ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

Transkriptio

1 ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry Englanninsettereiden jaostoimikunta Hyväksytty rotua harrastavan yhdistyksen yleiskokouksessa [pp.kk.vuosi] Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa [pp.kk.vuosi] SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt [pp.kk.vuosi]

2 Sisällys 1. YHTEENVETO RODUN TAUSTA JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA RODUN NYKYTILANNE Populaation rakenne ja jalostuspohja Jalostuspohja Rodun populaatiot muissa maissa Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta Luonne ja käyttäytyminen sekä käyttöominaisuudet Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta Jakautuminen näyttely- / käyttö- / tms. -linjoihin PEVISA-ohjelmaan sisällytetty luonteen ja käyttäytymisen ja/tai käyttöominaisuuksien testaus ja/tai kuvaus Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa Käyttö- ja koeominaisuudet Käyttäytyminen kotona sekä lisääntymiskäyttäytyminen Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista sekä niiden korjaamisesta Terveys ja lisääntyminen PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet Yleisimmät kuolinsyyt Lisääntyminen Sairauksille ja lisääntymisongelmille altistavat anatomiset piirteet Yhteenveto rodun keskeisimmistä ongelmista terveydessä ja lisääntymisessä Ulkomuoto Rotumääritelmä Näyttelyt ja jalostustarkastukset Ulkomuoto ja rodun käyttötarkoitus Yhteenveto rodun keskeisimmistä ulkomuoto- ja rakenneongelmista YHTEENVETO AIEMMAN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISESTA... 53

3 5.1 Käytetyimpien jalostuskoirien taso Aiemman jalostuksen tavoiteohjelman toteutuminen JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Jalostuksen tavoitteet Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille Rotujärjestön toimenpiteet Uhat ja mahdollisuudet sekä varautuminen ongelmiin Toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelman seuranta LÄHTEET LIITTEET

4 1. YHTEENVETO Englanninsettereillä vuoden 2015 loppuun saakka voimassa oleva jalostuksen tavoiteohjelma on toiminut hyvin ohjenuorana rodunomaiseen käyttötarkoitukseen tähtäävässä kasvatustoiminnassa. Ohjelman esittämät rodun jalostuksen keskeiset tavoitteet: Säilyttää ja kehittää rodun perinnöllisiä metsästysominaisuuksia Laajentaa rodun jalostuspohjaa Vaalia ja kehittää rodun tasapainoista luonnetta sekä koulutettavuutta Ylläpitää ja parantaa rodun terveyttä Vaalia pohjoismaisen metsästystyypin rodun alkuperäiseen käyttötarkoituksen vaatimaa rakennetta ja jaloa ulkomuotoa Päivitetyssä tavoiteohjelmassa englanninsetterin rodunjalostuksen tavoitteena on: englanninsetteri on tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä metsästyskoira, joka terveytensä, luonteensa, rakenteensa ja käyttöominaisuuksiensa puolesta selviytyy oivallisesti rodun alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, mutta myös ystävällisenä kotikoirana. Englanninsetteripopulaatiota koskeva keskeinen jalostustavoite ovat rodun jalostuspohjan laajentaminen ja terveyden vaaliminen. Suomen ja ulkomaiden geenimateriaalin monipuolisella hyödyntämisellä estetään rodun elinvoiman heikkenemistä ja rajoitetaan lisääntymis- ja terveysongelmia. Tavoitteeseen liittyen pyritään mm. sukusiitosasteen alentamiseen, tuontikoirien ja jalostusurosten määrien kasvattamiseen sekä yksittäisten urosten ja eri verilinjojen tasapainoiseen käyttöön jalostuksessa. PEVISAan ehdotetaan jatkettavaksi jälkeläismäärän rajoittamista: Koiralla ei saa pentueen rekisteröintihetkellä olla yli 25 rekisteröityä jälkeläistä Suomessa. Viimeinen sallittu pentue voidaan kuitenkin rekisteröidä kokonaisuudessaan. Englanninsetterin luonnetta koskeva keskeisin jalostustavoite on vähentää rotumääritelmän ja rodunomaisen käyttötarkoituksen mukaisesta luonteesta poikkeavien yksilöiden määrää kannassa. Rodun luonteen parantamiseksi pyritään edelleen kehittämään tiedonhankintamenetelmiä luonnepoikkeamien (arat tai vihaiset) selvittämiseksi ja jalostuksesta karsimiseksi. Käyttöominaisuuksien suhteen keskeisenä jalostustavoitteena on englanninsetteri, joka on tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä metsästyskoira. Elegantin tyylin ja tulisen metsästysinnon rinnalla kehitetään tasapainoista luonnetta, helppoa koulutettavuutta ja yhteistyöhalua. Tavoitteina ovat myös mm. linnun oton täsmällisyys ja lentoonajon halukkuus. Perinnöllisten käyttöominaisuuksien seurantaan pyritään kehittämään mittareita. Terveyden osalta keskeisin jalostustavoite on englanninsetteri, joka ilmiasultaan ja perimältään terveenä selviytyy metsästyksessä ja kestää pitkäaikaisen raskaan fyysisen rasituksen. Tavoitteina on kartoittaa rodun kyynärnivelten tila ja alentaa HD-astetta sekä C-, D- ja E-lonkkaisten osuutta 4

5 kuvatuista koirista. HD-tulokseltaan C-, D- ja E-lonkkaiset koirat esitetään rajattavaksi jalostuksesta PEVISA-ohjelman raja-arvon avulla: Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu lonkkakuva- ja kyynärnivellausunto. Kuvaushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 12 kuukautta. Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste B. Kyynärniveltutkimustulos ei vaikuta rekisteröintiin. Muiden rodussa tavattujen sairauksien yleistyminen pyritään torjumaan ehdottamalla PEVISA:an lisättäväksi CL ja PRA rcd4 testaukset jalostukseen käytettäville koirille: Jalostukseen käytettävien koirien CL- ja PRA rcd4 statukset tulee olla tunnetut. Ulkomuotoon liittyvänä keskeisenä jalostustavoitteena on rotumääritelmän ja rodunomaisen käyttötarkoituksen mukaisen ulkomuodon ja rakenteen säilyttäminen. Tavoitteina on mm. käyttötarkoitukseensa soveltuvan tyylikkään rotutyypin hyväksyttäminen ja vaaliminen, tasapainoinen ja riittäväluustoinen rakenne, oikea sukupuolileima sekä ryhdikkäiden ja eloisien liikkeiden vaaliminen ja rakenteellisten virheiden vähentäminen. Tavoiteohjelmassa esitetään keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Näitä ovat mm. tietojen kokoaminen, tilastojen laatiminen ja julkistaminen, kasvattajien ja tuomareiden kouluttaminen, jalostusneuvonnan ja -suositusten antaminen sekä kansainvälinen yhteistyö. Lisäksi tarkastellaan rotuun kohdistuvia riskejä sekä esitetään tavoiteohjelman toteutumisen seurantakeinot. Tärkeimmät suositukset jalostuskoirille Käyttökoetulos Koiralla tai sen lähisukulaisella (vanhemmat tai pentuesisaret) on oltava käyttökoepalkinto rodunomaisesta kokeesta (KAKE, KAME, KATU) tai sijoitus kilpailusta (Kultamalja, Derby), myös vastaavat tulokset Pohjoismaisista käyttökokeissa hyväksytään Molempien tulee olla käytetyn rodunomaisessa käyttökokeessa ja toisen vanhemmista tulee olla palkittu käyttökokeessa Näyttelytulos Koiralla on oltava hyväksytty näyttelytulos virallisesta arvosteluluokasta (ei pentuluokka) Terveys Koiran tulee täyttää rodun PEVISA-vaatimukset PEVISA-vaatimusten lisäksi on suositeltavaa että koira, jolla on todettu olkanivelen kasvuhäiriö (OCD) rajataan jalostuskäytön ulkopuolelle. Jalostukseen käytetään vain PRArcd4 ja CL statuksen normaali normaali tai normaali kantaja yhdistelmiä, ks. taulukko 7 sivulla 37. Suositeltavaa on välttää luonteeltaan hermostuneita ja arkoja koiria jalostuskäytössä. Jalostukseen on suositeltavaa käyttää koiria, joilla ei esiinny toistuvasti ja usein tuloksettomia seisontoja tai koiria jotka eivät ole toistuvasti kieltäytyneet ajamasta tervettä riistalintua lentoon. 5

6 2. RODUN TAUSTA Alkuperä ja käyttötarkoitus Englanninsetterin varhaismuodot perustuvat ilmeisesti jo 1500-luvulla käytettyihin setting dog - nimityksen saaneisiin lintukoiriin. Ne olivat matalajalkaisia, pitkärunkoisia, vahva- ja kiharakarvaisia ja varsin karkearakenteisia. Paikantaessaan linnun tai lintuparven ne yleensä heittäytyivät makaavaan seisontaan. Ilmeisesti Northumberlandin herttua oli ensimmäinen, joka harrasti verkkometsästystä tämänkaltaisilla koirilla. Nuo setterin varhaismuodot olivat samankaltaisia kuin Ranskassa käytetyt ns. peltospanielit. Nekin pysähtyivät hetkeksi saatuaan ilmavainun riistasta. Ilmeisesti kaikkien setterirotujen taustalta löytyy myös espanjalaista pointteria, perdigueoa. Kanaalin molemmin puolin kehitettiin tuohon aikaan hyvin monia tuollaisia spanieleihin pohjautuvia verilinjoja, joihin valkea setteri pohjautuu. Varsinaista englanninsetteriä on jalostettu noin 220 vuotta eli suurin piirtein 1785-luvulta lähtien. Pyrkimyksenä on ollut kehittää perusväriltään valkea, mutta myös mustaa, ruskeaa tai keltaista väriä omaava tai kolmivärinen, kohtuullisen pitkäkarvainen, hyvävainuinen seisova lintukoira, joka olisi korkeajalkaisempi kuin tuolloinen spanieli ja kykenevämpi työskentelemään laajemmin, suurella vauhdilla, kestävästi ja silti tyylikkäästi vaikeissakin maastoissa: kanervikoissa, nummilla, soilla tai tuntureilla. Peltopyyn, riekon ja muiden painautuvien kanalintujen sekä eräiden kahlaajien urheilumetsästyksen kehitys perustui lentoonammuntaan soveltuvien aseiden kehitykseen. Erityisesti takaaladattavien haulikoiden valmistustaidon kasvaessa kyettiin luomaan niin lukkorakenteeltaan kuin perältäänkin nopeaan lentoonammuntaan soveltuvia aseita. Oli jalostettava koira, jonka linnunkäsittelykyky loisi täsmällisyydeltään ja eleganssiltaan arvokkaat lähtökohdat riistalinnun lentoon ammunnalle. Näin miehen ja koiran yhteistoiminta voisi parhaiten tyydyttää vaativaa englantilaista makua. Monet englantilaiset, skotlantilaiset ja walesilaiset aatelismiehet ja varakkaat porvarit olivat pyrkineet tuollaisen setterin kehittämiseen. Nykyisen englanninsetterimme kannalta keskeisin kasvattajahahmo oli kuitenkin Edward Laverack ( ). Kanalintujen innokkaana metsästäjänä hän paneutui jo nuorena luomaan englanninsetteriä, joka täyttäisi nuo suuret vaatimukset. Hän tutki tarkoin tuona aikana vaikuttaneiden kasvattajien aikaansaannoksia, ja päätyi valitsemaan oman työnsä lähtökohdiksi kaksi pastori A. Harrisonin kasvattamaa yksilöä: uroksen nimeltä Ponto ja nartun nimeltä Old Moll. Laverack kertoo kirjassaan The Setter (1872) rakentaneensa kasvatustyönsä pelkästään noiden kahden koiran varaan tiukan sukusiitoksen avulla. Kuitenkin on aivan ilmeistä, ettei Laverackin 40 vuotta jatkunut kasvattajan työ ole voinut tapahtua ilman vieraampaakin verta. On tutkittu, etteivät miehen vanhoilla päivillään laatimat sukutaulut voi pitää kaikilta osin paikkaansa. Ilmeisesti Laverack on käyttänyt jossain vaiheessa linjoihinsa myös irlanninsetteriä. Laverack pääsi kasvatustyöllään hyvin lähelle asettamiaan päämääriä. Hän loi englanninsetterin, jolla on pitkä, kevyt pää yhdensuuntaisin horisontaalisin linjoin, tummat silmät, matalalle ja taakse sijoittuneet korvat, vahva eturakenne, vinot lavat, vankka lantio, leveä reisi, voimakkaasti kulmautuneet raajat ja vaihtelevalta säältä suojaava turkki. Käyttöominaisuuksista hän asetti korkeimmalle tyylin ja nopeuden, sekä valtavan kestävyyden liittyneenä hyvään linnunlöytökykyyn. 6

7 Laverackin innostus liian monien sukupolvien sukusiitokseen johti lopulta laskukauteen. Onneksi hänen ihailemansa ystävä R. Ll. Purcell Llewellin jatkoi hänen kasvatustyötään säilyttämällä parhaita ominaisuuksia ja karsimalla heikkouksia. Llewellin on todennut, että Laverackin setterilinjalle oli ominaista kovakorvaisuus, vaikea opetettavuus ja taipumus yksin metsästämiseen. Llewellin kykeni vähentämään näitä heikkouksia, mutta samalla säilyttämään ja kehittämään edelleen Laverack-setterin tasapainoista, eleganttia ja jaloa olemusta. Hänen luomaansa setteriä alettiin USA:ssa ja Kanadassa kutsua Llewellin-setteriksi, ja juuri se on myös meidän pohjoismaisen setterimme käyttöperimän tausta. Llewellin-setteri polveutuu suurelta osin kolmesta Laverack-yksilöstä: uroksesta Dash II sekä nartuista Countess ja Nellie. Näistä Countess oli legenda jo eläessään sekä jalon ulkomuotonsa että erityisen vahvojen käyttöominaisuuksiensa vuoksi. Myös Llewellin pyrki Laverackin tavoin sisäsiitokseen peräkkäin muutamien polvien ajan, mutta hän liitti aina määrävälein linjaansa tarkoin valitsemaansa vierasta verta. Llewellin kehitti setterinsä hieman kevyemmäksi kuin Laverack, mutta säilytti periaatteessa kaikki rakenteelliset ominaisuudet samoin kuin valtavan metsästysinnon. Muiden englantilaisten kennelien yksilöistä hän haki erityisesti opetuksen herkempää vastaanottokykyä ja taipumusta yhteistoimintaan. Erityisen merkittäviä olivat herra Statterin kasvatit Dan ja Dick. Mielenkiintoista on myös se, että Danin sukutaulusta löytyy ainakin yksi gordoninsetteri, mutta tähän eivät aikalaiset kiinnittäneen erityistä huomiota. Ilmeisesti tällaisten risteytysten toivottiin antavan joitain uusia, toivottavia ominaisuuksia. Pohjoismaihin englanninsetteri alkoi juurtua 1800-luvun loppupuolella. Valtaosaltaan suosittiin Laverackin aloittaman ja Llewellinin jatkaman linjan perintöainesta. Rodun harrastajat olivat yleensä varakkaita kartanonomistajia, teollisuusjohtajia ja virkamiehiä. He tekivät keskenään yhteistyötä yli kansallisten rajojen, ja tästä syystä englanninsetterillä on hyvin paljon yhteistä historiaa Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Englanti oli luonnollisesti tärkein jalostuksellisen yhteistyön kumppani. Kuitenkin Norja ja etenkin Tanska ovat saaneet merkittäviä siitosyksilöitä Saksasta ja Hollannista, ja Suomeen puolestaan tuotettiin hyviä käyttökoiria Venäjältä ja Baltian maista. Koska englanninsetterin harrastus Pohjoismaissa 1900-luvun ensimmäisten vuoden aikana on aivan valtaosaltaan rajoittunut linnunmetsästäjien piiriin, setterimme on pysynyt niin ulkomuodoltaan kuin käyttöominaisuuksiltaankin hyvin yhtenäisenä. Tähän on myös ratkaisevasti vaikuttanut vilkas kanssakäyminen asian harrastajien kesken, tiivis palkintotuomareiden vastavuoroinen käyttö näyttelyissä ja kokeissa sekä yhteispohjoismaiset neuvottelutilaisuudet. Noina vuosina englanninsetterin onneksi oli myös se, että käytännössä kaikki rodun ulkomuototuomarit olivat englantilaisten kanakoirien harrastajia, ja usein myös käyttökokeiden tuomareita. Englanninsetterin kotimaassa ja USA:ssa alkoi tapahtua melko varhain eriytymistä show-tyyppiin ja field trial -tyyppiin, aivan kuten tapahtui eräiden muidenkin metsästyskäyttöön jalostettujen rotujen kohdalla. Tähän eriytymiseen lienee ollut vaikuttamassa tämän kauniin, terveen ja hyväluonteisen rodun herättämä mielenkiinto seurakoiraväen keskuudessa, jolloin ulkomuoto ja seurakoiralle sopiva luonne ovat tulleet ainoiksi jalostustavoitteiksi. Pohjoismaat tämä kehitys tavoitti enenevässä määrin 1970-luvulla. Metsästysominaisuudet jäivät sivuun. Näyttely- ja käyttösetterin eriytymisen johdosta Brittein saarilla ja USA:ssa on tuloksena ollut se, että käyttösetteriväki on vieroksunut koiranäyttelyitä. Rotua on metsästäjien keskuudessa jalostettu vain metsästysominaisuuksia silmällä pitäen, jolloin koirat ovat ulkomuodoltaan hyvin erityyppisiä: päät 7

8 ovat menettäneet Laverack-linjansa, jalous on kärsinyt ja kaukaa katsoen setterirotuja ei enää erota toisistaan. Pohjoismaissa metsästyssetterin jalostuksessa on onnistuttu säilyttämään varsin yhtenäinen tyyppi, joka on laajimmin nähtävillä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Rodun kehitys nykyiseen muotoonsa Englanninsetterien jalostus aloitettiin varsinaisesti 1700-luvun lopulla Brittein saarilla. Tavoitteena oli jalostaa kanalintumetsästykseen seisova lintukoira, jolla on hyvä linnunkäsittelytaito ja kyky työskennellä laajasti, vauhdikkaasti, kestävästi ja tyylikkäästi vaikeissakin maastoissa. Keskeisin työ rodun luomisessa tehtiin 1800-luvulla. Pohjoismaihin ja Suomeen rotu juurtui 1800-luvun lopulla. Pohjoismaissa on tuosta ajasta lähtien tehty merkittävää jalostuksellista yhteistyötä ja onnistuttu säilyttämään rodulle alun perin asetetut vaatimukset. Englanninsettereitä ja muita englantilaisia kanakoiria edustaa nykyisin Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry, joka on historialtaan Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö. Mitä ilmeisimmin 1800-luvulla englanninsettereitä tuotettiin maahamme metsästystovereiksi jokseenkin samoihin aikoihin kuin muihinkin Pohjoismaihin. Kun 1889 perustettu Suomen Kennelklubi julkaisi viisi vuotta perustamisensa jälkeen ensimmäisen rotukirjan, siinä oli tiedot 32 englanninsetteristä. Yhteensä tuossa rotukirjassa oli 275 erirotuisen koiran tiedot, ja niistä englanninsettereitä, pointtereita ja irlanninsettereitä oli yhteensä 85 koiraa. Englantilaiset kanakoirat muodostivat siis varsin merkittävän osan rotukoirista maamme järjestäytyneen kenneltoiminnan alkutaipaleella. Useimmat ensimmäisiin rotukirjoihin merkityistä englanninsettereistä olivat Suomessa kasvatettuja ja jotkut Venäjällä asuvien suomalaisten kasvattamia. Ruotsista, Venäjältä ja Englannista oli tuotu muutama koira ja joku yksittäinen Belgiasta, Ranskasta ja Irlannista. Rotukirjoihin merkittyjen koirien taustat olivat varsin usein Englannissa. Kasvattajista kohoavat esille sellaiset nimet kuin Axel Uddström, A. Standertskjöld, J.B. Lagus, G. Schmidt, N. Mexmontan ja A. af Enehjelm. Valtaosaltaan nämä alkuaikojen setterimme olivat mustavalkoisia eli blue beltoneja luvun loppupuolella oli tyypillistä, että kukin kasvattaja pyrki itsenäisesti luomaan ihanteellista metsästyssetteriä. Vasta kun vuonna 1893 alettiin järjestää kenttäkokeita ja kanakoiraväki enenevässä määrin kiinnostui koetoiminnasta, alkoi myös syntyä yhtenäisempää käsitystä kasvatustavoitteista. Settereiden, niin kuin pointterinkin, kannalta kaikkein tärkein tapahtuma oli Hönshundssektionin Kanankoiraosaston perustaminen Suomen Kennelklubiin Se oli Pohjoismaiden ensimmäinen kanakoirien rotujärjestö. Englanninsettereitä rekisteröidään nykyisin Suomessa noin yksilöä vuosittain. Rodun kokonaismäärä on reilu 1000 koiraa. Englanninsetterin kauniin ulkonäön ja miellyttävän luonteen takia rotu on kuitenkin jakautunut kahteen eri ryhmään, joiden yksilöitä ei juuri käytetä keskenään jalostuksessa: metsästyksessä ja kokeissa käytettäviin käyttölinjaisiin englanninsettereihin sekä seurakoiriin. Käyttölinjan osalta rodun geenipohjaa laajentaa englanninsetterin yleisyys muissa maissa, varsinkin yhteydet Pohjoismaihin ovat hyvät. Rodun sukusiitosaste on erityisesti seurakoiralinjaisten osalta on parantunut vaikka rodussa käytetään edelleen liikaa joitain yksittäisiä uroksia. Luonteeltaan Suomen englanninsetterit ovat pääosin rotumääritelmän mukaisesti erittäin ystävällisiä ja hyväluonteisia. Rodussa esiintyy kuitenkin jonkin verran arkuutta. Käyttötarkoituksessaan kanalintujen 8

9 metsästyksessä englanninsetteri on tyylikäs, kestävä, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaitoinen. Riistainto ja kiihkeys vaikeuttavat rodun koulutettavuutta. 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA Englantilaisten kanakoirien rotujärjestö Kanakoirakerho -Hönshundssektionen ry (KKK-HHS) on Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö. Se perustettiin Finska Kennelklubbenin ensimmäiseksi osastoksi nimellä Finska Kennelklubbens Hönshundssektion. Vuonna 1935 perustettiin Suomen Kanakoirakerho ry, johon liittyivät lähinnä suomenkieliset. Finska Kennelklubbens Hönshundssektion ja Suomen Kanakoirakerho yhdistyivät vuonna Yhdistyksen nimeksi tuli tällöin Kanakoirakerho - Hönshundssektionen ry. Nykyään Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry. toimii valtakunnallisella tasolla Suomen Kennelliiton alaisena rotujärjestönä ja edustaa englantilaisia kanakoirarotuja pointtereita ja settereitä. Kanakoirakerho-Hönhundssektionen ry:n toimiva organisaatio muodostuu hallituksesta, rotujaoksista sekä eri tehtäviin nimetyistä toimikunnista. Jokaisella rodulla on rodun harrastajien esittämä ja yhdistyksen hallituksen nimeämä jaostoimikunta. Rotujaokset järjestävät edustamansa rodun harrastajille omia koulutuspäiviä ja kilpailuja. Tavoitteena on harrastajien keskinäistä yhteydenpitoa lisäämällä viedä kunkin rodun tasoa eteenpäin. Jaostoimikunnat ovat vastanneet 1990-luvun alusta alkaen rotukohtaisesti kunkin rodun jalostuksen ohjauksesta. Tätä ennen KKK-HHS ry:ssä toimi kaikkien rotujen yhteinen jalostustoimikunta. Tiedon tarpeen ja määrän kasvaessa katsottiin 2000-luvulla jälleen tarpeelliseksi muodostaa kaikkien rotujen yhteinen jalostustoimikunta jaosten rinnalle. Toimikunta perustettiin yleiskokouksessa maaliskuussa Päävastuu rotukohtaisesta jalostuksen ohjauksesta kuuluu kuitenkin yhä rotujaoksille. Jalostustoimikunta on kerhon hallituksen alainen toimikunta, joka koordinoi jalostukseen liittyvää tiedonkeruuta kerhon sisällä ja toimii linkkinä kerhon ja jaosten välillä mm. eri asiantuntijaelimiin. Jalostustoimikunta myös pyrkii pysymään ajan tasalla yleisistä koiran jalostukseen ja kasvatukseen liittyvistä asioista ja auttaa jaoksia tiedon hankinnassa kerhon ulkopuolisilta tahoilta. Jalostustoimikunta myös antaa lausunnot kennelnimianomuksiin sekä mahdollisiin rekisteröintiin liittyviin poikkeuslupa-anomuksiin. Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää kokeita ja kilpailuja jalostustyön tueksi settereiden ja pointtereiden käyttöominaisuuksien selvittämiseksi ja parantamiseksi. Toiminnan painopiste on kuluneen sadan vuoden aikana ollut selkeästi koetoiminnan kehittämisessä, mutta myös näyttelytoiminta on kuulunut Kerhon aktiivisen mielenkiinnon kohteisiin. Kanakoirien jakaantuminen näyttely- ja käyttölinjoihin on herättänyt jäsenet puolustamaan Kennelliiton jalostusstrategian hengessä rakenteeltaan tervettä, vaativaan metsästykseen soveltuvaa kanakoiratyyppiä. Yhdistyksen jäsenmäärä on viime vuosina ollut kasvussa. Vuonna 1980 jäseniä oli 170 ja v n Jäsenrekisterissä ei ole tietoa kuinka moni jäsenistä on englanninsetterin omistaja. 9

10 Jäsenyys KKK-HHS ry:ssä KKK-HHS ry:llä on useita eri jäsenmuotoja. Yhdistyksen jäsenet ovat koe-, vuosi-, perhe-, vapaa-, kirjeenvaihtaja- tai kunniajäseniä. Yksityinen henkilö voidaan hyväksyä koe- tai vuosijäseneksi kirjallisen hakemuksen perusteella. Koejäseneksi hyväksytään kaikki rotujärjestön jäsenyydestä kiinnostuneet. Koejäsen on oikeutettu kaikkiin rotujärjestön tarjoamiin palveluihin kuten kerhon julkaisuihin, jalostusneuvontaan, osallistumiseen koulutustapahtumiin ja koetoimintaan samalla tavalla kuin muutkin jäsenet. Koejäsenellä on äänioikeutta lukuun ottamatta kaikki samat etuudet kuin vuosijäsenelläkin. Koejäsenen osallistuttua kanakoirien koetoimintaan (ei tulosvaatimusta) hänet voidaan hyväksyä vuosijäseneksi ilman uutta hakemusta. Osallistumista rodunomaiseen kokeeseen on haluttu pitää varsinaisen jäsenyyden ehtona siksi, että päätösvalta rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta vaalivassa rotujärjestössä pysyisi jatkossakin niillä, joilla on asiaan harrastusta. 4. RODUN NYKYTILANNE 4.1. Populaation rakenne ja jalostuspohja Rekisteröintimäärät Suomessa Englanninsettereitä on rekisteröity Suomessa ajanjaksolla yhteensä 1291 yksilöä, ja viimeisimmän kymmenen vuoden jaksolla keskimäärin 87 koiraa vuosittain (Taulukko 1 ja Kuva ). Rekisteröintitietojen perusteella englanninsettereiden kokonaismääräksi Suomessa on arvioitavissa noin 950 yksilöä. Taulukko 1. Vuositilasto rekisteröinnit 10

11 Jakautuminen linjoihin Suomen englanninsetteripopulaatio on jakautunut kahteen eri ryhmään, joiden yksilöitä ei juurikaan käytetä keskenään jalostuksessa. Ensimmäisen ryhmän muodostavat sukulinjat, joiden yksilöitä käytetään rodunomaisesti kanalintujen metsästyksessä ja esitetään metsästyskokeissa, ns. käyttölinjaiset englanninsetterit. Toisen ryhmän muodostavat muut englanninsetterit, jotka ovat lähinnä näyttely- ja seurakoiria. Ryhmät ovat lähes yhtä suuret, käyttölinjaisten rekisteröintiosuuden ollessa aiemmin noin 5 % suurempi. Viimeisimmän kuuden vuoden aikana tilanne on kääntynyt toisin päin. Rodun vuosittaisessa rekisteröintimäärässä on melko selkeä laskeva trendi. Kuva 1. Englanninsettereiden rekisteröinnit Suomessa vuosina Rekisteröintien vuosittainen vaihtelu on ollut kokonaisuudessaan varsin suurta (Kuva & Taulukko ). Vuosina 1999, 2001, 2005, 2011, 2013 ja 2014 koirien rekisteröintimäärät ovat olleet selkeästi koko tarkastelujakson keskiarvosta poikkeavia. Tämän lisäksi viimeisimmän viiden vuoden aikana rodun kokonaisrekisteröintimäärät ovat kääntyneet selkeään laskuun. Tuontikoirien vuosittainen lukumäärä Tuontikoirien osuus Suomessa on hieman kasvanut tarkastelujakson viimeisemmällä puoliskolla. Rekisteröidyistä englanninsettereistä tuontien osuus on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana varsin merkittävä. Tuontien osuus on 13,1 % (aiemmin 11 %) koko rekisteröintimäärästä. Käyttölinjaisten setterien tuontien, joista rekisteröintien osuus oli 7,5 % (aiemmin 13,8 %) osuus on laskenut selkeästi. Myös muilla osuus on pienentynyt, sen ollessa 5,6 % (aiemmin 8 %). 11

12 Taulukko 2. Englanninsettereiden rekisteröinnit Suomessa vuosina Kotimaisten kasvattajien pentumäärät ja tuonnit on esitetty taulukossa erikseen. Kaikki rekisteröinnit Kotimaassa kasvatetut Tuonnit Vuosi Käyttö Muut Yhteensä Käyttö Muut Yhteensä Käyttö Muut Yhteensä Yhteensä Keskeisimmät maat, joista englanninsettereitä on tuotu ja rekisteröity Suomeen, ovat olleet Norja ja Ruotsi sekä Tanska. Näistä maista tuodut setterit ovat olleet lähes pelkästään käyttölinjaisia, niiden osuuden ollessa 76 % kaikista tuonneista kymmenen viimeisimmän vuoden aikana. Erityisesti siis käyttölinjaisissa pohjoismainen yhteistyö on ollut varsin vankkaa ja monipuolista. Huomion arvoista on että tuontikoiria käytetään useasti myös jalostukseen, kt kohta Tuontien osalta voidaan todeta että se on lievästi uroksiin painottuvaa. Tuontien määrä on esitetty kokonaisuudessaan taulukossa Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. ja kuvassa 2 tuonnit ovat eriteltynä Pohjoismaihin ja muihin tuontimaihin. Kuva 2. Englanninsettereiden tuonnit Suomeen vuosina , pohjoismaat ja muut maat. 12

13 Toimivien yhteyksien myötä Norjan, Ruotsin ja Tanskankin englanninsetterit ovat laajentamassa Suomen käytettävissä olevaa geenipohjaa. Useiden vuosikymmenten vuorovaikutuksen jäljiltä Pohjoismaiden sukulinjoissa on melko runsaasti yhtymäkohtia. Suurin osa Suomessakin jalostukseen käytetyistä yksilöistä pohjautuvat pohjoismaisiin käyttölinjoihin. Aivan viimeisimpinä vuosina myös käyttölinjaisia englanninsettereitä on alettu tuomaan Keski-Euroopan maista, joissa kanta on varsin laaja; Italiassa rekisteröidään vuosittain yli 15000, Ranskassa 6000 ja Espanjassa 3500 englanninsetteriä. Yksittäisiä tuonteja on käytetty myös jalostukseen. Näistä maista olisi mahdollista saada täysin uutta verta nykyiseen populaatioomme vielä lisää. Rodun jalostusurosten ja -narttujen ikä Rodun jalostukseen käytettävien koirien ikä on melko korkea, vaihdellen tarkastelujakson aikana urosten osalta 3 v 8 kk aina 6 v 4 kk:teen ja narttujen 4 v 2 kk aina 5 v 8 kk:teen. Käyttölinjaisten koirien osalta tätä selittävät mm. käyttökoetulosvaatimukset. Jalostukseen pyritään käyttämään usein käyttökokeissa palkittuja koiria, koska mm. rotuyhdistyksen pentuevälityksessä julkaistavien yhdistelmien tulee täyttää terveysvaatimusten lisäksi myös käyttökoetuloksille asetetut vaatimukset. Rodun jalostusrekisteriin hyväksyntään vain koirat, joilla on näyttöä menestymisestä rodunomaisessa käyttökokeessa. Tietoa sukusiitoksesta Sukusiitoksessa pentueen vanhempina käytettävät koirat ovat keskenään sukua. Sukusiitoksena pidetään serkusten tai sitä läheisempien sukulaisten yhdistämistä. Sukusiitos kasvattaa riskiä perinnöllisten sairauksien esilletuloon. Sukusiitosaste tai -prosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää geenistä kaksi samaa alleelia (versiota), jotka ovat molemmat peräisin samalta esivanhemmalta. Saman esivanhemman tietty alleeli on siis tullut koiralle sekä isän että emän kautta. Tällainen geenipari on homotsygoottinen ja identtinen. Ilman sukusiitosta suurin osa yksilöiden geenipareista on heterotsygoottisia, jolloin haitalliset, usein resessiiviset alleelit pysyvät vallitsevan, normaalin alleelin peittäminä. Koiran sukusiitosaste on puolet sen vanhempien välisestä sukulaisuussuhteesta. Isä-tytär -parituksessa jälkeläisten sukusiitosaste on 25 %, puolisisarparituksessa 12,5 % ja serkusparituksessa 6,25 %. Sukusiitos vähentää heterotsygoottisten geeniparien osuutta jokaisessa sukupolvessa sukusiitosasteen verran, joten esimerkiksi puolisisarparituksessa jälkeläisten heterotsygotia vähenee 12,5 %. Myös todennäköisyys haitallisten resessiivisten ongelmien esiintuloon on puolisisarparituksessa 12,5 %. Koirilla on rotuja muodostettaessa käytetty runsaasti sukusiitosta. Sukusiitoksella pyritään tuottamaan tasalaatuisia ja periyttämisvarmoja eläimiä. Jos huonot alleelit esiintyvät kaksinkertaisina sukusiitoksen ansiosta, niin mikseivät hyvätkin. Toisaalta sukusiitettykin eläin siirtää vain puolet perimästään jälkeläisilleen, jolloin edulliset homotsygoottiset alleeliyhdistelmät purkautuvat. Lisäksi jokainen yksilö kantaa perimässään useita haitallisia alleeleja, joiden todennäköisyys tulla esiin jälkeläisissä kasvaa sukusiitoksen myötä, joten turvallisia sukusiitosyhdistelmiä ei ole. Tutkimuksissa on todettu sukusiitoksen haittavaikutusten alkavan näkyä eläimen sukusiitosasteen ylittäessä 10 %. Silloin todennäköisyys hedelmällisyyden ja elinvoiman heikkenemiseen kasvaa, ja 13

14 nähdään esimerkiksi lisääntymisvaikeuksia, pentukuolleisuuden nousua, pentujen epämuodostumia, vastustuskyvyn heikkenemistä sekä tulehdusalttiutta. Ilmiötä kutsutaan sukusiitostaantumaksi. Jos sukusiitosaste kasvaa hitaasti monen sukupolven aikana, haitat ovat pienemmät kuin nopeassa sukusiitoksessa eli lähisukulaisten yhdistämisessä. Sukusiitosasteen suuruus riippuu laskennassa mukana olevien sukupolvien määrästä, joten vain sellaisia sukusiitosasteita voi verrata keskenään, jotka on laskettu täsmälleen samalla sukupolvimäärällä. Jalostuksessa suositellaan neljän - viiden sukupolven perusteella lasketun sukusiitosasteen pitämistä alle 6,25 %. (Lähde: Kennelliiton internetsivut, MMT Katariina Mäki ) Rodun vuosittainen sukusiitosaste Rodun sukusiitosaste on pysynyt melko alhaisena, sen vaihdellessa tarkastelujakson aikana 0,55 % - 1,9 % välillä keskiarvon ollessa 1,34 %. Jalostustietojärjestelmästä otetusta tilastossa on sukusiitosprosentti laskettu puutteellisen sukupolvitiedon mukaan, joten se on hieman alhaisempi kuin todellinen. Kehityssuunta on pysynyt varsin vakaana, ks. kuva 3. Kuva 3. Englanninsettereiden sukusiitosprosentti Jalostuspohja Rodun jalostuspohja on varsin kapea kun huomioidaan että eri linjaisia koiria ei käytetä keskenään jalostukseen. 14

15 Taulukko 3. Jalostuspohja per sukupolvi Jalostukseen käytettyjen urosten ja narttujen osuus syntyneistä Jalostukseen käytettävien urosten ja narttujen osuus koko populaatiosta on laskenut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä seuraa selkeästi rekisteröintimääriä, mutta käytettävien jalostuskoirien määrä koko populaatiosta tulisi olla laajempi. Isät/emät -luku Tarkastelujakson aikana isät/emät luku on pysynyt varsin muuttumattoman eri vuosien välillä, sen ollessa vain hieman alle yksi keskiarvoisesti. Tämä kertoo sen, että urosten jalostuskäyttö on varsin tasaista ja se edesauttaa rodun monimuotoisuuden säilymistä. Tietoa tehollisesta populaatiokoosta Tehollinen populaatiokoko on laskennallinen arvio rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että tehollinen populaatiokoko kertoo kuinka monen yksilön geenimuotoja tietyssä rodussa tai kannassa on. Esimerkiksi lukema 50 tarkoittaa, että rodun sukusiitosaste kasvaa yhtä nopeasti kuin jos rodussa olisi 50 tasaisesti jalostukseen käytettyä koiraa. Mitä pienempi tehollinen koko on, sitä nopeammin rodun sisäinen sukulaisuus kasvaa ja perinnöllinen vaihtelu vähenee. Samalla sukusiitoksen välttäminen vaikeutuu. Kun tehollista kokoa arvioidaan jalostuskoirien lukumääristä tai rekisteriaineistojen sukutauluista, laskelmat tehdään aina sukupolvea kohden. Sukupolven pituus on seurakoirilla kolmesta neljään ja käyttökoirilla viisi vuotta. Nyrkkisääntönä on, että tehollinen koko on enintään neljä kertaa tänä aikana jalostukseen käytettyjen, eri sukuisten urosten lukumäärä. Jalostuskoirien lukumäärän perusteella laskettu tehollinen koko on aina yliarvio, koska kaava olettaa, etteivät jalostuskoirat ole toisilleen sukua ja että niillä on tasaiset jälkeläismäärät. Parempi tapa 15

16 arvioida tehollista populaatiokokoa perustuu rodun keskimääräisen sukusiitosasteen kasvunopeuteen, mutta tämä kaava toimii vain suljetulle populaatiolle ja aineistolle, jossa sukupuut ovat hyvin pitkiä. Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä Koiranetissä käytettävää jalostuskoirien lukumääriin perustuvaa laskentakaavaa on hieman muokattu, jotta se huomioisi paremmin jalostuskoirien epätasaiset jälkeläismäärät. Jalostustietojärjestelmässä käytetään kaavaa Ne = 4*Nu*Nn / (2*Nu+Nn), jossa Nu on neljän vuoden aikana käytössä olleiden eri jalostusurosten ja Nn on neljän vuoden aikana käytössä olleiden eri jalostusnarttujen lukumäärä. Tehollista kokoa voidaan arvioida myös rodun koirista otettujen dna-näytteiden avulla. Jos rodun tehollinen koko on alle , rodusta häviää geenimuotoja niin nopeasti, ettei luonto pysty tasapainottamaan tilannetta. Silloin on keskityttävä säilyttämään mahdollisimman monen yksilön geenejä käyttämällä mahdollisimman useaa eri koiraa jalostukseen ja huolehtimalla, että niiden jälkeläismäärät pysyvät tasaisina. Toisaalta suurimmalla osalla roduistamme on kantoja myös ulkomailla, jolloin voi olla mahdollista tuoda maahamme uutta verta. Monella rodulla ulkomailta ei kuitenkaan ole saatavissa sen erilaisempaa geenimateriaalia kuin kotimaastakaan. (Lähde: Kennelliiton internetsivut, MMT Katariina Mäki ) Rodun tehollinen populaatiokoko Englanninsettereiden ns. eri linjoja ei juurikaan käytetä keskenään jalostukseen, niiden hyvin erilaisen käyttötarkoituksen vuoksi. Tämä pienentää osaltaan käytettävissä olevaa jalostusmateriaalia. Jalostuspohjan laajuutta kuvaava rodun tehollinen populaation on näin ollen käytännössä hyvin pieni. Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä otettu tilasto kertoo tehollisen populaation vaihtelevan viimeisen kymmenen vuoden aikana 8 ja 19 koiran välillä, taulukko 4. Taulukko 4. Englanninsettereiden vuositilasto - jalostuspohja Englanninsettereiden tehollista populaatiota on esitetty oheisissa kuvissa (Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. & Kuva 4). Kuvassa 4 on eritelty käyttölinjaiset ja muut erikseen. On huomioitavaa, että taulukoituihin lukumääriin käytettyä kaavaa, (Ne) = 4*Nm*Nf / (Nf + Nm), jossa Nm on lisääntyvien 16

17 urosten määrä ja Nf on lisääntyvien narttujen, saadaan varsin optimistinen arvio tehollisesta populaatiosta. Käytetty kaava ei huomioi esim. koirien keskinäistä sukulaissuhdetta. Jalostukseen käytettävien koirien keskinäinen sukulaisuussuhde pienentää tehollisen populaation kokoa. Kuvasta nähdään tehollisen populaation koon jakauma käyttölinjaisten ja muiden osalta. Rodun pitämisenä terveenä ja sukusiitosasteeltaan pienempänä sekä jalostuspohjaltaan laajempana vaatii että pitkällä aikajaksolla pariutuvien koirien lukumäärää kasvatetaan. Kuva 4. Englanninsettereiden tehollinen populaatiokoko (per sukupolvi) koko populaation osalta ja jaoteltuna käyttölinjaisten ja muiden osalta Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä Rodun tehollinen populaatio on laskenut tarkastelujakson aikana selkeästi. Lasku seuraa kehitystä, joka on tapahtunut rodun rekisteröintimäärässä. Rodun jalostuspohjan säilyttämisenä riittävän laajana on asiaan kiinnitettävä huomiota ja pyrittävä käyttämään useampia koiria jalostukseen sekä rajaamaan yksittäisten koirien osuutta jalostuspohjassa. Ruotsalaisen Per-Erik Sundgrenin mukaan (Koiramme 9/2001, s ) rodun populaation tehollisen koon pitäisi olla vähintään 100. Luvun kasvattamiseen voitaisiin päästä käyttämällä jalostukseen yhtä montaa urosta ja narttua, rajoittamalla yksittäisten koirien jälkeläismääriä, välttämällä sukulaisten yhdistämistä ja korostamalla tuontien merkitystä. Jalostus ei saa tukeutua liikaa samanlinjaisiin koiriin. Viimeisen 10 vuoden aikana jalostukseen runsaimmin käytetyt urokset Suomessa englanninsettereiden jalostustoiminnassa käytetään liiallisesti joitakin uroksia. Yli viidentoista jälkeläisen omaavia uroksia on 11 (13 - aiempi tavoiteohjelma). Näillä uroksilla on yhteensä 36 (46) pentuetta ja 234 (264) jälkeläistä, joka on arvioidusta rodun kokonaismäärästä noin 23 %. Näillä uroksilla on usein jälkeläisiä myös toisessa sukupolvessa, yhteensä 226 kpl, joka lisää 17

18 entisestään kyseisten koirien vaikutusta rodussa. Yli viidentoista jälkeläisten omaavien urosten osuus koko rodun jalostuspohjan kannalta on edelleen liian suuri. Suluissa olevien, edellisen tavoiteohjelman, vastaavat luvut ovat olleet suuremmat, joten suuntaus näyttäisi olevan oikea. Taulukko 5. Runsaimmin käytetyt urokset Taulukossa 5 olevien koirien, joilla 15 tai enemmän jälkeläistä, syntymävuodet: #1 2007, #2 2007, #3 2004, #4 2006, #5 2002, #6 2003, #7 2007, #8 2007, # # , # , # ja # Tarkastelujakson aikana ( ) yhteensä 23 urosta on käytetty tuottamaan 50 % ajanjakson pennuista. Näistä 7 kpl ovat käyttölinjaisia, joista viisi on tuonteja ja kaksi ulkomaista urosta*: Härkmoens Buller Östkysten s Markong Daim * Trico Gallok s Joker Flash * Hangman s Grave Digger Stjernevannet s Fouga Näillä seitsemällä koiralla on yhteensä 14 pentuetta, joissa 100 pentua yhteensä. 18

19 Viimeisen 10 vuoden aikana jalostukseen runsaimmin käytetyt nartut Suomeen rekisteröityjen narttujen osalta jalustuskäyttö on hieman maltillisempaa. Yli viidentoista jälkeläisen omaavia narttuja on yhteensä 7 (6 aiemmassa tarkastelussa) viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Näillä on yhteensä 16 (15) pentuetta, joissa yhteensä 131 (111) jälkeläistä. Tämä on arvioidusta rodun kokonaismäärästä alle 10 %. Jalostukseen käytetyillä nartuilla ei juuri ole jälkeläisiä toisessa sukupolvessa. Suurin osa näistä nartuista on iäkkäitä, joten niiden pentumäärien ei odoteta juurikaan enää kasvavan. Taulukko 6. Runsaimmin käytetyt nartut Taulukossa 6 olevien koirien, joilla 15 tai enemmän jälkeläistä, syntymävuodet: #1 2004, #2 2006, #3 2002, #4 2010, #5 2002, #6 2003, #7 2004, #8 2006, #9 2004, # , # ja # Näistä 5 kpl ovat käyttölinjaisia, joista kolme ovat tuonteja * Örnevatnet s Tira * Huntingfield Impala * Huntingfield Julienne * Sänkipellon Moona Kuuhingon Talvituuli Näillä kuudella koiralla on yhteensä 10 pentuetta, joissa 68 pentua yhteensä. 19

20 Jalostuskoirien käyttömäärät Jalostukseen käytetään populaatioon nähden prosentuaalisesti liian vähän koiria, käytettyjen urosten lukumäärän ollessa keskiarvoisesti 10,9 kpl ja narttujen ollessa 11,7 kpl. Sukupuolten keskinäinen suhde on hyvä, niiden ollessa hyvin lähellä toisiaan ja arvoa 1 taulukko 4 ja kuva 5. Kuva 5. Jalostukseen käytettyjen urosten ja narttujen määrä vuosina Jalostuskoirien keskinäinen sukulaisuus Tarkastelujakson aikana kaksi eniten käytettyä urosta ovat veljiä keskenään ja niillä on yhteensä seitsemän eri pentuetta, joissa yhteenlaskettu jälkeläisten määrä on 52 kpl, joka vastaa 7 % viimeisimmän kymmenen vuoden aikana syntyneistä pennuista. Viidentoista runsaimmin jalostukseen käytetyn uroksen joukosta löytyy myös näistä toisen pentu, jolla on kaksi pentuetta jälkeläismäärän ollessa 12 kpl. Narttujen viidentoista runsaimmin käytettyjen joukossa on myös toisen uroksen jälkeläinen, jolla on 2 pentueessa 15 jälkeläistä. Narttujen osalta viidentoista runsaimmin jalostukseen käytetyn joukossa on sisaruspari, joilla on yhteensä 4 pentuetta ja 32 jälkeläistä. Tämä vastaa 4,5 % kaikista pennuista. Yllä mainittujen lisäksi runsaimmin käytetyissä jalostuskoirissa ei ole merkittäviä lähisukulaisuussuhteita Rodun populaatiot muissa maissa Englanninsetteri, sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisena koirana on varsin yleinen Keski- Euroopassa. Esim. Italiassa rekisteröidään vuosittain yli 15000, Ranskassa 6000 ja Espanjassa 3500 englanninsetteriä. Näistä maista on Suomeen myös joitain koiria tuotu ja muutamia niistä on käytetty myös jalostukseen. Keski-Euroopasta tuotuja englanninsettereitä on muissa Pohjoismaissa melko runsaasti ja ne ovat varsin useasti käytetty jalostukseen. Näin ollen myös suorien tuontien ohessa 20

21 voidaan rodun monimuotoisuuteen vaikuttaa käyttäen valikoiden muiden pohjoismaiden koiria joissa näitä Euroopan verilinjoja on. Suomessa englanninsettereiden käyttölinjaisista koirista suurin osan on pohjoismaisia sukulinjoja. Muissa pohjoismaissa englanninsettereiden vuosittaiset rekisteröintimäärät ovat Suomea huomattavasti suuremmat. Ruotsissa rekisteröidään yli kaksinkertainen ja Norjassa peräti lähes kymmenkertainen määrä vuosittain englanninsettereitä Suomeen verrattuna. Vuosittainen keskimääräinen pentumäärä on Pohjoismaissa yhteensä yli pentua, sen vaihdellessa pennun välillä. Norjassa ja Ruotsissa sekä Tanskassa setterit ovat suurelta osin käyttölinjaisia. Rekisteröintien määrät 2000-luvulla on esitetty oheisessa kuvassa (Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt.). Kuva 6. Englanninsettereiden rekisteröinnit pohjoismaissa vuosina Muut merkittävät maat, mistä koiria on Suomeen tuotu, ovat Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Näistä maista tuodut koirat ovat lähes poikkeuksetta linjoista, jotka ovat vieraantuneet rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ja näin ollen ne eivät laajenna rodun monimuotoisuutta ja geenipohjaa käytännössä Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta Rodun jalostuspohjan laajuus Kotimaassa rodun jalostuspohja on kapea. Käyttökoirien jalostuspohjaa laajentamaan on perinteisesti käytetty pohjoismaisia koiria. Näiden sukulaissuhteissa on yhtymäkohtia ja onkin tärkeää että keskitytään valitsemaan tuodut koirat sukulinjoista, jotka lisäävät rodun jalostuspohjaa maassamme. Tärkeimmät jalostuspohjaa kaventavat tekijät Rodun jalostuspohjaa kaventaa merkittävästi se että eri linjaisia koiria ei käytetä keskenään jalostukseen. Syynä tähän on ensisijaisesti perinnöllisten metsästysominaisuuksien vaaliminen. Rodun populaatiot käyttölinjaisten koirien osalta ovat laajat pohjoismaisella tasolla tarkasteltuna ja sitä kautta geenipohjaa voidaan pitää laajana. 21

22 Käyttölinjaisten koirien osalta yhteydet muihin Pohjoismaihin, joissa rotu on säilyttänyt vahvan aseman käyttökoirarotuna, ovat erittäin tärkeät. Tuontien osalta on tärkeää huolehtia että tuomme maahan terveitä koiria joidenka sukulaissuhteet eivät ole liian lähellä jo tuotujen ja kotimaassa kasvatettujen koirien kanssa. Rodun tiettyjen yksilöiden liiallinen jalostuskäyttö kaventaa jalostuspohjaa erityisesti jos nämä yksilöt ovat läheistä sukua toisilleen. Liian läheisen sukulaissuhteen omaavia koiria ei tulisi käyttää jalostuksessa, mikäli niiden yhteinen osuus koko rodun yksilöistä on korkea. Lähisukulaisten liiallinen jalostuskäytön uhkana on hitaasti kasvava, monen sukupolven aikana tapahtuva sukusiitosasteen nousu. Jälkeläismäärään perustuva PEVISA-ohjelma Rodun rekisteröintimäärän trendin ollessa selvästi laskevan suuntainen on syytä alleviivata yksittäisten koirien käytön aiheuttamaa suurta vaikutusta koko rodun jalostuspohjaan ja sen teholliseen populaatioon. Näihin vaikuttavat vahvasti myös keskinäiset sukulaissuhteet ja yhtymäkohdat pohjoismaisten verilinjojen osalta. Englanninsetteripopulaatiota koskeva keskeinen jalostustavoite ovat terveyden vaaliminen ja rodun jalostuspohjan laajentaminen. Suomen ja ulkomaiden geenimateriaalin monipuolisella hyödyntämisellä estetään rodun elinvoiman heikkenemistä ja rajoitetaan lisääntymis- ja terveysongelmia. Tavoitteeseen liittyen pyritään mm. sukusiitosasteen alentamiseen, tuontikoirien ja jalostusurosten määrien kasvattamiseen sekä yksittäisten urosten ja eri verilinjojen tasapainoiseen käyttöön jalostuksessa. PEVISAan ehdotetaan jatkettavaksi jälkeläismäärän rajoittamista: Koiralla ei saa pentueen rekisteröintihetkellä olla yli 25 rekisteröityä jälkeläistä Suomessa. Viimeinen sallittu pentue voidaan kuitenkin rekisteröidä kokonaisuudessaan. 4.2 Luonne ja käyttäytyminen sekä käyttöominaisuudet Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta Rotumääritelmässä englanninsetterin kerrotaan olevan hyvin vilkas ja riistaintoinen sekä luonteeltaan erittäin ystävällinen ja hyväluonteinen. Rodun käyttötarkoituksen ollessa metsästyskoira, se on selvennetty ao. mukaisesti: Keskikokoinen, puhdaslinjainen, olemukseltaan ja liikkeiltään tyylikäs. Selvennys: Jalo, kevyt, mutta voimakas metsästyskoira, jonka linjat ovat elegantit ja rakenne ilmentää nopeutta ja kestävyyttä. Lihakset ovat elegantit ja rakenne ilmentää nopeutta ja kestävyyttä. Lihakset ovat teräksiset ja ryhti hyvä. Ilme lempeä ja ystävällinen, hieman surumielinen. 22

23 4.2.2 Jakautuminen näyttely- / käyttö- / tms. -linjoihin Rotu on jakautunut alkuperäistarkoituksen mukaiseen metsästystyypin käyttölinjaisiin ja muihin. Metsästystyypin koirilla päätarkoitus on kanalintujen metsästys ja muiden osalta lähinnä näyttely- ja seurakoira käyttö sekä muut harrastukset, kuten esim. agility PEVISA-ohjelmaan sisällytetty luonteen ja käyttäytymisen ja/tai käyttöominaisuuksien testaus ja/tai kuvaus Englanninsetterin luonteessa tai käyttäytymisessä ei ole sellaisia ominaisuuksia, jotka olisi sisällytetty PEVISA-ohjelmaan. Rodun koirien hermostuneisuutta ja arkuutta on syytä seurata, koska ne ovat luonteen ominaisuuksia jotka vaikuttavat merkittävästi koirien käyttöominaisuuksiin sekä niiden päivittäiskäyttäytymiseen Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa Rodun ollessa vilkas ja erittäin riistaintoinen se asettaa koirien arkitottelevaisuudelle haasteita. Rodun luonnetta ja käyttäytymistä päivittäistilanteissa kartoitettiin englanninsettereiden jaostoimikunnan vuoden 2014 aikana toteuttamalla omistajakyselyllä. Tärkeimpänä luonteen kartoitustilanteena toimivat kanakoirien metsästyskokeet. Luonnekysely Luonteen merkitys jalostustoiminnassa nousee korostetusti esille arkipäivän elämässä, sillä metsästyskoirallakin suuri osa ajasta kuluu perheen parissa sekä muita ihmisiä ja koiria tavaten. Luonteella on myös merkitystä koiran käyttöominaisuuksiin ja koulutettavuuteen. Englanninsettereitä osallistuu luonnetestiin hyvin vähän. Arvioita yksilöiden luonteesta saadaan käyttökokeiden tuomarikertomuksista sekä näyttelyarvosteluista. Englanninsettereiden jaostoimikunta toteutti vuoden 2014 aikana englanninsetterijaoksen web-sivulla englanninsettereiden omistajille suunnatun kyselyn, jolla kartoitettiin koirien käyttöominaisuuksia ja luonnetta omistajan näkökulmasta. Kysely suunnattiin vuoteen 2014 mennessä rekisteröityjen koirien omistajille. Saatu aineisto käsittää 63 englanninsetteriä. Vastauksiin ja niistä tehtäviin päätelmiin on omistajien mahdollisen subjektiivisuuden takia suhtauduttava ainakin osan arvioitujen ominaisuuksien osalta varauksella. Suluissa olevat prosentit ovat vuonna 2009 tehdyn kyselyn tulosten mukaiset. Englanninsettereiden omistajat pitivät pääosin koiriaan miellyttävinä perhekoirina, joista 94 % (98 %) käytettiin metsästykseen, ja näistä yli kolmannesta erittäin paljon. Ainoastaan 8 % koirista ei käytetty ollenkaan metsästykseen. Vastaajista 57 % (50 %) arvioi koiransa erittäin lapsiystävälliseksi ja 38 % (40 %) omistajista ilmoitti, ettei lasten suhteen ole ongelmia. Kuitenkin englanninsetterillä löytyi arkuutta tai pelkoa 5 % (7 %), mutta toisaalta vihaisuutta ei havaittu yhdessäkään yksilössä lapsia kohtaan (vihaisuutta 2 %). Aroista koirista suurin osa oli narttuja. 23

24 Toisiin koiriin suhtautumisessa on pysynyt lähes samana edelliseen kyselyyn verrattuna, vaikka englanninsetterit tänä päivänä näyttävätkin tulevan toisten yksilöiden kanssa paremmin toimeen. 42 % (29 %) omistajista arvioi setterinsä tulevan erittäin hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja 43 % (56 %) vastaajista ilmoitti, ettei asiassa ollut ongelmia. Toisia koiria aristi tai pelkäsi 6 % (7 %) kyselyn settereistä. Vihaisesti tai aggressiivisesti muita koiria kohtaan käyttäytyi omistajien mukaan 9 % (8 %) kyselyn englanninsettereistä. Englanninsettereiden luonteet vastaavat pääosin rotumääritelmän luonnekuvausta, mutta jonkin verran esiintyy arkuutta. Vaikka englanninsetteriä pidetäänkin pääosin luonteeltaan miellyttävänä ja ongelmattomana rotuna, kasvattajien on syytä painottaa asian merkitystä jalostus- ja kasvatustoiminnassaan: esiintyviä luonneongelmia (arkuutta ja vihaisuutta) on kyettävä karsimaan rodusta pois. Yhdistelmiä on syytä harkita perusteellisesti ja hankkia myös luonteesta riittävästi tietoa ja kokemusta. Vahvaan taustatyöhön perustuvilla valinnoilla ja ratkaisuilla on suuri merkitys rodun kannalta, sillä tarkastelun perusteella luonnetta koskevat ongelmatapaukset näyttävät keskittyvän muutamiin linjoihin ja yksilöihin. Luonnetesti ja MH-luonnekuvaus Luonnetestausta ja MH-Luonnekuvausta ei ole englanninsettereille tarkastelujakson aikana juurikaan tehty. Ainoastaan yksi koira on osallistunut MH-luonnekuvaukseen ja kahdeksan on suorittanut luonnetestin. Jalostustarkastus Rotujärjestö on pilotoinnut roduilleen vuonna 2013 jalostustarkastuksen, joka keskittyy lähinnä koirien ulkomuotoon, mutta siinä huomioidaan myös koiran luonne yleisesti. Tästä on kertynyt vielä liian vähän tietoa rodun luonteen kartoittamiseksi. Sukupuolten väliset erot Kyselyn vastausten mukaan luonteen ominaisuudet jakaantuvat hyvin tasaisesti, pois lukien arkuus. Tämä oli selvästi yleisempää nartuilla ja vihaisuus/aggressiivisuus jakautui vastaajien mukaan tasan sukupuolten kesken Käyttö- ja koeominaisuudet Rodun alkuperäinen käyttö Englanninsetteri on metsästykseen jalostettu seisova kanakoira. Seisovia kanakoiria käytetään pääsääntöisesti kanalintujen metsästykseen. Tämän lisäksi rotua käytetään myös noutavana koirana, esimerkiksi kyyhky- ja sorsametsällä. Jalostuksen ja alkuperäisen tyypin säilyttämisen kannalta olennaisin tieto käyttöominaisuuksista ja luonteesta saadaan rodunomaisista kokeista. Englantilaisten kanakoirien rodunomaiset kokeet ovat kanakoirien kenttäkoe (KAKE), kanakoirien tunturikoe (KATU) ja kanakoirien metsäkoe (KAME). Esimerkiksi Suomen muotovalion arvoon tarvittavat tulokset (AVO 1 tai 2 x AVO 2) on saavutettava näistä koemuodoista, jotka määrittävät rodun työskentelytapaa, tyyppiä ja tyyliä. 24

25 Rodunomaiseksi kokeeksi ei luokitella esimerkiksi mannermaisille seisojaroduille rodunomaiseksi kokeeksi määriteltyä kanakoirien erikoiskoetta (KAER). Kultamalja ja Derby ovat Kanakoirakerhon perinteiset nuorten koirien kilpailut. Kultamalja-kilpailu on tarkoitettu alle kaksi- ja Derby alle kolmevuotiaille koirille. Englanninsetteriä on pidetty suhteessa irlanninsettereihin ja gordoninsettereihin varhaiskypsänä rotuna. Tätä näkemystä vahvistaa se, että englanninsetteri on onnistunut voittamaan vuodesta 1948 asti kilpaillun Kultamaljan viimeisen kymmenen vuoden aikana kolmesti. Derbystä on kilpailtu vuodesta 1935 ja tämänkin palkinnon englanninsetteri on voittanut kolmesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämän lisäksi nuortenluokan palkitsemisprosentti rodunomaisissa kokeissa on noussut tilastointijakson aikana. Käyttöominaisuuksien säilyttäminen Englanninsetterin metsästysominaisuudet on hyvin keskeinen vaalittava asia koko rodulle. Parhaiten nämä ominaisuudet ovat säilyneet ja monelta osin kehittyneet jopa eteenpäin Pohjoismaissa ja muutamissa Keski- ja Etelä-Euroopan maassa. Käyttöominaisuuksien osalta metsästyksestä vieraantuneita koiria tavataan myös kotimaamme lisäksi pääsääntöisesti rodun alkuperäismaassa ja Yhdysvalloissa. Rotu on vahvasti jakautunut kahtia; metsästyskoiriin ja muihin. Vertailu rodun kotimaahan ja muihin tärkeisiin maihin Rodun kotimaassa englanninsetteri on pääasiassa seurakoira. Se on säilynyt alkuperäisen tarkoituksen mukaisena metsästyskäytössä lähinnä Pohjoismaiden ja Etelä- sekä Keski-Euroopan maiden ansiosta. Rekisteröintimääriltään suurimmissa maissa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Norjassa sitä käytetään lähes ainoastaan alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti kanalintujen metsästykseen. Kokeet Englantilaisten kanakoirien rodunomaiset kokeet ovat kanakoirien kenttäkoe (KAKE), kanakoirien tunturikoe (KATU) ja kanakoirien metsäkoe (KAME). Esimerkiksi Suomen muotovalion arvoon tarvittavat tulokset (AVO 1 tai 2 x AVO 2) on saavutettava näistä koemuodoista, jotka määrittävät rodun työskentelytapaa, tyyppiä ja tyyliä. Rodunomaiseksi kokeeksi ei luokitella esimerkiksi mannermaisille seisojaroduille rodunomaiseksi kokeeksi määriteltyä kanakoirien erikoiskoetta (KAER). Englantilaisten kanakoirien metsästyskokeiden tärkeimpinä tavoitteina on arvioida koiran metsästysintoa, linnunlöytökykyä, tyyliä ja opetuksen vastaanottokykyä sekä luonnetta. Käyttökokeissa tavallisimpia todettuja rikkeitä ovat linnun perään ryntääminen (peräänmeno), linnunkäsittelyn epäonnistuminen tai epätarkkuus sekä nihkeys linnun lentoon ajossa. Kuumeneminen lintutilanteessa vaikuttaa olevan valitettavan yleistä. Vaikka omistajan kouluttajantaidoilla asiaa on mahdollista korjata, koira pitäisi saada kohtuullisin ponnistuksin pysymään hallinnassa. Käytännön kannalta koiran pysyminen rauhallisena ja toimintakelpoisena peräkkäisissä riistakontakteissa on tärkeää ja arvostettava ominaisuus. Tähän tulisi kiinnittää erityistä huomiota myös jalostusyksilöitä valittaessa. Valitettavasti kokeissa ominaisuuden testaamiseen on varsin harvoin mahdollisuutta. Koirien tuntemiseen olisi käytettävä aikaa ja kyettävä olemaan yliarvioimatta mahdollisia koiran koulutuksellisia puutteita. 25

26 Englanninsettereiden koeosallistumiset ovat kuvassa 7 ja kaikkien koemuotojen palkitsemisprosentti kuvassa 8. Kaavioista nähdään että koeosallistumisten lukumäärä on pysynyt lähes samana vuosittain vaihdellen 125 ja 173 osallistumisen välillä, keskiarvon ollessa 149. Samaan aikaan englanninsettereiden palkitsemisprosentti on tasaisesti kasvanut, vaihteluvälin ollessa 12,1 23,3 % keskiarvon ollessa 17,5 %. Kuva 7. Koeosallistumiset vuosina , kaikki koemuodot; Katu, KaKe ja Kame. Kuva 8. Palkitsemisprosentit vuosina , kaikki koemuodot; Katu, KaKe ja Kame. Viimeisimmän viiden vuoden aikana englanninsettereiden palkintojen määrä on ollut kasvussa lähinnä avoimen- ja nuortenluokan osalta. Voittajaluokan palkinnoissa on selviä vuosittaisia eroja. Kaikkien koemuotojen palkintojen jakautuminen luokittain viimeisimmän viiden vuoden ajalta on esitetty kuvassa 9. 26

27 Kuva 9. Englanninsettereiden palkinnot luokittain vuosilta Lähde: KKK-HHS ry tilastot Alkuperäiset, rodunomaiset käyttäytymistarpeet ja niiden täyttäminen Englanninsetteri on nykyisellään tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä, metsästyskelpoinen kanakoira. Ongelmiakin kuitenkin on, mutta selvää ei ole, missä määrin vaikeudet johtuvat ohjaajasta ja missä määrin koiran ominaisuuksista. Englanninsettereiden jaostoimikunta toteutti keväällä 2014 englanninsettereiden omistajille kyselyn, jolla kartoitettiin koirien käyttöominaisuuksia ja luonnetta. Kyselyssä olivat mukana kaikki englanninsetterit. Vuonna 2003 kysely oli suunnattu käyttölinjaisiin yksilöihin ja 2009 kyselyssä mukana oli myös muut koirat, kuten myös vuonna Vaikka omistajien käsitykset ja koulutustaidot tai -halut vaihtelevat paljon toisistaan, kuvastavat kyselyn tulokset mielipiteitä rodun kelpoisuudesta käyttökoirana. Englanninsetterin maine rakentuu usein juuri omistajien puheiden ja kokemusten perusteella. Tässä mielessä saatu tieto kuvastaa sitä, mitkä piirteet ovat hyvällä tolalla ja missä olisi kehitettävää. Luotettavinta ja asiantuntevinta tietoa saadaan kuitenkin käyttökokeiden tuomarien arvioimana. Kyselyyn vastanneista koirista käytetään tai on käytetty metsästykseen paljon 88 %, keskitasoisesti 3 %, 6 % ei lainkaan ja 3 % ei osaa sanoa. Avoimissa kohdissa tosin 94 % mainitsee koiran käyttötarkoitukseksi metsästyksen. Vaikka riistainto ja kiihkeys ovatkin rodun peruspiirteitä, ne eivät silti varmastikaan kaikilta osin paranna setterin koulutettavuutta, peräänmenon saamista hallintaan tai yhteydenpitoa. Toisaalta setterien koulutuksen vastaanottokyky arvioitiin varsin hyväksi. Kyselyn vastausten perusteella englanninsetterit ovat melkoisessa määrin kuumia koiria. 19 % (26 %) vastaajista ilmoitti koiransa aina kuumenevan lintutilanteessa. Useimmiten kuumenee 7 %, harvoin 16 % tai koskaan 55 %. 3 % (5 %) ei osannut kertoa koiran ominaisuudesta. Kuumeneminen ilmeni 27

28 yleisesti peräänmenona: 26 % koirista meni perään aina, useimmiten 13 %, joskus tai harvoin peräänmeneviä koiria oli 32 %. Perään ei mennyt lainkaan 26 % ja 3 % ominaisuutta ei tiedetty. Koiran oli helposti koulutettavissa 26 % (29 %) mielestä. 29 % piti koulutettavuutta useimmiten hyvänä. Keskitasoa tai huonompi koulutettavuus oli 26 %. Huonosti koulutettavia koiria oli 3 %. Koiran koulutettavuuteen vaikuttaa koiran lisäksi myös omistajan/kouluttajan oma kokemus. Seisontakynnys on ominaisuus, jonka suhteen perinteisesti ei ole arvostettu turhaa herkkyyttä. Tätä taipumusta osalla settereistä arvioitiin olevan, vaikka suurelta osin asiat olivatkin kohdallaan. Englanninsetterin seistessä tilanteessa on omistajien mukaan tavallisesti lintu. Tuloksettomia seisontoja kokeissa kuitenkin esiintyy. Koiran työskentelyyn vaikuttaa helposti se, millä linnuilla se on tottunut työskentelemään. Metsälintuihin keskittynyt koira on tavallisesti turhan varovainen pellolle mennessään. Herkkyyttä monet pitävät kuitenkin setterin etuna metsässä liikuttaessa. Ominaisuuden suhteen pitää kuitenkin olla tarkkana, jottei hukata setterin täsmällisiä linnunkäsittelytaitoja. Riittävän röyhkeyden ja linnun ruumiin hajulle seisomisen tulee olla arvossa jatkossakin Liian herkkänä koiransa seisontakynnystä piti 6 % (7 %). 45 % piti koiransa seisontakynnystä hyvänä. 43 % piti seisontakynnystä kohtalaisena ja 6 % ei osannut sanoa. Koirista 81 % seisoo hyvin, mutta 13 % ei seiso lainkaan tai seisoo hyvin harvoin. 6 % vastanneista ei osaa sanoa. Tuloksettomia seisontoja esittää jatkuvasti tai useimmiten 13 % englanninsettereistä. Keskimääräisesti tyhjiä seisontoja esittää 26 % koirista. 55 % seisoo tyhjää joskus tai koskaan. 6 % ei ollut tietoa ominaisuudesta. 51 % omistajista ilmoitti koiransa nostavan linnun aina halukkaasti ja 13 % nostaa hyvin useimmiten. 10 % ovat keskitasoa linnunnostajina ja 19 % nostaa hyvin joskus tai ei koskaan. 6 % ei osannut sanoa koiransa nostohalukkuudesta. Englanninsetterin omistajien mukaan 50 % (52 %) koirista ei ollut lainkaan tai enintään erittäin vähän oma-aloitteisia nostoja. Jonkin verran oma-aloitteellisuutta esiintyi 15 % (26 %) settereistä. Omaaloitteisia nostoja esiintyi paljon tai erittäin paljon 19 % (13 %) ja 16 % (9 %) ominaisuudesta ei vastanneiden koirista ollut tietoa. Koiralla on taipumusta väistää lintua haussa tai nostaa tietoisesti ohi jonkin verran 6 %, keskimäärin tai joskus 10 %. 74 % koiria ei tee tätä lainkaan, 10 % ei ole tietoa. Koira on ollut varhaiskypsä (riistalle herääminen, seisontaikä, metsästyskelpoisuus). Vastaajista 40 % oli samaa mieltä, 13 % jokseenkin samaa mieltä, 22 % ei eri eikä samaa mieltä, 9 % jokseenkin eri mieltä ja 13 % täysin eri mieltä. 3 % ei ollut ominaisuudesta tietoa. Linnunkäsittelytaidoiltaan omistajat arvioivat setterinsä tavallisimmin 36 % (49 %) melko hyviksi. Lisäksi erittäin hyvinä, oivallisina taitoja piti 29 % (24 %) vastaajista. 23 % (12 %) setterinomistajista ilmoitti koiransa linnunkäsittelytaitojen olevan kohtalaisia tai melko huonoja. Erittäin huonona lintujen käsittelijänä pidettiin vain muutamaa koiraa 6 % (1 %). 6 % (13 %) vastaajista ei ollut tietoa ominaisuudesta. Englanninsetterit koettiin hyviksi linnunlöytäjiksi. 58 % piti koiraansa hyvänä linnunlöytäjänä, 42 % keskivertaisena tai parempana. Monet setterinsä lintutyöskentelyä sanallisesti arvioineet nostivat esille hyvän linnunlöytökyvyn. 28

29 Tärkeää metsästyksen kannalta on koira kyky ja halu pitää yhteyttä ohjaajaansa. 77 % koirista pitää yhteyttä hyvin tai melko hyvin. 13 % ovat keskitasoa tai huonompia yhteydenpidossa. 10 % ei pidä yhteyttä ohjaajaan lainkaan. Yhteistyöhalukkaita on 74 % koirista, 16 % on keskitasoa ja 10 % yhteistyöhalukkuus on lievää tai sitä ei ole lainkaan. Koiraansa hyvänä noutajana piti 45 % (19 %) vastaajista. Lisäksi kohtuullisen helppona opetettavana piti setteriään 16 % (47 %) vastanneista. Setteriään piti melko huonona oppimaan ja paljon työtä vaativana 20 % (21 %) koiranomistajista. Suurissa vaikeuksissa erittäin hankalan noudon opetettavuuden takia oli 13 % (5 %) vastanneista ja 6 % (8 %) ei ollut tietoa ominaisuudesta. 13 % (33 %) kyselyyn vastanneista setterinomistajista ei osannut kertoa setterinsä säestämisominaisuuksista. Ominaisuudesta tietävistä 31 % (16 %) arvioi setterinsä erittäin varmaksi, luontaiseksi säestäjäksi. Lisäksi 38 % (35 %) oli todennut koiransa säestäneen. 18 % koirista ei säestä lainkaan. Seisonnan ryöstöä ei pidetä suurena ongelmana. 3 % koirista tekee jonkin verran seisonnan ryöstöjä, 10 % keskitasoisesti ja 65 % vähän tai ei lainkaan. 23 % ei osaa sanoa. Suhtautuminen muihin koiriin parihaun aikana ei ollut omistajien vastausten perusteella merkittävä ongelma. Hyvään tai keskitasoiseen itsenäiseen parityöskentelyyn kykeni 81 %. Huonosti tai lainkaan parityöskentelyyn pystyviä koiria oli 6 % koirista. Koiria, joilla tätä ominaisuutta ei tiedetty oli 13 %. Hyväksi tiedottajaksi koiransa arvioi 10 %, keskinkertaiseksi 6 %, 71 % ei tiedota lainkaan tai hyvin harvoin. 13 % ei osaa sanoa. Maajälkiin takertuu helposti paljon tai jonkin verran 6 %, 23 % joskus tai keskimäärin. 68 % koirista ei ole kiinnostunut maajäljistä. Tietoa ominaisuudesta ei ollut 3 %. Kyselyssä mukana olleista koirista 34 % oli koepalkinto. 66 % ei ollut tai sitä ei ollut kerrottu. Mukana oli myös VOI1+CACIT:lla palkittu koira sekä Derbyssä ja Kultamaljassa sijoitettuja koiria. Avoimissa kysymyksissä kerrottiin englanninsettereiden olevan riistaintoisia ja hyviä metsästyskoiria. Useampi vastaaja kertoi tehneensä koiran kanssa koulutuksellisia virheitä Käyttäytyminen kotona sekä lisääntymiskäyttäytyminen Yksinoloon liittyvät ongelmat Omistajakyselyllä 2014 kartoitettiin myös englanninsetterin käyttäytymistä kotona. Eroahdistuksesta kärsiviä narttuja oli vain yksi koira kyselyn 31 nartusta. Jonkin verran kärsiviä oli 3. Uroksissa kärsiviä ei ollut lainkaan ja jonkin verran kärsiviä yksi kyselyn 31 uroksesta. Käyttäytyminen kotona koettiin pääsääntöisesti hyväksi. Kotona hermostuessaan koirista 71 % ei pitänyt lainkaan ääntä, nartuista vähän, keskimäärin tai jonkin verran 13 %, aina/paljon 9 %. Kaksi nartun omistajaa ei vastannut. Uroksista vastaavat luvut olivat 71 %, 23 % ja 6 %. Ilman aktivointia nartuista kotona oli rauhallinen 75 %, uroksista 77 %. Useimmiten levottomia oli nartuista 15 % ja uroksista 19 %. Lievää levottomuutta oli nartuista 10 %:lla ja uroksista 4 %. 29

30 Lisääntymiskäyttäytyminen Katso kohta Sosiaalinen käyttäytyminen Nartuista useimmiten tai aina 93 % suhtautui ystävällisesti lapsiin. Uroksista 96 %. Yhdelläkään kyselyn koiralla ei ollut suuria ongelmia lapsien kanssa. Kotona ja kodin ulkopuolella vieraisiin ihmisiin suhtautui nartuista rauhallisesti aina tai useimmiten 90 % ja uroksista 91 %. Nartuista yhdellä koiralla oli ongelmia vieraiden ihmisten kanssa. Pelot ja ääniherkkyys Ääni-/paukkuarkuutta englanninsettereillä ilmoitettiin olevan vähän. Omistajien mukaan vain yhdellä koiralla oli erittäin voimakas paukkupelko ja yhdellä ei ollut tietoa ominaisuudesta. Ampumista tai voimakkaita ääniä aristi 12 % (14 %) setteriä ja 85 %:lla (85 %) englanninsettereistä ei ollut arkuutta. Kuitenkin sanallisissa kommenteissa näistä muutamalla todettiin olevan arkuutta ukkosta, ilotulitusraketteja tai muita voimakkaita ääniä, mutta ei ampumista kohtaan Ikään liittyvät käytöshäiriöt Kyselyssä ei noussut esiin ikääntymiseen liittyviä käytöshäiriöitä. Rakenteelliset tai terveydelliset seikat, jotka voivat vaikuttaa koirien käyttäytymiseen Kyselyssä ei noussut esiin käytöshäiriöitä, jotka johtuvat koirien rakenteellisista tai terveydellisistä seikoista Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista sekä niiden korjaamisesta Keskeisimmät ongelmakohdat Yhteenvetona kyselyn mukaan englanninsetteri on luonteeltaan tänä päivänä lähes rotumääritelmän mukainen Erittäin ystävällinen ja hyväluonteinen. Sen sijaan helposti stressaavia koiria on huomattavan paljon; lähes viidennes. Tähän tulee jatkossa kiinnittää jalostuksessa huomiota. Englanninsettereiden luonteet vastaavat pääosin rotumääritelmän luonnekuvausta, mutta jonkin verran esiintyy arkuutta. Vaikka englanninsetteriä pidetäänkin pääosin luonteeltaan miellyttävänä ja ongelmattomana rotuna, kasvattajien on syytä painottaa asian merkitystä jalostus- ja kasvatustoiminnassaan: esiintyviä luonneongelmia (arkuutta ja vihaisuutta sekä stressiherkkyyttä) on kyettävä karsimaan rodusta pois. Yhdistelmiä on syytä harkita perusteellisesti ja hankkia myös luonteesta riittävästi tietoa ja kokemusta. Vahvaan taustatyöhön perustuvilla valinnoilla ja ratkaisuilla on suuri merkitys rodun kannalta, sillä tarkastelun perusteella luonnetta koskevat ongelmatapaukset näyttävät keskittyvän muutamiin linjoihin ja yksilöihin. 30

31 Ongelmien syyt ja vähentäminen Rodun luonteessa olevia ongelmia ei voida yleistää mistä ne johtuvat, mutta selvästi on huomattavissa että esim. arkuus ja hermostuneisuus kulkeutuvat tietyissä linjoissa. Selvästi arat ja hermostuneet yksilöt tulisi sulkea pois jalostuksesta Terveys ja lisääntyminen PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet PEVISA-ohjelman voimaantulovuosi sekä ohjelman muutokset Englanninsettereiden saakka voimassa olevassa PEVISA-ohjelmassa on ollut pentujen rekisteröimisen ehtona pentueen vanhemmista ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto. Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste C Tutkittavien koirien vähimmäisikä on ollut 12 kuukautta PEVISA-ohjelman tavoitteena on ollut ennaltaehkäistä lonkkanivelen kehityshäiriöiden syntymistä ja varmistaa, että englanninsetteri oikein harjoitettuna kestää rodunomaisen käyttötarkoituksen vaatiman pitkäaikaisen ja raskaan fyysisen rasituksen. Voimassa olevassa PEVISA-ohjelmassa on jälkeläisrajoitus: Koiralla ei saa pentueen rekisteröintihetkellä olla yli 25 rekisteröityä jälkeläistä Suomessa. Viimeinen sallittu pentue voidaan kuitenkin rekisteröidä kokonaisuudessaan PEVISA-ohjelman tavoitteena on ollut ennaltaehkäistä rodun jalostuspohjan kaventumista, sukusiitosasteen alentaminen, jalostusurosten määrien kasvattamiseen sekä yksittäisten urosten ja eri verilinjojen tasapainoiseen käyttöön jalostuksessa. Päivitetyn, voimaantulevaan PEVISA-ohjelmaan ehdotetaan seuraavat muutokset: Lonkkaniveldysplasia (HD) ja kyynärniveldysplasia (ED) Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu lonkkakuva- ja kyynärnivellausunto. Kuvaushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 12 kuukautta. Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste B. Kyynärniveltutkimustulos ei vaikuta rekisteröintiin. Neuronaalinen ceroidi lipofuscinoosi (CL) Jalostukseen käytettävien koirien CL-status tulee olla tunnettu. Tutkimustulos ei vaikuta rekisteröintiin. PRA rcd4 (Progressive Retinal Atrophy, etenevä verkkokalvon surkastuma) Jalostukseen käytettävien koirien PRA rcd4 -status tulee olla tunnettu. Tutkimustulos ei vaikuta rekisteröintiin. 31

32 PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt viat ja sairaudet Lonkkanivelten kehityshäiriö, HD (Hip Dysplasia) Lonkkanivelen kehityshäiriö on polygeenisesti eli useasta eri geenistä periytyvä ominaisuus, joka johtaa pahimmillaan liikuntakyvyttömyyteen ja rajoittaa koiran rodunomaista käyttöä metsästykseen. Sairauden puhkeamiseen ja vaikeusasteeseen vaikuttavat myös kasvuaikaiset ympäristötekijät kuten ruokinta, kasvunopeus ja liikunnan määrä (hyvä lihaskunto tukee kehittyvää luustoa ja niveliä). Perinnöllisyydellä on merkittävä osa taudin ilmenemiseen. Periytymistavassa geenivirhe ei välttämättä näy eläinten ilmiasussa jokaisessa sukupolvessa. Sitä mitkä geenit tai kuinka monta geeniä ovat osallisena lonkkanivelen kehityshäiriöön, ei ole pystytty selvittämään. Sairaus on degeneratiivinen ja progressiivinen eli rappeuttava ja etenevä. Lonkkaniveldysplasiaa esiintyy kaikilla koiraroduilla. Lonkkaniveldysplasian kehittymisessä tärkein vaihe on lonkkamaljakon muotoutuminen ja luutuminen koiran kasvuaikana. Lonkkamaljakon epänormaali muoto ja lonkkanivelen löysyys nuorella iällä johtavat eriasteisiin muutoksiin lonkkanivelessä ja nivelrikon kehittymiseen vanhemmalla iällä. Epänormaali nivelen kehitys voi johtua luuston rakenteesta, luustoa ja niveliä tukevan sidekudoksen heikkoudesta tai lonkkaniveliä tukevien lihasryhmien toiminnan epäsuhdasta (lihakset pitävät reisiluunpään lonkkamaljassa). Niihin voivat vaikuttaa hyvin monet eri tekijät mm. verenkierto, aineenvaihdunta ja hermoston toiminta. Lievimmässä tapauksessa nivelessä esiintyy vähäistä löysyyttä, lievää lonkkamaljakon mataluutta ja lievää epäsymmetrisyyttä. Nivel ei ole täysin yhdenmukainen, reisiluunpää ei istu täydellisesti lonkkamaljakon muodostamaan kuppiin. Lievä dysplasia voi olla käyttökoirallakin lähes oireeton. Jos niveleen kehittyy dysplasian seurauksena nivelrikkoa eli degeneratiivisen nivelsairauden merkkejä, voi koiralla olla merkittäviä kipuja. Tämä näkyy erityisesti rasituksen jälkeen. Reisiluun pään liikkuminen pois lonkkamaljasta osittain tai kokonaan eli subluksaatio mahdollistaa dysplastiset muutokset: nivelrustoa ja sen alaista luuta häviää ja uudisluu (luupiikit) täyttää lonkkamaljan kuopan. Useimmiten oireilu alkaa, kun nivelrikkoa alkaa kehittyä. Oireet, kuten kivusta johtuva ontuminen, ovat yksilöllisiä. Osa sairaista koirista oireilee, osa ei. Sairaus johtaa pahimmillaan liikuntakyvyttömyyteen ja rajoittaa koiran metsästyskäyttöä. Tällöin koira on haluton liikkumaan, makuulta nouseminen on vaikeaa ja koiran takajaloissa tavataan atrofiaa eli lihaskatoa. Oireita voidaan helpottaa eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaan. Koirille on tänä päivänä tarjolla paljon erilaisia hyväksi havaittuja lääkehoitoja ja lisäravinteita, joilla koiran elämänlaatua voidaan parantaa sairaudesta huolimatta. Lonkkanivelen kasvuhäiriöt diagnosoidaan röntgenkuvauksessa. Käytössä on arviointiasteikko, jossa aste A = terve, B = rajatapaus, C = nivelessä on lieviä muutoksia mutta ei aina rajoita koiran liikkumista ja metsästyskäyttöä, D ja E = nivelessä on selviä muutoksia ja usein myös nivelrikkoa ja usein aiheuttaa koiran vanhetessa oireita, joskus vaikeitakin. Suomessa käytetään tuloksille A ja B luokittelua terve, C-, D- ja E-tuloksista tulee HD maininta eli luokitteluksi sairas. Periytymistavan vuoksi jalostukseen tulisi käyttää vain terveeksi (A ja B) luokiteltuja koiria. Tärkeää on myös seurata sisarusten ja sukulaisten dysplasia-asteita. Koiria, joiden jälkeläisillä todetaan runsaasti lonkkaniveldysplasiaa, ei tule käyttää jalostukseen. 32

33 Englanninsettereistä HD tutkitaan keskimäärin 39 %. Tutkittujen koirien osuus on laskevan suuntainen, kt kuva 10. Taulukossa 7 on esitetty jalostustietojärjestelmän lonkkatilastot vuosilta Siitä nähdään että vaikka voimassa olevassa PEVISA ohjelmassa on rekisteröinnin raja-arvo lonkkaniveldysplasia aste C, ei C, D tai E lonkkaisten osuus kuvatuista koirista ole kääntynyt merkittävään laskuun ohjelman voimaantulon jälkeen. Taulukko 7. Englanninsettereiden HD tulokset vuosilta Lonkkanivelten osalta sairaiden osuus kappalemäärittäin on esitetty kuvassa 10. Kuva 10. Lonkkaniveltulokset terveet (A+B) ja sairaat (C+D+E) 33

34 Jalostukseen käytettävillä koirilla tehdyillä lonkkakuvauksilla pyritään jalostusmateriaalista kartoittamaan ne yksilöt, joiden jälkeläisillä on suurempi alttius sairastua kyseiseen kehityshäiriöön. Kuvausten tavoitteena tulisi pitää vain terveiden koirien käyttämistä jalostukseen kaventamatta kuitenkaan sitä geenivarastoa, jota rodun puitteissa on käytössä. Jalostukseen on pyrittävä käyttämään vain HD-vapaita yksilöitä (A-B). Ainoastaan poikkeustapauksissa, mikäli käyttöominaisuuksiin liittyvät erityisen painavat syyt niin vaativat, voidaan jalostukseen hyväksyä lievästi HD-sairaita yksilöitä. Myös jalostukseen käytettävän yksilön pentuesisarusten HD-status tulee pyrkiä selvittämään. Sellaista yksilöä, jonka kahdella tai useammalla pentuesisarella on HD, ei tulisi käyttää siitokseen. Koirien suositeltava kuvausikä on 1,5 3 vuotta. Jalostuskäytön rajaaminen HD-vapaisiin koiriin ei kavenna liiaksi rodun jalostuskäyttöön jääviä yksilöitä. Kymmenen vuoden keskiarvona kaikista tutkituista terveiden koirien osuus on 77 % ja vuositasolla alimmillaankin se on yli 65 %. BLUP-indeksi BLUP-indeksi on ennuste eläimen jalostusarvosta, genotyypistä. Indeksi on tietyn aineiston perusteella laskettu arvio siitä, millaiset koiran perintötekijät ovat eli mikä on koiran arvo jalostuseläimenä kyseisessä ominaisuudessa. Indeksi lasketaan tilastollisesti ns. BLUP- eläinmalli-menetelmällä, jossa otetaan huomioon jokaisen eläimen tulokseen vaikuttaneita ympäristötekijöitä. Lisäksi indeksiin vaikuttavat eläimen oman tuloksen ohella kaikkien sen sukulaisten tulokset. Näin eläimen perinnöllinen taso saadaan kyseisessä ominaisuudessa esiin. BLUP - eläinmalli-menetelmä ottaa myös huomioon parituskumppanin tason ja populaatiossa ominaisuuden suhteen tehdyn valinnan. Tämän seurauksena eri vuosina syntyneet eläimet ovat indeksiensä suhteen vertailukelpoisia, ja perimältään huonotasoisen parituskumppanin kanssa saadut huonotasoiset jälkeläiset eivät huononna eläimen indeksiä. Sukutaulutietojen käyttö mahdollistaa nämä kummatkin asiat. Rodun indeksien keskiarvo on 100. Se tarkoittaa, että rotuun nähden genotyypiltään keskiarvoinen koira saa tuloksen 100. Alle sadan koira on huonompi ja yli sadan koira parempi kuin aineistossa olevat rodun yksilöt keskimäärin. Mitä suurempi indeksi on, sitä parempi koira on genotyypiltään. Koiran indeksiin vaikuttaneiden lähisukulaisten määrä vaikuttaa indeksin varmuuteen. Mitä enemmän tutkittuja lähisukulaisia on, sitä varmempi on indeksi. Käytännön jalostusvalintaa voidaan tehdä indeksien perusteella valitsemalla yhdistelmiä, joiden keskiarvo (nartun ja uroksen indeksien keskiarvo) on parempi kuin koko rodun keskiarvo eli yli 100. Tämä uroksen ja nartun indeksin keskiarvo vastaa suunniteltujen pentujen indeksien odotusarvoa. Kun tietoa koirista kertyy lisää, indeksejä päivitetään. Yksittäisen koiran indeksi muuttuu laskentakerrasta toiseen, jos siihen aiheen antavaa tietoa koirasta itsestään, sukulaisista ja muista rodun koirista saadaan lisää. (Lähde: Kennelliiton artikkelit/ Katariina Mäki) Englanninsettereille on Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä laskettu BLUB-lonkkaindeksiä vuodesta 2013 saakka. Sen mukaan yli 100 indeksin omaavia koiria on 187 kpl ja alle 121. Indeksien arvosteluvarmuuden keskiarvo on 71 %. Arvosteluvarmuuden vaihtelu on kuitenkin suuri sen ollessa alimmillaan 31 %. 34

35 Kyynärnivelten kasvuhäiriö, ED elbow dysplasia Kyynärnivelen kasvuhäiriö (engl. elbow dysplasia, ED) on yleisin isojen ja jättikokoisten koirien etujalan nivelkivun ja ontumisen aiheuttaja. Kyynärnivelen kasvuhäiriön eri muotoja ovat varislisäkkeen (processus coronoideus) sisemmän osan sairaus, olkaluun nivelnastan (condylus humeralis) sisemmän osan osteokondroosi ja kiinnittymätön kyynärpään uloke (processus anconaeus). Kyynärnivelen inkongruenssia (nivelpintojen epäyhdenmukaisuutta) pidetään tärkeänä syynä kaikkiin edellä mainittuihin kasvuhäiriöihin ja myös se lasketaan kyynärnivelen kasvuhäiriöksi. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytyminen on kvantitatiivista eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Kasvuhäiriön tyyppi vaihtelee eri roduilla, mikä viittaa siihen että aiheuttajina ovat eri geenit. Kyynärnivelen kasvuhäiriö on yleisempää uroksilla todennäköisesti urosten suuremman painon ja mahdollisesti myös hormonaalisten tekijöiden takia. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Kaikissa kyynärnivelen kasvuhäiriöissä oireet alkavat keskimäärin 4 7 kuukauden iässä. Tyypillinen oire on ontuminen, joka voi pahentua rasituksessa tai olla voimakkainta levon jälkeen. Ontuminen voi olla jatkuvaa tai ajoittaista. Omistajan voi olla vaikea havaita koiran ontumista, jos kasvuhäiriö on molemminpuolinen. Toisinaan kasvuhäiriö on molemmissa kyynärnivelissä, vaikka koira ontuu vain toista jalkaa. Usein oireet huomataan vasta aikuisiällä ja silloin oireet johtuvat kasvuhäiriön seurauksena kehittyneestä nivelrikosta. Kiinnittymätön kyynärpään uloke ei välttämättä oireile nuorella koiralla ja se voi olla röntgenkuvauksen sivulöydös. Kasvuhäiriöiden ja niiden erilaisten kirurgisten hoitojen tehosta ja pitkäaikaisennusteesta ei ole olemassa kattavia tutkimuksia. Leikkaushoidon hyöty on epävarma, jos nivelessä on jo selvät nivelrikon merkit. Kaikkien kyynärnivelen kasvuhäiriöiden seurauksena on ainakin hoitamattomana yleensä nivelrikko. Leikattuunkin jalkaan kehittyy usein jonkin asteinen nivelrikko, mutta sen määrä voi olla vähäisempää ja se voi kehittyä myöhemmin kuin ilman leikkausta hoidetussa nivelessä. Kyynärnivelen nivelrikko invalidisoi koiraa yleensä pahemmin kuin esim. lonkkien nivelrikko, koska koiran painosta noin 60 % on etuosalla. Nivelrikon hoidossa tärkeitä ovat painon pudotus, liikunnan rajoitus ja tarvittaessa käytetään myös tulehduskipulääkkeitä. Lisäksi voidaan käyttää nivelnesteen koostumusta parantavia lääkkeitä ja ravintolisiä. Suomessa kyynärnivelkuvien arviointi perustuu pääasiassa nivelrikon merkkeihin, mutta myös muut kasvuhäiriöön viittaavat röntgenlöydökset huomioidaan. Jalostusarvoindeksit (BLUP-indeksit) tehostavat jalostusvalintaa. Indeksissä otetaan huomioon koiran oman tuloksen lisäksi sen kaikkien tutkittujen sukulaisten taso ja poistetaan röntgentuloksiin vaikuttavien ympäristötekijöiden vaikutusta. Jalostusindeksejä lasketaan jo useille roduille sekä lonkka- että kyynärnivelistä. Indeksien laskemisen edellytyksenä on riittävä määrä kuvattuja koiria. Suomessa arvostelussa käytetään IEWG:n esittämää kansainvälistä kyynärniveldysplasian arvosteluasteikkoa (taulukko 7.) 35

36 Taulukko 7. IEWG:n kyynärniveldysplasian arvosteluasteikko 0 Ei muutoksia. 1 lievät muutokset Lievät nivelrikkomuutokset (artroosi) yleensä ensiksi kyynärpään ulokkeen (processus anconaeus) yläpinnassa (2 mm vahvuuteen saakka). 2 kohtalaiset muutokset Edellä mainittuja muutoksia 5 mm saakka ja/tai muutoksia värttinäluun nivelosassa, varislisäkkeessä (processus coronoideus) ja/tai lievää epämuotoisuutta. 3 voimakkaat muutokset Edellisen ylittävät rappeutumismuutokset/voimakas epämuotoisuus. Kiinnittymätön processus anconaeus. Jalostukseen käytettäville koirille tehdyillä kyynärnivelkuvauksilla pyritään jalostusmateriaalista kartoittamaan ne yksilöt, joiden jälkeläisillä on suurempi alttius sairastua kyseiseen kehityshäiriöön. Tavoitteena on vain terveiden koirien käyttäminen jalostukseen kaventamatta kuitenkaan sitä geenivarastoa, jota rodun puitteissa on käytössä. Englanninsettereitä kyynäreitä tutkitaan vähän, keskimäärin 24 %. Taulukossa 8 on esitetty jalostustietojärjestelmän kyynärniveltilasto vuosilta Siitä nähdään sairaiden (tulokset 1, 2 ja 3) osuuden olevan varsin suuri verrattaessa sitä kaikkiin tutkittuihin. Vähäisen tutkimusasteen ja niissä esiintyvän suuren sairaiden osuuden vuoksi on syytä ottaa kuvaus Pevisa-ohjelmaan mukaan, jotta rodun tilanteesta sairauden suhteen saadaan riittävästi todellista tietoa. 36

37 Taulukko 8. ED tulokset vuosilta Kyynärnivelten osalta sairaiden osuus kappalemäärittäin on esitetty kuvassa 11. Kuva 11. Kyynärnivel tulokset terveet (0) ja sairaat (1+2+3) 37

38 Kyynärnivel kuvauksia suoritetaan lukumääräisesti huomattavasti vähemmän kuin lonkkanivelten. Käyttörodun ollessa kyseessä koiran liikkeeseen ja sen toimintaan rasituksen jälkeen vaikuttaa usein kyynärnivelten lieväkin sairausaste vakavammin kuin lonkkanivelten. Juostessaan, englanninsetterin juoksutyylistä johtuen jossa se ojentaa eturaajat hyvin suoraksi ja ottaen koko painonsa aiheuttaman iskuvoiman eturaajojen varaan, koiran massa rasittaa kyynär- ja olkaniveliä selkeästi lonkkaniveliä enemmän, koska koiran paino osuu eturaajoille. Jalostukseen käytettävillä koirilla tehdyillä kyynärnivelkuvauksilla pyritään jalostusmateriaalista kartoittamaan ne yksilöt, joiden jälkeläisillä on suurempi alttius sairastua kyseiseen kehityshäiriöön. Kuvausten tavoitteena tulisi pitää vain terveiden koirien käyttämistä jalostukseen kaventamatta kuitenkaan sitä geenivarastoa, jota rodun puitteissa on käytössä. Jalostukseen on pääsääntöisesti pyrittävä käyttämään vain ED-vapaita yksilöitä (ED aste 0). Ainoastaan poikkeustapauksissa, mikäli käyttöominaisuuksiin liittyvät erityisen painavat syyt niin vaativat, voidaan jalostukseen hyväksyä lievästi ED-sairaita yksilöitä. Myös jalostukseen käytettävän yksilön pentuesisarusten ED-status on hyvä selvittää. Sellaista yksilöä, jonka kahdella tai useammalla pentuesisarella on ED-status heikompi kuin 0, ei tulisi käyttää siitokseen. Koirien suositeltava kuvausikä on 1,5 3 vuotta. Jalostuskäytön rajaaminen ED-vapaisiin koiriin ei kavenna liiaksi rodun jalostuskäyttöön jääviä yksilöitä. Kymmenen vuoden keskiarvona kaikista tutkituista terveiden koirien osuus on 78 % ja vuositasolla alimmillaankin se on 57 %. Neuronaalinen ceroidi lipofuscinoosi (CL) Kyseessä on kertymäsairaus, jossa lipofusciinia ja ceroidi pigmenttiä kertyy neuroneihin ja glia-soluihin keskushermostossa ja muualla elimistössä. Pigmentin kertyminen soluihin haittaa niiden normaalia toimintaa ja edetessään johtaa solujen täydelliseen toimimattomuuteen. Sairauden perinnöllisyys on autosomaalista resessiivistä periytymistä, jolloin virheellinen geeni on saatava kummaltakin vanhemmalta. Taulukko 9. Autosomaalinen resessiivinen periytyminen esim. CL Taulukosta 9 nähdään, että ihanneyhdistelmissä (vihreällä pohjalla) on aina toinen vanhemmista Normaali. Muuten yhdistelmissä on riski, että syntyy sairaita pentuja. Ei ole siis tarpeellista karsia koiria 38

39 jalostuksesta, eikä edes ihanteellisintakaan, vaan jalostuskoiria valitessa pyritään hankkimaan normaaleja ja välttämään sairaita. Pennut ovat sairaita jo syntyessään, mutta sairauden eteneminen havaitaan vasta, kun solujen normaali toiminta on vakavasti häiriytynyt. Ensimmäisinä oireina ovat hämäränäön heikentyminen ja sokeutuminen. Oireet alkavat ennen vuoden ikää. Taudin edetessä neurologiset oireet pahenevat ja liikkuminen, syöminen sekä juominen käyvät hankalaksi. Sokeutumisen ja neurologisten oireiden takia koira voidaan arvioida luonnevikaiseksi, jolloin varsinainen sairaus voi jäädä toteamatta. Sairaus johtaa kuolemaan noin kahden vuoden iässä. Englanninsettereillä sairaus etenee muita rotuja nopeammin. Suomessa sairautta on todettu yksittäisinä tapauksina. Mikäli pentueessa todetaan yksikin tautitapaus, vanhempia ei tulisi käyttää jalostukseen. Dr F.Lingaas tutkimusryhmineen (Norwegian college of veterinary medicine, Oslo, Norway) on tutkinut sairautta norjalaisilla englanninsettereillä useiden vuosien ajan, ja tätä sairautta pidetään mallina ihmisellä esiintyvälle Batten taudin nuoruusmuodolle. Norjassa tehtyjen tutkimusten perusteella on olemassa geenitesti, jota on hyödynnetty myös suomalaisten koirien testauksessa. Myös Yhdysvalloissa on asiaa tutkittu ja Missouri-Columbia yliopisto on kehittänyt geenitestin englanninsettereille. Norjassa tehtyjen tutkimusten perusteella on pystytty selvittämään englanninsetterilinjoja, joissa kyseistä tautia on ollut ja näin myös kantajia kyseisen geenin suhteen. Englanninsetterijaos avusti kesällä 2008 CL-testausta. 19 koiran näytteet testattiin ja kaikki olivat puhtaita. Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä 21 testattua englanninsetteriä, joilla on 68 CLvapaata jälkeläistä. Listaa CL-testatuista suomalaisista koirista ylläpidetään rotujaoksen sivuilla. Testaus ja sen avustaminen on syytä järjestää uudestaan ja sen jälkeen rodun CL-tilanne päivittää. Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmä ei nykyisin sisällä tietoa koiran CL-statuksesta. Englanninsetterijaos esittää että tieto järjestelmää saataisiin mahdollisimman pian ja aiemmin testattujen sekä testaustulosten perusteella sairauden perinnöllisyyden mukaiset tulokset kirjataan järjestelmään. Rodun jalostuksellisesti tärkeät maat, kuten Norja ja Ruotsi, ovat asettaneet rodulle rekisteröintiehdoksi CL statuksen. Etenevä verkkokalvon surkastuma (PRA rcd4) PRA eli etenevä verkkokalvon surkastuma tuhoaa silmän valoa aistivia soluja. Kyseessä on ryhmä sairauksia, jotka ovat eri geenien aiheuttamia. PRA:ta on montaa tyyppiä, eri rotujen PRA:t ovat erilaisia ja jopa samassa rodussa voi olla useita eri muotoja. PRA on löydetty yli 100 rodulla ja näistä ainakin 22:lla mutaatio on voitu paikallistaa. Se voi esiintyä millä tahansa rodulla. Yleisin periytymismekanismi on autosomaalinen resessiivinen (taulukko 10.). Kliinisten oireiden ilmenemisikä ja eteneminen vaihtelevat liittyen PRA-muodon syntymekanismiin. Hyvin nuorella koiralla esiintyvä PRA:n muoto liittyy vääränlaiseen näköhermosolujen kehitykseen. Myöhemmällä iällä alkavassa PRA:ssa sen sijaan näköhermosolut kehittyvät normaalisti, mutta alkavat rappeutua. Useimmissa PRA:n muodoissa koira muuttuu ensin hämärässä epävarmaksi ja pelokkaaksi. Tämä johtuu hämäränäössä tärkeiden verkkokalvon sauvasolujen surkastumisesta. Myöhemmin koira sokeutuu kokonaan verkkokalvon tappisolujen surkastuessa. Silmäterä on laaja ja silmänpohjan lisääntynyt heijaste näkyy erityisen selvästi valon kohdistuessa laajentuneeseen mustuaiseen. 39

40 PRA:han ei ole hoitoa, mutta tutussa ympäristössä sokeakin koira voi pärjätä erittäin hyvin. Kokeellisesti koirille on käytetty geeniterapiaa näköhermosolujen perinnöllisessä sairaudessa, jossa periyttävä geeni on tunnettu. Diagnoosi tehdään yleensä silmänpohjan oftalmoskooppisessa tutkimuksessa. Verkkokalvon sähköisessä tutkimuksessa (ERG) voidaan havaita muutoksia näköhermosoluissa jo ennen oftalmoskooppisessa tutkimuksessa nähtäviä selviä verkkokalvon rappeutumamuutoksia. Vuonna 2012 tuli mahdolliseksi testata vanhuusiän PRA tyyppiä geenitestillä. Geenitestillä seulotaan tätä PRA rcd4-tyyppiä. Rcd4 DNA-testi Koiransa testaavat omistajat saavat testituloksensa luokiteltuna kolmeen eri luokkaan. Kaikissa tapauksissa käsitteet normaali ja mutaatio viittaavat tiettyyn DNA:n osaan, josta rcd4-mutaatio löytyy; testituloksesta ei saada selville mitään muuta koiran DNA:n muista osista. VAPAA CLEAR Näillä koirilla on kaksi normaalia kopiota DNA:ssaan. DNA-vapaat koirat eivät voi sairastua PRA:han rcd4-mutaation seurauksena, mutta testillä ei voida pois sulkea muiden mutaatioiden aiheuttamia PRA:n muotoja, joita testillä ei havaita. KANTAJA CARRIER Näillä koirilla on yksi kopio mutaatiosta ja yksi normaalikopio geenistä. Näille koirille ei kehity PRA:ta rcd4-geenin johdosta, mutta ne siirtävät mutaation keskimäärin 50 % omille jälkeläisilleen. Emme voi pois sulkea mahdollisuutta, että kantajakoirille puhkeaisi PRA toisen geenimutaation seurauksena. GENEETTISESTI SAIRAS AFFECTED Näillä koirilla on kaksi kopiota rcd4-mutaatiosta ja ne sairastuvat lähes varmasti PRA:han elämänsä aikana. Keski-ikä sairauden toteamiselle on 10 vuotta, joskin rodussa on suurta vaihtelua toteamisiälle. PRA:n periytyminen ja mahdolliset yhdistelmät: Taulukko 10. Autosomaalinen resessiivinen periytyminen esim. PRA Suomessa rotujärjestö kerää ja ylläpitää listaa englanninsettereiden PRA rcd4 testaustuloksista listaa. Rotujaoksen ylläpitämän tilaston mukaan PRA testaus on vuoden 2014 loppuun mennessä tehty 20:lle 40

41 Suomeen rekisteröidylle englanninsetterille. Näistä 14 koiraa ovat terveitä ja 5 ovat kantajia sekä yksi on sairas. Vaikka otos on melko pieni on sairaiden ja kantajien osuus jopa 30 %. Yleisesti muiden maiden tavoin siis % kannasta on kantajia tai geneettisesti sairaita. Sairaus kuitenkin puhkeaa tyypillisimmin vasta yli 10 vuoden iässä. Rodun jalostuksellisesti tärkeät maat, kuten Norja ja Ruotsi, ovat asettaneet rodulle rekisteröintiehdoksi PRA rcd4 statuksen Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet Kasvaimia ja syöpää tuli esille omistajien melko vastauksissa loppujen lopuksi yllättävän vähän, mutta asiaa selittää vastausten painottuminen nuoriin koiriin. Yksilöityjen vastausten osalta kahden koiran ilmoitettiin kuolleen syöpään ja yksi oli lopetettu levinneiden nisäkasvaimien vuoksi. Kasvaimethan ovat tyypillisesti vanhenevien koirien vaivoja. Mainitut tapaukset olivat nartuilla 6,45 %:lla nisäsyöpä, 3,13 %:lla imusolmukesyöpä ja uroksilla 3,23 %:lla kivessyöpä. Kasvaimia/rasvapatteja todettiin 31,25 %:lla vastanneista nartuista ja 22,6 %:lla vastanneista uroksista. Leikkausta vaativia kasvaimia/rasvapatteja oli 12,5 %:lla nartuista ja 6,45:lla % uroksista. Tutkituista kasvaimista/rasvapateista ainoastaan nartuilla ilmoitettiin olevan pahanlaatuisia 9,4 %. Hot-spot eli kosteaa ihotulehdusta vastanneista ilmoitettiin ainoastaan 3,2 %:lla uroksista, sekä ihoallergiaa 9,7 %:lla ilmoitetuista uroksista. Kohdun limakalvon tulehdus eli endometriitti tai kohtutulehdus eli pyometra mainittiin omistajien vastauksissa 18,75 %:lla. Kohtutulehdustapauksissa sairastuminen oli johtanut kohdun poistamiseen 9,37 %:lla. Kohtutulehdus oli tullut kiiman yhteydessä 3,12 %:lle, kiiman jälkeen 9,37%:lle ja synnytyksen jälkeen 3,12%:lle. Esimerkiksi hormonikäsittelyn juoksun siirtämiseksi on todettu lisäävän sairastumisriskiä kohtutulehduksiin. Lääkitystä kiiman siirtämiseksi oli vastausten perusteella annettu 6,25 % nartuista. Kyselyyn vastanneiden mukaan lääkitys ei ollut aiheuttanut mitään ongelmia. Englanninsettereiden omistajat mainitsivat 3,12 %:lla narttukoirista ilmenevän valeraskauden johon on jouduttu käyttämään lääkitystä. Valeraskauden aikana narttu on usein ruokahaluton, nisät turpoavat ja niihin voi tulla maitoa, se voi myös kanniskella esineitä ja pitää niitä pentunaan. Toisilla oireet ilmenevät ruokahalun lisääntymisenä ja haluttomuutena liikkua. Periaatteessa kyse on normaalista hormonaalisesta tilasta juoksuajan jälkeen, mutta joillakin yksilöillä oireet ilmenevät hyvinkin voimakkaina. Gluteiiniyliherkkyyttä ei tuloksissa mainittu kenelläkään. Epilepsiaa ei ollut todettu kenelläkään kyselyyn vastanneista Yleisimmät kuolinsyyt Koirien omistajat eivät kirjaa aktiivisesti kuolinsyitä Kennelliiton jalostustietojärjestelmään. Tämän 41

42 vuoksi hakua ei ole rajattu vuositasolla. Lisäksi syytä ei varsin useassa tapauksessa ilmoiteta. Jalostustietojärjestelmän mukaan vanhuuden jälkeen yleisin kuolinsyy on kasvainsairaudet. Koirien keskimääräinen elinikä on ollut tuolloin 10 v 2 kk. Tilastosta nähdään että englanninsetteri on tapaturma -altis rotu, tapaturmien tai liikennevahinkojen ollessa toiseksi yleisin kuolinsyy. Ks. taulukko 11. Taulukko 11. Yleisimmät kuolinsyyt Englanninsetteri on melko pitkäikäinen rotu, taulukon keskimääräinen kuolinikä on 9 v 1 kk. Tätä laskee selkeästi useat nuorena tapahtuneet tapaturmat ja liikennevahingot sekä katoamiset Lisääntyminen Keskimääräinen pentuekoko Pentueissa on rekisteröity keskimäärin 6,04 pentua vuosittain, vaihteluvälin ollessa 5 7 pentua. Keskimääräisen pentuekoko on pysynyt hyvin tasaisena sen ollessa vuosien (6,04 pentua) lähes sama kuin aiemman jalostuksen tavoiteohjelman tarkastelujaksolla , (6,1 pentua). 42