Sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 194/02/02/00/2012 SIVLTK 96 Asian valmistelu ja tiedustelut: sivistystoimen talouspäällikkö Jari Railio, puh ja sivistystoimen johtoryhmä Talousarvion 2013 laadintaa varten annetuissa kaupunginhallituksen ohjeissa todetaan, että käyttötalousmenojen raami on edelleen tiukka johtuen erikoissairaanhoidon menopaineista ja toisaalta verorahoituksen menojen kasvua pienemmästä kasvusta. Valtionosuuksien leikkaukset kiristävät myös osaltaan kaupungin taloutta. Kaupungin kokonaismenojen raamiksi on annettu 4,20 prosenttia, mikä sallii menojen kasvuksi 3,68 milj. euroa. Suurin menojen raami 5,51 % on varattu perusturvalautakunnalle (2,67 M ). Sivistyslautakunnalle annettu raami on 2,20 %, mikä sallii euron menojen kasvun. Tulojen kasvuraami on 1,09%. Laadintaohjeiden mukaan palkkojen tarkistusvarauksena talousarvioon otetaan 2,3 %. SIVISTYSLAUTAKUNNAN 2013 TALOUSARVION PERUSTEET Sivistyslautakunnan talousarvion laadinnan lähtökohtia ovat Orimattilan kaupunkistrategia 2020, Sivistystoimen strategia , Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointisuunnitelma , toimintaa ohjaavat säädökset ja normit sekä saatu asiakaspalaute. Talousarvioesityksen laadinnan perusteena on kuluvan vuoden talousarvio. Sivistyslautakunnan 2. osavuosikatsaus 6 kuukauden toteutumasta ennustaa vuoden 2012 talousarvion toteutuvan kokonaisuutena käyttösuunnitelman mukaisesti. Opetuspalveluiden henkilöstömenojen lievä ylittyminen voidaan kattaa arvioitua suuremmalla Opetushallituksen hankerahoituksella ja koulukuljetusten säästöillä. Päivähoidon henkilöstömenojen ylitykset katetaan kotihoidontuen säästöillä. Päivähoitomaksutulot ylittävät tuloennusteen. Tämä antaa liikkumavaraa 2013 talousarvioesityksen laadintaan. Sivistyslautakunnan talousarviossa henkilöstömenojen osuus menoista on 75 %. Siksi on tärkeää, että palkkamäärärahat pohjautuva tilinpäätösennusteelle, mikä edellyttää, että palkkamenojen ennuste laaditaan jokaisella (36) kustannuspaikalla. Lukuvuodelle palkattiin lisää 4 määräaikaista koulunkäyntiavustajaa. Näiden kustannusvaikutus kevätlukukaudelle 2013 on suuruusluokkaa euroa.

2 PALVELUKYSYNTÄÄN VASTAAMINEN Lasten yksityisen hoidon kuntalisän nostaminen Sivistystoimen strategiassa varhaiskasvatuspalvelujen kriittisenä menestystekijänä vuoteen 2015 on varhaiskasvatuspalvelujen tarjoaminen lain edellyttämällä tavalla, palvelujen lisääminen ja monipuolistaminen. Yhdeksi varhaiskasvatuksen vuoden 2012 toiminnallisista tavoitteista on asetettu yksityisten päivähoitopalvelujen tukeminen. Yksityinen päivähoito on yksityistä, kunnan valvomaa sosiaalipalvelutoimintaa. Orimattilassa valvontaviranomaisina sen valvonta kuuluu varhaiskasvatusjohtajalle ja päivähoidon ohjaajille. He toimivat yhteistyössä yksityisten päivähoitotoiminnan tuottajien kanssa, seuraavat toimintaa ja antavat toiminnan järjestämiseen tarpeellista ohjausta ja neuvontaa. Orimattilassa yksityisen päivähoidon määrällinen kehitys on ollut maltillista. Tammikuussa 2007 lasten määrä yksityisen hoidon piirissä oli 55 ja toukokuussa 2010 määrä oli 73. Vuoden 2010 lopussa kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oli 643 lasta. Näin ollen varhaiskasvatuspalveluista noin 10 prosenttia tuotetaan yksityisesti, mikä on merkittävä määrä. Lasten yksityisen hoidon tuen kuntalisän maksaminen perustuu Kansaneläkelaitoksen ja Orimattilan kaupungin allekirjoittamaan voimaan tulleeseen sopimukseen. Sopimuksessa kuntalisän suuruuden määräytymisen perusteena on lapsen hoitomuoto. Yksityisessä päiväkodissa ja ryhmäperhepäiväkodissa tapahtuvaa hoitoa tuetaan 235,45 eurolla kuukaudessa lasta kohti ja yksityisessä perhepäivähoidossa 134,55 eurolla. Ympäristökunnissa kuntalisän määräytymisperusteet eivät ole yhtenäiset - perusteena käytetään hoitomuotoa ja / tai lapsen ikää. Syksyllä 2011 tehdyn selvityksen mukaan yksityisessä perhepäivähoidossa kuntalisä oli euroa ja päiväkotihoidossa euroa. Korkeimmat kuntalisät myönnetään Lahdessa. Näin ollen yksityisen hoidon tuen kuntalisä on Orimattilassa selvästi ympäristökuntia pienempi. Tuen korottamisesta on tehty viime vuosina aloitteita, joista viimeisin tehty kuntalaisaloite. Sivistyslautakunta antoi päivähoidon tehtäväksi yksityisen hoidon tuen kuntalisän yhtenäistämisen Lahden seudun kuntien perusteisiin vuoden 2012 talousarvion valmistelussa. Kuntalisän korottaminen jouduttiin kuitenkin poistamaan talousarvioesityksestä sitä karsittaessa. Sivistyslautakunta pyysi kokouksessa varhaiskasvatusjohtajaa selvittämään mahdollisuutta yksityinen hoidon kuntalisän korottamiseen vuoden 2013 talousarviossa sekä yksityisten päivähoitopalvelujen hyödyntämistä. Varhaiskasvatusjohtaja on nyt valmistellut kolme vaihtoehtoista mallia yksityisen hoidon tuen kuntalisän nostamiselle.

3 Kustannusvaikutukset on laskettu 80 lapsen hoidon mukaan. 1. Kaikille tukeen oikeutetuille 250 euroa / lapsi kuukaudessa. Kustannusvaikutus vuodessa on noin euroa. 2. Kaikille tukeen oikeutetuille 300 euroa / lapsi kuukaudessa. Kustannusvaikutus vuodessa on noin euroa. 3. Alle 3-vuotiaille perhepäivähoidossa 300 euroa / lapsi kuukaudessa ja yli 3-vuotiaille päiväkodissa 250 euroa / lapsi kuukaudessa. Kustannusvaikutus vuodessa on noin euroa. Talousarvion valmistelulle annettu tiukka raami huomioiden, sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvioesitykseen on sisällytetty vaihtoehto 1. eli kuntalisän nostaminen kaikille tukeen oikeutetuille 250 euroon lasta kohden kuukaudessa. Korotus otettaisiin käyttöön huhtikuun 2013 alusta, jolloin kustannusvaikutus 9 kuukauden osalta on noin euroa. Myllylän päiväkodin henkilöstölisäykset Myllylän päiväkoti on toiminut 54 paikkaisena. Tilanahtauden vuoksi esiopetusikäisten lasten ryhmän toiminta on siirretty Myllylän koulun tiloihin ja päiväkodin läheisyyteen on jouduttu perustamaan vuokrakiinteistöön pieni ryhmäperhepäiväkoti helpottamaan keskustan alueen lisääntynyttä päivähoidon tarvetta. Vuonna 1981 rakennetun Myllylän päiväkodin saneeraus ja laajennus aloitettiin elokuussa 2012 ja se valmistuu toukokuussa Laajennuksen jälkeen päiväkotipaikkoja on 75, jolloin yksikkö on toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokas. Elokuussa 2013 aloittava uusi 21 oppilaan ryhmä tarvitsee kaksi lastentarhanopettajaa ja yhden hoitajan. Näiden henkilöstökustannukset vuodelle 2013 ovat viiden kuukauden osalta noin euroa ja vuositasolla noin euroa. Avointen varhaiskasvatuspalvelujen laajentaminen ja päiväkoti Kimpan henkilöstölisäys Avoin päiväkoti Kimppa järjestää avoimia varhaiskasvatuspaleluja arkipäiväisten ongelmien kanssa pohdiskeleville vanhemmille sekä erilaisia toimintamuotoja alle kouluikäisille lapsille, vanhemmille ja muualta muuttaneille perheille. Kimppa toimii perheiden kohtaamispaikkana ja siellä järjestetään erilaisia kerhoja lapsille ja vanhemmille. Kimpassa lasten on mahdollista tavata muita samanikäisiä lapsia, jolloin lapsen sosiaaliset kyvyt kehittyvät ilman varsinaista päivähoitoa. Kimpan toiminta on onkin vaihtoehto päivähoidolle, jolloin sillä on päivähoidon tarvetta vähentävää vaikutus. Vuonna 2011 avointen varhaiskasvatuspalelujen piirissä oli noin 250 lasta.

4 Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointisuunnitelmassa tavoitteina ovat vanhemmuuden tukeminen ja varhaisen puuttumisen kehittäminen. Varhaiskasvatuspalveluissa on valmisteltu Kimpan päiväkodinjohtajan toimenkuvan muutosta perhekeskeisempään suuntaan, jolloin tehtävään sisältyisi myös kentällä tapahtuvaa varhaisen tukemisen perhetyötä. Viranhaltijalla on korkeakoulututkinnon pohjalta hyvät edellytykset tähänkin työhön. Päivähoitopalvelujen talousarvioesitykseen sisältyy avointen varhaiskasvatuspalvelujen laajentaminen alkaen perhetyöhön ja siihen tarvittavat henkilöstömäärärahat. Tällöin olisi tarkoituksenmukaista, että Kimpan päiväkodinjohtajan nimike muutettaisiin nimikkeeksi varhaiskasvatuksen palveluohjaaja. Nimikemuutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. Avointen varhaiskasvatuspalvelujen laajentaminen edellyttäisi Kimppaan yhden hoitajan toimen elokuusta 2013 alkaen. Kustannusvaikutus vuodelle 2013 viiden kuukauden osalta on euroa ja vuositasolla noin euroa TALOUSARVIOESITYS Sivistyslautakunnan talousarvioesitys sisältää em. palvelukysyntään vastaavien toimenpiteiden edellyttämät henkilöstölisäykset 1.8. alkaen viiden kuukauden osalta, yhteensä euroa sekä yksityisen hoidon kuntalisän nostoon huhtikuusta alkaen varattu euroa. Talousarvioesitys sisältää edelleen myös Jokivarren koulun kokoaikaisen toimistosihteerin palkkausmäärärahat, jotta yli 600 oppilaan ja 80 työntekijän erityisopetuksen sisältävän yhtenäiskoulun toimistotehtävät voidaan hoitaa asianmukaisesti. Sivistyslautakunnan 2013 talousarvioesityksen menot, tulot, nettomenot ja niiden muutokset sekä talousarvioesitys ja annettu raami on esitetty allaolevassa taulukossa. MENOT TULOT NETTO Ta-2012 Muutos ,32% ,96% ,44% Raami Ylitys

5 Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet on esitetty talousarvion laadintalomakkeella. Liite nro 1 Sivistyslautakunnan talousarvioesitys tulosalueittain menojen ja tulojen osalta, meno- ja tulolajeittain sekä muutokset vuoden 2012 talousarvion on esitetty liitteissä. Liitteet nro 2-4 INVESTOINNIT Sivistystoimen investointitarpeet taloussuunnitelmaan on esitetty liitteessä. Esitykset perustuvat Sivistystoimen strategiaan lukuunottamatta Peltolan päiväkodin laajennusta, joka tarvitaan päivähoidon rakennemuutoksesta johtuen. Liite nro 5 Tulosaluekohtaiset henkilöstösuunnitelmat ovat liitteenä. Liite nro 6 Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää esittelyn ja käydyn keskustelun perusteella tehdä kaupunginhallitukselle esityksen sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarviosta ja esityksen investoinneista vuosien taloussuunnitelmaan. Lisäksi sivistyslautakunta hyväksyy vuosien henkilöstösuunnitelman. Sivistyslautakunta pyytää kaupunginhallitukselta lupaa palkata Jokivarren koululle toimistosihteeri kokoaikaiseen työsuhteeseen alkaen nykyisen toimistosihteerin siirryttyä 40 % osa-aikaeläkkeelle. Opetuspalvelujen tulosalueen henkilöstöresurssista voidaan tähän kohdistaa tarvittavat henkilöstömäärärahat. SIVLTK 117 Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. TALOUSARVIOESITYKSEN KARSINTA Talouden suunnitteluryhmä on käsitellyt talousarvioesityk-

6 siä. Tämän perusteella se edellyttää sivistyslautakunnalta euron karsintaa 2013 talousarvioesityksestä. Tällöin menojen raamiksi muodostuu 1,26 %. Uusi taloussuunnitteluohjelma Budnetti ei ollut henkilöstömenojen osalta käytettävissä talousarvioesitystä laadittaessa. Ohjelman tavoitteena oli laskea vakituisen henkilöstön palkkasummat korotuksineen Populus -palkkahallinto-ohjelmasta, mutta tämä ei toteutunut. Vakituisen henkilöstön palkat oli saatu selvitetyksi Budnettiin vasta , minkä jälkeen sinne voitiin syöttää määräaikaisten ja sijais ten palkat siten, että loppusummat vastaavat sivistyslautakunnan alkuperäistä esitystä. Sosiaalivakuutusmaksut muo dos tui vat opetuspalveluissa euroa pienemmiksi (4,8%) kuin alkuperäisessä ta lo usar vioesityksessä, koska opettajien palkkasummaa oli kohdistet tu enem män Kuel - eläkemaksujärjestelmään, jossa maksuprosentti on 4,5 pie nempi kuin Vael järjestelmässä. Myös päivähoidossa sosi aali va kuutusmaksut muodostuivat euroa (3,6%) pienemmiksi kuin ta lous ar vion laadintaohjeiden perusteella lasketussa al ku pe räi sessä talousarvioesityksessä. Talousarvioesityksessä investointeihin oli esitetty euroa koulujen atk-hankintoihin. Talousjohtajan ohjeistuksesta summa on nyt siir ret ty käyt tötalouteen opetuspalveluihin perusteena, että yksittäinen tie tokone ei täytä euron investointirajaa. Em. muutosten perusteella talousarvioesitys muodostui euroa pienemmäksi kuin lautakunnan alkuperäinen talousarvioesitys. Ta-2012 Muutos MENOT TULOT NETTO ,84 % 0,96% 1,92% Raami Alitus Ylitys Sivistyslautakunnan 2013 talousarvioesitys mahtuu talousarvion laadintaohjeissa lautakunnalle menoille annettuun 2,20 prosentin raamiin. Tar kentunut talousarvioesitys tulosalueittain on liitteenä. Muutokset vuodesta 2011 tulosalueittain ovat omana liitteenä. Liitteet nro 7 ja 8 Sivistyslautakunnalle osoitetusta euron karsíntavelvoitteesta on jäljellä Sivistystoimen johtoryhmä on kartoittanut mahdollisia karsintakohteita. Karsinta tulee ensisijaisesti aloittaa esitetyistä uusista toiminnoista. Näistä saatava summa on kuitenkin

7 vain runsaat euroa. Täysimääräinen karsinta edellyttäisi joidenkin olemassa olevien palvelujen lopettamista. Tämä heikentäisi merkittä västi las ten ja perheiden elämää. Liite nro 9 Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta on tarkentuneessa talousarvioesityksessä päässyt sille talousarvion laadintaohjeissa annettuun raamiin sen alit taen. Näin ol len lautakunnalle asetettu täysimääräinen eu ron karsintavelvoite on kohtuuton. Lautakunta harkitsee johtoryhmän esittämältä listaukselta mahdolliset karsinta kohteet. Päätös: Sivistyslautakunta sai selvityksen sivistystoimen määräaikaisesta henkilöstöstä ja talousarvion muista kuin henkilöstömenoista. Tämän jälkeen lautakunta kävi tu los aluei den esi mies ten kans sa lä vit se ta lousar vio esi tyk siin si säl ty vät uudet toiminnot ja merkittävimmät määrärahojen lisäysesitykset. Sivistyslautakunta päätti yksimieli ses ti keskustelun jälkeen, ettei olemassaolevasta palvelutuotannos ta karsita, koska se johtaisi palvelutuotannon merkittävään heikkenemiseen. Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti karsia uusista esityksistä päivähoidon tulosalueelle esitetyt yksityisen hoidon kuntalisän korotuksen euroa ja Avoin päiväkoti Kimpan hoitajan euroa. Li säk si lau takunta karsi esitetyistä määrärahan lisäyksistä yhteensä euroa. Kar sinnat on esitetty liitteessä. Liite nro 9A Näiden yhteensä euron karsinnan jälkeen talousarvioesitys muodostuu menojen osalta euroa alkuperäistä talousarvioesitystä pienemmäksi. MENOT TULOT NETTO Ta-2012 Muutos ,49% ,96% ,54% SivLtk Tae.2013 Raami Alitus

8 Ylitys 550 Karsittu talousarvioesitys tulosalueittain ja muutokset vuodesta 2011 tuloalueittain ovat liitteinä. Liitteet nro 10 ja 11

Sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sivistyslautakunta 96 18.09.2012 Sivistyslautakunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelma 194/02/02/00/2012 SIVLTK 96 Asian valmistelu ja tiedustelut: sivistystoimen talouspäällikkö

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 20.09.2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 268/02.02.00/2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 Asian valmistelu:

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ Laatunen Kirsti Papinaho Sirkka-Liisa. Saarenkoski Sanna

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ Laatunen Kirsti Papinaho Sirkka-Liisa. Saarenkoski Sanna ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2012 1 Sivistyslautakunta Aika 23.10.2012 klo 18:00-20:10 Paikka Osanottajat Sivistyspalvelukeskus Nimi Karjalainen Riitta Ahtiainen Jani Laatunen Kirsti Papinaho Sirkka-Liisa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 1. Laatunen Kirsti Niklander Jorma Papinaho Sirkka-Liisa Saarenkoski Sanna

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 1. Laatunen Kirsti Niklander Jorma Papinaho Sirkka-Liisa Saarenkoski Sanna ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 1 Sivistyslautakunta Aika 18.09.2012 klo 18:00-19:50 Paikka Osanottajat Sivistyspalvelukeskus Nimi Karjalainen Riitta Tolonen Juha-Pekka Laatunen Kirsti Niklander

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunta 167 19.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Keskiviikko klo

Keskiviikko klo RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2016 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2016 klo 16.00-17.30 Rautalammin lukio Anu Hotti Helena Hänninen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistuen vakinaistaminen Pöydälle 02.12.2015 HEL 2014-014404 T 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 50 12.10.2018 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma 2020 2022 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 12.10.2018 50

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 88 Ympäristölautakunnan esitys talousarvioksi vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2015-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan talousarvio/palvelusopimus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8. Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne 19.9.2017 Budjetin perusteet Budjettiesityksen laadinta perustuu KH:n 25.4.päättämiin ohjeisiin Määrärahakehys rakennettiin kaupungin talouden kokonaiskehyksen

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa

Lisätiedot

Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma

Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma Elinvoima- ja tekninen valiokunta 36 12.09.2017 Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma 2018-2022 Elinvoima- ja tekninen valiokunta 12.09.2017 36 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisen maksun määrääminen ja periminen lapsen varhaiskasvatuksesta lukien

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisen maksun määrääminen ja periminen lapsen varhaiskasvatuksesta lukien Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 16.05.2016 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisen maksun määrääminen ja periminen lapsen varhaiskasvatuksesta 1.8.2016 lukien 1400/00.04.00/2015 KOLA 34 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Kaupungintalo, kokoushuone 1 ( Haapamäen huone)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Kaupungintalo, kokoushuone 1 ( Haapamäen huone) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Perusturvalautakunta 01.10.2015 AIKA 01.10.2015 klo 17:00-18:48 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 1 ( Haapamäen huone) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 108 Kokouksen

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuolenkosken päivähoitojärjestelyt alkaen, palvelurakenteen muuttaminen

Vuolenkosken päivähoitojärjestelyt alkaen, palvelurakenteen muuttaminen Koulutuslautakunta 45 12.06.2013 Vuolenkosken päivähoitojärjestelyt 1.8.2013 alkaen, palvelurakenteen muuttaminen 159/05.01.00/2013 Koulutuslautakunta 45 Taustaa: Kunnanvaltuusto on seminaarissaan 14.

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle:

Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle: Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle: TA-esitykset pohjautuvat aina kentän tarpeisiin. Tarpeiden kartoitus on talousarviovalmistelun perusrutiini, jossa itse olen ollut osallisena niin

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 746/02.05.00/2012 86 Lasten päivähoidosta perittävien asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Pätäri Karola, puh. (09) 816 52171 Rauman Maria,

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 Aika 1.10.2018 klo 8.37 11.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut. Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015

Lisätiedot

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon Kaupunginhallitus antoi 1.6.2015 hallintokunnille vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2016 2018 laadintaohjeet.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 AIKA 08.11.2010 klo 17:00-19:00 Laajennettu kaupunginhallitus 08.11.2010 PAIKKA OSANOTTAJAT Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Mölsä Tero pj. Koivunen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 380 Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2018 kaupunkiympäristön toimialalla HEL 2018-004193 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot