LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ ALKAEN 142/08.050/2009. Kh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ ALKAEN 142/08.050/2009. Kh"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Perusturvalautakunta Kunnanvaltuusto Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ ALKAEN 142/08.050/2009 Kh Kunnanhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan esityksen kunnanvaltuustolle esitettäväksi seuraavilla li säyk sil lä: Kotihoidon kuntalisän jatkosta päätetään kokemusten perusteella vuoden 2012 ta lousarvion yhteydessä. Perusturvatoimialan tulee pysyä kun nanhalli tuksen hyväksymässä vuoden 2011 talousarvion kuluraamissa ja seuraavalla täsmennyksellä: Oikeus tukeen päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän pykälän esitte lyn ajan (kello 15:27-16:08) oli perus tur va joh ta ja Ar ja Ke ko ni. Ptltk Päivähoitoa tarvitsevien lasten määrä on Siilinjärvellä no peasti kasvanut. Siilinjärvellä päivähoitoon hakijoina on vuonna 2010 syntyneitä yh teen sä 11, vuon na 2009 syntyneitä 35 ja vuonna 2008 syntyneitä 24 lasta. Päivähoitopaikkaa haetaan yhteensä 113 lapselle. Siiliset alueella päivähoito tarve on yh teensä 147 lapsella, jois ta vuon na 2010 syn ty neitä 14 ja vuonna 2009 syn ty neitä 48. Maanin gan kun nan ja Nil siän kau pungin alueella pystytään parem min järjes tä mään uu sille päi vä hoidon haki joille paikat kuin Siilinjärvellä. Kuntalisän ta voit tee na on tar jo ta per heil le ai to mah dolli suus las ten ko ti hoi toon ja sa malla vä hen tää pien ten las ten päivä hoi don tar vetta. Mikäli sopimuskunta suunnitellusti haluaa hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tai niihin liit tyviä tukipalveluja yli perusturvalautakunnassa määritellyn, koko yhteistoimin ta-aluetta koskevan palvelutason, suorittaa tästä aihautuneet kustannukset ao.sopimuskunta (Yhteistoimintasopimus ). Silloin asianomaisen kunnan/kaupunginhallitus ottaa palvelun järjestämisen vastuul leen. Kuntalisän myöntämisperusteet alle 2-vuotiasta lasta kotiin hoitamaan jäävälle vanhemmalle: Kuntalisää maksetaan perheelle, jossa lapsen vanhempi hoitaa lapsen kotona ja on työlainsäädännön tarkoittamalla hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la

2 tai , hoi taen kaik ki per heen alle kou luikäiset lapset ko tona on päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la , ja hänellä on todistus opinto jen kes keyttämisestä tai on yrittäjä, joka jää kotiin hoitamaan lastaan ajal la Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärven kunnassa. Kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn takia kuin lasten hoidon vuoksi: työttömänä saaden työttömyyskorvausta, äitiys- tai vanhempain rahalla, sairauspäivärahalla, kunnallisena tai yksityisenä perhepäivähoitajana tai eläk keellä vanhempainrahakauden ajalta, vaikka perheessä olisi toinen alle 2-vuo tias lapsi Muut ehdot: Esiopetusikäisellä lapsella säilyy oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellisen päivähoi don tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Kuntalisää maksetaan yhdestä alle 2-vuotiaasta lapsesta 314,28 / kk. Oikeus tukeen päättyy perheen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi (2) vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makse ta yhtä (1) kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan ajalla Kuntalisä on verollista tuloa kotona lapsia hoitavalle vanhemmalle. Perusturvalautakunta päättää esittää Siilinjärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että kohdennettu, alle 2-vuotiaista lapsista maksettava, kotihoidontuen kuntalisä otetaan käyttöön Siilinjärvellä ajalle Perusturvalautakunta lisäksi esittää, että kotihoidontuen kuntalisän vaikutusta päi vähoidon käyttöön arvioidaan talousar vion osavuosiseuran nan yhteydessä vuo den 2011 aikana. Kuntalisän myöntämisperusteet alle 2-vuotiasta lasta kotiin hoitamaan jää välle vanhemmalle: Kuntalisää maksetaan perheelle, jossa lapsen vanhempi hoitaa lapsen kotona ja on työlainsäädännön tarkoittamalla hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la , hoi taen kaik ki per heen alle kou luikäiset lapset ko tona tai on päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la , ja hänellä on todistus opinto jen kes keyttämisestä tai on yrittäjä, joka jää kotiin hoitamaan lastaan ajal la

3 Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärven kunnassa. Kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn takia kuin lasten hoidon vuoksi: työttömänä saaden työttömyyskorvausta, äitiys- tai vanhempain rahalla, sairauspäivärahalla, kunnallisena tai yksityisenä perhepäivähoitajana tai eläk keellä vanhempainrahakauden ajalta, vaikka perheessä olisi toinen alle 2-vuo tias lapsi Muut ehdot: Esiopetusikäisellä lapsella säilyy oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellisen päivähoi don tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Kuntalisää maksetaan yhdestä alle 2-vuotiaasta lapsesta 314,28 / kk. Oikeus tukeen päättyy perheen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi (2) vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makse ta yhtä (1) kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan ajalla Kuntalisä on verollista tuloa kotona lapsia hoitavalle vanhemmalle. Keskustelun kuluessa perusturvajohtaja muutti päätösehdotuksen kuulu maan seuraavasti: Perusturvalautakunta päättää esittää Siilinjärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että alle 2-vuo tiaista lapsista maksettava kotihoidon kuntalisä otetaan käyttöön Siilinjärvellä alkaen. Perusturvalautakunta esittää lisäksi, että kotihoidon kuntalisän vaikutusta päivähoidon käyttöön ar vioidaan talousarvion osavuosiseurannan yhteydessä vuoden 2011 aikana. Kuntalisä maksetaan perheelle, jossa on alle 2-vuotias lapsi ja jonka alle kouluikäisistä lapsista ku kaan ei ole kunnan järjestämän päivähoidon piirissä tai saa lasten yksityisen hoi don tukea. Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Sii linjärvellä. Kuntalisää ei makseta jos perheen vanhempi saa työttömyyskorvausta, äitiys-, isyys - tai vanhempain rahaa, sairauspäivärahaa tai eläkettä Muut ehdot Perheen esiopetusikäisen lapsen osallistuminen maksuttomaan esiopetukseen ei estä kuntalisän maksamista. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutukselli nen päivähoi don tarve, oikeus kun talisään päätetään tapauskohtaisesti. Oikeus tukeen päättyy per heen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi vuot ta.

4 Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Li sää ei makse ta 3 kuukaut ta ly hyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan hakemuksen perusteella alkaen. Kuntalisä makse taan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle verollista tuloa Kuntalisän suuruus on 200 /kk ensimmäisestä alle 2-vuoti aasta lapsesta ja 30 /kk suuruinen sisaruslisä maksetaan kustakin muusta alle esiope tus ikäi ses tä sisaruksesta. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Perusturvalautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Lisätietoja antaa varhaiskasvatuspalvelujen tulosaluejohtaja Eeva-Liisa Lyytinen Kv Kunnanvaltuusto päättää, että alle 2-vuotiaista lapsista maksettava kotihoidon kun talisä otetaan käyt töön Siilin järvellä al kaen. perusturvatoimialan tu lee pysyä kun nan halli tuk sen hy väksymässä vuoden 2011 talousarvion kuluraamissa. kotihoidon kunta li sän vai kutusta päivähoidon käyt töön arvioidaan talous ar vion osavuosiseuran nan yh teydessä vuoden 2011 ai kana ja jatkosta päätetään koke musten perus teella vuo den 2012 talousar vion yhteydessä. kuntalisä maksetaan perheelle, jossa on alle 2-vuotias lapsi ja jonka alle kouluikäisistä lapsista kukaan ei ole kunnan järjestämän päivähoidon piirissä tai saa lasten yksityisen hoidon tukea. kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärvellä. kuntalisää ei makseta, jos perheen vanhempi saa työttömyyskorvausta, äi tiys-, isyys- tai vanhempainrahaa, sairauspäivärahaa tai eläkettä. Kunnanvaltuusto päättää kotihoidon kuntalisän muista ehdoista seuraavaa: Perheen esiopetusikäisen lapsen osallistuminen maksuttomaan esiopetuk seen ei estä kuntalisän maksamista. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellinen päivähoidon tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Oikeus tukee päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makseta 3 kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan hakemuksen perusteella alkaen. Kuntalisä maksetaan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle verollista tuloa. Edelleen kunnanvaltuusto päättää, että kuntalisän suuruus on 200 euroa/kk ensim mäi ses tä al le 2-vuo ti aas ta lap ses ta ja 30 euroa/kk suuruinen sisaruslisä makse taan kus ta kin muusta alle esi ope tus ikäi sestä sisaruksesta. Keskustelun kuluessa Jukka Kotimäki (ps.) esitti Jukka Rekolan (ps.) kannatta-

5 Ptltk mana, että sisaruslisän maksatusta koskeva kohta muutetaan kuulumaan seuraavanlaiseksi: "Muiden edel ly tys ten täyt tyes sä si sa rus li sää (30 eu roa/kk) maksetaan kai kil le ensi vuonna 6 vuotta täyt tä ville si ten, että oi keus si saruslisään päättyy 31.7., jol loin myös päi vä hoi to-oi keus päättyy." Jukka Kotimäki muutti sisaruslisää koskevan täsmentävän esityksensä seuraavan lai sek si: 30 euroa/kk suuruinen sisaruslisä maksetaan kaikille ensi vuonna 6 vuotta täyttäneille siten, että oikeus sisaruslisään päättyy Kotimäen muutettua ehdotusta ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen päätösehdotuksen. Liitteet 2-3 Lakisääteisen lasten kotihoidon tuen lisäksi Siilinjärvellä on ollut marraskuusta 2010 lukien käytössä vapaaehtoinen kotihoidon tuen kuntalisä. Kuntalisää on maksettu 200 /kk ensimmäisestä alle 2-vuotiaasta lapsesta ja 30 /kk jokaisesta muusta alle esiopetusikäisestä sisaruksesta. Kuntalisään oikeutetut lapset eivät ole voineet käyttää samaan aikaan kunnallista päivähoitoa. Kuntalisä otettiin käyttöön purkamaan päivähoidon paineita etenkin pienten lasten kohdalla. Kuntalisän käyttöä ja vaikutusta päivähoidon käyttöön on seurattu kuukausittain (liite). Kuntalisää on lokakuuhun 2011 mennessä saanut 270 perhettä, joissa on ollut yhteensä 472 lasta ja kuntalisä on vapauttanut 25 päivähoitopaikkaa. Kustannukset aj ovat olleet , määrärahan ollessa Yhden päivähoitopaikan keskimääräinen hinta on vuodessa. Eniten hoitopaikkoja vapautui heti kuntalisän käyttöönoton jälkeen. Alle 3 vuotiaiden lasten osuus päivähoidon käyttäjistä on kuitenkin kasvanut koko ajan, joten kuntalisä ei ole toivotulla tavalla vähentänyt pienten lasten päivähoidon käyttöä (liite). Siilinjärven kunnan asettama budjettiraami ensi vuodelle ei mahdollista kuntali sän jatkamista, sillä kuntalisään tänä vuonna varattu määräraha joudutaan ensi vuonna käyttämään päivähoidon palveluseteliin päivähoitopaikkojen järjestämiseksi lain edellyttämällä tavalla tilanteessa, jossa kunnalliset hoitopaikat ovat täynnä aloitti toimintansa yksityinen päiväkoti Touhula, jonne on tähän mennessä myönnetty palveluseteli 45 lapselle, heistä puolet on alle 3-vuotiaita. Voimakas kuntaan muutto ja hyvä työllisyystilanne ovat näkyneet myös lisääntyneenä päivähoidon tarpeena. Mikäli sopimuskunta haluaa hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tai niihin liittyviä tukipalveluja yli perusturvalautakunnan määrittelyn, koko yhteistoiminta-aluetta koskevan palvelutason, suorittaa tästä aiheutuvat kustannukset ao sopimuskunta täysimääräisenä. (Maaningan kunnan, Nilsiän kaupungin ja Siilinjärven kunnan yhteistoimintasopimus sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä 11, hyväksytty Siilinjärven kv ). Perusturvalautakunta päättää 1. että lasten kotihoidontuen kuntalisä ei sisälly perusturvatoimialan vuoden 2012 talousarvioon, koska Siilinjärven kunnan asettama budjettiraami vuodelle 2012 ei mahdollista vapaaehtoisen kuntalisän jatkamista, eikä vastaavaa toimintaa järjestetä yh teis toiminta-alueen muissa kunnissa.

6 2. siirtää Siilinjärven kunnanhallitukselle lasten kotihoidontuen kuntalisän järjestämisestä päättämisen. Perusturvajohtaja muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti: 1. lasten kotihoidontuen kuntalisä ei sisälly perusturvatoimialan vuoden 2012 talousarvioon, koska vastaavaa toi min taa ei järjestetä yhteistoiminta-alueen muis sa kunnissa. 2. siirtää Siilinjärven kunnanhallitukselle lasten kotihoidontuen kuntalisän järjestämisestä päättämisen. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että pykälä käsiteltiin toisena ennen 86. Pykälän käsittelyn ai kana läsnä oli varhaiskasvatuspalveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Liisa Lyytinen ja poistui klo. 17:27. Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen poistui klo 17:27. Aila Nurmi poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo 17:29. Valmistelija/lisätiedot:varhaiskasvatuspalveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Liisa Lyytinen, Ptltk 96 Valmistelija/lisätiedot: Siilinjärven kunnan 2013 talousarviota on valmisteltu -2,5 % karsintavelvoitteella. Siiliset -yhteistoiminta-alueen purkautuessa lasten kotihoidon kuntalisä siirtyy Siilinjärven kunnan sivistyspalveluiden varhaiskasvatuspalveluihin. Edellä mainittu karsintavelvoite koskee myös varhaiskasvatuspalveluja. Varhaiskasvatuksen karsintavelvoite on ja mysö kuntalisä määrärahaa on pienennetty Budjettineuvoteluiden jälkeen kuntalisään on vuonna 2013 käytettävissä , jolloin joudutaan tarkistamaan perheelle maksettavan kuntalisän määrää maksuperusteiden säilyessä ennallaan. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa strategiaan: Perusturvalautakunta päättää esittää Siilinjärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että alle 2-vuotiaista lapsista maksettava ko tihoidon kuntalisää jatketaan Siilin jär vel lä alkaen. Kuntalisä maksetaan perheelle, jossa on alle 2-vuotias lapsi ja jonka alle kouluikäisistä lapsista kukaan ei ole kunnan järjestämän päivähoidon piirissä tai saa lasten yksityisen hoidon tukea. Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärvellä. Kuntalisää ei makseta, jos perheen vanhempi saa työttömyyskorvausta, äitiys-, isyys - tai vanhempainrahaa, sairauspäivära haa tai eläkettä Muut ehdot

7 Perheen esiopetusikäisen lapsen osallistuminen maksuttomaan esiopetukseen ei estä kuntalisän maksamista. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellinen päivähoidon tarve, oikeus kun talisään päätetään tapauskohtaisesti. Oikeus tukeen päättyy perheen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makseta 3 kuukautta ly hyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan hakemuksen perusteella alkaen. Kuntalisä maksetaan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle verollista tuloa Oikeus tukee päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta. Kuntalisän suuruus on 150 /kk ensimmäisestä alle 2-vuotiaasta lapsesta ja 20 /kk suuruinen sisarus lisä maksetaan kustakin muusta alle esiopetusikäisestä sisaruksesta alkaen. Hyväksyttiin.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kokousaika kello 16:04-16:51

Kokousaika kello 16:04-16:51 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 8/2012 1 Perusturvalautakunta Kokousaika 17.10.2012 kello 16:04-16:51 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone Asiat Otsikko Sivu 89 VANHUSTEN TEHOSTETUN

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8. Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kokousaika kello 16:43-18:03

Kokousaika kello 16:43-18:03 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 10/2011 1 Perusturvalautakunta Kokousaika 27.10.2011 kello 16:43-18:03 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, Kh:n huone Asiat Otsikko Sivu 86 SIILINJÄRVEN PALVELUTALOYHDISTYS

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734)

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734) Perusturvalautakunta 53 21.05.2014 Perusturvalautakunta 5 28.01.2015 Kunnanhallitus 57 02.03.2015 Kunnanhallitus 68 09.03.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä / Kuntalaisaloite 52/02.05.01/2014 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI Perusturvalautakunta 112 03.10.2007 Perusturvalautakunta 127 21.11.2007 Kunnanhallitus 645 10.12.2007 MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI 649/21/211/2007 PERUST 112 Matti Pohjola

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa Sivistyslautakunta 25 08.03.2016 Sivistyslautakunta 54 12.04.2016 Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa 1031/05.10.00/2016 SIVLTK 08.03.2016 25 Asian valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015 Suomenkielinen opetus- ja 8 11.02.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus 38 25.02.2015 Kaupunginhallitus 66 03.03.2015 Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015 69/05.10.00/2015 SOV

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734)

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734) Perusturvalautakunta 53 21.05.2014 Perusturvalautakunta 5 28.01.2015 Kunnanhallitus 57 02.03.2015 Kunnanhallitus 68 09.03.2015 Perusturvalautakunta 59 19.05.2015 Kunnanhallitus 174 22.06.2015 Lasten kotihoidon

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden maksulain tu lo ra jo ja: Perheen. Tuloraja Tuloraja Korkein maksu ko ko

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden maksulain tu lo ra jo ja: Perheen. Tuloraja Tuloraja Korkein maksu ko ko Kasvatus- ja sivistyslautakunta 5 14.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 1433/12.10/2017 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 14.02.2017 5 Valmistelija (varh.kasv.joht.): Laki varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Yritysvaikutusten arviointi:

Yritysvaikutusten arviointi: Kh 19.10.2015 259 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Sivistyslautakunta 67 08.10.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisän seuranta ajalla 1.10.2002-31.3.2015 SIVIS 67 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä on

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot