2012 YRITYSVASTUURAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2012 YRITYSVASTUURAPORTTI"

Transkriptio

1 yritysvastuu 2012 YRITYSVASTUURAPORTTI kestävää kasvua ja osaamista Vastuullisuus on Vaconin liiketoiminnan perusta, ja se näkyy kaikessa yhtiön toiminnassa, ajattelutavassa ja johtamisessa. Yhtiön tarkoituksena on tarjota kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja, jotka auttavat saavuttamaan globaalit ilmastotavoitteet. Vastuullisena yhtiönä Vacon kehittää maailmanlaajuisia toimintojaan ekologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä kannattavan kasvun näkökulmasta. VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

2 johdanto VACON KEHITTÄÄ KESTÄVIÄ ENERGIARATKAISUJA TULEVAISUUTEEN Teollistumisen ja kaupungistumisen kasvu lisäävät jatkuvasti sähkömoottoreiden käytön tarvetta kaikkialla maailmassa. Erilaisten arvioiden mukaan sähkömoottorit kuluttavat jopa kolmanneksen kaikesta maailmassa tuotetusta energiasta. Moottoreiden käytön tehostamisella on näin ollen tärkeä asema, kun etsitään keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi. Tehokkain keino vähentää sähkömoottorin kuluttamaa energiaa on varustaa moottori taajuusmuuttajalla. Euroopan unionin ns. ilmasto- ja energiapaketin tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä ja energiankulutusta 20 % ja kasvattaa uusiutuvien energianlähteiden osuus energiantuotannossa 20 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Vaconin tuotteet ja ratkaisut auttavat saavuttamaan tämän tavoitteen, sillä niillä voidaan säästää energiaa, vähentää kasvihuonepäästöjä ja hyödyntää uusiutuvia energianlähteitä yhä tehokkaammin. Vastuullisuus on Vaconin liiketoiminnan perusta, ja se näkyy kaikessa yhtiön toiminnassa, ajattelutavassa ja johtamisessa. Vastuullisena yhtiönä Vacon kehittää maailmanlaajuisia toimintojaan ekologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä kannattavan kasvun näkökulmasta. Vaconin yritysvastuun pääteemat Kestävien energiaratkaisujen kehittäjä Vacon kehittää ja tarjoaa tuotteita, joilla voidaan lisätä energiatehokkuutta ja hyödyntää uusiutuvia energianlähteitä. Vacon haluaa olla mukana luomassa kestävää tulevaisuutta ja uskoo tuotteillaan olevan tärkeä merkitys, kun etsitään ratkaisuja yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Vuonna 2012 Vaconin taajuusmuuttajat auttoivat säästämään energiaa noin 50 TWh. Tämä vastaa noin 9 ydinreaktorin tuotantokapasiteettia. Samalla Vaconin taajuusmuuttajat auttoivat vähentämään merkittävästi maailmanlaajuisia hiilidioksidipäästöjä. Energian säästämisen ohella Vaconin taajuusmuuttajilla pystytään tuottamaan puhdasta energiaa. Tuuli- ja aurinkoenergiatuotannossa Vaconin tuotteilla ohjataan tuuliturbiinin tai aurinkovoimalan tuottama sähkö oikein verkkoon. Vuonna 2012 Vaconin tuotteilla tuotettiin uusiutuvaa energiaa noin 20 TWh. Vastaavan energiamäärän tuottaminen hiilivoimalla aiheuttaisi arviolta 17 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Hyvinvointia ja kannattavaa kasvua Vaconin taloudellisen vastuun lähtökohtana on lisätä hyvinvointia kannattavan kasvun Vuonna 2012 Vaconin tuotteilla tuotettiin uusiutuvaa energiaa noin 20 TWh. Vastaavan energiamäärän tuottaminen hiilivoimalla aiheuttaisi arviolta 17 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. kautta. Yhtiön tavoitteena on laajentaa liiketoimintaansa ja luoda uusia työpaikkoja. Vacon pyrkii turvaamaan kannattavuuden pitkäjänteisellä kasvustrategialla, noudattamalla hyvää johtamis- ja hallinnointitapaa ja arvioimalla riskejä säännöllisesti. Vacon kokee, että kannattavan kasvun edellytyksenä on huolenpito ympäristöasioista, henkilöstöstä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Maailmanlaajuisena toimijana Vaconille on tärkeää, että yhtiöllä on hyvinvoiva, osaava henkilöstö nyt ja tulevaisuudessa. Ympäristöystävälliset toimintatavat Vacon pyrkii jatkuvasti vähentämään toiminnastaan aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia toimimalla energiatehokkaammin, vähentämällä kuljetusten päästöjä ja kehittämällä ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Vacon pyrkii jo tuotekehitysvaiheessa vaikuttamaan tuotteidensa koko elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin. Ympäristönäkökulma otetaan huomioon komponenttien ja materiaalien valinnoissa, 2

3 johdanto yritysvastuu ja myös yhtiön alihankkijoilta edellytetään vastuullisia toimintatapoja ja hyvää ympäristöasioiden hoitoa. Lisäksi palveluiden ympäristöystävällisyyteen ja tuotteiden kierrätettävyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Vastuullisuustyötä tehdään yhdessä sidosryhmien kanssa Vacon näkee sidosryhmätyön merkittävänä osana vastuullisuustyötä. Vacon käy sidosryhmiensä kanssa jatkuvaa ja avointa vuoropuhelua, jota hyödynnetään myös yhtiön liiketoiminnan kehittämisessä. Vuoropuhelun avulla Vacon pystyy paremmin ymmärtämään yhteiskunnan kehitystä ja määrittelemään kattavammin yhtiön yritysvastuun tavoitteet. Asiakkaat. Vacon pyrkii jatkuvasti tiivistämään yhteistyötä asiakkaidensa kanssa. Avoin keskustelu ja jatkuva asiakaspalaute ovat tärkeässä asemassa Vaconin ratkaisujen, palveluiden ja koko toiminnan kehittämisen kannalta. tiesitkö että vuonna 2012 Vaconin taajuusmuuttajat auttoivat säästämään energiaa noin 50 TWh. Tämä vastaa noin 9 ydinreaktorin tuotantokapasiteettia. Henkilöstö. Osaava ja motivoitunut henkilöstö on merkittävä voimavara, jolla Vaconin tavoitteet saavutetaan. Yhtiö tekee jatkuvasti työtä henkilöstön paremman hyvinvoinnin puolesta sekä panostaa osaamisen kehittämiseen ja työturvallisuuteen. Osakkeenomistajat ja sijoittajat. Vacon on pörssiyhtiö, jonka omistajat odottavat kannattavaa kasvua ja menestyksellistä tapaa toimia kansainvälisillä markkinoilla. Omistajat odottavat myös hyvää riskienhallintaa ja toimivaa hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää. Osakkeenomistajille Vacon on yhtiö, joka kehittää ja tarjoaa ratkaisuja maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin. Alihankkijat ja kumppanit. Vaconin tuotteiden komponentit ja materiaalit hankitaan alihankkijaverkostosta eri puolilta maailmaa. Alihankkijoilta edellytetään vastuullista tapaa toimia ja sitoutumista Vaconin ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen toimintatavan vaatimuksiin. Vaatimusten noudattamista valvotaan osana toimittaja-arviointeja. Media. Media on tärkeä sidosryhmä ja keskeinen tiedonvälittäjä, kun Vaconin toiminnasta kerrotaan muille sidosryhmille. Mediasuhteiden hyvä hoitaminen edellyttää aktiivista, luotettavaa ja avointa viestintää yhtiön toiminnasta. Muut sidosryhmät. Vacon on toimintamaissaan paikallisesti merkittävä toimija, joka työllistää ja luo hyvinvointia suoraan ja välillisesti. Yhtiö tekee jatkuvaa ja avointa yhteistyötä viranomaisten, järjestöjen, koulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Vaconin yritysvastuuraportointi ja sen rajaus Vaconin yritysvastuuraportoinnin tavoitteena on kertoa avoimesti yhtiön vastuullisuutta koskevista toimintatavoista, näkemyksistä ja päämääristä. Vacon kehittää raportoinnin kattavuutta, jotta se palvelisi paremmin kaikkien sidosryhmien tiedontarpeita. Vuoden 2012 yritysvastuuraportointi kattaa soveltuvin osin Vaconin tuotantolaitokset Suomessa, Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa sekä osakokoonpanotehtaan Intiassa. Taloudellista vastuuta koskevat asiat on raportoitu koko konsernin osalta. Sosiaalista vastuuta koskevat asiat käsittävät soveltuvin osin koko konsernin. Pääpaino on edelleen yhtiön Suomen-toiminnoissa, sillä suurin osa yhtiön henkilöstöstä työskentelee Suomessa. Vacon on vuodesta 2010 soveltanut vuosikertomuksensa yritysvastuuosiossa GRI-ohjeiston (Global Reporting Initiative) G3-versiota, ja itsearvioinnin mukaan yritysvastuuosion sisältö täyttää tällä hetkellä C-sovellustason kriteerit. tiesitkö että Vaconin toimintaa vie eteenpäin kaksi vastuullisuuden kannalta tärkeää päämäärää: 1 % maailman sähkönkulutuksesta säästetään Vaconin tuotteilla 5 % maailman uusiutuvasta energiasta tuotetaan Vaconin tuotteilla VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

4 taloudellinen vastuu VAHVA JALANSIJA USEILLA TOIMIALOILLA Vastuullisuus on menestyvän liiketoiminnan perusta Taloudellinen vastuu tarkoittaa Vaconille sitä, että yhtiö lisää hyvinvointia kannattavan kasvun kautta. Menestyvä ja laajeneva liiketoiminta luo myönteisiä vaikutuksia yhtiön sidosryhmille, kuten omistajille, työntekijöille, alihankkijoille ja lopulta koko yhteiskunnalle työpaikkojen, investointien ja verojen muodossa. Taloudellinen kannattavuus myös synnyttää yhtiölle edellytykset huolehtia sekä sosiaalisesta että ekologisesta vastuustaan. Vuosi 2012 oli Vaconille haastava, mutta siitäkin huolimatta yhtiö jatkoi kasvu-uralla. Maailmanlaajuisesti vaikean taloustilanteen jatkuminen tarkoitti heikkoa vuotta aurinkovoima- ja tuulivoimatoimialoille, mutta vahva läsnäolo muilla toimialoilla tasapainotti uusiutuvan energian tuotantoon suunnattujen tuotteiden heikentynyttä kysyntää. Muilla toimialoilla Vacon pystyi kasvattamaan liikevaihtoaan. Taloudelliset tavoitteet ennallaan Vaconin tavoitteena on saavuttaa 500 miljoonan euron liikevaihto vuonna Pitkän ajan kannattavuustavoitteena on 14 prosentin liikevoitto liikevaihdosta (EBIT-%) ja yli 30 prosentin oman pääoman tuotto (ROE). Vuonna 2012 Vacon-konsernin liikevaihto nousi 388,4 miljoonaan euroon (380,9 miljoonaa euroa vuonna 2011). Liikevoitto oli 9,7 prosenttia liikevaihdosta (6,5 %) ja oman pääoman tuotto 25,8 prosenttia (18,7 %). Kannattava liiketoiminta luo hyvinvointia Vuonna 2012 Vacon maksoi palkkoja ja muita korvauksia 62,7 miljoonaa euroa sekä osinkoja osakkeenomistajilleen 14,3 miljoonaa euroa. Ostoja yhtiö teki yhteensä 260,1 miljoonan euron arvosta. Investointeihin Vacon käytti 14,0 miljoonaa euroa. Tilikauden aika- Suorat taloudelliset vaikutukset Myyntitulot asiakkailta: 388,4 milj. euroa Muita eriä: 0,2 milj. euroa Uudet lainat: 13,5 milj. euroa na yhtiö maksoi veroja 10,2 miljoonaa euroa. Vaconin liiketoiminnan taloudelliset vaikutukset jakaantuvat laajalle. Suorilla taloudellisilla vaikutuksilla kuten palkat, verot ja osingot on myös yhteiskunnallisia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi yhteistyö alihankkijoiden kanssa luo liiketoimintamahdollisuuksia ja työpaikkoja eri toimintamaissa. Palkat vaikuttavat kulutukseen ja sitä kautta muun yritystoiminnan elinvoimaisuuteen. Lisäksi sekä Vaconin maksamat verot että sen työntekijöiden ansiotulostaan maksavat verot vaikuttavat koko yhteiskunnan hyvinvointiin. VACON Palkittua liiketoiminnan johtamista Vuonna 2012 Vacon palkittiin IR Nordic Markets -tutkimuksessa Suomen toiseksi parhaana yhtiönä Mid Cap -sarjassa. Samassa sarjassa toimitusjohtaja Vesa Laisi palkittiin Suomen toiseksi parhaana toimitusjohtajana. IR Nordic Markets on tutkimusyhtiö Regin ja NASDAQ OMX:n yhteinen pörssiyhtiöiden vertailututkimus. Lisäksi Arvopaperi-lehden mainetutkimuksessa Vacon arvioitiin maineeltaan Suomen kahdeksanneksi parhaaksi yhtiöksi. Ostot: 260,1 milj. euroa Palkat ja muut korvaukset henkilöstölle: 62,7 milj. euroa Verot ja sosiaaliset kulut: 24,6 milj. euroa Nettorahoituskulut luotonantajalle: 0,9 milj. euroa Osingot sijoittajille: 14,3 milj. euroa Yritysostot ja laajennusinvestoinnit: 14,0 milj. euroa Lainanlyhennykset rahoittajille: 21,5 milj. euroa 4

5 ekologinen vastuu yritysvastuu YMPÄRISTÖÄ SÄÄSTÄVÄÄ TEKNOLOGIAA Vaconin ympäristövastuu perustuu tuotteisiin, ratkaisuihin ja sovelluksiin, joilla voidaan säästää energiaa ja vähentää kasvihuonekaasuja, erityisesti hiilidioksidipäästöjä. Yhtiön tuotteita käytetään laaja-alaisesti eri toimialoilla parantamaan energiatehokkuutta, hyödyntämään uusia energianlähteitä ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Vacon kehittää asiakkailleen yhä kestävämpiä energiaratkaisuja, parantaa tuotteidensa elinkaarenaikaista ympäristöystävällisyyttä ja etsii jatkuvasti ekologisempia toimintatapoja. Vuonna 2012 jatkettiin menestyksekkäästi edellisenä vuonna aloitettuja ympäristövastuun piiriin lukeutuvia hankkeita. Kehityshankkeet liittyivät yhtiön tuotteisiin, prosesseihin ja ympäristön johtamisjärjestelmien parantamiseen. Elinkaariajattelu ohjaa tuotesuunnittelua ja -kehitystä Vaconin tuotesuunnittelua ja -kehitystä ohjaa elinkaariajattelu aina materiaalivalinnoista valmistukseen ja tuotteen kierrätykseen. Tuotekehitysvaiheessa tehdään tuotteiden ympäristövaikutuksiin liittyvä arviointi ja määritellään tavoitteet, joita arvioidaan koko elinkaaren ajan. Tuotteista pyritään tekemään yhä laadukkaampia ja luotettavampia näin voidaan sääs- tää esimerkiksi huolto- ja kuljetusmenoissa sekä niistä aiheutuvissa päästöissä. Tuotekehityksessä sovelletaan jatkuvan parantamisen periaatetta. Ympäristömyötäisen tuotesuunnittelun pääperiaatteita Vaconissa ovat energiatehokkuuden optimointi, ympäristölle ja ihmiselle haitallisten aineiden minimointi ja kierrätettävyyden parantaminen. Vuonna 2012 otettiin käyttöön edellisvuonna laadittu Design for Environment -tarkistusluettelo. Vuonna 2011 alkanut prosessiohjeistustyö valmistui, ja luettelo otettiin käyttöön osana suunnitteluprosesseja pilottiprojektien kautta. Tarkistusluettelon avulla materiaaleja ja resursseja pyritään käyttämään yhä tehokkaammin, ja kaikki ympäristönäkökulmat otetaan huomioon jo tuotekehityksen alussa. Design for Environment on osa ympäristömyötäistä suunnittelua, jolla jo tuotekehitysvaiheessa varmistetaan, että tuotteet täyttävät Vaconin itselleen asettamat ympäristövaatimukset ja ympäristölainsäädännön vaatimukset. Hiilijalanjälkilaskennat ovat yleistyvä kehityssuunta tuotannon ekologisuuden mittaamiseksi. Hiilijalanjälkianalyysi tehtiin VACON 100 HVAC -tuotteelle jo vuonna 2011, ja lähivuosina on tarkoitus analysoida lisää tuotteita vastaavalla tavalla. Vacon kehittää jatkuvasti uusia tuotteita ja ratkaisuja, joiden tuotekehityksessä on otettu huomioon itse tuotteen ja sen käyttötarkoituksen ekologisuus. Vuonna 2012 tuotiin markkinoille VACON 100 FLOW -tuote, joka on erityisohjelmistolla varustettu versio VACON 100 HVAC -tuotteesta. VACON 100 FLOW soveltuu vesi- ja pumppukäyttöön, esimerkiksi jäteveden puhdistuslaitoksissa. Vuoden 2012 aikana yhtiö on havainnut asiakkaiden tiukentaneen tuotteille asettamiaan ympäristövaatimuksia. Vacon antaa asiakkailleen selvityksen tuotteissa käytetyistä materiaaleista (Declaration of Conformity). Vuonna 2012 Vacon täytti esimerkiksi REACH-asetuksen vaatimukset, jotka koskevat tuotannossa käytettyjen kemikaalien rekisteröintiä ja arviointia. Lisäksi yhtiö on ryhtynyt toimenpiteisiin täyttääkseen täysimääräisesti IEC standardin, joka määrittelee kielletyt ja rajoitetut aineet. Laadukkaat tuotteet valmistetaan energiatehokkaasti Ympäristöjärjestelmät ja -ohjelmat Vaconin Vaasan- ja Kiinan-tehtailla on ISO sertifikaatti. Vacon on asettanut tavoitteeksi, että myös Italian- ja USA:ntehtaat saavat ISO sertifioinnin tiesitkö että Vaconin tuotteita ja ratkaisuja käytetään eri toimialoilla optimoimaan prosesseja kestävällä tavalla:» Vaconin taajuusmuuttajat vähentävät energiankulutusta rakennusautomaation ratkaisuissa jopa %.» Veden ja jäteveden käsittelyssä Vaconin tuotteilla ja huippuluokan sovelluksilla ohjataan ja valvotaan vesipumppuja ja vähennetään putkistolle paineiskuista aiheutuvaa mekaanista rasitusta.» Vaconin räätälöimissä, hissiratkaisuihin tarkoitetuissa tuotteissa uusimmat tekniset ominaisuudet mahdollistavat jarrutusenergian syöttämisen takaisin sähköverkkoon ja val miustilan energiankulutuksen vähentämisen. VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

6 ekologinen vastuu vuonna Sertifioitujen ympäristöjärjestelmien avulla Vacon pyrkii takaamaan, että ympäristösuorituskyvyn tehokkuus, tasalaatuisuus ja jatkuvan parantamisen periaate toteutuvat. Ympäristöjohtaminen on osa toiminnan ja laadun johtamisjärjestelmiä. Vacon on panostanut laatujärjestelmien kehittämiseen ja harmonisoimiseen eri toimintamaiden välillä. Laatuorganisaation asema vahvistui vuonna 2012 organisaatiomuutoksen myötä koko yhtiön laajuisesti, kun laatutoiminnosta tuli osa operaatioiden johtoa. Vuonna 2012 toteutettiin myös kaikille laadun johtamisen avainhenkilöille Lean Six Sigma Black Belt -valmennus, jonka tarkoituksena on luoda järjestelmällisiä tapoja laadun kehittämiseksi. Valmennus vahvistaa edellytyksiä kehittää tehokkuuden ja ympäristömyötäisten ratkaisujen mittaamista ja arviointia. Vaconin liiketoiminta-alueilla on omat ympäristötavoitteensa, joiden saavuttamisesta ja tavoitteiden mukaisesta toimintatavasta vastaavat kehityspäälliköt. Ympäristöasiat ovat osa yhtiön tekemää vuosiarviointia. Henkilöstön ympäristöosaamista kehitetään säännöllisillä koulutuksilla. Testauksessa syntynyt energia syötetään takaisin sähköverkkoon Vaconin omalla taajuusmuuttajatekniikalla. Tehtaiden energiatehokkuus Vaconin tehtaissa ja toimintatavoissa näkyy energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys. Vaconin Kiinan- ja Italian-tehtaat toimivat vuonna 2011 valmistuneissa energiatehokkaissa tiloissa. Italian-tehdas täyttää KlimaHaus-sertifikaatin B-tason vaatimukset, mikä tarkoittaa 50 kwh/m 2 :n energiankulutusta. Vaconin uusi puolivalmistetehdas Intiassa aloitti vuoden 2011 lopulla GoGreenkampanjan, jonka tarkoituksena on muuttaa käytännön toimintatapoja yhä kestävämpään ja ympäristömyötäisempään suuntaan. Kampanjassa ovat mukana tehtaan kaikki työntekijät, ja kampanja on jatkunut hyvin tuloksin läpi vuoden Vaconin Yhdysvaltain-tehdas saavutti jälleen LEED Gold -sertifikaatin (Leadership in Energy and Environmental Design), joka on myönnetty tehtaalle vuodesta 2009 alkaen. Vihreän rakentamisen LEED-sertifikaatti edellyttää tehtaalta ekologisia toimintatapoja, jotka liittyvät muun muassa energian ja veden kulutukseen sekä rakennuksessa käytettyihin materiaaleihin ja päästöihin. Suomessa Vaasan-tehtaalla tehtiin vuonna 2012 toimenpiteitä, jotka liittyvät Vaconin vuonna 2010 allekirjoittamaan työ- ja elinkeinoministeriön vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen. Yhtiö tavoittelee 20 %:n energiansäästöä Vaasantehtaansa toiminnoissa vuoteen 2016 mennessä. Energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet raportoidaan vuosittain sopimuksen seurantajärjestelmään. Energiansäästösitoumuksen johdosta Vaasan-tehtaalla uusittiin valaistusta, lämmönsäästöratkaisuja ja testausjärjestelmän energiankulutusta vuonna Vaasan-tehtaalla on myös vuonna 2011 tehtaan katolle asennettu aurinkovoimala, jota ohjataan VACON 8000 SOLAR -invertterillä. Voimalan huipputeho on 55 kw, ja sen avulla voidaan vähentää ostetun sähkön määrää ja myös testata aurinkopaneelien ja inverttereiden yhteistoimintaa. Aurinkovoimalan avulla tehtaan tarpeisiin voidaan tuottaa vuodessa energiaa arviolta 35 MWh. Ympäristövastuu ulottuu alihankkijoihin Vaconin käyttämillä materiaaleilla ja komponenteilla on suora vaikutus tuotteen elinkaarenaikaisiin ympäristövaikutuksiin. Tämän vuoksi Vaconin ja alihankkijoiden välisellä yhteistyöllä on keskeinen asema tuotteiden ympäristövaikutusten parantamisessa. Vacon asettaa komponenteille ja materiaaleille korkeat ympäristövaatimukset, jotta laitteiden kierrätettävyys ja vaarattomuus voidaan varmistaa. Vacon hankkii komponenttinsa tarkkaan valituilta alihankkijoilta ympäri maailmaa ainoastaan tuotteen loppukokoonpano ja testaus tehdään Vaconin tiloissa. Tästä johtuen Vaconin omat tuotantoprosessit ovat erittäin matalapäästöiset. Energiaa kuluu kokoonpanon lisäksi valmiiden tuotteiden testaukseen. Testauksessa syntyy myös energiaa, joka syötetään takaisin sähköverkkoon Vaconin omalla taajuusmuuttajatekniikalla. Näin ostettavan energian määrää on pystytty vähentämään. 6

7 ekologinen vastuu yritysvastuu Vuonna 2011 kehitetty Supplier Excellence -ohjelma otettiin koekäyttöön Suomessa vuoden 2012 aikana menestyksekkäästi. Supplier Excellence -ohjelmassa arvioidaan alihankkijoiden kyvykkyyttä tuottaa Vaconin ympäristövaatimukset täyttäviä tuotteita. Erityisesti alihankkijoiden kanssa keskitytään selvittämään kiellettyjen ja rajoitettujen aineiden käyttöä ja parantamaan materiaaleja koskevan tiedon välittämistä. Supplier Excellence -ohjelman mukaiset periaatteet ohjaavat alihankkijoiden valintaa. Toimintamalli on kokonaisvaltainen, ja siihen kuuluvat muun muassa määrävälein pidettävät Supplier Operational Development -kokoukset, joissa arvioidaan ja seurataan alihankkijan tuotannollisia, laadullisia ja ympäristöön liittyviä toimintaedellytyksiä. Vaconin tavoitteena on, että Supplier Excellence -toimintamalli olisi käytössä kaikissa yhtiön toimintamaissa vuonna taisesti suunniteltujen tuotteiden pitäminen varastossa on käytännössä mahdotonta. Vacon tutkii jatkuvasti keinoja pienentää etenkin lentorahdin määrää ja näin vähentää kuljetuksista syntyviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Vaconin tehtaidenvälistä kuljetustarvetta vähentää se, että yhtiön laajaa tuotevalikoimaa valmistetaan Vaasantehtaan lisäksi myös muissa Vaconin tehtaissa. Esimerkiksi vuonna 2012 VACON 100 HVAC -taajuusmuuttajan tuotanto aloitettiin myös Yhdysvalloissa. Näin tuotanto on lähempänä asiakasta, mikä säästää kuljetuskustannuksia ja vähentää kuljetusten aiheuttamia päästöjä. Tuotanto lähellä asiakasta Komponenttien toimittaminen Vaconin tehtaille ja valmiiden tuotteiden kuljettaminen asiakkaille aiheuttaa ympäristöpäästöjä. Euroopassa toimitukset tapahtuvat pääasiassa rekkarahtina. Euroopan ulkopuolelle suuntautuvissa toimituksissa lentorahdin osuus on ollut melko suuri, sillä vaaditut toimitusajat ovat usein lyhyitä ja asiakaskoh- VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

8 ekologinen vastuu Vacon-konsernin tuotantoprosessin tunnuslukuja Sähköenergian kulutus, MWh Takaisin testausverkkoon syötetty sähkö, MWh* Elektroniikkajätteiden kierrätys, tonnia 43,4 44, ,6 17,3 Muu kierrätettävä materiaali, tonnia 328,5 327,6 249, Ongelmajäte, tonnia 6,3 5,8 6,5 2,9 5,9 Vacon-konsernin tuotantoprosessin tunnuslukuja toimintamaittain Vacon-konserni Suomi Kiina Intia Italia Yhdysvallat Sähköenergian kulutus, MWh Takaisin testausverkkoon syötetty sähkö, MWh* , Elektroniikkajätteiden kierrätys, tonnia 43,4 27,5 11, ,8 Muu kierrätettävä materiaali, tonnia 328, , ,7 9,3 Ongelmajäte, tonnia 6,3 5,5 0,7 0 0,1 0 *Vaconin sisäisessä testausverkossa kierrätettiin suurempi energiamäärä sähköä kuin sähköä ostettiin. Testausverkkoon palautettiin taajuusmuuttajien kuormitustestien aikana syntynyt sähköenergia. Sähköverkosta otettiin vain testausjärjestelmien häviöihin kulunut energia. 8

9 sosiaalinen vastuu yritysvastuu YHTEISTEN ARVOJEN JA OSAAMISEN KAUTTA MENESTYKSEEN Vaconin tavoitteena on olla toimialansa johtava yhtiö, ja tämä tavoite näkyy yhtiön koko kansainvälisen toiminnan kattavassa henkilöstöpolitiikassa. Vaconin henkilöstöpolitiikka perustuu yhtiön arvoihin, jatkuvaan osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämiseen sekä intohimoisen asenteen vaalimiseen. Globaalissa ja kasvavassa Vaconissa yhteisen kulttuurin luominen on yhä tärkeämmässä asemassa. Vaconin henkilöstöpolitiikassa painotettiin vuonna 2012 yhtiön kulttuurin ja johtamisen kehittämistä. Lisäksi työtyytyväisyys ja esimiestyön onnistuminen ovat tärkeitä mittareita, ja niitä seurataan säännöllisesti ja eri tavoin. Vuonna 2012 merkittävimmät koko henkilöstöä koskettaneet hankkeet olivat Vaconin uusien arvojen saattaminen arkeen ja johtamisen kehittämisohjelma. Myös työhyvinvointiin kiinnitettiin erityistä huomiota. Lisäksi vuosi 2012 toi mukanaan organisaatiomuutoksen. Onnistuneiden hankkeiden ja muutosten ohella vuodelle 2012 oli tunnusomaista myös yleinen taloudellinen epävarmuus, minkä johdosta Suomessa jouduttiin käymään yt-neuvottelut. Uusi organisaatio yhtenäistää kulttuuria Vuonna 2012 Vaconin organisaatiota uudistettiin. Uudistuksen tavoitteena on harmonisoida konsernin toimintoja, lisätä tehokkuutta ja yhtenäistää globaalia kulttuuria. Uudistuksen myötä esimerkiksi henkilöstöhallinnon toiminnot, samoin kuin muut tukitoiminnot, palvelevat globaalisti yhtenäisenä funktiona konsernin eri toiminta-alueita. Kilpailuetua osaamisesta Vaconin tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan henkilöstöä, jolla on maailmanluokan tietotaitoa ja osaamista. Yhtiölle on tärkeää vahvistaa henkilöstön osaamista yhtiön kehityksen kannalta kriittisillä alueilla. Globaalina yhtiönä Vacon pyrkii säilyttämään parhaat osaajat tarjoamalla monipuolisia urapolkuja ja mahdollisuuden työkiertoon eri toimintamaiden välillä. Vaconissa osaamisen kehittäminen perustuu yhtiön strategisiin tavoitteisiin ja eri liiketoiminnoissa todettuihin osaamistarpeisiin. Vacon soveltaa osaamisen kehittämiseen 70:20:10-periaatetta: kehittymisestä 70 % tapahtuu työssäoppimisen ja tekemisen, 20 % toisilta oppimisen ja 10 % kurssien ja koulutusohjelmien kautta. Uudet arvot määriteltiin yhdessä Vaconin uudet arvot syntyivät yhdessä henkilöstön kanssa. Henkilöstö kokoontui eri toimintamaissa New Horizons Café -työpajoihin pohtimaan arvoja ja johtamisperiaatteita. Keskustelujen pohjalta syntyivät uudet arvot: Yhdessä vahvempia. Asiakkaat, kumppanit ja työtoverit ovat Vaconin toiminnassa etusijalla. Teemme työtä yhdessä saavuttaaksemme tavoitteemme ja toimimme joustavasti niin, että asiakkaan kokemus on paras mahdollinen. Yhdessä työskentelemällä luomme innostavan, turvallisen, kestävän ja menestyvän ympäristön. Luottamus ja kunnioitus. Luotamme toisiimme ja rakennamme suhteemme avoimuuden, kunnioituksen ja oikeudenmukaisuuden pohjalle. Uskomme, että työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino on tärkeä menestyksen kannalta. Vastuun ottaminen. Otamme vastuuta ja pyrimme saavutuksiin. Toimimme oma-aloitteisesti, otamme rohkeasti vastaan uudet haasteet ja kykenemme tekemään päätöksiä. Intohimona erinomaisuus. Kaikkea toimintaamme ohjaa intohimo erinomaisuuteen, laatuun ja innovatiivisiin ratkaisuihin. Haluamme olla parhaita. Uudet arvot esiteltiin eri toimintamaissa järjestetyissä Live the Values -työpajoissa, joihin otti osaa jokainen Vaconin työntekijä. Työpajatyöskentely oli keskustelevaa ja osallistavaa tavoitteena oli saada jokainen työntekijä ymmärtämään Vaconin arvot ja sisäistämään ne osana omaa työtään. Työpajojen lisäksi arvojen viestintään panostettiin voimakkaasti yhtiön kaikissa sisäisissä kanavissa. Henkilöstöltä tulleen palautteen perusteella arvojen lanseeraus onnistui erittäin hyvin. Uusia arvoja on tuotu esiin myös kanssakäymisessä yhtiön ulkoisten sidosryhmien kanssa. Esimerkiksi asiakassuhteissa Vaconille on tärkeää olla yhdessä vahvempia: luoda menestystä yhdessä asiakkaan kanssa ja antaa asiakkaalle paras mahdollinen kokemus. VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

10 sosiaalinen vastuu Vacon Lead nostaa johtamistaidot uudelle tasolle Vacon Lead -hankkeen tavoitteena oli nostaa johtamiskyvykkyyttä ja strategisen ajattelun tasoa. Hanke keskittyi ensisijaisesti ihmisten johtamiseen. Vacon Lead -hankkeen puitteissa yhtiön ylimmälle johdolle toteutettiin Vacon Leadership Excellence -koulutus yhdessä Aalto University Executive Education Oy:n ja London Business Schoolin kanssa. Osana Lead-hanketta Vacon osallistui myös Svenska Handelshögskolanin Leapjohtamiskonsortioon kuuden Vaconin toimihenkilön voimin. Konsortioon osallistui suomalaisten ja kansainvälisten yritysten johtoa. Sen tarkoituksena oli nostaa osallistujien johtamistaidot uudelle tasolle keskinäisen harjoituksen ja valmennuksen kautta. Vacon Lead -hanke jatkuu myös vuonna 2013 erilaisin toimenpitein. Esimerkiksi Leapjohtamiskonsortioon osallistuu vuonna 2013 jälleen viisi vaconilaista. Organisaatiomuutoksen myötä Vaconissa järjestettiin vuonna 2012 uudistuneeseen organisaatioon liittyvää valmennusta Suomessa, Italiassa ja Intiassa. Valmennusta jatketaan Kiinassa ja Yhdysvalloissa vuonna Vaconissa järjestetään jatkuvasti erilaajuisia koulutusohjelmia. Esimerkiksi Product Excellence -koulutuksilla pyritään varmistamaan yhtiön henkilöstön laaja taajuusmuuttajaosaaminen. Sales Excellence -koulutuksissa kehitetään myynnin johtamista ja osaamista. Niissä pohditaan muun muassa parhaita käytäntöjä, jaetaan kokemuksia ja keskustellaan myynnin yhteisistä pelisäännöistä. Kokonaislaatua ja tehokkuutta pyritään parantamaan Lean Six Sigma -koulutusten kautta, ja vuonna 2012 järjestettiin laatutoiminnossa työskenteleville avainhenkilöille Lean Six Sigma Black Belt -koulutus. Näissä koulutuksissa käytetään suurelta osin ohjattua projektioppimista. Kiinassa keskityttiin vuonna 2012 vahvasti urapolkujen kehittämiseen. Vaconin Kiinan-tehtaalla luotiin vuonna 2012 ohjelmaa, joissa tehdastyöntekijät voivat työssäoppimisen keinoin edetä urallaan vaiheittain aina esimerkiksi insinöörin tehtäviin saakka. Työntekijöiden ammatillista kehittymistä tuetaan, ja heille tarjotaan erilaisia uramahdollisuuksia yhtiön sisällä. Osaamisen kehittymistä seurataan Vaconissa jokaisen työntekijän kanssa kehityskeskusteluissa, jotka käydään esimiehen ja alaisen kesken 1 2 kertaa vuodessa. Kehityskeskusteluissa arvioidaan mennyttä kautta ja asetetaan tulevan kauden kehittämiskohteet ja tavoitteet. Loppuvuodesta 2012 ryhdyttiin kehittämään suorituksen johtamisprosessia, ja siinä yksi osa liittyy kehityskeskustelukäytännön parantamiseen. Muutettu kehityskeskustelukäytäntö otetaan käyttöön vuonna Johtaminen on yksi Vaconin tärkeimmistä kehittämisalueista, ja vuonna 2012 sen osalta toteutettiin Vacon Lead -niminen johtamisen kehittämishanke. Oppilaitosyhteistyöllä uusia lahjakkuuksia Vaconille on tärkeää ylläpitää, kehittää ja lisätä maailmanluokan osaamista yhtiössä. Tästä syystä Vacon etsii uusia lahjakkuuksia luomalla suhteita opiskelijoihin opiskelijatapahtumissa ja -messuilla sekä yritysvierailuilla ja luennoilla. Yhteistyötä tehdään erityisesti tekniikan opiskelijoiden kanssa. Ammatti- ja korkeakouluopiskelijoille ja opinnoissaan pidemmälle edenneille yhtiö tarjoaa kesätyö- ja opinnäytetyöpaikkoja. Vaconin Intian-yhtiö on tehnyt rekrytointiyhteistyötä vuodesta 2010 paikallisen teollisuusautomaatiokoulutukseen keskittyvän instituutin kanssa ja vuodesta 2011 lähtien International School of Business & Research -oppilaitoksen kanssa Bangaloressa. Kiinassa Vacon toimii tiiviisti yhteistyössä ammattikoulujen kanssa, joista 10

11 sosiaalinen vastuu yritysvastuu Vacon rekrytoi uusia lahjakkuuksia vakituiseen työhön ja harjoittelijoiksi. Shanghain yliopiston kanssa etsitään lupaavia automaatioinsinöörejä. Yhdysvaltain-tehtaalla Vacon toimii yhteistyössä Penn State -yliopiston kanssa. Vuonna 2012 Vacon ryhtyi rakentamaan Pohjois-Carolinaan tutkimusja kehitysyksikköä, mikä on johtanut oppilaitosyhteistyöhön myös sillä alueella. Eettinen ohjeisto ja ihmisoikeudet Vacon noudattaa toiminnassaan paikallisia lakeja ja säädöksiä, toimii eettisesti ja tekee työnsä laadukkaasti. Yhtiö kantaa vastuuta ympäristöstä ja kunnioittaa ihmisoikeusperiaatteita ja edellyttää liikekumppaneidensa toimivan samoin. Yhtiö noudattaa yleismaailmallisesti hyväksyttyjä ihmisoikeuksia, lasten oikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia. Tämä tarkoittaa, että Vacon on sitoutunut muun muassa: tarjoamaan terveellisen ja turvallisen työympäristön sekä ehkäisemään turvallisuuteen ja terveyteen liittyviä riskejä kunnioittamaan yhdistymisvapautta ja vapautta kuulua ammattiliittoihin olemaan syrjimättä työpaikan hakijoita ja työntekijöitä millään tavalla. Palkkauksessa, työhönotossa, koulutukseen pääsyssä ja ylenemisessä kaikilla on samat mahdollisuudet rotuun, sukupuoleen, yhteiskunnalliseen asemaan, alkuperään, uskontoon, poliittiseen tai muuhun jäsenyyteen katsomatta noudattamaan työajoissa ja palkka-asioissa näitä koskettavia lakeja ja toimialojen normeja olemaan käyttämättä lapsityövoimaa, pakkotyövoimaa tai minkäänlaisia pakkorangaistuskäytäntöjä kieltämään korruption ja lahjonnan kaikessa toiminnassaan. Vacon ja sen työntekijät eivät maksa eivätkä ota vastaan lahjuksia tai laittomia maksuja. Suunnitelmallista työtä hyvinvoinnin lisäämiseksi Työterveyteen ja hyvinvointiin suhtaudutaan Vaconissa ennakoivasti. Yhtiö selvittää työympäristön ja työyhteisön tilaa säännöllisesti erilaisin kyselyin ja tutkimuksin sekä kehittää henkilöstöpolitiikkaa ja työilmapiiriä näiden kyselyjen ja tutkimusten tulosten pohjalta. Myös säännöllisin väliajoin pidettävissä kehityskeskusteluissa esimies ja alainen keskustelevat työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyvistä asioista. Vacon näkee työhyvinvoinnin kokonaisvaltaisen asiana, joka kattaa niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin. Vuonna 2012 panostettiin fyysisen hyvinvoinnin kehittämiseen erilaisten tempausten avulla. Konserninlaajuisesti Vaconin tehtaita kannustettiin järjestämään yhteinen liikuntapäivä. Yhdysvalloissa Vacon edisti hyvinvointia tukemalla taloudellisesti työntekijöiden jäsenyyttä kuntoklubeilla. Lisäksi Yhdysvaltain Chambersburgin-tehtaalla järjestettiin Suurin pudottaja -kilpailu, jossa työntekijät kisasivat joukkueittain painonpudottamisessa ja -hallinnassa. Kilpailun vaikutukset työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin olivat erittäin myönteiset, ja terveellisten elintapojen vaaliminen jatkui myös kilpailun jälkeen. Vuonna 2012 Kiinassa kiinnitettiin erityistä huomiota Vaconin työntekijöiden ja heidän perheidensä hyvinvointiin. Yhtiö ja työntekijät keräsivät lahjoituksena taloudellista tukea niille työntekijöille, joilla on merkittäviä taloudellisia vaikeuksia. Yhtiö sitoutui lahjoittamaan saman verran rahaa kuin työntekijät keräsivät keskuudestaan. Loppujen lopuksi taloudellista tukea annettiin vuoden loppupuolella yhdelle erityisen vaikeassa asemassa olevalle perheelle. Työturvallisuudessa pyritään ennakointiin ja edelläkävijyyteen Vacon on työturvallisuusasioiden edelläkävijä. Yhtiön tavoitteena on rakentaa työympäristö, jossa työtapaturmia ei pääse tapahtumaan. Vaconin johto ja henkilöstö kehittävät työturvallisuutta jatkuvassa yhteistyössä. Työterveys- ja työturvallisuusasioita johdetaan Vaasan-tehtaassa OHSAS standardin mukaisesti, ja tarkoituksena on sertifioida yhtiön kaikki viisi tehdasta OHSAS standardin piiriin vuoden 2014 loppuun mennessä. Vacon arvioi järjestelmällisesti työstä ja työolosuhteista aiheutuvat vaaratekijät kokonaisvaltaisen riskiarviointimallin avulla. Riskien arvioinnissa pyritään tunnistamaan mahdolliset tapaturmat, ergonomiset, kemialliset ja fyysiset vaaratekijät sekä henkinen kuormittuminen. Yhtiö käyttää riskikartoituksessa omien asiantuntijoidensa lisäksi myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Vuonna 2012 kehitettiin edellisvuonna Suomen-tehtaalla aloitettua visuaalisen johtamisen toimintamallia. Toimintamalliin kuuluu viisi mittaria, joista yksi on turvallisuus. Kunkin mittarin tilaa voidaan tarkastella visuaalisen johtamisen tauluilta, ja tuotannossa niitä seurataan päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Käytännössä visuaalinen johtaminen tarkoittaa muun muassa sitä, että työntekijät itse monitoroivat työympäristöään ja siinä esiintyviä turvallisuusriskejä. Vuoden 2012 aikana visuaalisen johtamisen toimintamalli on yhtenäistetty ja otettu käyt- VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

12 sosiaalinen vastuu töön kaikilla Vaconin tehtailla. Tulokset toimintamallin käyttöönotosta ovat olleet erittäin myönteisiä. Yhtenä erityisenä haasteena nähdään työergonomia, joten ergonomiakartoituksia tehdään jatkuvasti yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena tuki- ja liikuntaelinsairauksien määrän kasvu on saatu pysäytettyä. Tehdastyötä on pystytty keventämään ja raskaiden nostojen määrää vähentämään. Vaconin kaikilla tehtailla Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Intiassa ja Italiassa on työsuojelutoimikunnat, joiden vastuulla on työturvallisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen. Tavoitteena tyytyväiset työntekijät Työtyytyväisyyden tasoa seurataan vuosittain koko konsernin laajuisella työtyytyväisyyskyselyllä. Vuoden 2012 kyselyn vastausprosentti oli erittäin korkea: 89 %. Tuloksissa oli havaittavissa pääosin myönteistä kehitystä. Vaconin uusien arvojen julkistaminen näkyi selvästi kyselyn tuloksissa. Henkilöstö koki ymmärtävänsä yhtiön arvot ja piti niitä hyvinä. Työpaineen koettiin edelleen laskeneen hieman sekä yhteistyön ja tiedonkulun parantuneen. Työntekijöiden halu ottaa henkilökohtaista vastuuta kasvoi jälleen, ja tulos oli tässä suhteessa vuonna 2012 erinomaisella tasolla. Johtamisen nähtiin yhtiössä parantuneen. Samoin uusien työntekijöiden perehdyttäminen koettiin tehokkaaksi. Kyselyn mukaan kehittämistä vaativia asioita olivat oikeudenmukaisuus ja työnantajan tarjoama turvallisuus ja vakaus, työn mielekkyys ja merkityksellisyys sekä palkan kilpailukykyisyys. Samoin Vaconin työnantajakuva nähtiin yhtenä kehittämisalueena. Tuloksissa näkyy yhtiössä vuonna 2012 käydyt yt-neuvottelut, jotka vaikuttivat henkilöstön kokemaan turvallisuudentunteeseen ja työnantajakuvaan. Vuonna 2012 työtyytyväisyyden parantamiseen kiinnitettiin erityistä huomiota Kiinassa. Vaconin Kiinan-tehtaalla kehitettiin johtamista ja viestintää yhä osallistavampaan suuntaan. Tehtaalla esimerkiksi järjestään vuosineljänneksittäin johdon ja tiimien välinen lounastilaisuus, jonka aikana keskustellaan Vaconin toiminnasta ja vaihdetaan kuulumisia. Lisäksi kaikille Kiinantehtaan esimiehille järjestetään säännöllisin väliajoin yhteisiä Tea Party -tapahtumia, joissa pohditaan esimerkiksi laatuun, tuotantoon, työhyvinvointiin ja yhtiön strategiaan liittyviä asioita. Kokemukset avoimen keskustelun lisäämisestä tehtaalla ovat olleet vuoden aikana hyvin myönteisiä. Rekrytointeja ja yt-neuvottelut Vacon-konsernin henkilöstön määrä kasvoi vuoden 2012 aikana 45 henkilöllä. Uusia työntekijöitä rekrytoitiin eniten Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä lähes yhtä paljon Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Vuoden 2012 lopussa konsernin palveluksessa oli henkilöä. Maailmanlaajuinen talouskriisin pitkittyminen vaikutti Vaconin liiketoimintaan. Yhtiö joutui aloittamaan joulukuussa 2011 Suomen-toimihenkilöitä koskevat yt-neuvottelut, jotka päättyivät helmikuussa Yt-neuvottelujen tuloksena jouduttiin irtisanomaan 19 henkilöä. Vähennystarpeeksi neuvottelujen alussa arvioitiin noin 60 henkilöä. Yt-neuvottelujen taustalla olivat taloudelliset, tuotannolliset ja Vaconin toiminnan mahdollisiin uudelleenjärjestelyihin liittyvät syyt. Palkitseminen ja edut Vaconissa palkkaus perustuu työn vaativuustasoon ja henkilökohtaiseen suoritukseen. Palkkaus ja työsopimus perustuvat yleisiin sopimuksiin ja yksilökohtaisiin ratkaisuihin. Kaikki työntekijät ovat mukana bonuspalkkausjärjestelmässä, jonka pohjana ovat yhtiön liikevaihto ja saavutettu voitto. Lisäksi käytössä on osakepohjainen kannustinjärjestelmä, joka tarjoaa sen piirissä oleville henkilöille mahdollisuuden yhtiön osakkeiden pitkäjänteiseen omistukseen. Vuonna 2012 Vaconissa aloitettiin konserninlaajuinen palkitsemisen kehittämisprojekti, jossa arvioitiin toimihenkilötehtävät globaalisti ja samalla yhtenäistettiin tehtävänimikkeitä. Arviointi saatiin valmiiksi koko konsernin osalta vuoden 2012 aikana. Asiakastyytyväisyyttä seurataan sähköisesti Vaconin pyrkimyksenä on vastata nopeasti ja tehokkaasti asiakkaiden antamaan palautteeseen ja heidän tarpeisiinsa. Tämä onnistuu vain saumattomalla ja luottamuksellisella yhteistyöllä. Vacon haluaa käydä avointa vuoropuhelua asiakkaidensa kanssa, minkä johdosta myös asiakastyytyväisyyden seurantaa on kehitetty järjestelmällisesti. Asiakastyytyväisyyttä seurataan ja mitataan kuukausittain. Vacon otti vuonna 2011 Suomessa käyttöön Customer Relationship On-Line (CROL ) -prosessin asiakastyytyväisyyden mittaamiseen ja seurantaan. Vuonna 2012 CROL -prosessia laajennettiin kaikkiin Pohjois-Euroopan toimintamaihin sekä Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Prosessin käyttöönottoa laajennetaan vuonna 2013 myös muihin maihin. CROL -prosessin tavoitteena on asia- 12

13 sosiaalinen vastuu yritysvastuu kasyhteistyön tiivistäminen ja asiakaspalautteen jatkuva, järjestelmällinen ja konkreettisiin kehittämistoimiin johtava seuranta. Prosessissa on saatu toivottuja hyötyjä asiakastyytyväisyyden mittaamiseen ja seuraamiseen. Sen kautta saatu asiakaspalaute kertoo selkeästi, kuinka tyytyväinen asiakas on heti myynti-, tilaus-, toimitus- tai huoltotoimenpiteen jälkeen. Sähköinen palaute välittyy suoraan asiakasvastaavalle, ja yhtiö pystyy reagoimaan asiakaspalautteeseen nopeasti. Tuloksista ja asiakaspalautteesta raportoidaan yhtiön johdolle, joka hyödyntää tätä raportointia strategisessa suunnittelussa. Sähköisen asiakaspalvelun kehittäminen on yksi Vaconin liiketoiminnan kehittämisen pääpainopistealueista. Tuotevastuu Vacon huolehtii siitä, että sen tuotteet täyttävät tuoteturvallisuuslakien ja -asetusten vaatimukset. Laitteet testataan kattavien turvallisuustestausstandardien mukaisesti, ja testien tulokset varmennetaan kolmannen osapuolen toimesta. Vacon pitää myös huolta siitä, että sen tuotteiden käyttöönotto, käyttö ja käytöstäpoisto on turvallista ja luotettavaa. Yhtiö tarjoaa asiakkaille yksityiskohtaista tietoa käsikirjoissaan ja ohjeissaan sekä järjestää laajoja koulutuskokonaisuuksia. Koulutuksia järjestetään useissa eri maissa ja niitä muokataan asiakkaan tarpeiden mukaan. Vaconin laaja maailmanlaajuinen huoltopalveluverkosto, johon kuuluu yli 80 huoltopistettä 48 eri maassa, tarjoaa huollon ja muut ylläpitopalvelut Vaconin kaikille tuotemerkeille. Ennakoivalla ylläpidolla turvataan taajuusmuuttajan käyttö ja pidennetään taajuusmuuttajan elinikää. Tämän lisäksi Vacon tarjoaa teknistä puhelinpalvelua, joka päivystää ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Vacon oikeudessa tullausmenettelyistä Vaconin Kiinan-tytäryhtiössä vuonna 2011 alkanut tullausmenettelyihin liittyvä oikeusprosessi jatkui ylemmässä oikeusasteessa vuonna 2012, kun kaksi asianosaista valitti alemman oikeusasteen joulukuussa 2011 langettamasta tuomiosta. On mahdollista, että tuomio muuttuu ylemmässä tuomioistuimessa Vaconin osalta, joten asiaan liittyy vielä epävarmuustekijöitä. Vacon on tehnyt joulukuussa 2011 varauksen käynnissä olevan oikeuskäsittelyn vuoksi. Vacon noudattaa jatkossa yhä tarkempaa menettelyä paikallisten tullisäädösten kanssa. Yhtiön yksiselitteisenä politiikkana on noudattaa maailmanlaajuisessa toiminnassaan niin paikallisia kuin kansainvälisiä lakeja, sääntöjä ja määräyksiä. Tukea nuorisotyöhön Yhteiskunnallisista ja eurooppalaisista vaikutuskanavista Vaconille tärkeimpiä ovat Teknologiateollisuus ry ja Elinkeinoelämän keskusliitto. Vacon on myös mukana CleanTech Finland -verkostossa, joka edistää suomalaisten puhtaan teknologian yritysten toimintaa kansainvälisillä markkinoilla. Tuotantopaikkakunnilla paikalliset päätöksentekijät ovat tärkeitä toimijoita alueellisen kehitysympäristön rakentajina. Vacon pitää nuorisotyön tukemista tärkeänä. Yhtiö on Suomen Purjelaivasäätiön pääyhteistyökumppani ja tukee Suomen Purjelaivasäätiön Sails for Environment -ympäristönsuojeluohjelmaa sekä tarjoaa syrjäytyneille nuorille säätiön kautta mahdollisuuksia saada uusia kokemuksia ja oppia yhteistyötaitoja. Lisäksi Vacon toimii yhteistyössä Team Kalle Palanderin kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on tarjota lupaaville nuorille edellytyksiä kehittyä alppihiihtäjinä. Yhtiö tukee myös Suomen alppihiihtomaajoukkuetta ja tekee paikallisesti yhteistyötä Hockey-Team Vaasan Sport Oy:n kanssa. Vacon valitsee sponsoroitavansa huolellisesti. Vacon tukee nuoria, kehittyviä yhteistyökumppaneita, joilla on yhtäläisyyksiä yhtiön brändin kanssa. Poliittisesti Vacon on sitoutumaton eikä sen johdosta tue poliittisia puolueita Suomessa tai muualla maailmassa. VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

14 sosiaalisen vastuun tunnusluvut 2012 henkilöstö toimialoittain SUKUPUOLIJAKAUMA Henkilöstön koulutustaso 74,4 % 25,6 % Tuotanto 47,5 % Myynti ja markkinointi 28,5 % tuotekehitys 17,8 % tukitoiminnot 6,2 % alempi korkeakoulu- tai insinööritutkinto 35,0 % ammatillinen koulutus 24,5 % PERUSKOULUTUS 21,2 % maisteritutkinto 18,2 % LISENSIAATTI- TAI TOHTORINTUTKINTO 1,1 % henkilöstö alueittain REKRYTOINTI alueittain Tapaturmat ja läheltä piti -tilanteet, SUOMI 64,3 % 28,3 % 7,4 % 47,3 % 46,8 % 5,9 % Eurooppa, lähi-itä ja afrikka 64,3 % aasian ja tyynenmeren alue 28,3 % pohjois- ja etelä-amerikka 7,4 % eurooppa, lähi-itä ja afrikka 47,3 % aasian ja tyynenmeren alue 46,8 % pohjois- ja etelä-amerikka 5,9 % läheltä piti -tilanteet 73 tapaturmat 11 14

15 sosiaalinen vastuu yritysvastuu Henkilöstö Henkilömäärä kauden lopussa Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka, % 64,3 67,4 69,1 71,2 74,6 Pohjois- ja Etelä-Amerikka, % 7,4 7,1 6,4 6,6 6,7 Aasia ja Tyynenmeren alue, % 28,3 25,5 24,5 22,2 18,7 Naisia, % 25,6 26,2 27,2 27,5 29,2 Miehiä, % 74,4 73,8 72,8 72,5 70,8 Tuotekehityshenkilöstön osuus, % 17,8 15,7 15,0 13,8 13,0 Henkilöstön tunnuslukuja Konsernin palveluksessa keskimäärin, hlöä Henkilöstön keski-ikä, vuotta 36,7 36,3 36,2 Keskimääräinen palveluaika, vuotta 6,2 5,8 5,7 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

16 GRI-sisältövertailu Vacon Oyj:n yritysvastuun raportointi GRI-ohjeiston C-soveltamistason mukaisesti GRI-raportointisuosituksen soveltamistasot* Raportointitaso G3 profiilitiedot G3 johtamisjärjestelmän kuvaus G3 tunnusluvut * lisätietoja C Raportoidaan 1.1, , , , , Ei vaadita Raportoidaan vähintään 10 tunnuslukua, jotka sisältävät ainakin yhden tunnusluvun jokaiselta osa-alueelta: sosiaalinen vastuu, taloudellinen vastuu ja ympäristövastuu. Vacon Oyj:n raportoi yritysvastuusta GRIohjeiston C-tason kriteereiden mukaisesti. Raporttia ei ole ulkoisesti varmennettu. Sisältöindeksin selitteet Indikaattorityyppi Y = Ydinindikaattori T = Täydentävä indikaattori GRI-raportoinnin taso X = Raportoitu GRI:n mukaisesti O = Raportoitu osittain - = Ei raportoitu vuodelta 2012 GRI:n mukainen sisältö GRI:n soveltaminen Kommentit Sivut Strategia ja analyysit 1.1 Toimitusjohtajan katsaus X 6-7 Organisaatio 2.1 Organisaation nimi X Tärkeimmät tuotteet, palvelut ja tavaramerkit X 2, 12-13, Operatiivinen rakenne X Organisaation pääkonttorin sijainti ja toimintojen maantieteellinen sijainti X Takakansi 2.6 Omistussuhteet ja yhtiömuoto X Markkinoiden kuvaus X Organisaation toiminnan laajuus X 4, takakansi 2.9 Merkittävät muutokset organisaation koossa, rakenteessa tai omistuksessa raportointikaudella X Raportointikaudella saadut palkinnot X 42 16

17 GRI-sisältövertailu yritysvastuu Raportoinnin profiili Raportointiajanjakso, edellisen julkaistun raportin ajankohta ja raportointitiheys Yhteyshenkilöt ja -tiedot raporttia koskevissa asioissa, raportin sisällön määrittely O Yritysvastuusta raportoidaan vuosittain osana vuosikertomusta. Lisätietoa yritysvastuusta löytyy Vaconin verkkosivuilta. X 41, Raportin rajaukset ja rajoitukset, yhteisyritykset ja muut merkittävät tekijät X Muutokset aiemmin raportoiduissa tiedoissa ja merkittävät muutokset aikaisempiin raportointilaajuuksiin tai laskentaperiaatteisiin GRI-sisältöindeksi X Ei merkittäviä muutoksia laskentaperiaatteissa GRI-sisältöindeksi X Hallinto, ohjaus, sitoumukset ja velvoitteet Hallintokäytännöt ja hallintotapa, omistajien ja henkilöstön vaikutusmahdollisuudet hallituksen toimintaan Sidosryhmävuorovaikutus X Sidosryhmien määrittely sekä sidosryhmäyhteistyön käytännöt X 4-5, 41, Taloudellinen vastuu Taloudellinen suorituskyky GRI:n mukainen sisältö GRI:n soveltaminen Kommentit Sivut Y EC1 Organisaation tuottama lisäarvo X 42 Y EC2 Ilmastonmuutoksen taloudelliset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet O Vacon kehittää tuotteita ja ratkaisuja ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaisemiseen. 2, Y EC3 Eläkesitoumusten kattavuus organisaatiossa O Vacon noudattaa toimintamaidensa lainsäädäntöä myös eläkesitoumuksissa. 34 Y EC4 Merkittävät valtionavustukset O 42 Markkina-asema ja talous Y EC5 Organisaation pienimmän aloituspalkan suhde kansalliseen minimipalkkaan O Ks. lisää Eettinen ohjeisto ja ihmisoikeudet. 49 Y EC6 Ostot paikallisilta toimittajilta O Vacon panostaa strategisesti tehokkaisiin hankintoihin ja globaaliin verkostoon , 41, 42 Y EC7 Paikalliset rekrytoinnit X 48-49, 52 Välilliset taloudelliset vaikutukset Y EC8 Kuvaus infrastruktuurin ja palveluiden kehittymiseen liittyvistä O 42 investoinneista Ympäristövastuu Materiaalit Y EN1 Käytetyt materiaalit painon ja määrän mukaan O Y EN2 Kierrätettyjen materiaalien suhteellinen osuus käytetystä materiaalista O VACON OYJ VUOSIKERTOMUS

18 GRI-sisältövertailu Energia Y EN3-4 Suora ja epäsuora energiankulutus jaoteltuna primäärienergialähteittäin O 46 T EN5 Energiansäästötoimenpitein aikaansaatu energian säästö X T EN6 Aloitteellisuus energiansäästöön: energiatehokkaat tai uusiutuviin energialähteisiin perustuvat tuotteet ja palvelut; vaikutukset energiankäyttöön X Vesi Y EN8 Vedenotto O Kokonaisuuden kannalta merkitys on pieni, koska Vaconin tuotantoprosesseissa ei käytetä vettä. Päästöt ja jätteet Y EN16 Suorat ja epäsuorat kokonaiskasvihuonekaasu-päästöt painon mukaan O Päästöt syntyvät pääosin käytetyn energian tuotannosta. Vaconin tuotteilla ja ratkaisuilla vähennetään energiantarvetta ja kasvihuonekaasujen syntymistä. Y EN22 Jätteiden kokonaismäärä jätelajeittain ja käsittelyn mukaisesti X 46 T EN24 Käsitellyn ongelmajätteen määrä X 46 Tuotteet ja palvelut Y EN26 Tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi tehdyt toimenpiteet Y EN27 Uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen otettujen tuotteiden ja pakkausmateriaalien suhteellinen osuus myydyistä tuotteista tuoteryhmittäin Toiminnan lainmukaisuus Y EN28 Merkittävien ympäristölainsäädännön ja -säännösten rikkomiseen liittyvien sakkojen rahallinen määrä sekä ei-rahallisten sanktioiden lukumäärä Kuljetukset T EN29 Tuotteiden ja materiaalien kuljetuksesta sekä työmatkoista aiheutuneet merkittävät ympäristövaikutukset Yleiset T EN30 Ympäristönsuojelun kokonaiskustannukset ja ympäristöinvestoinnit tyypeittäin Sosiaalinen vastuu Tuotevastuu GRI:n mukainen sisältö GRI:n soveltaminen Kommentit Sivut Y PR1 Asiakkaiden terveyttä ja turvallisuutta parantavat käytännöt tuotteen tai palvelun elinkaaren ajalta 40, X Vacon on käynnistänyt toiminnan vikaantuneiden laitteiden hyödyntämiseksi. O Tapauksia ei tullut esiin vuonna O Suuri osa sisäisistä kokouksista, koulutuksista jne. pidetään videoneuvotteluina. 45 O Tuotannon ja logistiikan kehittämistyö on käynnissä. 4-5, X 39, T PR2 Tuoteturvallisuuslakien ja -asetusten noudattaminen X 51 Y PR3 Tuotteiden ja palveluiden pakollinen informaatio X 43, 51 T PR4 Tuotetietoon ja merkintävelvoitteisiin liittyvien määräysten rikkomukset X 51 T PR5 Asiakastyytyväisyyteen liittyvät toimintakäytännöt ja kyselyt X

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja.

Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja. Global Reporting Initiative (GRI) Global Reporting Initiative (GRI) on riippumaton, verkostopohjainen organisaatio, joka on kehittänyt kestävän kehityksen raportointiviitekehyksen. GRI on vapaaehtoinen

Lisätiedot

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 1 (6) Huhtikuu 2012 Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys sisältää aikaan sidonnaisia tietoja, jotka pitävät paikkansa niiden julkaisuhetkellä. Tämä esitys sisältää tulevaisuuteen

Lisätiedot

YRITYSVASTUURAPORTTI 2013 KESTÄVÄ KASVU LUODAAN YHDESSÄ

YRITYSVASTUURAPORTTI 2013 KESTÄVÄ KASVU LUODAAN YHDESSÄ YRITYSVASTUURAPORTTI 2013 KESTÄVÄ KASVU LUODAAN YHDESSÄ VISIO THE DRIVES FAMILY VACONIN UUSI YHTEISÖLLINEN VISIO NÄEMME, että todellista arvoa luodaan yhdessä. Tämän vuoksi tulemme luomaan The Drives Familyn,

Lisätiedot

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012 1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.2.2012 Vacon - taajuusmuuttajatalo Vacon on maailman suurin yksinomaan taajuusmuuttajia suunnitteleva ja valmistava yhtiö. Yhtiö

Lisätiedot

2014 VASTUULLISUUS- RAPORTTI

2014 VASTUULLISUUS- RAPORTTI 2014 VASTUULLISUUS- RAPORTTI Vastuullisuus on Vaconin liiketoiminnan perusta, ja se näkyy yhtiön toiminnassa, ajattelutavassa ja johtamisessa. Vastuullisena yhtiönä Vacon kehittää maailmanlaajuisia toimintojaan

Lisätiedot

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2017

Abloy oy ympäristökatsaus 2017 Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009 Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Sisältö Taloudellinen kehitys 1-6/2009 Markkinakehitys KONEen kehittämisohjelmat Johtaminen haastavassa

Lisätiedot

Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT

Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI Sisältö 2 3 4 5 6 Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT TAUSTAA Keravan Energian

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!!

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! !!! Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS on Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

Vastuullisuusraportti 2013

Vastuullisuusraportti 2013 Vastuullisuusraportti 2013 Global Compact -ohjelma YK:n perustama ja johtama yritysten vastuullisuusohjelma Global Compact on toiminut vuodesta 2000 lähtien. Se perustettiin sitouttamaan kansainvälisesti

Lisätiedot

GRI-sisältövertailu. * pääindikaattori raportoitu kokonaan raportoitu osittain ei raportoitu

GRI-sisältövertailu. * pääindikaattori raportoitu kokonaan raportoitu osittain ei raportoitu * pääindikaattori raportoitu kokonaan raportoitu osittain ei raportoitu GRIsisältövertailu GRIindikaattori Perussisältö Sivu Kommentit 1 Strategia ja analyysi 1.1 Johdon lausunto 811, 25 1.2 Keskeisten

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009

Lisätiedot

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj Tulos Q1 2013 Helsinki, 19.4.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 19.4.2013 1 Sisältö Suomisen Q1 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q1 2013 Strategian

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet 1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

Fennovoiman vastuullisuusohjelma

Fennovoiman vastuullisuusohjelma Fennovoiman vastuullisuusohjelma 1 Vastuullisuusohjelma tukee Fennovoiman toimintojen ja Hanhikivi 1 -hankkeen kestävää kehitystä. Turvallisuus Ympäristö Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu 2 Vastuullisuusohjelma

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Vastuullisuusraportointi ympäristönäkökulmasta

Vastuullisuusraportointi ympäristönäkökulmasta Vastuullisuusraportointi ympäristönäkökulmasta Oiva-iltapäivä 29.10.2014 / kk SATO lyhyesti 2 Vastuullisuus SATOssa Ympäristövastuu Energiatehokkuus Elinkaari-investoinnit Jätemäärien pienentäminen Investointien

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Yhteiskuntavastuu.. 3. Henkilöstö. 3. Työturvallisuuus. 3. Terveys Ympäristö.. 4. Yhteystiedot... 5

SISÄLTÖ. Yhteiskuntavastuu.. 3. Henkilöstö. 3. Työturvallisuuus. 3. Terveys Ympäristö.. 4. Yhteystiedot... 5 YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI 2017 SISÄLTÖ Yhteiskuntavastuu.. 3 Henkilöstö. 3 Työturvallisuuus. 3 Terveys...... 3 Ympäristö.. 4 Yhteystiedot..... 5 2 YHTEISKUNTAVASTUU Okmetic on valinnut yhteiskuntavastuullisen

Lisätiedot

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia 17.2.2010 Helen tänään Jarmo Karjalainen 1 EU:n tavoite sähkömarkkinoiden kehittymisestä Harmonisoitujen alueellisten markkinoiden kautta...... yhtenäiseen eurooppalaiseen markkina-alueeseen Pohjola Brittein

Lisätiedot

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Sebastian Linko, Vacon Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 20. toukokuuta 2014 Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2007. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 31.1.2008

Tilinpäätöstiedote 2007. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 31.1.2008 Tilinpäätöstiedote 2007 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä 2007 Koko vuoden saadut tilaukset kasvoivat yli 40 % nousten 4 106 (1-12/2006: 2 910) milj. euroon. Q4 tilaukset ennätykselliset 1 214

Lisätiedot

Wärtsilän konsernitilinpäätökseen sisällytetyt yhtiöt on lueteltu konsernitilinpäätöksen liitteessä 32. Tytäryhtiöt.

Wärtsilän konsernitilinpäätökseen sisällytetyt yhtiöt on lueteltu konsernitilinpäätöksen liitteessä 32. Tytäryhtiöt. Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015 Kestävä kehitys 1 Olennaisuusarviointi Tunnistetut olennaiset näkökohdat ja laskentarajat Konsernin laskentaraja (G4-17) Wärtsilän konsernitilinpäätökseen sisällytetyt

Lisätiedot

St u Li e Yr t St i In a Ny y L J Tu e Ai u s El i En e N u Je u Yr t St n Va t Ul i Uu m Ll i f Ti a s U A Ro h F s, 8.4. 0 5

St u Li e Yr t St i In a Ny y L J Tu e Ai u s El i En e N u Je u Yr t St n Va t Ul i Uu m Ll i f Ti a s U A Ro h F s, 8.4. 0 5 St u Li e Yr t St i In a Ny y L J Tu e Ai u s El i En e N u Je u Yr t St n Va t Ul i Uu m Ll i f Ti a s U A Ro h F s, 8.4. 0 5 s ÄL s FIBS Vastuullinen yritystoiminta Yritysvastuu Suomessa: FIBSin yrityvastuututkimus

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

KONE Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009. 21. heinäkuuta 2009 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONE Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009. 21. heinäkuuta 2009 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONE Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009 21. heinäkuuta 2009 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2009: Hyvä kasvu liikevoitossa ja rahavirrassa Q2/2009 Q2/2008 Historiallinen muutos 1-12/2008 Saadut tilaukset

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 1 Vastuunrajoitus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

ICT:n tarjoamat mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamisessa ja (elinkaaren aikaisten) Jussi Ahola Tekes ja vihreä ICT 16.9.

ICT:n tarjoamat mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamisessa ja (elinkaaren aikaisten) Jussi Ahola Tekes ja vihreä ICT 16.9. ICT:n tarjoamat mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamisessa ja (elinkaaren aikaisten) ympäristövaikutusten minimoinnissa Jussi Ahola Tekes ja vihreä ICT 16.9.2009 1 400.0 Energiatehokkuudesta 250

Lisätiedot

Kestävä globaali talous

Kestävä globaali talous Kestävä globaali talous Johtaminen 2020 Next Best Practices seminaari Keski-Suomen kauppakamari 10.5.2012 Tuula Pohjola Crnet Oy 11.5.2012 Copyright Crnet Oy 1 Eettistä tehokkuutta Tuula Pohjola TkT Erityisala

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Taloudellinen katsaus 2009 1. maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö 1. KONEen kilpailukyvyn kehittäminen 2. Taloudellinen kehitys 3. Markkinakehitys 4. Kehitysohjelmat 5. Markkinanäkymät

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

GRI-TAULUKKO. Raportti vastaa L&T:n oman käsityksen mukaan raportointitasoa B.

GRI-TAULUKKO. Raportti vastaa L&T:n oman käsityksen mukaan raportointitasoa B. GRITAULUKKO Lassila & Tikanojan vuosikertomus 2012 on samalla yritysvastuuraportti, joka on laadittu noudattaen Global Reporting Initiativen (GRI:n) laatimia raportointiperiaatteita ja G3.1raportointiohjeistoa.

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

OMAVALVONTA ISO 9001 ISO / FSSC 22000 ISO 14001 OHSAS 18001 SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY 24.9.2015. Marika Kilpivuori

OMAVALVONTA ISO 9001 ISO / FSSC 22000 ISO 14001 OHSAS 18001 SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY 24.9.2015. Marika Kilpivuori SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Laatu- ja ympäristöjärjestelmät 24.9.2015 Marika Kilpivuori OMAVALVONTA ISO 9001 ISO / FSSC 22000 BRC ISO 14001 OHSAS 18001 IFS 1 MIKÄ JÄRJESTELMÄ MEILLÄ TARVITAAN? Yrityksen

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

Pidetään selkä suorana

Pidetään selkä suorana Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.

Lisätiedot

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Tuula Pohjola Dosentti, TkT Teknillinen korkeakoulu TKK Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016 MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ 9. elokuuta 1 Työympäristöasiantuntija Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä toteuttavista yrityksistä. Tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

Vastuullinen liiketoiminta Suomessa tänään, huomenna ja vuonna 2020

Vastuullinen liiketoiminta Suomessa tänään, huomenna ja vuonna 2020 Vastuullinen liiketoiminta Suomessa tänään, huomenna ja vuonna 2020 Tuula Pohjola Crnet Oy 27.01.2012 25.1.2012 Copyright Crnet Oy 1 Vastuullinen liiketoiminta 1. Missä on kestävän kehityksen painopiste

Lisätiedot

Hankinnat ja ympäristö

Hankinnat ja ympäristö Hankinnat ja ympäristö Markus Lukin Helsingin kaupungin ympäristökeskus 27.2.2008 27.2.2008 Markus Lukin 1 Miksi hankintojen ympäristöasiat tärkeitä? o Suorat ympäristövaikutukset vähenevät o Hankintojen

Lisätiedot

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Ainutlaatuinen tapa toimia Fiblonilla on alalla ainutlaatuinen tapa toimia paneudumme asiakkaidemme liiketoimintaan ja kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia palvelu-

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies 12.10.2011 Matti Rae, Elinkeinoelämän Ympäristöfoorumi 1 Ensto Group on kansainvälinen perheyritys Henkilöstöä

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013 KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013 22. lokakuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE pitää matkustajat liikkeessä liukuporrasinnovaatioilla. KONEen viimeisin liukuporrasinnovaatio, KONE

Lisätiedot

Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2018-2022 Työhyvinvointiohjelman painopistealueet 2018-2022 1.Yksilön ja työyhteisön kyvykkyydet lisääntyvät. 2.Johtaminen ja esimiestyö tukevat oppimista, vuorovaikutusta

Lisätiedot

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Tuote palveluna Nyt Tulevaisuuden mahdollisuudet Taloudellinen potentiaali Elinkaaren pidentäminen Verkoston optimointi Digitaaliset

Lisätiedot

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET. Päivitetty

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET. Päivitetty VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET Päivitetty 29.12.2016 TAUSTAA Haluamme avoimesti viestiä millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme Vastuullisen sijoittamisen

Lisätiedot

Tietoisku ISO 14001:n ja OHSAS 18001:n tulevista muutoksista. Tuulikki Lammi Versio1,0 2014-09-03

Tietoisku ISO 14001:n ja OHSAS 18001:n tulevista muutoksista. Tuulikki Lammi Versio1,0 2014-09-03 Tietoisku ISO 14001:n ja OHSAS 18001:n tulevista muutoksista Tuulikki Lammi Versio1,0 2014-09-03 Uutta Yhteinen rakenne Rakenne ja termit ovat harmonisoitu Uusitut ISO 14001 ja ISO 45001 tulevat olemaan

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän sertifiointi ISO 45001:2018 Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Sisällys Yleistä 2 Mitä hyötyjä ISO 45001- standardista on yrityksille? 3 Mitä ISO 45001 edellyttää?

Lisätiedot