Reaktor ohjelmoinnillinen ajattelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Reaktor ohjelmoinnillinen ajattelu"

Transkriptio

1 Reaktor ohjelmoinnillinen ajattelu Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: Koordinaatisto, etäisyydet koordinaatistossa, Pythagoraan lause, kulmien suuruus Taustalla oleva matematiikka: Ohjelmoinnin alkeet, koordinaatisto Ajankäyttö: Pelillinen ajattelu ja taulukoiden käsittely 3 h, Ohjelmointiosuus 2 h, vierailu yritykseen 1 h Opetustilat: Oma luokka, tietokoneluokka Tavoitteet: Projektin tavoitteena on kehittää oppilaiden loogista ajattelua ja algoritmien muodostamista. Projekti esittelee oppilaille ohjelmoinnillista ajattelua ja tutustuttaa oppilaat javascriptohjelmointiin graafisesti. Kuvaus projektista: Opettaja jakaa luokan 3-4 hengen ryhmiin. Ryhmät suositellaan jaettavaksi homogeenisesti. Opettaja kertoo oppilaille, mitä projektissa arvostellaan, vertaisarvioinnista sekä projektin vaikutuksesta matematiikan arvosanaan. Projekti on jaettu neljään osaan: ensimmäisessä ja toisessa osassa tutustutaan loogiseen ajatteluun ja algoritmien muodostamiseen, kolmannessa osassa hyödynnetään jo opittuja taitoja ja tutustutaan javascript-ohjelmointiin. Lisäksi projektiin kuuluu yritykseen tutustuminen sekä mahdollisesti yritysvierailu Opettajan ohjeeseen on kirjoitettu vinkkejä, joiden avulla ryhmien työskentelyä voi auttaa. 1. Yritykseen tutustuminen ja yritysvierailu Luokka vierailee yrityksessä osana projektia. Vierailu kannattaa sopia joko projektin alkuun tai kesken projektin. Näin vierailusta saadaan suurin hyöty projektin suorittamiseen. Sopiaksesi vierailun ota yhteyttä Projektioppiminen-hankkeen koordinaattoriin. 2. Pelillinen ajattelu Seikkailupeleissä ohjataan usein hahmoa, joka liikkuu erilaisissa ympäristöissä. Tutustutaan, miten hahmo saadaan liikkumaan näytöllä käyttäjän antamien käskyjen mukaisesti tekemällä vastaavia käskyjä matemaattisessa muodossa.

2 Ryhmät saavat koordinaatiston, johon on merkitty avaruusalus A ja piste B, johon avaruusaluksen tulisi siirtyä. Avaruusaluksen keula osoittaa nuolen osoittamaan suuntaan ja avaruusaluksella voi kulkea vain keulan osoittamaan suuntaan. Ryhmän tehtävänä on suunnitella avaruusaluksen A reitti pisteeseen B kääntämällä alusta ja liikkumalla sillä eteenpäin. Reitti voi kulkea useamman pisteen kautta, mutta reitti ei voi kulkea planeettojen läpi. Ryhmä piirtää ensin reitin kuvaan ja sen jälkeen kirjoittaa avaruusaluksen toiminnot askeleittain (1., 2., 3., ). Pohdittavia kysymyksiä: 1) Kuinka monta astetta ja mihin suuntaan (vasen/oikea) avaruusalusta tulee kääntää, jotta sen keula osoittaisi suoraa pisteeseen B? 2) Mikä on lyhin reitti avaruusalukselta A pisteeseen B, jos matkalla ei olisi planeettoja? 3) Kuinka pitkä tämä lyhin reitti on? (vihje: Pythagoraan lause) 4) Kirjoita avaruusalukselle reitti pisteeseen C. (Pisteiden A ja C välillä on muuri, josta pääsee läpi vain yhdestä kohtaa.)

3 3. Taulukoiden käsittely Taulukoita käytetään yrityksessä tiedon säilyttämiseen ja käsittelyyn. Tietojen muuttuessa ohjelmat suorittavat automaattisesti tietojen päivityksen. Jotta ohjelmat toimisivat oikein, täytyy ihmisten kuitenkin ohjelmoida toimenpiteet ohjelmaan. Ryhmien on tarkoitus luoda algoritmi, joka päivittää ja ylläpitää taulukon tietoja. Taulukko päivittyy joka päivä työpäivän jälkeen. Taulukossa on kaksi saraketta, tunniste ja tarkenne. on uniikki tunniste, jolla kyseistä tietoa käsitellään. sisältää tunnisteeseen tallennetun tiedon. Taulukon päivittyessä tunniste ja tarkenne voivat päivittyä, jos tunniste pysyy samana mutta tarkenne muuttuu. poistua, jos tunnistetta ei ole enää muutostaulukossa. säilyä, jos tunniste ja tarkenne säilyvät muuttumattomina muutostaulukossa. syntyä, jos muutostaulukossa on uusi tunniste. Ryhmille annetaan alkuperäinen taulukko A sekä ensimmäisenä tapahtuvat päivitykset taulukossa B. 1. Ryhmät tarkastelevat alkuperäistä taulukkoa sekä muutostaulukkoa. Taulukon jokainen rivi väritetään sen mukaan, mitkä taulukon tunnisteet päivittyvät, mitkä poistuvat, mitkä säilyvät, ja mitkä tunnisteet luodaan. 2. Ryhmät tekevät omiin muistiinpanoihin lopullisen taulukon, joka on päivitetty taulukon B mukaisesti. 3. Ryhmät aloittavat algoritmin suunnittelun pohtimalla, mitä alkuperäiselle taulukolle tulee tehdä päivityksen aikana. Tässä vaiheessa pohditaan esimerkiksi, mitä toimintoja päivityksessä tehdään ja missä järjestyksessä ne kannattaa suorittaa. Tässä kaikki voivat ideoida ja ideat kannattaa kirjoittaa ylös. 4. Pohdinnan jälkeen oppilaat kirjoittavat toimintonsa askeleittain (1., 2., ). Vinkki: algoritmiin voi käyttää esimerkiksi käskyjä päivitä rivi, poista rivi ja luo rivi. 5. Ryhmiä ohjeistetaan myös käyttämään ehtolausetta muodossa Jos., niin. 6. Kun kaksi ryhmää saavat suunnitelmansa kirjoitettua, vaihtavat he suunnitelmansa keskenään. 7. Opettaja jakaa uuden päivitystaulukon C, jonka avulla ryhmät päivittävät alkuperäisen taulukon A käyttäen toisen ryhmän suunnitelmaa. 8. Ryhmä kirjoittaa taulukon C alapuolelle uuden päivitetyn taulukon sekä kommentteja, mikäli koodi ei toimi toivotusti. 9. Päivityksen jälkeen ryhmät korjaavat suunnitelmastansa löytyvät ongelmat. 10. Lopullinen suunniteltu koodi kirjoitetaan puhtaaksi ja palautetaan opettajalle.

4 Lisätehtävä: 11. Mitä muita tietoja tuotteista kauppa säilyttäisi taulukossa? Vinkki: Tuotteen myyntihinta, viivakoodi 4. Ohjelmointi Ohjelmointitehtävä tehdään tietokoneilla. Jos käytettävissä on enemmän koneita kuin ryhmiä, voivat ryhmäläiset käyttää myös useampaa konetta, jolloin kaikkien osallistuminen on helpompaa. Peli löytyy verkkosivuilta: Jos opettajalla on ollut aikaa tutustua peliin etukäteen, voi opettaja näyttää ensin yhteisesti, kuinka peliä käytetään. Pelin ensimmäisellä sivulla on myös lyhyt yleinen videoesittely englanniksi. Ryhmä vastaa ensin kysymyksiin etsien vastauksia ohjelmaa käyttämällä ja pohtimalla. Tämän jälkeen jokainen ryhmä tekee itselleen mahdollisimman hyvän ottelijan. Tunnin lopussa vastaukset kysymyksiin käydään läpi ja ryhmät kilpailevat keskenään, kuka on luonut parhaan ottelijan. VINKKI: Toiset luokkalaiset löytää verkkosivulta kamppailuun haastamista varten hakemalla käyttäjänimeä käskyllä ctrl+f. Pohdittavat kysymykset: 12. Millä käskyllä ottelija a. liikkuu eteenpäin b. lyö c. suojaa d. heittää? 13. Millä käskyllä ohjelman kirjoitus alkaa? Pohtikaa mitä se tarkoittaa. 14. Käskyissä voidaan käyttää myös ehtolauseita, millä käskyllä ottelija a. suojaa, jos etäisyys vastustajaan pienempi kuin 1 b. liikkuu eteenpäin ja lyö, jos etäisyys vastustajaan on suurempi kuin 2, ja muussa tapauksessa hyppää? Lisätehtävä: Mikäli aikaa jää, kannattaa rohkaista oppilaita kokeilemaan raskaan sarjan versiota. Tässä kannattaa hyödyntää aiemmin pohdittuja kysymyksiä! Projekti on osa seuraavaa diplomityötä: Rasimus, Essi (2017). Kehittämistutkimus yritysyhteistyöprojekteista yläkoulun matematiikan opetuksessa. Diplomityö, TTY. Saatavissa:

5 Liite 1: Taulukoiden käsittelyn taulukot Taulukko A: Alkuperäinen taulukko 202 Skittles Original 61,5g 218 Halva Pommix Hedelmä 100g 378 Panda Lakumix Sunny 250g 495 Cloetta Hedelmälaku Duot 500g 507 Skittles Wild Berry 61g 527 Fazer Tutti Frutti Passion 180g 715 Cloetta Ako Mint toffee 120g 858 Haribo Sydänvaahtokarkki 175g 914 Malaco Gott & Blandat Original 550g 980 Tikkari-Mix 500g Taulukko B: Päivitystaulukko 167 Skittles Tropical 61g 202 Lakuliituskat 250g 218 Halva Pommix Hedelmä 100g 303 Kouvolan Lakritsi Lakumakeinen 200g 325 Cloetta Ahlgrens Original Bilar vaahtomakeiset 125g 378 Panda Lakumix Sunny 250g 495 Cloetta Hedelmälaku Duot 500g 527 Fazer Kina Snacks Wafer 160g 715 Cloetta Ako Mint toffee 120g 858 Haribo Sydänvaahtokarkki 175g 914 Malaco Gott & Blandat Original 550g 980 Tikkari-Mix 500g

6 Taulukko C: Päivitystaulukko Kouvolan Lakritsi Lakumakeinen 200g 202 Skittles Original 61,5g 294 Lakuliituskat 250g 378 Panda Lakumix Sunny 250g 495 Fazer Kina Snacks Wafer 160g 507 Skittles Wild Berry 61g 715 Cloetta Ako Mint toffee 120g 812 Haribo Sydänvaahtokarkki 175g 858 Cloetta Ahlgrens Original Bilar vaahtomakeiset 125g 914 Skittles Tropical 61g 980 Tikkari-Mix 500g

Reaktor ohjelmoinnillinen ajattelu

Reaktor ohjelmoinnillinen ajattelu Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Reaktor ohjelmoinnillinen ajattelu Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: Koordinaatisto, etäisyydet koordinaatistossa, Pythagoraan lause, kulmien suuruus Taustalla

Lisätiedot

Tarvitaanko pelin tekemiseen matematiikkaa? Mitä on ohjelmointi? Mitä tekee ohjelmoija?

Tarvitaanko pelin tekemiseen matematiikkaa? Mitä on ohjelmointi? Mitä tekee ohjelmoija? Reaktor Ohjelmoinnillinen ajattelu Tarvitaanko pelin tekemiseen matematiikkaa? Mitä on ohjelmointi? Mitä tekee ohjelmoija? Opettaja jakaa luokan ryhmiin. Projekti on jaettu osiin, jotka suoritetaan järjestyksessä.

Lisätiedot

Ohjelmoinnillinen ajattelu

Ohjelmoinnillinen ajattelu Koostanut Jani Ilomäki, Anna-Sofia Kantola, Anne Kivistö, Outi Mielikäinen, Juuso Suominen ja Elina Viro Ohjelmoinnillinen ajattelu Opettajalle Kohderyhmä: 8. - 9. -luokka Esitiedot: - Taustalla oleva

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset

Lisätiedot

Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/

Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/ Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen 19.1.2017 https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/ Mitä on koodaaminen? Koodaus on puhetta tietokoneille. Koodaus on käskyjen antamista tietokoneelle.

Lisätiedot

Oppitunti 1 Mitä ohjelmointi tarkoittaa?

Oppitunti 1 Mitä ohjelmointi tarkoittaa? Oppitunti 1 Mitä ohjelmointi tarkoittaa? Oppitunnin tavoitteet Oppilaat ymmärtävät, että tietokoneet eivät osaa ajattele itse, vaan noudattavat ihmisten laatimia ohjeita: kaikki tietokoneohjelmat ovat

Lisätiedot

Metso Minerals. Lyhyt kuvaus projektista: Oppilaat työskentelevät neljän henkilön ryhmissä, joissa jokaisessa on

Metso Minerals. Lyhyt kuvaus projektista: Oppilaat työskentelevät neljän henkilön ryhmissä, joissa jokaisessa on Koostanut: Elina Viro, Kaisa Poikela, Metso Minerals Opettajalle Metso Minerals Kohderyhmä: 9. luokka Esitiedot: Prosenttilaskenta, taulukon tulkinta, koordinaatisto, trigonometria, ensimmäisen asteen

Lisätiedot

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Koostanut Essi Rasimus Opettajalle Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Kohderyhmä: 8. - 9. -luokka Esitiedot: Ympyrän tasogeometria, kulman suuruus, nopeuden yhtälö Taustalla oleva matematiikka:

Lisätiedot

Kuuluisat matemaatikot tutuiksi

Kuuluisat matemaatikot tutuiksi Koostanut: Elina Viro Opettajalle Kuuluisat matemaatikot tutuiksi Kohderyhmä: Projekti voidaan toteuttaa 7., 8., 9. luokalla, mutta 9. luokalla taustalla oleva matematiikka on tutuinta. Esitiedot: - Taustalla

Lisätiedot

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Koostanut Essi Rasimus Opettajalle Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Kohderyhmä: 8. - 9. -luokka Esitiedot: Ympyrän tasogeometria, kulman suuruus, nopeuden yhtälö Taustalla oleva matematiikka:

Lisätiedot

Graafiteoria matematiikkaako?

Graafiteoria matematiikkaako? Koostanut: Elina Viro, Juho Lauri Opettajalle Graafiteoria matematiikkaako? Kohderyhmä: 7.-9.-luokkalaiset Esitiedot: - Taustalla oleva matematiikka: Graafiteoria, looginen ajattelu Ajankäyttö: Varsinainen

Lisätiedot

Vuoden makeimmat tarjoukset!

Vuoden makeimmat tarjoukset! OTA TALTEEN! Esitteen hinnat voimassa 1.6. 31.12.2017! Vuoden makeimmat tarjoukset! 6593 Malaco LAUANTAI 150 g (me: 21 ps) ps...1,80 10591 Mini AAKKOSET HEDELMÄ 120 g (me: 18 ps) ps...1,20 5332 Mini AAKKOSET

Lisätiedot

Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla

Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla ALKUHARJOITUS Kynän ja paperin avulla peilaaminen koordinaatistossa a) Peilaa pisteen (0,0) suhteen koordinaatistossa sijaitseva - neliö, jonka

Lisätiedot

Tilastoja yleisurheillen

Tilastoja yleisurheillen Koostanut Elina Viro Opettajalle Tilastoja yleisurheillen Kohderyhmä: Luokat 7-9 Esitiedot: Prosenttilaskenta Taustalla oleva matematiikka: Frekvenssi, suhteellinen frekvenssi, moodi, mediaani, keskiarvo,

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

2,85 /ps. 2,85 /ps. Hinnat voimassa täysin myyntierin!

2,85 /ps. 2,85 /ps. Hinnat voimassa täysin myyntierin! OTA TALTEEN! Esitteen hinnat voimassa koko vuoden 2016! Panda tekee hyvää! 4723 PERINTEISIÄ ENGLANNIN RAKEITA 350 g (me: 18 ps) 2,85 4724 PERINTEISIÄ ENGLANNIN RAKEITA 70 g (me: 24 rs/22,80 ) 0,95 /rs

Lisätiedot

KTKO104. Luento

KTKO104. Luento KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-

Lisätiedot

Pientä pintaremonttia

Pientä pintaremonttia Koostanut Anne Kivistö ja Elina Viro Pientä pintaremonttia Opettajalle Kohderyhmä: 7.-9.luokka Esitiedot: Peruslaskutaidot, käsitys piirin ja pinta-alan laskemisesta Taustalla oleva matematiikka: Piiri,

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämä tieto- ja viestintätekniikan oppikirja on päivitetty versio vuonna 2007 julkaisemastani Tieto- ja viestintätekniikka -oppikirjasta. Päivityksessä kirjan sisällöt on ajantasaistettu ja samalla

Lisätiedot

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014)

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Yhteistyöprojekti yhtiön DS Smith Packaking Oy:n ja Lielahden yläkoulun kanssa Tekijät: Hilla Saarela, Sanna Kellokoski ja Esa

Lisätiedot

OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen

OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen 27.2.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen 27.2.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa Tallenteet: Tinyurl.com/opeverkossa Tulevien webinaarien rekisteröitymislinkit:

Lisätiedot

Pikapaketti logiikkaan

Pikapaketti logiikkaan Pikapaketti logiikkaan Tämän oppimateriaalin tarkoituksena on tutustua pikaisesti matemaattiseen logiikkaan. Oppimateriaalin asioita tarvitaan projektin tekemisessä. Kiinnostuneet voivat lukea lisää myös

Lisätiedot

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko ALUKSI Tämä tehtäväpaketti sisältää merirosvoaiheisia ohjelmointitehtäviä alkuopetukseen. Kokonaisuus koostuu kolmesta oppitunnista. Merirosvoseikkailu

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen

Lisätiedot

Omia appeja AppInventorilla. Jenna Tuominen Resurssikeskus Linkki, LumA, HY

Omia appeja AppInventorilla. Jenna Tuominen Resurssikeskus Linkki, LumA, HY Omia appeja AppInventorilla Jenna Tuominen Resurssikeskus Linkki, LumA, HY Mitä Linkki tekee? Kerhoja ja leirejä lapsille ja nuorille Koululuokille vierailuja Tietojenkäsittelytieteen laitokselle (HY)

Lisätiedot

KOODAUSPLÄJÄYS. Ohjelmoinnin perusteet

KOODAUSPLÄJÄYS. Ohjelmoinnin perusteet KOODUSPLÄJÄYS Ohjelmoinnin perusteet Korttien merkinnät Korttien yläreunaan on merkitty, mitä taitoja ja ohjelmoinnissa käytettyjä rakenteita korteista oppii. Merkkien määrä ( 4) kuvaa kortin vaikeustasoa.

Lisätiedot

OPS2016 ja ohjelmointi

OPS2016 ja ohjelmointi 1 OPS2016 ja ohjelmointi - johdattelu ohjelmointiin alakoulussa MIKKO HORILA & TUOMO TAMMI OPS2016 ja ohjelmointi 2 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet päivittyvät syksyllä 2016. Koodaustaidot

Lisätiedot

Harjoitus 5. Esimerkki ohjelman toiminnasta: Lausekielinen ohjelmointi I Kesä 2018 Avoin yliopisto 1 / 5

Harjoitus 5. Esimerkki ohjelman toiminnasta: Lausekielinen ohjelmointi I Kesä 2018 Avoin yliopisto 1 / 5 Kysy Karilta tai Kimmolta, jos tehtävissä on jotain epäselvää. Kerro WETOon liittyvät tekniset ongelmat suoraan Jormalle sähköpostitse (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida

Lisätiedot

Ota Karkkipäivien katteet kotiin! Tuoretuotteen makeistarjoukset voimassa saakka.

Ota Karkkipäivien katteet kotiin! Tuoretuotteen makeistarjoukset voimassa saakka. Ota Karkkipäivien katteet kotiin! Tuoretuotteen makeistarjoukset voimassa 30.4.2019 saakka. 6593 Malaco LAUANTAI 150 g, me 21 ps 1,49 ps...*1,69 10591 Mini AAKKOSET HEDELMÄ 120 g, me 18 ps 0,95 ps... *1,08

Lisätiedot

VIRUSKAAPPARI-PELI - KURKISTUS OHJELMOINNILLISEEN AJATTELUUN

VIRUSKAAPPARI-PELI - KURKISTUS OHJELMOINNILLISEEN AJATTELUUN VIRUSKAAPPARI-PELI - KURKISTUS OHJELMOINNILLISEEN AJATTELUUN Tämä teos on lisensoitu Creative Commons CC BY 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/.

Lisätiedot

Harjoitus 5 (viikko 41)

Harjoitus 5 (viikko 41) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Vältä liian pitkiä rivejä, käytä

Lisätiedot

Osa 7: Hahmojen ohjelmointi ja hienosäätö

Osa 7: Hahmojen ohjelmointi ja hienosäätö 1 Osa 7: Hahmojen ohjelmointi ja hienosäätö Tässä luvussa käymme läpi perusohjelmoinnin alkeita. - Ensimmäisenä koduhahmon ohjelmointia. 1. Program -osiossa tapahtuu itse se koodin kirjoitus, missä määrätään

Lisätiedot

Aineenopettajien erikoistyö Sisällönsuunnittelu, kevät 2010

Aineenopettajien erikoistyö Sisällönsuunnittelu, kevät 2010 Aineenopettajien erikoistyö Sisällönsuunnittelu, kevät 2010 Peter Hästö ja Marko Leinonen 1. joulukuuta 2009 Matemaattisten tieteiden laitos Aineenopettajien erikoistyö, 10 op yo tehtävien tarkistus, 3

Lisätiedot

Mopoilua. Tavoitteet: TEEMA 1:

Mopoilua. Tavoitteet: TEEMA 1: Koostanut: Elina Viro Opettajalle Mopoilua Kohderyhmä: 9. luokka Esitiedot: Prosenttilaskenta, ensimmäisen asteen yhtälö, koordinaatisto Taustalla oleva matematiikka: Funktiot, funktion kuvaaja, prosenttilaskenta,

Lisätiedot

Ryhmäharjoitus III: Mitä on koodaaminen? A. TIEY4 Tietotekniikkataidot, kevät 2017 Tehdään ryhmäharjoitustunnilla 20.3.

Ryhmäharjoitus III: Mitä on koodaaminen? A. TIEY4 Tietotekniikkataidot, kevät 2017 Tehdään ryhmäharjoitustunnilla 20.3. Ryhmäharjoitus III: Mitä on koodaaminen? A TIEY4 Tietotekniikkataidot, kevät 2017 Tehdään ryhmäharjoitustunnilla 20.3. Ryhmäharjoitus Johdanto (10 min) Tehtävä (60 min) Palaute (10 min) Koodaaminen - Miksi

Lisätiedot

Juoksun ja pituushypyn matemaattinen mallintaminen

Juoksun ja pituushypyn matemaattinen mallintaminen Koostanut: Juho Salminen, Elina Viro, Essi Rasimus Opettajalle Juoksun ja pituushypyn matemaattinen mallintaminen Kohderyhmä: Luokat 8-9 Esitiedot: Vertailuprosentti Taustalla oleva matematiikka: Suoran

Lisätiedot

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana.

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana. Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 pitää yllä oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä tukea myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta L1, L3, L5

Lisätiedot

Oppitunti 2 Peräkkäisyys

Oppitunti 2 Peräkkäisyys Oppitunti 2 Peräkkäisyys Oppitunnin tavoitteet Oppilas ymmärtää peräkkäisyyden merkityksen ohjelmoinnissa Oppilas ymmärtää, että ohjelma koostuu ohjeista, jotka tietokone suorittaa peräkkäisessä järjestyksessä

Lisätiedot

karkki grilli Makeis- ja grillituotevalikoiman poiminnat 1.1.2016-30.4.2016

karkki grilli Makeis- ja grillituotevalikoiman poiminnat 1.1.2016-30.4.2016 karkki grilli 1 2016 Makeis- ja grillituotevalikoiman poiminnat 1.1.2016-30.4.2016 uutuus Suklaalevyt 1300522 Karl Fazer Travel Toffee rocks and Cookies 20 x 130g 1300523 Karl Fazer Travel Iced coffee

Lisätiedot

Osoite: https://ggbm.at/tewz3jsv Tehtävä 1. Tutkitaan appletin kuutioita. a) Kuinka monta eripituista janaa voidaan piirtää yhdistämällä kaksi kuution kärkeä? b) Mikä a-kohdan janoista on pisin? Perustelkaa.

Lisätiedot

Kompassi-digikokeen suoritusten arviointi ja tulosten julkaisu

Kompassi-digikokeen suoritusten arviointi ja tulosten julkaisu Kompassi-digikokeen suoritusten arviointi ja tulosten julkaisu Kokeen suoritusten arvioinnin voi aloittaa heti, kun ensimmäinen oppilas on lähettänyt vastauksensa ja siten päättänyt kokeensa suorittamisen.

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu

https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu Johdatus ohjelmointiin 811122P Yleiset järjestelyt: Kurssin sivut noppa -järjestelmässä: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu 0. Kurssin suorittaminen Tänä vuonna kurssin suorittaminen tapahtuu

Lisätiedot

Pehmopapereiden matematiikkaa

Pehmopapereiden matematiikkaa Koostanut Iida Hirn ja Elina Viro Opettajalle Pehmopapereiden matematiikkaa Kohderyhmä: 9.luokka Esitiedot: Pinta-ala, tilavuus, tilastomatematiikka, Excel, verranto, koordinaatisto Taustalla oleva matematiikka:

Lisätiedot

Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei vaikuta arvosanan

Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei vaikuta arvosanan Oppiaineen nimi: MATEMATIIKKA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

Matematiikan opetuksen kehittäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla Petri Salmela & Petri Sallasmaa

Matematiikan opetuksen kehittäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla Petri Salmela & Petri Sallasmaa Matematiikan opetuksen kehittäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla 21.04.2010 Petri Salmela & Petri Sallasmaa Tutkimusorganisaatio Åbo Akademin ja Turun yliopiston tutkimusryhmät Pitkä yhteistyötausta

Lisätiedot

Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin

Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin Koulu- ja päiväkotiyhteistyö 2016-2017 Viimeksi päivitetty 30.1.2017 Vihdin kunnankirjasto 2 Ohjelmatarjottimen taustaa Kirjaston, päiväkodin ja koulun yhteistyö

Lisätiedot

Kompassi-digikokeen arvostelu ja tulosten julkaisu - opettaja

Kompassi-digikokeen arvostelu ja tulosten julkaisu - opettaja Kompassi-digikokeen arvostelu ja tulosten julkaisu - opettaja Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka arvostelet digikokeen ja julkaiset arvosanat opiskelijoille. Suoritusten arvostelun voi aloittaa heti, kun

Lisätiedot

1. Olkoot vektorit a, b ja c seuraavasti määritelty: a) Määritä vektori. sekä laske sen pituus.

1. Olkoot vektorit a, b ja c seuraavasti määritelty: a) Määritä vektori. sekä laske sen pituus. Matematiikan kurssikoe, Maa4 Vektorit RATKAISUT Sievin lukio Keskiviikko 12.4.2017 VASTAA YHTEENSÄ VIITEEN TEHTÄVÄÄN! MAOL JA LASKIN/LAS- KINOHJELMAT OVAT SALLITTUJA! 1. Olkoot vektorit a, b ja c seuraavasti

Lisätiedot

S: siirtää listan ensimmäisen luvun viimeiseksi V: vaihtaa keskenään listan kaksi ensimmäistä lukua

S: siirtää listan ensimmäisen luvun viimeiseksi V: vaihtaa keskenään listan kaksi ensimmäistä lukua A Lista Sinulle on annettu lista, joka sisältää kokonaisluvut 1, 2,, n jossakin järjestyksessä. Tehtäväsi on järjestää luvut pienimmästä suurimpaan käyttäen seuraavia operaatioita: S: siirtää listan ensimmäisen

Lisätiedot

Kodu Ohjeet. Jos päivityksiä ei löydy niin ohjelma alkaa latautumaan normaalisti.

Kodu Ohjeet. Jos päivityksiä ei löydy niin ohjelma alkaa latautumaan normaalisti. 1 Kodu Ohjeet Kodun käynnistys - Kodu peli kun on asennettu ja hienosäädetty omalle koneelle kohdilleen, niin sitten ei muutakuin pelaamaan / tekemään pelejä. Vihreästä Kodu kuvakkeesta pääset aloittamaan.

Lisätiedot

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma ESITTELY: Tuntisuunnitelma 3 ALAOHJELMAT Soveltuvuus: K-2 Ryhmäkoko: Parit Valmisteluaika: 5 minuuttia Kokonaisaika: 100 minuuttia Tehtäviä: 4 TUNTISUUNNITELMAN RUNKO Tehtävä 1: KUBO matkustaa 25 minuuttia

Lisätiedot

Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012

Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 1 Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 2 Opetushallitus Koulutuksen seurantaraportti 2013:4 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 3 1

Lisätiedot

Racket ohjelmointia II. Tiina Partanen 2015

Racket ohjelmointia II. Tiina Partanen 2015 Racket ohjelmointia II Tiina Partanen 2015 Sisältö 1) Peli I Yksinkertainen peli, jossa kerätään kohteita ja väistellään vaaroja Pitkälle viety koodi, johon täydennetään vain puuttuvat palat Ei tarvita

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE OHJEITA Valintakokeessa on kaksi osaa: TEHTÄVÄOSA: Ongelmanratkaisu VASTAUSOSA: Ongelmanratkaisu ja Tekstikoe HUOMIOI SEURAAVAA: 1. TEHTÄVÄOSAN tehtävään 7 ja

Lisätiedot

KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai

KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai 13.10. 2015 OPS 2014 Perusopetuksen Opetussuunnitelman Perusteet 2014, eli OPS 2014 Hyväksytty 2014, astuu voimaan 2016 Edellinen

Lisätiedot

Python-ohjelmointi Harjoitus 2

Python-ohjelmointi Harjoitus 2 Python-ohjelmointi Harjoitus 2 TAVOITTEET Kerrataan tulostuskomento ja lukumuotoisen muuttujan muuttaminen merkkijonoksi. Opitaan jakojäännös eli modulus, vertailuoperaattorit, ehtorakenne jos, input-komento

Lisätiedot

T harjoitustyö, kevät 2012

T harjoitustyö, kevät 2012 T-110.4100 harjoitustyö, kevät 2012 Kurssiassistentit T-110.4100@tkk.fi Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto 31.1.2012 Yleistä Kurssin osasuoritteita ovat kaksi osatenttiä,

Lisätiedot

Robotiikan opetussuunnitelma

Robotiikan opetussuunnitelma Robotiikan opetussuunnitelma Esi- ja alkuopetus Esi-ja alkuopetuksessa robotiikkaa ja ohjelmoinnillista ajattelua opiskellaan oppiainekohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti, sekä mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

Kompassi Suoritusten tarkistaminen ja tulosten julkaisu

Kompassi Suoritusten tarkistaminen ja tulosten julkaisu Kompassi Suoritusten tarkistaminen ja tulosten julkaisu Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka tarkistat kokeen ja julkaiset tulokset oppilaille. Suoritusten tarkistamisen voi aloittaa heti, kun ensimmäinen

Lisätiedot

KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma ja TVT Tiistai

KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma ja TVT Tiistai KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka 2. Luento - Opetussuunnitelma ja TVT Tiistai 25.10. 2016 OPS 2014 Perusopetuksen Opetussuunnitelman Perusteet 2014, eli OPS 2014 Hyväksytty 2014, astuu voimaan 2016

Lisätiedot

OHJELMOINTIA MONIPUOLISESTI MATEMATIIKAN OPETUKSESSA LUMA-PÄIVÄT, TAMPERE

OHJELMOINTIA MONIPUOLISESTI MATEMATIIKAN OPETUKSESSA LUMA-PÄIVÄT, TAMPERE OHJELMOINTIA MONIPUOLISESTI MATEMATIIKAN OPETUKSESSA LUMA-PÄIVÄT, TAMPERE Tuomo Riekkinen Pyhäselän koulu, Joensuu MIKSI OHJELMOINTIA MATEMATIIKKAAN? Joensuun kaupunki päätti hankkia kaikille 7. luokkalaisille

Lisätiedot

LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: PELIT JA TAKTIIKAT

LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: PELIT JA TAKTIIKAT LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: PELIT JA TAKTIIKAT 1. Alkupohdintaa Mitä lempipelejä oppilailla on? Ovatko ne pohjimmiltaan matemaattisia? (laskeminen, todennäköisyys ) Mitä taktiikoita esimerkiksi

Lisätiedot

Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta.

Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta. Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta. Vastauksia kysymyksiin Miten hahmon saa hyppäämään? Yksinkertaisen hypyn

Lisätiedot

4. Oheisessa 4x4 ruudukossa jokainen merkki tarkoittaa jotakin lukua. Mikä lukua salmiakki vastaa?

4. Oheisessa 4x4 ruudukossa jokainen merkki tarkoittaa jotakin lukua. Mikä lukua salmiakki vastaa? Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 30.1.2015 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Lisätiedot

Matematiikka vuosiluokat 7 9

Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikan opetuksen ydintehtävänä on tarjota oppilaille mahdollisuus hankkia sellaiset matemaattiset taidot, jotka antavat valmiuksia selviytyä jokapäiväisissä toiminnoissa

Lisätiedot

Vesi ja veden olomuodot lumitutkimuksien avulla

Vesi ja veden olomuodot lumitutkimuksien avulla Vesi ja veden olomuodot lumitutkimuksien avulla AIHE: S3: Lähiympäristön ja sen muutosten havainnointi (OPS 2014) IKÄLUOKKA: vuosiluokat 1-2 TAVOITTEET: Opetuksen tavoitteena on veteen tutustuminen erilaisten

Lisätiedot

karkki grilli Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.9.2015-31.12.2015

karkki grilli Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.9.2015-31.12.2015 karkki grilli 2 2015 Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.9.2015-31.12.2015 uutuus Suklaalevyt 130009 Karl Fazer maitosuklaa Sininen 22 x 200 g 1300507 Karl Fazer Salty popcorn 20 x 200 g 130014 Karl

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Johdatus ohjelmointiin 811122P Yleiset järjestelyt: Kurssin sivut noppa -järjestelmässä: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu 0. Kurssin suorittaminen Tänä vuonna kurssin suorittaminen tapahtuu

Lisätiedot

Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat

Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen - TVT-ajokortti (3 op) - Tietokone työvälineenä (1 op) - Opiskelutekniikka (2 op) - Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op) Heikki Lokki 24.9.2008 Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9)

Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9) Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9) Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 2 (9) Yleistä opintojaksosta Laajuus 3 op = 80 h, kokonaan lukukauden

Lisätiedot

Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa

Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa Tietokoneverkot T-110.4100 Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa ja Matti Siekkinen Tietokoneverkot 2014 sanna.suoranta@aalto.fi Kurssista kaksi versiota

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Tiina Partanen. Koodaamassa Matikantunnilla

Tiina Partanen. Koodaamassa Matikantunnilla Koodaamassa Matikantunnilla Racket-iskuryhmä? Ryhmä Tamperelaisia ja Ylöjärveläisiä opettajia, jotka testaavat ja kehittävät Racket-ohjelmointimateriaalia yläkoulun matematiikan (tietotekniikan ja fysiikan)

Lisätiedot

Code.org sivusto ohjelmoinnin opetuksessa

Code.org sivusto ohjelmoinnin opetuksessa Code.org sivusto ohjelmoinnin opetuksessa Innokas-verkosto Kati Sormunen 1 Tämän oppitunnin tavoitteena On ottaa käyttöön Code.org sivusto, jossa oppilas voi harjoitella ohjelmointia koulussa ja kotona

Lisätiedot

Ohjelmointi 1. Kumppanit

Ohjelmointi 1. Kumppanit Ohjelmointi 1 Kumppanit November 20, 2012 2 Contents 1 Mitä ohjelmointi on 7 2 Ensimmäinen C#-ohjelma 9 2.1 Ohjelman kirjoittaminen......................... 9 A Liite 11 3 4 CONTENTS Esipuhe Esipuhe 5

Lisätiedot

LYHYT MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE

LYHYT MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE LYHYT MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE 2.2.2018 A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän alla olevaan tilaan. Mikäli

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

- Kuvan osoittamalla tavalla klikkaa kohtaa Tallenna Tiedosto. - Esimerkissämme Firefox selaimessa latauspalkki näyttää tältä

- Kuvan osoittamalla tavalla klikkaa kohtaa Tallenna Tiedosto. - Esimerkissämme Firefox selaimessa latauspalkki näyttää tältä 1 KODU OHJEET OSA 2 KODUN ASENNUS - Aloitamme asennuksen menemällä osoitteeseen www.google.fi ja sinne kirjoitamme kuvan osoittamalla tavalla kodu ja kun kuvan tapainen linkki listalta löytyy, niin siitä

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

EuroTraffic Language Training

EuroTraffic Language Training EuroTraffic Language Training Käyttäjän opas Sisällysluettelo Kurssin aloittaminen... 3 Rekisteröityminen... 4 Sisäänkirjautuminen... 6 Tehtävien aloittaminen... 7 Sanasto... 9 Yhdistä ääni ja kuva...

Lisätiedot

Koostanut: Anne Ranta-Nilkku, Elina Viro. Funktiot arjessani

Koostanut: Anne Ranta-Nilkku, Elina Viro. Funktiot arjessani Koostanut: Anne Ranta-Nilkku, Elina Viro Opettajalle Funktiot arjessani Kohderyhmä: 9. luokka Esitiedot: Koordinaatisto Taustalla oleva matematiikka: Riippuvuus, riippuvuuden esittäminen muuttujien avulla,

Lisätiedot

18. TET työelämään tutustuminen

18. TET työelämään tutustuminen 18. TET työelämään tutustuminen Keskeiset sisällöt työelämään tutustumisen käytännöt omassa koulussa TET-jaksoon valmistautuminen TET-paikan valinta ja hankkiminen TET-jakson merkityksen ymmärtäminen Tuntitehtäviä

Lisätiedot

Lähtölaukaus koodaukseen! Arto Hietapelto, kevät Innokas All Rights Reserved

Lähtölaukaus koodaukseen! Arto Hietapelto, kevät Innokas All Rights Reserved Lähtölaukaus koodaukseen! Arto Hietapelto, kevät 2017 2015 Innokas All Rights Reserved Mitä koodaus on? Kuka? Mistä? Mitä? Video Käskytä robottia kuorimaan banaani! Kuluttaja 2015 Matti Parkkonen All Rights

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Harjoitus 6. Käytä String-luokasta vain charat- ja length-operaatioita.

Harjoitus 6. Käytä String-luokasta vain charat- ja length-operaatioita. Nämä ovat kurssin viimeiset harjoitukset. Hyväksytyistä ratkaisuista ja läsnäoloista kerättyjen pisteiden summan tulee olla vähintään 40 % ( pistettä) tehtävien ja läsnäolopisteiden kokonaislukumäärien

Lisätiedot

Perinteiset tietokoneohjelmat alkavat pääohjelmasta, c:ssä main(), jossa edetään rivi riviltä ja käsky käskyltä.

Perinteiset tietokoneohjelmat alkavat pääohjelmasta, c:ssä main(), jossa edetään rivi riviltä ja käsky käskyltä. TIETOKONEOHJELMIEN RAKENNE Perinteiset tietokoneohjelmat alkavat pääohjelmasta, c:ssä main(), jossa edetään rivi riviltä ja käsky käskyltä. Teollisuusautomaation ohjelmiin on lainattu runsaasti perinteisen

Lisätiedot

OHJELMOINTILAITE 10/50

OHJELMOINTILAITE 10/50 OHJELMOINTILAITE 10/50 1 2 3 4 5 6 17 16 15 7 14 8 13 12 11 10 9 1) Näyttö 1 taivutuksen nro. 2) Näyttö 2 kulma 3) LED merkkivalo MANUAALI 4) OFF-SET. 5) Taivutussuunta. 6) Palautus 7) Käynnistys ja resetointi.

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE OHJEITA Valintakokeessa on kaksi osaa: TEHTÄVÄOSA: Ongelmanratkaisu VASTAUSOSA: Tekstikoe ja Ongelmanratkaisu HUOMIOI SEURAAVAA: 1. TEHTÄVÄOSAN tehtävään 7 ja

Lisätiedot

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari OPPIMISTEHTÄVÄT Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa: www.teaviisari.fi/verkkokoulu

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Pong-peli, vaihe Koordinaatistosta. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana

Pong-peli, vaihe Koordinaatistosta. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 2 Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana Laitetaan pallo liikkeelle Tehdään kentälle reunat Vaihdetaan kentän taustaväri Zoomataan

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot