Kausijulkaisu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kausijulkaisu"

Transkriptio

1 Kausijulkaisu ONMKY:n koripalloilijat NMKY kausijulkasu indd :13:48

2 Pääkirjoitus Kädessäsi on nyt pitkästä aikaa ilmestynyt seuran koripalloilijoiden yhteinen kausijulkaisu. Päällimmäisinä ajatuksina sen painamiseen olivat meidän näkyvyyden lisääminen ja sen tosiasian tiedostaminen, että meitä on aikamoinen joukko, joita tämä yhteinen harrastuksemme kiinnostaa. Tietysti julkaisu mahdollistaa kaikille joukkueille varainkeruuta joukkueen hyväksi. Vaikka meillä ei nykyisellään olekaan varsinaista lippulaivaa miesten tai naisten puolella, olemme valtakunnallisesti yksi merkittävimmistä juniorikoripalloilua eteenpäin kehittävä seura. Tästä ovat olleet osoituksena saamamme Kultainen Kori laatusertifikaatti ja Nuori Suomen Sinettiseura tunnustus. Lisäksi olemme pärjänneet koripalloliiton Kultainen Kori seurakilpailussa voittaen sen 2000 luvulla kahdesti ja ollen kuuden joukossa muinakin vuosina. harrastamaan lajia, muttei välttämättä halua sitoutua liikaa kilpaurheiluun. Olemmekin huomioineet sitä myös seurassamme ja tarjoamme vastakin harrasteryhmien avulla sellaisen mahdollisuuden. Ehkä tämä harrastajien määrän lisääntyminen selittyy jo muutamia vuosia vetämiemme koulujen iltapäivien koriskoulujen suosiolla. Toki koripalloilijoina menestystä haluavillekin löytyy mahdollisuus kauttamme päästä pelaamaan aina valtakunnan pääsarjoihin asti, kuten siellä tällä hetkelläkin pelaavat kasvattimme osoittavat. Hyvää koriskautta toivottaen Jorma Kytökangas Koripalloilijoiden puheenjohtaja Koripalloilullisesti nykyisin tuntuu siltä, että yhä useampi haluaa alkaa Yhteystiedot: Valmennuspäällikkö Ilkka Immonen Oulun NMKY ry:n toimisto Avoinna ma-pe klo Koripallo-osaston puheenjohtaja Jorma Kytökangas Raatintie 7, Oulu Toiminnanjohtaja Kari Mettovaara kausijulkasu indd :14:25

3 Valmennuspäällikön tervehdys Ynnin koripalloilijat elävät tällä hetkellä selkeässä murrosvaiheessa: edustusjoukkueita ei ole naisissa eikä miehissä, yksikään A- tai B-juniorijoukkue ei osallistunut SM-karsintoihin ja harrasteryhmät kasvattavat suosiotaan. Tämä viittaa hyvin vahvasti siihen, että koripalloa halutaan harrastaa muttei sitoutua siihen kilpaurheilu mielessä. Tässä tilanteessa Ynnin ehkäpä se perimmäinen ja välillä unohtunutkin toimintatarkoitus korostuu: pyritään tarjoamaan lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa koripalloa heidän haluamallaan tavalla. Tämän syksyn aikana moni ihminen on tullut sanomaan minulle, että kylläpä seura on huonossa jamassa, kun miestenkin toiminta loppui eikä yhtään nuorten joukkuetta pelaa SM-sarjassa. Tähän voisikin vastata, että mitataanko seuran hyvyys sen saavuttamissa tuloksissa? Uskoisin, että jokaisen pelaajan vanhemmat ovat enemmänkin kiinnostuneita siitä, viihtyykö oma lapsi harrastuksensa parissa. Tänä syksynä harrastemäärät ovat selkeästi nousussa ja sen pohjalta on hyvä haaveilla myös siitä kilpailullisesta menestyksestä. Harraste- ja kilparyhmät tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden valita itselleen sopiva harjoitusryhmä. Nuorten kilparyhmien tilanne on myös parantunut tämän kauden aikana, sillä C-nuoret saivat vuosien taistelun jälkeen mahdollisuuden osallistua Keskisen alueen sarjoihin. Tämä mahdollistaa sekä pelien laadullisen että määrällisen lisäyksen, joka on erittäin tärkeä ajatellen myöhempien vuosien mahdollisuutta pelata SMsarjoissa. Tätä kirjoitettaessa Ynnin C-nuoret johtavat puhtaalla pelillä sekä tyttöjen että poikien Keskisen alueen sarjoja ja joukkueilla onkin edessään lupaava tulevaisuus. Mainitaan vielä lisäksi C95-poikien historiallinen voitto Suomen kovimmassa junioriturnauksessa, Espoon EHBTturnauksessa elokuussa. Hyvää koripallokautta kaikille! Ilkka 3 kausijulkasu indd :14:27

4 Ynni Korista hyvässä seurassa TOIMINTA-AJATUS Koripalloilijoiden tavoitteena on tarjota kaikille koripalloa harrastaville tasonsa mukaista toimintaa, harrastelijoille harrastustoimintaa ja kilpajoukkueille mahdollisuus edetä tasonsa mukaisiin sarjoihin. Haluamme mahdollistaa koripallon harrastamiseen niin pelaajana, valmentajana, erotuomarina kuin seuraaktiivinakin. LAATUSEURA Seurassamme on panostettu junioritoiminnan laadun kehittämiseen ja aloitimme vuonna 2003 koripalloliiton sertifioiman laatujärjestelmän mukaisen aktiivisen kehitystyön. Laatimamme laatujärjestelmän tavoitteena on selkiyttää ja yhtenäistää seurassamme käytettäviä toimintatapoja, selventää seurassa toimivien henkilöiden työnjakoa, kartoittaa voimavaroja seuran sisällä, antaa seuraan kuulumattomille kuva seuran toiminnasta sekä auttaa kehittämään seuran toimintaa. SINETTI-SEURA Nuori Suomi Sinettiseurat ovat nuori-sourheilun laatuseuroja, jotka ovat saaneet tunnustuksen laadukkaasta nuorisotoiminnasta. Sinettiseuroilla on yhteiset laatukriteerit, joiden mukaan sinetti voidaan myöntää. Nuori Suomi ja Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Oulun NMKY:lle Sinettiarvon keväällä PERUSARVOT Kasvatuksellisuus: Tavoitteena on saada koripallon avulla nuoria mukaan NMKY-toimintaan. Koripalloilun lisäksi tavoitteena on kasvattaa nuorista toisia kunnioittavia ja kuuntelevia perusarvoja noudattavia ihmisiä. Suomen Koripalloliiton laaturyhmä onkin myöntänyt Oulun NMKY:lle liiton laatupalkinnon nuorisokoripallotoiminnasta. ONMKY on yksi seitsemästä suomalaisesta seurasta, jolle Kultainen Kori -laatusertifikaatti on myönnetty. Nuorisokoripallon sertifioinnin kriteereihin kuuluvat tietyt vaatimukset laatukäsikirjan, koulutus- ja valmennustoiminnan, kilpailutoiminnan, markkinointitoimenpiteiden, viestinnän sekä jäsenvelvoitteiden osalta. 4 kausijulkasu indd :14:29

5 Tasavertaisuus: Kaikkien seurassa toimivien junioreiden, valmentajien, seura-aktiivien ja vanhempien on koettava olevansa tärkeä osa seuramme toimintaa ja arvoja. Toisten huomioon ottaminen: Jokaisen juniorin on saatava yksilöllistä, tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua omien lähtökohtiensa ja tavoitteidensa mukaisesti. TOIMINTAA OHJAAVAT PERIAATTEET Laadukkuus: Haluamme tarjota korkealaatuisen toimintaympäristön heti nuoremmista ikäluokista lähtien ja innostaa vanhempien ikäluokkien pelaajia toimimaan lajin ja seuran piirissä joko aktiivipelaajana, valmentajana tai tuomarina. Toimintamme perustana on sertifioitu laatujärjestelmä. Monipuolisuus: Kiinnitämme huomiota valmennuksen ja ohjauksen monipuolisuuteen varmistamalla yleisten liikunnallisten taitojen kehittymisen koripallon lajitaitojen ohella. Yhteisöllisyys: Jokainen seuran toiminnassa mukana oleva juniori sekä heidän vanhempansa tuntevat olevansa osa Ynniläistä koripallokulttuuria. Palkitsemme kevään yhteisessä juhlatilaisuudessa ansioituneita pelaajia ja seuran muita aktiiveja. Reilu peli: Ohjaamme kaikkia seuramme jäseniä kunnioittamaan kanssaihmisiä, noudattamaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä sekä ylläpitämään iloista urheilullista ilmapiiriä. Kansainvälisyys: Kannustamme joukkueita osallistumaan kansanvälisiin turnauksiin koti- ja ulkomailla uusien kontaktien ja kokemuksien saamiseksi. SEURATOIMINNAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Arvioimme toimintaamme vähintään joka toinen vuosi pidettävällä tyytyväisyystutkimuksella pelaajille ja vanhemmille. Lisäksi käymme joka kevät valmentajien kanssa palautetilaisuuden kuluneesta kaudesta. Koripalloilijoiden johtoryhmä pitää myös vuosittain suunnittelu- ja kehittämiskokouksen. PELISÄÄNNÖT Jokainen joukkue noudattaa Koripalloilijoiden yhteisiä pelisääntöjä: 1.Tasavertaisuus 2.Toisten huomioonottaminen 3.Ehdoton ei tupakalle, päihteille ja huumeille Sinettiseura-hankkeen myötä jokaisessa harjoitusryhmässä käydään läpi Nuorisuomi Operaatio Pelisäännöt keskustelu: -Seuran alle 16 -vuotiaiden ryhmässä on sovitaan pelisäännöt sekä lasten että lasten vanhempien kanssa vuotiaiden ryhmissä pelisäännöt on sovittu nuorten ja valmentajien kesken -Operaatio Pelisääntöjen yhtenä tavoitteena on oppia keskustelemaan ja kuuntelemaan oman seuran väkeä - niin lapsia kuin aikuisiakin. Oppia toimimaan yhdessä sovittuun suuntaan, niin että pienet ja isot ihmiset voivat olla tyytyväisiä lasten harrastukseen Lisäksi joukkueet voivat laatia omat, yhteisiä sääntöjä täydentävät säännöt, joita voivat olla esim. 1.Kilpailulliset tavoitteet 2.Harjoituskuri 3.Koulunkäynnin tärkeys 5 kausijulkasu indd :14:34

6 A-pojat Alalääkkölä Sebastian Bozkurt Samuel Kytökangas Harri Lassila Jari Liimatainen Niko Möttönen Tuure Stenbäck Ville Suorsa Aleksi kausijulkasu indd :14:53

7 A-tytöt Alatalo Essi Kemppainen Henna Koivuniemi Jaana Kolehmainen Johanna Kytökangas Mira Martikainen Niina Mäenpää Tiia Mäki-Rautila Heli Pihlajaniemi Pauliina Raudaskoski Aino Repo Mari Rukkinen Oona Väänänen Emmi Valmentaja: Ilkka Immonen Joukkueenjohtaja: Jouni Kytökangas kausijulkasu indd :15:17

8 B-pojat Fyrsten Juhani Halonen Samuli Hautala Vili Inkala Joona Karjalainen Topi Kibushi Onema Korteniemi Tapio Lahdenperä Miikka Liimatainen Toni Majok Arol Marjakangas Lauri Parpala Joni Perälä Santeri Rensujeff Jeremias Silvamaa Henry Silvén Matias Tuomaala Aleksi Valmentajat: Lintunen Mika Rönkä Mikko Joukkueenjohtaja: Halonen Harri kausijulkasu indd :15:33

9 C-tytöt Eerikkilä Reetta Jaara Anni Jurva Lotta Jämsen Anette Karjalainen Anni Kokkonen Sini Lane Emma Manninen Susanna Mansisto Anna Mariola Ida Naamanka Petra Patjas Henriikka Salo Ira Siponen Essi Suvanto Amanda Tikka Hanna Turunen Suvi Valmentajat: Ilkka Immonen Julia Manninen Joukkueenjohtaja: Juha Karjalainen kausijulkasu indd :15:51

10 C-pojat 95 Cruz Neri Hämäläinen Tapio Juffer Laurits Järvinen Matias Kemppainen Aleksi Männikkö Atte Ngonda Ilmari Niemi Juho Pörhö Henri Sarkkinen Pyry Valmentajat: Lintunen Mika Rönkä Mikko Joukkueenjohtajat: Hämäläinen Mervi 10 kausijulkasu indd :16:04

11 C-pojat 96 Braidwood Wilf Halonen Benjami Huhmo Saku Huhmo Antti Hussein Mazen Juntunen Joonas Manninen Okko Myllyneva Nico Nissi Alexander Ollanketo Santeri Sherifi Nader Utriainen Juuso Vakkilainen Niko Valmentajat: Lintunen Mika Rönkä Mikko Joukkueenjohtajat: Halonen Harri 11 kausijulkasu indd :16:19

12 Mini- ja Mikropojat Akseli Teemu Eskola Aatu Eskola Mikael Hautala Santeri Heino Joonas Hämäläinen Mikael Jokiranta Peetu Jurmu Elias Kanervo Oskari Karhu Alpi Kinnunen Topi Koski Ilari Kuorilehto Kasperi Lehmikangas Antti Leiber Rino Miesmaa Otto Milosavljevic Misa Määttä Tuomas Nicolson Ross Nikula Robert Nurmi Eetu Parkkinen Miikka Silven Eerik Sääskilahti Jaakko Sääskilahti Lauri Taskinen Vili Tolppa Juuso Tornberg Henrik Vilmi Pietu Xiong Anlan Valmentajat: Ikni Omar Kanervo Panu Lassila Jari Möttönen Tuure Joukkueenjohtaja: Eskola Petri 12 kausijulkasu indd :16:31

13 Mini- ja Mikrotytöt Castren Julia Eerola Suvi Frondelius Essi Fyrsten Saara Heikkilä Emilia Hienonen Elli-Maija Hienonen Helka Klintrup Saara Kokkonen Pilvi Miselle-Salmi Veera Mäki-Tammela Laura Määttä Erika Määttälä Katrina Niemelä Fiia Nikkanen Taru Pelimanni Anniina Pellikainen Meeri Pesola Essi Ruokonen Vera Salmela Katariina Seeskorpi Elli Tiri Milla Toivio Emma Valmentajat: Itkonen Katriina Kannus Emilia Joukkueenjohtaja: Pekka Seeskorpi 13 kausijulkasu indd :16:45

14 Tönköt Makkonen Ilpo Matilainen Seppo Miesmaa Marko Mäkelä Jyrki Puotiniemi Kari Pyrhönen Jaakko Pääkkönen Jarmo Siltari Kalle Suhonen Esa Selmgren Kari Aalto Arto Annanolli Markku Juntunen Kalevi Järvinen Antero Järvinen Kari Kanniainen Ari Kumpumäki Timo Kytökangas Jorma Lahdenperä Erkki Lindvall Pekka Lukkarinen Pentti 14 kausijulkasu indd :16:57

15 Seuratuotteet Vetoketjuhuppari Hinta: 40 euroa Koot: 152cm, S, M, L, XL Väri: Musta Valmistaja: Fruit of the Loom Huom: logo brodeerattu Collegehousut Hinta: 25 euroa Koot: XS, S, M, L, XL Väri: Musta Valmistaja: Fruit of the Loom Huom: logo brodeerattu Collegepaita Hinta: 25 euroa Koot: XS, S Valmistaja: Printer Treenishortsit Hinta: 35 euroa Koot: XS, S, M, L, XL Valmistaja: Spalding Huom: Kääntöshortsit (musta / harmaa) Treenipaita Hinta: 35 euroa Koot: XS, S, M, L, XL Valmistaja: Spalding Huom: Kääntöpaita (musta / harmaa) ONMKY-pelikassi Hinta: 25 euroa Väri: Musta (punaiset somistereunat) Huom: sivu/päätytaskullinen 15 kausijulkasu indd :17:08

16 OP-bonust kausijulkasu indd :17:23

ONMKY:n koripalloilijat

ONMKY:n koripalloilijat ONMKY:n koripalloilijat Kausijulkaisu 2009-2010 Kädessäsi on nyt seuran koripalloilijoiden yhteinen kausijulkaisu. Päällimmäisinä ajatuksina sen painamiseen olivat meidän näkyvyyden lisääminen ja sen tosiasian

Lisätiedot

KORIPALLO-KÄSIKIRJA 2010-2011

KORIPALLO-KÄSIKIRJA 2010-2011 KORIPALLO-KÄSIKIRJA 2010-2011 www.onmky.fi/koripallo SKL Kultainen Kori Laatuseura Nuori Suomi Sinettiseura Tervetuloa mukaan Oulun NMKY:n koripallotoimintaan! Koripalloilijoiden käsikirjaan on koottu

Lisätiedot

PELAAJAN-KÄSIKIRJA 2012-2013

PELAAJAN-KÄSIKIRJA 2012-2013 PELAAJAN-KÄSIKIRJA 2012-2013 www.onmky.fi/koripallo SKL Kultainen Kori Laatuseura Nuori Suomi Sinettiseura Tervetuloa mukaan Oulun NMKY:n koripallotoimintaan! Koripalloilijoiden käsikirjaan on koottu koripallon

Lisätiedot

KORIPALLO-KÄSIKIRJA 2009-2010

KORIPALLO-KÄSIKIRJA 2009-2010 KORIPALLO-KÄSIKIRJA 2009-2010 www.onmky.fi/koripallo SKL Kultainen Kori Laatuseura Nuori Suomi Sinettiseura Tervetuloa mukaan Oulun NMKY:n koripallotoimintaan! 2 Koripalloilijoiden käsikirjaan on koottu

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

UUDEN PELAAJAN OPAS

UUDEN PELAAJAN OPAS UUDEN PELAAJAN OPAS 2015-2016 www.onmky.fi/koripallo SKL Kultainen Kori Laatuseura Nuori Suomi Sinettiseura Tervetuloa mukaan Oulun NMKY:n koripallotoimintaan! Uuden pelaan oppaaseen on koottu koripallon

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki

SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki SEASON CLOSING RACE, 14.3.2009 to 15.3.2009, Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki LAUANTAI 100 m iso rata 1.päivä 1 23 YLI-OJANPERÄ Liisa SU 6 O 0 12,18 60,900 2 4 HAUTAMÄKI Mira SU 5 I 0 12,28

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Heinävesi, 5-kunnan kilpailut

Heinävesi, 5-kunnan kilpailut Heinävesi, 5-kunnan kilpailut 8.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet Heinävesi 139 Savonranta 105 Punkaharju 222 Kerimäki 255 Enonkoski 151 P14 100m 1 Aleksi Sairanen Kerimäki 13.9 2 Jouni Laamanen Punkaharju

Lisätiedot

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla:

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla: JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HYVINKÄÄ JS HARRI OVASKAINEN - 30 KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG - 32 KG Kilpailija: ANTTI KUMPULAINEN 31,2 KG - 34 KG Kilpailija: NIKO LÖFBERG 32,65 KG - 38 KG

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42 1 18.5.214 12:37:42 Sijoitus Kilpailija Ammunnan pisteet Joukkue Seura 1 Rönkä Saku Martti Valtteri FIN Team Aitoa Menoa 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 Hynynen Timo Ensio FIN Erektio Mittarit 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P) ,0 km - Korjattu klo 1:10 11.29.0,0 km Apulais- 1 97 27518546 Iivo Niskanen 6:58.7 (1) 14:17. (1) () 21:40.2 0.0 2 119 2149841 Ristomatti Hakola 7:12.8 (4) 14:40.0 () () 22:07.7 +27.5 75 2529216 Lauri

Lisätiedot

Sarja: 1-2.lk tytöt Sija Nimi Koulun Aika Koulujenväliset hiihtokisat (v) Lopputulokset: Sarja: 1-2.lk pojat Sija Nimi Koulun Aika

Sarja: 1-2.lk tytöt Sija Nimi Koulun Aika Koulujenväliset hiihtokisat (v) Lopputulokset: Sarja: 1-2.lk pojat Sija Nimi Koulun Aika Sarja: 1-2.lk tytöt 1) Emilia Haapoja Keskuskoulu 0:02:57,1 2) Milja Ala-talkkari Ritamäki 0:03:07,4 3) Sanna Hakala Keskuskoulu 0:03:23,4 4) Salla Pajula Hellanmaa 0:03:44,4 5) Milla Rajala Hellanmaa

Lisätiedot

Kausijulkaisu ONMKY:n koripalloilijat

Kausijulkaisu ONMKY:n koripalloilijat Kausijulkaisu 2010-2011 ONMKY:n koripalloilijat K oripallolle olisi nyt Oulussa nostetta ja kysyntää Alkanut koripallokausi näyttää, että koripallolla olisi nyt mahdollisuus vankistaa asemaansa sisäpallopelinä

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

OGK JUNNUKAUSI 2019

OGK JUNNUKAUSI 2019 OGK JUNNUKAUSI 2019 TEHORYHMÄ FT, FJT, JCT, JFT Eemeli Anttonen, Iivari Anttonen, Laura Leiviskä, Ville Matilainen, Jimi Vaitiniemi, Antti Vehviläinen, Aino Kiiskilä, Petra Leino, Aleksi Matinlassi Valmentajat:

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto 1lk tytöt, pallonheitto Marttila Kiiramaaria 12,99 Lehtola Jonna-Julia 11,9 Greus Jenna 11,68 9,9 Hirvasniemi Meeri 8,91 Sutela Aada 8,71 Klaavo Anri 8,06 Myllynen Peppiina 7,81 Eskola Ella-Mari 6,66 6,63

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset JOUKKUE AJOUKKUE KeLy A 1 MV Holappa Leevi 1 3:00 10 71 YV 23 2 94 22:19 22:21 2 Jokela Antti 2 14:03 10-10 Korkala Benjamin 2 Sarja Fat Pipe C99 11 Hyötylä Joona 12 Pikkarainen Kalle Päiväys 24.11.2013

Lisätiedot

Tulokset YLEISLUISTELIJOIDEN SM-KILPAILUT Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Tulokset YLEISLUISTELIJOIDEN SM-KILPAILUT Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. Tulokset Miehet 1.matka 2.matka 3.matka 4.matka Yhteispisteet Sija No Nimi Seura 500m sij. 5000m sij. 1500m sij. 10000m sij. pist. sij. ero 1. 22 Tommi PULLI SU 37,78 1 7.32,50 1 2.00,83 1 16.05,15 1 48,258

Lisätiedot

Rl-Cup Oulunsalo

Rl-Cup Oulunsalo Rl-Cup Oulunsalo 24.01.2009 Oulunsalon Vasama : N6; M6; N8; M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; T U L O K S E T Naiset 6 vuotta 0.4 km V 1. Aada Anttila Niittomiehet 3.02,8 2. Elina Laurila Niittomiehet

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat PK Sprintti Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa 4.2.2007 Lopputulokset Tyyli perinteinen Aavasaksan Urheilijat Kilpailluorganisaatio: TD Pekka Autto Kilpailujohtaja Jouko Lehmikangas Ratamestari Jukka Huhta

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Kädenväännön SM 2015, Härmä, Power Park

Kädenväännön SM 2015, Härmä, Power Park Kädenväännön SM 2015, Härmä, Power Park 25.4.2015 JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN URHEILIJAT

Lisätiedot

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu 1.Kankare Matilda 13,47 2.Laaksonen Emilia 13,83 3.Auramo Meeri 14,33 4.Nurminen Emilia 19,38 5.Koivusaari Ella 20,46 6.Nummila Petra 23,80 7.Auramo Elli 24,77

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

PK/RL-CUP LIMINKA (V)

PK/RL-CUP LIMINKA (V) PK/RL-CUP LIMINKA (V) 27.2.2010 T U L O K S E T Limingan Niittomiehet T06; P06; T08; P08; T10; P10; T12; P12; T14; P14; T16; P16; Tytöt 6 vuotta 0.6 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Katriina Vuollet Tyrnävän

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 14.1.2015, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 1 km P8 1 km T10 2 km 1 Venla Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:31 2 Frida Ranivaara

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

OH:n mestaruuskisat 2008

OH:n mestaruuskisat 2008 Tytöt 4 vuotta 0.3 km V OH:n mestaruuskisat 2008 T U L O K S E T 1. Enni Petrelius Ounasvaaran Hiihtoseura 2.23,6 2. Seliina Manninen Ounasvaaran Hiihtoseura 3.17,5 0.53,9 3. Wiivi Karhumaa Ounasvaaran

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

Ensilumen Hiihdot

Ensilumen Hiihdot No N I M I SEURA LÄHTÖ Pojat 12v 1kier 001 11:03.00 002 11:03.30 003 Onni Kinnunen Valkeakosken Haka 11:04.00 004 Elias Vähä-Ypyä Pirkkalan Hiihtäjät 11:04.30 005 Eino Kärkimaa Ylöjärven Ryhti 11:05.00

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo RL-cup 26.01.2013 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama : M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km V 1. Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa 5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc 5cc erä I erä II SIJA NIMI NRO PYÖRÄ 25 25 5 1. Miska Honkanen 33 KTM 22 22 44 2. Konsta Aalto 12 KTM 2 2 4 3. Topi Koponen 71 Husqwarna 18 18 36 4. Lenni Klementti 6 KTM 15 16 31 5. Kasperi Vainio 37

Lisätiedot

Vantaan Salamat mestaruuskisat , Myyrmäki.

Vantaan Salamat mestaruuskisat , Myyrmäki. Vantaan Salamat mestaruuskisat 29.8.2011, Myyrmäki. Tulokset T5 2006 ja myöhemmin syntyneet Fyhr Sini-Inkeri 8,6 Ranta Iida 9,0 Råstedt Ella 9,1 Oksanen Saana 9,2 Nieminen Emmi 9,4 Braet Annet 9,5 Korpelainen

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69 Eläinpuistokisa Ähtäri, Keskuskenttä 24.6.2014 TULOKSET P9 40 m 1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Nico Tuominen ÄhtU 7,25 4. Rasmus Rautio ÄhtU 7,38 5. Veeti Jokela AlavU

Lisätiedot

Liminka Laidunkauden Avauskisa Liminka TULOKSET. M 100 m Tuuli: -1.4

Liminka Laidunkauden Avauskisa Liminka TULOKSET. M 100 m Tuuli: -1.4 Laidunkauden Avauskisa 6.6.2012 Liminka Liminka 6.6.2012 TULOKSET M 100 m Tuuli: -1.4 1. Jere Lehto 1991 OulPy 11,38 2. Arttu Hirvonen 1989 OulPy 11,59 3. Janne Törmänen 1994 OulPy 11,69 4. Juho Miilukangas

Lisätiedot

Linkopallo 2019 Naiset

Linkopallo 2019 Naiset Linkopallo 2019 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 46,27 3.6.2019 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 43,00 23.6.2019 Leppävirta 3 Kirsi Vuorma Polvijärvi 31,08 23.6.2019 Leppävirta 4 Reija Niemikari KorsKa 28,12

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT : 1,0 km 1. Haikara Sanni Haikara 3.31,7 2. Järviluoma Tuuli

Lisätiedot

Arina tiistaikisat, Oulu

Arina tiistaikisat, Oulu Arina tiistaikilpailut Raatin stadion 21.8.2012 Arina tiistaikisat, Oulu 21.8.2012 TULOKSET P9 60 m 1. Heikki Honka 2003 LimNM 9,98 2. Tino Alaspää 10,03 3. Otto Turunen 2003 OulPy 10,11 4. Onni Lauri

Lisätiedot

40 m. 60 m. 100 m. Pojat 9v

40 m. 60 m. 100 m. Pojat 9v Pojat 9v 40 m 1 6,98 Miska Manninen 2 7,06 Joona Johansson 3 7,08 Joel Turkka 4 7,20 Ville Suoniemi 5 7,41 Otto Ollila 6 7,52 Matias Pitkäranta 7 7,79 Aaro Järvinen 8 7,83 Vili Olkkonen 9 7,95 Riku Leino

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi 9..206,4 km Sprintti - 0:7:00,4 km Sprintti Apulais- 2 249843 Ristomatti Hakola 2:50.44 0.00 2 4 23328468 Matias Strandvall 2:50.48 +0.04 3 5 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 2:5.65 +.2 4 0 2247565 Ari

Lisätiedot

SM Darts Hotelli Tallukka, Vääksy

SM Darts Hotelli Tallukka, Vääksy SM Darts 25.-26.9.2010 Hotelli Tallukka, Vääksy Juniorit 18-v (10) 1. Tuomas Virtanen, Nisse Darts 2. Tuomas Tikka, Willy's DC 3.-4. Juuso Raittila, KSD Janne Hyvönen, Casablanca Juniorit 18-v Tytöt (4)

Lisätiedot

Laji lk tytöt 25 vu. Sijoitus Nimi Koulu Aika

Laji lk tytöt 25 vu. Sijoitus Nimi Koulu Aika ALA-ASTEIDEN UINTIKILPAILUT 2.5.2016 Sivu 1 03.05.201720:18:24 Laji 1 03.05.17 3 lk tytöt 25 vu 1. Eerika Ekdahl 18,9 2. Päiveröinen Lotta KKK 21,5 3. Iida Anttila Ahde 23,8 4. Saara Välimäki 25,6 5. Vanessa

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat 27.6.2013 - käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja M 1000 m 1. Eino Hyttinen JuJä 3.04,1h 2. Heikki Halonen JuJä 3.05,9h 3. Ville Ovaskainen JuuU 3.06,4h

Lisätiedot

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA HUKKALAUMAAN! PuHu Juniorit on vuonna 2008 perustettu vantaalainen koripalloseura, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa koripallon pelaaminen kilpa- ja harrastusmielessä

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu Puhjonmäen ilma-aserata 18.01.2014 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT 1. Jesse Virola KuusA 81 83 164 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Joona Holkko KAS 88 96 184 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A 1.

Lisätiedot

8 157 Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame

8 157 Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame Lauantai 8.9.2007 09:00 Joukkueenjohtajien kokous Lähtö 1 10:00 Pojat 12-v + Tytöt 12-v K-2 200 Finaali 1 155 Jere Virvalo, Petteri Halli Kame 2 46 Max Majander, Elias Paakkinen C 3 156 Roope Kalliovalkama,

Lisätiedot