Toimitusjohtajan katsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimitusjohtajan katsaus"

Transkriptio

1

2 Toimitusjohtajan katsaus Osuuskunta on ottanut missiokseen olla rakentamassa suomalaista tietoyhteiskuntaa, sekä olla mahdollistamassa ihmisten, yritysten ja laitteiden välistä kommunikointia, tarjoamalla yhteyspalveluita sähköisten viestimien ja verkkojen kautta. Toiminnan päätavoitteena on hyvälaatuinen ja lähellä asiakasta toteutettu palvelu laitilalaisille. Mottona osuuskunnalla on: Valokuidutamme Laitilan alueen, ja pidämme asiakkaamme tietoyhteiskunnan asiointi- ja viihdepalveluiden kärkipaikalla. Kertomusvuonna 2015 olemme tunnistaneet ympärillämme talouslaman, joka vaikuttaa asiakkaiden yleiseen palveluiden ostohalukkuuteen. Koska me emme sitä tilannetta suuresti pysty muuttamaan, olemme parantaneet sellaisia asioita, jotka ovat olleet itsemme muutettavissa. Yksi tärkeä etappi tässä mielessä toteutettiin, kun tuotteistimme osin rakenteilla vielä olevaan valokuituverkkoon perustuvan päätuotteemme uudelleen. Ihmiset tarvitsevat tarinoita. Tarinat visualisoivat asioita ja synnyttävät mielikuvia. Tarinoilla myös ruokitaan ihmisen tarvetta hankkia joku tietty tuote/palvelu. Tarinat auttavat asiakasta ymmärtämään, mistä tietyssä tuotteessa / palvelussa on kysymys. Ja minkälaiseen asiakkaan tarpeeseen se antaa avun. Tarinat kertovat ihmiselle vastauksia kysymyksiin: kuka, mitä, missä, milloin, miten tai miksi. Tarinat myös auttavat heitä muistamaan nämä asiat. Tähän perustuen teimme osuuskunnan pääasiallisen palvelun muodon ja luonteen laajasti ymmärrettävämmäksi. Puimme sen tarinaksi: Laitilan Metro oli syntynyt. Tarinan avulla odotetaan, että ihmisten kynnys lähestyä ja tutustua esimerkiksi niinkin tekniseen palveluun kuin osuuskunnan tarjoama huippunopea valokuitulaajakaista on, madaltuisi. Laitilan Metro on tarina, joka kytkee yhteen ajatuksellisesti valokuitupalvelun ja metron yleensä; nettiliikenne Laitilassa toimii kuin metrojunat reiteillään, nopeasti ja jouhevasti, sekä maan alla muun liikenteen niitä häiritsemättä. Laitilan Metro onkin aikanaan Laitilan kokoisen metropolin sivukylineen kattava yhteyspalveluverkko, jonka kautta nettiyhteyksissä mennään maailmalle. Se on myös ympäristötietoisesti ajan hengessä mukana, kun Laitilan Metro ei siirrä ihmisiä vaan ihmisten kuluttamaa tietoa, asiointipalveluita ja viihdettä. Ja se myös on ja pysyy Laitilassa laitilalaisten omana, sitä ei sieltä siirretä pois. Laitilan Metron ominaisuuksista keskeisimmäksi tarinassa nostettiin se, että luvataan pitkäaikainen, pysyvä sekä ominaisuuksiltaan helppo ja yksinkertainen ratkaisu jokaisen asiakkaan nettiyhteystarpeeseen. Sloganina on käytetty: Laitilan Metro - palvelu riittää asiakkaan nettiyhteysnopeuksien tarpeeseen, vaikkapa yli ihmisiän. Laitilan Metroa varten tarvittavan valokaapeliverkoston rakentaminen jatkuu osuuskunnalla ainakin vielä vuodet Tämän jälkeen olemme saaneet myös kaikki sivukylätaajamat Laitilan Metro -palvelun ulottuville. Kun rakentamistyö on valmis, osuuskunta tulee investoineeksi kaikkiaan noin viisi miljoonaa euroa tähän uuteen verkkotekniikkaan. Ponnistus on viety läpi osaavalla henkilöstöllä, lähes kokonaan omalla rahoituksella, ja ainakin ilman että osuuskunnan palveluiden hintoja esimerkiksi olisi pitänyt nostaa. Osuuskunnan roolina tulevaisuudessa näyttäisi entistäkin selvemmin olevan alueellisen huippunopean, sekä katkoitta ja luotettavasti toimivan laajakaistayhteyden tarjoaminen koteihin ja yrityksiin kiinteää valokaapeliyhteyttä käyttäen. Lyhyesti: siis Laitilan Metroa hyödyntäen. Katsomme tältä osin luottavaisina tulevaisuuteen. Kuluneesta vuodesta 2014 kaikkia osuuskuntamme sidosryhmiä lämpimästi kiittäen. Jouni Parkkonen toimitusjohtaja

3 Sivu 1 / 5 Hallituksen kertomus Yleistä Osuuskunnan toiminnan käynnistymisestä tuli vuonna 2014 kuluneeksi 105 vuotta. Osuuskunta perustettiin Laitilan Telefooniosuuskuntana (r.l.) huhtikuussa Kertomusvuonna osuuskunnan toimintaa sävytti taloudellinen taantuma, voimakkaimmin sitten sen vuonna 2008 alkamisen jälkeen. Kansalaisten ostovoimaa on pienennetty verotuksellisin ratkaisuin usean vuoden ajan. Tämä näkyi osuuskunnassa uusien telepalveluiden hidastuneena kasvuna, sekä jo käytössä olleiden palveluiden nopeutuneina irtisanomisina, kun asiakkaat hakivat omien kustannustensa säästöjä. Tällöin vähemmän tarpeellisiksi arvioitujen palveluiden hankinnoista ja käyttämisestä usein luovuttiin. Tarpeellisten palveluiden osalta havaittavana trendinä oli hakea halvin mahdollinen ja asiakkaan käyttöön jotenkuten riittävä vaihtoehto. Tämän seurauksena osuuskunnan asiakkaista osa irtisanoi lankapuhelinliittymiä sekä vaihtoi kiinteitä laajakaistaliittymiä toisten operaattoreiden ns. mokkulapalveluihin. Lisäksi valokaapelipalveluiden yleistyminen hidastui, kun tämän huippunopean laajakaistapalvelun uushankintoja tehtiin vain maltillisesti. Asialla oli vaikutusta myös osuuskunnan talouteen. Sen varsinaisen liiketoiminnan osalta toimintaa sopeutettiin alentuneeseen myyntiin sekä kustannuksia seuraamalla ja karsimalla että organisaatiota yksinkertaisemmaksi muuttamalla. Varainhoidon onnistumisesta johtuen osuuskunnan kokonaistulos saatiin pysymään hyvällä tasolla. Liiketoiminnan tapahtumista Kertomusvuoden alussa tammikuussa nostettiin osuuskunnan tarjoama kiinteä laajakaista uudelle palvelutasolle. Asiakkaalle nopeudeltaan megabitin huippunopea laajakaistapalvelu julkistettiin saataville niillä alueilla, jossa osuuskunnan valokaapeliin pohjautuva verkko on jo valmiina. Osuuskunta osallistui Laitilan jäähallissa huhtikuussa järjestettyyn Energiapäivä -messutapahtumaan. Tilaisuudessa esiteltiin valokaapelirakentamista sekä valokaapelilaajakaistan mahdollistamia palveluita. Laajakaistatuotteistuksen uudistamista jatkettiin, kun valokaapelipalvelua aloitettiin syksyllä markkinoida Laitilan Metro -konseptilla. Tavoitteena muutoksella oli auttaa asiakkaita oivaltamaan mistä huippunopeassa laajakaistapalvelussa on kysymys, millä osuuskunnan alueilla se on saatavilla, sekä miten se toimii ja asiakasta palvelee. Tämän seurauksena valokuitupalveluiden tuotteistusta ja hinnastoa yksinkertaistettiin mm. asiakkaan valittavissa olevia yhteysnopeusvaihtoehtoja vähentämällä. Tarjolle tuotiin myös uudenlainen laajakaistapalvelun pysyväisratkaisu: tuote jonka asiakkaan yhteysnopeus kasvaa automaattisesti nettiyhteyksien palveluiden kasvamisen mukana. Laitilan Metro -konseptin avulla tuotiin osuuskunnan jäsenten ja asiakkaiden, sekä kaikkien laitilalaisten tietoisuuteen se merkittävä investointi, jonka osuuskunta valokaapeleita asentaessaan maan alle piilottaa. Koaksiaalikaapeliverkkoon perustuvan KaapeliTV -palvelun päämiestä ja kanavasisällön toimittajaa vaihdettiin kertomusvuoden lopulla lokakuussa. Palvelun ohjelmasisällön ostamisesta tehtiin keväällä uusi sopimus vaasalaisen Finnet-yhtiön, AnviaTV:n kanssa. Aiempi sopimus päättyi ja kilpailuttamiseen jouduttiin, kun aiemman palvelun toimittaja päätti lopettaa oman toimintansa. Osuuskunnan kaapelitv -sisällön toimittaja on nyt sama, kuin on sen laajakaistayhteyden kautta käytettävässä WatsonTV -viihdepalvelussa. Kummankin palvelun ohjelmakanavien valikoima on sama, mutta WatsonTV -palvelussa on monipuoliset tallennus ja ajansiirtomahdollisuudet, sekä mahdollisuus ohjelmien ja tallennusten katsomiseen useilla eri päätelaitteilla.

4 Sivu 2 / 5 LPO Mobiili 2G/3G (GSM) -matkapuhelinpalvelun tarjoamisessa jatkettiin vuonna 2007 aloitettua yhteistyötä hämeenlinnalaisen AinaCom Oy:n kanssa. AinaCom ilmoitti kesällä, että he siirtyvät käyttämään palvelussa vain TeliaSoneran matkaviestinverkkoa. Tällä oli vaikutusta myös osuuskunnan GSM-asiakkaiden palveluihin, koska suurin osa heitä oli valinnut palvelussa käyttönsä DNA:n matkaviestinverkon. Asiakkaiden mahdollisimman häiriötöntä siirtoa matkaviestinverkosta toiseen valmisteltiin kertomusvuonna, sen asiakastiedotuksen käynnistyessä joulukuussa. Verkon vaihtaminen tehtiin tammikuun 2015 lopussa, johon mennessä asiakkaiden tuli olla vaihtanut SIM -korttinsa uuteen. Samalla tämä uusittu SIM-kortti tosin mahdollistaa heille myös 4G - datapalvelut myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kertomusvuonna tutustuttiin uuteen Tellybean - videopuhelupalveluun. Sen avulla kodin TV-laitteesta voidaan nopean laajakaistayhteyden avulla tehdä videopuheluiden soittamiseen sopiva laite. Tuotteesta tehtiin testauksen ja jakelun yhteistyösopimus Tellybean Oy:n kanssa syksyllä. Tuote lanseerattiin osuuskunnan palveluvalikoimiin marraskuussa. Meneillään kertomusvuonna oli hanke uuden autotallin rakentamiseksi osuuskunnan ajoneuvojen ja kaluston säilyttämistä varten. Nykyistä Mikaelinkatu 1:n tontilla olevaa tallia ei sen heikon kunnon takia ole enää voitu käyttää. Uuden tallin osalta teetettiin rakennussuunnitelmat potentiaalisten urakoitsijoiden kanssa, ja haettiin sille rakennusluvat. Rakentaminen kuitenkin viivästyi osuuskunnalle kesällä myönnetystä luvasta hallinto-oikeuteen käynnistetyn valitusmenettelyn takia. Poukantien tontilla sijaitsevaa osuuskunnan suurinta linkkimastoa peruskorjattiin. Kaikkien kolmen ilmansuunnan harusten ankkureiden kuusi maahan upotettuna olevaa kiinnityspistettä tarkistettiin ja uudistettiin. Masto on rakennettu vuonna Finnet-yhtiöiden yhteisen Gridit hankintaosuuskunnan toiminta käynnistyi. Sen avulla oli kertomusvuoden loppuun mennessä jo neuvoteltujen, ja Finnet-yhtiöiden eri hankintoja keskittävien sopimusten kautta nähtävissä merkittäviä kustannushyötyjä myös osuuskunnan toimintaan. Ne vaikuttavat ensimmäisen kerran osuuskunnan vuoden 2015 toiminnassa ja tuloksessa. Osuuskunnan pääasiallisen BSS-tietojärjestelmän uudistaminen eteni. Keväällä jo käyttöönotettavaksi suunniteltu Visio -järjestelmä alkoi valmistua käyttöönottokuntoon vasta kertomusvuoden syksyn aikana. Vuodenvaihteen muiden taloushallinnollisten töiden takia sen käyttöönottoa on nyt suunniteltu huhtikuulle Osuuskunta siirtyi omassa toiminnassaan käyttämään Microsoft Office 365 -järjestelmää. Tämän kautta tulevat sen henkilöstön käyttöön työasemien toimisto-ohjelmat, sähköpostipalvelut sekä muut nykyaikaiset tietoverkkojen yli eri laitteilla käytettävät pilvipalvelut. Samaa järjestelmää myydään osuuskunnassa myös sen ICT -palveluasiakkaille. Osuuskunta jatkoi aktiivista alueellista yhteystyötä Laitilan Pyhärannan Yrittäjät ry:n kanssa. Heidän kanssaan solmittu avainyhteistyökumppani -sopimus oli kertomusvuonna voimassa toisen vuoden sen kaksivuotiseksi sovitusta kestoajasta. Palveluista ja liitynnöistä Osuuskunnan myyntituotot muodostuvat valtaosin neljän palvelutuotteen asiakassopimusten tuloista. Nämä ovat perinteiset kupariverkon lankapuhelinpalvelu ja xdsl-laajakaistapalvelu, antenniverkon kaapelitv -palvelu, sekä uusimpana valokuituverkon laajakaistapalvelu. Ne ovat osuuskunnan päätuotteita. Muiden osuuskunnan tarjoamien tuotteiden roolina on ollut olla päätuotteiden myyntiä tukevaa. Näiden ns. lisäarvopalveluiden laskutuksessa asiakashinnat ovat vain yksittäisiä euroja kuukaudessa. Siksi niiden suora vaikutus osuuskunnan liikevaihtoon on vain vähäinen.

5 Sivu 3 / 5 Kiinteitä puhelinliityntöjä oli vuoden lopussa osuuskunnan asiakkaiden käyttöön kytkettyinä 2407 (edellisvuoden lopussa 2634) kappaletta. Kuparikaapeliverkon xdsl -laajakaistaliityntöjä oli kytkettyinä 1500 (1750) kappaletta, valokaapeliverkon liityntöjä 518 (451) kappaletta, LPO Mobiili GSM - matkapuhelin-liityntöjä 1327 (1474) kappaletta, sekä perinteisiä KaapeliTV -liityntöjä 3341 (3291) kappaletta. Laajakaistan kupari-dsl- tai valokaapeliliityntään perustuvia WatsonTV -viihdepalvelun sopimusasiakkaita oli vuoden lopussa 166 (142) kappaletta. Pieninopeuksisten, kuparikaapeliverkolla toteutettujen xdsl -laajakaistaliittymien määrä aleni, kun asiakkaita siirtyi edullisempiin mobiiliverkkojen langattomiin mokkula -laajakaistoihin. Kiinteiden lankapuheliittymien määrä aleni, kun asiakkaita siirtyi edelleen puhepalveluissaan pelkästään mobiilien palveluiden käyttäjiksi. Molempien määrän alenemiseen arvioidaan myös ihmisten vähentyneen käytettävissä oleva rahamäärän vaikuttaneen. Perinteinen antenniverkon KaapeliTV -palvelu säilyi edelleen yhtenä kotitalouksien peruspalveluna. Liittymäalenema syntyi yrityskiinteistöistä poistuneista liitynnöistä. Uusien, valokaapelitekniikkaan perustuvien huippunopeiden laajakaistapalveluiden, sekä sen yleisimmän lisäpalvelun, WatsonTV -viihdepalvelun asiakasmäärät kasvoivat kertomusvuonna vain maltillisesti. Osuuskunnan em. palvelusopimusten kokonaismäärä oli kertomusvuoden lopussa 9259 (9742) kappaletta. Tämä on -4,9 % vähemmän kuin niitä edellisvuoden lopussa oli. Investoinneista Osuuskunta jatkoi pitkäaikaista investointiohjelmaansa, jolla sen palveluverkon tekniikka saadaan muutettua valokaapeleihin perustuvaksi. Lisäksi investoitiin toimitalolle palveluiden tuottamisessa tarvittaviin laitteistoihin, sekä asiakaslaitteisiin. Uuden teknologian verkon ulottuvilla Laitilassa on nyt rakennettuna n taloutta tai yritystä. Kertomusvuonna valokaapeliverkkoa laajennettiin niin, että sen ulottuvilla olevien asiakkaiden määrä kasvoi n. 630 kotitaloudella tai yrityskiinteistöllä. Uusia valokaapeleita rakennettiin pääasiassa Laitilan keskustan alueelle. Keskikesän aikana toteutettiin Keskuskadun, Vihtorinkadun, Koulukadun ja Urheilutien alueiden ympäristöjen maakaapeloinnit. Lisäksi rakennettiin pienempiä verkko-osuuksia, kuten Meijerin alueella Meijerintien varren osuus. Yhteistyössä sähköyhtiön kanssa urakoitiin valokaapeleita Malkon alueella, sekä osin myös Leinmäen alueella. Yritysasiakkaita koskevana kaapeloitiin omana urakkana valokaapeliverkko Samppanummen teollisuusalueelle. Edellisvuonna rakennettu Tuunan pohjoisen alueen valokaapeliverkko otetiin käyttöön ja liittymiä alettiin toimittaa, kun alueelle asennetut kaapelit kytkettiin toimitalolle. Loppuvuonna ehdittiin myös aloittaa Palmusen alueen valokaapeleiden maahan asentaminen Syttyäntien varren osalta, Kaukolantien suunnasta lähtien. Tämä urakka jatkuu keväällä Välimetsän alueen telelaitetilan viereen pystytettiin uusi matkaviestinpalveluiden antennipylväs. Hanke toteutettiin vuoden viivästyneenä, kun sille myönnetystä rakennusluvasta tehtyä valitusta käsiteltiin hallinto-oikeudessa. Antennipylväs parantaa alueen matkaviestintäpalveluita, kun valtakunnallisille operaattoreille on tilaa asentaa omat tukiasemalaitteensa alueelle. Tasasuuntaajia laajennettiin Vesitornin ja Pakokallion laitetiloissa, laajenevan matkaviestintekniikan sähkötarpeita vastaavasti. Osuuskunnan Laitilasta ulospäin olevan runko - internetyhteyden nopeutta nostettiin kertomusvuonna 10-kertaiseksi aiempaan nähden. Tämä mahdollistaa paremmin mm. uuden Metro -tuotteistuksen mukaisten, nopeudeltaan rajattomien laajakaistaliittymien nettiliikenteen välittämisen. Kauan jo käytössä olleiden PDH/SDH -tekniikan päätekeskusten yhteysjärjestelmien uusimista jatkettiin. Uudenlaisille, moderneille IP-tekniikan järjestelmille kertomusvuonna muutettiin sivukylistä Kaariaisen, Käremäen, Katinhännän, Koveron, Pakokallion, Seppälän, Soukaisen, Suontaan, Vaimaron, sekä myös keskustassa Vesitornin ja Poukantien linkkiaseman yhteydet.

6 Sivu 4 / 5 Uudella, ajanmukaisella tekniikalla korvattiin kupariverkon xdsl-laajakaistapalvelun eri puolille toimialuetta sijoitettuja keskitinlaitteistoja. Omistuksista liiketoimintayhtiöissä Osuuskunta on omistajana valtakunnallisesti toimivissa liiketoimintayhtiöissä yhdessä toisten teleoperaattoreiden kanssa. Nämä yhtiöt ovat luonteeltaan ns. Mankala -tyyppisiä. Tarkoituksena niillä siis on tuottaa omistajilleen mahdollisimman kustannustehokkaasti tiettyjä valtakunnallisia, keskitettyjä tai yhteisiä palveluita. Em. yhtiöiden osakeomistusten arvostukset on pidetty tässä tilinpäätöksessä muuttamattomina. Arvostuksia on tarkasteltu liiketoimintayhtiöiden itsensä tekemiin toiminnan ennusteisiin, sekä niiden taseiden oman pääoman määrään ja omavaraisuusasteisiin perustuen. Pääasiassa niiden toimintanäkymät olivat joko vakaat, tai niissä osuuskunnalla olevan omistuksen koko ei ole sen sijoitusten taloudenpidon kannalta merkittävä. Osassa näissä yhtiöistä on edelleen omistajana myös Elisa Oyj, vuonna 2012 tekemiensä liiketoimintakauppojen takia. Hallinnosta ja henkilöstöstä Osuuskunnan hallinnossa on noudatettu hyvää hallintotapaa (Corporate Governance), joka on sovitettu pienille yrityksille. Tätä varten osuuskunnalla on olemassa vuonna 2008 luotu hallinnon toiminnan kirjallinen ohjeistus, ns. hallintokoodisto. Osuuskunnan vakinaisen henkilöstön määrä oli kertomusvuoden lopussa 18 (18) vakinaista henkilöä. Henkilöstön osaamista vahvistettiin kertomusvuonna lisäämällä IT-asiantuntijuutta. Osuuskuntaan palkattiin yksi uusi henkilö lisää erityisesti ICT -palveluiden tuotantoon, toimittamiseen ja ylläpitoon liittyviin tehtäviin. Tämän seurauksena myös työn tekemisen paikkoja järjesteltiin toimitalolla uudelleen. Kertomusvuonna osuuskunnalla oli yksi harjoittelija kesätyöntekijänä asennuspalveluissa. Kertomusvuoden aikana saatettiin päätökseen henkilöstön kolme vuotta kestänyt fyysisen ja henkisen työkunnon parantamiseen pyrkinyt työhyvinvointihanke. Hankkeen aikana tehtyjen useiden fyysisen kunnon testausten ja kartoitusten, sekä henkisten hyvinvointianalyysien tulokset jäivät työntekijöille itselleen taustatiedoiksi, ja omatoimisessa aktiivisuudessaan sovellettaviksi. Taloudellisista seikoista Myyntituotot olivat kertomusvuonna ( ) euroa. Muutosta edellisvuoteen oli -7,4 %. Liikevaihto aleni -7,0 %, ja se oli ( ) euroa. Liikevoitto oli ( ) euroa. Liikevoittoon vaikuttaneista kertaeristä oikaistu, eli vertailukelpoinen liiketulos varsinaisen toiminnan osalta oli ( ) euroa. Tilikauden kokonaistulos oli ( ) euroa. Investointien bruttomäärä oli euroa, josta valokaapeliverkon ja palveluiden rakentamiseen kohdentui euroa (96 %). Osuuskunnan investointimenot olivat 27,9 % liikevaihdosta. Poistoja käyttöomaisuudesta on tulokseen kirjattu suunnitelmanmukaisina euroa. Tilinpäätöksessä on kertaeränä kirjattu alas Datame Oy:n konkurssin johdosta osuuskunnan omistukseen jääneiden 4G-tukiasemien loput arvot. Neuvotteluista huolimatta niiden osalle ei ole löydetty taloudellista jatkokäyttöä. Tästä johtuva kertapoisto on euroa. Tilikaudella tehdyt poistot olivat siten yhteensä euroa. Rahoitustoiminnasta Osuuskunnan likvidien varojen sijoittamista rahoitusmarkkinoille jatkettiin. Kyse on varoista, joita tullaan käyttämään osuuskunnan valokaapeliverkon investointiohjelman rahoittamisessa, sen myöhemmissä vaiheissa. Rahoitusmarkkinaoperaatioista kotiutettiin vuoden aikana osuuskunnalle tuottoja euroa. Varallisuutta järjesteltiin maltillisesti, markkinoiden tilannetta kuitenkin aktiivisesti seuraten.

7 Sivu 5 / 5 Sijoitusten arvot on tilinpäätöksessä kirjattu joko hankintamenoonsa tai sitä alhaisempaan julkisesti noteerattuun kurssiarvoon. Markkina-arvot on korjattu kalenterivuoden viimeisen päivän mukaisiksi, joista on seurannut vuoden 2014 tulokseen nettomääräistä arvonmuutosta euroa. Sijoituspalveluiden toimenpidepalkkiot ja vieraan pääoman korkomenot olivat yhteensä euroa. Rahoitustoiminnalla saavutettu nettotulos oli siten ( ) euroa (+13,8 %). Osuuksista Osuuskunnalla on olemassa vain yhdenlajisia osuuksia. Niiden kokonaismäärä kertomusvuoden lopussa oli 4524 kappaletta. Muutosta osuuksien kokonaismäärään tuli kertomusvuoden aikana -30 kpl. Osuusmaksun suuruus oli 300 euroa. Uusia jäseniä osuuskuntaan tuli kertomusvuonna uuden osuuden ottamisen myötä 14 (14) kappaletta. Hallitus on vuoden 2008 osuuskuntakokouksesta lukien hyväksynyt rekisteröitäväksi ainoastaan yhden osuuden jokaista uutta jäsentä kohden. Hallitus hyväksyi kertomusvuonna jäsenyydestä eroamisia ja osuuksien lunastamisia 44 (37) kappaletta. Heille osuusmaksu palautuu vuoden 2016 keväällä. Osuuksien siirtoja, ja niiden myötä uusia jäseniä omasta jäsenyydestään luopuneiden tilalle hyväksyttiin hallituksessa 36 (31) kappaletta. Tilikauden jälkeisistä merkityksellisimmistä tapahtumista Osuuskunta on ollut mukana osaomistajana Super Head End Finland Oy -nimisessä yhtiössä, joka on tuottanut kaapelitv -palvelun ohjelmasisältöä. Yhtiö on lopettanut liiketoimintansa harjoittamisen kertomusvuoden marraskuussa. Sen yhtiökokous on helmikuussa 2015 päättänyt yhtiön vapaaehtoiseen selvitystilaan asettamisesta. Loppuselvitystä odotetaan kuuden kuukauden kuluessa. Yhtiö pystynee kattamaan vain osan vastuistaan, joten loppuselvityksen odotetaan johtavan osakeomistuksen arvon alaskirjaukseen tilinpäätöksessä Tulevaisuuden arvioista Osuuskunnan toimintaympäristössä on edelleen myöskin kertomusvuonna tapahtunut teleoperaattoreiden omistussuhteiden järjestelyitä. Osa näistä oli valtakunnan tasoisia, osa kosketti suoraan myös alueellista teletoimintaa. Merkittävimpänä näistä Elisa Oyj hankki syksyn aikana omistukseensa yli 26 %:n osuuden vaasalaisesta Anvia Oyj:stä. Mikäli Anvia Oyj siirtyy Elisa Oyj:n määräysvaltaan, on tällä merkittävä vaikutus osuuskunnan toimintaympäristöön ja koko Finnetoperaattoriryhmään. Asian vaikutus telemarkkinaan on parhaillaan kilpailuviranomaisten tutkittavissa ja päätöksiä siitä odotetaan kevään 2015 aikana. Elisa Oyj on vuoden 2012 aikana tapahtuneiden yrityskauppojen takia edelleenkin omistajana osassa Finnet-yhtiöiden yhteisesti omistamia liiketoimintayhtiöitä. Mahdollisista omistusten järjestelyistä näissä voi osuuskunnalle edelleen seurata tarvetta uusiin pääomapanostuksiin näissä liiketoimintayhtiöissä, tai sen näihin yhtiöihin jo tekemien panostusten arvojen uudelleen arvioimiseen, myös niitä alentaen. Osuuskunnan perustuotteen, kiinteiden ja huippunopeuksisten nettiyhteyksien kysyntä nähdään kasvavana. Kotitalouksien osalta kysyntää lisää nopeasti lisääntyvä, hyvänlaatuista kuvaa tarvitsevien TV-lähetysten ja muunlaisen videosisällön kotona paikallaan tapahtuva kuluttaminen. Yritysten osalta nettiyhteyspalveluiden luotettavuusvaatimukset perustelevat kiinteiden, valokaapeleihin perustuvien palveluiden tarvetta. Osuuskunta on omalla investointiohjelmallaan muuttumassa alueelliseksi, valokuituverkkoon perustuvia palveluita tarjoavaksi alueelliseksi toimijaksi. Kun sekä kotitalouksien että yritysten asiakasryhmän kiinteillä yhteyksillä toteutettavissa olevien palveluiden tarpeen arvioidaan kasvavan, antaa se vahvan perustan osuuskunnan tulevalle liiketoiminnalle. Hallitus

8 Henkilöstö ja hallinto Hallinto puheenjohtaja Saarinen Raimo kauppiasyrittäjä varapuheenjohtaja Huunonen Kari urheilualueiden vastaava hoitaja jäsenet Ala-Äijälä Vesa tietotekniikan insinööri Alkio Jukka kaupunginjohtaja Helistölä Markku yrittäjä Perkkola Jussi erityisluokanopettaja, HHJ toimitusjohtaja Parkkonen Jouni tietoliikenneinsinööri/emba, HHJ Liiketoiminnan ohjausryhmä Toimintovastaavat Lehtiö Pertti myyntivastaava Saarinen Jari tietojärjestelmävastaava Saisaari Kari verkostovastaava Talous/henkilöstö Kuusisto Karita talous- ja henkilöstöpäällikkö Vakinainen henkilöstö ja tehtävänimikkeet vuoden lopussa Tilintarkastus Adolfsson Harri puhelinasentaja Ala-Olla Sami data-asiantuntija Ala-Äijälä Kristiina asiakasneuvottelija Heininen Erika puheluvälityspalveluhenkilö Karhu Tuula siistijä / taloemäntä Kulmala Henry järjestelmäasiantuntija Kuusisto Karita talous- ja henkilöstöpäällikkö Lehtiö Pertti myyntivastaava Ojalehto Henna myyntineuvottelija Paavola Janne myyntineuvottelija Parkkonen Jouni toimitusjohtaja Raitio Toni teleasentaja Saarinen Jari tietojärjestelmävastaava Saisaari Kari verkostovastaava Teisaari Tarja puheluvälityspalveluhenkilö Tuominen Saku tietojärjestelmäasiantuntija Virtanen Osmo puhelinasentaja Virtanen Tuija laskutus- ja markkinointivastaava KHT -tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, vastuullisena tarkastajana KHT Tapani Kulmala

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

Hallituksen kertomus 2018

Hallituksen kertomus 2018 VUOSIKERTOMUS 2018 Sivu 1 / 3 Hallituksen kertomus 2018 Kulunut tilikausi 2018 oli osuuskunnan toiminnassa sen 109. toimintavuosi. Kertomusvuoden lopussa asiakkaiden kanssa tehtyjä telepalveluiden palvelusopimuksia

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katson näin vuoden 2014 alussa hetken tulevaisuuteen. Siellä teleoperaattoritoiminta näyttäisi olevan muuttunut kahdenlaiseksi: Toisaalta jatkossa on tilaa kansallisen ja kansainvälisen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Osuuskunnat ovat aikanaan syntyneet korjaamaan palvelumarkkinoiden epäonnistumisia taikka vääristymisiä. Usein osuuskuntatoiminta on ollut se tapa, jolla on saatu ihmisten käyttöön

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2017 LAITILAN METRO ON LAITILAN PUHELIN OSK:N TAVARAMERKKI.

VUOSIKERTOMUS 2017 LAITILAN METRO ON LAITILAN PUHELIN OSK:N TAVARAMERKKI. VUOSIKERTOMUS 2017 LAITILAN METRO ON LAITILAN PUHELIN OSK:N TAVARAMERKKI. Toimitusjohtajan katsaus Laitilan Puhelin Osuuskunta on Laitilassa ollut telepalveluiden keskiössä jo yli sadan vuoden ajan. Se

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus VUOSIKERTOMUS 2015 Toimitusjohtajan katsaus Kertomusvuoden 2015 lopulla Viestintävirasto julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan kiinteän verkon laajakaistapalveluihin käytetty summa arvonlisäveroineen Suomessa

Lisätiedot

Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017

Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017 Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017 1 Puhelinosuuskunta LPO:n konsernin muodostivat tilikauden aikana emo-osuuskunta ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö LPOnet Oy Ab sekä Osuuskunta EmsaloNet,

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018

LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018 1 LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018 LPOnet Osk Anl-konsernin muodostivat tilikauden aikana emo-osuuskunta LPOnet Osk Anl ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö Osuuskunta EmsaloNet, joka omistaa LPOnetin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.2006 31.3.2006 1 Elisan Q1 2006 Q1 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteuttaminen Näkymät vuodelle 2006 2 Q1 2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006

Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006 1 Elisan Q2 2006 Q2 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteuttaminen ja 3G-palvelupaketit Näkymät vuodelle

Lisätiedot

Finda Vuosikertomus 2014

Finda Vuosikertomus 2014 DNA OY VUONNA 2014 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne säilyi koko vuoden 2014 haasteellisena, mikä lisäsi epävarmuutta myös tietoliikennealalla. Kuluttajien ostovoiman ja taloudellisen luottamuksen heikentyminen

Lisätiedot

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012 DNA:n huhti-kesäkuu 2012 Osavuosikatsaus 20.7.2012 Sisältö Taloudellinen kehitys Tärkeimmät tapahtumat Markkinatilanne Tulevaisuuden näkymät 2 20.7.2012 Julkinen Yhteenveto Q2 Liikevaihto kasvoi 7,2 %

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2005 30.9.2005 1 Elisan Q3 2005 Q3 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Saunalahti-kaupan eteneminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q3

Lisätiedot

Sisällys. 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin

Sisällys. 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Sisällys 2009 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Palveluiden ja 3G:n eteneminen Strategian toteutus Voitonjako Näkymät vuodelle 2010 2 Vuosi

Lisätiedot

Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010

Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010 Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010 Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta Perustiedot (1/2) Sanoma myy Suomen suurimman kaapelitelevisio-operaattori Welhon liiketoiminnan tietoliikennekonserni DNA:lle

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

DNA TV AVAIN UUTEEN TELEVISIOON

DNA TV AVAIN UUTEEN TELEVISIOON DNA TV AVAIN UUTEEN TELEVISIOON Mikko Saarentaus Cable Days 23.4.2015 Hanasaari, Espoo Julkinen 1 SISÄLTÖ Uudistunut DNA DNA TV avain uuteen televisioon Ajankohtaista antenniverkosta uusi antennitelevisio

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2006 30.9.2006 1 Elisan Q3 2006 Q3 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Yhdysliikennemaksut Näkymät vuodelle

Lisätiedot

DNA OY VUONNA 2013 YLEISTÄ TALOUDELLINEN KEHITYS HALLINTO TULEVAISUUDENNÄKYMÄT. Sivu 7/28

DNA OY VUONNA 2013 YLEISTÄ TALOUDELLINEN KEHITYS HALLINTO TULEVAISUUDENNÄKYMÄT. Sivu 7/28 DNA OY VUONNA 2013 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne oli koko katsauskauden haasteellinen, mikä lisäsi epävarmuutta markkinoilla. Suomen tietoliikennemarkkinoiden kilpailutilanne jatkui vuonna 2013 kireänä.

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus :n osavuosikatsaus 1.1.2003-31.3.2003 Toimitusjohtaja Liiketoiminta tuo kassavirtaa - tulos vielä epätyydyttävä Konsernin liikevaihto oli 371 milj. euroa (384) liikevaihdon supistumisen takana kirjauskäytännön

Lisätiedot

Laajakaistat markkinalähtöisesti

Laajakaistat markkinalähtöisesti Laajakaistat markkinalähtöisesti Teleyhtiön näkemys Matti Makkonen Toimitusjohtaja Anvia Oyj Anvia Oyj - entinen Vaasan läänin puhelin (VLP) Liikevaihto 2009 104 M Suomen 4. suurin teleoperaattori Johtava

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

Sisällys. Katsaus vuoteen 2013 Q4 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014

Sisällys. Katsaus vuoteen 2013 Q4 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 Sisällys Katsaus vuoteen 2013 Q4 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 2 Vuosi 2013 Liikevaihto edellisen vuoden tasolla Käyttökate

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2012 13.7.2012

Osavuosikatsaus Q2 2012 13.7.2012 Osavuosikatsaus Q2 2012 13.7.2012 Sisällys Q2 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Mobiilidatan ja älypuhelinmarkkinan kehitys Uusien palveluiden

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people

Lisätiedot

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 Sisällys Q3 2013 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 2 Q3 2013 keskeiset tapahtumat Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Hintakampanjointi

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Sisällys. Q3 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Loppuvuoden näkymät

Sisällys. Q3 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Loppuvuoden näkymät Sisällys Q3 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Loppuvuoden näkymät 2 Q3 2012 keskeiset tapahtumat Vahva, odotustemme mukainen neljännes Kannattavuus

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Oriola KD Oyj varsinainen yhtiökokous 2013. Helsinki, Messukeskus 20.3.2013

Oriola KD Oyj varsinainen yhtiökokous 2013. Helsinki, Messukeskus 20.3.2013 Oriola KD Oyj varsinainen yhtiökokous 2013 Helsinki, Messukeskus 20.3.2013 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi toimitusjohtaja, Oriola KD Oyj Sisältö 1 Oriola KD:n kehitys vuosina 2008 2012 2 Liiketoiminnat

Lisätiedot

Q keskeiset tapahtumat

Q keskeiset tapahtumat Sisällys Q1 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Mobiilidatan ja älypuhelinmarkkinan kehitys Uusien palveluiden eteneminen Näkymät vuodelle 2012

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Sisällys. Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013

Sisällys. Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 Sisällys Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 2 Vuosi 2012 Liikevaihdon kasvu ylitti jälleen toimialan

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.2008 31.3.2008

Osavuosikatsaus 1.1.2008 31.3.2008 Osavuosikatsaus 1.1.2008 31.3.2008 Elisan Q1 2008 Taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus matkaviestinnän ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Palveluiden ja 3G:n eteneminen Näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4.2007 30.6.2007

Osavuosikatsaus 1.4.2007 30.6.2007 Osavuosikatsaus 1.4.2007 30.6.2007 Elisan Q2 2007 Q2 2007 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Matkaviestintäpalveluiden ja 3G:n eteneminen

Lisätiedot

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Raportti 1 (5) Dnro: 29.11.2017 1310/922/2017 Selvitys tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Tietoyhteiskuntakaaren yleispalvelusääntelyllä taataan kaikille tietyt perustasoiset viestintäpalvelut

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Alkuvuoden matkustajamäärän kasvu vahvisti tulosta. Haasteena edelleen toimialan alhainen kannattavuus ja korkea investointitaso.

Alkuvuoden matkustajamäärän kasvu vahvisti tulosta. Haasteena edelleen toimialan alhainen kannattavuus ja korkea investointitaso. 1 (6) 8.5.2012 FINAVIA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2012-31.3.2012 Alkuvuoden matkustajamäärän kasvu vahvisti tulosta. Haasteena edelleen toimialan alhainen kannattavuus ja korkea investointitaso. Liikevaihto

Lisätiedot

Sisällys. Q1 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014

Sisällys. Q1 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 Sisällys Q1 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2014 2 Q1 2014 keskeiset tapahtumat Liikevaihto ja tulos kasvoivat Kilpailu oli

Lisätiedot

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa MARKKINAKATSAUS 4/2012 Teletoiminta Suomessa Teleyritysten tulot ja investoinnit 2011 Viestintävirasto 2012 Tiedustelut: markkinaselvitykset@ficora.fi Tietoja lainatessa lähteenä on mainittava Viestintävirasto.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Q keskeiset tapahtumat

Q keskeiset tapahtumat Sisällys Q1 2011 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät vuodelle 2011 2 Q1 2011 keskeiset

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2004 30.9.2004 1 Elisan Q3 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät Voitonjakopolitiikka 2 Elisan Q3 2004 keskeiset asiat Kilpailutilanne

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 1 / 5 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aika Torstaina 7.4.2016 klo 15.30 Paikka Kattilahalli, Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, 00540 Helsinki Taaleri Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Laitilan Puhelin Osk VUOSIKERTOMUS 2007 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus...3 Hallinto ja henkilöstö...4 Hallituksen toimintakertomus...5 Tuloslaskelma / emoyhtiö...9 Tase / emoyhtiö...10 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous Jukka Leinonen toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous Jukka Leinonen toimitusjohtaja Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 22.3.2017 Jukka Leinonen toimitusjohtaja Positiivista kehitystä kaikilla mittareilla ERINOMAINEN TALOUDELLINEN KEHITYS LIIKEVAIHTO + KÄYTTÖKATE + LIIKETULOS

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1.2004 31.12.2004

Tilinpäätös 1.1.2004 31.12.2004 Tilinpäätös 1.1. 31.12. Elisa Oyj Tilinpäätös 10.2.2005 1 Elisan vuosi Vuosi ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

Kevätseminaari 2016 Suomen Seutuverkot ry Silja Symphony

Kevätseminaari 2016 Suomen Seutuverkot ry Silja Symphony Kevätseminaari 2016 Suomen Seutuverkot ry Silja Symphony Mikko Kurtti toimitusjohtaja, CEO Kaisanet Oy mikko.kurtti@kaisanet.fi 044 7344 240 22.4.2016 Kurtti Mikko 1 Omistus ja hallinto Kaisanet Oy jatkaa

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2007

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2007 VTI-konsernin osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2007 Yhteenveto Liikevaihto oli 18,7 miljoonaa euroa (Q1/2006: 19,0 miljoonaa euroa.). Liikevoitto oli 1,9 miljoonaa euroa (2,0), ollen 10,1 % liikevaihdosta

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q4/2018 ja vuosi 2018 Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Vuoden 2018 pääfokus: ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN POSITIIVISEN KÄÄNTEEN VUOSI 2 Q4/18: kasvu jatkui, kertaluontoiset

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2011

Alma Median tulos Q2 2011 Alma Median tulos Q2 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Helsinki 1 Agenda Avainkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Elisa Tilinpäätös

Elisa Tilinpäätös Elisa Tilinpäätös 1.1.2003 31.12.2003 Sisällys Q4 2003 -raportti toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila Konsernin avainluvut ja tilinpäätös talous- ja rahoitusjohtaja Tuija Soanjärvi 2 Q4 2003 -raportti Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Sisällys. Q2 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014

Sisällys. Q2 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014 Sisällys Q2 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014 2 Q2 2014 keskeiset tapahtumat Tulos kasvoi Kireästä kilpailusta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan katsaus... 3. Vuosikertomus 2010... 4. Hallituksen toimintakertomus... 5. Tuloslaskelma, konserni...

Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan katsaus... 3. Vuosikertomus 2010... 4. Hallituksen toimintakertomus... 5. Tuloslaskelma, konserni... Laitilan Puhelin Osk Vuosikertomus 2010 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus... 3 Vuosikertomus 2010... 4 Hallituksen toimintakertomus... 5 Tuloslaskelma, konserni... 10 Tase, konserni... 11 Tuloslaskelma,

Lisätiedot

DNA Welho 7.3.2012 / Hki

DNA Welho 7.3.2012 / Hki DNA Welho 7.3.2012 / Hki Tiitus Ranta Myyntijohtaja, Kiinteistötuotemyynti tiitus.ranta@dna.fi GSM 044 044 5045 Agenda: Sisäverkot, niiden saneeraus ja huomioitavat seikat Taloyhtiölaajakaista mikä se

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00 Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Saimaan Kuitu Oy toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Asia: HE 116/2015 vp Hallituksen

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 25.4.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Tammi-maaliskuu 28 lyhyesti Toimintaympäristö pysyi haastavana Liikevaihto kasvoi viime aikojen kasvuinvestointien

Lisätiedot

Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus?

Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus? Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus? Cable Days 18.11.2014 Jaakko Harno, Watson Nordic Oy Watson lyhyesti Watson Nordic on Anvia Oyj:n ja Makuuni Oy:n omistama yhtiö Watson Nordic operoi, myy ja markkinoi

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q1/10 Q2/10

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1999 1(5) SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Liikevaihto Tietotekniikan asiantuntijapalveluiden kysyntä jatkui voimakkaana katsausaikana. Sysopen Oyj

Lisätiedot

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2007 30.6.2008 (tilintarkastamaton) saavutti ennakoitua paremman tuloksen Tilikausi lyhyesti: Liikevaihto kasvoi 337 tuhatta euroa eli 2,7 %. Liikevaihdoksi kirjattiin 12 576 tuhatta

Lisätiedot