KAUNISSAAREN RANTA-ASEMAKAAVATYÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAUNISSAAREN RANTA-ASEMAKAAVATYÖ"

Transkriptio

1 KAUNISSAAREN RANTA-ASEMAKAAVATYÖ LUONTOINVENTOINNIN TÄYDENNYS LEPAKOT Helsingin kaupungin liikuntavirasto 2016

2 SISÄLLYS 1 Johdanto Menetelmä Tulokset Johtopäätökset ja suositukset suunnittelulle Lähteet Liite: Kaunissaaresta tallennettuja esimerkkiääniä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy PL Klaukkala Rauno Yrjölä, rauno.yrjola@yrjola.fi, puh

3 1 JOHDANTO Helsingin Liikuntavirasto tilasi keväällä 2016 lepakkoselvityksen Sipoon Kaunissaaren kaavoituksen tausta-aineistoksi. Työn tavoitteena oli selvittää alueen lepakkolajisto ja kuinka lepakot on otettava kaavoituksessa huomioon. Alueelle suunnitellaan lisää mökkejä ja mökkialueet saattavat vaikuttaa lepakoiden esiintymiseen. Kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteeseen IV a, ja voimassa olevan luonnonsuojelulain mukaan minkään maassamme tavattavan lepakon selvästi havaittavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää tai heikentää. Suomen vuonna 1999 ratifioiman Euroopan lepakoidensuojelusopimuksen (EUROBATS) mukaan myös lepakoille tärkeät ruokailualueet on pyrittävä tunnistamaan ja säästämään (Valtionsopimus 943/1999). Lisäksi ripsisiippa on erityisesti suojeltu laji ja sen esiintymisalueet on säästettävä laajimmin. Tässä työssä esitetään lepakkoselvityksen keskeiset tulokset sekä annetaan suositus säästettäväksi alueeksi sekä mahdollisia jatkotutkimuksia varten. Selvitystyötä on Liikuntaviraston puolelta ohjannut hankesuunnittelija Hanna Lehtiniemi, selvitystyön on tehnyt FM Rauno Yrjölä. 2 MENETELMÄ Alun perin työ suunniteltiin tehtävän niin, että saaren suojellun niityn reunassa olisi yksi ultraäänitallennin koko kauden ajan, ja lisäksi tehtäisiin 2-3 maastokartoitusta. Kesä 2016 oli kuitenkin hyvin epävakainen, ja sopivien maastoöiden ennustaminen etukäteen oli vaikeaa. Heinäkuun puolivälissä tehtiin yksi kartoitus, mutta sen tulos jäi odotettua heikommaksi. Siksi tutkimusta täydennettiin lisäämällä detektorien määrää ja niitä vaihdettiin eri alueille. Detektorit pyrittiin sijoittamaan kaavoituksessa mahdollisesti muuttuville alueille. Ultraäänien passiivihavainnoinnissa käytettiin Wildlife Acousticsin SM2Bat ultraäänitallentimia. Koko kesän niityn reunan vajan takana ollut laite oli varustettu joko yhdellä 12v 60Ah akulla, jota aurinkopaneeli latasi. Yhdistelmällä toimi moitteettomasti koko kauden ajan. Muut SM2Bat tallentimet oli varustettu sisäisillä akuilla, ja niiden toiminta-aika oli enimmillään kaksi viikkoa. Maastossa tehty kartoitus tehtiin käyttäen Wildlife Acousticsin EM Touch tallenninta kytkettynä Ipadiin. Maastokauden jälkeen tallennukset tutkittiin Wildlife Acousticsin Kaleidoscope Pro ohjelmalla, joka pyrkii automaattisesti määrittämään lajit ja siivoamaan muut kuin lepakoiden äänet pois. Käytännössä lajien tunnistaminen ei onnistu ohjelmalta luotettavasti kuin muutaman lajin osalta, esimerkiksi siipat ovat sille vaikeita. Siksi määritykset katsottiin vielä läpi tietokoneen ruudulla. Työssä ei pyritty määrittämään kattavasti kaikkia ääniä lajilleen, vaan tärkeintä oli selvittää lepakoiden aktiivisuus ja esiintyminen eri alueilla. Ohjelman roskaääniksi luokittelemaa aineistoa ei tarkistettu, vaikka niissäkin lepakoiden pulsseja voisi olla. Äänten määrityksessä sekä tutkimuksen suorituksessa soveltuvin osin apuna käytetyt teokset ja ohjeistot on listattu kirjallisuusluettelossa. Esimerkkejä kesällä 2016 Kaunissaaressa äänitetyistä lepakoiden äänistä on liitteessä. 3

4 Lepakoiden yksilömäärät eivät olleet erityisen suuria, mutta kuitenkin selvästi alueella asuu paikallisesti lepakoita. Tavallisimmat lajit olivat vesisiippa (Myotis daubentonii) ja pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) sekä viiksisiippalaji (Myotis mystacinus/brandtii, viiksisiippaa ja isoviiksisiippa on pelkästään äänitteistä vaikea erottaa toisistaan). Myös harvalukuista pikkulepakkoa (Pipistrellus nathusii) tavattiin lähes koko kesän ajan, joten on mahdollista että se asustaa vakituisesti Kaunissaaressa. Harvalukuisia lajeja, todennäköisesti vain alueen kautta liikkuvia, olivat isolepakko (Nyctalus noctula) ja vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus). Isolepakkohavaintoja tuli koko kesäkuun ajan niityn tallentimeen, vaivaislepakosta tehtiin havainto samasta paikasta. Lepakoiden suojeltuja lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei maastokäynnillä pystytty selvittämään. Ainoa keino saada ne ehkä selville, olisi käydä rakennusten vinteillä katsomassa. Tallentimiin kertyneen datan avulla voi kuitenkin päätellä, että saaren tuulensuojainen puoli on todennäköisesti enemmän lepakoiden suosiossa. Ja siellä sijaitsee pääosa rakennuksista, jotka ovat mahdollisia lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Jos suhteutetaan lepakkoaktiivisuus äänitysöiden määrään, tallennuspaikka numero neljä nousee esiin. Se sijaitsi henkilökunnan talon vieressä. On toki muistettava, että äänitteiden määrä ei kerro yksilömäärää, ainoastaan sen miten aktiivisesti lepakoita siinä lentelee. Kuva 2-1. Tallentimien sijoittelu kesällä Samoja numeroita on käytetty tulotaulukossa. 4

5 Kuva 2-2. Akulla ja aurinkopaneelilla varustettu tallennin vajan takana paikassa 1. Kuva 2-3. Sisäisillä akuilla varustettu tallennin paikassa 3. 3 TULOKSET Tulokset on esitetty taulukossa 3-1. Siinä on eri lajien äänitallenteiden määrä jokaiselta detektoripaikalta. Samasta aineisto on kuvassa 3-1. Kun kertyneet äänitteet suhteutetaan tallennusöitä kohden, saadaan parempi kuva lepakoiden aktiivisuudesta paikalla. Tämä on esitetty kuvassa 3-2. Niityn reunassa ollut tallennin (paikka 1) oli toiminnassa koko kauden, joten tämän tallentimen aineisto kuvaa lepakoiden aktiivisuutta kauden aikana (kuva 3-3). Maastossa tehdyt havainnot on esitetty kuvassa

6 Taulukko 3-1. Detektoreiden data kesältä Taulukossa on kertyneiden äänitteiden määrä lajeittain. Lajilleen määrittämättömät lepakot on jätetty pois taulukosta. Tallentimen paikka Ajan-jakso Öitä Pohjanlepakko Pikkulepakko Vaivaislepakko Isolepakko Vesisiippa Viiksisiippalaji Määrittämätön siippa Kuva 3-1. Tallenteiden määrä eri paikoilla. Kuva 3-2. Tallenteiden määrä eri paikoilla suhteutettuna tallennusöiden määrään. 6

7 Kuva 3-4. Yöllä kuljettu reitti ja tehdyt lepakkohavainnot. Huomionarvoista on, että yhtään pohjanlepakkoa ei tuolloin havaittu!!! Kuva 3-3. Paikassa 1 olleen detektorin havaintojen jakautuminen koko kauden aikana. 7

8 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET SUUNNITTELULLE Kesän 2016 selvityksen perusteella lepakoita esiintyy Kaunissaaressa eniten saaren koillis- ja itäosissa, venesataman ja vuorovenelaiturin välisellä alueella. Siellä on todennäköisesti lepakoiden kannalta suotuisimmat olosuhteet, esimerkiksi kesällä vallitsevat tuulet ovat etelästä ja lounaasta. On kuitenkin huomattava, että keskiosan laajaa havumetsäaluetta ei kartoitettu muualta kuin kaavoitettavilta kohdilta. Havumetsässä saattaa hyvinkin esiintyä erityisesti viiksisiippalajeja. Tallenteiden määrän ja ajoittumisen perusteella suunnitelluilla kaavoitusalueilla saaren länsi- ja keskiosassa (paikat 2 sekä 5 ja 6) havaintoja oli vähemmän kuin esimerkiksi niityn reunalla ja vanhojen rakennusten ympärillä. Havaintomäärä olivat korkeimmillaan kesäkuun lopulla ja sitten jälleen heinä-elokuun vaihteessa. Heinäkuun lopun huippu osuu aikaan, jolloin yhdyskunnat hajaantuvat ja lepakoiden määrä on suurimmillaan, kun aikuisten lisäksi myös nuoret yksilöt ovat lennossa. Elokuun puoliväliä kohti kasvavat havaintomäärät kuvaavat todennäköisesti muuton alkua, mutta lepakoiden muutosta ei saatu luotettavaa kuvaa, koska tallentimet haettiin pois jo elokuun puolivälissä. Lepakoiden muutto jatkuu yleensä noin syyskuun puoliväliin asti. Vaikka havaintomäärät joissakin tallentimissa olivat suuria, ne eivät kerro lepakoiden lukumäärästä, vaan lepakoiden aktiivisuudesta juuri siinä kohdassa. Lepakkolajistosta pohjanlepakko on yleinen asutuksen piirissä. Vesisiippa on runsaslukuinen sopivilla ranta-alueilla. Pesimäkoloniat ovat kuitenkin usein rakennuksissa. Viiksisiippalajit ovat yleensä tiheiden metsien lajeja, ja niille erityisen hyvin sopivaa ympäristöä Kaunissaaressa on alueen keskiosissa, jota ei tutkittu. Ranta-alueiden monipuoliset ja paikoin rehevät biotoopit soveltuvat hyvin nyt havaituille muille lajeille. Kaunissaaressa kesällä 2016 havaittu lajisto on pitkälti samanlaista kuin esimerkiksi Helsingin Vallisaaressa havaittu lepakkolajisto. Pikku- ja isolepakoita havaitaan säännöllisesti, mutta varmuutta yhdyskunnista ei ole saatu (Nieminen 2014, Wermundsen ym. 2014, Yrjölä 2015). Arvioni mukaan Kaunissaaren tärkein lepakkoalue on niityltä sataman lammikolle oleva metsäalue, joka on rehevä ja tuulensuojainen kohta (katso kuva 4-1). Esimerkiksi keskiosan kohdista 5 ja 6 tallentui vähän äänitteitä havaintojaksoilla. Myös länsiosassa havaintoja oli suhteellisen vähän. 8

9 Kuva 4-1. Kesän 2016 havaintojen perusteella rajattu tärkein lepakkoalue. Kesän 2016 havaintojen perusteella kaavoituksesta ei näytä olevan merkittävää haittaa alueen lepakoille, jos parhaalla lepakkoalueella säilyy sopivat olosuhteet lepakoiden ruokailuun ja lisääntymis- tai levähdyspaikkoja on tarjolla. Lepakoille voidaan myös tarvittaessa tehdä kesäaikaisia lisääntymispaikkoja tai muita päiväpiiloja. Lisääntymispaikat ovat yleensä lämpimiä, joskus lähes kuumia paikkoja, joissa naaraat poikasineen viettävät kesä-heinäkuun. Todennäköisesti tällä hetkellä Kaunissaaressa lisääntymisyhdyskunnat ovat esimerkiksi puurakennusten vinteillä. Jos taloja kunnostetaan nämä paikat katoavat ja siksi alueelle olisi syytä rakentaa ainakin kokeeksi yksi tai kaksi lepakoille soveltuvaa lisääntymispaikkaa, lepakkotaloa. Ne ovat pieniä puurakennelmia, jotka sijoitetaan aurinkoiselle paikalle tolpan nokkaan tai rakennusten päätyyn. Pöntöt ja muut pienemmät rakennelmat soveltuvat lepakoiden päiväpiiloiksi, mutta lisääntymisyhdyskuntia niissä ei yleensä ole. Mikäli mahdollista, tulevina vuosina olisi suositeltavaa tarkistaa nykyisten rakennusten ullakot ja niissä esiintyvät lepakot. Erityisen mielenkiintoista olisi tietää, onko alueella pohjanlepakon, vesisiipan ja viiksisiippojen lisäksi vakituisesti myös pikkulepakoita. Jos lepakot käyttävät ullakoita, niistä todennäköisesti löytyy lepakoiden ulosteita tai saaliiksi jääneiden perhosten siipiä, vaikka itse lepakoita ei ahtaista raoista löytyisikään. 9

10 5 LÄHTEET Barataud, M. 2015: Acoustic ecology of European bats. Species identification, study of their habitats and foraging behaviour. Biotope Muséum national d Histoire naturelle. 352s. Nieminen, J. 2014: Vallisaaren ja Kuninkaansaaren lepakot Käsikirjoitus. Metsähallitus. 31 s.+liite 14 s. Russ, J. 2012: British bat calls. A guide to species identification.- Pelagic publishing, Exeter, 192s. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. ja Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742. Ympäristöministeriö. 113 s. Siivonen, Y. 2004: Helsingin lepakkolajisto ja tärkeät lepakkoalueet vuonna Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 3/ s. Skiba, R. 2009: Europäische fledermäuse. Kennzeichen, echoortung und detektoranwendung. Die neue Brehm-bücherei 648. Westarp Wissenschaften, Hohenwarsleben. 220s. Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys ry 2013: Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille. 7 s. Wermundsen, T., Nieminen, J. & Asikainen, P. 2014: Helsingin lepakkolajisto ja tärkeät lepakkoalueet vuonna Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:38. 57s. + liitteet. Yrjölä, R. 2015: Vallisaaren luolien lepakkoselvitys Metsähallitus, 33s. 10

11 6 LIITE: KAUNISSAARESTA TALLENNETTUJA ESIMERKKIÄÄNIÄ Lepakkoäänitteiden määrittäminen lajilleen ei aina ole helppo tehtävä. Lepakoita määritetään yleensä ulkotilassa niiden saalistuslennolla käyttämien kaikuluotausäänien perusteella. Lepakkolajin varmaan määritykseen saa usein tukea, jos näkee lepakon lennossa. Tämän selvityksen aineisto perustuu kokonaan vain äänityksiin, joten jokaisen äänitteen määrittäminen lajilleen ei edes olisi uskottavaa. Siksi on usein parempi puhua vain esimerkiksi vesisiippa-tyyppisistä äänistä kuin varmasta lajimäärityksestä. Tekniikka kehittyy, ja kokemus lepakoiden äänistä kasvaa kuitenkin koko ajan Suomessakin, joten tulevaisuudessa ehkä yhä useammat äänet ja äänityypit voidaan määrittää varmemmin. Liitteen kaikki äänitteet on hidastettu 1/10. Pohjanlepakko Pohjanlepakon saalistuslennolla käyttämä bumerangimainen ääni noin 30khz taajuudella on tyypillinen. Vastaavasti avoimella alueella bumerangimaisetkin äänet venevyvät pitkiksi pulsseiksi, tajuudeltaan noin 26-30khz. Kuva 6-1. Pohjanlepakon saalistusääni. Voimakkain taajuus on noin 30kHz ja pulssin alaosa jää noin 26kHz. Pikkulepakko ja vaivaislepakko Pikkulepakon ääni muistuttaa rakenteeltaan pohjanlepakon ääntä. Siinä on ensin vaihtuvan taajuuden osa ( mailan varsi ), ja sitten alinna vakiotaajuuden osa ( mailan lapa ). Kun pohjanlepakon voimakkain ääni on noin 30khz, pikkulepakolla se on noin 40-45khz. Pikkulepakon erottaminen sitäkin harvinaisemmasta vaivaislepakosta voi olla vaikeaa, koska taajuudet menevät päällekkäin. Vaivaislepakolla voimakkain taajuus on 45-50khz. 11

12 Kuva 6-2. Pikkulepakon pulsseja. Voimakkain taajuus on hieman alle 40kHz. Kuva 6-3. Vaivaislepakon äänitallenne. Voimakkain taajuus on hieman alle 50kHz. Isolepakko Isolepakolla on lepakkolajeistamme voimakkain saalistusääni. Taajuudeltaan se on yleensä hieman yli 20kHz. Pulssit ovat pitkiä, ja usein pulssit ovat rytmissä, jossa joka toinen pulssi on hieman korkeampi kuin edellinen. Kuva 6-4. Isolepakon pitkiä pulsseja. Huomaa hieman korkeammalla taajuudella oleva toinen pulssi. Voimakkain taajuus pitkissä pulsseissa on noin 20kHz. 12

13 Vesisiippa Vesisiippa määritetään usein käyttäytymisen perusteella, se saalistaa mutkittelevaa lentoa veden pinnan yläpuolella. Tuolloin sen käyttämä pulssi on hieman erimuotoinen kuin viiksisiippalajeilla, ja pulssi päättyy usein selvään taajuuden pudotukseen pulssin lopussa. Kuva 6-5. Vesisiipan pulsseja. Aivan pulssin lopussa näkyy alaspäin lähtevä ohut häntä. Sellainen voi olla myös muilla siippalajeilla. Viiksisiippalaji Viiksisiipan ja isoviiksisiipan ääntä ei voi nykyisen käsityksen mukaan varmuudella erottaa toisistaan, vaan lajit voi tunnistaa ainoastaan morfologisista tuntomerkeistä. Viiksisiippojen äänet ovat tasaisesti laskevia pulsseja, joiden taajuus muuntuu melko tasaisesti ylhäältä alas pulssin edetessä. Pulssit ovat lyhyitä tiksahduksia, pulssien väli on yleensä hieman pidempi kuin vesisiipalla. Kuva 6-6. Viiksisiippalajin tiksutusta. Usein viiksisiippojen pulssi näyttäisi alkavan hieman korkeammalta ja myös jatkuvan hieman korkeammalle kuin vesisiipan pulssi. Näissä on kuitenkin paljon vaihtelua ja siippalajien määritykseen tulee suhtautua varauksella. 13

RAAHEN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN (PÖLLÄNPERÄ, HUMMASTINVAARA JA SOMERONKANGAS) LEPAKKOSELVITYS 2011 AHLMAN

RAAHEN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN (PÖLLÄNPERÄ, HUMMASTINVAARA JA SOMERONKANGAS) LEPAKKOSELVITYS 2011 AHLMAN RAAHEN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN (PÖLLÄNPERÄ, HUMMASTINVAARA JA SOMERONKANGAS) LEPAKKOSELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Tutkimusmenetelmät... 4 Lepakoiden

Lisätiedot

HERRAINSUON LEPAKKOSELVITYS 2007 TAMPEREEN KAUPUNGIN ASEMAKAAVA NO 7957

HERRAINSUON LEPAKKOSELVITYS 2007 TAMPEREEN KAUPUNGIN ASEMAKAAVA NO 7957 HERRAINSUON LEPAKKOSELVITYS 2007 TAMPEREEN KAUPUNGIN ASEMAKAAVA NO 7957 KARTOITUSRAPORTTI 17.8.2007 Otsikko: Herrainsuon lepakkoselvitys 2007 Tekijät: Teemu Virtanen & Petteri Vihervaara/ Biologitoimisto

Lisätiedot

Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) lepakkoselvitys

Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) lepakkoselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) lepakkoselvitys Raportti ID: 1 576 642 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29253 Raportti 1 (7) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: MATTILANMÄKI

TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: MATTILANMÄKI TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: MATTILANMÄKI KARTOITUSRAPORTTI 30.8.2007 Otsikko: Tampereen kaupungin lepakkoselvitys 2007: Mattilanmäki. Kartoitusraportti 2007 Tekijät: Teemu Virtanen & Petteri

Lisätiedot

Lepakkokartoitusohjeet

Lepakkokartoitusohjeet Lepakkokartoitusohjeet avuksi tilaajalle ja kartoittajalle Lepakkoseminaari 19.3.2011 Markku Lappalainen Lepakkokartoitusohjeet Miksi lepakot tulee kartoittaa? Tarve ohjeelle ja hyville käytännöille SLTY:n

Lisätiedot

Hipposkylän asemakaavan nro 8549 lepakkoselvitys

Hipposkylän asemakaavan nro 8549 lepakkoselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Hipposkylän asemakaavan nro 8549 lepakkoselvitys Raportti ID: 1 750 753 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32368P001 Raportti 1 (9) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue...

Lisätiedot

Finventia. Helsingin Östersundomin lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Finventia. Helsingin Östersundomin lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Finventia Helsingin Östersundomin lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 92/2015 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 3 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Nurmijärven Kylänpään lepakkokartoitus 2013

Nurmijärven Kylänpään lepakkokartoitus 2013 2013 Nurmijärven Kylänpään lepakkokartoitus 2013 Nina Hagner-Wahlsten BatHouse 2013-09-11 Nurmijärven Kylänpään lepakkokartoitus 2013 Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Lepakoiden suojelu... 2 3. Aineisto ja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: SISARUSPOHJA

TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: SISARUSPOHJA TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: SISARUSPOHJA KARTOITUSRAPORTTI 30.8.2007 Otsikko: Tampereen kaupungin lepakkoselvitys 2007: Sisaruspohja. Kartoitusraportti 30.8.2007 Tekijät: Teemu Virtanen &

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN LEPAKKOSELVITYS 2008

RAHOLAN KARTANON ALUEEN LEPAKKOSELVITYS 2008 RAHOLAN KARTANON ALUEEN LEPAKKOSELVITYS 2008 KARTOITUSRAPORTTI 28.8.2008 Otsikko: Raholan kartanon alueen lepakkoselvitys 2008 Tekijät: Teemu Virtanen & Petteri Vihervaara/ Biologitoimisto Vihervaara Oy

Lisätiedot

LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ

LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ SEINÄJOEN KAUPUNKI 2009 1. Yleistä Seinäjoen kaupungin (51.) Nurmon ja (56.) Keski-Nurmon kaupunginosien kortteliin 1057(osa) sekä maatalous-, virkistys-, katu- ja

Lisätiedot

Käpylän suojeluasemakaavan nro 8182 lepakkoselvitys

Käpylän suojeluasemakaavan nro 8182 lepakkoselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Käpylän suojeluasemakaavan nro 8182 lepakkoselvitys Raportti Donna ID: 2 060 610 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35417P001 Raportti 1 (11) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Lepakot rakennuksissa

Lepakot rakennuksissa Lepakot rakennuksissa Markku Lappalainen Emma Kosonen Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry Lepakkovuoden seminaari 19.3.2011 Esityksen sisältö Lepakoiden suojelullinen asema 1. Lepakot rakennuksissa

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIPUISTOHANKE METSÄHALLITUS 24.8.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIPUISTOHANKE METSÄHALLITUS 24.8.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIPUISTOHANKE METSÄHALLITUS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 LEPAKOT JA TUULIVOIMA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4 TULOKSET... 4 5 YHTEENVETO

Lisätiedot

TEKNIIKKA VINDIN AB BÖLE PROGRAM BILAGA 4

TEKNIIKKA VINDIN AB BÖLE PROGRAM BILAGA 4 SUUU NNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN AB OY BÖLE VINDKRAFTPARK PROGRAM FÖR MILJÖKONSEKVENSBEDÖMNING BILAGA 4 NÄRPIÖN BÖLEN TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS Thomas Lilley, Biologi, FT. Jenni Prokkola, Biologi,

Lisätiedot

LAMMINRAHKAN LEPAKKOSELVITYS 2008

LAMMINRAHKAN LEPAKKOSELVITYS 2008 LAMMINRAHKAN LEPAKKOSELVITYS 2008 KARTOITUSRAPORTTI 1.9.2008 Otsikko: Lamminrahkan lepakkoselvitys 2008 Tekijät: Teemu Virtanen & Petteri Vihervaara/ Biologitoimisto Vihervaara Oy Kannen kuva: Isoviiksisiippa/Teemu

Lisätiedot

Rahola, Tykkitienkatu asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006

Rahola, Tykkitienkatu asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Rahola, Tykkitienkatu asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Kartoitusraportti Syyskuu 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy / Batcon Group Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

Tampereen Pohtolan Pohtosillankuja 6:n. kaavoitus- ja rakennussuunnitelma

Tampereen Pohtolan Pohtosillankuja 6:n. kaavoitus- ja rakennussuunnitelma 1 Tampereen Pohtolan Pohtosillankuja 6:n kaavoitus- ja rakennussuunnitelma Lepakkoselvitys 2013 Pekka Rintamäki 2013 2 1. Johdanto Lepakot ovat pitkäikäisiä (jopa yli 30 vuotta) nisäkkäitä ja Suomessa

Lisätiedot

Vähä-Vaitin laajennusalueen liitoorava-

Vähä-Vaitin laajennusalueen liitoorava- PIRKKALAN KUNTA Vähä-Vaitin laajennusalueen liitoorava- ja lepakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35644P002 Raportti Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1

Lisätiedot

Nekalan asemakaavan nro 8644 lepakkoselvitys

Nekalan asemakaavan nro 8644 lepakkoselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Nekalan asemakaavan nro 8644 lepakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32368P001 Raportti 1 (13) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Lähtötiedot

Lisätiedot

Matalalahti-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutos, lepakkoselvitys

Matalalahti-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutos, lepakkoselvitys NAANTALIN KAUPUNKI Matalalahti-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutos, lepakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30287 Raportti 1 (10) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Aineisto

Lisätiedot

Poikkitien yritys- ja palvelualueen lepakkoselvitys 2014

Poikkitien yritys- ja palvelualueen lepakkoselvitys 2014 Poikkitien yritys- ja palvelualueen lepakkoselvitys 2014 Lokakuu 2014 Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. KARTOITUSALUE... 2 3. LEPAKOIDEN SUOJELU SUOMESSA... 3 4.

Lisätiedot

Hangon Casinon ympäristön, Puistovuoren lähivirkistys- ja Plagenin alueen lepakkoselvitys 2011

Hangon Casinon ympäristön, Puistovuoren lähivirkistys- ja Plagenin alueen lepakkoselvitys 2011 2011 Hangon Casinon ympäristön, Puistovuoren lähivirkistys- ja Plagenin alueen lepakkoselvitys 2011 Nina Hagner-Wahlsten BatHouse 25.10.2011 Hangon Casinon ympäristön, Puistovuoren lähivirkistys- ja Plagenin

Lisätiedot

Hatanpään sairaalan asemakaavan nro 8578 lepakkoselvitys

Hatanpään sairaalan asemakaavan nro 8578 lepakkoselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Hatanpään sairaalan asemakaavan nro 8578 lepakkoselvitys Raportti ID: 1 750 789 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32368P001 Raportti 1 (13) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: TAMMELA

TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: TAMMELA TAMPEREEN KAUPUNGIN LEPAKKOSELVITYS 2007: TAMMELA KARTOITUSRAPORTTI 30.8.2007 Otsikko: Tampereen kaupungin lepakkoselvitys 2007: Tammela. Kartoitusraportti 30.8.2007 Tekijät: Teemu Virtanen & Petteri Vihervaara/

Lisätiedot

Karhunnevankankaan tuulipuiston YVA-selostus LIITE 8. Pyhäjoen Karhunnevankankaan. lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Karhunnevankankaan tuulipuiston YVA-selostus LIITE 8. Pyhäjoen Karhunnevankankaan. lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Pyhäjoen Karhunnevankankaan tuulipuiston lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 96/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt...

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN -ASEMAKAAVA

ILVESVUORI POHJOINEN -ASEMAKAAVA ILVESVUORI POHJOINEN -ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS: LEPAKOT Marko Vauhkonen, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.10.2016 1 JOHDANTO Nurmijärven kunta laatii asemakaavaa Nurmijärven kirkonkylän

Lisätiedot

LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOJEN LEPAKKOSELVITYS

LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOJEN LEPAKKOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Lepakkoselvitys Päivämäärä 4.2.2014 Viite 1510005246-004 LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOJEN LEPAKKOSELVITYS TUULIVOIMAPUISTOJEN LEPAKKOSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOKARTOITUS 2014

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOKARTOITUS 2014 HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley Yhteenveto Lepakkokartoitus toteutettiin Kiimassuon tuulipuistohankkeen alueella yhteensä neljänä yönä kesän 2014 aikana:

Lisätiedot

Tarastenjärven osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2006

Tarastenjärven osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Tarastenjärven osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Kartoitusraportti Joulukuu 2006 Yrjö Siivonen Wermundsen Consulting Oy Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue ja menetelmät...4 3. Tulokset ja

Lisätiedot

Ailangan ja Askantunturin (Kemijärvi) tuulipuistoalueen lepakkoesiarviointi 2010

Ailangan ja Askantunturin (Kemijärvi) tuulipuistoalueen lepakkoesiarviointi 2010 Ailangan ja Askantunturin (Kemijärvi) tuulipuistoalueen lepakkoesiarviointi 2010 Nina Hagner Wahlsten, BatHouse. 28.2.2010. 1 Johdanto 2 2 Lepakot ja tuulivoima 2 3 Lepakoiden suojelu 3 4 Lepakoiden ekologiaa

Lisätiedot

VÖYRIN JA UUSIKAARLEPYYN STORBÖTETIN TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS

VÖYRIN JA UUSIKAARLEPYYN STORBÖTETIN TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS VÖYRIN JA UUSIKAARLEPYYN STORBÖTETIN TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS Thomas Lilley, Biologi, FT. Jenni Prokkola, Biologi, FM. 21.8.2013 1 JOHDANTO 2 2 LEPAKOIDEN SUOJELU 2 3 LEPAKOIDEN EKOLOGIAA LYHYESTI

Lisätiedot

Tampereen Niemenrannan lepakkoselvitys 2006

Tampereen Niemenrannan lepakkoselvitys 2006 Tampereen Niemenrannan lepakkoselvitys 2006 Kartoitusraportti Syyskuu 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy / Batcon Group Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue ja menetelmät...

Lisätiedot

Lohjan Hiidensalmen itäosan lepakkolausunto 2015

Lohjan Hiidensalmen itäosan lepakkolausunto 2015 Selvitysraportti 14.9.2015 Lohjan Hiidensalmen itäosan lepakkolausunto 2015 Tekijät: Teemu Virtanen Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Menetelmä ja tulokset... 4 2.1 Menetelmä... 4 2.2 Tulokset... 4 3 kaavamuutoksen

Lisätiedot

Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston lepakkoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 94/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 3

Lisätiedot

ID Selvitysraportti Isokuusi III asemakaavan nro 8639 ja Särkijärven rannan asemakaavan nro 8502 lepakkoselvitys

ID Selvitysraportti Isokuusi III asemakaavan nro 8639 ja Särkijärven rannan asemakaavan nro 8502 lepakkoselvitys ID 1 605 758 Selvitysraportti 5.9.2016 Isokuusi III asemakaavan nro 8639 ja Särkijärven rannan asemakaavan nro 8502 lepakkoselvitys Sisällys 1. Johdanto...3 2. Alueen nykytila ja aiemmat selvitykset...3

Lisätiedot

Lentävänniemen lepakkokartoitus 2007

Lentävänniemen lepakkokartoitus 2007 Lentävänniemen lepakkokartoitus 2007 Kartoitusraportti Syyskuu 2007 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue ja menetelmät...4 3. Tulokset ja niiden

Lisätiedot

Huppionmäen asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006

Huppionmäen asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Huppionmäen asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Kartoitusraportti Syyskuu 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy / Batcon Group Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue ja menetelmät...4

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN KUUSKAJASKARIN LEPAKKOSELVITYS 2012 AHLMAN

RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN KUUSKAJASKARIN LEPAKKOSELVITYS 2012 AHLMAN RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN KUUSKAJASKARIN LEPAKKOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Lepakoiden elintavoista... 5 Lepakot

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN OSAYLEISKAAVA 8.9.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN OSAYLEISKAAVA 8.9.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN OSAYLEISKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU 2 (13) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 LEPAKOT... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 4 TULOKSET... 6 5 YHTEENVETO JA SUOSITUKSET... 10 6

Lisätiedot

PUHURI OY Hankilannevan lepakkoselvitys, Haapavesi-Kärsämäki

PUHURI OY Hankilannevan lepakkoselvitys, Haapavesi-Kärsämäki LEPAKKOSELVITYS 30.9.2014 PUHURI OY Hankilannevan lepakkoselvitys, Haapavesi-Kärsämäki Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Lepakkoselvitys Heikki Holmén 26.8.2016 2 (5) 26.8.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy. Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

YIT Rakennus Oy. Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY YIT Rakennus Oy Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 65/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Lahdesjärvi-Lakalaiva osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2006

Lahdesjärvi-Lakalaiva osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Lahdesjärvi-Lakalaiva osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Kartoitusraportti Syyskuu 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy / Batcon Group Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

RANTA TAMPELLAN LEPAKKOKARTOITUS 2009

RANTA TAMPELLAN LEPAKKOKARTOITUS 2009 RANTA TAMPELLAN LEPAKKOKARTOITUS 2009 KARTOITUSRAPORTTI 31.8.2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alue ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 4 Lähteet... 4 Liite 1... 5 Otsikko:

Lisätiedot

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3

Lisätiedot

ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKO- JA KEHRÄÄJÄSELVITYS

ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKO- JA KEHRÄÄJÄSELVITYS ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKO- JA KEHRÄÄJÄSELVITYS Thomas Lilley, Biologi, FT. 20.8.2013 1 JOHDANTO 2 2 LEPAKOIDEN SUOJELU 2 3 LEPAKOIDEN EKOLOGIAA LYHYESTI 2 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 3 5 TULOKSET

Lisätiedot

JOENSUUN REIJOLAN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LEPAKKOLAJISTON KARTOITUS. TOIMI ympäristöalan asiantuntijaosuuskunta

JOENSUUN REIJOLAN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LEPAKKOLAJISTON KARTOITUS. TOIMI ympäristöalan asiantuntijaosuuskunta JOENSUUN REIJOLAN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LEPAKKOLAJISTON KARTOITUS MARRASKUU 2010 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Lepakot Pohjois-Karjalassa... 1 3. Selvitysalue ja -menetelmät... 2 4. Tulokset... 4 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Lepakkoselvitys Lempäälän Marjamäen asemakaavaluonnosalueella ympäristöineen vuonna 2017

Lepakkoselvitys Lempäälän Marjamäen asemakaavaluonnosalueella ympäristöineen vuonna 2017 1 (8) Lepakkoselvitys Lempäälän Marjamäen asemakaavaluonnosalueella ympäristöineen vuonna 2017 1. Johdanto Lempäälän kunnassa on vireillä Marjamäen asemakaava, Pajalantie (asemakaavanumero 15014; Lempäälän

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN ISOSUON OSAYLEISKAAVAN LEPAKKOSELVITYS

PUNKALAITUMEN ISOSUON OSAYLEISKAAVAN LEPAKKOSELVITYS V astaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy A s iakirjatyyppi Luontoselvitys P äivämäärä 10.8.2015 V iite 1510011699 PUNKALAITUMEN ISOSUON OSAYLEISKAAVAN LEPAKKOSELVITYS LEPAKKOSELVITYS P äivämäärä 10.8.2015

Lisätiedot

TAMPEREEN SÄRKÄNNIEMEN ALUEEN

TAMPEREEN SÄRKÄNNIEMEN ALUEEN ID-NUMERO 1 383 498 TUTKIMUSRAPORTTI 9.10.2015 TAMPEREEN SÄRKÄNNIEMEN ALUEEN LEPAKKOSELVITYS 2015 Tekijät: Teemu Virtanen, Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Menetelmä... 4 3 Tulokset... 5 3.1 Aktiiviseuranta

Lisätiedot

LEPAKKOKOLONIOIDEN TARKASTUS LENTÄVÄNNIEMEN ASEMAKAAVA NRO 8354

LEPAKKOKOLONIOIDEN TARKASTUS LENTÄVÄNNIEMEN ASEMAKAAVA NRO 8354 Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Lepakkoselvitys Päivämäärä 3.9.2013 LEPAKKOKOLONIOIDEN TARKASTUS LENTÄVÄNNIEMEN ASEMAKAAVA NRO 8354 LENTÄVÄNNIEMEN ASEMAKAAVA NRO 8354 Tarkastus 2.9.2013

Lisätiedot

LUVIAN OOSINSELÄN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN KEVÄTMUUTTO- JA PESIMÄSELVITYS 2012 AHLMAN

LUVIAN OOSINSELÄN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN KEVÄTMUUTTO- JA PESIMÄSELVITYS 2012 AHLMAN LUVIAN OOSINSELÄN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN KEVÄTMUUTTO- JA PESIMÄSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Suomen lepakot ja niiden ekologiaa... 4 Lepakoiden suojelu...

Lisätiedot

Lepakot ja tuulivoima Tutkimuksen haasteet ja hyödyt

Lepakot ja tuulivoima Tutkimuksen haasteet ja hyödyt Tutkimuksen haasteet ja hyödyt Klicka här för att ändra format på underrubrik i bakgrunden Nina Hagner-Wahlsten, Year of the Bat - Lepakkovuoden seminaari 19.3.2011 Suomen lepakkotieteellinen yhdistys

Lisätiedot

Lepakkoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä

Lepakkoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Maata raivataan toimenpidealueella. Tässä oli aikaisemmin 4 6 m:n korkuista taimikkoa. Kuva: Jari Venetvaara 20.6.2016 Lepakkoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä

Lisätiedot

Manner-Naantalin osayleiskaavan uudisrakentamisalueiden lepakkopotentiaalin arviointi

Manner-Naantalin osayleiskaavan uudisrakentamisalueiden lepakkopotentiaalin arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NAANTALIN KAUPUNKI Manner-Naantalin osayleiskaavan uudisrakentamisalueiden lepakkopotentiaalin arviointi Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23569 Raportti Mäkelä

Lisätiedot

Pispalan lepakkokartoitus 2008

Pispalan lepakkokartoitus 2008 Pispalan lepakkokartoitus 2008 Kartoitusraportti Syyskuu 2008 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue ja menetelmät...4 3. Tulokset ja niiden

Lisätiedot

RUUKINRANNAN LIITO-ORAVA JA

RUUKINRANNAN LIITO-ORAVA JA TUTKIMUSRAPORTTI RUUKINRANNAN LIITO-ORAVA JA LEPAKKOSELVITYS 2013 Tekijät: Teemu Virtanen SISÄLLYS 1 Johdanto...3 2 Liito-oravaselvitys...4 2.1 Menetelmä...4 2.2 Tulokset...4 2.3 Suositukset maankäytölle...5

Lisätiedot

RUUKINRANNAN LIITO-ORAVA JA

RUUKINRANNAN LIITO-ORAVA JA TUTKIMUSRAPORTTI RUUKINRANNAN LIITO-ORAVA JA LEPAKKOSELVITYS 2013 Tekijät: Teemu Virtanen SISÄLLYS 1 Johdanto...3 2 Liito-oravaselvitys...4 2.1 Menetelmä...4 2.2 Tulokset...4 2.3 Suositukset maankäytölle...5

Lisätiedot

Millaisissa oloissa lepakot talvehtivat? MMT Terhi Wermundsen Lepakkovuoden seminaari 19.3.2011

Millaisissa oloissa lepakot talvehtivat? MMT Terhi Wermundsen Lepakkovuoden seminaari 19.3.2011 Millaisissa oloissa lepakot talvehtivat? MMT Terhi Wermundsen Lepakkovuoden seminaari 19.3.2011 Tieteelliset julkaisut lepakoista 1. Wermundsen, T. 2010. Bat habitat requirements implications for land

Lisätiedot

TUULIWATTI OY NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAPUISTON LEPAKKOSELVITYS

TUULIWATTI OY NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAPUISTON LEPAKKOSELVITYS Vastaanottaja TuuliWatti Oy Asiakirjatyyppi Lepakkoselvitys Päivämäärä 22.12.2011 Viite 82129132-04 TUULIWATTI OY NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAPUISTON LEPAKKOSELVITYS TUULIWATTI OY NÄSEN KARTANON LEPAKKOSELVITYS

Lisätiedot

Harvialan kartanoalueen asemakaava-alueen. lepakkoselvitys 2014

Harvialan kartanoalueen asemakaava-alueen. lepakkoselvitys 2014 Tutkimusraportti 1.10.2014 Harvialan kartanoalueen asemakaava-alueen lepakkoselvitys 2014 JANAKKALAN LUONTO JA YMPÄRISTÖ RY Ari Lehtinen Sisällys 1 Johdanto----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN KEVÄTMUUTTO- JA PESIMÄSELVITYS 2012 AHLMAN

PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN KEVÄTMUUTTO- JA PESIMÄSELVITYS 2012 AHLMAN PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN KEVÄTMUUTTO- JA PESIMÄSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Suomen lepakot ja niiden ekologiaa... 4 Lepakoiden suojelu...

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO. Turun kehätien (E18) lepakkoselvitys. Raportti

LIIKENNEVIRASTO. Turun kehätien (E18) lepakkoselvitys. Raportti LIIKENNEVIRASTO Turun kehätien (E18) lepakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P33411 Raportti 1 (15) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Lepakoiden inventointi Apajalahdenvuoren louhos, Heinola väliraportti

Lepakoiden inventointi Apajalahdenvuoren louhos, Heinola väliraportti Lepakoiden inventointi 2012 2013 Apajalahdenvuoren louhos, Heinola väliraportti Timo Metsänen 30.12.2012 Luontoselvitys Metsänen Heinolan Vanhatie 40B 15170 Lahti www.metsanen.com 2 1 JOHDANTO... 2 2 KOHTEEN

Lisätiedot

Lehtivuoret Wind Farm Oy. Kurikan Lehtivuorten tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Lehtivuoret Wind Farm Oy. Kurikan Lehtivuorten tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Lehtivuoret Wind Farm Oy Kurikan Lehtivuorten tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 69/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Lepakoiden talvi-inventointi 2012 Apajalahdenvuoren louhos, Heinola

Lepakoiden talvi-inventointi 2012 Apajalahdenvuoren louhos, Heinola Lepakoiden talvi-inventointi 2012 Apajalahdenvuoren louhos, Heinola Timo Metsänen 16.3.2012 Luontoselvitys Metsänen Heinolan Vanhatie 40B 15170 Lahti www.metsanen.com 2 1 JOHDANTO... 2 2 KOHTEEN KUVAUS...

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy. Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston lepakoiden kevätmuuttoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

YIT Rakennus Oy. Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston lepakoiden kevätmuuttoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY YIT Rakennus Oy Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston lepakoiden kevätmuuttoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 22/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Kalistanneva Wind Farm Oy. Kurikan Kalistannevan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Kalistanneva Wind Farm Oy. Kurikan Kalistannevan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Kalistanneva Wind Farm Oy Kurikan Kalistannevan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 82/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

Lopen kirkonkylän, Launosten, Kormun ja Läyliäisten lepakkokartoitus 2008

Lopen kirkonkylän, Launosten, Kormun ja Läyliäisten lepakkokartoitus 2008 Lopen kirkonkylän, Launosten, Kormun ja Läyliäisten lepakkokartoitus 2008 Kartoitusraportti Syyskuu 2008 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

Matkussaari Wind Farm Oy. Kurikan Matkussaaren tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Matkussaari Wind Farm Oy. Kurikan Matkussaaren tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Matkussaari Wind Farm Oy Kurikan Matkussaaren tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 75/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Tervola-Varejoki osayleiskaavan muutosalueen lepakkoselvitys 2015

Suomen Luontotieto Oy. Tervola-Varejoki osayleiskaavan muutosalueen lepakkoselvitys 2015 Tervola-Varejoki osayleiskaavan muutosalueen lepakkoselvitys 2015 Havaitut pohjanlepakot saalistivat Kemijokivarressa Suomen Luontotieto Oy 31/2015 Jyrki Matikainen ja Pihla Matikainen Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy. Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy. Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 69/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Rasakangas Wind Farm Oy. Kurikan Rasakankaan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Rasakangas Wind Farm Oy. Kurikan Rasakankaan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Rasakangas Wind Farm Oy Kurikan Rasakankaan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 81/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Saunamaa Wind Farm Oy. Teuvan ja Kurikan Saunamaan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Saunamaa Wind Farm Oy. Teuvan ja Kurikan Saunamaan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Saunamaa Wind Farm Oy Teuvan ja Kurikan Saunamaan tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 74/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

VANHAKYLÄN TUULIVOIMAHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS

VANHAKYLÄN TUULIVOIMAHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS Vastaanottaja Suomen tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 13.05.2016 Viite 1510014591 VANHAKYLÄN TUULIVOIMAHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS Päivämäärä 13.5.2016 Laatija Heli Lehvola Tarkastaja

Lisätiedot

Matkussaari Wind Farm Oy. Kurikan Matkussaaren tuulivoimapuiston lisäalueiden lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

Matkussaari Wind Farm Oy. Kurikan Matkussaaren tuulivoimapuiston lisäalueiden lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Matkussaari Wind Farm Oy Kurikan Matkussaaren tuulivoimapuiston lisäalueiden lepakkoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 52/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Gammelbacka. Lepakkoselvitys 2018

Porvoon kaupunki. Gammelbacka. Lepakkoselvitys 2018 Porvoon kaupunki Gammelbacka Lepakkoselvitys 2018 Luontotieto Keiron Oy 31.10.2018 Hanke: Porvoon Gammelbackan lepakkoselvitys 2018 Toimeksiantaja: Porvoon kaupunki, Arto Lankinen Luontotieto Keiron Oy

Lisätiedot

Koverharin lepakkoselvitys

Koverharin lepakkoselvitys Koverharin lepakkoselvitys Hangon satama Heikki Holmén 13.9.2016 2 (8) 13.9.2016 Koverharin lepakkoselvitys SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 LEPAKOT SUOMESSA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 4 TULOKSET... 5

Lisätiedot

ILMATAR HARTOLAN PURNUVUOREN LEPAKKOSELVITYS

ILMATAR HARTOLAN PURNUVUOREN LEPAKKOSELVITYS Purnuvuoren ranta-asemakaava selostus 8.1.2014, liite 12 Vastaanottaja Ilmatar Asiakirjatyyppi Lepakkoselvitys Päivämäärä 11.9.2012 Viite 82142499-02 ILMATAR HARTOLAN PURNUVUOREN LEPAKKOSELVITYS ILMATAR

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 80/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

suunnittelualueen potentiaaliset lepakkolajit

suunnittelualueen potentiaaliset lepakkolajit Lepakko Lepakoiden, maailman ainoiden lentävien nisäkkäiden tyypilliset elinkierron piirteet, kuten hidas lisääntyminen, kotipaikkauskollisuus ja pitkäikäisyys, tekevät lepakoista hyvin herkkiä ympäristön

Lisätiedot

Naantalin Herrankukkaron lepakko-, liito-orava- ja viitasammakkoselvitys 2015

Naantalin Herrankukkaron lepakko-, liito-orava- ja viitasammakkoselvitys 2015 LOPPURAPORTTI 13.9.2015 Naantalin Herrankukkaron lepakko-, liito-orava- ja viitasammakkoselvitys 2015 Aura 2015 NAANTALIN HERRANKUKKARON LUONTOSELVITYKSEN JATKOTYÖ 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat:

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

Vantaan Itä-Hakkilan lepakkoselvitys 2006

Vantaan Itä-Hakkilan lepakkoselvitys 2006 Vantaan Itä-Hakkilan lepakkoselvitys 2006 Kartoitusraportti Syyskuu 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 1.1 Suomen lepakot... 1 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

Lempäälän keskusta-alueen lepakkoselvitys 2010

Lempäälän keskusta-alueen lepakkoselvitys 2010 LEMPÄÄLÄN KUNTA Tekninen toimi Lempäälän keskusta-alueen lepakkoselvitys 2010 Haljastennokka on erityisesti pohjanlepakoiden suosiossa. Kuva Pekka Rintamäki. Pekka Rintamäki 2010 2 Tiivistelmä Lempäälän

Lisätiedot

Bergön tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2010

Bergön tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2010 2010 Bergön tuulivoimapuiston lepakkoselvitys 2010 Ville Vasko Nina Hagner-Wahlsten BatHouse 2010-10-29 BERGÖN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKKOSELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...3 2 LEPAKOIDEN S UOJELU...3 3

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

STORBÖTETIN LEPAKOIDEN MUUTONSEURANTA

STORBÖTETIN LEPAKOIDEN MUUTONSEURANTA STORBÖTETIN LEPAKOIDEN MUUTONSEURANTA Thomas Lilley, Biologi, FT. 25.11. 2013 1 JOHDANTO 2 2 LEPAKOIDEN SUOJELU 2 3 LEPAKOIDEN EKOLOGIAA LYHYESTI 2 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4 5 TULOKSET JA ARVIO 5 6 YHTEENVETO

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus

Nurmi-Sorilan osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus Nurmi-Sorilan osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus 2005-2006 Kartoitusraportti Syyskuu 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy / Batcon Group Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LEPAKKOSEL- VITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LEPAKKOSEL- VITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Lepakkoselvitys Päivämäärä 9.1.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LEPAKKOSEL- VITYS Päivämäärä 9.1.2019 Laatija Tarkastaja Heli Lehvola

Lisätiedot

LUVIAN OOSINSELÄN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN SYYS- MUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN

LUVIAN OOSINSELÄN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN SYYS- MUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN LUVIAN OOSINSELÄN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKOIDEN SYYS- MUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Suomen lepakot ja niiden ekologiaa... 4 Lepakoiden suojelu... 4

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A VINDIN AB OY BÖLE VINDKRAFTPARK BILAGA 6

S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A VINDIN AB OY BÖLE VINDKRAFTPARK BILAGA 6 S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A VINDIN AB OY BÖLE VINDKRAFTPARK BILAGA 6 NÄRPIÖN BÖLEN TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS Thomas Lilley, Biologi, FT. Jenni Prokkola, Biologi, FM. 11.9.2013 1 JOHDANTO

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Jokelan (Kalajoki) ja Mäkikankaan (Pyhäjoki) tuulipuistoalueiden lepakkoselvitys 2010

Jokelan (Kalajoki) ja Mäkikankaan (Pyhäjoki) tuulipuistoalueiden lepakkoselvitys 2010 Jokelan (Kalajoki) ja Mäkikankaan (Pyhäjoki) tuulipuistoalueiden lepakkoselvitys 2010 Nina Hagner-Wahlsten BatHouse 30.11.2010 Jokelan (Kalajoki) ja Mäkikankaan (Pyhäjoki) tuulipuistoalueiden lepakkoselvitys

Lisätiedot

Lappeenranta-Nuijamaa vt 13 lepakkopotentiaalin arviointi 2014

Lappeenranta-Nuijamaa vt 13 lepakkopotentiaalin arviointi 2014 Lappeenranta-Nuijamaa vt 13 lepakkopotentiaalin arviointi 2014 Timo Metsänen 18.5.2014 www.metsanen.com 2 1 JOHDANTO... 2 2 ALUEEN YLEISKUVAUS...2 3 TIET JA LEPAKOT... 3 4 AINEISTO, MENETELMÄT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT...4

Lisätiedot

POSION MURTOTUULEN TUULIVOIMAPUISTON

POSION MURTOTUULEN TUULIVOIMAPUISTON TUTKIMUSRAPORTTI 20.10.2012 POSION MURTOTUULEN TUULIVOIMAPUISTON LEPAKKOSELVITYS 2012 Tekijä: Teemu Virtanen SISÄLLYS 1 Johdanto...3 2 Menetelmä...3 3 Tulokset...3 4 Yhteenveto ja suositukset...4 5 Lähteet

Lisätiedot