MEIRÄN VASU. Seinäjoen kaupunki/ Varhaiskasvatus Hyvä varhaiskasvatus Seinäjoella. 2. Lapsen hoidon ja kasvatuksen pedagoginen osio

Transkriptio

1 MEIRÄN VASU Seinäjoen kaupunki/ Varhaiskasvatus Hyvä varhaiskasvatus Seinäjoella 2. Lapsen hoidon ja kasvatuksen pedagoginen osio 2012

2 2 SISÄLLYS 1. VARHAISKASVATUKSEN KUNTASUUNNITELMA - MEIRÄN VASU Varhaiskasvatuksen yksikkö- ja ryhmäsuunnitelmat Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Kasvatuskumppanuus 4 2. KASVATUSTAVOITTEET JA PÄÄMÄÄRÄT 6 3. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN Hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuus Varhaiskasvatusympäristö Kasvattaja varhaiskasvatuksessa Pienryhmätoiminta Kielen merkitys varhaiskasvatuksessa Lapselle ominainen tapa toimia 9 Leikkiminen 9 Liikkuminen 10 Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen 10 Tutkiminen SISÄLLÖLLISET ORIENTAATIOT ERI KIELI- JA KULTTUURITAUSTAISTEN LASTEN VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN, ESIOPETUKSEN JA PERUS- OPETUKSEN YHTEISTYÖN JA JATKUMON RAKENTUMINEN VERKOSTOYHTEISTYÖ 16 LÄHTEET 17 LIITTEET

3 3 1. VARHAISKASVATUKSEN KUNTASUUNNITELMA - MEIRÄN VASU Seinäjoen varhaiskasvatussuunnitelma on varhaiskasvatuksen ohjauksen väline sisällölliseen kehittämiseen ja laadun parantamiseen. Varhaiskasvatussuunnitelma on kasvatushenkilöstön keskeinen työväline. Meirän vasun tavoitteena on edistää varhaiskasvatuksen yhdenvertaista toteutumista. Lasten ja perheiden asemaa pyritään vahvistamaan. Lähtökohtana varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisessä tulee olla lapsen ja perheen etu. Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus ja vastuu, sekä oman lapsensa tuntemus. Varhaiskasvatussuunnitelma muodostaa yhdessä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien kanssa lasten hyvinvointia, kasvua ja oppimista edistävän kokonaisuuden. 1.1 Varhaiskasvatuksen yksikkö- ja ryhmäsuunnitelmat Jokaiseen yksikköön laaditaan oma varhaiskasvatussuunnitelma (vasu), joka täydentää kaupungin omaa varhaiskasvatussuunnitelmaa. Siinä kuvataan varhaiskasvatuksen, hoidon ja opetuksen kokonaisuuden lähtökohdat, sekä niiden toteutuminen arjen kasvatuskäytännöissä. Suunnitelmassa kerrotaan yksikön arvoista, toiminta-ympäristöstä, erityispiirteistä ja painotuksista. Ryhmäkohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat laaditaan päiväkodeissa ja ryhmäperhepäiväkodeissa yksikkökohtaisten suunnitelmien jälkeen lasten varhaiskasvatussuunnitelmien pohjalta (liite 1). Yksikön ja ryhmien varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen, toteuttamiseen ja arviointiin sitoutetaan koko kasvatushenkilöstö. Vanhemmilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa yksikön varhaiskasvatussuunnitelman sisältöön ja osallistua sen arviointiin. Kasvatusvastuussa oleva henkilöstö vastaa yksilökohtaisten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumisesta yksiköissä. Yksikön varhaiskasvatussuunnitelmaa päivitetään ja arvioidaan vuosittain. 1.2 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle laaditaan yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma, jonka toteutumista arvioidaan säännöllisesti ( Lapsen varhaiskasvatus perustuu vanhempien ja kasvatushenkilöstön hoitosuhteen alussa yhdessä laatimaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Sen tavoitteena on lapsen yksilöllisyyden ja vanhempien näkemysten huomioon ottaminen toiminnan järjestämisessä. Suunnitelman perusteella henkilöstö voi toimia johdonmukaisesti ja lapsen yksilölliset tarpeet tiedostaen. Henkilöstö havainnoi lapsen kehitystä systemaattisesti ja ottaa sen huomioon toiminnan suunnittelussa. Suunnittelussa otetaan huomioon lapsen kokemukset, tämän hetken tarpeet ja tulevaisuuden näkymät, lapsen mielenkiinnon kohteet, vahvuudet ja lapsen yksilölliset

4 4 tuen ja ohjauksen tarpeet. Keskustelussa vanhempien kanssa kiinnitetään erityistä huomiota lapsen kehitystä vahvistaviin myönteisiin puoliin. Mahdolliset ongelmat tuodaan esille konkreettisina ja niihin haetaan ratkaisua yhdessä vanhempien kanssa. Varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan vanhempien kanssa yhteistyön toimintatavoista. Lapsi voi myös itse osallistua suunnitelman laatimiseen ja arviointiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti sekä henkilöstön kesken että vanhempien kanssa. Henkilöstön tulee huolehtia siitä, että lapsen varhaiskasvatussuunnitelma ja lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma muodostavat toimivan kokonaisuuden. Suunnitelma laaditaan henkilökunnan työn tueksi, vaikka vanhemmat eivät sen laatimiseen haluaisikaan osallistua. 1.3 Kasvatuskumppanuus Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja kasvatushenkilöstön tietoista sitoutumista toimimaan yhdessä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa. Tämä edellyttää keskinäistä luottamusta, tasavertaisuutta ja vanhempien asiantuntijuuden kunnioittamista oman lapsensa parhaana asiantuntijana. Kasvatuskumppanuutta ohjaavat kuulemisen, kunnioituksen, luottamuksen ja dialogisuuden periaatteet. Kumppanuudessa on olennaista tarkastella vanhempilapsisuhteen ohella myös vuorovaikutusta, joka syntyy sekä lapsen ja kasvattajan että hoito- ja kasvatusyhteisön kesken. Parhaimmillaan kasvatuskumppanuudessa yhdistyvät lapselle kahden tärkeän tahon, vanhempien ja kasvatushenkilöstön tiedot ja kokemukset. Nämä yhdessä luovat parhaat edellytykset lapsen hyvinvoinnin turvaamiselle. Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus ja vastuu, sekä lapsensa paras tuntemus. Kasvatushenkilöstöllä on koulutuksen antama ammatillinen tieto ja osaaminen, sekä vastuu kasvatuskumppanuuden ja tasavertaisen yhteistyön edellytysten luomisesta. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on tunnistaa mahdollisimman varhain lapsen tuen tarve jollakin kasvun, kehityksen tai oppimisen alueella, ja luoda yhteinen suunnitelma lapsen tukemiseksi. Kasvatuskumppanuudessa on kysymys sekä vanhempien ja henkilöstön asennoitumisesta yhteiseen kasvatustehtävään että sen konkreettisesta organisoinnista ja sopimisesta molemmille osapuolille sopivalla tavalla. Henkilöstön ja vanhempien välinen kasvatuskumppanuus sisältää mm. o päivittäiset kohtaamiset ja keskustelut o kasvatuskeskustelut o vanhempainillat o yhteiset tapahtumat ja tempaukset

5 5 Kasvatuskumppanuuden toteutumista edistetään vanhemmuutta tukemalla. Sitä tuetaan esimerkiksi seuraavasti: o kasvatuskeskustelut muiden vanhempien kanssa o vanhempainryhmät o vanhempien omaehtoiset vertaisryhmät

6 6 2. KASVATUSTAVOITTEET JA -PÄÄMÄÄRÄT Varhaiskasvatuksen ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kun lapsi voi hyvin, hänellä on hyvät kasvun, oppimisen ja kehittymisen edellytykset. Hän nauttii yhdessäolosta varhaiskasvatusyhteisössä ja kokee iloa sekä toimimisen vapautta kiireettömässä ja turvallisessa ilmapiirissä. Varhaiskasvatuksessa jokaisen lapsen lapsuutta arvostetaan, lasta suojellaan ja lapselle turvataan hyvät kasvuolosuhteet. Kasvatuspäämäärät ohjaavat varhaiskasvatusta. Kasvattajien tehtävänä on huolehtia, että kasvatuspäämäärät viitoittavat toimintaa tasapainoisesti ja riittävän syvällisesti. Kasvatuspäämäärät ovat: o henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistäminen o toiset huomioon ottavien käyttäytymismuotojen ja toimintatapojen vahvistaminen o itsenäisyyden asteittainen lisääminen Lapsen henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämiselle luo perustan ammattitaitoisen henkilökunnan sitoutuminen työhönsä, sekä herkkyys havaita lapsen yksilölliset tarpeet. Tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Toiset huomioon ottavien käyttäytymismuotojen ja -tapojen vahvistaminen tarkoittaa, että jokainen lapsi oppii ottamaan muita huomioon ja välittämään toisista. Lapsi suhtautuu myönteisesti itseensä, toisiin ihmisiin, erilaisiin kulttuureihin ja ympäristöihin. Kasvatushenkilöstö toimii mallillaan esimerkkinä kaikelle oppimiselle. Itsenäisyyden asteittainen lisääminen tarkoittaa, että lapsi edellytystensä mukaisesti kykenee huolehtimaan itsestään ja läheisistään, sekä tekemään elämäänsä koskevia päätöksiä ja valintoja. Lapsi saa iloita oppiessaan huolehtimaan itsestään ja saa luottaa omaan osaamiseensa. Hän saa oppia omatoimisuutta niin, että tarpeellinen huolenpito ja turva ovat kuitenkin koko ajan lähellä. TAVOIT- TEENA HYVIN- VOIVA LAPSI

7 7 3. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 Hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuus Varhaiskasvatus toteutuu kokonaisuutena, jossa hoito, kasvatus ja opetus nivoutuvat toisiinsa. Ne painottuvat eri tavoin eri-ikäisillä lapsilla ja niiden merkitys vaihtelee erilaisissa tilanteissa. Hyvä hoito muodostaa perustan kaikelle toiminnalle. Perushoitoon kuuluvat lapsen fyysisistä tarpeista huolehtiminen, kuten ruoka, ulkoilu, lepo ja puhtaus. Nämä ovat keskeisimpiä asioita varhaiskasvatuksen arjessa ja hyvin tärkeitä oppimis- ja ohjaustilanteita. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen ohjausta, hoitoa ja huolenpitoa. Lapsen itsenäisyyttä ja omatoimisuutta tuetaan. Hyvin perushoidettu lapsi pystyy suuntaamaan mielenkiintonsa toisiin lapsiin, ympäristöön ja toimintaan. Myönteinen kanssakäyminen ja vuorovaikutus, sekä sosiaalisten taitojen ja hyvien käytöstapojen oppiminen ovat perushoidon opetuksellisia erityispiirteitä. Lapsen päivään kuuluvat hoito- ja muut vuorovaikutustilanteet, sekä arjen pienet työtehtävät. Leikki ja muu lapselle ominainen toiminta ovat tärkeitä kasvun ja oppimisen tilanteita. 3.2 Varhaiskasvatusympäristö Varhaiskasvatusympäristöllä tarkoitetaan fyysistä ja psyykkistä ympäristöä, jossa toiminta toteutuu. Varhaiskasvatusympäristön tulee kokonaisuudessaan olla turvallinen ja siinä tulee ottaa huomioon lasten terveyteen, ravintoon ja muuhun hyvinvointiin liittyvät tekijät. Fyysinen varhaiskasvatusympäristö muodostuu luonnosta ja rakennetusta ympäristöstä. Varhaiskasvatuksen kannalta tarkoituksenmukaiset tilat ja välineet ovat rakennetun ympäristön perusta. Olennaista on luoda ja ylläpitää oppimiseen innostavaa ympäristöä sekä myös uudistaa sitä aktiivisesti lasten tarpeiden mukaan. Psyykkinen varhaiskasvatusympäristö muodostuu tiedollisista, tunneperäisistä ja sosiaalisista tekijöistä. Myönteinen ilmapiiri, hyvin suunniteltu ja toteutettu ympäristö antaa henkilöstölle paremmat mahdollisuudet olla intensiivisesti mukana läheisessä vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Hyvin suunniteltu varhaiskasvatusympäristö aktivoi lasta osallistumaan toimintaan. Jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Ympäristö antaa yhteiseen toimintaan erilaisia tiedollisia, taidollisia ja kokemuksellisia aineksia. Se kannustaa lasta leikkimään, tutkimaan, liikkumaan, toimimaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti.

8 8 3.3 Kasvattaja varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen keskeisin voimavara on ammattitaitoinen ja yhteistyökykyinen henkilöstö. Sen moniammatillisuuteen, riittävyyteen, koulutukseen ja jaksamiseen kiinnitetään huomiota. Kasvattajalta edellytetään sitoutuneisuutta, tietoa lapsen kehityksestä, herkkyyttä ja kykyä reagoida lapsen tunteisiin ja tarpeisiin. Kasvattajan toiminnan lähtökohtana on lapsen hyvinvointi ja turvallisuus. Lasta kannustetaan omatoimisuuteen niin, että lapsi kokee iloa osaamisestaan ja saa myös tarvitsemansa tuen. Kasvattaja tunnistaa lapsen iän mukaiset herkkyyskaudet ja erityisen tuen tarpeet. Kasvattajan tehtävänä on lapsen hoidon, kasvun, kehityksen ja oppimisen jatkuvuuden turvaaminen. Siihen liittyy myös yhteistyö esiopetuksen ja koulun henkilöstön kanssa. Kasvattajayhteisö suunnittelee toimintaa ja rakentaa ympäristön, jossa näkyvät sekä lapselle ominainen tapa toimia että sisällölliset orientaatiot. Kasvattajayhteisö myös dokumentoi, arvioi ja kehittää toimintaansa. Kasvattajat ylläpitävät ja kehittävät ammatillista osaamistaan ja tiedostavat varhaiskasvatuksen muuttuvat tarpeet. Lisäksi kasvattajan tehtävänä on toimia yhteistyössä mm. sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Kasvattaja tukee vanhemmuutta ja kodin kasvatustyötä. Hän ohjaa tarvittaessa lapsiperheiden palvelu- ja tukijärjestelmien käyttöön ja tiedottaa niiden toiminnasta. 3.4 Pienryhmätoiminta Pienryhmätoiminnalla tarkoitetaan lapsiryhmän jakamista 2-3 pienempään ryhmään päivän aikana. Sen tavoitteena on lapsen perusturvallisuuden, kehittyvän tunne-elämän ja vuorovaikutustaitojen tukeminen. Pienryhmät voivat olla pysyviä tai vaihtuvia. Ryhmiä voidaan muodostaa esim. kehitystaitojen, lapsen kiinnostuksen, iän, kaverisuhteiden mukaan tai muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. Toiminta pienissä ryhmissä vahvistaa lapsen turvallisuuden tunnetta ja ryhmäytymistä. Lapsen huomioiminen on pienessä ryhmässä helpompaa, lapsi voi olla oma itsensä ja hän tulee yksilönä näkyvämmäksi. Kasvattaja auttaa lasta liittymään osaksi pienryhmää ja sen kautta myöhemmin myös osaksi suurempaa ryhmää. Pienryhmätyöskentely tarjoaa kasvattajalle mahdollisuuden keskittyä lapsiin yksilöllisemmin, jolloin esim. havainnointia ja dokumentointia on mahdollista tehdä pitkäjänteisemmin ja keskittyneemmin. 3.5 Kielen merkitys varhaiskasvatuksessa Kieli on perusta kaikelle oppimiselle, ajattelulle ja sosiaalisten taitojen kehittymiselle. Aluksi pieni lapsi ilmaisee itseään kokonaisvaltaisesti elein, ilmein ja liikkeiden avulla. Lapsen kielellistä kehitystä tukevat läheiset ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsen kielen kehittymiseen vaikuttavat kaikenlaiset vuorovaikutustilanteet ja toimintaympäristöt. Kasvattajan tehtävänä on antaa myönteinen malli ja ohjata sopivan kielen käyttöön.

9 9 Puheen ja kielen kehityksen tukeminen on osa varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa. Kasvattaja tukee pienen lapsen puheen tuottamista, sanavaraston lisäämistä ja kuullun ymmärtämistä lukemalla, puhumalla, kuuntelemalla, keskustelemalla ja kertomalla. Leikillä ja sadulla on suuri merkitys lapsen kielellisen kehityksen tukemisessa. Kielen avulla lapset kehittävät leikkiään ja ohjaavat sen etenemistä. Lapsen kasvaessa kielen tehtävä ajattelutoimintojen tukena korostuu. Vähitellen lapsi oppii luokittelemaan asioita käsittein ja ymmärtämään niiden välisiä suhteita. Hän oppii kysymään ja vastaamaan sekä myöhemmässä vaiheessa ylläpitämään keskustelua, kuuntelemaan ja odottamaan vuoroaan. Kasvattajan tulee järjestää kielen kehitystä tukeva virikkeellinen ja toiminnallinen kasvuympäristö, jossa lapsi voi havainnoida sekä puhuttua että kirjoitettua kieltä. Lapsi tarvitsee kieltä toiminnassaan ja kieli kehittyy leikkimisen, liikkumisen, tutkimisen sekä taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen myötä. 3.6 Lapselle ominainen tapa toimia Leikkiminen kuva 1. Leikin merkitys Fyysinen kehitys karkea- ja hienomotoriikka kehon ja tilan hahmottaminen Vuorovaikutus ystävyys toisen huomioiminen, hyvät tavat eläytyminen riitojen käsittely kommunikointi LEIKKI turvallisuus kieli Psyykkinen kehitys minäkuva itsenäistyminen vastuun ottaminen tunteet Kognitiiviset taidot keskittyminen ja tarkkaavaisuus ongelman ratkaisutaidot luovuus, mielikuvitus aistihavainnot Leikki on tärkeää lapsen koko elämän kestävälle oppimistaitojen kehittymiselle. Lapset eivät leiki oppiakseen, mutta oppivat leikkiessään. Leikki auttaa lasta kohtamaan erilaisia haasteita ja käsittelemään vaikeuksia. Leikki johdattaa lasta omatoimisuuteen ja täyttymyksen tunteen saavuttamiseen.

10 10 Lasten leikin tukeminen vaatii varhaiskasvattajalta kykyä eritellä leikkitilanteita ja leikin havainnointia. Leikkiä havainnoitaessa huomataan, että lapset eivät kaipaa jatkuvasti uusia kokemuksia, vaan heille ovat tärkeitä arjen yksinkertaiset asiat. Leikin jatkuvuus ja sen arvostaminen on merkityksellistä. Kasvattajien on tärkeää tiedostaa, että leikki on kuvittelun, toisen asemaan asettumisen, sosiaalisten taitojen, kielen oppimisen ja liikunnallisten taitojen kannalta tärkeää. Kasvattajat ja vanhemmat osoittavat arvostustaan leikkiä kohtaan kuuntelemalla lasta ja olemalla hänen kanssaan vuorovaikutuksessa. Leikkiympäristön rakentaminen, ylläpitäminen, muuntaminen ja kehittäminen kuuluvat varhaiskasvatuksen keskeisimpiin tehtäviin. Monipuolisen leikkiympäristön rakentaminen perustuu kasvattajien asiantuntemukseen leikin kehitysvaiheista ja leikkikulttuurista. Ympäristö on rakennettava niin, että se aktivoi erilaisia lapsia leikkeihin ja palvelee eri kehitysvaiheessa olevia lapsia. Leikkiympäristön rakentamisen suunnittelussa on otettava huomioon sekä ympäristön että leikkivälineiden turvallisuus. Liikkuminen Liikkuminen on lapselle ominainen tapa kehittyä, olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja oppia tarvitsemiaan taitoja. Liikunnalla tulee olla luonteva osa lapsen päivässä. Liikunnan avulla lapsi oppii motorisia perustaitoja ja päivittäisen elämän vaatimia taitoja. Motorisen aktiivisuuden yhdistäminen toimintaan ja opetukseen lisää lapsen oppimisen mahdollisuuksia. Hänen minäkuvansa ja itsetuntemuksensa vahvistuvat sekä sosiaaliset ja tiedolliset taidot kehittyvät. Terveyttä edistävät tavat ja tottumukset opitaan ja omaksutaan jo lapsena. Kasvattaja luo lapsille liikuntaan virittävän ympäristön ja opettaa turvallista liikkumista. Merkityksellistä on kasvattajien oma esimerkki ja myönteinen asenne liikkumiseen. Ympäristön tulee olla sopivan haasteellinen, liikkumaan ja leikkimään motivoiva sekä sisä- että ulkotiloissa. Liikuntavälineiden olisi hyvä olla lasten saatavilla myös omaehtoisen liikunnan ja leikin aikana. Ympäröivän luonnon ja alueen liikuntapaikkojen mahdollisuudet hyödynnetään. Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen vahvistavat lapsen kykyä toimia ja tehdä itse. Taiteen peruskokemukset syntyvät kasvuympäristössä, joka tarjoaa musiikkia, kuvataidetta, tanssia, draamaa, kädentaitoja sekä lasten kirjallisuutta. Taidekokemukset herättävät lapsen mielenkiinnon toteuttaa itseään taiteellisesti. Taiteellisen kokemisen ja tekemisen kautta lapsi kehittyy yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Taidetta tekevän ja kokevan lapsen esteettisessä maailmassa on oppimisen iloa, draamaa, muotoja, ääniä, värejä, tuoksuja, tuntemuksia ja eri aisteilla saatujen kokemusten yhdistelmiä. Taiteen avulla lapsi saa kokea mielikuvitusmaailman, jossa kaikki on mahdollista ja leikisti totta.

11 11 Kasvattajayhteisön tulee huomioida ja mahdollistaa lapsen monipuolinen taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen hänen omia persoonallisia valintojaan ja havaintojaan kunnioittaen. Tärkeää on antaa tilaa, aikaa ja rauhaa lapsen omalle mielikuvitukselle ja luovuudelle. Monipuoliset materiaalit ja välineet antavat lapselle mahdollisuuden toteuttaa itseään. Varhaiskasvatusympäristössä lapsella tulee olla mahdollisuus kokea taiteellisia elämyksiä. Ympäristön esteettisyys sellaisenaan voi olla lapselle taide-elämys. Taiteellista kokemista ja ilmaisua voi rikastuttaa hyödyntämällä paikallisia ja alueellisia eri taidealueiden yhteistyöverkostoja. Taiteellisen ilmaisun haasteena on luova prosessi. Sen ohjaaminen edellyttää sekä lapsen kehityskauden että taiteen tuntemista. Kasvattajan rooli on ymmärtää lapsen tavoitteita ja pyrkimyksiä sekä samalla ohjata kaaoksen keskeltä oivallukseen ja tyydytystä tuottavaan prosessiin. Tutkiminen Tutkiva ihmettely on lapselle luontaista. Tutkiessaan lapsi tyydyttää uteliaisuuttaan ja kokee osallisuutta ympärillään olevaan maailmaan ja yhteisöön. Yrityksen, erehdyksen ja oivalluksen kokemus ylläpitää ja vahvistaa lapsessa oppimisen iloa. Monipuolinen ja joustava varhaiskasvatusympäristö mahdollistaa kaikkien aistien ja koko kehon käytön tutkimisen, kokeilemisen ja oivalluksen välineinä. Lähiympäristö ja luonto ovat oleellinen osa tutkimisen ympäristöä. Kasvattajalta edellytetään herkkyyttä huomata tutkimiselle otolliset hetket. Kasvattaja antaa lapselle aikaa pysähtyä tutkimaan ja ihmettelemään asioita itsekseen ja yhdessä toisten lasten kanssa. Lapsen omaa ajattelua ja ongelmaratkaisukykyä sekä mielikuvitusta tuetaan ja tarjotaan uusia näkökulmia.

12 12 4. SISÄLLÖLLISET ORIENTAATIOT (orientoida= suunnata, tutustuttaa, antaa alustavia tietoja) Sisällölliset orientaatiot ovat inhimillisen ymmärryksen, tiedon ja kokemisen perusmuotoja. Varhaiskasvatuksen sisältöalueita ovat o matemaattinen o luonnontieteellinen o historiallis-yhteiskunnallinen o esteettinen o eettinen o uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio Orientaatiot täydentävät toisiaan. Ne ovat kasvattajan työvälineitä, joiden avulla voidaan rikastuttaa lapselle ominaisia tapoja toimia. Orientaatiot eivät ole oppisisältöjä, eikä lapselle aseteta tavoitteita orientaatioiden oppimiselle. Orientaatioilla on yhteys esiopetuksen sisältöalueisiin ja perusopetuksen oppiaineisiin. Kieli on kommunikaation ja vuorovaikutuksen väline kaikkien orientaatioiden alueilla. Sen vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että kaikissa varhaiskasvatuksen hoito-, kasvatus-, ja opetustilanteissa käytetään mahdollisimman hyvää ja tarkkaa kieltä sekä myös avataan uusia käsitteitä lapsille. Matemaattinen orientaatio: Vertaaminen, päätteleminen, laskeminen, kokeileminen ja oivaltaminen arkielämän tilanteissa leikinomaisesti lapsille tuttujen esineiden ja välineiden avulla. Tilan ja oman kehon hahmottaminen. Myönteisen asenteen luominen matemaattiseen ajatteluun. Luonnontieteellinen orientaatio: Elollisen luonnon ilmiöihin syventyminen, havainnoiminen, tutkiminen, kokeileminen ja kunnioittaminen. Vuodenaikojen vaihtelun hyödyntäminen ja lähiympäristöön tutustuminen ja siitä huolehtiminen. Kestävän luontosuhteen kehittyminen. Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio: Menneisyyden ja nykypäivän havainnoiminen lasten omassa perheessä, lähiympäristössä ja Seinäjoen kaupungissa. Suomalaiseen ja eteläpohjalaiseen perinteeseen tutustuminen. Esteettinen orientaatio: Mahdollisuus monipuoliseen itsensä ilmaisemiseen. Taiteen, kauneuden, rytmin, melodian ja erilaisten tunteiden elämyksellinen kokeminen. Ihmisenä ja ihmisyyteen kasvaminen. Lasten omien näkemysten ja arvostusten huomioiminen. Eettinen orientaatio: Lapsella on oikeus kokea, että hänestä välitetään ja hänen tarpeistaan huolehditaan. Oikean ja väärän tunnistaminen, anteeksi antaminen, vastuun kantaminen, kaverien huomioon ottaminen ja auttaminen arjen luontaisissa tilanteissa ja vuorovaikutuksessa. Erilaisuuden hyväksyminen.

13 Uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio: Tilan ja ajan antaminen hiljentymiselle, lasten kysymyksille, ihmettelylle, hengellisille asioille ja ilmiöille. Huomioidaan suomalaisen yhteiskunnan kristillinen perinne ja juhlapyhät sekä Seinäjoen seurakunnan kanssa tehtävä yhteistyö. Lapsen vasussa vanhempien kanssa sovitut lapsikohtaiset sisällöt. Lasta lähellä oleviin uskontoihin ja katsomusten tapoihin tutustuminen ja niiden kunnioittaminen 13

14 14 5. ERI KIELI- JA KULTTUURITAUSTAISTEN LASTEN VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMINEN Eri kieli- ja kulttuuritaustaisilla lapsilla tarkoitetaan lapsia, jotka ovat muuttaneet vanhempiensa mukana Suomeen, sekä lapsia jotka ovat syntyneet Suomessa ja heidän vanhemmistaan joko molemmat tai toinen on vieraskielinen. Lisäksi viittomakieliset sekä suomalaiset kulttuurivähemmistöt kuuluvat tähän ryhmään. Varhaiskasvatukseen osallistuminen tukee eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten mahdollisuutta oppia suomen kieltä toisten lasten ja kasvattajien kanssa tavallisessa lapsiryhmässä. Samalla tuetaan sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja kontakteja lapsiryhmässä. Maahanmuuttajaperheiden kanssa tehtävä yhteistyö edellyttää varhaiskasvatuksessa erityistä huomiota. Kasvatuskumppanuutta tulee rakentaa yhdessä vanhempien kanssa varhaiskasvatuksen arvojen mukaisesti vanhempien kulttuuria kunnioittaen. Vastuu lapsen oman äidinkielen ja kulttuurin säilyttämisestä ja kehittämisestä on ensisijaisesti perheellä. Varhaiskasvatuksessa lasta rohkaistaan käyttämään myös omaa äidinkieltään. Vanhempien ja lapsen äidinkielisen kasvuympäristön tietoa ja osaamista hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan oman äidinkielen tukemisessa myös varhaiskasvatuksessa. Puheen ja kielen ymmärtämisen tukena varhaiskasvatuksessa käytetään samoja ymmärtämistä tukevia kommunikaatiokeinoja (kuvat, viittomat, eleet, korostetun selkeä puhe, avainsanat, jne.) kuin muille kielellistä tukea tarvitseville lapsille.

15 15 6. VARHAISKASVATUKSEN, ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN YHTEISTYÖN JA JATKUMON RAKENTUMINEN Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat jatkumon lapsen kasvussa ja oppimisessa. Jatkumo toteutuu seuraavasti: o alueellisella varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteistyöllä varmistetaan yhdenmukaiset kasvatuspäämäärät o henkilöstöllä tulee olla yhteneväiset hoito-, kasvatus-, ja opetustavoitteet o siirtymävaiheissa vanhemmat ja kasvatushenkilöstö keskustelevat lapsen asioista o lapsen varhaiskasvatussuunnitelma ja muut dokumentit (esim. kasvunkansio, havainnointilomakkeet, 4-vuotis neuvolalomake) siirtyvät lapsen mukana varhaiskasvatusyksiköstä toiseen o esiopetusvuonna jokaiselle lapselle tehdään oppimissuunnitelma o esiopetuksen vuosikello Vanhemmilta kysytään lupa tarpeellisen tiedon välittämiseen. Näin toimitaan myös lapsen siirtyessä esiopetukseen. Esiopetussuunnitelman taustalla hyödynnetään lapsen aikaisempaa varhaiskasvatussuunnitelmaa. Näin tuntemus lapsesta siirtyy uuteen kasvuympäristöön.

16 16 7. VERKOSTOYHTEISTYÖ Hyvän varhaiskasvatuksen toteuttamisen edellytyksenä on monipuolinen ja toimiva yhteistyöverkosto. Moniammatillisen ja vuorovaikutteisen verkoston turvin voidaan taata lapselle ja perheelle oikein ajoitettu ja riittävä palvelu ja tuki perheen tarpeiden mukaan. Verkostoitumisen kehittämisessä korostuu yhdessä kasvattamisen ajatus. Yhteistyötä tehdään eri alan asiantuntijoiden, palveluntuottajien sekä lasta ja perhettä palvelevan verkoston kanssa. Varhaiskasvatuksen keskeisimmät yhteistyökumppanit ovat: o muut varhaiskasvatuksen yksiköt (päiväkodit, perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, avoin leikkitoiminta ja koululaisten iltapäivätoiminta) o varhaiskasvatuksen kehittämistyöryhmä o koulut o sosiaali- ja terveystoimi, (neuvola, sosiaalityö, psykologi- ja perheneuvonta, fysio -, toiminta- ja puheterapia) o Seinäjoen keskussairaala o liikunta- ja nuorisotoimi o tekninen toimi (leikkikenttien ja puistojen sekä kiinteistöjen ja pihojen huolto) o kulttuuri ja vapaa-aikatoimi (kirjasto, teatteri, museo) o seurakunta o Mannerheimin Lastensuojeluliitto o koulutusyksiköt o yhteistyökaupungit o hankkeet, projektit

17 17 LÄHTEET Mikkola P, Nivalainen K Lapselle hyvä päivä tänään. Pedatieto Stakes, 2005 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, toinen tarkistettu painos. Oppaita 56. Helsinki