3/2011. Kolmaskymmenesyhdeksäs vuosikerta. Robin Hull. Snookerin Main Tourille. SM Finaaleista. uusia Suomen mestareita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3/2011. Kolmaskymmenesyhdeksäs vuosikerta. Robin Hull. Snookerin Main Tourille. SM Finaaleista. uusia Suomen mestareita"

Transkriptio

1 3/ Kolmaskymmenesyhdeksäs vuosikerta Robin Hull Snookerin Main Tourille SM Finaaleista uusia Suomen mestareita

2 Brunswick Metro Tournament Edition Pöytä tulee myyntiin SM kilpailun jälkeen Tiedustelut numerosta (02)

3 PÄÄKIRJOITUS SM finaalit Kaikkien biljardilajien yhteinen SM finaalitapahtuma pidettiin onnistuneesti toukokuun viimeisenä lauantaina Helsingin Kulttuuritalolla. Kilpailu sujui jälleen kerran hyvin, onhan tapahtuma järjestetty jo useana vuotena suurin piirtein samalla sabluunalla. Aina on kuitenkin saatu jotain uutta ja erilaista ohjelmaan ja niin nytkin. Edellisvuoteen nähden peliareenalle lisättiin toinen poolpöytä ja sitä kautta saatiin esille uusia poolsarjoja. Pooljuniorit ja -seniorit saivatkin hyvän näyteikkunan sarjoilleen ja nyt SM finaalikokonaisuus vastasi enemmän sitä tarjontaa jota liitto kilpailutoiminnassaan toteuttaa. Kaiken lisäksi saimme kokea pelaamisen iloa ja vilpittömyyttä kehitysvammaisten pelaajien näytösottelun myötä. Tämäkin toi esille biljardin moninaisuuden ja sopivuuden kaikille tasosta ja taustasta riippumatta. Kilpailullisesti useat ottelut olivat varsin jännittäviä ja vaihtelevia. Usein ottelua ensin johtava pelaaja joutui lopussa katselemaan kuinka vastustaja hiipi pelitilanteessa lähemmäksi pallo ja erä kerrallaan. Joissain otteluissa jopa kaukaa takamatkalta mentiin ohi, mutta joissain johtoasema säilyi kuin ihmeen kaupalla. Hyvä osoitus siitä, ettei peli ole pelattu ennen kuin viimeinen pallo on pudonnut pussiin. Vastapainoksi muutama ottelu oli kovin yksipuolinen ja selvä alusta alkaen, mutta kuuluu sekin urheiluun. Joka tapauksessa suuret kiitokset pelaajille SM finaalipanostuksestanne, samoin kaikille kilpailuorganisaatioon kuuluville henkilöille; tuomareille, tulospalvelun hoitajille, selostajille ja nettistriimin toteuttajille sekä tietysti peliareenan rakentamiseen ja purkamiseen osallistuneille. Myös kilpailun tukemiseen eri tavoin osallistuneille yhteistyökumppaneille suuret kiitokset. Ensi vuonna SM finaalit tullaan tietysti taas järjestämään, mutta paikka on vielä varmistamatta, Kulttuuritalo se ei ainakaan ole sillä se on kiinni remontin takia seuraavat puolitoista vuotta. Kulunut kausi on ollut taas aktiviteettia täynnä niin kotimaan kuin kansainvälisen toiminnan osalta. Uusien sarjojen ja kilpailujen myötä kilpailukalenteri on ollut enemmän kuin tiivis. Kauden aikana on järjestetty kotimaan kilpailuja kaikissa lajeissa ja sarjoissa yhteensä reilusti puolentoista sataa. Varsin kiitettävä määrä. Tästä kokonaisuudesta suurimmat kiitokset lankeavat paikallisille seurojen ja salien puuhahenkilöille jotka olette aktiivisesti osallistuneet kilpailutoiminnan toteuttamiseen. Lisäksi on syytä muistaa ja kiittää kaikkien lajien lajipäälliköitä ja vastaavia sekä lajitiimejä, jotka ovat omaa aikaansa säästelemättä pyrkineet kehittämään suomalaista biljardia. Tuleva kausi jatkaa edelliskauden linjoja. Joitain pieniä viilauksia eri sarjoissa tulee tapahtumaan, mutta ei sen suurempia radikaaleja muutoksia. Kilpailuja on edelleen paljon, mutta se hyvä puoli siinä on että ainakin pelaajilla on valinnanvaraa. Jo kuluneella kaudella ilmeni, että yhä useampi pelaaja käy eri lajien kilpailuissa. Tämä on hyvä suuntaus, siinä saa kokemusta eri lajeista ja tutustuu uusiin pelaajiin. Kiitos vielä kerran kaikille kauden aikana suomalaisessa biljarditoiminnassa tavalla tai toisella vaikuttaneille. Jatketaan pakertamista taas syksyllä, mutta sitä ennen vietetään mukava ja lämmin kesä. SISÄLLYS 2 Biljardihuolto Oy 3 Pääkirjoitus 4 SBiL hallitus 5 SBiL kausi SM finaalit Pool lajipäällikkö 11 Pool 9-pallo SM alkukilpailu 12 Nuorisovastaava 13 Junnubilisliiga 14 Kaisa lajipäällikkö 15 Kaisa ikämies SM Maan Parhaat Pelipaikat 18 Pyramidi lajipäällikkö 19 Pyramidi Longoni Cup 20 Snooker kausi Qschool 22 Kuukauden pelaajat SBiL kilpailukalenterit 25 NOBT 26 Nuorisotalo PM 27 Tulevia kilpailuja Pelikanet Biljardiliiga 31 Pelikanet Oy 32 Cumulus Kannen kuvat: Mikko Vanhanen ja SBiL Majoitus edullisesti kautta Varaa hotelliyöpymiset suoraan netistä. Restel-ketjun majoitustarjous voimassa myös muina aikoina kuin kilpailuviikonloppuina. Muista laittaa mukaan tuotetunnus: BILJARDI Käy katsomassa biljardiharrastajien Viking Line jäsenedut Aurinkoista kesää kaikille! Markku Ryytty toiminnanjohtaja Kolmaskymmenesyhdeksäs vuosikerta SUOMEN BILJARDILIITON ERIKOISLEHTI Päätoimittaja: Markku Ryytty Toimituksen osoite: Suomen Biljardiliitto ry Radiokatu 20, SLU Puh/Fax: (09) markku.ryytty@sbil.fi Taitto: Design Kumina Paino: N-Paino Oy Biljardilehti ilmestyy 2011 no no no no no Ilmoitusaineisto ja kirjoitukset 3 viikkoa ennen lehden ilmestymistä toimitukseen. Pankkiyhteys: NORDEA Tilaushinnat 2011: Vuosikerta (5 numeroa) 20 Tilaukset liitosta (09) biljardi 3/2011 3

4 SUOMEN BILJARDILIITTO RY SBil hallitus sekä lajipäälliköt 2011 Ahto Alander Puheenjohtaja Kukinkuja 2 G 7, Vantaa , ahto@mpoli.fi Veikko Hannula Jäsen Viherlaaksonranta 15 C 58, Espoo , vhannul@attglobal.net Jukka-Pekka Lähdevuori Jäsen, Kaisa lajipäällikkö Amiraalinkatu 2 C 27, Helsinki , jp.lahdevuori@welho.com Marjella Frosterus, Jäsen Rakuunantie 15 C 37, Helsinki , billiardmama@hotmail.com Joni Ahola Vpj Oppilaantie 9 E, Espoo , joni.ahola@gmail.com Marko Muukka Jäsen marko.muukka@gmail.com Joonas Ohtonen Jäsen Petäjäaho 120, Kintaus , goldencue@hotmail.com Markku Simojoki Jäsen Ratakatu 1, Hyvinkää , hyvibilis@gmail.com Lisäksi Juho Nykänen Pyramidi lajipäällikkö Nuottakalliontie Siltakylä , nykanenjuho@gmail.com Timo T. Tiusanen Snooker lajipäällikkö Kuusitie 10 A 2, Helsinki , timo@tiusanen.net Jarno Ahola Kara lajipäällikkö Joupintie 2 D 25, Espoo , jarnoahola@gmail.com Mikko Ahokas Pool lajipäällikkö Salonkatu 12 c 4, Hyvinkää , muppe@iki.fi Ismo Lensu Kurinpitopäällikkö Lensuntie 10, Lemi , ismo.lensu@pp.inet.fi Jarkko Stenfors Tiedotuspäällikkö , jaolsten@gmail.com Markku Ryytty Toiminnanjohtaja Radiokatu 20, SLU Puh/fax (09) , markku.ryytty@sbil.fi Hallitus tiedottaa Pool juniorien EM kilpailuun Luxemburgiin nimettiin seuraavat pelaajat: Jesse Kivelä (PmPA), Miikka Myllymäki (PmPA), Jesse Huttunen (PmPA), Saku Veikkanen (BCL), Aki Pöyhönen (BK), Eetu Piipponen (BCK), Aapo Virrankoski (WPBC). Liiton matkatuki kilpailuun yhteensä Pool senioreiden EM kilpailuun Luxemburgiin nimettiin seuraavat pelaajat: Simo Korpela (VSB), Mika Määttä (GCueS), Marko Hartikainen (Story) ja Antti Rantanen (PBK). Liiton matkatuki kilpailumatkalle 990. Jarno Ahola (EBK) on nimetty karan lajipäälliköksi alkaen Tapio Soinisalon muutettua ulkomaille. Biljardiyrittäjät ry:n lopetettua toimintansa se on lahjoittanut varansa SBiL:lle, yhteensä Lahjoitus käytetään suomalaisen junioribiljardin hyväksi. Snookerlajipäällikkönä kuluneella kaudella toimineelle Timo T Tiusaselle etsitään seuraajaa. Snookerin lajipäällikön tehtävästä ja lajin kehittämisestä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä liiton toimistoon. Liiton hallitus vahvisti lisenssien hinnat kaudelle seuraavasti: Aikuisten lisenssi 60 Naisten lisenssi 30 Juniorien lisenssi 30 ( ja myöhemmin syntyneet) Kertalisenssi 20 Kertalisenssi naiset ja juniorit 10 Yli 70-vuotiaat saavat kilpailulisenssin veloituksetta. Pelaajan on lähetettävä lisenssiä varten vapaamuotoinen hakemus liittoon jossa on mukana tieto syntymäajasta. Lisenssien maksaneilla on taas Pohjolan tapaturmavakuutus lajitoiminnassa. Liitto jatkaa edelleen SLU:n kautta yhteisesti tehtyjä Teosto/Gramex sopimuksia sekä Pohjolan Tuplaturva vakuutusta. SBiL osallistui kahdella joukkueella Nuorisotalojen PM kilpailuun Ruotsin Malmöön. Liiton toimisto on kiinni ajalla Jarno Ahola on uusi karan lajipäällikkö 4 biljardi 3/2011

5 Liiton syyskokous Lisenssit kaudella Lisenssien uusiminen onnistuu parhaiten liiton internetsivujen kautta Lisenssimaksuja voi maksaa alkaen Lisenssilasku lähetetään kaikille edellisellä kaudella pelanneille pelaajille sähköpostilla tai postitse. Jos laskua ei kuitenkaan tule sähköpostilla tai postitse, niin aikaisemmin rekisteröityneet pelaajat voivat maksaa lisenssin myös liiton internetsivujen pelaajasivuston kautta kirjautumalla sisään omilla tunnuksillaan. Tällöin tulee näkyviin omat tiedot, joita on mahdollista muokata. Tässä vaiheessa onkin syytä tarkistaa ja tarvittaessa muuttaa tai lisätä tietoja. Erityisen tarkkana pitää olla siitä, että laittaa tietoihin oikean seuran. Kun pelaaja on maksanut lisenssin, ja kun se vahvistetaan liiton toimistossa, ei pelaaja pääse enää sen jälkeen itse seuratietoa vaihtamaan. Tällöin vain seurasiirrolla ja 10 euron seurasiirtomaksulla voi seuraa vaihtaa ja tämä siis tapahtuu liiton toimistosta käsin. Pelaajasivustolla on näkyvissä eri lisenssivaihtoehdot, joista pelaaja valitsee itselleen sopivimman. Tämän jälkeen pelaaja saa lisenssimaksua varten oman viitenumeron, joka pitää mainita lisenssiä maksettaessa. Viitenumero on henkilökohtainen ja sillä maksu yhdistetään oikealle henkilölle. Lisenssilaskussa on myös suora linkki Nordean verkkopankin maksupalveluun. Eli Nordean asiakkaat pääsevät suoraan nappia painamalla maksamaan lisenssimaksun. Tällöin myös lisenssi vahvistuu saman tien. Mikäli pelaaja ei ole vielä rekisteröitynyt liiton internetsivulla, niin se pitää tehdä ennen lisenssimaksua. Rekisteröinnin yhteydessä pelaaja saa oman viitenumeron lisenssin maksua varten (kts. edellä ohjeet lisenssimaksusta). Mikäli joku ei yksinkertaisesti pääse internetiin ja ei omista omaa sähköpostiosoitetta (vaaditaan rekisteröimiseen) on hänen otettava yhteyttä liiton toimistoon pelaajatietojen täyttämistä ja lisenssimaksua varten. Lisenssien aktivoiminen aloitetaan elokuun alussa ja päivitetty lisenssilista näkyy tämän jälkeen liiton internetsivulla Tulevalla kaudella lisenssi sisältää edelleen vakuutusyhtiö Pohjolan tapaturmavakuutuksen biljarditoiminnassa ja se astuu voimaan lisenssimaksun tapahduttua. Tapaturmavakuutus on voimassa biljardiharrastuksen parissa ja siihen suoranaisesti liittyvillä matkoilla. Vakuutuksessa ei ole omavastuuosuutta ja se on voimassa myös yli 70-vuotiaille. Tapaturmavakuutus tulee olemaan ns. kollektiivinen vakuutus, joka kattaa automaattisesti kaikki lisenssipelaajat, myös kauden aikana kertalisenssin maksaneet saavat koko kaudeksi vakuutusturvan. Lisenssimaksut kaudella Aikuisten lisenssi 60 Naisten lisenssi 30 Juniorien lisenssi 30 ( ja myöhemmin syntyneet) Kertalisenssi 20 Kertalisenssi naiset ja juniorit 10 (kertalisenssi maksetaan aina kilpailupaikalla kilpailun osallistumismaksun yhteydessä. Kertalisenssi on voimassa vain siinä kilpailussa, jossa se maksetaan.) Yli 70-vuotiaat saavat kilpailulisenssin veloituksetta. Pelaajan on lähetettävä lisenssiä varten vapaamuotoinen hakemus liittoon jossa on mukana tieto syntymäajasta. Seurasiirtomaksu on 10 eur. Katso tarkemmat seurasiirtomääräykset liiton nettisivulta Kaikkeen Biljardiliiton alaiseen kilpailutoimintaan osallistuminen vaatii liiton jäsenseuran jäsenyyden. Minkä tahansa lisenssin maksamisella ja kilpailuun ilmoittautumisella ja osallistumisella pelaaja sitoutuu noudattamaan kaikkia liiton sääntöjä, määräyksiä ja ohjeita. Robin Hull takaisin snookerin Main Tourille Kolmen vuoden tauon jälkeen snookerin ammattilaiskiertueella nähdään jälleen suomalaisväriä, kun turkulainen Robin Hull on mukana Main Tour turnauksissa. Robin Hull osallistui Qschool karsintakilpailuun jossa heti ensimmäisessä turnauksessa varmisti paikkansa kolmen muun neljännesfinaalinsa voittaneen pelaajan kanssa. Robinin kanssa kortin lunastivat: David Grace (ENG), Adam Wicheard (ENG) sekä Andrew Norman (ENG). Robinin pelien tulokset: Georg Marter 4-1 Craig Barber 4-1 Craig Steadman 4-3 Gary Wilson 4-1 David Gilbert 4-3 Ratkaisuottelu: Robin Hull (FIN) 4-3 David Gilbert (ENG) 69-4 (Hull 49, 20), (Hull 44, Gilbert 34), 2-77 (Gilbert 71), (Gilbert 83), (Hull 48), (Hull 56), 76-8 (Hull 69) Kuva: Mikko Vanhanen biljardi 3/2011 5

6 Biljardin SM finaalit päättyivät upeisiin tunnelmiin pidätellessä henkeään Johannes mittaili mahdollista viimeistä lyöntiään. Odotus ei ollut urha vaan Johannes Kauhanen teki upean lyönnin ja onnistui karassa voittaen Suomen mestaruuden. paaehtoiset tekivät jälleen kerran erittäin arvokasta työtä monin eri tavoin. Raskain, eli pöytäarsenaalin kasaaminen ja purkaminen oli yksi ratkaiseva onnistunut lenkki ja onneksi tämäkin lenkki piti jälleen kerran. Kiitos siis kaikille vapaaehtoisille joiden ansiosta saimme taas nauttia upeista SM finaaleista. Biljardin SM finaalit Suomen mestarit vasemmalta lukien: Simo Korpela, Robin Hull, Jarno Ahola, Marika Poikkijoki, Joonas Ohtonen, Timo Lehtonen ja Jesse Kivelä Biljardin SM finaalit olivat jälleen kerran loistava suoritus kaikilta osallistujilta, niin kilpailijoilta kuin kisaorganisaatiolta. Kilpailussa saatiin uusia iloisia mitalisteja ja saimme nähdä tasokkaita ja jännittäviä otteluita. Biljardin SM finaaleissa Helsingin Kulttuuritalolla olivat mukana kaikki Suomessa pelattavat viralliset biljardilajit; Kaisa, Kara, Pool (9-pallo), Pyramidi ja Snooker. Poolissa oli mukana naisten, miesten, juniorien (16v) ja seniorien (40 ja 50 v) sarjat. Muissa lajeissa pelattiin yleisen sarjan mestaruuksista. Kilpailun selkein ja tulosten kannalta ennalta arvattavin laji oli odotetustikin snooker, jossa Robin Hull oli tyly vastustaja voittaen ensin semifinaalissa Juha Erkinmikon 4-1 ja finaalissa Antti Mannilan 4-0. Tulevan kesän aikana uuden ammattilaisuransa aloittava Robin Hull ei siis joutunut lujille. Kokenut Jyri Virtanen ei Kulttuuritalolla päässyt vireeseen, mutta saavutti taas yhden SM mitalin jo ennestään kattavaan kokoelmaansa. Kaisassa jouduttiin hakemaan ratkaisua rangaistuslyönneillä kahdessa viimeisessä erässä tunnin peliajan umpeuduttua. Siinä Miikka Hirvonen ja Jyri Rautiainen saivat kokeilla loppuun saakka pallojen vierastaessa pussin pohjaa. Ratkaisevat viimeiset pallot olivat Hirvosen onnistumisen takeina ja villi huuto pääsi ilmoille kaisan Suomen mestaruuden johdosta. Jyri Rautiainen sai viimeisessä erässä 24 pistettä. Karan finaalissa olivat vastakkain turkulainen kokemus ja nuoruus. Turkulaiset Eero Hämäläinen (kokemus) ja Johannes Kauhanen (nuoruus) pelasivat tasaisesti. Hämäläisen voittaessa ensimmäisen erän ja siltä näytti toinenkin, mutta Kauhanen oli eri mieltä nousten 9-14 tilanteesta voittoon. Ratkaiseva kolmas erä lähti ensimmäisten kokeilujen jälkeen Hämäläisen johdolla, mutta Kauhanen lähestyi taas uhkaavasti mennen tasatilanteeseen Seuraavassa lyöntivuorossa Eero teki karan ja johtotilanteeksi Siitä Johannes ei hätkähtynyt vaan tasoitti heti tilanteen. Hiirenhiljaisen yleisön Poolin naisten 9-pallon Suomen mestaruuden voitti suvereenisti Marika Poikkijoki voittamalla Riikka Saarasen selvästi 7-1. Kansainvälistä naisten kärkeä tavoitteleva Poikkijoki sai SM voitostaan varmasti lisää itseluottamusta. Pronssit Jenni Saiménille ja nuorelle Emmi Oravaiselle. Poolin miesten 9-pallon finaali näytti menevän täysin Joonas Ohtosen käsikirjoituksen mukaan. Tukevassa johdossa ollut Ohtonen joutui katsomaan Olli Turkulaisen useamman erän takaanousua aina tasatilanteeseen 8-8 saakka. Viimeinen erä oli tiukkaa taistelua ja seiftaamista. Ohtonen sai purettua hankalan paikan ja sai viimeiset kolme palloa alle joka jo kirvoitti Ohtosen päästämään tunteita esille. Vielä kasi ja viimeinen ysi pussiin ja Suomen mestaruus pokaali saa mennä Ohtosen mukana Jyväskylään. Poolin senioreiden 40 v ottelu kulki koko ajan Simo Korpelan tahdittamana. Viime vuodet erinomaisia suorituksia esittänyt Kauko Keskinen ei saanut peliään kulkemaan vaan joutui tyytymään tällä kertaa hopeamitaliin. Ottelu päättyi Korpelan selvään 7-1 voittoon. Poolin senioreiden 50 v ottelu oli tasaisempi kuin pikkuveljien. Timo Lehtonen oli hienoisesti niskan päällä, vaikka Vesa Paasivirrallakin oli omat paikkansa. Loppua kohden Lehtonen piristyi ja onnistu tekemään pesäeroa mennen lopulta 7-5 voittoon ja uransa ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Poolin juniorien alle 16 v finaalissa pelasivat Jesse Kivelä ja Eetu Piipponen. Tasaisen alun jälkeen Jesse alkoi lämmetä paremmin ja pussitti tehokkaasti saavuttaen ensimmäisen junnujen SM kullan Kultsalla. Pyramidissa nähtiin värikäs finaali, vaikka tuloksen perusteella sitä ei uskoisi. Kuitenkin yleisön kannustaessa finalisteja ja Aholan Jarnon sitä vielä sytyttäessä lisää saatiin nähdä taululla loppunumerot Ahola Jarno 5 ja Roope Rask 0. Viime vuoden mestari Jarno velipoika Joni Ahola sai tyytyä nyt pronssimitaliin häviten semissä veljelleen 3-5. Näillä kilpailullisilla elementeillä mentiin tällä kertaa. Kilpailujen onnistumiseksi lukuisat va- Biljardin SM finaalit Helsingin Kulttuuritalo Lopulliset tulokset: Pool 9-pallo naiset 1. Marika Poikkijoki 2. Riikka Saaranen 3. Jenni Saimén 3. Emmi Oravainen Pool 9-pallo miehet 1. Joonas Ohtonen 2. Olli Turkulainen 3. Kimmo Hakala 3. Pauli Laakso Pool 9-pallo MN40 finaali 1. Simo Korpela 2. Kauko Keskinen Pool 9-pallo MN50 finaali 1. Timo Lehtonen 2. Vesa Paasivirta Pool 9-pallo juniorit Jesse Kivelä 2. Eetu Piipponen 3. Saku Veikkanen 3. Jesse Huttunen Kara 1. Johannes Kauhanen 2. Eero Hämäläinen 3. Tapio Soinisalo 3. Jussi Tyrkkö Kaisa 1. Miikka Hirvonen 2. Jyri Rautiainen 3. Kimmo Hakala 3. Mika Stark Pyramidi 1. Jarno Ahola 2. Roope Rask 3. Marko Matero 3. Joni Ahola Snooker 1. Robin Hull 2. Antti Mannila 3. Jyri Virtanen 3. Juha Erkinmikko SM finaali kuvat: Mikko Vanhanen 6 biljardi 3/2011

7 POOL MIEHET 9-PALLO Semifinaali Kimmo Hakala Joonas Ohtonen 7-9 Ensimmäinen erä Kimmo Hakalalta varmaa peruspeliä jolla 1-0 johtoon. Toisessa erässä Hakalalta jäi kuutonen pussin suulle, josta Joonas Ohtosella helppo työ viimeistellä erä itselleen ja tasoittaa 1-1. Joonakselta tyhjä aloitus ja Kimmolle erä. Kimmo aloituksesta pussiin, kakkonen luukulle, kolmosen päälle kyydillä, ohi. Siitä Joonas pöydälle ja tilanne tasan 2-2. Siitä tyhjä aloitus mutta Kimmo lyö ykkösen ohi. Joonas taas pöydälle ja pallot pussiin, tilanne Joonakselle 3-2. Jälleen tyhjä aloitus, mutta Kimmon virheen jälkeen Joonas taas pöydälle ja erävoitto 4-2. Nyt hyvä aloitus, mutta 5 ohi ja Kimmo pöydälle ja erävoittoon 3-4. Seuraava Joonakselle 3-5. Seuraavassa Joonaksella hyvä kyytiyritys kulmaan, mutta ohi. Kimmo pöydälle mutta ei onnistumista. Maski ja ohi, Kimmo käsipallon turvin pöydälle ja kavennus 4-5. Myös seuraava Hakalalle ja tilanne tasan 5-5. Seuraavat kaksi erää myös Kimmolle ja johto 7-5. Seuraavassa Kimmo teki itselle maskin 3:lla, osuma, mutta ei pussitusta. Joonas kiittää ja tekee 7-6. Seuraavassa paikat molemmilla, mutta vain Joonas onnistuu ja tasan 7-7. Hakala pussittaa kolmosen ja kiven, Joonas erävoittoon 8-7. Kimmon safe ei onnistu ja Joonas tekee loput pallot ja voittaa erän ja ottelun erin 9-7. Semifinaali Pauli Laakso Olli Turkulainen 6 9 Laakso aloittaa hienosti lyömällä hypärillä 2:n sisään, mutta lyö ysin ohi. Siitä Turkulaisella helppo lyödä luukulta erä itselleen. Paulille seuraava erä, jonka Olli kuittaa nopeasti, tilanne 2-1 Ollin hyväksi. Seuraavassa Pauli maskista hyppy, omat yli pöydän, Ollilta päälleveto pieleen, safe yritys. Pauli pussittaa ja tilanne 2-2. Seuraavassa Olli 7 ohi ja siitä Pauli 3-2. Nyt Paulin vuoro lyödä 2 ohi ja erä Ollille. Seuraava hermostunut erä Paulille 4-3. Taas maskia ja ohilyöntejä, Olli tasoihin 4-4 ja perään toinen 5-4. Ollin aloitus ei toimi, Pauli pöydälle ja taas tasoihin. Värikkään erän jälkeen Paulille 6-5. Seuraavassa Pauli lyös ysiä joka ravistaa pussin suulla, mutta ei putoa, siitä Olli taas tasoihin 6-6. Seuraava myös Ollille. Paulilla mahdollisuutensa, mutta 6 lipsahtaa ohi ja Olli taas käyttää paikan, tilanne 8-6 Ollille. Vielä viimeinen erä tiukkoja palloja, mutta lopulta se menee Olli Turkulaiselle ja paikka finaalissa selviö. Joonas Ohtonen Finaali Joonas Ohtonen Olli Turkulainen 9-8 Joonas Ohtoselle ensimmäinen erä. Joonakselta aloituksesta oma ja Olli Turkulainen käsipallon turvin pöydälle. Vaikea restilyönti ohi ja Joonaksen vuoro, joka tekee loput 4 palloa ja tilanteeksi 2-0. Seuraavassa erässä Joonas hyvillä lyönneillä jo 3-0. Neljännessä erässä molemmilla omat paikkansa, mutta Joonas ratkaisupalloissa tarkempi ja jo 4-0 johtoon. Ollilla harmittavasti toiseksi viimeinen pallo ohi, jonka Joonas kuittasi ja tilanne jo selkeä 5-0. Sitten Ollilta hyvä maski, Joonas ei osu, Ollilta pallot pussiin ja kavennus 5-1. Pienen suvantovaiheen päätteeksi Olli kaventaa edelleen 5-2. Ollilta hyvä maski, Joonas osuu, mutta pallot jää alle ja Olli kaventaa taas yhdellä 5-3. Seuraavassa Joonas tarkempi ja lisää johtoaan 6-3. Seuraavassa erässä molemmat lyövät ohi, josta Joonas korjaa hedelmät ja tilanne jo 7-3. Seuraavakin erä Joonakselle ja varsin ratkaisevan tuntuinen 8-3 johto. Molempien seiftailujen jälkeen Ollille erä 8-4. Taas loppupalloissa Olli tarkempi ja on edelleen pelissä mukana, 8-5. Ollilta seuraava aloituspartti 8-6. Maski kakkoselle Ollilta, Joonas ei osu ja Olli tyhjentää pöydän ja lähestyy jo erän päähän 8-7. Ollilta epäonnistuminen maskissa, Joonas 2 palloa ja kyydin päälle, mutta ei mene. Tästä Olli tyhjentää pöydän ja tasaa tilanteeksi 8-8. ratkaisuerässä Olli aloituksesta pallo alla, menee mutta samalla maski itselle neloselle, osuu mutta ei pussitusta ja Joonakselle pallo alle. Tämän Joonas pussittaa ja vielä neljä palloa jäljellä. Nämäkin Joonas pussittaa onnistuneesti ja pitää Ollin takanaan jka voittaa Suomen mestaruuden erin 9-8. POOL NAISET 9-PALLO Semifinaali Marika Poikkijoki Jenni Saimén 7-2 Marika Poikkijoki voitti teikkauksen. Alun haparoinnin jälkeen Marikalle ensimmäinen erä. Seuraavassa tarkkaa peliä molemmilta mutta Marikalle erä ja tilanne 2-0. Seuraavassa Marikalta 3 ohi ja Jenni putsasi pöydän kaventaen 2-1. Seuraavassa Jennin epäonnistuneen pussitusyrityksen jälkeen Marika pöydälle josta tilanne 3-1. Samoin seuraava 4-1. Jenni kavensi 4-2 ollen tarkempi erän viimeisissä palloissa. Seuraavassa taas Marikan vuoro onnistua ratkaisupalloissa ja tilanne 5-2. Seuraavan erän alussa seiftailua mutta erä Marikalle, 6-2. Viimeinen erä varmoin ottein Marikalle ja otteluvoitto erin 7-2 ja finaaliin. Semifinaali Riikka Saaranen Emmi Oravainen 7 3 Ensimmäisen tunnustelevan erän otti nimiinsä Riikka Saaranen. Seuraavassa Emmi Oravainen teki pallot kasiin saakka josta seifti. Siitä Riikka ohi ja Emmi käsipallosta kavensi 1-1. Tarkkaa peliä molemmilta, erä Riikalle 2-1. Seuraavakin erä Riikalle hyvän seiftin ansiosta 3-1. Riikalta ysi ohi ja Emmi Kaventaa 3-2. Seuraava taas Riikalle 4-2. Varovainen peli jatkuu ja ysin seiftailun jälkeen Riikka parempi ja tilanne 5-2. Seuraavassa Emmiltä hyvä aloitus mutta ykkönen ei jäänyt pelattavaksi. Muutamien ohilyöntien jälkeen Riikalle erä ja tilanne 6-2. Alun seiftailun jälkeen erä ja ottelu Riikka Saaraselle ja sitä kautta finaaliin Marika Poikkijokea vastaan. Finaali Marika Poikkijoki Riikka Saaranen 7-1 Alun molemminpuolisen hermoilun jälkeen erä Marika Poikkijoelle 1-0. Toisen erän seiftien jälkeen Marika varmasti 2-0. Seuraavassa Marika tarkempi ratkaisupalloissa ja johto kasvaa 3-0. Marika Poikkijoki Jälleen Marika tarkempi loppupalloissa ja selvä 4-0 johtoasema. Riikka saa tarkkuutta lyönteihin ja kaventaa 4-1. Molemmilta tahmea erä, mutta Marikalla tarvittava osumatarkkuus loppupalloissa ja tilanne jo 5-1. Seuraava myös Marikalle 6-1. Riikalta 7 ohi, Marika kuittaa viimeiset kolme palloa ja voittaa Suomen mestaruuden erin 7-1. Biljardin SM finaalit biljardi 3/2011 7

8 Biljardin SM finaalit MN40 Finaali Simo Korpela - Kauko Keskinen 7-1 Tunnusteleva alku, erä Korpelalle, 1-0. Lisää tunnustelua, Korpelalle 2-0. Alun seiftailun jälkeen Keskiselle 9 kyyti alle ja tilanne 2-1. Hyvien lyöntien päätteeksi erä Korpelalle, 3-1. Korpelalta hyviä lyöntejä, 4-1. Korpelalla selkeästi kone lämpiää, varmoin ottein 5-1. Korpela varmasti 6-1. Korpelalta päällevetovirhe 7:lle, 7 maskiin. Ei mene, Keskinen pöydälle, mutta 9 ohi... Korpelalta 9 pussiin ja MN40 suomenmestari on selvillä. Semifinaali Saku Veikkanen Jesse Kivelä 3-7 Kivelä voitti teikkauksen. Ensimmäiset erät tunnustelua ja muutamia seiftailuja. Kivelä sai kuitenkin pelinsä kulkemaan ja johtoon jo 4-0. Seuraavasta Jesseltä kivi aloituksesta ja Saku kavensi 4-1. Siitä Saku aloitukseen ja pallo sisään mutta seuraava heti ohi. Siinä taisi mennä Sakun etsikkoaika. Seuraavassa erässä Jesseltä aloituksesta kivi pussiin ja Sakun vuoro. Siinä kuitenkin 4:n ohi ja Jesse pussitti loput. Tilanne jo 6-1. Seuraavassa useita seiftejä ja muutama ohilyönti molemmilta. Lopulta Saku Veikkanen pussitti ysin Semifinaali Tapio Soinisalo - Johannes Kauhanen 0-2 Tapio Soinisalo voitti teikkauksen ja aloitti kahden karan sarjalla. Molemmilla alkuun tunnustelevaa peliä, kumpikin hieman oudoksuen kisatilannetta - eli pientä kipsin poikasta. Erä eteni tasatahtiin, kunnes tilanteessa tuli ottelun käännekohta. Kumpikin tiesi, että avauserän voitto olisi iso bonus koko ottelua ajatellen. Johannes oli terävämpi loppuhetkillä ja vei erän nimiinsä. Toinen erä olikin sitten Johanneksen näytöstä ja Tapio oli hiljaa kuunteluoppilaana. Tyylipuhdas voitto Johannekselle 2-0 lukemin. Tapiolta kilpakaverille ja Pari-SM peliparille onnentoivotukset ja kehoitus: Samalla tyylillä loppuun saakka! Semifinaali Jussi Tyrkkö - Eero Hämäläinen 0-2 Molemmat pelaajat selvästi vierastivat pöytää, MN50 Finaali Vesa Paasivirta - Timo Lehtonen 5-7 Tunnustelua puolin ja toisin, erä Paasivirralle, 1-0. Värikkäiden vaiheiden jälkeen toinen erä Lehtoselle, 1-1. Tarkkojen lyöntien tuloksena erä Paasivirralle, 2-1. Nyt molemmilta avoimempaa peliä, erä Lehtoselle, 2-2. Paasivirta ehti jo pussittaa 9:n, mutta kivi livahti toiseen pussiin, Lehtonen käsipallosta 2-3. Paasivirta tarkempi ratkaisupalloissa, 3-3. Safe taistelussa Paasivirta voittajana, seuraava pallo kuitenkin ohi ja Lehtonen varmoilla otteilla 3-4 johtoon. Jälleen kasin kyydillä ja tilanne 6-2. Sakulla taas aloitus ok, mutta 4 ohi, Kivelällä mahdollisuus ratkaista mutta ysi ohi ja siitä Sakulle erä ja tilanne 6-3. Seurasi pientä haparointia molemmilta, mutta lopulta Jesse Kivelä lopetti ottelun erävoittoon ja eteni finaaliin. mutta Eero pääsi nopeammin sisälle pöytään ja vei erän perus-eeromaisella tyylillä ja keskiarvolla (0,5). Toisessa erässä Jussin peli takkusi ja kesken pelin vaihdettu taktiikka ei purrut ollenkaan. Eero jatkoi vakuuttavaa työskentelyä ja vei erät puhtaasti 2-0. Tänään ei ollut Jussin päivä ja Eero meni finaaliin Johannes Kauhasta vastaan. vaiherikas erä, Paasivirta taas tarkempi ratkaisupalloissa, 4-4. Peli aaltoilee puolelta toiselle, tällä kertaa Lehtonen lopussa tarkempi ja varmoin lyönnein 4-5. Lehtosen aloituksen jälkeen Paasivirta oli jo tulossa tasoihin, mutta harmittava lipsahdus jätti 3 palloa pöydälle. Tästä Lehtonen 4-6:een. Paasivirta kaventaa varmoin ottein 5-6. Alun hermoilun jälkeen Lehtonen kuitenkin tarkempi ratkaisupalloissa, tuloksena MN50 Suomen mestaruus 5-7. Semifinaali Jesse Huttunen Eetu Piipponen 5-7 Ottelun alku tunnustelua ja seiftailua puolin ja toisin. Jesse Huttunen hallitsi alkua mennen 1-0 ja 2-0 johtoon. Seuraava erä Eetu Piipposelle 2-1. Siitä Eetu piristyi ja tasan 2-2. Seuraavassa Eetulta aloituksesta kivi pussiin ja Jesse kuittasi erän itselleen, tilanne 3-2. Seuraavassa aloitus ok ja ysi kyydillä, 4-2. Seuraavassa tyhjä aloitus ja muutamia ohilyöntejä, erä kuitenkin Jesselle ja johtoon 5-2. Seuraava Jesse Kivelä aloitus kivi lattialle ja Eetulta harmittava päällevetovirhe. Siitä Jesseltä kuitenkin kivi pussiin ja Eetu kuittasi erän kaventaen 5-3. Seuraavassa Eetu kaventaa edelleen 5-4 ja seuraavakin oli jo menossa suoraan Eetulle mutta kasi ohi ja vuoro Jesselle. Hän löi kuitenkin ysin ohi ja siitä erä Eetulle ja tilanne tasan 5-5. Seurasi useiden seiftien erä jossa myös ohilyöntejä, erä lopulta Eetulle ja ensimmäisen kerran johtoon 6-5. Seurasi onnistunut aloitus, mutta 2 ohi. Tarkkaa peliä. Eetu maski ja Jesse ohilyönti josta 9 luukulle. Eetulta käsipallosta ysin kyyti ja pussiin. Erä ja otteluvoitto Eetu Piipposelle joka siis finaaliin Jesse Kivelää vastaan. Finaali Jesse Kivelä - Eetu Piipponen 7-4 Alun molemminpuolisen tunnustelun jälkeen Kivelältä varmoin ottein pöytä tyhjäksi 1-0. Aloituksesta ei jäänyt alle, push-out. Muutamia yrityksiä kummaltakin, Jesse loppupalloissa tarkempi, 2-0. Jälleen aloituksesta maski, safe ei onnistunut, Eetu pöydälle, pari pussitusta ja safe. Jessellä vaikea 6 sisään, mutta 7 ohi. Eetu kavennus 2-1. Vaiherikas erä Kivelälle 3-1. Hyvillä lyönneillä Piipponen kaventaa 3-2. Eetulta harmittavasti 9 keskipiikkiin josta Jesse korjasi erän 4-2. Jesseltä kivi aloituksesta, Eetu pöytä tyhjäksi ja taas kavennus 4-3. Eetu ottaa seuraavankin ja tasan 4-4. Sitten Jesse ensin 5-4 ja seuraavassa Jesse käsipallosta jo 6-4. Viimeisesen erän seiftailun jälkeen Jesse Kivelä pussitti varmasti loput pallot ja otti Suomen mestaruuden erin 7-4. Finaali Johannes Kauhanen - Eero Hämäläinen 2-1 Ensimmäinen erä oli tunnustelevaa karoja tipahteli tasaisesti ja erä oli kaikkiaan tasainen. Eero vei ensimmäisen erän 15-12, 36 lyöntivuorolla. Toinen erä oli kilpailun jännittävin. Eerolla oli hyvä vauhti ja karoja syntyi tasaisesti yhden keskiarvolla. Tilanteen ollessa jo 12-2 löysi Johannes yhtäkkiä hiukan kadoksissa olleen pelinsä ja rykäisi viiden karan sarjan. Eeron johtaessa 14-9 hän löi ohi ja Johannes kuittasi erän itselleen toisella viiden karan sarjalla. Tilanteessa 1-1 siirryttiin kontraan joka oli toisen erän toisinto. Huikean ja viimeiseen lyöntiin saakka jännittävä viimeinen erä ratkesi tilanteessa, Johanneksen onnistuneeseen suoritukseen joka toi hänelle Suomen mestaruuden. Johannes Kauhanen POOL MN40 JA MN50 POOL JUNIORIT 16 KARA 8 biljardi 3/2011

9 SNOOKER PYRAMIDI KAISA Semifinaali Jyri Rautiainen Mika Stark 2-0 Ensimmäinen peli 60 pisteeseen alkoi molempien pelaajien pöytään ja olosuhteisiin tutustuessa. Hieman hermoilua ja muutamia ohilyöntejä. Jyri Rautiaiselle käsipallo tilanteessa Siitä sarja aina tilanteeseen. Myös lähes täydellisesti alla ollut parttipallo oli lähellä onnistua, mutta se siis ohi ja peli sai vielä jatkua. Mika Stark nousi lopulta aina 43 pisteeseen, josta yritti valkoista. Se ei onnistunut vaan jäi pussin suulle. Tästä Jyri ei erehtynyt vaan pussitti valkoisen ja voitti ensimmäisen pelin. Toisessa Mika Stark meni jo johtoon. Jyriltä puntarointia erän lopun taktiikasta. Mikalta tulikin virhe, josta Jyri pisti kaisan keskelle ja siihen kohtalainen karapallo alle. Jyri pääsi tätä kautta iholle ja siitä meni lopulta menojaan voittaen toisenkin pelin ja samalla koko ottelun 2-0. Molemmilta ihan hyvää peliä, joskin Mikalta on nähty rennompaakin pelaamista. Kaisa semifinaali Miikka Hirvonen Kimmo Hakala 2-1 Hyvinkääläiset seurakaverukset ottivat mittaa toisistaan. Pelaaminen näytti rennolta ja ainakaan ulospäin ei välittynyt suurempia jännityksiä olevan. Pelin taso oli kohtuullista, mutta molemmilta on parempaakin nähty. Ratkaisupallot Semifinaali Marko Matero Roope Rask 4 5 Ottelu alkoi Marko Materon selkeässä hallinnassa tilanteeseen erässä Roope Rask sai pelistään kiinni ja tuli tarkoilla ja varmoilla lyönneillä kaventaen 2-1. Seuraavat kolme erää myös Roopelle josta tilanteeksi 4-2 Roopen hyväksi. Hetken näytti jo siltä, ettei Marko enää nouse taistelemaan voitosta mutta toisin kävi. Seuraavat kaksi erää Markolle ja tilanne tasan 4-4. Kontrassa Kultsan vaikutus näkyi hermoilevana pelinä. Lopulta kontra kuitenkin Roopelle palloin 8-1. Samalla Roope varmisti finaalipaikan iltapäiväksi. Jännittävässä ottelussa molemmat Kultsan ensikertalaiset esittivät hyviä otteita. olivat Miikka Hirvosen heiniä ja niillä ottelun voittoon. Ensimmäisessä pelissä Miikka teki sarjaa. Kimmon epäonnistuessa seiftissä Miikka nousi karkuun ja lopetti hienolla pitkällä kaisalla. Toisessa pelissä Kimmo sai muutaman hyvän pallon ja sillä karkuun ja koko pelin voittoon ja tilanne tasan 1-1. Ratkaisuerässä Miikka varmisti itselleen finaalipaikan lyömällä kaksi kertaa oman vallista kaisan keskelle. Muutenkin Miikka oli varmempi ratkaisevissa palloissa. Kaisa finaali Jyri Rautiainen Miikka Hirvonen 1 2 Jyri Rautiainen hallitsi selkeästi ensimmäistä peliä. Miikka Hirvonen joutui tyytymään muutamiin pisteisiin kun taas Jyri teki tasaiseen tahtiin pisteitä vieden ekan pelin selvästi. Hyvätasoista ja hyökkäävää peliä. Toisessa pelissä oli paljon puolustustaistelua, eikä Jyri hyökännyt ensimmäisen pelin tavoin. Jyrillä olikin vain noin 40 minuuttia aikaa valmistautua Semifinaali Joni Ahola Jarno Ahola 3-5 Kaksi ensimmäistä erää menee niukahkosti Jarnolle. Kummatkin pelaavat tarkkaa ja tehokasta turvapeliä. Jarno menee 2-0 johtoon. Kolmas erä on Jarnolta heikohkoa turvapeliä jonka siivittämänä Joni myös parantaa peliään ja vie seuraavankin erän ja kaventaa tilannetta aina 2-2 tilanteeseen. Tauon jälkeen veljekset palaavat sorvin ääreen. Joni vie viidennen erän nopeasti kahdella sarjalla ja etenee jo 3-2 johtoon. Kuudenteen erään Jarno skarppaa isosti ja alkaa tarkentaa peliään niin turvapelin suhteen kuin hyökkäyksen suhteen ja hän tasoittaa tilanteen 3-3. Seitsemäs erä alkaa Jonin aloituksella josta hän saa tehtyä 3 sarjan joka päättyy käsipallo virheeseen ja voitto alkaa vähitellen valumaan Jarnon syliin joka parantaa vain otteitaan. Vielä tilanteessa 4-3 Joni skarppaa hetkisen, mutta pikku veli jyrää taas takaa ohi ja vie semifinaalin 5-3 luvuin nimiinsä. Semifinaali Antti Mannila Jyri Virtanen 4-0 Mannila oli kolmessa ensimmäisessä freimissä koko ajan edellä vieden ne nimiinsä. Neljännessä freimissä molemmat tekivät noin 40 pisteen breikit. Värien ollessa enää jäljelle Jyrille olisi riittänyt vain yksi pallo kavennukseen. Antti kuitenkin pystyi pussittamaan tarvittavat väripallot ja pelasi itsensä finaaliin. Semifinaali Robin Hull- Juha Erkinmikko 4-1 Robin Hull otti selkeän 4-1 voiton. Finaali Robin Hull Antti Mannila 4-0 finaaliin semifinaaliottelun jälkeen ja se alkoi näkyä energiassa. Pelissä mentiin rankkareille tilanteesta Ensimmäiset rankkarit eivät uponneet millään. Miikka sai vasta viidennellä lyöntivuorolla rankkarin sisään. Jyri kuittasi kuudennella. Sen jälkeen pari ohi molemmilta. Miikalta 8 sisään ja 9 ohi. Jyrin 9 vuorossa pallo jäi haagiin, samoin 10 ohi. Ratkaisuna Miikan 10 lyöntivuoro jonka hän pussitti ja sillä peli voitto ja tasoitus tilanteeksi 1-1. Kontraerän Hirvonen voitti selvästi Rautiaisen puhdin ollessa poissa. Alkuun pisteitä tuli tasaiseen tahtiin. Miikka Hirvonen teki taas varmemmin omat paikkansa ja niillä varmistui kaisan Suomen mestaruus 2-1 lukemin. Finaali Roope Rask - Jarno Ahola 0-5 Ottelu meni alusta loppuun Jarnon komennossa, joten kaksi ensimmäistä erää Jarnolle. Roope Rask meni 3-erässä jo 6-0 palloissa johtoon, mutta Jarno tuli takaa ja vei pelin, erät jo 3-0. Vielä loputkin Jarnolle jonka kokemus ja tarkkaakin tarkempi luikka eli oman uittaminen siivittivät Espoon Biljardikerhon vuoden 2011 Nevskajan Dynamic Pyramidin Suomen mestaruuteen. Roopelta erinomainen turnaus ja ansaittu SM hopea. Jarno ja Joni Ahola Miikka Hirvonen Antti Mannila oli alkupelin aikana selkeästi ylilatautunut. Robin Hull pääsi rankaisemaan näistä ja tauolle päästiin Robinin selkeässä 3-0 johdossa. Jatkosessiossa tarvitsi pelata vain yksi erä. Siinä tiukan seiftitaistelun päätteeksi Robin teki hienon väripallojen tyhjennyksen ja näin Robin Hullin kolmas peräkkäinen Suomen mestaruus oli selviö. Biljardin SM finaalit biljardi 3/2011 9

10 Pool lajipäällikön katsaus Kesän saapuessa on hyvä hiukan tarkastella kulunutta kautta, ja varsinkin kauden loppupuoliskoa. Alkuvuodesta maajoukkuepelaajamme olivat jokavuotiseen tapaan em-kilpailuissa, joissa tulos tänä vuonna oli erittäin hyvä, mm. kaikkien maiden välisessä mitalitaulukossa toinen sija. Suuri kunnia tästä tietysti menee Jounille, 2 kultaa ja hopea kolmesta sarjasta on huima saavutus. Lisäksi Marika ja Petu rupesivat vähitellen täyttämään niitä odotuksia mitä heidän kannettavakseen on muutaman vuoden aikana kasaantunut, Marikalle siis hopeaa 8-pallosta ja Petulle pronssia streitistä. Muutenkin joukkueen esitykset kisoissa olivat hyvää tasoa, Kimille vielä erityismaininta hienosta 9-pallo sijoituksesta. Ja sitten takaisin kotosuomeen, 10-pallon ensimmäiset SM-kisat saatiin pelattua, niin naisissa kuin miehissäkin, onnittelut voittaneille, teitte lajihistoriaa olemalla 10-pallon ensimmäiset Suomen mestarit. 9-pallon alkukisoja pelattiin kaikenkaikkiaan 5 sarjassa, joista sarjasta riippuen jatkoivat joko finalistit tai semifinalistit kulttuuritalolle muiden lajien huippujen kanssa yhteiseen finaalitapahtumaan. Finaalitapahtuma tarjosi poolin osalta kaikissa sarjoissa hienoja pelejä, ja hyviä taisteluja, suurimman huomion vei ehkä kuitenkin miesten finaali joka näytti alussa muodostuvan Joonas Ohtosen näytökseksi, mutta niin vain vastustajansa Turkulaisen Olli suoritti huiman nousun joka jossain vaiheessa näytti riittävän jopa voittoon astikin, Joonaksen kuitenkin pystyessä kontrassa ottamaan uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin, ja heti kultaisen. Toinen todella jännittävä ottelu nähtiin 16-vuotiaiden juniorien toisessä välierässä, jossa Piipposen Eetu suoritti myös näyttävän nousun, vastustajansa Huttusen Jesse näytti menevän finaaliin lähes näytöstyyliin, mutta Eetulta nousu tilanteesta 2-5 aina 7-5 voittoon oli kelpo näyttö hyvistä taidoista. Kultsalta vielä erityismaininnan ansaitsevat mielestäni kehitysvammaisten näytösottelun pelaajat, molemmat esittivät kelpo lyöntejä ja ennenkaikkea se peli-ilo ja onnistumisten riemu mitä pelaajien otteista näkyi oli sellaista mistä me kaikki voisimme omaan peliimme ottaa oppia. Toki haluan lisäksi kiittää poolin osalta kaikkiin tapahtuman järjestelyihin osallistuneita, niin pelaajia, tuomareita kuin talkooväkeä, teitte hyvää työtä hienon tapahtuman eteen. Tätä kirjoittaessa kausi todellakin lähestyy loppua, jäljellä on enää mestaruussarjan karsintakilpailu kesäkuun puolenvälin jälkeen, toivotankin kaikki kyseiseen kilpailuun osallistumisoikeuden saaneet tervetulleiksi kilpailemaan paikasta suomen kovatasoisimpaan biljardisarjaan, tavataan niissä merkeissä Hyvinkäällä! Viimeiseksi vielä kesäterveiset ja ohjeet kesän viettoa varten; Muistakaa nauttia (toivottavasti) lämpimästä kesästä ja älkää ihan kokonaan hylätkö biljardia kesän ajaksi, uusi kausi on lähempänä kuin luulettekaan... ;) Mikko Ahokas pool lajipäällikkö Wissille voitto Cumulus Openista! Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Hyvinkään Biljardisalilla pelatun Cumulus Openin suurimmasta yllätyksestä vastasi ilman muuta turkulainen Janne Wiss. Janne näytti vuosien tauon jälkeen että isojakin avoimia kilpailuja voi voittaa myöskin tasurimiehet (Jannella 4). Finaalissa kukistui tiukan taiston jälkeen Sampo White Shark Eronen eräluvuin 9-6. Semifinaaleihin itsensä pelasivat hienon kauden pelannut maajoukkuemies Kim Laaksonen sekä vain 16-vuotias Jesse Huttunen. Jessen finaalipaikkakin oli vain yhden pallon päässä, joka tapauksessa huikea esitys juniorilta, josta varmasti kuullaan lisää tulevaisuudessa. Kim esitti mahtavaa peliä läpi turnauksen, mutta semissä Sampo vei pidemmän korren. Kokonaisuudessaan mukana oli 75 pelaajaa, mukana laaja skaala eri biljardilajien huippunimiä. Cumulus Open on viime vuosina noussut suurimmaksi avoimeksi poolkilpailuksi Suomessa. Tällä kertaa pelaajia saapui mm. Virosta ja Venäjältä asti testaamaan tasoaan. Teksti ja kuvat: Markku Simojoki Janne Wiss Palkittujen kahdeksan parhaan joukossa olivat myös Kari Ervasti, Ville Pasanen, Mikko Kauppinen ja Miikka Hirvonen. Ervasti voitti peräkkäisissä peleissä Markus Juvan ja Petri Makkosen, joka on aikamoinen temppu. Cumulus Openin 8 parasta 10 biljardi 3/2011

11 9-pallon SM-alkukilpailut Jyväskylä 9-pallon SM-mitaleista Jyväskylään oli saapunut mittelemään kaikenkaikkiaan 117 pelaajaa. Kilpailut pelattiin lauantain aikana kahdella salilla, Players:ssä ja Jyväs-snookerissa, kummassakin 64-pelaajan tuplaeliminaatiokaaviolla siten että 16-cup olisi lauantai puoliyöhön mennessä selvillä. Sunnuntaina jatkettiin 32-cupilla aina niin pitkään että välieräparit kulttuuritalon finaalitapahtumaan oli saatu selville. Paikan Kulttuuritalon SM finaalitapahtumaan saivat lopulta Kimmo Hakala (HyvBK), Joonas Ohtonen (Players), Pauli Laakso (TyBi), Olli Turkulainen (IP-97). Pelit aloitettiin kumpanakin päivänä kello 10, ja lauantain osalta lopettelemaan päästiin samoihin aikoihin kuin televisiossa leijonat lopettelivat Venäjän karhun kaatoa... Pelit Playersin puolella venyivät kuitenkin siten että viimeinen kierros häviäjien puolelta oli siirrettävä sunnuntaiaamulle, joten 32-cup päästiin aloittamaan cup pelattiin 9 voittoon ja lauantain pelit 7-voittoon. Huomioitavaa 32 parhaan joukossa oli järjestävien seurojen pelaajien laaja edustus sekä usean juniorin mukana olo. Suurimmista ennakkosuosikeista mukana olivat hallitseva 9-pallon Suomenmestari Kimmo Hakala, aina hyvin menestyvä Aki Heiskanen, hallitseva 8-pallon Suomenmestari Kim Laaksonen, 10-pallon Suomenmestari Valtteri Virtanen, sekä tukku muita kauden aikana hyvin pärjänneitä pelureita, monitaituri Marko Rautiainen ja oman salin suursuosikki Joonas Ohtonen. Cupin ensimmäisellä kierroksella ei yllätyksiä vielä syntynyt, ellei sitten enemmän snookerpelaajana tunnetun Antti Mannilan voittoa mestispelaaja Jani Siekkisestä sellaiseksi lasketa. 16-parhaan joukkoon edettiin seuraavin peliparein: Kimmo Hakala Heiskanen Aki - Hakala Kimmo: 7-9 Useasti muutaman viime kauden aikana nähty taistelupari otti jälleen mittaa toisistaan, pelin ratketessa jännittävien vaiheiden jälkeen puolustavan mestarin Hakalan hyväksi 7-9. Samalla ratkesi myös mestiksen kokonaisrg:n voitto, Aki olisi tarvinnut enemmän pisteitä ohittaakseen 10-pallon mm:iin matkanneen Petri Makkosen. Pekonen Tero - Mannila Antti: 4-9 Antti jatkoi ennakkoluulottomia hyviä otteitaan voittaen Lahden nopean pussituskoneen Teron selvin lukemin 4-9. Ensimmäinen pelipari paikasta kulttuuritalolle tulisi siis olemaan Hakala- Mannila. Joonas Ohtonen Ohtonen Joonas - Ervasti Kari: 9-4 Joonas Ohtosen ja Kari Ervastin kamppailun lopputulos muodostui kotisalillaan pelanneen Ohtosen voitoksi 9-4. Karttunen Sami - Al-Marayati Abbas: 5-9 Samin ja Abbaksen peli päättyi Abbaksen voittoon 5-9, joten toiseksi pelipariksi paikasta kultsalle muodostui Ohtonen-Al-Marayati. Tarvainen Jukka - Autero Einari: 7-9 Tarvaisen ja Auteron peli aaltoili pelin aikana pelurilta toiselle, vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Autero voittoon 7-9. Laakso Pauli - Laaksonen Kim: 9-8 Laakso Laaksonen tarjosi jännittäviä vaiheita roppakaupalla, peli oli kahden hermottoman pelaajan välinen tiukka taistelu, jonka lopuksi kokenut Laakso vei nimiinsä 9-8, tiputtaen nuoren turkulaisen jatkosta. Näin kolmanneksi pelipariksi paikasta kultsan aurinkoon tuli kamppailu Autero-Laakso. Rautiainen Marko - Turkulainen Olli: 8-9 Hallitseva kaisan maailmanmestari Rautiainen näytti viimeistään tässä pelissä että myös poolin peluu sujuu. Tiukkojen vaiheiden jälkeen voiton ottelusta korjasi kuitenkin Turkulainen. Alussa näytti siltä että Olli menee menojaan, mutta Rautsi kaivoi kirivaiheen esille ja vei pelin aina kontraan saakka, siellä kuitenkin Ollin kokemus pool-pelaajana toi voiton ja kultsa-paikan tavoittelu jatkui. Virtanen Vesa-Ville - Virtanen Valtteri: 3-9 Veljesten välisessä ottelussa Valtteri otti heti alussa hienoisen hallinnan jota Vesa-Ville ei kyennyt rikkomaan, näin Valtsu Ollia vastaan paikasta kultsan spottien loisteeseen. Puolivälierät alkoivat siis seuraavin peliparein: Hakala Kimmo - Mannila Antti: 9-8 Alussa näytti siltä että puolustava mestari menee menojaan, mutta tilanteessa 4-0 Kimmolta kyyti ohi. Tästä Antti käytti paikkansa hyväkseen ja loppu peli etenikin tasaisissa merkeissä, kumpikaan pelaajista ei kyennyt tekemään ratkaisevaa eroa, joten kontralle mentiin. Peli näytti jo olevan Mannilan heiniä kunnes aurinkokuningas Hakala pääsi Antin seiftaamasta kasista kuitenkin hyökkäämään ja pussitti viimeiset pallot. Hakala siis ensinnä kohti Kulttuuritalon finaaleja. Ohtonen Joonas - Al-Marayati Abbas: 9-7 Peli eteni Ohtosen hienoisessa hallinnassa, joskaan Abbas ei missään vaiheessa luovuttanut. Tiukkoja tilanteita ja hyviä lyöntejä sisältänyt ottelu lopulta Ohtosen nimiin, ja Joonas Kimmon pariksi kultsalle. Pauli Laakso Autero Einari - Laakso Pauli: 7-9 Tämä peli eteni puolestaan Laakson hallinnassa, Autero joutui heti alussa takaa-ajajaksi ja kun Laakso onnistui säilyttämään etumatkansa, eteni Pauli finaaleihin, ja odottelemaan vastustajaa viimeisestä käynnissä olevasta ottelusta. Olli Turkulainen Turkulainen Olli - Virtanen Valtteri: 9-7 Kolmatta perättäistä paikkaa kultsalle hakemassa ollut Virtanen, joutui tiukkojen vaiheiden jälkeen taipumaan, näin Olli siis kultsalle Paulin pariksi. Kisojen jälkeen kiitokset kummankin salin henkilökunnalle sekä pelaajille. Yhdessä teitte tästä kilpailusta SM-kilpailujen arvoisen tapahtuman. Mikko Ahokas, Kuvat: Henri Kaksonen biljardi 3/

12 Nuorisovastaavan katsaus Junioribiljardi vetää henkeä hetken ja alkaa taas valmistautumaan siihen kauden päätapahtumaan jossa kauden aikana tehty työ punnitaan. Kausi alkoi siis Ranking-kisoilla joihin liitettiin kylkeen avoimet kilpailut kaikille lajista kiinnostuneille. Alle 16 -vuotiaissa osanottajia oli jokaiseen kilpailuun riittävästi kun vastaavasti alle 18 -vuotiaiden sarja oli vailla osanottajia. Näin ollen sarjat yhdistettiin aina kun siihen oli tarvetta ja myös vanhemmat juniori-ikäiset saivat lisää kilpailukokemusta. Joulukuussa aloitettiin kolmivuotinen projekti kymmenen juniorin kanssa. Tarkoitus on perehdyttää junnut määrätietoiseen harjoitteluun, avata uusia näkemyksiä pelin sisältä ja tätä myötä kasvattaa motivaatiota jo nuorella iällä kovalle tasolle yltäneille lajin tulevaisuuden lupauksille. Joulukuun ensimmäisen leirin anti oli suuntaa antava koko loppukaudelle. Ruotsalais-syntyinen, nykyään Norjassa asuva lajin guru Jörgen Sandman saapui Riihimäelle leiriä pitämään. Pääpaino oli selkeästi PAT-testin sisäänajamisessa niin pelaajille kuin valmentajillekin, mutta arvokasta tietoa ja antoisia keskusteluja käytiin myös ilta-ohjelmaan kuuluvissa palavereissa. Olosuhteet leirille oli mainiot ja koko joukkueen tekeminen ison plussan arvoista, joten tuosta oli hyvä jatkaa. Nuorista alle 16 -vuotiaista iso osa pelaa jo aikuisten kanssa kilpaa eri sarjatasoilla, kokeneemmat Mestaruussarjassa ja kokemusta kartuttavat 1 divarissa. Molemmilla sarjatasoilla nähtiin kauden aikana huikeita junnusuorituksia, ja laajalla rintamalla. 1 divarista Mestaruussarjaan nousi hyvin pelatun kauden jälkeen taas yksi uusi juniori, joten ensi kaudella korkeimmalla sarjatasolla nähdään peräti viisi alle 18 -vuotiasta pelimiestä neljän jo siellä pelanneen säilyttäessä kovassa seurassa sarjapaikkansa. Upeat sijoitukset kauden ranking ja SM-kisoissa kertovat omalta osaltaan ensinnäkin poikkeuksellisen lahjakkaasta ja laajasta materiaalista sekä nuoriin tehdyn panostuksen merkityksestä. Leirejä järjestettiin kaiken kaikkiaan neljä joista yhdellä osanotto oli avoin. Uudet pelaajanalut saivat näin lähietäisyydeltä seurata ikäluokkiensa huippujen tekemistä ja samalla itse opastusta pelin saloihin. Kokemus oli todella positiivinen kaikille osapuolille, joten ensi kauden suunnitelmissa on avointen leirien lisääminen. Leirien teemoina koko kauden on ollut JOUK- KUE ajattelu, olkoonkin että puhutaan yksilölajista. Lajin, välineiden, organisaatioiden ja pelikavereiden kunnioitus on pääteemana jokaisella leirillä ja viitteitä ajatuksen läpimenemisestä nuorten ajatusmaailmaan on ollut ilo huomata. Urheilullisuuteen ja lajin eteenpäin viemiseksi meillä on tulossa hieno joukkue nuoria jo olemassa olevien hiukan vanhempien huippujen vanavedessä. Poolbiljardin tulevaisuus näyttää siis hyvältä, mutta töitä on tehtävä kaikilla osa-alueille edelleen että tämän hetkinen tilanne pystytään valjastamaan lajin hyväksi, ja ennen kaikkea suomalaisen biljardin hyväksi matkalla maailmalle. Nuoria, vuotiaita, joita meillä on jo nyt aivan Euroopan huipun tuntumassa, tulee tukea kaikin mahdollisin tavoin tien avaamisessa näille tuleville ikäluokille. Viiden vuoden päästä nähdään onko nyt käsillä oleva mahdollisuus osattu käyttää oikein hyväksi. Jos on niin torilla tavataan. Loppuun iso kiitos kaudesta ja sen aikana tehdystä työstä Sami Karttuselle ja Stefan Sellbergille motivoituneesta valmentamisesta, sekä Biljardiliiton hallitukselle ja Biljardialan Yrittäjille tuesta junioribiljardille. Gösta Huttunen Nuorisovastaava Nuorisotalo PM-kisat Malmö, Ruotsi 9-pallon nuorisotalojen Suomenmestarit vuodelta 2010 voittivat paikat Malmössä pelattaviin PM-kilpailuihin ja myöhemmin syntyneiden sarjaan osallistuivat Casper Matikainen, Aleksi Nylund ja Sami Aloui Soukan nuorisotilalta ja 1992 ja myöhemmin syntyneiden sarjaan osallistuivat Tatu Nurmi, Niko Henell, Roope Pesonen ja Mikke Kenias Nöykkiön nuorisotilalta. Molemmat joukkueet ovat Espoosta. Matka alkoi kun pikkubussi nouti pelaajat ja ohjaajat Tapio Kokkosen ja Jenni Kortemäen nuorisotiloilta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Kentällä vastassa oli Markku Ryytty, joka antoi viimeiset ohjeet ja evästykset matkaa varten. Matkanjohtajaksi mukaan lähti Mikko Ahokas. Lento oli nopea pyrähdys Kööpenhaminaan, josta hyppäsimme junaan kohti Malmöä. Junamatka 12 biljardi 3/2011 oli vaisu, koska nousimme tietämättämme hiljaiseen vaunuun, jossa ei saanut puhua tai käyttää kännykkää. Turnausjännityksestä kärsivät pojat selviytyivät 15 minuutin matkasta kohtalaisen hyvin kanssamatkustajien mulkoiluiden säestyksellä. Perillä Malmössä majoitumme mukavaan hotelliin, jonka jälkeen suuntasimme Burger Kingin kautta pelipaikalle Royal Biljardiin. Parin tunnin treenin kautta pöydät tulivat tutuiksi ja olimme valmiita seuraavan päivän koitoksiin. Treenien Suomen joukkueen pelaajat Malmön auringossa PM pelipaikan Royal Biljardin edessä jälkeen haimme vielä kaupasta iltapalaa ja tutustuimme hieman kaupunkiin. Nukkumaan käytiin hyvissä ajoin. Aamulla söimme hotellilla aamupalan ja suuntasimme salille hyvissä ajoin. Kisat alkoivat näppä- Jatkuu sivulla 26 sivulla

13

14 ë Kaisa lajipäällikön katsaus Ensimmäiseksi haluan kiittää Simojoen Maraa ja hänen taustajoukkojaan Kaisa SM- karsintojen upeista puitteista käykäähän tutustumassa! Harvoin on nähty loppumetreillä näin useita samaan aikaan pelattavia matseja. Katsomo pidätteli henkeään, varsinkin rankkareilla päättyneitä tiukkaakin tiukempia otteluja oli mahtava seurata käsin kosketeltavaa jännitystä ilma sakeana! Enkä malta olla mainitsematta Hyvinkään Marko Makkosta ja hänen ennakkoluulotonta peliään sekä hyvää käytöstään areenalla. Marko! Sinun parhaat vuotesi ovat vielä edessä, toivottavasti pysyt lajimme parissa vielä pitkään kiitos! Olin tuomarina Kim Laaksosen ja Starkin Mikan pelissä; - on tämä Kaisa ihmeellinen peli, jonkun on vain hävittävä, peli on niin raakaa kuin se vain voi pahimmillaan olla tsemppiä Kimille! Pyrin puheenvuoroissani tuomaan esille teitä pelaajia ja muuta kenttäväkeä kiinnostavia asioita. Hyvinkäällä tuli Kouvola- keskustelu asianmukaisesti esiin, ilman että kukaan ei lipsunut sivuraiteille - hyvä niin! Kouvolan vastineet on saatu ja kokoukset käyty asian tiimoilta, päätöksenä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu: Rg- status on myönnetty takaisin Kultakelloille ja Red Ball Openille. KULTIKSEN FINALISTEILLE SUURET ONNITTELUNI Eritoten Miika Hirvoselle - oot luu ja aika äijä! Rautiaisen Jyrille lämpimät sellaiset hopeasta, lisäksi - kireitä siimoja - sinulle rakkaan kalastuksen parissa! Hakalan Kimmo ja Starkin Mika te olette saavuttaneet urallanne paljon, joista suurin osa meistä voi vain haaveilla. Ehkä teillä ei ollut tarpeeksi kova nälkä siihen hetkeen ja Kultiksen pelejä hyvin läheltä seuranneena voin varmaankin todeta oman mielipiteeni - ette kumpikaan päässeet niin kutsutusti pelin päälle, oikeastaan missään vaiheessa. Mitali se pronssinenkin ja kovan uurastuksen takana! Mukavaa kesää kaikille, kisoissa nähdään! J-P Lähdevuori Lajivastaava, hallituksen jäsen Naistenpäiväkisat Baribalissa EAST-POOL ry järjesti jo perinteeksi muodostuneet, 6.t NAISTENPÄIVÄKISAT nyt toista kertaa Baribalissa. EAST-POOLIN yksi tärkeimmistä periaatteista on edistää kaikenikäisten ja 14 biljardi 3/2011 -tasoisten, niin miesten kuin naisten biljardiharrastusta ja järjestää erilaisia biljarditapahtumia. Viime vuonna huikean suosion saavuttanut naistenpäivä- biljarditurnaus keräsi paikalle jälleen 50 pelaajaa. Tapahtuma on Suomen suurin yksittäinen naisten biljardikisa. Pelinä oli 9-pallo 2. voittoon. Naistenpäiväkisat antoivat näin ensikertalaiselle aivan uuden perspektiivin biljardin pelaamiseen. Tunnelma oli mahtava, siellä pelasivat niin huiput kuin harrastelijat ja kaikki siltä väliltä sulassa sovussa, peliin keskittyen mutta, tärkeintä oli yhdessäolo ja nauttiminen pelistä. Asianmukaisesti pukeutuneet tuomarit huolehtivat pakanteoista, käsipalloista, restis- Vasemmalta Helena Säteri, Rita Järviö, Tanja Paakkarinen tä ym. ja pelatessa tuli ladysnooker-mainen olo kun aikaisemmin olin vaan pelannut EP:n ravintolaliigaa, biljarditapahtumia ja kotiravintolan viikkokisoja. Häviökään ei ollut häpeä kun pukuihin pukeutuneet tuomarit valkoisine hanskoineen saattoivat hävinneen valokuvaan ruusun ja palkintokassin kanssa. Kierros kierrokselta pelitunnelma tiivistyi ja kannustusta tuli yleisöltä jota paikalla oli paljon ja tietysti myös toisilta pelaajilta. Voittoja tuuletettiin kunnolla. Ensi vuotta ODOTELLEN, Erja Tulokset 8 parasta: 1. Rita Järviö ( TH) Saila Kaattari (KK) 2. Tanja Paakkarinen (Zilton) Ilona Sarajärvi (OT) 3. Helena Säteri ( HB) Satu Taskinen ( U2) 4. Katja Elg (OT) Tea Reinikainen (EP) Tarja Reinikainen (KK) Anja Luoma (KK) Sarita Aspinen (AP) Pelaajia yhteensä 50

15 Kaisan Ikämiesten SM-kilpailut pelattu Espoossa Hopeaa Tuomo Träff, Kultaa Markku Koponen ja pronssia Markku Ijäs LOPULLISET TULOKSET KAISAN IKÄMIESTEN SM-KILPAILUT BILJARDI ESPOO (EBK) & LASSILA HELSINKI (PVK) MN50 1. Koponen Markku HSK 8/ Träff Tuomo EBK 7/ Ijäs Markku HyvBK 6/ Surakka Heikki HBK 6/ Larinen Simo EBK 5/ Koskinen Arvi OBK 4/ Juhanila Markku P-HBK 4/ Kallio Markku RBK 3/ Tunturi Kari OBK 3/ Harju Jukka EBK 3/ Ahola Ari KoKa 3/ Vanhanen Hannu EBK 2/ Peltola Kari PVK 2/ Karlsson Harri HyvBK 2/ Repo Juha TAK 2/ Nordberg Mikael Ritz 2/ Helläkoski Altti EBK 2/ Närä Erkki RBK 2/ Grünn Lennart P-HBK 1/ Kärsämänoja Tomi OBK 1/ Alander Ahto HSK 1/ Tarvainen Juha IBK 1/ Hatunen Hannu OBK 1/ Tainio Jarmo PVK 1/ Hämäläinen Heimo HBK 1/ Ahola Risto EBK 0/ Järvelä Heikki KoKa 0/ Hämäläinen Matti PVK 0/ Stenman Eerik TAK 0/ Rautakoura Jouni HBK 0/ Kosonen Jaakko LK 0/ Pöntinen Erkki TAK 0/ Laari Jukka IBK 0/ Kaukonen Ari TBK 0/ Heikkinen Pertti PVK 0/ Hepo-oja Harri TAK 0/ Kaakinen Kari OBK 0/12 MN60 1. Laitinen Risto SKS 7/ Makkonen Jorma KaKa 6/ Valkama Jaakko KeMK 5/ Lämsä Seppo OBK 4/ Piipponen Reijo JoKK 4/ Liedes Jorma KoKa 3/ Kangas Markku ToK 3/ Kajanne Kari KeMK 3/ Kolari Pekka FoBia 3/ Kalliomäki Pentti EBK 2/ Inkinen Jarmo LK 2/ Tertsunen Simo OBK 2/ Mäkinen Kalevi TBK 2/ Termonen Pertti VIP 1/ Lampimäki Pasi TAK 1/ Väre Jukka TBK 1/ Laakso Veli-Mikko RKK 0/ Grahn Henry PB 0/ Tulkki Jorma OBK 0/ Viitala Matti OBK 0/ Mettälä Erkki TBK 0/ Voutilainen Reijo EBK 0/ Väänänen Reima TAK 0/ Raski Reijo OBK 0/ Hintikka Juhani SaiBi 0/53 MN70 1. Jarkko Matti MLS 6/ Tuominen Rauno TBK 4/ Haataja Heikki OBK 2/ Vuori Matti RKK 2/ Raatikainen Martti RBK 1/ Stark Reijo OBK 1/ Mynttinen Jouko SKS 1/ Koskinen Ensio SKS 0/83 9. Lallo Matti RKS 0/35 Biljardi Espoossa järjestettiin historian viimeiset SBIL:n alaiset kilpailut äitienpäivän viikonloppuna. Kaisan Ikämiesten SM-kilpailut ratkottiin 50 v.-, 60 v.- ja 70 v.-sarjoissa ja EBK:n apuna järjestelyissä toimi jälleen Helsingin Puh.veli-klubi PVK. 50v sarjassa nähtiin huikea finaalipartti, kun Markku Koponen HSK teki käsipallosta punaisen vallin kautta kulmaan krossilla ja kaisan nakilla. Voitto Koposelle EBK:n Tuomo Träffista lukemin Pronssia meni sitten Hyvinkään Markku Ijäsille. 60v sarjassa SKS:n Risto Laitinen oli murskaava finaalissa ja päihitti KaKa:n Touko-kesäkuun vaihteessa vietettiin Helsingin Olympiastadionin ympäristössä suurta Your Move nuorisoliikuntatapahtumaa. Mukana oli kymmenittäin erilaisia liikuntalajeja ja -muotoja. Biljardin lajipiste oli Kisahallin toisessa kerroksessa, johon oli pystytetty kaksi poopöytää ja jotka saatiin paikalle suoraan Kulttuuritalon SM finaaleista. Eli ainakin pelipöydät olivat ensiluokkaisia. Jorma Makkosen tylysti lukemin Pronssille Kemin Jaakko Valkama 70v sarjassa Mikkelin Matti Jarkko oli tänäkin vuonna voittaja tässä sarjassa. Finaalissa Jarkko kohtasi toisen legendan Rauno Rapi Tuomisen joka oli puhtaalla, mutta joutui taipumaan Jarkolle kahdesti. 50 vuotiaiden sarjassa Tuomo Träff on ottanut mitalin aikaisemmin tällä kaudella myös Pool Senioreiden SMkilpailuista. Markku Koposesta tuli puolestaan nyt pelaaja ainutlaatuiseen joukkoon joka on voittanut sekä Kaisan junioreiden että ikämiesten Suomenmestaruuden. Your Move Helsingissä Biljardin lajipisteellä kävi tasaiseen tahtiin nuoria kokeilemassa ja pelailemassa keskenään sekä paikalla olleiden ohjaajien kanssa, kuten pyörätuolipelaaja Jouni Tähti sekä nuoret pelaajat Emmi Oravainen ja Jermu Kuismin. Myös poolin mestaruussarjan pelaaja Jani Siekkinen piipahti paikalla näyttämässä muutamia trick shot lyöntejä. biljardi 3/

16 MAAN PARHAAT PELIPAIKAT BILJARDI METROPOOL Pöydät: 8 Pool * 4 Snooker 3 Kaisa * 1 Pyramidi Keskiolut oikeudet Avoinna ark , la-su Toinen linja 3, Helsinki (09) TALIN KEILAHALLI Huopalahdentie HELSINKI 4 Poolpöytää 2 Snookerpöytää Tiloissa myös: 36 keilarataa, viihtyisä kahvila, peliautomaatteja Corona-Biljardi Eerikinkatu 11, Helsinki Puh. 09) Poolpöytää 1 Snookerpöytä Stadin paras pelipaikka - 3 Snookerpöytää - 9 Poolpöytää - 1 Kaisapöytä Baari, darts ym. Et. Hesperiankatu HELSINKI Puh. (09) Tämä ilmoituspaikka on vapaana. Ota yhteyttä liittoon puh. (09) Avoinna: Ma-Pe 11-02, La-Su Perämiehenkatu 6-8, Helsinki (09) baribal@elisanet.fi Viikkokisat: Ti 10-pallo klo ja to 9-pallo klo TIKKURILAN URHEILUTALO VANTAA Puh. (09) , kpl Kaisapöytää 3 kpl 9-jalan Poolpöytää 5 kpl 8-jalan Poolpöytää Avoinna: ark la-su Kaisan viikkokisat torstaisin klo biljardi 3/2011

17 Pool tuloksia Pool mestis Rg HyvBK 1 Makkonen, Petri HyvBK 16 2 Tarvainen, Jukka Samuli KBK 13 3 Virtanen, Vesa-Ville Ritz 10 3 Laaksonen, Kim TBik 10 5 Hakala, Kimmo Richard HyvBK 8 5 AL-marayati, Abbas PPP 8 5 Virtanen, Valtteri Ritz 8 5 Laakso, Pauli Nikolai TyBi 8 9 Heiskanen, Aki GCueS 6 9 Pekkanen, Hannu TBik 6 9 Määttä, Mika GCueS 6 9 Karttunen, Sami Tapio BCL 6 9 Valkama, Ville Veikko GCueS 6 9 Pekonen, Tero Tapio LP Makkonen, Marko Petteri HyvBK 6 9 Turkulainen, Olli Mikael IP Mäkelä, Jari LP Ahola, Sami K-UBK 4 17 Siekkinen, Jani Ritz 4 17 Valkila, Toni Santeri GCueS 4 17 Myllymäki, Miikka Matias PmPA 4 17 Mikkola, Tony KBK 4 17 Tanttu, Patrick John Bari 4 17 Leppänen, Jarno LP Simojoki, Markku Tapani HyvBK 3 25 Autero, Einari Markus GCueS 3 25 Ohtonen, Joonas Play 3 25 Taavila, Arto Janne Erik LP Jokinen, Sami TBK 3 25 Joukainen, Toni LP Koski, Mikko KBK 3 25 Poikkijoki, Marika EBK 3 33 Uski, Jani Juhani BK 2 33 Hartikainen, Marko Story 2 33 Hirvonen, Miikka Kristian HyvBK 2 33 Huttunen, Jesse Waltteri PmPA 2 33 Järvinen, Samu Nestori BK 2 33 Kivelä, Jesse PmPA 2 33 Ahola, Jarno Petteri EBK 2 33 Haverinen, Juho K HyvBK 2 33 Virrankoski, Aapo WPBC 2 33 Heino, Riku Tapani HyvBK 2 33 Rosendahl, Jesse Story 2 33 Ervasti, Kari Antti NB 2 Pool 1 div länsi Rg RocBC 1 Sallinen, Janne TyBi 16 2 Aalto, Jyrki PBK 13 3 Räsänen, Sakari Esko TyBi 10 3 Viiala, Tuomas Juhani RocBC 10 5 Koivumäki, Juhani RocBC 8 5 Eräpuro, Janne PBK 8 5 Leppä, Ville RocBC 8 5 Rantanen, Antti PBK 8 9 Pajula, Rami GCueS 6 9 Stenfors, Jarkko Olavi PBK 6 9 Savolainen, Joni RocBC 6 9 Terho, Tommi Mikael FoBia 6 13 Viitanen, Ville Veikko TyBi 4 13 Raittio, Lauri Bilis 4 13 Honkanen, Lari Eerik PBK 4 13 Lehtonen, Mikko-Pekka WPBC 4 17 Käpylä, Harri Antero RocBC 2 17 Morelius, Jan Veli TBik 2 17 Leija, Ilkka Oskari EBiK 2 17 Kuula, Markku FoBia 2 17 Lehtinen, Jari Play 2 17 Kankaanranta, Jussi FoBia 2 17 Pehkonen, Aino Mari GCueS 2 17 Kallioinen, Marko Play 2 25 Myllymäki, Niko Kristian TyBi 1 25 Leskinen, Timo Tapani Siima 1 Pool 1 div itä Rg Lokit Porvoo 1 Nykänen, Jouni Tapio Luna 16 2 Viitala, Niko Pelika 13 3 Kyhyräinen, Joni MSC 10 3 Kaipainen, Janne Lokit 10 5 Veikkanen, Saku BCL 8 5 Särkisilta, Jesse EBK 8 5 Kännö, Juhani Rolli 8 5 Malm, Roni Viktor KRB 8 9 Kuismin, Markus Christian BK 6 9 Vainio, Kalle Lokit 6 9 Kaksonen, Henri Bari 6 9 Kauppinen, Mikko EBK 6 9 Turunen, Jouni LP Kamotskin, Kimmo Tapani Lokit 6 9 Vesterinen, Hannu Hermanni EBK 6 9 Annanmäki, Aleksi Luna 6 17 Hyvönen, Samuli BCK 4 17 Haapakoski, Jukka Tapio KBK 4 17 Pylkkänen, Lasse MSC 4 17 Roitto, Kalle BK 4 17 Ojala, Seppo Sakari Story 4 17 Mattila, Antti Juha Jaakko MBK 4 17 Ahonen, Rami HyvBK 4 17 Perttunen, Sami Petteri Story 4 25 Suikkanen, Petri Antero IP Marsalo, Jiri HyvBK 3 25 Piipponen, Eetu BCK 3 25 Salomaa, Jussi Ville MSC 3 25 Kuitunen, Ari MBK 3 25 Lindroos, Tomi Tapani EBK 3 25 Nguyen van, Hop Hop JamP 3 25 Ahvonen, Petri Henrik BrL 3 33 Laaksonen, Juha Tapani HyvBK 2 33 Pietarila, Ari Kristian Lokit 2 33 Chung, Keni Köngi BK 2 99 Ahola, Jarno Petteri EBK 6 99 Simojoki, Markku Tapani HyvBK 5 Tulokset ja rankinglistat Pool 2 div länsi Rg Biljardikahvila 1 Pohjanen, Jukka Petteri SaBik 16 2 Halminen, Raimo RocBC 13 3 Tamminen, Timo PBK 10 3 Tähtinen, Henri TBK 10 5 Sandelin, Mika Kristian PBK 8 5 Nieminen, Matti Leevi Olavi NoBil 8 5 Vulli, Janne TBK 8 5 Oravainen, Emmi JBS 8 9 Limo, Jukka Pekka KK Sinervo, Ari Mikael Bilis 6 9 Lindholm, Eero EBiK 6 9 Wiss, Janne TBK 6 9 Vaari, Paavo Ilari TBK 6 9 Saariaho, Sami Siima 6 9 Vaherto, Ville PPP 6 9 Kolehmainen, Kai Joakim RBC 6 17 Lahtinen, Joonas NoBil 4 17 Aaltonen, Sami Kristian Bilis 4 17 Tuparinne, Teemu Antero TBK 4 17 Setälä, Jarkko Risto Juhani PBK 4 17 Hammais, Eero PBK 4 17 Haaslahti, Pasi Oskari TBik 4 17 Laaksonen, Mika J TBK 4 17 Jukkola, Aki Juhani NoBil 4 25 Järvinen, Mika Kristian RocBC 3 25 Vainikainen, Eetu FoBia 3 25 Hellgren, Ville-Matti PBK 3 25 Seppänen, Mika RocBC 3 25 Rosten, Janina Kristiina TBiK 3 25 Parilo, Samu Juhani FoBia 3 25 Luoma-aho, Jori FoBia 3 33 Törmänen, Juuso Matias PBK 2 33 Blomqvist, Marika KK Marjomäki, Viljami Siima 2 33 Matilainen, Tuukka Tuomas JSBK 2 33 Myller, Jami Johan KK Tuominen, Niko Sebastian GCueS 2 33 Sulamäki, Riku PBK 2 33 Korpi, Olli WPBC 2 Pool 2 div itä Rg KBK 1 Lehto, Mika Antero Story 16 2 Mälkönen, Jouko Pelika 13 3 Koso, Ismo Story 10 3 Kapanen, Aki Story 10 5 Hämäläinen, Sami Mikael HyvBK 8 5 Komi, Tuomas Mikael EBK 8 5 Saloheimo, Joonas Mikael EBK 8 5 Tolppala, Mika Antero LP Wikström, Ben Christian Luna 6 9 Wetterstrand, Sami Petteri BCL 6 9 Lindström, Tommy KRB 6 9 Svensk, Miikka Ritz 6 9 Laurila, Vesa Jaakko HyvBK 6 9 Salovaara, Jesse Johannes BK 6 9 Uusitalo, Petri HyvBK 6 9 Rautoja, Ville Sakari BCL 6 17 Kaltula, Antti PiBK 4 17 Castrén, Joonas Bari 4 17 Salomäki, Heikki Jussi HyvBK 4 17 Tomminen, Marko JamP 4 17 Koskela, Ville BCL 4 17 Maliniemi, Risto-Heikki Luna 4 17 Uski, Toni Juhani BK 4 17 Toivonen, Jyri EBK 4 25 Knuuttila, Krista Marjatta Story 3 25 Holtari, Elisa Story 3 25 Söderholm, Tom PiBK 3 25 Korhonen, Sami Henri Bari 3 25 Jokela, Matti Kalevi KBK 3 25 Lopperi, Jonne Markus BK 3 25 Paajanen, Mikko EBK 3 25 Hilpinen, Tero Bari 3 33 Aittola, Konsta Story 2 33 Vainio, Sauli Mikael Luna 2 33 Luttinen, Marko BK 2 33 Wardi, Bennie EBK 2 33 Oksanen, Teemu Pelika 2 Pool 3 div itä Rg BCK 1 Leppiaho, Markus Matias BrL 16 2 Levo, Juha EP 13 3 Hiltunen, Janne BCK 10 3 Tanskanen, Markku Antero JoKK 10 5 Karjalainen, Mika BCK 8 5 Pärssinen, Eelis Story 8 5 Holopainen, Jari Spool 8 5 Kanerva, Markus Pelika 8 9 Mäkelä, Samu Severi EP 6 9 Hämäläinen, Matti Juhani EBK 6 9 Parkkinen, Mika Petri BCK 6 9 Kolehmainen, Marko EP 6 9 Kettunen, Janne Kalervo MeiBK 6 9 Ikonen, Sami BrL 6 9 Alho, Janne EBK 6 9 Vainikka, Jarkko BCL 6 17 Toropainen, Tuomas Risto Olavi JoKK 4 17 Hirvonen, Pasi Sakari BCL 4 17 Puustinen, Vesa EBK 4 17 Salonen, Pasi Story 4 17 Honkanen, Joni Pelika 4 17 Paakkunainen, Joni Niko JoKK 4 17 Kärkkäinen, Markku BCK 4 17 Timonen, Antti Pelika 4 25 Savolainen, Georg Story 3 25 Talander, Keijo Kalevi BCK 3 25 Okko, Veli-Pekka Sakari BCL 3 25 Työrinoja, Samuli Story 3 25 Kujala, Sami Story 3 25 Heinonen, Sami Henri KBK 3 25 Mustonen, Eija Story 3 25 Alen, Mikko Kalervo Lokit 3 33 Karlsson, Daniel John, Kristian KRB 2 33 Tiainen, Henri Olavi Story 2 33 Mäntysaari, Jani Olli IP Stepanoff, Jari Antero BCK 2 33 Miettinen, Mira Marika BCK 2 33 Varpiola, Risto Matias JoKK 2 33 Korhonen, Jari Mikael KBK 2 33 Seppänen, Pentti Severi Story 2 33 Johansson, Veikka BCL 2 33 Koskelainen, Jouko LP Forsström, Peter BB 2 33 Manninen, Marko Tapio EP 2 33 Nieminen, Ilari Sebastian Ritz 2 33 Haapanen, Mari Johanna HyvBK 2 49 Uronen, Olli Armas Lokit 1 10 pallo SM yleinen 1. Virtanen Valtteri Ritz 2. Al Marayati Abbas TyBi 3. Makkonen Petri HyvBk Pekonen Tero LP Iivonen Jussi MSC Siekkinen Jani Ritz Kivelä Jesse PmPA Keihola Kai RBC 9. Tarvainen Jukka KBK Heiskanen Aki G-Cues Hartikainen Marko Story Stark Mika EBK 13. Haverinen Juho HyvBk Veikkanen Saku BCL Laakso Pauli TyBi Virrankoski Aapo WPBC 17. Kännö Juhani Rolli Vainio Kalle Lokit Siekkinen Timo Ritz Turkulainen Olli IP-97 Pekkanen Hannu TBiK Virtanen Vesa-Ville Ritz Valkama Ville G-Cues Vuorinen Joni Luna 25. Myllymäki Miikka PmPA Hämäläinen Ville BCL Rosendahl Jesse Story Nykänen Jouni Luna Vesterinen Hannu EBK Karttunen Sami BCL Annanmäki Aleksi Luna Perttunen Sami Story Ahonen Mikko Poikkijoki Marika Hiltunen Matti Kaksonen Henri Lehtimäki Mika Huttunen Jesse Mäkelä Jari Ojala Seppo Laurila Vesa Haapakoski Jukka Hämäläinen Sami Leppänen Jarno Pohjanen Jukka Kyhyräinen Joni Levo Juha Masalin Jonas Laaksonen Juha Svensk Miikka Savolainen Joni Ervasti Kari Kamotskin Kimmo Savolainen Georg Komi Tuomas Piipponen Eetu Paajanen Mikko Uski Jani Särkisilta Jesse Makkonen Marko Holopainen Jari Tolppala Mika Kuismin Markus Leppiaho Markus Nyyla Arto Tamminen Timo Saloheimo Joonas Kuivasniemi Jarmo Jokela Matti Koski Mikko Heino Riku Hietala Lauri Salovaara Jesse Nordberg Mikael Aalto Jyrki Mattila Antti Hakolampi Petri Kauppinen Mikko Turunen Jouni Hammais Eero Tiainen Henri Korhonen Jari Honkanen Lari Ahonen Rami Järvinen Samu Timonen Antti Salonen Pasi Engblom Jani Kuitunen Ari Taavila Arto Makelä Samu Pietarila Ari Malm Roni Puustinen Vesa Piippo Kari Niemi Jani 6-0 Mälkönen Jouko Kujala Sami Lindroos Tomi Meghjee Kasim Kolehmainen Marko Wetterstrand Sami Repola Jere Salomaa Jussi Pyykkönen Santtu Luttinen Marko Seppänen Mika Työrinoja Samuli Lehtoviita Henri Nieminen Ilari Pärssinen Eelis Seppänen Pentti Matilainen Tuukka Uusitalo Petri Manninen Marko Alho Janne Salomäki Heikki Hannes Jaanek Kuismin Jermu Pihlajamaa Jyri Ahvonen Petri Knuuttila Krista Järvelä Janne Marjamäki Antti Puumalainen Vili Setälä Jarkko Forsström Peter Kanerva Markus Holtari Elisa Oksanen Teemu Korhonen Sami Lehto Mika Ikonen Sami Tomminen Marko Uski Toni Castrén Joonas Okko Veli-Pekka Hilpinen Tero Hämäläinen Matti Aittola Konsta Tulokset ja rankinglistat

18 9 pallo SM yleinen 1. Ohtonen Joonas Play 2. Turkulainen Olli IP Hakala Kimmo HyvBK Laakso Pauli TyBi 5. Mannila Antti Play Al-Marayati Abbas PPP Autero Einari Gcues Virtanen Valtteri Ritz 9. Heiskanen Aki Gcues Pekonen Tero LP-90 Ervasti Kari NB Karttunen Sami BCL Tarvainen Jukka KBK Laaksonen Kim Tbik Rautiainen Marko Play Virtanen Vesa-Ville Ritz 17. Perttunen Sami Story Oikarinen Esa JBS Mikkola Tony KBK Siekkinen Jani Ritz Makkonen Marko HyvBK Iivonen Jussi MSC Huttunen Jesse PmPA Vähäsarja Jaakko KBK Kyhyräinen Joni MSC Pulkkinen Samppa BCL Kivelä Jesse PmPA Taavila Arto LP-90 Kamotskin Kimmo Lokit Virrankoski Aapo WPBC Vilponen Joni LP-90 Hämäläinen Ville BCL Annanmäki Aleksi Luna Pylkkänen Lasse MSC Loponen Risto RB Valkila Toni TyBi Heikkilä Jari JBS Leppänen Jarno LP-90 Laine Ville Gcues Koski Mikko KBK Haapakoski Jukka KBK Engblom Jani Luna Poikkijoki Marika EBK Jokinen Sami TBK Keihola Kai RBC Lyyra Pessi JBS Mäkelä Jari LP-90 Myllymäki Miikka PmPA Viitala Niko Pelika Renard Alex NoBil Kallioinen Marko Players Mattila Antti MBK Tamminen Timo PBK Nieminen Ilari Ritz Salomaa Jussi MSC Pyykönen Santtu Luna Ojala Seppo Story Kaksonen Henri Bari Nieminen Kimmo Lspool Levo Juha EP Pöyhönen Aki BK Rossi Teemu Gcues Turunen Jouni LP-90 Toivo Henri LP Pietarila Ari Lokit Alho Janne EBK Lindroos Tomi EBK Masalin Jonas KK-79 Rouhiainen Jani LP-90 Saku Veikkanen BCL Toivonen Jyri EBK Svensk Miikka Ritz Savolainen Georg Story Hämäläinen Simo HyvBK Lahtinen Joonas NoBil Matilainen Tuukka JSBK Hyvönen Samuli BCK Mäkelä Julius EP Ruotsalainen Mikko EP Joki Jaakko JBS Käpylä Harri RocBC Jokela Matti KBK Mälkönen Jouko Pelika Ahonen Mikko KBK Leija Ilkka EBiK Sallinen Janne TyBi Hietanen Janne Gcues Lehtinen Jari Players Rönn Mika KBK Hiltunen Matti Story Karvonen Max Bari Pimenoff Sebastian EP Loponen Harri MBK Hammais Eero PBK Timonen Antti Pelika Heino Riku HyvBK 97- Mäkelä Samu EP Liimatta Jouni LP-90 Wetterstrand Sami BCL Vartiainen Johanna BCL Hämäläinen Sami HyvBK Vaherto Ville PPP Ahokas Mikko HyvBK Räsänen Sakari TyBi Korpi Olli WPBC Työrinoja Samuli Story Seppänen Pentti Story Mäntysaari Jani IP-97 Korhonen Jari KBK Forsström Peter BB Järvelä Janne TBK Terho Tommi Fobia Marsalo Jiri HyvBK Kolehmainen Marko EP Saaranen Riikka BCL Oravainen Emmi JBS Pisto Mikko LP-90 Tulokset ja rankinglistat SM naiset 8 pallo Ritz 1 Poikkijoki, Marika EBK 20 2 Vähäsöyrinki, Pia LP Saaranen, Riikka Saila Kristiina BCL 16 3 Knuuttila, Krista Marjatta Story 16 5 Tiihonen, Tuija KuBS 10 5 Panula, Tuuliina Kirsi HyvBK 10 7 Itkonen, Nina Cecilia BCS 8 7 Oravainen, Emmi JBS 8 9 Lindholm, Anu Helena HBK 4 9 Tietäväinen, Emmi Piritta K-UBK 4 9 Argillander, Tanja BrL 4 9 Phan, Thi lien PiBK 4 13 Holtari, Elisa Story 2 13 Purmonen, Eini JamP 2 13 Konu, Annika JamP 2 13 Andrianova, Lioubov PPP 2 17 Sinisalo, Mira Marianne LP Voutilainen, Kirsi -Maria Story 1 17 Moilanen, Jenny HyvBK 1 17 Viinikainen, Maarit EP 1 17 Frosterus, Marjella Christine Ritz 1 SM naiset 10 pallo Vähäsöyrinki, Pia LP Knuuttila, Krista Marjatta Story 18 3 Oravainen, Emmi JBS 16 3 Rosten, Janina Kristiina TBiK 16 5 Frosterus, Marjella Christine Ritz 10 5 Panula, Tuuliina Kirsi HyvBK 10 7 Tietäväinen, Emmi Piritta K-UBK 8 7 Lindholm, Anu Helena HBK 8 9 Saarinen, Laura Eliisabet HyvBK 4 9 Viinikainen, Maarit EP 4 9 Jokinen, Johanna K-UBK 4 9 Eklund, Tuula Luna 4 13 Argillander, Tanja BrL 2 13 Voutilainen, Kirsi -Maria Story 2 13 Sinisalo, Mira Marianne LP Andrianova, Lioubov PPP 1 SM naiset 9-pallo Ritz 1 Poikkijoki, Marika EBK 20 2 Saaranen, Riikka Saila Kristiina BCL 18 3 Saimen, Jenni Kristiina Ritz 16 3 Oravainen, Emmi JBS 16 5 Panula, Tuuliina Kirsi HyvBK 10 5 Frosterus, Marjella Christine Ritz 10 7 Tietäväinen, Emmi Piritta K-UBK 8 7 Phan, Thi lien PiBK 8 9 Knuuttila, Krista Marjatta Story 4 9 Andrianova, Lioubov PPP 4 9 Evans, Anja Orvokki Pelika 4 9 Argillander, Tanja BrL 4 13 Karvonen, Emilia Jenni JamP 2 13 Tiihonen, Tuija KuBS 2 13 Virtanen, Janna Helena Story 2 13 Voutilainen, Kirsi -Maria Story 2 17 Viinikainen, Maarit EP 1 17 Sinisalo, Mira Marianne LP-90 1 SM MN40 10 pallo LP-90 1 Korkka, Marko Mikael KouBK 20 2 Korpela, Simo VSB 18 3 Määttä, Mika GCueS 16 3 Rantanen, Antti PBK 16 5 Koso, Ismo Story 14 5 Vaari, Paavo Ilari TBK 14 5 Keskinen, Kauko GCueS 14 5 Kuivasniemi, Jarmo BB 14 9 Hiltunen, Janne BCK 8 9 Järvinen, Juha-Matti VSB 8 9 Vanhala, Matti Juhani KaKa 8 9 Siekkinen, Timo Antero Ritz 8 13 Saarinen, Jari LP Aaltonen, Ari Juhani VSB 6 13 Toroi, Pekka BCK 6 13 Parkkinen, Mika Petri BCK 6 17 Nordberg, Mikael Caj Ritz 4 17 Vähäsöyrinki, Pia LP Sinisalo, Mika Tapio VIP 4 17 Rantala, Reijo LP Taavila, Arto Janne Erik LP Niemelä, Jouni Tapani TBK 4 17 Stepanoff, Jari Antero BCK 4 17 Okko, Veli-Pekka Sakari BCL 4 25 Tikkanen, Ari EBK 2 25 Talander, Keijo Kalevi BCK 2 25 Leskinen, Timo Tapani Siima 2 25 Keinonen, Kari Olavi Siima 2 25 Lehto, Petteri EBK 2 25 Pesonen, Markku TBiK 2 25 Vainio, Risto Juhani TBK 2 25 Alho, Janne EBK 2 33 Vehman, Aki Tapani MDM 1 33 Frosterus, Marjella Christine Ritz 1 SM MN40 9-pallo Players 1 Korpela, Simo VSB 0 1 Keskinen, Kauko GCueS 0 3 Tähti, Jouni Ritz 16 3 Hartikainen, Marko Story 16 5 Lehtinen, Jari Play 14 5 Niemelä, Jouni Tapani TBK 14 5 Vähäsöyrinki, Pia LP Siekkinen, Timo Antero Ritz 14 9 Koso, Ismo Story 8 9 Alho, Janne EBK 8 9 Kuivasniemi, Jarmo BB 8 9 Saarinen, Jari LP Määttä, Mika GCueS 6 13 Koite, Mika Pelika 6 13 Aaltonen, Ari Juhani VSB 6 13 Järvinen, Juha-Matti VSB 6 17 Leskinen, Timo Tapani Siima 4 17 Toroi, Pekka BCK 4 17 Sallinen, Janne TyBi 4 17 Okko, Veli-Pekka Sakari BCL 4 Tulokset ja rankinglistat 17 Hildonen, Tapani TBiK 4 17 Hiltunen, Janne BCK 4 17 Pohjanen, Jukka Petteri SaBik 4 17 Stepanoff, Jari Antero BCK 4 25 Rantala, Reijo LP Arminen, Harri LP Talander, Keijo Kalevi BCK 2 SM MN50 10 pallo EBK 1 Virta, Olavi NoBil 20 2 Grahn, Henry PB 18 3 Träff, Tuomo EBK 16 3 Koivumäki, Simo Jaakko RocBC 16 5 Hupli, Hannu Siima 10 5 Kivirinta, Jari Bari 10 7 Kaivola, Ari Väinö EP 8 7 Ahola, Risto EBK 8 9 Nuutinen, Mauno Juhani EP 4 9 Kähönen, Matti Bari 4 9 Sahlsten, Timo Olavi EP 4 9 Rautakoura, Jouni HBK 4 13 Hakkola, Esko Ilmari VSB 2 13 Paasivirta, Vesa PPP 2 13 Savolainen, Markku Tapio BCK 2 13 Lehtonen, Timo Bari 2 17 Hietala, Lauri Johannes Bari 1 17 Viinikainen, Maarit EP 1 17 Hepo-oja, Harri TAK 1 17 Merikivi, Sari Helena EP 1 17 Elg, Pertti JamP 1 SM MN50 9 pallo Bari 1 Lehtonen, Timo Bari 0 1 Paasivirta, Vesa PPP 0 3 Koivumäki, Simo Jaakko RocBC 16 3 Heinonen, Jari Antero GCueS 16 5 Vaari, Paavo Ilari TBK 14 5 Virta, Olavi NoBil 14 5 Sahlsten, Timo Olavi EP 14 5 Lehdikko, Kari Tapani SeBK 14 9 Sinkkonen, Markku Story 8 9 Hakkola, Esko Ilmari VSB 8 9 Kaivola, Ari Väinö EP 8 9 Hupli, Hannu Siima 8 13 Elg, Pertti JamP 6 13 Nuutinen, Mauno Juhani EP 6 13 Kähönen, Matti Bari 6 13 Grahn, Henry PB 6 17 Merikivi, Sari Helena EP 4 17 Hietala, Lauri Johannes Bari 4 17 Viinikainen, Maarit EP 4 17 Nordberg, Mikael Caj Ritz 4 SM MN60 10 pallo EBK 1 Järvinen, Olli Siima 20 2 Granö, Alf VSB 18 3 Rantanen, Mikko Juhani GCueS 16 3 Järvinen, Matti Siima 16 5 Laine, Hannu Juhani B Bari 10 5 Väänänen, Reima Ilmari TAK 10 7 Lähteenmäki, Heikki Allan C-PL 8 7 Kärmeniemi, Seppo BCL 8 9 Kalliomäki, Pentti EBK 4 9 Termonen, Kari VIP 4 9 Ahia, Veli-Matti JamP 4 9 Repo, Markku Juhani EP 4 13 Termonen, Pertti VIP 2 13 Mäenvirta, Jukka JamP 2 SM MN60 9 pallo Bari 1 Rantanen, Mikko Juhani GCueS 20 2 Kangas, Olof Bari 18 3 Järvinen, Olli Siima 16 3 Ahia, Veli-Matti JamP 16 5 Termonen, Pertti VIP 10 5 Laine, Hannu Juhani B Bari 10 7 Kärmeniemi, Seppo BCL 8 7 Termonen, Kari VIP 8 9 Lähteenmäki, Heikki Allan C-PL 4 9 Granö, Alf VSB 4 9 Repo, Markku Juhani EP 4 Pool Juniorit 16 v Rg 6 GCueS 1 Huttunen, Jesse Waltteri PmPA 16 2 Piipponen, Eetu BCK 13 3 Myllymäki, Miikka Matias PmPA 10 3 Myllymäki, Niko Kristian TyBi 10 5 Puumalainen, Vili BrL 6 5 Pyykönen, Santtu Luna 6 7 Kivelä, Jesse PmPA 4 7 Renard, Alex NoBil 4 7 Aro-Heinilä, Tuomas Samuel NoBil 4 SM Juniorit 16 v 10 pallo EBK 1 Piipponen, Eetu BCK 20 2 Myllymäki, Miikka Matias PmPA 18 3 Renard, Alex NoBil 16 3 Lehto, Tomi EBK 16 5 Huttunen, Jesse Waltteri PmPA 10 5 Kivelä, Jesse PmPA 10 7 Pyykönen, Santtu Luna 8 7 Puumalainen, Vili BrL 8 9 Virtanen, Janna Helena Story 4 SM Juniorit 16 v 9 pallo GCueS 1 Kivelä Jesse PmPA 20 2 Piipponen Eetu BCK 18 3 Veikkanen Saku BCL 16 3 Huttunen Jesse PmPA 16 5 Myllymäki Miikka PmPA 10 5 Renard Alex NoBil 10 7 Puumalainen Vili BrL 8 7 Plahcy Daniel NoBil 8 9 Pyykönen Santtu Luna 4

19 Ranking Pool Mestaruussarja 1 Makkonen, Petri HyvBK Heiskanen, Aki GCueS Virtanen, Valtteri Ritz 89 4 Tarvainen, Jukka Samuli KBK 84 5 AL-marayati, Abbas PPP 83 6 Iivonen, Jussi Pekka MSC 73 7 Laaksonen, Kim TBik 72 8 Turkulainen, Olli Mikael IP Pekonen, Tero Tapio LP Siekkinen, Jani Ritz Hämäläinen, Ville Eino Ilmari BCL Laakso, Pauli Nikolai TyBi Kivelä, Jesse PmPA Hakala, Kimmo Richard HyvBK Virrankoski, Aapo WPBC Karttunen, Sami Tapio BCL Virtanen, Vesa-Ville Ritz Hartikainen, Marko Story Autero, Einari Markus GCueS Valkama, Ville Veikko GCueS Leppänen, Jarno LP Poikkijoki, Marika EBK Ervasti, Kari Antti NB Makkonen, Marko Petteri HyvBK Ohtonen, Joonas Play Mäkelä, Jari LP Taavila, Arto Janne Erik LP Hirvonen, Miikka Kristian HyvBK Mikkola, Tony KBK Pekkanen, Hannu TBik Huttunen, Jesse Waltteri PmPA Valkila, Toni Santeri GCueS Myllymäki, Miikka Matias PmPA Uski, Jani Juhani BK Koski, Mikko KBK Haverinen, Juho K HyvBK Heino, Riku Tapani HyvBK Järvinen, Samu Nestori BK Stark, Mika Juhani EBK Määttä, Mika GCueS Juva, Markus Ritz Joukainen, Toni LP Ahola, Sami BBC Rosendahl, Jesse Story Tanttu, Patrick John Bari Jokinen, Sami TBK Rautiainen, Marko Tapani Play Sellberg, Stefan Erik WPBC Eronen, Sampo Ritz 8 50 Nybacka, Jani Kristian PBK 6 51 Ahola, Jarno Petteri EBK 4 52 Simojoki, Markku Tapani HyvBK 3 53 Salonen, Mika Siima 2 54 Mällinen, Juha Ritz 2 55 Kinnunen, Tuomo WPBC 2 Ranking Pool 1.Div Länsi 1 Räsänen, Sakari Esko TyBi 90 2 Viiala, Tuomas Juhani RocBC 72 3 Aalto, Jyrki PBK 66 4 Masalin, Jonas Esko KK Leppä, Ville RocBC 49 6 Laine, Ville GCueS 49 7 Rossi, Teemu Kalevi GCueS 48 8 Eräpuro, Janne PBK 48 9 Oikarinen, Esa Juhani JBS Honkanen, Lari Eerik PBK Mäenpää, Juho Michael TyBi Morelius, Jan Veli TBik Terho, Tommi Mikael FoBia Savolainen, Joni RocBC Hietanen, Janne Klaus GCueS keihola, kai RBC Marjamäki, Antti TSK Kallioinen, Marko Play Käpylä, Harri Antero RocBC Viitanen, Ville Veikko TyBi Uusipere, Juho-Antti KK Somero, Sami Antero GCueS Räisänen, Sami Veikko GCueS Raittio, Lauri Bilis Sallinen, Janne TyBi Rautiainen, Marko Tapani Play Mannila, Antti Henrik Play Keskinen, Kauko GCueS Leija, Ilkka Oskari EBiK Leskinen, Timo Tapani Siima Koivumäki, Juhani RocBC Pajula, Rami GCueS Lehtinen, Jari Play Stenfors, Jarkko Olavi PBK Rantanen, Antti PBK Kataja, Sami EBiK Lyyra, Pessi JBS Kuula, Markku FoBia Pehkonen, Aino Mari GCueS Myllymäki, Niko Kristian TyBi Korpela, Simo VSB Riiki, Tomi WPBC Jokiranta, Mika Petteri Play Lahti, Markku Juhani GCueS 9 45 Lehtimäki, Mika TKS 8 46 Lehtonen, Mikko-Pekka WPBC 6 47 Schmandt, Dennis Mikael GCueS 6 48 Lahti, Sami Jaakko WPBC 5 49 Kankaanranta, Jussi FoBia 5 50 Huttunen, Jesse Waltteri PmPA 4 51 Käpylä, Janne SeBK 3 52 Tähti, Jouni Ritz 2 Ranking Pool 1.Div Itä Nykänen, Jouni Tapio Luna Veikkanen, Saku BCL 97 Tulokset ja rankinglistat Pool rankinglistat 3 Kyhyräinen, Joni MSC 86 4 Perttunen, Sami Petteri Story 85 5 Turunen, Jouni LP Kaksonen, Henri Bari 69 7 Annanmäki, Aleksi Luna 58 8 Hiltunen, Matti Story 56 9 Marsalo, Jiri HyvBK Ahonen, Mikko Matias KBK Särkisilta, Jesse EBK Kamotskin, Kimmo Tapani Lokit Ahonen, Rami HyvBK Vainio, Kalle Lokit Salomaa, Jussi Ville MSC Pylkkänen, Lasse MSC Kännö, Juhani Rolli Nguyen van, Hop Hop JamP Loponen, Risto Sakari RB Viitala, Niko Pelika Laaksonen, Juha Tapani HyvBK Lindroos, Tomi Tapani EBK Kauppinen, Mikko EBK Pöyhönen, Aki BK Pulkkinen, Samppa BCL Kuismin, Markus Christian BK Kaipainen, Janne Lokit Ojala, Seppo Sakari Story Paajanen, Juha Markku BBC Vesterinen, Hannu Hermanni EBK Suikkanen, Petri Antero IP Siekkinen, Timo Antero Ritz Malm, Roni Viktor KRB Vuorinen, Joni Juhani Luna Mattila, Antti Juha Jaakko MBK Haapakoski, Jukka Tapio KBK Toivo, Henri LP Piipponen, Eetu BCK Syrjä, Olli Samuli Luna Saaranen, Riikka Saila Kristiina BCL Ahola, Jarno Petteri EBK Toropainen, Ari Juhani KBK Manninen, Jori PVK Chung, Keni Köngi BK Kuivasniemi, Jarmo BB Suokas, Jani Tapio BrL Vähäsarja, Jaakko Antero KBK Nyyla, Arto Olli Ilmari Story Ahvonen, Petri Henrik BrL Pietarila, Ari Kristian Lokit Hyvönen, Samuli BCK Manninen, Ilkka Antero Story Parkkila, Sami BBC Kuitunen, Ari MBK Toivonen, Jarno LP Vedenpää, Topias Kristiaani HyvBK Pasanen, Ville Ritz Simojoki, Markku Tapani HyvBK Roitto, Kalle BK Vilponen, Joni LP Ngo, Thang Minh PiBK 9 62 Ahokas, Mikko HyvBK 7 63 Kemppi, Tommi Kristian Story 6 64 Loponen, Harri Juhani MBK 6 65 Rantala, Reijo LP Jääskeläinen, Kari Ilkka MSC 4 67 Pisto, Mikko LP Tahvanainen, Jukka Story 4 69 Hämäläinen, Simo Matti Tapio HyvBK 4 70 Salo, Jani Mikael BCL 3 71 Surakka, Ville LP Kaustinen, Mikko Rolli 3 73 Tahvanainen, Markku Story 3 74 Muru, Ville Samuli Story 2 75 Kiiliäinen, Jukka Spool 2 Ranking Pool 2.Div Länsi 1 Hammais, Eero PBK 70 2 Pohjanen, Jukka Petteri SaBik 70 3 Limo, Jukka Pekka KK Nuutio, Tero Alexander GCueS 57 5 Halminen, Raimo RocBC 57 6 Tamminen, Timo PBK 53 7 Saariaho, Sami Siima 48 8 Korpi, Olli WPBC 47 9 Vaari, Paavo Ilari TBK Aaltonen, Sami Kristian Bilis Vaherto, Ville PPP Sinervo, Ari Mikael Bilis Nieminen, Matti Leevi Olavi NoBil Lindholm, Eero EBiK Setälä, Jarkko Risto Juhani PBK Oravainen, Emmi JBS Virtanen, Jarno Juhani GCueS Hellgren, Ville-Matti PBK Vainikainen, Eetu FoBia Luoma-aho, Jori FoBia Seppänen, Mika RocBC Lindqvist, Niko SaBik Matilainen, Tuukka Tuomas JSBK Sulamäki, Riku PBK Lahtinen, Joonas NoBil Jukkola, Aki Juhani NoBil Tyykilä, Ville Jari Olavi EBiK Kolehmainen, Kai Joakim RBC Wiss, Janne TBK Haavisto, Joni johannes Bilis Haaslahti, Pasi Oskari TBik Järvinen, Mika Kristian RocBC Palo, Janne SeBK Vuorinen, Esa Juhani WPBC Kukkaisniemi, Petri Antero GCueS Törmänen, Juuso Matias PBK Leinonen, Teppo EBiK Jokinen, Sebastian Sakari Bilis Risku, Pasi PPP Tuparinne, Teemu Antero TBK Tuomi, Mikko KK Ojala, Riku Petteri Bilis Lärka, Mathias Karl Emil WPBC Sandelin, Mika Kristian PBK Paavola, Teppo Tapani EBiK Suorsa, Kimmo Olavi NB Salonen, Tomi Juhani EBiK Siljander, Miku NB Blomqvist, Johan WPBC Pihlajamaa, Jyri Kristian EBiK Heinonen, Jarno TBik Niemelä, Jouni Tapani TBK Tuominen, Mika RocBC Järvelä, Janne TBK Koite, Mika Pelika Tähtinen, Henri TBK Salmi, Petri RocBC 9 58 Parilo, Samu Juhani FoBia 9 59 Alasaarela, Vesa GCueS 9 60 Einola, Sami GCueS 8 61 Kuopio, Antti TBK 8 62 Salonmaa, Jarno JBS 8 63 Vulli, Janne TBK 8 64 Heikkilä, Jari JBS 8 65 Lampela, Johannes PPP 7 66 Elonen, Mertsi Matti SaBik 7 67 Forsten, Jyri Kristian GCueS 6 68 Gröhn, Anssi RBC 6 69 Keinonen, Kari Olavi Siima 6 70 Koho, Pekka TBik 6 71 Renard, Alex NoBil 6 72 Marjomäki, Viljami Siima 5 73 Kaivonen, Tero GCueS 5 74 Paloviita, Jarmo PBK 4 75 Koivumäki, Simo Jaakko RocBC 4 76 Vaherto, Valtteri Matti Jalmari JBS 4 77 Laaksonen, Mika J TBK 4 78 Moisio, Esko Kalervo Play 4 79 Wankka, Jani WPBC 4 80 Joki, Jaakko JBS 4 81 Itkonen, Arto Ilari BCS 3 82 Aarnio, Seppo Mikael NoBil 3 83 Sillman, Jari BCS 3 84 Valkama, Antti Mikael RocBC 3 85 Rosten, Janina Kristiina TBik 3 86 Isotupa, Artturi LBK 3 87 Rantanen, Mikko Juhani GCueS 2 88 Jokitie, Jesse GCueS 2 89 Blomqvist, Marika KK Nylén, Jonathan WPBC 2 91 Tuominen, Niko Sebastian GCueS 2 92 Myller, Jami Johan KK Itkonen, Nina Cecilia BCS 2 94 Huupponen, Janne SaBik 2 95 Vainio, Risto Juhani TBK 2 96 Isotupa, Artturi Olli Olavi Bilis 0 Ranking Pool 2.Div Itä 1 Komi, Tuomas Mikael EBK 80 2 Hämäläinen, Sami Mikael HyvBK 75 3 Laurila, Vesa Jaakko HyvBK 69 4 Tolppala, Mika Antero LP Lehto, Mika Antero Story 60 6 Jokela, Matti Kalevi KBK 57 7 Uusitalo, Petri HyvBK 57 8 Wetterstrand, Sami Petteri BCL 55 9 Svensk, Miikka Ritz Engblom, Jani Luna Saloheimo, Joonas Mikael EBK Wikström, Ben Christian Luna Castrén, Joonas Bari Härkönen, Vesa Ritz Salomäki, Heikki Jussi HyvBK Sydänmaanlakka, Saku Matti RB Uski, Toni Juhani BK Koskela, Ville BCL Toivonen, Jyri EBK Rouhiainen, Jani LP Kapanen, Aki Story Oksanen, Teemu Pelika Paajanen, Mikko EBK Korhonen, Sami Henri Bari Koso, Ismo Story Tomminen, Marko JamP Söderholm, Tom PiBK Knuuttila, Krista Marjatta Story Kivivasara, Samuli Ville C-PL Kaltula, Antti PiBK Mälkönen, Jouko Pelika Luttinen, Marko BK Salovaara, Jesse Johannes BK Lopperi, Jonne Markus BK Vuorinen, Niko MDM Holtari, Elisa Story Hilpinen, Tero Bari Kelokaski, Jouni Antero EBK Lindström, Tommy KRB Vartiainen, Johanna Kristiina BCL Liimatta, Jouni Antero LP Stenhammar, Tuomo C-PL Laine, Hannu Juhani B Bari Kuismin, Jermu Severi BCK Kauppinen, Mikko Antero LP Maliniemi, Risto-Heikki Luna Karvonen, Max Bari Auvinen, Jari JamP Panula, Tuuliina Kirsi HyvBK Lehtonen, Timo Bari Wardi, Bennie EBK Rautoja, Ville Sakari BCL Rauvala, Leo Luna 8 54 Nordberg, Mikael Caj Ritz 8 55 Aittola, Konsta Story 6 56 Lakka, Juuso KouBK 6 57 Rautiainen, Jyri RB 6 58 Paananen, Jari JamP 4 59 Karhunen, Timo Petteri HyvBK 3 60 Vainio, Sauli Mikael Luna 2 Tulokset ja rankinglistat

20 Ranking Pool 3.Div Itä 1 Levo, Juha EP 91 2 Leppiaho, Markus Matias BrL 66 3 Mäkelä, Samu Severi EP 60 4 Alho, Janne EBK 57 5 Salonen, Pasi Story 53 6 Holopainen, Jari Spool 52 7 Kolehmainen, Marko EP 48 8 Niemi, Jani Tapio C-PL 46 9 Timonen, Antti Pelika Savolainen, Georg Story Lepistö, Tomi KRB Kettunen, Janne Kalervo MeiBK Nieminen, Ilari Sebastian Ritz Manninen, Marko Tapio EP Vastapuu, Antti Olavi BB Pärssinen, Eelis Story Kujala, Sami Story Lehtoviita, Henri Ritz Ikonen, Sami BrL Työrinoja, Samuli Story Kärkkäinen, Markku BCK Puustinen, Vesa EBK Tanskanen, Markku Antero JoKK Tietäväinen, Emmi Piritta BBC Seppänen, Pentti Severi Story Haapanen, Mari Johanna HyvBK Hämäläinen, Matti Juhani EBK Honkanen, Joni Pelika Valkama, Mikko KBK Halme, Ville KBK Koskelainen, Jouko LP Kanerva, Markus Pelika Träff, Tuomo EBK Mäntysaari, Jani Olli IP Karlsson, Daniel John, Kristian KRB Tiainen, Henri Olavi Story Hakolampi, Petri KBK Verho, Kalle Petteri Bari Mustonen, Eija Story Nieminen, Kimmo Petteri LS Pool Toropainen, Tuomas Risto Olavi JoKK Kuosmanen, Petri Jouko Lokit Okko, Veli-Pekka Sakari BCL Puumalainen, Vili BrL Repola, Jere Matias JamP Ihander, Miika BBC Vanninen, Vesa Matti KouBK Rönn, Mika Antero KBK Johansson, Veikka BCL Hyvönen, Niko HBK Saario, Mikko Ritz Meghjee, Kasim Ritz Forsström, Peter BB Mäkelä, Julius EP Alen, Mikko Kalervo Lokit Aalto, Eelis Johannes BK Hynninen, Janne Tapani MDM Korhonen, Jari Mikael KBK Vehman, Aki Tapani MDM Heinonen, Sami Henri KBK Pannula, Teemu BB Paakkunainen, Joni Niko Petteri JoKK Paaso, Otto Luna Knight, Paul Juhani BBC Vainikka, Jarkko BCL Hirvonen, Pasi Sakari BCL Mäenpää, Mikael Spool Mäkilä, Markus Tapani Bari Salo, Ville IBK Rauta-aho, Mikko EP Heittokangas, Matti Mikael BB Mikkonen, Petri Kalevi MeiBK Lindholm, Anu Helena HBK Pulkkinen, Petri Mikael KBK Fahlenius, Henri Ritz Tikkanen, Ari EBK Ignatius, Janne JoKK Jehkonen, Seppo Story Vauhkonen, Matti HBK Hiltunen, Janne BCK Baranov, Sergei Pelika Timonen, Sami Heikki Samuli Pelika Uronen, Olli Armas Lokit Raijas, Joona Atte Samuli IP Meriläinen, Tero JamP 9 86 Pyykönen, Santtu Luna 9 87 Tukiainen, Jouni Antero JamP 9 88 Moilanen, Jenny HyvBK 9 89 Piippo, Kari EP 9 90 Jokinen, Johanna BBC 9 91 Karjalainen, Mika BCK 8 92 Kuutamo, Kai 8 93 Vainio, Ville EP 8 94 Falck, Henrik Magnus MDM 8 95 Hietala, Lauri Johannes Bari 8 96 Laitila, Juha HyvBK 7 97 Ahia, Veli-Matti JamP 7 98 Määttä, Markku EBK 7 99 Paalasmaa, Jani Pelika Pirtelä, Joni Antero Johannes Lokit Sundholm, Tuukka BBC Saira, Tero HyvBK Kartal, Naif BB Parkkinen, Mika Petri BCK Lindholm, Ville Rolli Mattila, Nesto LP Haaranen, Mikko Gerkman, Tero VIP Muurainen, Jussi Pelika Helin, Laura Marjut Isabella Pelika Elg, Keijo JamP Varpiola, Risto Matias JoKK Hjerppe, Pentti BCL Bergman, Konsta Petja KKBK Koikkalainen, Tuomo Tapani JoKK 5 Tulokset ja rankinglistat 116 Anttila, Mikko Pelika Alamäki, Jaakko Antero LK Ruotsalainen, Mikko Matti Juhani EP Lunatsarski, David LP Pimenoff, Sebastian EP Siponkoski, Olli Pelika Holm, Miika BBC Laukkanen, Jiri LP Kainulainen, Mika Olavi EP Jääskeläinen, Harri Olavi Lokit Talander, Keijo Kalevi BCK Lehto, Petteri EBK Koukku, Lasse C-PL Paakkarinen, Aleksi KRB Tynkkynen, Lasse LP Valtonen, Mika Pelika Silverberg, Mikko Pelika Jaanek, Hannes Bari Viertiö, Antti PiBK Vaattovaara, Toni LP Honkanen, Markus Bari Värtö, Antti Pelika Sinisalo, Mira Marianne LP Ngo, Thang Minh PiBK Miettinen, Mira Marika BCK Sopanen, Harri Pelika Stepanoff, Jari Antero BCK Alho, Leevi EBK Kauppinen, Jorma BB Lähteenmäki, Jussi Bari 0 Ranking Pool Naiset 1 Knuuttila, Krista Marjatta Story 81 2 Oravainen, Emmi JBS 72 3 Poikkijoki, Marika EBK 72 4 Saaranen, Riikka Saila Kristiina BCL 71 5 Panula, Tuuliina Kirsi HyvBK 70 6 Saimen, Jenni Kristiina Ritz 62 7 Vähäsöyrinki, Pia LP Phan, Thi lien PiBK 41 9 Tietäväinen, Emmi Piritta BBC Frosterus, Marjella Christine Ritz Itkonen, Nina Cecilia BCS Holtari, Elisa Story Vartiainen, Johanna Kristiina BCL Argillander, Tanja BrL Eklund, Tuula Luna Evans, Anja Orvokki Pelika Rosten, Janina Kristiina TBik Voutilainen, Kirsi -Maria Story Viinikainen, Maarit EP Jokinen, Johanna BBC Andrianova, Lioubov PPP Lindholm, Anu Helena HBK Tiihonen, Tuija KuBS Karvonen, Emilia Jenni JamP Moilanen, Jenny HyvBK 6 26 Sinisalo, Mira Marianne LP Nieminen, Anne LS Pool 6 28 Hakala, Julia Pelika 6 29 Konu, Annika JamP 4 30 Helin, Laura Marjut Isabella Pelika 4 31 Haverinen, Hanna C-PL 4 32 Mustonen, Eija Story 4 33 Saarinen, Laura Eliisabet HyvBK 4 34 Koivisto, Johanna Maarit Irene HyvBK 4 35 Purmonen, Eini JamP 2 36 Virtanen, Janna Helena Story 2 37 Liski, Tuula Mirjami EP 2 38 Simpura, Emmi BCL 2 39 Toivari, Hannele KouBK 1 40 Miettinen, Mira Marika BCK 0 Ranking Pool MN40 1 Määttä, Mika GCueS Koso, Ismo Story 88 3 Vaari, Paavo Ilari TBK 77 4 Siekkinen, Timo Antero Ritz 71 5 Kuivasniemi, Jarmo BB 64 6 Keskinen, Kauko GCueS 64 7 Korpela, Simo VSB 61 8 Tamminen, Jari Tapio TBK 54 9 Saarinen, Jari LP Sinisalo, Mika Tapio VIP Tähti, Jouni Ritz Toroi, Pekka BCK Hartikainen, Marko Story Niemelä, Jouni Tapani TBK Alho, Janne EBK Pohjanen, Jukka Petteri SaBik Hiltunen, Janne BCK Stepanoff, Jari Antero BCK Järvinen, Juha-Matti VSB Rantanen, Antti PBK Aaltonen, Ari Juhani VSB Rantala, Reijo LP Vähäsöyrinki, Pia LP Parkkinen, Mika Petri BCK Korkka, Marko Mikael KouBK Rauta-aho, Mikko EP Nordberg, Mikael Caj Ritz Talander, Keijo Kalevi BCK Salmi, Petri RocBC Kettunen, Janne Kalervo MeiBK Aitamäki, Timo Tapani Ritz Mettälä, Pasi Pekka KK Lehtinen, Jari Play Tuominen, Mika RocBC Piippo, Kari EP Vanhala, Matti Juhani KaKa Lindström, Tommy KRB Vehman, Aki Tapani MDM Huupponen, Janne SaBik Leskinen, Timo Tapani Siima Karjalainen, Mika BCK Vulli, Janne TBK 10 Tulokset ja rankinglistat 43 Kilpivaara, Pasi EBK Okko, Veli-Pekka Sakari BCL 8 45 Panula, Tuuliina Kirsi HyvBK 8 46 Laaksonen, Mika J TBK 8 47 Vainio, Risto Juhani TBK 7 48 Arminen, Harri LP Frosterus, Marjella Christine Ritz 7 50 Falck, Henrik Magnus MDM 6 51 Tikkanen, Ari EBK 6 52 Hildonen, Tapani TBik 6 53 Laine, Hannu Juhani B Bari 6 54 Koite, Mika Pelika 6 55 Lehtonen, Timo Bari 4 56 Taavila, Arto Janne Erik LP Hjort, Timo EP 4 58 Sallinen, Janne TyBi 4 59 Eräpuro, Janne PBK 4 60 Laine, Kim Ritz 4 61 Tarkkonen, Reima KRB 4 62 Lehto, Petteri EBK 3 63 Eklund, Tuula Luna 3 64 Mikkonen, Petri Kalevi MeiBK 3 65 Viinikainen, Maarit EP 3 66 Lehdikko, Kari Tapani SeBK 2 67 Mattila, Nesto LP Keinonen, Kari Olavi Siima 2 69 Heinämäki, Marko Antero GCueS 2 70 Liski, Tuula Mirjami EP 2 71 Pesonen, Markku TBik 2 72 Hietala, Lauri Johannes Bari 1 73 Vuorinen, Nina TBK 1 74 Hakala, Reijo VSB 1 75 Jehkonen, Seppo Story 1 76 Heikkinen, Jari Pekka BCK 1 Ranking Pool MN50 1 Koivumäki, Simo Jaakko RocBC Grahn, Henry PB 91 3 Virta, Olavi NoBil 80 4 Träff, Tuomo EBK 59 5 Sahlsten, Timo Olavi EP 58 6 Haverinen, Aki Stars 54 7 Heinonen, Jari Antero GCueS 42 8 Hupli, Hannu Siima 37 9 Rantanen, Mikko Juhani GCueS Hakkola, Esko Ilmari VSB Paasivirta, Vesa PPP Kivirinta, Jari Bari Kaivola, Ari Väinö EP Viinikainen, Maarit EP Elg, Pertti JamP Kähönen, Matti Bari Sinkkonen, Markku Story Laine, Hannu Juhani B Bari Ijäs, Markku Juhani HyvBK Kiveliö, Aarno C-PL Hepo-oja, Harri TAK Merikivi, Sari Helena EP Vaari, Paavo Ilari TBK Lehdikko, Kari Tapani SeBK Övermark, Kari VSB Lehtonen, Timo Bari Nuutinen, Mauno Juhani EP Pikkarainen, Keijo PiBK Karvonen, Reijo Kalevi VIP 8 30 Savolainen, Markku Tapio BCK 8 31 Ahola, Risto EBK 8 32 Tainio, Jarmo PVK 6 33 Hietala, Lauri Johannes Bari 5 34 Rautakoura, Jouni HBK 4 35 Riikonen, Kari PiBK 4 36 Nordberg, Mikael Caj Ritz 4 37 Kujansuu, Antero LS Pool 2 38 Salmela, Jukka Antero PiBK 2 39 Paavola, Kari Juhani EP 2 40 Mulari, Heimo PiBK 1 41 Reinikainen, Tarja Tuulikki EP 1 Ranking Pool MN60 1 Järvinen, Olli Siima Kolari, Pekka FoBia 98 3 Ahia, Veli-Matti JamP 92 4 Termonen, Pertti VIP 82 5 Lappalainen, Pentti Stars 63 6 Rantanen, Mikko Juhani GCueS 56 7 Termonen, Kari VIP 49 8 Kärmeniemi, Seppo BCL 45 9 Järvinen, Matti Siima Granö, Alf VSB Lähteenmäki, Heikki Allan C-PL Kangas, Olof Bari Laine, Hannu Juhani B Bari Repo, Markku Juhani EP Väänänen, Reima Ilmari TAK Kalliomäki, Pentti EBK Kauppinen, Jorma BB Mäenvirta, Jukka JamP 8 19 Loukiainen, Jorma EP 6 20 Riikonen, Kari PiBK 3 21 Laalo, Pirjo EP 2 Ranking Pool Juniorit 16 1 Piipponen, Eetu BCK Kivelä, Jesse PmPA Huttunen, Jesse Waltteri PmPA Myllymäki, Miikka Matias PmPA Pyykönen, Santtu Luna 54 6 Puumalainen, Vili BrL 50 7 Renard, Alex NoBil 32 8 Veikkanen, Saku BCL 29 9 Pöyhönen, Aki BK Lehto, Tomi EBK Plachy, Daniel NoBil Aro-Heinilä, Tuomas Samuel NoBil Myllymäki, Niko Kristian TyBi Lopperi, Jonne Markus BK 6 15 Virtanen, Janna Helena Story 4

21 Snooker tuloksia Snooker 1-sarja Rg JSBK 1 Esa Oikarinen JBS 2 Jyri Virtanen KK-79 3 Tero Suvanto RBC 4 Marko Rautiainen Play 5 Antti Silvo Pessi Lyyra JBS Antti Mannila Play Mika Hummelin Pelika 9 Aki Suutari GCueS Antti Tolvanen Ritz Timo T Tiusanen Petteri Heikkilä JBS Marko Virtanen HyvBK Kari Lehdikko SeBK Snooker rankinglistat Tulokset ja rankinglistat Henrik Öhrnberg JSBK Jari Heikkilä JBS 17 Janne Merivirta Jaakko Joki JBS Ville Tuomala KK-79 Petri Kopponen GCueS Risto Paatelainen JSBK Veikko Hannula Ritz Snooker 1-sarja Rg KK-79 1 Antti Silvo 2 Janne Häkkinen 3 Jyri Virtanen KK-79 Mika Karhu 5 Jukka Tahvanainen Story Janne Hummastenniemi Tero Suvanto RBC Snooker rankinglista 1. sarja Sija Nimi Seura RG1 RG2 RG3 RG4 RG5 RG6 SM Yht 1 Antti Silvo Robin Hull KK Jyri Virtanen KK Tero Suvanto RBC Mika Karhu Antti Mannila Play Janne Häkkinen Timo T Tiusanen Esa Oikarinen JBS Pessi Lyyra JBS Antti Tolvanen Ritz Aki Suutari GCueS Petri Kopponen GCueS Jukka Tahvanainen Story Janne Merivirta Markku Hämäläinen Ritz Jukka Rusi KK Juho-Antti Uusipere KK Johannes Kauhanen KK Kimmo Lång KK Magnus Glader KK Juha Erkinmikko BCL Seppo Ojala Sami Karttunen BCL Jarno Åman JSBK Timo Hemmi KK Esa Kaikumaa TSK Snooker rankinglista 2. sarja sija pelaaja seura RG1 RG2 RG3 RG4 RG5 1. % Yht 1 Marko Virtanen HyvBK Kai Kuutamo Esa Hakanen Olli-Pekka Virho KK Vesa-Ville Virtanen Ritz Jani Kananen GCueS Jani Venäläinen JSBK Jarno Sillvan Bilis Marko Rautiainen Play Petri Penttinen KBK Petteri Heikkilä JBS Antti Ikonen Aleksi Tenkula HyvBK Jari Heikkilä JBS Juha Lehto SaBik Kari Lehdikko SeBK Tuomas Särmälä Ritz Kai Salmi KK Mika Hummelin Pelika Jussi Salonkari JBS Jukka Haapakoski KBK Snooker rankinglista 3. sarja E sija pelaaja seura Rg 1 RG2 RG3 RG4 RG5 1. % 2 % Yht 1 Ville Tuomala KK Veikko Hannula Ritz Seppo Jehkonen Story Jaakko Joki JBS Onni Vaininen KK Juhana Hautala KK Mikko Haaranen Pentti Pällijeff Jesse Huttunen PmPA Kimmo Saarinen RocBC Lasse Aurala BK Atte Husu Mertsi Elonen SaBik Ano Vilén BrL Heikki Elomaa SaBik Jarno Ahola EBK Niko Lindqvist SaBik Olli Varis Matti Väätäinen JSBK Jussi Iivonen Story Toni Mamia SaBik Ngyen Van Hop JamP Henrik Öhrnberg JSBK Olli Suomalainen Bari Tony Silvan KK Antti Liekari KK Janne Hummastenniemi Jani Siekkinen Ritz Ilkka Manninen Story Sami Heinonen KBK Petteri Laaksonen Story Anton Häggblom KK Tommi Hautanen KK Risto Paatelainen JSBK Kenneth Solja Ritz Vesa Vanninen KouBK Ari Toropainen KBK Jan Morelius Tbik Petteri Räty KK Marika Blomqvist KK Tulokset ja rankinglistat Jukka Rusi KK-79 9 Kai Kuutamo Jarno Sillvan Bilis Timo T Tiusanen Olli-Pekka Virho KK-79 Antti Tolvanen Ritz Marko Virtanen HyvBK Aki Suutari GCueS Ilkka Manninen Story 17 Jesse Huttunen PmPA Jani Kananen GCueS Onni Vaininen KK-79 Janne Merivirta Esa Hakanen Seppo Jehkonen Story Juhana Hautala KK-79 Ville Tuomala KK-79 Juho-Antti Uusipere KK-79 Magnus Glader KK-79 Veikko Hannula Ritz Snooker 1-sarja SM KK-79 1 Robin Hull KK-79 2 Antti Mannila Play 3 Jyri Virtanen KK-79 Juha Erkinmikko BCL 5 Jani Venäläinen JSBK Mika Karhu Pessi Lyyra JBS Janne Häkkinen 9 Tero Suvanto RBC Timo T Tiusanen Esa Oikarinen JBS Sami Karttunen BCL Kimmo Lång KK-79 Antti Silvo Vesa-Ville Virtanen Ritz Onni Vaininen KK Magnus Glader KK-79 Vesa Vanninen KouBK Ari Toropainen KBK Juha Lehto SaBik Petri Kopponen GCueS Jani Kananen GCueS Markku Hämäläinen Ritz Jarno Sillvan Bilis Jukka Haapakoski KBK Jukka Rusi KK-79 Antti Tolvanen Ritz Juho-Antti Uusipere KK-79 Kai Kuutamo Niko Lindqvist SaBik Esa Kaikumaa TSK Seppo Jehkonen Story 33 Jaakko Joki JBS Esa Hakanen Olli-Pekka Virho KK-79 Kenneth Solja Ritz Janne Merivirta Pentti Pällijeff Mertsi Elonen SaBik Harri Sillanpää KK-79 Antti Ikonen Jukka Tahvanainen Story Atte Husu Juhana Hautala KK-79 Ville Tuomala KK-79 Veikko Hannula Ritz Marko Ilola BCL Snooker 2- sarja Rg Jarno Sillvan Bilis 2 Kai Kuutamo 3 Marko Makkonen HyvBK 4 Jani Kananen GCueS 5 Vesa-Ville Virtanen Ritz 6 Miikka Hirvonen HyvBK 7 Mikko Haaranen 8 Olli-Pekka Virho KK-79 9 Sami Hämäläinen HyvBK Antti Ikonen Marko Virtanen HyvBK Riku Heino HyvBK Pekka Tuorila Aleksi Tenkula HyvBK Esa Hakanen Pentti Pällijeff 17 Seppo Jehkonen Story Veikko Hannula Ritz Heikki Salomäki HyvBK Olli Suomalainen Bari Ano Vilén BrL Lasse Aurala BK Atte Husu Snooker 3-sarja Etelä Rg Jesse Huttunen PmPA 2 Olli Varis 3 Heikki Elomaa SaBik Mertsi Elonen SaBik 5 Pentti Pällijeff Toni Mamia SaBik 7 Mikko Haaranen Oskar Lind 9 Seppo Jehkonen Story Olli Suomalainen Bari 11 Jaakko Vähäsarja KBK Ville Tuomala KK-79 Jussi Iivonen Atte Husu Veikko Hannula Ritz Snooker 3-sarja Etelä-P Rg JSBK 1 Jaakko Joki JBS 2 Seppo Jehkonen Story 3 Henrik Öhrnberg JSBK Emmi Oravainen JBS 5 Matti Väätäinen JSBK Veikko Hannula Ritz Juho Mikkola JSBK Lasse Aurala BK 9 Ville Tuomala KK-79 Taavi Luoma JBS

22 Tulokset ja rankinglistat 41 Matti Jokela KBK Marko Ilola BCL Tuomas Karppinen KK Samuli Työrinoja Story Emmi Oravainen JBS Matti Hiltunen Story Timo Granqvist Harri Sillanpää KK Lauri Reima TBK Marko Makkonen HyvBK Oskar Lind Juho Mikkola JSBK Krista Knuuttila Story Eelis Pärssinen Story Petri Asikainen KK Toni Hannula KK Risto Ante KK Jaakko Vähäsarja KBK Taavi Luoma JBS Pasi Kilpivaara EBK Niko Nyman JSBK Miikka Hirvonen HyvBK Joonas Castrén Bari Rikhard Sanaksenaho KK Iiro Sirkiä KK Petri Kotaviita KK Sami Einola GCueS Sami Hannula KK Markku Määttä EBK Tuomo Träff EBK Jaakko Alamäki LK Sebastian Silfverberg EBK Tuomas Komi EBK Sami Hämäläinen HyvBK Riku Heino HyvBK Pekka Tuorila Sami Ikonen Pelika Jouni Ritari Ville Hakkarainen EBK Heikki Salomäki HyvBK Snooker rankinglista juniorit Sija Nimi Seura RG1 RG2 RG3 1. % 2. % 3. % Yht 1 Olli-Pekka Virho KK Aleksi Tenkula HyvBK Ano Vilén Pelika Petteri Laaksonen Story Jussi Iivonen Story Jesse Huttunen PmBA Tommi Hautanen KK Teppo Veikkanen HyvBK Kara tuloksia Kara Rg 4, KK-79 1 Hannula, Toni Tapani KK Suni, Harri HyvBK Koponen, Markku HSK Hannula, Sami KK Soinisalo, Tapio Olavi KK Rousi, Erik KK Häggblom, Anton KK Karppinen, Tuomas Olavi KK Sanaksenaho, Riku TBK 60 Kara SM Johannes Kauhanen KK Eero Hämäläinen TBK 3. Tapio Soinisalo KK Jussi Tyrkkö GCueS 5. SAMI HANNULA KK ANTON HÄGGBLOM KK ERIK ROUSI KK-79 Kara rankinglista Ranking Kara Yleinen 1 Hämäläinen, Eero TBK Hannula, Toni Tapani KK Virtanen, Jyri Tapio KK Soinisalo, Tapio Olavi KK Hannula, Sami KK Louhi, Lasse KK Häggblom, Anton KK Fagerström, Ari Leo KK Kauhanen, Johannes KK Ahola, Jarno Petteri EBK Suni, Harri HyvBK Räty, Petteri Henri KK Tuominen, Saku TBK Koponen, Markku HSK Hynninen, Samuli KK Tyrkkö, Jussi Oskari GCueS Rousi, Erik KK Pöysti, Markku KK Karppinen, Tuomas Olavi KK Sanaksenaho, Riku TBK Hull, Robin KK Laurinen, Ville Antti All-in Häkkinen, Janne Mikael Tiusanen, Timo Tapio 51 Pyramidi SM Ahola Jarno 2. Rask Roope 3. Matero Marko Ahola Joni 5. Koponen Markku Nykänen Juho 7. Rautiainen Marko Pekkola Janne 9. Saarinen Santeri Pesola Kristian Parikka Tero Palvimo Simo Pyramidi tuloksia 8. ARI FAGERSTRÖM KK HARRI SUNI HYVBK 10. KIM LAAKSONEN TBIK 11. SAMULI HYNNINEN KK PETTERI RÄTY KK JARNO AHOLA EBK 14. TONI HANNULA KK JYRI VIRTANEN KK Juoperi Mika Salovaara Jesse Lukkari Juuso Juola Mika 17. Roitto Kalle Saarinen Ari Chung Keni Knus Jan Hellström Jon Ulmanen Jaakko Simojoki Markku Wiiala Mikko 25. Jäntti Joni Harju Jukka Tainio Jarmo Pyramidi Rg 6, OBK 1 Rautiainen, Marko Tapani Play 16 2 Nykänen, Juho Tapani KaKa 13 3 Matero, Marko Tuomo,Juhani KaKa 10 3 Pesola, Kristian Paul PRSK 10 5 Gynther, Mika SeBK 8 5 Pitkälä, Toni OBK 8 5 Kohtala, Reijo OBK 8 5 Juola, Mika Eerik OBK 8 9 Kaijansaari, Simo OBK 6 9 Tertsunen, Simo OBK 6 9 Broström, Teemu Pelika 6 9 Anttila, Jani OBK 6 13 Karvonen, Kari OBK 4 13 Kokkaret, Raimo OBK 4 13 Timosaari, Kari OBK 4 13 Tunturi, Kari OBK 4 17 Karhu, Martti OBK 2 17 Rundelin, Markku OBK 2 17 Pesonen, Sakke OBK 2 17 Väisänen, Ossi OBK 2 17 Virtanen, Olli OBK 2 17 Sipola, Pentti OBK 2 17 Lyytikäinen, Pasi OBK 2 17 Hatunen, Hannu OBK 2 Pyramidi rankinglista Ranking Pyramidi Yleinen 1 Pekkola, Janne KaKa 57 2 Nykänen, Juho Tapani KaKa 50 3 Matero, Marko Tuomo,Juhani KaKa 42 4 Koponen, Markku HSK 36 5 Magzhanov, Avoubaker EBK 34 6 Ahola, Jarno Petteri EBK 32 7 Saarinen, Santeri EBK 24 8 Pesola, Kristian Paul PRSK 23 9 Komi, Tuomas Mikael EBK Kulmala, Pasi Olavi HyvBK Kaustinen, Mikko Rolli Juola, Mika Eerik OBK Sadovnikov, Albert EBK Mettälä, Pasi Pekka KK Parikka, Tero Tuomas P-HBK Hellström, Jon Mikael PPK Pitkälä, Toni OBK Rautiainen, Marko Tapani Play Pohjola, Petri HSK Knus, Jan Krister PPK Meronen, Valtteri PVK Kokkaret, Raimo OBK Timosaari, Kari OBK Saarinen, Ari EBK Andrianova, Lidia EBK Sipola, Pentti OBK Tainio, Jarmo PVK Kiviaho, Tero KoKa Ulmanen, Jaakko Pelika 8 30 Makkonen, Jorma KaKa 8 31 Tarvainen, Juha IBK 8 32 Kohtala, Reijo OBK 8 33 Vanhala, Matti Juhani KaKa 8 34 Kaikko, Mika RB 8 35 Keränen, Matti OBK 8 36 Gynther, Mika SeBK 8 37 Lyytikäinen, Pasi OBK 6 38 Jormanainen, Aki Tapio EBK 6 39 Korobeinikov, Andrei EBK 6 40 Honkanen, Marko Tapani JoKK 6 41 Malinen, Timo JoKK 6 42 Tertsunen, Simo OBK 6 43 Kuismin, Markus Christian BK 6 44 Kaijansaari, Simo OBK 6 45 Broström, Teemu Pelika 6 46 Träff, Tuomo EBK 6 47 Anttila, Jani OBK 6 48 Malm, Marcus Oskari KaKa 6 49 Ahola, Risto EBK 6 50 wiiala, mikko johannes BK 4 51 Saarinen, Jari LP Laitinen, Mikko KoKa 4 53 Tunturi, Kari OBK 4 54 Karvonen, Kari OBK 4 55 Järvinen, Samu Nestori BK 4 56 Harju, Jukka Risto EBK 3 57 Hämäläinen, Matti Juhani P PVK 3 58 Heino, Riku Tapani HyvBK 3 59 Palvimo, Simo BK 3 60 Ahlgren, Esa PRSK 2 61 Virtanen, Olli OBK 2 62 Heikkinen, Pertti PVK 2 63 Pesonen, Sakke OBK 2 64 Hatunen, Hannu OBK 2 65 Rundelin, Markku OBK 2 66 Mäkinen, Santeri I-HBS 2 67 Karhu, Martti OBK 2 68 Väisänen, Ossi OBK 2 69 Järvelä, Heikki Johannes KoKa 2 Kaisa tuloksia Kaisa Rg 10 Rovaniemi Hämäläinen, Mikko OBK Kallio, Kari Sakari RBK Gröhn, Mika RBK Kiviaho, Tero KoKa Hernesniemi, Pekka RKK Moskajärvi, Pentti Antero ToK Närä, Erkki Johannes RBK Liimatta, Auvo OBK Laitila, Juha HyvBK Gynther, Mika SeBK Karvo, Juhani RKK Lahtinen, Markku OBK Viitala, Matti OBK Soininen, Riku HyvBK Lisko, Ilkka RKK Pellikka, Heikki OBK Kärsämänoja, Tomi OBK Meriläinen, Mika RBK Hyvärinen, Kauko KeMK Peräntie, Esa Aarre ToK Laakso, Veli-Mikko RKK Paulin, Jyri RKK Nguyen, Hung RBK Lyytikäinen, Pasi OBK Kalliomäki, Pentti EBK Kaikkonen, Raimo RKK Tulkki, Jorma Vilho OBK Siilakka, Janne ToK Jaakola, Juha RBK Winberg, Asko RKK Pellinen, Jussi OBK Miettinen, Hannu RKK Voutilainen, Reijo Urmas EBK Kaakinen, Kari Pekka OBK Hämäläinen, Simo HyvBK Törmänen, Mika RKK Muhojoki, Pekka RKK Kaisa Rg 11 Red Ball Open Kulmala, Pasi Olavi HyvBK Vanninen, Vesa Matti KouBK Timonen, Jari RB Hänninen, Juho MBK Pasanen, Ville Ritz Rautiainen, Jyri RB Kihlman, Markus RB Kähkönen, Janne Kalervo RB Pöyhönen, Aki BK Ruuskanen, Jyrki LK Wiss, Janne TBK Rokkanen, Sami LK Auresto, Toma HyvBK Hakala, Kimmo Richard HyvBK Raivio, Kimmo RB Ijäs, Markku Juhani HyvBK Mettälä, Pasi Pekka KK Juhanila, Markku P-HBK Ivanoff, Mika HBK Olli, Markus KouBK Tuhkanen, Arto RBK Grünn, Lennart Vilhelm P-HBK Airaksinen, Niko HyvBK Helläkoski, Altti Kalevi EBK Knuuti, Aleksi HBK Cajander, Karo SaiBi Stenman, Eerik TAK Mattila, Nesto LP Larinen, Simo EBK Rautiainen, Marko Tapani Play Auvinen, Arto Eero Tapio RB Jarkko, Matti MLS Patjas, Vesa KouBK Talo, Laura Marjatta RB Thoménius, Kari Martti HBK Loponen, Risto Sakari RB Hirvonen, Miikka Kristian HyvBK Kankkunen, Timo Antti SaiBi Kontio, Jukka PRSK Sipiläinen, Jani Kristian LK Järvinen, Ari Juhani KTP Meronen, Valtteri PVK Viitala, Matti OBK Hämäläinen, Simo HyvBK Lahtinen, Harri Tapani P-HBK Hyrkkänen, Kari SaiBi Tiljander, Vesa SaiBi Kärsämänoja, Tomi OBK Korhonen, Martti MLS Lakka, Juuso KouBK Heinonen, Kari PVK Tainio, Jarmo PVK Suomalainen, Jari P-HBK Nikitin, Jyrki PVK Kiviaho, Tero KoKa Tulokset ja rankinglistat

23 56 Roslund, Jari RB Hämäläinen, Sami Mikael HyvBK Laitila, Juha HyvBK Soininen, Riku HyvBK Ahola, Ari Juhani KoKa kakko, ilpo JoKK Saarinen, Jari LP Voutilainen, Reijo Urmas EBK Laari, Jukka IBK Westman, Mona-Lisa RB Puntanen, Matti MBK Pollari, Kari armas HyvBK Hannukkala, Jussi HyvBK Vainikka, Mika SaiBi Englund, Jussi SaiBi Ruotsi, Pekka PVK Kaikko, Mika RB Kalliomäki, Pentti EBK Saarenpää, Ari KouBK Helanto, Janne PVK Martikainen, Klaus Sampo IBK Lähteenmäki, Kristian KouBK Heino, Riku Tapani HyvBK Kaisa Rg 12 Aprilli TOK 1 Kallio, Kari Sakari RBK Kaijansaari, Simo OBK Hämäläinen, Mikko OBK Hernesniemi, Pekka RKK Gröhn, Mika RBK Meriläinen, Mika RBK Tunturi, Kari OBK Liimatta, Auvo OBK Tainio, Jarmo PVK Moskajärvi, Pentti Antero ToK Heikkilä, Olli-Pekka NB Juola, Mika Eerik OBK Mikkonen, Timo OBK Närä, Erkki Johannes RBK Kiviaho, Tero KoKa Peräntie, Esa Aarre ToK Kuisma, Kalevi OBK Pellinen, Jussi OBK Hyttinen, Markku ToK Tertsunen, Simo OBK Hopeevaara, Ensio ToK Okkonen, Hannu OBK Laakso, Veli-Mikko RKK Kaakinen, Kari Pekka OBK Lahtinen, Markku OBK Kangas, Markku Einari ToK Tulkki, Jorma Vilho OBK Kajanne, Kari KeMK Karppanen, Teuvo ToK Kärsämänoja, Tomi OBK Siilakka, Janne ToK Viitala, Matti OBK Hyvärinen, Kauko KeMK Kaisa Rg 13 Tampere Cup Pasanen, Ville Ritz Suomalainen, Jari P-HBK Korhonen, Ilkka TKS Koponen, Markku HSK Komi, Tuomas Mikael EBK Grünn, Lennart Vilhelm P-HBK Lehtimäki, Mika TKS Juhanila, Markku P-HBK Lätti, Jani Maffi Kiviaho, Tero KoKa Tuhkanen, Arto RBK Laitila, Juha HyvBK Rautiainen, Jyri RB Ijäs, Markku Juhani HyvBK Juoperi, Mika Olavi TSK Knuuti, Aleksi HBK Nieminen, Marko Juhani PBK Ivanoff, Mika HBK Peltola, Kari PVK Ahola, Ari Juhani KoKa Sipiläinen, Jani Kristian LK Leppänen, Ari-Pekka TAK Hepo-oja, Harri TAK Ampuja, Tommi Tapani TAK Hämäläinen, Jesse PVK Pitkänen, Seppo TSK Ruotsi, Pekka PVK Viitala, Matti OBK Mäkelä, Heikki TAK Siren, Markku TAK Nyman, Pekka Timo Illmari JBS Nyman, Jarmo Kalevi JBS Thoménius, Kari Martti HBK Hämäläinen, Matti Juhani P PVK Tainio, Jarmo PVK Rontu, Tomi TAK Rantanen, Mikko Juhani GCueS Repo, Juha TSK Stenman, Eerik TAK Heinonen, Kari PVK Nikitin, Jyrki PVK Mettälä, Pasi Pekka KK Pöntinen, Erkki TAK Vainikka, Mika SaiBi Lahdenperä, Hannu PBK Kontio, Jukka PRSK Helanto, Janne PVK Larinen, Simo EBK Voutilainen, Reijo Urmas EBK Väänänen, Reima Ilmari TAK Tulkki, Jorma Vilho OBK Meronen, Valtteri PVK Kaisa SM yleinen Hirvonen, Miikka Kristian HyvBK 2 Rautiainen, Jyri RB 3 Stark, Mika Juhani EBK 4 Hakala, Kimmo Richard HyvBK 5 Makkonen, Marko Petteri HyvBK 6 Laaksonen, Kim TBik 7 Simojoki, Markku Tapani HyvBK 8 Hämäläinen, Simo Matti Tapio HyvBK 9 Vanninen, Vesa Matti KouBK 10 Pasanen, Ville Ritz 11 Tuhkanen, Arto RBK 12 Kaikkonen, Kimmo HyvBK 13 Timonen, Jari RB 14 Laine, Kim Ritz Tulokset ja rankinglistat 15 Suomalainen, Jari P-HBK 16 Kulmala, Pasi Olavi HyvBK 17 Kaikko, Mika RB 18 Hänninen, Juho MBK 19 Thoménius, Kari Martti Juhani HBK 20 Kallio, Kari Sakari RBK 21 Ijäs, Markku Juhani HyvBK 22 Ruuskanen, Jyrki LK 23 Marjamäki, Antti TSK 24 Koponen, Markku HSK 25 Laitila, Juha HyvBK 26 Ohtonen, Joonas Play 27 Kiviaho, Tero KoKa 28 Auresto, Toma HyvBK 29 Hämäläinen, Sami Mikael HyvBK 30 Grünn, Lennart Vilhelm P-HBK 31 Jarkko, Matti MLS 32 Lehtimäki, Mika TKS 33 Juhanila, Markku P-HBK 34 Kähkönen, Janne Kalervo RB 35 Jokinen, Sami TBK 36 Sipiläinen, Jani Kristian LK 37 Kontio, Jukka PRSK 38 Helanto, Janne PVK 39 Nikitin, Jyrki PVK 40 Pesola, Kristian Paul PRSK 41 Laatunen, Pekka KCM 42 Malm, Marcus Oskari KaKa 43 Ampuja, Tommi Tapani TAK 44 Pomell, Petri Johannes HyvBK 45 Tainio, Jarmo PVK 46 Heino, Riku Tapani HyvBK 47 Ahlgren, Esa PRSK 48 Nordblom, Aku TBK 49 Loponen, Risto Sakari RB 50 Komi, Tuomas Mikael EBK 51 Kovalainen, Jouko Petteri HBK 52 kakko, ilpo JoKK 53 Hellström, Jon Mikael PPK 54 Laurila, Vesa Jaakko HyvBK 55 Helläkoski, Altti Kalevi EBK 56 Pekkola, Janne KaKa 57 Koskinen, Tomi Johannes KoKa 58 Viiala, Mikko BK 59 Karttunen, Sami Tapio BCL 60 Tarvainen, Juha IBK 61 Ahola, Ari Juhani KoKa 62 Ritari, Jouni Juhani 63 Wiss, Janne TBK 64 Korhonen, Martti MLS 65 Saira, Tero HyvBK 66 Parikka, Tero Tuomas P-HBK 67 Mettälä, Pasi Pekka KK-79 Kaisa rankinglista 1 Kiviaho Tero KoKa 65 2 Pasanen Ville Ritz 57 3 Hämäläinen Mikko OBK 56 4 Hämäläinen Simo HyvBk 53 5 Ruuskanen Jyrki LK 49 6 Kallio Kari RBK 44 7 Koponen Markku HSK 42 8 Suomalainen Jari P-HBK 42 9 Vanninen Vesa KouBk Thoménius Kari HBK Kähkönen Janne RB Kulmala Pasi HyvBk Juhanila Markku P-HBK Laitila Juha HyvBk Hakala Kimmo HyvBk Mettälä Pasi KK Rautiainen Jyri RB Laine Kim Ritz Rokkanen Sami LK Ijäs Markku HyvBk Marjamäki Antti TSK Grünn Lennart P-HBK Helanto Janne PVK Tunturi Kari OBK Tainio Jarmo PVK Timonen Jari RB Hirvonen Miikka HyvBk Tuhkanen Arto RBK Vanhala Matti KaKa Komi Tuomas EBK Sipiläinen Jani LK Laaksonen Kim TBiK Hernesniemi Pekka RKK Gröhn Mika RBK Kaijansaari Simo OBK Saarinen Jari LP Auresto Toma HyvBk Meronen Valtteri PVK Hänninen Juho MBK Simojoki Markku HyvBk Jarkko Matti MLS Kontio Jukka PRSK Knuuti Aleksi HBK Tarvainen Juha IBK Lämsä Seppo OBK Kärsämänoja Tomi OBK Ahlgren Esa PRSK Räisänen Jorma WKS Pohjola Petri HSK Lahtinen Harri P-HBK Meriläinen Mika RBK Ruotsi Pekka PVK Nieminen Marko PBK Pekkanen Hannu TBiK Mäkinen Santeri I-HBS Lahtinen Markku OBK Wiss Janne TBK Liimatta Auvo OBK Kaikko Mika RB Rautakoura Jouni HBK Larinen Simo EBK Kosonen Jaakko LK Roitto Kalle BK Kovalainen Jouko HBK Kalliomäki Pentti EBK Nykänen Juho KaKa Pesola Kristian PRSK Pekkola Janne KaKa Ivanoff Mika HBK Helläkoski Altti EBK Lehtimäki Mika TSK Langenskjöld Fredrik Ritz 12 Tulokset ja rankinglistat 73 Loponen Risto RB Viitala Matti OBK Rask Roope MLS Kuisma Kalevi OBK Moskajärvi Pentti ToK Laitinen Pekka OBK Niemelä Juha KouBk Närä Erkki RBK Ahola Ari KoKa Voutilainen Reijo EBK Mahlio Jari KouBk Korhonen Ilkka TKS Peltola Kari PVK Vainikka Mika SaiBi Järvelä Heikki KoKa Kärnä Matti EBK 9 89 Rautiainen Marko Players 9 90 Tondi Juha KouBk 9 91 Hellström Jon PPK 9 92 Martikainen Klaus IBK 9 93 Tulkki Jorma OBK 9 94 Seppelin Tom HBK 8 95 Asikainen Petri KK Karttunen Timo KuBS 8 97 Surakka Heikki HBK 8 98 Kihlman Markus RB 8 99 Kangas Markku ToK Mattila Nesto LP Nyman Jarmo JBS Liuski Mikko OBK Korhonen Martti MLS Koskinen Tomi KoKa Nikitin Jyrki PVK Mussalo Joni BK Juoperi Mika TSK Pöyhönen Aki BK Auvinen Arto RB Kaikkonen Kimmo HyvBk Juola Mika OBK Karlsson Harri HyvBk Heinonen Kari PVK Pellikka Heikki OBK Patjas Vesa KouBk Makkonen Petri HyvBk Karttunen Sami BCL Olli Markus RB Kylmälä Jyrki OBK Alamäki Jaakko LK Lähteenmäki Kristian KouBk Gynther Mika SeBK Mäkinen Kari KoKa Mannila Antti Players Peräntie Esa ToK Heino Riku HyvBK Pomell Petri HyvBK Soininen Riku HyvBk Talo Laura RB Pollari Kari HyvBk Stark Reijo OBK Lätti Jani Maffi Ollila Hannu KouBk Laatunen Pekka KCM Harvistola Anssi EBK Paloma Jari OBK Koskinen Arvi OBK Tähtinen Henri TBK Valkama Jaakko KemBk Pesonen Mika IK Raivio Kimmo RB Nordblom Aku TBK Mikkonen Timo OBK Knus Jan PPK Ampuja Tommi TAK Pietikäinen Matti KaKa Makkonen Jorma KaKa Horn Teemu KCM Timosaari Kari OBK Kajanne Kari KemBk Roslund Jari RB Hämäläinen Heimo HBK Pullinen Jyrki KCM Ahokas Mikko HyvBk Kaija Jarmo WKS Jääskeläinen Kari MSC Lyytikäinen Pasi OBK Hämäläinen Sami HyvBk Moisanen Oiva OBK Nyman Pekka JBS Matero Marko KaKa Saarenpää Ari KouBk Pellinen Jussi OBK Tertsunen Simo OBK Laakso Veli-Mikko RKK Englund Jussi SaiBi Siilakka Janne ToK Kokko Henri JoKK Kiviranta Antti KuBS Ahola Joni EBK Kesti Pentti OBK Kelokaski Jouni EBK Koistinen Simo KCM Paajanen Juha K-UBK Särkisilta Jesse EBK Heiskanen Aki GCueS Heikkijä Olli-Pekka ToK Airaksinen Niko HyvBk Karvo Juhani RKK Sipola Pentti OBK Stenman Eerik TAK Alander Ahto HSK Hottola Janne IBK Sudensalmi Arto LK Laari Jukka IBK Leppänen Ari-Pekka TAK Hämäläinen Matti PVK Laitinen Mikko KoKa Kakko Ilpo JoKK Kaakinen Kari OBK Hyrkkänen Kari SaiBi Cajander Karo SaiBi Lounamaa Joonas EBK Stark Mika EBK Laine Kimmo KK Järvinen Samu BK Lahtinen Jarmo KouBK Huusko Ari Koka Leskelä Veikko OBK Hautalainen Jukka KouBk Pasanen Erno MBK Oinonen Mikko KuBS Lisko Ilkka RKK 3

24 204 Kohtala Reijo OBK Konttila Martti OBK Pessa Jari ToK Träff Teemu EBK Rajaniemi Juha NB Kokkaret Raimo OBK Hepo-oja Harri TAK Malinen Timo JoKK Asikainen Timo KCM Ahokas Jussi SaiBi Karjalainen Sami MBK Holopainen Jussi SeBK Forsblom Carl Johan HBK Kolari Pekka FoBia Muurimäki Tuomas PVK Korkiakoski Harri EBK Hyvärinen Kauko KemBk Majuri Panu RB Puntanen Matti MLS Westman Mona EBK Lehtonen Pekka KouBk Keto Vesa PPK Hämäläinen Jesse PVK Pitkänen Seppo TSK Malm Marcus KaKa Poikkijoki Marika EBK Ahola Risto EBK Rantanen Mikko GCueS Mäkelä Heikki TAK Kankkunen Timo SaiBi Anttila Niko HBK Sirén Markku TAK Pekkola Veijo KouBk Palmu Pekka OBK Saharinen Markku JoKK Järvinen Ari KTP Kemppinen Samppa TBK Kaustinen Mikko Rolli Keränen Matti OBK Anttila Timo OBK Paulin Jyri RKK Pohjanen Jukka SaBik Kantanen Juha WKS Hyttinen Markku ToK Tiljander Vesa SaiBi Malminen Juha IBK Harju Jukka EBK Nguyen Hung RBK Vulli Janne TBK Jyräs Petri KCM Laurila Vesa HyvBk Honkanen Marko JoKK Lallo Matti RKS Koski Kari KaKa Hopeevaara Ensio ToK Mehtälä Arto OBK Lakka Juuso KouBk Kaikkonen Raimo RKK Kero Perttu KouBk Piha Jussi EBK Makkonen Marko HyvBk Karvonen Kari OBK Wiiala Mikko Pelika Mäntylä Enska HSK Okkonen Hannu OBK Ohtonen Joonas Players Heinonen Tapio SaBik Mattila Antti MBK Rontu Tomi TAK Salo Ville IBK Salo Jari RB Ahmala Pauli OBK Rusi Jukka KK Laaksonen Jussi TBK Hatunen Hannu OBK Mannonen Mikko KaKa Lahdenperä Hannu PBK Liedes Jorma KoKa Chung Keni BK Haataja Heikki OBK Jaakola Juha RBK Puuska Kari HBK Vinberg Asko RKK Repo Juha TAK Lehtoviita Henri Ritz Träff Tuomo EBK Uusitalo Kari OBK Pikkuhookana Pekka OBK Miettinen Hannu RKK Ruikka Tuomo OBK Liuski Jarmo OBK Annola Aki PRSK Kivinen Arto KouBk Partti Ari MLS Tähtinen Erkki HSK Nissinen Tero KaKa Tuomi Mikko KK Pöntinen Erkki TAK Juvonen Pentti KemBk Ulmanen Jaakko Pelika Kuukka Olli SaiBi Törmänen Mika RKK Kuismin Markus BK Kotilainen Timmo HBK Nyholm Markku PRSK Hannukkala Jussi HyvBk Andrianova Lidia EBK Karppanen Teuvo ToK Koski Urpo OBK Korte Kai OBK Piipponen Reijo JoKK Puustinen Vesa EBK Karhu Martti OBK Heinonen Markku OBK Pulli Mika SaiBi Nakari Tiina KoKa Jäntti Joni EBK Väänänen Reima TAK Heikkinen Pertti PVK Saarinen Santeri EBK Huupponen Janne SaBik Markkanen Juha MBK Ritari Jouni Väyrynen Hannu KuBS Muhojoki Pekka RKK Juanto Heikki OBK 0 Tulokset ja rankinglistat PELIKA. net biljardiliiga kausi Pääkaupunkiseutu I Shamrock Shamrock Vantaa II B.B.B. II Musta Kupla Järvenpää III Jam Pool Bar no 1 Vantaa 4. Love Story Love Story Vantaa 5. Lokit Sea Gull Porvoo 6. Jam Pool Hunters Bar no 1 Vantaa 7. Pingviini Team Pingviini Vantaa Runkosarjan voittaja B.B.B. II Vantaa Lohko A1 Pääkaupunkiseutu I LaGrotte Mestarikilta Helsinki II Britsku Team Britannia Helsinki III Finos Finos Espoo 4. Storyn Ladies Old Story Vantaa 5. Hertas United Hertas Pub Vantaa 6. Tiltaajat Tiltti Vantaa Runkosarjan voittaja Finos Espoo Lohko A Pääkaupunkiseutu I Harmaalokit Sea Gull Porvoo II The Pub BC The Pub Pornainen III Kalalokit Sea Gull Porvoo 4. Shamrock Salamat Shamrock Vantaa 5. Pukinmäen Pool Players Puksun Pub Helsinki 6. Poke The Pub Pornainen Runkosarjan voittaja Harmaalokit Porvoo Lohko B Pääkaupunkiseutu I Jam Pool III Bar no 1 Vantaa II Leka Blue Jay Espoo III Kaivos Bilis Temppeli Vantaa 4. Poikkeavat Paikallinen Lohja 5. Jam PoolinYkkösmimmitBar no 1 Vantaa 6. Chikas de la Wilbur Ravintola WilburNummela Runkosarjan voittaja Jam Pool III Vantaa Lohko C Järvenpää, Nurmijärvi, Rajamäki I No Sress Venla Club Nurmijärvi II 2R s Dream Team II Kaksi Ärrää Rajamäki III B.B.B. Namut Musta Kupla Järvenpää 4. B.B.B. Konkarit Musta Kupla Järvenpää 5. 2R s Dream Team III Kaksi Ärrää Rajamäki Runkosarjan voittaja No Sress Nurmijärvi Lohko D Hyvinkää, Riihimäki, Ryttylä I Ale Royals Ale Pub Hyvinkää II 2R s Dream Team Kaksi Ärrää Rajamäki III Wanhat Trokarit Wanha Trokari Ryttylä 4. Pelikenttä Team Pelikenttä Hyvinkää 5. VLP-Biljardi Wanha Mestari Riihimäki 6. Escape Team Escaape Riihimäki Runkosarjan voittaja Ale Royals Hyvinkää Lohko E Hämeenlinna, Turenki, Parola I Pata Kasi Pata 8 Pub Hämeenlinna II Pool 34 Team Pub 34 Hämeenlinna III Paratiisi Paratiisi Pub Turenki 4. Team Pub 34 Pub 34 Hämeenlinna 5. Wanha Apteekki Wanha Apteekki Parola 6. Kulkurit Iloinen Kulkija Hämeenlinna 7. Papukaija Team Papukaija Pub Hämeenlinna 8. Pata 8 Ladies Pata Kasi Hämeenlinna 9. Muijjat Pub 34 Hämeenlinna Runkosarjan voittaja Pata Kasi Hämeenlinna Lohko F Kouvola, Kuusankoski, Kausala, Valkeala I Riemuralli Riemuralli Kausala II Pub Mäyräncolo Mäyräncolo Pub Kuusankoski III Black Out Team Black Out Pub Kuusankoski 4. Wanha Walkeala Wanha WalkealaValkeala 5. Onnen Päivät Onnen Päivät Kuusankoski 6. Black Cats Black Out Pub Kuusankoski 7. Hekari Team Hekari Pub Kuusankoski Runkosarjan voittaja Riemuralli Kausala Lohko GS super Kotka, Karhula, Hamina, Klamila, Loviisa I Samin Sorkat Sam s Pub Karhula II Plan B Zilton Loviisa III Alvari Team Alvari Kotka 4. Karoliina Team Karoliina Kotka 5. Back Room Boys Back Room Kotka 6. Kämsy Team Mesikämmen Kotka 7. Riot Zilton Loviisa 8. Silankorva Pool Sillankorva Klamila Runkosarjan voittaja Samin Sorkat Kotka Lohko G Kotka, Karhula, Hamina, Loviisa I Tompuri Team Tompuri Baari Hamina II MBT Mesikämmen Mesikämmen Karhula III Mocca Mix Pika-Mocca PubKarhula 4. Mocca Team Pika-Mocca PubKarhula 5. Ziltonin Ziksit Zilton Loviisa 6. Asema Boys Asema Pubi Kotka 7. No Six Mocca Pika Mocca PubKarhula Runkosarjan voittaja MBT MesikämmenKarhula Lohko GL Kotka, Loviisa I Zilton Biljardi Zilton Loviisa II Corner Team Corner Pub Kotka III Team Härkä Punainen HärkäKotka 4. Hovi Pub Team Hovi Pub Kyminlinna 5. Josen Koppelot Cafe Josefina Kotka Runkosarjan voittaja Zilton Biljardi Loviisa Lohko H Lappeenranta, Lemi, Taipalsaari I Milja Team Milja Bar Lappeenranta II Milajrdi Milja Bar Lappeenranta III Jehu Team Ravintola Jehu Lemi 4. Anne s Angels Haarikka Pub Lappeenranta 5. Haarikka Haarikka Pub Lappeenranta 6. Ankkurit Kanava Krouvi Lappeenranta 7. Milja III Milja Bar Lappeenranta Runkosarjan voittaja Milja Team Lappeenranta Lohko J Imatra, Joutseno, Ruokolahti I Bad Day BC Luhtikammari Joutseno II Bar Q Ravintola Teatteri Imatra III Kasikone Alppimaja Ruokolahti 4. Pasila Team Pasila Imatra 5. Pyörre Koskenpyörre Imatra Runkosarjan voittaja Bad Day BC Joutseno Tulokset ja rankinglistat Lohko K Lahti, Heinola, Sysmä, Järvelä I STOP St.Olav s Pub Sysmä II Wood Biljard Wood Pub Lahti III Apaja Team Ravintola Apaja Heinola 4. Alan Miehet Alan Mesta Järvelä 5 R.M.B Haloo Renkomäen BaariLahti Runkosarjan voittaja Wood Biljardi Lahti Lohko O Oulu, Ylivieska I Jokeri Team A Jokeri RavintolaYlivieska II Wanhat Mestarit Wanha Mestari Oulu III Mopopojat Scooter Club Haapajärvi 4. Jokeri Team B Jokeri RavintolaYlivieska 5. Wanhat Mestarinnat Wanha Mestari Oulu Runkosarjan voittaja Jokeri Team A Ylivieska Lohko P Jyväskylä I Sherwood Team Sherwood Pub Jyväskylä II K.U.P.P.A. Wanha Kulma Jyväskylä III Birra s Pool Team Birra Jyväskylä 4. S.O.P.P.A Wanha Kulma Jyväskylä 5. Lady Luck Sherwood Sherwood Pub Jyväskylä Runkosarjan voittaja Sherwood TeamJyväskylä Lohko R Jyväskylä, Jämsänkoski, Längelmäki, Vihtavuori I Tucksin Munkit Ravintola TucksJyväskylä II Biljardipirut Vihtahousu Vihtavuori III Kurahousut Sherwood Pub Jyväskylä 4. Monttu Iloinen Kulkija Jämsänkoski 5. T.I.P.P.A Wanha Kulma Jyväskylä 6. Tucksin Kicksit Ravintola TucksJyväskylä 7. Köyha Ritari Köyha Ritari Längelmäki Runkosarjan voittaja Tucksin Munkit Jyväskylä Lohko S Juva I Ajolähtö I Pub Ajolähtö Juva II Ajolähtö II Pub Ajolähtö Juva III Ajolähtö III Pub Ajolähtö Juva Runkosarjan voittaja Ajolähtö I Juva Lohko SV Seinäjoki I PK-One Pelikeidas Seinäjoki II PK-Retro Pelikeidas Seinäjoki III Visitors Pelikeidas Seinäjoki Runkosarjan voittaja PK-One Seinäjoki Lohko U Kuopion seutu I Team Ukko Ravintola Ukko Tahkovuori II Ullan Krouvi Ullan Krouvi Kuopio III Ball Hunters Ravintola Hunter Kuopio 4. Harry s Bar Harry s Bar Siilinjärvi 5. Pirttihirmut Cafe Fr33tim3 Kuopio Runkosarjan voittaja Team Ukko Tahkovuori Lohko V Joensuu, Outokumpu I Kammarin Pojat Kammari Joensuu II Kolumbus Team Kolumbus Joensuu III Malmi-Bilis Metsähovi Outokumpu 4. Takatasku Pub Takatasku Joensuu 5. Kammari PT Kammari Joensuu Runkosarjan voittaja Kammarin PojatJoensuu Naistenpäivä kilpailu Bari tulokset: 1. Rita Järviö (TH) 2. Tanja Paakkarinen (Zilton) 3. Helena Säteri (HB) 4. Katja Elg (OT) Tarja Reinikainen (KK) Sarita Aspinen (AP) Tuikku Jauhiainen (RT) Piia Partanen (RT) Laura Rehn (Baccara) Sini Vaherkoski (RT) Marita Lintunen (TH) Tuula Hauramo (U2) Elina Paloniemi (Baccara) Maarit Viinikainen (TH) Heli Rähmonen (TH) Sanna Forström (U2) Carita Kärkinen (OT) Heidi Erälähde (RT) Taru Niskanen (RT) Riitta Åberg (KK) Tanja Vierimaa (U2) Mervi Olkkonen (KK) Jaana Huusko (Baccara) Heli Porrassalmi (RT) Cumulus Open 2011 HyvBK 1. Janne Wiss 4 2. Sampo Eronen 0 3. Kim Laaksonen 0 Jesse Huttunen 2 5. Kari Ervasti 1 Ville Pasanen 2 Mikko Kauppinen 3 Miikka Hirvonen 1 9. Jonas Masalin 3 Petri Makkonen 0 Juho Haverinen 2 Oleg Sachkov 1 Joni Vilponen 2 Jyri Toivonen 4 Jouni Turunen 2 Henri Toivo Kimmo Hakala 0 Marko Makkonen 1 Markus Juva 0 Jukka Tarvainen 1 Toni Valkila 1 Marko Hartikainen 2 Johanna Koivisto 6 Artem Urvachev Matti Hiltunen 3 Saparov Timur 4 Jani Siekkinen 1 Petri Pulkkinen 5 Jarno Toivonen 3 Pasi Kulmala 3 Joonas Ohtonen 1 Platon Bochorishvili Aleksei Osinovskiy 4 Denis Grabe 0 Tomi Nertamo 2 Kai Keihola 2 Miikka Svensk 3 Tuula Amberg (RT) Niina Ahonen (OT) Erja Moisio (TH) Saila Kaattari (KK) Ilona Sarajärvi (OT) Satu Taskinen (U2) Tea Reinikainen (EP) Anja Luoma (KK) Saara Väyrynen (OT) Pirjo Laalo (KK) Outi Kärkkäinen (HB) Jaana Mallenius (HB) Satu Haaparanta (HB) Tarja Pajuniemi (HB) Linda Nybon (Zilton) Jonna Koskinen (OT) Taru Kulmala (OT) Kati Hakala (TH) Kaya Kukkonen (U2) Kirsti Venho (Baccara) Tanja Suomalainen (OT) Anneli Sipiläinen (KK) Anne Nieminen (HB) Meija Miettinen (OT) Sari Merikivi (TH) Markku Simojoki 3 Heikki Salomäki 4 Ilya Perec 3 Antti Mattila 3 Juha Laaksonen 4 Paul Knight 5 Riku Heino 2 Jouni Niemelä 5 Jiri Marsalo 3 Jalo Kotinurmi 3 Arto Taavila Pekka Tuomaala 4 Marko Kolehmainen 5 Markus Leppiaho 4 Teemu Oksanen 4 Sami Hämäläinen 3 Laura Saarinen 6 Emmi Tietäväinen 5 Antti Mannila 2 Sami Korhonen 4 Hannu Pekkanen 1 Henri Tähtinen 4 Tom Noro 6 Tero Pekonen 1 Jori Luoma-aho 5 Juha Mällinen 2 Jari Korhonen Sami Jokinen 2 Krista Knuuttila 5 Raimo Teesaar 2 Matti Jokela 4 Pentti Seppänen 5 Vesa Luntinen 5 Harri Loponen 4 Abbas Al-marayati 1 Panu Cleve 5 Pavel Polozov 4 Rami Ahonen 3

25 MAAN PARHAAT PELIPAIKAT 7 Poolpöytää Darts Kahvio, olutta ym. Hämeenkatu 9, LAHTI (sisäpiha) Puh. (03) Avoinna su-to ja pe-la Viikkokisat maanantaisin klo 18 7x pool, 2x snooker, kaisa. avoinna: ma-to 11-22, pe 11-24, la ja su A- oikeudet ma pool viikkokisat harjoittelijoille klo pe pool viikkokisat kaikille klo Kurjenmäenkatu 3, TURKU puh KAJAANI Lönnrotinkatu 5 Puh BILJARDITARVIKKEITA Tilaa Biljardilehti 20 / 5 numeroa Tilaukset: puh. (09) Red Ball ry:n kotipesä Rautatieasemalla 6 Pool ja 1 Kaisapöytä Jättiscreeni, 175 asiakaspaikkaa Hallituskatu 3, KOUVOLA Puh. (05) Avoinna pe-la 12-02, su-to VIIKKOKISAT torstaina tiistaina 9 pallo 8 alkaen torstaina klo alkaen p.09 klo muutokset Meripihkatie mahd. 1 p HELSINKI 3290 Meripihkatie 1 biljardi 3/

26 Pyramidi lajipäällikön katsaus Pyramidi kausi Tähän asti eniten kilpailuja sisältänyt kausi on saatu päätökseen. Kulttuuritalon finaaleissa saimme ratkottua mitallistien paremmuusjärjestyksen ja muutamassa kansainvälisessä kilvassakin nähtiin suomalaisvärejä. Kokonaisuudessaan hyvinkin vilkas kausi on siis takana. Ensimmäisenä tahdon kiittää KAIKKIA kilpailun järjestäjiä, salinpitäjiä, talkootyöläisiä ja ennen kaikkea pelaajia jotka osallistuivat kauden toteuttamiseen, ilman teitä tämä ei ole mahdollista! KIITOS! Kultsan finaaleissa nähty Dynamic Pyramidi sai mielestäni hyvän vastaanoton. Tämä hiukan taktisempi pelimuoto tuo erinomaisesti esille lajimme taktisemman puolen joka jää vähän vähemmälle Free Pyramidissa. Täytyy sanoa että hallitsevan Suomen mestarin otteet finaalissa toivat myös esille sitä lajin visuaalista puolta. Onnittelut ja kiitokset Jarnolle, näytit mitä Dynamic Pyramidi on parhaimmillaan. Onnittelut ja kiitokset myös muille Kultsalla pelanneille; Roope, Marko ja Joni. Oli hienoa seurattavaa teidän työskentely. Ensi kausi tuo mukanaan muutaman uuden pelipaikan, Hyvinkään biljardisalin ja Espoon Biljardikerhon uudet tilat tuovat hyvää vaihtelua olosuhteisiin. Uskon myös että tuleva kausi tuo mukanaan paljon uusia kilpailuiden kiertäjiä joka taas tuo tasaisuutta rankingin osalta. Tulossa on varmasti yllätyksiä, hyviä matseja, karvaita pettymyksiä ja isoja luikkia, eli juuri sitä mitä Pyramidi biljardi on parhaimmillaan! Kireitä siimoja ja lämpimää kesää toivottaen. Juho Nykänen, Pyramidi lajipäällikkö ë kertyi 146 pelaaja kun naisia oli tasan 60 kaiken kaikkiaan 8 eri maasta. Pelaajat kertyivät kaikki avajaisia varten isoon hevosenkenkään biljardipöytien keskelle. Mielestäni tämä oli hienoa että kaikki oli turnauksen alussa mukana, toki, Petri joutui esimerkiksi odottamaan ensimmäistä peliään 6,5h. Heti alusta tuleen pääsivätkin kaikki muut paitsi Petri ja Marko Rautiainen. Longoni Cup finalistit Longoni Cup 2011 Pietarissa Allegro starttasi klo 10:00 Helsingin rautatieasemalta mukanaan Jyväskylän pariskunta Marko Rautiainen ja Heli Ingervo, mukana oli myös Mr Pyramid eli Petri Pohjola. Kouvolasta mukaan hyppäsi kauden ranking kärjet Juho Nykänen, Marko Matero ja Janne Pekkola. Kohteena tällä kuusikolla oli St Petersburg ja LONGONI CUP joka on uuden junayhteyden ansiosta vain 3,5h päästä Helsingistä. Alkuasetelmat olivat sinänsä mielenkiintoiset, että kun suomalaiset starttasivat matkaan, niin osallistujalista turnauksessa oli vasta 21 pelaajaa, miesten sarjassa. Edeltävinä vuosina Longoni Cup on kerännyt noin 120 osallistujaa miehissä ja noin 50 naisissa. 18 biljardi 3/2011 Turnaus pelattiin Pulkovo 3 nimisessä kauppakeskuksessa sijaitsevassa biljardihallissa. Pyramidi pöytiä salista löytyi yli 40 ja Pool pöytiä noin 50. Kun torstaina saavuimme Pietariin, kirjauduimme hotelliin, nappasimme taksin ja lähdimme tutustumaan tarkemmin peliareenaan. Edellä mainittu pöytämäärä ei kerro sanallisesti mitään, se on koettava. Allekirjoittanut oli jo hämillään Saksassa kun näki 16 pöytää samassa tilassa, se mitä tämä oli Wau. Paikanpäällä oli myös muita turnaukseen tulleita harjoittelijoita, eli urheilijoita koska sitä tämä on rapakon takana, urheilua isolla U;lla. Perjantai aamupäivästä klo 12:00 avattiin yhdet suurimmista Longoni Cupeista, miespelaajia Janne Pekkola kuvasi ensimmäistä peliään lyhyesti ja ytimekkäästi, pääsin nostelemaan palloja lähinnä, Jannelle siis ensimmäisestä pelistään tappio 4-0. Marko Materon taival alkoi myös ensimmäisellä kierroksella. Marko pelasi vahvaa peliä johtaen neljää erää jo reilusti, mutta paikallisten tarkka ja odottava pelityyli koitui suomalaisen tuhoksi tässä pelissä ja Marko sai maistaa jokaisesta johtamastaan erästä tappion. Ottelu päättyi 4-1 suomalaistappioon. Nykäsen Juhon ensimmäinen peli alkoi myös vaihtelevin tuloksin. Ensimmäinen erä oli sellaista pyramidia mitä se ehkä parhaimmillaan Juholla voi olla, lähinnä turvapelin osalta. Juhon Longoni Cup urakka alkoi 4-1 voitolla. Rautiaisen Markon urakka alkoi myös vaikeahkosti, vastustaja pussitti itsensä varmasti 4-1 voittoon. Pohjola pääsi pelaamaan pitkän odottamisen jälkeen peliään nuorta vasta 16 -vuotiasta venäläistä vastaan TV pöydälle. Ottelu löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta. Petri vei ottelun varmoin ottein 4-1 tehden muutaman aika näkemisen arvoisen lyönnin. Rautiainen aloitti toisen pelinsä edellisen unohtaneena ja painoi totuttuun Rautsimaiseen tapaan vastustajansa puroon kuten tavataan sanoa. Materon toinen peli oli vähintäänkin värikäs. Vastustajansa kuuleman mukaan omistaa biljardisalin jossain päin Venäjää ja on järjestänyt isoja turnauksia kuluneen vuoden aikana. Herran kepin perää koristi 100g puhdasta kultaa

27 Petrin kohtaloksi koitui tässä erässä 15 cm lyhyeksi jäänyt päälleveto jota seurasi heikko turvalyönti josta Baev pääsi kuittaamaan 5-3 voiton. Sitä myöten päättyi suomalaisten taival tämän vuoden Longoni Cupissa. Suomalaispelaajat oikealta lukien Marko Matero, Janne Pekkola, Juho Nykänen, Petri Pohjola ja Marko Rautiainen ja keppi muutenkin oli vähintäänkin taideteos. Pelissä oli muutama epäselvähkö tilanne josta kuitenkin selvittiin sen suuremmitta ongelmitta. Ottelu meni venäläisvastustajalle 4-1 luvuin ja Marko siirtyi kannustusjoukkoihin. Pekkolan urakka jatkui myös toisella kierroksella, Jannen kohtaloksi tuli myös kannustusjoukot, kun peli ei ottanut kulkeakseen ja vastustaja pussitti itsensä 4-2 voitolla jatkoon. Nykäsen toinen vastustaja jäi jalkoihin 4-2 luvuin ja Nykänen iski kiinni pääsystä Cuppiin kahdella voitollaan. Pohjola eteni myös varmoin ottein jo Cuppiin asti toisella voitollaan. Petrin vastustaja antoi tosin kunnon vastuksen. Peli meni aina kontraan asti jota vastustaja jo johtikin palloissa jonkin verran. Petri osoitti parasta osaamistaan ja hoiti homman kotiin 4-3 luvuin. Suomalaiset olivat jo lähdössä hotellille pitkän päivän jälkeen kun radiosta kuului kuulutus että Rautiainen pelaamaan. Rautsi meni mutisematta pelaamaan joka alkoi karvan yli puolen yön. Peli päättyi karvaaseen 4-1 tappioon. Lukemat olisivat voineet helposti olla toiset. Markon kohtaloksi tuli viimeistely joka jäi useammassa erässä uupumaan. Taisi kolme erää loppua 8-7 palloihin. Mutta niin kuin Rautiainen kertoi, juuri niissä viimeisissä palloissa olemme perässä ja isosti heitä tässä pelissä. Pitkän päivän jälkeen suomalaiskuusikko vetäytyi hotellin lepoon. Lauantaipäivänä mukana olivat vielä Nykänen ja Pohjola. Nykäsen peli alkoi heti klo 11:00, vastuksena oli Materon eilinen turnauksesta tiputtaja. Kaverilla ei paljon temput olleet yön aikana muuttuneet. Erittäin raskas peli eteni vääjäämättä kontra erään asti. 2 h 15 min uurastuksen lopputuloksena tuli Nykäselle kontra pallo tappio kontra erässä. Pohjolan vastukseksi tuli Dimitri Baev 64 cupissa. Tämä vähintäänkin kokenut ja menestynyt pelaaja eteni tv pöydällä pelatussa pelissä hyvää tahtia 4-1 tilanteeseen asti. Petri kaivoi kuudennen vaihteen päälle ja alkoi laittaa kampoihin. 8 sarjalla 4-2 kavennukseen, seuraavassa erässä kahdella pöytävisiitillä Erä alkoi samalla tempolla kuin edeltävätkin, kuitenkin Sunnuntain finaaliin itsensä miehissä selvitti Arthur Pivchenko UKR (1991 syntynyt ) ja Vladislav Osminin RUS (1991 syntynyt ). Finaali pelattiin Magnificient Eightistä tutussa Amrots ravintolassa Nevski Prospektin varrella. Finaaleja oli seuraamassa mm. Pierluigi Longoni (Longoni yrityksen toimitusjohtaja) ja Mr Nikiforov joka vastaa EM / MM kilpailuiden järjestämisestä maailmalla. Finaali päättyi venäläisnuoren voitonjuhlaan 7-4 luvuin. Naisten finaalissa pelasivat Eketarina Kasakova RUS (1983 syntynyt) ja vasta 15 -vuotias Diana Mironova. Mironova näytti kaapin paikan hallitsevana maailmamestarina ja voitti finaalin 4-0 lukemin. Kattavat paketit turnauksesta videoineen ja tarinoineen löytyy LLB kotisivuilta osoitteesta Kilpailut kaiken kaikkiaan oli mieletön kokemus ainakin ensikertalaiselle. Todellisen urheilutapahtuman tuntua oli ilmassa ainakin pelaajien osalta. Ensivuotta ajatellen uskon ja toivon että saamme taas hyvän iskuryhmän Pietariin näyttämään mitä olemme vuoden aikana taas oppineet. Terveisin Nyksy Kuvat: Heli Ingervo ja LLB Longoni Cup naispelaajia Petri Makkosen kotisivut avattu Straight poolin EM-pronssia vuonna 2011 voittaneen Petri Makkosen Internet-sivusto on avattu. Sivustolla esitellään Petun biljardiura alkuajoista nykypäivään saakka. Kisakalenterista selviää, milloin Petri on kisaamassa. Blogissa on mahdollista lueskella Makkosen bloggauksia kilpailuista ympäri maailmaa ja kannustaa miestä kohti kisavoittoja. Petri Makkosen Internet-sivut on toteuttanut Resulttia Solutions. biljardi 3/

28 Snooker kausikatsaus Kauden aikana käytiin laajaa keskustelua snookerin pelijärjestelmästä ja kilpailurakenteesta Suomessa. Pienenevät pelaajamäärät kilpailuissa edellyttivät toimenpiteitä lajin kehittymisen varmistamiseksi. Erilaisia ehdotuksia sateli keskustelupalstalla ja kilpailujen yhteydessä käydyissä keskusteluissa. Kauden päättyessä olikin muodostettu työryhmä joka valmisteli uudistuksia otettavaksi käyttöön seuraavan kauden alussa. Ruotsista kopioitu useamman sarjan kannustemalli pistebonuksineen otettiin käyttöön kolmen eri sarjan muodossa. Junioripelaajille tehtiin lisäksi oma sarja. Näin lähdettiin syksyyn suurin odotuksin. Jo ennen kauden alkua tuli kilpailupaikkojen suhteen huonoja uutisia kun Turun Sports Club lopetti toimintansa ja Oulun Northern Billiards seuran toiminta vajosi sisäisiin ristiriitoihin. Helsingin Cabin Street Snookerista saatiin avuksi kelpo pelipaikka laajennuksen myötä ja kilpailukalenterissa voitiin hyvin pysyä. Vuoden vaihtuessa otti kehitysryhmässä aktiivisesti toiminut Timo T Tiusanen snooker lajipäällikön tehtävät vastaan ja kalenterin rankingkilpailut toteutettiin suunnitellusti. Pelaajamääriin tuli pientä kasvua edelliseen kauteen verrattuna ja 129 pelaajaa osallistui kauden kilpailuihin. Näistä tosin miltei puolet vain yhteen kauden kilpailuista. Uusi sarjajako osoittautui osin keinotekoiseksi kun varsinkin kakkossarjasta tuli eräänlainen välisarja ja pelaajamäärät sen mukaisesti jäivät pieniksi. Kannustemallin sopivuutta voitiin tarkastella kauden lopussa kun rankinghuipulle kolmossarjassa pääsi ylemmän sarjan kilpailuihin osallistumalla ja pelisuorituksen merkitys mitätöitiin. Snookerin voimakas näkyvyys Eurosportilla ja kilpaharrastajien vähäinen määrä Suomessa on ristiriita jonka ratkaisemiseen tarvittaisiin hyviä ideoita. Ilahduttavasti kauden aikana nähtiin juuri ammattilaisturnausten aikana selvää nostetta joka heijastui myös muiden biljardilajien harrastajien innokkaana osallistumisena kauden snookerkilpailuihin. Salitilanne heikkeni vielä keväällä kun Biljardi Espoon ovet sulkeutuivat kauden lopussa ja kilpasnooker jäi nyt vain kolmen salin varaan. Rohkaisevaa tukea lajille antoi toukokuussa Robin Hullin QSchool menestys ja Main Tour paikka. Tulemme varmasi seuraamaan Robinin pelejä kauden aikana ja toivottavasti medianäkyvyys kohenee ammattilaistähden myötä. Europortilta on tulossa ensi kaudella entistä enemmän snookerlähetyksiä joiden toivotaan aktivoivan pelaajia rankingkilpailujen pariin. Ensi kaudella on kilpailujärjestelmässä vain kaksi sarjaa ja lisäksi juniorisarja. Kauden lopussa Timo T Tiusanen luopui lyhyeksi jääneestä lajipäällikkyydestä ja paikka on siten avoinna. Snookertiimi toivottaa kaikille hyviä kesäpäiviä ja syksyllä palaamme taas vihreiden verkojen ääreen. Snookertiimi QSchool Kuluneen noin puolentoista vuoden aikana ovat snookermaailmassa puhaltaneet muutoksen tuulet. Barry Hearnin palattua snookerin pariin on turnausten määrä lähtenyt voimakkaaseen kasvuun ja ovathan palkintorahatkin siinä sivussa hieman kasvaneet, noin kokonaisuudessaan. Yhtenä Barry Hearnin keskeisenä tavoitteena on ollut tehdä ammattilaisuus helpommin saavutettavaksi yhä useammille pelaajille ympäri maailman, tehdä snookerista entistäkin kansainvälisempi laji. Jo aiemmin on useampia uusia turnauksia alettu pelata Kiinassa ja näyttää, että tuo trendi on leviämässä myös muihin maihin. Ensi kaudeksi on ilmoitettu uusista turnauksista Thaimaassa ja Australiassa. Myös Kiinan turnausten määrä jatkaa kasvuaan. Viime kaudella esitelty (E)PTC sarja saa myös jatkoa. Kilpailujen lukumäärä on tuttuun tapaan 12 plus finaali sarjan 24 parhaalle pelaajalle. Sarjahan on avoin kenelle tahansa, joka 100 euron osallistumismaksun maksaa ja paikalle ilmestyy. Uutuutena alkavalla kaudella ja lisäkannustimena kiertää mahdollisimman monia sarjan kilpailuja on kauden päätteeksi 8 parhaalle pelaajalle, joilla ei muuten main tour paikkaa ole taskussa, täysi pelioikeus luvassa seuraavalle kaudelle. Niin ikään uusi tulokas snookerkalenterissa on World Snookerin järjestämä Q School, jossa main tourin ulkopuolisilla pelaajilla on mahdollisuus lunastaa täysi pelioikeus tulevalle kaudelle. Q School on niin ikään kaikille avoin, 1000 punnan osallistumismaksun omaava 3 erillisen karsintakilpailun kokonaisuus. Kussakin osakilpailussa on tarjolla 4 main tour paikkaa ja samalla osallistumisella saa pelata kaikki kolme mikäli kahdessa ensimmäisessä ei neljän parhaan joukkoon selviä. Tämän kauden Q School pelattiin Sheffieldissä World Snooker Academyssä. Koska turnausten määrä on kasvanut rajusti, on myös World Snookerille tullut tarve uusien tuomareiden mukaan saamiseksi. Ja kun kuulin helmikuussa, että tällainen haku oli päällä, laitoin hakemuksen vetämään ja hieman myöhemmin kutsu kävi oli sitten aika matkustaa paikan päälle tuomareiden palaveria varten. Siellä kävi sitten ilmi, että varsin monesta maasta oli tuomareita paikalle saapunutkin. Edustettuina olivat tietysti Englanti usealla tuomarilla, sekä Saksa, Malta, Kiina, Australia ja tietysti Suomi. Ilmoittautuneita pelaajia oli päälle 120, tosin lopullinen määrä jäi jonnekin 115 Pub nimeltään Graduate, jossa tuomarit, mukaan lukien Verhaas ja Williams usein viettävät iltaa, sijaitsee Cruciblen kulmalla. Crucible teatterin sisäänkäynti pelaajan kieppeille, muutamien main tour villien korttien ja muiden poisjääntien jälkeen. Näistä vain yksi oli suomalainen, eli tietysti Robin Hull. Alkuun peli oli kaikilla hieman takkuista pöytiin 20 biljardi 3/2011

29 olikin, että loppujen lopuksi vain 2 kiinalaisista selvitti tiensä main tourille, nimittäin Tian Pengfei sekä Li Yan, molemmat turnauksesta 2. Tian Pengfei onkin tuttu nimi jo usealta vuodelta ja todella vakuuttavaa peliä mies pääsäntöisesti esittikin. Ensimmäisessä kisassa Robinille niukasti hävinnyt David Gilbert sai jälleen kokea katkeran viimeisen kierroksen tappion, ja juuri Tian Pengfein käsittelyssä. Myös toinen hyvinkin tuttu David, nimittäin David Gray hävisi niin ikään ratkaisevan pelinsä Li Yanille. Ei ole vaikea uskoa ennusteita, että lähivuosina main tour saisi runsaastikin lisää kiinalaispelaajia. Muut jatkoon menijät olivat Simon Bedford ja David Morris, molemmat myös tuttuja nimiä snookeria seuraaville. Pasi Jäntti WSA:n aulassa totuttelua, ja näin oli myös Robinilla. Pari ensimmäistä kierrosta hoituivat kuitenkin entisen ammattimiehen rutiinilla. Ensimmäinen todellinen haaste tuli vastaan kolmannella kierroksella Craig Steadmanin muodossa. Olin itse tuomaroinut Steadmanin ensimmäisen pelin Kurt Maflinia vastaan ja Steadmanin esitys tuossa pelissä ei ollut mitenkään erikoisen kova ja olinkin ennalta luottavainen Robinin voiton suhteen. Ja voittohan sieltä tuli, tosin vasta 4-3 tiukan vääntämisen jälkeen. Viimeisessä pelissään Robin kohtasi menneelläkin kaudella main tourilla pelanneen David Gilbertin. Mainittakoon, että neljännellä kierroksella Gilbert päihitti naisten tämän hetkisen ylivoimaisen ykköspelaajan Reanne Evansin 4-1 pelattuaan varsin vakuuttavasti. Olin myös tuossa pelissä tuomarina ja olikin mielenkiintoista nähdä Evansin peliä paraatipaikalta. Missään vaiheessa ei oikeastaan näyttänyt, että Evans voisi peliä voittaa vaikka yhden freimin ottikin noin 70 breikillä. Breikinrakentelu on hänellä ihan Pasi Jäntti keskellä, Jan Verhaas vasemmalla ja Eirian Williams oikealla. Pasi Jäntti Robin Hullin kanssa kelvollista, mutta pelin muilla osa-alueilla kyllä jää Reanne vielä jälkeen pelaajista, jotka oikeasti voivat pärjätä huipulla. Davidin ja Robinin ottelu olikin sitten kahden kokeneen ja hyväkuntoisen ammattilaisen taistelua. Robin aloitti vahvasti ja oli jo siirtymässä 2-0 johtoon, kunnes missasi helpon keltaisen pisteeltä vain väripallojen ollessa pöydällä. Luonnollisesti pussit olivat pöydissä kireät ja pienikin huolimattomuus kostautui välittömästi. Tuon ohilyönnin jälkeen Davidille jäi helppo paikka putsata pöytä ja tasoittaa peli. Tuon jälkeen pelasi David kuin hurmoksessa ja paukutti pari isoa breikkiä ja siirtyi 3-1 johtoon. Robin ei tuosta kuitenkaan hermostunut vaan vastasi haasteeseen pelaamalla myös erinomaisesti loput kolme freimiä tehden vähintää 50+ sarjan kaikkiin freimeihin. Viimeinenkin frame päättyi Robinin erittäin tyylikkääseen pötköön, joka samalla toi miehelle paluun main tourille muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Hienosti vedetty, Robin! Ensimmäisestä turnauksesta jatkoon menivät Robinin lisäksi David Grace, Andrew Norman, Adam Wicheard, tuttuja nimiä kaikki. Henkilökohtaisesti olen kyllä hieman yllättynyt, että David Grace otti jatkopaikan Kiinan Zhang Andan sijaan. Molempien otteita pääsin seuraamaan aiemmilla kierroksilla ja Zhang kyllä minun silmääni vaikutti selkeästi valmiimmalta pelajaalta. Muutenkin kiinalaiset vakuuttivat monet tuomareista ja kenties hieman yllättävää Kolmannessa turnauksessakaan ei suuria yllätyksiä nähty. Huomattavinta oli David Gilbertin selvityminen viimeiselle kierrokselle jo kolmannen kerran. Tällä kertaa ei mies enää antanut kenenkään yllättää itseään ja voitto Allan Taylorista irtosi melko vaivattomasti. Jatkoon selvisi myös Kurt Maflin, norjalaistunut britti, joka on main tourillakin ajoittain piipahtanut, sekä kaksi brittiä, Adam Duffy ja Stuart Carrington. Mainittakoon myös, että David Gray oli ottavana osapuolena Duffyä vastaan, joten vielä emme päässeet näkemään Grayn paluuta snooker huipulle vaikka kahdesti se lähellä olikin. Oma urakkani Sheffieldissä kesti siis 19 päivää, joista seitsemänätoista minulla oli tuomarin tehtäviä. Yleensä pelejä oli kaksi per päivä, muutaman kerran vain yksi. Kaiken kaikkiaan pelejä taisi minulle tulla 30, joten ainakin kokemusta karttui runsaasti. Lisäksi kokeneet Eirian William ja Jan Verhaas kävivät seuraamassa työskentelyäni ajoittain ja antoivat sitten palautetta ja parannusehdotuksia. Alkuun parannettavaa tuntuikin löytyvän ja turhankin paljon, mutta onneksi sentään lopussa molemmat kiittelivät, että hyvää kehitystä näkivät ja toivottivat tervetulleeksi ainakin (E)PTC kisoihin. Vaikka siltä ei näyttäisikään, on tuomarointi äärimmäisen raskasta puuhaa, koska tuomari joutuu koko pelin ajan olemaan todella skarppina ja keskittynyt. Tuollaisella rajulla intensiteetillä kun pistelee menemään 4-6 tuntia päivässä, vaatii se väkisinkin veronsa. Kaiken kaikkiaan siis hieman raskas reissu, mutta samalla myös erittäin mielenkiintoinen, antoisa että opettavainen. Joten varmasti ainakin joitakin (E)PTC kisoja tulen jatkossa kiertämään. Teksti ja kuvat: Pasi Jäntti biljardi 3/

30 Kuukauden pelaajat Huhtikuun pelaaja Saku Veikkanen, Billiard Club of Lappeenranta Saku Veikkanen on huhtikuun pelaaja Saku Veikkanen, Billiard Club of Lappeenranta on valittu huhtikuun pelaajaksi. Nuori lappeenrantalainen on ollut poolin 1-divisioonan itälohkon kärkipelaajia koko kauden. Huhtikuussa hän voitti divarimestaruuskilpailut sekä sijoittui kevään poolin yleisen sarjan 8- ja 10-pallon SM kilpailuista kärkisijoille. 1. Olet pelannut tämän kauden poolin 1 divisioonassa ja voitit mm. divarimestaruuden. Onko kausi mennyt suunnitellusti? - Kausi on mennyt loistavasti, paremmin kuin odotin. 2. Pärjäät myös yleisen sarjan kilpailuissa, kuten 8- ja 10-pallon SM kilpailuissa. Onko menestymisesi ollut yllätys itsellesi? - Ehdottomasti, tavoitteet noissa kisoissa olivat loppukilpailuun pääseminen. 3. Ensi kaudeksi on edessä nousu poolin mestaruussarjaan, mitä ajattelet siitä? - Sinne lähdetään voittamaan niin paljon pelejä kuin vain mahdollista, mukava saada uusia haasteita. 4. Syksyllä on myös junnu EM kilpailut, miten aiot valmistautua niihin ja EM tavoitteesi? - Harjoittelemalla entistäkin kovemmin. Tavoitteena vähintään cup-paikat joka lajeissa ja mitali olisi hienoa! 5. Olet pelannut biljardia vasta muutamia vuosia. Sano muutamia tärkeimpiä asioita joiden ansiosta olet kehittynyt pelaajana näin nopeasti? - Kova ja laadukas harjoittelu sekä intohimo lajia kohtaan. 6. Mikä poolin pelimuoto on mieluisin? - 8-pallo 7. Olet nyt 14 -vuotias ja jo lähellä Suomen huippupelaajia, mikä on tavoitteesi biljardissa seuraavan kahden vuoden jälkeen? - Menestyminen mestaruussarjassa, rankingsijoitus voisi olla 10 parhaan joukossa. Toukokuun pelaaja Robin Hull, Karoliina Klubi-79 Robin Hull, Karoliina Klubi-79, Turku on toukokuun pelaaja. Kuva: Atte Husu. Robin Hull on valittu liiton toukokuun pelaajaksi. Hull saavutti paikan snookerin ammattilaiskiertueelle, Main Tourille sekä voitti näytöstyyliin snookerin Suomen mestaruuden. 22 biljardi 3/ Saavutit paikan takaisin Main Tourille. Mitä ajatuksia se sinussa herättää? - Positiivisia ajatuksia. Osallistumisen perusajatuksena ja tavoitteena oli saada kortti ja se tuli käytännössä nopeimmalla mahdollisella tavalla. Tämä antaa boostia ja itsevarmuutta tekemiseen. Odotan innolla alkua. Vaikka onkin tavallaan tutut kuviot, niin siitä on kuitenkin kolme vuotta edellisestä kerrasta, mutta kiva lähteä taas kisaamaan. 2. Ammattilaissarja alkaa jo kesäkuussa. Minkälaista kautta odotat ja oletko asettanut kaudelle tavoitteita? - Eka kisa on jo 20. päivä kesäkuuta. Vähän olen hakenut tatsia juttelemalla vanhojen kavereiden kanssa jotka kiertävät kisoissa. Henkilökohtaisesti vielä vaikea hahmottaa mitä kisat ja rgpisteet todella tarkoittaa ja miten homma lähtee liikkeelle. Odotan ensin noin nelisen kisaa ja katson sitten missä mennään ja sitten voin asettaa tarkempia tavoitteita jatkokaudelle. Tietenkin voittojen tavoittelua ja sitä kautta tason nostoa ja prässiä eteenpäin. 3. Ammattilaiskiertue on raskas, mistä löytyi motivaatio paluulle? - Snookerissa on edelleen tietty vetovoima, ei ollut yhtä ainoaa syytä. Tietysti kilpailuvietti on edelleen korkea. Qschool tarjosi hyvän mahdollisuuden ja suht lyhyellä panostuksella. Kilpaileminen kiehtoo ja kaikesta on niin paljon hienoja muistoja. 4. Kotimaassa olet ylivoimainen. Miten hoidat harjoittelun ja pelaamisen kotimaassa kun ei ole vertaista pelaajaa? - Asennepuolella on ratkaisu. Snookerissa pitää olla avoin mieli ja pitää tehdä koviakin ratkaisuja jos tarve vaatii ja vaikka hakea treeniä muualta. Tosin paljon soolotreeni puolelle se painottuu ja lähinnä ylläpitoa koska kisapelaamista kuitenkin tulee paljon. 5. Snookerin SM finaaleissa vastustajat saivat sinulta vain yhden erän. Miten tasoeroa saisi kavennettua? - Vaikea kysymys. Snooker eroaa paljon jos vertaa vaikka pooliin. Snookerissa jäätävä pelaaja vetää nippuun keskivertopelaajaa aina. Omasta tasosta ja halusta kiinni miten kovaa harjoittelee ja kilpailee. Kaikki on mahdollista mutta vaatii todella sitoutumista. Jos oma lähiympäristö ei anna tarpeeksi ärsykkeitä, niin niitä on haettava muualta. Ajattelutapa pitää muuttaa, aina pitää vetää täysillä, ilmainen antaminen pitää loppua. Kovempaa kisaa ja treeniä. 6. Mitä Main Tour kisaa odotat eniten? - Kisaformaatti on muuttunut. Yhden freimin shootout Blackpoolissa on varmasti hieno tapahtuma tunnelmaltaan ja siellä on aivan erityinen ilmapiiri. Tietysti MM kisa Sheffieldissä on mielessä ja odotan sitä suurella mielenkiinnolla, se on ainutlaatuinen kilpailu. 7. Hyvää kesää ja menestystä turnauksiin - Kiitos ja näillä mennään

31 SBiL kilpailukalenteri 2011 SBiL kilpailukalenteri Koko kauden kilpailukalenterit Kaisa Kaisa RG1 Hyvinkää syys-turnaus HyvBK (Hyvinkää) Kaisa Yleinen 3.9. Kaisa RG2 KCM-turnaus KCM (Mikkeli) Kaisa Yleinen Kaisa RG3 Espoon Avoimet EBK (Espoo) Kaisa Yleinen Kaisa Päällystöliiton SM Kaisa Päällystö Kaisa RG4 Kotka Open KaKa (Kotka) Kaisa Yleinen Kaisa RG5 Kokkolan Avoimet KoKa (Kokkola) Kaisa Yleinen Kaisa Joukkue SM-kilpailu HyvBK (Hyvinkää) Kaisa Yleinen Kaisa RG6 Kultakellokilpailu KouBK (Kouvola) Kaisa Yleinen Kaisa Seniorit YT-klubien SM TSK (Tampere) Kaisa Yleinen Kaisa RG7 Kristallikilpailu HBK (Helsinki) Kaisa Yleinen Kaisa Antti Saari Eliittikilpailu HyvBK (Hyvinkää) Kaisa Open Kara Kara World Cup UMB/CEB, Matosinhos, Portugali Kara (3cus) Open Kara MM UMB, Lima, Peru Kara (3cus) Edustus Kara RG1 KK-79 (Turku) Kara (3cus) Yleinen Kara World Cup UMB/CEB, Wien, Itävalta Kara (3cus) Open Kara RG2 EBK (Espoo) Kara (3cus) Yleinen Kara Pari SM KK-79 (Turku) Kara (3cus) Yleinen Kara World Cup UMB/CEB, Hurghada, Egypti Kara (3cus) Open Pool Pool MM-kilpailu WPA, Doha (Qatar) Pool 9-pallo Edustus Pool EPBF/IPBF Euro Tour Dynamic St.Johann, Itävalta Pool 9-pallo Edustus Pool Juniori RG1 BilliardCircus (Espoo) Pool 9-pallo Juniori Pool Juniori Avoin Turnaus BilliardCircus (Espoo) Pool 9-pallo Juniori Pool Junioreiden EM-kilpailu EPBF / IBPF, Luxembourg Pool Kaikki Edustus Meripäiväpool BK (Kotka) Pool Open Women 10-ball Open Helsinki / Espoo Pool 10-pallo Open Pool Senioreiden EM-kilpailu EPBF / IBPF, Luxembourg Pool Kaikki Edustus Pool Mestaruussarja RG1 GCueS (Tampere) Pool 9-pallo Mestis Pool 1-divisioona itä RG1 KBK (Kerava) Pool 9-pallo 1-div itä Pool 1-divisioona länsi RG1 RocBC (Hämeenlinna) Pool 9-pallo 1-div länsi Pool 2-divisioona itä RG1 BilliardCircus (Espoo) Pool 9-pallo 2-div itä Pool 2-divisioona länsi RG1 Play (Jyväskylä) Pool 9-pallo 2-div länsi Pool 3-divisioona itä RG1 RiiBK (Riihimäki) Pool 9-pallo 3-div itä Pool Juniori RG2 BK (Kotka) Pool 10-pallo Juniori Pool Juniori Avoin Turnaus BK (Kotka) Pool 10-pallo Juniori Pool Seniorit RG1 Ritz (Helsinki) Pool 9-pallo MN Pool Seniorit RG1 Bari (Helsinki) Pool 9-pallo MN50/ Pool EPBF / IBPF Euro Tour Dynamic Brandenburg, Saksa Pool 10-pallo Edustus Pool Naiset RG1 Bari (Helsinki) Pool 9-pallo Naiset 3.9. Pool Mestaruussarja RG2 TBiK (Turku) Pool 10-pallo Mestis 3.9. Pool 1-divisioona itä RG2 HyvBK (Hyvinkää) Pool 10-pallo 1-div itä 3.9. Pool 1-divisioona länsi RG2 EBiK (Eura) Pool 10-pallo 1-div länsi 3.9. Pool 2-divisioona itä RG2 Lokit (Porvoo) Pool 10-pallo 2-div itä 3.9. Pool 2-divisioona länsi RG2 GCueS (Seinäjoki) Pool 10-pallo 2-div länsi 3.9. Pool 3-divisioona itä RG2 RB (Kouvola) Pool 10-pallo 3-div itä World Cup of Pool Manila, Philippiinit Pool 9-pallo Edustus Pool Seniorit RG2 RB (Kouvola) Pool 10-pallo MN Pool Seniorit RG2 RB (Kouvola) Pool 10-pallo MN50/ Pool MM-kilpailu WPA, Shenyang, Kiina Pool 9-pallo Women Pool Juniori RG3 RiiBK (Riihimäki) Pool 8-pallo Juniori Pool Juniori Avoin Turnaus RiiBK (Riihimäki) Pool 8-pallo Juniori Pool Naiset RG2 KBK (Kerava) Pool 10-pallo Naiset Pool Finnish Open Finaali BilliardCircus (Espoo) Pool Pool Naiset B-mestaruus Lokit (Porvoo) Pool 9-pallo Naiset Karhu HCP Open LP-90 (Lahti) Pool 9-pallo Open Estonian Open Baribal Tallinna,Viro Pool 9-pallo Yleinen Pool EPBF / IBPF Euro Tour Dynamic TBA Pool 10-pallo Edustus Pool Seniorit RG3 RocBC (Hämeenlinna) Pool Straight MN Pool Seniorit RG3 RiiBK (Riihimäki) Pool Straight MN50/ Pool Juniori RG4 GCueS (Tampere) Pool Straight Juniori Pool Juniori Avoin Turnaus GCueS (Tampere) Pool Straight Juniori biljardi 3/

32 8.10. Pool Pari SM BilliardCircus (Espoo) Pool 10-pallo Yleinen Pool Mestaruussarja RG3 BilliardCircus (Espoo) Pool Straight Mestis Pool 1-divisioona itä RG3 LP-90 (Lahti) Pool Straight 1-div itä Pool 1-divisioona länsi RG3 GCueS (Tampere) Pool Straight 1-div länsi Pool 2-divisioona itä RG3 BK (Kotka) Pool Straight 2-div itä Pool 2-divisioona länsi RG3 EBiK (Eura) Pool Straight 2-div länsi Pool 3-divisioona itä RG3 HyvBK (Hyvinkää) Pool Straight 3-div itä Pool US Open Virginia Beach, USA Pool 9-pallo Yleinen Pool SM-kilpailu BK (Kotka) Pool Straight MN Pool SM-kilpailut RocBC (Hämeenlinna) Pool Straight MN50/ International Challenge of Champions TBA Pool 9-pallo Edustus Pool SM-kilpailu Play (Jyväskylä) Pool Straight Yleinen Pool MM-kilpailu Manila, Philippiinit Pool 10-pallo Women Pool Naiset RG3 RocBC (Hämeenlinna) Pool Straight Naiset Nuorisotalo SM GCueS (Tampere) Pool 9-pallo Nuoriso Pool SM-kilpailu TBiK (Turku) Pool Straight Juniori Matchroom World Pool Masters Date 2 TBA Pool 9-pallo Edustus Pool Mestaruussarja RG4 KBK (Kerava) Pool 8-pallo Mestis Pool 1-divisioona itä RG4 BK (Kotka) Pool 8-pallo 1-div itä Pool 1-divisioona länsi RG4 TBiK (Turku) Pool 8-pallo 1-div länsi Pool 2-divisioona itä RG4 Bari (Helsinki) Pool 8-pallo 2-div itä Pool 2-divisioona länsi RG4 RocBC (Hämeenlinna) Pool 8-pallo 2-div länsi Pool 3-divisioona itä RG4 BCK (Kuopio) Pool 8-pallo 3-div itä Pool Joukkue SM-kilpailu GCueS (Tampere) Pool 8,9,14-1 Yleinen Pool Mestaruussarja RG5 Play (Jyväskylä) Pool 10-pallo Mestis Pool Seniorit RG4 GCueS (Turku) Pool 8-pallo MN Pool Seniorit RG4 GCueS (Turku) Pool 8-pallo MN50/ Pool EPBF / IBPF Euro Tour Dynamic Benitorm, Espanja Pool 10-pallo Edustus Pool 9-divarimestaruus GCueS (Turku) Pool 9-pallo 1,2,3-div Pool Mosconi Cup TBA Pool 9-pallo Invitation Baribal HCP Open Tallinna (Viro) Pool Open Pool SM-kilpailu LP-90 (Lahti) Pool Straight Naiset pallo HCP Open Ritz (Helsinki) Pool 10-pallo Open Pyramid Pyramid Baltic Cup Vilnius, Liettua Pyramid Open Pyramidi Tasoituskilpailu HyvBK (Hyvinkää) Pyramid Open Pyramid RG1 KaKa (Kotka) Pyramid Yleinen Pyramid World Cup IV Baku, Azerbaidzan Pyramid Open Pyramid Nuorten MM Kiishinev, Moldova Pyramid Nuoret Pyramid RG2 HyvBK (Hyvinkää) Pyramid Yleinen Pyramid International Kremlin Cup Moskova, Venäjä Pyramid Edustus Magnificent 8 Semi 1 Pietari, Venäjä Pyramid Edustus Pyramid MM-kilpailut Kiev, Ukraina Pyramid Edustus Pyramid Nuorten MM Pietari, Venäjä Pyramid Nuoret Magnificent 8 Semi 2 Pietari, Venäjä Pyramid Edustus Pyramid Pari MM Jerevan, Armenia Pyramid Edustus Pyramid RG3 OBK (Oulu) Pyramid Yleinen International Tournee President Cup Ulyanovsk, Venäjä Pyramid Open Magnificent 8 Finaali Pietari, Venäjä Pyramid Edustus Snooker Snooker World Cup IPBF, Thailand Snooker Open Snooker 1-divisioona RG1 (Helsinki) Snooker 1. div 3.9. Snooker Mestaruussarja RG1 KK-79 (Turku) Snooker Mestis Snooker Juniori RG1 (Helsinki) Snooker Juniori Snooker 1-divisioona RG2 KK-79 (Turku) Snooker 1. div Snooker Mestaruussarja RG2 JSBK (Jyväskylä) Snooker Mestis Snooker Juniori RG2 KK-79 (Turku) Snooker Juniori Snooker 1-divisioona RG3 JSBK (Jyväskylä) Snooker 1. div Snooker Mestaruussarja RG3 KK-79 (Turku) Snooker Mestis Snooker 1-divisioona RG4 (Helsinki) Snooker 1. div Snooker Mestaruussarja RG4 (Helsinki) Snooker Mestis Snooker World Championships IPBF, Intia Snooker 6-REDS Edustus Snooker Juniori RG3 GCueS (Tampere) Snooker Juniori Muutokset mahdollisia. Katso myös koko kauden kilpailukalenteri 24 biljardi 3/2011

33 Casper Matikainen NOBT mestariksi Casper Matikainen Finalistit Nuorten Oma Biljardi Tour on saatu päätökseen. Toukokuun viimeisenä sunnuntaina Helsingin Ritz Biljardissa pelattiin NOBT finaalit, jossa lauantain alkulohkopelien 32 pelaajasta puolet pääsi sunnuntain cup kierroksille. NOBT turnauksen voittajaksi pelasi erinomaisilla peliotteilla Espoon Soukan nuorisotalon Casper Matikainen. Vasta 13-vuotias pelimiehen alku pelasi finaalin varmoin ottein vaikka vastustajana ollut Vantaan Länsimäen nuorisotalon Miika Vierula nousi 1-3 tappioasemasta vielä 3-3 tasoihin. Viimeisessä erässä Matikainen ei kuitenkaan antanut Vierulan jatkaa kiriään vaan voitto meni Espooseen 4-3 eräluvuin. Finaali oli jo menossa vahvaa vauhtia Casperille, mutta Vierula oli toista mieltä. Kaksi ensimmäistä erää Casper hallitsi tehden upeita lyöntejä ja tarkkoja päällevetoja. Kolmannessa erässä Miika sai juonen päästä kiinni kaventaen tilanteen. Neljäs erä taas Casperille Miikan epäonnistuessa muutamassa pussitusyrityksessä. Viides ja kuudes erä Miikan voitoksi, vaikka Casperilla oli jo omat paikkansa ratkaista ottelu, kuten kuudennen erän viimeinen kasipallo, jonka Casper löi erittäin ohuella ja hienolla leikkauksella, mutta pallo jäi aivan pussin suulle, josta Miikalla ei ollut vaikeuksia pussitukseen. Viimeisen erän alku meni ensin tasaisesti, mutta loppua kohden Matikainen pelasi kylmähermoisesti ja pussitti taidokkaasti viimeiset pallot mestaruuden arvoisesti. Kolmannet sijat saivat Helsingin Kontulan Luuppi nuorisotalon Rosan Kharer sekä Turun Lausteen nuorisotalolta Jonne Ranta. Semifinaaleissa Matikainen voitti Kharerin 4-0 ja Vierula Rannan 4-1. Nuorten Oma Biljardi Tour kokonaisuudessa oli mukana satoja nuoria eri nuorisotaloilla, joissa pelattiin syksyn ja talven aikana omia alkukilpailuja. Keväällä pelattiin alueelliset semifinaalit neljällä eri paikkakunnalla, kussakin semifinaalikilpailussa oli pelaajaa, joista jokaisesta pääsi 8 parasta pelaajaa jatkoon Helsingin finaaliin. Kiitokset NOBT kokonaisuudesta kaikille nuorisotalopelaajille sekä ohjaajille, semifinaalien ja finaalin pelipaikoille; Baribal Helsinki, Pool Sali & Lounge Kerava, Biljardi Espoo, Galaxie Turku ja Ritz Biljardi ja kilpailujen johtajille; Patrick Tanttu, Matti Jokela, Jouni Kelokaski, Marika Blomqvist, Jan Morelius, sekä finaalin kisavetäjille Matti Jokelalle ja Jermu Kuisminille. Kiitokset myös NOBT yhteistyökumppanille Biljardihuolto Oy:lle. Mitalistit Ensi syksynä taas jatketaan NOBT:n parissa. Tulokset finaali 16 parasta 1. Casper Matikainen, Espoo Soukka 2. Miika Vierula, Vantaa Länsimäki 3. Rosan Kharer, Helsinki Kontula 3. Jonne Ranta, Turku Lauste 5. Matti Aalto, Lempäälä 5. Sami Aloui, Espoo Soukka 5. Joni Haakana, Vantaa Länsimäki 5. Mikke Kenias, Espoo Nöykkiö 9. Justus Varonen, Espoo Nöykkiö 9. Jonni Le, Helsinki Kontula 9. Jesse Rantanen, Lempäälä 9. Tommi Kastell, Vantaa Länsimäki 9. Tatu Nurmi, Espoo Nöykkiö 9. Daniel Jalonen, Vantaa Myyrmäki 9. Janne Lehto, Turku Lauste biljardi 3/

34 Nuorisotalo PM-kisat Malmö, Ruotsi Jatkoa sivulta 12 rästi odottelulla, koska kumpikin joukkue oli ainoa suomalaisedustaja sarjassaan. Kisaformaattina oli lohkopelit, jokainen joukkue pelasi jokaista vastaan. Yksi ottelu oli paras 9:stä, siten että jokainen pelaaja (3 hengen joukkueet) pelasivat kukin kolme 8-pallo pakkaa vastustajajoukkueen samaa edustajaa vastaan, kaikki erät loppuun asti, joten pelin tulos oli mahdollinen aina 9-0:sta 5-4:ään. Voitettujen erien lisäksi laskettiin tehtyjä pisteitä siten että erän voittanut pelaaja tienasi joukkueelleen 10 pistettä, sekä jokaisesta vastustajan pöydälle jääneestä pallosta vielä bonuspisteen. Sen sijaan jos voitti erän vastustajan virheen seurauksena ei itse tienannut pisteitä vaan vastustajajoukkueen pistesaldoa rankaistiin 10 pisteellä. Käytössä olivat normaalit EPBF:n säännöt, paitsi aloitusvirheen jälkeen käsipallo oli normaalista poiketen vapaa. Sitten itse peleihin. Nuoremmat voittivat Tanskan joukkueen 5-4, samoin vanhemmat avasivat kisaurakkansa Tanskaa vastaan, myöskin luvuin 5-4. Seuraavaksi nuoremmat pelasivat Tanskan toista joukkuetta vastaan, josta takkiin tuli 5-4. Vanhemmat pelurimme sen sijaan saivat Norjan joukkueelta kylmää kyytiä, tuloksena 9-0 tappio. Norjan pojat esittivät todella kypsiä otteita, molempien joukkueiden ohjaajat sekä matkanjohtaja nimesivät norjalaiset sarjan voittajasuosikeiksi. Päivän kolmansissa ja viimeisissä peleissä vastassa nuoremmilla oli Ruotsin joukkue, jota kuritettiin tällä kertaa 6-3 lukemin, ja vanhemmat myöskin Ruotsia vastaan hermostuneella pelillä tappio 6-3 lukemin. Ensimmäisen kisapäivän saldona siis kaiken kaikkiaan 3 voittoa ja 3 tappiota. Iltaohjelmana vanhempien pelaajien joukkue kävi juhlistamassa yhden pelaajan 17-vuotissynttäreitä syömällä kunnon pihvit. Koska sunnuntain pelit alkoivat aamulla yhdeksältä oli illalla edessä vielä pakkaamista sekä aikainen nukkumaan meno. Sunnuntaina aamupalan jälkeen matkatavarat jätettiin säilöön hotellille, ja suunnattiin jälleen kohti salia. Pelit alkoivat hyvissä ajoin aamulla, noin klo Kummatkin joukkueet kohtasivat Norjan joukkueet, ja molemmat hyvällä pelillä 7-2 voittoihin. Voittojen jälkeen alkoikin armoton spekulointi mahdollisista mitalisijoituksista, joskin lopputulemaksi kummankin joukkueen osalta tässä vaiheessa kilpailua saatiin että kummallakin on hopea vielä omissa käsissä, mutta voittoon vaadittaisiin jo muiden sopivaa ristiin pelaamista. Pelien jatkuessa nuorempien osalta huomattiin että sunnuntaille olisi vain kaksi peliä ja että voittamalla viimeisen jäljellä olevan pelin olisi vähintään hopea varma. Tuo voitto otettiinkin jännittävien vaiheiden jälkeen, ja näin nuoremmat pelurit jäivät odottelemaan muiden sarjansa otteluiden loppumista. Kun sarjan loputkin pelit oli pelattu, saatiin varmistus hopeasta. Voittoon sarjassa ylsi puhtaalla pelillä toinen Norjan joukkueista. Vanhempien pelaajien kohdalla toisesta pelistä vaadittiin voittoa, jotta mitalihaaveet pysyisivät vielä elossa. Perusvarmoilla otteilla voitto saavutettiinkin luvuin 5-4. Tämän jälkeen koko joukkue siirtyikin tarkastelemaan kaaviota ja todettiin että mahdollisuudet hopeaan ovat edelleen olemassa, joskin se vaatisi voittoa viimeisestä pelistä, mikä tosin oli tiedossa jo heti aamulla. Viimeiseen peliin lähdettäessä tilanne siis oli seuraavanlainen: voittamalla varmistuisi hopea, ja tappiolla todennäköisin sijoitus olisi neljäs. Pelin alkaessa kummankin joukkueen pelaajat esittivät hieman hermostuneita otteita, pelin edetessä tasaisissa merkeissä, kaikkien pelaajien eräsuhteet olivat 2-1, ja tilanne oli viimeistä pakkaa aloitettaessa kutkuttavan jännittävä, kokonaistilanteen ollessa 4-4. Tanskan joukkueen peluri kuitenkin suoriutui hiukan varmemmin ratkaisevista palloista ja peli siis tanskalaisille 5-4. Nyt jälleen kaavion äärelle jännittämään muiden pelien tuloksia, ja tällä kertaa oli suomalaisten tyytyminen 4 voitolla kuudesta mahdollisesta neljänteen tilaan keskinäisten otteluiden ratkaistessa lopulliset sijoitukset. Soukan poikien itse tekemät pelipaidat Nöykkiön pojat odottavat vuoroaan Pettymystä käsitellen ja iloiten nuorempien pelaajien menestyksestä lähdettiin pikku hiljaa taas kohti Kööpenhaminan lentokenttää. Junassa pientä lisäjännitystä aiheutti lippujen tarkastus ja jouduimmekin hetken aikaa kaivelemaan taskujamme ja reppujamme kunnes löysimme kaikki menopaluuliput. Säästyimme siis tarkastusmaksuilta! Tämän lisäksi juna ei pysähtynytkään lentokentällä, vaan jouduimme jäämään seuraavalla pysäkillä ja palaamaan toisella junalla yhden pysäkin verran takaisin lentokentälle. Lentokentällä kaiken säädön jälkeen pääsimme suurin piirtein ajoissa nousemaan pilvettömälle taivaalle ja kohti Helsinkiä ja kotia, Espoota. Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut ja täynnä uusia kokemuksia, vaikka vanhempien poikien sijoitus jättikin toiveita ensi syksyn nuorisotalo-9-pallon voitosta ja ensi kevään reissusta kohti Norjaa parantamaan sijoituksia. teksti ja kuvat: Jenni Kortemäki, Mikko Ahokas 26 biljardi 3/2011

35 Women's 10-Ball Open Kilpailupaikkana toimii BilliardCircus Kivenlahti, Espoossa. Kilpailun semifinaalit ja finaali tullaan pelaamaan lauantaina 6.8 Helsingissä Kampin kauppakeskukseen pystytetyllä kilpa-areenalla. Kilpailuun otetaan mukaan 128 nopeinta ilmoittautujaa. Osallistumismaksu on 60 ja kaikki rahat menevät lyhentämättöminä palkintopottiin johon vielä lisätään sponsorirahaa Kilpailun 8 parasta tullaan palkitsemaan rahallisesti, mutta kaikki osallistujat tulevat saamaan Avoncosmeticsin lahjoittamat runsaat tuotepaketit. Kilpailussa tullaan pelaamaan 10-palloa, joka on noussut muutamassa vuodessa ehkä jopa suosituimmaksi pool-lajiksi maailmalla. Kilpailun päätösjuhla järjestetään Sokoshotel Presidentin Presidentti-salissa lauantaina 6.8. klo alkaen. Tähän tapahtumaan on mahdollista ostaa lippuja järjestäjältä vaikka pelaamassa et olisikaan. Ensimmäistä kertaa Suomessa: Suuret kansainväliset pool-biljardikilpailut ainoastaan naisille! Breikki Lohja järjestää tämän vuoden elokuussa ensi kertaa Suomeen ison kansainvälisen naisten biljardikilpailun. Tällaisia kilpailuita ei ole järjestetty koko Euroopassa yli viiteen vuoteen. Kilpailun tavoitteena on kohottaa tietoisuutta naisbiljardista ja sen tuomista mahdollisuuksista niin nuorisotalo harrastuksena kuin kansainvälisenä huippu-urheiluna ja kaikesta sillä välillä. Kilpailun tarkoituksena on myöskin innostaa uusia tyttöjä ja naisia hienon lajin pariin nauttimaan ja iloitsemaan urheilusta. Kilpailut alkavat torstaina 4.8. klo.10 ja päättyvät lauantaina 6.8. järjestettävään iltajuhlaan. Kilpailun järjestäjinä häärivät moninkertainen naisten Suomenmestari sekä EM-hopeaa 8-pallossa tänä vuonna saavuttanut Marika Poikkijoki sekä Tanja Argillander. ILMOITTAUTUMINEN: marika.poikkijoki@gmail.com tanja.argillander83@gmail.com Ilmoittautuminen päättyy Oikeudet muutoksiin pidätetään!! BowlCircus Finnish Open 10-ball 2011 Suomen suurin avoin biljarditurnaus on jälleen täällä! Viidestä alkukilpailusta ja finaaliviikonlopusta koostuva kaikille avoin BowlCircus Finnish Open 10-ball -turnaus tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden päästä kohtaamaan Suomen ja ehkä jopa Euroopan parhaita pelaajia heidän taistellessa osuudestaan :n kokonaispalkintopottiin. Turnauksen finaaliviikonloppuna pelataan otteluita Espoon Leppävaarassa sijaitsevan Kauppakeskus Sellon keskusaukiolla, josta finaaliottelut televisioidaan Nelonen Pro kanavalla jälkilähetyksenä. Turnausten aikataulua: Lauantaina BowlCircus Flamingo alkaen klo parasta selviytyy lopputurnaukseen. Lauantaina BilliardCircus Kivenlahti alkaen klo parasta lopputurnaukseen. Lauantaina BowlCircus Vuokatti alkaen klo parasta lopputurnaukseen (Huom 32 ensimmäistä mukaan!) Lauantaina BowlCircus Sello alkaen klo parasta lopputurnaukseen (Huom 32 ensimmäistä mukaan!) Perjantaina BilliardCircus Kivenlahti alkaen klo 12, 8 parasta lopputurnaukseen. Kaikki ottelut alkukilpailuissa pelataan viiteen voittoon, vuoroaloituksin. Pelimuoto tuplaeliminaatio + cup (1/4 kaaviosta). Osallistumismaksu yksittäiseen alkukilpailuun on 60. Uusintaosallistumisen hinta on 40. Ilmoittautumiset alkukilpailuihin sähköpostitse osoitteeseen tommi@bowlcircus.com SBiL:n forumille jokaisen alkukilpailun oman kisakutsun alle tai puhelimitse kilpailupaikalle. 32 pelaajan lopputurnaus pelataan Kauppakeskus Sellossa ja BowlCircus Kivenlahdessa ja finaali pelataan sunnuntaina kello 15:00 alkaen Sellon keskusaukiolla. Turnauspaikkojen kotisivut löydätte osoitteista & Kuvat: Kaj Toivola ja Tommi Lamminaho biljardi 3/

36 Biljardiliigan 15. juhlafinaalit pelattiin Lahdessa Speed Pool vauhtia Petteri Taskiselta Vuodesta 1996 toimineen PELIKA.net biljardiliigan 15. kausi huipentui finaaleihin Lahdessa Sokos Hotel Seurahuoneella Muutaman vuoden jälkeen finaalit pelattiin kaupungin keskustassa ja Etelä Suomessa. Tämä toi paikalle lisää vierailevia katsojia. Toisaalta Biljardiliigan finaalitunnelma kärsi kaupungin houkutusten viedessä osan väestä. Finaalit itsessään onnistuivat odotetusti ja aikataulut pitivät. Kilpailijoita oli 260 ja pelillisesti näimme useita huippusuorituksia ja hermojen hallintaa tiukoissa paikoissa. Joka vuosi on ilo huomata pelaamisen ja rutiinin tuoman biljarditaitojen kehittyminen. Finaalien valmistelu aloitettiin jo keskiviikkoaamuna haastavalla 18 biljardipöydän siirtämisellä toiseen kerrokseen. Päävastuun siitä kantoivat paikalliset vahtimestarit. Kaikki oli valmista torstaina iltapäivällä jolloin aloitettiin Naisjoukkueiden alkuerät. Mukana oli 11 naisjoukkuetta. Alkueriä oteltiin aina perjantain puolelle, jolloin oli selvillä neljä välieräjoukkuetta perjantaille. Torstaina pelattiin myös ensimmäinen Finaali, se oli KymppiCupissa. Välierissä kohtasivat Jam Pool Vantaalta ja Ajolähtö I Juvalta sekä Milja Team Lappeenrannasta STOPin Sysmästä. Finaaliin ottelivat itsensä Ajolähtö I luvuin sekä STOP Finaaliotelussa, tasaisen alun jälkeen, Ajolähtö I voitti Pasi Kallion upealla putsilla Näin Ajolähtö kaunisti viime vuoden hopea kullaksi. Ajolähtö I joukkue joka voitti Joukkuefinaalin sekä KymppiCupin. Lisäksi lähti Las Vegasiin. Tuomas Punnonen toinen oikealta. Perjantaiaamu kokosi Pelaajafinaalin pelaajat heti klo Finaalipelaajat oli arvottu 16 kahdeksan pelaajan lohkoon ja jokaisesta lohkosta kaksi parasta pääsi 32 cupiin. Lohkoissa pelattiin ottelut kolmeen voittoon ja kahdesta häviöstä joutui luopumaan kilpailusta. Finaaliotteluun pelasi itsensä kaksi Bar Pata 8 pelaajaa Hämeenlinnasta, Mika Riikonen ja Ingmar Martin. Välierissä Mika voitti Miska Larisen Shamrockista Vantaalta 4-1 ja Ingmar voitti Tommi Kempin Old Storysta Vantaalta 4-2. Finaaliottelu oli tasainen heti alusta lähtien, se huipentui vasta kontrassa Mikan voitoksi 5-4 perjantai-iltana. Perjantaina ratkaistiin Naisjoukkueiden mestruusi. Välierissä Lady Luck Shervood voitti B.B.B Namut ja Pirttihirmut Tucksin Kicksit Finaalissa siis kohtasivat joukkueet, joilla kummallakaan ei vielä ollut mestaruutta, näin saatiin uusi nimi siihen listaan. Se nimi on Pirttihirmut Fr33Time Cafesta Kuopista, joka voitti finaalissa Lady Luck Sherwoodin Sherwood Pubista Jyväskylästä Pirttihirmut kaunistivat näin muutaman vuoden takaisen hopean kullaksi. Perjantai-iltana ratkaistiin myös Finaali 40+, siinä oli mukana ennätykselliset 48 pelaajaa. Finaalissa Jarmo Kuivasniemi Shamrockista Vantaalta voitti Mika Koitteen San Siro Cafesta Jyväskylästä 5-1. Uutena finaalina oli mukana tänä vuonna Finaali 50+. Sitä on jo muutaman vuoden pyydetty ohjelmaan ja kannatti, kun osallistujia oli hienosti16. Yöllä pelatussa finaalissa Bar nr 1 Pertti Elg voitti Tompuri Barin Ossia Lahden 5-1. Tämä finaali tulee olemaan jatkossakin ohjelmassa. Biljardiliigan tärkeimmän finaalin, Joukkuefinaalin, alkuerät aloitettiin lauantaiaamuna. Niitä oteltiin koko päivä, näin saatiin selville sunnuntain välieräjoukkueet. Lauantai-illalla oli totutusti Iltajuhla. Se aloitettiin Speed Pool mestarien yrittiessä uutta SE:tä. Sitä ei saatu tehtyä mutta Petteri Taskinen sivusi omissa nimissään ja Toni Häkkisen kanssa jaettua 58 s. ennätystä. Speed Pool finaalin voitti Tommi Kemppi Old Storysta Vantaalta nyt toisen kerran peräkkäin, voittaen finaalissa Toni Häkkisen 3-0. Iltajuhlassa sain kiitollisena ottaa vastaan SBiL:n hopeisen ansiomerkin Markku Ryytyltä. Kiitos siitä kuuluu kaikille Biljardiliigassa mukana oleville. Iltajuhla huipentui edustusjoukkueiden valintoihin Las Vegasiin. Valituksi tulivat Ajolähtö I Ajolähtö Pubista Juvalta sekä naisjoukkue Tucksin Kicksit Ravintola Tucksista Jyväskylästä. Las Vegas raportti ja menestystiedot seuraavassa lehdessä. Terhi Valtanen naisten mestari viidennen kerran Finaalien neljäs päivä, sunnuntai, sisälsi naisten henkilökohtaisen finaalin sekä Joukkuefinaalin ratkaisuottelut. Naispelaajia oli mukana 42. He oli jaettu kahdeksaan lohkoon, joista jokaisesta kaksi parasta pelaajaa jatkoi 16 pelaajan cupiin. Finaaliin pelasi itsensä kaksi mestaripelaajaa, joilla molemmilla jo mestaruuksia oli ennestään. Finaaliottelun voitti todellinen Biljardiliigan menestyjä, Terhi Valtanen Fr33Tim3sta Kuopiosta. Hän voitti Tuija Tiihosen Old Storysta Vantaalta 5-2. Mestaruus oli jo Terhin viides, kerta kaikkiaan mahtava suoritus nykyisen naisten taitotason huomioon ottaen. Pronssille pelasivat Reea Flinck Hunterista Kuopiosta sekä Jatta Havukainen Old Storysta Vantaalta. Joukkuefinaalin sunnuntain otteluissa nähtiin todellisia jännitysnäytelmiä. Yksi huikeimmista oli välieräottelu, Shamrock vastaan Ajolähtö I. Siinä kummallakin joukkueella oli vielä mahdollisuus voittoon viimeisessä pelissä. Shamrockin Kim Grönqvist avasi ja harkinnan jälkeen valitsi värin tehden toisella lyönnillä päätyvalliin osapiilon. Ajolähdön Tuomas Punnonen teki huolellisen 28 biljardi 3/2011

37 harkinnan jälkeen siitä kuitenkin oman väripallon toisen pään kulmaan.jatkaen siitä upeita pussituksia vaikeista paikoista aina viimeiseen väripalloon asti. Se oli paikassa, johon ei päässyt kiinni kuin oma yksivalli ja kierteellä. Siitä sen täysin hermottoman tuntuinen Tuomas teki pussin. Sen jälkeen olikin jo ratkaiseva kasi helpommin pussitettavissa kulmaan, näin ottelu oli siinä. Joukkuefinaalin loppuottelussa olivat Ajolähtö I ja B.B.B.II Järvenpäästä. Ottelu eteni tasaisena koko ajan ja sekin ratkesi vasta viimeisessä pelissä. Siinäkin ratkaisevan pelin hoiti Tuomas Punnonen. Taputusten raikuessa ja Ajolähdön juhliessa Tuomas otti kiitoksia ja kehuja vastaan. Pronssille pelasivat Ale Royals Ale Pubista Hyvinkäältä sekä Shamrock Vantaalta. Huomiona finaaleista oli, että Biljardiliigan mestaruusvaltikka on siirtynyt etelästä ylöspäin Suomeen. Finaalien paras joukkue oli Ajolähtö I Ajolähtö Pubista Juvalta. Se voitti Joukkuefinaalin sekä Kymppicupin ja lähti edustamaan Suomea vielä Las Vegasissakin VNEA liigan MM kilpailuissa. Vasemmalta Pelaajafinaalin palkitut III Tommi Kemppi, I Mika Riikonen, II Ingmar Martin. kuvasta puuttuu toinen III Miska Larinen Paras pelaaja finaaleissa oli Tuomas Punnonen. Hän ratkaisi lopullisesti huikeilla, hermottomilla suorituksillaan mestaruuksia Ajolähdölle ja pelasi taitavasti koko finaalien ajan. Finaalien paras naispelaaja oli Terhi Valtanen Fr33Tim3sta Kuopiosta. Hän oli mukana voittaneessa naisjoukkueessa Pirttihirmuissa pelaten joukkuepelit häviämättä yhtään niistä. Lisäksi Terhi voitti henkilökohtaisen Naisten finaalin viidennen kerran, melkoinen saavutus. Onnittelut kaikille menestyneille ja kiitokset mukana oleille. Täydelliset tulokset ja tieto biljardiliiga finaalit Ensi vuoden finaalit pidetään jälleen Sokos Hotel Vesileppiksessä Leppävirralla Sinne saadaan lisää tila ja varmasti taas upean tunnelman. Tervetuloa! Toivottavasti tavataan jo syksyllä uuden kauden alkaessa. Iloista biljardikesää toivoen JAPE Jari Peltonen Pirttihirmut, Naisjoukkueiden finaalin voittajajoukkue. JOUKKUEFINAALI Ajolähtö I Ajolähtö Pub Juva 2. B.B.B II Musta Kupla Järvenpää 3. Shamrock I Shamrock Vantaa 3. Ale Royals Ale Pub Hyvinkää 5-8 Bad Day BC Luhtikammari Joutseno Plan B Zilton Hotelli Loviisa Sherwood Team Sherwood Pub Jyväskylä Jam Pool Bar nr 1 Vantaa 9-12 Jokeri Team A Jokeri Ylivieska No Stress Venla Club Nurmijärvi Kammarin Pojat Kammari Joensuu K.U.P.P.A. San Siro Cafe Jyväskylä STOP St Olav s Pub Sysmä Samin Sorkat Sam s Pub Karhula Pata Kasi Bar Pata 8 Hämeenlinna Riemuralli Riemuralli Pub Kausala Välierät Shamrock - Ajolähtö I B.B.B. II - Ale Royals Finaali Ajolähtö I - B.B.B. II NAISJOUKKUEIDEN FINAALI Pirttihirmut Fr33Tim3 Cafe Kuopio 2. Lady Luck Sherwood Sherwood Pub Jyväskylä 3. B.B.B.Namut Musta Kupla Järvenpää 3. Tucksin Kicksit Ravintola Tucks Jyväskylä 5-8 Black Cats Black Out Pub Kuusankoski Anne s Angels Haarikka Pub Lappeenranta Ziltonin Ziksit Zilton Loviisa Storyn Ladies Old Story Vantaa 9-11 Jam Pool Ykkösmimmit Bar nr 1 Vantaa Muijjat Pub 34 Hämeenlinna Pata Kasi Ladies Bar Pata 8 Hämeenlinna Välierät B.B.B. Namut - Lady Luck Sherwood Pirttihirmut - Tucksin Kicksit Finaali Lady Luck Sherwood - Pirttihirmut KYMPPICUP FINAALI Ajolähtö I Ajolähtö Pub Juva 2. STOP St Olav s Pub Sysmä 3. Jam Pool Bar nr 1 Vantaa 3. Milja Team Milja Bar Lappeenranta 5. Shamrock Sahamrock Vantaa 5. Pata Kasi Bar Pata 8 Hämeenlinna 5. Love Story Old Story Vantaa 5. Wanhat Mestarit Wanha Mestari Oulu Välierät Ajolähtö I - Jam Pool Milja Team - STOP Finaali Ajolähtö I - STOP NAISTEN FINAALI Valtanen Terhi Fr33tim3 Kuopio 2. Tiihonen Tuija Old Story Vantaa 3. Flinck Reea Hunter Kuopio 3. Havukainen Jatta Old Story Vantaa 5. Koistinen Sanna Metsähovi Outokumpu 5. Vesanen Hannele Fr33tim3 Kuopio 5. Tietäväinen Emmi Musta Kupla Järvenpää 5. Turunen Johanna Musta Kupla Järvenpää 9. Haapanen Mari Riemuralli Kausala 9. Karvonen Emilia Bar nr1 Vantaa 9. Paakkarinen Tanja Zilton Loviisa 9. Jumppanen Airi Metsähovi Outokumpu 9. Miettinen Mira Fr33tim3 Kuopio 9. Korpi Terhi Tucks Jyväskylä 9. Nybonn Linda Zilton Loviisa 9. Jokinen Johanna Musta Kupla Järvenpää 42 pelaajaa Välierät Ajolähtö I - Jam Pool Milja Team - STOP Finaali Ajolähtö I - STOP biljardi 3/

38 PELAAJAFINAALI 2011 Sija Pelaaja Pelipaikka Paikkakunta 1. Riikonen Mika Bar Pata 8 Hämeenlinna 2. Martin Ingmar Bar Pata 8 Hämeenlinna 3. Kemppi Tommi Old Story Vantaa 3. Larinen Miska Shamrock Vantaa 5. Häkkinen Toni Musta Kupla Järvenpää 5. Sipola Jere Zilton Loviisa 5. Sutinen Juha Kaksi Ärrää Rajamäki 5. Auvinen Arto Musta Kupla Järvenpää 9. Pulli Petri Wanha Trokari Ryttylä 9. Pistool Toni Bar nr 1 Vantaa 9. Savolainen Iivari Kolumbus Joensuu 9. Kallioinen Marko San Siro Cafe Jyväskylä 9. Salmela Turkka Papukaija Hämeenlinna 9. Riekki Matti Kaksi Ärrää Rajamäki 9. Halonen Veli-Matti San Siro Cafe Jyväskylä 9. Heiskanen Ville Sam s Pub Karhula 17. Itkonen Juha Musta Kupla Järvenpää 17. Pylkkänen Jari Pelimanni Pub Mikkeli 17. Siekkinen Teemu Sea Gull Porvoo 17. Naumanen Tero Metsähovi Outokumpu 17. Kylmälahti Tuukka Sherwood Pub Jyväskylä 17. Kokki Erno San Siro Cafe Jyväskylä 17. Nertamo Tomi Shamrock Vantaa 17. Broman Jukka San Siro Cafe Jyväskylä 17. Lehtikangas Eero Finos Espoo 17. Huhkamo Marko Wanha Apteekki Parola 17. Itkonen Arto Sherwood Pub Jyväskylä 17. Tukiainen Jouni Bar nr 1 Vantaa 17. Taskinen Petteri Ukko Tahkovuori 17. Siponkoski Olli Jokeri Ylivieska 17. Paajanen Juha Musta Kupla Järvenpää 17. Hietala Riku Jokeri Ylivieska Töllikkö Matti Ajolähtö Pub Juva Siljander Miku Jokeri Ylivieska Engblom Jani Bar nr 1 Vantaa Ngo Thang pingviini Vantaa Leander Elmo Tompuribaari Hamina Vuorinen Niko Bar nr 1 Vantaa Lehtonen Petri Kaksi Ärrää Rajamäki Salonen Marko Old Story Vantaa Paalasmaa Jani Pub 34 Hämeenlinna Valtanen Terhi Fr3Tim3 Cafe Kuopio Törnqvist Janne Zilton Loviisa Liukkonen Jere Grilli Baari Mikkeli Lindell Samuli Sherwood Pub Jyväskylä Marjanen Ossi San Siro Cafe Jyväskylä Kärkkäinen Markku Kammari Joensuu Utterström Petri Wanha Mestari Riihimäki Varpiola Risto Kammari Joensuu Vilppola Tapio Skooter Club Haapajärvi Naumanen Tuukka Kolumbus Joensuu Alen Mikko Sea Gull Porvoo Sivonen Jani Old Story Vantaa Kyllönen Jani Jussila Kajaani Sirenius Pekka Kaksi Ärrää Rajamäki Viitala Niko Shamrock Vantaa Koite Mika San Siro Cafe Jyväskylä Holmberg Hannu Sherwood Pub Jyväskylä Niemi Jani Paratiisi Pub Turenki Pietarinen Olli San Siro Cafe Jyväskylä Huttunen Jesse Ajolähtö Pub Juva Pitkänen Tero Hunter Kuopio Mäkelä Jarkko Wanha Mestari Riihimäki Pietarinen Harri St Olav s Pub Sysmä Mehtälä Jarkko Scooter Club Haapajärvi Talja Sami Takatasku Joensuu Päivinen Tero Shamrock Vantaa Lindström Tommy Alexis Loviisa Kinnunen Timo Tucks Jyväskylä Paananen Jari Pingviini Vantaa Korkalainen Mika Kolumbus Joensuu Nurminen Harri Mäyräncolo Pub Kuusankoski Helminen Timo Wood Pub Lahti Nevalainen Janne Harry's Bar Siilinjärvi Hollanti Marko Ukko Tahkovuori Putkonen Antti Pub 34 Hämeenlinna Hovi Petri Zilton Loviisa Lappalainen Jouni Köyhä Ritari Länkipohja Välierät Martin Ingmar - Kemppi Tommi 4-2 Larinen Miska - Riikonen Mika 1-4 Finaali Martin Ingmar - Riikonen Mika biljardi 3/2011 FINAALI Sija Pelaaja Pelipaikka Paikkakunta 1. Kuivasniemi Jarmo Shamrock Vantaa 2. Koite Mika San Siro Cafe Jyväskylä 3. Grönqvist Kim Shamrock Vantaa 3. Nurmi Vesa Wanha Trokari Ryttylä 5. Lappalainen Sami Tompuri Bar Hamina 5. Lehtikangas Eero Finos Espoo 5. Lehtoranta Markku Sam s Pub Karhula 5. Korpela Jarmo Takatasku Joensuu 9. Karvinen Tuija Pub 34 Hämeenlinna 9. Jylhä Mika Pub 34 Hämeenlinna 9. Hulkko Mikko Musta Kulpa Järvenpää 9. Valtanen Terhi Fr33Tim3 Kuopio 9. Koikkalainen Tuomo Kolumbus Joensuu 9. Aarto K Jari Kammari Joensuu 9. Salminen Olli Wanha Mestari Riihimäki 9. Nurminen Harri Mäyräncolo Kuusankoski 17. Pesonen Mauri Takatasku Joensuu 17. Udd Veijo San Siro Cafe Jyväskylä 17. Naumanen Arto Metsähovi Outokumpu 17. Hakkarainen Esko Ullan Krouvi Kuopio 17. Kervinen Antti Sam s Pub Karhula 17. Niskanen Petri Tompuri Bar Hamina 17. Pöyhönen Arto Pika Mokka Hamina 17. Uski Sami Tompuri Bar Hamina 44 pelaajaa FINAALI Sija Pelaaja Pelipaikka Paikkakunta 1. Elg Pentti Bar nr 1 Vantaa 2. Lahti Ossi Tompuri Bar Hamina 3. Ahia Veli-Matti Bar nr 1 Vantaa 3. Kuivanen Reino Pika-Mocca Pub Karhula 5. Kammonen Jukka Ajolähtö Juva 5. Arminen Harri Wood Pub Lahti 5. Kosonen Ulla Tucks Jyväskylä 5. Anttila Osmo Pika-Mocca Pub Karhula 9. Ylikorpi Martti Mestarikilta Helsinki 9. Bräysy Pasi Mestarikilta Helsinki 9. Lindelöf Seppo Wanha Mestari Riihimäki 9. Malinen Markku Musta Kulpa Järvenpää 9. Heikkinen Jukka Kaksi Ärrää Rajamäki 9. Hiltunen Timo 14 pelaajaa SPEED POOL Sija Pelaaja Pelipaikka Paikkakunta 1. Kemppi Tommi Old Story Vantaa 2. Häkkinen Toni Musta Kupla Järvenpää 3. Taskinen Petteri Ravintola Ukko Tahkovuori 3. Siljander Miku Jokeri Ylivieska Finaali Kemppi Tommi - Häkkinen Toni 3-0 SE ennätyskilpailussa Petteri Taskinen sivusi omaa ennätystään 58 s. SHUFFLEBOARD - pöytäcurling: Henkilökohtainen SM finaali Sija Pelaaja Pelipaikka Paikkakunta 1. Lahti Oskari Musta Kupla Järvenpää 2. Siljander Miku Jokeri Ylivieska 3. Nertamo Tomi Shamrock Vantaa 3. Sirenius Pekka Kaksi Ärrää Rajamäki 5-8 Salomäki Heikki Ale Pub Hyvinkää Kontkanen Ismo Musta Kupla Järvenpää Knuuttila Krista Old Story Vantaa Kokki Erno San Siro Cafe Jyväskylä 9-16 Engblom Jani Bar nr 1 Vantaa Nurmela Esa Kaksi Ärrää Rajamäki Buddas Ben Zilton Loviisa Sutinen Juha Kaksi Ärrää Rajamäki Laurila Vesa Ale Pub Hyvinkää Sirenius Ville Kaksi Ärrää Rajamäki Riekki Matti Kaksi Ärrää Rajamäki Marttinen Timo Mestarikilta Helsinki SHUFFLEBOARD - pöytäcurling: Pari SM finaali Sija Pelaaja Pelipaikka Paikkakunta 1. Laurila Vesa - Ale Pub Hyvinkää Salomäki Heikki 2. Engblom Jani - Bar nr 1 Vantaa Vickström Ben 3. Sirenius Pekka - Kaksi Ärrää Rajamäki Sirenius Ville

39

40

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00093 SLU. www.sbil.fi. Biljardin SM finaalit 2011

SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00093 SLU. www.sbil.fi. Biljardin SM finaalit 2011 SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00093 SLU www.sbil.fi Biljardin SM finaalit 2011 Biljardin vuotuinen kotimainen päätapahtuma, SM finaalit, pelataan lauantaina 28.5.2011 Helsingin Kulttuuritalolla.

Lisätiedot

3/2012. Neljäskymmenes vuosikerta. www.sbil.fi. Markku Koponen teki biljardin SM-finaalien historiaa

3/2012. Neljäskymmenes vuosikerta. www.sbil.fi. Markku Koponen teki biljardin SM-finaalien historiaa 3/2012 www.sbil.fi Neljäskymmenes vuosikerta Markku Koponen teki biljardin SM-finaalien historiaa Uusi IKON 2 sarja saapunut myös uusia Poison malleja Lisätiedot www. biljardihuolto.fi 02-2519913 PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

3/2010. Kolmaskymmeneskahdeksas vuosikerta. Kimmo Hakalalle. 9-pallon SM kultaa. Tutustu. Marika Poikkijoki naisten mestariksi

3/2010. Kolmaskymmeneskahdeksas vuosikerta.  Kimmo Hakalalle. 9-pallon SM kultaa. Tutustu. Marika Poikkijoki naisten mestariksi 3/2010 www.sbil.fi Kolmaskymmeneskahdeksas vuosikerta Kimmo Hakalalle 9-pallon SM kultaa Tutustu Marika Poikkijoki naisten mestariksi SM finaalit 2010 Brunswick Metro Tournament Edition Pöytä tulee myyntiin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi

Lisätiedot

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori)

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori) ENNAKKOSUOSIKIT PITIVÄT PINTANSA ISTUMALENTOPALLON BEACH VOLLEYN SM-KISOISSA Ennakkosuosikit Eero Penttinen ja Antti Kärnä pokkasivat istumalentopallon beach volleyn kultaiset mitalit miesten sarjassa.

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

SUOMEN BILJARDILIITTO RY

SUOMEN BILJARDILIITTO RY SUOMEN BILJARDILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 2 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Yleinen osa Vuosi 2012 oli Suomen Biljardiliiton 39:s toimintavuosi. Sääntömääräinen kevätliittokokous pidettiin Helsingissä 23.3.2012,

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12 BILJARDI 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 1.1 KOLMIO/ 9-KEHIKKO... 5 2. PELIN ALOITUS... 5 3. LYÖNTIVUORON VAIHTO... 5 4. VIRHELYÖNNIT... 6 4.1 ERILAISET VIRHEET... 6 4.2 RANGAISTUS VIRHEESTÄ... 7

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Pelaajalisenssit ja harrastepassit

Pelaajalisenssit ja harrastepassit Pelaajalisenssit ja harrastepassit 2015 16 Lisenssi infon sisältö: Ajankohtaista Muutokset kaudelle 2015 16 Sporttirekisterin jäsenpalvelu Hinnat ja vakuutus Lisenssin hankinta Tärkeää muistettavaa Aikuisten

Lisätiedot

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset:

Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset: SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2015 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla, kummallakin, kuitenkin

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Pyramidin yleiset säännöt

Pyramidin yleiset säännöt Pyramidin yleiset säännöt 1. Biljardivälineet ja tarvikkeet Seuraavassa kuvattuihin pyramidi -pelin versioiden pelaamiseen tarvittavat välineet ovat biljardipöytä, pallot sekä apuvälineet (mm. resti).

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Samurai Cup

Samurai Cup 7.5.2006 Sarja: BP 45 POOLI 5 osallistujaa Nro Kilpailija Paino 1 2 3 4 5 Voitot Pisteet Sija 1 Hiilamo Aapo 3.k CHI 42,9 0 0 0 4 2 Kamberg Juha 3.k KAN 43,05 7 0 3 2 10 2 3 Njie Faij 3.k CHI 40,7 louk

Lisätiedot

SUOMEN BILJARDILIITTO ry

SUOMEN BILJARDILIITTO ry SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00093 SLU www.sbil.fi Päivitetty 22.3.2010/mj 9 10-pallon säännöt 10-palloa pelataan kymmenellä numeroidulla pallolla yhdestä kymmeneen ja lyöntipallolla siten, että

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.

Lisätiedot

SUOMEN BILJARDILIITTO ry

SUOMEN BILJARDILIITTO ry SUOMEN BILJARDILIITTO ry TOIMINTASUUNNITELMA- JA TALOUSARVIO 2015 HALLINTO 2 TIEDOTUSTOIMINTA Seuratoiminnan opastus- ja koulutustoimintaa kehitetään. Tehostetaan liiton organisaatiota ja toimintaa. Jatketaan

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia.

Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia. 1 (5) Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty 3.2.2018 klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia. Wega-malja on tänäkin vuonna ilahduttavan iso tapahtuma.

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

SUOMEN BILJARDILIITTO ry

SUOMEN BILJARDILIITTO ry SUOMEN BILJARDILIITTO ry TOIMINTASUUNNITELMA- JA TALOUSARVIO 2014 HALLINTO 2 TIEDOTUSTOIMINTA Seuratoiminnan opastus- ja koulutustoimintaa kehitetään. Tehostetaan liiton organisaatiota ja toimintaa. Liiton

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa.

Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa. (Nämä säännöt ovat lyhennelmä virallisesta sääntökirjasta). Yleiset säännöt 1.1 PÖYTÄ Ennen pelin aloittamista pöytä merkitään seuraavasti: 1. Yläpiste 4. Alapiste 2. Ylälinja 5. Pakan paikka (3. Keskipiste)

Lisätiedot

Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2019 Pelimuotona on trippeli. Trippelijoukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT

BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Kaisaa pelataan viidellä pallolla, joista kaksi on valkoista (lyöntipallot), kaksi punaista ja yksi keltainen (kaisa). Peli pelataan 60 pisteeseen. Molemmat pelaajat

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00240 Helsinki

SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00240 Helsinki SUOMEN BILJARDILIITTO ry Radiokatu 20 00240 Helsinki www.sbil.fi Kilpailun johtajan info Alla on muistilista asioista joita kilpailujen johtajan pitää ottaa huomioon kilpailun sujuvan läpiviennin onnistumiseksi.

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Puh. 0500494220 4. Musta 12.5 Puh. 0445533820

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1. Sarja: AT-57 Järj: Hontai Judo ry TULOKSET 1. Kaisa Kota-aho 1.k RAI 2. Taru Petäjä 2.k FUD Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.k NUM RYHMÄ

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Pelaajalisenssit ja minitiikeripassi 2013-2014

Pelaajalisenssit ja minitiikeripassi 2013-2014 Pelaajalisenssit ja minitiikeripassi 2013-2014 Lisenssi-infon sisältö: Ajankohtaista Sporttirekisterin jäsenpalvelu Hinnat ja vakuutus Lisenssin hankinta Tärkeää muistettavaa Minitiikeripassi Lisenssit

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

RANTALENTIS- SA A NNÖ T

RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin 11.4.2014 Tornados-Patteri 2-1 1. sarja Patteri selvästi paremmassa iskussa. 850-759 tuloksella 1-0 johtoon. 2. sarja Tornados tuli

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla.

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. 18.-19.11.2017 Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. Kuopion Painonnostajien nostajat savuttivat kullan ja 2 hopeaa. Kilpailut KP:sta

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää

Lisätiedot