Kuvitus ja taitto Maria Kähäri

Transkriptio

1 1

2 KIINTYMYSVANHEMMUUS Lapsen perustarpeet ja niihin vastaaminen Katri Pääkkö-Matilainen Kuvitus ja taitto Maria Kähäri Kiintymysvanhemmuusperheet ry 2011 Teoksen sähköisen version ladattuasi voit maksaa vapaaehtoisen kannatusmaksun 5 euroa (tai haluamasi summan) tilille , saajaksi Kiintymysvanhemmuusperheet ry ja viestiksi kirja. Näin kerätyillä rahoilla kustannetaan aikanaan kirjan ensipainos. 2

3 Sisällysluettelo Johdanto Mitä kiintymysvanhemmuus on? 7 Attachment parenting -termi ja sen suomennokset 7 Lapsentahtisuus 8 Uskomukset vauvoista 10 Kiintymysvanhemmat vauvanhoitajina käytännössä 11 Tunteet ja kiintymysvanhemmuus 12 Prologi Synnytys ja syntymä Synnytyksen historiaa 14 Ennen lääketiedettä 14 Eurooppalainen synnytys ja modernin lääketieteen vaikutus 17 Lääketieteellisen puuttumisen haittavaikutuksiin herääminen 19 Suomalainen synnytyskulttuuri Aktiivisen synnytyksen vaikutus kiintymyssuhteeseen 23 Luonnonmukainen, aktiivinen synnytys varhaisen kiintymyssuhteen edistäjänä 23 Aktiivinen synnyttäminen käytännössä 24 Lempeä syntymä 28 I OSA Kosketus 31 Suoran ihokontaktin merkitys vastasyntyneelle 31 Ihokkain oleskelun toteutus kylmässä ilmastossamme 32 II OSA Ravinto Miksi imettää ja pitkään? 35 Rintamaito, vauvan paras ravinto 35 Imetyksen muut edut 36 Taaperoimetyksen suositukset 37 Taaperoimetyksen edut 38 Ennakkoluuloja taaperoimetyksestä Miten imetyksen saa sujumaan? 41 Imetyksen ABC 41 Imetyksen vaiheita ja ihokontakti yleislääkkeenä imetysongelmiin 45 Yöimetys ja vauvojen yöelämä 47 Imetystuen lähteet Pulloruokinta kiintymysvanhemmuuden hengessä 53 3

4 4. Miksi kannustaa vauvaa syömään itse? 56 Lapsentahtinen sormiruokailu eli Baby Led Weaning 56 Terminologiasta 56 Perusperiaatteet Miten sormiruokaa syödään? 58 Turvallisuus 58 Aloittaminen 59 Tarjottavat ruoat 59 Aterimet ja astiat 62 Lapsentahtisilla periaatteilla ruokailujen jatkaminen lapsen kasvaessa 62 III OSA Uni Miksi nukkua yhdessä? 64 Länsimaiset ihanteet vauvojen unesta 64 Yksin nukkumisen lyhyt historia 64 Perinteiset perustelut yksin nukkumiselle ja neuvot yksin nukuttamiseen 65 Vasta-argumentteja ja kritiikkiä yksin nukkumisen ihanteelle ja unikouluille 67 Perhepeti 68 Vauvan luonnolliset unitarpeet Miten toteuttaa perhepeti mukavasti ja turvallisesti? 71 Perhepedin käytännön hyödyt ja haitat 71 Turvallisen yhdessä nukkumisen säännöt 71 IV OSA Kantaminen Miksi jatkaa kantamista kohdun ulkopuolellakin? 75 Lapsen kantamisen edut 75 Kantamisen riittävä määrä Miten löytää oikea kantotapa? 80 Kantaminen eri käytännön tilanteissa 80 Eri kantovälinetyypit 82 Eri sidonnat ja yleisimpiä sidontaohjeita 90 Kantovälineiden turvallisuudesta 102 4

5 V OSA Vessahätä Miksi auttaa lasta vessahädän kanssa? 105 Vauvojen vessahätäviestinnän perusoletukset 106 Terminologiasta 106 Vessahätäviestinnän "kolme polkua" 107 Vauvojen vessahätäviestinnän hyödyt 107 Vvv:n mahdollisia oheisseuraamuksia 111 Yleisimmät epäilyksen aiheet Miten vauvojen vessahätäviestinnässä pääsee alkuun? 115 Vvv:n työkalut I - Vauvan vessahätämerkkien lukeminen 115 Vvv:n työkalut II - Rytmien seuranta ja hyödyntäminen 119 Vvv:n työkalut III - Intuitio, arjen nopea tapa tietää vauvansa vessahädästä 120 Vvv:n työkalut IV - Suhistelu eli vauvalle pissausmahdollisuudesta viestittäminen 122 Vessahätäviestinnän apuvälineet ja tarvikkeet 124 Moninaiset pissatusasennot 124 Aloittaminen pienen suloisen vastasyntyneen kanssa 128 Aloittaminen vanhemman vauvan kanssa Miten vvv toimii käytännössä? 132 Vaippojen käytöstä 132 Vaatetus 136 Vvv kodin ulkopuolella 137 Yövaipattomuus 139 Päiväunipissatukset 142 Tyypillisimmät kompastuskivet: pottalakkojen monet muodot 144 Tyypillisimmät kompastuskivet: turhautuminen haasteena 147 Lopuksi: vvv:n hyödyntäminen perinteisessä pottaharjoittelussa taaperon kanssa Miksi valita kestovaipat? Miten kestovaippaillaan? 156 Lapselle sopivimpien vaippojen valinta 156 Kestovaippatyypit 157 Vaippojen säilytys ja pesu 160 Yhteenveto 162 Epilogi Yhteisön merkitys 163 Liian pienet piirit, joissa pyöriä? 163 Syyllistämisestä ja syyllistymisestä 164 Rakkaudesta 165 Lähteet ja linkit 168 5

6 6

7 Johdanto Mitä kiintymysvanhemmuus on? Tässä oppaassa esitellään kiintymysvanhemmuudeksi nimitetty kokoelma erilaisia vauvanhoitotapoja. Ne ovat nykysuomalaisessa kulttuurissa vaihtoehtoisia ja uusiakin, mutta maailmankulttuurien ja historiallisen vertailun tasolla ikiaikaisia ja tuttuja miljardeille ihmisille. Punainen lanka, joka yhdistää kaikkia näitä vauvanhoitotapoja, on vauvan tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen. Kulttuurissamme puhutaan kyllä paljon varhaisesta vuorovaikutuksesta ja vauvanlukutaidosta, mutta viime vuosikymmenien aikana perinteemme on etääntynyt yhä kauemmas vauvojen todellisten tarpeiden tunnistamisesta. Vuorovaikutus ja vauvan viestit jäävät auttamatta vajaiksi, jos lapsen olennaisia tarpeita ei tunnisteta. Kulttuurissamme on lähes unohdettu lasten lajityypilliset tarpeet käydä rinnalla luonnolliseen vieroittumiseen saakka, nukkua toisen ihmisen seurassa, saada jatkuvasti suoraa ihokosketusta ja liikeaistilleen stimulaatiota kannettuna sekä tarvettaan ilmaista vessahätäänsä ja tulla sen kanssa avustetuksi. Tässä oppaassa on kirjoitettu eri aiheista hieman eri verran, riippuen siitä kuinka hyvin kyseinen aihe on jo katettuna suomalaisessa vauvanhoitokirjallisuudessa. Erityisen paljon on painotettu vauvojen vessahätäviestintään, koska siitä ei ole painettua kirjallisuutta suomen kielellä tiettävästi lainkaan ennen tätä opasta. Attachment parenting -termi ja sen suomennokset Attachment parenting tarkoittaa suoraan suomennettuna kiintymysvanhemmuutta. Lääkäri-kätilö-pariskunta William ja Martha Sears ovat lanseeranneet kyseisen termin 1980-luvun lopulta lähtien kirjoissaan, vastaanotollaan ja neuvontapalstoillaan. Tämän kasvatus- ja vauvanhoitofilosofian perusideana on vauvan ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen vahvistaminen. Se pohjaa paljolti kiintymyssuhdeteoriaan, joka on kehittynyt omaksi psykologiseksi koulukunnakseen alkaen John Bowlbyn tutkimuksista

8 luvulla Yhdysvalloissa. Pyrkimyksenä kiintymysvanhemmuudessa voisikin sanoa kiintymyssuhdeteorian valossa olla kehittää turvallinen kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välille. Attachment parenting tai lyhyemmin AP-teoria palauttaa kunniaan vuosituhantiset ihmislajin vauvanhoitotavat, jotka ovat syrjäytyneet ulkoisen käyttäytymisen ohjaamiseen keskittyneen behavioristisen koulukunnan psykologiassa ja 1900-luvun teollisuusyhteiskunnan materiahurmiossa. AP-teorian perustelut kumpuavat paljon myös monikulttuurisesta antropologiasta eli ihmistutkimuksesta, evoluutiobiologiasta ja eläinten käyttäytymistutkimuksesta eli etologiasta. Termin toinen suomennos, vaistovanhemmuus, korostaa juuri tätä biologista näkemystä, jossa uskotaan vauvojen ja vanhempien vaistojen kanssa harmoniassa oleviin, luonnonläheisiin vauvanhoitotapoihin. Lapsentahtisuus Omiin kokemuksiini esikoisäitinä voin sanoa, että minulle lapsentahtisuus on lapseni jatkuvasti vaihtelevien kausien ja vaiheiden kunnioittamista. Pidän aivan vieraana käsityksiä, joissa esimerkiksi alle puolivuotiaan nukahtamistottumuksia pidetään piintyvinä tapoina, joilla on vaikutuksia vuosikausiksi eteenpäin. Eihän vauva ensimmäisen ikävuoden aikana tunnu pitävän mistään mieltymyksistään kiinni loputtomasti! Jopa rinnalla imemässä käymiseen ei aina riitä malttia ja tietyssä vaiheessa äidin sylikin on mälsä paikka, kun pitäisi ehtiä ryömiä nurkasta nurkkaan. Lapsentahtisuus on vastakohta "aikuistahtisuudelle" tai kellontahtisuudelle. Lapsentahtisesti etenevässä arjessa ytimessä on viestintä vauvan ja aikuisen välillä. Vauva kertoo tarpeistaan (nälkä, kosketus, väsymys, vessahätä, myöhemmin seurankipeys tai tekemisen puute) ja aikuinen vastaa niihin. Ihan sama mitä kello on, kauanko edellisestä vastaavan tarpeen tyydyttämisestä on tai mikä Tärkeä Aikuisten Projekti on kesken. Tätä vaihetta ei jatku ikuisesti, vauvan ja lapsen kasvaessa hän kykenee yhä paremmin itse tyydyttämään tarpeitaan sekä ymmärtämään, että hetken odottaminen ei ole maailman kaatava asia. Pienen vauvan kanssa aikuisen tarpeet ovat ne, jotka voivat odottaa hetken. 8

9 Myös lapsen kehityksessä ja oppimisessa lapsentahtisuus tarkoittaa sitä, että mittarina käytetään lasta itseään, ei ulkoisia tekijöitä tai vertailua muihin lapsiin. Lapsi kehittyy omalla yksilöllisellä tavallaan ja aikuisten kannattaa nauttia tuon erityislaatuisen tarinan yksityiskohtien seuraamisesta päivittäin. Suurin ilo ei tule siitä, että meidän lapsi oppi tekemään asian x tai y ennen naapurin lasta, vaan siitä, millainen riemun ilme vauvan tai isomman lapsen kasvoilta paistaa, kun hän saa tehtyä jotain, mitä ei aiemmin osannut. Oman arkikokemukseni pohjalta voin myös sanoa, että usein lapsen tahdin kunnioittaminen on kerta kaikkiaan raivostuttavaa aikuisten maailmaan tottuneelle. Onko vauvan pakko vaihtaa parin viikon välein lempipissatusasentoaan tai yöheräämistiheyttään tai lempikantoasentoaan liinassa? Juuri kun äitiparka on mukautunut johonkin rutiiniin, vauva jo muuttaa sitä! Itseään voi kuitenkin lohduttaa sillä, että ilman noita muutoksia lapsi ei kehittyisi, ei kasvaisi. Varmuus jatkuvasta trendien muutoksista myös lohduttaa, jos meneillään oleva tilanne on ahdistava - esimerkiksi rinta- tai pottalakko. Miten lapsentahtista arkea sitten jaksaa? Ensinnäkään lapsentahtisuus ei tarkoita samaa kuin täydellinen lapseen keskittyminen ympäri vuorokauden tai kaiken tekeminen vain lapsen ehdoilla. Vauvaa kyllä pidetään lähellä, hän kulkee mukana ja hänen tarpeisiinsa vastataan, mutta aikuisilla on omatkin touhunsa, joita vauva saa seurailla. Toiseksi kaikkiin edellä mainittuihin kiintymysvanhemmuushenkisiin vauvanhoitotapoihin on olemassa modernin maailman apuvälineitä rintapumpuista sänkyjen turvakaiteisiin ja kantoliinoista pottiin. Ne eivät kuitenkaan ole itseisarvoisia välttämättömyyksiä, vaan tarpeen mukaan käytettäviä apuja. Olennaisinta ovat ihmiset: vauva ja häntä hoitavat aikuiset sekä isommat lapset. Eittämättä tärkein hoitaja on äiti, mutta hän tarvitsee ympärilleen vahvan tukiverkoston jaksaakseen. Ydinperhekulttuurissamme aivan liikaa painolastia jää usein vanhempien harteille, ja äitien pitäisikin kerätä ympärilleen kunnon naisverkosto avuksi. Myös perheen isompien lasten hoivaviettiä ja halua auttaa vauvanhoidossa pitäisi hyödyntää rohkeammin, koska myös lasten luonnollista ja lajityypillistä käyttäytymistä on vauvoista hurmaantuminen. 9

10 Uskomukset vauvoista Vauvojen uskotaan kiintymysvanhemmuudessa olevan sisäsyntyisesti sosiaalisia ja hyväntahtoisia. Vauvoilla on tärkeitä, välttämättömiä tarpeita, joista he pyrkivät viestimään ja joihin vanhempien tulisi pyrkiä vastaamaan. Vauvoilla on monipuoliset varhaiset vuorovaikutustaidot, joiden avulla he ilmehtivät, elehtivät ja ääntelevät tullakseen ymmärretyiksi. Vauvoilla on myös ainutlaatuinen temperamentti sekä persoonallisia rytmejä, mieltymyksiä ja tapoja, joita vanhemmat voivat oppia tuntemaan ja niiden avulla ennakoida vauvan tarpeita. Vauvojen tarpeet ja niihin vastaaminen on hyödyllistä ja välttämätöntä lapsen optimaaliselle fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Joka kerralla, kun aikuinen tai isompi lapsi vastaa vauvan tarpeisiin, tämä saa kasvuaan ja kehitystään edistävää apua sekä viestin siitä, että on arvokas ja että maailma on hyvä paikka ja toiset ihmiset luottamuksen arvoisia. Vauvojen ei ajatella pyrkivän manipuloimaan tai juoksuttamaan vanhempiaan. Vauvojen tehtävänä ei myöskään pidetä vanhempien tarpeisiin mukautumista, vaan vanhempien tehtävänä pidetään vauvan tarpeisiin vastaamista. Vauvoille ei ajatella kehittyvän pahoja tapoja, joista heitä on parempi kouluttaa pois ennemmin kuin myöhemmin. Päinvastoin kiintymysvanhemmuudessa ajatellaan, että vauvan perimmäinen pyrkimys on aina pysyä hengissä. Jos vauva itkee, se on erittäin tärkeä viesti. Vauvan maailmassa ei ole silloin kaikki kohdallaan. Ongelma on yleensä jotain yksinkertaista ja perustarpeisiin liittyvää, kuten tarve olla sylissä turvassa, saada ruokaa, unta tai apua vessahädässä. Joskus kysymys on jostain vaikeammasta, kuten kiputiloista (hampaat, allergiat, tulehdukset jne.). Sekä vauvan että vanhemman olotila helpottuu ja yhteinen rakkaus ja luottamus kasvaa, kun itkun syy löytyy ja se pystytään hoitamaan. 10

11 Kiintymysvanhemmat vauvanhoitajina käytännössä Olen jaotellut vauvojen tarpeet neljään kategoriaan, joihin myös tämän kirjan rakenne perustuu: ravinto, uni, kosketus ja vessahätä. Näihin tarpeisiin voi vastata joko valtavirran lastenhoitokulttuurimme tavoilla tai länsimaissa vaihtoehtoisilla AP-teorian mukaisilla tavoilla, jotka ovat yleistä käytäntöä ympäri maailmaa ei-teollistuneissa maissa ja joita isomummommekin muistavat Suomessa laajalti käytetyn vielä luvuilla. Nykyisen valtavirran käytännön mukaan vauvan tarpeisiin vastataan säännöllisellä päivärytmillä, jossa aikuinen määrittelee ajankohdat eri toimenpiteille, seurustelulle ja unille. Ihanteena pidetään vauvaa, joka syö reippaasti suuria määriä kerrallaan pullosta, rinnasta tai lusikasta. Ihannevauva myös nukkuu monituntisia unijaksoja yksin omassa sängyssä tai vaunuissa. Hän tyytyy kolmituntisiin vaipanvaihtoväleihin. Ennen kaikkea ihannevauva hymyilee iloisesti köllötellessään sängyssään, vaunuissaan, sitterissään tai lattialla. Jos vauva ei vastaa näitä ihanteita, häntä pidetään vaikeana tai suuritarpeisena. Joskus jopa väärin arvioidaan jatkuvaa kantamista vaativa vauva koliikkivauvaksi, vaikka todellisten mahavaivojen sijaan kyse on vain sylin ja ihokontaktin puutteesta. Vaihtoehdot ovat luonnollisia ja yksinkertaisia: ravinnoksi täysimetys puolivuotiaaksi asti ja sen jälkeen lapsentahtisesti vuosien varrella pikkuhiljaa vähentyvät rintamaitoruokailut lapsen syöttäessä itse itseään yhä enemmän kiinteällä ruoalla. Turvallisimmat ja parhaat unet vauva saa nukkumalla yhdessä aikuisen tai isomman sisaruksen kanssa ja vauvan sallitaan haluavan ravintoa myös yöllä kasvaakseen ja kehittyäkseen optimaalisesti. Kosketusta, läheisyyttä ja virikkeitä motoriselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselleen vauva saa parhaiten jatkuvasti mukana kannettuna, vastasyntyneenä mieluiten alasti aikuisen paljasta ihoa vasten. Viimeisin lisäys tähän AP-henkiseen vauvanhoitopalettiin on vauvojen vessahätäviestintä. Siinä vauvan tarpeisiin ulostaa ja virtsata sekä huolehtia hygieniastaan uskotaan voitavan vastata parhaiten avustamalla vauvaa käymään vessassa, ei totuttamalla käyttämään vain vaippaa vessana. Tämä tapa on länsimaissa niin uusi ja radikaali, etteivät attachment parenting -termin luoneet Searsitkaan ole sitä suosituksiinsa lisänneet. 11

12 Tunteet ja kiintymysvanhemmuus Kiintymysvanhemmuuden ytimessä on kunnioitus lasta ja tämän oikeutettuja, perusteltuja tarpeita kohtaan. Emme sivuuttaisi itkevää aikuista tai isompaa lastakaan, miksi siis sivuuttaisimme pienen vauvan itkun? Valitettavasti synnytys-, vauvanhoito- ja lastenhoitokulttuurimme on täynnä hyväntahtoisia ohjeita ja neuvoja, joissa sivuutetaan lapsen tunteet aikuisten tarpeiden vuoksi tai arjen helpottamiseksi. Väittäisin kuitenkin, että todellisuudessa eniten vauva-arkea helpottaa se, että vanhempien biologiset vaistot pääsevät käyttöön ja itsetunto vanhempana kasvaa, kun vauva on jatkuvasti lähellä ja hänet viesteineen ja mieltymyksineen oppii siten nopeammin tuntemaan. Useimmat vanhemmat varmasti yrittävätkin vastata vauvansa itkuihin nopeasti. Jos vauvojen todelliset tarpeet, kuten vessahätä tai ihokontaktin tarve, eivät tule ymmärretyiksi, tuloksena voi olla vain avuttomana itkuista vauvaa hyssyttelevä, epäonnistumisen tunteessa vellova vanhempi. Kuten Meredith Small kertoo tutkimuksista afrikkalaisten kansojen keskuudessa, täysin itkuttomia eivät ole ihokkain kannetut, lapsentahtisesti imetetyt ja vessahätäviestityt vauvatkaan. Itkun keskimääräinen kesto on kuitenkin paljon pienempi, tyypillisesti vain sekunteja ei minuutteja tunneista puhumattakaan. Tässä oppaassa keskitytään vauvoihin, mutta sanasen mainitsen myös kiintymysvanhemmuuden muodoista isompien lasten lempeässä kasvatuksessa. Lapsen kasvaessa yhä tärkeämmäksi nousee kunnioittava puhe ja käyttäytyminen. Lapset ansaitsevat tulla kohdelluiksi yhtä huomioon ottavaisesti kuin kaikki muutkin ihmiset. Lapsen tunteiden kunnioittaminen ei kuitenkaan ole kulttuurissamme niin yleistä kuin pitäisi, koska vuosikymmenten ja -satojen ajan lasten on ajateltu olevan peruspahoja, kurittomia, pilalle lellittyjä jne. Jatkuvasti kuulee julkisilla paikoilla vanhempien puhuvan lapsilleen tavoilla, joilla he eivät koskaan puhuisi toisille aikuisille. Tuskin kukaan vanhempi tietoisesti kohtelee lastaan huonosti, kyse on vain lankeamisesta kasvatusansaan, jossa korostetaan rangaistuksia, palkitsemista, komentelua ja jatkuvaa kontrollia. Kiintymysvanhemmuudessa on isompien lasten kohdalla kyse pohjimmiltaan edelleen samasta asiasta kuin vauvojen kanssa: lasta ja hänen tarpeitaan pyritään ymmärtämään ja etsimään lapsen käytökseen syy. 12

13 Keinoja toimivaan kommunikaatioon perheissä on 1960-luvulta asti pioneerina esitellyt Toimiva perhe -kirjastaan ja -metodistaan Suomessakin tunnettu Thomas Gordon. Hänen mukaansa aikuisen tulee pääosin antaa lapsen ratkaista omat ongelmansa itse, toki hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa suhteutetusti. Aikuinen auttaa ongelmanratkaisussa lähinnä aktiivisella kuuntelulla. Jos ongelma on aikuisen, siitä pyritään antamaan lapselle selkeitä viestejä, joissa lasta ei syyllistetä, vaan hänet saatetaan tehokkaasti, mutta huomaavaisesti tietoiseksi aikuisen tarpeista. Jos ongelma on yhteinen, eli kyseessä on tarveristiriita, pyritään ratkaisemaan ongelma yhdessä neuvottelemalla niin, että kaikki voittavat. Attachment parenting- filosofiassa vanhempien ei tarvitse olla pyhimyksiä, jotka uhraavat kaiken lastensa tähden. Lapsen edun korostaminen tarkoittaa välillä myös sitä, että vanhemmat ymmärtävät tarvitsevansa lepoa, rentoutumista ja omaa aikaa, jotta eivät uuvu. Kiintymystä kasvattavat läheisyys, kosketus, rakkaus ja positiiviset tunteet kaiken kaikkiaan. Sitä murentavat viha, turhautuminen, inho, katkeruus, halveksunta ja ennen kaikkea välinpitämättömyys. Kiintymysvanhemmuuden ideana on tarjota vanhemmille keinoja arkeen, jossa positiiviset tunteet lasta kohtaan pääsevät kehittymään. 13

14 Prologi Synnytys ja syntymä Kiintymyssuhteen muotoutuminen alkaa äideillä jo raskausaikana. Tavalla, jolla uusi ihminen syntyy tähän maailmaan, ja hänen elämänsä ensihetkillä, on suuri merkitys kiintymyssuhteen muotoutumiselle ja vauva-arjen sujuvalle käynnistymiselle. Ihmiset eivät toki ole yhtä yksinkertaisia kuin vaikkapa ankanpoikaset, jotka leimaantuvat ensimmäiseen olentoon, jonka näkevät. Lämmin ihmissuhde lapsen ja vanhemman välillä on elinikäinen prosessi. Luonnollisesti sujuvalla synnytyksellä ja ensihetkillä syntymän jälkeen voi kuitenkin saada merkittävän lisäavun sopeutumisessa vanhemmuuteen ja toisaalta vauvan sopeutumiseen elämään kohdun ulkopuolella. Tässä luvussa kartoitan ensin taustojen ymmärtämiseksi synnytyksen historiaa ja sitten käsittelen lempeää syntymää ja aktiivista synnyttämistä. 1. Synnytyksen historiaa Ennen lääketiedettä 14 Kun yritetään hahmottaa, mikä on homo sapiens sapiensin lajityypillistä käyttäytymistä jälkeläistemme synnyttämisessä, on laajennettava katsantokantaa reilusti nykyisen länsimaisen kulttuurimme ulkopuolelle. Kulttuurimme on niin kauas luonnosta erkaantunut. Synnyttämistavoista on varsin niukasti esihistoriallista tietoa saavutettavissa esimerkiksi arkeologian keinoin. Katse onkin käännettävä kädellisten sukulaislajiemme tutkimuksen puoleen ja kulttuuriantropologiseen tutkimukseen alkuperäiskansojen piiristä. Alkuperäiskansojen luontoyhteys ja perimätieto on paremmin säilynyttä ja heidän voi siten olettaa toteuttavan länsimaista kulttuuria enemmän lajimme luontaisia tapoja. Etologian eli eläinten käyttäytymistutkimuksen hyödyt ovat synnytysasiassa niukat, koska isoimmat kädellislajit synnyttävät huomattavasti ihmislasta pienempiaivoiset jälkeläi-

15 sensä paljon helpommin, suoremman synnytyskanavan kautta. Kuten ekologi Tiina Kaitaniemi kertoo, ihmisapinanaaraat eivät siksi pääosin tarvitse avustusta synnytykseensä, vaan ottavat poikasestaan itse kiinni tämän syntyessä. Komplikaation riskit ovat paljon ihmisen synnytyksiä vähäisemmät. Ihmislasten on Meredith D. Smallin mukaan synnyttävä suuren aivojen koon vuoksi eräänlaisena evoluution kompromissina muutaman kuukauden ennenaikaisena ja pystyasennon vuoksi syntymäreitistä naisen lantiossa on tullut mutkainen. Tämä tekee synnytyksistä vaarallisempia ja naiset tarvitsevat laumatovereiden apua synnytyksessä. Kulttuuriantropologinen vertaileva tutkimus alkuperäiskansojen keskuudessa eri puolilla maailmaa on osoittanut, että niiden synnytyskulttuureissa on yhteisiä, usein esiintyviä piirteitä. Näitä piirteitä ovat liikkumaan auttaminen avautumisvaiheessa, pystyssä tai kyykyssä ponnistaminen, tukihenkilön mukana olo synnytyksessä, naisen eristäminen ja erityinen hoivaaminen sekä ennen synnytystä, sen aikana että sen jälkeen. Liikkumaan auttaminen synnytyksen avautumisvaiheessa on sen verran vastikään katoamisuhan alle joutunutta kansanperinnettä, että elossa olevat isomummomme voivat sen vielä suomalaisenakin käytäntönä muistaa. Maalaistaloissa oli vielä 1930-luvun Suomessa yleisesti tapana taluttaa synnyttäjää kainaloista ja kävelyttää ympäri taloa tai pihapiiriä. Pystyssä tai kyykyssä synnyttämisestä on löydetty eri puolilta maailmaa lukuisia maalauksia ja piirroksia, jotka osoittavat tavan olleen vallitseva alkuperäiskansojen keskuudessa. Yleensä synnyttäjä tuskin on kuitenkaan seissyt tuetta, vaan nojannut joko toisiin ihmisiin tai puihin tai muihin tukiin. Nykypäivän suomalaissairaaloissa pystyasennoissa ponnistamista kokeilleet naisetkin kertovat kokemuksinaan, että tukevan 15

16 maan tunteminen jalkojen alla sekä painovoiman apu tekevät pystyponnistamisesta helppoa, itse asiassa lähes itsestään kohdun hoitamaa toimintaa. Tukihenkilöinä on kautta aikain ja kulttuurien toiminut yleensä naisia, joko lähipiirin synnyttäneitä naisia tai erillisesti paikalle kutsuttuja synnytysten hoitoon perehtyneitä naisia. Raskaus, synnytys, imetys ja vauvanhoito ovat luonnollisista, biologisista syistä liitetty nimenomaan naisten kulttuuriin ja miehet on suljettu pois tästä maailmasta. Kuitenkin piirroksia myös miestukijasta tunnetaan ainakin eräältä pohjoisamerikkalaiselta kansalta. Syynä saattaa olla esimerkiksi se, että erityisesti ponnistettaessa mies jaksaa kannatella synnyttäjää yksinkin. Myös isyyden vahvistuminen synnytykseen osallistumisella on saattanut olla syynä miestukihenkilöihin. Synnytystä odotellessa ja sen aikana on pyritty mahdollistamaan äideille synnytysrauha eristämällä ja hoivaamalla naista ja erityisesti suojaamalla häntä häiriöiltä. Monissa perinteisissä kulttuureissa tunnetaan erimerkiksi tietty tila, kuten teltta tai kota, jonne raskaana oleva vetäytyy odottamaan synnytystä ja jossa hän myös synnyttää ja viettää lapsivuodeajan eli ensipäivät tai jopa viikot. Lapsivuodeajan rauhoittamisessa on kyse hoivariitistä, jossa muut naiset huolehtivat synnyttäjästä, ruokkivat häntä ja auttavat matkalla uuteen äitiyteen. Monissa alkuperäiskulttuureissa nainen vapautettiin lapsivuodeaikana muista velvollisuuksista. Tuo resurssien keskittäminen imetykseen, vauvaan tutustumiseen ja hänen hoivaamiseensa on tapa, joka saisi mielestäni tehdä täysivaltaisen paluun myös nykykulttuuriimme. Tapa oletettavasti alkoi kadota maatalouskulttuurissa, jossa alettiin elää vähitellen alkuperäiskansojen hengen ryhmiin verrattuna yhä pienemmässä ihmisryhmässä päätyen lopulta ydinperheeseen. Maatalon vastasynnyttänyt äiti saattoi olla saman katon alla ainoa työikäinen nainen ja siksi velvoitettu palaamaan talon askareisiin heti, kun pystyi seisomaan. Suomessa on etenkin maaseudun rahvaalla jo viimeistään 1800-luvun tietojen mukaan ollut se tilanne, ettei vastasynnyttäneelle naiselle ole ollut mahdollista järjestää pitkää lepoaikaa vauvan kanssa. 16

17 Eurooppalainen synnytys ja modernin lääketieteen vaikutus Keskiajalta tunnetaan puupiirroksia, joissa ponnistetaan synnytystuoleissa pystyasennossa. Nähtävästi ensimmäinen tunnettu selinmakuusynnytys oli Aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakastajattaren synnytys Versailles'ssa 1600-luvun puolivälissä. Syy siihen, että lääkäri määräsi synnyttäjän makuulleen oli se, että kuningas halusi nähdä lapsensa syntymän aitiopaikalta sängyn päädystä. Pystyasennossa synnyttäminen lienee kuitenkin pysynyt vielä pitkään enemmistön tapana. Kuten vauvan nukuttaminen omassa sängyssä ja huoneessa, myös makuusynnytykset olivat siis villitys, joka sai alkunsa aivan rikkaimman eliitin päähänpistoksesta ja levisi vähitellen koko kansan keskuuteen, koska köyhemmillä kansanosilla on perinteisesti ollut tapana pyrkiä matkimaan rikkaampia. Tämä historiallinen muutos pystyasennosta makuultaan synnyttämiseen on mielestäni yksi eurooppalaisen synnytyskulttuurin suurimpia tragedioita. Makuultaan ponnistaminen on naisen anatomiset ominaisuudet huomioon ottaen luonnotonta ylämäkeen ponnistamista, koska naisen synnytyskanava kaartuu pystyasennossa loivasti sisäänpäin, eli makuuasennossa ylöspäin. Lukemattomat länsimaiset naiset viimeisen parin vuosisadan varrelta voisivat kertoa siitä, kuinka makuuasento ja liikkumattomuus vahvistavat valtavasti supistusten aiheuttamaa kipua ja tekevät ponnistusvaiheesta tuskaisen, pitkittyvän, synnyttäjältä enemmän aktiivista lihastyötä vaativan sekä repeä- 17

18 miselle altistavan. Makuuasento on kuitenkin yleistynyt sitten Ranskan kuninkaan rakastajattaren niin yleiseksi, ettei monikaan nainen enää ymmärrä syyttää makuuasentoa tuskistaan. Sen sijasta koko synnytys on kulttuurissamme makuuasennon seurauksena demonisoitunut ja muuttunut hirvittäväksi painajaiseksi, josta kerrotaan toinen toistaan hurjempia kauhukertomuksia sukupolvelta toiselle. Vielä traagisemmaksi tarinan nähdäkseni tekee se, että eurooppalaiset synnytystavat ja synnytyslääketiede on levinnyt siirtomaavallan myötä koko maailmaan, aivan kuten muukin länsimainen kulttuuri. Lukemattomissa maissa, jossa eurooppalaisten tuloon saakka olivat säilyneet hyvinvoivina ja voimakkaina naisen oman kehon synnytysvoimaa hyödyntävät ja siihen uskovat synnytysperinteet, tapahtui suuri muutos kohti länsimaisia sairaalasynnytyksiä luvulla länsimainen koululääketiede eli mieslääkärit alkoivat vaikuttaa yhä enemmän synnytyskulttuuriin. Makuuasentoon passitettiin synnytyslaitoksissa aina, olihan selvää, että potilaat makaavat sängyissään. Makuuasento tuotti monenlaisia komplikaatioita, erityisesti synnytyksen hidastumista, kovia tuskia ja ponnistusvaiheen pitkittymistä. Noiden komplikaatioiden hoitoon kehitettiin synnytyspihdit. Koska tuskia pidettiin epäinhimillisinä ja kauheina, rikkaiden keskuudessa eetterillä nukuttaminen koko synnytyksen ajaksi yleistyi Euroopassa nopeasti. Naiset alistettiin siis täysin passiivisiksi potilaiksi, jotka eivät olleet tajuissaan, kun lääkäri kiskoi lapsen ulos. Mikäli nainen säilyi hengissä itse synnytyksen ajan, oli suuri todennäköisyys kuolla lapsivuodekuumeeseen synnytyslaitoksella. Jälkitulehdusten suurin aiheuttaja oli huono hygienia, kunnes vähitellen käsihygienian merkitys huomattiin ja lääkärit lakkasivat levittämästä kohtutulehduksia tekemällä sisätutkimuksia likaisin käsin. On kuitenkin muistettava, ettei lääketieteen vaikutus ole ollut läpeensä negatiivinen. Ennen modernia länsimaista synnytyslääketiedettä lapsi- ja äitikuolleisuus Euroopassa oli huomattavasti nykyistä suurempi. Asentovirheet, ahtaat lantiot, kaksos- ja keskossynnytykset ja monet muut synnytykseen luonnollisesti liittyvät riskit tarkoittivat ennen paljon suuremmalla todennäköisyydellä joko synnyttäjän tai vauvan tai pahimmassa tapauksessa molempien menehtymistä. Keisarinleikkauksella, synnytyspihdeillä, keskoskaapilla ja muilla lääketieteellisillä keinoilla pystytään pelastamaan henkiä, jotka muuten olisi menetetty. 18

19 Nykypäivän lääketieteellis-teknologisesta synnytyskulttuurista räikein esimerkki lienee Brasilia: rikkaiden käyttämissä yksityissairaaloissa sektioprosentti on jopa lähes 90%. Siellä tehdään sektioita myös ennenaikaisesti kosmeettisista syistä eli viimeisten viikkojen raskausarvilta säästymiseksi. Imetystä ei tueta lainkaan, koska ensinnäkin niin monilla synnyttäjillä on jo nuorena otetut silikoni-implantit ja toiseksi imetyksen ajatellaan pilaavan rintojen ulkonäön. Toinen ääripää on humanistinen Alankomaat, jossa noin 1/3 synnytyksistä on edelleen kotisynnytyksiä. Siellä ambulanssin voi saada kotipihaan synnytyksen ajaksi päivystämään. Sairaaloiden yhteydessä on matalan riskin synnytyksiä varten kätilöiden johtamat ABC-keskukset (Active Birthing Center = Aktiivisen synnyttämisen keskus). Niissä kannustetaan aktiivisuuteen ja lääkkeettömien kivunlievityskeinojen ensisijaiseen käyttöön. USA on ehkä suurimman vaihtelun maa: eri vaihtoehdoista valitsemalla ja yksityispalveluista maksamalla voi saada millaisen synnytyksen tahansa suunnitellusta sektiosta kotisynnytykseen, jossa paikalla on vain synnyttäjä ja tukihenkilö. Kaiken kaikkiaan lääketieteen vaikutuksen suurin haaste on siinä, miten sairaalassa synnyttäjistäkin tulee potilaita ja synnytyksistä sairauteen verrattava, lääkehoitoa ja toimenpiteitä vaativa tila. Lääkärit ja hoitajat koulutetaan näkemään riskejä, pelkäämään pahinta ja olemaan valppaana, mikä onkin välttämätöntä sairauksien hoidossa. Normaali, matalan riskin synnytys on kuitenkin luonnollinen tapahtuma, joka sujuu todennäköisimmin turvallisesti sekä äidin että vauvan kannalta, jos siihen puututaan mahdollisimman vähän. Sairaala on laitos, jossa on tietyt toimintatavat sekä rajoitteet tilojen ja henkilöstön määrän puolesta. Siksi tuon laitoksen sisällä on vaikeaa antaa synnytyksen edetä omaan tahtiinsa ja kiusaus nopeuttaa synnytystä, tarjota (tai pyytää) lääkkeellistä kivunlievitystä ja tehdä ylimääräisiä tutkimuksia on suuri. Lääketieteellisen puuttumisen haittavaikutuksiin herääminen Ensimmäinen eurooppalainen synnytyssairaala, jossa herättiin kritisoimaan lääketieteellis-teknologisen synnytyskulttuurin haittoja, oli 1960-luvulla ranskalainen Pithiviersin klinikka, jonka ylilääkärinä toimi Michel Odent. Klinikalla alettiin kyseenalaistaa muun muassa synnytyspöydällä kirkkaissa valoissa selällään makuuttaminen ja ponnistaminen, lääkärin läsnäolo, lääk- 19

20 keiden runsas käyttö sekä lukuisia yksityiskohtia äidin ja vauvan kohtelussa. Klinikalla huomattiin, että synnytykset sujuivat paljon vähemmillä komplikaatioilla ja paljon turvallisemmin, kun synnyttäjän luona oli pääasiassa vain kätilö, häntä kehotettiin liikkumaan ja ääntelemään vapaasti ja synnytyshuoneista tehtiin hämäriä ja kodinomaisia. Kivunlievitykseksi tarjottiin synnyttäjän oman toiminnan lisäksi lähinnä vesiallasta, hierontaa ja muita lääkkeettömiä keinoja. Sektio- ja imukuppisynnytysluvut sekä vastasyntyneiden tehohoidon tarve olivat 1970-luvulle tultaessa Pithiviersissä poikkeuksellisen pieniä muihin ranskalaissairaaloihin verrattuna. Sana levisi ja klinikalle tultiin synnyttämään kaukaa, jopa ulkomailta. Odent esittää edelleen radikaaleja ja keskustelua herättäviä kommentteja. Hänen mielestään isät tai miehet yleensäkään eivät kuulu synnytyshuoneeseen harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Hänestä synnyttäjän oma keskittyminen ja itsensä kuunteleminen toteutuu parhaiten, jos ympärillä on mahdollisimman vähän ihmisiä, joiden mielipidettä omasta toiminnastaan synnyttäjä miettii. Naiskätilöt ja -doulat ovat hänen klinikkansa kokemusten mukaan monille synnyttäjille rentouttavampia tukihenkilöitä kuin läheisetkään miehet. Odentin sanat laittavatkin miettimään, josko Suomessakin on menty liian pitkälle siinä automaattisessa oletuksessa, että puolisot tulevat aina mukaan synnytyksiin? Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa nousi 1970-luvulta lähtien aktiivisen synnyttämisen liike keskushahmonaan muun muassa Janet Balaskas, jonka kirjoja on suomennettukin. Pithiviersin ja hippiliikkeen luonnonmukaisuutta korostavan aatteen innoittamana tämä liike alkoi levittää länsimaisille äideille tietoa vaihtoehtoisista synnyttämistavoista. Lähtökohdaksi nostettiin äidin omien toiveiden tukeminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen, jotta mielikuva selällään sairaalasängyssä makaavasta synnyttäjästä saataisiin vihdoin syrjäytettyä. Näitä konkreettisia vaihtoehtoja tarjoamaan perustettiin ABCkeskuksia. Samoin alettiin tukea äitejä, jotka valitsivat tietoisesti kotisynnytyksen, veteen synnyttämisen sekä poistumisen sairaalasta mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen eli polikliinisen synnyttämisen. Liike on levinnyt myös Suomeen 1980-luvulla ja nykyään sitä edustaa Aktiivinen synnytys ry. 20