Jäsentiedote 5 kesäkuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote 5 kesäkuu 2014"

Transkriptio

1 Jäsentiedote 5 kesäkuu 2014 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs Vantaa

2 Puheenjohtajan palsta Kädessäsi on nyt viimeinen tässä muodossa ilmestyvä jäsentiedote. Uuden jäsenlehden ulkoasu tulee kasvamaan A4 kokoon joka jatkossa ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Yhdistyksen tiedottaminen muuttuu ja jatkossa tiedottaminen keskitetään olemassa olevalle kotisivulle sekä facebook ryhmään. Tarpeen tullessa lisätiedotus hoidetaan sähköpostilla ja kotiin toimitetuilla jäsenkirjeillä. Toiminnassa jo olevien jaostojen merkitys kasvaa tiedotuksen osalta suurempaan mittakaavaan. Jäsenten oma aktiivisuus jaostotoiminnassa on tärkeää. Vuorovaikutus on tiedonkulun kannalta yksi tärkeimmistä asioista, sitä tarvitaan kaikessa yhdistyksen toiminnassa. Hyvää kesän alkua ja rentouttavaa lomaa kaikille! Terveisin: Marko Heinonen Puheenjohtaja Järjestämme nimikilpailun uudelle jäsenlehdelle. Paras ehdotus palkitaan Cheekin konserttilipuilla (2 kpl) Olympiastadionille. Lähetä ehdotuksesi ja yhteystietosi jäsennumeron kanssa mennessä sähköpostiosoitteeseen Voittajalle ilmoitetaan

3 Nuorisojaoston kuulumisia Kesäinen tervehdys! Etelä - Suomen ja Pääkaupunkiseudun aluetoimistojen järjestämä nuorten hyvinvointipäivät ovat tältä erää ohi. Paikalla oli runsaasti nuoria Pääkaupunkiseudulta/sekä Etelä - Suomen alueelta, myös Vantaalta meidän lisäksi, paikalla oli muutama muukin Vantaalainen jäsen. Hyvinvointipäivät olivat erittäin antoisat, tuli erittäin paljon uutta asiaa sekä jonkin verran vanhan kertausta rennolla meiningillä ja hauskaa oli! Luentojen jälkeen illalla, meillä oli vapaata ja mahdollisuus rentoutua sekä käyttää hotellin palveluja. Nautimme hienosta ulkoilmasta yhdessä, mainittakoon esim. Beach Volley jota pelasimme - vaikka loppu aika pelattiin jo pimeässä! Kesälomien jälkeen, nuorisojaosto jatkaa toimintaansa - kokoontumalla ja järjestämällä tapahtumia / retkiä alle 30 - vuotiaille työssäkäyville jäsenilleen (Huom! myös opiskelijajäsenet ovat tervetulleita). Nuorisojaoston syksyiseen toimintaan tulossa, esimerkiksi keilailua ja olemme mukana myös jäsenristeilyllä Tallinnaan (tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin) Jaoston tapaaminen alku syksystä, seuraa ilmoituksia alla olevissa osoitteissa Vantaan nuorisojaostosta Jaakko Perttunen ja Elina Mäkelä kotisivumme Facebookissa: Vantaan JHL 865 sähköposti: nuoret.vantaanjhl@gmail.com Nuorisojaos puh Jaakko

4 Pääluottamusmiehen mietteitä. Kevään 2014 kolme suurta tapahtumaa ovat takanapäin, kun ollaan jo toukokuun viimeisissä päivissä; jääkiekon MM-kisat, Euroviisut sekä meidän kunta ja hyvinvointipalveluja tuottavien palkansaajien osalta tulevaisuuden kannalta tärkeät Eurovaalit. Noissa vaaleissa päätettiin Euroopan suunnasta. Vaakalaudallahan ovat olleet julkisen alan ammattilaisten asiat, muun muassa julkisen työn asema lähitulevaisuudessa ja työelämän lakeihin liittyvät huononnukset. Neljäs iso asia, joka sai suuren media huomion maaliskuussa, oli SOTE-ratkaisu. Maan hallitus ja oppositio sopivat, että palvelut siirtyvät viiden suuren erityisvastuualueen eli ervan vastuulle. Tuolla ratkaisulla on tarkoitus uudistaa suomalainen sosiaali -, ja terveydenhuolto. Siinä on kolme keskeistä tavoitetta: Väestön terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen Yhdenvertaisten sosiaali- ja terveyden- huollon palvelujen turvaaminen koko maassa Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen vahvistaminen Monia asioita on vielä auki, mutta se tiedetään, että Sote - kuntayhtymä tilaa palvelut. Millaiseksi kuntien rooli ja henkilöstön asema muodostuu, nähdään ensi viikolla lausuntokierrokselle tulevasta lakiehdotuksesta. Itse seuraan tilannetta tarkasti, koko kevään on näyttänyt siltä, että Sote :ssa on menty terveyspainotteisesti julkisuuteen. Välillä on tuntunut siltä että, unohdetaan sosiaalityö ja muut sosiaalipalvelujen alla olevat työt. Myös liiton johto seuraa tarkasti lain valmistelua ja on jo ottanut kantaa erityisesti työntekijöiden asemaan ja työsuhdeturvaan liittyvissä asioissa. Kesälomakausi on jo pyörähtänyt käyntiin. Muistattehan, kevään myötä vuosilomalakiin tuli muutos sairastumisesta vuosiloman aikana alkaen. ( Kts. avain/ vantaa) Huomio, muistattehan, että myös ns. STÖ-vapaiden osalta käytäntö sairastuessa on muuttunut Jos työntekijä sairastuu ennen palkattoman loman alkamista, palkaton loma peruuntuu. Pitämättä jäänyt STÖ-vapaa ei siirry myöhemmin pidettäväksi, vaan STÖ-vapaa tulee anoa ko. tilanteessa uudelleen ja esimies harkitsee mahdollisuuden myöntää STÖ-vapaata uudelleen. Sairastuminen tulee osoittaa edellä mainitussa tilanteessa aina lääkärintodistuksella tai enintään kuuden työkyvyttömyyspäivän osalta työterveyshoitajan todistuksella. Tämä on muutos aiempaan käytäntöön. JHL:n edustajisto kokoontui Päivien ohjelmassa oli mm. liiton puheenjohtajan Jarkko Elorannan työmarkkinakatsaus ja eniten puhututtanut ja lopulta äänestykseen päätynyt esitys Raideammattilaisten yhteisjärjestön omaisuuden siirtämisestä liiton taseeseen. Äänestyksen valitettavasti voitti äänin huono rahastomalli. Suomalaisen työn puolestakin äänestimme, kun vaadimme liiton jäsenilleen lähettämien kalenterien hankintaa tulevaisuudessa Suomesta. Uutta helleaaltoa odotellessa toivottelen kaikille teille jäsenet, hyvää ja rentouttavaa kesää. Toivottaapi Kaija Talonpoika/pääluottamusmies

5 Sieniretki Hotelli Lepolammen maisemiin, Espooseen. ILMOITTAUMISET KLO P /Kaija Hinta jäsenet 30, lapset 4-12 v 15, alle 4 v veloituksetta. Retken maksu klo Lm toimistolla Tikkurilassa, Tikkuraitti 11 A 10, 3. kerros Ohjelma Bussi lähtee Tikkurilasta Vantaa Hotellin edestä klo 8:15 ja n. Martinlaakso klo 8:35. Lepolammelle saapuminen n klo 9:05 à*tulokahvi/tee/mehu ja sämpylä Metsäretket Hymyilevän Punaketun luonto-oppaiden johdolla klo kahtena ryhmänä. Retkellä puhutaan sienien tunnistamisesta, käsittelystä ja poiminnasta. Lounas noutopöydästä klo Metsäretket jatkuvat klo Vaihtoehtoisesti voi pelata mölkkyä tai opetella frisbeen heittoa koreihin ym. Iltapäiväkahvi noin klo 15 aikoihin. Saunominen ja uinti klo 16 eteenpäin: Orvokkisauna Lepolammen rannassa, kaksi saunaosastoa, kaksi pesu- ja pukuhuonetta sekä takkatupa on käytössämme. Lepolammen vilpoisa vesi houkuttelee rohkeita, joten uikkarit mukaan. Iltapalana grillimakkaraa, perunasalaattia, juomana vesi/mehu.

6 Päivähoito / varhaiskasvatusjaosto kokoontuu Päivähoito-, varhaiskasvatusjaosto kokoontuu seuraavan kerran kesän jälkeen klo 17:30. Jaoston vetäjänä Pirkko Pipa Piisku pirkko.piisku@suomi24.fi Tavoitettavissa puhelimitse klo 8:00-16:30. Kokoontuminen JHL:n toimitilalla, (Tarjoustalon yläkerta). Yhdistyksen kotisivut: Facebookissa: Vantaan JHL 865 Yhdistyksen sähköposti: vantaanjhl@gmail.com Vantaan JHL toimisto puh

7 Vapaa-ajan jaosto tiedottaa Hei jäsenet! Vapaa-ajan jaosto rupeaa jatkossa tiedottamaan meidän omilla kotisivuilla JHL Vantaa 865, Käykää katsomassa mitä on tulossa. Syksylle on ainakin suunnitteilla keilausta (päivämäärä vielä avoinna) pikkujouluristeily erilainen pikkujoulu Muita tapahtumia päivitellään syksyn aikana sivuillemme. Vapaa - ajan jaoston järjestämät tapahtumat ja retket ovat ensisijaisesti työssäkäyville jäsenille. Oikein Hyvää Kesää, nauttikaa lomailusta!

8 ELÄKELÄISJAOSTO TIEDOTTAA: Nyt teatteriin jaostolainen edullisesti, 10 alennus!!!! Ke 3.9 klo Helsingin Kaupunginteatteri, pieni näyttämö / VIELÄ EHTII - komedia Lipun hinta 22 (32 ) Ilmoittautuminen ti 12.8 klo puh Lippujen lunastus 28.8 klo JHL toimitilalta (Tikkuraitti 11 A 3 kerros, Tikkurila tai Martinlaakso) Jos on ongelmia lunastusajan kanssa, niin sovitaan ilmoittautumisen yhteydessä asiasta! VANJA ENO Tiistaina 23.9 klo 19:00 Helsingin Kaupunginteatterin, pieni näyttämö Lipun hinta 29e (39e) Ilmoittautuminen ja lippujen lunastus - samat päivämäärät/tiedot kuin ylhäällä

9 VANJA ENO ti 7.10 klo Kansallisteatteri suuri näyttämö Lipun hinta 30e (36e) Ilmoittautuminen ti :00 p Lippujen lunastus ti 30.9 klo 14 16:00 Kokoonnumme joka kuukauden viimeinen torstai. Jos haluat mukaan, tai tietoa jaostosta ota yhteyttä Maire Holopainen/Vantaan JHL

10 Ota yhteyttä jäsenasiainhoitajaan: Jäädessäsi äitiysvapaalle /jäsenmaksuvapaa Ollessasi hoitovapaalla/vailla ansiotuloja/jäsenmaksuvapaa Ollessasi opiskeluvapaalla/ jäsenmaksuvapaa Suorittaessasi asepalvelusta/ asevelvollisuutta/jäsenmaksuvapaa Ollessasi pitkällä työlomalla/virkavapaalla/jäsenmaksuvapaa Ollessasi sairauslomalla/ jäsenmaksuvapaa Kun joudut työttömänä peruspäivärahalle/ jäsenmaksuvapaa jäsenmaksuvapautukseen, maksavat itse jäsenmaksun, 5 /kk. Eläke, eläke. Kun olet jäämässä eläkkeelle; Selvitä mikä on eläkkeen alkamispäivä. Esim. Kuntien eläkevakuutuksesta (päivämäärä) p tai Ilmoita esimiehelle, ja tee esimiehen kanssa irtisanomisilmoitus, (selvitä palkkatoimistosta jäljellä olevat lomat ym.) se liitetään eläkehakemukseen. Täytä eläkehakemus ja toimita Kevaan. (selvitä muut liitteet Kevasta). Ilmoita yhdistykseen. Voit jatkaa jäsenyyttä maksamalla 5 /kk. Säilytät kaikki nykyiset liiton edut. Eroilmoituskin tulee ilmoittaa yhdistykselle. Kaikissa ko. asioissa ja muissa jäsenasioissa voit olla yhteydessä; Vantaan JHL 865, toimisto p , ke-to tai vantaanjhl@gmail.com

11 Lomat Vantaan JHL:n toimistolla kesällä 2014 Pääluottamusmiehet lomailevat: Marko Heinonen ja Raija Öhman Kaija Talonpoika Marko Muraja Toimistosihteeri lomailee: Maire Holopainen ( jälkeen paikalla ke to klo 9 16) Vantaan JHL:n edunvalvonnan puhelinpäivystykset ajalla: Kaija Talonpoika p Marko Heinonen p JHL:n edunvalvonta päivystys numero ajalla klo 9-12 puh Työttömyyskassan päivystysnumero ajalla klo 9-11 puh

12 JOUKKOKIRJE Vantaan JHL 865 Pääluottamusmiehet Kaupunginjohtajan toimiala Konserni-ja asukaspalvelut Mato, Pela,Ttes/TS tes Pääluottamusmies Marko Heinonen p Soster, Sivin muut osat, Liikelaitokset Pääluottamusmies Kaija Talonpoika p Sivi/varhaiskasvatus Pääluottamusmies Raija Öhman p Sähköpostit: Vantti Oy Pääluottamusmies Marko Muraja p Sähköpostit: Luottamusmiehet Kotiapusäätiö Kirsi Haverinen p KIINTEISTÖ Oy TIKKURILAN URHEILUTALO Masi Nieminen JHL 865 Julkaisija: Vantaan JHL ry 865 Taitto Marko Heinonen

Jäsentiedote 3 huhtikuu 2014

Jäsentiedote 3 huhtikuu 2014 Jäsentiedote 3 huhtikuu 2014 Sääntömääräinen Kevätkokous pidetään 9.4.2014 Klo 18.00 alkaen Paikkana nuorisopalvelun kokoustila Kielotie 20 C 4.krs. 01300 Vantaa käsitellään seuraavat asiat: a) esitetään

Lisätiedot

Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014

Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014 Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014 865 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi Puheenjohtajan ajatuksia Keväinen aurinko lämmittää mukavasti ja pääsiäinen tulossa,

Lisätiedot

Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi. Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014

Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi. Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Ajatuksia puheenjohtajalta Vantin Pääluottamusmies ja luottamusmiesten

Lisätiedot

Jäsentiedote 1 Tammikuu 2014. Hyvää uutta vuotta. Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.

Jäsentiedote 1 Tammikuu 2014. Hyvää uutta vuotta. Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys. Jäsentiedote 1 Tammikuu 2014 865 Hyvää uutta vuotta Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tuleva vuosi 2014 tuo varmasti monia muutoksia

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2016 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma 2018 raahe55.jhlyhdistys.fi Toiminta/tehtävä 2018 Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Marraskuu 2014. JHL 865 Julkaisija: Vantaan JHL ry 865 Taitto Marko Heinonen ja Nina Uskola

Marraskuu 2014. JHL 865 Julkaisija: Vantaan JHL ry 865 Taitto Marko Heinonen ja Nina Uskola Marraskuu 2014 865 JHL 865 Julkaisija: Vantaan JHL ry 865 Taitto Marko Heinonen ja Nina Uskola Terveisiä JHL:n liiton hallituksesta! Viime kevät ja tämä syksy ovat olleet liittohallituksessa kiireellistä

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2018. Epilepsialiitto Epilepsiförbundet Finnish Epilepsy Association.

JÄSENTIEDOTE 1/2018. Epilepsialiitto Epilepsiförbundet Finnish Epilepsy Association. 1 2 Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Vartiokuja 1 20700 Turku Puh: 02-231 9632, 040-630 5651 e-mail: toimisto.turunseutu@epilepsia.fi http:///turun-seutu IBAN: FI39 5710 0450 5095 59 Turun Seudun Epilepsiayhdistys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

INARIN JHL RY 674 KEVÄT

INARIN JHL RY 674 KEVÄT INARIN JHL RY 674 KEVÄT 2016 Keväinen tervehdys hyvä jäsen! Tässä sinulle uudistunut jäsenkirjeemme, josta löydät yhdistyksemme tärkeimmät tiedot. Muistathan myös kotisivumme: www.inarinjhl.fi Jäsenasiat

Lisätiedot

Pyhäranta Seuraa uuden mökin rakentamista. Syyskokous. Osallistu Yhdistyksen 5-vuotisjuhlat Korupaja ASETU EHDOLLE EDUSTAJISTO- VAALEIHIN

Pyhäranta Seuraa uuden mökin rakentamista. Syyskokous. Osallistu Yhdistyksen 5-vuotisjuhlat Korupaja ASETU EHDOLLE EDUSTAJISTO- VAALEIHIN 865 Marraskuu 2016 Osallistu Yhdistyksen 5-vuotisjuhlat Korupaja Syyskokous ASETU EHDOLLE EDUSTAJISTO- VAALEIHIN Pyhäranta Seuraa uuden mökin rakentamista Tässä numerossa Yhdistyksen puheenjohtajan terveiset...

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014 Arvoisa jäsen, Olen Anu Harsia ja olen toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana vuoden alusta. Jäsenenä olen ollut jo vuodesta 1997 ja ammatiltani

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen

Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Pääkaupunkiseudun alueen nuorisotoiminta 9.2.2016 Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Mikä on nuori JHL:ssä JHL:n määritelmä nuoresta: nuori työntekijä on alle 30-vuotias työelämässä oleva

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2018 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2019 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten YHDISTYS: Merkitse tähän kohtaan HAL RASTITA: Uusi jäsen jos liityt ensimmäistä kertaa Hätäkeskusammattilaisten liittoon EDELLINEN LIITTO JA EROAMISPÄIVÄ, mikäli kuulut johonkin toiseen liittoon HALiin

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL JHL:n Nuorisofoorumi Vaikuttava porukka JHL:n nuoret näkyy ja kuuluu Noin 20 000 alle 30 vuotiasta Noin 10 000 opiskelijajäsentä 300 nuorta luottamusmiestä Opiskelijatoiminta Valtakunnallinen opiskelijayhdistys

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Maaliskuu Muutosvastarintaako? mökkivaraukset. Asetu ehdolle LUOTTAMUSMIES- TÄYTEVAALIT

Maaliskuu Muutosvastarintaako? mökkivaraukset. Asetu ehdolle LUOTTAMUSMIES- TÄYTEVAALIT 865 Maaliskuu 2016 Muutosvastarintaako? Asetu ehdolle LUOTTAMUSMIES- TÄYTEVAALIT Kesän 2016 mökkivaraukset Tässä numerossa Puheenjohtajan palsta... 3 täytevaalit... 4 täytevaalien alueet... 5 Pääluottamusmies

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Tässä tämän vuoden ensimmäinen jäsenkirje jota saa jakaa eteenpäin!

Tässä tämän vuoden ensimmäinen jäsenkirje jota saa jakaa eteenpäin! Hei YPAlainen! Jäsenkirje YPA jäsenkirje 1/2012 Tässä tämän vuoden ensimmäinen jäsenkirje jota saa jakaa eteenpäin! Väki vaihtuu ja asioita tapahtuu niin huimaan tahtiin, että yksi tärkeimmistä asioista,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Sisäilmaongelmat työpaikalla 8 Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka-koulutus 10 Tiedote

Lisätiedot

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Sähköiset palvelut omayhdistys kiertue Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen, tavoitteena pitää mahdollisimman kattava

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Jäsenkirje Syksy 2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Näin heti alkuun haluan todeta, että ensi vuonna, toukokuun 19. päivä, yhdistyksemme täyttää 80 vuotta. Se on pitkä aika Oululaisen ammattiyhdistyksen historiaa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO lm vaalit (2v välein): materiaali, ehdokasasettelu, valinnat, ilmoitus liittoon osallistuminen osasto syyskokoukseen osaston tapahtuma lm jatkokoulutus, täsmäkoulutus osaston

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014 Tampereen Seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2014 Syyskokous / jäsentapaaminen Aika Torstai 30.10.2014 klo 18.00 Paikka Tampereen Pääkirjasto Metso 2. krs, kokoushuone Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle

Lisätiedot

TYÖ. Sinä päätät. Yhdistys muisti pitkän jäsenyyden johdosta Tuunattu. Yhdistyksen toimintakalenteri. Omien tunteiden johtaminen on älyllinen valinta

TYÖ. Sinä päätät. Yhdistys muisti pitkän jäsenyyden johdosta Tuunattu. Yhdistyksen toimintakalenteri. Omien tunteiden johtaminen on älyllinen valinta 865 i t h e l n e s ä J Joulukuu 2015 Yhdistys muisti pitkän jäsenyyden johdosta Tuunattu TYÖ Sinä päätät Omien tunteiden johtaminen on älyllinen valinta Yhdistyksen toimintakalenteri 2016 Tässä numerossa

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot