Henkilöstökertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstökertomus 2016"

Transkriptio

1 Henkilöstökertomus 2016 Yhtymähallitus

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Perustiedot henkilöstöstä Henkilöstön määrä Ammattiryhmät Henkilöstön ikä ja sukupuoli Palvelusuhteen kesto Eläke-ennuste Työpanos Henkilötyövuodet Sairauslomat Työtapaturmat Hoitovapaat Koulutus Muut virkavapaudet ja työlomat Vuosilomat Sijaisten käyttö Henkilöstökustannukset Työterveyshuollon, virkistys- ja harrastustoiminnan kustannukset Lisä- ja ylityöt Osaamisen kehittäminen ja johtaminen Yhteistoiminta Työsuojelu, työhyvinvointi ja työterveyshuollon toimintatiedot Muu yhteistoiminta Asiakaspalauteet ja asiakastyytyväisyyskyselyt

3 1. Johdanto Henkilöstöraportti toimintavuodelta 2016 antaa kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Samalla se on työväline, jota käytetään apuna henkilöstövoimavarojen strategisessa johtamisessa. Vuosi 2016 oli nykymuotoisen perusterveydenhuollon, sosiaalipalveluiden ja ikäihmisten palveluiden osa-alueet kattavan kuntayhtymän kahdeksas toimintavuosi. KT on keväällä 2013 julkaissut kunta-alan henkilöstöraporttisuosituksen. Kuntayhtymän henkilöstöraportti noudattaa pääpiirteissään suosituksia paitsi niiden tietojen osalta, joita Kuntayhtymän käytössä olevasta henkilöstöhallinnon järjestelmästä ei ole mahdollista saada. Kertomusvuoden työskentelyssä on näkynyt voimakkaasti maakunnallinen sote-valmistelu. Kuntayhtymän edustajat ovat oman toimensa ohella osallistuneet maakunnalliseen valmisteluun eri työryhmissä. Etelä-Pohjanmaan SOTE:n jatkotyöskentelyn pohjana oleva väliraportti on valmistunut elokuun 2016 lopussa. Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu jatkuu yhteisissä työryhmissä. Kuntayhtymän sosiaalipalvelujen johtaja Eija Ala-Toppari-Peltola on valittu maakunnan LAPEhankkeen muutosagentiksi ajalle 12/ /2018. Huhtikuussa kuntayhtymän toimialueella järjestettiin kuntalaiskuulemistilaisuudet Ylihärmässä, Alahärmässä, Kauhavalla, Kortesjärvellä, Evijärvellä sekä Lappajärvellä. Tilaisuuksissa käsiteltiin alustusten pohjalta mm. sote-valmistelun tilannetta, palveluiden kehittämistarpeita väestöennusteiden valossa sekä kuntayhtymän palveluissa toteutettuja uudistuksia. Keskusteluissa nousivat esille erityisesti alueen sote-palvelut tulevaisuudessa, ikäihmisten palvelut sekä lääkäritilanne. Työhyvinvointia, henkilöstöjohtamista ja tiedottamista on kehitetty edelleen. Henkilöstölle järjestettiin tiedotustilaisuudet syksyllä ja keväällä. Lisäksi esimiehille järjestettiin ajankohtaisiin teemoihin liittyen neljä esimiesiltapäivää. Tilikauden aikana on otettu käyttöön sähköinen henkilöstöhallinnon itseasiointijärjestelmä ESS, jonka kautta anotaan ja myönnetään poissaolot, vuosilomat ja koulutukset. Henkilöstöohjeet kokoava henkilöstökäsikirja on koottu vuoden aikana. Kuntayhtymän henkilöstö saavutti toimintavuodeksi asetetut tavoitteet erinomaisesti. Oman toiminnan osalta talousarvio alittui ikäihmisten palveluissa ja terveyspalvelussa ja henkilöstökulujen osalta kaikilla tulosalueilla. Henkilöstökulujen 1,4 miljoonan euron talousarvion alituksessa näkyy sairauspoissaolojen väheneminen 4,2 päivällä tehtyä henkilötyövuotta kohti. Henkilöstökulujen osuus kokonaiskuluista on 37,6 prosenttia. Oman toiminnan kuluista henkilöstökulujen osuus on 52,9 3

4 (edellisvuonna 57,4) prosenttia. Vuonna 2016 kuntayhtymän henkilöstökulut olivat 34,7 miljoonaa euroa, jossa on laskua edellisvuodesta 1,5 prosenttia ja talousarvion toteutumaprosentti oli 96,1. Tilikauden 2016 lomapalkkajaksotuksessa huomioidun kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkaus vaikuttaa henkilöstökustannuksiin 0,3 milj. euroa. Palkattomat poissaolot huomioiden vuoden 2016 henkilöstömäärä oli henkilötyövuosina 766. Koko henkilöstön sitoutuneisuus ja vastuunkanto palveluiden kehittämistä kohtaan omien päivittäisten tehtävien lisäksi on ollut esimerkillistä ja ansaitsee suuret kiitokset. Ilman henkilöstön mukanaoloa ei asetettujen tavoitteiden saavuttaminen olisi ollut mahdollista. 4

5 2. Perustiedot henkilöstöstä 2.1 Henkilöstön määrä Henkilöstömäärä kattaa kuntaan tai kuntayhtymään palvelussuhteessa olevan henkilöstön. Perhe- ja omaishoitajat ja poliittiset luottamushenkilöstö jäävät raportoinnin ulkopuolelle, koska eivät ole palvelussuhteessa kuntaan kuntayhtymän palveluksessa oli yhteensä 672 vakinaista henkilöä, joista kokoaikaisia oli 542 ja osa-aikaisia 84. Määräaikaisia työntekijöitä oli palveluksessa yhteensä 181 henkilöä, joista kokoaikaisia 154, osa-aikaisia 23 ja sivutoimisia 4. Edellisvuoteen verrattuna vakinaisessa palvelussuhteessa olevien määrä väheni 10 henkilöä. Palvelusuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos ed. vuoteen Muutos% ed. vuoteen Vakinaiset ,47 Määräaikaiset ,58 Yhteensä ,48 Palvelusuhde Miehet Naiset Yhteensä Vakinaiset Määräaikaiset Yhteensä Koko- ja osa-aikaisuus 2016 Kokoaikaiset Osa-aikaiset Osa-aikaeläkkeellä Sivuvirka Yhteensä Vakinaiset Määräaikaiset Yhteensä Koko- ja osa-aikaisuus 2015 Kokoaikaiset Osa-aikaiset Osa-aikaeläkkeellä Sivuvirka Yhteensä Vakinaiset Määräaikaiset Yhteensä Alueen väestörakenteesta ja palvelurakenteen muutoksesta johtuen suurin osa (48,5 %) Kaksineuvoisen henkilöstöstä työskenteli ikäihmisten palveluissa. 5

6 Henkilöstö tulosalueittain 2016 Vakituiset Määräaikaiset Yhteensä Osuus, % Hallinto- ja tukipalvelut ,50 Sosiaalipalvelut ,83 Ikäihmisten palvelut ,53 Terveyspalvelut ,14 Yhteensä ,00 Henkilöstö tulosalueittain 2015 Vakituiset Määräaikaiset Yhteensä %-osuus henkilöstöstä Hallinto- ja tukipalvelut ,65 Sosiaalipalvelut ,05 Ikäihmisten palvelut ,83 Terveyspalvelut ,46 Yhteensä ,00 6

7 2.2 Ammattiryhmät Suurimmat ammattiryhmät 2016 lähihoitaja 271 sairaanhoitaja 84 ohjaaja 37 terveydenhoitaja 29 sairaalahuoltaja 27 ravitsemistyöntekijä 14 fysioterapeutti 14 hammashoitaja 13 hoitoapulainen 11 osastosihteeri 10 toimistosihteeri 9 palveluesimies 9 osastonhoitaja 8 Ikäihmisten vastuualueen henkilöstö on lähihoitajapainotteista, tästä johtuen myös lähihoitajien osuus Kuntayhtymä Kaksineuvoisen henkilöstöstä on suurin. Lääkärien 21 vakanssista 10 oli täytettynä. Lääkäreistä vakituisessa virkasuhteessa alueella työskenteli 6 henkilöä ja määräaikaisessa työsuhteessa 4 henkilöä. Edellisvuoteen verrattuna tilanne on heikentynyt. Hammaslääkäreiden vakansseista oli yksi täyttämättä, mutta tilanne on hyvä muuhun maakuntaan verrattuna. Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden vakanssit Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden vakanssit Palvelusuhteessa Vakituiset Määräaikaiset Kokoaikaiset Osa-aikaiset Lääkärit Hammaslääkärit Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden vakanssit Palvelusuhteessa Vakituiset Määräaikaiset Kokoaikaiset Osa-aikaiset Lääkärit Hammaslääkärit

8 2.3 Henkilöstön ikä ja sukupuoli Henkilöstön keski-ikä oli 47,22 vuotta ja se on pysynyt lähes ennallaan kolmen edellisen vuoden aikana vuotiaat työntekijät ovat suurin henkilöstöryhmä Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa (21,1 %). Miesten osuus Kuntayhtymä Kaksineuvoisen henkilöstöstä oli 3,9 %. Miehet Naiset Yhteensä Vakinaisen henkilöstön keski-ikä: ,22 vuotta 47,55 vuotta 47,12 vuotta 47,89 vuotta 8

9 2.4 Palvelusuhteen kesto Vuoden 2016 aikana palvelukseen on tullut tai vakinaistettu 37 henkilöä. v v v v Vanhuuseläkkeelle siirtyneet Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet Osatyökyvyttömyyseläkkeelle/ osa-aikaeläkkeelle siirtyneet Vuoden 2016 Kevan tilastojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 4 henkilöä. Vanhuuseläkkeelle siirtyi 20 henkilöä ja osa-aikaeläkkeelle tai osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 15 henkilöä. Uusien toimien tai muiden henkilöstövaihdosten yhteydessä kuntayhtymässä aloitti 37 uutta tai vakinaistettua henkilöä. 2.5 Eläke-ennuste Kevan kunta-alan eläkepoistumaennusteen mukaan kuntayhtymän henkilöstön eläkepoistuma vuosina on yhteensä noin 557 henkilöä ja vuosittainen eläkepoistumaprosentti on 4,9. Keskimäärin vuosina jää vuosittain vanhuuseläkkeelle 20 henkilöä ja työkyvyttömyyseläkkeelle seitsemän henkilöä. Ennusteen mukaan kuntayhtymän suurin eläkepoistuma (40 henkilöä) ajoittuu vuodelle Keskimääräinen kustannus yhdestä työkyvyttömyyseläköitymisestä on vähintään euroa ja mikäli kuntayhtymän henkilöstö jää työkyvyttömyyseläkkeelle ennusteen mukaan, on kustannus työkyvyttömyyseläkkeistä 11,7 milj. eur seuraavien 20 vuoden aikana. Varhaisen tuen avulla tuetaan vajaatyökykyisten työskentelyn jatkamista entistä pidempään ja työkykyjohtamiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tähän liittyen kuntayhtymä on mukana Tystra (työelämän strateginen kehittäminen) -hankkeessa, jonka avulla yritetään löytää erilaisia keinoja eläköitymisten ehkäisemiseksi. 9

10 Eläkepoistuma Vanhuuseläke Työkyvyttömyyseläke Osatyökyvyttömyyseläke Eläkepoistuma Eläkepoistuma-% , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,1 Yhteensä ,0 Keskiarvo ,6 3,8 3,6 27,9 4,9 10

11 3. Työpanos 3.1 Henkilötyövuodet Henkilöstömäärän vaihtelu vuoden aikana ja osa-aikatyötä tekevien osuus henkilöstöstä vaikuttavat siihen, että henkilötyövuosi kuvaa paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa ollutta työvoimaa kuin henkilöstömäärä tiettynä päivänä. Vuonna 2016 kuntayhtymän henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli 841,85 työntekijää. Edellisvuodesta henkilötyövuodet ovat lisääntyneet 17,66 vuodella eli 2,1 %. Ilman palkattomia poissaoloja vuonna 2016 henkilötyövuosia tehtiin 766,59. Ilman palkattomia ja palkallisia poissaoloja henkilötyövuosia oli 632,97. Miehet Naiset Yhteensä Muutos ed. vuoteen Muutos-% ed. vuoteen Henkilötyövuodet ,60 789,25 841,85 17,66 2,1 Miehet Naiset Yhteensä Muutos ed. vuoteen Muutos-% ed. vuoteen Henkilötyövuodet ,07 776,12 824,19-30,2-3,5 3.2 Sairauslomat Sairauspoissaolojen määrä oli vuonna 2016 yhteensä kalenteripäivää, jonka lisäksi oli tapaturmapäiviä yhteensä 330 kalenteripäivää. Työtapaturmien määrä on pysynyt lähes ennallaan. Henkilötyövuotta kohti sairauspoissaolot olivat keskimäärin 16,9 kalenteripäivää. Edellisvuodesta sairauspoissaolot vähenivät merkittävästi eli 4,2 pv/henkilötyövuosi. 11

12 Sairauslomajaksojen keston perusteella sairauslomat jakautuivat seuraavasti 2016 Vakituiset Määräaikaiset Yhteensä 1-3 pv pv pv pv pv yli 180 pv 182 Yhteensä Vakituiset Määräaikaiset Yhteensä 1-3 pv pv pv pv pv yli 180 pv Yhteensä Muutos edelliseen vuoteen % Vakituiset Määräaikaiset Yhteensä 1-3 pv 2,8 10,9 5, ,0 0,4-16, pv -18,5 120,0-10, pv -23,6-55,5-26, pv -39,3-100,0-42,5 yli 180 pv -68,0 Yhteensä -21,9 7,0-18,2 12

13 Henkilötyövuodet 2014 ilman varhaiskasvatusta , , ,42 Muutos hlötv 17,7 Muutos-% 2,1 Sairauspoissaolot/henkilötyövuosi pv , , ,6 Muutos pv -4,2 Muutos-% -19,9 3.3 Työtapaturmat Työtapaturmista suurin osa tapahtui työpaikalla. Keskimäärin työmatkalla tai työpaikalla tapahtuneesta työtapaturmasta aiheutui 11 päivän poissaolo. Työtapaturmat työpaikalla työmatkalla muualla ammattitauti 0 1 (1 epäily) Yhteensä Työtapaturmista aiheutuneet sairauslomat Työtapaturmat Ammattitaudit Yhteensä

14 3.4 Hoitovapaat Hoitovapaat Tilapäiset hoitovapaat, pv Hoitovapaat, pv Äitiys- ja vanhempainvapaat, pv Yhteensä luvuissa mukana varhaiskasvatuksen tiedot 3.5 Koulutus Vuoden 2016 aikana täydennyskoulutuksen määrä lisääntyi merkittävästi verrattuna edelliseen vuoteen. Valtakunnallinen täydennyskoulutuksen minimitavoite 3 päivää/työntekijä täyttyi kuntayhtymässä per vakinainen työntekijä. Koulutuksiin osallistui vuoden aikana 560 henkilöä eli vakinaisesta henkilöstöstä 83 % oli täydennyskoulutuksen piirissä Koulutus Täydennyskoulutus, pv Muu koulutus, pv Love -lääkehoidon verkkokoulutus (täyd. koulutusta), pv Sisäinen ja ulkoinen täydennyskoulutus jakaantui ammattiryhmittäin seuraavasti, pv: Ammattiryhmä Lääkärit ja hammaslääkärit Sosiaalityöntekijät Muu korkeakoulutettu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö Sosiaali- ja terveysalan AMK:n, opetus- ja kasvatusalan alemman korkeakoulututkinnnon suorittaneet tai opistoasteen tutkinnon suorittaneet Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tai kouluasteen tutkinnon suorittaneet Muu henkilöstö Yhteensä luvuissa mukana varhaiskasvatuksen tiedot 14

15 3.6 Muut virkavapaudet ja työlomat Palkallisten virkavapauksien ja työlomien osuus pysyi edellisvuosien tasolla. Opintovapaiden määrä nousi huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Muut virkavapaudet ja työloma, päivää Palkalliset virkavapaudet/työlomat Palkattomat virkavapaudet/työlomat Vuorotteluvapaa Opintovapaa Oppisopimuskoulutus Kuntoutus luvuissa mukana varhaiskasvatuksen tiedot. 3.7 Vuosilomat Vuosilomat, päivää Vuosilomat Lomarahavapaat VES-päivät Säästövapaa luvuissa mukana varhaiskasvatuksen tiedot. 15

16 4. Sijaisten käyttö Sijaisten käyttö oli runsainta kesä-, heinä- ja joulukuussa. Tilastojen mukaan sijaisia on työsuhteessa joka kuukausi keskimäärin 218 henkilöä. Kuntayhtymässä käytössä oleva varahenkilöjärjestelmä ei poista tarvetta myös ulkopuolisten sijaisten käytölle. Sijaisten käyttötarvetta selvittää vuosilomien lisäksi muut poissaolot, jotka oli mainittu kappaleessa Henkilöstökustannukset 5.1 Työterveyshuollon, virkistys- ja harrastustoiminnan kustannukset Henkilöstökulujen väheneminen edellisvuodesta johtuu pääosin Kiky-sopimukseen sisältyvästä kolmen vuoden määräaikaisesta lomarahojen 30 % leikkauksesta. Työterveyshuollon kustannukset alenivat. Virkistys- ja harrastustoimintaan suunnattiin enemmän resursseja Palkat sosiaalikuluineen, , , ,31 Virkistys- ja harrastustoiminta, , , ,63 Työterveyshuolto, , , , luvuissa mukana varhaiskasvatuksen tiedot. 16

17 5.2 Lisä- ja ylityöt Lisä- ja ylitöiden seurantaa on tehty työsuojelullisesta näkökulmasta aikaisempia vuosia tarkemmin ja määrät ovat vähentyneet. Lisä- ja ylityöt, Lisätyöt , , ,64 Ylityöt , , , luvuissa mukana varhaiskasvatuksen tiedot. 6. Osaamisen kehittäminen ja johtaminen Henkilöstön osaamista, yhteistyötä ja työssä jaksamista kuntayhtymän tavoitteiden saavuttamiseksi on tuettu aktiivisella henkilöstöpolitiikalla, johon on kuulunut systemaattinen johtaminen ja tiedotustoiminta, perehdytys, täydennyskoulutus ja muu koulutus, työnohjaus, erilaiset yhteistyökokoukset, opiskelijoiden käytännön harjoittelun ohjaus, työterveyshuollon ja työsuojelun toimenpiteet sekä Tyhy-toiminta. Henkilöstö on osallistunut toimintaprosessien arviointiin ja kehittämiseen, yhtenäisen toimintakulttuurin aikaansaamiseen ja vakiinnuttamiseen työryhmissä ja tulosalueiden yhteisissä palavereissa sekä lisäksi on osallistuttu hanketyöhön. Erityisesti henkilöstön osallistamista on tarvittu suurten rakenteellisten muutosten läpiviennissä. Perehdytys on järjestetty perehdyttämissuunnitelman ja yksikkökohtaisten perehdytysohjelmien mukaisesti. Vuoden aikana vietiin läpi vuoden 2015 lopulla aloitettu työn vaativuuden arviointiprosessi. Prosessin aikana käytiin läpi tehtäväkohtaiset palkat, henkilökohtaiset lisät, työkokemuslisät sekä kertaluonteiset tulospalkkioiden perusteet. Palkkausjärjestelmän päivitystä on käyty läpi pääluottamusmiespalavereissa, yt-toimikunnassa, johtoryhmässä sekä esimies- ja henkilöstöinfoissa. Lakisääteinen täydennyskoulutusvelvoite on otettu huomioon koulutuksen niin yksilö- kuin yksikkökohtaisessakin toteutuksessa. Täydennyskoulutuksen seuranta on toteutettu ohjeiden mukaisesti. Toimintavuonna laadittiin yhteinen henkilöstö- ja koulutussuunnitelma koko organisaatioon. 17

18 Henkilökunta osallistui vuonna 2016 täydennyskoulutukseen yht päivää (1 461 päivää vuonna 2015). Määrä oli 759 päivää enemmän kuin edellisvuonna. Lisäksi muuta koulutusta oli 177 päivää (171 päivää vuonna 2015). Muu koulutus on suurelta osin luottamusmieskoulutusta tai hankkeiden järjestämää täydennyskoulutukseen rinnastettavaa koulutusta. Täydennyskoulutusta järjestettiin itse ja lisäksi osallistuttiin ulkopuoliseen, erityisesti sairaanhoitopiirin ja SeAmk:n järjestämään alueelliseen koulutukseen. Osallistumismaksut, matka- ja majoituskustannukset ja kouluttajien palkkiot olivat yhteensä noin euroa (v kustannukset olivat ). Vuoden 2016 aikana kuntayhtymässä työstettiin henkilöstrategiaa yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Lisäksi menettelytapaohjeistoja uusittiin ja niistä tiedotettiin. Johtamisen keskeiset periaatteet on määritelty kuntayhtymän strategiassa ja ne ohjasivat osaltaan kaikkea toiminnan suunnittelua, toteutusta ja tiedonkulkua. Kuntayhtymän johtamisen periaatteita ovat - yhteinen missio, visio, arvot ja toimintaperiaatteet, - realistiset ja mahdollisimman yksimielisesti sovitut tulostavoitteet, - oikeudenmukainen ja realistinen tulosten arviointi, - vastuullinen johtaminen, - ammattitaito, - työyhteisötaidot sitoutuminen, osallistuminen ja vastuu, - toimiva organisaatio ja johtamisjärjestelmä, - avoin, monisuuntainen vuorovaikutus ja tiedottaminen. 18

19 7. Yhteistoiminta Kuntayhtymän sisäistä yhteistoimintaa toteutettiin YT-toimikunnan, työsuojelutoimikunnan, työterveyshuollon, työsuojeluhenkilöstön, luottamusmiesten ja johdon yhteistyönä Työsuojelu, työhyvinvointi ja työterveyshuollon toimintatiedot Työsuojelutoiminta Työsuojelutoimikunta on työsuojelun valvontaa ja työpaikan työsuojeluyhteistyötoimintaa koskevan lain 38 :n mukainen yhteistoimintaelin. Työsuojelutoiminnan tavoitteena on työpaikan turvallisuuden ja terveellisyyden edistäminen ja työkyvyn ylläpitäminen ja se on otettava huomioon työpaikan kehittämistoiminnassa ja suunnittelussa yhdessä työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa. Työsuojelutoimikunta kokoontui 3 kertaa vuoden 2016 aikana. Vuosi 2016 on Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa ollut edelleen monien muutosten aikaa. Johto on kehittänyt ja yhtenäistänyt Kuntayhtymän toimintoja sekä pyrkinyt löytämään työntekijöilleen asianmukaiset työpisteet ja työskentelyolosuhteet, huolimatta monissa työpisteissä esiin tulleista sisäilmaongelmista. Työsuojeluvaltuutettu on käyttänyt aikaa työsuojelutehtävien hoidolle tarpeiden mukaan. Tuen pyyntöjä työsuojeluvaltuutetulle on tullut hyvin vähän kuluneen vuoden aikana. Ne toimeksiannot, mitä työntekijöiltä on tullut, niin työsuojeluvaltuutettu on vienyt työsuojelutoimikunnan käsiteltäväksi. Esimiehet ovat tiiviisti tukeneet ja auttaneet työsuojeluvaltuutettua tehtävien hoidossa. Työsuojeluvaltuutettu on osallistunut itsenäisesti ja työterveyshuollon kanssa työpaikkakäynneille tarpeen mukaan, työsuojelupäällikkö työsuojelutarkastusten yhteydessä. Työsuojelutoimikunnan kokouksissa on käsitelty työsuojeluvaltuutetun työpaikkakierroksilla esiin nousseita asioita ja selvittelyjä vaativia ongelmakohtia. Työsuojelutoimikunnan käsittelemät asiat painottuivat muutoksista aiheutuneisiin työhyvinvointia kuormittavien asioiden käsittelyyn. Toiminta on kokonaisuudessaan ollut asetettujen tavoitteiden mukaista. Sisäilmaongelmien käsittely on siirtynyt työsuojelutoimikunnalta erillisen sisäilmatyöryhmän käsiteltäväksi. Vuonna 2016 sisäilmatyöryhmän kokouksia on pidetty yhteensä 6. AVI:n työsuojelutarkastuksia tehtiin 13 eri toimipisteeseen ja tarkastuskertomukset käsiteltiin työsuojelutoimikunnassa ja työyksiköissä. Tarkastuksissa edellytetyt toimenpiteen toteutettiin ja niistä 19

20 raportoitiin AVI:n työsuojelun vastuualueelle. Kuntayhtymässä on käytössä RiskiArvi -ohjelma pilvipalveluna. Ohjelman avulla voidaan sähköisesti arvioida työyksikön riskitekijöitä työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Ohjelman pääkäyttäjänä toimi työsuojeluvaltuutettu, joka yhdessä esimiesten kanssa Riski-Arvien tekeminen työyksiköissä on koettu ajoittain hieman vaikeaksi toteuttaa. Työyhteisöillä on ajoittain ollut vaikeuksia omaksua arviointien tekeminen heidän työtänsä helpottavaksi ja parantavaksi toiminnaksi työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Tätä prosessia on pyritty helpottamaan keskittämällä päävastuu arviointien koordinoimisesta pääkäyttäjänä toimivalle työsuojeluvaltuutetulle, joka tekee arvioinnit yhteistyössä esimiesten kanssa. Kuntayhtymässä on käytössä HaiPro -järjestelmä potilasturvallisuus ja työturvallisuusongelmien ilmoittamista varten. Tehdyt ilmoitukset käsiteltiin yksiköissä, tulosalueella ja/tai työsuojeluorganisaatiossa. Työturvallisuutta koskevia ilmoituksia tehtiin 112 kappaletta (114 kpl vuonna 2015), joista 40 % oli läheltä piti -tilanteita ja 60 % oli työtapaturmia. Väkivalta oli kyseessä 51,8 % tapauksista, jolloin tekijänä olivat sairautensa takia potilas tai omainen. Muita syitä olivat mm. pisto tai viiltotapaturma 10,7 %, kaatuminen tai kompastuminen 6,2 % ja äkillinen psyykkinen tai fyysinen kuormittuminen 22,3 %. Yhteensä ilmoituksia tehtiin 367 kappaletta (potilasturvallisuus ja työturvallisuus). Yleisin tapahtumatyyppi oli lääkehoitoon liittyvät haittatapahtumat 55,3 %. Työhyvinvointi Toimintavuoden aikana järjestettiin henkilöstöinfot keväällä ja syksyllä kolmessa eri toimipisteessä tiedottamisen parantamiseksi. Lisäksi kuntayhtymään perustettiin tiedottajan toimi viestinnän parantamiseksi. Toimi täytettiin elokuussa. Uusien www-sivujen työstämistä jatkettiin. Esimiesvalmennusta järjestettiin toimintavuoden aikana neljä kertaa. Toimintavuoden loppuun mennessä saatiin valmiiksi vuonna 2015 aloitettu TVA-prosessi. Työhyvinvoinnin tukemiseksi kuntayhtymässä on käytössä liikunta- ja kulttuurisetelit. Työnantaja kustansi puolet 2 ja 4 euron hintaisista seteleistä, yhteensä enintään 120 euroa/työntekijä. Liikuntaja kulttuuristelien työnantajan maksuosuus vuonna 2016 oli eur. Henkilöstölle on järjestetty yhdessä Kauhavan kaupungin kanssa ryhmäliikuntaa. Kertomusvuoden aikana kuntayhtymässä on otettu käyttöön Liikunta-Kase- liikuntapäiväkirja, jonka puitteissa on järjestetty vuoden aikana kaksi liikuntakampanjaa. Aktiivisimmin liikuntasuoritteita keränneitä yksiköitä ja henkilöitä on palkittu kannustepalkinnoilla. 20

21 Kuntayhtymän jäsenkunnat ja yhtymähallitus päättivät keväällä 2016 tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä palkita henkilöstöä vuoden 2015 hyvästä tuloksesta. Työyksiköt ovat päättäneet myönnetyn tyky-rahan käytöstä. Tyky-rahaa 40 eur/vakituinen työntekijä on käytetty mm. teatterija liikuntatapahtumiin yhteensä eur. Vuoden 2016 talousarvioon oli varattuna 7000 eur tulospalkkiona jaettavaksi työyhteisöille tai työntekijöille. Tulospalkkion kriteereinä olivat mm. toimenpiteet, joilla on lisätty työprosessien sujuvuutta, palvelujen laatua tai saatu kustannussäästöjä. Henkilöstöltä ja työyhteisöiltä saatiin 15 ehdotusta tulospalkkion saajiksi. Tilikauden 2016 tulospalkkio myönnettiin SAS-työryhmän sijoitusprosessin suunnittelijoille (1 000 eur), tilapalveluille (1 600 eur), Lappajärven osastolle (1 200 eur), Tupasvillalle (1 200 eur), suun terveydenhuollolle (1 000 eur) ja avosairaanhoidon poliklinikan hoitajille (1 000 eur). Työterveyshuollon toimintatiedot Työterveyshuoltoa toteutettiin kokonaisvaltaisesti Kuntayhtymän työterveyshuoltosuunnitelman mukaisesti. Vuoden aikana siirryttiin toimintatapaan jossa työterveyshuolto toteutetaan yhteistyössä ulkopuolisen kumppanin kanssa. Toimintamallia kehitetään edelleen jotta sairauspoissaoloissa tapahtunut myönteinen kehitys saataisiin jatkumaan. Toimintaa ohjattiin ehkäisevään ja työkykyä tukevaan suuntaan. Työterveyshuollon toimintamuotoja olivat: terveystarkastukset, sairaanhoitokäynnit, työpaikkakäynnit, kolmikantapalaverit ja koulutuspalvelut, esim. ergonomian osa-alueella. Painopistettä kohdennettiin ennaltaehkäisevään työhön. Sairaanhoitokäynnit olivat pääsääntöisesti lyhyitä: hoitajilla keskimäärin 15 min ja lääkäreillä enimmillään 30 min. Terveystarkastuksiin käytettiin enemmän aikaa. Vakuutusyhtiölle ilmoitettiin 31 työtapaturmaa, joista 28 tapahtui työpaikalla ja 3 työmatkalla. Näistä aiheutui 330 sairauspäivää. 21

22 7.2 Muu yhteistoiminta Yhteistoimintaryhmä (YT-ryhmä) on työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa koskevan lain 14 :n mukainen yhteistoimintaelin. Yhteistyötoimikunta kokoontui vuoden 2016 aikana 7 kertaa ja käsitteli sille kuuluvat YT-lain mukaiset asiat. Kokousasioita olivat muun muassa yhtymähallituksen päätösten läpikäyminen, talousarvioasiat ja talousarvion seuranta, osavuosikatsaukset sekä muut henkilöstön edustajien esiin nostamat asiat. Pääluottamusmiespalavereita järjestettiin 6 kertaa vuoden aikana. Pääluottamusmiespalavereissa käsiteltiin ensisijaisesti henkilöstön työsuhteisiin liittyviä asioita. Pöytäkirjat ja muistiot oli henkilökunnan luettavissa intranetin kautta. Muu tiedottaminen tapahtui mm. sähköpostin ja erilaisten tiedotustilaisuuksien kautta. 8. Asiakaspalauteet ja asiakastyytyväisyyskyselyt Työn onnistumista tavoitteiden saavuttamisessa voidaan osaltaan mitata myös asiakkaiden/potilaiden tyytyväisyydellä. Tulosalueilla saatiin asiakaspalautetta ympäri vuoden sähköpostilla, lomakkeilla palautelaatikkoon ja puhelimitse. Kuntayhtymän toiminnasta annettiin sekä positiivista että negatiivista palautetta. Kaikki palautteet käsiteltiin yksiköissä ja palautteen antajan kanssa, mikäli hän oli jättänyt yhteystietonsa. Palautteen perusteella esiin tulleisiin kehittämiskohteisiin on kiinnitetty huomiota. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa yhteistyössä toteutetusta asiakastyytyväisyyskyselystä saatiin tulokset keväällä Tulosten mukaan 65 % oli täysin samaa mieltä ja 30 % jokseenkin samaa mieltä väittämästä Palvelu terveysasemilla oli niin hyvää, että voin kehua sitä perheelleni ja ystävilleni. Kokonaisuutena kyselyn tulos kuitenkin heikkeni vuonna 2013 toteutetusta vastaavasta kyselystä. Kuntalaisista koostuva asiakasraati kokoontui elo- ja lokakuussa ja oli pääosin tyytyväinen kuntayhtymän toimintaan ja palveluihin. Asiakasraadeissa käsiteltiin sairaalaosastojen ja kotihoidon ajankohtaisia asioita sekä sähköisten palveluiden kehittämistä. 22

Liite 1. Henkilöstökertomus 2017

Liite 1. Henkilöstökertomus 2017 Liite 1 Henkilöstökertomus 2017 Johtoryhmä 18.4.2018 Yhtymähallitus 8.5.2018 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Perustiedot henkilöstöstä... 3 1.1 Henkilöstön määrä ja jakautuminen tulosalueittain 31.12.2017...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Yhtymähallitus 15.3.2016 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Perustiedot henkilöstöstä... 5 2.1 Henkilöstön määrä 31.12.... 5 2.2 Ammattiryhmät... 7 2.3

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Yhtymähallitus 19.5.2015 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Perustiedot henkilöstöstä... 4 2.1 Henkilöstön määrä 31.12.2014... 4 2.2 Ammattiryhmät... 5 2.3 Henkilöstön ikä ja

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimassa vuodesta 2004 Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva

Lisätiedot

Työturvallisuus. Kuva 3: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskikartta (tilanne )

Työturvallisuus. Kuva 3: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskikartta (tilanne ) Työturvallisuus Työturvallisuusriskien arviointi työyksiköissä on tehty sairaanhoitopiirissä Granite-ohjelmaan vuodesta 2014. Ohjelman käyttö työturvallisuustoiminnan arjessa ei ole esimiesten johtamisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Lainsäädännön muutokset voimassa vuodesta 2004 Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva

Lisätiedot

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 11 Yhteistyötoimikunta AIKA 25.02.2019 14:15-15:00 PAIKKA Kaupungintalo, hallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 997/2017 01.00.02.00 83 Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (7) Hotti 18.6.2013. Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2012

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (7) Hotti 18.6.2013. Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2012 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (7) Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2012 Lainsäädännön muutokset voimassa terveydenhuollon osalta vuodesta 2004 ja sosiaalihuollossa

Lisätiedot

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla -

HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - Projektipäällikkö Sara Haimi-Liikkanen Projektityöntekijä Minna Labbas 24.11.2011 HaiPro Kotkan kaupungilla

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (8) Hotti

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (8) Hotti Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (8) Kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ammatillinen täydennyskoulutus sekä koko muun henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämistä koskeva koulutus

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA Pöytyän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 2 PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 3 1. Tausta Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2008

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2008 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2008 Lainsäädännön muutokset voimassa vuodesta 2004 Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

1 (8) täydennyskoulutus ja. Hotti

1 (8) täydennyskoulutus ja. Hotti Kunnallinen työmarkkinalaitos 1 (8) Kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutus sekä koko muun henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämistä koskeva koulutus vuonna 2017 Lainsäädäntö

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Kunnanhallitus

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Kunnanhallitus IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 Kunnanhallitus 2.5.2017 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Forssan kaupungilla yhteistoimintaryhmä ja työsuojelutoimikunta on yhdistetty. Työsuojeluvaltuutettujen, varavaltuutettujen toimikausi on neljä vuotta.

Lisätiedot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömenot Henkilöstömäärän kehitys 2014 2015 2016 2017 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12. 972 987 977 950 Muutos edellisestä vuodesta + 15-10 - 27

Lisätiedot

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. VISIO JA ARVOT.4 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ..4 4. OSAAVA TYÖVOIMA..5 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS.5

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 ALAVUDEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 Johdanto Alavuden kaupungin henkilöstötyön tavoitteena on, että kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja, jonka osaava ja hyvinvoiva henkilöstö työskentelee

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 2 1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1 Määrä... 3 1.2 Rakenne... 4 1.3 Rekrytointi... 4 1.4 Ikärakenne... 5 1.5 Eläkkeelle siirtyminen... 6 1.6 Palvelussuhteiden kesto... 7 2. TYÖAIKA JA TYÖPANOS...

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg Puh. 044-4598946, riitta.hallberg@saarikka.fi Perustietoja Saarikasta: - Tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja - 5 kunnan

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Forssan kaupungilla yhteistoimintaryhmä ja työsuojelutoimikunta on yhdistetty. Työsuojeluvaltuutettujen, varavaltuutettujen toimikausi on neljä vuotta.

Lisätiedot

Yht.tmk LIITE NRO 2 Kunnanhallitus LIITE NRO 31 Valtuusto LIITE NRO 22. Henkilöstöraportti 2009

Yht.tmk LIITE NRO 2 Kunnanhallitus LIITE NRO 31 Valtuusto LIITE NRO 22. Henkilöstöraportti 2009 Yht.tmk 16.3.2010 6 LIITE NRO 2 Kunnanhallitus 30.3.2010 70 LIITE NRO 31 Valtuusto 28.6.2010 30 LIITE NRO 22 Henkilöstöraportti 2009 2 3 sivu Sisällys: 1 1. Henkilöstöpolitiikan periaatteiden toteutuminen

Lisätiedot

Työkykyjohtamisen tila

Työkykyjohtamisen tila Työkykyjohtamisen tila Kaari-laskurin lisäanalyysipalvelussa tehdään Kevan asiantuntijoiden arviointi siitä, miten organisaation työkykyjohtamisen toimintatavat tukevat työkyvyttömyyskustannusten hallintaa.

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2009

Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2009 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (7) Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2009 Lainsäädännön muutokset voimassa terveydenhuollon osalta vuodesta 2004 ja sosiaalihuollossa

Lisätiedot

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2008

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2008 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2008 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Elisa Vahteristo Länsirannikon koulutus Oy WinNova AMKE 28.10.2015

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Kaupunginhallitus 8.4.2013 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus kehittäminen Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 Yt-ryhmä 1.12.2017 20 Kunnanhallitus 16.1.2018 7 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Henkilöstösuunnitelma... 4 Henkilöstörakenne... 4 Osa-aikaiset työntekijät...

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen

Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen 8.5.2015 1 Työsuojelupaneeli V Työsuojelupaneeli on työsuojeluhenkilöstölle suunnattu, ajankohtaisia työelämäasioita

Lisätiedot

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012 Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio

SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 1 SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2018 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELULLE Työturvallisuuslain

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista

Lisätiedot

Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala

Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot