Suomen Bridgeliiton hallitukselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Bridgeliiton hallitukselle"

Transkriptio

1 Suomen Bridgeliiton hallitukselle Esitän nykyisen nettisivustoprojektin keskeyttämistä ja uuden aloittamista tässä jäljempänä esitettävin perustein ja oheisella menetelmällä. Kuopiossa Markku Seppänen

2 Bridgesivuston laatiminen BridgeWebs palveluja käyttäen. 1. Perusteet nykyisen projektin keskeyttämiseksi Nykyisellä yhden henkilön työmenetelmällä on yritetty saada uusia sivustoja jo reilu vuosi aikaiseksi. Työtapa on ollut koodaamisen ihmeisiin tutustumista kuulemani mukaan ilman missään kirjattua suunnitelmaa. Näin ei voi jatkua, vaan työ on jaettava useammalle työryhmälle ja keskityttävä sellaiseen toteutusmallin, jossa koodaamisen tarve on minimaalinen ja sisällön postaaminen helppoa. Valmiita sivustoja bridgeä varten on maailmalla ja mm BridgeWebs tarjoaa sekä kerhotason että County tason palveluja. Näistä on mallikkaita esimerkkejä liitteen linkeissä. Liiton tämän hetkinen malli on täysin yhden henkilön varassa ja siten aivan liian riskialtis jälleen uudelle katastrofille. 2. BridgeWebs käytännössä Bridgewebs ylläpitää satojen bridgekerhojen ja liittojen sivustoja. Kokemukseni mukaan sen palvelu on nopeaa ja toiveet huomioivaa. Paikalla tuntuu olevan jatkuva miehitys häiriöiden varalta sekä varmuuskopiontijärjestelmät. Kuopion Bridgekerho on laatinut koekäyttöä varten sivustot, missä yhteydessä on termistö on pääosin jo muutettu suomenkieliseksi. BridgeWebs on toiminut yhteistyössä ScoreBridge kanssa siten, että ScoreBridgen laskentaohjelmista on suora tulosten siirtotoiminto tulossivuille. Tämä tiedonsiirto toimii moitteetta. Sivustolle voidaan lähettää siis suoraan tulostiedostoja, mutta myös muut tiedostomuodot käyvät. Esimerkiksi tulokset voidaan lähettää valmiina.htm sivuina tai.pdf tiedostoina. Samoin muihin osastoihin tiedostojen muodot voivat vaihdella. Sivuille voidaan myös syöttää suoraan tekstiä ruutuihin, joihin helposti voidaan lisätä jakoja tai valokuvia tms. Sivustoille annetaan 4 eri tason oikeuksin salasanat, joten käyttö on luotettavaa 3. Kustannukset Kerholle max 8 pöydän kilpailuja per vko 35/ vuosi eli jotain 50 /vuosi. County tasolle vuosimaksu on n eli riippuen sisällöstä. Koska päätoiminen palkattu koodaaja jää pois tarpeettomana, tulee säästöä kahden kuukauden jälkeen 1000 vuodessa. On siten hyvät taloudellisetkin perusteet lopettaa tämänhetkinen näpertely. Mikäli myös kerhot vaihtavat BridgeWebsiin todennäköisesti myös niiden kustannukset pysyvät entisellä tasolla tai laskevat.

3 4. Alustava sivuston sisältö ja vastuunkantajat nro Nimivalikossa Sisältö sisältöesim ylläpitäjä 1 Kotisivu Ajankohtaisia tulleita ja menneitä txt kuvia Tiedotustmk 2 Uutiset Tuloksia ym liiton tärkeitä txt kuvia Tiedotustmk 3 Tulokset Kaikki liiton kilpailutulokset SB tulosteina Kilpailutmk 4 Bridge Rally (Nykyinen sisältö) Kilpailutmk 5 SM Parikilpailu (Nykyinen sisältö) Kilpailutmk 6 SMjoukkuekilpailu piirikarsinnat liigataulukko Kilpailutmk semit liigataulukko Kilpailutmk finaali liigataulukko Kilpailutmk 7 Suomen Cup lohkot Cup taulukko Kilpailutmk 8 Bbo Liiga liigataulukko BBO tmk liigataulukko BBO tmk 9 NFL liigataulukko BBO tmk liigataulukko BBO tmk 10 Kalenteri Liiton kilpailukalenteri Kilpailutmk 11 Junioritoimikunta Junioritmk 12 Senioritoimikunta Senioirtmk 13 Kerhot Piirit Toimjoht Kerhot ja linkit niiden sivuille Toimjoht 14 Lehdet Netti+ tj ulkomaiset lehdet tj Kerhojen kilpailukutsut Kerho tj 15 Koulutus Alkeis ja jatkokurssit Koulutustmk Koulutusmateriaali Koulutustmk 16 Lakitoimikunta (Nykyinen sisältö) Lakitmk 17 Säännöt Liiton säännöt (Nykyinen sisältö) tj Vuoden 2007 kilpailubridgen laki (Nykyinen sisältö) tj Mestaruuskilpailujen säännöstö (Nykyinen sisältö) tj Kurinpitosäännökset (Nykyinen sisältö) tj 18 Hallinto Hallitus ja toimikunnat tj Hallituksen ym pöytäkirjoja (Nykyinen sisältö) tj 19 Linkkejä tj 20 Web Administration BridgeWebs 21 BridgeWebs BridgeWebs

4 5. Malleja joistakin sivuista: 5.1 Kotisivu Ylläolevaan tulevat viimeiset tulokset ja tulevat tapahtumat automaattisesti

5 5.2 Uutiset Vain mielikuvitus rajoittaa sisältöä

6 5.3 Tulokset Kuviolla merkityt kilpailut on Scorebridge tuloksia, muut tavallisia web sivuja

7 5.4 Liigataulukko, tulosten syöttäminen onnistuu salasanan avulla Joukkueet syöttävät itse tuloksensa, joten vain alkutyö on kilpailutmk:n tehtävä

8 5.5 Cup kaavio Tyylikä valmis kaavio Suomen Cuppia tai sen lohkoa varten

9 5.6 Kerholuettelo Sussex on siis suuruusluokkaa Suomi

10 5.7 Kalenteri tulevista

11 5.8 Opettajaluettelo

12 5.9 Hallitus ja johto

13 5.10 Pelaajan henkilökohtainen tulos

14 tai

15 tai Kaikki yhteenvetotulokset tulevat automaattisesti ScoreBridgen tulostietueista. 6 Mallisivustojen linkkejä

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Mestaripisteiden jakaminen

Mestaripisteiden jakaminen Mestaripisteiden jakaminen LIITE 4 Tähän ohjeistukseen on koottu Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry:n (SBL) alaisten kilpailujen mestaripistejakelu (MP-jako) ja mestaripistejakelu ulkomaisissa

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys 29.8.2018 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys14.11.2017 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja. Poistui klo 20.31 12 käsittelyn aikana

Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja. Poistui klo 20.31 12 käsittelyn aikana SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2011 * 8.1.2011 Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja * sihteeri, toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto - Finlands Bridgeförbund ry.

Suomen Bridgeliitto - Finlands Bridgeförbund ry. Suomen Bridgeliitto - Finlands Bridgeförbund ry. Hyväksyntä: Versio Päiväys Hyväksyjä 1.0 27.11.2008 Suomen Bridgeliiton syyskokous 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Perusteet kurinpitotoimiin...4 Kurinpitorangaistukset...5

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto (SBL), Keskitetystä hajautettuun - hierarkioista verkostoihin Nykyinen hallitusvetoinen toimintamalli on etäinen Tarvitaan johtamista, joka on lähellä

Lisätiedot

Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi.

Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi. Hyvä lukija Tässä SBL:n SM-kalenteripohja vuodelle 2019. SBL:n hallitus on hyväkynyt sen ja SM-kilpailut (ja Liiga tms.) ovat siis näillä paikoilla. Osa kilpailuista on vielä ehdollisilla paikoilla, sillä

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

ESRC:n uusiutumassa olevat kotisivut on toteutettu WordPress-ohjelmalla (WP). Samaa ohjelmaa käyttävät menestyksellä ainakin SSql, HSRC ja JSK.

ESRC:n uusiutumassa olevat kotisivut on toteutettu WordPress-ohjelmalla (WP). Samaa ohjelmaa käyttävät menestyksellä ainakin SSql, HSRC ja JSK. PIKAOHJEET VIESTIEN KÄYTTÖÖN ESRC:N KOTISIVUILLA Versio 3, 27.12.2006 ESRC:n uusiutumassa olevat kotisivut on toteutettu WordPress-ohjelmalla (WP). Samaa ohjelmaa käyttävät menestyksellä ainakin SSql,

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2017 Aika: 15.12.2017 klo 16:30 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Fred Sundvall saapui 18:45 18 esittelyn jälkeen, poistui 19:20 kun 18 oli loppuunkäsitelty, palasi uudestaan 24 aikana kello 20:45

Fred Sundvall saapui 18:45 18 esittelyn jälkeen, poistui 19:20 kun 18 oli loppuunkäsitelty, palasi uudestaan 24 aikana kello 20:45 1 SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 Aika: 13.3.2012 klo 18:00-21:55 Paikka: Bridge Areena Hiomotie 10, Helsinki Paikalla: Jarmo Laakso, puheenjohtaja

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi

Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi info@vapaatajat.fi Vapaat Ajat palvelun ohjeet psykoterapeuteille Tästä oppaasta löydät ohjeet Vapaat Ajat palvelun käyttöön. Käymme läpi palveluun rekisteröitymisen,

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut

Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut SBL:n syyskokouksen 22.11.2015 hyväksymät muutokset astuvat voimaan 1.1.2016. Suomen Bridgeliitto MP-kilpailukategoriat

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 Paikka Bridge Areena, Hiomotie 10, Helsinki Läsnä Jarmo Laakso puheenjohtaja sihteeri, toiminnanjohtaja, Skype

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 Aika: 19.8.2018 Paikka: Hotelli Korpilampi, Espoo Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Taru Reinikainen Jussi Tamminen Martti Meronen Fred Sundwall Mauri Saastamoinen Finn Wardi poistui klo 19:40 9 käsittelyn jälkeen

Taru Reinikainen Jussi Tamminen Martti Meronen Fred Sundwall Mauri Saastamoinen Finn Wardi poistui klo 19:40 9 käsittelyn jälkeen SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 7/2018 Aika: 3.10.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi

Lisätiedot

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin. KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.

Lisätiedot

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019.

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Hyvä lukija Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä

Lisätiedot

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019.

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Hyvä lukija Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 11.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 Aika: 27.10.2016 klo:17:00 Paikka: Helsinki, Hiomotie 10 Läsnä: Jarmo Laakso puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas Martti

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSKUTSU ÅRSMÖTESKALLELSE

VUOSIKOKOUSKUTSU ÅRSMÖTESKALLELSE 1 VUOSIKOKOUSKUTSU Suomen Bridgeliitto ry - Finlands Bridgeförbund rf:n syyskokous pidetään Bridge Areenalla (os. Hiomotie 10, 00380 Helsinki) lauantaina 30. marraskuuta 2013 klo 13.00. Käsiteltävänä ovat

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND RY

SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND RY UOM BRIDGLIITTO FILAD BRIDGFÖRBUD RY Bridge liiga, I-divisioona peliohje, kaikki joukkueet I-divisioonassa pelataan loput kolme ottelua siihen toimitetuilla pöytäkorteilla. Ottelut pelataan tavallisena

Lisätiedot

RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015

RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015 RALLY Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu Vuoden 2015 kilpailukalenteri rakennetaan kokonaan uudelle pohjalle. Kalenteri rakennetaan tasapainoisemmaksi ja kilpailut sijoitetaan siihen mahdollisimman

Lisätiedot

varapuheenjohtaja, saapui klo: 18.17 42 aikana Raija Tuomi lisäsi kilpailutoimikunnan asioihin käsiteltäväksi kurinpitotapauksen.

varapuheenjohtaja, saapui klo: 18.17 42 aikana Raija Tuomi lisäsi kilpailutoimikunnan asioihin käsiteltäväksi kurinpitotapauksen. SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2008 * 24.4.2008 Paikka Bridge Areena, Perttulantie 6, Helsinki Läsnä Olli A. Manni* Fred Sundwall* Hulda Ahonen* Kaj G Backas*

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

KiMeWebin käyttöohjeet

KiMeWebin käyttöohjeet KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Todettiin, että uudet säännöt tulevat voimaan vasta, kun ne on hyväksytty.

Todettiin, että uudet säännöt tulevat voimaan vasta, kun ne on hyväksytty. SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2008 * 28.2.2008 Paikka Bridge Areena, Perttulantie 6, Helsinki Läsnä Olli A. Manni* puheenjohtaja (poissa 18) Fred Sundwall*

Lisätiedot

48 Kokouksen avaaminen

48 Kokouksen avaaminen SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2010 * 21.4.2010 Paikka Bridge Areena, Helsinki. Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja Hulda Ahonen* sihteeri, toiminnanjohtaja

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 3/2018 Aika: 6.3.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi Tamminen

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

Tuomarit. 1 Järjestelmään kirjautuminen

Tuomarit. 1 Järjestelmään kirjautuminen Tuomarit Taso järjestelmässä hoidetaan Suomen Palloliiton valtakunnallisten sarjojen, sekä järjestelmän käyttöönottaneiden piirien erotuomariasettelut ja tulospalvelu (mm. sähköiset pöytäkirjat). 1 Järjestelmään

Lisätiedot

LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT

LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Lounaisliiga on joukkuekilpailusarja, jonka järjestämisoikeudet ovat Lounais-Suomen piirillä. Lounais-liigan säännöt ovat kolmiosaiset. Ne koostuvat Hallintosäännöstä, Kilpailusäännöistä

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND RY

SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND RY UOM BRIDGLIITTO FILAD BRIDGFÖRBUD RY n peliohje Kuuden joukkueen lohkot, toinen pelipäivä Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja siihen toimitetuilla pöytäkorteilla. nsimmäisenä pelipäivänä pelataan kaksi

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUSKUTSU KALLELSE TILL VÅRMÖTE

KEVÄTKOKOUSKUTSU KALLELSE TILL VÅRMÖTE KEVÄTKOKOUSKUTSU Suomen Bridgeliitto ry:n kevätkokous pidetään Bridge Areenalla (Hiomotie 10 Helsinki), torstaina 10. huhtikuuta klo 17:00. Käsiteltävänä ovat SBL:n sääntöjen 8 :ssä mainitut asiat. Patentti-

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUSKUTSU KALLELSE TILL VÅRMÖTE

KEVÄTKOKOUSKUTSU KALLELSE TILL VÅRMÖTE KEVÄTKOKOUSKUTSU Suomen Bridgeliitto ry:n kevätkokous pidetään Kansallisella Palvelutalolla Turussa (Ruohonpääntie 27, 20300 Turku), lauantaina 2. huhtikuuta klo 10:00. Käsiteltävänä ovat SBL:n sääntöjen

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry (THE BRIDGE LEAGUE OF FINLAND)

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry (THE BRIDGE LEAGUE OF FINLAND) Liite 2 SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry (THE BRIDGE LEAGUE OF FINLAND) TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. LIITON ORGANISAATIO 1 Liiton hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja:

Lisätiedot

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA SUOMEN PALLOLIITTO TASO-tulospalveluohje 2018 / FUTSAL 10/2018 OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN Palloliiton kauden 2018 futsalsarjojen tulospalveluissa käytetään Taso-järjestelmää. Ottelun

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ 1. Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Avoin joukkuekilpailu 2. Avoin parikilpailu 3. Swiss-parikilpailu 4. Mixed-parikilpailu 5. Mixed-joukkuekilpailu

Lisätiedot

Lataa Kioton pöytäkirjan toimeenpanon säännöt - Outi ym Berghäll. Lataa

Lataa Kioton pöytäkirjan toimeenpanon säännöt - Outi ym Berghäll. Lataa Lataa Kioton pöytäkirjan toimeenpanon säännöt - Outi ym Berghäll Lataa Kirjailija: Outi ym Berghäll ISBN: 9789513738785 Sivumäärä: 78 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.92 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta

Lisätiedot

Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi Vastuu

Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi Vastuu LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON OPETTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Liiton uuden strategian mukaiset valinnat 2. Vuoden 2016 toiminnan tärkeimmät tavoitteet Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi

Lisätiedot

JÄSENREKISTERI SUOMEN MENIERE-LIITTO RY.

JÄSENREKISTERI SUOMEN MENIERE-LIITTO RY. JÄSENREKISTERI SUOMEN MENIERE-LIITTO RY. Urho Roivanen 7.5.2005 1 JÄSENREKISTERIÄ YLLÄIDETÄÄN INTERNETIN VÄLITYKSELLÄ: www.sivukoti.com/meniere Jäsenrekisteriohjelmisto ostetaan vuokrapalveluna Sivukoti.comilta.

Lisätiedot

Seuratiedote 2/09 LIITE 4

Seuratiedote 2/09 LIITE 4 CSA-järjestelmä Johdantoa USGAn Course Rating -järjestelmässä todetaan: USGAn Course Ratingin ja Slope Ratingin määritysten tulee vastata olosuhteita kauden aikana, jolloin suurin osa kierroksista pelataan.

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Sisällys Word Wep App... 3 Excel Web App... 7 Powerpoint Web App OneNote Web App Excel Kysely Valmiin tiedoston tuonti Skydrive Pro

Sisällys Word Wep App... 3 Excel Web App... 7 Powerpoint Web App OneNote Web App Excel Kysely Valmiin tiedoston tuonti Skydrive Pro 1 Sisällys Word Wep App... 3 Excel Web App... 7 Powerpoint Web App... 11 OneNote Web App... 17 Excel Kysely... 20 Valmiin tiedoston tuonti Skydrive Pro ohjelmaan... 25 Blogi... 27 Kansiot... 28 Skydrive

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS

Kaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Kaarinan Pojat ry Vuoden Urheiluseura 2017 Seuraesittely LiikUn TJ-klubi 15.2.2018 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS KaaPo 2020 Missio KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Visio 2020 KaaPo

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Hyvä verkkopalvelumme pääkäyttäjä, Kerromme tässä tiedotteessa ajankohtaisia ja tärkeitä asioita LähiTapiolan yritysten verkkopalveluun kirjautumisesta,

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt SUOMEN ILMAILULIITTO RY Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt Hyväksytty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 22.11.2006 1 SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

KURRA HOCKEY RY Nettisivujen joukkueen ylläpito-ohje Piia Heiniö, 1/2018. Kurra Hockey Ry 1

KURRA HOCKEY RY Nettisivujen joukkueen ylläpito-ohje Piia Heiniö, 1/2018. Kurra Hockey Ry 1 KURRA HOCKEY RY Nettisivujen joukkueen ylläpito-ohje Piia Heiniö, 1/2018 Kurra Hockey Ry 1 Kirjautuminen ylläpitoon https://www.kurra.fi/jasen Kirjaudu sisään saamillasi tunnuksilla Kurra Hockey Ry 2 Päivitä

Lisätiedot

Sarja Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos. Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos

Sarja Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos. Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos Sarja Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos 1.-2. lk tytöt 1.-2. lk tytöt Alkusarja 1 9.15 Tuiran koulu 1 lk/1 Kuivasojan koulu 1 1 9.30 Tuiran koulu 1 lk/2 Pöllönkankaan koulu 1 1 9.45 Tuiran koulu

Lisätiedot

Suomen Bridgeliiton hallitus 6/2017. SUOMEN BRIDGELIITON JÄSENKERHOJEN VÄLISEN JOUKKUEKILPAILUSARJAN SÄÄNNÖT

Suomen Bridgeliiton hallitus 6/2017. SUOMEN BRIDGELIITON JÄSENKERHOJEN VÄLISEN JOUKKUEKILPAILUSARJAN SÄÄNNÖT Suomen Bridgeliiton hallitus 6/2017. SUOMEN BRIDGELIITON JÄSENKERHOJEN VÄLISEN JOUKKUEKILPAILUSARJAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Suomen Bridgeliitto (jatkossa SBL) on järjestänyt jäsenkerhojen välisen joukkuekilpailusarjan

Lisätiedot

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013 Seuraohjelma oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013 Liittohallituspäätös 16.12.2013 Tavoite: laajentaa oto seuravalmennuksen piiriin kuuluvien seurojen määrää max. 10 seuralla

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

OHJEET KEKSINNÖT.FI SIVUSTON KÄYTTÄJILLE

OHJEET KEKSINNÖT.FI SIVUSTON KÄYTTÄJILLE OHJEET KEKSINNÖT.FI SIVUSTON KÄYTTÄJILLE 1 REKISTERÖITYMINEN Mene Keksinnöt.fi -sivuston etusivulle. Etusivulla löytyy uusi käyttäjä -laatikko, josta voit liittyä jäseneksi. Linkki ohjaa sinut rekisteröinti

Lisätiedot

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Sisällysluettelo Kuinka lisään uutisen joukkueelleni?...1 Kuinka lisään joukkueelleni ottelun ottelukalenteriin?...2 Kuinka lisään kuvan tietokantaan?...2 Kuinka muokkaan/lisään

Lisätiedot

H9 Julkaiseminen webissä

H9 Julkaiseminen webissä H9 Julkaiseminen webissä Tässä harjoituksessa opetetaan kaksi tapaa viedä tiedostoja jakoon webin kautta (tehtävä 1 ja tehtävä 3), sekä kokeillaan yksinkertaista, jokamiehen tapaa tehdä oma sivusto (tehtävä

Lisätiedot

Muutoksenhaun käsittely

Muutoksenhaun käsittely Muutoksenhaun käsittely LIITE 9 Muutoksenhakuvaatimukset kilpailunjohtajan ratkaisusta on saatettava muutoksenhakukomitean kuultavaksi. Muutoksenhakukomitea kokoontuu mahdollisimman pian, ottaen kuitenkin

Lisätiedot

Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015. Ohje erotuomareille

Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015. Ohje erotuomareille Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015 Ohje erotuomareille Uusi tulospalvelujärjestelmä Palloliitto siirtyy uuteen tulospalvelujärjestelmään. PalloVerkko poistuu käytöstä Järjestelmän nimi on Taso Käytössä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön Suomen Lentopalloliitto ry 11.9.2018 Pöytäkirjasovelluksen testaus https://lentopallo.torneopal.fi/taso/laskuridev.php Ylläoleva osoite avaa näkymän, johon syötetään ottelunumero

Lisätiedot

Tulospalvelu liiton sarjoissa Ohje erotuomareille

Tulospalvelu liiton sarjoissa Ohje erotuomareille Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015 Ohje erotuomareille Uusi tulospalvelujärjestelmä Palloliitto siirtyy uuteen tulospalvelujärjestelmään. PalloVerkko poistuu käytöstä Järjestelmän nimi on Taso Käytössä

Lisätiedot

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri Liveseuranta (1/9) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset ovat joukkuekohtaisia

Lisätiedot

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1(16) Tennisliitto Ässä-kilpailujärjestelmä Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1 Tennisliitto Ässä-kisajärjestelmä 2 2 Päävalikko 2 3 Kilpailun hakeminen 3 4 Kilpailun luonti 3 4.1 Kilpailun luokkien

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Otteluohjelma perjantai

Otteluohjelma perjantai Otteluohjelma perjantai 29.9.2017 1.kenttä 2.kenttä 3.kenttä 16.30 Luoma/Järvensivu Puro/Muilu 16.30 Hakuli/Eklund Paakkunainen/Ahtee 16.30 Ahlroos/Tannerkoski Saunamäki/Väinölä 17.30 Visakova/Lilja (2)

Lisätiedot

Työkalu joukkueen hallinnointiin

Työkalu joukkueen hallinnointiin Työkalu joukkueen hallinnointiin Zemiit Oy 1 sporttis-joukkueille Copyright Zemiit Oy palvelu joukkueille Joukkueen hallinnoijat tyypillisesti toimitsijoita erityisiä oikeuksia seuraaviin tapahtumat kutsut

Lisätiedot

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Alueelliset järjestöpäivät 24. 25.10.2009 Intranet ja Ekstranet Intranet on lähiverkko, joka on eristetty tietyn ryhmän käyttöön. Tavallisesti intranetillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Jopox. Viestintäkanavien roolit & Aloitusopas

Jopox. Viestintäkanavien roolit & Aloitusopas Jopox Viestintäkanavien roolit & Aloitusopas Pääuutiset Kisa/otteluraportit (kuvat, otsikko ja tulos!!!!) Muut tärkeät nostot Halutaan näyttää myös joukkueelta ulospäin Nosto seuran etusivulle => (nosto

Lisätiedot

Kyvyt.fi eportfolion luominen

Kyvyt.fi eportfolion luominen Kyvyt.fi eportfolion luominen Portfolion tekeminen koostuu kolmesta vaiheesta: 1 Yksittäisten portfolio-sivujen luominen 2 Sivujen liittäminen yhteen sivustoksi - eportfolioksi 3 Katseluoikeuksien antaminen

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUSKUTSU KALLELSE TILL VÅRMÖTE TERVETULOA / VÄLKOMMEN

KEVÄTKOKOUSKUTSU KALLELSE TILL VÅRMÖTE TERVETULOA / VÄLKOMMEN KEVÄTKOKOUSKUTSU Suomen Bridgeliitto ry:n kevätkokous pidetään Rantahotelli Waltikassa (Hakalantie 6, 37600 Valkeakoski) lauantaina 7. huhtikuuta 2018 klo 10:00. Käsiteltävänä ovat SBL:n sääntöjen 8 :ssä

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Kotisivut helposti! www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Näin Kotisivukone toimii Kun olet kirjautunut sisään kotisivuillesi, tulet helppokäyttöiseen ylläpitotilaan ja voit heti aloittaa kotisivujen

Lisätiedot

Taso ohje erotuomareille

Taso ohje erotuomareille Taso ohje erotuomareille SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-POHJANMAAN PIIRI Taso järjestelmässä hoidetaan Suomen Palloliiton valtakunnallisten sarjojen, sekä järjestelmän käyttöönottaneiden piirien erotuomariasettelut

Lisätiedot