KALEVAN KIERROS XXXIV

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KALEVAN KIERROS XXXIV"

Transkriptio

1 KALEVAN KIERROS XXXIV TULOSJULKAISU MARATON N:o 3 / 2010 Reitti ja sää saivat hyvälle tuulelle Oulun NMKY Lähtösuoralla riitti vilskettä KALEVAN KIERROKSEN MARATON OULUSSSA Oulun Terwahölkkä- ja maraton on vakavasti otettava vaihtoehto Kalevan kierroksen maratoniksi myös vuonna 2012 ja ehkä jatkossakin. Kalevan kierroksen maraton juostiin toukokuun lopulla ensimmäistä kertaa Oulussa. Pohjoisesta ulottuvuudesta ei ollut tietoakaan, sillä tapahtuma sattui poikkeuksellisen lämpimän sääjakson loppuhenkäyksiin. Oulun Terwahölkkä- ja maraton liikutti maratonin, puolikkaan ja kympin reiteillä noin 2700 lähtijää, joista vajaat 300 oli kalevankiertäjiä. Kyseessä oli tapahtuman ennätysosanotto, aikaisemman osallistujaennätyksen ollessa vajaa Elämää reitin varrella Meren rannassa ja Oulujoen suistossa kiertävä tasainen reitti miellytti juoksijoita monin tavoin. Anonyymin pikagallupin vastaajat kiittelivät kauniita maisemia, pyöräteillä kulkevaa reittiä sekä matkan varrelle järjestettyä ohjelmaa. Kaunis sää oli houkutellut myös mukavasti katsojia reitin varrelle. Tarkoitus on saada osallistujille massatapahtuman tuntua myös muilla asioilla kuin osallistujamäärällä, sanoo järjestäjätahon Oulun NMKY:n Henri Dufva. ONMKY:ssä kyllä tiedetään, mitä onnistunut juoksutapahtuma vaatii, sillä järjestäjien porukasta löytyy todellisia juoksuniiloja. Tapahtuman onnistumisen tietää hyvin pitkälti siitä, miten sähköposti laulaa palautetta viikon parin sisällä. Nyt on tullut oikeastaan pelkkää kiitosta. Käytännössä ainoa asia mistä meille on huomautettu, on se, että palkinnot voisivat olla mieluummin lahjakortteja kuin vaikkapa juoksuvälineitä. Lahjakortit ovat olleet käytössä aiemminkin ja jatkossa palattaneen tähän käytäntöön, Dufva sanoo. Kaartinen kiitteli reittiä Kalevan kierroksen maratonvastaava Markku Kaartinen saavutti Terwamaratonin maalilinjan hieman yli kolmen tunnin kohdalla. Reitti miellytti, oma juoksu ei. Tämä oli mukava lenkki ja matkan varrella oli paljon nähtävää, Kaartinen totesi tuoreeltaan juoksun jälkeen. Toukokuussa juostavalle Kalevan kierroksen maratonille ei

2 2 ole monia vaihtoehtoja. Mikäli maraton halutaan juosta massatapahtuman yhteydessä, niin tämä on vahva vaihtoehto jatkossa, Kaartinen näkee. Ensi vuonna Kalevan kierroksen maraton juostaan Varkaudessa, mutta sen jälkeen Terwamaraton on jälleen varteenotettava ehdokas. Kokenutkin juoksija voi joskus erehtyä. Uskelan Urhoja edustava Kaartinen lähti haukkaamaan liian isoa palaa valmistautumiseensa nähden. Vedin kilometrit liian kovaa. Sain kalevankiertäjien maratonin voittaneen Sami-Jukka Hämäläisen kiinni, mutta viimeiset 15 kilometriä menivät jalat muusina, Kaartinen kertasi. Oli melkein liian kuuma juosta, Kaartinen ihmetteli kesken kevättä tullutta kesää. Kaartisen valmistautuminen maratonille oli käytännössä parin viikon pikakurssi, sillä selän välilevy ehti vaivata kevään mittaan. Oma ennätys jäi parinkymmenen minuutin päähän. Kaartisen paras laji Kalevan kierroksella on ilman muuta suunnistus, jossa hän kuului Suomen parhaimmistoon 1990-luvulla. Kirjoittavan Kiertäjän palsta Keskustelua kahden tonnin järjestelmän vaihtoehdoista? Nettisivut uudistuu. Kierros näyttäytyy Sulkavalla. Edellisessä nettijulkaisussa ehdotin vaihtoehtoa nykyisille hiihdon ja soudun kahden tonnin järjestelmille. Olen saanut runsaasti kommentteja ehdotukseeni kaikentasoisilta kiertäjiltä, niin pitkän Kierroksen kuin Puolimatkojen näkökulmista. Kritiikkipuolen kommenteissa yhtä potuttaa vuorosoudun sekasarjassa naiselle kohdistuva sakkolisäajan kohtuuttomuus, toinen taas pohtii pisteytyksen monimutkaistumista ja kolmas haluaa 80-luvun mukavan meiningin takaisin. Toisaalla Kierroksen foorumilla h e r ä t e t ä ä n h e n k i i n y h t ä v a n h a a e h d o t u s t a kymmenottelupisteytyksen malliin. Tärkeintä nyt onkin että puhutaan. Päätetään sitten kun ollaan yhtä mieltä. Kiirehän meillä ei ole, sillä K i e r r o s t o i m i i n yk yiselläänkin ih an mainiosti, siis ainakin minun mielestäni. Hämäläinen jatkoi kärjessä Kalevan kiertäjistä parhaan ajan kirjauttanut Tuusulan Tallaajien Sami-Jukka Hämäläinen viipyi kokomatkalla ja piti paikkansa kokonaiskilpailun kärjessä kolmen lajin jälkeen. Toiseksi maratonilla juoksi Seppo Lamminmäki ajalla ja kolmas oli Otaniemen Jyllääjien Juhana Pakkasmaa ajalla Kaartisen riitti nelossijaan ja hän oli maratonin jälkeen kierroksen kokonaiskisassa toinen. Puolikkaan ykkönen oli Reilut Miehet Hawumetsien edustaja Antti K o r k e a k a n g a s a j a l l a Terwamaratonilla kalevankiertäjät saivat hyvää kiriapua muun muassa kovilta venäläisjuoksijoilta, joita tapahtuman juoksijavaihto tuo itärajan takaa. Miesten maratonin tuloslistan kärjessä onkin viime vuosina komeillut venäläisnimiä. Mukana on entisiä maajoukkuetason juoksijoita, Dufva kertoo. Kevään 2010 Terwamaratonin nopein oli Pietarin Sergey Druzhinin ajalla Juha Lehtonen sunnuntaina , eli viikko Kierroksen soudun jälkeen. Joukkueeseen valittiin erittäin kestäviä ja kokeneita soutajia, joista noin puolet on kiertäjiä ja loput Suomen soudun parhaimmistoa. Kiertäjistä ovat mukana veneessä: Jarmo Valli, Mikko Nieminen, Juha Lehtonen, Markku Kaartinen, Joonas Ahola ja Mika Lehtonen. Tärkeä treenikisa on Kaarinan soutu Katsotaan mihin kiertäjien paukut riittävät, sillä vastus on kovin mahdollinen. Punkaharjulla nähdään. Soutuonnea uudella reitillä! Jussi Kierroksen nettisivujen uudistus on käynnissä. Olemme hankkimassa nykyistä huomattavasti helppokäyttöisemmän ja m o d e r n i n n e t t i s e l a i n p o h j a i s e n sivustotyökalun. Enää eivät ole päivitykset yhden totaalisesti ylikuormitetun henkilön takana. Myös sivuston kapasiteetti tulee r i i t t ä m ä ä n p i t k ä l l e tulevaisuuteen. Olen varma, että tämä uudistus tuo meille roppakaupalla toivottua näkyvyyttä sekä toimintaa aktivo ivan työkalun. Kalevan Kierros kilpailee tosissaan muuta maailmaa vastaan Kirkkoveneiden 6 0 k m M M - l ä h d ö s s ä

3 3 Tulokset / Kalevan Kierros Sija Nimi Seura Sarja Lkm Yht.pisteet Laji Aika Sija Pisteet 1 Hämäläinen Sami-Jukka Tuusulan Tallaajat Valkeala M ,81 Maraton 2:56: ,00 Hiihto V 3:10: ,00 Luistelu 0:56: ,81 2 Kaartinen Markku Uskelan Urhot Perniö M ,45 Maraton 3:03: ,13 Hiihto P 3:47: ,83 Luistelu 0:56: ,49 3 Ruuska Vesa KENSU-KK Kangasala M ,56 Maraton 3:07: ,77 Hiihto P 3:48: ,94 Luistelu 0:56: ,85 4 Rajahalme Reijo Kankaanpään Kalevankiertäjät Kankaanpää M ,26 Maraton 3:05: ,92 Hiihto P 3:55: ,85 Luistelu 0:56: ,49 5 Hellberg Timo Uskelan Urhot Salo M ,16 Maraton 3:36: ,33 Hiihto P 3:32: ,00 Luistelu 0:57: ,83 6 Lamminmäki Seppo Espoo M ,39 Maraton 2:57: ,13 Hiihto P 4:10: ,42 Luistelu 0:59: ,84 7 Sippu Ossi Kuntokonnat Varkaus M ,17 Maraton 3:45: ,12 Hiihto P 3:37: ,04 Luistelu 0:55: ,00 8 Valli Jarmo Uskelan Urhot Turku M ,42 Maraton 3:22: ,17 Hiihto V 3:33: ,73 Luistelu 0:57: ,51 9 Köninki Kari KENSU-KK Pieksämäki M ,28 Maraton 3:32: ,38 Hiihto V 3:28: ,73 Luistelu 0:56: ,17 10 Miettinen Jouni Kuntokonnat Varkaus M ,17 Maraton 3:20: ,69 Hiihto V 3:38: ,33 Luistelu 0:57: ,15 11 Lehtonen Juha Tuusulan Tallaajat Paippinen M ,41 Maraton 3:49: ,58 Hiihto V 3:20: ,73 Luistelu 0:56: ,09 12 Lehtonen Mika Tuusulan Tallaajat Vantaa M ,15 Maraton 3:26: ,57 Hiihto V 3:39: ,85 Luistelu 0:57: ,74 13 Mantere Markku Kristiinan Urheilijat Kristiinankaupunki M ,50 Maraton 3:13: ,50 Hiihto V 3:15: ,18 Luistelu 1:10: ,81 14 Halonen Kyösti Helsinki M ,78 Maraton 3:39: ,03 Hiihto P 3:58: ,55 Luistelu 0:57: ,20 15 Valjakka Pekka Tuusulan Tallaajat Jokela M ,10 Maraton 3:08: ,39 Hiihto V 4:10: ,51 Luistelu 0:57: ,20 16 Niiranen Toni Ausgezeichnet-Klub Helsinki M ,66 Maraton 3:19: ,92 Hiihto P 4:17: ,56 Luistelu 0:59: ,18 17 Kinnunen Kari Kuntokonnat Varkaus M ,12 Maraton 3:23: ,87 Hiihto V 3:49: ,59 Luistelu 0:59: ,66 18 Pöyry Jorma Selän sitkeät Hollola M ,38 Maraton 4:01: ,18 Hiihto P 3:57: ,35 Luistelu 0:56: ,85 19 Tolvanen Olavi Järvenpää M ,67 Maraton 3:38: ,43 Hiihto P 4:00: ,77 Luistelu 1:02: ,47 20 Pirinen Jussi Tuusulan Tallaajat Helsinki M ,64 Maraton 3:29: ,49 Hiihto V 4:08: ,66 Luistelu 0:56: ,49 21 Hyvönen Kari KENSU-KK Jyväskylä M ,53 Maraton 3:41: ,95 Hiihto V 3:56: ,09 Luistelu 0:56: ,49 22 Ilola Ari Tammelan Ryske Liesjärvi M ,54 Maraton 3:25: ,56 Hiihto P 4:18: ,09 Luistelu 1:02: ,89 23 Ahtola Jari Nurmijärvi M ,22 Maraton 3:38: ,92 Hiihto V 3:59: ,15 Luistelu 0:57: ,15 24 Haataja Janne Laatulasset Lepsämä M ,50 Maraton 3:56: ,25 Hiihto P 3:56: ,80 Luistelu 0:59: ,45 25 Lappalainen Hannu Helsinki M ,55 Maraton 3:37: ,00 Hiihto P 4:14: ,09 Luistelu 1:02: ,47 26 Väisänen Aimo KENSU-KK Jyväskylä M ,22 Maraton 3:55: ,86 Hiihto V 4:01: ,02 Luistelu 0:55: ,35

4 4 Tulokset / Kalevan Kierros 27 Mäkipelto Eero KENSU-KK Keuruu M ,63 Maraton 4:01: ,58 Hiihto V 3:33: ,76 Luistelu 1:01: ,29 28 Kuus i Klaus Espoon Etanat Espoo M ,86 Maraton 3:35: ,20 Hiihto V 4:08: ,36 Luistelu 0:59: ,31 29 Kortesmaa Mika Uskelan Urhot Hevonpää M ,15 Maraton 3:58: ,17 Hiihto V 3:55: ,46 Luistelu 0:57: ,51 30 Ylönen Mikko Laatulasset Vantaa M ,86 Maraton 3:44: ,70 Hiihto P 4:25: ,41 Luistelu 1:03: ,75 31 Hartvik Esko Laihian Luja Jukaja M ,21 Maraton 3:59: ,92 Hiihto V 4:12: ,78 Luistelu 0:57: ,51 32 Kumpula Alpo Tuusulan Tallaajat Tuusula M ,58 Maraton 3:42: ,06 Hiihto V 4:09: ,34 Luistelu 1:02: ,18 33 Lukkarinen Ari Tuusulan Tallaajat Tuusula M ,86 Maraton 3:44: ,38 Hiihto P 4:35: ,73 Luistelu 1:03: ,75 34 Levanen Markku Lahti M ,97 Maraton 3:53: ,88 Hiihto V 3:47: ,59 Luistelu 1:07: ,50 35 Moilanen Erkki Pirkkala M ,96 Maraton 3:20: ,21 Hiihto V 3:57: ,43 Luistelu 1:15: ,32 36 Hakuni Jukka SKSHS Helsinki M ,26 Maraton 3:56: ,95 Hiihto V 3:51: ,81 Luistelu 1:07: ,50 37 Alarvo Esa Kiiminki M ,94 Maraton 4:04: ,19 Hiihto V 3:47: ,38 Luistelu 1:06: ,36 38 Iitti Jukka KENSU-KK Jyväs kylä M ,76 Maraton 4:33: ,41 Hiihto V 3:55: ,16 Luistelu 0:57: ,20 39 Kuitunen Martti Joutsan Pommi Mieskonmäki M ,70 Maraton 3:55: ,40 Hiihto V 3:57: ,12 Luistelu 1:06: ,18 40 Ynnilä Riitta Uskelan Urhot Suomusjärvi N ,60 Maraton 3:34: ,64 Hiihto V 4:04: ,85 Luistelu 1:11: ,12 41 Hämäläinen Raimo Uskelan Urhot Vantaa M ,96 Maraton 3:53: ,50 Hiihto V 4:00: ,65 Luistelu 1:07: ,81 42 Yli-Karro Tapio Rauman Kalevankiertäjät Rauma M ,24 Maraton 4:01: ,98 Hiihto V 4:26: ,95 Luistelu 0:59: ,31 43 Vilhu Ossi Ass i Group Lappeenranta M ,08 Maraton 4:25: ,57 Hiihto V 3:43: ,44 Luistelu 1:04: ,07 44 Tunturi Markku Valkeakosken Haka Valkeakoski M ,60 Maraton 3:57: ,75 Hiihto V 4:07: ,67 Luistelu 1:05: ,19 45 Savioja Erkki Ilmajoen Kisailijat Koskenkorva M ,05 Maraton 4:02: ,10 Hiihto V 4:40: ,79 Luistelu 0:56: ,17 46 Jäppinen Hannu Kuntokonnat Pieksämäki M ,58 Maraton 4:14: ,36 Hiihto V 4:01: ,12 Luistelu 1:04: ,11 47 Tapanainen Samuli Hämeenlinnan Hitaat Hämeenlinna M ,10 Maraton 3:39: ,71 Hiihto P 4:46: ,46 Luistelu 1:10: ,93 48 Savonen Eero Tuusulan Tallaajat Helsinki M ,29 Maraton 3:49: ,14 Hiihto V 4:15: ,74 Luistelu 1:08: ,41 49 Rikula Kaisa Kajaani N ,87 Maraton 3:47: ,02 Hiihto P 4:22: ,42 Luistelu 1:15: ,42 50 Alho Ari Uskelan Urhot Kaarina M ,90 Maraton 4:09: ,83 Hiihto P 4:30: ,57 Luistelu 1:07: ,50 51 Teittinen Matti Uskelan Urhot Turku M ,18 Maraton 3:38: ,18 Hiihto P 5:01: ,60 Luistelu 1:08: ,40 52 Korpela Antero Hämeenlinnan Hitaat Hämeenlinna M ,96 Maraton 4:10: ,79 Hiihto V 3:59: ,72 Luistelu 1:08: ,45

5 5 Tulokset / Kalevan Kierros 53 Takanen Marko Espoo M ,12 Maraton 3:57: ,21 Hiihto V 4:15: ,96 Luistelu 1:07: ,95 54 Tikkanen Paavo Nokia Road Runners Somero M ,28 Maraton 3:51: ,50 Hiihto V 4:15: ,80 Luistelu 1:14: ,97 55 Korhonen Hanna Ristijärven Pyry Ristijärvi N ,11 Maraton 4:04: ,04 Hiihto V 3:59: ,99 Luistelu 1:16: ,09 56 Kivi Ilkka Sexthlon Ry Pirkkala M ,95 Maraton 3:53: ,05 Hiihto P 4:46: ,42 Luistelu 1:14: ,48 57 Eskelinen Ville Uskelan Urhot Halikko M ,35 Maraton 4:16: ,80 Hiihto V 4:21: ,13 Luistelu 1:07: ,42 58 Huotari Markku Otaniemen jyllääjät Helsinki M ,34 Maraton 3:58: ,27 Hiihto P 4:21: ,47 Luistelu 1:20: ,61 59 Kotola Mikko Helsinki M ,53 Maraton 3:45: ,68 Hiihto V 4:55: ,40 Luistelu 1:08: ,46 60 Heliste Jouni Koria M ,27 Maraton 3:41: ,48 Hiihto P 4:44: ,40 Luistelu 1:22: ,39 61 Helminen Jaakko Tuusulan Tallaajat Tuusula M ,53 Maraton 4:02: ,74 Hiihto P 5:11: ,17 Luistelu 1:11: ,63 62 Heikkinen Esko Rasti Hyry Mustasaari M ,88 Maraton 4:30: ,99 Hiihto P 4:41: ,21 Luistelu 1:13: ,68 63 Kosonen Taisto KK-Team Someron Esa Somero M ,85 Maraton 3:47: ,29 Hiihto P 4:51: ,80 Luistelu 1:24: ,76 64 Niskanen Jorma Tuusulan Tallaajat Jokela M ,33 Maraton 4:23: ,99 Hiihto P 4:59: ,26 Luistelu 1:10: ,09 65 Sameri Juha Espoon Etanat Kirkkonummi M ,65 Maraton 5:27: ,61 Hiihto V 4:32: ,55 Luistelu 0:56: ,49 66 Helminen Erkki Tuusulan Tallaajat Tuusula M ,64 Maraton 4:07: ,04 Hiihto P 5:10: ,13 Luistelu 1:14: ,48 67 Aurasmaa Heikki Korvenpojat Espoo M ,50 Maraton 4:32: ,52 Hiihto P 5:19: ,89 Luistelu 1:06: ,09 68 Heino Olavi KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,78 Maraton 3:48: ,35 Hiihto P 5:21: ,01 Luistelu 1:19: ,42 69 Ropponen Pekka Espoon Etanat Helsinki M ,51 Maraton 3:57: ,37 Hiihto V 5:03: ,28 Luistelu 1:12: ,87 70 Kinnunen Virpi Rantasalmen Urheilijat Parkumäki N ,72 Maraton 4:15: ,23 Hiihto V 4:21: ,75 Luistelu 1:19: ,73 71 Aalto Eero KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,50 Maraton 5:10: ,47 Hiihto P 4:38: ,63 Luistelu 1:08: ,40 72 Elomäki Kari Helsinki Triathlon Helsinki M ,02 Maraton 4:14: ,28 Hiihto V 4:42: ,81 Luistelu 1:14: ,93 73 Granholm Patric Uskelan Urhot Turku M ,84 Maraton 4:15: ,72 Hiihto P 5:20: ,12 Luistelu 1:14: ,00 74 Nurmi Juha Espoon Etanat Espoo M ,64 Maraton 3:38: ,69 Hiihto P 5:15: ,08 Luistelu 1:30: ,87 75 Koskinen Heikki Lappeenranta Lappeenranta M ,06 Maraton 4:03: ,30 Hiihto V 4:47: ,76 Luistelu 1:19: ,00 76 Toroi Jari Kuntokonnat joroinen M ,24 Maraton 4:50: ,22 Hiihto V 4:23: ,58 Luistelu 1:13: ,45 77 Supponen Matti Melaveikot Bryssel M ,22 Maraton 4:38: ,17 Hiihto P 5:27: ,72 Luistelu 1:09: ,33 78 Kröger Hannu KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,29 Maraton 4:41: ,22 Hiihto P 5:12: ,73 Luistelu 1:12: ,34

6 6 Tulokset / Kalevan Kierros 79 Vääränen Juha-Matti Otaniemen jyllääjät Helsinki M ,69 Maraton 4:02: ,78 Hiihto P 5:33: ,92 Luistelu 1:18: ,98 80 Kinnunen Timo Rantasalmen Urheilijat Parkumäki M ,02 Maraton 4:37: ,49 Hiihto P 5:28: ,07 Luistelu 1:11: ,46 81 Luoto Markku Löylyn lyömät Mietoinen M ,65 Maraton 4:31: ,12 Hiihto P 5:27: ,49 Luistelu 1:13: ,04 82 Sillanpää Juhani Espoon Etanat Helsinki M ,54 Maraton 4:18: ,46 Hiihto V 5:12: ,35 Luistelu 1:14: ,72 83 Ihantoja Matti Sammun Kunto Huittinen M ,68 Maraton 4:27: ,44 Hiihto P 5:24: ,27 Luistelu 1:18: ,97 84 Kiiski Osmo KK-Team Someron Esa Hirsjärvi M ,60 Maraton 5:17: ,01 Hiihto P 4:46: ,41 Luistelu 1:16: ,18 85 Pakarinen Tomi Myllykosken Pallo-47 Myllykoski M ,27 Maraton 4:28: ,18 Hiihto P 5:35: ,86 Luistelu 1:17: ,24 86 Kaljunen Jani Sammun Kunto Huittinen M ,80 Maraton 5:05: ,79 Hiihto P 5:18: ,40 Luistelu 1:12: ,61 87 Sipi Markku Espoo M ,21 Maraton 4:20: ,18 Hiihto P 5:49: ,16 Luistelu 1:19: ,87 88 Lehtonen Marjatta KK-Team Someron Esa Helsinki N ,61 Maraton 4:13: ,06 Hiihto V 5:13: ,17 Luistelu 1:22: ,39 89 Liukko Ilmo Kuntokonnat Sulkava M ,18 Maraton 4:49: ,96 Hiihto V 5:14: ,85 Luistelu 1:11: ,38 90 Kossila Hanna Uskelan Urhot Salo N ,60 Maraton 4:46: ,57 Hiihto P 5:42: ,50 Luistelu 1:16: ,52 91 Sundman Merja Rauman Kalevankiertäjät Rauma N ,70 Maraton 3:52: ,18 Hiihto P 5:41: ,42 Luistelu 1:41: ,10 92 Löyttyniemi Jorma Tervakosken Pato Tervaskoski M ,61 Maraton 5:40: ,96 Hiihto V 4:50: ,55 Luistelu 1:19: ,09 93 Siltala Onni Myllykosken Kilpa-Veikot Ummeljoki M ,17 Maraton 5:20: ,46 Hiihto P 4:57: ,14 Luistelu 1:34: ,57 94 Reunanen Kaisa Mikkeli N ,61 Maraton 5:28: ,64 Hiihto V 5:25: ,43 Luistelu 1:29: ,55 95 Kutvonen Hannu Kuntokonnat Joroinen M ,03 Maraton 5:36: ,98 Hiihto V 6:06: ,31 Luistelu 1:19: ,73 96 Blomster Rainer Tuusulan Tallaajat Kerava M ,42 Maraton 6:16: ,39 Hiihto P 5:32: ,23 Luistelu 1:28: ,81 97 Kotila Minna Toholammin Urheilijat Toholampi N ,11 Maraton 5:24: ,44 Hiihto V 5:48: ,59 Luistelu 1:40: ,07 98 Viitanen Risto Tuusulan Tallaajat Tuusula M ,52 Maraton 7:17: ,77 Hiihto P 5:25: ,59 Luistelu 1:49: ,16 99 Salonen Terttu Uskelan Urhot Hyvinkää N ,94 Maraton 7:13: ,59 Hiihto P 7:13: ,34 Luistelu 1:28: , Kuoppala Seppo Selän sitkeät Pertunmaa M ,90 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:19: ,41 Luistelu 0:56: , Hevonoja Jani Viialan Viri Viiala M ,53 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:15: ,60 Luistelu 1:01: , Penttinen Jaakko Tuusulan Tallaajat Mäntyharju M ,18 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:35: ,01 Luistelu 0:56: , Pakkasmaa Juhana Otaniemen jyllääjät Saukkola M ,03 Maraton 3:00: ,05 Hiihto P 3:58: , Mustonen Aki Tammelan Ryske Nousiainen M ,92 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:11: ,83 Luistelu 0:56: ,09

7 7 Tulokset / Kalevan Kierros 105 Nurminen Jaakko Uskelan Urhot Salo M ,15 Maraton 3:12: ,09 Hiihto V 3:36: , Tolvanen Ari Kuntokonnat Varkaus M ,47 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:53: ,96 Luistelu 0:57: , Pasanen Antti KuUS (Kuusankosken Urheiluseura) Espoo M ,60 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:12: ,02 Luistelu 1:01: , Salonen Pertti Espoon Etanat Espoo M ,90 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:00: ,16 Luistelu 1:05: , Päivärinta Juha KK-Team Someron Esa Somero M ,93 Maraton 3:25: ,97 Hiihto V 3:48: , Tylli Niclas Outotec Veikkola M ,32 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:37: ,13 Luistelu 1:08: , Rytkönen Antti Himalayan Rapid Rowers Porvoo M ,91 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:28: ,38 Luistelu 0:56: , Hyttinen Jouko SU Seinäjoki M ,15 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:28: ,51 Luistelu 1:06: , Lähdesmäki Veli-Matti RASTI-HYRY Seinäjoki M ,99 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:33: ,45 Luistelu 1:06: , Behm Kimmo Tuusulan Tallaajat Nurmijärvi M ,04 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:47: ,36 Luistelu 1:04: , Kivinen Visa Outotec Espoo M ,35 Maraton 3:58: ,50 Luistelu 1:06: , Antila Tero Tuusulan Tallaajat Kerava M ,25 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:34: ,21 Luistelu 1:03: , Piiroinen Heikki Liperin Taimi ry Roukalahti M ,55 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:17: ,40 Luistelu 1:07: , Rantanen Pauli Hämeenlinnan Hitaat Hauho M ,63 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:01: ,79 Luistelu 1:13: , Heikkinen Jussi Vantaan Pyöräilijät Helsinki M ,00 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:46: ,81 Luistelu 1:05: , Kokko Juha Viiala M ,09 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:36: ,22 Luistelu 1:30: , Vaarno Jussi Outotec Sundsberg M ,94 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:08: ,52 Luistelu 1:20: , Ahlqvist Pekka Vantaa M ,14 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 5:12: ,27 Luistelu 1:11: , Kouhia Markku Hämeenlinnan Hitaat Rautajärvi M ,01 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:42: ,50 Luistelu 1:19: , Kossila Olavi Uskelan Urhot Salo M ,28 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 5:25: ,15 Luistelu 1:11: , Hautamäki Matti Sveitsiläiset Emäsalo M ,63 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:55: ,54 Luistelu 1:12: , Salonen Esa Selän sitkeät Heinola M ,89 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:00: ,81 Luistelu 1:13: , Pirinen Petteri Tuusulan Tallaajat Helsinki M ,68 Maraton 3:57: ,20 Hiihto V 5:03: , Pietilä Tarmo Tammelan Ryske Tammela M ,03 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:20: ,44 Luistelu 1:12: , Marjamaa Juhani kunto pirkat Tampere M ,46 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:24: ,83 Luistelu 1:11: , Ristola Esa-Matti Tuusulan Tallaajat Järvenpää M ,82 Maraton 4:19: ,55 Hiihto P 5:18: ,27

8 8 Tulokset / Kalevan Kierros 131 Laaninen Kari Liperin Taimi Ylämylly M ,87 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:10: ,55 Luistelu 1:16: , Poskela Jarno TIROTHOT Espoo M ,15 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 5:47: ,51 Luistelu 1:17: , Perkamo Osmo Karhukopla Helsinki M ,12 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:42: ,92 Luistelu 1:13: , Eloneva Sanni KuUS (Kuusankosken Urheiluseura) Espoo N ,21 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:17: ,40 Luistelu 1:19: , Hägg Toni KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,02 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 6:57: ,01 Luistelu 1:09: , Selander Kalevi Kankaanpään Kalevankiertäjät Kankaanpää M ,47 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 6:00: ,06 Luistelu 1:22: , Hautamäki Juk ka Kovat Menijät Kemi M 2 987,31 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:22: ,36 Luistelu 1:23: , Mäki Reino Rauman Kalevankiertäjät Rauma M ,06 Maraton 5:22: ,47 Luistelu 1:19: , Lehtimäki Reijo Sexthlon ry Raisio M ,61 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 5:50: ,44 Luistelu 1:28: , Kujala Jaakko TIROTHOT Itäkylä M ,67 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 7:07: ,67 Luistelu 1:15: , Suomi Maarit Uskelan Urhot Turku N ,65 Maraton 5:24: ,27 Luistelu 1:36: , Ahola Timo Iso Lehmämaan pluttaajat Uusikaupunki M ,21 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 6:53: ,99 Luistelu 1:34: , Vähä Kauko Kouvola Kouvola M ,17 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 6:12: ,03 Luistelu 1:34: , Niemikoski Olavi Tuusulan Tallaajat Nukari M ,59 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 5:38: ,32 Luistelu 1:59: , Huuhka Jouko Kankaanpään Kalevankiertäjät Kankaanpää M ,17 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:56: , Kauppinen Sami Tuusulan Tallaajat Halmeniemi M 1 925,48 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:59: , Suono Jari Laatulasset Vantaa M ,95 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:04: , Kainulainen Martti Kuopio M ,11 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:04: , Hellström Magnus TIROTHOT Espoo M 1 806,18 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:06: , Moilanen Jari Tuusulan Tallaajat Helsinki M ,09 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:16: , Nikkanen Aulis Uskelan Urhot Helsinki M ,40 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:17: , Hujanen Jari Hyvinkää M ,65 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 4:59: , Sumiala Kari Sexthlon ry Turku M ,32 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:19: , Helenne Antti Tuusulan Tallaajat Helsinki M ,93 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:20: , Häkkinen Saila Sveitsiläiset Hyvinkää N ,07 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 4:56: , Lindström Mikael M ,09 Maraton 4:50: ,09

9 9 Tulokset / Kalevan Kierros 157 Asukas Tauno Kankaanpään Kalevankiertäjät Lohikko M ,65 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 1:37: , Uusitalo Reino Albatrossi Huutjärvi M ,25 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 5:37: ,25 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat Sija Nimi Seura Sarja Lkm Yht.pisteet Laji Aika Sija Pisteet 1 Korkeakangas Antti Reilut Miehet Havumetsien Hyllykallio M ,73 Maraton 1:20: ,00 Hiihto V 1:36: ,73 Luistelu 0:39: ,00 2 Vaaja Matti Espoo M ,13 Maraton 1:29: ,83 Hiihto V 1:26: ,00 Luistelu 0:41: ,29 3 Vepsäläinen Pentti Hämeenlinnan Hitaat 50+ Hämeenlinna M ,05 Maraton 1:24: ,46 Hiihto V 1:35: ,83 Luistelu 0:40: ,76 4 Lehtimäki Harri Reilut Miehet Havumetsien Hämeenlinna M ,13 Maraton 1:27: ,48 Hiihto V 1:42: ,96 Luistelu 0:39: ,68 5 Kujansuu Eero Kankaanpään Kalevankiertäjät Lieto M ,14 Maraton 1:38: ,31 Hiihto P 1:45: ,00 Luistelu 0:42: ,84 6 Anttila Hannu Kankaanpään Kalevankiertäjät Kankaanpää M ,84 Maraton 1:41: ,58 Hiihto V 1:35: ,21 Luistelu 0:39: ,05 7 Lehtinen Teuvo Selän Sitkeät Orimattila M ,50 Maraton 1:36: ,27 Hiihto V 1:46: ,18 Luistelu 0:39: ,05 8 Nieminen Kari Tervakosken Pato Hyvinkää M ,38 Maraton 1:33: ,66 Hiihto V 1:40: ,05 Luistelu 0:43: ,67 9 Kantola Markus CCRT Tuusula M ,48 Maraton 1:30: ,12 Hiihto V 1:42: ,84 Luistelu 0:44: ,52 10 Kontkanen Pasi CCRT Espoo M ,27 Maraton 1:29: ,58 Hiihto V 1:43: ,17 Luistelu 0:44: ,52 11 Erämaja Antti Hämeenlinnan Hitaat 50+ Tampere M ,29 Maraton 1:34: ,65 Hiihto P 1:53: ,28 Luistelu 0:47: ,36 12 Pärssinen Jaakko Tervakosken Pato Tervakoski M ,11 Maraton 1:47: ,90 Hiihto P 1:55: ,48 Luistelu 0:42: ,73 13 Kääpä Lasse Kotka M ,29 Maraton 1:50: ,57 Hiihto P 2:01: ,67 Luistelu 0:39: ,05 14 Liekola Hannu Myllykoski M ,28 Maraton 1:41: ,26 Hiihto V 1:39: ,20 Luistelu 0:43: ,82 15 Ojala Osmo CCRT Helsinki M ,39 Maraton 1:40: ,18 Hiihto V 1:50: ,15 Luistelu 0:39: ,05 16 Alhonnoro Juha Kouvola M ,67 Maraton 1:38: ,65 Hiihto V 1:48: ,73 Luistelu 0:41: ,29 17 Majasaari Kari Jurva M ,76 Maraton 1:43: ,40 Hiihto P 1:48: ,03 Luistelu 0:47: ,32 18 Yrjölä Ulla Muurame N ,01 Maraton 1:49: ,67 Hiihto P 2:02: ,49 Luistelu 0:43: ,85 19 Ikola Timo Otaniemen Jyllääjät 1 Vantaa M ,07 Maraton 1:39: ,43 Hiihto V 1:49: ,91 Luistelu 0:44: ,74 20 Hakkarainen Tuomas Uskelan Urhot 2 Lieto M ,92 Maraton 1:40: ,62 Hiihto P 2:13: ,62 Luistelu 0:43: ,67 21 Lehtonen Erkki Hämeenlinnan Hitaat 50+ Parola M ,21 Maraton 1:45: ,68 Hiihto V 1:48: ,72 Luistelu 0:42: ,80

10 10 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 22 Husu Heikki Uskelan Urhot 2 Kiikala M ,11 Maraton 1:36: ,21 Hiihto V 1:51: ,63 Luistelu 0:46: ,27 23 Pohjola Olli-Pekka Tampere M ,37 Maraton 1:43: ,08 Hiihto V 1:49: ,30 Luistelu 0:44: ,98 24 Kuisma Timo CCRT Kauniainen M ,06 Maraton 1:54: ,67 Hiihto P 2:07: ,08 Luistelu 0:42: ,31 25 Valtonen Erkki Otaniemen Jyllääjät 1 Helsinki M ,30 Maraton 1:34: ,55 Hiihto V 1:58: ,17 Luistelu 0:45: ,58 26 Liukkonen Raimo Tampere M ,76 Maraton 1:48: ,29 Hiihto P 2:07: ,19 Luistelu 0:45: ,28 27 Kiiveri Timo Veikkola M ,52 Maraton 1:38: ,02 Hiihto V 1:58: ,98 Luistelu 0:44: ,52 28 Peltola Markus Espoo M ,72 Maraton 1:41: ,87 Hiihto P 2:13: ,19 Luistelu 0:46: ,66 29 Heikkilä Tapio Kettu von Hitaat Hauko M ,66 Maraton 1:44: ,73 Hiihto P 2:06: ,62 Luistelu 0:49: ,32 30 Pasanen Eero Kuusankoski M ,86 Maraton 1:49: ,30 Hiihto V 1:54: ,13 Luistelu 0:43: ,43 31 Ojala Erkki Selän Sitkeät Pertunmaa M ,39 Maraton 1:43: ,21 Hiihto P 2:06: ,62 Luistelu 0:50: ,56 32 Siitonen Jouni Puumala M ,46 Maraton 2:10: ,64 Hiihto P 2:04: ,97 Luistelu 0:43: ,85 33 Saastamoinen Harri Kettu von Hitaat Hämeenlinna M ,30 Maraton 1:42: ,19 Hiihto V 2:05: ,66 Luistelu 0:45: ,45 34 Jokinen Jukka Pori M ,01 Maraton 1:47: ,02 Hiihto P 2:18: ,87 Luistelu 0:48: ,13 35 Vikman Kalevi Tuusulan Tallaajat 1 Röykkä M ,51 Maraton 1:57: ,98 Hiihto P 2:14: ,76 Luistelu 0:46: ,77 36 Tiitinen Veli-Matti Kuntokonnat 1. Suonenjoki M ,33 Maraton 1:44: ,39 Hiihto V 2:02: ,77 Luistelu 0:48: ,17 37 Joutsenniemi Juhani Tuusulan Tallaajat 1 Kerava M ,86 Maraton 1:57: ,05 Hiihto V 2:06: ,07 Luistelu 0:42: ,74 38 Salonen Marja-Liisa Hämeenlinnan Hitaat/ Hitaat Ladyt Hauko N ,32 Maraton 1:51: ,61 Hiihto V 1:53: ,90 Luistelu 0:49: ,81 39 Karvonen Tiina Somero N ,14 Maraton 2:00: ,17 Hiihto v 2:05: ,38 Luistelu 0:41: ,60 40 Melkko Ville Espoon Kepardit Helsinki M ,73 Maraton 1:42: ,72 Hiihto P 2:21: ,57 Luistelu 0:53: ,44 41 Montonen Jyrki Selän Sitkeät Heinola MAL ,46 Maraton 1:41: ,79 Hiihto V 2:02: ,11 Luistelu 0:51: ,57 42 Virmala Timo Sveitsiläiset-1 Hyvinkää M ,21 Maraton 1:56: ,32 Hiihto P 2:16: ,45 Luistelu 0:49: ,44 43 Kujansuu Olli Kankaanpään Kalevankiertäjät Lieto M ,46 Maraton 2:05: ,75 Hiihto V 1:56: ,75 Luistelu 0:44: ,95 44 Markelin Lauri Otaniemen Jyllääjät 2 Espoo M ,72 Maraton 1:38: ,07 Hiihto P 2:24: ,35 Luistelu 0:55: ,30 45 Virmala Ville Sveitsiläiset-1 Hyvinkää M ,34 Maraton 1:49: ,30 Hiihto V 2:14: ,71 Luistelu 0:44: ,33 46 Kurki Hannu Savonlinna M ,84 Maraton 1:57: ,28 Hiihto V 1:56: ,48 Luistelu 0:47: ,08 47 Joensuu Kirsi Kuortane N ,34 Maraton 1:54: ,04 Hiihto V 1:56: ,76 Luistelu 0:48: ,54

11 11 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 48 Maanpää Sauli Turku M ,86 Maraton 2:15: ,29 Hiihto V 2:03: ,94 Luistelu 0:39: ,63 49 Löfström Martin Vantaa M ,64 Maraton 1:46: ,07 Hiihto V 2:12: ,62 Luistelu 0:47: ,94 50 Supponen Sanna Otaniemen Jyllääjät - Justiinat Helsinki N ,13 Maraton 1:39: ,24 Hiihto P 2:29: ,98 Luistelu 0:55: ,91 51 Kärsämä Väinö Turku M ,11 Maraton 1:58: ,40 Hiihto V 2:12: ,03 Luistelu 0:43: ,67 52 Widbom Karl Espoo M ,49 Maraton 1:53: ,04 Hiihto P 2:33: ,18 Luistelu 0:48: ,28 53 Virtanen Mika Otaniemen Jyllääjät 2 Nurmijärvi M ,55 Maraton 2:06: ,45 Hiihto P 2:06: ,76 Luistelu 0:53: ,34 54 Keski-Honkola Pertti Sveitsiläiset-2 Hyvinkää M ,80 Maraton 1:39: ,07 Hiihto P 2:17: ,33 Luistelu 1:04: ,39 55 Hirvonen Markku Kuntokonnat 1. Varkaus M ,06 Maraton 2:07: ,62 Hiihto V 2:12: ,77 Luistelu 0:43: ,67 56 Perttola Sami Kotka M ,95 Maraton 1:57: ,82 Hiihto P 2:17: ,54 Luistelu 0:55: ,58 57 Hakala Sauli Jurva M ,38 Maraton 2:00: ,71 Hiihto V 2:03: ,35 Luistelu 0:49: ,32 58 Översti Sirpa Selän Sitkeät 2 Lusi N ,79 Maraton 2:18: ,87 Hiihto V 1:56: ,26 Luistelu 0:46: ,66 59 Saukkonen Eija Tainionkosken Tähti Puumala N ,33 Maraton 1:59: ,90 Hiihto P 2:18: ,73 Luistelu 0:54: ,70 60 Peltomaa Pirjo Selän Sitkeät Heinola N ,53 Maraton 2:06: ,45 Hiihto P 2:15: ,30 Luistelu 0:53: ,78 61 Kotimaa Timo Helsinki M ,44 Maraton 2:05: ,64 Hiihto V 2:09: ,14 Luistelu 0:46: ,66 62 Timperi Jaakko Summa M ,73 Maraton 2:14: ,93 Hiihto V 2:03: ,50 Luistelu 0:45: ,29 63 Satuli Unto KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,89 Maraton 1:56: ,68 Hiihto P 2:23: ,13 Luistelu 0:55: ,08 64 Mellanen Markku Espoon Kepardit Espoo M ,87 Maraton 1:48: ,63 Hiihto P 2:26: ,93 Luistelu 0:58: ,31 65 Kilpeläinen Matti Sveitsiläiset-1 Nurmijärvi M ,08 Maraton 2:18: ,77 Hiihto V 2:17: ,97 Luistelu 0:40: ,34 66 Huttunen Jussi Helsinki M ,86 Maraton 1:54: ,04 Hiihto P 2:39: ,35 Luistelu 0:51: ,47 67 Sirkiä Mikko Espoon Kepardit Espoo M ,36 Maraton 1:56: ,32 Hiihto P 2:39: ,58 Luistelu 0:51: ,47 68 Saarinen Hannu Hyvinkää M ,95 Maraton 2:02: ,15 Hiihto V 2:09: ,95 Luistelu 0:50: ,85 69 Talikka Aarne Uskelan Urhot 3 Salo M ,89 Maraton 2:05: ,64 Hiihto P 2:31: ,44 Luistelu 0:52: ,81 70 Flinkman Unto Kuntokonnat 2. Pieksämäki M ,14 Maraton 1:56: ,23 Hiihto V 2:06: ,36 Luistelu 0:55: ,56 71 Tolvanen Pekka Kuntokonnat 1. Varkaus M ,09 Maraton 2:10: ,67 Hiihto V 2:12: ,77 Luistelu 0:47: ,65 72 Korpela Raimo Hyvinkää M ,82 Maraton 2:13: ,49 Hiihto V 2:06: ,79 Luistelu 0:48: ,54 73 Karjalainen Ossi GSK Piispanristi M ,33 Maraton 2:04: ,88 Hiihto V 2:12: ,44 Luistelu 0:50: ,01

12 12 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 74 Nurmela Juha Vantaa M ,94 Maraton 1:40: ,31 Hiihto V 2:19: ,81 Luistelu 0:59: ,82 75 Montonen Outi Selän Sitkeät Heinola N ,25 Maraton 1:56: ,80 Hiihto V 2:14: ,48 Luistelu 0:54: ,97 76 Saastamoinen Tuija Hämeenlinnan Hitaat/ Hitaat Ladyt Hämeenlinna N ,86 Maraton 1:43: ,26 Hiihto P 2:28: ,91 Luistelu 1:08: ,69 77 Kettunen Jerry Team Aero-Kuva Oy Lohja M ,29 Maraton 2:06: ,88 Hiihto P 2:37: ,22 Luistelu 0:55: ,19 78 Satuli Juha Helsinki M ,70 Maraton 2:07: ,19 Hiihto P 2:35: ,69 Luistelu 0:56: ,82 79 Kallio Katariina Selän Sitkeät 2 Heinola N ,76 Maraton 2:01: ,42 Hiihto V 2:13: ,89 Luistelu 0:56: ,45 80 Karvonen Ville Somero M ,97 Maraton 2:14: ,30 Hiihto V 2:27: ,89 Luistelu 0:46: ,78 81 Lahtinen Reijo Ala-Särkilahti M ,49 Maraton 2:06: ,73 Hiihto V 2:13: ,65 Luistelu 0:55: ,12 82 Pietikäinen Tero Espoon Kepardit Espoo M ,64 Maraton 2:12: ,44 Hiihto V 2:17: ,02 Luistelu 0:51: ,18 83 Sandell Petteri Team Aero-Kuva Oy Lohja M ,13 Maraton 2:15: ,89 Hiihto V 2:35: ,62 Luistelu 0:46: ,61 84 Pelli Jarmo Liperi M ,86 Maraton 2:02: ,65 Hiihto V 2:15: ,52 Luistelu 0:58: ,70 85 Laaninen Leena Ylämylly N ,43 Maraton 2:06: ,87 Hiihto V 2:17: ,71 Luistelu 0:57: ,85 86 Korventausta Heidi Espoon Etanat Espoo N ,99 Maraton 1:50: ,42 Hiihto V 2:26: ,36 Luistelu 1:03: ,21 87 Kujansuu Marjut Kankaanpään Kalevankiertäjät Lieto N ,14 Maraton 2:11: ,66 Hiihto P 2:42: ,47 Luistelu 0:58: ,00 88 Mannevuo Pertti Rymättylä M ,86 Maraton 2:29: ,11 Hiihto V 2:26: ,32 Luistelu 0:48: ,42 89 Haapiainen Oiva Kuntokonnat 1. Nykälä M ,30 Maraton 2:21: ,13 Hiihto P 2:46: ,35 Luistelu 0:55: ,82 90 Vesterinen Kari Kuntokonnat 2. Pieksämäki M ,61 Maraton 2:21: ,25 Hiihto V 2:21: ,71 Luistelu 0:53: ,65 91 Fagerström Mikko Espoon Etanat Espoo M ,79 Maraton 2:10: ,33 Hiihto V 2:16: ,29 Luistelu 1:01: ,17 92 Majuri Jarmo Sveitsiläiset-1 Hyvinkää M ,91 Maraton 2:02: ,27 Hiihto P 3:15: ,22 Luistelu 0:56: ,42 93 Packalén Paul KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,46 Maraton 2:33: ,91 Hiihto P 2:51: ,24 Luistelu 0:54: ,31 94 Sillanpää Soile Espoon Etanat Helsinki N ,64 Maraton 2:18: ,73 Hiihto V 2:28: ,94 Luistelu 0:59: ,96 95 Partanen Jouni Kouvola M ,44 Maraton 2:11: ,74 Hiihto V 2:37: ,40 Luistelu 1:00: ,31 96 Haapamäki Kaija Lahela N ,61 Maraton 2:08: ,86 Hiihto P 2:43: ,27 Luistelu 1:12: ,48 97 Ruotsalainen-Piippo Tuula Kiuruvesi N ,49 Maraton 2:09: ,35 Hiihto V 2:36: ,05 Luistelu 1:03: ,09 98 Lehtola Salla Espoo N ,74 Maraton 2:32: ,37 Hiihto P 2:57: ,32 Luistelu 0:58: ,05 99 Koski-Laulaja Tiina Selän sitkeät 3 Hollola N ,66 Maraton 2:15: ,28 Hiihto V 2:28: ,74 Luistelu 1:04: ,63

13 13 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 100 Hjelt Mari Espoo N ,00 Maraton 2:14: ,61 Hiihto P 3:01: ,88 Luistelu 1:06: , Uotinen Piia Selän sitkeät 3 Hollola N ,13 Maraton 2:16: ,70 Hiihto V 2:34: ,50 Luistelu 1:03: , Kunttu Pauli KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,82 Maraton 2:30: ,97 Hiihto P 2:32: ,14 Luistelu 1:11: , Östman Sven Tuusulan Tallaajat 2 Tuusula M ,49 Maraton 2:17: ,32 Hiihto P 3:12: ,23 Luistelu 1:03: , Nieminen Matti Espoon Etanat Espoo M ,04 Maraton 2:35: ,00 Hiihto P 3:09: ,87 Luistelu 0:58: , Haapiainen Susanna Kuntokonnat 2. Naarajärvi N ,63 Maraton 2:17: ,96 Hiihto V 2:43: ,17 Luistelu 1:03: , Erämaja Matti Sveitsiläiset-2 Leppäkoski M ,71 Maraton 2:55: ,29 Hiihto P 2:50: ,16 Luistelu 0:59: , Mäkinen Eija Uskelan Urhot 1 Salo N ,83 Maraton 2:37: ,17 Hiihto P 3:12: ,22 Luistelu 0:59: , Partanen Mari Kouvola N ,47 Maraton 2:18: ,57 Hiihto V 2:38: ,74 Luistelu 1:08: , Stenvall Raimo Tuusulan Tallaajat 2 Tuusula M ,49 Maraton 2:36: ,71 Hiihto P 3:23: ,29 Luistelu 0:58: , Yli-Karro Armi Rauma N ,13 Maraton 2:22: ,85 Hiihto P 2:53: ,74 Luistelu 1:16: , Kulmala Matti Tuusulan Tallaajat 2 Tuusula M ,60 Maraton 2:22: ,72 Hiihto V 2:38: ,40 Luistelu 1:08: , Suominen Ritva Selän sitkeät 3 Kutajärvi N ,11 Maraton 2:20: ,01 Hiihto V 2:35: ,90 Luistelu 1:12: , Kuusisto Raimo Kuntokonnat 1. Pieksämäki M ,64 Maraton 2:29: ,20 Hiihto V 2:47: ,37 Luistelu 1:03: , Pakarinen Taija Myllykoski N ,89 Maraton 2:18: ,57 Hiihto P 2:51: ,66 Luistelu 1:22: , Pekkala Eeva Toijala N ,48 Maraton 2:50: ,67 Hiihto P 3:14: ,95 Luistelu 0:59: , Maanpää Maritta Turku N ,55 Maraton 2:39: ,79 Hiihto V 3:10: ,08 Luistelu 0:53: , Haapanen Pirjo Uskelan Urhot 1 Raisio N ,70 Maraton 2:37: ,75 Hiihto P 3:00: ,48 Luistelu 1:11: , Roivanen Jorma Turkhauta M ,25 Maraton 2:35: ,50 Hiihto P 3:27: ,42 Luistelu 1:08: , Karhunen Katri Isorehto N ,66 Maraton 2:43: ,40 Hiihto V 3:02: ,66 Luistelu 1:04: , Hilska Asta Orimattila N ,13 Maraton 2:37: ,17 Hiihto P 3:22: ,09 Luistelu 1:30: , Välimäki Esko Pori M ,72 Maraton 3:06: ,41 Hiihto P 3:38: ,47 Luistelu 1:11: , Matilainen Eeva Orimattila N ,65 Maraton 3:04: ,26 Hiihto P 3:16: ,66 Luistelu 1:24: , Hellman Sanna KK Länsi-Uusimaa Inkoo N ,22 Maraton 3:22: ,64 Hiihto P 4:16: ,98 Luistelu 1:09: , Harju Aulis Jalasjärvi M ,31 Maraton 3:27: ,00 Hiihto V 3:23: ,38 Luistelu 1:13: , Kettunen Pyry Otaniemen Jyllääjät 1 Espoo M ,71 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:29: ,98 Luistelu 0:41: ,73

14 14 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 126 Immonen Jussi Otaniemen Jyllääjät 2 Espoo M ,53 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:52: ,51 Luistelu 0:42: , Aarrejoki Heikki Otaniemen Jyllääjät 1 Jyväskylä M ,58 Maraton 1:38: ,65 Luistelu 0:44: , Mörsky Reijo Kaaro M ,30 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:17: ,73 Luistelu 0:42: , Ahlgren Simo Kettu von Hitaat Espoo M ,82 Maraton 1:36: ,40 Luistelu 0:48: , Lahti Rauno REILUT MIEHET HAWUMETSIEN Hämeenlinna M ,05 Maraton 1:43: ,08 Hiihto P 2:05: , Äikää Kari Team Aero-Kuva Oy Vantaa M ,04 Maraton 1:42: ,66 Luistelu 0:47: , Mikkelsson Lasse Team Aero-Kuva Oy Lahti M ,50 Maraton 1:43: ,18 Luistelu 0:47: , Lehtonen Heikki Hämeenlinnan Hitaat 50+ Hämeenlinna M ,74 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:53: ,13 Luistelu 0:49: , Remes Arto REILUT MIEHET HAWUMETSIEN Hämeenlinna M ,50 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:59: ,18 Luistelu 0:47: , Pesonen Erkki Ylämylly M ,01 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:03: ,21 Luistelu 0:48: , Långström Veikko Hämeenlinnan Hitaat 50+ Hämeenlinna M ,39 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:12: ,91 Luistelu 0:45: , Sirola Risto Tuusulan Tallaajat 1 Tuusula M ,54 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:06: ,79 Luistelu 0:47: , Vilen Markku Uskelan Urhot 2 Salo M ,57 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:18: ,43 Luistelu 0:53: , Härkönen Leena Kuntokonnat 2. Lauteala N ,47 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:53: ,45 Luistelu 0:53: , Marila Erkki Kiukainen M ,52 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:27: ,86 Luistelu 0:50: , Jurvanen Taisto Kettu von Hitaat Hämeenlinna M ,10 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:14: ,13 Luistelu 0:47: , Ojanen Esa Sveitsiläiset-1 Hyvinkää M ,78 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:12: ,35 Luistelu 0:48: , Svenskberg Lars KK Länsi-Uusimaa Lohja M ,01 Maraton 2:04: ,93 Luistelu 0:47: , Saarinen Hannu Sveitsiläiset-1 Hyvinkää M ,80 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:09: ,95 Luistelu 0:50: , Silvola Saija GSK Helsinki N ,96 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:50: ,46 Luistelu 1:00: , Sipilä Teemu Otaniemen Jyllääjät 2 Hämeenlinnaa M ,19 Maraton 1:50: ,61 Hiihto V 2:05: , Forssell Eero Keuruu M ,24 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:22: ,05 Luistelu 0:48: , Hyppönen Tauno Tuusulan Tallaajat 2 Tuusula M ,03 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:37: ,37 Luistelu 0:53: , Saviranta Arto Uskelan Urhot 2 Salo M ,19 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:56: ,39 Luistelu 0:48: , Laaksonen Marika Otaniemen Jyllääjät - Justiinat Helsinki N ,76 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:35: ,85 Luistelu 0:55: , Särmäntö Päivi Uskelan Urhot 1 Salo N ,76 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:11: ,33 Luistelu 0:55: ,43

15 15 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 152 Karhunen Jukka Isorehto M ,47 Maraton 1:57: ,66 Hiihto V 2:07: , Tanhuanpää Heikki Hollola M ,88 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:17: ,15 Luistelu 0:53: , Myllylä Matti Kuntokonnat 1. Varkaus M ,76 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:20: ,21 Luistelu 0:53: , Juuti Kati Joensuu N ,77 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:08: ,48 Luistelu 0:58: , Kuuspalo Asta GSK Nummela N ,13 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:34: ,56 Luistelu 0:59: , Torkki Laura Outotec Espoo N ,60 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:38: ,69 Luistelu 0:57: , Virtanen Jani Kettu von Hitaat Hämeenlinna M ,96 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:14: ,22 Luistelu 0:56: , Pukki Ari Uskelan Urhot 2 Salo M ,96 Maraton 2:13: ,74 Luistelu 0:53: , Hakkarainen Julius Uskelan Urhot 2 Lieto M ,40 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:42: ,70 Luistelu 0:57: , Tiirikainen Aarno Imatra M ,81 Maraton 2:06: ,30 Hiihto P 2:30: , Pulkkinen Markku GSK Kerava M ,90 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:14: ,88 Luistelu 0:57: , Hämäläinen Teemu Kouvola M ,11 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:09: ,90 Luistelu 1:00: , Peltoniemi Antti Seinäjoki M ,45 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:53: ,07 Luistelu 0:55: , Nuorteva Tuula Selän Sitkeät 2 Lusi N ,69 Maraton 2:00: ,77 Luistelu 1:01: , Runtti Kimmo Espoon Kepardit Espoo M ,30 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:52: ,83 Luistelu 0:55: , Väisänen Tuomas Helsinki M ,02 Maraton 2:11: ,07 Hiihto P 2:34: , Sulku Seppo Hämeenlinna M ,45 Maraton 2:22: ,12 Luistelu 0:53: , Pesonen Kaija Ylämylly N ,47 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:57: ,62 Luistelu 0:57: , Keskinen Pertti Turku M ,59 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:06: ,52 Luistelu 0:55: , Lifflander Päivi Jyväskylä N ,67 Maraton 2:02: ,39 Hiihto V 2:22: , Kyttälä Erkki Keravan Urheilijat Kerava M ,78 Maraton 2:00: ,66 Hiihto P 3:02: , Laakkio Irma Uskelan Urhot 1 Salo N ,07 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:44: ,62 Luistelu 1:05: , Mäkinen Airi Uskelan Urhot 1 Salo N ,03 Maraton 2:21: ,58 Hiihto P 2:37: , Uotinen Pasi Selän sitkeät 3 Hollola M ,69 Maraton 2:15: ,28 Hiihto V 2:17: , Pekkala Tapio Toijala M ,03 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:14: ,14 Luistelu 0:56: , Karvonen Markku Kettu von Hitaat Hämeenlinna M ,25 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:10: ,54 Luistelu 0:58: ,71

16 16 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 178 Junna Marita Otaniemen Jyllääjät - Justiinat Helsinki N ,36 Maraton 2:14: ,80 Hiihto P 2:51: , Rautiainen Veli Pori M ,14 Maraton 2:19: ,08 Hiihto P 2:46: , Eerola Jukka Pieksämäk M ,90 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:20: ,80 Luistelu 0:56: , Saikkonen Toivo M ,75 Maraton 2:19: ,28 Hiihto P 2:49: , Juvonen Mikko Helsinki M ,99 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 3:09: ,57 Luistelu 0:51: , Oksa Tuula Hämeenlinnan Hitaat/ Hitaat Ladyt Hämeenlinna N ,96 Maraton 2:18: ,25 Hiihto P 2:57: , Hämäläinen Vesa Kouvola M ,46 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:36: ,67 Luistelu 1:03: , Reinikari Pirkko Turku N ,26 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:17: ,98 Luistelu 1:02: , Pietilä Siiri Tammela NAL ,45 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:56: ,95 Luistelu 0:58: , Laaksonen Tapani Raisio M ,20 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:40: ,36 Luistelu 0:57: , Torttila Seppo Espoon Etanat Kirkkonummi M ,01 Maraton 2:21: ,19 Hiihto V 2:36: , Turunen Veikko Tuusula M ,81 Maraton 2:31: ,85 Hiihto P 3:06: , Rantanen Pertti Turenki M ,53 Maraton 2:13: ,88 Hiihto P 3:30: , Kankare Lasse Helsinki M ,06 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:33: ,03 Luistelu 1:04: , Rantanen Sanna Vantaa N 2 666,53 Maraton 2:17: ,88 Hiihto P 3:30: , Enberg Juhani Turku M ,38 Maraton 2:47: ,63 Hiihto P 3:05: , Jäppinen Airi Kuntokonnat Pieksämäki N ,74 Maraton 2:48: ,24 Hiihto P 3:08: , Havia Tapani Uskelan Urhot 3 Muurla M ,88 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:28: ,38 Luistelu 1:15: , Patronen-Jurvanen Laila Hämeenlinnan Hitaat/ Hitaat Ladyt Hämeenlinna N ,42 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:46: ,68 Luistelu 1:10: , Kantsila Minna Tampere N 2 505,28 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:14: ,77 Luistelu 1:24: , Palo Pertti Selän Sitkeät 2 Lahti M ,12 Maraton 3:14: ,30 Hiihto P 3:09: , Rouvali Ari-Pekka Team Aero-Kuva Oy Lohja M ,43 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:39: , Nikkola Hannu REILUT MIEHET HAWUMETSIEN Seinäjoki M 1 945,05 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:41: , Koskinen Juho Tervakosken Pato Tervakoski M 1 926,98 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 1:52: , Mäkelä Perttu Otaniemen Jyllääjät 1 Espoo M 1 909,63 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 1:54: , Nyberg Crister CCRT M 1 907,53 Maraton 1:27: ,53

17 17 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 204 Ahlström Eero Otaniemen Jyllääjät 2 Vantaa M ,85 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:43: , Mäkipere Heikki Kiukainen M ,96 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 1:58: , Kakkonen Timo GSK Jyväskylä M 1 857,06 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:00: , Lautamäki Asko Tervakosken Pato Tervakoski M ,05 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:45: , Lindström Kari Turku M ,72 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:46: , Vuolle Jukka Tampere M ,21 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:45: , Hämäläinen Arvo Lahti M ,00 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:10: , Korpinen Arto Uskelan Urhot 3 Salo M ,56 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:12: , Seitsonen Hannu Tuusulan Tallaajat 1 Vantaa M ,25 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:50: , Niinistö Kari Uskelan Urhot 3 Salo M ,09 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:15: , Kaski Satu N 1 717,11 Maraton 1:44: , Virtanen Kimmo Lohja M ,59 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:52: , Lähteenmäki Hannu Hämeenlinnan Hitaat 50+ Hämeenlinna M ,23 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:21: , Lehtimäki Pasi REILUT MIEHET HAWUMETSIEN Tampere M 1 664,91 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:58: , Härkönen Raimo Pieksämäki M ,10 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:24: , Pulliainen Seppo CCRT Leppävesi M 1 652,43 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 1:59: , Tuomola Ulla Mänttä N 1 631,71 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:54: , Ojala Antti Tervakosken Pato Turenki M ,46 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:55: , Anttila Sisko Selän Sitkeät 2 Hollola N ,13 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:03: , Rajamäki Mauno Espoon Etanat Espoo M ,63 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:56: , Heiskanen Viljo Nurmes M ,78 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:32: , Hannu Maarit Kankaanpään Kalevankiertäjät Espoo N ,59 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:34: , Patinen Petteri Otaniemen jyllääjät Lohja M ,43 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:34: , Autio Sanna Otaniemen jyllääjät Helsinki N 1 574,35 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:57: , Virmala Tuomas Sveitsiläiset-2 Hyvinkää M 1 552,57 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto V 2:11: , Jukarainen Osmo Kuntokonnat 2. Pieksämäki M ,61 Maraton 0:00:00 0 0,00 Luistelu 0:59: ,61

18 18 Tulokset / Kalevan Kierroksen Puolimatkat 230 Lehtonen Tommi Espoon Kepardit M 1 526,98 Maraton 2:04: , Kukkonen Jaana Salo N ,46 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:46: , Rajasaari Matti Uskelan Urhot 3 Halikko M ,68 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:49: , Takkinen Reijo Kuntokonnat 2. Naarajärvi M ,30 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 2:51: , Lankila Tanja Otaniemen Jyllääjät - Justiinat Espoo N ,00 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:03: , Nurminen Pirjo Uskelan Urhot 3 Salo N ,65 Maraton 0:00:00 0 0,00 Hiihto P 3:07: , Keski-Honkola Kaija Sveitsiläiset-2 Hyvinkää N ,50 Maraton 2:40: ,50 Karhuviestiin osallistuneet hallituksen jäsenet viestin jälkeen. Kuva Markus Kivi Hallituksen yhteystiedot 2010 ja tehtävät Puheenjohtaja Tapio Yli-Karro Koudinojankatu Rauma Puh tapio.yli-karro(at)sakyla.fi Sihteeri Ilkka Kivi Huutokiventie Pirkkala Puh ilkka.kivi(at)kolumbus.fi Luistelu Erkki Helminen Hietarinteenkuja Tuusula Puh erkki.helminen(at)kolumbus.fi Hiihto Hannu Lähteenmäki Ainontie 9 I Hämeenlinna Puh hannu.lahteenmaki(at)armas.fi Soutu (varapuheenjohtaja) Juha Lehtonen Bastnäsintie Paippinen Puh juha.lehtonen(at)kva.fi Pyöräily Sari Puumala Myötätuulentie Jyväskylä Puh sari.puumala(at)ely-keskus.fi Tiedotus Maarit Suomi Kohmontie 6 b Turku Puh maarit.suomi(at)kolumbus.fi Webmaster Markku Huotari Vanhempientie 5 K Helsinki Puh markku.huotari(at)ytv.fi KK kilpailunjohtaja Lasse Torpo Liisankatu 7 A Helsinki Puh lasse.torpo(at)gmail.com Maraton Markku Kaartinen Mäntytie Perniö Puh markku.kaartinen(at)salo.fi Suunnistus Joonas Ahola Metsätorpantie 2 G Masala Puh joonas.ahola(at)helsinki.fi

19 19 Kiikarissa Maarit Suomi Koonnut Markku Kaartinen 1. Kuka? Seura? Aikaisemmat urheilu-harrastukset? 2. Monesko kierros lähti liikkeelle? 3. Mistä sait kipinän ekaan kierrokseen? 4. Tavoite tämän vuoden kierrokselle? 5. Maraton on takana. Millaiset tunnelmat jäi Oulun kaduilta? 6. Seuraavaksi on vuorossa soutu uusissa maisemissa. Mitkä odotukset sinulla on tuohon kisaan? 7. Mikä on kierroksen vahvin lajisi? 8. No entä se heikoin? 9. Minkä verran harjoittelet viikossa? 10. Ja vielä erikoisterveiset jollekin kiertäjälle! 1. Maarit Suomi, Uskelan Urhot. Ennen Kalevan Kierroksen aloittamista olin harrastanut kuntoilumielessä jonkin verran juoksua, pyöräilyä, luistelua, melontaa ja uintia. Ihan pikkulikkana harrastin yleisurheilua Rymättylän Soihdussa. Juoksu ja kuulantyöntö olivat silloin parhaimpia lajejani. 2. Nyt olen kolmatta vuotta koko kierroksella ja sitä ennen olin neljä vuotta puolikkaalla. 3. Maanpään Sauli ja Nurmisen Pirjo jallittivat mukaan. 4. Tämän vuoden tavoitteena ei ole kuin päästä maaliin jokaisessa lajissa, jossa ylipäänsä pääsen kisapaikalle. Vuokattihiihto jäi väliin, kun junakuljetuksen vaihto epäonnistui. Sukseni sentään kävivät Vuokatissa. Työ ja muut harrastukset vievät vähän turhan paljon aikaa, joten treenaaminen on jäänyt viime vuosina tosi vähiin. 5. Pidin Oulun maratonista. Kannustajia riitti tien varteen varsinkin ensimmäisellä kierroksella. Reitti kulki mukavasti joen vartta pitkin ja kauniiden puistoalueiden läpi. Kun vaan ei olisi ollut sitä muuria jo siinä 25 kilometrin paikkeilla. 6. Soudusta minulla ei ole suuria odotuksia. Koska en omista omaa venettä, en pääse harjoittelemaan soutua kuin pari kertaa ennen kisoja. 7. Olen aika tasahuono kaikissa lajeissa. Pokaaleita olen pokannut pyöräilyssä ja soudussa. 8. Hiidon koen heikoimmaksi vaikka olenkin saanut siitä viime vuosina hieman enemmän pisteitä kuin muissa lajeissa. Asuin lapsuuteni saaristossa, jossa hiihdettiin meren jäällä, joten sekä ylä- että alamäet ovat minulle haasteita. 9. Sen jälkeen kun siirryin koko kierrokselle, en ole ehtinyt treenaamaan kuin pari kolme kertaa viikossa. Kuva: Pirjo Nurminen 10. Talikan Akille terveiset ja kiitokset, että jaksaa meitä Uskelan Urhoja aina höösätä. Myös puolimatkojen naisille terveiset, että ei nämä täysmatkat niin kamalia ole. Kannattaa kokeilla!

20 20 Soudun kilpailukutsu Kalevan Kierroksen soutu - Punkaharjun soudut la Maatilamatkailu Mannila, Punkaharju Lähdöt 25 km kirkkoveneetklo km yksinsoutu klo km vuorosoutu klo km yksinsoutu klo km vuorosoutu klo km yksin- ja vuorosoutu klo kakkoslähtö (tämä lähtö ei osallistu palkintojen jakoon) Sarjat M, N, M40, N40, M50, N50, M60, N60, M70, N70 yksikkönä tai kaksikkona, mutta tällöin suorituksesta ei saa taulukkopisteitä, vaan pelkän suorituspisteen. Kilpa- ja ratakajakit ovat kiellettyjä. Katso kanootin varusteet Kierroksen nettisivuilta. Väliaika otetaan 25 km:n kohdalla Mikäli Kierroksen Puolimatkalle osallistuva soutaa 50 km, niin puolivälin aika on loppuaika. Ajanotto suljetaan klo Osanottovarmistus Osanottovarmistus kisakansliaan, josta saat mm. kilpailunumerot. Jälki-ilmoittautuneille kilpailunumero luovutetaan maksutositetta vastaan. Kisakanslia sijaitsee ranta-alueella. Ilmoittautuminen ja osanottomaksu VAIN YKSI ILMOITTAUTUMINEN VENETTÄ KOHDEN! Ilmoittautumiset mennessä Kalevan Kierroksen nettisivujen kautta:. Ilmoittautumisen yhteydessä saat viitenumeron osanottomaksua varten tai osoitteella: Hotelli Rantakatti, Mannilantie, Punkaharju. Kuoreen merkintä Soudut 2010 Pysäköinti Pysäköinti rantacaravanalueella lähtö- ja maalipaikan läheisyydessä. Autot on vietävä merkityille pysäköintipaikoille välittömästi veneen vesillelaskun jälkeen! Vuokraveneet Vuokraveneitä voi tiedustella soutupörssistä, Ilmoittautumisessa tulee ilmetä nimi, sarja, matka, syntymävuosi, kotipaikka ja onko Kalevan Kiertäjä vai ei. Osanottomaksu maksettava mennessä tilille osmo Kero, km 32 / hlö ja 25 km soutu 32 / hlö Osanottomaksu ei sisällä kilpailuvakuutusta. Jälki-ilmoittautujan ilmoittautumismaksu 50 / hlö. Vuorosoudun toisen osapuolen ei tarvitse olla Kalevan Kierroksen osallistuja. Vuorosoudussa soutusarja määräytyy nuoremman soutajan mukaan. Vuorosoudun sekasarjassa soutavalle naiselle annetaan Kierroksen soudussa 45 minuuttia lisäaikaa ja Puolimatkalla 20 minuuttia lisäaikaa. Pisteet lasketaan näiden lisäaikojen mukaan. Majoitus ja Tiedustelut Osmo Kero puh Jani Kero puh maatilamatkailu.mannila@co.inet.fi Kisakanslia 2.7. klo puh klo 6.30 alkaen Reittikartta Tutustu reittikarttaan. Isot valkoiset poijut 5 km, 9 km, 14 km ja 20 km:n kohdalla. Maalilinjalla on oranssinväriset isot poijut. HUOM! Maali on varsin lähellä rantaa! Palkintojenjako suoritetaan välittömästi kunkin sarjan palkittavien saavuttua maaliin. Kalevan Kierroksen ulkopuoliset soutajat, ilmoittautumiset suoraan Mannilaan Sarjat: kirkkoveneet, yksinsoutu, parisoutu ja kanootit maatilamatkailu.mannila@co.inet.fi Mannila Turvallisuus Veneessä on hyvä olla pelastus- tai kelluntavälineet ja vedenpoistolaite. Muista sääolosuhteiden mukainen varustus. Ruokailut ym. palvelut Ruokailu 3.7. Ravintola Rantakatin terasseilla (keitto, mehu, leipä ja voi). Ruokimme myös huoltojoukot edullisesti. Liukuvat penkit ovat sallittuja Kajakit Molemmat matkat voi myös meloa kajakilla hyväksyttävästi, joko

Erä A 30 km Lauantai klo 12.30

Erä A 30 km Lauantai klo 12.30 Erä A 30 km Lauantai klo 12.30 1 33. Sippu Ossi M 0:55:36 2 36. Väisänen Aimo M50 0:55:38 3 22. Mustonen Aki M40 0:56:19 18. Lehtonen Juha M 0:56:19 5 9. Hämäläinen Sami-Jukka M40 0:56:23 6 31. Sameri

Lisätiedot

ERÄJAOT NETTIIN

ERÄJAOT NETTIIN ERÄJAOT NETTIIN 28.01.10 KALEVAN KIERROS Viiteno: Nimi matka erä laskija Kalevan Kierros erä 4. lauantai klo: 15.00 1. 12195 Aalto Eero kierros 4 2. 11167 Alarvo Esa kierros 4 kl 3. 11183 Alho Ari kierros

Lisätiedot

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J 110109 M 30 KM Nro Aika Sija J Brandt Robert HTL SM 306 51,43 1 Kotijärvi Antero KuLs SM 300 53,01 2 Isoviita Vesa PoPy SM 301 53,52 3 Suihkonen Jani HTL SM 309 54,31 4 Nurminen Jouni J 741 56,52 5 Siippu

Lisätiedot

KALEVAN KIERROS XXXIV

KALEVAN KIERROS XXXIV KALEVAN KIERROS XXXIV TULOSJULKAISU SOUTU N:o 4 / 2010 Peittelemätön aurinko Punkaharjun soudussa Osmo Kero Kuva: Kari Hellman KALEVAN KIERROKSEN SOUTU PUNKAHARJULLA Jos pakkasherra suosi omalla tavallaan

Lisätiedot

KK_Ilm_järjestelmän tiedot 23.5.11 klo 9:50 Maraton 1301562 Hämäläinen Raimo Uskelan Urhot Maraton

KK_Ilm_järjestelmän tiedot 23.5.11 klo 9:50 Maraton 1301562 Hämäläinen Raimo Uskelan Urhot Maraton KK_Ilm_järjestelmän tiedot 23.5.11 klo 9:50 1301562 Hämäläinen Raimo Uskelan Urhot 1329777 Härkönen Antti 1336977 Heino Olavi KK Länsi-Uusimaa 1331820 Moilanen Erkki Pirkkala 1337837 Lehtinen Juha Rauman

Lisätiedot

KALEVAN KIERROS XXXV. Aurinkoa, sadetta ja tähtiä. N:o 3 / 2011. www.kalevankierros.fi

KALEVAN KIERROS XXXV. Aurinkoa, sadetta ja tähtiä. N:o 3 / 2011. www.kalevankierros.fi KALEVAN KIERROS XXXV TULOSLEHTI JUOKSU Aurinkoa, sadetta ja tähtiä N:o 3 / 2011 Navitas-maraton keräsi reitin varrelle ihmisiä kameran kanssa. -Katso, mitä minä onnistuin kuvaamaan. Siinä on Antti ja Kalle,

Lisätiedot

file://c:\users\jukaen\documents\kk_eraluettelo.htm

file://c:\users\jukaen\documents\kk_eraluettelo.htm Page 1 of 8 päivitetty : 25.01.2009 klo 23:00 Nimi Seura Matka Erä Kierroslaskija Aalto Eero KK Länsi-Uusimaa täysi A Aarrejoki Heikki Otaniemen Jyllääjät puolimatka 9 Ahlqvist Pekka täysi B Ahlström Eero

Lisätiedot

Sija Nro Nimi Sarja Seura / Yritys Aika

Sija Nro Nimi Sarja Seura / Yritys Aika Erä C 42,19 km 1 78 Lamminmäki Seppo M40-1:28:44 2 50 Kainulainen Martti M50 1:36:39 3 67 Kuitunen Martti M40 1:36:40 4 168 Toroi Jari M40 Kuntokonnat 1:37:41 5 11 Behm Kimmo M50 Tuusulan Tallaajat 1:37:43

Lisätiedot

KALEVAN KIERROS XXXIV

KALEVAN KIERROS XXXIV KALEVAN KIERROS XXXIV TULOSJULKAISU HIIHTO N:o 2 / 2010 Kalevan Kierroksen hiihto työmiehen kelissä Jo neljättä kertaa Vuokatti Hiihdon yhteydessä järjestetty Kalevan Kierroksen hiihdon osakilpailu vietiin

Lisätiedot

Viitenumero Nimi Matka Seura / yritys 12548 Aarrejoki Heikki puolikas Otaniemen Jyllääjät 13055 Ahlström Eero puolikas Otaniemen Jyllääjät 2 12616

Viitenumero Nimi Matka Seura / yritys 12548 Aarrejoki Heikki puolikas Otaniemen Jyllääjät 13055 Ahlström Eero puolikas Otaniemen Jyllääjät 2 12616 Viitenumero Nimi Matka Seura / yritys 12548 Aarrejoki Heikki puolikas Otaniemen Jyllääjät 13055 Ahlström Eero puolikas Otaniemen Jyllääjät 2 12616 Ahokas Arto puolikas Kankaanpään Kalevankiertäjät 14122

Lisätiedot

Laakkio Irma puolikas_perinteinen N50 Uskelan Urhot

Laakkio Irma puolikas_perinteinen N50 Uskelan Urhot Aarrejoki Heikki puolikas_perinteinen M40 Otaniemen Jyllääjät 1 Ahokas Arto puolikas_perinteinen M50 Kankaanpään Kalevankiertäjät Aittokallio Esa puolikas_perinteinen M40 Haltialankiertäjät Alho Ari puolikas_perinteinen

Lisätiedot

Kalevan Kierroksen luistelu 2013

Kalevan Kierroksen luistelu 2013 1 1 A1 Prittinen Juha Hämeenlinnan Hitaat 51.16 60 1000,00 2 3 A3 Sippu Ossi Kuntokonnat 52.36 60 968,78 3 2 A2 Lehtonen Juha Tuusulan Tallaajat 52.56 60 961,10 4 580 A3 Huovila Kari Ojy1 53.15 40 953,84

Lisätiedot

HTL ry HLK ry Kalevan Kierros 2013 Eräjaot aakkosissa

HTL ry HLK ry Kalevan Kierros 2013 Eräjaot aakkosissa 112 4 kl 0,00 Granholm Patric Uskelan Urhot 113 4 0,00 Hammar Petri 114 4 0,00 Helminen Erkki Tuusulan Tallaajat 115 4 0,00 Hägg Toni KK Länsi-Uusimaa 116 4 0,00 Isokangas Mikko KK-Länsi-Uusimaa 117 4

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

03 TULOSLEHTI/MARATON

03 TULOSLEHTI/MARATON Kalevan Kierros 1 03 TULOSLEHTI/MARATON N:o?/2009 Arto Nissinen Tuusulan maratonin kiireisin kiertäjä Kalevan Kierroksen maraton juostiin Tuusulanjärven maratonin yhteydessä 23.toukokuuta 2009 Tuusulassa

Lisätiedot

Sija No Nimi sarja Erä# Aika Juha Prittinen M40 Erä Juha Lehtonen M40 Erä Rauno Hakala M40 Erä

Sija No Nimi sarja Erä# Aika Juha Prittinen M40 Erä Juha Lehtonen M40 Erä Rauno Hakala M40 Erä 1 585 Juha Prittinen M40 Erä 3 0.51.34 2 574 Juha Lehtonen M40 Erä 3 0.52.18 3 553 Rauno Hakala M40 Erä 3 0.52.36 4 531 Jouni Nurminen M50 Erä 3 0.52.37 5 564 Antti Korkeakangas M Erä 3 0.52.56 6 557 Sami-Jukka

Lisätiedot

Jarj Lähtö KK Numero Etunimi Sukunimi Joukkue emit vuokra sarja yht.läh. 10: Minna Lepikkö X N yht.läh. 10: Piia Lepikkö X N

Jarj Lähtö KK Numero Etunimi Sukunimi Joukkue emit vuokra sarja yht.läh. 10: Minna Lepikkö X N yht.läh. 10: Piia Lepikkö X N Jarj Lähtö KK Numero Etunimi Sukunimi Joukkue emit vuokra sarja yht.läh. 10:00 3301014 Minna Lepikkö X N yht.läh. 10:00 3301015 Piia Lepikkö X N yht.läh. 10:00 3300314 Heikki Aurasmaa 83696 M60 yht.läh.

Lisätiedot

Miss soutaen helteessä Ensimmäistä kertaa Kalevan Kierrosta seuraamassa. Miesten 50 km:n vuorosoudun voittivat Juha ja Mika Lehtonen.

Miss soutaen helteessä Ensimmäistä kertaa Kalevan Kierrosta seuraamassa. Miesten 50 km:n vuorosoudun voittivat Juha ja Mika Lehtonen. KALEVAN KIERROS XXXV TULOSLEHTI SOUTU N:o 4 / 2011 Miss soutaen helteessä Ensimmäistä kertaa Kalevan Kierrosta seuraamassa Aitiopaikalla laituripaviljongin varjostavan katoksen alla työrupeama oli huomattavasti

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi KK-numero Sarja Emit-numero Juha Lehtonen M Anne Honkanen N Jouko Peipinen M Onni

Etunimi Sukunimi KK-numero Sarja Emit-numero Juha Lehtonen M Anne Honkanen N Jouko Peipinen M Onni Etunimi Sukunimi KK-numero Sarja Emit-numero Juha Lehtonen 3300011 M40 500852 Anne Honkanen 3300313 N 176974 Jouko Peipinen 3300039 M60 40114 Onni Siltala 3300069 M75 58147 Nina Ljungqvist-Sarparanta 3300761

Lisätiedot

LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET 9.00 13.30

LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET 9.00 13.30 LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET 9.00 13.30 Sukunimi Etunimi Kiertäjä no Veneen no sarja Suihkonen Jarmo 3300029 1 M x Haverinen Jari 3300327 2 M x Lehtonen Juha 3300011 3 M x Ylönen Mikko 3300009 4 M x Köninki

Lisätiedot

KEURUSSELKÄSOUTU LÄHTÖLISTAT

KEURUSSELKÄSOUTU LÄHTÖLISTAT KEURUSSELKÄSOUTU LÄHTÖLISTAT LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET 9.00 13.30 Antti Korkeakangas 3300051 M 1 X Antti Kohonen 3300100 M 2 X Markus Ilmarinen 3300022 M 3 X Juha Nurmela 3300344 M 4 X Jukka Iitti

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

KALEVAN KIERROS XXXV. Kalevan Kierroksen Luistelu 2011. N:o 1 / 2011. www.kalevankierros.fi

KALEVAN KIERROS XXXV. Kalevan Kierroksen Luistelu 2011. N:o 1 / 2011. www.kalevankierros.fi KALEVAN KIERROS XXXV TULOSLEHTI LUISTELU Kalevan Kierroksen Luistelu 2011 N:o 1 / 2011 Viiden vuoden tauon jälkeen Kierroksen ja Puolikkaan luisteluosuus suoritettiin Helsingissä perinteisen Jussin Luistelun

Lisätiedot

02 TULOSLEHTI/HIIHTO. Kalevan Kierroksen hiihto hiihdettiin auringon paisteessa. N:o 2/2009. Kalevan Kierros 1

02 TULOSLEHTI/HIIHTO. Kalevan Kierroksen hiihto hiihdettiin auringon paisteessa. N:o 2/2009. Kalevan Kierros 1 Kalevan Kierros 1 02 TULOSLEHTI/HIIHTO N:o 2/2009 Kalevan Kierroksen hiihto hiihdettiin auringon paisteessa Kolmatta kertaa Vuokatti Hiihdon yhteydessä järjestetty Kalevan Kierroksen hiihto-osuus saatiin

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Sarja Emit-numero Juha Lehtonen M Anne Honkanen N Jouko Peipinen M Onni Siltala M Nina

Etunimi Sukunimi Sarja Emit-numero Juha Lehtonen M Anne Honkanen N Jouko Peipinen M Onni Siltala M Nina Etunimi Sukunimi Sarja Emit-numero Juha Lehtonen M40 500852 Anne Honkanen N 176974 Jouko Peipinen M60 40114 Onni Siltala M75 58147 Nina Ljungqvist-Sarparanta N50 185101 Sakke Ahoniemi M40 199355 Tarmo

Lisätiedot

Pyöräilijät hyvästelivät Porin

Pyöräilijät hyvästelivät Porin Kalevan Kierros 1 05 TULOSLEHTI PYÖRÄILY/SUUNNISTUS N:o 5/2009 Pyöräilijät hyvästelivät Porin Kalevan Kierroksen pyöräilijät kokoontuivat kolmannen ja tällä erää viimeisen kerran Poriin. Reitti oli sama

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Sija No Erä# Nimi Sarja Aika KK-pist Juha Prittinen M , Robert Brandt , Ossi Sippu M40 53.

Sija No Erä# Nimi Sarja Aika KK-pist Juha Prittinen M , Robert Brandt , Ossi Sippu M40 53. 1 300 2 Juha Prittinen M40 51.53 1000,00 2 103 2 Robert Brandt 52.06 994,93 3 360 3 Ossi Sippu M40 53.19 966,86 4 343 3 Juha Lehtonen M40 53.51 954,76 5 9 2 Rauno Hakala M40 54.01 951,00 6 25 2 Antti Korkeakangas

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Kalevan Kierroksen maratoonit Somerolla parin vuoden takainen voittaja Aki Ijäs jäniksenä

Kalevan Kierroksen maratoonit Somerolla parin vuoden takainen voittaja Aki Ijäs jäniksenä Kalevan Kierros 1 03 TULOSLEHTI/MARATON N:o 3/2008 Kalevan Kierroksen maratoonit Somerolla parin vuoden takainen voittaja Aki Ijäs jäniksenä Polttareita juhliva Aki Ijäs johdatteli pupukuosissaan maratoonarit

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

KALEVAN KIERROS XXXV. Kalevan Kierroksen Hiihto N:o 2 / Pirkan Hiihto kruunasi hiihtotalven jo 57. kerran.

KALEVAN KIERROS XXXV. Kalevan Kierroksen Hiihto N:o 2 / Pirkan Hiihto kruunasi hiihtotalven jo 57. kerran. KALEVAN KIERROS XXXV TULOSLEHTI HIIHTO Kalevan Kierroksen Hiihto 2011 N:o 2 / 2011 Pirkan Hiihto kruunasi hiihtotalven jo 57. kerran Täydellinen kevättalven päivä innosti mukaan 3 451 ilmoittautunutta

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

Kalevan Kiertäjät toistamiseen Vuokatissa

Kalevan Kiertäjät toistamiseen Vuokatissa Kalevan Kierros 1 02 TULOSLEHTI/HIIHTO N:o 2/2008 Kalevan Kiertäjät toistamiseen Vuokatissa Kalevan Kierroksen hiihdon osakilpailu järjestettiin toista kertaa peräkkäin Vuokatin upeissa vaaramaisemissa.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Kalevan Kierros Pääkaupunkijuoksuun ennakkoilmoittautuneet Ongelmissa ota yhteys: tai

Kalevan Kierros Pääkaupunkijuoksuun ennakkoilmoittautuneet Ongelmissa ota yhteys: tai Kalevan Kierros Pääkaupunkijuoksuun ennakkoilmoittautuneet 18.9.2018 Ongelmissa ota yhteys: tiiu.tuomi@gmail.com tai 0400 602756 Sukunimi Etunimi Sarja Ahlroos Mari N yleinen Herranen Johanna N yleinen

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Erä 1 klo 8:00 Erä 4 klo 14:30 1 Pekka Ahlqvist 4 Eero Aalto 1 Hannu Anttila 4 Sakke Ahoniemi 1 Heidi Anttila 4 Robert Amper 1 Ari Arpiainen 4 Matti

Erä 1 klo 8:00 Erä 4 klo 14:30 1 Pekka Ahlqvist 4 Eero Aalto 1 Hannu Anttila 4 Sakke Ahoniemi 1 Heidi Anttila 4 Robert Amper 1 Ari Arpiainen 4 Matti Erä 1 klo 8:00 Erä 4 klo 14:30 1 Pekka Ahlqvist 4 Eero Aalto 1 Hannu Anttila 4 Sakke Ahoniemi 1 Heidi Anttila 4 Robert Amper 1 Ari Arpiainen 4 Matti Espo 1 Elina Borgenström 4 Heli Hakala 1 Kari Elovaara

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

Miehet 100 m Tammelan Ryske

Miehet 100 m Tammelan Ryske Miehet 100 m 1 10.93 Tomi Mikkola Leppävirta 25.5.1996 2 11.64 Oskari Kaseva Jämsä/J 10.7.2016 3 11.90 Atte Kurkikangas Turku 9.6.2016 4 11.98 Roope Haapanen Tampere 8.8.2015 5 11.99 Eetu Kurkikangas Lempäälä

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Jää ja sää suosivat luistelua

Jää ja sää suosivat luistelua Kalevan Kierros 1 01 TULOSLEHTI/LUISTELU N:o 1/2009 Kierroksen avaus Seinäjoella 31.1.-1.2.2009 Jää ja sää suosivat luistelua Kalevan kierroksen ensimmäinen osakilpailu saatiin luistella nautinnollisissa

Lisätiedot

Liitosaapas 2018 Naiset. Liitosaapas 2018 Miehet

Liitosaapas 2018 Naiset. Liitosaapas 2018 Miehet Liitosaapas 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 48,89 16.5.2018 Ylämylly 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 47,33 21.4.2018 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 41,06 28.4.2018 Leppävirta 4 Tuija Nuutinen Tuusula

Lisätiedot

Vuokattihiihto 2016 Kalevan kiertäjät

Vuokattihiihto 2016 Kalevan kiertäjät 1 1 2278 Ollipekka Kailari M Vapaa 45 km 2:01:42 2:02:23 2 2166 Sami-Jukka Hämäläinen M40 Vapaa 45 km 2:04:41 2:05:34 3 2295 Markus Välimäki M Perinteinen 45 km 2:05:41 2:06:30 4 2353 Simo-Viljami Ojanen

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET

LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET KEURUSSELKÄSOUTU LÄHTÖLISTAT LÄHTÖLISTAT YKSINSOUTU MIEHET 9.00 13.30 Antero Kaavi 3301176 M 1 X Ari Hiltunen 3301051 M 2 X Jukka Haikonen 3301167 M 3 X Saku Kirves 3300010 M 4 X Antti Kohonen 3300100

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet Saappaanheitto 2018 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 38,13 30.3.2018 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 37,28 30.3.2018 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 33,00 30.3.2018 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 32,75

Lisätiedot

Nro Nimi Kotipaikkakunta Myöntämisvuosi K001 SALONEN PERTTI ESPOO 1986 K002 LEHTINEN PENTTI SYSMÄ 1986 K003 KUUSI KLAUS ESPOO 1986 K004 RUOHONEN

Nro Nimi Kotipaikkakunta Myöntämisvuosi K001 SALONEN PERTTI ESPOO 1986 K002 LEHTINEN PENTTI SYSMÄ 1986 K003 KUUSI KLAUS ESPOO 1986 K004 RUOHONEN Nro Nimi Kotipaikkakunta Myöntämisvuosi K001 SALONEN PERTTI ESPOO 1986 K002 LEHTINEN PENTTI SYSMÄ 1986 K003 KUUSI KLAUS ESPOO 1986 K004 RUOHONEN SEPPO HYVINKÄÄ 1986 K005 TOIVANEN NIILO VANTAA 1986 K006

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Lohjanjärveltä ovat tuulet kaikonneet. Eräs souti 100 kilometriä päivän aikana.

Lohjanjärveltä ovat tuulet kaikonneet. Eräs souti 100 kilometriä päivän aikana. Kalevan Kierros 1 04 TULOSLEHTI/SOUTU N:o 4/2008 Lohjanjärveltä ovat tuulet kaikonneet. Eräs souti 100 kilometriä päivän aikana. Sää oli mitä leppoisin. Kisan aikana ainoat aallot syntyivät soutu- ja moottoriveneistä.

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut Tampereen Pyrintö T U L O K S E T Kilpailun sarjat: M40LS; M45LS; M50LS; M55LS; N45LS; N50LS; M65LS; M70LS; M75LS ; N55LS; N65LS; N75LS; M35HS; M40HS; M45HS; M50HS;

Lisätiedot

Sivu 1/9 Kalevan Kierros 2014 Luistelu 08.02.2014 Tuusulanjärvi MAL22 28,3 km (Lähti 7, Keskeytti 0, Hylätty 0) 1 453 Juho Tuominen 1:13:28 659.85 2 634 Antti Järvenpää Kuntokonnat 1:17:28 +4:00 595.22

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset

Linkopallo 2018 Naiset Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41

Lisätiedot