Allergeenien valvonnasta Minna Anthoni, PhD

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Allergeenien valvonnasta Minna Anthoni, PhD"

Transkriptio

1 Allergeenien valvonnasta Minna Anthoni, PhD

2 Curryreseptin vaihtaminen johti karmeisiin seurauksiin Yorkshiressä Englannissa, kun asiakas sai ruoasta allergisen reaktion ja kuoli. Intialaista ravintolaa Englannissa pyörittänyt Mohammed Zaman tuomittiin maanantaina kuuden vuoden vankeuteen törkeästä kuolemaan johtaneesta huolimattomuudesta ja elintarviketurvallisuuden laiminlyönnistä. Tuomioon johtaneet tapahtumat sattuivat kaksi vuotta sitten, kun suurissa veloissa ollut Zaman päätti vaihtaa tikka masala - reseptinsä mantelit halvempiin pähkinöihin rahaa säästääkseen. Zaman ei informoinut asiakkaitaan annoksen pähkinöistä. Pahasti maapähkinöille allerginen Paul Wilson tilasi ravintolasta kyseisen annoksen ja kuoli syötyään sitä vain haarukallisen. Wilson oli kertonut ravintolalle allergiastaan, ja hänen noutoruokalaatikossaan luki "ei pähkinöitä".

3 Savon Sanomien mukaan tyttö oli ollut jo kotiutumassa sairaalasta ja söi viimeistä lounasta ennen kotiin lähtöä. Vaikeasti maidolle ja kanamunalle allergiselle tytölle annettiin väärä ruoka-annos, jonka vuoksi hän sai hengenvaarallisen allergisen reaktion. -Ruoassa olikin maitomuusia, vaikka osaston henkilöstö kysyi Servicalta kahteen kertaan ruuan oikeellisuudesta. Oireitani hoiti kolme lääkäriä ja neljä hoitajaa. Kurkkuni turposi ja pyörryin. Minulle annettiin muun muassa kortisonia ja lisähappea. Vanhemmilleni ilmoitettiin, että tilanteen vakavuuden vuoksi minua kannattaa tulla katsomaan välittömästi, sillä hengenlähtö oli lähellä, 15-vuotias kertoo lehdelle. Ruuanjakelusta Servicassa vastaava tuotantopäällikkö Anja Jokinen kertoo, että yhtiön ruoanjakoprosessissa on havaittu puute, joka korjattiin maanantaina.

4 Allergia Aiheuttaja: pääasiassa eläintai kasviperäiset proteiinit Hoito: välttämisruokavalio, lääkitys Iho-oireet, suu- ja limakalvooireet, vatsaoireet, nuha, astmaoireet Anafylaksia: verenpaine laskee ja sydämeen tulee rytmihäiriöitä. Potilas on hengenvaarassa. Keliakia Aiheuttaja: kotimaisten viljojen gluteeni (vehnä, ohra, ruis, kaura) Ainoa hoito: elinikäinen gluteeniton ruokavalio Ohutsuolen limakalvovaurio ja ravintoaineiden imeytymishäiriö 4 Kuva: Duodecim 2010;126:245 54

5 Allergeeni- ja gluteeniturvallisuudessa tärkeää Tuotteet sisältävät vain reseptin mukaisia ainesosia Kaikki ainesosat on merkitty Tuotteet eivät kontaminoidu reseptiin kuulumattomilla allergeeneilla missään työprosessin vaiheessa Koskee kaikkia elintarvikkeita Ei vain erityistuotteita Jos kontaminaatiota ei millään voida estää saattaa sisältää pieniä määriä XX 5

6 Allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet gluteenia sisältävät viljat, eli vehnä, ohra, ruis, kaura, ja niistä valmistetut tuotteet äyriäiset ja äyriäistuotteet kananmuna ja munatuotteet kala ja kalatuotteet maapähkinä ja maapähkinätuotteet soijapapu ja soijapaputuotteet maito ja maitotuotteet (ei laktoosi) pähkinät ja pähkinätuotteet selleri ja sellerituotteet sinappi ja sinappituotteet seesaminsiemenet ja seesaminsiementuotteet lupiinit ja lupiinituotteet nilviäiset ja nilviäistuotteet Elintarviketietoasetus EPNa (EU) N:o 1169/2011 liite II 6

7 Kuinka suuri määrä allergeeniä aiheuttaa reaktion? Reagointi on yksilöllistä Määrä Reaktion voimakkuus 7

8 Elintarvikealan toimijan vastuu Elintarvikealan toimijat (valmistaja, maahantuoja, markkinoija) - valvovat valmistamiensa ja myymiensä elintarvikkeiden määräystenmukaisuutta - ajantasaisen omavalvontasuunnitelman laatiminen - elintarvikeketjun jokaisessa vaiheessa tulee tunnistaa allergeenit ja varautua virhetilanteisiin - elintarvikkeiden valmistuspaikassa työntekijöiden tulee tietää, miten allergeeneja sisältäviä elintarvikkeita tulee käsitellä; raaka-aineet, valmistus, siivous, varastointi Valvonnassa tarkastetaan toimijan omavalvontaa ja käytännön toimintaa, jolla varmistetaan allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden erilläänpito Jos toimijan omavalvonta ei ole ollut riittävää varmistamaan tuotteiden lainsäädännönmukaisuus, voi valvoja edellyttää toimijan analysoimaan tuotteita omavalvontatutkimuksena.

9 Elintarvikeketjun toimiva yhteistyö Elintarvikkeen valmistaja ilmoittaa valmistus- ja lisäaineet säädösten mukaisesti pakkausmerkinnöissä. Elintarvikkeen maahantuoja huolehtii siitä, että tuotteen pakkausmerkinnät vastaavat alkuperäisiä tietoja, ja että merkinnät ovat suomeksi ja ruotsiksi Elintarviketta myyvällä kaupalla on oikea ja riittävä tieto pakkaamistaan tai irtomyynnissä olevista elintarvikkeista Elintarviketta tarjoileva suurtalous tietää, mitä tarjolla olevat ruoat sisältävät ja antaa niistä tiedon kuluttajille.

10 Virheellisten tuotteiden poistaminen markkinoilta Esimerkiksi seuraavissa allergeenivirheissä elintarvike pitää vetää pois markkinoilta: pakkausmerkinnöistä puuttuu maininta allergeenista pakkausmerkinnöissä on jäänyt mainitsematta allergeeni suomen tai ruotsin kielellä tuote on kontaminoitunut allergeenilla Näissä tapauksissa elintarvikkeesta vastaava yritys ilmoittaa takaisinvedosta kuluttajille yleensä lehtiilmoituksella ja antaa ohjeet kuluttajille tuotteen palauttamiseksi ja hyvityksen saamiseksi. Elintarvikevalvonta valvoo takaisinvetojen toteutumista. Evira tiedottaa takaisinvedoista myös omilla kotisivuillaan.

11 Omavalvonnan kehittyminen, riskiperusteinen viranomaisvalvonta Kuluttaja RASFF

12 Allergeenivirheet Tuotteessa on joillekin kuluttajille allergiaa aiheuttavaa ainesosaa, mutta tästä ei ole mainintaa pakkausmerkinnöissä; - esim. puutteellinen tai vanhentunut ainesosaluettelo - allergeenikontaminaatio jossain tuotannon vaiheessa V. 2016; erilaisissa tuotteissa 10 erilaista allergeenia

Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Haapavesi 12.3.2015. Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Soila Hiltunen

Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Haapavesi 12.3.2015. Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Soila Hiltunen Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Haapavesi 12.3.2015 Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Soila Hiltunen Elintarviketietoasetus- yhteenvetoa oleellisista muutoksista Tekstin vähimmäiskoko määritelty

Lisätiedot

Ruoka-allergisen kannattaa lukea pakkausmerkintöjä

Ruoka-allergisen kannattaa lukea pakkausmerkintöjä Ruoka-allergisen kannattaa lukea pakkausmerkintöjä 2 3 1 1. Elintarvikkeen nimi: Piparkakkuja 2. Ainesosaluettelo: vehnäjauho, kasvirasva, sokeri, siirappi, nostatusaineet (E 500), mausteet (kaneli, kaardemumma,

Lisätiedot

Erityisruokavaliot ja lainsäädäntö Minna Anthoni, FT

Erityisruokavaliot ja lainsäädäntö Minna Anthoni, FT Erityisruokavaliot ja lainsäädäntö Minna Anthoni, FT https://www.evira.fi/elintarvikkeet/valmistus-jamyynti/elintarvikeryhmat/erityisruokavaliovalmisteet/erityisruo kavaliovalmisteiden-lainsaadanto/ 2

Lisätiedot

Förpackningspåskrifter och produktinformation (suomeksi) Seminarium om livsmedelföretagande

Förpackningspåskrifter och produktinformation (suomeksi) Seminarium om livsmedelföretagande Förpackningspåskrifter och produktinformation (suomeksi) Seminarium om livsmedelföretagande 22.11.2017 Elintarvikkeista on annettava lainsäädännön edellyttämät tiedot Olet vastuussa tietojen oikeellisuudesta

Lisätiedot

Elintarvikkeen ainesosat mistä elintarvike on valmistettu

Elintarvikkeen ainesosat mistä elintarvike on valmistettu Elintarvikkeen ainesosat mistä elintarvike on valmistettu (EPNA 1169/2011, Elintarviketietoasetus; Artiklat 2,18-22) Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013 1 Elintarvikkeen ainesosat - määritelmä Ainesosalla

Lisätiedot

Osa 4, Ainesosaluettelo

Osa 4, Ainesosaluettelo Osa 4, Ainesosaluettelo Oppaan tässä osassa opit: Mitä ainesosaluettelolla tarkoitetaan? Missä järjestyksessä ainesosat luetellaan ainesosaluettelossa? Miten ilmoitat ainesosaluettelossa valmistusaineet,

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 2007L0068 FI 31.12.2010 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B KOMISSION DIREKTIIVI 2007/68/EY, annettu 27 päivänä marraskuuta 2007,

Lisätiedot

TUOTEKORTIN KÄYTTÖOHJE

TUOTEKORTIN KÄYTTÖOHJE TUOTEKORTIN KÄYTTÖOHJE Tuotekortti on tarkoitettu ensisijaisesti yrittäjän ja ostajan välisen myyntineuvottelun tukivälineeksi. Kaikkiin tuotekortissa esitettyihin kohtiin ei ole pakko vastata, mutta sen

Lisätiedot

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI. Liitelomake leipomolle 22. RAAKA- JA LISÄAINEET SEKÄ RESEPTIT

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI. Liitelomake leipomolle 22. RAAKA- JA LISÄAINEET SEKÄ RESEPTIT JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, Y-tunnus: 2220682-7 1/5 Ympäristöterveydenhuolto, Asematie 5, 60800 ILMAJOKI terveystarkastajat@jikky.fi www.jikky.fi/ymparistoterveydenhuolto OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINNÄT. Johanna Mattila / Mervi Louhivaara LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta. Kuvat: Ruokatieto,Xoco.fi

PAKKAUSMERKINNÄT. Johanna Mattila / Mervi Louhivaara LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta. Kuvat: Ruokatieto,Xoco.fi PAKKAUSMERKINNÄT Johanna Mattila / Mervi Louhivaara LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta Kuvat: Ruokatieto,Xoco.fi PAKKAUSMERKINNÄT EIVÄT SAA JOHTAA KULUTTAJAA HARHAAN! helposti havaittavia riittävän

Lisätiedot

Allergeenien analytiikka. Anu Kallinen Tullilaboratorio

Allergeenien analytiikka. Anu Kallinen Tullilaboratorio Allergeenien analytiikka Anu Kallinen Tullilaboratorio 4.10.2017 Mikä on allergeeni? Allergeeni on antigeeni, joka saa aikaan immuunivasteen elimistössä Allergeenit ovat useimmiten proteiineja Elintarvikkeiden

Lisätiedot

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Huomisen Osaajat hanke KASVUA HÄMEESSÄ HUOMISEN HÄMÄLÄINEN RUOKA Maatilamyynnin omavalvontaneuvoja koulutus MAATILAMYYNNIN - alkutuotannon HYGIENIAVAATIMUKSET,

Lisätiedot

RAVINTOLISÄKOULUTUS Elintarvikkeesta annettavat tiedot. Tuulikki Lehto Evira/Kemiallinen elintarviketurvallisuus

RAVINTOLISÄKOULUTUS Elintarvikkeesta annettavat tiedot. Tuulikki Lehto Evira/Kemiallinen elintarviketurvallisuus RAVINTOLISÄKOULUTUS 10.11.2017 Elintarvikkeesta annettavat tiedot Tuulikki Lehto Evira/Kemiallinen elintarviketurvallisuus Elintarviketiedoilla tietoja, jotka koskevat elintarviketta ja jotka asetetaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. helmikuuta 2003 (OR. en) 15514/2/02 REV 2. Toimielinten välinen asia: 2001/0199 (COD) DENLEG 88 CODEC 1636

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. helmikuuta 2003 (OR. en) 15514/2/02 REV 2. Toimielinten välinen asia: 2001/0199 (COD) DENLEG 88 CODEC 1636 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. helmikuuta 2003 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2001/0199 (COD) 15514/2/02 REV 2 DENLEG 88 CODEC 1636 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston 20. helmikuuta

Lisätiedot

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus

Lisätiedot

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää?

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Marraspäivä 19.11.2014 Tea Taivalkoski Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Nykytilanne: Elintarvikelainsäädännössä ei ole säännöksiä pakkaamattomista

Lisätiedot

Teollisuuden näkökulma pakkausmerkintämuutoksiin. 25.9.2015 Anneli Hautaniemi

Teollisuuden näkökulma pakkausmerkintämuutoksiin. 25.9.2015 Anneli Hautaniemi Teollisuuden näkökulma pakkausmerkintämuutoksiin 25.9.2015 Anneli Hautaniemi Aiheet 1. Saarioinen lyhyesti 2. Elintarviketietoasetuksen tuomat muutokset 3. Pakkaamattomien elintarvikkeiden merkinnät kansallinen

Lisätiedot

ERITYISRUOKAVALIOT RASEKON OPPILAITOKSISSA OPAS

ERITYISRUOKAVALIOT RASEKON OPPILAITOKSISSA OPAS ERITYISRUOKAVALIOT RASEKON OPPILAITOKSISSA OPAS Kouluruokailun tavoitteena on tukea nuoren kasvua, kehitystä sekä terveellisiä ruokailutottumuksia. Tarvittaessa opiskelijalle tarjotaan allergian, muun

Lisätiedot

Allergiatunnus erityisruokavalioiden ja tuoteturvallisuuden näkökulmasta

Allergiatunnus erityisruokavalioiden ja tuoteturvallisuuden näkökulmasta Allergiatunnus erityisruokavalioiden ja tuoteturvallisuuden näkökulmasta Mikä on Allergiatunnus? Tärkeä osa Allergia- ja Astmaliiton edunvalvontaa, jonka tarkoituksena on varmistaa markkinoille allergianäkökulman

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINNÄT PAKETTIIN! Mervi Louhivaara

PAKKAUSMERKINNÄT PAKETTIIN! Mervi Louhivaara PAKKAUSMERKINNÄT PAKETTIIN! Mervi Louhivaara MIHIN PAKKAUSMERKINNÄT LAITETAAN? Valmiiksi pakattuihin tuotteisiin Ei tarvitse jos: tuote pakataan loppukuluttajalle elintarvikkeen luovutuspaikassa (myymälä,

Lisätiedot

Elintarvikkeen ainesosat - muutoksia 16.10.2014

Elintarvikkeen ainesosat - muutoksia 16.10.2014 Elintarvikkeen ainesosat - muutoksia Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet (Elintarviketietoasetus, artikla 9, 21 ja 44, liite II) 1/6 Yleissääntö Allergiaa ja intoleransseja aiheuttavat aineet

Lisätiedot

Elintarvikkeiden myynti ja kasvikunnan tuotteiden jalostaminen maatilalla - Osa 3, Toiminta. Osa 3, Toiminta

Elintarvikkeiden myynti ja kasvikunnan tuotteiden jalostaminen maatilalla - Osa 3, Toiminta. Osa 3, Toiminta Osa 3, Toiminta Oppaan tässä osassa tutustut esimerkiksi näihin: Millaiset työpöytien pinnat ja muut pinnat tiloissa on oltava? Mitä materiaaleja astioissa, työvälineissä ja pakkauksissa saa käyttää? Miten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.9.2002 KOM(2002) 464 lopullinen 2001/0199 (COD) Muutettu ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2000/13/EY muuttamisesta elintarvikkeisiin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0080/2003 2001/0199(COD) FI 12/03/2003 YHTEINEN KANTA vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi direktiivin

Lisätiedot

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva?

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Toimijan omavalvonta Viranomaisvalvonta Kuluttajat 16.10.2014 Toimijan omavalvonta Lähtökohta: Toimiva omavalvontasuunnitelma Toimija varmistaa vaatimusten toteutumisen

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINNÄT. Elena Syväjärvi

PAKKAUSMERKINNÄT. Elena Syväjärvi 1 PAKKAUSMERKINNÄT Elena Syväjärvi 8.11.2016 Yleistä pakkausmerkinnöistä Yleiset pakkausmerkintävaatimukset on esitetty EU:n elintarviketietoasetuksessa eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,

Lisätiedot

OHJE KOTONA SIJAITSEVAN LEIPOMON OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATI- MISEKSI. Omavalvontasuunnitelmassa tulee kuvata vähintään seuraavat asiat:

OHJE KOTONA SIJAITSEVAN LEIPOMON OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATI- MISEKSI. Omavalvontasuunnitelmassa tulee kuvata vähintään seuraavat asiat: KOKKOLAN KAUPUNKI 1(7) OHJE KOTONA SIJAITSEVAN LEIPOMON OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATI- MISEKSI Omavalvontasuunnitelmassa tulee kuvata vähintään seuraavat asiat: Toiminnan kuvaus Elintarvikkeiden hankinta

Lisätiedot

(Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN KOMISSIO

(Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN KOMISSIO 13.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 428/1 II (Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO, annettu 13

Lisätiedot

Puhelin/sähköposti. Diabetes (henkilökohtainen ateriasuunnitelma tarvittaessa liitteeksi)

Puhelin/sähköposti. Diabetes (henkilökohtainen ateriasuunnitelma tarvittaessa liitteeksi) ILMOITUS ERITYISRUOKAVALIOSTA 1(5) Voimassaolo: / /20 alkaen ei tarvitse uusia (keliakia, diabetes, laktoositon) RUOKAILIJAN PERUSTIEDOT Sukunimi Etunimi Syntymäaika Päiväkoti Koulu Huoltaja Ryhmä Luokka

Lisätiedot

Ruoka-allergioiden allergioiden ja yliherkkyyksien esiintyvyys

Ruoka-allergioiden allergioiden ja yliherkkyyksien esiintyvyys Ruoka-allergioiden allergioiden ja yliherkkyyksien esiintyvyys ja riskitekijät --vuotiailla lapsilla Suomessa Etelä-Karjalan allergiatutkimus TUTKIMUSRYHMÄ Kaisa Pyrhönen LL, tutkija, KTTYL /Oulun yliopisto

Lisätiedot

Luonnonkasvit elintarvikkeena Elintarvikkeista annettavat tiedot. Sysmä ja Janakkala Kaisa Kukkonen, Evira

Luonnonkasvit elintarvikkeena Elintarvikkeista annettavat tiedot. Sysmä ja Janakkala Kaisa Kukkonen, Evira Luonnonkasvit elintarvikkeena Elintarvikkeista annettavat tiedot Sysmä 6.11.2018 ja Janakkala 7.11.2018 Kaisa Kukkonen, Evira Elintarvikkeista on annettava lainsäädännön edellyttämät tiedot Olet vastuussa

Lisätiedot

Ravintoarvot pakkausmerkinnöissä Joensuu Jaana Elo KoKo Palvelut

Ravintoarvot pakkausmerkinnöissä Joensuu Jaana Elo KoKo Palvelut Ravintoarvot pakkausmerkinnöissä 27.2.2017 Joensuu Jaana Elo KoKo Palvelut Elintarvikkeesta annettavat tiedot Pakatut tuotteet Pakkaamattomat tuotteet Etämyynti Markkinointi Pakolliset elintarviketiedot

Lisätiedot

PAIKALLISEN ELINTARVIKKEEN MATKAOPAS KAUPAN HYLLYLLE. 20.4., Salo Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus

PAIKALLISEN ELINTARVIKKEEN MATKAOPAS KAUPAN HYLLYLLE. 20.4., Salo Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus PAIKALLISEN ELINTARVIKKEEN MATKAOPAS KAUPAN HYLLYLLE 20.4., Salo Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus Perusasiat kuntoon PTY:n tuotekortin avulla Yritys- ja tuotetiedot Tutustu jo olemassa olevaan

Lisätiedot

Eroon aiheettomista allergiaruokavalioista. Erja Tommila

Eroon aiheettomista allergiaruokavalioista. Erja Tommila Eroon aiheettomista allergiaruokavalioista Erja Tommila 8.2.2018 Allergia-ohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa mitään ei vältetä varmuuden vuoksi vältön tarve pitää osoittaa ja sitä pitää seurata aiheettomat

Lisätiedot

Elintarviketietojen merkitseminen - Mitkä tiedot ovat tärkeitä? Miksi?

Elintarviketietojen merkitseminen - Mitkä tiedot ovat tärkeitä? Miksi? Elintarviketietojen merkitseminen - Mitkä tiedot ovat tärkeitä? Miksi? Minna-Maija Väänänen, Evira WS1 Sinfos tuotetietopankin tuotetietofoorumi 1.11.2011 Elintarviketietojen merkitys Korkean kuluttajansuojan

Lisätiedot

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO JOHDANTO Projektin tavoitteena oli tehdä pienellä otoksella tasokartoitus gluteenittomina tarjoiltavien ruokien

Lisätiedot

TUTKIMUSRYHMÄ ESTÖ TUTKIMUSVÄEST PILOTTITUTKIMUKSEN TARKOITUS. Kangasalla asuvat lapset, joiden syntymäaika oli:

TUTKIMUSRYHMÄ ESTÖ TUTKIMUSVÄEST PILOTTITUTKIMUKSEN TARKOITUS. Kangasalla asuvat lapset, joiden syntymäaika oli: Ruoka-allergioiden allergioiden ja yliherkkyyksien esiintyvyys ja riskitekijät t --vuotiailla lapsilla Suomessa Etelä-Karjalan allergiatutkimus TUTKIMUSRYHMÄ Kaisa Pyrhönen LL, tutkija, KTTYL /Oulun yliopisto

Lisätiedot

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 Ravintoloiden ja kahviloiden sekä suurtalouksien ja leipomoiden itse valmistamien gluteenittomien leivonnaisten gluteenipitoisuudet olivat vaatimusten

Lisätiedot

Toimija p. Omavalvonnan vastuuhenkilö p. Kiinteistön huolto p. Isännöitsijä p. Annosten lukumäärä arkipäivisin /vrk viikonloppuisin /vrk Annostyypit:

Toimija p. Omavalvonnan vastuuhenkilö p. Kiinteistön huolto p. Isännöitsijä p. Annosten lukumäärä arkipäivisin /vrk viikonloppuisin /vrk Annostyypit: 1(7) OMAVALVONTASUUNNITELMA PIENILLE TARJOILUPAIKOILLE KOHDE Nimi Osoite Toimija p. Omavalvonnan vastuuhenkilö p. Kiinteistön huolto p. Isännöitsijä p. KOHTEEN TOIMINTA Henkilökunnan määrä Asiakaspaikkojen

Lisätiedot

Allergiaruokavaliot - tilannekatsaus. Erja Tommila projektivastaava, esh Filha ry

Allergiaruokavaliot - tilannekatsaus. Erja Tommila projektivastaava, esh Filha ry Allergiaruokavaliot - tilannekatsaus Erja Tommila projektivastaava, esh Filha ry Allergia-ohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa mitään ei vältetä varmuuden vuoksi allergiadieettiä tarvittaessa vältön tarve

Lisätiedot

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus 26.8.2015 Tuulikki Lehto Evira / VALO / TUTU / RATI Elintarvikkeesta annettavat tiedot Pakatut tuotteet

Lisätiedot

Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle?

Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle? Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle? Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti

Lisätiedot

Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle?

Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle? Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle? Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti

Lisätiedot

TUOTEKORTIN KÄYTTÖOHJE

TUOTEKORTIN KÄYTTÖOHJE TUOTEKORTIN KÄYTTÖOHJE Tuotekortti on tarkoitettu ensisijaisesti yrittäjän ja ostajan välisen myyntineuvottelun tukivälineeksi. Kaikkiin tuotekortissa esitettyihin kohtiin ei ole pakko vastata, mutta sen

Lisätiedot

Selkeä käsitys ostettavasta ruuasta. www.ruokatieto.fi/elintarviketieto

Selkeä käsitys ostettavasta ruuasta. www.ruokatieto.fi/elintarviketieto Selkeä käsitys ostettavasta ruuasta www.ruokatieto.fi/elintarviketieto ELINTARVIKETIETO: KULUTTAJAA VARTEN Kuluttaja tarvitsee päätöksenteon tueksi riittävät ja oikeat tiedot ruuasta. Kuluttajien mielestä

Lisätiedot

Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo?

Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo? Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo? SELKOESITE 1 Sisällys Mitä pakkaus kertoo... 3 Elintarvikkeen nimi... 4 Mistä elintarvike on valmistettu... 5 Päiväysmerkinnät... 7 Mistä elintarvike on peräisin...

Lisätiedot

Allergiaruokavaliot. Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy

Allergiaruokavaliot. Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy Allergiaruokavaliot Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy Allergia-ohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa mitään ei vältetä varmuuden vuoksi vältön tarve pitää osoittaa ja sitä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta VÄLIAIKAINEN 2001/0199(COD) 12. helmikuuta 2002 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristöasioiden,

Lisätiedot

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisäseminaari Helsingin yliopiston pieni juhlasali Ravintolisätoimijan velvollisuudet (1) - toiminta Elintarvikealan toimijan on noudatettava

Lisätiedot

Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio

Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio Palautetaan oman koulun terveydenhoitajalle. Käytä tätä lomaketta silloin, kun ruokavalioon liittyy monia rajoituksia. Ruokailijan nimi

Lisätiedot

Osa 3, Toiminta. Puun käyttö lihan käsittelytiloissa Vältä puun käyttöä pintamateriaalina lihan käsittelytiloissa. Puu ei kestä runsasta vesipesua.

Osa 3, Toiminta. Puun käyttö lihan käsittelytiloissa Vältä puun käyttöä pintamateriaalina lihan käsittelytiloissa. Puu ei kestä runsasta vesipesua. Osa 3, Toiminta Oppaan tässä osassa tutustut esimerkiksi näihin: Millaiset työpöytien ja työtilojen pinnat tiloissa on oltava? Mitä materiaaleja astioissa, työvälineissä ja elintarvikkeiden pakkauksissa

Lisätiedot

Tarjoilupaikkoja koskevan uuden MMM:n asetuksen 154/2019 läpikäyntiä

Tarjoilupaikkoja koskevan uuden MMM:n asetuksen 154/2019 läpikäyntiä 1 Tarjoilupaikkoja koskevan uuden MMM:n asetuksen 154/2019 läpikäyntiä Tuulikki Lehto Ylitarkastaja ELITA/KETU/ELKO Koulutuspäivä 2.4.2019 POIMINTOJA Pian ravintoloiden on ilmoitettava lihan alkuperä 14.1.201910:54

Lisätiedot

Milloin kirjoitan erityisruokavaliotodistuksen ruokaallergian

Milloin kirjoitan erityisruokavaliotodistuksen ruokaallergian Milloin kirjoitan erityisruokavaliotodistuksen ruokaallergian takia? Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian

Lisätiedot

YLEISOHJE ELINTARVIKEHUONEISTOLLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

YLEISOHJE ELINTARVIKEHUONEISTOLLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI YLEISOHJE ELINTARVIKEHUONEISTOLLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden laadun hyvänä asiakkaalle saakka.

Lisätiedot

ELINTARVIKKEIDEN MYYNTI TAPAHTUMASSA. Pauliina Talja Elintarviketarkastaja Pauliina.talja@hel.fi 09 310 32052

ELINTARVIKKEIDEN MYYNTI TAPAHTUMASSA. Pauliina Talja Elintarviketarkastaja Pauliina.talja@hel.fi 09 310 32052 ELINTARVIKKEIDEN MYYNTI TAPAHTUMASSA Pauliina Talja Elintarviketarkastaja Pauliina.talja@hel.fi 09 310 32052 Ilmoitukset Tapahtumaan osallistuvien elintarviketoimijoiden tulee tiedottaa ympäristökeskusta

Lisätiedot

Lisäaineet ja muut elintarvikeparanteet. Lasten ruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Kirsi-Helena Kanninen

Lisäaineet ja muut elintarvikeparanteet. Lasten ruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Kirsi-Helena Kanninen Lisäaineet ja muut elintarvikeparanteet Lasten ruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Kirsi-Helena Kanninen Esityksen sisältö Lisäaineiden käyttöä koskevia sääntöjä Lastenruoissa sallitut lisäaineet

Lisätiedot

Osa 3, Toiminta. Tällaiset materiaalit eivät sovi elintarvikkeiden valmistus-, käsittely- tai säilytystiloihin, joissa puhtaus on erityisen tärkeää.

Osa 3, Toiminta. Tällaiset materiaalit eivät sovi elintarvikkeiden valmistus-, käsittely- tai säilytystiloihin, joissa puhtaus on erityisen tärkeää. Osa 3, Toiminta Oppaan tässä osassa tutustut esimerkiksi näihin: Millaiset pinnat tiloissa on oltava? Mitä materiaaleja pakkauksissa ja astioissa saa käyttää? Miten veden turvallisuudesta huolehditaan?

Lisätiedot

Elintarvikeyrityksen, erityisesti ravintolan perustaminen

Elintarvikeyrityksen, erityisesti ravintolan perustaminen Elintarvikeyrityksen, erityisesti ravintolan perustaminen Pirjo Korpela ja Kaisa Kukkonen Pk-hankkeen koulutus Kittilässä Elintarvikeyrityksen perustaminen mistä neuvoja? Yleisiä ohjeita yrityksen perustamiseen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 06.09.2001 KOM(2001) 433 lopullinen 2001/0199 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI direktiivin 2000/13/EY muuttamisesta elintarvikkeisiin

Lisätiedot

Lihalaitoksen perustaminen. Marjo Ruusunen ja Kirsi-Helena Kanninen

Lihalaitoksen perustaminen. Marjo Ruusunen ja Kirsi-Helena Kanninen Lihalaitoksen perustaminen Marjo Ruusunen ja Kirsi-Helena Kanninen Mistä neuvoja lihalaitoksen perustamiseen? Neuvontaa saa mm. kunnan elintarvikevalvonnasta ja neuvontaorganisaatioilta Linkkejä ja tietoa

Lisätiedot

Huhtikuu 2016. Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki

Huhtikuu 2016. Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki 1 Sisällys 1 Elintarviketietoasetus EU 1169/2011... 3 2 Elintarviketietoasetuksen vaatimien tietojen ilmoittaminen... 3 3 Pakollisesti

Lisätiedot

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys

Lisätiedot

Erityisruokavaliot ammattikeittiöissä Lainsäädännön vaatimusten ja hyvän palvelun raja

Erityisruokavaliot ammattikeittiöissä Lainsäädännön vaatimusten ja hyvän palvelun raja Erityisruokavaliot ammattikeittiöissä Lainsäädännön vaatimusten ja hyvän palvelun raja 23.10.2017 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Termit: Erityisille ryhmille tarkoitetut

Lisätiedot

GLUTEENITON RUOKA - ASIAKKAANA KELIAAKIKKO. Heli Pyrhönen laill. ravitsemusterapeutti, THM Heimari

GLUTEENITON RUOKA - ASIAKKAANA KELIAAKIKKO. Heli Pyrhönen laill. ravitsemusterapeutti, THM Heimari GLUTEENITON RUOKA - ASIAKKAANA KELIAAKIKKO Heli Pyrhönen laill. ravitsemusterapeutti, THM 14.5.2019 Heimari Keliakia Perinnöllinen sairaus, jossa gluteeni aiheuttaa tulehduksen ohutsuolessa. Autoimmuunisairaus.

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINTÖJEN VALVONTA

PAKKAUSMERKINTÖJEN VALVONTA PAKKAUSMERKINTÖJEN VALVONTA http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/lomakkeet_ja_ohjeet/elintarvikkeet/pakkausmerkinnat/pakkausmerkintojen_valvontaohje_versio_4_1.pdf Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

Merja Hietanen 1. Epäily lapsen ruokaaineallergiasta. perusterveydenhuollossa oikeasta diagnoosista allergiaruokavalion purkuun

Merja Hietanen 1. Epäily lapsen ruokaaineallergiasta. perusterveydenhuollossa oikeasta diagnoosista allergiaruokavalion purkuun Epäily lapsen ruokaaineallergiasta perusterveydenhuollossa oikeasta diagnoosista allergiaruokavalion purkuun Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LL, lastentautien- ja yleislääketieteen erikoislääkäri

Lisätiedot

KURSSITARJOTIN kevät 2013

KURSSITARJOTIN kevät 2013 HIUSTA JA IHOA HOITAVAT, PESEVÄT ja MUOTOILEVAT AINEET sekä PALVELUT RAKENNE-, KIHARRUS- JA SUORITUSKÄSITTELYT VÄRIKÄSITTELYT ASIAKAS SAA REAKTION - allergia & ärsytys, turvallisuus HIUSTA JA IHOA HOITAVAT,

Lisätiedot

Tuotekohtaiset omavalvonnan vaatimukset

Tuotekohtaiset omavalvonnan vaatimukset Tuotekohtaiset omavalvonnan vaatimukset Tytti Itkonen Evira / TUTU Valtakunnalliset elintarvikevalvonnan koulutuspäivät 2012 1 Tuotekohtaisella omavalvonnalla Tarkoitetaan tässä omavalvontaa, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää)

1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) 1 Lasten ruoka-allergiatutkimus Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE C. Kotona täytettävä, palautus postitse palautuskirjekuoressa. VASTAUSOHJE Vastatkaa taulukkomuotoisiin kysymyksiin

Lisätiedot

OPPIMISPÄIVÄKIRJA. (Tavoitteet ei tarvitse kirjoittaa) Mitä opin/tein? Aihe. Pvm. Fiilis. Marjapiirakka KT7 s.176 ja vaniljakastike s.

OPPIMISPÄIVÄKIRJA. (Tavoitteet ei tarvitse kirjoittaa) Mitä opin/tein? Aihe. Pvm. Fiilis. Marjapiirakka KT7 s.176 ja vaniljakastike s. OPPIMISPÄIVÄKIRJA Pvm 28.8. (Tavoitteet ei tarvitse kirjoittaa) Mitä opin/tein? Marjapiirakka KT7 s.176 ja vaniljakastike s. 157 Kerrata pikataikina ja kokonestesuurustus Esim. rikoin kananmunan, tiskasin

Lisätiedot

Ruoka-allergeenien määritysmenetelmät

Ruoka-allergeenien määritysmenetelmät Ruoka-allergeenien määritysmenetelmät Leena Maanpää-Pohjonen, Avainasiakaspäällikkö ja myyntitiimin vetäjä, FM Eurofins Scientific Finland Oy Turku 10.5.2017 www.eurofins.com Eurofins Scientific tänään

Lisätiedot

Mitä ovat hyvinvointituotteet ja Free From -tuotteet Tuoteturvallisuus ja jäljitettävyys. Free From tuotteiden turvallisuus ja allergeenien hallinta

Mitä ovat hyvinvointituotteet ja Free From -tuotteet Tuoteturvallisuus ja jäljitettävyys. Free From tuotteiden turvallisuus ja allergeenien hallinta Mitä ovat hyvinvointituotteet ja Free From -tuotteet Tuoteturvallisuus ja jäljitettävyys. Free From tuotteiden turvallisuus ja allergeenien hallinta Kehityspäällikkö Eeva-Liisa Häkli, Foodwest Oy 1 Taustalla

Lisätiedot

YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ

YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ JOHDANTO Valtakunnallisesta valvonnan tilasta saadaan tietoa vuosittaisen valvontatietojen keruujärjestelmän kautta, valtakunnallisten

Lisätiedot

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (HEH ), päivitetty

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (HEH ), päivitetty Hyväksyttyjen elintarvikehuonstojen valvontalomake (HEH01 2017), päivitetty 1.1.2017 Tarkastuksen suorittaja: Tarkastuksen päivämäärä: Huonston nimi ja osoite: Markkinointinimi: Läsnä: Toteutus 1 Hyväksymisvaatimusten

Lisätiedot

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Anna Pelkonen, Dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho-ja allergiasairaala 9.12.2013 JACI 1995;95:1179-90 Kansallinen

Lisätiedot

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä?

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus pakkausmerkintädirektiivi

Lisätiedot

Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto

Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto 17.5.2018 Yleistä allergiasta Yliherkkyys = normaalista poikkeava reaktio ulkoiselle ärsykkeelle tai aineelle, jonka

Lisätiedot

Oppilaan ohjeet ja blogit

Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 5 Pärjääkö ruoka-aineallergikko ilman vitamiinilisiä? Sannin tapaus istock.com/daisy-daisy Työskentelyn lähtökohdat Tutustukaa Sanniin lukemalla hänen blogikirjoituksensa

Lisätiedot

Tilat, toiminta ja henkilökunta Tiina Läikkö-Roto ja Kirsi-Helena Kanninen

Tilat, toiminta ja henkilökunta Tiina Läikkö-Roto ja Kirsi-Helena Kanninen Tilat, toiminta ja henkilökunta Tiina Läikkö-Roto ja Kirsi-Helena Kanninen Elintarvikeyrityksen perustaminen -elintarvikelainsäädännön vaatimukset Yhteistyössä: Eviran Pk-neuvontahanke ja Tiedolla ja osaamisella

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKEMYYMÄLÖILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKEMYYMÄLÖILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(8) OHJE ELINTARVIKEMYYMÄLÖILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden laadun hyvänä

Lisätiedot

Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly

Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly Etunimi Sukunimi Helsinki Mills Oats Flakes, Bran, Groats, Porridges Conventional Organic Gluten-Free Organic Gluten- Free Mueslies

Lisätiedot

Osa 3, Toiminta. Puun käyttö kalan käsittelytiloissa Vältä puun käyttöä pintamateriaalina kalan käsittelytiloissa. Puu ei kestä runsasta vesipesua.

Osa 3, Toiminta. Puun käyttö kalan käsittelytiloissa Vältä puun käyttöä pintamateriaalina kalan käsittelytiloissa. Puu ei kestä runsasta vesipesua. Osa 3, Toiminta Oppaan tässä osassa tutustut esimerkiksi näihin: Millaiset työpöytien ja työtilojen pinnat tiloissa on oltava? Mitä materiaaleja astioissa, työvälineissä ja elintarvikkeiden pakkauksissa

Lisätiedot

TRE:572/ /2017

TRE:572/ /2017 1 (5) Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu 10 33100 TAMPERE TRE:572/06.10.01/2017 WATAMI SUSHI OY:N KUULEMINEN ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISESTA MÄÄRÄYKSESTÄ JA 68 :N MUKAISESTA UHKASAKOSTA Toimija

Lisätiedot

OHJE LEIPOMOILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE LEIPOMOILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(9) OHJE LEIPOMOILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden laadun hyvänä asiakkaalle

Lisätiedot

Alkoholijuomien pakkausmerkinnät

Alkoholijuomien pakkausmerkinnät Alkoholijuomien pakkausmerkinnät Ohje 11/2014 Ohje 11/2014 Johdanto 1 1 Alkoholijuoman myyntipakkauksessa pakolliset tiedot 2 Alkoholijuomia koskevat vapautukset pakollisista merkinnöistä 2 1.1 Juoman

Lisätiedot

Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa. Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut

Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa. Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut Kuka valvoo ruokaa? Elintarvikelaki ohjaa ruokahuoltoa. Kunnan terveystarkastajat valvovat elintarvikehygieniaa. (iva tarkastus)

Lisätiedot

Hyönteiset elintarvikkeina EE-talo

Hyönteiset elintarvikkeina EE-talo Hyönteiset elintarvikkeina 29.9.2017 EE-talo Tilaisuuden avaus Leena Räsänen, Evira Eviran ohjeistus hyönteiselintarvikkeista Valmisteilla, valmistuu viimeistään 1.11.2017 Osia julkaistaan Eviran nettisivuilla

Lisätiedot

REKO ja elintarvikelainsäädäntö

REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO seminaari, 14.11. Seinäjoki Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea keskus HUOM! REKO toimintaa ja elintarvikelainsäädäntöä koskeva esitys on ensisijaisesti tarkoitettu

Lisätiedot

Allergeenien testaus. Erihyvä Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia Tutkimus, tuotekehitys ja analytiikka

Allergeenien testaus. Erihyvä Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia Tutkimus, tuotekehitys ja analytiikka Allergeenien testaus Erihyvä Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia Tutkimus, tuotekehitys ja analytiikka 10.05.2017, Turku Timo Tumelius, FM Tieteellinen yhteyspäällikkö, Labema Oy Ruoan allergeenit

Lisätiedot

kauraa ei siedä gluteenitonta vehnätärkkelystä Ruoka-aineallergia, jossa vaikeita oireita Adrenaliiniruiske varalääkkeenä

kauraa ei siedä gluteenitonta vehnätärkkelystä Ruoka-aineallergia, jossa vaikeita oireita Adrenaliiniruiske varalääkkeenä RUOKAILIJAN PERUSTIEDOT Alle 18-vuotiaan lapsen huoltaja täyttää Sukunimi Etunimet Päiväkoti / Koulu Huoltaja Sähköpostiosoite Syntymävuosi Ryhmä / Luokka Puhelinnumero ERITYISRUOKAVALIO TERVEYDELLISISTÄ

Lisätiedot

Leivän ABC. Mielenkiintoisia tietoiskuja leivästä kiinnostuneille

Leivän ABC. Mielenkiintoisia tietoiskuja leivästä kiinnostuneille Leivän ABC Mielenkiintoisia tietoiskuja leivästä kiinnostuneille Kiinnostaako leipä? Leipää on monenlaista; tummaa, vaaleaa, rapeaa, pehmeää, juuresta valmistettua ja padassa paistettua. Mutta mitkä ovat

Lisätiedot

AATU-verkkopalvelu. Tuotetietojen syöttäminen AATUverkkopalveluun

AATU-verkkopalvelu. Tuotetietojen syöttäminen AATUverkkopalveluun AATU-verkkopalvelu Tuotetietojen syöttäminen AATUverkkopalveluun AATU-verkkopalvelun toteutustyö on edennyt niin pitkälle, että te elintarviketuottajat pääsette syöttämään tuotteittenne tiedot AATU -palveluun.

Lisätiedot

Uusi elintarviketietoasetus muuttaa pakkausmerkinnät - mikä muuttuu ja milloin?

Uusi elintarviketietoasetus muuttaa pakkausmerkinnät - mikä muuttuu ja milloin? NordicFood ja NordicPack messut ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITON AJANKOHTAISSEMINAARI 8.10.2014 Uusi elintarviketietoasetus muuttaa pakkausmerkinnät - mikä muuttuu ja milloin? Johtaja Marleena Tanhuanpää, ETL

Lisätiedot

Imeväisikäisen ruoka- allergiat - Opaslehtinen vanhemmille

Imeväisikäisen ruoka- allergiat - Opaslehtinen vanhemmille Imeväisikäisen ruoka- allergiat - Opaslehtinen vanhemmille Aukia, Annika Huuskonen, Johanna 2010 Tikkurila Laurea- ammattikorkeakoulu Laurea Tikkurila IMEVÄISIKÄISEN RUOKA-ALLERGIAT - OPASLEHTINEN VANHEMMILLE

Lisätiedot

Ohje täydentämisilmoituksen tekemisestä

Ohje täydentämisilmoituksen tekemisestä Esittelijä Marjo Misikangas Sivu/sivut 1 / 6 Vitamiineilla ja kivennäisaineilla täydennetyn elintarvikkeen markkinoille saattaminen ja markkinoilta poistuminen Eviran ohjeet ilmoituksen tekemisestä Viranomaisen

Lisätiedot

Luomumerkinnät ja luomuviestintä

Luomumerkinnät ja luomuviestintä Luomumerkinnät ja luomuviestintä VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE L U O M U M E R K I N N Ä T L U O M U T U O T T E E T K A U P A S S A L U O M U R U O K A L I S T A L L A J A T A R J O I L U L I N J A S

Lisätiedot