ajanvarausjärjestelmiin. Vuonna 1998 Alexanderin it-kumppaniksi tuli Canon, kun se laajensi toimintaansa it-palveluihin. Canon on osoittautunut asiantuntevaksi, täsmälliseksi ja luotettavaksi kumppaniksi. Meillä on omat nimetyt henkilöt Canonilla, jotka tuntevat tarpeemme ja osaavat tuoda uusia tekniikoita ja sovelluksia tarjolle. He täydentävät hyvin meillä itsellämme olevaa tietotekniikkatietämystä. Yhteistoiminta ja toistemme ymmärtäminen ovat tässä avainasemassa. Kumppanina toteutuksessa: Canon Oy puhelin , 8

9 Asiakkaidemme tietojen luottamuksellisuus ja välittämämme tiedon oikeellisuus ovat koko liiketoimintamme perusta, Pertti Helaniemi sanoo. Alexander Corporate Finance on vuodesta 1988 toiminut yksityinen ja riippumaton investointipankki ja Rahoitustarkastuksen valvonnan alainen sijoituspalveluyritys, jonka erikoisosaamiseen kuuluu rahoitusinstrumenttien asiantuntemus. Osakkeiden ja joukkovelkakirjojen lisäksi optioihin, vaihtovelkakirjoihin ja pääomalainoihin liittyvät neuvonanto- ja liikkeeseenlaskupalvelut ovat ACF:n tunnustettuja vahvuuksia. ACF on toiminut ja toimii neuvonantajana myös lukuisissa perinteisissä pääomarahoitusoperaatioissa, kuten yritysten listauksissa, emissioissa ja omistusjärjestelyissä, yrityskaupoissa ja fuusioissa sekä saneerausohjelmissa ja muuissa pääomaohjelmissa. ACF:n erikoisosaamisalueeksi on edellisten lisäksi muodostunut yritysten osakepohjaisten kannustusjärjestelmien suunnittelu, liikkeeseenlasku ja ylläpito. 9

10 Microsoft SharePoint Portal Server on helppokäyttöinen standardeihin perustuva intranet-tuote, jossa on tuttu käyttöliittymä koko organisaatiolle, Juhana Raitasalo ja Tony Lintunen sanovat. Atea on johtava pohjoismainen IT-infrastruktuurin ja siihen liittyvien tuotteiden, ratkaisujen ja asiantuntijapalveluiden kokonaistoimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2003 oli 538,1 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä on noin 850, joista Suomessa noin 330. Kesäkuussa 2004 Atea osti suomalaiset Novosys Oy:n ja X-Way Oy:n, joiden yhteinen liikevaihto vuonna 2003 oli 132 miljoonaa euroa. Atean omistavat 3i, WM-data ja Atean johto. 10

11 KAUPPA Reaaliaikainen tieto takaa oikeat päätökset Tietotekniikkatoimittaja Atealle tietojärjestelmien päivitys ja uusien rakentaminen on asiakastyössä jokapäiväistä toimintaa. Oman järjestelmän uusimisen lähtökohta oli samanlainen kuin asiakkaillekin: liiketoiminnan ja alati muuttuvan markkinatilanteen asettamat vaatimukset ajantasaisen tiedon luonnille, jakamiselle ja sen tehokkaalle hyödyntämiselle. Toivelistan kärkeen nousivat tietojen yhteiskäytön parantaminen sekä eri lähteistä syntyvän tiedon yhdistäminen loogiseksi ja helposti hallittavaksi kokonaisuudeksi. Uudistuksen läpivientiin valittiin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Microsoftin tuotteet. Ajantasaisen tiedon välitön saatavuus on Atean liiketoiminnan keskeisin vaatimus tietojärjestelmälle. Laajan päämies- ja asiakasjoukon kanssa toimivan yrityksen eri toimijoilla pitää olla yhteinen tietovarasto, jonka kartuttamiseen ja hyödyntämiseen kaikki osallistuvat. Tarvitsimme ratkaisun, joka pitää sisällään työkalut yhteisen tiedon tuottamiseen, sen jakamiseen sekä aidot ryhmätyötilat. Microsoft Office Systemin käyttöönotto toi ratkaisun näihin vaateisiin, sanoo Atean tietotekniikasta vastaava kehityspäällikkö Juhana Raitasalo. Office System tuo parannuksen myös kumppani- ja asiakasyhteyksien parempaan hallintaan. Tässä auttavat muun muassa projektikohtaiset työtilat, joihin kootaan yhteen sekä projektiin osallistuvat atealaiset että toimittajan ja asiakkaan edustajat. Sujuva käyttöönotto Käyttöönottoprojektin eteneminen on yllättänyt nopeudellaan kokeneetkin tietotekniikan ammattilaiset. Esimerkiksi ryhmätyötilana ja sisäisenä portaalina toimivan Microsoft SharePoint Portal Server 2003:n käyttöönotto ei ole vaatinut riviäkään ohjelmointia vaan tuotteesta on valittu ne ominaisuudet ja palvelut, jotka on haluttu käyttöön. Ryhmätyötilojen lisääminen ja muokkaaminen on helppoa muillekin kuin it-ammattilaisille. SharePoint Portal Server on keskeinen osa ratkaisuamme. Se on helppokäyttöinen standardeihin perustuva intranet-tuote, jossa on tuttu käyttöliittymä koko organisaatiolle. Siinä käytännön syy, miksi olemme edenneet niin joutuisasti. Koko järjestelmä on kaiken lisäksi teknisesti erittäin vakaa. Office System -ratkaisun mukanaan tuomat liiketoimintahyödyt syntyvät keskitetyn tiedon paremmasta käytettävyydestä. Kun kaikilla käyttäjillä on aina saatavilla työstettävän projektin koko tietomassa ajantasaisesti, on päätöksenteko paremmalla pohjalla. Aikaa ja resursseja ei tuhlaannu tiedonhakuun, kun kaikki projektin tiedot ovat projektityötilassa kaikkien näkyvillä ja sinne voidaan tuoda ulkoisia linkkejä tarpeen mukaan. Vakaa järjestelmä ja tutut työkalut ovat Atealla luonteva alusta liiketoiminnan uudistamiselle. Olemme pitkään käyttäneet Office-työkaluja ja muita Microsoftin tuotteita. Tutussa ympäristössä uusien toimintatapojen tuominen on vaivatonta. Kumppanina toteutuksessa: Atea Finland Oy puhelin , 11

12 Windows SharePoint Services on selkeästi nopeuttanut tuotekehityssykliämme, sanoo Arto Mustonen Hantro on yksi maailman johtavista mobiilin videokuvan teknologiakehitysyrityksiä. Yritys aloitti vuonna 1998 kehittää ensimmäistä 3G-verkossa toteutettavaa liikkuvan kuvan järjestelmän, jonka tuloksena se julkisti ohjelmistopohjaisen tuotteen vuonna 2001 ja seuraavana vuonna videotallentimen Nokia puhelimeen. Hantron tuotekehitys tähtää tällä hetkellä päätelaite- ja käyttöjärjestelmäriippumattomien mobiilivideotuotteiden luomiseen. 12

13 TEOLLISUUS Hallittu tietojärjestelmä nopeuttaa Hantron tuotekehitystä Matkapuhelinten videojärjestelmien uranuurtajan Hantron kymmenien tuhansien dokumenttien tiedot ovat varmassa tallessa Microsoft SQL Server 2003:n perustalle rakennetussa tietovarastossa. Siirtyminen vanhasta hakemistopohjaisesta dokumenttien lajittelusta suunnitelmallisesti järjestettyyn ja hallittuun tietokantamalliin on helpottanut ja tehostanut 12 vuoden aikana kertyneen tietopääoman käsittelyä. Nopeaan tuotekehitykseen perustuvalla mobiilialalla liiketoiminnan kaikkia osa-alueita tukeva ja yhdistävä tietojärjestelmä on ensiarvoisen tärkeä. Erityisesti vanhan ja uuden tutkimus- ja tuotetiedon on oltava järjestyksessä. Samaan kehitysprojektiin liittyvät tiedot ovat yhdessä paikassa riippumatta siitä, milloin ne ovat syntyneet. Tiedon entistä parempi hallittavuus, jakaminen ja saavutettavuus olivat keskeiset tavoitteet, kun uutta järjestelmää lähdettiin Hantrossa rakentamaan. Käyttäjille haluttiin nopeampia, kattavampia ja luotettavampia hakuja laajasta tietovarastosta. Tietohallinnon näkökulmasta käyttöoikeuksien hallinta, tieto dokumenttien alkuperästä ja sijainnista ovat vaatimuslistan kärkisijoilla. Yksi vaatimus on kuitenkin yli muiden. Tietoturva on järjestelmässämme aivan keskeinen tekijä. Sen taso on kohonnut nyt selvästi, sanoo Hantron tietotekniikkapäällikkö Arto Mustonen. Helppokäyttöisyys ja luotettavuus uudelle tasolle Uuteen järjestelmään siirryttiin sujuvasti tutussa ympäristössä. Microsoft Office System -kokonaisuus näkyy käyttäjille tuttuna työskentely-ympäristönä, vaikka käytössä onkin koko joukko uusia palveluja. Tästä johtuen kouluttautuminen ja käyttöönotto ovat olleet nopeita. Järjestelmämme on nyt kokonaisuutena helppokäyttöinen ja luotettava. Käyttäjät saavat aina nopeasti ajantasaista tietoa. Olemme saaneet esimerkiksi SharePoint -ratkaisusta selkeitä liiketoimintahyötyjä. Sen työryhmäominaisuudet ovat nopeuttaneet tuotekehityssykliämme huomattavasti. Monet järjestelmäprojektit kokenut Mustonen yllättyi mittavan uudistuksen edullisuudesta. Uutta vikasietoisempaa levyjärjestelmää lukuun ottamatta laitteistoa ei tarvinnut juurikaan uusia. Saimme kokonaiskustannuksiltaan kilpailukykyiseen hintaan aiempaa huomattavasti tehokkaamman, käytännöllisemmän ja hallittavamman liiketoimintamme kehittämistä tukevan järjestelmän. Järjestelmätoimittajamme Atea on hyvä ja luotettava kumppani. Oleellista on, että he pitävät sen minkä lupaavat. Atealaiset ymmärtävät toimintamme erityisluonteen, joka aiheuttaa jonkin verran paineita logistiikan puolella, koska tavaroita, joita tarvitsemme, ei välttämättä löydy heti hyllystä. Tämän projektin läpiviennissä Atean kokemus osoittautui kullan arvoiseksi, ja lähdemme tästä rohkaistuneena testaamaan myös Windows Rights Management Services -palvelua ensi vuonna. Kumppanina toteutuksessa: Atea Finland Oy puhelin , 13

14 JULKINEN SEKTORI Sähköinen kalenteri helpottaa pappien ajanhallintaa ja työtä Hangosta Nurmijärven ja Järvenpään kautta Porvooseen ulottuva Helsingin ortodoksinen seurakunta on kehittänyt työntekijöidensä ajanhallintaan ja kirkollisten tilaisuuksien järjestelyyn ajanmukaisen Microsoft Office Systemiin perustuvan ratkaisun. Laajalla alueella toimiville parille kymmenelle papille ja seurakunnan muulle henkilökunnalle ajasta ja paikasta riippumaton yhteinen kalenteri on tärkeä edistysaskel toiminnan kehittämisessä. Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu noin henkeä. Uudenmaan läänin alueelle levittäytyneen seurakunnan hengellisen elämän hoidosta huolehtivan papiston työtehtävät ja tilaisuudet kirjattiin viime kesään saakka yhteen kirkkoherranvirastossa ylläpidettyyn papiston toimitustyökirjaan. Vanhassa järjestelmässä Lohjalla tai Porvoossa toimiva pappi piti oman kalenterin ja yhteisen toimitustyökirjan tiedot ajan tasalla soittamalla seurakunnan kansliaan. Viime vuosina puhelimen rinnalle tuli sähköposti. Toimitustyökirjan ongelma oli, etteivät sen tiedot pysyneet reaaliaikaisesti ajan tasalla, eikä sen tietoihin ollut pääsyä muulloin kuin kirkkoherranviraston virka-aikana. Toimituksia järjestellään montaa eri reittiä: niitä sovitaan suoraan pappien kanssa, seurakuntalaiset varaavat toimituksia päivystävältä papilta tai ottavat yhteyttä suoraan kirkkoherranvirastoon. Vaikka kaikki osapuolet pyrkivät ilmoittamaan omat tilaisuudet ja menonsa mahdollisimman pian yhteiseen työkirjaan, päällekkäisvarauksia sattui usein. Niiden selvittäminen ja uudelleenjärjestelyt aiheuttivat ylimääräistä työtä. Yhteinen tieto palvelee koko henkilöstöä Vuosikymmeniä käytössä ollut toimintatapa haluttiin uudistaa samalla, kun seurakunnan tietojärjestelmälle tehtiin kokonaisremontti. Parhaiten seurakunnan tarpeisiin soveltui Microsoft Office System -pohjainen ratkaisu. Microsoft Exchange Server 2003:n ja Microsoft Office Outlook 2003:n myötä meille tarjoutui mahdollisuus ottaa käyttöön yhteinen kalenteri ilman ylimääräisiä satsauksia erillisohjelmiin. Mitään lisäohjelmointia tai räätälöintiä ei tarvittu, kertoo seurakunnan järjestelmäuudistuksesta vastannut pappi Teo Merras. Uudessa järjestelmässä kalenteri ja sähköposti ovat kätevästi samalla työpöydällä. Uutta on myös se, että papit näkevät toistensa työtilanteen. Yhteinen kalenteri palvelee koko seurakunnan henkilökuntaa ajasta ja paikasta riippumatta. Keskustoimiston työntekijät näkevät eri paikkakuntien pappien työtilanteen ja vastaavasti papit koko seurakunnan tapahtumat. Pappien lisäksi uusi järjestelmä on erinomainen apu esimerkiksi kanttoreille. He näkevät ennakkoon tilaisuuden luonteen ja toimittavan papin. Näin he voivat keskustella toimituksen kaavasta ja varata esimerkiksi kuoron hyvissä ajoin paikalle. Uusi toimintatapa on herättänyt kiinnostusta myös monissa muissa seurakunnissa, sillä se on huomattavasti taloudellisempi kuin erillisen ajanhallinta- ja kalenteriohjelman hankinta. Hengelliseen työhön keskittyvälle seurakunnalle osaava ja luotettava tietojärjestelmätoimittaja on tärkeä kumppani. DT-Link ymmärtää hyvin toimintamme erikoisluonteen ja heidän henkilökuntansa osaa tuoda ratkaisuja meidän tarpeisiimme. Kumppanina toteutuksessa: DT-Link Oy puhelin , 14

15 Yhteinen kalenteri palvelee koko seurakunnan henkilökuntaa ajasta ja paikasta riippumatta, sanoo Teo Merras. Helsingin ortodoksinen seurakunta on jäsenmäärältään Suomen suurin. Lähes koko entisen Uudenmaan läänin kattavalla seurakunnalla on toistakymmentä kirkkoa ja rukoushuonetta. Niistä tunnetuin on Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko, vuonna 1868 valmistunut Uspenskin katedraali. Jumalanpalveluselämä lisäksi seurakunta järjestää monipuolista opetus- ja valistustoimintaa kouluissa sekä ylläpitää laajaa seurakuntatoimintaa, muun muassa kuoroja ja ikonimaalauspiirejä. 15

16 PALVELUT Kaikki irti investoinnesta Yritystiedon hakemistopalveluja tuottava Inoa Suomi yhtenäisti it-ympäristönsä viime vuoden aikana. Sekä palvelin- että työpöytäohjelmistoissa siirryttiin uuteen aikakauteen. Järjestelmien yhtenäistäminen Microsoft Office System -arkkitehtuuriin vapautti tietotekniikan ylläpitoon sidottuja voimavaroja ydinliiketoiminnan kehittämistä tukevien palvelujen luomiseen. Sähköpostista oli kehittynyt vuosien varrella Inoa Suomen liiketoiminnan tärkeä työkalu. Koska tehokasta toimintatapaa ei haluttu radikaalisti muuttaa, vaan päinvastoin edelleen tehostaa, otettiin sähköpostijärjestelmän päivitys koko tietojärjestelmäuudistuksen keskipisteeksi. Havaitsimme, että se on keskeinen bisnestyökalu. Kun kerran näin oli, päätimme parantaa sen käytettävyyttä, sanoo Inoa Suomen tietohallintojohtaja Mika Salminen. Pelkästään käyttäjien tarpeet ja tottumukset eivät olleet uuden Microsoft Office System -järjestelmän käyttöönoton syynä, vaan myös tekniset syyt tukivat uudistusta. Tilanne muodostui yksinkertaisesti sellaiseksi, että vanhan järjestelmän rajat tulivat meillä vastaan. Aina oma työpöytä Sekä käyttäjät että tietohallinto ovat tyytyväisiä järjestelmään. Active Directoryn (AD) mukanaan tuoma parantunut käyttäjähallinta ja ryhmäkohtaiset oikeudet ovat keskeiset työkalut, joilla järjestelmää nyt hallitaan. Käyttäjät ja ylläpito voivat luottaa sen vakauteen ja kapasiteettiin. Liikkuvien työntekijöiden kommunikointivalmiudet ja tietojen ajantasaisuus ovat parantuneet kertaheitolla. AD:n ja Microsoft Exchange Server 2003:n myötä työntekijällä on aina oma työpöytä ja samat yhteydet käytössä, työskentelee hän missä tahansa Inoa Suomen toimipaikassa. Windows Server pohjainen keskitetty palvelinjärjestelmä on mahdollistanut myös tietämyksen ja tuen keskittämisen yhteen paikkaan, joka meillä on Tampereen toimipisteessä. Käyttäjille tämä merkitsee parempaa tukipalvelua. Myös ohjelmistopäivitysten ja käyttöoikeuksien hallinta on nyt huomattavasti vaivattomampaa. Palvelinohjelmistojen yhtenäistämisen lisäksi Inoa Suomessa päivitettiin kaikki työasemat Microsoft Windows XP -kantaan. Tämä on omalta osaltaan myös vähentänyt perustietotekniikkatuen ja ylläpidon tarvetta.yhtenäisen ja varmatoimisen perustietotekniikan ratkaisut ovat vapauttaneet resursseja web-pohjaisen liiketoiminnan ja sen palveluiden kehittämiseen. Kun perustietotekniikka on vakaalla ja vahvalla pohjalla, voimme keskittyä varsinaiseen liiketoimintaan. Pitkäaikainen ja monissa projekteissa koulittu kumppanuussuhde tutun tietotekniikkatoimittajan kanssa ovat taanneet Inoa Suomen uudistusprosessin onnistumisen. Kymmenen vuotta hyvin toiminut yhteistyösuhde, toimittajakumppanin asiantuntemus ja kyky arvioida meidän tarpeemme ovat meille tärkeitä tekijöitä, kun valitsemme yhteistyökumppanin. Disnet tuntee hyvin liiketoimintamme ja on aina osannut soveltaa uusinta teknologiaa tarpeisiimme. Kumppanina toteutuksessa: Disnet Oy Turku puhelin , 16

17 Kun perustietotekniikka on vakaalla ja vahvalla pohjalla, voimme keskittyä varsinaiseen liiketoimintaan, Mika Salminen sanoo. Inoa Suomi on yritysinformaation tuottaja. Se tuottaa Inoa-tuotemerkin alla hakemisto- ja tietopalveluja yrityksiltä yrityksille. Inoa esittelee yritykset, niiden tuotteet ja palvelut, taloudelliset taustat ja avainhenkilöt. Inoa-tuoteperheeseen kuuluu muun muassa painetut ja sähköiset hakemistot sekä telepalvelut. Maksuttomassa palvelussa on yli yrityksen ja julkisen sektorin yksikön toimipaikan yhteystiedot, toimiala- ja tuotetiedot, taloustiedot ja vastuuhenkilöt. Inoa Suomi toimii viidellä paikkakunnalla yli kahdensadan henkilön voimin. Yrityksellä on toimintaa kahdeksassa Euroopan maassa. 17

18 Kirjapainoliiketoiminnassa tietotekniikka on tärkeä avainalue, jonka täytyy olla kunnossa, jotta sitä voidaan hyödyntää sataprosenttisesti, Seppo Ypyä sanoo. KM-Yhtymä Oy on monipuolinen graafisen alan yritys, joka julkaisee lehtiä, harjoittaa kirjapainotoimintaa sekä valmistaa pakkauksia elintarviketeollisuudelle. KM-Yhtymän tulosyksiköitä ovat KM-Pakkaus, Suomen Painotuote, Outokummun Seutu ja Pielisjokiseutu. Yhtiö toimii Joensuussa, Vantaalla, Outokummussa, Enossa ja Kontiolahdessa. Vuonna 2003 yrityksen liikevaihto oli noin 15 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määrä oli

19 TEOLLISUUS Windows ja Mac keskustelevat kirjapainossa KM-Yhtymään kuuluvan KM-Pakkauksen painamia elintarvikepakkauksia löytyy melkein jokaisen suomalaisen jääkaapista. Lisäksi KM-Yhtymän yksiköt tekevät sanomalehtiä rotaatiopainossaan ja erilaisia mainospainotuotteita arkkipainossaan. Tulevaisuudessa työt tehdään yhä enemmän tietoteknisessä ympäristössä, minkä vuoksi tietotekniikan on oltava ajanmukaista ja luotettavaa. Yrityksen tuotantopuoli pyörii Mac-ympäristössä kun taas toimistopuoli hyödyntää Windows -ympäristöä. Nyt nämä kaksi maailmaa keskustelevat sujuvasti keskenään. KM-Yhtymä teki perusselvityksen tietoteknisestä ympäristöstään Joensuun Datalaitteen kanssa. Selvityksessä ilmeni, että uudistaminen on tarpeen, sillä yrityksen ympäristö oli vuosien mittaan muuttunut varsin kirjavaksi, kun uutta oli aina ostettu tilanteen mukaan. Päädyttiin ympäristön vakiointiin Microsoft Windows Server 2003:n ja Microsoft Office Systemin avulla. Selvityksen ansiosta silmät aukenivat kerralla. Halusimme saada yksinkertaisen ympäristön, jota on helppo hallita ja kehittää, KM-Yhtymän kehityspäällikkö Seppo Ypyä sanoo. Graafinen teollisuus on perinteisesti käyttänyt paljon Applen Macintosh -tietokoneita. KM-Yhtymässäkin puolet koneista on PC:itä ja puolet Applen laitteita. Windows-työasemat vakioitiin XP-käyttöjärjestelmään ja HP:n laitteisiin. Active Directoryn ansiosta molempien ympäristöjen hallinnointi onnistuu yhdellä hallintaohjelmalla. Projektin yhteydessä yksinkertaistettiin myös käyttöoikeuksien hallinta. Uuteen OSL-sopimukseen sisältyvät kaikki Microsoftin ohjelmistot, myös Macintosh-työasemissa käytettävät Microsoft Office -sovellukset. Ennen jokainen kone oli oma yksilö. Kun tuli muutoksia, ne piti käydä erikseen virittämässä kaikille 120 koneelle. Nyt kaikki muutokset, esimerkiksi ohjelmisto- ja tietoturvapäivitykset, tehdään keskitetysti. Tehokkuus on noussut uusiin sfääreihin. Yksinkertaisuus vie tekniikan taustalle Yhtenä perusideana uudistuksissa on ollut, että käytössä on aina sellainen kokonaisuus, joka edustaa viimeisintä tekniikkaa. Kun kaikki on riittävän yksinkertaista, tekniikka häipyy taustalle. Uudistusten yhteydessä myös tiedon varmistus nousi eri tasolle, kun nyt otetaan palvelimelle automaattivarmistukset aina, kun kannettava tietokone kytkeytyy verkkoon. Kaikissa Maceissa ei aiemmin ollut Office-ohjelmistoja, mikä oli joissain tapauksissa ratkaistu niin, että oli hankittu erillinen työasema Office-toimintoja varten. Nyt pääsimme eroon tällaisista tuplakoneista. Seuraavaksi Office System kokonaisuudesta otetaan käyttöön Microsoft Exchange Server 2003, jonka myötä KM-Yhtymä alkaa itse hallita muun muassa postilaatikoidensa kokoa. Graafisella alalla postissa saattaa kulkea kerralla sadankin megatavun liitetiedostoja. Uusi Exchange Server tuo mukanaan myös ryhmäkalenterit ja parantuneet Office Outlook ominaisuudet. Oman järjestelmän yhtenäistämistä on edesauttanut ratkaisevasti osaava teknologiakumppani. Joensuun Datalaitteessa on sellainen porukka, joka osaa ja hallitsee tietotekniikan niin ettei meidän tarvitse huolehtia teknisistä asioista. Kumppanina toteutuksessa: Joensuun Datalaite Oy puhelin (013) , 19

20 Onnistunut projekti perustuu hyvään valmisteluun Tietotekniikkaprojekteissa hyvin tehty pohjatyö ratkaisee paljon. Suunnittelu lähtee liikkeelle yhteisen tavoitteen määrittelystä. Jokaisen tietotekniikkaprojektin lähtökohtana on yrityksen liiketoiminnan tarpeet. On sitten kysymys vanhentuneen ja pieneksi käyneen järjestelmän päivittämisestä tai liiketoiminnan laajentamista palvelevasta uudesta toiminnallisuudesta, on projektilla oltava selkeä ja mitattava tavoite. Projektin alussa pitää rajata, mihin projektilla haetaan ratkaisua. Jos rajausta ei tehdä, projekti kasvaa helposti yli alkuperäisten tavoitteiden. Hyvällä rajauksella fokus keskitetään oleellisiin asioihin. Rajauksella erotetaan erillisiä kokonaisuuksia. Kannattaa myös miettiä, voiko ison kokonaisuuden pilkkoa vielä osiksi, toimeksiantopäällikkö Jyrki Soikkeli Microsoftilta neuvoo. Tarvemäärittelyn ja rajausten jälkeen seuraava vaihe on yleensä tarjouspyynnön valmistelu. Tarjouspyynnössä on tärkeää, että määriteltävä aikataulu on realistinen. Tarjouspyynnössä pitää edellyttää, että annetut tarjoukset vastaavat sisällöltään sitä mitä on pyydetty. Eri tavoin painotettujen tarjousten vertailu on vaikeaa. Jotta projektia voidaan viedä menestyksekkäästi eteenpäin, siihen tarvitaan myös yrityksen omaa aikaa ja oman henkilökunnan sitoutumista, Jyrki Soikkeli sanoo. 20

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

Yhteisöllinen tapa työskennellä

Yhteisöllinen tapa työskennellä Yhteisöllinen tapa työskennellä Pilvipalvelu mahdollistaa uudenlaisten työtapojen täysipainoisen hyödyntämisen yrityksissä Digitalisoituminen ei ainoastaan muuta tapaamme työskennellä. Se muuttaa meitä

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki

Lisätiedot

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY Pilvi EASY Tiedostopalvelin: Tiedostojen tallennukseen ja jakamiseen soveltuva monipuolinen järjestelmä EASY Pilvipalvelin: Täysiverinen, skaalautuva käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Myynnin tukipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o palvelee sisäisiä

Lisätiedot

Tavallisimmat kysymykset

Tavallisimmat kysymykset Autodesk Design- ja Creation Suite -paketit Tavallisimmat kysymykset Tässä dokumentissa on vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin Design- ja Creation Suite -pakettien myynnin loppumisesta. 24.5.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ketterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT

Ketterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT Ketterän Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1505-0 Kansi: Jarkko Nikkanen Taitto:

Lisätiedot

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi:

Lisätiedot

TITANIC TEMPPU, vaan ei karille

TITANIC TEMPPU, vaan ei karille TITANIC TEMPPU, vaan ei karille Mikko Mäkelä Tuomo Rintamäki 17/10/10 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Metropolia- ammattikorkeakoulusta Suomen suurin ammattikorkeakoulu, joka aloitti

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

SharePoint verkkopalvelualustana

SharePoint verkkopalvelualustana SharePoint verkkopalvelualustana Agenda Onko Microsoft onnistunut pyrkimyksissään kehittää SharePointia nykyaikaiseksi verkkojulkaisualustaksi? Vieläkö se mielletään lähinnä dokumenttienhallintaan sopivana

Lisätiedot

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tuoteneuvonta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o suunnittelee

Lisätiedot

Ketterä suomalainen tietojärjestelmätoimittaja palveluksessasi.

Ketterä suomalainen tietojärjestelmätoimittaja palveluksessasi. Ketterä suomalainen tietojärjestelmätoimittaja palveluksessasi. 40 vuotta asiantuntijuutta Meillä on 40 vuoden kokemus sosiaali ja terveydenhuollosta. Haluamme jatkossakin kehittää parhaita ratkaisuja

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

Viisi vinkkiä tasokkaaseen tiedolla johtamiseen ja parempaan asiakasymmärrykseen

Viisi vinkkiä tasokkaaseen tiedolla johtamiseen ja parempaan asiakasymmärrykseen Viisi vinkkiä tasokkaaseen tiedolla johtamiseen ja parempaan asiakasymmärrykseen Big Data Solutions Oy 2017 VIISI VINKKIÄ TASOKKAASEEN TIEDOLLA JOHTAMISEEN JA PAREMPAAN ASIAKASYMMÄRRYKSEEN Basware on maailman

Lisätiedot

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Verkkoratkaisujen tarjoaminen pk-yrityksille muistuttaa hieman

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yleisesitys Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke Tavoitteena yhä paremmat ja tehokkaammat palvelut vaikka keinot ja ympäristö muuttuvat

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan tukipalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a MAAHANMUUTTOVIRASTON Strateg a 2013 2017 VISIO 2017 Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. Maahanmuuttovirasto on johtava toimija oleskeluluvan käsittelystä

Lisätiedot

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Miksi tämä työ tehtiin? Henkilöstöhallinto on osa henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta. Valtion henkilöstöjohtamisessa

Lisätiedot

Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat

Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat Tapio Ahomäki Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat 15.9.2016 Trimble yrityksenä Tekla Oy Trimble Solutions Oy Tekla on ollut osa Trimble Corporationia vuodesta 2011 Teklan liiketoiminnan kehitys

Lisätiedot

Harjoitustyö Case - HelpDesk

Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyön Case: HelpDesk -sovellus Tietotekniikkatoimittaja AB ja asiakas X ovat viime vuonna sopineet mikrotukiyksikön ulkoistamisesta X:ltä AB:n liikkeenjohdon vastuulle.

Lisätiedot

1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet:

1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: 1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: Opiskelija suunnittelee ja valmistelee tuoteneuvottelutilanteita. Opiskelija neuvoo asiakkaita tuotteiden

Lisätiedot

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa

Lisätiedot

Optiman uudet ominaisuudet ja tuotekehityksen suuntaviivat

Optiman uudet ominaisuudet ja tuotekehityksen suuntaviivat Optiman uudet ominaisuudet ja tuotekehityksen suuntaviivat Eric Rousselle Optima päivä, 6.11.2014 Mitä Discendumille kuuluu? Kasvu ja kansainvälistyminen Tulorahoituksella kasvava vakavarainen yritys Panostetaan

Lisätiedot

Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä.

Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä. Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä. Edunvalvonta Toimintaympäristön seuranta Osaamisen ja kilpailukyvyn kehittäminen Ratkaisumyynti: mahdollisuuksia

Lisätiedot

Tinkimätöntä tietoturvaa kaikkiin virtuaaliympäristöihin

Tinkimätöntä tietoturvaa kaikkiin virtuaaliympäristöihin Tinkimätöntä tietoturvaa kaikkiin virtuaaliympäristöihin SECURITY FOR VIRTUAL AND CLOUD ENVIRONMENTS Suojaus vai suorituskyky? Virtuaalikoneiden määrä ylitti fyysisten koneiden määrän jo vuonna 2009. Tällä

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Kirjastojärjestelmien tulevaisuudesta. PIKI-yhteistyö 10 vuotta Tuula Haavisto, kirjastopalvelujohtaja, Tampere

Kirjastojärjestelmien tulevaisuudesta. PIKI-yhteistyö 10 vuotta Tuula Haavisto, kirjastopalvelujohtaja, Tampere Kirjastojärjestelmien tulevaisuudesta PIKI-yhteistyö 10 vuotta 31.10.2012 Tuula Haavisto, kirjastopalvelujohtaja, Tampere Kirjastojärjestelmät toissapäivänä 70-luvulla aivan ensimmäiset järjestelmät hoitivat

Lisätiedot

Hukkahaavit ja Kaizen. Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja

Hukkahaavit ja Kaizen. Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja Hukkahaavit ja Kaizen Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja 7.10.2016 Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Hukkahaavi prosessin tarkastelua johon osallistuu eri ammattiryhmiä ja useampi työyksikkö Kaizen on

Lisätiedot

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0)

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0) Monipuolista hienomekaniikkaa Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI-04430 Järvenpää. Tel. +358 (0) 9 836 6070. www.mecsalo.com Liiketoiminta Valmistamme edistyksellisiä tuotteita vaativiin sovelluksiin

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver )

Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver ) Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver.30.11.2016) Alakoulussa oppilas saa tieto- ja viestintätekniset perusvalmiudet, joilla tuottaa erilaisia

Lisätiedot

Tiedostojen jakaminen turvallisesti

Tiedostojen jakaminen turvallisesti Tiedostojen jakaminen turvallisesti Taustaa Tiedostojen jakaminen sähköisesti (File Sharing) on ollut joissakin organisaatioissa ongelmallista hallita. Jaettaviksi halutut viestit ovat liitetiedostoineen

Lisätiedot

WINDOWS 10 -kurssi. petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi

WINDOWS 10 -kurssi. petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi WINDOWS 10 -kurssi petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi Yleistä kurssista Keskiviikkoisin 9.9. 30.9. (15 oppituntia) 16:45 20:00 (viimeinen kerta 16:45 19:15) Puolivälissä 15 minuutin kahvitauko Materiaali

Lisätiedot

Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä

Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä Asiakkaan tarpeesta lisäarvoa tuotteelle; Palveluilla lisäarvoa asiakkaalle 3.11.2016, Teppo Aatola, toimitusjohtaja, Meconet Oy Ohjelma 10 min: Meconet konserni

Lisätiedot

Lite SVOL 1/ , 3 Dno 22/ /2016. Kirkkonummen sivistystoimen tieto- ja viestintätekniikkastrategia

Lite SVOL 1/ , 3 Dno 22/ /2016. Kirkkonummen sivistystoimen tieto- ja viestintätekniikkastrategia Lite SVOL 1/2.3.2016, 3 Dno 22/07.00.00/2016 Kirkkonummen sivistystoimen tieto- ja viestintätekniikkastrategia 2016 2019 Johdanto Tieto- ja viestintätekniikalla (TVT / ICT) tarkoitetaan kaikkea teknologiaa,

Lisätiedot

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin 1 Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin Vaatimukset kuntien palveluille kasvavat Kunnat kohtaavat lähivuosina merkittäviä haasteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia keinoja työn tuottavuuden

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

Suorin reitti Virtu-palveluihin

Suorin reitti Virtu-palveluihin Suorin reitti Virtu-palveluihin Haka- ja Virtu-seminaari 9.2.2011 Hannu Kasanen, Secproof Finland Secproof Finland Noin 15 hengen konsultointi- ja asiantuntijapalveluita tarjoava yritys Perustettu vuonna

Lisätiedot

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014 Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta Syyskuu 2014 Kyselystä Kauppakamarien yritysjohtajakysely kartoitti digitalisaatioon liittyviä haasteita ja tavoitteita yrityksissä. Toteutettiin 8.9.

Lisätiedot

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA ENEMMÄN AIKAA TYÖLLE, JOLLA ON MERKITYSTÄ Tiimien erilaiset toimintatavat ja tiedon tarpeet aiheuttavat usein turhaa selvittelytyötä ja samaa tietoa

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Laatua ja kypsyyttä paikkatietojen hyödyntämiseen

Laatua ja kypsyyttä paikkatietojen hyödyntämiseen Laatua ja kypsyyttä paikkatietojen hyödyntämiseen Jaana Mäkelä Paikkatietoinfrastruktuurin hyödyntäminen-koulutus 7.5.2015 Tutkimus 2010: Organisaatioiden välinen yhteistyö liittyen paikkatietoaineistoihin

Lisätiedot

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy SataCom Oy - Perustiedot Perustettu 1989 Henkilökunta 20 Liikevaihto 3,8 meur (2014) Asiakkaat 90 % Satakunnan

Lisätiedot

pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo

pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille contact@pandia.fi puh: 09 549 194 69 fax: 09 584 414 10 Pandia Oy Sinikalliontie 14 02630 Espoo PANDIA REAL ESTATE KERÄÄ JA JALOSTAA TIETOA Kirjanpidon

Lisätiedot

OMAN TYÖNSÄ SANKARI. Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn.

OMAN TYÖNSÄ SANKARI. Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn. OMAN TYÖNSÄ SANKARI Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn. DO WHAT YOU LOVE AND YOU LL NEVER HAVE TO WORK A DAY IN YOUR LIFE. - VANHA KIINALAINEN SANONTA TÄSSÄ OPPAASSA KERROMME SEPON TARINAN.

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

VALTION YHTEINEN VIESTINTÄRATKAISU MAHDOLLISTAA UUDET TOIMINTATAVAT. Hankepäällikkö Raimo Kangaskoski, Valtiokonttori, Valtion IT-palvelukeskus

VALTION YHTEINEN VIESTINTÄRATKAISU MAHDOLLISTAA UUDET TOIMINTATAVAT. Hankepäällikkö Raimo Kangaskoski, Valtiokonttori, Valtion IT-palvelukeskus VALTION YHTEINEN VIESTINTÄRATKAISU MAHDOLLISTAA UUDET TOIMINTATAVAT Hankepäällikkö Raimo Kangaskoski, Valtiokonttori, Valtion IT-palvelukeskus Esityksen sisältö Herätys Ratkaisu Lopuksi Lisätietoja 2 Herätys

Lisätiedot

LUC-palvelupiste. Käyttöönoton vaiheet ja tulevaisuuden tavoitteet Sakari Tarvainen

LUC-palvelupiste. Käyttöönoton vaiheet ja tulevaisuuden tavoitteet Sakari Tarvainen LUC-palvelupiste Käyttöönoton vaiheet ja tulevaisuuden tavoitteet Sakari Tarvainen Taustat - Konsernin strategiasta (2009) löytyy toiminta-ajatus Palvelut tuotettava pääosin yhdessä - Yhdeksi kehityskohteeksi

Lisätiedot

Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma

Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma Informaatiohallinnon päivä 2010 Antti Syväjärvi Hallintotieteen professori, erityisesti tietohallinto Sisältö Tietohallinnosta Kokonaisarkkitehtuurista Tieto

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

Tehoa potilastietojen kirjaamiseen ja potilasjärjestelmien käyttöön nyt ja tulevaisuudessa

Tehoa potilastietojen kirjaamiseen ja potilasjärjestelmien käyttöön nyt ja tulevaisuudessa Tehoa potilastietojen kirjaamiseen ja potilasjärjestelmien käyttöön nyt ja tulevaisuudessa 24.5.2016 Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahti Olavi Valkama CEO 2016 2016Diktamen Diktamen 600 lääkäriä tuijottaa

Lisätiedot

Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi

Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi Sisäasiainministeriön hallinnonalan Kieku-tietojärjestelmähanke Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi Kieku-info 23.9.2011 Sirpa Joensuu, projektipäällikkö Lähtötilanne

Lisätiedot

Uuden etusivun ja uusien toiminnallisuuksien esittelymateriaali

Uuden etusivun ja uusien toiminnallisuuksien esittelymateriaali Uuden etusivun ja uusien toiminnallisuuksien esittelymateriaali Asiakaspalvelun Oma Yritys-Suomi -työtila Päivämäärä: 19.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 TERMISTÖ 2 JOHDANTO 3 YHTEENVETO 1 4 MUUTOKSET 5 USEIN

Lisätiedot

Bookrresurssienhallintajärjestelmä

Bookrresurssienhallintajärjestelmä Bookrresurssienhallintajärjestelmä 21.10.2013 Hartikaari 2013 Aloittanut toimintansa 1992 Hartikaari Oy Uusinut yritysilmeen, toimintamallin ja nimensä 2010 Tuotteet ja palvelut Tarjoamme kokonaisvaltaisia

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta Liikkuvien työkoneiden etäseuranta TAMK IoT Seminaari 14.4.2016 2 1) IoT liiketoiminnan tukena 2) Iot ja liikkuvat työkoneet 3) Case esimerkit 4) Yhteenveto, johtopäätökset, tulevaisuuden näkymät Cinia

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista Viides valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2013. KTAMKn vastauksia kertyi 282 kappaletta.

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2016 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa 2016. Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Sähköinen Smartum palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu

Sähköinen Smartum palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu Sähköinen palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi -Kohdennetun maksamisen edelläkävijä Vuonna 1995

Lisätiedot

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9. Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka

Lisätiedot

Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa

Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa 3.11.2016 1 Kokenut ja osaava toimittaja & Toimituksia vuodesta 1991 liikevaihto 5,3 M 2015, tulos 1 MEUR

Lisätiedot

Paikkatiedon kypsyysmalli, case Espoo ja Turku. Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu

Paikkatiedon kypsyysmalli, case Espoo ja Turku. Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Paikkatiedon kypsyysmalli, case Espoo ja Turku Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu seminaari 12.5.2011 Esityksen sisältö Mitä organisaation paikkatietokypsyys tarkoittaa? Miksi paikkatietokypsyyden

Lisätiedot

Työ on. muuttunut. Digitalisoimme työajanhallinnan.

Työ on. muuttunut. Digitalisoimme työajanhallinnan. Työ on muuttunut Digitalisoimme työajanhallinnan. Työn tulos ei synny sen tekemiseen käytetystä ajasta vaan sen tuottavuudesta. Työ on muuttunut. Digitalisaatio sekä muutokset ympäristössä, yhteiskunnassa

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

PSSHP Tietohallintostrategia

PSSHP Tietohallintostrategia PSSHP Tietohallintostrategia 2013-2018 v. 1.1 27.6.2014 1 Tietohallinnon visio 2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin (KYS ERVA) alueella on käytössä edistykselliset potilaiden ja henkilöstön tarpeista

Lisätiedot

SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE

SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE Arviointilomake on tarkoitettu Sovellusprojektin vastaavan ohjaajan arvioinnin tueksi, eikä sillä siten tule korvata erillistä projektilausuntoa. Useaa arviointikohtaa

Lisätiedot

Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti.

Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti. Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti. Kiitos kun latasit kokoustyöskentelyn oppaan. Kuluuko sinulla palavereissa aikaa johonkin muuhun, kuin itse

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan hyviä käytäntöjä Ote työstä -hanke

Työllistämistoiminnan hyviä käytäntöjä Ote työstä -hanke Työllistämistoiminnan hyviä käytäntöjä 17.11.2016 Ote työstä -hanke Työllistämistoiminnan toimintaympäristö (Kapanen & Åkerberg 2016) Työllistämistoiminta Vakka-Suomessa Vakka-Suomessa työkokeiluun osallistuneet

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)

Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Kuvaukset 1 (5) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu

Lisätiedot

DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP,

DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, 26.5.2016 1 Miksi asiakas valitsee juuri sinun tuotteesi? Mistä asiakas oikeastaan maksaa? ARVOKETJU Raaka-aineet Tuotteet Palvelut Kokemus 0,2 5,9

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden

Lisätiedot

KAUPPATIEDONSIIRRON VÄLINEET RAKENNUSALAN VERKOSTOTALOUDESSA

KAUPPATIEDONSIIRRON VÄLINEET RAKENNUSALAN VERKOSTOTALOUDESSA KAUPPATIEDONSIIRRON VÄLINEET RAKENNUSALAN VERKOSTOTALOUDESSA CM-Systems Oy tutkimuksen tausta ja tavoite tulos ja kehitetty ratkaisu ohjelmiston kuvaus projektinhallintaan erikoistunut ohjelmisto- ja konsulttiyritys,

Lisätiedot

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy Miksi tarvitsemme arkkitehtuuripolitiikkaa? NCC:n tavoitteena

Lisätiedot

ASIAKKUUKSIEN HOITO ASHO. 30 osp

ASIAKKUUKSIEN HOITO ASHO. 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKKUUKSIEN HOITO ASHO 30 osp 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakkuuksien hoito, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja

Lisätiedot

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä Viestinnän ja johtamisen yhteispeli TAMK, Teiskontie 33, Tampere 31.05.3007 klo 12.00 Tuottavuus ja viestintä Teknologiayhteiskunnan haaste Tehokkuuden tavoittelu on aina ohjannut kehitystämme. Ihmisen

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Praesideo, digitaalinen yleisäänentoistoja äänievakuointijärjestelmä Vie viestit perille tilanteessa kuin tilanteessa

Praesideo, digitaalinen yleisäänentoistoja äänievakuointijärjestelmä Vie viestit perille tilanteessa kuin tilanteessa Praesideo, digitaalinen yleisäänentoistoja äänievakuointijärjestelmä Vie viestit perille tilanteessa kuin tilanteessa 2 Bosch Praesideo -yleisäänentoisto- ja äänievakuointijärjestelmät Yleisön tiedottaminen

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa

Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa Ohjelmistotuotteen hallinta ja hallinnointi 22.4.2015 Mikael Vakkari, neuvotteleva virkamies. VM Strategisten linjausten perusteemat Avoimuus Hallinto,

Lisätiedot

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Infra Rakentaminen ja palvelut 2001-2005 Loppuseminaari 2.3.2006 Infra-ohjelma on tukenut alan

Lisätiedot