Metson soidinpaikkojen kartoitus Keski-Suomessa

Transkriptio

1 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 295 Teemu Lamberg Heikki Taskinen Pentti Valkeajärvi Olli Kursula Metson soidinpaikkojen kartoitus Keski-Suomessa Helsinki 2003

2 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Joulukuu 2003 Tekijä(t) Teemu Lamberg, Heikki Taskinen, Pentti Valkeajärvi ja Olli Kursula Julkaisun nimi Metson soidinpaikkojen kartoitus Keski-Suomessa Julkaisun laji Raportti Projektin nimi ja numero Toimeksiantaja Keski-Suomen riistanhoitopiiri/metsoparlamentti Toimeksiantopäivämäärä Tiivistelmä Metson soidinpaikat kartoitettiin Keski-Suomen riistanhoitopiirin alueelta vuosina Tietoja soidinpaikoista saatiin useilla toisiaan täydentävillä menetelmillä: 1) Metsästäjä-lehden liitteenä kysely kaikille metsästäjille, 2) riistanhoitoyhdistyksille suunnattu kysely, 3) Metsähallituksen, UPM-Kymmenen ja Metsäliiton omien rekisterien tiedot soitimista ja 4) Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen oma kartoitus. Kyselyt toteutettiin Riistan- ja kalantutkimuksen ja Keski-Suomen Metsoparlamentin yhteistyönä. Taustalla on huoli taantuneen metsokannan tulevaisuudesta. Tavoitteena on metsometsien huomioon ottaminen metsätaloudessa ja muussakin maankäytössä sekä soidinalueiden hoito-ohjeiden kehittäminen. Kartoituksen tuloksena saatiin tietoon 488 soidinpaikkaa, joista viime vuosina ( ) toimiviksi havaittuja oli 389. Tässä luvussa arvioidaan olevan noin % Keski-Suomen soidinpaikoista. Tulos on noin kaksinkertainen edelliseen 1970-luvulla tehtyyn kyselyyn verrattuna (238). Suurempi lukumäärä johtuu lähinnä kyselyn tehokkuudesta, sillä soidinpaikkojen määrän arvioidaan mieluummin vähentyneen kuin lisääntyneen elinympäristöjen muututtua metsolle paikoin epäedullisiksi. Alueelliset erot soidinpaikkojen tiheydessä olivat suuria, minkä arvioitiin johtuvan etupäässä ilmoitusaktiivisuuden vaihtelusta. Soidinpaikkaa kohden oli keskimäärin 3,0 metsokukkoa. Yleisimpiä olivat 2-3 kukon soitimet, parhaalle soitimelle ilmoitettiin 12 kukkoa. Yhden kukon soitimia oli 16 %. Soidinpaikkojen metsistä 31 % oli alle 50-vuotiasta, 41 % vuotiasta ja 28 % yli 80-vuotiasta. Nuoret kasvatusmetsätkin näyttävät siten useissa tapauksissa soveltuvan soidinmaastoiksi. Soidinpaikat sijaitsivat enimmäkseen kangasmetsässä (60 %), mutta myös rämeillä (23 %) ja korvissa (17 %) soitimia esiintyi. Rämeiden osuus on kasvanut ojitettujen soiden metsittyessä. Metsästäjistä 53 % kannatti nykyisessä tilanteessa yhden metson kiintiötä syksyn saaliille kolmanneksen ollessa rauhoituksen kannalle. Tämä osoittaa vastuuntuntoa metsokannan tulevaisuudesta. Asiasanat Metso, maakuntalintu, soidinpaikka, soidinpaikkojen kartoitus, Keski-Suomi Sarjan nimi ja numero Kala- ja riistaraportteja 295 ISBN ISSN Sivumäärä 22 s liitettä Kieli Hinta Luottamuksellisuus Jakelu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Laukaan kalantutkimus ja vesiviljely Vilppulantie Valkola puh Kustantaja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pukinmäenaukio 4, PL HELSINKI Puh Faksi

3 Sisällys ESIPUHE JOHDANTO AINEISTO JA MENETELMÄT TULOKSET JA TARKASTELU Soidinpaikkojen kartoitusmenetelmät Soidinpaikkojen lukumäärä Soidinpaikkojen lintumäärä Soidinpaikkojen metsien ikärakenne ja maastotyypit Kunnittainen tarkastelu Soidinpaikkojen etäisyys toisistaan Metsolle sopiva saaliskiintiö JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JA SUOSITUKSIA Kiitokset Kirjallisuus LIITTEET... 23

4 Esipuhe Edellinen koko Keski-Suomen maakunnan kattanut metson soidinpaikkojen kartoitus tehtiin 1970 luvun puolivälissä. Sen jälkeen metsät ja samalla metson elinympäristöt ovat muuttuneet sekä metsot vähentyneet. Nyt Keski-Suomen Metsoparlamentin yhteistyönä toteutettu kartoitus onnistui erinomaisesti. Tukijoiden mahdollistamilla resursseilla saatiin tietoa metson soidinpaikoista niin riistanhoitoyhdistyksiltä, metsästysseuroilta kuin yksittäisiltä metsästäjiltäkin. Metsähallitus, UPM ja Metsäliitto antoivat omat soidinpaikkatietonsa tähän kartoitukseen. Soidinpaikkakartoituksen yhteenvedosta selviää, että metso on sopeutuvainen, eikä välttämättä vaadi vanhoja metsiä soidinpaikakseen. Metsolle näyttäisivät kelpaavan soidinpaikaksi jo ensiharvennetut mäntymetsät. Niitä riittää, sillä nuoria mäntyvaltaisia kasvatusmetsiä on Keski-Suomessa lähes hehtaaria. Kartoituksella saatiin hyvää pohjatietoa Keski-Suomen Metsoparlamentin jatkohankkeille, joilla pyritään mm. selvittämään soidinpaikkojen kiertoa muuttuvissa metsissä ja tarkentamaan metsoystävällisen metsänhoidon ohjeita. Soidinpaikkatietoja tarvitaan ennen kaikkea metsätalouden suunnittelussa ja muussa maankäytön suunnittelussa. Toivottavasti näitä tietoja hyödynnetään. Haluan esittää parhaat kiitokseni soidinpaikkakartoituksen rahoittajille Keski-Suomen liitolle, Metso Oyj:lle ja maa- ja metsätalousministeriölle. Kiitoksen ansaitsevat myös Metsähallitus, UPM-Kymmene Metsä, Metsämannut Oy/Metsäliitto ja Metsästäjäin Keskusjärjestö. Ilman edellä mainittujen yritysten ja yhteisöjen tukea ei kartoitushanke olisi ollut mahdollinen. Lisäksi haluan kiittää Metsoparlamentin toiminnassa mukana olleita aktiivisesta ohjausryhmätyöstä sekä soidinpaikkakartoituksen raportiksi tuottaneita Teemu Lambergia, Heikki Taskista, Pentti Valkeajärveä ja Olli Kursulaa. Ohjausryhmässä on ollut edustus seuraavista yrityksistä ja yhteisöistä: Keski-Suomen liitto (Mikko Kankainen), Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry (Hannu Tammelin), Keski-Suomen metsäkeskus (Osmo Hannuniemi), Keski-Suomen Metsänomistajien Liitto ry. (Arto Linna), Keski-Suomen riistanhoitopiiri (Timo Isojärvi, Reijo Vesterinen, Olli Kursula), Keski-Suomen ympäristökeskus (Auvo Hamarus), Metsähallitus (Antti Maukonen), Metsäliitto/Metsämannut Oy (Vilho Pollari), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Pentti Valkeajärvi), Suomen Metsästäjäliiton Keski- Suomen piiri ry. (Pauli Partanen) ja UPM-Kymmene Metsä (Pekka Kurvinen). Keski-Suomen Metsoparlamentti jatkaa edelleen työtään vaakunalintumme metson hyväksi. Timo Isojärvi puheenjohtaja Keski-Suomen riistanhoitopiiri Keski-Suomen Metsoparlamentti 1

5 1. Johdanto Metsokannat ovat taantuneet Suomessa huomattavasti 1960-luvulta lähtien, jolloin metsäkanalintujen säännölliset reittilaskennat aloitettiin (Metsäkanalintutyöryhmän muistio 1999). Riistantutkimuksen (RKTL) ja metsästäjien (MKJ) yhteisvoimin suorittamien laskentojen perusteella Keski-Suomen metsotiheydet ovat pienentyneet neljässäkymmenessä vuodessa %. Kun vielä 1960-luvulla metsoja saattoi olla yli 10 yksilöä/metsämaan km 2, niin 2000-luvun alun kolmena ensimmäisenä vuotena metsotiheys on ollut keskimäärin noin 3 yksilöä/km 2. Riistanhoitoyhdistysten välinen tiheysvaihtelu on viime vuosina ollut 0,6--6,3 yksilöä/km 2. Runsaimmat metsokannat on säännöllisesti tavattu luoteisessa Keski-Suomessa ja heikoimmat kaakkoisessa Keski-Suomessa (kuva 1). Tärkeimpinä syinä metson heikkoon menestykseen on pidetty tehokkaan metsätalouden heikentämiä elinympäristöjä, erityisesti metsien pirstoutumista (Lindén & Pasanen 1987). Myös runsastuneet pienpetokannat, liikenne, voimajohdot ja suo-ojat aiheuttavat merkittäviä tappioita metsäkanalinnuille (Metsäkanalintutyöryhmän muistio 1999). Metsäkanalintukantojen alamäen yhä jatkuessa Keski-Suomen riistanhoitopiiri päätti perustaa vuonna 2000 työryhmän Keski-Suomen Metsoparlamentti. Aloitteen asiassa teki piirihallituksen jäsen Reijo Vesterinen. Työryhmän tavoitteena on metson, Keski-Suomen maakuntalinnun, elinmahdollisuuksien parantaminen. Tähän kunnianhimoiseen tavoitteeseen pyritään toimimalla yhteistyössä mahdollisimman laajasti ja avoimesti metsosta kiinnostuneiden organisaatioiden kanssa, mikä ilmenee myös työryhmän kokoonpanossa. Tiedon hankkiminen ja jakaminen helppotajuisessa muodossa luonnonvarojen käytöstä päättäville on yksi työryhmän keinoista pyrkiä tavoitteisiinsa. Metsoparlamentti päätti yhtenä ensimmäisistä tehtävistään tarkentaa käsitystä maakunnan metsokannan tilasta kartoittamalla metson soidinpaikat Keski-Suomen riistanhoitopiirin alueella. Soidinpaikkojen kartoitus toteutettiin Keski-Suomen riistanhoitopiirin ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Aiemmin Keski- Suomen soidinpaikat on kartoitettu 1970-luvulla (Valkeajärvi & Ijäs 1976). Ottaen huomioon metsien rakenteelliset muutokset yli kolmenkymmenen vuoden aikana, on oletettavaa, että myös soidinten lintumäärissä ja sijainnissa on tapahtunut muutoksia. Vanhalla aineistolla on arvoa arvioitaessa soidinten siirtymiä, mutta niistä ei ole enää mainittavaa apua metsätaloudellisessa ja maankäytöllisessä suunnittelussa, johon kartoituksen tietoja toivotaan erityisesti käytettävän. Tuoreesta soidinpaikkaverkostosta on merkittävää apua myös muissa Metsoparlamentin edistämissä hankkeissa, joissa selvitetään uusien soidinten syntymekanismeja, metson sopeutumista nuoriin metsiin, soidinpaikkojen esiintymistiheyttä sekä soitimien siirtymiä. Kartoituksen tuloksia voidaan hyödyntää myös metsometsien hoito-ohjeita tarkistettaessa. Soidinpaikkojen sijainti saatetaan aikanaan maanomistajien tietoon huomioon otettavaksi metsätaloudellisessa suunnittelussa. 2

6 Kuva 1. Vuosien keskimääräiset metsotiheydet (yks/km 2 ) kolmiolaskentojen mukaan riistanhoitoyhdistyksittäin Keski-Suomen riistanhoitopiirissä. Yhdistykset, joissa tiheys on ollut vähintään 3 yks/km 2, on sävytetty harmaiksi. 3

7 2. Aineisto ja menetelmät Tutkimusalueena oli Keski-Suomen riistanhoitopiirin alue, joka käsittää Keski- Suomen maakunnan lukuun ottamatta Kuhmoisten kuntaa ja Jämsään vuonna 2001 liittynyttä Kuorevettä. Kun 1970-luvulla tehty tutkimus perustui metsästysseuroille ja riistanhoitoyhdistyksille tehtyyn kyselyyn (Valkeajärvi & Ijäs 1976), tällä kertaa tietoja soitimista hankittiin neljällä keskeisellä tavalla. 1) Metson soidinpaikkatiedustelu lähetettiin kaikille keskisuomalaiselle metsästäjälle Metsästäjä-lehden 1/2002 liitteenä. Kyselyssä pyydettiin ilmoittamaan soidinpaikan nimi ja tarkka sijainti, kunta, karttalehden numero, metsokukkojen määrä sekä soidinmetsän ikä ja metsätyyppi. Lisäksi metsästäjiltä kysyttiin sopivaa kiintiötä syksyn metsosaaliille. 2) Kevättalvella 2003 suoritettiin täydentävä kysely riistanhoitoyhdistysten (21) sekä muutamien avainhenkilöiden (metsäammattimiehet, tms.) kautta. Tässä yhteydessä pyydettiin toimittamaan myös karttakopio soitimesta. 3) Metsähallitukselta, UPM-Kymmeneltä ja Metsäliitolta saatiin heidän omiin rekistereihinsä perustuvaa tietoa soitimien sijainnista ja lintumääristä. Lisäksi näiltä suurmaanomistajilta saatiin käyttöön kuviokohtaisia metsikön tunnuslukuja, jotka mahdollistavat soidinmaastojen tarkemman analysoinnin jatkohankkeissa. 4) Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen soidinpaikat kartoitettiin jo vuonna 2001 riistanhoitoyhdistyksen itsensä tekemällä kyselyllä osana yksityiskohtaisempaa metsästyskyselyä. Kysely lähetettiin kaikille 269:lle yhdistyksen alueelle metsästyskortin lunastaneelle henkilölle (Valkeajärvi ym. 2003). Soidinpaikkojen sijaintitietoja jouduttiin tarkentamaan lukuisia kertoja ottamalla yhteyttä ilmoittajiin. Vanhimmat havainnot toimivuudesta ovat 1960-luvulta. Petäjäveden kyselyssä pyydettiin ilmoittamaan myös vanhat havainnot ja joidenkin muidenkin yhdistysten kohdalla saatiin tietoon vanhoja soitimia. Metsähallitus ilmoitti soidinten toimivuuden vain sanallisesti kolmella eri tavalla: toimiva, tarkastettava ja kehitettävä. Näistä toimivat ja tarkastettavat kirjattiin nykyisiksi soitimiksi. Raportin laatijoille oli mahdollista käydä varmistamassa vain muutaman kymmenen soidinpaikan toimivuus. Jos soidinpaikalle ei oltu annettu nimeä, paikka nimettiin läheisen peruskartalla olevan nimen mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon vain vuoden 1996 jälkeen toimiviksi havaitut soitimet. Jos havaintovuotta ei oltu ilmoitettu, eikä sitä saatu selville, soidinta ei käytetty laskelmissa. Tästä nykyisten soidinten aineistosta laskettiin soidinten keskimääräinen kukkomäärä, kukkojen minimi- ja maksimimäärät soitimella, soidinmetsän ikärakenne ja metsätyyppi sekä mitattiin etäisyyksiä lähimpään toiseen soitimeen. Koska metson soidinpaikka on vähintään muutaman hehtaarin, runsaan kannan aikana kymmenienkin hehtaarien laajuinen, sillä voi esiintyä eri ikäisiä ja eri tyyppisiä metsiä. Tämän vuoksi ilmoittajat merkitsivät toisinaan useamman kuin yhden rastin soidinmetsän ikäjakaumaa ja metsätyyppiä koskevaan kohtaan, mikä kertoo maaston monipuolisuudesta. Liitetaulukoissa on lueteltu kaikki ilmoitetut soitimet, myös vanhat ennen vuotta 1997 toimiviksi havaitut. Soidinpaikat on luetteloitu kunnittain juoksevalla numerolla ja merkitty kartoille. Tarkkoja sijaintitietoja ei kuitenkaan esitetä tässä raportissa eikä niitä myöskään julkisteta muussa yhteydessä, vaan ne jäävät maanomistajien ja työryhmän tietoon. 4

8 3. Tulokset ja tarkastelu 3.1. Soidinpaikkojen kartoitusmenetelmät Metsästäjä-lehden liitteenä ollut kysely tuotti odotettua vähemmän vastauksia. Kyselyyn vastasi vain 0,5 % lomakkeen saaneista (18 000). Sillä saatiin tietoon vain 100 soidinpaikkaa eli noin 20 % lopullisesta määrästä. Heikko tulos johtuu ehkä siitä, että Keski-Suomen Metsoparlamenttia ja sen tavoitteita ei vielä tunnettu kyllin hyvin. Riistanhoitoyhdistyksille ja joillekin avainhenkilöille suunnattu täydentävä kysely tuotti eniten tietoja soidinpaikoista. Myös Metsähallituksen ja metsäyhtiöiden tiedot täydensivät kokonaismäärää merkittävästi. Tehokkaimmaksi yksittäiseksi menetelmäksi osoittautui kuitenkin Petäjäveden metsästyskysely, joka suunnattiin kaikille metsästyskortin lunastaneille. Kyselyn vastausprosentti oli 59 % (yksi kontakti), ja vastanneista 25 % ilmoitti vähintään yhden soitimien. Vastaushalukkuutta saattoi lisätä sekin, että kyselyn tekijät tunnettiin paikkakunnalla ja kysely koettiin tavallaan omaksi. Tutkimuksen merkittävin ja työtä lisäävä ongelma oli soidinpaikkatietojen puutteellisuus, lähinnä epätarkkuus sijainnissa. Ongelmia esiintyi tiedustelun muidenkin kysymysten kohdalla, mikä johtui usein ilmoittajan huolimattomuudesta tai epävarmuudesta. tai kukkomäärä oli joiltakin jäänyt merkitsemättä. Mahdollisesti havainnon ajankohtaa ei tarkoin muistettu tai lintumäärää ei oltu luotettavasti kartoitettu. Tällöin ei haluttu myöskään arvailla. Niissäkin kohteissa, joissa kukkojen lukumäärä oli ilmoitettu, se lienee useimmiten aliarvio. Monessa tapauksessa soidinpaikka ilmoitettiin luultavasti lumijälkien perusteella, jolloin paikka saattaa olla vain osa metson päiväreviiriä. Reviirikukkojen tarkan määrän selvittäminen ei ole aina helppoa varsinkaan suuremmilla soidinpaikoilla vaatien ehkä useankin yön tarkkailun soitimen huippuaikoina. Nuoretkin kukot saattavat joskus soida ja toisaalta varsinainen reviirikukko saattaa olla hiljaa juuri tarkkailuaikana esimerkiksi häiriön vuoksi (Miettinen 2001). Varminta onkin puhua vain kukoista. Ilmoituksissa esiintyi lukuisia vanhoja soitimia, joita ei ole tarkastettu viime vuosina. Näiden osalta ei ole edes tarkkaa tietoa siitä, ovatko soitimet vielä toimivia tai onko edes puustoa jäljellä. Näistä mahdollisesti tuhoutuneista soidinpaikoista on kuitenkin hyvä olla tietoja, koska niiden avulla voidaan tarkastella soidinten siirtymiä ja aikanaan mahdollista palautumista entiselle paikalle. Soidinpaikkojen ilmoittamisessa oli usein havaittavissa epäröintiä. Tarkastussoittoja tehtäessä kävi usein ilmi, ettei soitimia aina haluta ilmoittaa, koska pelätään tietojen joutuvan vääriin käsiin ja johtavan soidinpaikoilla joko hakkuisiin tai totaaliseen suojeluun riippuen henkilön intresseistä. Kyselylomakkeessa olisi ilmeisesti pitänyt voimakkaammin painottaa tietojen pysymistä luottamuksellisina Soidinpaikkojen lukumäärä Keski-Suomen riistanhoitopiirin alueelta saatiin selville yhteensä 488 soidinpaikkaa. Vuosina toimiviksi havaittuja (havainto vähintään yhdeltä vuodelta) niistä oli 389. Eniten nykypäivän soitimia tuli tietoon Petäjävedeltä (34) ja Pylkönmäeltä (34) (taulukko 1). Kun vanhatkin ennen vuotta 1997 tehdyt havainnot otetaan huomioon Petäjävesi kunnostautui tässäkin suhteessa (61). Vain muutamia soitimia ilmoitet- 5

9 tiin Joutsasta, Korpilahdelta, Luhangasta, Muuramesta ja Sumiaisista. Jyväskylästä ja Suolahdesta ei ilmoitettu yhtään soidinpaikkaa. Myös Keuruun ja Jämsän seudun suuret riistanhoitoyhdistykset osallistuivat kartoitukseen odotettua laimeammin. Suuret kunnittaiset erot soidinpaikkojen määrissä johtuvatkin enemmän eroista ilmoitusaktiivisuudessa kuin metsokannoista. Edellisessä 1970-luvun kartoituksella saatiin selville 238 soidinpaikkaa (Valkeajärvi & Ijäs 1976). Tällöin arvioitiin saadun selville noin 13 % Keski-Suomen soidinpaikoista. Nyt voidaan puhua %:n osuudesta. Soidinpaikkojen suurempi lukumäärä uudessa kartoituksessa johtuu tehokkaammista ja monipuolisemmista menetelmistä. Työhön oli nyt käytettävissä aiempaa enemmän resursseja, rahaa ja työvoimaa. Metsoparlamentin panos oli merkittävä paitsi aloitteentekijänä myös yhteyksien luomisessa maanomistajiin ja järjestöihin. Kartoitus onnistui tästä johtuen jokseenkin toivotulla tavalla. Kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtunutta soidinpaikkojen määrän mahdollista muutosta ei voida juurikaan arvioida tämän kartoituksen perusteella. Voidaan kuitenkin epäsuorasti päätellä, että kokonaismäärässä on todennäköisesti tapahtunut vähenemistä johtuen sopivien elinympäristöjen vähenemisestä ja metsokannan pienenemisestä. Soidinkuolemia on luultavasti tapahtunut ympäristön muutosten vuoksi, mutta luultavasti myös ilman niitä kannan pienentyessä. Asutus on levittäytynyt monin paikoin metsomaille, mikä on pysyvästi vähentänyt sopivaa elinympäristöä. Avohakkuut ovat tuhonneet monin paikoin soitimia, joskin vaikutus lienee väliaikainen. Uusia soitimia näyttää myös syntyneen nuoriin metsiin. 6

10 Taulukko 1. Metson nykyisten soidinpaikkojen lukumäärä, kukkojen määrä, soidinmetsien keskimääräinen ikärakenne ja metsätyyppi kunnittain seutukunnittain ryhmiteltynä. Jyväskylästä ja Suolahdesta ei ilmoitettu soidinpaikkoja. Kunta Soitimia Soidinmetsien ikäjakauma Metsätyyppi K-arvo Vaihtelu Alle Yli 80 Räme Kangas Korpi Viitasaaren sk Viitasaari 26 2, Pihtipudas 19 2, Kinnula 18 3, Keskiarvo 2, Saarijärven sk Kannonkoski 18 2, Karstula 18 2, Kivijärvi 17 2, Kyyjärvi 14 2, Saarijärvi 13 3, Pylkönmäki 34 1, Keskiarvo 2, Äänekosken sk Äänekoski 15 3, Sumiainen 3 3, Konnevesi 18 2, Keskiarvo 2, Jyväskylän sk Jyväskylän mlk 8 3, Laukaa 11 3, Muurame 1 Uurainen 17 2, Keskiarvo 2, Keuruun sk Keuruu 16 2, Multia 19 4, Petäjävesi 34 2, Keskiarvo 3, Jämsän sk Jämsä 11 3, Jämsänkoski 9 2, Korpilahti 6 2, Keskiarvo 2, Kaakkoisen Keski- Suomen sk Hankasalmi 17 2, Joutsa 4 2, Leivonmäki 11 4, Luhanka 4 3, Toivakka 8 4, Keskiarvo 3, Riistanhoitopiiri 389 3,

11 Kuva 2. Kartoituksessa selville saatujen vuosina toimiviksi havaittujen metson soidinpaikkojen karkea sijainti Keski-Suomen riistanhoitopiirin alueella (Kuhmoinen ei kuulu Keski-Suomen riistanhoitopiiriin). 8

12 3.3. Soidinpaikkojen lintumäärä Metsokukkojen määrästä ilmoitettiin arvio 286 soitimelta. Näillä oli yhteensä 833 metsokukkoa. Soidinta kohden oli siten keskimäärin 3,0 metsokukkoa. Pienimmillä soitimilla oli yksi kukko ja suurimmalla 12 kukkoa. Soidinpaikoista runsas puolet oli 2-3 kukon soitimia (kuva 3). Vuonna 2002 kolmiolaskentojen mukaan Keski-Suomen metsotiheys oli 2,3 lintua/km 2. Kainuun soitimilla oli keväällä 2000 Miettisen (2001) mukaan keskimäärin 2,5 kukkoa riistanhoitopiirin metsotiheyden ollessa 4,1 yks/ km 2. Päinvastainen suhde johtuu pääosin siitä, että käytimme kukkomäärän lukuna viime vuosien suurinta arvoa, jos eri vuosille oli esitetty erilaisia lukuja. % Reviirikukot N = 286 Kuva 3. Reviirikukkojen lukumäärän jakauma Keski-Suomen soidinpaikoilla vuosina Valkeajärven ja Ijäksen (1976) mukaan 1970-luvulla soitimista 71 % oli 1-5 kukon soitimia. Tällä kerralla niitä oli 93 %. Yli viiden kukon soitimia oli aineistosta 7 %, kun niitä vielä 1970-luvulla oli 28 %. Yli 21 linnun soitimia oli aikaisemmassa tutkimuksessa yksi prosentti (2 kpl). Epäilemättä soitimet ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet kukkomäärältään, ja suuria noin 20 reviirikukon soitimia ei pitäisi nykyisillä kannan tiheyksillä esiintyä lainkaan. Eroa aiheutuu myös siitä, että vanhemmassa tutkimuksessa kysyttiin pelkästään lintumäärää soitimella, joten määrään sisältyy joissakin tapauksissa myös koppeloita. Ilmoitetuista soitimista 16 % oli yhden kukon soitimia. Näiden soidinten uudelleen tarkastaminen olisi tärkeää, sillä osa niistä saattaa olla vain metsokukkojen päiväreviirejä eikä varsinaisia soitimia. Toisaalta jos tarkkailu ei ole ollut riittävää, osa kukoista on voinut jäädä havaitsematta, ja kyse onkin useamman kukon kohteesta. On myös varmaa, että lukuisia pieniä yhden tai kahden kukon soitimia on jäänyt havaitsematta mahdollisista etsinnöistä huolimatta. Kiinnostava asia on pienten soitimien toimivuus, vierailevatko koppelot niillä ja tapahtuuko paritteluja. Miettinen (2001) on Kainuuseen sijoittuvassa tutkimuksessaan todennut, että pienetkin soitimet voivat houkutella koppeloita. Tämänsuuntaisia havaintoja saimme myös Keski-Suomen kartoituksen yhteydessä, mutta asiaa tullaan selvittämään tarkemmin jatkohankkeissa. 9

13 Selviä alueellisia eroja esiintyi soidinpaikkojen kukkomäärissä riistanhoitoyhdistysten välillä. Soidinpaikkojen kukkomäärä ei kuitenkaan korreloinut kolmiolaskentojen metsotiheyden ( ) kanssa (r 2 =0,133). Alhaisen metsotiheyden alueilla Toivakassa ja Leivonmäellä soitimien kukkomäärä oli jopa korkein (4,7 ja 4,6) ja puolestaan yleensä vahvan metsokannan alueella Pylkönmäellä soitimilla oli kovin niukasti lintuja (1,9). Keski-Suomen eteläosassa linjan Pylkönmäki--Konnevesi eteläpuolella oli keskimäärin enemmän (3,2) kukkoja soitimella kuin linjan pohjoispuolella (2,7). Ero näkyy joskin lievempänä luoteisen ja kaakkoisen Keski-Suomen välillä (kuvan 1 rajaus). Kuitenkin vuonna 2002 luoteisen puoliskon riistanhoitoyhdistysten keskitiheys metsolla oli 2,6 lintua/km², kun kaakossa metsoja oli vain 1,9 lintua/km². Tämä kertonee siitä, että heikkojenkin lintutiheyksien alueella soidinpaikat saattavat olla kohtuullisen elinvoimaisia. Lisääntymispotentiaalia siis ilmeisesti on itäisessä ja kaakkoisessakin Keski-Suomessa, mutta lisääntymismenestys jää vuodesta toiseen heikoksi esimerkiksi runsaamman pienpetokannan vuoksi. Asiaa kannattaa jatkossa tarkastella kolmiolaskenta-aineiston avulla Soidinpaikkojen metsien ikärakenne ja maastotyypit Metson soidinpaikalle on tyypillistä metsäinen yleisilme. Myös vanha metsä ja metson soidin on yleisesti liitetty yhteen, mutta jo 1980-luvulla Valkeajärvi ja Ijäs (1986) totesivat metson hyväksyvän soidinpaikakseen myös vuotiaan metsän. Soidinpaikkakartoitus vahvisti tätä käsitystä. Soidinmetsän ikä jakaantui ilmoitusten mukaan siten, että alle 50-vuotiasta metsää oli 31 %, vuotiasta 41 % ja yli 80-vuotiasta 28 %. Koska noin 70 % metsistä oli alle 80-vuotiaita, tämäkin osoittaa, että metso ei vaadi soidinpaikaltaan erityisen vanhaa metsää. Valtakunnan metsien yhdeksännen inventoinnin mukaan Keski-Suomen metsistä oli vuonna 1996 nuoria kasvatusmetsiä (02-kehitysluokka) ja tätä luokkaa nuorempia metsiä noin 60 % (sisältää siemenpuuaukot ja ylispuutaimikot)(keski-suomen metsäkeskus 1997). Vallitseva ikäryhmä on nuoret kasvatusmetsät (37 %). Näin ollen soitimet näyttävät kuitenkin sijaitsevat metsien ikärakenteen varttuneemmassa puoliskossa. Keski-Suomen metsien ikärakenteessa on metsien kehitysluokkajakauman perusteella tapahtunut selvää siirtymistä nuoriin mäntyvaltaisiin kasvatusmetsiin (taulukko 2). Tähän on johtanut aukeiden, siemen- ja suojuspuustojen sekä taimikoiden prosentuaalinen väheneminen vuoden 1967 lähes 40 %:sta vuoden %:iin. Alueet ovat pääosin mäntyvaltaisia. Mänty vallitsevana puulajina onkin lisääntynyt 1967 vuoden 48 %:sta vuoden %:iin. Varttuneet (03) ja uudistuskypsät (04) metsät ovat olleet kuusivaltaisia, joskin niiden osuus on viime vuosina vähentynyt. Jouto- ja kitumaan (06) osuus on vähentynyt. 10

14 Taulukko 2. Valtakunnan metsien inventoinnin tulokset Keski-Suomessa kehitysluokittain (%). A0=aukko, T1 ja T2=taimikoita, S0=siemenpuuaukko, Y1=ylispuutaimikko, 02=nuori kasvatusmetsä, 03=varttunut kasvatusmetsä, 04=uudistuskypsä metsä, 06=kitumaa (Keski-Suomen metsäkeskus 1997). Kehitysluokat AO, T1, T2, S0, Y Soidinpaikkojen yleisin metsätyyppi oli ilmoitusten mukaan kangasmetsä (60 %) tuoreita ja kuivia kankaita erottelematta. Seuraavaksi eniten soitimia oli rämeillä (23 %) ja vähiten korvissa (17 %). Kangasmaaston osuus soidinpaikan tärkeimpänä osana tulee täten selvästi esille, kuten aikaisemmassakin tutkimuksessa 1970-luvulla. Silloin maastotyypit oli kuitenkin luokiteltu eri tavalla (kallio, kangas, rinne, harju ja korpi), joten tulosten yksityiskohtainen tarkastelu ei ole mahdollista. Puustollisten rämeiden merkitys soidinmaastoina on selvästi lisääntynyt luvun tutkimuksessa ei ollut rämettä edes vaihtoehtona soidinten metsätyypityksessä, koska sitä ei pidetty hyvänä soidinmaastona eikä rämesoitimia juurikaan tunnettu. Nyt ja 1960-luvulla ojitetut suot ovat ensiharvennusvaiheessa tai jo sen ohittaneet, ja ne sopivat useissa tapauksissa metson soidinareenaksi. Tämä näkyy erityisesti luoteisessa Keski-Suomessa, missä rämeen osuus soidinmaastoista oli 28 %. Ojitettuja soita on Keski-Suomen suopinta-alasta nyt kaikkiaan 83 %. Vallitseva kehitysluokka soilla on nuoret kasvatusmetsät (T2, 02), joita on noin puolet kasvullisesta suoalasta (Keski- Suomen metsäkeskus 1997) Kunnittainen tarkastelu Tämän otsikon alla on tarkasteltu edellistä tarkemmin kunnittaisia tietoja ja verrattu niitä joissakin tapauksissa aiemman kartoituksen tuloksiin ja vuoden 2002 kolmiolaskentojen tiheyslukuihin. Hankasalmen metsotiheys oli riistakolmiolaskentojen mukaan vuonna 2002 vain 1,3 metsoa /km² (taulukko 1). Tästä huolimatta kunnasta saatiin 19 soidinpaikkailmoitusta, joista nykyisiä toimivia soitimia oli 17. Edellisessä tutkimuksessa Hankasalmelta saatiin vain kahdeksan soidinpaikkailmoitusta, joten metsästäjät ja muut ilmoittajat olivat tällä kertaa aktiivisempia. Hankasalmen soidinmetsät olivat Keski-Suomen keskiarvoon verrattuna hiukan nuorempia, sillä 35 % soidinpaikkojen puustosta arvioitiin alle 50-vuotiaiksi. Myös vuotiasta puustoa oli 35 % ja yli 80-vuotiasta metsää ilmoitettiin soitimille 30 %. Metsätyypiltään Hankasalmen soitimet koostuivat pääosin kankaista (61 %). Korpea oli maakunnan keskiarvoon (17 %) verrattuna huomattavasti enemmän (27 %), kun taas rämeen osuus jäi yleisestä keskiarvosta (23 %) huomattavasti pienemmäksi (12 %). Hankasalmella reviirikukkojen keskiarvo oli 2,9. Soidinten välinen vaihtelu kukkomäärissä oli 2--5 kukkoa eli soitimet oli arvioitu tämän tutkimuksen mukaan keskikokoisiksi. Soitimet oli havaittu pääosin 2000-luvulla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olipa erästä soidinta tarkkailu ilmoituksen mukaan 15 vuoden ajan luvun puolesta välistä asti. 11

15 Joutsa kuuluu Itä-Päijänteen riistanhoitoyhdistykseen. Yhdistyksen metsotiheys vuonna 2002 oli 2,5 lintua /km². Kunnasta saatiin vanhassa tutkimuksessa kaksi soidinpaikkailmoitusta ja tälläkin kerralla vain neljä havaintoa ilmoitettiin. Jyväskylän maalaiskunnasta soidinpaikkoja ilmoitettiin kahdeksan, joista kuusi oli nykyisiä enimmäkseen vuoden 2002 havaintoja. Tulos on seitsemän enemmän kuin aikaisemmassa tutkimuksessa. Metsotiheys oli maalaiskunnan alueella keskimääräistä vähän heikompi 2,2 lintua /km². Soidinmetsät ovat tällä alueella iäkkäämpiä kuin keskimäärin Keski-Suomessa. Soidinmetsistä 20 % ilmoitettiin alle 50 -vuotiaiksi, 40 % vuotiaiksi ja 40 % yli 80-vuotiaiksi. Nykyisten soitimien pienen ilmoitusmäärän johdosta tulokset ovat kuitenkin vain suuntaa-antavia. Metsätyypiltään soitimet ovat poikkeuksellisen korpiset. Soidinten metsätyypeistä korpea Jyväskylän maalaiskunnassa oli 33 %, kangasta 45 % ja rämettä 22 %. Maalaiskunnan soitimilla näppäili keskimäärin 1--4 kukkoa, keskimäärin 3,0 metsokukkoa, mikä on maakunnan keskitasoa. Jämsä kuuluu niihin harvinaisiin kuntiin, joista saatiin tällä kerralla vähemmän (11) soidinpaikkailmoituksia kuin aikaisemmin (17). Soitimista kaikki oli 2000-luvun havaintoja. Kunta kuuluu Jämsän seudun riistanhoitoyhdistykseen, jonka metsotiheys oli 2,5 lintua /km². Jämsässä soidinmetsät olivat hieman keskiarvoa varttuneempia. Soidinmetsistä 36 % oli yli 80-vuotiaita ja saman verran oli myös vuotiasta metsää. Alle 50- vuotiasta puustoa oli 28 %. Korpi (31 %) on melko vahvasti esillä Jämsän soidinmetsissä, vaikka kangasmaastoa löytyykin enemmän (50 %). Rämettä (19 %) on keskiarvoon verrattuna hieman vähemmän. Kukkoja arvioitiin soitimille vähintään kaksi ja enintään viisi keskiarvon ollessa 3,1 reviirikukkoa. Jämsänkoski kuuluu Jämsän ohella Jämsän seudun riistanhoitoyhdistykseen. Soidinpaikoista saatiin kymmenen ilmoitusta, joista yksi oli 1970-luvun havainto, loput yhdeksän olivat edelliskevään havaintoja. Aikaisempaan tutkimukseen verrattuna ilmoituksia tuli nyt kaksinkertainen määrä. Vähimmillään soitimelle ilmoitettiin kaksi kukkoa ja enimmillään neljä. Keskiarvoksi muodostui 2,9. Metsotiheys oli laskentojen mukaan maakunnan keskitasoa, 2,5 lintua /km². Ikärakenteen perusteella ilmoitetut soidinmetsät ovat poikkeuksellisen nuoria. Noin 66 % soitimista oli alle 50-vuotiaassa metsässä. Luokkaa ja yli 80 vuotta kumpaakin oli vain 17 %. Kannonkoski on osa Kannonkosken-Kivijärven riistanhoitoyhdistystä, jonka metsotiheys oli vuonna ,8 lintua /km². Soitimia kunnan alueelta ilmoitettiin 21, joissa kukkoja esiintyi keskimäärin 3,1 vaihteluvälin ollessa Soitimista nykyisiä oli 18. Soitimet sijaitsivat moniin muihin yhdistyksiin verrattuna varsin vanhoissa metsissä. Alle 50-vuotiaan puuston osuus oli 26 %, vuotaan 21 % ja yli 80-vuotiaan 53 %. Metsätyypiltään soitimet muodostuvat suurimmalta osin kankaista (79 %) rämeen (16 %) ja korven (5) % osuuden ollessa vähäinen. Karstula muodostaa Kyyjärven kanssa yhteisen riistanhoitoyhdistyksen, jonka metsotiheys oli riistakolmiolaskentojen perusteella 3,3 kpl/km². Soitimia ilmoitettiin yhteensä 21. Kolme soitimista oli vanhoja. Nykyisten soitimien kukkomäärä oli keskimäärin 2,3. Soitimet olivat pääasiassa pieniä, koska vaihteluväli oli Vaihteluvälin kapeuteen vaikuttaa myös se, että vain kuudelle soitimelle ilmoitettiin kukkomäärä. 12

16 Soidinmetsissä oli luokitukseltaan vain kahden ikäistä metsää, alle 50-vuotiasta 14 % ja vuotiasta 86 %. Yli 80-vuotiaista metsistä ei tavattu yhtään soidinta. Karstulan soitimet olivat metsätyypiltään samankaltaisia kuin Keski-Suomen keskimääräiset soitimet. Rämettä löytyi 25 %, kangasta 58 % ja korpea 17 %. Keuruun metsotiheys (3,2 lintua /km²) oli toiseksi korkein maakunnassa vuonna Ilmoituksia tulikin 18, joista vain kaksi ei kuulunut nykyisiin soitimiin. Kukkoja ilmoitettiin kuitenkin vain yhdestä viiteen ja keskiarvo oli metsotiheyteen nähden pieni (2,7). Keuruun soidinmetsät olivat vanhoja, sillä 56 % puustosta oli yli 80-vuotiasta, 33 % vuotiasta ja vain 11 % alle 50-vuotiasta. Keuruun soitimet muodostuivat pääosin kankaista (89 %). Rämettä oli hiukan (11 %), mutta korpea ei esiintynyt soitimilla laisinkaan. Kinnulan metsotiheys oli 2,4 lintua/km². Soidinpaikkoja sieltä ilmoitettiin 21, joista vanhoja oli kolme. Keskimäärin metsokukkoja oli 3,8. Vaihteluväli oli 2--8, joten lintuja esiintyi runsaammin kuin muilla pohjoisen Keski-Suomen soitimilla. Kukkoluku ilmoitettiin 10 soitimelle. Soidinmetsät olivat ikäjakaumaltaan nuorehkoja. Alle 50-vuotiaita oli 46 %, vuotiaita 36 % ja yli 80-vuotiaita 18 %. Soitimilla oli saman verran rämettä ja korpea (23 %) ja eniten kangasta (54 %). Kivijärvi kuuluu Kannonkosken kanssa samaan riistanhoitoyhdistykseen, joten metsotiheyskin on sama. Soitimia ilmoitettiin 19 kappaletta, joista 17 oli nykyisiä. Metsokukkoja oli keskimäärin 2,8 ja vaihteluväli 1-6. Soidinmetsät olivat Kivijärvellä huomattavasti nuorempia kuin naapurikunnassa Kannonkoskella. Alle 50-vuotiaissa metsissä sijaitsi 64 %, vuotiaissa 22 % ja yli 80-vuotiaissa 14 % soitimista. Kivijärven soitimet olivat metsätyypiltään 40 %:sti rämettä, 50 %:sti kangasta ja 10 %:sti korpea. Konnevedeltä ilmoitettiin kaikkiaan 20 soidinpaikkaa, vaikka riistakolmiolaskennan metsotiheys oli vain 0,6 metsoa/km². Näistä 18 soidinta oli havaittu vuonna 1997 tai sen jälkeen. Kukkoja oli soitimilla lähes yhtä paljon kuin muualla Keski-Suomessa eli 2,7. Vaihteluväli oli 1--5 kukoa. Soidinmetsät sijaitsivat pääosin vuotiaissa metsissä (43 %), mutta puustoltaan vanhempiakin alueita soitimilla oli suhteellisen paljon (38 %). Nuoria metsiä oli soitimilla vähänlaisesti (19 %). Metsätyypiltään Konneveden soitimet sijaitsivat pääosin kankaalla (63 %), seuraavaksi eniten soitimilla oli korpea (25 %) ja vähiten oli rämettä (12 %). Korpilahti kuuluu Vanhan-Korpilahden riistanhoitoyhdistykseen yhdessä Muuramen kanssa. Kunnasta tuli edelliseen tutkimukseen nähden erittäin heikosti ilmoituksia. Näistäkin seitsemästä ilmoituksesta yksi oli merkitty tuhoutuneeksi ja toinen oli jo vanha havainto 1990-luvun alkupuolelta. Metsotiheys riistanhoitoyhdistyksen alueella oli 2,2 lintua /km², joten ilmoituksia odotettiin enemmän. Kuuden soitimen perusteella ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä alueen soitimista. Ikäjakauma taittui kuitenkin vanhemman puuston puolelle, koska vuotiaita ja yli 80-vuotiaita metsiä oli saman verran (50 %) eikä nuoria metsiä ilmoitettu laisinkaan. Metsätyypin puolesta on mielenkiintoista se, että Korpilahden ilmoitetut soitimet sijaitsivat kaikki korpimaastossa. Kukkoja soitimilla oli kahdesta kolmeen ja keskiarvoksi muodostui 2,5 kukkoa. Kyyjärveltä soitimia ilmoitettiin 18 kappaletta, joista 14 nykyisiä soidinpaikkoja. Lisäystä vanhaan tutkimukseen koko Karstulan--Kyyjärven riistanhoitoyhdistyksen osal- 13

17 ta on merkittävästi, koska 1970-luvulla alueelta ilmoitettiin 12 soidinta, nyt yhteensä 36 soidinta. Metsokukkoja esiintyi soitimilla keskimäärin 2,2 ja vaihteluväli oli Metsät ovat Kyyjärven soitimilla suurimmaksi osaksi vuotiaita ( 56 %). Alle 50-vuotiasta metsää oli 44 %, mutta yli 80-vuotiasta soidinmetsää ei ilmoitettu laisinkaan. Metsätyypiltään soitimet ovat pääosin kangasta (70 %). Rämettä esiintyy soidinpaikoilla Suomenselän kunnaksi vähän (18 %) kuten korpeakin (12 %). Laukaa metsotiheys (1,2 lintua/km²) oli maakunnan heikoimpia. Soidinpaikkailmoituksia tuli yksi vähemmän kuin aikaisemmassa tutkimuksessa eli 11. Näistä kaikki oli tosin vuoden 1996 jälkeen tehtyjä havaintoja. Laukaassa soitimista vain 9 % oli nuorissa alle 50-vuotiaissa metsissä. Ikäjakauman keskimmäinen haarukka sai suhteellisen suuren osuuden, 75 %. Vanhan metsän soitimia oli 17 %. Aineiston vähäisyys mahdollisesti vääristää tulosta. Rämettä ei näillä 11 soitimella ollut laisinkaan, joten metsot soivat pääosin kankaalla (91 %). Korpeakin (9 %) oli yleistä keskiarvoa vähemmän. Laukaassa reviirikukkojen keskiarvo soitimilla oli 3,0 vaihteluvälin ollessa Leivonmäki kuuluu Itä-Päijänteen riistanhoitoyhdistykseen yhdessä Joutsan ja Luhangan kanssa. Tällä alueella metsotiheys oli 2,5 lintua/km² vuonna Leivonmältä soitimia ilmoitettiin 13, joista 11 oli viime vuosien havaintoja. Yksi soidin ilmoitettiin kahdelta eri taholta. Vanhaan tutkimukseen verrattuna (7 soidinta) ilmoituksia tuli nyt mukavasti enemmän. Leivonmäellä soidinmetsät olivat keskimääräistä vanhempia vuotiaita metsiä soitimilla oli puolet ja sitä vanhempien metsien osuus oli 30 %. Näin ollen alle 50- vuotiasta metsää oli 20 %. Leivonmäen soitimista oli kaksi kolmasosaa kangasta. Neljäsosa soitimista oli rämettä ja korpea oli vain 8 %. Korpea oli siis vähemmän ja rämettä enemmän yleiseen keskiarvoon verrattuna. Rämeen keskiarvoa suurempi osuus ei ole yllätys, koska kunnan pinta-alasta suuri osa on suota. Soitimilla oli keskimäärin 4,6 metsokukkoa, mikä on 1,6 kukkoa maakunnan keskiarvoa korkeampi. Keskiarvoa nostaa yksi 11 kukon soidin ja vain yksi yhden kukon soidin. Suurin osa soitimista oli 3--6 kukon suuruisia. Havainnot oli tehnyt pääosin sama henkilö vuonna 2001 kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Luhanka kuuluu myös Itä-Päijänteen riistanhoitoyhdistykseen. Riistanhoitoyhdistyksen metsotiheys oli siis 2,5 lintua /km² vuonna Kunnasta tuli vain neljä soidinpaikkailmoitusta, tosin kaikki nykyisiä. Vanhassa tutkimuksessa soitimia ei ilmoitettu lainkaan. Multialta ilmoitettiin 31 soidinta, mikä on yli viisi kertaa enemmän kuin luvulla. Viime vuosien havaintoja oli 19. Vain 16 soitimelle ilmoitettiin kukkojen lukumäärä. Tämä johtunee osin valtion maiden suuresta osuudesta kunnassa. Metsästäjien kiinnostus ei ole riittänyt soitimien kartoittamiseen ja Metsähallituskaan ei ole ehtinyt soitimia tarkemmin tutkimaan. tavattiin Multian soitimilla keskimäärin 4,2 kappaletta eli keskiarvoa suurempi määrä. Pienimpien ja suurimpien soidinten kukkomäärä vaihteli suuresti aina yhdestä kukosta kahteentoista. Yleisimmin soitimelle ilmoitettiin 5 kukkoa. Multian metsotiheys oli vuonna 2002 kolmiolaskentojen mukaan 2,3 lintua /km² eli maakunnan keskitasoa. Multian soitimilla oli alle 50-vuotiasta metsää 35 %, vuotiasta 50 % ja yli 80- vuotiasta 15 %. Multialla metsot soivat maakunnan keskiarvoa nuoremmissa metsissä. 14

18 Soidinmetsien metsätyyppinä kangas oli yleisin (55 %), räme seuraavaksi yleisin (36 %), mutta korpea esiintyi hyvin vähän (9 %) Muuramesta vain Metsähallitus ilmoitti kaksi soidinpaikkaa. Toinen soitimista ilmoitettiin toimivaksi ja toinen kehitettäväksi. Petäjävedeltä saatiin tietoon eniten soitimia, yhteensä 61. Näistä nykyisiä oli 34, kun taas vanhimmat havainnot olivat 1950-luvulta. Soidinpaikkojen suuri määrä selittyy hyvin onnistuneella Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen omalla kyselyllä vuonna Suuri osa soitimista tarkastettiin vielä keväällä 2003, joten asiaa on pidetty esillä useana vuotena. Petäjäveden soidinten kukkomäärä 2,7 oli hieman keskiarvon alapuolella. Metsotiheys syksyllä 2002 oli 2,8 lintua /km². Vaikka soitimia oli tiedossa paljon, ei linturikkaita soitimia löytynyt lainkaan. Suurimmillaan kukkoja oli seitsemän. Yleisimpiä olivat kahden kukon soitimet. Petäjäveden soitimilla alle 50-vuotiaan puuston osuus oli 35 %, vuotiaan 39 % ja yli 80-vuotiaan 26 %. Soidinmetsät sijaitsivat Petäjävedellä nuoremmassa metsässä kuin riistanhoitopiirin soitimet keskimäärin. Korpisoitimia ei löytynyt lainkaan Petäjävedeltä. Kangassoitimien osuus oli suurin (67 %) ja rämettäkin esiintyi melko yleisesti (33 %). Pihtiputaalta ilmoitettiin yhteensä 23 soidinpaikkaa, kun 1970-luvulta tuli tietoon 18 soidinta. Neljä havainnoista oli vanhoja ennen vuotta 1997 todettuja. Kukkoja oli soitimilla keskimäärin 2,5, enimmillään kuitenkin vain neljä. Metsotiheys oli vuoden 2002 laskentojen mukaan alueella 2,4 kpl/ km². Nuorissa metsissä sijaitsi 42 % soitimista. Varttunutta vuotiasta metsää soitimilla oli 21 % ja tätä vanhempaa metsää 37 %. Metsätyypiltään soitimet olivat pääosin kangasta (69 %). Rämeen osuus oli keskimääräinen (26 %) ja mutta korven vain (5 %). Pylkönmäellä oltiin erittäin aktiivisia soidinpaikkakartoituksissa. Suurin osa soitimista tarkastettiin vielä kevään 2003 aikana. Ilmoituksia tuli yhteensä 43 soidinpaikasta, joista 34 oli uusia. Kukkoja niillä oli keskimäärin vain 1,9 soidinta kohden, joten soitimet olivat toisaalta yllättävän pieniä, mutta linjassa kolmiolaskennan tiheyden 2,1 kpl/km² kanssa. Parhailla soitimillakin oli vain viisi kukkoa. Soidinmetsien ikärakenne oli melko keskimääräinen. Alle 50-vuotiasta metsää oli 29 %, varttunutta vuotiasta metsää 48 % ja yli 80-vuotiasta metsää 23 %. Räme oli huomattavan yleinen soidinmaastona (40 %), mikä ei kuitenkaan ole yllättävää ottaen huomioon soiden osuuden kunnan pinta-alasta. Kangasmetsän osuus jäi alle puoleen (46 %). Korpea esiintyi hiukan keskimääräistä vähemmän (14 %). Saarijärveltä soidinpaikkoja ilmoitettiin yhteensä 17. Tuoreita havaintoja oli 13, ja niillä soi keskimäärin 3,4 kukkoa. Kukkoluku vaihteli 1--8 eli suurehkojakin soitimia löytyi. Riistanhoitoyhdistyksen metsotiheys vuonna 2002 oli 2,2 kpl/km². Naapurikunnan Pylkönmäen vastaavaan metsotiheyteen verrattuna kartoitukseen sattui varsin hyviä soitimia. Soidinmetsien ikäjakauma osoittaa, että soitimet sijaitsevat nuorissa metsissä. Alle 50- vuotiasta metsää oli 60 %, vuotiaan metsän osuus 30 % ja yli 80-vuotiaan vain 10 %. Saarijärven soidinten metsätyyppi poikkeaa tavanomaisesta siinä, että rämesoitimia oli suhteellisen paljon (35 %) (kuten naapurissa Pylkönmäelläkin). Kangassoitimia ilmoitettiin keskimääräistä vähemmän (41 %), kun taas korpisoitimia oli maakunnan keskiarvoa enemmän (24 %). Suolahti ja Sumiainen muodostavat yhteisen riistanhoitoyhdistyksen. Suolahdesta ei ilmoitettu yhtään soidinpaikkaa ja Sumiaisistakin vain kolme soidinta. Metsotiheys 15

19 alueella oli vain 0,9 lintua/km². Metsoja näillä kolmella soitimella oli keskimäärin 3,3, vähintään kaksi ja enintään viisi. Vähäisten havaintojen vuoksi ei luotettavia johtopäätöksiä soidinmetsien iästä eikä metsätyypeistä voida tehdä. Toivakasta ilmoitettiin tällä kerralla 10 soidinta (kahdeksan tuoretta havaintoa), kun 1970-luvulla saatiin selville vain puolet tästä määrästä. Kaksi vanhinta soidinta oli havaittu viimeksi 1992 ja Toivakka on kuulunut Keski-Suomen heikoimpiin metsoalueisiin laskentojen mukaan, ja metso onkin ollut rauhoitettuna joko riistanhoitopiirin tai metsästysseurojen toimesta useita vuosia. Vuonna 2002 metsoja oli kolmiolaskentojen mukaan kuitenkin keskinkertaiset eli 2,5 lintua /km². Toivakan soitimilla tavattiin varsin runsaasti kukkoja riistanhoitopiirin tasoon verrattuna. Keskiarvoksi muodostui 4,7 lintua, mikä on huomattavasti maakunnan keskiarvoa enemmän. Parhaalla soitimella kukkoja havaittiin yhdeksän, vähimmillään yksi. Yleisimmin ilmoitettiin neljä kukkoa soitimelle. Soidinmetsät olivat Toivakassakin melko nuoria. Puustoltaan alle 50-vuotiaan metsän luokkaan kuului 50 % soidinpaikoista, 38 % oli vuotiasta ja 12 % edellistä vanhempaa. Soidinten pienen määrän vuoksi luvut ovat vain suuntaa antavia. Suurin osa soidinpaikoista sijaitsi kangasmetsässä (70 %), seuraavaksi eniten soitimia oli rämeillä (20 %) ja vähiten korvissa (10 %). Uuraisilta ilmoitetuista 17 soidinpaikasta kaikki olivat viime vuosien havaintoja. Edellisellä kerralla ilmoituksia saatiin vain kolme, joten tällä kerralla ilmoitusaktiivisuutta on löytynyt kiitettävästi. Uurainen kuuluu niihin kuntiin, joiden metsotiheys (1,9 lintua /km²) oli vuonna 2002 heikko. Uuraisten soitimet olivat kukkomäärältään pieniä. Kuudelle soitimelle ilmoitettiin vain yksi kukko. Keskiarvoksi muodostui kuitenkin 2,8, vaikka suurimmalle soitimelle ilmoitettiin seitsemän kukkoa. Soidinpaikat painottuvat Uuraisillakin nuoriin metsiin. Niiden osuus oli 38 %. Astetta vanhempaan ikäluokkaan kuului 56 % soitimista ja yli 80-vuotiasta metsää oli 6 %:lla soidinpaikoista. Metsätyypiltään soidinpaikat koostuivat pääosin kankaista (57 %), mutta myös rämettä (33 %) oli huomattavan paljon. Korven (10 %) osuus jäi Uuraisilla pieneksi. Viitasaarelta ilmoitettiin 38 soidinta, joista nykyisiä oli 26. Nyt saatiin enemmän soitimia tietoon kuin 1970-luvun (23). laskettiin soitimilta keskimäärin 2,8 vaihteluvälin ollessa 2--8 kukkoa. Soidinmetsät olivat vanhempia kuin keskimäärin eli alle 50-vuotista metsää oli vain 6 %, vuotiasta 44 % ja yli 80-vuotiasta 50 %. Metsätyyppi näillä soitimilla oli pääosin kangasta (55 %) ja korpea (36 %). Rämettä oli keskiarvoa vähemmän (9 %). Äänekoski kuuluu Ala-Keiteleen riistanhoitoyhdistykseen. Soitimia ilmoitettiin 21, ja näistä 15 oli nykyisiä soitimia. Metsotiheys oli syksyllä 2002 vain 1,7 lintua/km², mutta yhdistyksen alueen soitimien kukkojen keskiarvo on kuitenkin 3,0 (vaihteluväli 1-- 6). Kukkomäärät ilmoitettiin tosin vain seitsemälle soitimelle. Vanhassa tutkimuksessa soitimia ilmoitettiin 17. Soidinmetsät Ala-Keiteleen riistanhoitoyhdistyksen alueella sijaitsevat pääasiassa vuotiaissa metsissä. Tästä ikäryhmästä muodostui 45 % soitimista. Nuoria alle 50- vuotiaita metsiä oli 22 % ja vanhoja yli 80-vuotiaita 33 %. Metsätyypiltään soitimia sijaitsi eniten kankailla (63 %) ja korvissa (37 %). Rämesoitimia ei alueelta ilmoitettu. 16

20 3.6. Soidinpaikkojen etäisyys toisistaan Soidinpaikkojen välimatkoja tarkasteltiin neljällä eri puolille riistanhoitopiiriä sijoittuvalla alueella: Kinnula-Kivijärvi, Pylkönmäki, Petäjävesi ja Hankasalmi-Toivakka- Leivonmäki. Soidinpaikkojen tiheys ilmentää sopivan soidinmaaston runsautta alueella sekä kertoo metsokannan tilasta, soidinkuolemista ja metsotyhjiöistä. Koska tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollista tehdä kattavaa soidinkartoitusta etsimällä kaikki tietyn alueen (esim. riistanhoitoyhdistyksen) soidinpaikat, etäisyydet lähimpään soitimeen on esitetty jakauman muodossa (kuva 4). Tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia ja kertovat ennen kaikkea soitimien minimietäisyydestä toisistaan. Keski-Suomen soidinpaikat näyttävät ilmoitusten mukaan sijaitsevan enimmäkseen kilometrin päässä toisistaan. Vallitseva etäisyysluokka on 1--2 kilometriä. Kahden kilometrin etäisyyttä voidaan pitää hyvänä nyrkkisääntönä, mitä tukee myös norjalaiset ja ruotsalaiset tutkimukset (Rolstad & Wegge 1987, Hjorth 1994). Tämä täsmää myös metsokukon elinpiirin laajuuteen kevättalvella ja keväällä. Tavoitteena on kattava kartoitus riittävän laajalla alueella mieluiten maakunnan eri osissa varmistamaan asiaa lähivuosina. Keski-Suomen soidinkartoitus 1970-luvulla antoi karkeaksi soidinpaikkojen välimatkaksi 2,7 kilometriä (Valkeajärvi & Ijäs 1976). Koska tuolloinkaan kaikkia soidinpaikkoja ei saatu selville edes rajatulta alueelta, kyseinen matka yliarvioi soidinten etäisyyttä. Alle kilometrin päähän toisistaan ilmoitetuista soidinpaikoista toinen on todennäköisesti tilapäinen laulupaikka tai siivenvetopaikka päiväreviirillä. Kyse voi olla myös samasta soidinpaikasta, joka onkin odotettua laajempi ja runsaslintuisempi. Etäisyyden kohotessa useisiin kilometreihin kuten kaakkoisen Keski-Suomen alueella, on ilmeistä, ettei välimaaston soidinpaikkoja ole ilmoitettu tai niitä ei tunneta. Välimaasto voi myös olla täysin sopimatonta metson elinympäristöksi. Valkoiset alueet kartalla (kuva 2) eivät siten välttämättä kerro metsotyhjiöistä. 17

21 % % Pylkönmäki Yli 5 km Etäisyys Kinnula-Kivijärvi Yli 5 Etäisyys km % Petäjävesi Yli 5 km Etäisyys % Hankasalmi-Toivakka-Leivonmäki Yli 5 km Etäisyys Kuva 4. Metson soidinpaikan etäisyys (km) lähimpään toiseen soidinpaikkaan neljällä alueella Keski-Suomessa. 18

22 3.7. Metsolle sopiva saaliskiintiö Metsästäjä-lehden liitteenä olleessa soidinpaikkakyselyssä kysyttiin myös metsästäjien suhtautumista metson saaliskiintiöön nykyisen metsokannan tilanteessa. Yli puolet vastanneista (52 %) kannatti kiintiöksi yhtä metsoa (kuva 5). Kolmannes (34 %) oli rauhoituksen kannalla. Vain pieni osa vastanneista ei ottanut asiaan kantaa tai katsoi kiintiön tarpeettomaksi. Metson saaminen eräksi harvan kannan aikana ei ole helppoa, joten luultavasti joidenkin mielestä on sama onko kiintiötä vai ei, ei metsoa kuitenkaan saa. Suhtautuminen kiintiöön on hyvin yhdenmukainen Petäjävedellä (Valkeajärvi ym. 2003) ja Toivakassa (Lamberg 2002) tehtyjen kyselyiden kanssa. Tämä osoittaa hyvää metsokannan tuntemusta ja kiitettävää vastuuntuntoa. Vastanneiden harvaan joukkoon on toki voinut valikoitua keskimääräistä valistuneempia metsästäjiä. Tämän virheen mahdollisuus oli kuitenkin pieni Petäjäveden ja Toivakan varsin kattavissa kyselyissä. Metsästäjien yleinen asenne tulisi ottaa huomioon myös niissä metsästysseuroissa, joilla ei vielä ole kiintiötä ,5 Kannatus (%) ,9 N = 59 3,4 3,4 6,8 0 rauhoitus Kiintiöt 5 ei kantaa Kuva 5. Metsästäjien suhtautuminen metson saaliskiintiöön Keski-Suomessa vuonna

23 4. Johtopäätöksiä ja suosituksia Keski-Suomen metson soidinpaikkojen kartoitus onnistui nyt paremmin kuin luvulla, koska parempien resurssien johdosta voitiin käyttää monipuolisempia menetelmiä. Eniten tietoja saatiin metsästäjien lisäksi riistanhoitoyhdistysten kautta, metsästysseuroilta, metsäyhtiöiltä ja Metsähallitukselta. Epäily tietojen joutumisesta vääriin käsiin haittasi halukkuutta tietojen luovuttamiseen. Soidinpaikkoja kartoitettaessa kysely tulee suunnata kaikille mahdollisille asiaa tunteville tahoille. Lisäksi kyselyssä on muistettava korostaa, että tiedot ovat luottamuksellisia, eikä tarkkoja sijaintitietoja anneta ulkopuolisille. Koska kartoitus perustui kyselyyn, hankkeen yhteydessä oli hyvin rajoitetusti mahdollisuutta maastotarkastuksiin. Vain muutamalla kymmenellä kohteella ehdittiin käymään. Toki valtaosa ilmoituksista vaikutti luotettavilta, ja varsin monia kohteita oli seurattu vuosikausia. On ilmeistä, että monissa ilmoitetuissa kohteissa ei ole vakituista soidinta, vaan kyse voi olla tilapäisestä siivenvetopaikasta tai kuulohavainnosta. Tieto on tästä huolimatta merkittävä, koska tämä kertoo metson joka tapauksessa elävän alueella, ja soidinpaikkakin on ilmeisesti melko lähellä. Soidinpaikan sijainnin lisäksi epätarkkuutta esiintyy lintumäärien ja soidinpaikan laajuuden suhteen. Monet tekijät sääoloista lähtien vaikuttavat havaintojen luotettavuuteen. Tarvitaan yleensä useita tarkkailukertoja varmuuteen pääsemiseksi. Soidinkartoituksissa reviirikukkojen ja koppeloiden määrät jäävät helposti aliarvioiksi, mikä on pidettävä mielessä esimerkiksi soidinpaikan laajuutta arvioitaessa ja metsätaloustoimia suunniteltaessa. On myös otettava huomioon mahdollisen kannanvahvistumisen myötä tuleva lisäalan tarve. Ilmoitettu metsätyyppi ja puuston ikä kuvaavat lähinnä kohtaa, jossa soidinkukko tai kukot on nähty, ei välttämättä kovin tarkasti koko soidinpaikkaa. Keskiarvoissa tämän virheen merkitys kuitenkin vähenee. Myös vastaajien kyky arvioida metsän ikää ja metsätyyppiä vaihtelee. Tässä kartoituksessa oli tarkoitus saada vain karkea kuva soidinmaastoista. Metsätyypin suhteen ei näytä esiintyvän merkittävää valintaa, vaan soitimia löytyy niin kankailta, rämeiltä kuin korvistakin suunnilleen siinä suhteessa kuin kutakin maastotyyppiä maakunnassa esiintyy. Rämesoitimet yleistyvät luoteessa ja korpisoitimet etelässä. Korpien merkitys soidinmaastona on melko vähäinen. Korvet muodostavat harvoin laajoja kokonaisuuksia, vaan ne ovat usein vain pienenä osana soidinpaikkaa. Kartoitus osoitti soitimien siirtyneen aiempaa nuorempiin metsiin, joskin varttuneet kasvatusmetsät muodostivat yleisimmän metsän ikäryhmän. Muutos johtuu paljolti siitä, että uudistusikäiset metsät ovat vähentyneet, ja pirstoutuneet metson kannalta liian pieniksi kuvioiksi. Soitimia havaittiin ensiharvennetuissa mutta myös harventamattomissa tiheissä metsissä. Metso näyttää siis hyväksyvän soidinmaastokseen tietyissä tilanteissa varsin nuorenkin metsän. Millä edellytyksillä, siitä tarvitaan lisätietoa, jotta laajat nuoret metsät voitaisiin hakkuissa käsitellä metson kannalta suotuisasti. Hyvästä tuloksesta huolimatta kartoitus ei ollut kattava. Paljon on valkoisia alueita, joiden metsokannoista ja soidinpaikoista ei saatu tietoja. Paikallisten metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten tulisi jatkaa kartoitusta näiltä osin ja seurata myös tunnettujen soitimien kehitystä ja mahdollisia siirtymiä. Tietoja soidinpaikoista tulisi käyttää hyväksi ohjaamalla metsästystä niin, että vältettäisiin soidinpaikkojen vähäisten reviirikukkojen ampumista. Erityisen herkkiä autioitumaan ovat yhden kukon soitimet. 20