Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR)"

Transkriptio

1 1 (51) Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 2013 Kuntatyönantajat ohjeisiin tehdyt päivitykset sivu Valtion eläkeasioiden hoitoon liittyvien tehtävien siirto 10 Valtiokonttorista Kevaan alkaen Palvelusrekisteriin ilmoitettavat palvelukset tulkintamuutos vuotiaalle takautuvasti maksettuihin ansioihin Rehtorin palveluksen kuuluminen valtion eläkelain piiriin 21 Takautuva työkyvyttömyyseläke ohjeistus tietojen ilmoittamisesta 29 palvelusrekisteriin Näissä VaEL-ohjeissa on myös alustavaa tietoa vuonna toteutettavasta muutoksesta palvelustietojen ilmoittamisessa Valtion eläkelain (VaEL) piiriin kuuluvat palvelustiedot vuodelta 2012 on lähetettävä mennessä.

2 2 (51) ohjeisiin tehdyt päivitykset Palkkajärjestelmän vaihtuminen täsmennys ohjeistukseen Palvelustietojen eräajot - ei paperisia eräajotulosteita palvelustiedot ilmoittaneelle alkaen Listalla palvelustietonsa ilmoittavat PSRnetin käyttäjiksi viimeistään alkaen Tärkeää huomioitavaa PSRnetistä, palvelustietojen ilmoittamisesta organisaation muutostilanteessa tai palkkajärjestelmän vaihtuessa sekä virhetilanteiden välttämisestä Luetteloon lisätty useita uusia ammattikoodeja Valtion eläkelain (VaEL) piiriin kuuluvat palvelustiedot vuodelta 2011 on lähetettävä mennessä ohjeisiin tehdyt päivitykset Täsmennys ohjeistukseen esiopetusta antavasta ennen syntyneestä lastentarhanopettajasta Työsuojeluvaltuutetun ja luottamusmiehen palkkiot miten ilmoitetaan? Koulunkäyntiavustaja tuntiopettajana Ulkomaalaisen henkilön henkilötunnus Takautuvasti maksettu ansio 18-vuotias Takautuvasti maksettu ansio 68-vuotias Uusi rekisteröinnin peruste 18 vajaakuntoisen työntekijän palvelukselle (URA-järjestelmä) Osa-aikatyöhön siirtyminen pitääkö palvelus katkaista? Uuden ammattinimikkeen tilaaminen PSR-tiedoston tarkistaminen ennen sen lähettämistä VaEL-sanktiot mahdollinen eläkevakuutusmaksun korotus mikäli palvelustietoja ei toimiteta ajoissa tai ne eivät vastaa laatuvaatimuksia täsmennys ohjeistukseen Ilmoitusohjetekstiä on muokattu myös muilta osin. Valtion eläkelain (VaEL) piiriin kuuluvat palvelustiedot vuodelta 2010 on lähetettävä Tieto Oyj:lle mennessä

3 3 (51) ohjeisiin tehdyt päivitykset VaEL-sanktiot käyttöön alkaen tiedot toimitettava määräaikaan mennessä (myös laatukriteerejä) Takautuvat maksut täsmennyksiä ilmoitustapaan Eläkkeelle jäävien henkilöiden ansiotietojen ja palveluksen päättymisen ilmoittaminen palvelusrekisteriin Koneilmoitusliikenne-termi on poistettu ohjeista jatkossa palvelustietojen ilmoittaminen tiedostomuodossa. Ohjeistusta on selkiytetty. Tiedostomuodossa palvelustiedot ilmoittaville työnantajille ja ohjelmistotaloille tarkoitettu tietuekuvaus on omana asiakirjana ohjeisiin tehdyt päivitykset Palveluksen päättymispäivän määrittely toistaiseksi voimassa olevassa täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä Palvelustietojen ilmoittamisen uusi määräaika Uudet ammattikoodit ja 08160

4 4 (51) 1 VALTION PALVELUSREKISTERI (PSR) Rekisteröinnin tarkoitus ja vastuut Valtion eläkeasioiden hoitoon liittyvien tehtävien siirto Kevalle Keva-siirto Tavoitetila PALVELUSTIETOJEN ILMOITTAMISTAVAT Palvelustietojen ilmoittaminen tiedostomuodossa Tiedoston tarkistaminen ennen sen lähettämistä Aikataulu Tiedostomuotoisen ilmoitusliikenteen ilmoitustavat Linjasiirto Työnantaja lähettää CD-romin tai levykkeen Tiedostomuotoisen ilmoitusliikenteen virheraportit PSRnetissä Lisätietoa tiedostomuotoisesta ilmoitusliikenteestä Palvelustietojen ilmoittaminen PSRnetin kautta Miten PSRnetin saa käyttöön Muutokset PSRnet-käyttäjäoikeuksissa Miten palvelustietoja tallennetaan PSRnetissä Palvelustietojen ilmoittaminen paperilomakkeilla tai -listauksena Lomakeilmoittajat Palvelusilmoitukset Vuosi-ilmoitukset Listailmoittajat PALVELUSREKISTERIIN ILMOITETTAVAT PALVELUKSET Yleistä peruskoulujen ja lukioiden palveluksista VaEL:n piiriin kuuluvat palvelukset Peruskoulujen ja lukioiden opettajien palvelusten rekisteröinti Valtion oppikoulusta tai yksityisoppikoulusta peruskouluun tai lukioon siirtyneiden toimihenkilöiden palvelukset Koulunkäyntiavustaja... 21

5 5 (51) Peruskoulun ja lukion rehtori PALVELUKSELLE ILMOITETTAVAT TIEDOT Palveluksen/palvelusjakson tunnistuminen Palveluksen yhdenjaksoisuus ja rinnakkaiset palvelukset Työnantajatunnus (TA-tunnus) Henkilötiedot Henkilötunnus Sukunimi Etunimet Palveluksen alkamispäivä Yksilöintitunnus Yksilöintikirjain Palvelusten päättäminen päättymispäivä ja päättymissyy Palveluksen päättymisen ilmoittaminen Palveluksen katkaisu tietyissä erityistilanteissa Työntekijä täyttää 68 vuotta Työntekijä täyttää 53 vuotta Työntekijä siirtyy osa-aikaeläkkeelle Työntekijä siirtyy osatyökyvyttömyys- tai osatapaturmaeläkkeelle Palvelustietojen ilmoitustapa muuttuu Tiedostoilmoittaja vaihtaa palkkajärjestelmää Kuntaliitos Muu tekninen katkaisu Henkilölle myönnetty toistaiseksi (pysyvä) täysi työkyvyttömyyseläke Takautuva työkyvyttömyyseläkepäätös Henkilö siirtyy tekemään osa-aikatyötä Ansioiden kohdistaminen palvelusten katkaisujen yhteydessä Ammattikoodi Rekisteröinnin peruste Poikkeus: vajaakuntoisen työntekijän rekisteröinnin peruste Palkkajärjestelmä PSR:n lajittelutiedot... 30

6 6 (51) Työnantajan lajittelutieto Lajittelutieto Ansiotiedot Ansiovuosi Vuosiansio Palvelusrekisteriin ilmoitettavia ansioita Ansioista, joita ei ilmoiteta palvelusrekisteriin Takautuvat maksut Takautuva maksu kokonaan päättyneeseen palvelukseen Takautuva maksu teknisen katkoksen yhteydessä Takautuva maksu työnantajatunnuksen vaihtuessa Takautuva maksu 68 vuotta täyttäneelle Eläkkeelle jäävän henkilön palveluksen päättymisen ja ansioiden ilmoittaminen Ansionmenetys Eläkemaksutieto Palkattomat työnteon keskeytykset Keskeytysaika Keskeytyksen syy Virheellisten tietojen korjaaminen PSRnet-virheraporttien korjaaminen Palvelusrekisteriin aikaisemmin ilmoitettujen tietojen korjaaminen Virhe ansioissa ERITYISTÄ HUOMIOITAVAA Jatkuville VaEL-palveluksille tehtävät katkaisut Käytettävät koodit Työnantajatunnus Henkilön palvelustietojen kokonaisuus PSRnetissä Toistuvat virheet palvelustietojen ilmoittamisessa Eläkeläisten päättämättömät palvelukset... 38

7 7 (51) 6 VAEL-SANKTIOT JA MAHDOLLINEN ELÄKEVAKUUTUSMAKSUN KOROTUS Työnantajan tietojenantovelvollisuus VaEL-sanktiot - eläkevakuutusmaksun korotus VaEL-sanktioiden käyttöönotto lukien VaEL-sanktioiden soveltaminen Kevan tarkastusoikeus... 39

8 8 (51) Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Kuuluuko palvelus valtion eläkelain (VaEL) vai kunnallisen eläkelain ( KuEL) piiriin, A Kuuluuko palvelus VaEL:n vai KuEL:n piiriin, B Peruskoulun ja lukion sivutoimisten tuntiopettajien rinnakkaiset viranhoitomääräykset (palvelukset) PSR:ssä käytössä oleva virka- ja ammattinimikekoodisto kuntatyönantajia varten

9 9 (51) 1 VALTION PALVELUSREKISTERI (PSR) 1.1 Rekisteröinnin tarkoitus ja vastuut Valtion palvelusrekisteriin (PSR) kerätään tiedot kaikista valtion eläkelain (VaEL) piiriin kuuluvista palveluksista. Rekisteröinnin tarkoituksena on: - kerätä keskitetysti tietoa eläkkeiden laskemista, myöntämistä ja maksamista varten - antaa rekisteröidyistä palveluksista ja eläketurvasta tietoja muille työeläkelaitoksille ja Kansaneläkelaitokselle - antaa tietoa PSR:iin rekisteröidylle henkilölle hänen palveluksistaan ja eläketurvastaan - välittää Tilastokeskukselle tieto henkilön toimipaikasta ja palveluksen kestosta työssäkäyntitilastoa varten, jos työnantaja ei ole muuta sopinut. Työnantaja vastaa siitä, että rekisteröitävät palvelustiedot ilmoitetaan oikein. Kevan vastuulla on, että VaEL-ohjeiden mukaan ilmoitetut tiedot rekisteröidään PSR:iin sellaisina kuin työnantaja tai työnantajaa palvelusasioissa edustava taho on ne ilmoittanut. Tieto Oyj vastaa PSR:n ylläpidosta. Näitä ohjeita sovelletaan alkaen. Ohjeissa on otettu huomioon ja valtion eläkelakiin (VEL) tulleet muutokset sekä voimaan astuneen valtion uuden eläkelain (VaEL) 1295/2006 aiheuttamat muutokset. Jäljempänä ohjeessa käytetään vain lyhennettä VaEL. Kaikki kuntatyönantajat käyttävät näitä ohjeita VaEL-palvelustietojen ilmoittamiseen riippumatta ilmoitustavasta. Luvussa 2 on kerrottu kunkin ilmoitustavan erityispiirteet.

10 10 (51) 1.2 Valtion eläkeasioiden hoitoon liittyvien tehtävien siirto Kevalle Keva-siirto Valtion eläkelain (VaEL) mukaisten vakuuttamisasioiden hoitoon liittyvät tehtävät ja VaEL -eläkkeisiin liittyvät aktuaari- ja tilastotoimen tehtävät siirtyvät alkaen Valtiokonttorista Kevan hoidettaviksi. Siirron tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa valtion eläkejärjestelmän toimeenpanoa, välttää kaksinkertaista työtä sekä aikaansaada kustannussäästöjä. Kevaan siirtyvät palvelussuhteiden rekisteröinti, eläkemaksujen laskeminen, kerääminen ja tulouttaminen Valtion Eläkerahastolle (VER), eläkemaksuihin liittyvät tarkastukset sekä VER:n tarvitsemien eläkevastuu- ja eläkemenolaskelmien laatiminen. Valtion palvelusrekisterin siirtyminen Kevaan ei muuta VaEL-palveluksiin sovellettavaa eläkelakia vaan lakina säilyy edelleen valtion eläkelaki. Jatkuville VaEL-palveluksille ei myöskään tarvitse tehdä muutoksen vuoksi teknistä katkosta. Palvelusrekisterin siirtyminen Kevaan ei aiheuta muutoksia tammikuussa 2013 ilmoitettavien vuoden 2012 VaEL-palvelustietojen tietosisältöön tai ilmoitusprosessiin. Tiedostomuodossa VaEL-palvelustietonsa toimittavat työnantajat lähettävät tiedot vuodelta 2012 Tieto Oyj:lle mennessä, jonka jälkeen tiedot ajetaan eräajoina palvelusrekisteriin. PSRnetin kautta tietonsa ilmoittavat työnantajat täydentävät vuosi-ilmoituslomakkeensa PSRnetissä mennessä. Paperilomakkeilla tai listalla palvelustietonsa ilmoittavat työnantajat toimittavat tiedot mennessä. Vuoden 2013 palvelustiedot ilmoitetaan tammikuussa 2014 edelleen nykymallin mukaisesti. Tietosisällössä on tällöin pieniä muutoksia, kun samansisältöisten lakien tulkintaa on yhtenäistetty. Muutokset on päivitetty näihin VaEL-ohjeisiin Tavoitetila 2014 VaEL-palvelustietojen ilmoittamiseen on tulossa suurempi muutos vuonna Tavoitetilassa 2014 omasta valtion palvelussuhderekisteristä luovutaan ja tiedot rekisteröidään ainoastaan kaikille työeläketoimijoille yhteiseen Arekin ansaintarekisteriin. Uuteen tietosisältöön siirryttäessä jatkuville VaEL-palveluksille ei tarvitse tehdä teknistä katkosta. VaEL-palvelustietojen ilmoittamisen tietosisältö, ilmoitusaikataulut sekä tietojen vastaanottopiste muutetaan vuonna 2014 yhteneviksi kunnallisen eläkelain (KuEL) piiriin kuuluvien tietojen ilmoittamisen kanssa. Keva ohjeistaa muutoksesta tavoitetilan valmistelun edettyä. Muutoksen tavoitteena on yhtenäistää palvelussuhdetietojen ilmoittamiseen liittyviä prosesseja ja siten nopeuttaa ja joustavoittaa eläkeasioiden käsittelyä.

11 11 (51) 2 PALVELUSTIETOJEN ILMOITTAMISTAVAT - palvelustietojen ilmoittaminen tiedostomuodossa (tiedosto lähetetään kerran vuodessa Tieto Oyj:lle) - PSRnet - palvelustieto- ja vuosi-ilmoituslomakkeet tai listaukset palkkajärjestelmästä 2.1 Palvelustietojen ilmoittaminen tiedostomuodossa Keva suosittelee palvelustietojen ilmoittamista tiedostomuodossa, kun ilmoitettavien VaEL-palvelusten lukumäärä on vuosittain yli 30. Siirrettävien tietojen tietuekuvaus löytyy osoitteessa Tiedostot toimitetaan aina 500-merkkisinä ja sisällön on oltava tietuekuvauksen mukainen Tiedoston tarkistaminen ennen sen lähettämistä On tärkeää, että tiedosto ja siinä ilmoitettavat tiedot tarkistetaan sekä havaitut virheet ja puutteet korjataan ennen tiedoston lähettämistä. Useissa palkkajärjestelmissä on mahdollista ennen PSR-tiedoston lähettämistä ajaa tarkastusraportti, johon mahdolliset virheet tulostuvat korjattaviksi. Kannattaa myös tarkistaa, että mahdolliset kääntökoodit ja parametritiedot ovat palkkajärjestelmässä ajan tasalla. On myös syytä tarkistella 0-euroisia ansioita. Tiedostossa siirtyvälle 0-ansiolle täytyy löytyä selitys: keskeytystieto palvelukselle maksetaan ansio takautuvasti seuraavan vuoden puolella kyseessä on palvelus, josta ei makseta ansiota joka vuosi Tiedostossa ei saa siirtyä 0-ansioisia palvelusjaksoja, jotka eivät kuulu VaEL:n piiriin.

12 12 (51) Aikataulu Tiedostoilmoittaja lähettää palvelustiedot yhdeltä täydeltä kalenterivuodelta kerrallaan. Ilmoitettavan vuoden tiedot lähetetään Tieto Oyj:lle seuraavan kalenterivuoden tammikuun 31. päivään mennessä Tiedostomuotoisen ilmoitusliikenteen ilmoitustavat Linjasiirto Suurin osa palvelustiedoista ilmoitetaan Kevalle tiedostomuodossa. Toivottavaa on, että tiedostot toimitetaan linjasiirtona. Tietoa linjasiirron vaihtoehdoista ja ohjeista saa omalta ohjelmistotoimittajalta. Linjasiirrossa asianomaista palkkajärjestelmää ylläpitävä ohjelmistotoimittaja kerää tiedot ja sopii Tieto Oyj:n kanssa tiedostojen toimituksesta. Jotkut työnantajat toimittavat palvelustiedot linjateitse suoraan Tieto Oyj:lle Työnantaja lähettää CD-romin tai levykkeen Palvelustiedot sisältävän tiedoston voi lähettää myös CD-romille tai levykkeelle tallennettuna. Levykkeen tai CD-romin käytöstä on aina sovittava erikseen Kevan kanssa. Jos työnantaja on jo edellisenä vuonna toimittanut tiedot CDromilla/levykkeellä, käytöstä ei tarvitse erikseen ilmoittaa. CD-romiin/levykkeeseen tulee merkitä virastojen nimet ja vastaavat työnantajatunnukset, aineiston nimi ja tietueiden lukumäärä. Tiedot pitää merkitä myös erilliselle lähetteelle, jossa tulee myös ilmoittaa lähettäjän osoitetiedot ja puhelinnumero. Ennen lähettämistä on syytä kokeilla CD-romille/levykkeelle tallennetun tiedoston lukemista sekä tarkistaa, että tiedosto on tietuekuvauksen mukainen. 3,5 tietolevykkeen tulee olla formatoituna Dos-käyttöjärjestelmien formatointikomentojen avulla. Sen tulee olla tyyppiä 2HD (koko 1.44 Mb). CD-romeja ja levykkeitä ei palauteta tietojen päivityksen jälkeen vaan ne tuhotaan Tieto Oyj:ssä, kun aineistot on käsitelty Tiedostot, jotka ovat levyke- tai CD-rom-muodossa, toimitetaan Tieto Oyj:lle osoitteella: Timo Autiosalo Tieto Oyj PN Processing & Network PL ESPOO

13 13 (51) Jos työnantaja vaihtaa palkkajärjestelmää keskellä vuotta, alkuvuoden aineisto vanhasta palkkajärjestelmästä on toimitettava Tieto Oyj:lle välittömästi vaihdon jälkeen. Palkkajärjestelmävaihdoksesta on ilmoitettava Kevalle hyvissä ajoin ennen muutosta Tiedostomuotoisen ilmoitusliikenteen virheraportit PSRnetissä Kun palvelustiedot päivitetään tiedostoista eräajoin palvelusrekisteriin, tulostuu PSRnetiin sähköiset virheraportit palvelustietojen ilmoittamisesta vastaavan korjattavaksi. Virheraportista selviää: - mikä/mitkä lähetetyistä palveluksen tiedoista ovat olleet virheellisiä ja miten ne pitäisi korjata, - onko eräajossa kyseisen virheen vuoksi hylkäytynyt jokin yksittäinen tieto vai kaikki palveluksesta lähetetyt tiedot, - onko palveluksesta tulostunut huomautus. Tämä tarkoittaa sitä, että lähetetyt palvelustiedot ovat tietyiltä osin päivittyneet rekisteriin, mutta henkilön palvelusten kokonaisuus palvelusrekisterissä pitää tarkistaa. Tarkastuksen perusteella rekisteriin on tehtävä tarvittavat lisäykset ja korjaukset. Työnantaja, joka ilmoittaa palvelustietonsa tiedostomuodossa, käyttää PSRnetiä virheraporttien korjaamisen lisäksi myös aikaisemmin rekisteriin ilmoitettujen tietojen tarkistamiseen, korjaamiseen ja täydentämiseen. Lisäksi PSRnetin kautta voidaan ilmoittaa palvelustietoja kesken vuotta siinä tapauksessa, että tietoja tarvitaan eläkkeen laskentaan Lisätietoa tiedostomuotoisesta ilmoitusliikenteestä Keva Seija Piispa seija.piispa@keva.fi psrnet@keva.fi Tieto Oyj Timo Autiosalo julkishallinto.tuotannonohjaus@tieto.com

14 14 (51) 2.2 Palvelustietojen ilmoittaminen PSRnetin kautta Ne työnantajat, jotka eivät voi ilmoittaa palvelustietojaan tiedostomuodossa, ilmoittavat ne web-pohjaisen käyttöliittymän PSRnetin kautta Miten PSRnetin saa käyttöön PSRnetin käyttöönotosta sovitaan Kevan kanssa. Järjestelmän käyttöön tarvitaan toimikortti (tilattava Väestörekisterikeskuksesta), toimikortinlukija ohjelmistoineen. sekä PSRnet-käyttäjäoikeudet (hakemus lähetetään Kevalle kortin saamisen jälkeen). Lisätietoja PSRnetistä ja käyttäjäoikeuksista löytyy Kevan verkkosivuilta osoitteesta Muutokset PSRnet-käyttäjäoikeuksissa Muutokset PSRnet-oikeuksissa (uuden käyttäjän lisäys, käyttäjän poisto, käyttäjän tietojen muutos) tulee ilmoittaa Kevalle sähköpostitse osoitteeseen Muutokset ilmoitetaan edellisessä kohdassa mainitusta osoitteesta löytyvällä PSRnetkäyttäjäoikeuksien hakemuslomakkeella. Kun PSRnet-käyttäjän sähköpostiosoite muuttuu, hänelle on hankittava uusi toimikortti. Sähköpostiosoitteen ja toimikortin numeron muutoksesta on ilmoitettava Kevalle. Sekä valtion työnantajarekisteriin määritellyn PSR-yhteyshenkilön että PSRnetkäyttäjien yhteystietojen - erityisesti sähköpostiosoitteen - muutoksista on tärkeää ilmoittaa Kevalle. Keva ottaa yhteyttä VaEL-palvelustietoihin liittyvissä kyselyissä pääsääntöisesti työnantajan ilmoittamaan PSR-yhteyshenkilöön. Myös kaikki palvelustietojen ilmoittamiseen liittyvät ohjeistukset ja tiedotteet lähetetään sähköpostitse PSR-yhteyshenkilöille ja PSRnet-käyttäjille Miten palvelustietoja tallennetaan PSRnetissä Työnantaja, joka ilmoittaa palvelustiedot PSRnetissä, tekee palvelustietoilmoituksia pitkin vuotta. Tämän lisäksi työnantaja saa PSRnetiin kerran vuodessa joulukuussa esitäytetyt sähköiset vuosi-ilmoituslomakkeet kaikista edellisenä vuonna voimassa olleista palveluksista, joista puuttuu ansiotieto. Ansio- ja keskeytystiedot ilmoitetaan aina näillä vuosi-ilmoituslomakkeilla tammikuun 31. päivään mennessä.

15 15 (51) 2.3 Palvelustietojen ilmoittaminen paperilomakkeilla tai - listauksena Tiedot voidaan ilmoittaa vielä toistaiseksi lomakkeilla (palvelus- ja vuosiilmoituslomake) tai palkkajärjestelmästä saatavalla listauksella, jos palvelustietojen tiedostosiirto ja/tai PSRnet ei vielä ole työnantajan käytössä. Keva tallentaa lomake- ja listailmoitukset PSR:iin. PSRnetin käyttöönotto on ollut pakollinen alkaen jokaiselle työnantajalle, jolla on yli 10 valtion eläkelain piiriin kuuluvan työntekijää Lomakeilmoittajat Palvelusilmoitukset Työnantaja tekee pitkin vuotta ilmoituksia VaEL-palvelusilmoituslomakkeella. Lomake löytyy osoitteesta Lomakkeet Lomakkeet työnantajille. Palveluksen alkamisilmoitus tehdään heti, kun palvelus alkaa. Alkamisilmoituksessa ilmoitetaan palveluksen tunnistetiedot, henkilön sukunimi ja etunimet, työnantajatunnus ja työnantajan nimi, toimipaikkatunnus, PSR-lajittelutieto (ei pakollinen), rekisteröinnin peruste, eläkemaksutieto, ammattikoodi ja ammattikoodia vastaava nimike. Palveluksen päättymisilmoitus tehdään, kun palvelus päättyy tai se joudutaan jostakin syystä päättämään palveluksen jatkuessa. Ilmoitus tehdään kuukauden kuluessa palveluksen päättymisestä. Päättymisilmoituksessa ilmoitetaan palveluksen tunnistetiedot, henkilön sukunimi ja etunimet, työnantajatunnus ja työnantajan nimi, toimipaikkatunnus, PSR-lajittelutieto (ei pakollinen), rekisteröinnin peruste, eläkemaksutieto, palveluksen päättymispäivä ja päättymissyy, ammattikoodi ja ammattikoodia vastaava nimike, eroamisvuoden ansiot ja keskeytykset. Lyhyet, enintään kahden kuukauden mittaiseksi tarkoitetut palvelukset voidaan ilmoittaa alkamis-päättymisilmoituksena. Ilmoitus sisältää kaikki palveluksen rekisteröimiseen tarvittavat tiedot. Ilmoitus tehdään kuukauden kuluessa palveluksen päättymisestä.

16 16 (51) Korjausilmoituksella muutetaan PSR:iin aiemmin ilmoitettuja tietoja. Korjausilmoitus sisältää palveluksen tunnistetiedot sekä korjattavan tiedon oikeassa muodossa Vuosi-ilmoitukset Tietojen tarkistamista ja täydentämistä varten Keva lähettää joulukuussa lomakkeilla tietonsa ilmoittaville virastoille ja laitoksille esitäytetyt palveluksen vuosi-ilmoitukset kaikista voimassa olevista sekä edellisenä vuonna päättyneistä palveluksista. Päättyneiden palvelusten vuosi-ilmoituksiin tulostuu tarkistusta varten kahden viimeisen tai viimeksi ilmoitetun vuoden palkat ja keskeytykset. Voimassaoleviin palveluksiin tulostuu viimeisen ilmoitetun vuoden ansiot ja keskeytykset. Työnantaja ilmoittaa vuosi-ilmoituksella voimassa olevien palvelusten ansio- ja keskeytystiedot edelliseltä vuodelta ja korjaa mahdollisesti muuttuneita tietoja. Myös palveluksen päättymistiedot ilmoitetaan vuosi-ilmoituksella, jos niitä ei ole vielä ilmoitettu. Täydennetyt ja/tai korjatut vuosi-ilmoituslomakkeet palautetaan Kevaan mennessä. Päättyneitä palveluksia koskevia lomakkeita ei tarvitse palauttaa, ellei työnantaja ole tehnyt niihin korjauksia Listailmoittajat Palkkajärjestelmästä saatavilla tulosteilla palvelustiedot ilmoittava työnantaja tulostaa listalle yhden täyden kalenterivuoden tiedot. Tulosteet lähetetään kerran vuodessa siten, että ilmoitettavaa kalenterivuotta koskevat lomakkeet tai lista ovat Kevassa viimeistään seuraavan kalenterivuoden tammikuun 31. päivä. Palvelus ja vuosi-ilmoituslomakkeet sekä palkkajärjestelmästä tulostettavat listaukset lähetetään osoitteella: Keva Rekisteriyksikkö Marie-Louise Liman PL HELSINKI

17 17 (51) 3 Palvelusrekisteriin ilmoitettavat palvelukset Valtion palvelusrekisteriin ilmoitetaan kaikki VaEL:n piiriin kuuluvat palvelukset. Ilmoitettaviin ovat alkaen kuuluneet kaikki vuotiaat VaEL:n piirissä olevat työntekijät palveluksen kestosta tai ansioiden määrästä riippumatta. Ilmoitus- ja vakuuttamisvelvollisuus alkaa henkilön 18 vuoden iän täyttämiskuukautta seuraavan kuukauden alusta ja päättyy 68 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun. Tänä aikana ansaituista ansioista kertyy työntekijälle eläkettä. Jos palvelus alkaa alle 18-vuotiaana ja jatkuu 18 vuoden iän täyttämisen jälkeen, valtion palvelusrekisteriin ilmoitetaan palveluksen alkamispäiväksi 18-vuotispäivää seuraavan kalenterikuukauden ensimmäinen päivä. Jos henkilölle maksetaan takautuvaa palkkaa sen kuukauden jälkeen, jolloin hän on täyttänyt 68 vuotta ja ansio kohdistuu palvelukseen, joka on päättynyt viimeistään sen kuukauden viimeisenä päivänä, jolloin henkilö on täyttänyt 68 vuotta, ansio ilmoitetaan kyseiseen palvelukseen ja siitä maksetaan eläkemaksut. 3.1 Yleistä peruskoulujen ja lukioiden palveluksista Peruskoulun ja lukion viranhaltijan ja tuntiopettajan eläketurvassa tapahtui olennaisia muutoksia koulutuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä. Uudistuksen yhteydessä annettiin seuraavat uudet lait: Perusopetuslaki (628/1998) Lukiolaki (629/1998) Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998) Laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) Laki taiteen perusopetuksesta (633/1998). Lakiuudistuksen yhteydessä kumottiin eri koulumuotoja koskevat lait lukien. Samalla kumottiin myös niiden sisältämät viittaussäännökset henkilöstöön sovellettavan eläketurvan osalta.

18 18 (51) Peruskoulun ja lukion viranhaltijalla ja tuntiopettajalla säilyy kuitenkin tietyin edellytyksin oikeus valtion varoista suoritettavaan vanhuus-, työkyvyttömyys-, osatyökyvyttömyys ja työttömyyseläkkeeseen kuten myös osa-aikaeläkkeeseen soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- ja työsuhteessa valtioon olevalla henkilöllä (laki eräistä opetusalan eläkejärjestelyistä 662/1998). Näitä palveluksia koskevat tiedot ilmoitetaan valtion palvelusrekisteriin (PSR). Laki eräistä opetusalan eläkejärjestelyistä (662/1998) Kyseessä olevalla lailla säädetään peruskoulun ja lukion viranhaltijan ja tuntiopettajan eläkejärjestelyistä. Mikäli henkilö ei kuulu tämän lain nojalla VaEL:n piiriin, niin eläketurva määräytyy koulutuksen järjestäjän mukaisesti (kunnilla kyseessä on tällöin kunnallinen eläkelaki - KuEL). 3.2 VaEL:n piiriin kuuluvat palvelukset Henkilö on syntynyt ennen Palvelus on VaEL:n piirissä, mikäli tehtävistä yli 50 % on perusopetus- tai lukiolain mukaisia (katsotaan tehtävistä työtunneista). Jos perusopetus- tai lukiolain mukaista opetusta on tasan 50 % työtunneista, palvelus vakuutetaan KuEL:n mukaisesti. Yllä mainittu ohjeistus koskee myös esiopetusta. Kun ennen syntynyt lastentarhanopettaja antaa esiopetusta yli 50% työtunneistaan hän kuuluu VaEL:n piiriin. Palvelustietoja ilmoitettaessa työnantajatunnuksena käytetään peruskoulun tunnusta. Henkilö on syntynyt tai sen jälkeen Ennen alkanut VaEL:n piiriin kuulunut palvelus säilyy VaEL:n piirissä niin kauan kuin ko. määräys tai sopimus jatkuu. Uusi palvelus (uusi sopimus tai määräys) kuuluu KuEL:n piiriin. KuEL:n piiriin kuuluva palvelus voi alkaa välittömästi seuraavasta päivästä. Virkavapaudet eivät vaikuta asiaan. Uusi palvelus voi olla myös rinnakkainen, jolloin henkilö voi kuulua samanaikaisesti sekä VaEL:n että KuEL:n piiriin Peruskoulujen ja lukioiden opettajien palvelusten rekisteröinti Palvelukset rekisteröidään aina kuntatyönantajittain. Kunnan peruskoulun (opetus joko ala- tai yläasteella tai molemmissa) palvelus rekisteröidään omana palveluksenaan ja lukion omana palveluksenaan ottaen kuitenkin huomioon vuoden 1999 alusta lukien valtion eläkelakeihin voimaan tulleiden muutosten vaikutukset. Näin silloinkin, kun opetus tapahtuu saman kunnan useammassa ala- tai yläasteessa tai lukiossa. Koska edellä kerrotut rekisteröintiperiaatteet ovat ainoastaan pääsääntöjä, seuraavassa kuvataan esimerkein palvelusten rekisteröinti PSR:iin:

19 19 (51) 1. Lukion ja peruskoulun viranhaltijan palvelukset Virka peruskoulussa yksi PSR-palvelus peruskoulun työnantajatunnuksella Virka lukiossa yksi PSR-palvelus lukion työnantajatunnuksella 2. Peruskoulun ja lukion yhteisen viranhaltijan palvelus yksi PSR-palvelus peruskoulun työnantajatunnuksella mm. ammattikoodit: = peruskoulun ja lukion yhteinen lehtori = yläasteen ja lukion yhteinen aineenopettaja = yläasteen ja lukion yhteinen lehtori Myös yli opetusvelvollisuuden menevät tunnit ilmoitetaan pääpalvelukseen. 3. Lukion ja peruskoulun yhteisen viranhaltijan palvelus yksi PSR-palvelus lukion työnantajatunnuksella mm. ammattikoodit: = lukion ja peruskoulun yhteinen lehtori = lukion ja peruskoulun yhteinen nuorempi lehtori = lukion ja peruskoulun yhteinen vanhempi lehtori 4. Päätoimisen tuntiopettajan palvelukset Päätoimisella tuntiopettajalla tunteja sekä peruskoulussa että lukiossa kaksi PSR-palvelusta kahdella eri työnantajatunnuksella (peruskoulu ja lukio) Ammattikoodi: = tuntiopettaja = tuntiopettaja (päätoiminen)

20 20 (51) 5. Sivutoimisen tuntiopettajan palvelukset A. Sivutoimisella tuntiopettajalla tunteja sekä peruskoulussa että lukiossa kaksi PSR-palvelusta kahdella eri työnantajatunnuksella (peruskoulu ja lukio) Ammattikoodi: = tuntiopettaja (sivutoiminen) lukien B. Sivutoimisen tuntiopettajan rinnakkaiset viranhoitomääräykset Ennen syntyneen henkilön samanaikaiset sivutoimiset viranhoitomääräykset voidaan ilmoittaa PSR:iin yhtenä palveluksena. Tätä ei saa soveltaa tai sen jälkeen syntyneisiin. 6. Opettajan virkaan tai virkasuhteeseen liittyvien lisätehtävien rekisteröinti PSR:iin Jos opettajalle maksetaan lisäpalkkio oman tehtävän ohella tehdystä työstä (ei omaa määräystä/sopimusta), lisäpalkkio liitetään opettajan oman viran tai virkasuhteen mukaiseen PSR-palvelukseen edellyttäen, että tehtävä on perusopetus- tai lukiolain mukainen (esim. omien tuntien aikana valvotut toisen luokan tunnit). Edellä mainittu PSR-palvelus rekisteröidään opettajan oman viran mukaisella työnantajatunnuksella, vaikka tehtävä olisikin suoritettu toisessa koulumuodossa. Jos opettaja toimii oman toimensa ohessa työsuojeluvaltuutettuna tai luottamusmiehenä, tästä tehtävästä saatavat palkkiot lisätään hänen oman virkansa ansioihin. Jos opettaja on virkavapaalla omasta toimestaan hoitaessaan työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen tehtävää, tehtävä ilmoitetaan palvelusrekisteriin omana erillisenä palveluksenaan. Työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen palvelus vakuutetaan tällöin sen eläkelain mukaisesti, jonka mukaan opettajan toimikin on vakuutettu. Jos opettaja toimii työsuojeluvaltuutettuna tai luottamusmiehenä ilman virkavapautta kokonaan opetusvelvollisuudesta vapautettuna, työsuojeluvaltuutettuna tai luottamusmiehenä ansaitut ansiot ilmoitetaan opettajan oman voimassa olevan viran ansioiksi.

21 21 (51) Valtion oppikoulusta tai yksityisoppikoulusta peruskouluun tai lukioon siirtyneiden toimihenkilöiden palvelukset Kun kunta siirtyi peruskoulujärjestelmään, valtion oppikoulun palveluksesta siirtyneet toimihenkilöt ja yksityisoppikoulusta siirtyneet ns. välttämättömät käyttöhenkilöt säilyttivät VEL-oikeutensa siirtymälakien (10/72 ja 13/72) ja peruskoululain (102 ) sekä lukiolain (66 ) nojalla. Myös ne ns. välttämättömät käyttöhenkilöt, jotka ovat aloittaneet palveluksensa kunnan lukiossa peruskoulujärjestelmään siirtymisen jälkeen mutta ennen , kuuluvat VaEL:n piiriin. VaEL-oikeutensa säilyttäneiden henkilöiden palvelukset rekisteröidään valtion palvelusrekisteriin oli kyseessä virkatai työsuhde Koulunkäyntiavustaja Koulunkäyntiavustajat vakuutetaan KuEL:n mukaisesti. Jos ennen syntynyt koulunkäyntiavustaja toimii opettajan sijaisena, tämä sijaisuus vakuutetaan VaEL:n mukaisesti Peruskoulun ja lukion rehtori Pääsääntö on, että ennen syntyneet rehtorit kuuluvat VaEL:n piiriin riippumatta siitä, ovatko heidän tehtävänsä pääasiassa opetustyötä vai hallinnollista työtä. Mikäli rehtori on syntynyt tai sen jälkeen, hänen ennen alkanut VaEL:n piiriin kuulunut palveluksensa säilyy VaEL:n piirissä niin kauan kuin ko. määräys tai sopimus jatkuu. Uusi palvelus (uusi sopimus tai määräys) kuuluu KuEL:n piiriin. Esimerkki ennen syntyneellä rehtorilla on rehtorin tehtävien ohessa muita tehtäviä ja vain yksi sopimus: Koulutoimenjohtajan tehtävä 60 %, rehtorin tehtävä 40 % => kuuluu KuEL:n piiriin. Prosenttiosuudet vaihtelevat välillä niin, että rehtorin tehtäviä on 60 % ja koulutoimen johtajan tehtäviä 40 %. Jos kuitenkin kyseessä on sama sopimus, joka alun perin henkilön kanssa solmittiin, henkilö pysyy siitä huolimatta KuEL:n piirissä. Jos taas solmitaan uusi sopimus, palvelus kuuluu VaEL:n piiriin. Esimerkki ennen syntyneellä rehtorilla on kaksi tai useampia sopimuksia: Henkilön kanssa on solmittu rehtorin työstä tehdyn sopimuksen lisäksi erillinen sopimus sivistystoimenjohtajan tehtävän hoitamisesta ajalle Sopimuksessa ai ole määritelty työaikaa sivistystoimenjohtajan tehtäville, mutta suurin osuus henkilön tehtävistä on rehtorin tehtäviä. Koska hänen kanssaan on solmittu erillinen sopimus sivistystoimenjohtajan tehtävästä, tämä osuus kuuluu KuEL:n piiriin. Rehtorin tehtävä kuuluu edelleen VaEL:n piiriin.

22 22 (51) 4 PALVELUKSELLE ILMOITETTAVAT TIEDOT 4.1 Palveluksen/palvelusjakson tunnistuminen Palvelus tunnistuu palvelusrekisterissä seuraavien tunnistetietojen perusteella: - henkilötunnus - palveluksen alkupäivä - yksilöintitunnus, joka muodostuu työnantajatunnuksesta ja yksilöintikirjaimesta. Kaikki nämä tunnistetiedot on pidettävä samoina, kunnes palvelus tai palvelusjakso jostakin syystä päätetään. Tällöin palvelus tunnistuu myös seuraavissa eräajoissa. Henkilöllä saattaa palkkajärjestelmässä olla yksi yhtäjaksoinen palvelus, mutta PSR:ssä palvelus näkyy useana erillisenä päivästä päivään jatkuvana palvelusjaksona. Tämä johtuu siitä, että palvelukseen on tehty katkoksia tässä ohjeessa mainituista syistä. 4.2 Palveluksen yhdenjaksoisuus ja rinnakkaiset palvelukset Vuoden 1998 alusta lukien työnantaja ilmoittaa palvelukset PSR:iin kunkin määräyksen tai sopimuksen mukaisesti riippumatta siitä, että PSR:iin saattaa rekisteröityä samalta työnantajalta useita rinnakkaisia palveluksia. Poikkeuksena em. sääntöön ovat kuitenkin sivutoimiset tuntiopettajat. Myös palvelukset, joissa henkilö on virkavapaana omasta virastaan ja hoitaa toista virkaa samassa koulumuodossa, rekisteröidään erikseen. Tällöin keskeytyneenä olevan palveluksen virkavapauden syyksi rekisteröidään toisen viran tai tehtävän hoito (syykoodi 75). PSR:ssä saman työnantajan rinnakkaiset palvelukset erotetaan toisistaan yksilöintikirjaimella.

23 23 (51) 4.3 Työnantajatunnus (TA-tunnus) Työnantajatunnus on Kevan ylläpitämän valtion työnantajarekisterin käyttämä tunnus kuntatyönantajista. Työnantajatunnus on: kunnan peruskouluissa kuntakoodi kunnan lukioissa kuntakoodi Kuntayhtymän peruskoulujen ja lukioiden tunnukset Keva ilmoittaa aina erikseen, kun oppilaitos saa opetusministeriöltä opetuksen järjestämisluvan. 4.4 Henkilötiedot Henkilötietoja ovat henkilötunnus sekä suku- ja etunimitiedot. PSR:ssä henkilötunnus sekä suku- ja etunimitiedot ovat Väestörekisterikeskuksen ylläpitämän väestötietojärjestelmän mukaisia Henkilötunnus Sukunimi Henkilötunnuksen on oltava väestötietojärjestelmän mukainen tunnus. Jos henkilötunnus on virheellinen, tiedot eivät päivity PSR:iin. Virheellinen henkilötunnus on selvitettävä ja korjattava palkkajärjestelmään. Ulkomaalaisten henkilöiden tulee hankkia suomalainen henkilötunnus, jotta palvelustiedot voidaan rekisteröidä. Jos se ei ole mahdollista, heille voi tarvittaessa vielä vuoden 2012 ja 2013 VaEL-palvelustiedoissa ilmoittaa nk. keinotekoisia henkilötunnuksia. Näitä laskennallisia tunnuksen loppuosalta 9-alkuisia henkilötunnuksia ei voi ilmoittaa enää Kevan tavoitetilan 2014 mukaisessa uudessa tietosisällössä. Tällöin sellaisista henkilöistä, joilla ei ole virallista Suomen henkilötunnusta, ilmoitetaan palvelusrekisteriin henkilön etunimet, sukunimi, syntymäpäivä ja sukupuoli. Saadakseen suomalaisen henkilötunnuksen ulkomaalaisen henkilön on itse ilmoittauduttava asuinpaikkansa maistraattiin rekisteröintiä varten. Tilapäisesti Suomessa oleskeleva ulkomaalainen voi jättää rekisteröinti-ilmoituksen myös verotoimistoon, Maahanmuuttovirastoon tai Kelan toimistoon. Jos henkilölle ilmoitetaan PSR-tiedostossa erilainen sukunimi kuin hänellä on palvelusrekisterissä, kaikki ilmoitetut palvelustiedot hylkäytyvät eräajossa ja jäävät päivittymättä rekisteriin. Sukunimissä sallitaan vain isot kirjaimet, väliviiva ja tyhjä merkki. Kiellettyjä ovat esim. aksentti, heittomerkki, saksalainen u ym. erikoismerkit.

24 24 (51) Etunimet Palvelustiedot hylkäytyvät eräajossa, jos mikään henkilön etunimistä ei täsmää PSR:ssä olevien etunimien kanssa. Etunimissä sallitaan vain isot kirjaimet, väliviiva ja tyhjä merkki. Kiellettyjä ovat esim. aksentti, heittomerkki, saksalainen u ym. erikoismerkit. 4.5 Palveluksen alkamispäivä Palveluksen alkamispäivä on kunkin määräyksen tai sopimuksen alkamispäivä (ks. kuitenkin kohta sivutoimiset tuntiopettajat). Jos palvelus alkaa alle 18-vuotiaana ja jatkuu 18 vuotta täyttämisen jälkeen, palveluksen alkupäiväksi ilmoitetaan palvelusrekisteriin 18-vuotispäivää seuraavan kalenterikuukauden ensimmäinen päivä. 4.6 Yksilöintitunnus Yksilöintitunnus muodostuu 6-numeroisesta työnantajatunnuksesta (TA-tunnus) ja yksilöintikirjaimesta (Y-kirjain) Yksilöintikirjain Yksilöintikirjain on aina iso kirjain, ei kuitenkaan Ä, Ö eikä Å. Yksilöintikirjain erottaa henkilön rinnakkaiset palvelukset samalla työnantajalla. Henkilöllä ei saa olla samanaikaisesti voimassa (osittain tai kokonaan päällekkäin) kahta tai useampaa palvelusta, joilla on sama työnantajatunnus ja yksilöintikirjain. Sääntöä on tiukennettu (aikaisemmin myös sama alkupäivä edellytyksenä), koska teknisten katkaisujen vuoksi jatkuvien palvelusten alkuperäiset alkupäivät muuttuvat PSR:ssä. Silloin palvelusten katkaisun ja uudelleen avauksen jälkeen alun perin eri päivinä alkaneilla palveluksilla saattaakin olla sama alkupäivä, TA-tunnus ja yksilöintikirjain kaikille tuolloin voimassa olleille jatkuville palveluksille tehtiin tekninen katkaisu päättymissyykoodilla 04. Uusi palvelusjakso avattiin alkupäivällä PSR:iin ilmoitettavan palveluksen alkupäivä voi siis olla tai sitä myöhempi päivä.

25 25 (51) 4.7 Palvelusten päättäminen päättymispäivä ja päättymissyy Palveluksen päättymisen ilmoittaminen Kun palvelus päättyy, sille ilmoitetaan päättymispäivä ja päättymissyy. Palvelusten päättymissyykoodeja ovat: 01 = eronnut/työ päättynyt, siirtynyt vanhuuseläkkeelle, siirtynyt työkyvyttömyys-, osatyökyvyttömyys- tai osatapaturmaeläkkeelle Jos henkilö saa kuntoutustukea (siirtyy entiselle määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle), palvelusta ei päätetä vaan ko. aika ilmoitetaan palveluksen keskeytyksenä koodilla = tekninen katkos, palveluksen on aina jatkuttava seuraavasta päivästä * 12 = siirtynyt osa-aikaeläkkeelle Keva ohjeistaa tapauskohtaisesti tarvittavista palvelusten katkaisuista sekä lakkautettavista ja uusista työnantajatunnuksista organisaatioiden muutostilanteissa Palveluksen katkaisu tietyissä erityistilanteissa Palvelus katkaistaan PSR:iin, kun palvelus päättyy. On myös tilanteita, joissa jatkuva palvelus katkaistaan PSR:iin tilanteeseen sopivalla päättymissyykoodilla ja avataan uutena palvelusjaksona seuraavasta päivästä alkaen. Palkkajärjestelmän toimittajalta on tarkistettava, hoituuko tällainen tekninen katkaisu palkkajärjestelmässä automaattisesti vai edellyttääkö se järjestelmän käyttäjältä toimenpiteitä. Palveluksille ei tehty teknistä katkaisua VaEL:n tullessa voimaan Jatkuville VaEL-palveluksille ei tarvitse tehdä teknistä katkaisua myöskään valtion palvelusrekisterin siirtyessä Kevaan Työntekijä täyttää 68 vuotta Eläkkeeseen oikeuttavat ne työansiot, jotka on ansaittu 68 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun mennessä. Palvelus päätetään siten päättymissyyllä 01 viimeistään sen kalenterikuukauden viimeiseen päivään, jolloin henkilö täyttää 68 vuotta eikä henkilön mahdollisista palveluksista enää makseta eläkemaksuja. Jos henkilölle maksetaan takautuvaa palkkaa sen kuukauden jälkeen, jolloin hän on täyttänyt 68 vuotta ja ansio kohdistuu palvelukseen, joka on päättynyt viimeistään sen kuukauden viimeisenä päivänä, jolloin henkilö on täyttänyt 68 vuotta, ansio ilmoitetaan kyseiseen palvelukseen ja siitä maksetaan eläkemaksut.

26 26 (51) Työntekijä täyttää 53 vuotta Kun työntekijä täyttää 53 vuotta, työntekijän eläkemaksuprosentti muuttuu täyttämistä seuraavan kuukauden alusta. Tästä syystä palvelus katkaistaan päättymissyyllä 04 täyttämiskuukauden viimeiseen päivään ja avataan uusi palvelusjakso heti seuraavasta päivästä alkaen Työntekijä siirtyy osa-aikaeläkkeelle Kun henkilö siirtyy osa-aikaeläkkeelle, palvelus katkaistaan eläkkeen alkamista edeltävään päivään päättymissyyllä 12 (= osa-aikaeläkkeelle siirtyminen). Uusi palvelusjakso avataan seuraavasta päivästä alkaen (= eläkkeen alkamispäivä). Jos henkilö palaa osa-aikaeläkkeeltä kokoaikaiseen palvelukseen, osa-aikainen palvelus päätetään päättymissyyllä 01 ja kokoaikainen palvelus avataan seuraavasta päivästä lukien uudella alkamispäivällä Työntekijä siirtyy osatyökyvyttömyys- tai osatapaturmaeläkkeelle Kun henkilö siirtyy osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja jatkaa edelleen työntekoa samalla työnantajalla osa-aikaisena, palvelus katkaistaan eläkkeen alkamista edeltävään päivään päättymissyyllä 01. Uusi palvelusjakso avataan seuraavasta päivästä alkaen (= eläkkeen alkamispäivä). Jos henkilön osatyökyvyttömyyseläke lakkaa, osatyökyvyttömyyden aikainen palvelus päätetään päättymissyyllä 01. Uusi palvelus avataan seuraavasta päivästä alkaen uudella alkamispäivällä. Osatapaturmaeläke myönnetään tapaturmavakuutuslain nojalla ja sen syynä on työtapaturma. Myös osatapaturmaeläketapauksissa noudatetaan yllä mainittua palvelusten rekisteröintiohjetta Palvelustietojen ilmoitustapa muuttuu Kun työnantaja siirtyy ilmoittamaan palvelustiedot lomakkeiden tai PSRnetin sijasta tiedostomuodossa, jatkuvat palvelukset on katkaistava päättymissyykoodilla 04. Uudet palvelusjaksot avataan palkkajärjestelmään seuraavasta päivästä alkaen. Tiedostomuotoiseen ilmoitusliikenteeseen siirtymisestä tulee hyvissä ajoin sopia Kevan kanssa. Ilmoitustavan muutos on mielellään ajoitettava vuodenvaihteeseen.

27 27 (51) Tiedostoilmoittaja vaihtaa palkkajärjestelmää Kuntaliitos Kun tiedostoilmoittaja vaihtaa palkkajärjestelmää, jatkuvat palvelukset on ilmoitettava valtion palvelusrekisteriin siten, että niille on palkkajärjestelmän vaihtumisen yhteydessä tehty katkos päättymissyykoodilla 04 (= tekninen katkos, palvelus jatkuu) ja avattu seuraavasta päivästä alkaen uusi palvelusjakso uudessa palkkajärjestelmässä. Jatkossa ansiot kohdistetaan tähän uusimpaan palvelusjaksoon uudella alkamispäivällä (ei palveluksen alkuperäinen alkupäivä). Poikkeuksena on tilanne, jossa joulukuisen palveluksen ansio maksetaan takautuvasti uudesta järjestelmästä: - Palkkajärjestelmä vaihtuu alkaen. Palvelus on alkanut ja päättynyt Ansiota ei ole maksettu vanhasta järjestelmästä vaan se maksetaan takautuvasti uudesta järjestelmästä seuraavan vuoden tammikuussa. Tällöin palvelusjaksoa ei avata vanhaan palkkajärjestelmään lainkaan vaan se avataan uuteen järjestelmään yllä mainitulla todellisella palvelusajalla sekä silloin voimassa olleella työnantajatunnuksella. Jos palkkajärjestelmä vaihtuu kesken kalenterivuotta, henkilön palvelukset rekisteröidään PSR:iin kahdesta eri palkkajärjestelmästä kahtena palvelusjaksona, joilla on eri alkamispäivät. Kyseisen vuoden ansiot jaetaan molempiin palvelusjaksoihin. Kesken vuotta palkkajärjestelmää vaihtaneet työnantajat toimittavat alkuvuotta koskevat palvelustiedot mahdollisimman nopeasti vaihdon jälkeen Tieto Oyj:lle eräajoa varten. Loppuvuoden PSR-aineisto toimitetaan Tieto Oyj:lle normaalin aikataulun mukaisesti seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. Palkkajärjestelmän vaihdosta on aina etukäteen ilmoitettava Kevaan. Suositeltavaa on ajoittaa vaihto vuodenvaihteeseen. Kuntajakolain 1196/1997 mukaan kuntien yhdistäminen voidaan toteuttaa joko lakkauttamalla yhdistyvät kunnat ja perustamalla uusi kunta tai liittämällä kunta toiseen. Yhdistymistapa ratkaisee, miten palvelusten päättämisten kanssa toimitaan. Yhdistyvät kunnat lakkautetaan ja perustetaan uusi kunta Pääsääntönä on, että lakkautettavien kuntien VaEL-palvelukset päätetään PSR:iin vuoden viimeiseen päivään päättymissyyllä 04, jos palvelus jatkuu välittömästi 1.1. lukien. Muussa tapauksessa päättymissyy on 01 (= eronnut, työ päättynyt). Uusi perustettava kunta saa uuden Kevan ilmoittaman työnantajatunnuksen, jolla palvelukset avataan 1.1. lukien.

28 28 (51) Kunta liitetään toiseen kuntaan Pääsääntönä on, että liitettävän kunnan VaEL-palvelukset päätetään PSR:iin vuoden viimeiseen päivään päättymissyyllä 04, jos palvelus jatkuu välittömästi 1.1. lukien. Muussa tapauksessa päättymissyy on 01 (= eronnut, työ päättynyt). Sen kunnan, johon toinen kunta tai useat kunnat liitetään, palveluksia ei tarvitse katkaista, ellei myös käytettävä palkkajärjestelmä vaihdu liitoksen yhteydessä. Liitetyn kunnan työnantajatunnus (sekä peruskoulun että lukion tunnus) lakkautetaan ja uudeksi tunnukseksi tulee 1.1. alkaen sen kunnan tunnus, johon kunta liitetään. Keva ohjeistaa erikseen kuntaliitoksen osapuolia palvelusten katkaisusta sekä käytettävistä työnantajatunnuksista kuntaliitostilanteessa Muu tekninen katkaisu Keva tai sen suostumuksella muu taho voi joutua tekemään palvelusten teknisiä katkaisuja päättymissyykoodilla 04 myös muusta syystä joko kaikkiin tai osaan PSR:ssä olevista palveluksista. Vastaavat uudet palvelusjaksot on avattava seuraavasta päivästä. Tällainen tekninen katkaisu on tehty kaikille PSR:ssä voimassa oleville palveluksille esimerkiksi eläkelain uudistuksen yhteydessä Henkilölle myönnetty toistaiseksi (pysyvä) täysi työkyvyttömyyseläke Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 34 :n 4 kohdan mukaan, kun virkamiehelle on virkasuhteen perusteella myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, virkasuhde lakkaa ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana virkamiehen oikeus sairausajan palkan saamiseen on päättynyt tai, jos kunta on saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksestä tiedon myöhemmin, tiedoksisaantikuukauden päättyessä. ( /304) Palvelusrekisteriin palveluksen päättymispäiväksi ilmoitetaan sen kalenterikuukauden viimeinen päivä, jonka aikana oikeus sairausajan palkkaan päättyy. Jos työnantaja kuitenkin saa tiedon jälkikäteen, päättymispäiväksi ilmoitetaan sen kuukauden viimeinen päivä, jonka aikana työnantaja saa tiedon eläkepäätöksestä.

29 29 (51) Takautuva työkyvyttömyyseläkepäätös Takautuvan työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutustuen maksamisesta työnantajalle sairausajan palkkaa vastaavalta ajalta säädetään valtion eläkelaissa. Miten palvelustiedot ilmoitetaan valtion palvelusrekisteriin, kun henkilö saa takautuvan työkyvyttömyyseläkepäätöksen tai kuntoutustukipäätöksen ja työnantaja on maksanut hänelle sairausajan palkkaa samalta ajalta? Palvelussuhde on katkaistava palvelusrekisteriin päättymissyyllä 04 (tekninen katkaisu) takautuvan eläkkeen tai kuntoutustuen alkamispäivää edeltävään päivään. Palvelusrekisteriin perustetaan eläkkeen alkamispäivästä vastaavin tiedoin uusi palvelusjakso, jossa on 0-ansiot. Eläkemaksut oikaistaan Kevan toimesta. Uusi palvelusjakso päätetään rekisteriin sitten, kun henkilön palvelussuhde virallisesti päättyy. Palveluksen eläkemaksutiedoksi ilmoitetaan tällöin E (= ei maksettuja eläkevakuutusmaksuja). Mahdolliset kysymykset aiheesta voit lähettää osoitteeseen psrnet@keva.fi. Takautuvissa tapaturmaeläkepäätöksissä kannattaa ottaa yhteyttä Valtiokonttoriin Henkilö siirtyy tekemään osa-aikatyötä Palveluksen muuttuminen osa-aikaiseksi tai osa-aikaisuuden jälkeen jälleen kokoaikaiseksi ei palvelusrekisterin näkökulmasta vaadi uutta sopimusta tai palveluksen katkaisua. Mikäli palvelukseen halutaan tehdä katkos, se tehdään päättymissyykoodilla Ansioiden kohdistaminen palvelusten katkaisujen yhteydessä Mikäli palvelus jostakin syystä katkaistaan ja avataan uudelleen seuraavasta päivästä alkaen keskellä vuotta, kyseisen vuoden ansiot jaetaan molempiin palvelusjaksoihin. Jatkossa ansiot ja muut palvelustiedot kohdistetaan uusimpaan palvelusjaksoon. Takautuvasti maksettujen ansioiden kohdistamisesta ohjeistetaan kohdassa Ammattikoodi Kunta- ja kuntayhtymätyönantajat ilmoittavat ammattikoodin viisinumeroisena liitteessä 4 olevan virka- ja ammattinimikekoodiston mukaisesti. Uusia koodeja voi tilata täyttämällä osoitteesta (Etusivu > Tietoa Valtiokonttorista > Lomakkeet > Henkilöstöhallinnon lomakkeet ) löytyvän nimiketilauslomakkeen ja painamalla LÄHETÄ-painiketta. Valtiokonttori avaa koodin ja ilmoittaa sen tilaajalle sähköpostitse. Huom! 7-, 8- tai 9- alkuisia koodeja ei enää saa käyttää.

30 30 (51) 4.9 Rekisteröinnin peruste 40 Rekisteröinnin peruste kertoo mm. minkä eläkelaissa olevan säännön perusteella eläke määräytyy. Kunta- ja kuntayhtymätyönantajien rekisteröinnin perusteena VaEL-palveluksissa on 'kunnan koululaitoksen palvelus' = Poikkeus: vajaakuntoisen työntekijän rekisteröinnin peruste 18 Yleisimmän rekisteröinnin perusteen 40 lisäksi ainoa sallittu rekisteröinnin peruste ilmoitettaessa VaEL-palvelustietoja on 18 = URA-järjestelmä. 18 on rekisteröinnin peruste vajaakuntoiselle työntekijälle. Tarkempia ohjeita aiheesta saa osoitteesta psrnet@keva.fi Palkkajärjestelmä Jokaisella ilmoittajaryhmällä on PSR:ssä kaksinumeroinen palkkajärjestelmäkoodi, joka ilmoittaa, mitä palkkajärjestelmää kyseinen ilmoittaja käyttää. Kuntatyönantajien palkkajärjestelmät ovat: 31 = ABILITA 32 = PERSONEC R 33 = LIKSA 34 = PERSONEC F.K. 35 = PEGASOS 36 = PRIMA 37 = STATUS 38 = POPULUS 39 = SONET 4.11 PSR:n lajittelutiedot Työnantajan lajittelutieto 59 Ei käytössä, ilmoitetaan tyhjänä Lajittelutieto 16 Lajittelutieto (tieto 16) on lähinnä lomakeilmoittajien käytössä. Sen käytöstä on aina sovittava Kevan kanssa.

31 31 (51) 4.12 Ansiotiedot Ansiovuosi Vuosiansio Ansiovuodeksi ilmoitetaan maksuperiaatteen mukaan se kalenterivuosi, jona ansio on maksettu (yleensä sama kuin se kalenterivuosi, jolta tiedot siirretään PSR:iin). Ansiotietona ilmoitetaan palveluksen perusteella maksettu veron- tai ennakonpidätyksenalainen kokonaisansio. Ansio ilmoitetaan pääsääntöisesti siihen palvelukseen/palvelusjaksoon, johon se määräyksen tai sopimuksen perusteella kohdistuu. Jos kyseessä on takautuva maksu, katso asianomainen kohta tästä ohjeesta. Eläkemaksut maksetaan niistä ansioista, jotka ilmoitetaan valtion palvelusrekisteriin. Eläkemaksua on peritty alkaen työeläkelakien mukaisella eläkkeellä olevalle henkilölle maksetusta palkasta eläkelajista riippumatta Palvelusrekisteriin ilmoitettavia ansioita peruspalkka eri lisineen ja mahdollisine lisäpalkkioineen ja korvauksineen mukaan lukien luontoisedut (verohallituksen vahvistamien perusteiden mukaan rahaksi arvioituina) vuosilomapalkka, lomaraha ja prosentteina määrättävä lomakorvaus lukien palveluksen päättyessä maksettava lomakorvaus sekä opettajille maksettava lomapäiväkorvaus tulospalkkiot (esim. ryhmätasolla maksettava bonus, tuotantopalkkio ja tuotantolisä) työmatkasta saatavien päivärahojen verollinen osuus ja kustannukset ylittävä määrä kustannusten korvauksista lähdeveron alainen ansio siltä osin kuin sitä normaalisti pidetään ennakonpidätyksen alaisena palkkana palkka tai muu vastike, joka on sovittu maksettavaksi työstä silloin, kun vastikkeen suorittaa työnantajan sijasta konkurssipesä, palkkaturvalain tarkoittama viranomainen tai muu maksaja (sijaismaksaja)

Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR)

Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) Valtiokonttori Ohje 1 (53) Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 2011 Kuntatyönantajat Näitä ohjeita sovelletaan 1.1.1999 alkaen. Ohjeissa on otettu huomioon 1.1.1998 ja 1.1.2005

Lisätiedot

Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR)

Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 1 (45) Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 2013 Valtiotyönantajat ja yliopistot sekä seuraavat erityisryhmät: Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio, pohjoismaiset

Lisätiedot

2.1.2013. Tietuekuvaus 2013. Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) tiedostomuodossa

2.1.2013. Tietuekuvaus 2013. Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) tiedostomuodossa 1 (10) Tietuekuvaus 2013 Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) tiedostomuodossa Valtiotyönantajat, yliopistotyönantajat, kunta- ja kuntayhtymätyönantajat sekä seuraavat erityisryhmät:

Lisätiedot

Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 2011

Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 2011 Valtiokonttori Ohje 1 (50) Palvelustietojen ilmoittaminen valtion palvelusrekisteriin (PSR) 2011 Valtiotyönantajat sekä seuraavat erityisryhmät: Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio, pohjoismaiset

Lisätiedot

SOPIMUSTYÖNANTAJAN TYEL-VUOSI-ILMOITUKSET TIEDOSTONA

SOPIMUSTYÖNANTAJAN TYEL-VUOSI-ILMOITUKSET TIEDOSTONA 1 (7) SOPIMUSTYÖNANTAJAN TYEL-VUOSI-ILMOITUKSET TIEDOSTONA Eteran sopimustyönantaja voi tehdä TyEL-työsuhde- ja vuosi-ilmoituksen tiedostomuodossa. Kuvauksen mukaisen tiedoston voi lähettää Eteran vakuutuspalvelussa

Lisätiedot

TyEL-työsuhde- ja vuosi-ilmoitustietojen sähköinen ilmoittaminen

TyEL-työsuhde- ja vuosi-ilmoitustietojen sähköinen ilmoittaminen Ohje 1 (8) TyEL-työsuhde- ja vuosi-ilmoitustietojen sähköinen ilmoittaminen Vuosi-ilmoitustekniikka 1.1.2012 Ohje 2 (8) 1 TAUSTAA 1.1 Ilmoitusten aikataulu 1.2 Lisätietoja Tämä kuvaus määrittelee säännöt,

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUSTEKNIIKAN TIETUEKUVAUS Ohje sähköisen työsuhde- ja vuosi-ilmoituksen tekemiseen

VUOSI-ILMOITUSTEKNIIKAN TIETUEKUVAUS Ohje sähköisen työsuhde- ja vuosi-ilmoituksen tekemiseen VUOSI-ILMOITUSTEKNIIKAN TIETUEKUVAUS Ohje sähköisen työsuhde- ja vuosi-ilmoituksen tekemiseen Versio 3.0-1.1.2012 (päivitetty 2015) Porkkalankatu 1, 00018 Ilmarinen Puh. 010 195 000 www.ilmarinen.fi TAUSTAA

Lisätiedot

Tulorekisterin vaikutukset tietojen ilmoittamiseen

Tulorekisterin vaikutukset tietojen ilmoittamiseen Tulorekisterin vaikutukset tietojen ilmoittamiseen 8.11.2018 Mikä on tulorekisteri? 1 Kansallinen tulorekisteri otetaan 2 käyttöön 1.1.2019. Tulorekisteri on Verohallinnon ylläpitämä sähköinen tietokanta,

Lisätiedot

Huom! Malliesimerkki on tehty kunta-alan eläketurvan mukaisin minimitiedoin.

Huom! Malliesimerkki on tehty kunta-alan eläketurvan mukaisin minimitiedoin. Huomioi nämä asiat, kun teet päättymispäiväilmoituksen vanhuuseläkkeelle jäävän henkilön julkisten alojen eläkelain (JuEL) mukaisesti vakuutetusta palvelussuhteesta tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa

Lisätiedot

Ohje 1 (7) TYEL-TYÖSUHDE- JA VUOSI-ILMOITUSTIETOJEN SÄHKÖINEN ILMOITTAMINEN. Vuosi-ilmoitustekniikka. Versio

Ohje 1 (7) TYEL-TYÖSUHDE- JA VUOSI-ILMOITUSTIETOJEN SÄHKÖINEN ILMOITTAMINEN. Vuosi-ilmoitustekniikka. Versio Ohje 1 (7) TYEL-TYÖSUHDE- JA VUOSI-ILMOITUSTIETOJEN SÄHKÖINEN ILMOITTAMINEN 1 TAUSTAA 1.1 Ilmoitusten aikataulu 1.2 Lisätietoja Tämä kuvaus määrittelee säännöt, joiden mukaan Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen

Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen 19.12.2018 2 (7) Sisällysluettelo 1 Perusteiden soveltaminen... 3 1.1 Soveltamisala... 3 1.2 Työnantaja... 3 1.3 Työnantajien aloittaminen, yhdistyminen,

Lisätiedot

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PALVELUSSUHDEREKISTERIN ILMOITUSOHJEET

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PALVELUSSUHDEREKISTERIN ILMOITUSOHJEET SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PALVELUSSUHDEREKISTERIN ILMOITUSOHJEET KIRKON KESKUSRAHASTON PALVELUSSUHDEREKISTERI YHTEYSTIEDOT JA NEUVONTA: rekisteripäällikkö Arja Kettinen puh. 020 614 2613 ryhmänvetäjä

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä

Lisätiedot

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

Tulorekisterin palkkatietoilmoituksissa JuEL-vakuutetuille käytettävä Kevan koodisto alkaen

Tulorekisterin palkkatietoilmoituksissa JuEL-vakuutetuille käytettävä Kevan koodisto alkaen 1 (8) Tulorekisterin palkkatietoilmoituksissa JuEL-vakuutetuille käytettävä Kevan koodisto 1.1.2019 alkaen Julkisten alojen eläkelailla (JuEL) säädetään kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan eläketurvasta

Lisätiedot

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti 1 VaEL valtion eläketurva Eläkkeelle joustavasti Opetusministeriö 29.5.2007 Riina Koskela 2 Valtion eläketurva - VaEL Eläkeikä Eläkkeen laskenta Eläkevaihtoehtoja Vertailuja /3 Asiakaspalvelu 3 Puh. (09)

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS 1 Henkilöstösopimuksen perusteet Lakkautettavan Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöstö, Siikaisten kunnan peruspääoman

Lisätiedot

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen JHL Kaakkois-Suomen aluetoimisto Ritva Miettinen 1 Vuorotteluvapaan vaikutus eläkkeeseen Jos suunnittelet vuorotteluvapaan pitämistä,

Lisätiedot

Rakentamisilmoitukset Muutokset 11/2019

Rakentamisilmoitukset Muutokset 11/2019 Rakentamisilmoitukset Muutokset 11/2019 Taustaa rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton 4B yhteydessä 11/2019 1.5. on käynnistynyt projekti valmistelemaan tavoitetilan

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

VEROHALLINTO A137/200/ ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2017

VEROHALLINTO A137/200/ ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 13.06.2017 A137/200/2017 1.2 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA...

Lisätiedot

1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki

1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki KEVAN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta 2004, 16. päivänä helmikuuta

Lisätiedot

Palvelussuhde- ja vuosiansiotietojen ilmoittamisessa käytettävä koodisto ja tietuekuvaus JuEL

Palvelussuhde- ja vuosiansiotietojen ilmoittamisessa käytettävä koodisto ja tietuekuvaus JuEL 1 (12) Palvelussuhde- ja vuosiansiotietojen ilmoittamisessa käytettävä koodisto ja tietuekuvaus JuEL Julkisten alojen eläkelailla (JuEL) säädetään kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan eläketurvasta 1.1.2017

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji

Lisätiedot

Virkamiesten lomauttaminen

Virkamiesten lomauttaminen Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) Jakelussa mainituille ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN JA ELÄKKEELLÄ OLEVAN PALKKAAMINEN 1 Vanhuuseläkkeelle siirtyminen Tämä ohje korvaa henkilöstökeskuksen 7.1.2010 antaman ohjeen

Lisätiedot

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti. 109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt valtion eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat,

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki

Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaantulo Julkisten alojen eläkelaki ( / ) tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Lakia sovelletaan eläkkeisiin,

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 31.3.2017 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta

Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta Helena Alkula-Stening Arja Iisakkala Maija Leinonen Mikko Metsäruusi Lea Tikka Tästä puhumme TyEL-vakuuttamisen perusteet Milloin ja kenet vakuutetaan

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

2 Oikeus ryhmähenkivakuutusta vastaavaan taloudelliseen etuun

2 Oikeus ryhmähenkivakuutusta vastaavaan taloudelliseen etuun 1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNAN/KUNTAYHTYMÄN PALVELUKSESSA OLLEEN VIRANHALTIJAN/TYÖNTEKIJÄN KUOLTUA SUORITETTAVASTA RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA TALOUDELLISESTA EDUSTA 1 Sopimuksen soveltamisala

Lisätiedot

1 mom. Viranhaltija/työntekijä, joka on ollut tämän sopimuksen tarkoittaman edun piirissä, lakkaa olemasta edun piirissä, kun:

1 mom. Viranhaltija/työntekijä, joka on ollut tämän sopimuksen tarkoittaman edun piirissä, lakkaa olemasta edun piirissä, kun: 1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNAN/KUNTAYHTYMÄN PALVELUKSESSA OLLEEN VIRANHALTIJAN/TYÖNTEKIJÄN KUOLTUA SUORITETTAVASTA RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA TALOUDELLISESTA EDUSTA 1 Sopimuksen soveltamisala

Lisätiedot

OHJE 1 (17) Palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen ohjeet

OHJE 1 (17) Palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen ohjeet OHJE 1 (17) Palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen ohjeet OHJE 2 (17) Sisällysluettelo 1 Palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenne... 3 1.1 Palvelussuhde- ja vuosiansiotietojen ilmoittaminen... 3 1.2

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2013

Omat eläketietosi - Kevan info 2013 Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen

Lisätiedot

Koulutuskorvausmenettely

Koulutuskorvausmenettely Koulutuskorvausmenettely Laki koulutuksen korvaamisesta Valtion virastojen osalta toimeenpanosta vastaa VM. Koulutuskorvauksen laskennassa keskeisiä tietoja ovat: Palkkakustannus Keskimääräinen päiväpalkka

Lisätiedot

Ohjelmistokehitys Skype-klinikka

Ohjelmistokehitys Skype-klinikka Ohjelmistokehitys Skype-klinikka 4.1.2019 Joulukuun versiopäivitys 17.12. Joulukuun version tuotantotestiin siirto oli 10.12.2018 ja tuotantoonsiirto 17.12.2018 XML-aineistojen käsittelyn nopeuttaminen

Lisätiedot

1 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen soveltamisala VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS SEURAKUNNAN PALVELUKSESSA OLLEEN VIRANHALTIJAN/TYÖNTEKIJÄN KUOLTUA SUORITETTAVASTA RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA TALOUDELLISESTA EDUSTA 1 Sopimuksen soveltamisala 1 mom. Tässä

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 31.3.2017 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

VEROHALLINTO ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2016

VEROHALLINTO ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2016 VEROHALLINTO 15.02.2017 1.0 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA... 2 4 TIETOJEN

Lisätiedot

VEROHALLINTO A220/200/

VEROHALLINTO A220/200/ VEROHALLINTO 23.11.2017 A220/200/2017 1.0 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA...

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_REK 1 EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskeluoikeuden rekisteröintiä Koskee myös Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisia (UlkL

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE Kirsi Salo 12.12.2013 1(6) Arvoisa jäsenlaitos TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kiertokirjeessä 18/2005 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 8 :n 1 mom:n nojalla valtiolle siirrettävät tehtävät ja henkilöstön asema

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 8 :n 1 mom:n nojalla valtiolle siirrettävät tehtävät ja henkilöstön asema Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 8 :n 1 mom:n nojalla valtiolle siirrettävät tehtävät ja henkilöstön asema Pks-seurantaryhmän kokous 26.9.2008, Espoo Elina Vartiainen-Hynönen Laki kunta-

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014. AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet

JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014. AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014 AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimuksen vuosilomaluvun eräitä määräyksiä on muutettu. Muutokset pohjautuvat

Lisätiedot

Rakentamisilmoittamisen muutokset

Rakentamisilmoittamisen muutokset Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen Ohjelmistotalopäivä 20.11.2018 Vallila Tanja Runonen Taustaa Rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton 4B yhteydessä

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 20.6.2017 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa. Ohjelmistotalopäivä

Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa. Ohjelmistotalopäivä Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa Ohjelmistotalopäivä 26.11. Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut suoritukset Vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

Työnantajien sähköinen asiointi

Työnantajien sähköinen asiointi Terveysosasto Työnantajien sähköinen asiointi Eteran palkkahallintopäivät 2011 Sisältö Mitä tietoja löydät Kela.fi:stä Työnantajien sähköinen asiointi esata-palvelun esittely esara-palvelun esittely esaran

Lisätiedot

Henkilötietojen siirtotiedoston muodostusohje Excel-ohjelman avulla

Henkilötietojen siirtotiedoston muodostusohje Excel-ohjelman avulla EXCEL-SIIRTOTIEDOSTON MUODOSTUSOHJE KEVÄÄN 2014 YHTEISHAKUA VARTEN Henkilötietojen siirtotiedoston muodostusohje Excel-ohjelman avulla Tässä ohjeessa kerrotaan, miten perusopetuksen päättöluokkalaisten,

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Vakuutusnumero 56- Työnantajan nimi Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta.

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ohjelmistokehitys Skype-klinikka

Ohjelmistokehitys Skype-klinikka Ohjelmistokehitys Skype-klinikka 1.2.2019 Tammikuussa tuotantoon meni Ennakoiva huolto Yhteisöjen 2019 formaatit ja TaMo-tarkistukset Poikkeuksena ilmoitukset 6B, 7A, 7M, 6U ja 81 jotka tulevat vasta maaliskuun

Lisätiedot

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten YHDISTYS: Merkitse tähän kohtaan HAL RASTITA: Uusi jäsen jos liityt ensimmäistä kertaa Hätäkeskusammattilaisten liittoon EDELLINEN LIITTO JA EROAMISPÄIVÄ, mikäli kuulut johonkin toiseen liittoon HALiin

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS TYÖNANTAJAN VUOSI-ILMOITUKSEN MAKSAJAKOHTAISET TIEDOT (VSPSVYHT)

VUOSI-ILMOITUS TYÖNANTAJAN VUOSI-ILMOITUKSEN MAKSAJAKOHTAISET TIEDOT (VSPSVYHT) VEROHALLINTO 1.1.2017 1.1 VUOSI-ILMOITUS TYÖNANTAJAN VUOSI-ILMOITUKSEN MAKSAJAKOHTAISET TIEDOT (VSPSVYHT) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2

Lisätiedot

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla

Lisätiedot

Palvelussuhteen hallinta Harjoituksia. Ritva Laiho, Valtiokonttori

Palvelussuhteen hallinta Harjoituksia. Ritva Laiho, Valtiokonttori Palvelussuhteen hallinta Harjoituksia 1 Ritva Laiho, Valtiokonttori Harjoitus 1: Budjetoitujen toimien luominen 2 Luo 3 uutta budjetoitua tointa (PP03). - Luo yksi budjetoiduista toimista tehtäväksi, johon

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A150/200/2016 1.4 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS KORKOTULON LÄHDEVERON ALAISET KOROT (VSKTVYSL)

VUOSI-ILMOITUS KORKOTULON LÄHDEVERON ALAISET KOROT (VSKTVYSL) VEROHALLINTO 1.1.2017 A145/200/2016 1.1 VUOSI-ILMOITUS KORKOTULON LÄHDEVERON ALAISET KOROT (VSKTVYSL) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Lisäeläkesäännön muuttaminen

Lisäeläkesäännön muuttaminen 1 (7) Lisäeläkesäännön muuttaminen Lisäeläkesäännön 1 1 momentti, 3 1 ja 2 momentti sekä uusi 5 momentti, 4, 5 4 momentti, 9 ja 10. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1. Nykytila Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014 Työeläketurva Eläkepalvelut 2014 Kokonaiseläketurva 1. Työeläke perustuu työansioihin ei ylärajaa Eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja eläkekassat Maatalousyrittäjät, MELA Merimieseläkekassa Keva: julkiset

Lisätiedot

Asiakirjatyyppi Ohje SONET. Eläkeilmoitukset TYEL. 21.11.2014 cgi.com 2014 CGI 1 (20)

Asiakirjatyyppi Ohje SONET. Eläkeilmoitukset TYEL. 21.11.2014 cgi.com 2014 CGI 1 (20) SONET Eläkeilmoitukset TYEL 2014 CGI 1 (20) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖELÄKEVAKUUTUS... 3 1.1 Eläkelakitiedot... 3 1.1.1 Vakuutustiedot... 5 1.2 Palkansaajan tiedot... 5 1.3 Ansioerittely... 7 2 TYEL-ILMOITUKSET...

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi

Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi Eläkeasiat muutostilanteessa jorma.rautakoski@keva.fi Henkilöstön siirtyminen Muutoksella ei ole vaikutusta siirtyvän henkilöstön eläketurvaan, jos toimintoa hoitavat henkilöt siirretään kunnasta välittömästi

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Päivityspalvelu. Tietuekuvaus. Tietuekuvaus 1 (5) Päivityspalvelu. Julkinen - Public

Päivityspalvelu. Tietuekuvaus. Tietuekuvaus 1 (5) Päivityspalvelu. Julkinen - Public Tietuekuvaus 1 (5) Tietuekuvaus Tietuekuvaus 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Yleiset vaatimukset... 2 3 Huollettavat tiedot (yritys => Posti)... 2 4 Huolletut tiedot (Posti => yritys)... 3 1 Johdanto

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan AIPAL aikuiskoulutuksen palautejärjestelmään myönnetään käyttöoikeuksia.

Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan AIPAL aikuiskoulutuksen palautejärjestelmään myönnetään käyttöoikeuksia. AIPAL-KÄYTTÖOHJE 7.1.2015 1(6) Näyttötutkinnon järjestäjän AIPAL-koulutustoimijan pääkäyttäjälle TERVETULOA AIPAL - KOULUTUSTOIMIJAN PÄÄKÄYTTÄJÄKSI! Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan

Lisätiedot

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A150/200/2016 1.0 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp MIKÄ MUUTTUU? 1. Loman siirto-oikeus: A. Vuosilomalain mukaisen loman aikana alkavaan työkyvyttömyyteen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu ja B. Tes-perusteisten

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A150/200/2016 1.2 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

Datahub webinaarit Sopimusmuutokset ja sopimusten päättämiset

Datahub webinaarit Sopimusmuutokset ja sopimusten päättämiset Datahub webinaarit 2017 Sopimusmuutokset ja sopimusten päättämiset Kouluttaja marjut.puukangas@fingrid.fi p. 030 395 5292 Avustamassa Kerttu Korpelainen kerttu.korpelainen@fingrid.fi p. 030 395 5238 2

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS KORKOTULON LÄHDEVERON ALAISET KOROT (VSKTVYSL)

VUOSI-ILMOITUS KORKOTULON LÄHDEVERON ALAISET KOROT (VSKTVYSL) VEROHALLINTO 1.1.2017 A145/200/2016 1.3 VUOSI-ILMOITUS KORKOTULON LÄHDEVERON ALAISET KOROT (VSKTVYSL) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN

Lisätiedot

Datahub webinaarit Sopimusten ilmoitus

Datahub webinaarit Sopimusten ilmoitus Datahub webinaarit 2017 Sopimusten ilmoitus 29.3.2017 Kouluttaja marjut.puukangas@fingrid.fi p. 030 395 5292 Avustamassa Kerttu Korpelainen kerttu.korpelainen@fingrid.fi p. 030 395 5238 2 Webinaarin eteneminen

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 5 1 (8) Niittylä. KVTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet

KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 5 1 (8) Niittylä. KVTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 5 1 (8) Niittylä KVTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) vuosilomaluvun eräitä määräyksiä on muutettu.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 26.2.2018 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot