KAUNISSAAREN RANTA-ASEMAKAAVATYÖ

Transkriptio

1 KAUNISSAAREN RANTA-ASEMAKAAVATYÖ LUONTOINVENTOINNIN TÄYDENNYS LEPAKOT Helsingin kaupungin liikuntavirasto 2016

2 SISÄLLYS 1 Johdanto Menetelmä Tulokset Johtopäätökset ja suositukset suunnittelulle Lähteet Liite: Kaunissaaresta tallennettuja esimerkkiääniä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy PL Klaukkala Rauno Yrjölä, rauno.yrjola@yrjola.fi, puh

3 1 JOHDANTO Helsingin Liikuntavirasto tilasi keväällä 2016 lepakkoselvityksen Sipoon Kaunissaaren kaavoituksen tausta-aineistoksi. Työn tavoitteena oli selvittää alueen lepakkolajisto ja kuinka lepakot on otettava kaavoituksessa huomioon. Alueelle suunnitellaan lisää mökkejä ja mökkialueet saattavat vaikuttaa lepakoiden esiintymiseen. Kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteeseen IV a, ja voimassa olevan luonnonsuojelulain mukaan minkään maassamme tavattavan lepakon selvästi havaittavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää tai heikentää. Suomen vuonna 1999 ratifioiman Euroopan lepakoidensuojelusopimuksen (EUROBATS) mukaan myös lepakoille tärkeät ruokailualueet on pyrittävä tunnistamaan ja säästämään (Valtionsopimus 943/1999). Lisäksi ripsisiippa on erityisesti suojeltu laji ja sen esiintymisalueet on säästettävä laajimmin. Tässä työssä esitetään lepakkoselvityksen keskeiset tulokset sekä annetaan suositus säästettäväksi alueeksi sekä mahdollisia jatkotutkimuksia varten. Selvitystyötä on Liikuntaviraston puolelta ohjannut hankesuunnittelija Hanna Lehtiniemi, selvitystyön on tehnyt FM Rauno Yrjölä. 2 MENETELMÄ Alun perin työ suunniteltiin tehtävän niin, että saaren suojellun niityn reunassa olisi yksi ultraäänitallennin koko kauden ajan, ja lisäksi tehtäisiin 2-3 maastokartoitusta. Kesä 2016 oli kuitenkin hyvin epävakainen, ja sopivien maastoöiden ennustaminen etukäteen oli vaikeaa. Heinäkuun puolivälissä tehtiin yksi kartoitus, mutta sen tulos jäi odotettua heikommaksi. Siksi tutkimusta täydennettiin lisäämällä detektorien määrää ja niitä vaihdettiin eri alueille. Detektorit pyrittiin sijoittamaan kaavoituksessa mahdollisesti muuttuville alueille. Ultraäänien passiivihavainnoinnissa käytettiin Wildlife Acousticsin SM2Bat ultraäänitallentimia. Koko kesän niityn reunan vajan takana ollut laite oli varustettu joko yhdellä 12v 60Ah akulla, jota aurinkopaneeli latasi. Yhdistelmällä toimi moitteettomasti koko kauden ajan. Muut SM2Bat tallentimet oli varustettu sisäisillä akuilla, ja niiden toiminta-aika oli enimmillään kaksi viikkoa. Maastossa tehty kartoitus tehtiin käyttäen Wildlife Acousticsin EM Touch tallenninta kytkettynä Ipadiin. Maastokauden jälkeen tallennukset tutkittiin Wildlife Acousticsin Kaleidoscope Pro ohjelmalla, joka pyrkii automaattisesti määrittämään lajit ja siivoamaan muut kuin lepakoiden äänet pois. Käytännössä lajien tunnistaminen ei onnistu ohjelmalta luotettavasti kuin muutaman lajin osalta, esimerkiksi siipat ovat sille vaikeita. Siksi määritykset katsottiin vielä läpi tietokoneen ruudulla. Työssä ei pyritty määrittämään kattavasti kaikkia ääniä lajilleen, vaan tärkeintä oli selvittää lepakoiden aktiivisuus ja esiintyminen eri alueilla. Ohjelman roskaääniksi luokittelemaa aineistoa ei tarkistettu, vaikka niissäkin lepakoiden pulsseja voisi olla. Äänten määrityksessä sekä tutkimuksen suorituksessa soveltuvin osin apuna käytetyt teokset ja ohjeistot on listattu kirjallisuusluettelossa. Esimerkkejä kesällä 2016 Kaunissaaressa äänitetyistä lepakoiden äänistä on liitteessä. 3

4 Lepakoiden yksilömäärät eivät olleet erityisen suuria, mutta kuitenkin selvästi alueella asuu paikallisesti lepakoita. Tavallisimmat lajit olivat vesisiippa (Myotis daubentonii) ja pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) sekä viiksisiippalaji (Myotis mystacinus/brandtii, viiksisiippaa ja isoviiksisiippa on pelkästään äänitteistä vaikea erottaa toisistaan). Myös harvalukuista pikkulepakkoa (Pipistrellus nathusii) tavattiin lähes koko kesän ajan, joten on mahdollista että se asustaa vakituisesti Kaunissaaressa. Harvalukuisia lajeja, todennäköisesti vain alueen kautta liikkuvia, olivat isolepakko (Nyctalus noctula) ja vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus). Isolepakkohavaintoja tuli koko kesäkuun ajan niityn tallentimeen, vaivaislepakosta tehtiin havainto samasta paikasta. Lepakoiden suojeltuja lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei maastokäynnillä pystytty selvittämään. Ainoa keino saada ne ehkä selville, olisi käydä rakennusten vinteillä katsomassa. Tallentimiin kertyneen datan avulla voi kuitenkin päätellä, että saaren tuulensuojainen puoli on todennäköisesti enemmän lepakoiden suosiossa. Ja siellä sijaitsee pääosa rakennuksista, jotka ovat mahdollisia lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Jos suhteutetaan lepakkoaktiivisuus äänitysöiden määrään, tallennuspaikka numero neljä nousee esiin. Se sijaitsi henkilökunnan talon vieressä. On toki muistettava, että äänitteiden määrä ei kerro yksilömäärää, ainoastaan sen miten aktiivisesti lepakoita siinä lentelee. Kuva 2-1. Tallentimien sijoittelu kesällä Samoja numeroita on käytetty tulotaulukossa. 4

5 Kuva 2-2. Akulla ja aurinkopaneelilla varustettu tallennin vajan takana paikassa 1. Kuva 2-3. Sisäisillä akuilla varustettu tallennin paikassa 3. 3 TULOKSET Tulokset on esitetty taulukossa 3-1. Siinä on eri lajien äänitallenteiden määrä jokaiselta detektoripaikalta. Samasta aineisto on kuvassa 3-1. Kun kertyneet äänitteet suhteutetaan tallennusöitä kohden, saadaan parempi kuva lepakoiden aktiivisuudesta paikalla. Tämä on esitetty kuvassa 3-2. Niityn reunassa ollut tallennin (paikka 1) oli toiminnassa koko kauden, joten tämän tallentimen aineisto kuvaa lepakoiden aktiivisuutta kauden aikana (kuva 3-3). Maastossa tehdyt havainnot on esitetty kuvassa

6 Taulukko 3-1. Detektoreiden data kesältä Taulukossa on kertyneiden äänitteiden määrä lajeittain. Lajilleen määrittämättömät lepakot on jätetty pois taulukosta. Tallentimen paikka Ajan-jakso Öitä Pohjanlepakko Pikkulepakko Vaivaislepakko Isolepakko Vesisiippa Viiksisiippalaji Määrittämätön siippa Kuva 3-1. Tallenteiden määrä eri paikoilla. Kuva 3-2. Tallenteiden määrä eri paikoilla suhteutettuna tallennusöiden määrään. 6

7 Kuva 3-4. Yöllä kuljettu reitti ja tehdyt lepakkohavainnot. Huomionarvoista on, että yhtään pohjanlepakkoa ei tuolloin havaittu!!! Kuva 3-3. Paikassa 1 olleen detektorin havaintojen jakautuminen koko kauden aikana. 7

8 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET SUUNNITTELULLE Kesän 2016 selvityksen perusteella lepakoita esiintyy Kaunissaaressa eniten saaren koillis- ja itäosissa, venesataman ja vuorovenelaiturin välisellä alueella. Siellä on todennäköisesti lepakoiden kannalta suotuisimmat olosuhteet, esimerkiksi kesällä vallitsevat tuulet ovat etelästä ja lounaasta. On kuitenkin huomattava, että keskiosan laajaa havumetsäaluetta ei kartoitettu muualta kuin kaavoitettavilta kohdilta. Havumetsässä saattaa hyvinkin esiintyä erityisesti viiksisiippalajeja. Tallenteiden määrän ja ajoittumisen perusteella suunnitelluilla kaavoitusalueilla saaren länsi- ja keskiosassa (paikat 2 sekä 5 ja 6) havaintoja oli vähemmän kuin esimerkiksi niityn reunalla ja vanhojen rakennusten ympärillä. Havaintomäärä olivat korkeimmillaan kesäkuun lopulla ja sitten jälleen heinä-elokuun vaihteessa. Heinäkuun lopun huippu osuu aikaan, jolloin yhdyskunnat hajaantuvat ja lepakoiden määrä on suurimmillaan, kun aikuisten lisäksi myös nuoret yksilöt ovat lennossa. Elokuun puoliväliä kohti kasvavat havaintomäärät kuvaavat todennäköisesti muuton alkua, mutta lepakoiden muutosta ei saatu luotettavaa kuvaa, koska tallentimet haettiin pois jo elokuun puolivälissä. Lepakoiden muutto jatkuu yleensä noin syyskuun puoliväliin asti. Vaikka havaintomäärät joissakin tallentimissa olivat suuria, ne eivät kerro lepakoiden lukumäärästä, vaan lepakoiden aktiivisuudesta juuri siinä kohdassa. Lepakkolajistosta pohjanlepakko on yleinen asutuksen piirissä. Vesisiippa on runsaslukuinen sopivilla ranta-alueilla. Pesimäkoloniat ovat kuitenkin usein rakennuksissa. Viiksisiippalajit ovat yleensä tiheiden metsien lajeja, ja niille erityisen hyvin sopivaa ympäristöä Kaunissaaressa on alueen keskiosissa, jota ei tutkittu. Ranta-alueiden monipuoliset ja paikoin rehevät biotoopit soveltuvat hyvin nyt havaituille muille lajeille. Kaunissaaressa kesällä 2016 havaittu lajisto on pitkälti samanlaista kuin esimerkiksi Helsingin Vallisaaressa havaittu lepakkolajisto. Pikku- ja isolepakoita havaitaan säännöllisesti, mutta varmuutta yhdyskunnista ei ole saatu (Nieminen 2014, Wermundsen ym. 2014, Yrjölä 2015). Arvioni mukaan Kaunissaaren tärkein lepakkoalue on niityltä sataman lammikolle oleva metsäalue, joka on rehevä ja tuulensuojainen kohta (katso kuva 4-1). Esimerkiksi keskiosan kohdista 5 ja 6 tallentui vähän äänitteitä havaintojaksoilla. Myös länsiosassa havaintoja oli suhteellisen vähän. 8

9 Kuva 4-1. Kesän 2016 havaintojen perusteella rajattu tärkein lepakkoalue. Kesän 2016 havaintojen perusteella kaavoituksesta ei näytä olevan merkittävää haittaa alueen lepakoille, jos parhaalla lepakkoalueella säilyy sopivat olosuhteet lepakoiden ruokailuun ja lisääntymis- tai levähdyspaikkoja on tarjolla. Lepakoille voidaan myös tarvittaessa tehdä kesäaikaisia lisääntymispaikkoja tai muita päiväpiiloja. Lisääntymispaikat ovat yleensä lämpimiä, joskus lähes kuumia paikkoja, joissa naaraat poikasineen viettävät kesä-heinäkuun. Todennäköisesti tällä hetkellä Kaunissaaressa lisääntymisyhdyskunnat ovat esimerkiksi puurakennusten vinteillä. Jos taloja kunnostetaan nämä paikat katoavat ja siksi alueelle olisi syytä rakentaa ainakin kokeeksi yksi tai kaksi lepakoille soveltuvaa lisääntymispaikkaa, lepakkotaloa. Ne ovat pieniä puurakennelmia, jotka sijoitetaan aurinkoiselle paikalle tolpan nokkaan tai rakennusten päätyyn. Pöntöt ja muut pienemmät rakennelmat soveltuvat lepakoiden päiväpiiloiksi, mutta lisääntymisyhdyskuntia niissä ei yleensä ole. Mikäli mahdollista, tulevina vuosina olisi suositeltavaa tarkistaa nykyisten rakennusten ullakot ja niissä esiintyvät lepakot. Erityisen mielenkiintoista olisi tietää, onko alueella pohjanlepakon, vesisiipan ja viiksisiippojen lisäksi vakituisesti myös pikkulepakoita. Jos lepakot käyttävät ullakoita, niistä todennäköisesti löytyy lepakoiden ulosteita tai saaliiksi jääneiden perhosten siipiä, vaikka itse lepakoita ei ahtaista raoista löytyisikään. 9

10 5 LÄHTEET Barataud, M. 2015: Acoustic ecology of European bats. Species identification, study of their habitats and foraging behaviour. Biotope Muséum national d Histoire naturelle. 352s. Nieminen, J. 2014: Vallisaaren ja Kuninkaansaaren lepakot Käsikirjoitus. Metsähallitus. 31 s.+liite 14 s. Russ, J. 2012: British bat calls. A guide to species identification.- Pelagic publishing, Exeter, 192s. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. ja Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742. Ympäristöministeriö. 113 s. Siivonen, Y. 2004: Helsingin lepakkolajisto ja tärkeät lepakkoalueet vuonna Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 3/ s. Skiba, R. 2009: Europäische fledermäuse. Kennzeichen, echoortung und detektoranwendung. Die neue Brehm-bücherei 648. Westarp Wissenschaften, Hohenwarsleben. 220s. Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys ry 2013: Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille. 7 s. Wermundsen, T., Nieminen, J. & Asikainen, P. 2014: Helsingin lepakkolajisto ja tärkeät lepakkoalueet vuonna Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:38. 57s. + liitteet. Yrjölä, R. 2015: Vallisaaren luolien lepakkoselvitys Metsähallitus, 33s. 10

11 6 LIITE: KAUNISSAARESTA TALLENNETTUJA ESIMERKKIÄÄNIÄ Lepakkoäänitteiden määrittäminen lajilleen ei aina ole helppo tehtävä. Lepakoita määritetään yleensä ulkotilassa niiden saalistuslennolla käyttämien kaikuluotausäänien perusteella. Lepakkolajin varmaan määritykseen saa usein tukea, jos näkee lepakon lennossa. Tämän selvityksen aineisto perustuu kokonaan vain äänityksiin, joten jokaisen äänitteen määrittäminen lajilleen ei edes olisi uskottavaa. Siksi on usein parempi puhua vain esimerkiksi vesisiippa-tyyppisistä äänistä kuin varmasta lajimäärityksestä. Tekniikka kehittyy, ja kokemus lepakoiden äänistä kasvaa kuitenkin koko ajan Suomessakin, joten tulevaisuudessa ehkä yhä useammat äänet ja äänityypit voidaan määrittää varmemmin. Liitteen kaikki äänitteet on hidastettu 1/10. Pohjanlepakko Pohjanlepakon saalistuslennolla käyttämä bumerangimainen ääni noin 30khz taajuudella on tyypillinen. Vastaavasti avoimella alueella bumerangimaisetkin äänet venevyvät pitkiksi pulsseiksi, tajuudeltaan noin 26-30khz. Kuva 6-1. Pohjanlepakon saalistusääni. Voimakkain taajuus on noin 30kHz ja pulssin alaosa jää noin 26kHz. Pikkulepakko ja vaivaislepakko Pikkulepakon ääni muistuttaa rakenteeltaan pohjanlepakon ääntä. Siinä on ensin vaihtuvan taajuuden osa ( mailan varsi ), ja sitten alinna vakiotaajuuden osa ( mailan lapa ). Kun pohjanlepakon voimakkain ääni on noin 30khz, pikkulepakolla se on noin 40-45khz. Pikkulepakon erottaminen sitäkin harvinaisemmasta vaivaislepakosta voi olla vaikeaa, koska taajuudet menevät päällekkäin. Vaivaislepakolla voimakkain taajuus on 45-50khz. 11

12 Kuva 6-2. Pikkulepakon pulsseja. Voimakkain taajuus on hieman alle 40kHz. Kuva 6-3. Vaivaislepakon äänitallenne. Voimakkain taajuus on hieman alle 50kHz. Isolepakko Isolepakolla on lepakkolajeistamme voimakkain saalistusääni. Taajuudeltaan se on yleensä hieman yli 20kHz. Pulssit ovat pitkiä, ja usein pulssit ovat rytmissä, jossa joka toinen pulssi on hieman korkeampi kuin edellinen. Kuva 6-4. Isolepakon pitkiä pulsseja. Huomaa hieman korkeammalla taajuudella oleva toinen pulssi. Voimakkain taajuus pitkissä pulsseissa on noin 20kHz. 12

13 Vesisiippa Vesisiippa määritetään usein käyttäytymisen perusteella, se saalistaa mutkittelevaa lentoa veden pinnan yläpuolella. Tuolloin sen käyttämä pulssi on hieman erimuotoinen kuin viiksisiippalajeilla, ja pulssi päättyy usein selvään taajuuden pudotukseen pulssin lopussa. Kuva 6-5. Vesisiipan pulsseja. Aivan pulssin lopussa näkyy alaspäin lähtevä ohut häntä. Sellainen voi olla myös muilla siippalajeilla. Viiksisiippalaji Viiksisiipan ja isoviiksisiipan ääntä ei voi nykyisen käsityksen mukaan varmuudella erottaa toisistaan, vaan lajit voi tunnistaa ainoastaan morfologisista tuntomerkeistä. Viiksisiippojen äänet ovat tasaisesti laskevia pulsseja, joiden taajuus muuntuu melko tasaisesti ylhäältä alas pulssin edetessä. Pulssit ovat lyhyitä tiksahduksia, pulssien väli on yleensä hieman pidempi kuin vesisiipalla. Kuva 6-6. Viiksisiippalajin tiksutusta. Usein viiksisiippojen pulssi näyttäisi alkavan hieman korkeammalta ja myös jatkuvan hieman korkeammalle kuin vesisiipan pulssi. Näissä on kuitenkin paljon vaihtelua ja siippalajien määritykseen tulee suhtautua varauksella. 13