OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA: HANKKIJAN OPAS SUURILLE KIINTEISTÖILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA: HANKKIJAN OPAS SUURILLE KIINTEISTÖILLE"

Transkriptio

1 OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA: HANKKIJAN OPAS SUURILLE KIINTEISTÖILLE

2 Geoenergiaa on perinteisesti totuttu ajattelemaan omakotitalojen lämmitysmuotona, mutta se on kustannustehokkain lämmitys- ja viilennystapa myös isoille kiinteistöille, kuten kauppakeskuksiin, kouluihin, sairaaloihin ja tehtaisiin. Pohjoismaissa geoenergian käyttö on viime vuosina kasvanut voimakkaasti isojen kiinteistöjen osalta. Tästä hyvä esimerkki on S-ryhmän logistiikkakeskus Espoossa, missä neliötä lämpenee ja viilenee geoenergialla ja bioenergialla.

3 MIKSI GEOENERGIA? Suomen maaperä on erittäin otollista geoenergian hyödyntämiselle. Myös tiukentuvien energiatehokkuusvaatimusten ja päästövähennystavoitteiden valossa olisi järjetöntä olla hyödyntämättä jalkojemme alla olevaa ilmaista energiaa. Energiateollisuus on ennustanut, että uusien investointien vuoksi kaukolämmön kustannukset eivät tule lähitulevaisuudessa laskemaan. Investoimalla geoenergiaan saadaan kiinteistön ylläpitokustannukset hallintaan ja keskimäärin 10 % tuotto sijoitetulle pääomalle. Geoenergia on lisäksi helppo, luotettava ja ekologinen valinta. MITÄ GEOENERGIA ON? Geoenergia on uusiutuvaa maahan varastoitunutta auringon energiaa. Sitä saadaan kallioperästä ja maan pintakerroksesta. Geoenergian hyödyntäminen rakennusten lämmityksessä ja viilennyksessä lisää Suomen energiaomavaraisuutta ja vähentää samalla riippuvuutta hiilen ja puun käyttämisestä energiantuotannossa sekä ulkomailta tuodusta öljystä. Geoenergia on lähienergiaa parhaimmillaan ja vastuullinen sijoitus tulevaisuuteen.

4 GEOENERGIAN HYÖDYT ISOILLE KIINTEISTÖILLE SÄÄSTÖT Ehdottomasti tärkein peruste geoenergian valinnalle kiinteistön lämmitys- ja viilennysmuodoksi on siitä koituva säästö. Geoenergia tuo kiinteistölle riippumattomuuden kaukolämmön hinnan noususta ja siten energiakustannusten ennustettavuutta pitkälle aikavälille. Esimerkiksi Derby Business Park Espoossa säästää vuodessa kaukolämpöön verrattuna. Nousevien kaukolämpökustannusten vuoksi säästöt kasvavat vuosi vuodelta. ITSENÄISYYS Kokemuksemme mukaan monien isojen kiinteistöjen on annettu ymmärtää, että kaukolämpö on niille rakennusvaiheessa ainoa vaihtoehto tai jo olemassa olevasta sopimuksesta irtaantuminen on hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Hyvin harvassa paikassa maaperä tai sinne rakennettu infrastruktuuri estää geoenergiajärjestelmän asentamista. Rototecin palvelukokonaisuuteen kuuluvat maaperämittaukset, joiden perusteella energiakenttä saadaan mitoitettua juuri kiinteistön energiatarpeelle sopivaksi. KIINTEISTÖN ARVONNOUSU Energiakaivot ovat käytännössä ikuisia. Ekologinen lämmitys- ja viilennysjärjestelmä on investointi kiinteistön elinkaareen ja nostaa kiinteistön arvoa. LÄMMITYS JA VIILENNYS Geoenergia mielletään perinteisesti maalämmöksi, mutta samalla järjestelmällä on mahdollista saada myös viilennys edullisesti ja tehokkaasti. Uudiskohteissa viilennys kannattaa ehdottomasti tuoda osaksi järjestelmää. Saneerauskohteissakin viilennyksen asennus kannattaa, vaikka se saattaa vaatia muutostöitä rakenteisiin. Maaviileän käyttö parantaa myös järjestelmän hyötysuhdetta. Viilennys siirtää kiinteistön lämpöä takaisin kallioon, josta se saadaan talvella jälleen käyttöön. EKOLOGISUUS JA EDELLÄKÄVIJYYS Säästöjen ja viilennysmahdollisuuksien lisäksi geoenergia on puhdasta ja päästötöntä. Se on tulevaisuuden energiaa. Kannustamme niin teollisuuskohteita, kauppakeskuksia, kouluja ja muita isoja kiinteistöjä kuin kotitalouksiakin valitsemaan edelläkävijöiden energian, josta on mukava kertoa myös jälkipolville.

5 NORLANNIN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Säästämme vuodessa 4,5 miljoonaa kruunua, kun lämmitämme ja viilennämme sairaalan tilat geoenergialla. Säästynyt osuus tulee tarpeeseen terveydenhuollossa. Hans Johansson Kiinteistöpäällikkö Norlannin yliopstollinen sairaala Katso kaikki referenssit rototec.fi/referenssit

6 GEOENERGIAJÄRJESTELMÄN HANKKIMINEN Geoenergiajärjestelmän hankkiminen on vaivatonta sekä uudis- että saneerauskohteeseen. Teemme päätöksenteon tueksi selvityksen kohteen geoenergiapotentiaalista, jonka saat toimittamalla meille mm. kiinteistön energialaskun, vuosikertomuksen ja energian kulutustiedot. Selvityksessä kerromme muun muassa investointiarvion, tuottolaskelman, kassavirtalaskelman sekä arvion vaikutuksista vastikkeeseen, kiinteistön arvoon ja vuokratuottoon. Ennen energiakentän porausta ja asentamista teemme maaperän lämpövastemittaukset, joiden avulla kentän koko mitoitetaan optimaalisen kokoiseksi. USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ Millaisiin teollisuuskohteisiin tai isoihin kiinteistöihin geoenergia sopii? Geoenergia sopii kaikenkokoisiin kohteisiin. Huolellinen suunnittelu ja asiantuntemus korostuvat suurissa kohteissa. Rototec tarjoaa koko palveluketjun konsultoinnista poraukseen. Geoenergiaa voidaan hyödyntää myös ahtailla keskusta-alueilla sijoittamalla energiakaivoja esimerkiksi autohalliin tai hyödyntämällä poistoilman talteenottoa yhdessä geoenergiajärjestelmän kanssa. LÄMPÖÄ VIILENNYSTÄ Kuinka kauan energiakaivosta tulee geoenergiaa Oikein mitoitettu energiakaivo tuottaa energiaa käytännössä ikuisesti. Millaisia säästöjä geoenergia tuottaa kaukolämpöön verrattuna? Esimerkiksi Derby Business Park Espoossa säästää vuodessa lämmitys- ja viilennyskuluissa kaukolämpöön verrattuna. SÄÄSTÖÄ

7 MIKSI ROTOTEC? Rototec on Euroopan suurin geoenergiaratkaisujen toimittaja ja alan innovatiivinen uudistaja. Palvelumme kattavat koko prosessin energiajärjestelmän konsultoinnista asennukseen. Tarjoamme kaukolämmölle ja öljylle vaihtoehdon, joka on edullinen, luotettava ja uusiutuva. Toimitamme maalämpöä ja -viilennystä erityisesti suuriin kiinteistöihin ja teollisuudelle sekä konsultoimme geoenergiahankkeita. KOKO PALVELUKETJU LUOTETTAVASTI YHDELTÄ TOIMITTAJALTA Suurten kiinteistöjen geoenergiajärjestelmät ovat haastavia kokonaisuuksia, jotka vaativat ammattitaidon ja teknisen osaamisen lisäksi huolellista pohjatyötä mittausten, laskelmien ja suunnittelun osalta. Rototec on kehittänyt erityisesti suurille kiinteistöille soveltuvan palvelukokonaisuuden, joka sisältää kallioperän mittauksen, geoenergiakentän suunnitteluun vaadittavat laskelmat ja mallinnukset sekä energiakaivojen porauksen. Lisäksi kokonaisuuteen on mahdollista sisällyttää jo projektin varhaisessa vaiheessa geoenergian hankesuunnittelumalli. Rototecin palvelukokonaisuus soveltuu rakennusliikkeille, rakennuttajille, isännöitsijöille ja kiinteistönomistajille, joiden tavoitteena on luotettavien mittausten perusteella kohdekiinteistön tarpeiden mukaan optimoitu ja kestävä geonenergiaratkaisu. 10 VUODEN TAKUU Rototec on turvallinen valinta. Asiantuntijuus sekä laadukkaat yksityiskohdat mahdollistavat maalämpökaivoillemme ja työllemme 10 vuoden takuun. TOIMITUSVARMUUS Rototecillä on asiakkaiden tarpeisiin räätälöity toiminnanohjausjärjestelmä, jonka ansiosta Rototec on markkinoiden toimitusvarmin maalämpöä poraava yritys. Ruotsissa Rototec AB on saanut toiminnalleen ISO-sertifioinnin ja hanke on käynnistetty myös Suomessa ja Norjassa. HYVÄ KALUSTOKAPASITEETTI Rototecilla on Pohjoismaiden laajin ja geoenergiaan parhaiten sovelutva kalusto. Tämä mahdollistaa pitävät aikataulut niin pienten kuin suurten maalämpöprojektien läpiviennissä kaikkialla Suomessa. ROTOTEC ON EUROOPAN SUURIN MAALÄMPÖKAIVOJEN PORAAJA Ammattitaitoiset tekijät sekä yli maalämpökaivon kokemus takaavat sen, että saat varmasti toimivan ja juuri tarpeisiisi räätälöidyn ratkaisun luotettavasti ja tehokkaasti.

8 Rototec Oy Lasikaari Pirkkala p rototec.fi V1: 10/2016

OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA: HANKKIJAN OPAS ASUNTO-OSAKEYHTIÖILLE

OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA: HANKKIJAN OPAS ASUNTO-OSAKEYHTIÖILLE OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA: HANKKIJAN OPAS ASUNTO-OSAKEYHTIÖILLE MIKSI GEOENERGIA? Suomen maaperä on erittäin otollista geoenergian hyödyntämiselle. Myös tiukentuvien energiatehokkuusvaatimusten

Lisätiedot

Lämpöpumppu- ja valaistusseminaari

Lämpöpumppu- ja valaistusseminaari Lämpöpumppu- ja valaistusseminaari 25.10.2017 Jouni Salakari Geoenergian käyttö viilennykseen Rototec yritysesittely Geoenergia sijoituskohteena Case: Derby Business Park Case: Katrineholm jäähalli/luistelurata

Lisätiedot

Energiakaivot. Tärkeä osa lämpöpumppualan liiketoimintaa. SULPU - Lämpöpumppu seminaari Tomi Mäkiaho

Energiakaivot. Tärkeä osa lämpöpumppualan liiketoimintaa. SULPU - Lämpöpumppu seminaari Tomi Mäkiaho Energiakaivot Tärkeä osa lämpöpumppualan liiketoimintaa SULPU - Lämpöpumppu 2018 -seminaari 2018-11-27 Tomi Mäkiaho 1 R O T O T E C - Y O U R E N E R G Y. B E S T E N E R G Y. AGENDA Rototec yrityksenä

Lisätiedot

OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA KOTEIHIN

OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA KOTEIHIN OMA ENERGIA. PARAS ENERGIA. GEOENERGIA KOTEIHIN MITÄ GEOENERGIA ON? Geoenergia on uusiutuvaa maahan varastoitunutta auringon energiaa. Sitä saadaan kallioperästä ja maan pintakerroksesta. Geoenergian hyödyntäminen

Lisätiedot

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta

Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta QHeat-konseptin mukainen syvälämpö on edullinen, päästötön, ja myös tuleville sukupolville turvallinen energiamuoto. 1 PUHDAS TULEVAISUUS ON JALKOJESI ALLA. Missiomme:

Lisätiedot

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS asuntoyhtiöille Lämpöä sisään, lämpöä ulos Lämmön lähteet Lämpöhäviö 10-15% Aurinkoa 3-7% Asuminen 3-6% Lattiat 15-20% Seinät 25-35% Ilmanvaihto 15-20% Talotekniikka LÄMPÖÄ

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

Nupurinkartano Kalliolämpöratkaisu. Pasi Heikkonen Asuntorakentaminen

Nupurinkartano Kalliolämpöratkaisu. Pasi Heikkonen Asuntorakentaminen Nupurinkartano Kalliolämpöratkaisu Pasi Heikkonen Asuntorakentaminen 1 Nupurinkartano Noin 600 asukkaan pientaloalue Espoossa, Nupurinjärven itäpuolella. Noin 8 km Espoonkeskuksesta pohjoiseen. Alueelle

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Maalämpö sopii asunto-osakeyhtiöihinkin

Maalämpö sopii asunto-osakeyhtiöihinkin Maalämpö sopii asunto-osakeyhtiöihinkin Maalämpöä on pidetty omakotitalojen lämmitystapana. Maailma kehittyy ja paineet sen pelastamiseksi myös. Jatkuva ilmastonmuutos sekä kestävä kehitys vaativat lämmittäjiä

Lisätiedot

Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut

Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut Kuntamarkkinat 9.9.2015 Ilkka Pihlainen Toimialajohtaja, Energia ja ilmasto FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 18.9.2015 Page 1 Rakennetun ympäristön asiantuntija

Lisätiedot

Geonergia osana kaupunkien energiaratkaisuja. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus (GTK)

Geonergia osana kaupunkien energiaratkaisuja. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus (GTK) Geonergia osana kaupunkien energiaratkaisuja Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus (GTK) GTK:n strategiset teemat DIGITAALISUUS Tuomme digitalisaation mahdollisuudet ja systeemiset hyödyt kaikkiin prosesseihin,

Lisätiedot

Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009

Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009 Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009 Simo Paukkunen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu liikelaitos Biotalouden keskus simo.paukkunen@pkamk.fi, 050 9131786 Lämmitysvalinnan lähtökohtia

Lisätiedot

Aurinkoenergia Suomessa

Aurinkoenergia Suomessa Aurinkoenergia Suomessa Aurinkolämmitys on ennen kaikkea vesilämmitys Aurinkoenergia Suomessa Suomessa saadaan auringonsäteilyä yleisesti luultua enemmän. Kesällä säteilyä Suomessa saadaan pitkistä päivistä

Lisätiedot

Hybridilämmitys. Tero Lindén Kaukomarkkinat Oy

Hybridilämmitys. Tero Lindén Kaukomarkkinat Oy Hybridilämmitys Tero Lindén Kaukomarkkinat Oy Hybridilämmitys Hybridi tarkoittaa yhdistelmää Hybridilämmitys on vähintään kahden eri energiamuodon yhdistelmä Usein hybridilämmitys koostuu päälämmönlähteestä

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Suomen Energiainsinöörit

Suomen Energiainsinöörit Suomen Energiainsinöörit Petri Koivula 8.4.2014 Petri.koivula@energiainsinoorit.fi Puh. +358 400 8388018 Suomen energiainsinöörit Oy Energiainsinöörit on vuonna 2012 perustettu yhtiö. Olemme laitetoimittajista

Lisätiedot

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY SUOMALAINEN Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot OTA YHTEYTTÄ Email: info@pilaster.fi Gsm: +358 10 58 34 100 www.pilaster.fi

Lisätiedot

Porvoon Kiinteistöyhdistyksen energia-ilta Porvoo 12.3.2013 Christian Sarkala

Porvoon Kiinteistöyhdistyksen energia-ilta Porvoo 12.3.2013 Christian Sarkala Maalämpöä 20 vuoden kokemuksella Porvoon Kiinteistöyhdistyksen energia-ilta Porvoo Christian Sarkala Esityksen sisältö Tom Allen Oy Miksi valita maalämpö Onnistuneita hankkeita Cristian Sarkala 2 Tom Allen

Lisätiedot

Ekologinen kokonaisuus

Ekologinen kokonaisuus HYBRIDILÄMMITYS Ekologinen kokonaisuus Savumaxin elämäntehtävä on rahaa säästävien lämmitysratkaisujen toimittaminen kaikkiin koteihin Suomessa ja lähialueilla. SAVUMAX-HYBRIDILÄMMITYS Savumax-tuoteperhe

Lisätiedot

Suomen geoenergiavarannot. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi

Suomen geoenergiavarannot. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Suomen geoenergiavarannot Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi 1 Mitä geoenergia on? Geoenergialla tarkoitetaan yleisellä tasolla kaikkea maaja kallioperästä sekä vesistöistä saatavaa

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen

ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen Poimintoja lämpöpumppu-uutisista INEX logistiikkakeskus, Sipoo, maalämmölle (100

Lisätiedot

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Energianhallinta Aallon kampuksilla tilaisuus Helsinki 25.3.2015 Nina Leppäharju, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista.

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista. Taloudellista ja vihreää energiaa Scancool-teollisuuslämpöpumput Teollisuuslämpöpumpulla 80 % säästöt energiakustannuksista! Scancoolin teollisuuslämpöpumppu ottaa tehokkaasti talteen teollisissa prosesseissa

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

Yhteenveto kaukolämmön ja maalämmön lämmitysjärjestelmävertailusta ONE1 Oy 6.5.2015

Yhteenveto kaukolämmön ja maalämmön lämmitysjärjestelmävertailusta ONE1 Oy 6.5.2015 Yhteenveto kaukolämmön ja maalämmön lämmitysjärjestelmävertailusta ONE1 Oy 6.5.215 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Tyyppirakennukset... 1 3. Laskenta... 2 4.1 Uusi pientalo... 3 4.2 Vanha pientalo... 4 4.3

Lisätiedot

Aurinkopaneelit omalle katollesi. Löydä oma paikkasi auringon alta

Aurinkopaneelit omalle katollesi. Löydä oma paikkasi auringon alta Aurinkopaneelit omalle katollesi Löydä oma paikkasi auringon alta Katos vaan aurinko paistaa Tee katostasi aurinkovoimala Omilla aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö on uusiutuvaa, ilmaista ja puhdasta energiaa.

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo.

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. Kaikki yhdeltä toimittajalta!! KYSY ILMAINEN MITOITUSSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO.

Lisätiedot

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen Erik Raita Polarsol Oy Polarsol pähkinänkuoressa perustettu 2009, kotipaikka Joensuu modernit tuotantotilat Jukolanportin alueella ISO 9001:2008

Lisätiedot

Maalämpöä jo yli 5.000 kohteeseen

Maalämpöä jo yli 5.000 kohteeseen Maalämpöä jo yli 5.000 kohteeseen 2014 Firmaesitys Kiinteistö 23.10.2014 Henrik Karlsson Tom Allen Oy Tom Allen Oy on Porvoossa päämajaa pitävä lämmitysalan yritys joka on toiminut jo yli 20 vuotta. Yritys

Lisätiedot

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle

Lisätiedot

Aurinkolämpöjärjestelmät

Aurinkolämpöjärjestelmät Energiaekspertti koulutusilta Aurinkolämpöjärjestelmät 17.11.2015 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Energiaekspertti koulutusilta Aurinkolämpöjärjestelmät 1. Aurinkolämpö Suomessa 2. Aurinkolämmön rooli

Lisätiedot

Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013. Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO

Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013. Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013 Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO Esityksen sisältö Aurinkoenergia Savosolar keräimet Aurinkolämpöenergiaa maailmalla Aurinkolämpöhankkeita Etelä-Savossa

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

Hankesuunnitelman liite 11. Sipoonlahden koulu. Energiantuotantoratkaisut Page 1

Hankesuunnitelman liite 11. Sipoonlahden koulu. Energiantuotantoratkaisut Page 1 Hankesuunnitelman liite 11 Sipoonlahden koulu Energiantuotantoratkaisut 27.9.2016 Page 1 Energiatuki Kunnalle TEM:n ja ELY-keskuksen energiatuet ovat ainoat tällaisiin pienehköihin hankkeisiin. Puhelinkeskustelu

Lisätiedot

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella Uusi innovaatio Suomesta Kierrätä kaikki energiat talteen hybridivaihtimella Säästövinkki Älä laske energiaa viemäriin. Asumisen ja kiinteistöjen ilmastopäästöt ovat valtavat! LÄMPÖTASE ASUINKERROSTALOSSA

Lisätiedot

Elenia Lämpö Kaukolämmön kilpailukykytarkastelun tulokset Yhteenveto

Elenia Lämpö Kaukolämmön kilpailukykytarkastelun tulokset Yhteenveto Elenia Lämpö Kaukolämmön kilpailukykytarkastelun tulokset Yhteenveto 30.5.2018 www.elenia.fi/lampoluotsi Kaukolämmön kilpailukykytarkastelu Tarkastelun laati puolueeton energiaratkaisujen asiantuntijayritys

Lisätiedot

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA Kohdekiinteistö 2: 70-luvun omakotitalo Kiinteistön lähtötilanne ennen remonttia EEMontti kohdekiinteistö 2 on vuonna 1974 rakennettu yksikerroksinen, 139 m², omakotitalokiinteistö,

Lisätiedot

Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi

Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013 Jari Varjotie, CEO Uusi innovatiivinen konsepti energian tuottamiseen SAVOSOLAR kokoalumiininen direct

Lisätiedot

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA Kohdekiinteistö 3: 2000-luvun omakotitalo Kiinteistön lähtötilanne ennen remonttia EEMontti kohdekiinteistö 3 on vuonna 2006 rakennettu kaksikerroksinen omakotitalokiinteistö,

Lisätiedot

HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ. 12.12.2013 Atte Kallio

HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ. 12.12.2013 Atte Kallio HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ 12.12.2013 Atte Kallio ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ Helsingin energiaratkaisu Energiatehokas yhteistuotanto Kaukojäähdytys Hukkaenergiat hyötykäyttöön Kalasataman älykkäät

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Tarpeisiisi mukautuva kodin lämmityslaite

Tarpeisiisi mukautuva kodin lämmityslaite Tarpeisiisi mukautuva kodin lämmityslaite Compact-sarja Aktiivinen ja passiivinen lämmön talteenotto Nilan Compact -sarja terveellisempi sisäilma kukkaroa säästäen Monipuoliset ratkaisut erilaisiin tarpeisiin

Lisätiedot

Runtech Systems Oy -konsernin tytäryhtiö

Runtech Systems Oy -konsernin tytäryhtiö Runtech Systems Oy -konsernin tytäryhtiö Patentoidut ratkaisut paperi- ja prosessiteollisuuden energiansäästöihin Osaaminen paperiteollisuuden energiansäästö- ja lämmön talteenottoratkaisuista Globaali

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys

Vesikiertoinen lattialämmitys Vesikiertoinen lattialämmitys Viihtyisyyttä energiatehokkaasti Vaivaton ja huoltovapaa Lattialämmityksen huonekohtaisten termostaattien avulla saat eri tiloihin valitsemasi lämpötilat vaivattomasti. Ammattilaisen

Lisätiedot

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Lämpöilta taloyhtiöille Tarmo 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Talon koon (energiankulutuksen määrän)

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys

Vesikiertoinen lattialämmitys Vesikiertoinen lattialämmitys Viihtyisyyttä energiatehokkaasti Vaivaton ja huoltovapaa Lattialämmityksen huonekohtaisten termostaattien avulla saat eri tiloihin valitsemasi lämpötilat vaivattomasti. Ammattilaisen

Lisätiedot

Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin

Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin Hydrocell Oy Energiansäästön, lämmönsiirron ja lämmöntalteenoton asiantuntija www.hydrocell.fi NAAVATAR järjestelmä

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys

Vesikiertoinen lattialämmitys Vesikiertoinen lattialämmitys Viihtyisyyttä energiatehokkaasti Vaivaton ja huoltovapaa Lattialämmityksen huonekohtaisten termostaattien avulla saat eri tiloihin valitsemasi lämpötilat vaivattomasti. Ammattilaisen

Lisätiedot

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Tasaista lämpöä jokaiseen asuntoon Lämmitä fiksusti Kiinteistövahti-palvelun avulla taloyhtiöt voivat parantaa asumismukavuutta, optimoida lämmityskustannuksia

Lisätiedot

KYTKE KOTISI MAAPALLOON!

KYTKE KOTISI MAAPALLOON! KYTKE KOTISI MAAPALLOON! Nauti asumisesta ympäristöä kuormittamatta! SENERA maalämpö Mitä maalämpö on? Maalämpö on peruskallioon varastoitunutta uusiutuvaa ja puhdasta aurinko- ja geotermistä energiaa.

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys

Vesikiertoinen lattialämmitys Vesikiertoinen lattialämmitys Viihtyisyyttä energiatehokkaasti Vaivaton ja huoltovapaa Lattialämmityksen huonekohtaisten termostaattien avulla saat eri tiloihin valitsemasi lämpötilat vaivattomasti. Ammattilaisen

Lisätiedot

Aurinkosähkön tuotanto ja aurinkopaneelit. Jukka Kaarre

Aurinkosähkön tuotanto ja aurinkopaneelit. Jukka Kaarre Aurinkosähkön tuotanto ja aurinkopaneelit Jukka Kaarre 9.8.2017 Oulun Seudun Sähkö Perustettu 1921 Toisen asteen osuuskunta Jäseninä 12 sähköosuuskuntaa ja 3 muuta yhteisöä Jäsenosuuskunnissa jäseniä noin

Lisätiedot

Kaukolämmön ja maalämmön kiinnostavuus kuluttajan näkökulmasta

Kaukolämmön ja maalämmön kiinnostavuus kuluttajan näkökulmasta Kaukolämmön ja maalämmön kiinnostavuus kuluttajan näkökulmasta Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Päivi Suur-Uski, Motiva Oy 23/1/2018 Kaukolämmön ja maalämmön kiinnostavuus - Motiva Oy 1 Sisältö

Lisätiedot

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Talotekniikka ja uudet Rakennusmääräykset Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Sisäilmastonhallinta MUKAVUUS ILMANVAIHTO ERISTÄVYYS TIIVEYS LÄMMITYS ENERGIA VIILENNYS KÄYTTÖVESI April 2009 Uponor 2 ULKOISET

Lisätiedot

Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen. - Älykäs, hallittu talotekniikka -

Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen. - Älykäs, hallittu talotekniikka - Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen - Älykäs, hallittu talotekniikka - Agenda Mistä on kyse? Hyödyt Älykäs talotekniikan ohjaus käytännössä Miksi HomeSoft? Tekninen ratkaisu

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään

Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään DI, TkT Sisältö Puulla lämmittäminen Suomessa Tulisijatyypit Tulisijan ja rakennuksessa Lämmön talteenottopiiput Veden lämmittäminen varaavalla

Lisätiedot

Demand Response of Heating and Ventilation Within Educational Office Buildings

Demand Response of Heating and Ventilation Within Educational Office Buildings Demand Response of Heating and Ventilation Within Educational Office Buildings Toinen sija kilpailussa: HVAC World Student Competition Kiinteistöjen ja energiajärjestelmien uudet rajapinnat Energiajohtaminen

Lisätiedot

ÖLJYSTÄ VAPAAKSI BIOENERGIA ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTOEHTONA 14.4.2011 1

ÖLJYSTÄ VAPAAKSI BIOENERGIA ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTOEHTONA 14.4.2011 1 ÖLJYSTÄ VAPAAKSI BIOENERGIA ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTOEHTONA 14.4.2011 1 ENERGIAN KÄYTTÖ KESKI-SUOMESSA Tyypillisen asuinkiinteistön energiankäyttö 100 vrk ei tarvita lämmitystä lämpimän käyttöveden lisäksi

Lisätiedot

Energia-ilta: Keuruu, Saarijärvi ja Äänekoski. Yritys

Energia-ilta: Keuruu, Saarijärvi ja Äänekoski. Yritys Energia-ilta: Keuruu, Saarijärvi ja Äänekoski Yritys Solartukku Oy on aurinkoenergiaan erikoistunut 2009 perustettu yritys, jolla on toimitilat ja varasto Keuruulla. Ydintoimintaamme ovat aurinkolämpöja

Lisätiedot

DATAKESKUSTEN JA KRIITTISTEN TILOJEN ELINKAARIRATKAISUT TOIMINTAVARMA TURVALLINEN OIKEIN MITOITETTU ENERGIATEHOKAS

DATAKESKUSTEN JA KRIITTISTEN TILOJEN ELINKAARIRATKAISUT TOIMINTAVARMA TURVALLINEN OIKEIN MITOITETTU ENERGIATEHOKAS Kaipaatko koko elinkaaren kattavaa suunnittelu- ja ylläpito-osaamista? Etsitkö kilpailuetua ympäristöä ja energiaa säästävistä ratkaisuista? Haluatko vaihtoehtoja kiinteistö- ja laitekeskeiselle kehittämiselle?

Lisätiedot

Lämpöenergian varastointi ja sen huomioiminen rakentamisessa kortteli- ja aluetason ratkaisuissa

Lämpöenergian varastointi ja sen huomioiminen rakentamisessa kortteli- ja aluetason ratkaisuissa Kiertotalous kaavoituksessa ja maankäytön suunnittelussa 7.5.2019 Forum Marinum, Turku Lämpöenergian varastointi ja sen huomioiminen rakentamisessa kortteli- ja aluetason ratkaisuissa Rauli Lautkankare

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Säästä jopa 50 % lämmityskuluissa säästät myös luontoa! PALVELUKONSEPTI WTT Jäspi LTO on luotettava palvelukokonaisuus poistoilman lämmön talteenottoon. Se parantaa asumisviihtyvyyttä

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

Jussi Hirvonen. Hyviä vai huonoja uutisia

Jussi Hirvonen. Hyviä vai huonoja uutisia Jussi Hirvonen Hyviä vai huonoja uutisia Lämpöpumppualan kehitys? 9 vuotta 60.000 pumppua 400 miljoonalla per vuosi 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 Ilmalämpöpumput (ILP)

Lisätiedot

Scanvarm SCS-sarjan lämpöpumppumallisto ratkaisu pieniin ja suuriin kiinteistöihin

Scanvarm SCS-sarjan lämpöpumppumallisto ratkaisu pieniin ja suuriin kiinteistöihin Scanvarm SCS-sarjan lämpöpumppumallisto ratkaisu pieniin ja suuriin kiinteistöihin 05/2013 SCS10-15 SCS21-31 SCS40-120 SCS10-31 Scanvarm SCS-mallisto on joustava ratkaisu erityyppisiin maaenergiajärjestelmiin.

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus GTK

Geologian tutkimuskeskus GTK Geologian tutkimuskeskus GTK Eurooppalainen huippuosaaja Geologiasta kestävää kasvua ja hyvinvointia 13.12.2010 1 Maa- ja kallioenergia yhdyskunnan energiahuollossa GEOENER 2008-2010 Uusia konsepteja energian

Lisätiedot

Lämpöpumppu, fantastinen laite. Lämmitys/jäähdytys tontilta uusiutuvalla energialla samalla laitteistolla

Lämpöpumppu, fantastinen laite. Lämmitys/jäähdytys tontilta uusiutuvalla energialla samalla laitteistolla Lämpöpumppu, fantastinen laite Lämmitys/jäähdytys tontilta uusiutuvalla energialla samalla laitteistolla Maalämpö lämmitysvaihtoehtona taloyhtiöissä ja pk-yrityksissä Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja Suomen

Lisätiedot

Tuoteperhe parhaimmillaan

Tuoteperhe parhaimmillaan LoFric-perhe Jokaiselle sopiva katetri kaikkiin tilanteisiin Ympäristöystävällinen valinta* Tuoteperhe parhaimmillaan www.lofric.fi Kun joutuu valitsemaan varmasti oikein Riippumatta siitä, mistä syystä

Lisätiedot

Energiamurros: Case Savilahti

Energiamurros: Case Savilahti Energiamurros: Case Savilahti Tapio Kettunen Geoenergiaseminaari 24.3.2017 Missä mennään globaalisti? digitalisaatio, robotisaatio, virtualisoituminen, keinoäly, kaiken instrumentointi, kuljetuksen ja

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit Ilari Rautanen Esityksen sisältö Kodin ja taloyhtiön energiankulutus Rakenteiden, huollon ja ihmisten vaikutus Turha kulutus pois asumismukavuudesta

Lisätiedot

Lämmitystutkimus omakotitalon rakentajille. Maaliskuu 2017

Lämmitystutkimus omakotitalon rakentajille. Maaliskuu 2017 Lämmitystutkimus omakotitalon rakentajille Maaliskuu 2017 Tutkimuksen taustatiedot 10 monivalintakysymystä 1. Maakunta, jonne rakennetaan 2.Tuleva päälämmönlähde 3. Tuleva lämmönjakotapa, 4. Tärkeintä

Lisätiedot

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Hybridilämmitys kiinteistökohteissa 31 m, v. 2016 40 henkilöä perustettu 1984 toimitilat Espoossa Tuotteina mm. Mitsubishi Electric, Gree ja Alpha Innotec Scanofficen menestystekijät: toimivat tuotteet

Lisätiedot

Expert in insulation and scaffolding

Expert in insulation and scaffolding Expert in insulation and scaffolding Hyvät asiakkaat Olemme kohta 30 vuotta toiminut perheyritys. Tällä hetkellä kuulumme pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin, joka tarjoaa sekä eristystä että telineratkaisuja.

Lisätiedot

GEOENERGIA KIINTEISTÖJEN LÄMMITYSRATKAISUJEN MARKKINOILLA SUOMESSA ENERGIAKRIISIEN AJOISTA 2030-LUVULLE

GEOENERGIA KIINTEISTÖJEN LÄMMITYSRATKAISUJEN MARKKINOILLA SUOMESSA ENERGIAKRIISIEN AJOISTA 2030-LUVULLE GEOENERGIA KIINTEISTÖJEN LÄMMITYSRATKAISUJEN MARKKINOILLA SUOMESSA ENERGIAKRIISIEN AJOISTA 2030-LUVULLE Lämpöpumppu 2018-seminaari Heureka, Vantaa Ville Lauttamäki Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun tiedekorkeakoulujen

Lisätiedot

Milloin teillä viimeksi nostettiin yhtiövastikkeita? Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Miten siitä voisi säästää?

Milloin teillä viimeksi nostettiin yhtiövastikkeita? Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Miten siitä voisi säästää? Milloin teillä viimeksi nostettiin yhtiövastikkeita? Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Miten siitä voisi säästää? Haluatteko nostaa kiinteistön arvoa ja parantaa asukkaiden viihtyvyyttä?

Lisätiedot

Tuloilmaikkunoiden edut ja kannattavuus

Tuloilmaikkunoiden edut ja kannattavuus Tuloilmaikkunoiden edut ja kannattavuus As Oy Espoon Rauhalanpuisto 8 Tausta Asuinrakennuksen suurin lämpöhäviö on ilmanvaihto Koneellisessa poistossa tattava riittävä korvausilman saanti Ulkoa tuleva

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät kaukojäähdytyksen

Lisätiedot

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry.

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry. . Petri Koivula toiminnanjohtaja DI 1 Energia Asteikot ja energia -Miten pakkasesta saa energiaa? Celsius-asteikko on valittu ihmisen mittapuun mukaan, ei lämpöenergian. Atomien liike pysähtyy vasta absoluuttisen

Lisätiedot

Aktivoidaan huomioimaan ympäristönäkökulma ja tuodaan esille parhaita käytäntöjä

Aktivoidaan huomioimaan ympäristönäkökulma ja tuodaan esille parhaita käytäntöjä Aktivoidaan huomioimaan ympäristönäkökulma ja tuodaan esille parhaita käytäntöjä Avoin kaikille Rakennusten elinkaarimittarit: Elinkaaren hiilijalanjälki annetuista energia- ja materiaalitiedoista EN-15978-standardin

Lisätiedot

Lämpötase ja vedenkulutus kerrostalossa

Lämpötase ja vedenkulutus kerrostalossa Lämpötase ja vedenkulutus kerrostalossa Kuva: Motiva, verkkosivut Lämpimän käyttöveden suhteellinen osuus: 15-25 % vanhoissa kiinteistöissä 25-35 % nykyrakennuksissa Yli 50 % nollaenergiarakennuksissa

Lisätiedot

Nollaenergiakorjauksen tiekartta

Nollaenergiakorjauksen tiekartta TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Nollaenergiakorjauksen tiekartta Rakennusfoorumi 13.12.2016 Korjaamalla nollaenergiatasolle? Riikka Holopainen, TkT, tiimipäällikkö Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Taustaa

Lisätiedot

Energia-ja Huoltotalo Järvi

Energia-ja Huoltotalo Järvi 23.4.2013 Ari Järvi Energia-ja Huoltotalo Järvi Perustettu 1964 Tällä hetkellä työllistää 15 henkilöä Valurin liikekeskuksessa toimipaikka Kokonaisvaltaista palvelua tuotemyynnistä asennukseen ja siitä

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

OPAS: OMAKOTITALOT JA VAPAA-AJAN ASUNNOT. Opas aurinkosähkön hyödyntämiseen

OPAS: OMAKOTITALOT JA VAPAA-AJAN ASUNNOT. Opas aurinkosähkön hyödyntämiseen OPAS: OMAKOTITALOT JA VAPAA-AJAN ASUNNOT Opas aurinkosähkön hyödyntämiseen Tarjoamamme aurinkosähköjärjestelmä on toimintavarma ja sinun kannaltasi vaivaton. Aurinko tarjoaa loputtomasti energiaa me tarjoamme

Lisätiedot

POISTOILMAN LÄMMÖN TALTEENOTTO 50%

POISTOILMAN LÄMMÖN TALTEENOTTO 50% POISTOILMAN LÄMMÖN TALTEENOTTO ELINKAARIMALLILLA JOPA 50% SÄÄSTÖ LÄMMITYSKULUISSA PALVELUKONSEPTI MARKKINOIDEN EDELLÄKÄVIJÄLTÄ PARAS PALVELUKOKONAISUUS, 2 P A L V E L U K O N S E P T I JOKA PARANTAA ASUMISVIIHTYVYYTTÄ

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE

AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE OMAVARAISTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa taloyhtiöille laadukkaat aurinkosähköjärjestelmät

Lisätiedot

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman,

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman, AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA Timo Huolman, 12.4.2017 Esityksen sisältö Helen Oy Helenin aurinkovoimalat Aurinkovoimala ilman investointia 12.4.2017 LUOTTAMUKSELLINEN HELEN OY 4/12/2017 3 Helen Oy

Lisätiedot

Tuloilmaikkunoiden edut ja kannattavuus. As Oy Espoon Rauhalanpuisto 8

Tuloilmaikkunoiden edut ja kannattavuus. As Oy Espoon Rauhalanpuisto 8 Tapio Tarpio Tuloilmaikkunoiden edut ja kannattavuus As Oy Espoon Rauhalanpuisto 8 Tausta Asuinrakennuksen suurin lämpöhäviö on ilmanvaihto Koneellisessa poistossa tattava riittävä korvausilman saanti

Lisätiedot

Muuttuvan energiateollisuuden uudet liiketoimintamahdollisuudet. Jukka Leskelä Energiateollisuus TeollisuusSummit 2015 Oulu 14.10.

Muuttuvan energiateollisuuden uudet liiketoimintamahdollisuudet. Jukka Leskelä Energiateollisuus TeollisuusSummit 2015 Oulu 14.10. Muuttuvan energiateollisuuden uudet liiketoimintamahdollisuudet Jukka Leskelä Energiateollisuus TeollisuusSummit 2015 Oulu 14.10.2015 2 EU:n energialähteet 1990 ja 2009 Historiallinen kehitys melko hidasta

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Säästä jopa 40 % lämmityskuluissa säästät myös luontoa! PALVELUKONSEPTI Jäspi LTO on luotettava palvelukokonaisuus poistoilman lämmön talteenottoon. Se parantaa asumisviihtyvyyttä

Lisätiedot