Pääkirjoitus: Miksi me olemme täällä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkirjoitus: Miksi me olemme täällä?"

Transkriptio

1

2 Pääkirjoitus: Miksi me olemme täällä? Viestintäleirien historian 27. kesäkuun leiri on alkamassa. Miksi me yhä jaksamme tulla leirille? Vastauksia taitaa olla yhtä monta kuin on leiriläisiäkin, kirjaan tähän muutamia kuulemiani: -mutsi pakotti!, -ei muuta tekemistä, -kaveritkin on täällä, - odotin koko vuoden leiriä, -haluan nähdä, miten kaaospäivä toimii, -opin joka vuosi uusia juttuja tietoyhteiskunnasta, -mitä muuta voi koulun jälkeen tehdä? paras leiri ikinä, -koodautunu tonne jonneki, -täällä on mukavaa. Jean näki fb:ssa kuvan meidän tämän leirin uutuudesta, 3D-tulostimesta, ja kommentoi näin: Ohhoh, nyt minäkin tiedän miltä tuntuu kun viestintäleirin tekninen kehitys porhaltaa ohi omat leirimuistot. Ens kesänä pakko käydä päivittämässä muistot, siis! Meillä itse kullakin on erilaisia syitä tulla leirille, mutta varmaa on se, että saamme jokainen täältä jotain niin suurta, että motivaatiota riittää taas ensi vuonnakin tulla leirille, missä se sitten pidetäänkin. Otetaan nyt vaan kaikki irti jokaisesta leiripäivästä tänä vuonna. Varmaa on, että joka päivä opimme uutta, saamme uusia elämyksiä ja ystäviä. Antoisaa viestintäleiriä 2013 Liisa k opi kieliä leirillä suomeksi: maito viesti kiska teltta ranskaksi Laura: lait message kiosque tente viroksi Tobias: piim sõnum kiosk telk venäjäksi Sonja: malako soobzenie kiosk palatka ruotsiksi Johannes: mjölk meddelande kiosk - tält Johannes Alinan taideteos, jonka saat itse värittää!

3 Ryhmäjako: Leevi Helena Virve Henri Veikko Tänään ke Harri Antti Jonatan Tobias Miika Rasmus Anton Juhani Tatu Miro Lauri Le. Tänään ke kristian Roni Lukas Jones Aada Ilari Samu Miisa Joose Taika Riina Tänään ke Orvokki Aino V. Rebekka Karoliina RADIO LEHTI AAMURUOKA Johanna T. Riikka Riia Rauha Anna-Lii Rosamaria Mette Milla Bruno Lauri Li. Tänään ke Uha Anna Maria Sara Sofia Pihla V. Tänään ke Pihla S. Petrus Venla Sonja A. Laura Sonja B. Ilmo Jinni Hilkka Taavetti Kasper Joel Johannes Tänään ke Alisa Terttu Aino D. Venni Walter Onni Maya VIDEO INFO ILTARUOKA Pihlan kertomus eilisestä Eilen lähdimme junnalla leirille Otavaan täällä tuohua riitti, täytimme pienen uima-altaan, Pihlalla ja Ilmolla oli hauskaa ilma oli helteinen. Leirikoira Rölli Rölli on sekarotuinen koira ja se on ihan kiltti. Sitä saa silittää. Rölli on 3 ja puoli vuotta vanha. Taavetti

4 Peliarvosteluita Minecraft Minecraft on peli jossa seikkaillaan,rakennetaan ja hakataan kaikkialta raakaaineita. Minecraftiin voi ladata eri texture pakettaja ja modeja. Eri modeissa on eri tavaroita kuin perus minecraftissa. Eri texture paketeissa tulee erinlaiset blockit. Minecraft on block peli eli palikka peli. Minecraft on 2 bittinen 3D tietokone peli. MINECRAFT POCKET EDITION Minecraft pocet edition on peli jossa seikkaillaan, rakennetaan ja hakataan kaikkialta raakaaineita. Minecraft pocet editionissa ei ole kaikkia samoja aineita mitä minecraftin tietokone versiossa on. Minecraft poket editioniin voi ladata eri texture paketteja ja modeja. Minecraft pocet editionin modeihin voi saada vain niitä tavaroita Mitä minecraftin tietokone versiossa on. Minecraft poket editionin texture paketteihin tulee erinlaiset palikat kuin tavalliseen minecraft pocet editioniin. Minecraft pocet edition on 3D puhelin peli. Vertailu Minecraftissä on paremmat aineet kuin minecraft poket editionissa. Mineraftin hauskuus aste on 88% Minecraft pocet editionissa on huonommat esineet kuin Minecraftissä. Minecraft pocet editionin hauskuus aste on 60% Skyrim elder of scrolls kuvailu: vanha aika,magiaa,lohikäärmeitä,seikkailua,taistelua. arvostelu: grafiikat hyvät,pelin laatu hyvä. xz-skyrim:in tekijät ovat tehneet uuden pelin nimeltä dragonborn. mutta ovat kehittäneet myös samanlaisia pelejä. garry` s mod garry s mod on todella simppeli peli. garry s mod:in tarkoitus on että siinä ei ole tarkoitusta. ideana

5 on se että rakennat tuhoat ja teet laitteita ja kuljetusvälineitä.ainoa lataus lähde on steam. arvostelu: grafiikat todella hyvät hauskuus aste 98% laatu kannattaa kokeilla. Maksullinen 1 0.eur ei ole olemassa demo versiota. SLENDER MAN SLENDER MAN ON TODEL- LA PELOTTAVA PELI MONIEN MIELESTÄ.JOS TIEDÄT TÄMÄN PELIN EN TIEDÄ ONKO SINUN MIELESTÄ SLENDER MAN PELI PELOTTAVA.KULJET MET- SÄSSÄ JA ETSIT LAPPUJA MITÄ PI- TÄÄ LÖYTÄÄ 8.KPL SINULLA ON MYÖS TASKULAMPPU. slender MAN:IN KUVAILU:PITKÄ MIES JOLLA ON VALKOINEN NAAMA JA TE- RÄVÄT PELOTTAVAT KYNNET JA 4-8 LONKEROA MUTTA EI OLE AIVAN VARMAA TIETOA.LAA- TU: GRAFIIKAT HYVÄT, MAAN GRAFIIKAT OK,KOKO SIMULAATION GRAFIIKAT HYVÄT. AMNESIA Amnesia on pelottava ja hyvä kauhupeli. Amnesiassa on outo todella pelottava zombi, jonka suu roikkuu ällöttavästi leuan päällä. Saman tapainen peli kuin slender man ja eyes the horror game. Eyes Eyes on amnesia:n ja slender man:n tapainen peli. Tässä pelissä olet talossa, jossa on leijuva pelottava pää, jota sinun pitää varoa, jos et halua kuolla tässä pelissä. Pelottavuusaste on 87%. EYES THE HORROR GAME Eyes the horror game on pelottava ja hyvä peli. Eyes the horror gamessa pitää kerätä 20 raha pussia. Eyes the horror gamessa on zombi nainen jolla näkyvissä vain ilmassa leijjuva pää jolla on mustat pitkät hiukset ja veriset silmät. Jos zombi nainen leijjuva pää näkee sinut se hyökkää kimppuusi ja tappaa sinut. Eyes the horror game on samanlainen kuin amnesia ja slender man. Onni, Venni, Walter

6

7 Leirit ja kotiseutu tutuiksi radiolla Uutiset - Radio Kirjoittanut Tero Toivonen :50 Kesän tilapäiset radioasemat ovat vähitellen pääsemässä vauhtiin. Viestintäkasvatuksen seuran leiriradio Viekas lähettää tänä vuonna Mikkelissä. Radio Viekas toimii viestintäleirin äänitorvena Otavan opistolla viikon ajan ensi tiistaista alkaen. Ohjelmaa kanavalle toimittavat leirille osallistuvat lapset ja nuoret. Radio Viekas on lähettänyt radioluvalla jo parin vuosikymmenen ajan. Sitä ennen lähetyksiä voitiin kuunnella ainoastaan leirialueella....juttu jatkuu Mediamonitorin sivulla. MUSA: TOP 5 LISTA MUSADIGGARILLE: MACKLEMORE & RYAN LEWIS ft.ray DALTON - CAN'T HOLD US/ MACKLEMORE & RYAN LEWIS ft. WANZ - THRIFT SHOP RIHANNA - DIAMONDS SINI SABOTAGE ft. VILLEGALLE - LEVIKSET REPEE TUOMAS KAUHANEN ft.väinöväinö - ENKELI ELOKUU - TÄNÄÄN LÄHTEE TRAIN - MERMAID OLLY MURS ft. RIZZLE KICKS - HEART SKIPS A BEAT COLDPLAY - PARADISE/ COLDPLAY ft.rihanna - PRINCESS OF CHINA Länsi-Savo: Viestintäleirillä 3D-tulostimeen Päivitetty: :1 5 Elina Keskitalo tutustutaan Sana: viekas Synonyymit: neuvokas, vilpillinen, liukas, ovela, luihu, kavala, epärehellinen, kiero, konnamainen, petollinen, juonikas, kekseliäs, nokkela, pirullinen Viestintäkasvatuksen seuran valtakunnallinen viestintäleiri järjestetään tänä kesänä toista kertaa peräkkäin Otavan opistossa Mikkelissä. Leiriläisten telttakylä nousee opiston kampukselle kesäkuun alussa. Leirillä tehdään viikon aikana tuntikausia suoraa radiolähetystä, seitsemän Tietotuutti-lehteä ja videoita.?tänä kesänä on tarkoitus päästä tutustumaan uutuutena 3D-tulostimeen, jolla voi tulostaa kolmiulotteisia esineitä. Leiriläiset suunnittelevat yhdessä ohjaajien kanssa, mitä kaikkea tulostimella voikaan tehdä, kertoo Viestintäkasvatuksen seuran puheenjohtaja Johanna Viherä. Viestintäleiri sopii 7??1 8-vuotiaille lapsille ja nuorille. Leirille ilmoittaudutaan Viestintäkasvatuksen seuran kotisivujen (http://viekas.fi) kautta. Mikkeliläiset pääsevät paikkakuntalaisalennuksella puoleen hintaan. Lähde:synonyymit.fi

8 TEINISENSAATIO NIMELTÄ JUSTIN BIEBER: Justin Drew Bieber on löytänyt viimeisen neljän vuoden aikana tiensä monien tyttöjen ja muutaman pojankin sydämeen. Huhtikuussakin suomessa keikkaillut Bieber on julkaissut 5 albumia: My World, My World 2.0, Under the Misteliote,Belive ja Believe Acoustic. Justin Drew Bieber (s. 1. maaliskuuta 1994 London, Ontario, Kanada) on kanadalainen laulaja-lauluntekijä, jonka tyylilajeja ovat pääosin pop ja R&B. Bieber on niittänyt erityistä suosiota nuoren naisyleisön keskuudessa ja hän onkin tällä hetkellä maailman menestyneimpiä teinitähtiä. Hänen albumejaan on myyty maailmanlaajuisesti 1 5 miljoonaa kappaletta. Lisäksi hän on ensimmäinen artisti, jonka esikoisalbumilta seitsemän kappaletta on yltänyt Yhdysvaltain Billboard Hot musiikkilistalle. Bieber on voittanut useita palkintoja, kuten American Music Awardsin parhaan miesartistin palkinnon vuonna Hän on myös ansainnut useita ehdokkuuksia, mukaan lukien parhaan uuden artistin Grammy-ehdokkuuden vuonna 2011.

9 JATKIS: VERTAHYYTÄVÄ VIIKONLOPPU PÄÄHENKILÖT: Laura,Johanna,Virve,Anna,Juhani,Uha,Joose,Anton,Leevi ovat iloinen kaveriporukka,joka lähtee rentoutumisviikonlopulle vuokramökkiin. Haastattelu Terttu mitkä meidän nimet ovat? Terttu: Oikea vastaus on Venni Helander ja Walter Wickman. Terttu ketä maa voitti MM jääkiekon mestaruuden vuonna 2011? T: Oikea vastaus on Suomi. Terttu mikä peli on mielestäsi paras? Tertun vastaus on minecraft. Maya mitkä meidän nimet ovat? M: oikea vastaus on Venni Helander ja Walter Wickman. Maya ketä maa voitti MM jääkiekon mestaruuden vuonna 2011? M: Oikea vastaus on Suomi. Maya mikä peli on mielestäsi paras? Mayan vastaus oli Graal oneline classic. Laura keksi erään erityisen raskaan työpäivän jälkeen,että he voisivat mennä kaikki viikonloppuna Lauran netistä löytämälle vuokramökille. Hän soitti muutamalle kaverille jotka kertoivat toiselle kaverille, ja lähtöviikonloppuna Laura huomasi, että lähtijöitä oli hänen itsensälisäksi kahdeksan joten autoja otettiin kaksi... Kuuntele Radio Viekasta! 105,3mHz

10 J o e l i n& K a s p e r i n k u v a r e p o r t a a s i Milla löytyi pihalta kirjoittamassa telttansa edustalla. Kasper otti Millasta ainakin 1 0 kuvaa samalla kun Milla kertoi, että hänellä on saman ikäinen pikkuveli kotona. Rauha ja Anna-Lii bongattiin pihalta nauttimasta jäätelösoodaa. Olivat siis löytäneet leirikiskan ja ostaneet lecuilla herkkuja. Olethan nostanut kansalaispalkkasi infosta? Sen sai vain ekana päivänä, jatkossa saat lecuja tekemällä hyödyllisiä hommia joita löydät listalta infosta. Tässä hyvä idea teltta-asukkaille: pyyhe narulle kuivumaan.

11 Ursula vastaa Kuten leiriperinteeseen kuuluu, Ursula vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin. Saa kysyä ihan mitä vaan, helpot vastaukset tulevat seuraavan päivän lehteen ja vaikeammat vievät vähän kauemmin. Kysymyksiä voi kirjoittaa paperilapulle infossa olevaan ruusupussiin. Pistä mielellään kysymyksen alle nimesi tai nimimerkkisi. On mukavampi vastata, kun tietää, kuka kysyy, vaikka sitten nimimerkki. Voi voi, en osaa vielä veikata mitään, kun en ole kuullut yhtäkään kesäbiisiksi sopivaa, vielä. Eräs ystäväni sanoi facebookissa, etttä Juha Vainion käyn ahon laitaa sopisi jokavuotiseksi kesäbiisiksi, ja olen taipuvainen ajattelemaan samoin. Ursula Pidätkö poneista ai ovatko hevoset enemmän mieleesi? Hevosystävä Pidän kyllä molemmista, olen itse asiassa lähes kaikkien eläinten ystävä (käärmeitä lukuun ottamatta), mutta elämäni aikana olen ollut enemmän tekemisissä hevosten kanssa. Ursula Mikä on lempivärisi? Milla - Mitä sinulle kuuluu, onko kahvissa kanelia? - kahvikissa Kiitos, joskus kuuluu myös sitä, että kahvissani on kanelia. Freemanin Parhaassa teleoperaattorissa viikot vuosiksi muuttuu. Ursula Mitä veikkaat tämän kesäbiisiksi? Utelias Värien suhteen olen vähän varovainen, kun ilmeisesti en näe kaikkia värejä ihan samalla tavalla kuin väestön enemmistö. Siksi pidänkin varmimpana olla musta-valkoisen ystävä Ursula Pistänpä tähän loppuun tähänastisen palstapidon lämpimimmän saamani viestin. Kiitos kaikista kysymyksistä, mutta erityisesti tästä! Pistäkääpä lisää kysymyksiä infon ruusupussiin! Ursula

12 apinalaatikko Onni Taavetti Johannes Walter Terttu Kasper Joel Aino ja Alisa Maya Sonja Hilkka Laura Jinni Ilmo Pihla

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Crocsit - hot or not?

Crocsit - hot or not? Crocsit - hot or not? They are to your eyes what second-hand smoke is to your lungs Älä käytä crocseja kehä 3:n sisäpuolella Kati Crocsit on ainakin hyvät, itse käytän Johannes Miksipäs ei? Taika Paras

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

4H ja osuustoiminta on POP

4H ja osuustoiminta on POP 4H ja osuustoiminta on POP 2 4H ja osuustoiminta. Miksi? Kosketuspintoja työelämään Osuustoiminta kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa! Lähiruokapiirit, ohjelmatoimistot, musiikkipoppoot. 4H:lle oleellinen

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2016

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2016 Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2016 H18 1 Parviainen Markus SKVuoksi 37 10 10 7 poissa 10 2 Klemola Saul RaKaS 34 poissa 12 10 12 poissa 3 Husu Miika SKVuoksi 8 poissa poissa 8 poissa poissa H16 1 Miikki

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

MLL / PAKILA Kesäkisat MLL / PAKILA Kesäkisat m juoksu Tytöt Sijoitus Sukunimi Etunimi Tulos

MLL / PAKILA Kesäkisat MLL / PAKILA Kesäkisat m juoksu Tytöt Sijoitus Sukunimi Etunimi Tulos 50 m juoksu Tytöt 2011-2012 1 Hoikka Bea 15,52 2 Niemi Lilja 16,56 3 Naskali Linnea 16,75 4 Hellen Mimosa 16,78 5 Lavila Lydia 17,55 6 Eskola Martta 17,56 7 Liemola Nea 17,88 8 Vepsäläinen Soila 17,96

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet H18 1 Ovaska Janne LuuRa 34 Poissa Poissa 12 12 10 2 Tonder Aapo SKVuoksi 18 Poissa Poissa Poissa 10 8 H16 1 Husu Miika SKVuoksi 36 #8 8 10 10 8 2 Klemola

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013

RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013 RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013 1 TULOKSET Tytöt 1. lk 40 m 1. Pihla Peippo, Kivijärvi 7,78 2. Tuike Vento, Kivijärvi 8,21 3. Veera Hallikainen, Kivijärvi 8,31

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Virtuaalinen flirttailupeli tytöille!

Virtuaalinen flirttailupeli tytöille! Virtuaalinen flirttailupeli tytöille! FlirttiStoori on ensimmäinen suomenkielinen flirttailupeli tytöille. Peli koostuu paljon dialogia sisältävistä jaksoista, jotka antavat pelaajan kokea OMAN VIRTUAALISEN

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015 OSTOPOLKUJA Päivittäistavarakaupassa SUURI SUOMALAINEN SHOPPER-TUTKIMUS OSTAJAPROFIILIT OSTOMISSIOT OSTOPAIKAT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Millaisia ostajatyyppejä Suomessa on? Miksi he menevät kauppaan? Missä

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille!

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille! Kiitos kaikille osallistujille! Pojat juoksu 20 m Tytöt 2010 juoksu 20 m 1 Kasperi Möttönen 5,5 1 Aada Paananen 5,47 2 Topi Turpeinen 5,59 2 Tiia Markkanen 5,93 3 Antti Paloviita 5,83 3 Oona Pekonen 6,22

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2013

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2013 Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2013 4 parasta kilpailua lasketaan loppupisteisiin #-merkillä varustettu pistemäärä on jätetty pois yhteispisteistä H18 1 Saikko Antti LappRi 34 #0 12 10 12 0 2 Niko Herttuainen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA)

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 2001-2002 1 Saana Liikonen 2001 LYK 00:14.0 2 Raakel Bärlund 2001 Tiirismaa 00:14.4 3 Emilia Skinnari 2002 Lotilan 00:14.9 4 Vilma Tuokko 2002 Myllypohja 00:15.1 5 Ronja Nurminen

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010 Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot