Olen Pirjo Mulari ja työskentelen konsernipalveluissa HR-asiantuntija Kimmo Kukkavuoren sijaisena.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olen Pirjo Mulari ja työskentelen konsernipalveluissa HR-asiantuntija Kimmo Kukkavuoren sijaisena."

Transkriptio

1 Getti-uutiset Henkilöesittely: FM Akseli Torppa Olen Akseli Torppa ja aloitin kesäkuun alussa työn geologina Itä-Suomen yksikössä, Kuopiossa, kallioperä- ja raaka-aineet vastuualueella. Erityisosaamisalueitani ovat kiviainekset, teollisuusmineraalit ja rakennuskivet. Olen suorittanut FM tutkintoni Helsingin yliopistossa vuonna 2003, minkä jälkeen olen tehnyt jatko-opintoja ja valmistellut geokemian alaan liittyvää väitöskirjaani. Jatko-opintojen ohella olen ehtinyt osallistua erinäisiin soveltavan geologian tutkimushankkeisiin, jotka liittyvät esimerkiksi asfalttikiviaineksiin ja katupölyn geologisiin lähteisiin. Väitöskirjatutkimusteni kautta tunnen lukkarinrakkautta geokemiaa, isotooppigeokemiaa sekä karbonatiittien ja alkalikivien kiehtovaa petrologiaa kohtaan. Vapaa-ajan harrastuksiani ovat purjehtiminen ja hiihtoretkeily. Sisälajeista mainittakoon maailmankirjallisuus, antiikin ja myöhäis-keskiajan historia sekä uinti. Minut tavoittaa Kuopiosta numerosta Akseli Torppa Henkilöesittely: FM Esa Pohjolainen Aloitin geologina Itä-Suomen yksikössä kallioperä ja raaka-aineet -toimialalla Toimenkuvaani kuuluvat kallioperä- ja raaka-ainetutkimukset sekä malminetsintätehtävät. Valmistuin Helsingin yliopistosta kesällä Tein graduni Kuolan syväreiän (SG-3) kivilajien uraani- ja toriummineralogiasta ja radiogeenisesta lämmöntuotosta. Valmistumisen jälkeen olin malminetsintätehtävissä Pöyry Environment Oy:ssä. Sen jälkeen työskentelin GTK:n Etelä-Suomen yksikössä, käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimuksissa Olkiluodon ONKALO:n kartoitustehtävissä. Ennen nykyistä työpaikkaani toimin Suomen Malmi Oy:ssä, missä toimenkuvaani kuului lähinnä kairasydänraportointi rakennusgeologisissa projekteissa ja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimuksissa. Minut tavoittaa numerosta Vapaa-aikanani harrastan urheilua ja musiikkia. Esa Pohjolainen Henkilöesittely: Pirjo Mulari Olen Pirjo Mulari ja työskentelen konsernipalveluissa HR-asiantuntija Kimmo Kukkavuoren sijaisena. Olen työskennellyt aiemmin erilaissa organisaatioissa kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä (mm. Sibelius-Akatemia, Taideteollinen korkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu). Koulutukseltani olen YTM (kansantaloustiede) ja KTM (markkinointi). Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluvat merenrantakävelyt säällä kuin säällä, avantouinti ilman avantoa, vapaaehtoistyö sekä laitesukellus kirkkaissa ja lämpimissä vesissä. Minut tavoittaa Otaniemestä numerosta Pirjo Mulari Onnistunut turvekongressi Irlannissa International Peat Societyn (IPS) turvekongressi pidettiin Irlannin Tullamoressa kesäkuuta. Joka neljäs vuosi järjestettävään tapahtumaan osallistui noin 550 asiantuntijaa lähes 30 maasta. Suomalaisia osallistujia oli noin 70. Kongressissa kuultiin lähes 200 suullista esitystä, ja esillä oli liki 80 posteria. Esitykset oli jaettu 12 aihepiiriin. Keskiviikko oli ekskursiopäivä, jolloin osallistujille oli järjestetty 10 erilaista retkeilyä. Soiden ja turpeen käytön ilmastovaikutus sekä trooppisten soiden tilanne olivat laajasti esillä ja kongressissa julkistettiin aiheeseen liittyvä Peatlands and Climate Change -kirja. Myös soiden jälkikäytöstä, luonnontilaisista soista ja suometsätaloudesta oli runsaasti esitelmiä.

2 IPS:n presidenttinä Tampereen kongressista 2004 saakka toiminut johtaja Markku Mäkelä luovutti paikkansa irlantilaiselle Donal Clarkille ja Markku nimitettiin IPS:n kunniajäseneksi. Uutena suomalaisena IPS:n 9- paikkaiseen hallitukseen valittiin VTT:n tutkimuspäällikkö Satu Helynen. Arvostetun kansainvälisen Wim Tonnis Peat Award -palkinnon sai geologi Riitta Korhonen tunnustuksena hänen tekemästään työstä turpeen ja soiden tutkimuksessa ja erityisesti soiden järkevän käytön edistämisessä. Riitta Korhonen jatkaa edelleen IPS:n balneologia-komission puheenjohtajana ja on jäsenenä IPS:n Scientific Advisory Bordissa. Seuraava turvekongressi pidetään Tukholmassa vuonna Peatlands and Climate Change -julkaisu Turvekongressissa julkaistua, IPS:n tuottamaa Peatlands and Climate Change -kirjaa myydään toimituskuluineen 22 euron hinnalla IPS:n verkkokaupasta ja se on lähiaikoina ladattavissa myös IPS:n kotisivuilta ( Tämä 220 sivuinen kirja koostuu kahdeksasta eri kappaleesta, joissa esitellään hiilen sitoutumista soihin jääkauden jälkeen sekä soihin tallentuneita jälkiä jääkauden jälkeisistä ilmastonmuutoksista, soiden eri käyttömuotojen ilmastovaikutuksia sekä turpeen asemaa kansainvälisissä ilmastosopimuksissa. Riitta Korhonen Kongressin avasi Irlannin pääministeri Brian Owen. Kuva: Riitta Korhonen, GTK Kuvassa vasemmalta Markku Mäkelä ja Riitta Korhonen GTK:sta sekä Turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Jaakko Silpola. Kuva: IPC Geologinen luontopolku avattiin Rauman Kuuskajaskariin Luontopolku on osa GTK:n GeoSatakunta-hankkeen tuotteista ja se esittelee Kuuskajaskarin näyttäviä diabaasijuonia, jääkauden jälkiä kallioissa ja kallion koloon diabaasijuonen päälle syntyneen suon kehitystä ja kasvillisuutta. Saarella sijaitsevan luontotuvan eteen on sijoitettu Satakunnan kallioperää ja maaperää esittävät kartat sekä Kuuskajaskarin geologista historiaa ja tulevaisuutta esittävät posterit. Kuuskajaskarin ensimmäinen luoto on kohonnut merestä noin vuotta sitten ja maannousun myötä uusia luotoja ilmestyy edelleen ja nykyiset saaret laajenevat. Opasteiden tuottamiseen ovat GTK:sta osallistuneet Mirjam Ajlani, Pekka Huhta ja Riitta Korhonen. Aloitteen luontopolun toteuttamiseksi on tehnyt raumalainen kiviharrastaja ja kivikorujen valmistaja Martti Tuominen ja mukana on ollut myös emeritus professori Kalevi Korsman. Saaren geologian lisäksi polun varressa kerrotaan saaren historiasta ja maiseman kehityksestä. Saari on pitkään ollut armeijan käytössä ja sieltä löytyy muun muassa käyttökelpoisia tykkejä ja armeijan rakennuksia, jotka ovat matkailijoiden vuokrattavissa. Rauman kaupunki omistaa nykyisin saaren. Lisätietoja linkin kautta:

3 Kiviharrastaja Martti Tuominen ja emeritusprofessori Kalevi Korsman avaavat Rauman Kuuskajaskarin luontopolun Kuva: Riitta Korhonen, GTK Geologi Heikki Hirvas (vasemmalta), professori Martti Lehtinen ja Rauman kaupungin ympäristöpäällikkö Juhani Korpinen keskustelevat Kuuskajaskarissa tumman diabaasijuonen äärellä. Kuva: Riitta Korhonen, GTK Kuuskajaskarin luontotuvan eteen sijoitetut Suomen ja Satakunnan kallioperää ja maaperää esittävät kartat sekä Kuuskajaskarin geologista historiaa ja tulevaisuutta esittävät posterit. Posterien tekstit ovat suomen- ja englanninkielellä. Kuva: Riitta Korhonen, GTK

4 GTK:n tutkimusohjelmien vetäjät GTK julkaisi Getissä ilmoituksen, jossa etsittiin omasta henkilöstöstä asiantuntijoita määräaikaisten tutkimusohjelmien vetäjien tehtäviin. Tutkimusohjelmien vetäjinä toimivat seuraavat henkilöt alkaen ohjelmien keston ajan, enintään saakka: Tutkimusohjelma Energia FL Jarmo Kallio Geoinformaatio FL Vesa Nykänen Merenpohjan käyttö FT Aarno Kotilainen Mineraalien prosessointi FT Jukka Marmo Mineraalivarat FT Raimo Lahtinen Mittaus ja mallinnus TkT Ilmo Kukkonen Pohjavesi FT Jussi Leveinen Taajamat FT Antti Ojala Tilinpito FT Saku Vuori Ympäristövaikutukset FT Tommi Kauppila Vetäjä Ohjelman vetäjän tehtävänä on varsinaisen tutkimustyönsä ohella kehittää tutkimusta sekä kotimaisia ja kansainvälisiä sidosryhmäsuhteita. Tutkimusohjelmien vetäjät voivat käyttää johtavan tutkijan nimikettä tutkimusohjelman määräajan mukaisesti. Viestintä Suomen Terveystalon palvelut kesällä Kokkolan Terveystalo, Mannerheiminaukio 1 Aukioloajat : ma-to 8-18, pe 8-14 Ajanvaraus p tai nettiajanvarauksen kautta. Ja palvelut ovat myös lomalaisten käytössä Terveystalon kaikilla toimipisteillä kautta maan. Soudun SM-pronssijoukkue GTK:n kovakuntoinen joukkue kiskoi itsensä hienosti pronssille 7.6. pidetyissä SM-souduissa työpaikkajoukkueiden sarjassa. Kokkolaa edustivat aina yhtä luotettavat Niko Putkinen ja Miikka Paalijärvi. Onnea koko joukkueelle!

5 Kokka kohisten kohti mitalia Haetaan geofyysikkoa Espooseen GEOFYYSIKKO Etsimme joukkoomme geofyysikkoa Etelä-Suomen yksikön merigeologian ja geofysiikan toimialalle Espooseen. Tehtäväsi on toimia geofysiikan, erityisesti gravimetristen ja sähkömagneettisten menetelmien asiantuntijana, kehittäjänä ja soveltajana. Odotamme tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta gravimetristen ja sähkömagneettisten menetelmien kehitystyöstä ja soveltamisesta sekä hyvää yhteistyökykyä. Vankka kokemus palvelututkimustoiminnasta on eduksi. Pidämme tärkeänä myös modernien IT-menetelmien hyvää hallintaa ja käytännön kokemusta vaativien ohjelmointiprojektien toteuttamisesta. Lisäksi arvostamme hyvää englanninkielen taitoa. Tarjoamme sinulle haasteellisia tehtäviä kansainvälisesti aktiivisessa asiantuntijaorganisaatiossa ja hyvät mahdollisuudet osaamisesi kehittämiseen. Tehtävän palkkaus määräytyy 12-luokkaisen palkkausjärjestelmän mukaan tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella. Tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 8. Lisäksi maksetaan suoriutumiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa, joka voi enimmillään olla 40 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Voit myös esittää oman palkkatoivomuksesi.

6 Lis ätiedot: Toimialapäällikkö Jouko Vironmäki, p , jouko.vironmaki@gtk.fi Ryhmäesimies Tarmo Jokinen, p , tarmo.jokinen@gtk.fi Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti Heli-rekrytointijärjestelmän kautta klo mennessä osoitteessa Hakemukset voi myös toimittaa osoitteella Geologian tutkimuskeskus, kirjaamo, PL 96, Espoo (käyntiosoite: Betonimiehenkuja 4). Laita hakemukseen merkintä Geofyysikko. GTK:n uudet julkaisut Heikkinen, P. M. (ed.); Noras, P. (ed.); Salminen, R. (ed.); Mroueh, U.-M.; Vahanne, P.; Wahlström, M.; Kaartinen, T.; Juvankoski, M.; Vestola, E.; Mäkelä, E.; Leino, T.; Kosonen, M.; Hatakka, T.; Jarva, J.; Kauppila, T.; Leveinen, J.; Lintinen, P.; Suomela, P.; Pöyry, H.; Vallius, P.; Nevalainen, J.; Tolla, P. & Komppa, V Mine closure handbook. Espoo: GTK; VTT; Outokumpu Oyj; Finnish Road Enterprise; Soil and Water Ltd. 169 p. [Kokoteksti] GTK:n julkaisujen työkappaleita voi hakea Espoossa julkaisumyynnistä ja Kuopiossa sekä Rovaniemellä kirjastosta. Eija Törmälä/ESY/Tietopalvelut Henkilöstöravintola Karukka tiedottaa (Rovaniemi) Karukka suljetaan perjantaina klo Ravintola on auki seuraavan kerran maanantaina 4.8. Hyvää kesää kaikille toivottaa Riitta Karukasta

KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA. gtk.fi

KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA. gtk.fi KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA gtk.fi Geologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus (GTK) luo geologisella osaamisella menestystä asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Palvelevana osaamiskeskuksena GTK on

Lisätiedot

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Pohjois-Suomessa Risto Pietilä Geologian tutkimuskeskus GTK:n toiminta-alueet ja profiilit GTK on alueellinen toimija, jolla on vahva yhteys alueiden suunnitteluun

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus GTK

Geologian tutkimuskeskus GTK Geologian tutkimuskeskus GTK Eurooppalainen huippuosaaja Geologiasta kestävää kasvua ja hyvinvointia GTK:n rooli yhteiskunnassa GTK on kansainvälisesti suuntautunut valtion sektoritutkimuslaitos ja osa

Lisätiedot

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Energianhallinta Aallon kampuksilla tilaisuus Helsinki 25.3.2015 Nina Leppäharju, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21 H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49

Lisätiedot

Kaivannaisjätteisiin liittyvät lainmuutokset KAI:n toiminnassa

Kaivannaisjätteisiin liittyvät lainmuutokset KAI:n toiminnassa Kaivannaisjätteisiin liittyvät lainmuutokset KAI:n toiminnassa Ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun ympäristökeskus/ Ilkka Haataja 1 Käytännöt kaivannaisjätteitä koskevan lainsäädännön muutoksen yhteydessä

Lisätiedot

GTK lyhyesti. gtk.fi

GTK lyhyesti. gtk.fi GTK lyhyesti gtk.fi Geologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus (GTK) luo geologisella osaamisella menestystä asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Palvelevana osaamiskeskuksena GTK on geologisten luonnonvarojen

Lisätiedot

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Kuntamarkkinat

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Case GTK: Tasa-arvon edistäminen. virastotasolla. Tasa-arvotilaisuus Pääluottamusmies Timo Ruohomäki

Case GTK: Tasa-arvon edistäminen. virastotasolla. Tasa-arvotilaisuus Pääluottamusmies Timo Ruohomäki Case GTK: Tasa-arvon edistäminen virastotasolla Tasa-arvotilaisuus 16.11.2011 Pääluottamusmies Timo Ruohomäki 1. GTK ja henkilöstö 2010 Tiedot perustuvat pääasiassa GTK:n henkilöstökertomukseen 2010 Kokkola

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jarmo Lahtinen 25.1.2008 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Kuhmon Hautalehdon valtausalueella Hautalehto 3 (kaiv.

Lisätiedot

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2007 Kalajärvi 18.9.2007 Miehet H21 B-rata 4,8 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.04 2 Sakari Taskila Espoon Kunto 46.56 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.10

Lisätiedot

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virka (vakanssi n:o 422290) HEL 2014-004918 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain Päätös

2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain 45-1528-14 HEL 2015-001523 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Taru Neiman päätti

Lisätiedot

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Maa- ja metsätalousministeriö asetti yhteistyössä TEM:n ja YM:n kanssa 10.2.2009 työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

IFRF Suomen kansallinen osasto

IFRF Suomen kansallinen osasto IFRF Suomen kansallinen osasto www.ffrc.fi International Flame Research Foundation Finnish Flame Research Committee (päivitetty 10.09.2015, AL) IFRF Kansainvälinen polttotekniikan tutkimusorganisaatio

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja kehittäminen

Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja kehittäminen Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja kehittäminen Siirtyminen palkkausjärjestelmäuudistuksesta jatkuvaan kehittämistyöhön Geologian tutkimuskeskus Erja Lakanen TKK:n palkitsemisseminaari 31.8.2005 2 GTK:n

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

E/573/221/2008 22.9.2008. Katsaus alkuvuoden 2008 toimintaan

E/573/221/2008 22.9.2008. Katsaus alkuvuoden 2008 toimintaan E/573/221/2008 22.9.2008 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINNAN TULOKSELLISUUS 2 3 HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN 3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 1 JOHDANTO Katsaus

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus Kaivosten vesi- ja ympäristöturvallisuus

Geologian tutkimuskeskus Kaivosten vesi- ja ympäristöturvallisuus Geologian tutkimuskeskus Kaivosten vesi- ja ympäristöturvallisuus, Tommi Kauppila, Raisa Neitola antti.pasanen@gtk.fi tommi.kauppila@gtk.fi raisa.neitola@gtk.fi 30.01.2014 1 GTK:n rooli yhteiskunnassa

Lisätiedot

SotUL tennis PELI A-lohko

SotUL tennis PELI A-lohko 4-peli A-lohko SotUL tennis 31.7 4.8 4-PELI A-lohko Kohtala Pekka Paappanen Tapio Kelhälä Tero Järvi Markku Pist Sija Nuutinen Raimo Taskinen Kimmo Nyman Ilkka Seppälä Elias Kohtala Pekka 2-6, 1-6 1-6,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi Selvitys Sodankylän ympäristön maankäyttöä ja kaivostoimintaa tukevasta maaperätiedonkeruusta ja toimintamallista - maaperätiedonkeruu

Lisätiedot

Vastuullisuuden Advisory Group. 12.2.2015 Advisory Group 1

Vastuullisuuden Advisory Group. 12.2.2015 Advisory Group 1 Vastuullisuuden Advisory Group 12.2.2015 Advisory Group 1 Mikael Fogelholm Mikael Fogelholm (ETT) on toiminut Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorina vuodesta 2011. Aikaisemmin hän on toiminut

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

48 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o ) Päätös

48 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o ) Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 48 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o 422212) HEL 2014-004623 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

CliPLivE - Climate Proof Living Environment

CliPLivE - Climate Proof Living Environment SOUTH-EAST FINLAND-RUSSIA ENPI CBC 2007-2013 Riskikartat Itämeren rannikkoalueella CliPLivE - Climate Proof Living Environment Yleistä projektista Kesto: Helmikuu 2012 Elokuu 2014 Rahoittaja: EU:n Kaakkois-Suomi

Lisätiedot

SM 300, KIVÄÄRILAJIT, IKÄKAUSISARJAT, HOLLOLA, HÄLVÄLÄ, m Kivääri 30 ls, makuu sarja Y50

SM 300, KIVÄÄRILAJIT, IKÄKAUSISARJAT, HOLLOLA, HÄLVÄLÄ, m Kivääri 30 ls, makuu sarja Y50 SM 300, KIVÄÄRILAJIT, IKÄKAUSISARJAT, HOLLOLA, HÄLVÄLÄ, 06. - 07.09.2008 TULOSLUETTELO, LAUANTAI 300m Kivääri 30 ls, makuu sarja Y50 1. Heikki Ranne SäSA 99 98 100 297 2. Jorma Röppänen SäSA 98 100 99

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Aira Kokko Suomen ympäristökeskus Kokemuksia luonnontilaisuusasteikon soveltamisesta ja erityisistä luonnonarvoista - seminaari 13.12.2011,

Lisätiedot

Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen tutkimus korkeakoulukontekstissa.

Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen tutkimus korkeakoulukontekstissa. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA julistetaan haettavaksi Koulutuksen tutkimuslaitos 1. Tutkijan määräaikainen virkasuhde ajaksi 1.11.2008 30.9.2011 Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen

Lisätiedot

Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla Jari Hyvärinen

Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla Jari Hyvärinen Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla 19.8.2009 19.08.2009 1 19.08.2009 2 19.08.2009 3 19.08.2009 4 19.08.2009 5 19.08.2009 6 Maaperäkartan käyttökohteita Maankäytön suunnittelu

Lisätiedot

Suomalaisten kuluttajien näkemyksiä kotimaisista polttoaineista

Suomalaisten kuluttajien näkemyksiä kotimaisista polttoaineista Suomalaisten kuluttajien näkemyksiä kotimaisista polttoaineista BIOENERGIA RY JÄSENISTÖMME Bioenergia ry:ssä on mukana valtaosa alan merki4ävistä toimijoista Tällä hetkellä yhteensä 130 toimijaa tai yritystä,

Lisätiedot

Esteelliset: Päivi Kippo-Edlund

Esteelliset: Päivi Kippo-Edlund Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (5) 25 Lausunto Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ympäristöjohtajan viran hakijoista Käsittely esitti lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Geonergia osana kaupunkien energiaratkaisuja. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus (GTK)

Geonergia osana kaupunkien energiaratkaisuja. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus (GTK) Geonergia osana kaupunkien energiaratkaisuja Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus (GTK) GTK:n strategiset teemat DIGITAALISUUS Tuomme digitalisaation mahdollisuudet ja systeemiset hyödyt kaikkiin prosesseihin,

Lisätiedot

Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5

Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5 Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5 I Vaalipiiri Lähetetty 43216 Äänestys% 25,2 Hyväksytty 10844 Hyväksytty% 99,7 Hylätty 29 Hylätty% 0,3 Valitaan 9 Akaan-Penttilä Eero lääketiet. ja kir. tri Helsinki Kokoomus

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

Lisätiedot Tuija Huikuri, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: tuija.huikuri(a)hel.fi. Otteen liitteet

Lisätiedot Tuija Huikuri, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: tuija.huikuri(a)hel.fi. Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 13 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen haettavaksi julistamatta. HEL 2014-006970 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti täyttää

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

SVA:N MESTARUUSKILPAILUT, 300 m, lajit HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 19.05.2006

SVA:N MESTARUUSKILPAILUT, 300 m, lajit HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 19.05.2006 SVA:N MESTARUUSKILPAILUT, 300 m, lajit HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 19.05.2006 300 m Kivääri 30 ls, makuu, sarja Y45 1. Keijo Minkkinen TiA 97 98 98 293 2. Aarne Markko TiA 97 97 95 289 3. Jari Lehtinen KSA 93 96

Lisätiedot

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J 110109 M 30 KM Nro Aika Sija J Brandt Robert HTL SM 306 51,43 1 Kotijärvi Antero KuLs SM 300 53,01 2 Isoviita Vesa PoPy SM 301 53,52 3 Suihkonen Jani HTL SM 309 54,31 4 Nurminen Jouni J 741 56,52 5 Siippu

Lisätiedot

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4)

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) Straumann Games 2015 Tähtikisat Kajaanihalli Lauantaina 7.2.2015 Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) MK-V Miesten kaksinpeli Valio-sarja Miikka Väisänen, SaSu, - Perttu Kalmakoski, JySS,

Lisätiedot

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14 HEL 2014-009231 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelujen

Lisätiedot

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl OKME/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Koveron arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä valtauksilla Mönni 1 5, Kovero 1 2 ja Kuusilampi vuosina 1998 1999

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

ikäkausisarjat ja Y20

ikäkausisarjat ja Y20 Hollola, Hälvälä 13. - 17:47:30 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja Y50 1. Matti Viljakainen SäSA 98 97 100 295 2. Jukka Salonen KSA 95 99 98 292 8x 3. Jarmo Järvelä KuusA 96 99 97 292 7x 4. Tapio Kajan KAMS

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Ikämiesten SM-kisat 2014

Ikämiesten SM-kisat 2014 50m Kivääri 60 ls makuu desimaalein Sarja Y50 Ikämiesten SM-kisat 2014 Hevonpää, Halikko 26.7.2014 1 NISSINEN Vesa HVA 100.9 103.7 101.2 102.6 103.6 101.8 613.8 SE 31x 2 JäRVELä Jarmo KuusA 100.5 101.3

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

GTK:n uudet tuulet. Olli Breilin, aluejohtaja. Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Teemailtapäivä 6.10.2015

GTK:n uudet tuulet. Olli Breilin, aluejohtaja. Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Teemailtapäivä 6.10.2015 GTK:n uudet tuulet Olli Breilin, aluejohtaja Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Teemailtapäivä 6.10.2015 Strategian muutostekijöitä 2 Strategian kärkiversot, Perustehtävän uudistaminen Vaikuttavuus,

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella Ville Koskinen 2.11.2016 Esityksen sisältö Taustaa Fennovoiman polttoaineen loppusijoituksesta Kokonaisaikataulu ja tarvittavat luvat Tehdyt

Lisätiedot

SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017

SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017 Hollola, Hälvälä 21.30.40 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M45 1. Lasse Voutilainen RS 97 97 97 95 386 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Jukka Nieminen LeA 95 96 96 98 385 2. Marko Satokangas KSA 97

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Maa- ja kallioperämallit GTK:n näkökulmasta. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja , Ossi Ikävalko

Maa- ja kallioperämallit GTK:n näkökulmasta. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja , Ossi Ikävalko Maa- ja kallioperämallit GTK:n näkökulmasta Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3.2014, Ossi Ikävalko Ossi Ikävalko 02.04.2014 1 Perustehtävä Kartoittaa ja tutkii

Lisätiedot

14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-333-17 HEL 2017-005185 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Pohjois-Savon malmipotentiaalista

Pohjois-Savon malmipotentiaalista Pohjois-Savon malmipotentiaalista ja sen sivusta Perttu Mikkola perttu.mikkola@gtk.fi Geologi / Projektipäällikkö Malmit ja teollisuusmineraalit yksikkö / Kuopio Esityksen sisältö GTK lyhyesti Malmipotentiaali

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 8/2005

KOKOUSKUTSU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 8/2005 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto KOKOUSKUTSU 13.9.2005 Aika Maanantaina 19.9.2005 kello 13.15 - Paikka TUAS-talo, kokoushuone 4126 Käsiteltävät asiat: 1. Ilmoitusasiat 2.

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville)

GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville) 1 2 3 4 5 6 GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville) Tutkintovaatimukset 2016-2017 ISOPYÖRÄ Opetussuunnitelma 2017-2020 Vastaava opettaja tai yksikkö Henkilö, jolta

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT. Luottamustehtävät. NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta. Yrityselämäkokemusta

HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT. Luottamustehtävät. NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta. Yrityselämäkokemusta HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta Yrityselämäkokemusta Luottamustehtävät Eversti Jukka Ahlberg *1964 - upseeri - lennonopettaja - kapteenikurssi -

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 SIVU 50/2017. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 SIVU 50/2017. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 SIVU 50/2017 AIKA Torstai 6.7.2017 klo 8.30 9.15 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari jäsen Jokinen Kaarina jäsen Lähdetmäki

Lisätiedot

RANKING Suomen Taidoliitto ry Finnish Taido Association

RANKING Suomen Taidoliitto ry Finnish Taido Association RANKING 2009 Miehet ranking kokonaispisteet SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET Sijoitus SM-kilpailu Cup-kilpailu 1. Jani Pylväinen Järvenpään Taidoseura 48 1. 8p 6p 2. Antti Korhonen Kuopion Taidoseura 21 2.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

TES: 322104. 1 Soveltamisala

TES: 322104. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖEHTOSOPIMUS TES: 322104 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet työehtosopimuksen Geologian tutkimuskeskuksen työsopimussuhteista henkilöstöä

Lisätiedot

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu Etelä-Hämeen Reservilupseeripiiri 11-12.6.2016 Pienoiskivääri 60 ls makuu H 1 Ruokolainen Olli JaRu 95 95 98 92 93 92 565 H60 1 Särssi Mauri RiRu 88 88 93 91 92 88 540 2 Rantala Hannu JaRu 87 78 82 76

Lisätiedot

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015 LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015 18.5. 19.5.2015 Kylpylähotelli Rauhalahti Kuopio LUENTOPÄIVIEN NÄYTTEILLEASETTAJAT Mikroskopia Ympäristöanalytiikka Koulutus hyväksytään sertifioitujen näytteenottajien

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA 1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA Mitaliottelujen tuomareina toimivat Pekka Heinonen ja Tapani Tähtikunnas. Lisäksi tuomaritehtävissä toimivat

Lisätiedot

Energiakaivojen mitoitukseen vaikuttavat tekijät

Energiakaivojen mitoitukseen vaikuttavat tekijät Energiakaivojen mitoitukseen vaikuttavat tekijät Nina Leppäharju FM, geofyysikko Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen 15-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kokoushotelli Sofia, Helsinki SULPU:n energiakaivojen mitoitustyöryhmä

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

VUFI:n pöytätennismestarit

VUFI:n pöytätennismestarit VUFI:n pöytätennismestarit 1974-2013 Kausi Mestari Joukkueet 2013 Lähitapiola 2 2004-2012 Ei pelattu 2003-2004 Tapiola 2 2002-2003 Tapiola 4 2001-2002 Tapiola 4 2000-2001 Tapiola 5 1999-2000 Ilmarinen

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes 1 POHJOIS-KARJALA Geologisia vahvuuksia: Aluetta ei vielä rajattu, useita mahdollisia kohteita; Arkeeinen/ proterotsooinen

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Kemi-kisaPohjan Jousi ry

Kemi-kisaPohjan Jousi ry 1 LIMINGOJA Inka -Vapaa- 4 Juniorit 11 Pronssiottelu Niemenmaa A. -Vapaa- Limingoja I. Kuusisto E. 0 3 NIEMENMAA Aapeli KUUSISTO Eelis FI0 1/5 Pudotus- ja finaalikierrokset: kaaviot ja sijoitukset - 017004.153757

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 8 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1217-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun

Lisätiedot

KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja Pentti Laamanen on toimittanut 16.4.2014 seuraavan ilmoituksen työnantajalle eläkkeelle jäämisestään:

KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja Pentti Laamanen on toimittanut 16.4.2014 seuraavan ilmoituksen työnantajalle eläkkeelle jäämisestään: Kaupunginhallitus 247 04.06.2014 Kaupunginhallitus 315 19.08.2014 Kaupunginhallitus 329 02.09.2014 Ympäristöjohtajan viran täyttäminen 422/03.05/2014, 468/03.05/2014 KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 74 Päätös opetusviraston tilapalvelupäällikön viran täyttämisestä HEL 2014-012179 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston hallinto- ja

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot