Vaihtoehtoiset sammutusmenetelmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoehtoiset sammutusmenetelmät"

Transkriptio

1 Vaihtoehtoiset sammutusmenetelmät Arto Latvala Palomestari

2 Taustaa 1980 luvulta lähtien Jauhesammuttimia on käytetty jo 80 luvulla pelastuslaitosten ensimmäisen yksikön tiedustelussa Suurteollisuudessa käsisammuttimien teho ja käytön osaaminen on ymmärretty aina Vallitseva käsitys pelastuslaitoksissa Euroopassa: Kiinteistöjen alkusammutusvälineet eivät ole pelastuslaitoksen käyttöä varten. Pelastusalalla on opetettu Kouluttamaan maallikoita alkusammutusvälineiden käytössä Selkeää kirjoitettua tietoa ei ole ollut Miten palomies käyttää alkusammutusvälineitä tulipalossa Pelastusyksiköiden käsisammuttimet Ensisijaisesti 6 kg:n jauheita, 6 l:n vaahtoja sekä 5 kg:n CO 2 sammuttimia. Teholuokitukseen ei ole kiinnitetty huomiota. Käyttäjänä maallikko - palomies PETS / Arto Latvala

3 Tutkimushankkeiden tavoitteita mm. Onko pelastuslaitosten perinteisten letkuselvitysten rinnalla mahdollista käyttää nopeampia sammutusmenetelmiä ja laitteita, kuitenkaan työturvallisuudesta tinkimättä? Jauhesammuttimien sekä vaahtosammuttimien tehon ja käyttökelpoisuuden selvittäminen tyypillisissä tulipalotilanteissa. Kiinteistöissä olevien alkusammutusvälineiden suunnitelmallinen käyttö. Kodinkoneiden syttymisen, palon kehittymisen ja sammutusvaihtoehtojen selvittäminen

4 Osaamisen kehittäminen 2010 Selvitysaikojen testauksia eri tyyppisissä kiinteistöissä: Perusselvitys 4 krs, jakoliitin, työjohtoa 60 m. Letkukelalaitteiden käyttö (UHPS, CAFS, Cobra). Käsisammuttimien käyttö + kiinteistön alkusammutusvälineet. Kuivanousujen käyttö >>> Tutkimushankkeen testit ovat osoittaneet, että tavanomainen perusselvitys ei ole aina paras ratkaisu

5 Tilastot - Kokemukset Tulipalot eivät pääsääntöisesti leimahtele Vain harvoin menehtyy tai loukkaantuu toimintakykyinen, fiksu henkilö. Huoneistopalot ovat usein nakit ja muusi tai pieniä kodinkonepaloja. Sammuttamiseen olisi usein riittänyt kevyt ratkaisu. Työturvallisuudesta ei kuitenkaan saa koskaan tinkiä, vaan pienissäkin tulipaloissa tulee riskit arvioida huolellisesti ja käyttää mieluummin turvallisempaa, järeämpää menetelmää ja taktiikkaa. 5

6 Kauppakeskukset Jopa ihmistä sisällä Turvallisuusorganisaation rooli on erittäin tärkeä vrt. matkustajalaivat Evakuointi on myös aina riski, kun on paljon ihmisiä Saattaa kestää kauan, ennen kuin pelastushenkilöstö sammuttaa palon rakennuksen keskiosassa tai pysäköintihallissa Toimintataktiikalla ja kiinteistön turvallisuustekniikalla on iso merkitys

7 Hullu Poro, Hotelli Vantaa - Ongelmana paljon ihmisiä Kohteen omatoimisuus on ratkaisevaa ensi minuuteilla Kuinka nopeasti apua tulee >>> Pelastuslaitos on aina myöhässä, eikä tee alkusammutusta

8 Kiinteistön turvallisuusorganisaatio / nopea toiminta Ihmisten käyttäytyminen onnettomuustilanteissa Lähdekirja: Kriisi, pelko, pakokauhu / Lasse Nurmi % käyttäytyy rauhallisesti ja osallistuu auttamiseen N. 75% joutuu aluksi shokkiin, josta toipuvat ja voivat johdettuna auttaa pelastustoimissa % menettää täydellisesti kontrollin Vaaraa väheksytään, ollaan uteliaita Jatketaan sitä, mitä ollaan tekemässä Pako suuntaan, josta on tultu, käytetään tuttuja reittejä On tärkeää, että tilanne saadaan nopeasti haltuun

9 Lähtökohta pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentäville toiminnoille Isot kaupungit vahva pelastustoimi, mutta Välillä useita vaativia päällekkäisiä hälytyksiä Tekninen yksikkö ensimmäisenä kohteessa Apu ei lähde / tule aina paloasemalta Pitkä viive mahdollinen Yrityksen, kiinteistön ja ihmisen omatoimisuus ratkaisee Ensimmäisen yksikön vahvuus voi olla Lappi Saaristo Haja-asutusalueet Hiihtokeskukset = Kaupunki, jossa isoja rakennuksia sekä paljon ihmisiä Aina ei ole savusukellusvalmiutta Usein pitkiä viiveitä Omatoimisuus ratkaisee Ensimmäisen yksikön vahvuus voi olla 1 + 1

10 Kerava Hi Tec yhtiössä tulipalot 2015 Automaattinen palohälytys 5 / 2015 Tiedustelu Tulipalo huoltotilassa Alkusammutus kiinteistön välineillä JVT / Tuotantokatkos n. 2 viikkoa Vahingot n euroa >>> sammutusjauhe pääroolissa Oppi jauheiden korvaaminen nykyaikaisilla vaahtosammuttimilla Technopolis >> alkusammutus >>> iso siivous ja vahingot Automaattinen palohälytys 10 / 2015 Tiedustelu Tulipalo IV konehuoneessa Sammutus vedellä JVT 2 päivää Vahingot pienet

11 Sammutteen aiheuttamat vahingot Jälkivahingot Maallikon alkusammutuksesta aiheutuneet Pelastuslaitoksen sammuttamisesta aiheutuneet Ilkivallasta aiheutuneet >> oikeilla sammutteilla ja kiinteistöjen sammutinvalinnoilla voidaan vähentää huomattavia vahinkoja.

12 Onnettomuuksista oppiminen Haastava palo 10 krs, Koivukylä Huoneistopalo kaksiossa Erillinen palo-osasto, 3 huoneistoa Asunnossa kaksi henkilöä Viereisissä asunnoissa 6 henkilöä Pelastuslaitos Tiedustelu Letkuselvitys 10. kerrokseen, letku rikki Sammutus, Savutuuletus Miehet maitohapoilla

13 Vanhat talot ja niiden turvallisuustekniikka Toimintaedellytyksiä tulisi parantaa: - Riskikartoitukset - Kuivanousujen kunnossapito - Savunpoiston kunnossapito Kuivanousun liitin

14 Pelastusyksikön ja kiinteistön alkusammutusvälineet voivat olla tuki / vaihtoehto pitkille letkuselvityksille Sprinklerin tueksi Vaihtoehtoja Pikapalopostit Ovat vuosi vuodelta luotettavampia Jauhesammuttimet Tehokkaita, mutta näkyvyys heikkenee nopeasti ja jauhevahinko voi olla iso Sammuttaminen on erilaista, kun maallikko käyttää jauhesammutinta alkutilanteessa tai kun palomies sammuttaa 10 minuutin viiveellä Vaahto- ja nestesammuttimet Kehittyneet huomattavasti (mm. täyttöpaine, sammutteet) Luonnollisen helppoja käyttää, näkyväisyys säilyy, jälkivahingot pienet Eivät toimi palokaasujen leimahtaessa 50 kg:n / 50 litran jauhe- ja vaahtosammutinkärryt Voivat olla hyvä ratkaisu alkusammutuksen tehostamiselle erityiskohteissa Mutta, voiko maallikko oikeasti käyttää 50 kg jauhetta sisätiloissa Huom! Työturvallisuus

15 Haasteita Erilaiset toimintatavat Pelastuslaitosten välillä Pelastuslaitosten vuorojen välillä Operatiivisessa johtamisessa Johtamismallit Uuden tekniikan käytön ohjeistaminen ja toimintamallit Yritysten ja kiinteistöjen turvallisuuskulttuuri

16 Uudet rakennukset korkeat rakennukset Lähtökohta Toimiva palo-osastointi Toimiva savunpoisto Toimiva kuiva- tai märkänousu

17 Kuivanousustandardi HIKLU / KUP Ohje Kuivanousustandardi - Ohjeet rakentamisesta - Kunnossapito Pelastuslaki 379/2011 / 12 ja 82 Soveltamisohje mm. HIKLU / KUP

18 Palomieshissi - Standardi Hissistandardi - CEN TC 10 / pren (E) - Ohjeet rakentamisesta - Ohjeita toimintataktiikasta - Hissin käyttöohjeet kohteessa

19 Uutta sammutustekniikkaa UHPS, CAFS, DSPA, OneSeven, AFT, Cobra, Ifex, Green EX, FirePro.

20 , Arto Latvala, palomestari

21 ALKUSAMMUTTIMET JAUHESAMMUTIN (paloluokat ABC) VAAHTOSAMMUTIN (paloluokat AB) NESTESAMMUTIN (paloluokka A) CO 2 (paloluokka B) RASVAPALOSAMMUTIN (paloluokka F myös) PIKAPALOPOSTIT (paloluokka A, mutta..) HEITTOSAMMUTTIMET NS. REPPUSAMMUTTIMET PETS/Ismo Huttu / Latvala 21

22 SAMMUTTAMINEN RAKENNNUSPALOISSA Järeä suihkuputki 1500 l/min Suihkuputki C-liittimellä l/min Vesitykki 2200 l/min Pistosuihkuputki 70 l/min COBRA sammutinleikkuri 60 l/min, 300bar UHPS n l/min, 100bar myös vaahtoa CAFS (autoon asennettu) 0,3-0,6% seos, Vesi-ilma suhde 1:5,5 105 l/min + ilma = n. 1400l/min sammutetta Käsi- ja reppusammuttimet l/min, 8-15bar PETS/Ismo Huttu / Latvala 22

23 Testejä ja kokeita: Lastulevytapulin palo kontissa ja palotalossa Poltettavat talot Makuuhuonepalo, Keittiöpalo Rasvakeitinpalo Autopalo Bitumikeitinpalo Letkuselvitystestejä Hankkeessa tehtiin yhteensä 54 polttoa ja 71 sammutustestiä PETS 23

24 Videoita Sprinkleri laukeaa korkeavarastossa: Sprinkleri laukeaa pienessä tilassa:

25 SAMMUTUSTEKNIIKKA JAUHESAMMUTIN VAI VAAHTOSAMMUTIN? Palo ollessa täyden palon vaiheessa tai kohteesta muodostuu paljon savua eikä palavaan materiaaliin ja pintoihin päästä käsiksi käytä jauhetta Huomio että näkyvyys huononee oleellisesti ja myös sakea jauhepilvi vaikeuttaa lämpökameran näkymään ja jauhe tarttuu mm. pi-laitteen kasvoosan lasiin. Palaviin pintoihin ja palokohteeseen päästään suoraan käsiksi käytä vaahtoa. Myös tässä tilanteessa voidaan käyttää jauhetta, mutta jauhe huonontaa näkyväisyyttä ja aiheuttaa jälkivahinkoa. video: Vaahto keittiössä - Jauhe keittiössä video: Pyykinpesukoneen sammutus PETS/Ismo Huttu / latvala 25

26 Videoita Jauhesammuttimen käyttö tavaratalossa: Video: Vaaterekin palo Väärin Video: Leivänpaahtimen palo Oikein Vaahtosammuttimen käyttö tavaratalossa Video: Vaaterekin palo Video: Leivänpaahtimen palo AFT Reppusammuttimen käyttö Video: Vaaterekin palo Vaahtosammuttimen ja pikapalopostin käyttö Video: Vaaterekin palo Aamulehti

27 HUONEPALON SAMMUTTAMINEN ULKOAPÄIN, KUN HUONEISTOSTA PURKAANTUU PALOKAASUJA JA LIEKKEJÄ ULOS Käyttää jauhetta, vaahtosammutin on tehoton tässä tilanteessa Valitse aukko, jossa on alipaine rakennuksen tai huonetilan sisälle palavaan tilaan video: Jauhe ikkunasta sisään huoneistoon video: Jauhe ikkunasta sisään autiotalo video: Huonepalon rajoittaminen jauheella PETS/Ismo Huttu 28

28 Viihdekeskukset - Ravintolat Jopa tuhansia ihmistä sisällä Rasvakeittimen palo - Sammutuspeite ja CO2 ja vaahtosammutin - Sprinkleri laukeaa - Sammutus pikapalopostilla - Sammutus 1: rasvapalosammuttimella - Sammutus 2: rasvapalosammutin - Sammutus vaahtosammuttimella

29 PARANNETTU JAUHESAMMUTIN AMMATTILAISELLE Pidennetty purkausletku Pistoputki letkun päässä Akkuporakone + pitkä terä 12 kg jauhe jossa parasta mahdollista jauhetta PETS/Ismo Huttu 30

30 AEROSOLISAMMUTE eli HEITTOSAMMUTIN Purkautuessaan katkaisee kemiallisesti tulipalon ketjureaktion Kaliumnitraatti (KNO3), josta reaktiotuotteena syntyy vapaita kaliumradikaaleja K, jotka toimivat kemiallisena sammutteena Aerosolia oltava tilassa riittävästi jotta liekkipalo sammuu (esim. 2,4 kg 150m 3 ) Huomioitavaa: heittosammutin purkautuessaan palavassa tilassa sekoittaa savukaasut ja hävittää näkyväisyyden kokonaan lämmöt tasaantuvat jolloin ylälämpö laskee ja alalämpö nousee pieneen huoneistoon laitettaessa osa aerosolista ja savukaasuista voi purkaantua porrashuoneeseen ja muihin sivutiloihin PETS/Ismo Huttu, Tuomas Kuikka 31

31 HEITTOSAMMUTIN HUONEISTOPALOSSA Heittosammutin Paloteatteri Tuomas Kuikka

32 Yhteenveto Kiinteistöjen ja yritysten turvallisuuskulttuuri Kuivanousut, Alkusammutusvälineet, Erikoissammuttimet 50 kg / 50 l Pelastussuunnitelmat, Pelastusryhmä, Maallikon osaaminen Jauhe-, vaahto- ja nestesammuttimet Kaikille sammutteille on edelleen tarve Sijoitus kohteen riskien mukaan Sammuttimia on osattava käyttää, nestekaasusimulaattorit eivät anna täysin oikeaa kuvaa eri sammuttimien käytöstä Mikäli kiinteistössä tai pelastusyksikössä on useita sammutintyyppejä, tulee ne merkitä erillisellä tarralla vaahto, jauhe jne. jotta Työturvallisuus Riskit tiedotettava ja vältettävä

täydentävät sammutusmenetelmät (PETS)

täydentävät sammutusmenetelmät (PETS) Tulitöiden kurssinjohtajapäivät 6.-7.6.2017 - Alkusammutusvälineet 2017 - Oikea sammute oikeassa paikassa - Sammuttaminen vaatii enemmän osaamista, mitä harjoitussimulaattorin käyttö antaa ymmärtää - JVT

Lisätiedot

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Taustaa Uskomuksia Kokemuksia Haasteita PETS / Arto Latvala 21.1.2019 Keski-Uudenmaan pelastuslaitos www.pelastusopisto.fi KUP Tavoitteet

Lisätiedot

Pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä

Pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä Pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä Taustaa, Kokemuksia Haasteita Uusi opas 2018 Eväitä uusien mallien kehittämiseen Arto Latvala 13.10.2018 Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät PETS Taktiikka Arto Latvala 15.1.2019 Keski-Uudenmaan pelastuslaitos www.pelastusopisto.fi PETS Sammutustaktiikka Video: Maallikon mahdollisuudet

Lisätiedot

PELASTYSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT (PETS)

PELASTYSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT (PETS) PELASTYSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT (PETS) SSPL:n AJANKOHTAISSEMINAARI 2019 9.2.2019 Ismo Huttu KOLMEN OSA-ALUEEN ASIANTUNTIJUUTTA Tutkitun tiedon hyödyntämisessä tarvitaan

Lisätiedot

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Palopäällystöpäivät

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Palopäällystöpäivät Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Palopäällystöpäivät 7.4.2016 Marko Hassinen, FT, tutkija Hankkeen motivaatio Perinteisiä letkuselvityksiä kevyempiä sammutusmenetelmiä voidaan

Lisätiedot

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Taustaa ja nykytilannetta

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Taustaa ja nykytilannetta Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Taustaa ja nykytilannetta Arto Latvala,, Vantaa Vaihtoehtoiset sammutusmenetelmät ja -taktiikka Ifex, Impulssi, Mikropisara, 26.11.2015,

Lisätiedot

PELASTYSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT (PETS)

PELASTYSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT (PETS) PELASTYSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT (PETS) Sammutustekniikka 30.1.2019 Ismo Huttu SAMMUTUSHYÖKKÄYS AINA SAMALLA MENETELMÄLLÄ KOHTEESTA JA TILANTEESTA RIIPPUMATTA? Kannattaako

Lisätiedot

PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ (PEKSS)

PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ (PEKSS) PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ (PEKSS) 13.10.2018 Ismo Huttu Täydennykset Latvala 13.10.2018 PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ

Lisätiedot

Käsisammuttimien vaatimukset ja Tukesin markkinavalvonta

Käsisammuttimien vaatimukset ja Tukesin markkinavalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.11.2018 Karoliina Meurman Käsisammuttimien vaatimukset ja Tukesin markkinavalvonta Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät, Jyväskylä 7.-8.11.2018 1 Käsisammuttimien

Lisätiedot

Äänievakuointilaitteet kiinteistön turvallisuustekniikan tukena

Äänievakuointilaitteet kiinteistön turvallisuustekniikan tukena Äänievakuointilaitteet kiinteistön turvallisuustekniikan tukena Palomestari Arto Latvala 15.12.2009 12/14/2009 1 Erityiskohteet - Evakuoinnin toimintamallit eivät aina ole samanlaisia eri kiinteistöissä

Lisätiedot

Tukesin markkinavalvonta ja asumisen paloturvallisuus

Tukesin markkinavalvonta ja asumisen paloturvallisuus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 29.8.2017 Karoliina Meurman Tukesin markkinavalvonta ja asumisen paloturvallisuus Palotutkimuksen päivät 2017 1 Palovaroittimet Tukes valvoo markkinoilla olevia

Lisätiedot

Sammuttimen. valinta. teholuokan ja tyypin

Sammuttimen. valinta. teholuokan ja tyypin Sammuttimen teholuokan ja tyypin valinta Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, 28.9.2016, Park Helsinki Tarja Vilmi / Paloturvallisuusliikkeiden liitto ry, PTLL ry Esitykseni

Lisätiedot

Käsisammuttimien aakkoset

Käsisammuttimien aakkoset Kiinteistöjen uusi sammutinopas - osa 2/2 Alkusammutus sujuu parhaiten silloin, kun kuhunkin käyttökohteeseen on valittu oikean tyyppinen sekä tarpeeksi tehokas käsisammutin. Sammuttimien jatkuva toimintakunto

Lisätiedot

KÄSISAMMUTTIMET JA TARVIKKEET

KÄSISAMMUTTIMET JA TARVIKKEET KÄSISAMMUTTIMET JA TARVIKKEET Peltafire-käsisammuttimet Peltacon laajasta käsisammutinvalikoimasta löytyy sammutin moniin kohteisiin ja käyttöolosuhteisiin. Kaikki Peltafire -käsisammuttimet ovat CEmerkittyjä

Lisätiedot

PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ (PEKSS) Ismo Huttu

PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ (PEKSS) Ismo Huttu PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ (PEKSS) 29.1.2019 Ismo Huttu SELVITYSMALLIT, MITÄ MUUTTUU? Entiset perusselvitysmallit ovat edelleen käytössä Tarvittaessa käytetään

Lisätiedot

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Esityksen näkökulma Palofysiikan ja yritysturvallisuuden yhteys on helppo nähdä toimitilojen, henkilöstön ja

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

Käsisammuttimien vaatimukset

Käsisammuttimien vaatimukset Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 7.1.2019 Karoliina Meurman Käsisammuttimien vaatimukset Täydentävät sammutusmenetelmät 1 Käsisammuttimien markkinavalvonta Tukes valvoo: Tuotevalvonta standardin

Lisätiedot

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014 Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Keijo Kangastie Pelastuspäällikkö SAVUNPOISTO Rakennukseen

Lisätiedot

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet päällikkö Tomi Honkakunnas 112 Sivu 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN Noin 310 vakinaista ja noin 450 sivutoimista

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Pelastusalan neuvottelupäivät 2015

Pelastusalan neuvottelupäivät 2015 Pelastusalan neuvottelupäivät 2015 Korkean rakentamisen paloturvallisuusriskejä Pekka Ronkainen Korkean rakentamisen paloturvallisuusriskejä Korkea rakentamisen paloturvallisuusriskejä Haasteita tänä päivänä:

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät

Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 3.10.2017 Karoliina Meurman Ajankohtaista tuotevalvonnasta Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät 3.-4.10.2017 1 Testausprojektit (palo- ja häkävaroittimet)

Lisätiedot

JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA

JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö Tampere 16.5.213 1 PIIA-NOORA KAUPPI FK onnittelee 1- vuotiasta Suomen JVT ja Kuivausliikkeiden

Lisätiedot

KÄSISAMMUTTIMEN VALINTAOPAS

KÄSISAMMUTTIMEN VALINTAOPAS Suomessa syttyy vuosittain noin 15 000 tulipaloa, joista erilaisia rakennuspaloja on noin 6000 kpl. Alkusammutusvälineillä noin 15 % paloista saadaan kokonaan sammumaan ja noin kymmenen prosentin etenemistä

Lisätiedot

TUULETUKSEN MERKITYS JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNNALLE

TUULETUKSEN MERKITYS JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNNALLE TUULETUKSEN MERKITYS JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNNALLE TAKTINEN SAVUTUULETUS YLIPAINETUULETUS ALIPAINETUULETUS KOHTEEN ALIPAINEISTAMINEN PELASTUSTOIMINNAN JÄLKEEN Palomestari Arto Lappi Pohjois-Savon Pelastuslaitos

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

PELASTUSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT

PELASTUSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT PELASTUSYKSIKÖN ENSITOIMENPITEITÄ TÄYDENTÄVÄT SAMMUTUSMENETELMÄT KORKEAPAINEJÄRJESTELMÄT Tuomas Kuikka AMKN13 2016 29.1.2019 MOTIVOINTI Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus

Yleisötilaisuuden turvallisuus 2014 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 15.9.2014 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

SPEKin ajankohtaiskatsaus. Ilpo Leino

SPEKin ajankohtaiskatsaus. Ilpo Leino SPEKin ajankohtaiskatsaus Ilpo Leino www.paloturvallisuusviikko.fi 2.11.2017 Paloturvallisuuspäivät 13.-15.12.2017 Silja Symphony Ohjelmassa mm. Fake News valeuutisista & infosodista Katso koko ohjelma

Lisätiedot

Turvallinen Pirkanmaa

Turvallinen Pirkanmaa Koulutuksen tavoite - Koulutuksen jälkeen jokainen kuulija: - ymmärtää onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tärkeyden - tutustuu työpaikkansa riskeihin, pelastussuunnitelmaan ja tekee turvallisuuskävelyn omassa

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

Presto-käsisammuttimet

Presto-käsisammuttimet Käsisammuttimet 1 Presto-käsisammuttimet Preston laajasta käsisammutinvalikoimista löytyy sammutin kaikkiin kohteisiin ja käyttöolosuhteisiin. Tuotteiden valmistus omalla tehtaallamme Ruotsissa takaa,

Lisätiedot

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT 1 (5) HOITOLAITOSTEN TULIPALOT HOITOLAITOKSET HELSINGISSÄ Palontutkinnan tiedotteeseen on poimittu havaintoja Helsingin pelastuslaitoksen alueella hoitolaitoksissa tapahtuneiden rakennuspalojen ja rakennuspalovaarojen

Lisätiedot

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari 26.4.2016 Esko Kaukonen esko.kaukonen@pp.inet.fi puh 0295 453 407 Hankkeen lähtökohdat (1) Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52

Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52 Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52 Pelastustoimen resurssit A403 Hätäpuhelun kytkeytymisaika (1) Kuopion hätäkeskus 11:46:58 Hälytysvaste A403 klo 11:48:52 johtoyksiköt:

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä

Lisätiedot

Elävää videokuvaa ja havainnollista grafiikkaa alkusammutuskoulutukseen!

Elävää videokuvaa ja havainnollista grafiikkaa alkusammutuskoulutukseen! Paljon kysytty uutuus alkusammutuskoulutukseen on nyt saatavilla! Haluatko säästää kallisarvoista koulutusaikaa ja tehdä presentaatiostasi kertaheitolla havainnollisemman, mielenkiintoisemman ja tehokkaamman?

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Tulosyksikköohje 24 02 16.01.2014

Tulosyksikköohje 24 02 16.01.2014 Vahvistus pvm 22.02.2013 Sivu 1(7) Tämä ohje kumoaa aikaisemmat tuliesityksistä annetut ohjeet ja ohje astuu voimaan välittömästi. Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

HASO. Turvallisuusilta

HASO. Turvallisuusilta HASO Turvallisuusilta 30.1.2019 Ohjelma Vastuut ja velvollisuudet omistaja vs. asukas Kiinteistön Pelastussuunnitelma arjen turvallisuuden kivijalka Kodin pelastautumissuunnitelma riskianalyysi sekä toimintamallit

Lisätiedot

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen.

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen. TerveysInfo Alkusammutustoimet Koulutusvideo alkusammutuksesta, jossa esimerkki ja asiaosuuksin kerrotaan alkusammutuksesta eri sammuttimilla, sekä toimenpiteistä tulipalotilanteissa. Video sisältää mm.

Lisätiedot

Käsisammuttimet ja sijaintimerkit

Käsisammuttimet ja sijaintimerkit TURVATUOTE ARI VAIHEVUORI OY Nahkahousuntie 5 00210 HELSINKI Puh (09) 676830 Fax (09) 6822315 GSM 0400 318313 www.turvatuote-av.fi Käsisammuttimet ja sijaintimerkit Sammuttimet ovat tehokkaita alkusammutusvälineitä.

Lisätiedot

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät Esko Kaukonen

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät Esko Kaukonen Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät Esko Kaukonen (esko.kaukonen@pp.inet.fi) Hankkeen lähtökohdat (1) Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan Pelastustoiminnan aloittaminen on suunniteltava

Lisätiedot

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät. Marko Hassinen, FT, tutkija

Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät. Marko Hassinen, FT, tutkija Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät Marko Hassinen, FT, tutkija Hankkeen motivaatio Perinteisiä letkuselvityksiä kevyempiä sammutusmenetelmiä voidaan hyödyntää esimerkiksi

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan

Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Karoliina Meurman 9.11.2011 Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Käsisammuttimia koskeva lainsäädäntö Laki pelastustoimen laitteista (10/2007) Sisäasiainministeriön asetus käsisammuttimista

Lisätiedot

Maanalaiset tilat pelastustoiminnan kannalta

Maanalaiset tilat pelastustoiminnan kannalta Maanalaiset tilat pelastustoiminnan kannalta MAANALAINEN LIIKENNE PELASTUSTOIMINNAN HAASTEENA -SEMINAARI 17.5.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi, paloesimies insinööri (YAMK) Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Kuntia

Lisätiedot

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta Piia Manninen HELPE 22.9.2016 Sisältö Helsingin alueen keikkatilastoja Onnettomuuksien ehkäisy Rakenteellinen paloturvallisuus Palo-osastointi asuinkiinteistössä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paloseminaari 2017, Karoliina Meurman. Paloturvallisuustuotteiden valvonta ja testaus

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paloseminaari 2017, Karoliina Meurman. Paloturvallisuustuotteiden valvonta ja testaus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 7.2.2017 Paloseminaari 2017, Karoliina Meurman Paloturvallisuustuotteiden valvonta ja testaus 1 Tukes ja paloturvallisuus mitä valvotaan? Kuluttajaturvallisuus:

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA

PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA Esko Mikkola ja Tuomo Rinne VTT Copyright VTT LÄHTÖKOHTIA Maanalaisissa tiloissa tulipalo on erityisen vaarallinen: Poistuminen hidasta (pitkät etäisyydet, nousut,

Lisätiedot

Litiumioniakkujen paloturvallisuus

Litiumioniakkujen paloturvallisuus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 16.10.2018 Seppo Niemi, Karoliina Meurman Litiumioniakkujen paloturvallisuus Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät 16.- 17.10.2018 1 Litiumioniakut Yleisnimitys

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52

Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52 Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52 Pelastustoimen resurssit A403 Hätäpuhelun kytkeytymisaika (1) Kuopion hätäkeskus 11:46:58 Hälytysvaste A403 klo 11:48:52 = RAKENNUSPALO

Lisätiedot

PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ

PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ A-sarja: Oppimateriaalit [1/2018] PELASTUSRYHMÄN ENSITOIMENPITEISIIN KUULUVAT SELVITYKSET SAMMUTUSTEHTÄVISSÄ Ismo Huttu Pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä Ismo Huttu

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt

Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt 2016 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 25.1.2016 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee

Lisätiedot

Puukerrostalon palomääräykset ja palosuojamaalit

Puukerrostalon palomääräykset ja palosuojamaalit Puukerrostalon palomääräykset ja palosuojamaalit PUUIDEA 2016 17.3.2016 Tero Lahtela Kuvat: Puuinfo P2 paloluokan puukerrostalo 3 4 krs. talon määräykset Kuva: Puuinfo P2 paloluokan puukerrostalo 5 8 krs.

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Alavus Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Alavuden Vuokra-asunnot Oy, kiinteistöt eritelty luetteloon Laatimispäivämäärä: 6.7.2011/10.10.2011/3.11.2014/24.11.2015

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Matti Orrainen 2.2. 1 Säädöksissä vaaditus turvallisuusasiakirjat 2.2.1. 1 Suunnittelun ja valmistelun turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston asetuksessa (205/2006)

Lisätiedot

PRESTO KÄSISAMMUTTIMET

PRESTO KÄSISAMMUTTIMET KÄSISAMMUTTIMET PRESTO KÄSISAMMUTTIMET 2 Presto-sammuttimen nimi on peräisin jo 1930-luvulta. Nykyisten modernien käsisammuttimien valmistus alkoi 1978 Ruotsissa, Katrineholmissa. Tehdas on laajentunut

Lisätiedot

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Kuopio 10.4.2019 Palotarkastaja Hannu Korhonen Valvontatoiminta Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät 27 PelL 1) pelastustoimelle

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

Avain. Pelastussuunnitelma. Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, Lohja. Laadinta pvm:

Avain. Pelastussuunnitelma. Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, Lohja. Laadinta pvm: Avain Pelastussuunnitelma Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, 08200 Lohja Laadinta pvm: 25.09.201 Päivitys pvm: 20.10.201 Sivu 2 / 14 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1. Johdanto 1.1. Säädösperusteet

Lisätiedot

Savua porrashuoneessa. Pelastuslaitosten teematutkinta

Savua porrashuoneessa. Pelastuslaitosten teematutkinta Savua porrashuoneessa Pelastuslaitosten teematutkinta Savua porrashuoneessa Asuinrakennusten palovahingoista kerrostalot muodostavat merkittävän osuuden Sekä henkilö- että omaisuusvahingoissa Vuodesta

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 214 Sisällysluettelo Tehtävämäärien kehitys... 3 Henkilövahingot... 5 Onnettomuuksien ehkäisy... 7 Alkusammutuksen vaikutus... 8 Erheelliset paloilmoitukset

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Kalle Anttila

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Kalle Anttila Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Kalle Anttila Rakenne Yleistä kirjasta Palaminen ja palon kehittyminen Sammutusmenetelmät ja sammutteet Vedenkuljetus ja sammutussuihkut Kirjasta

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö https://prontonet.fi/ 7000 Rakennuspalot, -palovaarat ja rakennuskanta 1550000 6000 5000 4485 6234 6267 6013 5906 5727 5958 5211 5519 5290

Lisätiedot

HIKLU -pelastuslaitosten ja Uudenmaan ELY -keskuksen yhteistyö: Turvallisuuskoulutus osaksi kotouttamiskoulutusta

HIKLU -pelastuslaitosten ja Uudenmaan ELY -keskuksen yhteistyö: Turvallisuuskoulutus osaksi kotouttamiskoulutusta HIKLU -pelastuslaitosten ja Uudenmaan ELY -keskuksen yhteistyö: Turvallisuuskoulutus osaksi kotouttamiskoulutusta Kim Halmela/ Helsingin kaupungin pelastuslaitos Pauliina Kopra / Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Pelastusturvallisuuden vuositilasto VNT TKU TRE

Pelastusturvallisuuden vuositilasto VNT TKU TRE Pelastusturvallisuuden vuositilasto 18 HKI JKL ESP OUL VNT TKU TRE Tutkittua tietoa turvallisuudesta Kiinteistöjen pelastusturvallisuuden tilanne on parantunut vuodesta 2017. Siitä huolimatta tilanne on

Lisätiedot

VAARA- JA ONNETTOMUUSTILANTEITA 12.5.2008

VAARA- JA ONNETTOMUUSTILANTEITA 12.5.2008 VAARA- JA ONNETTOMUUSTILANTEITA 12.5.2008 1 Seuraavassa esitetyt esimerkit koskevat yleisellä tasolla erilaisia vaara- ja onnettomuustilanteita, niiden vaikutuksia ja toimenpiteitä vaaratilanteiden ehkäisemiseksi.

Lisätiedot

KÄSISAMMUTTIMEN VALINTAOPAS

KÄSISAMMUTTIMEN VALINTAOPAS Suomessa syttyy vuosittain noin 15 000 tulipaloa, joista erilaisia rakennuspaloja on noin 6000 kpl. Alkusammutusvälineillä noin 15 % paloista saadaan kokonaan sammumaan ja noin kymmenen prosentin etenemistä

Lisätiedot

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu 16.11.2016 Oulu-Koillismaan pelastuslaitos Palotarkastaja Pasi Nyman Oulu-Koillismaan p: 044-703 8682 pelastuslaitos pasi.nyman@ouka.fi

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Case: Tavaratalo Hong Kong:in tulipalo Rasmus 28.9.2011 1 28.9.2011 2 28.9.2011 3 Hong Kong tavaratalon palo 23.12.2010 kello 16 Vantaa -23 astetta 28.9.2011

Lisätiedot

Kiinteistön alkusammutuskaluston valinta ja sijoitus

Kiinteistön alkusammutuskaluston valinta ja sijoitus 2012 Kiinteistön alkusammutuskaluston valinta ja sijoitus Päijät-Hämeen pelastuslaitos 19.7.2012 1 Sisältö 2 YLEISTÄ... 3 2.1 Lainsäädäntöä... 3 3 ALKUSAMMUTUSKALUSTON VALINTA... 5 3.1 Yleisimpien sammuttimien

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

PALOKLUSTERI Tapio Aaltonen paloinsinööri

PALOKLUSTERI Tapio Aaltonen paloinsinööri PALOKLUSTERI 4.5.2017 1 Tapio Aaltonen paloinsinööri Pelastuslaitoksen tehtävät (Pelastuslaki 379/2011) Pelastuslaitoksen tulee huolehtia alueellaan: 1) pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, valistuksesta

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

1. Savusukellustaitoa ylläpidetään harjoittelulla. Riittäväksi harjoitteluksi katsotaan (Pelastussukellusohje, s.11)

1. Savusukellustaitoa ylläpidetään harjoittelulla. Riittäväksi harjoitteluksi katsotaan (Pelastussukellusohje, s.11) 1. Savusukellustaitoa ylläpidetään harjoittelulla. Riittäväksi harjoitteluksi katsotaan (Pelastussukellusohje, s.11) a. kolme kylmää savusukellusharjoitusta b. kolme kuumaa savusukellusharjoitusta c. kolme

Lisätiedot

REDI KALASATAMA. Asuintorni T3 paloturvallisuus

REDI KALASATAMA. Asuintorni T3 paloturvallisuus REDI KALASATAMA Asuintorni T3 paloturvallisuus PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 9.-11.12.2015 Tommi Nieminen L2 Paloturvallisuus Oy Jukka Rasmus SRV Rakennus Oy Helsinki, Kalasatama REDI, Asuintorni T3 Kalasatama-REDI,

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Ylikorkeat rakennukset Opintomatka Paloesimies Petri Strandberg Helsingin kaupungin pelastuslaitos Korkean rakentamisen nykytila Suomessa Suomessa on tähän mennessä rakennettu

Lisätiedot

TARKASTUS- JA HUOLTO-OHJE

TARKASTUS- JA HUOLTO-OHJE OSEC GP-1X ABC JAUHESAMMUTIN Mittaa paine painemittarilla ja tarkasta mittarin toiminta. Tarkastuspunnitse sammutin; sammuttimen tulee painaa 1,7 kg, toleranssi +/-5%. Tarkasta purkautumisaukon puhtaus

Lisätiedot

Kiinteistön alkusammutus- kaluston valinta ja sijoitus

Kiinteistön alkusammutus- kaluston valinta ja sijoitus 2018 Kiinteistön alkusammutus- kaluston valinta ja sijoitus Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2018/1 21.2.2018 Sisältö 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Lainsäädäntöä... 2 2 ALKUSAMMUTUSKALUSTON VALINTA... 3 2.1 Yleisimpien

Lisätiedot

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat 1½ kerroksisista rakennuksista Etelä-Pohjanmaalla on vuoden 2010 aikana 11 henkilöä menehtynyt tulipaloissa. Osassa kohteissa ei muistettu hätäpoistumistikkaiden

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tulityökurssi

Tulevaisuuden Tulityökurssi Tulevaisuuden Tulityökurssi 1 Tulityöt 2014-2024 Vuorovaikutteinen osittain, kouluttaja ei aktiivisesti opeta, vaan johtaa keskustelua, pohdintoja Koulutettavat jaetaan heti rooleihin istuttamalla koulutettavat

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT

HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT Yhteenveto henkilöturvallisuuskohteissa vuonna 2017 automaattisen sammutuslaitteiston aktivoittaneista

Lisätiedot

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita TURVALLINEN JA EHEÄ SUOMI maakunnista kaupunkeihin ja kyliin 25.1.2012, Lahti Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja vs. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Taustaa Rakentamisen

Lisätiedot

Tilannepaikan riskinarviointi. Pem. Esa Nurmela Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Tilannepaikan riskinarviointi. Pem. Esa Nurmela Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Tilannepaikan riskinarviointi Pem. Esa Nurmela Keski-Uudenmaan pelastuslaitos PTR-mittausmenetelmä Ap-kurssin opinnäytetyö Omakohtaiset kokemukset rakennusteollisuudessa käytössä olevasta TR-mittarista

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

Asuintalojen omavalvonta II/2017

Asuintalojen omavalvonta II/2017 Asuintalojen omavalvonta II/2017 Pelastuslaitoksen suorittama omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjeiden mukaisesti

Lisätiedot